file:///home/ahti/documents/kusti.net/fi/ilmakuvaus... Ilmakuvaamisen neuvoja ja näkemyksiä PDF

Transkriptio

1 "Onnellisten tähtien alla ei voi hävitä"-protoni: Tyttörukka kusti.net Hyvä kuva, parempi mieli Pääsivu Kuka Harrastukset Ilmakuvaus Extrat Vieraskirja Galleria Kirjat ja videot search Yleistä Faktoja Kalusto Varusteet Exit Tandem FS Oppilaat Avaaminen Vinkkejä Päivitetty Kuva Rauli Verkamo Ilmakuvaamisen neuvoja ja näkemyksiä PDF Kirjoitukseni tavoite on antaa aloittelevalle ilmakuvaajalle ohjeita sellaisesta lähestymistavasta ilmakuvaukseen, että edellytykset nopealle kehittymiselle kuvaajana ja turvallisena hyppyseurana ovat olemassa. Lisäksi tavoitteena on herätellä pohtimaan ilmakuvausta omana lajinaan huolimatta sen kiinteästä yhteydestä muihin lajeihin ja antaa keppiä muutamalle luutuneelle käsitykselle ilmakuvaamisesta. www-osoitetta. Kamerankäytön alkeisohjeita en käy jakamaan koska aiheesta on jo kirjoitettu tekstiä kiloittain kansien väliin. Lisäksi kameraseurat ja kansanopistot yms. järjestävät aika ajoin kamerankäytön peruskursseja jotka ovat erinomaisia käydä vaikka kameran käyttö olisikin jo tuttua. Erityisesti staattisen tiedon hakemisessa törmääkin ennemmin runsaudenpulaan. Lopussa on muutama suosittelemani kirja ja video sekä pari Kärsimättömän lukijan kannattaa heti siirtyä lukemaan USPA:n julkaisua "2009 Skydiver's Information Manual", luvun Advanced Progression alalukuun 8: Camera flying recommendations. USPA ohjeistaa varsin maanläheisesti seikkoja, jotka on huomioitava ilmakuvaamisessa ja sen aloittamisessa. Oman kirjoitukseni kappaleissa avaan USPA-ohjeistusta osin omilla näkemyksilläni lisättynä. Mielestäni ilmakuvaamisessa on myös asioita, joiden todellinen hallitseminen ei synny valmista polkua kulkemalla, vaan selviävät parhaiten itse asiaa pohdiskelemalla ja osin myös maassa harjoittelemalla. Vaikka nykypäivän koulutusohjelmat antavat vaikutelman supernopeasta oppimisesta, oikea ilmakuvaaminen on vaativuudessaan aivan eri luokkaa kuin koulutusohjelmien lähinnä tutustuttavat harjoitukset. Menestyäkseen ilmakuvaajana hyppääjän tulee hankkia mieluiten yli kuvattaviensa keskitasoa olevat kyseisen lajin taidot, perehtyä kameralaitteistoonsa maassa ja vasta sitten aloittaa ilmakuvaaminen omille taidoille sopivissa ryhmissä. Aivan liian usein näkee hyppääjän hankkivan kuvauslaitteiston ja kokeilevan "mitä tällä voi kuvata" vaikka lähtökohdan tulee olla "mitenkähän tuota voisi kuvata". Yleistä Ilmakuvaus on ollut osa laskuvarjourheilua hyvinkin varhaisista ajoista lähtien mutta vasta ns. artistic-lajien syntyminen 90-luvun puolivälissä ja kameratekniikan kehittyminen ovat tuoneet ilmakuvaamisen erottamattomaksi osaksi 1 of 21 12/12/ :12 PM

2 laskuvarjourheilua. Kameroiden yleistyminen taivaalla on myös mahdollistanut koko lajin kiihtyvän kehittymisen. Ainakin freeflyingissä ja fs:ssä olen havainnut positiivisen noidankehän: suorituksen analysointi hyvin kuvatulta ilmavideolta mahdollistaa suorituksen parantamisen entisestään, joka taas sparraa kuvaajaa kuvaamaan entistä tarkemmin jne. Viime vuosien kameratekniikan kehittyminen on tuonut kuluttajien ulottuville varsin soveltuvia ja laadukkaita laitteita, joiden ominaisuudet riittävät useimpaan kuvaustapahtumaan taivaalla. Toinen asia joka mielestäni on lisännyt kamerahyppäämisen suosiota, on yleinen trendi. Laskuvarjoharrastus on koko ajan teknistyvä laji (0-kankaat, micropunokset, AAD:t, vapaapudotustietokoneet, siipiasut jne.) ja ihmiselle luontainen kilpavarustelu näkyy myös hyppykerhoilla. Eikä tämä ole välttämättä ollenkaan huono asia. Ennen ilmavideoiden yleistymistä käytettiin ns. maavideota eli suurella polttovälillä ja tukevalla jalustalla varustettua kameraa maasta ilmaan. Konventionaalisella puolella maavideo on edelleenkin käytössä taitohypyn kuvauksessa. FS Suomessa siirtyi pelkän ilmavideon käyttöön Sinänsä mielenkiintoinen tieto on, että MM-tasolla CF tuomaroitiin maavideolta aina vuoteen 2000 saakka. CF World Cupissa vuonna 1997 ilmavideo oli koeluontoisesti mukana. Ihmisen suorituskyvystä ja uuden taidon oppimisesta Minulta kysytään usein koska on sopivaa aloittaa ilmakuvaaminen. Vastaukseni on yleensä ympäripyöreä "sitten kun hyppääjä hallitsee kuvaamansa lajin", eli ei voida asettaa mitään absoluuttista rajaa koska on perusteltua varustautua hypylle kameralla. USPA:n suositus 200 hyppyä (huom uusi SIM julkaistaan 01/2011) ilmakuvaamisen aloittamiseen on mielestäni keskimääräisesti hyvä raja koska tuskinpa monikaan kiistää sitä tosiseikkaa, että itsenäisen hyppääjän alkutaival kelpoisuustodistuksen saatuaan kuluu hyppäämisen yleisten perustaitojen ja omien varusteiden opettelussa. Korostan kuitenkin yksilöiden erilaisuutta; 100+ kokemuksella voi olla täysin perusteltua integroida kamera kypärään ja alkaa ikuistaa taivassukelluksia. Toisin päin asiaa tarkastelemalla voisi kysyä onko asiaa innokkaasti suunnitellut ja tutkiskellut 100+ hypyn henkilö liikkeellä turvallisemmalla pohjalla kuin asiaan juurikaan perehtynyt kokemuksen omaava henkilö, joka pahimmillaan on liikkeellä lainalaitteistolla, jääköön lukijan pohdintaan. Voidaankin sanoa, ettei pelkkä numeerinen hyppykokemus riitä määrittelyksi. Kysymysasettelu ei ole keksitty. Itse aloitin ilmakuvaamisen 128 hypyn kokemuksella ja välillä olen seurannut hiuksia nostattavia suorituksia hyvinkin paljon hypänneiden toimesta ns. kerhon kameroilla (yhteiskäytössä olevat kuvauslaitteistot ovat hyvin arveluttavia jo käsitteenäkin). Joka tapauksessa kuvauslaite tuo oman kuormituksensa hyppytapahtumaan ja lisää näin hyppysuorituksen vaativuutta. Vieraskielinen termi asialle on "task load" (vaativuustaso): 2 of 21 12/12/ :12 PM

3 Tilanteessa, jossa vaativuustaso ylittää henkilön taidot hyppääjä muuttuu tilanteen matkustajaksi ja selviäminen perustuu lähinnä AAD:n ja muiden turvamekanismien varaan. Tästä syystä esimerkiksi oppilassuoritukset ovat nousujohteisia. Ei ole mitään järkeä vaatia alkeisoppilaalta yhtäaikaista hypyn suunnittelua, valmistelua, kuormauksen johtamista, paikanmääritystä ja ryhmähyppyä mutta koehyppyyn valmistautuvalle tämä on täysin perusteltua. Samasta syystä ei ole mitään syytä rynnätä minkään ylimääräisen kuormittavan varusteen kanssa liian aikaisin taivaalle. Voidaan sanoa, että hyppääjä saa erityisesti ensimmäisen kelpoisuustodistuksensa velaksi; hän on vasta oppinut itsenäiseen harjoitteluun tarvittavat perustaidot ja saanut luvan aloittaa itsenäisen harjoittelun. Sama toki pätee muihinkin kelpuutuksiin; pelkkä dokumentti ei tee lajin osaajaa. Varsinkin koulutusohjelman aikana hyppääjän hankkimia taitoja mitataan tyypillisesti konkreettisilla mittareilla kuten suunnilla, etäisyyksillä ja ajoilla mutta rinta rinnan helposti mitattavien taitojen kanssa kasvavat henkilön näkymättömät taidot. Sen isommitta kallonkutistuksitta nämä taidot voidaan konkretisoida vaikkapa kyvyllä mukautua nopeasti ilmaantuviin poikkeamiin hyppysuunnitelmassa. Kokematon henkilö ei välttämättä osaa toimia oikein äkkiä muuttuvassa tilanteessa, kun taas tilanteen vaativuuteen nähden riittävän kokemuksen omaava henkilö mukautuu luontevasti. Kaikki hyppääjäthän ennemmin tai myöhemmin tekevät virheitä ja joutuvat vaikeisiin tilanteisiin, vaikka tekevät kaikki kuviteltavissa olevat asiat oikein hypyillään. Kokeneemmat vain toipuvat näistä ongelmista nopeammin, kokemattomammat hitaammin, osan pelastaa AAD/RSL ja osa päätyy tutkintaselostukseen. Käytännön esimerkkinä vaikkapa pieleen mennyt spotti: kokematon hyppääjä lähtee koneesta ulkona hyppysektorista tajuamatta koko tilannetta, avaa vakiokorkeudessaan ja laskeutuu kentän ulkopuolelle. Kokenut hyppääjä huomaa asian jo ovella ja avaa korkeammalla päästen kentälle. Toisena esimerkkinä FS-hypyiltä ns. brain lock: aivan maailman kärkitasoa olevat joukkueetkin tekevät samoja brain lockeja kuin aloittelevat mutta kokeneen joukkueen videossa koko virhettä ei juurikaan huomaa kun taas yksittäinen väärä ote voi pilata koko aloittelevan joukkueen loppuhypyn. Eräs malli vähentää vaativuustasoa ja vapauttaa resurssejaan perushyppysuoritukselle on, että kuvausväline aktiivisesti unohdetaan hypyllä. Tätä mallia tunnustavat perustelevat sitä sillä, että olemalla aktiivisesti ajattelematta kameraa ei uhrata kapasiteettiakaan sille jolloin siitä ei muodostu vaaraa; kamera ikään kuin tulee mukana itsestään. Tämä lähestymistapa on minusta hieman kuin ajaa mopolla hyppyriin ja toivoa, että pysyy pystyssä. Toki vähänkin mopolla ajanut todennäköisesti pysyy pystyssä mutta suoritus on väkinäinen ja pohja jatkokehitykselle ohuehko. Vaihtoehtoisesti asiaa voisi lähestyä ottamalla selvää, mitä tapahtuu kun mopolla ajaa hyppyriin, jolloin menestymisen mahdollisuudet ovat paljon suuremmat ja pohja jatkossa kehittymiselle on olemassa. Tätä unohtamiskäsitettä ei saa kuitenkaan sekoittaa erittäin kokeneen hyppääjän rutiinitasoon, jolloin kamera on luonnollinen osa hyppyvarustusta. Ihmisen huomiokyvyn rajallisuuden ilmaus on kansankielessä "asian oleminen selkärangassa". Tutkittaessa asiaa psykologian suunnalta havaitaan, että ihmisen opetellessa uutta taitoa motoriikkaan ja havainnointiin tarvittava aivotoiminta tapahtuu pääosin aivolohkon etuosassa ja tällöin ihminen käyttää valtaosan psyykkisestä kapasiteetistaan meneillään olevaan asiaan. Kun taito on taas opittu riittävän hyvin (esimerkiksi perushyppytaidot lajista) siirtyy asian prosessointi aivolohkon takaosaan ja tulee sieltä tarvittaessa suoraan käyttöön. Käytännön esimerkkinä kotioven lukitseminen: kukapa ei olisi joskus kotoa lähdettyään havahtunut pohtimaan "laitoinko oven lukkoon, en kyllä muista laittaneeni" ja palattuaan kotiovelle havainnut oven olevankin lukossa! On myös vaarallista tuudittautua pienen kuvauslaitteiston turvallisuuteen. Valtaosa raportoiduista kameraan jollain tapaa 3 of 21 12/12/ :12 PM

4 liittyvistä onnettomuuksista ja läheltä piti-tilanteista onkin liittynyt hyppääjän toimintaan jota kameralaitteisto on suoraan tai välillisesti vienyt pois perushyppysuorituksesta. Esimerkiksi läheltä piti -tilanteet avauksessa kuvaajan keskittyessä sammuttamaan kameraa tai varusteiden tarkastamisen unohtaminen ennen uloshyppyä. Itse asiassa jos asiaa tarkasteltaisiin pelkästään tilastojen valossa, joka toki käytettävän materiaalin laajuus ja tarkkuus huomioiden olisi kohtuullisen huono lähestymistapa, voisikin sanoa, että mekaanisesti isompikokoinen kuvauslaitteisto on turvallisempi kuin pienempi. Tässä on huvittavuudestaan huolimatta pieni viisaus piilotettuna: massiivisempi laitteisto motivoi käyttäjänsä kiinnittämään asiaan huomiota aivan eri tavalla kuin kompakti setti. Pitkästä johdannosta huolimatta yhteenvetona kysymykseen kokemusvaatimuksesta voisi vastata syventävämmin seuraavan grafiikan muodossa. Kuvattavan hyppylajin taitojen (ja siihen liittyvien pakkotilanteiden) on oltava luontevasti hallussa sekä lisävarusteiden mahdollisesti aiheuttamat haitat tiedostettuna ennen ensimmäistäkään hyppyä minkään ylimääräisen välineen kanssa oli se sitten kamera, kuvaushaalari tai kumiankka. Vastaavasti kokenutkin hyppääjä vaihtaessaan lajia palaa lajikohtaiseen harjoitteluun ennen uuden lajin kuvaamista. Riippumatta hyppykokemuksesta tai lajista oikea asenne on myös tärkeä varuste lisävarustehypylle. Kuvaushypyillä hyppytaitoja on riitettävä myös kuvaukselle halusi sitä tai ei, koska kameran kanssa hypätessä hyppää tavallaan kahta hyppyä: sitä jolla selviää hengissä ja sitä jolla tuottaa sisältää kuvauslaitteella eikä vain ulkoiluta sitä. 4 of 21 12/12/ :12 PM

5 Kalusto Tyypillisimmillään ilmakuvauskalusto on videokamera kiinnitettynä kypärään. Markkinoilla on laadukkaita ja vähemmän laadukkaita valmiita kamerakypäriä ja kameroiden lisälaitteita mutta mikään ei estä rakentamasta itse koko kuvauslaitteistoa. Mikäli hyppääjä haluaa lähteä rakentelun tielle, alustaksi kannattaa valita kypärä joka on riittävän istuva eikä pelkästään tiukka. Optimi kypärä puristaakin kevyesti ohimoilta/päälaelta ja leukaosa/takaosa vain varmistaa ettei kypärä lähde päästä tahattomasti. Yksi tärkeä kriteeri kuvauskypärälle on mukavuus: jos se on epämiellyttävä pitää päässä jo maassa, on se sitä monin verroin ilmassa. Hyvin istuvaa kuvauskypärää pitääkin päässään tarvittaessa (esimerkiksi uloshyppypaikkaa haettaessa) helposti pidemmänkin aikaa. Liki kaikki nykypäivän videokamerat ovat sopivia hyppykäyttöön ja tyypillisin ilmakuvauskäytössä on huokea- tai keskihintainen kuluttajamalli. Ennen digiaikaa oli ongelmana kuvan väriseminen vapaan pudotuksen aikana. Tämä johtui tyypillisesti kahdesta pääsyystä: ilmavirrasta kameran sisään ja kameran mekaanisesta tärinästä. Digiformaatti on tässä mielessä kiitollista, etta koneistot ovat varsin pieneen tilaan rakennettuja ja siten nauharadan vapaat osat lyhempiä kuin analogikameroissa. Tästä johtuu osin vanha tapa teipata kamera; analogikamera saatettiin joutua teippaamaan liki ilmatiiviiksi. Viimeisin harppaus kameratekniikassa otettiin siirtymällä muistikortille tallentaviin kameroihin ja koko nauhaaikakausi alkaakin painua historian hämärään. Kameran kulma on ensimmäisiä kysymyksiä mihin ilmakuvauslaitteistoa valitessa tai rakentaessa törmää. Nykytrendi lienee kutakuinkin katselinjan suuntainen kameralinja. Kamerakulmaan vaikuttaa luonnollisesti kuvattava laji. Jos tietää kuvaavansa pelkästään tandemia on perusteltua asettaa kamera yläkulmille tai fs-kuvauksessa jopa alle katselulinjan. Artistic-kuvauksessa vaikuttaisi olevan tapa käyttää ns. nolla- eli katselinjaa. Kiinnityksestä voi myös tehdä säädettävän, mutta valtaosa kaikista kuvaustehtävistä mihin keskiverto kuvaaja taipaleensa alkuvaiheessa ajautuu, hoituu menestyksekkäästi nolla- tai hieman yläkulmalla. Laajakulmalisäke on käytännössä pakollinen lisävaruste poislukien CF. Nimensä mukaisesti lisäke laajentaa kuva-alaa kertoimensa verran. Käyttötarkoitus taas määrittää taas tarvittavan kuva-alan. On syytä huomioida, että lisäkkeiden kertoimet ovat varsin suuntaa-antavia. Yksi käytetty tapa ilmoittaa kuva-ala on suhteuttaa se kinofilmikameran normaalilinssiin. Asiaa monimutkaistaa vielä se, että tarkka suhteuttaminen vaatii tietoa myös ilmaisinkennon sivusuhteista jotka vaihtelevat. Toinen yleisesti käytetty vertailutapa on kuvan avautumiskulma. Lue lisää laajakulmalisäkkeistä Digivideo.orgista Karkeana jakona lisäkkeissä voitaneen pitää.5-.6 kertoimia lähinnä fs-käyttöön,.4-.5 jonkinlaisena yleistyökaluna ja ultralaajakulmat alle.4 joiden pääasiallinen käyttöalue on artistic-lajeissa. Itse käytän kameraa/lisäkettä kuvauslajista riippuen:.5 fs-kuvaukseen (n. 24mm kinovastaavuus, n. 75 ast horisontaali avautumiskulma) ja.42 tandem- ja freekuvaukseen (n. 17mm kinovastaavuus, avautumiskulma n. 95 ast horisontaalisti). Kertoimet ovat suuntaa-antavia, saman kertoimen omaavat eri valmistajien lisäkkeet antavat tyypillisesti erilaisen kuva-alan. Äänikorkeusmittari. Kuvaushypyllä jopa kokenut kuvaava voi laiminlyödä korkeudentarkkailunsa. Koska pintoihin tulo erityisesti välineiden kanssa on varsin vaarallista, ei ole hätävarjelun liioittelua käyttää kahta äänikorkeusmittaria. Joissain malleissa on myös merkkivalo-optio visuaaliselle varoitukselle. Päävarjo. Ellei kuvauslaji aseta erityisiä vaatimuksia (esim. CF) käytetylle päävarjolle tärkein kriteeri on, että se on tuttu hyppääjälle. Hyvä valinta kaikkeen lisävarusteiden kanssa hyppäämiseen on rauhallinen varjo, joka ei tarvitse 5 of 21 12/12/ :12 PM

6 aktiivisia toimenpiteitä avaustapahtumassa. Optimitilanteessa hyppääjä tuntee pelkällä valjastuntumalla toimiiko varjo sille tyypillisellä tavalla ja pystyy keskittymään ilmatilan tarkkailuun varjon seuraamisen sijaan. Jos kuvauskalusto on painava tai sen painopiste on epäsymmetrinen, vauhdikkaat liikkeet varjon varassa kuormittavat tukirankaa vaikka itse avaustapahtuma olisi kuinka rauhallinen hyvänsä. Tässä piilee yksi vähemmän tiedostettu sudenkuoppa isompien kamerarakenteiden kanssa hypätessä; yleensä kamerakypärän tukirankaa kuormittavaa vaikutusta pelätään vain avauksessa, jonka jälkeen kypärä unohdetaan ja keskitytään varjolla lentelyyn. Tosiasiassa kuitenkin "sopiva" (vai pitäisikä siis sanoa epäsopiva) kamerakypärä-varjoyhdistelmä kuormittaa tukirankaa nimenomaan varjon varassa. Lue epäsymmetrisestä kuormituksesta lisää Avaaminen-kappaleessa. Valjas. Valjaan on luonnollisesti sovelluttava hypättävään hyppylajiin ja kuten päävarjon oltava tuttu hyppääjälle. Jalkahihnojen yli puettavaa siipeä (fs-kuvaushaalari) käytettäessä apuvarjon tulee olla BOC-tyyppinen. POP-apuvarjo ei ole suositeltava kuvaushaalarin kanssa (lue siiven turbulenssista kappaleessa Avaaminen). Lisäksi kapeiden valjaiden kanssa on huomioitava kantohihnojen leveyden suhde kypärän leveyteen erityisesti jos päätyy käyttämään sivukiinnitteistä kameraa. Kapea valjas ja päälle asennettu pienikin kamera voivat aiheuttaa kiusallisen tilanteen varjon ollessa voimakkaasti kierteillä: päätä ei saa nostettua kuvun tarkistamista varten. Muut varustet Tähtäin ei ole mitenkään pakollinen eikä ehkä alussa edes tarpeellinen. Jos kamera on riittävällä laajakulmalla varustettu ja suurin piirtein nollalinjalla voi tähtäimestä olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tähtäin tuleekin tarpeelliseksi vasta kun tarvitaan tarkkaa työskentelyä koska ihminen jo luonnostaan katsoo hyvin "suoraan" ts. kääntää päätään sinne minne katsoo. Tähtäimiäkin on saatavilla valmiina mutta mikään ei estä tekemästä itse esim. pyöreää muovinpalaa ja käyttämästä sitä tähtäimenä. Valmiina saatavien ns. newton sight-tähtäinten etuna on liikkuva tähtäinkuvio joka kompensoi kypärän pienen liikkeen. Tähtäimen silmä lienee parempi olla ihmisen ns. parempi silmä. Parempi silmä ei korreloi oikea- tai vasenkätisyyttä vaan läytyy yksinkertaisella testillä: Tähtää ojennetun käden peukaloasi myöten jotain kohdetta kaukaisuudessa yhdellä silmällä. Auki jäänyt silmäsi on parempi silmäsi koska vaistomaisesti käytit sitä tähtäämiseen. Cam Eye- tyyppiset lisälaitteet ovat yhdistetty kameran kauko-ohjain ja merkkivalo. Kuvaaja saa tietoa kameran tilasta yksinkertaisen merkkivalon avulla ja hallitsee kameran nauhoitus- ja virrankytkentätoiminnot yhdellä painikkeella. Merkkivalo ja painike voidaan sijoittaa haluttuun paikkaan kuvaussetissä. Cam Eye tai vastaava kauko-ohjain ei ole mitenkään välttämätön mutta kiistattoman kätevä keino kontrolloida kameraa. Paine- tai vakuumikytkin tulee ajankohtaiseksi lähinnä valokuvakameran kanssa. Painetoimisella kytkimellä kameran laukaisu onnistuu vaivatta ilman käsiä puhaltamalla tai imemällä. Suosittelen esimerkiksi Hergan mallia (kiinteä puhallus) tai (säädettävä imu/puhallus). Kytkimiä kannattaa kysyä lähimmästä elektroniikka-alan liikkeestä. Todennäköisesti heillä ei ole heti hyllyssä tällaista tuotetta mutta voit pyytää heitä tilaamaan sen esimerkiksi Farnellilta. Farnell ei siis myy kuluttajille vaan joudut tilaamaan esim. Partcon tai muun liikkeen kautta. Kypärän irtipäästö on suositeltava mutta en näe sitä mitenkään pakollisena koska jo kypärän normaali kiinnitysratkaisu usein toimii samalla irtipäästönä. Tässä irtipäästöasiassa mennään mielestäni välillä metsään virittelemällä mitä monimutkaisimpia irtipäästöjärjestelmiä kuvauskypäriin joita sitten juuri ja juuri saadaan käytettyä rauhallisessa tilanteessa maassa ilman käsineitä. Kamerakypärä on kyllä syytä olla mahdollisuuksien mukaan "pyramidimallinen" (ei alaspäin osoittavia rakoja tms) ja irrotettavissa yhdellä kädellä tilanteen niin vaatiessa mutta en keksi tilannetta, jossa 6 of 21 12/12/ :12 PM

7 irrotuksen on tapahduttava sekunnin murto-osissa. Välillä kuulee viljeltävän näkemyksiä, joiden mukaan kuvauskypärän tärkein kriteeri on, ettei siihen pysty tarttumaan mitään. Tilanne on lähinnä hypoteettinen, ehkä lähinnä törmääminen varjon varassa tai päävarjon takertuminen irtipäästötilanteessa. Viitaten näiden tapausten yleisyyteen ja helppoon ennaltaehkäisyyn sanoisinkin jotta se energia ja aika, jonka aikoo käyttää punosansojen etsimiseen kypärästään ja irrotusjärjestelmän virittämiseen, kannattaa ennemmin käyttää varjokaluston kunnon seurantaan sekä kypärän normaalin kiinnitysjärjestelmän käytön harjoitteluun käsineet ja muut varusteet päällä. Lue lisää kypärän takertumisesta kappaleessa Avaaminen. Nopeaa irtipäästöoptiota vastaan argumentoin myös sillä, että ihmisen niska vaurioituu tuhoisasti mahdollisessa rajussa takertumistilanteessa todennäköisesti paljon nopeammin kuin hyppääjä ehtii käyttää nopeintakaan irtipäästöä. Mutta siis: kypärässä ei tietenkään saa olla tarpeettomia ulokkeita tai rakoja, joihin varjon osat voivat takertua. Lisäksi kypärän tulee olla irrotettavissa ilmassa kummalla tahansa kädellä. Hieman löyhästi punosansa-asiaan liittyy myös kysymys kuvauslaitteiston suojaamisesta esimerkiksi koteloimalla kamera. Koteloinnissa on hieman historian siipien havinaa analogiajalta kun jotkut yritykset poistaa kuvan kiusallinen värinä olivat koteloida koko kamera. En ota kantaa koteloinnin hyödyllisyyteen tai käyttöarvoon mutta muistutan, että jos koteloinnin päätavoite on suojata kameraa kolhuilta, kannattaa tutkia onko kamerakypärä yleensäkään asianmukaisesti rakennettu tai olisiko omissa kiipeämis- tai muissa proseduureissa hiomisen varaa. Ahtaastakin koneesta voi kuvata hyvinkin isolla laitteistolla kolhimatta konetta tai kanssahyppääjiä suhteellisen pienellä harjoittelulla. Varsin usein umpikotelon sijaan riittävä ratkaisu ovatkin erilaiset ohjurit, joilla saadaan poissuljettua varjon osien takertuminen kuvauskypärään. Apuvarjo kuvauskypärässä on turha ja vaarallinen. Toisekseen apuvarjo, jonka varassa iskuille herkkä kamera laskeutuisi suurella todennäköisyydellä rikkoutumatta tulisi olla kohtuuttoman suuri. Apuvarjo on jäänne 90-luvun kuvauskypärien aikakaudelta mutta tähänkin törmää vielä ajoittain. Kuvausexitin mystiikka Kysymys parhaasta kuvausexitistä on hieman kuin kysymys parhaasta varjosta. Vastaus noudattaa samaa linjaa: eri tilanteisiin tarvitaan eri exitti. Jos unohdetaan koko kamera ja tarkastellaan kuvausexitiä, voidaan sanoa, että perusideana on jotakuinkin lentää määrätyssä asemassa kohteeseen nähden. Kiinnittämällä huomiota sanaan lentää saadaan selville, että laskuvarjohyppääjän "lentäminen" vaatii joka hetki aktiivista ilmavirran hyväksikäyttöä. Edelleen yksinkertaistaen voidaan sanoa, että ilmavirran hyödyntäminen vaatii kontrolloitua vartalon otetta ilmavirrasta. Exitin ajoitus on yksi tarpeettoman suurta ja tärkeää osaa näyttelevä asia kuvaushypyillä. Syy tähän mystiikkaan läytyy lähinnä sitoutumisesta yhteen ainoaan kuvausexitiin. Parasta onkin unohtaa kaikki exit-merkit ja yksinkertaisesti ajoittaa oma lähtönsä sopivassa suhteessa kuvattaviin. Tämä saattaa kuulostaa äkkilukemalla korkealentoiselta mutta exit-kuivien riittävä seuraaminen tai omakohtainen hypättävään lajiin perehtyminen avaa asiaa kummallisesti. Exitissä kuvaajan päästävä pikimmiten ottamaan vartalollaan ote ilmavirrasta. Optimitilanteessa kuvaajalla on "omat ilmat" jo exit-asennossa mutta joskus ilmavirran löytyminen voi olla hieman vaikeaa. Tarvittavan ilman löytyminen EI korreloi suoraan kuvattavien määrään (fs) tai kokoon (tandem). Kuikkamallisen tytön aiheuttama turbulenssi oikein sijoitettuna on juurikin riittävä kampittamaan kuvaajan eivätkä kuvaushaalaritkaan ole mikään pelastus, ellei kuvaaja hallitse hyvin kuvaushaalareilla lentämistä. Voidaankin sanoa yleisohjeena kuvausexitille, että mitä lähempänä standby-asento on ilma-asentoa, sitä suuremmat onnistumisen todennäköisyydet ovat exitillä. Kuvaajan kyky hahmottaa suhteellinen ilmavirta onkin avain 7 of 21 12/12/ :12 PM

8 menestyksekkääseen kuvausexitiin. Tarkastelen tätä FS-osiossa lähemmin, koska exit-hifistely liittyy läheisesti fs:ään. Tandem Ilmakuvaus on usein kiinteä osa tandemhyppyä. Laadukas videokooste tyytyväisen asiakkaan käteen hypyn päätteeksi on parasta mainosta lajille. Voidaan varmuudella olettaa, että elämykseensä tyytyväinen tandemasiakas kertoo kokemuksestaan eteenpäin ja esittelee videotaan lähipiirilleen kerta toisensa jälkeen. Kaikki eivät kuitenkaan tunne oloaan luontevaksi kameran edessä. Kun tilanne ja ympäristö tandemhypyllä ovat muutoinkin keskiverto kaduntallaajalle hyvinkin erikoinen, on varsin normaalia jännittää hypyllä (harvahan tulee hyppäämään kokeakseen suunnattoman turvallisuudentunteen Teivis 2002). Tandemoppilaan liiallisessa jännityksessä on mm. se huono puoli, että se voi aikaansaada erinäisiä suojautumisreaktioita. Näitä ei-toivottuja reaktioita hyppymestari pyrkii lieventämään omalla toiminnallaan. Kuvaajan kannalta ehkä merkityksellisempää on oppilaan ulkoinen olemus. Se miten jännitys näkyy, on hyvin henkilökohtaista mutta voitaneen sanoa, ettei kukaan halua nähdä itseään liiallisen jännityksen vallassa. Vaikka joku saattaa saadakin sadistista nautintoa kuvatessaan pelosta tärisevää tandemoppilasta tämä on tuskin tavoitetila. Kuvaaja voi "särkeä jäätä" omalta osaltaan esimerkiksi esittelemällä kameralaitteistoaan, juttelemalla itse kameralle, olemalla luonteva jne. Aina joskus tulee kuitenkin tilanne jossa oppilaan jännitys näkyy siinä määrin häiritsevänä, että voi olla paras päätös olla kuvaamatta liian yksityiskohtaisesti oppilaan tuntemuksia. On myös syytä tiedostaa käsite nimeltä ihmisen suojakehä. Jokaisella ihmisellä on ympärillään alue, jolla oleskelevat ihmiset hän oletusarvoisesti tulkitsee uhaksi. Voimakkaimmillaan suojakehä on kasvojen alueella. Suojakehän laajuus vaihtelee yksilöiden ja kulttuurien välillä. Esimerkiksi italialaiselle toisen ihmisen kosketus ja vaikkapa saman sukupuolen poskisuudelmat ovat hyvin luonnollinen asia kun taas perussuomalainen ei pysty oleskelemaan hikoilematta kahta metriä tuntematon ihmistä lähempänä. Kuvauskoje on siis tässä tilanteessa vallan väline. Jos mietitään vaikka polttarisankaria, jonka tutinat ja värisevän äänen kuvaaja tunnollisesti tallentaa koko suvun ihmeteltäväksi uudestaan ja uudestaan, en ihmettelisi vaikka sulho tahi morsian tekisi omassa kammiossaan kuvaaja-woodoonuken ja seivästäisi tätä aina täydenkuun aikaan kuumilla neuloilla. Vastaavasti taitava kuvaaja huomio tilanteen ja sopivilla kuvakulmien ja leikkausten käytöllä tekeekin tutisevasta potilaasta ilmojen sankarin jonka tandemvideota suku ihastuksesta huokaillen jää tuijottamaan. Tandemkuvaus on siinä mielessä helppoa, että on teknisesti äärimmäisen helppoa lentää kameraa tasavauhtia putoavan kohteen luona, eikä uloshyppykään näyttele merkittävää osaa tandemkuvauksessa. Mutta tarkemmin tarkasteltuna vapaaosuus onkin vain yksi osa onnistunutta videota. Tämä on autuus ja kirous; on täysin mahdollista koostaa onnistunut video hyvinkin poskelleen menneen vapaaosuuden ympärille tai video voi olla täysi katastrofi, vaikka vapaaosuus olisi millintarkkaa lentämistä ja kuvakulmien käyttöä. Esimerkiksi jos saat "kaapattua" oppilaan innostuneen ilmeen ovella ja kamera huurtuu loppuhypyn ajaksi, ei video ole välttämättä ollenkaan menetetty. Toisaalta pelosta puolikuolleen ja vapaassa googlet kadottaneen, läskit silmillä henkeään haukkovan oppilaan yksityiskohtainen esittäminen videolla ei ole kenenkään edun mukaista. Tandemkuvaus onkin enemmän taiteellinen kuin tekninen ilmakuvaamisen laji. Jonkinlainen tekninen pohja on toki oltava jo pelkän turvallisuuden vuoksi. Tandemkuvaajan onkin syytä olla selvillä tandemvarjon toiminnasta ja tandemhyppymestarin (THM) suunnitelmasta. THM vastaa oppilaan turvallisuudesta ja kuvaaja omastaan mutta kuvaaja vastaa myös osaltaan tandemparin turvallisuudesta. 8 of 21 12/12/ :12 PM

9 Kuvaajan on siis syytä selvittää itselleen muutama perusasia tandemvarjosta ja toimintamalleista ennen ensimmäistäkään hyppyä tandemparin mukana: THM toiminta koneessa Nousun aikana THM kertaa hypyn suorituksen oppilaan kanssa. Ei ole suotavaa keskeyttää tätä prosessia koska tämä on samalla THM:n ja oppilaan yhteinen mielikuvaharjoitus hypylle. THM kyllä todennäköisesti muistaa tehtävänsä ilmankin ääneen kertaamista mutta ennen ovesta ulos menoa THM:n on oltava varma, että häneen tuhansien kilojen staattisen vedon kestävillä valjailla tiukasti sidottu ensikertalainen myös muistaa hypyn kulun. Droguen yhdyspunoksen pituus ja turbulenssi Uloshypyn jälkeen THM avaa droguen, joka on noin metrin halkaisijaltaan oleva varjo 6-metrisen yhdyspunoksen päässä. Vapaapudotuksen aikana drogue hidastaa putoamisvauhtia ja avauskahvan vapauttamisen jälkeen muuttuu tavalliseksi tukahtuvaksi apuvarjoksi. Jos THM heittää droguen nopeasti ja kuvaaja on yläsektorissa, on drogueen osuminen mahdollista. Tätä tulee välttää viimeiseen asti koska drogue on samalla päävarjon apuvarjo, eli ilman drogueta ei ole päävarjoa. Toinen vaara on sotkeutuminen yhdyspunokseen. 1- ja 2-kahvat, muut hallintalaitteet Droguen avaamisen jälkeen THM tarkastaa 1-,2-, irtipäästö- ja vv-kahvat katsomalla ja koskettamalla. Tarkastuksen tarkoitus on tarkastaa, etteivät kahvat ole liikkuneet koneesta lähdön aikana sekä kerrata kahvojen paikat niiden käyttöä silmälläpitäen. 1- ja 2-kahvat ovat toiselta nimeltään avauskahvoja. 2-kahva on THM valjaissa oikean kyljen kohdalla irtipäästökahvan alapuolella ja 1-kahva kiinnitetään oppilaan oikean lantion kohdalle valjaisiin. 1-kahva (toiselta nimeltään oppilaan kahva) on ensisijainen avausväline mutta THM kuuluu aika-ajoin kerrata oman avauskahvansa (2-kahva) käyttöä. Irtipäästö on nimensä mukaisesti päävarjon kolmirengaslukkojen vapautin kuten normaalissa urheiluvarjossa. Erona on kuitenkin integroitu droguen vapautin, vetosuunta ulospäin ja otetasku. Vv-kahvan paikka ja toiminta on kuten normaalissa urheiluvarjossa paitsi vetosuunta on ulospäin. Ei drogueta-tilanne Mikäli THM ei saa syystä tai toisesta avattua drogueta, tandemparin vauhti kiihtyy nopeasti hyvin kovaksi. Jos kuvaaja päättää lähteä perään on oltava erityisen varovainen siitä, mihin tähtää koska heti kun drogue on avattu hidastuu parin vauhti äkkinäisesti. Ei drogueta-tilanne ei sinänsä ole vaaratilanne. Drogueen liittyen oma lukunsa ovat tandemhyppymestarit, joiden toimintamallikirjastossa ei ole droguetonta vapaata joka ylittää muutaman sekunnin. Joidenkin THM:ien malli on avata drogue asennosta mistä hyvänsä. Tämä sinänsä ei muuta kuvaajan tehtävää pysyä pois tandemparin tieltä ja ikuistaa hyppy oppilaalle edullisella tavalla. Side spin-tilanne Kuvaajan kannalta hieman no drogueta vastaava tilanne on side spin eli tilanne jossa ilmavirta pääsee (droguettoman) tandemparin vartaloiden väliin. Side spinin erottaa normaaleista pakollisista sekunneissa erittäin nopeaksi kiihtyvä horisontaalinen pyörimisliike. Kuvaajan kannalta ehkä oleellisin tieto on, että THM heti tilanteen havaittuaan liittyy vartalollaan oppilaan negatiiviseen taivutukseen ja tämän onnistuttua pari päätyy pyörimään selälleen josta palaa normaalien vapaapudotusoppien mukaan mahalleen ja avaa droguen. Mikäli THM ei onnistu heti liittymään oppilaan asentoon, on vaihtoehtoina droguen väkisin laukaisu (oikea kylki ylös) tai varavarjon avaus (vasen kylki ylös). Jos jotain näistä toimenpiteistä ei ole tapahtunut heti kohta voimakkaan pyörimisen alettua on syytä epäillä THM:n 9 of 21 12/12/ :12 PM

10 toimintakyvyttömyyttä. Tässä tapauksessa seuraava odotettavissa oleva tapahtuma on 600m korkeudessa laukeava Cypres. Kielletyt alueet: Y "Y" tarkoittaa kapean Y:n muotoista aluetta jossa keskikohta on oppilaan kasvojen kohdalla. Eli kuvaaja ei saa mennä oppilaan alle (kuvaaja viedä parin ilmat) tai parin päälle (kuvaaja voi romahtaa parin selkään tai sotkeutua droguen yhdyspunokseen/drogueen). Y-alue on aktiivinen myös avaushetkellä, koska johtuen droguen jarruttavasta vaikutuksesta tandempari putoaa avauksessa punosten verran ennen kuin slider saa ilmaa ja alkaa jarruttaa putoamisvauhtia. Kielletyt otteet Hyvä tapa on olla ottamatta ollenkaan otteita tandemparista, ellei muuta ole sovittu mutta missään tilanteessa ei ole syytä ottaa kiinni seuraavista paikoista: -tandemhyppymestarin kädet tai jalat -varjon hallintalaitteiden (droguetasku, 1-,2-,irtipäästö ja vv-kahvat) ja THM käsien väliset liikeradat Toisin sanoen kuvaajan (ja muidenkin mukana hyppäävien!) on hyvä olla selvillä odotettavissa olevista tilanteista. THM ei voi eikä saa keskittyä muun kuin oppilaansa hyvinvoinnin edistämiseen hypyn aikana. Ja kääntäen THM on syytä olla selvillä kaikista kuvaajalta odotettavista liikkeistä hypyn aikana. Tandemexitin perusperiaate noudattelee normaalin kuvausexitin perusperiaatteita seuraavin tarkennuksin: -Oppilaan kasvojen kuvaaminen ovella. Huomioi kuitenkin kohteliaisuus ja THM työrauha. Jos tunnet vaaraa kameran huurtumisesta vapaan aikana, on ensiarvoisen tärkeää saada oppilas nauhalle ainakin ovella -Tandemparin liikkeen seuraaminen. Tandempari hieroo asentoaan ovella tyypillisesti kauan. Seuraa huolellisesti koska pari asettautuu ja koska todellisuudessa aikoo lähteä -Exitissä mahdollisen nopean droguen heiton huomioiminen pysymällä pois vaaraalueelta. Lue edestä lähdöstä Vapaapudotuksen aikana ei ole itseisarvo kuvata tandemparia paikaltaan koko matkaa. Kannattaakin tehdä jonkinlainen käsikirjoitus, esimerkiksi korkeuteen sovitettu kierros parin ympäri yläsektorissa käyden jolloin saadaan konkretisoitua tilanteen korkeus. Muista liikkuessasi mahdolliset muut hyppääjät, koska todennäköisesti joudut liikkumaan osin muuhun kuin näkösuuntaasi. Jos oppilas maksaa kuvauksesta hän on oikeutettu saamaan itseään esittävän tuotoksen ellei jotain muuta ole sovittu. Oppilaan kuvaaminen edellyttää jossain 10 of 21 12/12/ :12 PM

11 määrin alakautta kuvaamista ts. kuvaaja saattaa joutua työskentelemään päästäkseen kuvaamaan oppilaan kasvoja. Siipihaalarit ovat mainio apu tähän tarkoitukseen. Tandemkuvaamisen vaaratilanteita ovat törmääminen tandempariin tai drogueen. Nämä voidaan eliminoida huolellisella exitillä, lähestymisellä ja liikkumisella parin luona. Drogueen törmäämisen vaara lienee suurimmillaan pieleen menneessä exitissä. Jos kuvaaja huomaa ajoittaneensa exitinsä väärin ja löytää itsensä tandemparin takasektorista, ei kannata jäädä odottelemaan drogueta vaan väistää nopeasti sivulle. Nimenomaan sivulle, koska kuvaaja ja tandempari todennäköisesti ovat samalla pituuslinjalla heti exitin jälkeen. Eteen-taakse väistäminen ei ole niinkään hyvä ratkaisu koska johtuen ilmavirran liukumäki-efektistä exitissä alue, johon drogue päätyy, on paljon laajempi koneen lentosuuntaan kuin poikittain siihen nähden. Kokemuksen kasvaessa tandemkuvaaja saattaa siirtyä käyttämään kokonaan samanaikasta exitiä tandemparin kanssa (lentäen esimerkiksi tandemparin sivussa koko exitin ja droguen heiton ajan) tai exitiä etusektorista. Eli yksi keino välttää drogueen törmääminen on lähteä tandemparin etusektorista. Tosiasiassa tandemparille onkin kaikkein vaarallisin juurikin takana koheltava kuvaaja. Takana kuvaaja voi törmätä drogueen/yhdyspunokseen tai aiheuttaa hämminkiä putoamalla selkään. Lisäksi näkymättömissä oleva kuvaaja on aina kiusallinen tandemhyppymestarille vaikkei tätä ehkä yleisesti myönnetä. Edestäkin lähtevä kuvaaja voi toki yhtälailla törmätä tandempariin, mutta mahdollisen törmäyksen nopeus on paljon hiljaisempi kuin kuvaajan pudotessa selkään. Toisekseen tandempari edestä ei ole niinkään arka kuin takaa. Kolmas argumenttini etuexitin puolesta on ihmisen refleksinomainen toiminta mahdollisen törmäyksen uhatessa: ottaa käsillä vastaan tarkoituksenaan vaimentaa iskua. Jos kuvitellaan tandemparin edessä exitinsä hieman väärin ajoittanut kuvaaja, hänen todennäköinen refleksinsä tuoda kädet eteen mahdollisen törmäyksen lähestyessä johtaa pinta-alan pienenemiseen, kiihdyttää putoamista ja todennäköisesti näin kontaktilta vältytäänkin automaattisesti. Drogueen on mahdollista törmätä myös vapaassa. Johtuen 11 of 21 12/12/ :12 PM

12 droguen laajasta koosta se aiheuttaa yläpuolelleen reilun turbulenssin johon on hyvät mahdollisuudet tipahtaa, mikäli erehtyy menemään droguen päälle. Drogueen törmäämistä tuleekin välttää kaikin mahdollisin keinoin koska drogueen tai yhdyspunokseen sotkeutumalla kuvaaja aiheuttaa varsin monimutkaisen kolmen henkilön sotkun vapaassa. Vapaassa tandempariin törmääminen tulee kysymykseen lähinnä hallitsemattoman liikkumisen tai lähestymisen seurauksena. Tandemia lähestyttäessä pätevät aivan samat vapaapudotuksen perussäännöt kuin missä tahansa muussa vapaapudotuskäyttäytymisessä: lähestyminen tehdään riittävän etäälle kohteesta, vapaaseen sektoriin ja vasta tason saavuttamisen jälkeen tehdään horisontaalinen lähestyminen. Taitojen ja THM-kuvaaja-yhteistyön kehittyessä määritelmä "riittävän etäälle" saattaa muuttua mutta perusperiaate pysyy samana. Tandemkuvaajan lähestyessä "karannutta" kohdettaan pitää tiedostaa muutama asia. Tilanne voi olla kuvaajalle hiostava: paine päästä kohteen luo äkkiä on kova koska kuvaus edellyttää sitä, katse vetää liki väkisin suorinta tietä (ja parasta vauhtia) kohteen luo eikä nopea korkeudenpudottaminen samalla kuvaamalla alaviistoon olekaan aivan niin yksinkertaista kuin äkkiä luulisi. Pitääkin muistaa, että ihminen menee vaistomaisesti sinne minne hän katsoo. Oikeaoppinen lähestymisproseduuri vaikkapa myöhästyneen exitin jälkeen saattaakin vaatia yllättävän paljon itsekuria. Kolmas mahdollisuus törmätä on avauksessa alas ja eteen heilahtava tandempari. Jos kuvaaja oleilee avauksessa ilman varmaa tietoa mitä on tulossa liian lähellä etusektorissa, on kontakti oppilaaseen todennäköinen. THM:n vapautettua droguen putoaa tandempari punosten pituuden, ennenkuin liukuhidastin saa ilmaa ja alkaa jarruttamaan vapaapudotusta. Samalla hetkellä oppilaan jalat heilahtavat suurella todennäköisyydellä eteen. Tämä on syytä muistaa erityisesti jos avausproseduurissa tapahtuu jotain poikkeavaa. Saattaa olla esimerkiksi, että THM joutuu vaihtamaan hetken 1-kahvaa haettuaan 2-kahvalle. Kuvaajalle saattaa tulkita tämän signaaliksi vaikeuksista varjon kanssa ja mennä kuvaamaan lähempää mitä THM haroo ja hapuilee. Formation Skydiving Vuonna 1994 (huom. vuosi ennen modernin ilmakuvauksen alkua) SM-kisoissa Suomessa siirryttiin tuomaroimaan FS pelkältä ilmavideolta. Vuodesta 1996 alkaen alettiin arvokilpailuissa Suomessa jakaa myös parhaan kuvaajan palkintoja. Kuvaajan tehtävä FS-hyppäämisessä on kuvata annettu hyppysuunnnitelma joukkuetta häiritsemättä siten, että tuomarit näkevät selkeästi exitin, muodostelmat, niiden otteet ja purut sekä siirtymät. FS-kuvaamisen suurin mystiikka liittynee exitiin. Toki vapaaosuudessakin on omat kikkansa mutta exittiin kannattaa panostaa monestakin syystä: on hankalaa toipua pilalle menneestä exitistä loppuhypyn ajaksi, kilpailun mennessä tiukaksi 12 of 21 12/12/ :12 PM

13 hyvällä kuvausexitillä saadaan kerättyä kaikki pisteet talteen ja kuvaaja voi omalla toiminnallaan rikkoa koko joukkeen exitin. FS-joukkueen menestyksekäs kuvaaminen vaatii kuvaushaalareita. Aika ajoin pulpahtelee esiin hyppääjiä jotka auliisti kertovat pystyvänsä kuvaamaan fs:ää free- tai fs-haalarilla. Muutaman hypyn kamera päässä pystyy toki hyppäämään vaikka alasti ja oleilemaan kuvan lähellä mutta ongelmaksi muodostuu äkkiä tarvittavan liikkumisen raskaus. Tehokas liikkuminen edellyttää laajaa nopeusaluetta (rangea) ja nopea liikkuminen ilman kunnon ohjaimia on erittäin työlästä. Vastaavasti oikein painotettu ja sopivankokoisella kuvaushaalarilla varustautunut kuvaaja pystyy tekemään tarvittavan liikkumisensa pienillä ja kevyillä liikkeillä. Toinen syy käyttää kuvaushaalaria on hetkittäin tarvittava maksimaalinen pinta-ala; aika-ajoin kuvaaja löytää itsensä joukkueen turbulenssista. Tilanne ei ole menetetty, mikäli kuvaajalla on kuvaushaalari ja oikeat peliliikkeet (itse asiassa "viimeisen päälle" kuvattaessa kuvaaja on lähes koko ajan joukkueen turbulenssissa) Jos tandemkuvaaminen onkin enemmän taiteellinen kuin tekninen ilmakuvaamisen laji, näyttelee fs-kuvaamiseessa tekninen osaaminen jokseenkin pääroolia. Puhuttaessa fs-kuvaamisen tekniikasta ensimmäisenä on syytä puhua exiteistä. Ovikoneista exit-tyylit voidaan jakaa karkeasti kolmeen päätyyliin. Rajanveto on hieman häilyvä: 1. Ennakoiminen (leading) Yleisin mutta suhteellisen epävarma tapa. Ennakoimalla kuvaaja alistuu joukkueen ajoituksen armoille ja joutuu lentämään 90% tapauksissa hyvin aggressiivisesti. Lisäksi ennakoiminen vaatii usein ponnistamista eikä näinollen toimi kaikilla stepeillä/otteilla. Ennakoiva kuvaaja jättää koneen hieman ennen joukkuetta. Variaatioita on ponnistaa itsensä eroon joukkueen turbulenssista sivulle yli, tarpeeksi taakse tai koneen ja joukkueen väliin. Tunnusmerkkejä: -tarkka ajoitus -vaatii joukkueelta kuvan pystyyn ulos -vaatii usein ponnistamista, ei toimi kaikilla stepeillä/otteilla -kuollut hetki, varsinkin jos kuvaaja menee yli sivulle -toimii tyypillisesti kokeneen joukkueen kanssa hengittävillä kuvilla -epätaloudellinen Katso video leading-exitistä (WMV-tiedosto, 1.24 Mb. Kesto 6 s) 2. Kääntyminen perään (trailing) Perään kääntyminen on turvallisempi kuin ennakoiminen tietyin rajoituksia. Perään kääntyminen ei kuitenkaan sovellu jos joukkue purkaa ensimmäisen kuvan nopeasti tai kuva on pitkä. Perään kääntyvä kuvaaja nimensä mukaisesti kääntyy joukkueen perään. Tämä edellyttää ennakoimista vähemmän tarkkaa ajoitusta mutta ei vastaavasti toimi jos joukkue hyppää exitinsä hyödyntäen suhteellista ilmavirtaa tehokkaasti. Tunnusmerkkejä -laaja aikaikkuna -helppo jos steppi ja otteet ovat riittävän takana -eduksi jos hyvä käsikahva -tyypillisesti joutuu liukumaan hieman -jos tuntee epävarmuutta kuvausexitistä, tämä tapa on suositeltavin 13 of 21 12/12/ :12 PM

14 Katso video trailing-exitistä (WMV-tiedosto, 1.46 Mb. Kesto 5 s) 3. Kääntyminen kohdalle (semi-peel). Kohdalle kääntyminen on jossain määrin edellisten välimuoto. Kohdalle kääntyminen ei ole kuitenkaan pelkkä keskeytetty perään kääntyminen. Tässä tavassa kuvaaja hakee puhtaan ilmavirtansa osin koneen alta. Kohdalle kääntymisessä korostuu kyky käyttää suhteellista ilmavirtaa, koska tyypillisesti kuvaaja joutuu liikkumaan "liukumäessä" horisontaalisesti suhteessa suhteellisen ilmavirtaan päästäkseen parhaaseen asemaan. Toisin sanoen oikein ajoitettu kääntyminen vie kuvaajan heti oikeaan asemaan suhteessa kuvattaviin, mutta asemassa pysyminen edellyttää muutaman sekunnin ajan kohtuu aktiivista lentämistä sivuttain. Tunnusmerkkejä -kohtuullinen aikaikkuna -hankala tietyillä exitkuvilla -helppo jos steppi ja otteet kaukana ovelta -erittäin helppo jos kuva lähtee irti koneesta -eduksi jos hyvä käsikahva -tyypillisesti kuvaaja päätyy heti oikeaan asemaan suhteessa joukkueeseen Katso video semi-peel-exitistä (WMV-tiedosto, 1.36 Mb. Kesto 5 s) Streeva- ja peräporttiexitissä pätevät samat perusperiaatteet konekohtaisiin rajoituksiin mukautettuna: -lähtöasento, jossa on vähintään kolme tukipistettä. Kahden tukipisteen varassa oleminen on mahdollista mutta raskasta. Asennon tulisikin olla sellainen, jossa on hyvä olla pitkiäkin aikoja -lähtöasento, josta siirtyminen ilma-asentoon on mahdollisimman lyhyt ja luonteva -"puhtaat ilmat" mahdollisimman äkkiä. Tämä on ensiarvoisen tärkeää koska ilman ilmavirtaa ei voi yksinkertaisesti lentää vaan ainoastaan pudota. Tosin ahtaissa peräporttikoneissa kuten ei joillain kuvilla ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä turbulenssiin -peräporttikoneessa voi harkita joukkueen reppuihin tukeutumista; toinen käsi kevyesti repulla antaa indikaation joukkueen lähdöstä Katso video peräportti-exitistä (WMV-tiedosto, 1.30 Mb. Kesto 5 s) Eri exit-tapojen lisäksi kuvausexitin onnistumiseen vaikuttaa mm. joukkueen taito käyttää suhteellista ilmavirtaa, koneen stepit ja otteet sekä luonnollisesti hypättävä kuva. Korostankin vielä, ettei ole olemassa yhtä oikeaa exitiä tietylle kuvalle/koneelle /joukkueelle vaan käytetty tapa on aina vähintäänkin edellä mainittujen muuttujien tulos. Samaten kussakin tilanteessa toimivin exit sisältääkin usein elementtejä monesta exittavasta. Toinen tekninen osuus on vapaapudotus jossa on lähinnä kaksi päätapaa kuvaamiseen. Käytetyn tavan määrittää luonnollisesti joukkue, mutta ellei muita komentoja ole annettu, kisoissa on 14 of 21 12/12/ :12 PM

15 syytä varmistella otteiden ja siirtymien näkyminen kuvassa liikkumalla itse kuvan mukana: Laatikkokuvaaminen Kuva-ala pysyy suhteessa maahan samassa suunnassa, joukkueella on kuvassa "laatikko" jossa työskentely tapahtuu. Suunnan pitäminen on tärkeää mm. joukkueen osamuodostelmien siirtymien tarkastelemiseksi. Toinen nimi voisikin olla treenikuvaaminen koska otteiden näkyminen ei ole pääsia vaan etäisyyttä voi hyvin pitää. Kuvaajan on syytä hallita sivuttain liikkuminen ainakin jonkinlaisella tasalla koska kuvan suunnan pitäminen edellyttää luontevaa liikkumista myös horisontaalisuunnassa. Etäisyyttä joukkueeseen voi vähentää taitojen kasvaessa. Kiusaus käyttää kameran zoomia saattaa nousta esiin, koska tällöin kuvaaja pääsee helpommalla lentämisellä. Tätä on kuitenkin syytä välttää kahdestakin syystä: exitissä liiallinen zoomi pakottaa kuvaajan käyttämään vain tiettyjä exittapoja, erityisesti mikäli otteita alkaa esiintyä heti ovelta lähtien, ja toisekseen kisakuvaaminen ei toimi kuin tarpeeksi laajalla kulmalla. Katso video laatikkokuvaamisesta (WMV-tiedosto, 2.88 Mb. Kesto 10 s) Kisakuvaaminen Kisoissa tuomareita kiinnostaa oikean suuntaisten siirtyminen lisäksi oikeat otteet. Vaikka on olemassa liki yli-ihmismäisellä näkökyvyllä siunattuja tuomareita, ei tämän varaan kannata laskea, vaan otteet on syytä pyrkiä kuvaamaan mahdollisimman tarkasti. Kuvaaja liikkuu täyttäen mahdollisuuksien mukaan koko kuva-alan otteilla, ts. vain tarpeellisella. Esimerkiksi peräkkäisissä randomkuvissa muut kuin otteet ovat turhia ja vastaavasti blockeissa kaikki siirtymät (ml individuaalit) on oltava koko ajan kuvassa. Hyppysuunnitelma on syytä olla muistissa jotta kuvaaja pystyy olemaan "ahead of jump". Optimitilanteessa kuvaajalla on käytössään jossain laajakulmalla varustettu kamera, hyppysuunnitelma muistissa ja kuvaaja liikkuu kuvan mukana näyttäen otteet mahdollisimman selkeästi. Hillitön liikkuminen ei kuitenkaan saa olla itsetarkoitus, vaan ajatus ennemmin optimoida kuva-alan käyttö. Katso video kisakuvaamisesta (WMV-tiedosto, 1.2 Mb. Kesto 5 s) FS:n kuvaamisessakaan ei saa kuitenkaan lukkiutua yhteen tapaan vaan oltava valmiina muokkaamaan tekemäänsä kuvaussuunnitelmaa joka hetki. Esimerkiksi pilvet (esim. valotusautomatiikka sekoaa suuresta valkoisesta alueesta kuvassa) tai epäselvä tausta (esim. monimutkainen teollisuusalue, jota vasten kuvasta ei voi varmaksi erottaa otteita) saattavat aiheuttaa tarpeen muuttaa asemaa kuvattaviin nähden. Tätä silmää voi kehittää analysoimalla omia ja muiden kuvauksia. Vaaratilanteet FS-kuvaushypyillä FS-specifistiset ongelmat ovat lähinnä tahaton kontakti kuvattavien kanssa tai kuvattavien kadottaminen. Joistain FS-joukkueista myös lentää tavaraa yläsektorissa olevan kuvaajan silmille. Kuvan päälle putoaminen on ehkä yleisin vaaratilanne fs-hypyllä. Tyypillisesti tilanne eskaloituu, kun kuvaaja joutuu kuvattavien turbulenssiin joko menemällä itse liian lähelle tai puljan mennessä kuvaajan alta. Tyypillistä on, että tietyillä kuvilla kuvaaja on koko ajan ajoittain (ylävartalo/kädet) turbulenssissa. Tätä olisikin suotavaa tarkoituksellisesti kokeilla, jotta tietää koska turbulenssi alkaa viedä ilmoja ja koska se kuuluu asiaan. 15 of 21 12/12/ :12 PM

16 Jos kuvaava ei ole tutustunut turbulenssiin luontainen ensireaktio turbulenssin tuntuessa vartalossa on ajatus "minä putoan" ja tuoda kädet eteen vaimentamaan putoamista. Tämä käsien eteen tuominen luonnollisesti kiihdyttää putoamista koska pinta-alaa katoaa ja varmistaa putoamisen. 90% tapauksista oikea toimintamalli olisikin maksimaalinen kupitus (jalat!) koska a) pienissäkin kuvaushaalareissa riittää hyvin pinta-alaa, jos nyt ei täysin kompensoida, niin ainakin jarruttaa putoamista riittävästi, jotta este ehtii liikkua alta pois b) vaikka putoaminen tapahtuisi kaikki vauhti on saatava pois iskun minimoimiseksi. Jos putoaminen alkaa vaikuttaa väistämättämältä, tulee ottaa kiinni kypärästä niskan tukemiseksi eikä tuoda käsiä eteen vaimentamaan iskua. Tämä siksi, että pään lyöminen pudotessa on aina vaarallisempaa ja toisekseen ranteet eivät kummoista iskua tarvitse murtuakseen. Kun kuvaaja on sinut turbulenssin kanssa ja tietää koska ollaan normaalilla ja koska vaarallisella alueella turbulenttisuudessa, avautuu uusi kuvakulma fs-kuvaamiseen; kuvaaja voi oleskella "sisällä" kuvassa ts. esimerkiksi block-siirtymissä osamuodostelma voi mennä kuvaajan alta tämän kuvaajaa häiritsemättä. Kuvattavien kadottaminen tulee kysymykseen näkyvyyden kadotessa syystä tai toisesta (suojalasien hukkuminen/huurtuminen, pilveen tai kuvan alle joutuminen). Tilanne on hankala jos se syntyy yllättäen mutta jos tilanteen näkee ennalta, kuvattavien lähelle meneminen vaikka kuvauksen laadun hinnalla pääsääntöisesti riittää säilyttämään visuaalikontaktin kuvattaviin. Jos näkyvyys katoaa totaalisesti tilannetta ei helpota hätäily, vaan ellei mitään muuta varmaa peliliikettä ole pakassa on paikallaan olo (tietenkin avauskorkeus huomioiden!) todennäköisesti vähiten tilannetta pahentava toimintamalli. Tilanne voi olla henkisesti hankala; pitäisi olla hiljaa paikallaan tekemättä mitään kun vaistot huutavat vaaraa ja nopeaa toimintaa. Kuitenkin ennenaikainen varjon avaaminen, hillittömään liukuun tai kupitukseen lähtö tai mitkään muut äkkinäiset, hyppysuunnitelman ulkopuoliset liikkeet ovat aina viimeisiä keinoja kun ilmassa on muitakin. Kuvan alle joutuminen on jo aiheuttanut kuvauksen "menettämisen" ainakin hetkellisesti joten ainoa tehtävissä oleva peliliike on lisävahinkojen estäminen hankkiutumalla pois kuvan alta ja takaisin omalle paikalleen siirtymällä ensin riittävän sivulle ja sitten ylös. Kuvasta lentävät tavarat saattavat kuulostaa vitsiltä mutta tosiasiassa fs-hyppääjistä irtoaa aika-ajoin tavaraa kuten lenkkareita, googleja, visiiri, nenäliinoja, korkeusmittari ja irtohiekkaa. Pienikin ja näennäisesti vaaraton esine kuten nenäliina aiheuttaa ainakin hetkellistä ahdistusta kuvaajassa puhumattakaan käsikorkeusmittareista tai muista painavista esineistä. Näiden ennakointi on hankalaa mutta asia on syytä tiedostaa. Huomaavainen fs-joukkue pitääkin nenäliinat taskussa ja lenkkarinnauhat kiinni kuvaajan mielenrauhan vuoksi. Toki kuvaajan (tai kenen hyvänsä) velvollisuus on puuttua selkeisiin vaarapaikkoihin kuten hölskyviin reppuihin, huonoihin tattitaskuihin yms. Lyhyt FS-sanasto ilmakuvaajalle Block-kahden muodostelman ja niiden välisen siirtymän muodostama kokonaisuus Random-määrätty yksittäinen muodostelma Flutteri-"roikkuja", ulkona oleva hyppääjä. Voi olla etu- tai takaflutteri Ripustin-keskimmäinen hyppääjä. Nimensä mukaisesti, yleensä joukkueen heiveröisin hyppääjä Pasti-virheellinen muodostelma. Yleensä kuitenkin opaskoiransa kadottanut tuomari Videopasti-ote tai siirtymä ei näy kuvauksessa. Kts purku Keskipistepasti-blockien välisen siirtymän aikana osamuodostelmien ("puljien") keskipisteet eivät saa leikata. Kuvaaja voi edesauttaa keskipistepastin syntymistä kuvaamalla liian sivusta/tasolta tai liikkumalla blockin aikana Purku-muodostelmien välinen otteiden irroittaminen 16 of 21 12/12/ :12 PM