Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Sivu 1 / / / Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös koskien Myllypuron putkittamista kadunalituksia varten Niipperin asemakaava-alueella Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. (09) etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Ympäristönsuojelupäällikkö Tuula Hämäläinen-Tyynilä Ympäristölautakunta merkitsee tiedokseen Etelä-Suomen Aluehallintoviraston päätöksen koskien Myllypuron putkittamista kadunalituksia varten Niipperin asemakaava-alueella ja hankkeen valmistelulupaa. Päätös Selostus Ympäristölautakunta: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antamallaan päätöksellä nro 216/2013/2 myöntänyt Espoon kaupungin tekniselle keskukselle luvan Myllypuron putkittamiseen asemakaava-alueella ja valmisteluluvan hanketta varten. Päätös on nähtävillä valitusajan Espoon kaupungin ympäristökeskuksessa. Päätös on lisäksi luettavissa osoitteessa > Vesitalouspäätökset. Päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Hallinto-oikeudelle osoitettu valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Etelä- Suomen aluehallintovirastoon viimeistään (ymparistoluvat.etela@avi.fi tai PL 110, HELSINKI). Lupahakemus Espoon kaupungin tekninen keskus hakee Etelä-Suomen aluehallintovirastolta vesilain (587/2011) mukaista lupaa Myllypuron johtamiseksi kahdessa kohtaa putkessa kadun alittamiseksi Espoon Niipperin asemakaava-alueella (kuva 1). Hakemuksen mukaan putkittaminen liittyy Niipperin asemakaava-alueen rakentamiseen ja mahdollistaa kaupunkimaisen rakentamisen alueella. Nykyiset rummut on tarve korvata uusilla rumpujärjestelyillä Purolehto-kadun Myllypuron ylityskohdassa sekä Niipperintien ja Purolehto-kadun välillä kadun ja vesihuoltolinjojen rakentamiseksi. Rumpuputket asennetaan pääosin kuivatyönä.

2 Ympäristölautakunta Sivu 2 / 2 Kuva 1. Purolehdon ja Myllysillan hankealueet Lausunnot Aluehallintovirasto on pyytänyt lausunnot ELY-keskukselta, Espoon kaupungilta ja ympäristölautakunnalta. Uudenmaan ELY-keskuksen Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue on lausunnossaan todennut mm., että esitetty rumpujen aiheuttama 20 senttimetrin padotus on suuri ottaen huomioon yleiset mitoituspadotukset ja alueen maankäyttö. Y-vastuualueen mielestä esitetyt rumpuratkaisut ovat kuitenkin riittävät, sillä rankkasateen perusteella määritetty mitoitusvirtaama on valuma-alueen kokoon nähtynä suuri ja harvoin toistuva. Rumpujen korkeusasemaa harkittaessa tulisi huomioida kalaston kulkumahdollisuuksien turvaaminen kuivanakin aikana. Työt tulisi mahdollisuuksien mukaan ajoittaa taimenen kutuajan (syys marraskuu) ulkopuolelle. Ympäristölautakunta totesi lausunnossaan mm., että Myllypuro virtaa Niipperissä tiiviisti rakennetulla alueella. Tiiviin rakentamisen ja monien ahtaiden putkitusten takia puro on nykyään tulvimisherkkä. Ilmastonmuutos on etenemässä, jolloin on peruteltua varautua suurempaan nykyistä ylivirtaamaan. Koska kyse on taajama-alueesta, mitoitusvirtaamana tulisi käyttää kerran sadassa vuodessa esiintyvää ylivirtaamaa. Rakennettavista kadunalituksista ei saa muodostua nousuestettä kaloille kynnyksen, liian pienen vesisyvyyden tai liian suuren virtaaman takia. Kadunalitusten viimeistelytyöt ja maapohja on syytä tehdä raekooltaan mm luonnonkiviaineksella. Ympäristölautakunta

3 Ympäristölautakunta Sivu 3 / 3 katsoi, että hakijan tulisi vielä selvittää hankkeen toteuttamista Purolehtokadun kohdalla rumpujen sijaan katualueelle toteutettavalla sillalla. Muistutukset ja mielipiteet Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry on vaatinut ensisijaisesti siltaratkaisua rummun sijasta, toissijaisesti puolikaaren muotoista maapohjaista rumpua ja, että sillan tai rummun maapohjan ja reunojen materiaalin tulee olla luonnonkiveä. Hakijan selitys Selityksessään hakija toteaa, että Myllypuron putkittamissuunnitelmat kadunalituksien kohdalla ovat alueen asemakaavan ja Purolehdon katusuunnitelman mukaisia ja esitetyt ratkaisut ottavat huomioon puroon liittyvät luontoarvot sekä katuvarren asukkaat ja kiinteistöt. Putkitettavalle puro-osuudelle Purolehto-kadun alitus esitetään rakennussuunnitelmissa toteutettavaksi kolmella putkella, joista keskimmäinen on halkaisijaltaan 1400 mm ja reunimmaiset 1000 mm. Keskimmäinen putki asennetaan niin, että sisäpohjan korkeusasema on noin 40 cm nykyisen uoman pohjan alapuolella. Myllysillan kohdalle esitetään kahta halkaisijaltaan 1600 mm putkea, joista toisen sisäpohjan korkeusasema on noin 30 cm nykyisen uoman pohjan alapuolella. Alemmiksi asennettavien putkien sisäosille luodaan suotuisat olosuhteet kalastolle siirtämällä niille kiviä ja luonnonsoraa. Lisäksi muotoillaan putkiuomaosuuksille alivirtaamia varten puropainanne. Hakijan tekemän tarkastelun perusteella putkien kapasiteetti on riittävä kerran sadassa toistuville ylivirtaamatilanteille. Rakennettavien kadunalitusten kohdalla veden virtausnopeus ei tule kasvamaan merkittävästi muuhun uomaan verrattuna. Purolehto-kadun ja Myllypuron risteämistä ei ole teknisen keskuksen tekemän siltaratkaisun tarkastelun johdosta perusteltua toteuttaa sillalla. Siltaratkaisun tarkastelussa on huomioitu mm. siltaratkaisun edellyttämä laajempi kajoaminen uomaan, putkiratkaisun helpompi rakennettavuus ja rationaalisempi ylläpidettävyys yleisten alueiden kautta ja yhden siltaaukon suurempi tukkeumariski verrattuna usean putken tukkeumariskiin. Lisäksi siltaratkaisun rakentamisesta Purolehto-kadulle aiheutuisi 70 % korkeammat rakennuskustannukset kuin putkijärjestelyn rakentamisesta. Aluehallintoviraston ratkaisu Aluehallintovirasto myöntää Espoon kaupungille luvan Myllypuron putkittamiseen kadunalituksia varten Niipperin asemakaava-alueella seuraavin lupamääräyksin: 1. Työt on suoritettava siten, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ja häiriötä vesialueelle ja sen käytölle. Töitä ei saa tehdä syys-marraskuun aikana.

4 Ympäristölautakunta Sivu 4 / 4 Tiedoksi 2. Töiden päätyttyä alueet on saatettava asianmukaiseen kuntoon ja sopeutettava ympäristöön. 3. Putkien kunnossapidosta on huolehdittava asianmukaisesti. 4. Töiden suorittamisesta mahdollisesti aiheutuva, välittömästi ilmenevä vahinko on viipymättä korvattava vahingonkärsijälle. 5. Työt on aloitettava kahden vuoden kuluessa ja saatettava olennaisilta osiltaan loppuun viiden vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi uhalla, että lupa raukeaa. 6. Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja Espoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 7. Töiden valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja Espoon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Aluehallintovirasto on perustellun päätöstään seuraavasti. Hankkeen tarkoituksena on Niipperin asemakaavan mukaisten rakennustöiden mahdollistaminen. Kaivutyöt aiheuttavat tilapäistä samentumista vesistössä, mutta tämä on suhteellisen paikallista ja lyhytaikaista. Rakennustöiden aiheuttama häiriö ja samennus karkottavat tilapäisesti kaloja alueelta, mutta töitä ei tehdä taimenen kutuaikaan. Hanke ei lupamääräysten mukaisesti toteutettuna sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua.

5 Ympäristölautakunta Sivu 5 / 5

Myllypuron putkittaminen kadunalituksia varten Niipperin asemakaavaalueella ja hankkeen valmistelulupa, Espoo

Myllypuron putkittaminen kadunalituksia varten Niipperin asemakaavaalueella ja hankkeen valmistelulupa, Espoo PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 216/2013/2 Dnro ESAVI/156/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA Myllypuron putkittaminen kadunalituksia varten Niipperin asemakaavaalueella ja hankkeen valmistelulupa,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115. Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115. Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 9.8.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere Tampereen

Lisätiedot

Maakaasun jakeluputken rakentaminen Hirvihaaranjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Mäntsälä

Maakaasun jakeluputken rakentaminen Hirvihaaranjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Mäntsälä Etelä-Suomi Päätös Nro 179/2011/4 Dnro ESAVI/93/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA Maakaasun jakeluputken rakentaminen Hirvihaaranjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2011/4 Dnro ESAVI/32/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 28.7.2011

Päätös Nro 145/2011/4 Dnro ESAVI/32/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 28.7.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2011/4 Dnro ESAVI/32/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.7.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Telekaapelin asentaminen suuntaporaamalla Tuusulanjoen alitse Myllykylässä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane. LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120. jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120. jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen mantereelta Pikku Pukkisaareen sekä töiden

Lisätiedot

Valokaapelin asentaminen Lohjanjärven Hiidensalmeen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Lohja

Valokaapelin asentaminen Lohjanjärven Hiidensalmeen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Lohja Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2010/4 Dnro ESAVI/352/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2010 ASIA HAKIJA Valokaapelin asentaminen Lohjanjärven Hiidensalmeen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi

Lisätiedot

Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Turku

Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2010/4 Dnro ESAVI/305/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.5.2010 ASIA HAKIJA Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

Päätös Nro 58/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/39/04.09/2011

Päätös Nro 58/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/39/04.09/2011 Päätös Nro 58/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/39/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 10.8.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Sillan rakentaminen Kauhajoen yli kevyen liikenteen väylää varten

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

Paineviemärien rakentaminen vesialueelle Pitkäsalmen ali Moikoisten ja Pihlajaniemen välille, Turku

Paineviemärien rakentaminen vesialueelle Pitkäsalmen ali Moikoisten ja Pihlajaniemen välille, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 109/2010/4 Dnro ESAVI/312/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.6.2010 ASIA HAKIJA Paineviemärien rakentaminen vesialueelle Pitkäsalmen ali Moikoisten ja Pihlajaniemen välille,

Lisätiedot

Vesijohdon ja viemärin rakentaminen mantereelta Jakoluodon saareen, Naantali

Vesijohdon ja viemärin rakentaminen mantereelta Jakoluodon saareen, Naantali Etelä-Suomi Päätös Nro 139/2010/4 Dnro ESAVI/330/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2010 ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentaminen mantereelta Jakoluodon saareen, Naantali HAKIJA Päivi ja Veli Kairisto

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168. Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168. Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168 Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli Vimpelin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 20.6.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Länsi Suomen vesioikeuden 17.7.1981 antaman päätöksen nro

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen

Lisätiedot

Päätös. Sähkökaapelin asentaminen Aulinjoen alitse suuntaporaamalla Ridasjärven kylätien viereen, Hyvinkää

Päätös. Sähkökaapelin asentaminen Aulinjoen alitse suuntaporaamalla Ridasjärven kylätien viereen, Hyvinkää Päätös Etelä-Suomi Nro 112/2011/4 Dnro ESAVI/604/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.6.2011 ASIA HAKIJA Sähkökaapelin asentaminen Aulinjoen alitse suuntaporaamalla Ridasjärven kylätien viereen, Hyvinkää

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

Sähkökaapelin asentaminen Pojanjärven alitse, Hyvinkää

Sähkökaapelin asentaminen Pojanjärven alitse, Hyvinkää Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 254/2013/2 Dnro ESAVI/114/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.11.2013 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Pojanjärven alitse, Hyvinkää HAKIJA Fortum Sähkönsiirto Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Lampinjoen alitse Onnenkosken kohdalla

Lisätiedot

ASIA Kajajärven rannan ruoppaaminen kiinteistöjen ja edustalla yhteisellä vesialueella , Eura

ASIA Kajajärven rannan ruoppaaminen kiinteistöjen ja edustalla yhteisellä vesialueella , Eura Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2012/2 Dnro ESAVI/229/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 15.3.2012 ASIA Kajajärven rannan ruoppaaminen kiinteistöjen 50-406-2-776 ja 50-406-2-777 edustalla yhteisellä vesialueella

Lisätiedot

Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Turku

Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 80/2010/4 Dnro ESAVI/341/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2010 ASIA HAKIJA Sähkökaapelien rakentaminen Aurajoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Janakkala

Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Janakkala Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 116/2012/2 Dnro ESAVI/25/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.5.2012 ASIA Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Viettoviemärin rakentaminen Tiistenjoen alitse ja paineviemärin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 106/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 158. Maakaapelin rakentaminen Mäntsälän, Hirvihaaran ja Mustijoen alitse, Mäntsälä.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 106/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 158. Maakaapelin rakentaminen Mäntsälän, Hirvihaaran ja Mustijoen alitse, Mäntsälä. LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 106/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 158 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2007 ASIA HAKIJA Maakaapelin rakentaminen Mäntsälän, Hirvihaaran ja Mustijoen alitse,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2004 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Parattulanlahden alitse ja töiden aloittaminen

Lisätiedot

Päätös Nro 38/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/60/04.09/2010

Päätös Nro 38/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/60/04.09/2010 Päätös Nro 38/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/60/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.12.2010 ASIA HAKIJA Siirtoviemärin rakentaminen Taipaleenjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318 Annettu julkipanon jälkeen 26.1.2005 ASIA Vesijohdon rakentaminen Laihianjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-23 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-23 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 25/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-23 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2009 ASIA HAKIJA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Hirvihaaranjoen alitse sekä

Lisätiedot

Päätös Nro 8/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/50/04.09/2010

Päätös Nro 8/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/50/04.09/2010 Päätös Nro 8/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/50/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.6.2010 ASIA Paineviemärin ja vesijohdon rakentaminen Kyrönjoen ali sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen merialueelle Tuomasniemen edustalla, Naantali

Vesijohdon rakentaminen merialueelle Tuomasniemen edustalla, Naantali Etelä-Suomi Päätös Nro 84/2010/4 Dnro ESAVI/69/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2010 ASIA HAKIJA MERKINTÄ HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon rakentaminen merialueelle Tuomasniemen edustalla, Naantali

Lisätiedot

Sähkökaapelin asentaminen suuntaporaamalla Keravanjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Kerava

Sähkökaapelin asentaminen suuntaporaamalla Keravanjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Kerava Etelä-Suomi Päätös Nro 22/2012/2 Dnro ESAVI/184/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2012 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Sähkökaapelin asentaminen suuntaporaamalla Keravanjoen alitse sekä töiden

Lisätiedot

Maakaasuputken rakentaminen Keravanjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Tuusula

Maakaasuputken rakentaminen Keravanjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Tuusula Etelä-Suomi Päätös Nro 179/2010/4 Dnro ESAVI/360/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2010 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Maakaasuputken rakentaminen Keravanjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

Paineviemäriputkien ja valokuitukaapelin rakentaminen Perniönjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Salo

Paineviemäriputkien ja valokuitukaapelin rakentaminen Perniönjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Salo Etelä-Suomi Päätös Nro 135/2010/4 Dnro ESAVI/362/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.8.2010 ASIA HAKIJA Paineviemäriputkien ja valokuitukaapelin rakentaminen Perniönjoen alitse ja töiden aloittaminen

Lisätiedot

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle

Lisätiedot

Päätös Nro 92/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/49/04.09/2011

Päätös Nro 92/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/49/04.09/2011 Päätös Nro 92/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/49/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Sähkökaapelin rakentaminen Päntäneenjoen alitse sekä töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2008 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Karvianjoen alitse sekä töiden aloittaminen

Lisätiedot

Päätös Nro 6/2011/4. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 6/2011/4. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 6/2011/4 Dnro ESAVI/488/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2011 ASIA HAKIJA Maakaapelin ja varasuojaputken asentaminen Nummistenjoen alitse Ojajärvi-Loppijärvi kantatien

Lisätiedot

0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kangasjoen ali, Keitele

0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kangasjoen ali, Keitele Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2014/2 Dnro ISAVI/2/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 9.4.2014 ASIA 0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kangasjoen ali, Keitele HAKIJA Savon Voima Verkko Oy HAKEMUS Savon Voima

Lisätiedot

Päätös Nro 149/2011/4 Dnro ESAVI/59/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 11.8.2011

Päätös Nro 149/2011/4 Dnro ESAVI/59/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 11.8.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 149/2011/4 Dnro ESAVI/59/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.8.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Sähkökaapelin asentaminen Viilajärveen Antinniemen ja Ritasaaren välille

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 81/12/2 Dnro PSAVI/63/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 81/12/2 Dnro PSAVI/63/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 81/12/2 Dnro PSAVI/63/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 10.12.2012 1 ASIA LUVAN HAKIJA Räiskön-, Paskon- ja Leukalanjärven kunnostuksen rakentamisajan pidentäminen, Kemi ja Keminmaa

Lisätiedot

Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen

Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 176/2013/2 Dnro ESAVI/67/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 27.8.2013 ASIA Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen, PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Punkalaitumenjoen alitse sekä töiden

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 30/10/2 Dnro PSAVI/23/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 30/10/2 Dnro PSAVI/23/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 30/10/2 Dnro PSAVI/23/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Venevalkaman rakentaminen Kemijärven rantaan, Kemijärvi Matti Koivisto Peräposiontie 634 98400 Isokylä

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 13/10/2 Dnro ISAVI/53/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 13/10/2 Dnro ISAVI/53/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 13/10/2 Dnro ISAVI/53/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Paineviemärin ja vesijohdon rakentaminen Mustionjoen alitse sekä valmistelulupa,

Paineviemärin ja vesijohdon rakentaminen Mustionjoen alitse sekä valmistelulupa, Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 253/2013/2 Dnro ESAVI/125/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.11.2013 ASIA Paineviemärin ja vesijohdon rakentaminen Mustionjoen alitse sekä valmistelulupa, Raasepori HAKIJA

Lisätiedot

Sähkökaapelin asentaminen Tuusulanjoen alitse Lahelassa, Tuusula

Sähkökaapelin asentaminen Tuusulanjoen alitse Lahelassa, Tuusula Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 168/2013/2 Dnro ESAVI/81/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2013 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Tuusulanjoen alitse Lahelassa, Tuusula HAKIJA Fortum Sähkönsiirto Oy HAKEMUKSEN

Lisätiedot

Monikonpuron uoman siirtämiselle ja siihen liittyvälle rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Espoo

Monikonpuron uoman siirtämiselle ja siihen liittyvälle rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Espoo PÄÄTÖS Nro 82/2018/2 Dnro ESAVI/204/2018 Etelä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 28.5.2018 ASIA Monikonpuron uoman siirtämiselle ja siihen liittyvälle rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Espoo

Lisätiedot

Päätös Nro 21/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/67/04.09/2010

Päätös Nro 21/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/67/04.09/2010 Käännös Päätös Nro 21/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/67/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2010 ASIA HAKIJA Sillan rakentaminen Kovjoen yli kevyen liikenteen väylää varten Pedersören

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2014 ASIA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevassa Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2014 ASIA Vehkataipaleen kanavan kunnostusta koskevassa Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 66/10/2

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 90/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-137

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 90/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-137 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 90/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-137 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin ja vesijohdon rakentaminen merialueelle Luonnonmaan

Lisätiedot

Päätös Nro 245/2011/4 Dnro ESAVI/171/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 245/2011/4 Dnro ESAVI/171/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 245/2011/4 Dnro ESAVI/171/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Paineviemärien rakentaminen suuntaporaamalla Kokemäenjoen alitse Karjarannan

Lisätiedot

Venelaiturin rakentaminen yhteiselle vesialueelle Päijänteelle ja vesialueen ruoppaaminen sekä töidenaloittamislupa, Padasjoki

Venelaiturin rakentaminen yhteiselle vesialueelle Päijänteelle ja vesialueen ruoppaaminen sekä töidenaloittamislupa, Padasjoki Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2011/4 Dnro ESAVI/38/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.10.2011 HAKIJA Nyystölän maa-alueen osakaskunta ASIA Venelaiturin rakentaminen yhteiselle vesialueelle 576-410-876-1

Lisätiedot

Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Västanfjärd Ramsö, Kemiönsaari

Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Västanfjärd Ramsö, Kemiönsaari Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 270/2012/2 Dnro ESAVI/139/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2012 ASIA Sähkökaapelin asentaminen mereen välille Västanfjärd Ramsö, Kemiönsaari ja Salo HAKIJA Fortum Sähkönsiirto

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Nuottasaareen Kokemäenjoen sivuhaaran alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Huittinen

Vesijohdon rakentaminen Nuottasaareen Kokemäenjoen sivuhaaran alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Huittinen Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2011/4 Dnro ESAVI/146/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 10.10.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon rakentaminen Nuottasaareen Kokemäenjoen sivuhaaran alitse ja

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 86/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 86/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 86/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 2.11.2009 ASIA HAKIJA Kaukolämpöjohdon upottaminen Kauhavanjokeen Kauhavan Kirkkosillan

Lisätiedot

Pienjännitevesistökaapelin johtaminen Rekijoen ali ja valmistelulupa, Joensuu

Pienjännitevesistökaapelin johtaminen Rekijoen ali ja valmistelulupa, Joensuu Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 69/2014/2 Dnro ISAVI/18/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 3.10.2014 ASIA Pienjännitevesistökaapelin johtaminen Rekijoen ali ja valmistelulupa, Joensuu HAKIJA Pohjois-Karjalan Sähkö

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 154/2012/2 Dnro ESAVI/73/04.09/2012. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 154/2012/2 Dnro ESAVI/73/04.09/2012. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 154/2012/2 Dnro ESAVI/73/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2012 ASIA Vesi- ja viemärijohtojen asentamista merialueelle koskevassa Länsi- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen 30.10.2009 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 83/2006/4 Niemisjoen kalataloudelliselle

Lisätiedot

Veneluiskana toimivan penkereen rakentaminen Rautaveteen, Hartola

Veneluiskana toimivan penkereen rakentaminen Rautaveteen, Hartola Etelä-Suomi Päätös Nro 105/2011/4 Dnro ESAVI/12/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Veneluiskana toimivan penkereen rakentaminen Rautaveteen, Hartola Hartolan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Päätös Nro 71/2013/2 Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/17/04.09/2013. Aallonmurtajan rakentaminen Iskmo Lillön länsirannalle sekä valmistelulupa,

Päätös Nro 71/2013/2 Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/17/04.09/2013. Aallonmurtajan rakentaminen Iskmo Lillön länsirannalle sekä valmistelulupa, Päätös Nro 71/2013/2 Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/17/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 9.9.2013 ASIA Aallonmurtajan rakentaminen Iskmo Lillön länsirannalle sekä valmistelulupa, Mustasaari HAKIJA

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 15/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-30 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 15/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-30 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 15/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-30 Annettu julkipanon jälkeen 2.4.2009 ASIA HAKIJAT Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 2/2009/1 muuttaminen

Lisätiedot

Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio.

Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio. PÄÄTÖS Nro 116/04/1 Dnro ISY-2004-Y-220 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2004 HAKIJA Kuopion kaupunki ASIA Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio. HAKEMUS

Lisätiedot

Sipoonrannan vesirakentamistöille asetetun määräajan pidentäminen, Sipoo. Sipoonranta Oy, Sipoon kunta ja Hjallis Promotion Ab Oy

Sipoonrannan vesirakentamistöille asetetun määräajan pidentäminen, Sipoo. Sipoonranta Oy, Sipoon kunta ja Hjallis Promotion Ab Oy PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 321/2019 Dnro ESAVI/11777/2019 Annettu julkipanon jälkeen 22.8.2019 ASIA Sipoonrannan vesirakentamistöille asetetun määräajan pidentäminen, Sipoo HAKIJAT Sipoonranta Oy, Sipoon kunta

Lisätiedot

Sähkö- ja valokuitukaapelin rakentaminen Kokinsalmen ali, Suonenjoki

Sähkö- ja valokuitukaapelin rakentaminen Kokinsalmen ali, Suonenjoki Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 71/2014/2 Dnro ISAVI/2912/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 9.10.2014 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelin rakentaminen Kokinsalmen ali, Suonenjoki HAKIJA Savon Voima Verkko Oy HAKEMUS

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 82/2013/2 Dnro ESAVI/31/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen Sähkökaapelin asentaminen Kirjavanjoen alitse, Vihti

PÄÄTÖS Nro 82/2013/2 Dnro ESAVI/31/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen Sähkökaapelin asentaminen Kirjavanjoen alitse, Vihti Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 82/2013/2 Dnro ESAVI/31/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 8.5.2013 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Kirjavanjoen alitse, Vihti HAKIJA Fortum Sähkönsiirto Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014

PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 2.10.2014 ASIA 0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kinnulanniemen ja Meltunsaaren välille, Ala- Luostan järveen, Rautavaara

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

ASIA Vesi- ja vesijättöalueen täytön pysyttäminen kiinteistöllä , Luumäki

ASIA Vesi- ja vesijättöalueen täytön pysyttäminen kiinteistöllä , Luumäki Etelä-Suomi Päätös Nro 80/2013/2 Dnro ESAVI/91/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2013 ASIA Vesi- ja vesijättöalueen täytön pysyttäminen kiinteistöllä 441-451-1-112, Luumäki HAKIJA Pirkko Mäkelä

Lisätiedot

Kahden kaukolämpöputken asentaminen mereen Länsi-Turunmaan kaupungissa.

Kahden kaukolämpöputken asentaminen mereen Länsi-Turunmaan kaupungissa. Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/4 Dnro ESAVI/83/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2010 ASIA HAKIJA MERKINTÄ HAKEMUS Suunnitelma Kahden kaukolämpöputken asentaminen mereen Länsi-Turunmaan kaupungissa.

Lisätiedot

Bosundin venevalkaman edustan merialueen ruoppaaminen, Espoo

Bosundin venevalkaman edustan merialueen ruoppaaminen, Espoo Etelä-Suomi Päätös Nro 162/2013/2 Dnro ESAVI/42/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 16.8.2013 ASIA HAKIJA Bosundin venevalkaman edustan merialueen ruoppaaminen, Espoo Bosundin venekerho ry HAKEMUKSEN

Lisätiedot

Sähkökaapelin asentaminen Jääsjärveen välille Ohrasaari Vehkasalo, Hartola

Sähkökaapelin asentaminen Jääsjärveen välille Ohrasaari Vehkasalo, Hartola Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 154/2013/2 Dnro ESAVI/21/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2013 ASIA Sähkökaapelin asentaminen Jääsjärveen välille Ohrasaari Vehkasalo, Hartola HAKIJA Elenia Oy HAKEMUKSEN

Lisätiedot

Ympäristölautakunta 72 16.09.2015 Ympäristölautakunta 80 21.10.2015

Ympäristölautakunta 72 16.09.2015 Ympäristölautakunta 80 21.10.2015 Ympäristölautakunta 72 16.09.2015 Ympäristölautakunta 80 21.10.2015 Lausunto aluehallintovirastolle Äänekosken Energia Oy:n hakemuksesta Ala-Keiteleeseen rakennettavan raakavesiputken Syvälahti - Häränvirta

Lisätiedot

Vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen Valkerpyyjärven pohjaan, Nummi- Pusula

Vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen Valkerpyyjärven pohjaan, Nummi- Pusula Etelä-Suomi Päätös Nro 43/2012/2 Dnro ESAVI/596/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012 ASIA Vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen Valkerpyyjärven pohjaan, Nummi- Pusula HAKIJA Tavolan vesiosuuskunta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 342 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 342 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 342 Annettu julkipanon jälkeen 20.2.2008 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Pelluodonaukon vesialueelle, Uusikaupunki

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentamista koskevan päätöksen nro 54/2004/4 osittainen

Lisätiedot

kaukojäähdytysputkiston rakentamiseen Siltavuorenrannan ja John Stenbergin

kaukojäähdytysputkiston rakentamiseen Siltavuorenrannan ja John Stenbergin Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2011/4 Dnro ESAVI/129/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Kaukojäähdytysputkiston rakentaminen Siltavuorenrannan ja John Stenbergin

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 91/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 62

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 91/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 62 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 91/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 62 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon ja viemärin rakentaminen merialueelle välille Skatan

Lisätiedot

Sähkökaapelien asentaminen Saarensalmen ja Myllyjoen alitse, Tammela

Sähkökaapelien asentaminen Saarensalmen ja Myllyjoen alitse, Tammela Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 90/2014/2 Dnro ESAVI/14/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Sähkökaapelien asentaminen Saarensalmen ja Myllyjoen alitse, Tammela HAKIJA Elenia Oy HAKEMUKSEN VIREILLETULO

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 184 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 184 Annettu julkipanon jälkeen L Y H E N N Y S O T E LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki K Ä Ä N N Ö S LUPAPÄÄTÖS Nro 6/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 184 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin asentaminen

Lisätiedot

Päätös Nro 9/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/51/04.09/2010

Päätös Nro 9/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/51/04.09/2010 Päätös Nro 9/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/51/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.6.2010 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Perhonjoen ali Perhon kylässä sekä töiden aloittaminen ennen

Lisätiedot

Paineviemärin rakentaminen Hujunrauman vesialueelle Kursilan kylässä ja valmistelulupa hanketta varten, Uusikaupunki

Paineviemärin rakentaminen Hujunrauman vesialueelle Kursilan kylässä ja valmistelulupa hanketta varten, Uusikaupunki Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 158/2012/2 Dnro ESAVI/58/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2012 ASIA Paineviemärin rakentaminen Hujunrauman vesialueelle Kursilan kylässä ja valmistelulupa hanketta varten,

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 78/2012/2 Dnro ISAVI/68/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 78/2012/2 Dnro ISAVI/68/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 78/2012/2 Dnro ISAVI/68/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.10.2012 HAKIJA ASIA Savon Voima Verkko Oy Kaapelin asentaminen Remesjoen alitse Kiuruveden Remeskylässä, Kiuruvesi

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen vesistöön välille Kariniemi Mertaniemi sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Lappeenranta

Vesijohdon rakentaminen vesistöön välille Kariniemi Mertaniemi sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Lappeenranta Etelä-Suomi Päätös Nro 177/2010/4 Dnro ESAVI/407/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.10.2010 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen vesistöön välille Kariniemi Mertaniemi sekä töiden aloittaminen ennen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2009/3 Dnro LSY-2008-Y-342 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2009/3 Dnro LSY-2008-Y-342 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 25/2009/3 Dnro LSY-2008-Y-342 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2009 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Koskenkylänjoen alitse neljässä kohdassa

Lisätiedot

Päätös Nro 74/2012/2 Dnro ESAVI/153/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 74/2012/2 Dnro ESAVI/153/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 74/2012/2 Dnro ESAVI/153/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.4.2012 ASIA LUVAN HAKIJA Myllypuron johtaminen rumpuputkeen tien alitusta varten Niipperin asemakaava-alueella ja

Lisätiedot

Päätös Nro 41/2012/2 Dnro ESAVI/200/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 22.2.2012

Päätös Nro 41/2012/2 Dnro ESAVI/200/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 22.2.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 41/2012/2 Dnro ESAVI/200/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 22.2.2012 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Kiinteistön Rantapuisto RN:o 1:13, Luodonkylä, rannan edustan vesialueen

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi Kaupunginhallitus 237 19.05.2014 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle UPM Kymmene Oyj:n hakemukseen Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 66/10/2 asetetun määräajan pidentämiseksi 507/11.01.01.01/2014

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 32/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-333 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 32/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-333 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 32/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-333 Annettu julkipanon jälkeen 24.3.2005 ASIA HAKIJA Vesi- ja viemärijohtojen asentaminen Hämjoen alitse sekä töiden

Lisätiedot

Kuotaanrannan venesataman laajentaminen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Asikkala

Kuotaanrannan venesataman laajentaminen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Asikkala Etelä-Suomi Päätös Nro 113/2011/4 Dnro ESAVI/41/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Kuotaanrannan venesataman laajentaminen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi

Lisätiedot