PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2017 Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2017 Kunnanhallitus"

Transkriptio

1 SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 15. toukokuuta 2017 klo Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 72 Tilintarkastajayhteisön tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus valtuustolle sekä tilintarkastajan muistio kunnanhallitukselle Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta Luvan myöntäminen Padasjoen yhtenäiskoulun luokanopettajan viran täyttämiseen Viranhaltijapäätökset Hallintokuntien pöytäkirjat Leimikoiden myyminen Johtajasopimuksen hyväksyminen Rakennusvalvonnan maksuperusteisen taksan tarkistaminen Rantakaavan laatiminen tilan Kauppila alueella Tihjärvellä Monitoimitalon IV-saneeraus Uuden hallintosäännön hyväksyminen Osakassopimuksien uudistaminen Rahoituksen myöntäminen kehitysohjelman toteuttamiseksi

2 123 TILINTARKASTAJAYHTEISÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TARKASTUSLAUTA- KUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VALTUUSTOLLE SEKÄ TILINTARKASTAJAN MUIS- TIO KUNNANHALLITUKSELLE Khall. 72 BDO Audiator Oy / JHTT-tilintarkastaja Jorma Kesä on osoittanut kunnanvaltuustolle liitteen 1 mukaisen tilintarkastuskertomuksen. Padasjoen kunnan tarkastuslautakunta puolestaan on osoittanut valtuustolle liitteen 2 mukaisen arviointikertomuksen. Lisäksi JHTT-tilintarkastaja Jorma Kesä on osoittanut tarkastuslautakunnalle / kunnanhallitukselle liitteen 3 mukaisen muistion. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1. merkitä tiedokseen tilintarkastuskertomuksen ja arviointikertomuksen, jotka tarkastuslautakunta on osoittanut valtuuston käsiteltäviksi sekä 2. merkitä tiedokseen tilintarkastajan muistion sekä todeta, että valmistelu kunnan viemärilaitoksen, valokuituverkon ja kaukolämpöverkon muuttamiseksi erillisiksi taseyksiköiksi on aloitettu.

3 124 SOSIAALIASIAMIEHEN SELVITYS VUODELTA 2016 Khall. 73 Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä ja asiakassuhteen luottamuksellisuutta sekö asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa. Lain 24 :n mukaan kunnan on nimettävä sosiaaliasiamies. Kahdella tai useammalla kunnalla voi olla yhteinen sosiaaliasiamies. Sosiaaliasiamiehen tehtävänä on neuvoa asiakkaita sosiaalihuollon asiakaslain soveltamiseen liittyvissä asioissa, avustaa asiakasta lain 23 :n 1 momentissa tarkoitetussa muistutusta koskevassa asiassa, tiedottaa asiakkaan oikeuksista, toimia muutenkin asiakkaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi sekä seurata asiakkaiden oikeuksien ja asema kehitystä ja antaa siitä selvitys vuosittain kunnanhallitukselle. Sosiaalialan osaamiskeskus Verso tuottaa sosiaaliasiamiespalveluja Päijät-Hämeen ja Itäisen Uudenmaan kunnille sekä Iitin kunnalle. Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2016 on valmistunut. Selvitys on liitteenä 4. Selvityksen kappaleessa 3.3.käsitellään Oiva-kuntien tilannetta. Oivassa yhteydenottojen lukumäärä on palannut muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen suhteessa samalle tasolle kuin muissakin Päijät-Hämeen kunnissa. Toimeentulotukeen ja aikuissosiaalityöhön liittyvät yhteydenotot olivat teemoiltaan samantyyppisiä kuin aiempina vuosina. Neuvontaa toimeentulotuen hakemiseen liittyen tai päätösten tulkintaan on annettu 8 kertaa. Tyytymätöntä asiakasta on neuvottu päätöksestä valittamisessa tai keskusteltu päätöksen perusteista yhtä usein. Muissa yhteydenotoissa on ollut kyse siitä, ettei asiakas ole saanut työntekijää kiinni tai soittolupauksia ei ole pidetty, hänen todellista tilannettaan ei ole voitu riittävästi helpottaa toimeentulotuen keinoin tai asiakkaan akuutissa monimutkaisessa tilanteessa ei ole löytynyt vastauksia riittävän nopeasti. Päihde- ja mielenterveyspalveluista tuli poikkeuksellisen paljon asioita tänä vuonna. Kaikki tämän sektorin yhteydenotot eivät kuitenkaan ole Oivan omasta tuotannosta, vaan mukana on myös yksityiseen palveluntuottajaan liittyviä yhteydenottoja. Muutama aktiivinen yhteydenottaja on myös kysellyt ja ollut tyytymätön Oivan omiin palveluihin. Asiakaskunnan palveluissa korostuu koh-

4 125 taamisen tärkeys ja ongelmat, joita ei voida täysin välttääkään vaikeissa elämäntilanteissa elävien ihmisten ollessa kyseessä. Lapsiperheiden palveluista tulleista yhteydenotoista kahta lukuun ottamatta ongelmien taustalla on pitkittynyt eroriita. Tietojen antamiseen liittyviä asioita oli useampia sekä siihen, että minkälaista tietoa työntekijät työssään tarvitsevat. Vammaispalveluihin liittyvistä yhteydenotoista muutama oli yleistä neuvontaa tai pohdintaa asiakkaan mahdollisuuksista saada vammaispalvelulain mukaisia palveluja. Päätöksiin liittyvää tyytymättömyyttä oli samoin muutamassa tapauksessa. Lisäksi tuli yksi tietosuojaan liittyvä asia sekä asumispalveluyksikössä toteutettuun palveluun liittyvää rajoittamista ja huonoa kohtelua koskeva asia. Ikäihmisten palveluihin ja kotihoitoon liittyvistä asioista yli puolet liittyi maksuihin. Yleistä tiedontarvetta ja itsemääräämisoikeuteen liittyviä asioita oli myös useampia. Kaikki yhteydenotot näistä sektoreista olivat omaisilta. Myös huolta huonolla omaishoidolla olevasta vanhuksesta pyydettiin välittämään eteenpäin. Samaa toivetta on esitetty asiamiehelle ajoittain muualtakin ja se herättää kysymyksen, miksei huolta voida välittää suoraan asiaa hoitaville työntekijöille. Onko kyse halusta välttää ongelmia kohdehenkilön kanssa vai ajatellaanko sosiaaliasiamiehen yhteydenoton painavan enemmän. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen sosiaaliasiamiehen selvityksen vuodelta 2016.

5 126 LUVAN MYÖNTÄMINEN PADASJOEN YHTENÄISKOULUN LUOKANOPETTAJAN VI- RAN TÄYTTÄMISEEN Khall. 74 Sivistystoimi hakee lupaa yhtenäiskoulun luokanopettajan viran vakinaiseen täyttämiseen. Kyseinen virka on ollut määräaikaisesti täytettynä lukuvuosina ja Virkaa on hoitanut Ulla Tuukkanen. Jatkossa on olemassa tarve viran vakinaiseen täyttämiseen. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää myöntää luvan Padasjoen yhtenäiskoulun luokanopettajan viran vakinaiseen täyttämiseen.

6 127 VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET Khall. 75 Kunnanjohtaja 9/ 2017 Valokuituverkon rakentaminen kirkonkylän alueella 10/ 2017 Apuraha-anomus;Fenix-kulma ry 11/ 2017 Avustushakemus -Suomi / 2017 Henkilöstöpäätös 13/ 2017 Toimeksiantosopimuksen hyväksyminen Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus merkitsee päätökset tietoonsa saatetuksi.

7 128 HALLINTOKUNTIEN PÖYTÄKIRJAT Khall. 76 Tekninen lautakunta , Sivistyslautakunta Valvontajaosto Tarkastuslautakunta Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, ettei se vaadi teknisen lautakunnan, sivistyslautakunnan eikä valvontajaoston päätöksiä kunnanhallituksen käsiteltäviksi sekä merkitsee tarkastuslautakunnan pöytäkirjan tiedokseen.

8 129 Kunnanhallitus LEIMIKOIDEN MYYMINEN Khall. 77 Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme / metsäasiantuntija Marko Leppälä on pyytänyt tarjoukset Padasjoen kunnan tiloilla sijaitsevista leimikoista. Tarjoushinnat olivat seuraavat: Stora Enso Oyj Metsä Group Versowood Oy & Biowatti Oy UPM-Kymmene Oyj euroa euroa euroa euroa Tarjousvertailu on liitteenä 5. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää hyväksyä Metsä Groupin tarjouksen hintaan euroa.

9 130 JOHTAJASOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN Khall. 78 Kuntalain 42 :ssä säädetään johtajasopimuksesta seuraavasti: Kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä. Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan työnjaosta kunnan johtamisessa ottaen huomioon, mitä hallintosäännössä määrätään. Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä menettelytavoista, joilla kunnanjohtajan viran hoitamiseen liittyvät erimielisyydet ratkaistaan 43 :ssä tarkoitetun menettelyn sijasta. Johtajasopimuksessa voidaan sopia kunnanjohtajalle maksettavasta erokorvauksesta, jolloin sopimuksen hyväksyy valtuusto. Kyseinen kuntalain säädös tulee voimaan Hallintojohtaja: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteen 6 mukaisen johtajasopimuksen ja päättää, että se tulee voimaan

10 131 RAKENNUSVALVONNAN MAKSUPERUSTEISEN TAKSAN TARKISTAMINEN Valvontajaosto 28 Padasjoen kunnanvaltuusto hyväksymä rakennusvalvonnan mak superusteinen taksa on vuodelta Rakennusvalvonnan taksan korottamisesta on keskusteltu kunnanjohtajan, teknisen johtajan ja luottamushenkilöiden kanssa. Taksojen korottamiselle on ilmennyt tarvetta. Vuoden 2017 talousarviossa rakennusvalvonnan tavoitteena on taksojen päivittäminen. Kuntaliiton ohjeistuksen mukaan taksat tulisivat olla mahdollisimman yhdenmukaiset eri kuntien kesken. Naapurikunnissa, esim. Sysmässä ja Asikkalassa on hyväksytyt taksat vuodelta Näiden kuntien taksavertailut ovat olleet suuntaa antavina aineistoina uudistuvassa taksassa. Uudistettu rakennusvalvonnan maksuperusteiden taksa on liitteenä nro 1. Rakennustarkastaja: Valvontajaosto esittää kunnanhallitukselle rakennusvalvonnan uudistetun maksuperusteisen taksan hyväksymistä. Khall. 79 Rakennustarkastajan esittämä taksa on liitteenä 7. Voimassa oleva taksa on jaettu erillisenä liitteenä. Valvontajaosto käsittelee asiaa kokouksessaan Kunnanhallitukselle päätösehdotus tehdään kokouksessa. Valvontajaosto Hallitus Valtuusto

11 132 RANTAKAAVAN LAATIMINEN TILAN KAUPPILA ALUEELLA TIHJÄRVEL- LÄ Khall. 97 Insinööritoimisto Juha Poutanen Oy on toimittanut kuntaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman koskien ranta-asemakaavaa, joka laaditaan Padasjoen kunnan Toritun kylän tilan Kauppila alueella Tihjärvellä. Suunnitelma on jaettu liitteenä 1. Kaavan tavoitteena on määrittää sitovasti kaava-alueen lomarakennusoikeudet ja rakennuspaikat sekä metsätalouskäyttöön jäävät alueet. Kaavanlaatijana toimii maanomistajan toimeksiannosta DI Juha Poutanen. Lisätiedot kaavahankkeesta: Juha Poutanen, puh , sähköposti Valmistelu ja lisätiedot asian hallinnollisen käsittelyn osalta: hallintojohtaja Kristiina Laakso, , Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus 1. merkitsee tiedokseen selosteosassa esitetyn kaavahankkeen vireilletulon ja sen, että kaavanlaatijana toimii DI Juha Poutanen ja 2. asettaa nähtäville liitteen 1 mukaisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman, josta osallisilla on oikeus esittää mielipiteensä joko suullisesti tai kirjallisesti kaavaehdotusvaiheeseen asti. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Khall. 160 Liitteenä 2 on kaavanlaatijan vastine osallistumis- ja arviointi suunnitelmasta jätettyyn mielipiteeseen. Tihjärven itärannan ranta-asemakaavan päivätty luonnos selosteineen on jaettu kunnanhallitukselle erillisenä liitteenä. Lisätiedot kaavahankkeesta: Juha Poutanen, puh , sähköposti juha.poutanen(@poutanenoy.fi. Valmistelu ja lisätiedot asian hallinnollisen käsittelyn osalta: hallintojohtaja Kristiina Laakso, , kristiina.laakso@padasjoki.fi.

12 133 Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1. hyväksyä kaavanlaatijan vastineen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettyyn mielipiteeseen liitteen 2 mukaisena ja 2. asettaa Tihjärven itärannan ranta-asemakaavaluonnoksen yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi ja pyytää viranomaislausunnot. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Khall. 42 Tihjärven itärannan ranta-asemakaavaluonnos pidettiin yleisesti nähtävillä Kaavanlaatijan vastineet viranomaislausuntoihin ja mielipiteisiin ovat liitteenä päivätty kaavaehdotus on liitteenä 2 ja ehdotukseen liittyvä, päivätty seloste liitteenä 3. Lisätiedot kaavahankkeesta: Juha Poutanen, puh , sähköposti juha.poutanen(@poutanenoy.fi. Valmistelu ja lisätiedot asian hallinnollisen käsittelyn osalta: hallintojohtaja Kristiina Laakso, , kristiina.laakso@padasjoki.fi Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1. hyväksyä kaavanlaatijan vastineen kaavaluonnoksesta jätettyihin lausuntoihin ja mielipiteisiin liitteen 1 mukaisena ja 2. asettaa Tihjärven itärannan ranta-asemakaavaehdotuksen yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi ja pyytää viranomaislausunnot. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Khall. 80 Tihjärven itärannan ranta-asemakaavaehdotus pidettiin yleisesti nähtävillä Kaavanlaatijan vastineet saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin ovat liitteenä 8. Kaavaehdotuskartta, joka on päivätty , on jaettu liitteenä 9 ja kaavaseloste liitteenä 10. Lisätiedot kaavahankkeesta: Juha Poutanen, puh , sähköposti juha.poutanen(@poutanenoy.fi.

13 134 Valmistelu ja lisätiedot asian hallinnollisen käsittelyn osalta: hallintojohtaja Kristiina Laakso, , sähköposti Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1. hyväksyä kaavanlaatijan vastineen kaavaluonnoksesta jätettyihin lausuntoihin ja muistutuksiin liitteen 8 mukaisena ja 2. esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Tihjärven itärannan ranta-asemakaavaehdotuksen päivätyn ehdotuksen mukaisena.

14 135 MONITOIMITALON IV-SANEERAUS Tekn. ltk 35 Tekninen toimi on pyytänyt tarjouksia Padasjoen monitoimitalon IV-saneerauksen kokonaisurakasta. Ilmoitus on julkaistu HILMA:ssa nro (avoin menettely). Tarjousten jättöaika on päättynyt klo Määräaikaan mennessä ei saatu yhtään tarjousta. Vs. tekninen johtaja: Lautakunta pyytää kunnanhallitukselta lupaa seuraaviin asioihin: 1. oikeuttaa teknisen johtajan hankkimaan iv-koneet ja asennuksen tämän vuoden talousarviossa varatuilla määrärahoilla 2. kunnanhallitus sitoutuu esittämään määrärahan varaamista puuttuville töille ja hankinnoille vuoden 2018 talousarvioon. Hintaarvio on noin euroa. Hankkeelle on mahdollista saada energiatukea. Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti, että asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten. Tämä pykälä päätettiin yksimielisesti käsitellä ylimääräisenä. Tekn. ltk 39 Tekninen johtaja: Lautakunta pyytää kunnanhallitukselta lupaa seuraaviin asioihin: 1. oikeuttaa teknisen johtajan hankkimaan iv-koneet ja asennuksen tämän vuoden talousarviossa varatuilla määrärahoilla 2. kunnanhallitus sitoutuu esittämään määrärahan varaamista puuttuville töille ja hankinnoille vuoden 2018 talousarvioon. Hintaarvio on noin euroa. Hankkeelle on mahdollista saada energiatukea. Tekninen lautakunta hyväksyi päätösesityksen lisäämällä siihen lautakunnan mielipiteen. Teknisen lautakunnan mielipide kunnanhallitukselle on, että tekninen lautakunta edellyttää ennen koneiden hankkimista, että

15 välipohja tutkitaan mahdollisten kosteusvaurioiden varalta 2. koko rakennukselle tehdään kuntotutkimus. Khall. 81 Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus 1. oikeuttaa teknisen johtajan hankkimaan iv-koneet ja asennuksen tämän vuoden talousarvioon varatuilla määrärahoilla 2. sitoutuu esittämään määrärahan varaamista puuttuville töille ja hankinnoille vuoden 2018 talousarvioon. Hinta-arvio on noin euroa. Hankkeelle on mahdollista saada energiatukea. Lisäksi kunnanhallitus edellyttää, että ennen koneiden hankkimista rakennuksen välipohja tutkitaan mahdollisten kosteusvaurioiden varalta ja koko rakennukselle tehdään kuntotutkimus.

16 137 UUDEN HALLINTOSÄÄNNÖN HYVÄKSYMINEN Khall. 82 Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeinen ohjausväline. Jokaisessa kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava hallintosääntö, jonka sisällön määrittelee kuntalain (410/2015) 90. Uusi kuntalaki on tullut voimaan , mutta suurelta osin lakia sovelletaan vasta lukien. Tätä ennen sovelletaan vastaavia vuoden 1995 kuntalain säännöksiä. Hallintosääntöluonnos on laadittu voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Kuntalain lähtökohtana on, että kaikki johtosäännöllä määrättävät asiat kootaan hallintosääntöön, jolloin ei tarvita muita johtosääntöjä. Hallintosääntöön otetaan myös ne määräykset, jotka nyt ovat valtuuston työjärjestyksessä, tarkastussäännössä ja palkkiosäännössä. Hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset ainakin niistä asioista, jotka kuntalain 90 :ssä luetellaan. Hallintosäännön määräysten sisältö on valtuuston harkinnassa. Hallintosäännössä määrätään kunnan eri viranomaisten toimivallan jaosta ja tehtävistä. Valtuusto käyttää kunnan päätösvaltaa. Valtuusto tekee toimivallan siirtoa koskevat päätökset aina hallintosäännöllä. Toimivaltaa ei voida siirtää erillisellä valtuuston päätöksellä. Päättäessään hallintosäännöstä valtuusto samalla määrittelee oman asemansa kunnan päätösvallan käyttäjänä, päättää toimielinten ja viranhaltijoiden välisestä työnjaosta ja ratkaisee annetaanko kunnan viranomaiselle valta omalla päätöksellään siirtää toimivaltaansa edelleen. Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä. Jos esimerkiksi hallintosäännöllä määrätyistä toimivaltarajoista poiketaan, päätöksen tehnyt viranomainen ylittää toimivaltansa. Hallintosääntö sitoo myös valtuustoa; se ei voi poiketa hallintosäännöstä muuten kuin sitä muuttamalla. Valtuusto ei voi esimerkiksi ottaa ratkaistavakseen asiaa, jossa toimivalta on hallintosäännöllä siirretty kunnanhallitukselle. Kuntalaissa ei säädetä hallintosäännön voimaantulosta. Voimaantuloon sovelletaan päätösten täytäntöönpanokelpoisuutta koskevaa 143 :ää. Päätös voidaan panna täytäntöön, vaikka se ei ole

17 138 vielä saanut lainvoimaa, jollei oikaisuvaatimus tai valitus päätöksen täytäntöönpanon vuoksi käy hyödyttömäksi. Hallintosäännöllä järjestetään kunnan sisäistä hallintoa ja toimintaa. Tämän vuoksi on katsottu, että hallintosääntö voi mahdollisesta valituksesta huolimatta tulla voimaan heti kun se on hyväksytty. Padasjoella uuden hallintosäännön on tarkoitus tulla voimaan Hallintosääntöluonnoksen, joka on kunnanhallitukselle jaettu , on valmistellut sitä varten nimetty työryhmä, johon kuuluivat Pirkka Ahola (pj), Antti Räsänen, Kati Liikonen, Mira Vilkman, Ilkka Mertsalmi ja Kristiina Laakso (siht.). Luonnoksesta on pyydetty lausunnot tekniseltä lautakunnalta, sivistyslautakunnalta ja valvontajaostolta. Merkittävimpiä muutoksia voimassaolevaan hallintosääntöön verrattuna ovat seuraavat: Hallintosääntöön on sisällytetty myös valtuuston työjärjestys, tarkastussääntö ja luottamushenkilöiden palkkiosääntö. Hallintosääntöön on lisätty kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtävät (mm. kunnanjohtajan johtajasopimuksen valmistelu) ja valtuuston puheenjohtajan tehtävät. Kunnan toimielinorganisaatioon on lisätty kunnanhallituksen alainen, 3-jäseninen konserni- sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto. Nykyisen valvontajaoston ja tiejaoston tehtävät hoitaa 5- jäseninen rakennus- ja ympäristölautakunta, jossa esittelijöinä toimivat rakennustarkastaja, ympäristösihteeri ja tieasioita hoitava viranhaltija kukin oman asiantuntemusalueensa osalta. Hallintosäännössä määritellään konsernijohto, määrätään sen tehtävistä ja toimivallan jaosta. Otto-oikeus on vain kunnanhallituksella, jonka puheenjohtajalle ja esittelijälle on ottokelpoisista päätöksistä ilmoitettava sähköisesti 4 päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta / allekirjoittamisesta. Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää kokouksen osanottajille sähköisesti.

18 139 Läsnäolo- ja puheoikeus kokouksissa on vain hallintosäännössä nimetyillä henkilöillä. Toimielimillä ei siis enää ole mahdollisuutta päättää asiasta vapaasti. Kokouspalkkioihin on tehty tasotarkistus. Kunnanhallitukselle on lähetetty postitse hallintosääntöluonnos (liite 11), voimassa oleva hallintosääntö, valtuuston työjärjestys, tarkastussääntö, palkkiosääntö sekä asiaa valmistelleen työryhmän päätökset koskien lautakuntien ja valvontajaoston lausuntoja hallintosääntöluonnoksesta. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, , Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy hallintosääntöluonnoksen ja päättää, että se tulee voimaan lukien.

19 140 OSAKASSOPIMUKSIEN UUDISTAMINEN Khall. 83 Lahden kaupungin konsernipalvelujohtaja Mika Mäkinen on osoittanut alueen kunnille seuraavan kirjeen: Päijät-Hämeen kuntajohtajien nimeämä valmistelutyöryhmä on laatinut pohjaehdotuksen niistä muutoksista, joita mm. kuntaliitokset edellyttävät Calpro Oy:n, Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n ja Työterveys Wellamo Oy;n osakassopimuksiin. Kaikkiin sopimuksiin on tehty lisäys koskien kuntalakiin tullutta hallituksen jäsenten pätevyyteen liittyvää velvoitetta. Samoin kaikkiin sopimuksiin on päivitetty kuntaliitosten jälkeinen osakastilanne. Myös kaikkien sopimusten osalta työryhmä päätyi esittämään, että laaditaan yksi alkuperäinen allekirjoitettu kappale, jota säilytetään Lahden arkistossa. Kaikki osakkaat saavat kopion sopimuksesta. Lisäksi sopimuksia on ajantasaistettu poistamalla esim. perustamisvaiheeseen liittyviä kirjauksia ja samalla tehty joitakin teknisiä korjauksia. Työterveys Wellamo Oy:n osalta osakaslainan tilanne on päivitetty vastaamaan syksyn 2017 osakaslainan lyhentämisen jälkeistä tilannetta. Yhtiöllä on tarkoitus maksaa osa osakaslainastaan pois syksyn aikana. Muutokset on merkitty liitteenä oleviin uusittuihin osakassopimusluonnoksiin keltaisella värillä ja poistettavat kohdat lisäksi yliviivauksella. Seuraavassa on yhtiökohtaisesti käsitelty hallituksen paikkajakoon liittyvät muutokset Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy (Hallituksen koko nyt 7 jäsentä, ehdotettu 7 jäsentä) Työryhmä päätyi esittämään muutosta nykyiseen sopimukseen siten, että Lahti nimeäisi hallitukseen kolme jäsentä (nyt kaksi) ja yli (aiemmin yli ) asukkaan kunnat nimeäisivät kukin yhden jäsenen. Asikkala, Kärkölä, Padasjoki ja Sysmä nimeäisivät luetellussa järjestyksessä vuorollaan kahdeksi vuodeksi hallituksen jäsenen alkaen 2017 kesäkuusta. Esitykseen päädyttiin oheisen liitteen mukaisen omistusosuuden ja kunnan väkiluvun mukaan. Lähtökohtana oli, että hallituspaikkojen määrän tulisi heijastaa omistusosuutta ja kunnan väkimää-

20 141 rää alkuperäisen osakassopimuksen mukaan. Keskustelussa pidettiin tärkeänä sitä, että hallitusjäsenyys kestää vähintään kaksi kautta kerrallaan sen vuoksi, että jäsen pystyy perehtymään yhtiön asioihin ja sitä, että yhdelläkään kunnalla ei kuitenkaan hallituksessa ole hallussaan enemmistöä. Työterveys Wellamo Oy (Hallituksen koko nyt 6 jäsentä, ehdotus 5 jäsentä) Hallituksen jäsenten nimeäminen ehdotetaan tapahtuvan nykyiseltä pohjalta siten, että Lahti nimeää kaksi (nyt kaksi), läntistä peruspalvelupiiriä edustanut Hollola yhden (nyt yksi), Heinola yhden (nyt yksi) ja PHHYKY yhden (nyt yksi). PHSOTEY osana toimineen peruspalvelukeskuksen Aava kunnat nimesivät yhden edustajan. Hyvinvointikuntayhtymän perustamisen yhteydessä PHSOTEY yhteydessä toiminut peruspalvelukeskus Aava sulautui osaksi uutta hyvinvointikuntayhtymää. Peruspalvelukeskuksen sulautumisen jälkeen työryhmän keskustelussa nähtiin tarkoituksenmukaisempana vaihtoehtona pienentää hallituksen jäsenmäärää yhdellä. Hallitustyöskentely vaatii pitkäjänteisyyttä ja yhden paikan kierrättäminen varsin laajan kuntajoukon kesken ei tätä mahdollista. Vaihtoehto, jossa PHHYKY nimeäisi kaksi edustajaa, ei ole omistusten osalta tasapainossa. PHHYKYn omistusosuus on 8 % ja kahden jäsenen nimeämiseen oikeutetun Lahden kaupungin omistusosuus 59,6 %. Myös tässä työryhmä piti hyvänä, että yhdellä kunnalla ei ole enemmistöä hallituspaikoista. Calpro Oy (Hallituksen koko nyt 6 jäsentä, ehdotettu 6 jäsentä) Olennaisin muutos aiempaan käytäntöön esitetään tehtäväksi siinä, että Lahti nimeää aikaisemman käytännön mukaisesti kaksi jäsentä sekä Lahti ja Orimattila nimeäisivät vuorotellen kahdeksi vuodeksi yhden jäsenen. Varajäsenet Lahden ja Orimattilan nimeämälle jäsenelle samassa rytmissä nimeäisi Asikkala ja Kärkölä. Ehdotuksessa on otettu huomioon kuntaliitosten aiheuttama omistusosuuksien muutos. Nastolalla oli Päijät-Tili Oy:ssä merkittävä omistusosuus ja sittemmin Calprossa. Osakassopimuksen ehdotettu muoto Hallitukseen valitaan kuusi (6) jäsentä, joista Enemmistöosakas nimeää kaksi (2), Hollolan kunta yhden (1), Lahti ja Orimattila vuorotellen 2 vuoden välein yhden (1), PHHYKYSOTEY yhden (1) ja lisäksi hallitukseen valitaan yksi (1) ulkopuolinen asiantuntijajäsen. Mikäli asiantuntijajäsenestä ei päästä osakkaiden kesken yksimielisyyteen, nimeää enemmistöosakas tämän asiantuntijajäsenen.

21 142 Lahden ja Orimattilan vuorotellen nimeämän jäsenen osalta varajäsenen nimeävät samassa tahdissa vuorotellen Asikkala ja Kärkölä. Muuten varajäsenen nimeää se, joka nimeää varsinaisen jäsenen. Osakassopimusten osalta on toivottavaa, että sopimukset olisivat käsitelty ennen uuden valtuustokauden alkua, jotta kuntaliitosten aiheuttamat muutokset ja niistä aiheutuneet omistusosuuksissa tapahtuneet muutokset voidaan ottaa huomioon kesäkuun yhtiökokouksissa. Esitys Calpro Oy:n osakassopimukseksi on liitteenä 12, Päijät- Hämeen Jätehuolto Oy:n osakassopimukseksi liitteenä 13 ja Työterveys Wellamo Oy:n osakassopimukseksi liitteenä 14. Kuntajohtajakokouksessa käsitellään asiaa Päätösehdotus tehdään kokouksessa.

22 143 RAHOITUKSEN MYÖNTÄMINEN KEHITYSOHJELMAN TOTEUTTAMISEEN Ekp-työryhmä Kehittämispäällikkö Petri Jalkanen esitteli toteutettua työtä seuraavalla jaotuksella (liitteenä esitys); - Hankkeen tavoitteet vuosille , o Yrityshankkeet o Uudet työpaikat - Työn kohdentaminen o Painopistealueet o Toimenpiteitä - Kehittämistyön rahoittaminen o Kustannusarvio loppuvuosi 2017 ja vuodet 2018 sekä 2019; kokonaiskustannus toteutushankkeelle on , joka jakautuu 2,5 vuodelle seuraavasti (kunnan rahoitusosuus, 30% suluissa); (10551 ), (28323 ), (26823 ) o Tukimahdollisuudet ja niiden haku; Tuki on mahdollista saada Mannersuomen maaseudun kehittämisohjelmasta, jota hallinnoi ELY-keskus. Ohjelma on sopiva kunnan kehittämisohjelman toteuttamisen kannalta. - EKP-työryhmän esitys kunnanhallitukselle; Työryhmä on todennut, että alkuvuonna tehdystä työstä, pääosin toimiviin yrityksiin kohdistuvasta selvitys- ja aktivointityöstä on tullut myönteistä palautetta yrittäjiltä. Myös hankkeiden käynnistämisessä (yrityshankkeet investoinneissa ja kehittämisessä) on voitu olla apuna. Lisätyötä odotetaan jatkossa tehtävän ja sitä on kohdennettava mm. ammattityöntekijöiden hakuun ja sukupolvenvaihdoksiin sekä uusiin yritysten kehittämissuunnitelmiin. Näiden merkitys lisääntyvinä työpaikkoina ja yritysten liikevaihdon kasvuna on mm. kunnan taloudelle oleellista. Työryhmä esittää, että kunnanhallitus tekee päätöksen hankkeen omarahoituksesta ja antaa tehtäväksi hakea ELYkeskukselta em. hankerahoitusta vuosille

23 144 Khall. 84 Hankkeen esittely on liitteenä 15. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, että selosteosassa esitetyn hankkeen toteuttamiseen myönnetään euron suuruinen kuntarahoitusosuus ja että ELY-keskukselta haetaan hankerahoitusta vuosille

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 15. toukokuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 72 Tilintarkastajayhteisön tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 23. toukokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 75 Micael Sjöbergin kirje kunnanhallitukselle... 145 76 Eron myöntäminen

Lisätiedot

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 10/2017 1 Yhtymähallitus 08.05.2017 Aika 08.05.2017 klo 08:00-08:20 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Ståhlberginkatu 6, 15110 Lahti (tila Stå6_1_23) Osallistujat

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17. kesäkuuta 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 96 Sote-kiinteistöjen saneerausta suunnittelevan työryhmän perustaminen...

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 29. toukokuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 7 Kuntavaalien tulos Padasjoen kunnassa... 16 8 Päijänteen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. syyskuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 34 Keulainmetsän / Keulainniemen rantakaavan muuttaminen... 76 35 Metsäsuunnitelman

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 23. toukokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 75 Micael Sjöbergin kirje kunnanhallitukselle... 145 76 Eron myöntäminen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 29. toukokuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 7 Kuntavaalien tulos Padasjoen kunnassa... 16 8 Päijänteen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17.joulukuu 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 156 Luvan myöntäminen kiinteistöhoitajan toimen täyttämiseen... 260 157 Työsuojelupäällikön

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

ESITYSLISTA Nro 2 / 2017

ESITYSLISTA Nro 2 / 2017 EVIJÄRVEN KUNTA Aika 6.3.2017 ESITYSLISTA Nro 2 / 2017 KOKOUSAIKA 6.3.2017 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, valtuustosali Läsnä Juha Alkio, pj Niina Alatalo Jari Anttikoski

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 18. kesäkuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 97 Kirjanpidollisten taseyksiköiden aloittavat taseet... 168 98 Päijät-Hämeen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 06. maaliskuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 42 Rantakaavan laatiminen tilan Kauppila 576-414-2-14 alueella Tihjärvellä...

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 91 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 25 24.04.2017 Sotkamon kunnan hallintosääntö 1.6.2017 alkaen KHALL 91 6.6.2016 154 Hallintojohtaja Sotkamon kunnan hallintosääntö on päivitetty viimeksi vuoden

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00.

Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto Uudenmaan liiton hallintosäännön hyväksyminen 265/00.00. Maakuntahallitus 41 24.04.2017 Maakuntavaltuusto 8 24.05.2017 Uudenmaan liiton hallintosäännön 2017-2018 hyväksyminen 265/00.00.01/2017 MHS 24.04.2017 41 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Vuoden

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 22.5.2017 9 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallintosäännöt

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 Kuntayhtymän valtuusto 9 22.5.2017 90 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 15. tammikuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 15 Kaavamuutos kiinteistöllä Kesäranta 576-404-3-130 ja Kesäranta II 576-404-3-158...

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 06. elokuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 103 Kunnanvaltuuston 25.6.2018 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden ja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH Kaupunginhallitus 165 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 52 15.05.2017 Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH 08.05.2017 165 Kemijärven kaupungin voimassa oleva hallintosääntö on hyväksytty valtuustossa 17.12.2013

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015 TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 4/2016 Kokousaika: 5.9.2016 klo 13.00 15.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 6/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ti 28.5.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013 Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö / /2017 KHALL

Kaupunginhallitus Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö / /2017 KHALL Kaupunginhallitus 234 08.05.2017 Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö 1.6.2017 2764/00.01.01/2017 KHALL 08.05.2017 234 Yleistä Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeinen ohjausväline.

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19. joulukuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat Ero luottamustehtävistä / Ilpo Pylvänen, uuden valtuutetun kutsuminen valtuustoon

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 1/2014 Kokousaika: 22.1.2014 klo 13.00-16.35 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 5/2015 Kokousaika: 16.11.2015 klo 13.00 15.40 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2018 1 (12) Aika 16.05.2018, klo 12:00-13:59 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kunnanhallitus PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kokousaika Maanantai 21. elokuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 129 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelman laadintaohjeet...

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2016 Kokousaika: 13.4.2016 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta Khall. 02.10.2017 151 liite nro. 2 Sopimus D/1117/00.04.01.02.00/2017 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 23. huhtikuuta 2018 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 5 Monitoimitalon IV-saneeraus... 12 6 Pappilanmäen koulun remontti... 15

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö /00.01.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö /00.01. Kaupunginhallitus 234 08.05.2017 Kaupunginhallitus 245 15.05.2017 Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö 1.6.2017 2764/00.01.01/2017 KHALL 08.05.2017 234 Yleistä Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 22. elokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 111 Sijoitustoiminnan raportti 31.7.2016... 203 112 Talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009.

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009. Kunnanhallitus 131 11.04.2011 Kunnanhallitus 159 02.05.2011 Kunnanhallitus 254 22.08.2011 Kunnanhallitus 276 05.09.2011 Kunnanvaltuusto 42 12.09.2011 Vapaa-aikalautakunta 14 08.05.2012 Hallintosääntö 1242/01/010/2011

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 11.9.2018 klo 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Siikaisten kunnantalo, hallituksen kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 29. helmikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 8 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman raportointi... 20 9 Muutokset

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty yv 25.02.2013 10 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 II LUKU TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Kunnanhallitus 07.01.2019 AIKA 7.1.2019 klo 18.30-19.32 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 10.4.2014

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 10.4.2014 1 Kokousaika To 10.4.2014 klo 15.00 16.15 Paikka Muonion terveyskeskus, ruokasali Jäsenet: Läsnä Keimiöniemi Anne-Mari, pj. Malila Kari Eira Birgitta Kurkela Outi, vj. Poissa Pettissalo Petri Muut saapuvilla

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 5/2016 Kokousaika: 16.11.2016 klo 13.15 16.20 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2013 Kokousaika: 31.10.2013 klo 13.00-16.25 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Valtuusto 39 14.11.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6/2017 Tekninen lautakunta. 38 Siistijän valinta Monitoimitalon IV-saneeraus... 70

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6/2017 Tekninen lautakunta. 38 Siistijän valinta Monitoimitalon IV-saneeraus... 70 SISÄLLYSLUETTELO 6/2017 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 3.5.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Kullasvuoren koulu, luokka 173 Asiat sivu nro 38 Siistijän valinta... 66 39 Monitoimitalon IV-saneeraus...

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 07.03.2017 klo 14:00-17:20 Paikka Rautjärven kunnantalo, valtuustosali, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 6/2017 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.08.2017 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.johtaja Salenius Leila

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 02. syyskuuta 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 119 Lausunto palvelusopimusasetuksen soveltamisesta ja joukkoliikenteen järjestämistavasta

Lisätiedot

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 4/2019 1 ( 11) Aika 26.03.2019, klo 14:00-16:50 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 16 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen

Laihia Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen Laihia Pöytäkirja 4/2018 1 (10) Aika 26.04.2018, klo 14:00-16:33 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 27 Kokouksen avaus 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA 28.11.2018 KOKOUSAIKA Keskiviikko 28. marraskuuta 2018 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27 Valtuusto 17.6.2014 27 1. VUODEN 2013 ARVIOINTIKERTOMUS Tark.ltk. 13.5.2014 16 Liite 1 Laadittiin vuoden 2013 arviointikertomus. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta jättää arviointikertomuksen

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 2/2019

Tarkastuslautakunta 2/2019 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 2/2019 Kokousaika: 18.4.2019 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 9.5.2014 klo 9.15 14.05 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka Tommi varapuheenjohtaja Hatakka Jarno Kallela Sanna

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 07. toukokuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 73 Leimikkotarjoukset... 131 74 Perehdyttämisohjelman hyväksyminen... 132

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2018 1 Kokousaika 19.3.2018 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Kokousaika tiistai 3.10.2017 klo 9.00 12.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto, Tiirismaa 4.krs Käsiteltävät asiat: 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3 10 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 3 Helsingin Satama -konsernin varsinaiset yhtiökokoukset 2017 HEL 2017-000806 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 7/2018

Tarkastuslautakunta 7/2018 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 7/2018 Kokousaika: 29.10.2018 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.5.2017 kello 18.15-18.35 KOKOUSPAIKKA Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B211 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77 48 Ehdotus

Lisätiedot

ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA TERVEYDENHUOLON KY. Kokousaika [Ti klo17. 00-18.50 Paikka Muonion kunnanvirasto, alakerran kahvio Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta (2017-2020) KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 18.10.2017 klo 14.00 - Paikka PHKS Karpalo-kabinetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT 59 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 8 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 8 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 8 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 01. huhtikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 49 Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Päijät-Hämeen jätelautakuntaan... 93 50

Lisätiedot

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Tarkastussääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 16.12.2015, 26 Sisällys Valvontajärjestelmä... 3 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 3 Tarkastuslautakunta... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 24.5.2013 klo 10.00 12.15 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot