Tärkeimmät Sääntömuutokset. Voimassa (kansallisesti )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tärkeimmät Sääntömuutokset. Voimassa 1.11.2013 (kansallisesti 1.1.2014)"

Transkriptio

1 Tärkeimmät Sääntömuutokset Voimassa (kansallisesti )

2 Vammaisurheilijan osallistuminen Lajinjohtaja voi tarvittaessa soveltaa sääntöjä mahdollistaakseen urheilijan osallistumisen, kuitenkin niin ettei säännön sovellus anna mitään ylimääräistä etua. Esimerkiksi yksikätiseltä juoksijalta ei telinelähdössä voi vaatia kahden käden kontaktia maahan. Lajinjohtajan sovellus tässä tapauksessa on edellyttää urheilijan hartialinjan olevan vaakasuorassa lähtöasennossa

3 Osanoton laiminlyönti Urheilija menettää oikeutensa jatkaa kilpailutapahtumassa mukaan lukien hänen muut lajinsa (myös viestit / samanaikaiset lajit) mikäli hän: Jättää osallistumatta vaikka on varmistanut osanottonsa. jos on hyppäämässä pituutta eikä osallistu samanaikaisesti käytävään 100 metrin eräänsä, menettää oikeutensa jatkaa kummassakin lajissa sekä jo siihen mennessä saavutetut pituushypyn ko. vaiheen tulokset.

4 Osanoton laiminlyönti Selviää eristä/karsinnoista jatkoon, mutta jättää osallistumasta seuraavalla kierroksella. Ei osallistu Bona Fide (ei koske moniottelun yksittäisiä lajeja). Paitsi, jos kilpailun lääkintädelegaatti tai mikäli tätä ei ole, kilpailun lääkäri toteaa urheilijan vamman olevan sellainen, että se estää kilpailemisen tänään, mutta ei jatkossa.

5 Avustaminen Suoritusten katselu videolta on sallittua (myös urheilijan itsensä pitää kädessään), mutta laitetta ei saa antaa sisäkentälle. Eikä luonnollisestikaan sisäkentällä saa suorituksia kuvata, koska siellä ei saa olla laitteitakaan. pidemmillä ratamatkoilla kuin 10000m tulee olla juomatarjoilu (virvokkeita, vettä ja sieniä) Seiväshyppääjä saa käyttää käsineitä tai pitoainetta käsissään.

6 Lähtö Lähdöstä voi protestoida myös mikäli lähtö jätettiin palauttamatta, jos siinä oli vilppi tai se olisi pitänyt keskeyttää (häirintä) Oikeus vain urheilijalla (tai hänen edustajallaan), joka osallistui juoksuun. Mikäli protesti hyväksytään tulee vilpin ottaja hylätä (huom! Ottelut) tai lähtöä häirinnyttä urheilijaa varoittaa Referee voi määrätä koko juoksun tai osan siitä kilpailtavaksi uudelleen (esim. yksin aikaa vastaan).

7 Lähtö Valmiit komennolla urheilijan tulee nousta HETI valmiit asentoon. Vilppi = mikäli urheilija tekee lähtönsä ennen laukausta tai lähtösignaalia (0,1 s reaktioaika). Lähtö tapahtuu kun, urheilijan jalka menettää kontaktinsa telineeseen tai käsi maahan. Mikäli pystylähdössä tapahtuu horjahdus voidaan se tulkita epävakaaksi (= ei vilppiä) Mikäli urheilija tönäistään viivan yli, ei häntä tästä rangaista, mutta tönäisijää tulee varoittaa tai hänet tulee hylätä.

8 Lähtö 1500 metrin lähtökaarta voidaan jatkaa radan ulkopuolelle edellytyksenä, että ko. alue on samaa materiaalia kuin rata-aluekin.

9 Töniminen Mikäli urheilija tönitään siten, että tällä on huomattavaa vaikutusta urheilijan tai hänen joukkueensa suoritukseen, referee voi määrätä juoksun uusittavaksi tai päästää urheilijan (joukkueen) jatkoon seuraavalle kierrokselle ylimääräisenä Mikäli toinen urheilija on selkeästi syyllistynyt Refeereen mielestä tönimiseen tulee hänet hylätä. Jatko kuten edellisessä kohdassa. Jatkoon pääsy yleensä edellyttää kilpailun suorittamista loppuun Bona Fide.

10 Jatkoon pääsy Mikäli viimeisestä jatkoonpääsijästä on sijoitusten perusteella jossain erässä ratkaisematon tasatilanne, niin tällöin vähennetään ajalla jatkoon menevien lukumäärää. Vakiintunut käytäntö, nyt kirjoitettu sääntöihin Estejuoksujen ja 3000 metrin jatkoonpääsytaulukot on päivitetty vastaamaan nykyistä käytäntöä = 15 finaaliin.

11 Viestit Jokaisessa vaihdossa tulee olla valvojat, jotka opastavat urheilijat omalle vaihto-/ennakkoalueilleen ja valvovat, ettei rikkeitä tapahdu. Opastus, neuvonta: mm. ennakkomerkkien käyttö kiihdytysalue

12 Seiväshyppy Seiväskuopan tulee olla reunoiltaan pyöristetty tai yläreunaltaan pehmeä. Urheilija saa omalla suoritusajallaan laittaa kuoppaan toppauksia (kaulus), jotka tulee poistaa heti suorituksen jälkeen. Rimankannattimien tukien tulee olla sellaisia, että rima ei voi pysyä niiden päällä.

13 Pituussuuntaiset Hyppylajit Suoritus mitataan lähimmästä jäljestä, jonka urheilijan keho tai mikä tahansa siihen liitetty jättää alastuloalueeseen.

14 Keihäs Heitto on hyväksytty, kun keihäs tuleen maahan sen kärkiosa edellä. Perä edellä tulleita heittoja ei mitata Mittaus tapahtuu siis kohdasta, jossa keihään kärkiosa osuu maahan alastulohetkellä. Tämä vaatii tarkkaavaisuutta alastulopään tuomareilta, koska kuivalla ruoholla keihäs saattaa liukua ja alastulosta ei käytännössä jää mitään selvää jälkeä

15 M17 Kahdeksan ottelun sijaan 10-ottelu: 1 päivä: 100m; pituus; kuula; korkeus; 400m. 2 päivä: 110m aidat; kiekko, seiväs, keihäs, 1500m

16 Kilpakävelyt Kävelyreitin yhden kierroksen pituus tulee olla vähintään 1km ja enintään 2 km. Pit Stop - kokeilu

17 Juomapullot maantielajit Juomapulloa / juomavyötä voi käyttää koko matkan: Juoma kannetaan mukana alusta asti tai Otetaan mukaan viralliselta juoma-asemalta Juomaa ei saa ottaa vastaan asemien ulkopuolella muuta kuin lääkintähenkilökunnalta tai sitten niin, että kilpailija ottaa juomaa vastaan jos kanssakilpailija sitä omasta pullostaan tarjoaa.

18 Maailmanennätykset Naisten maantielajit IAAF tule pitämään kahta erillistä ME listausta naisten maantielajeissa: ME:t jotka on tehty sekakilpailuissa ja ME:t jotka on tehty vain naisten kilpailuissa.

Juoksut. Käsiajan pyöristys:

Juoksut. Käsiajan pyöristys: Juoksut 1. Kilpailijan tulee juosta pikamatkoilla omaa rataa 2. Juoksuissa lähetetään seuraavin lähetyskomennoin: 40 m 400 m PAIKOILLENNE, VALMIIT, PAM! yli 400 m juoksuissa PAIKOILLENNE, PAM! 3. Lasten

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2. Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015 Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.2015 Tulosrajakauden alku on 1.5.2014 Kalevan kisat SUL Kalevan kisojen

Lisätiedot

Tärkeimmät kansainväliset sääntömuutokset vuodelle 2015

Tärkeimmät kansainväliset sääntömuutokset vuodelle 2015 SUOMEN URHEILULIITTO KILPAILU 2015 Radiokatu 20 00240 HELSINKI 13.12.2015 Tärkeimmät kansainväliset sääntömuutokset vuodelle 2015 IAAF julkaisi uuden kv. sääntökirjan 2016-2017, johon on päivitetty kaikki

Lisätiedot

TULOSSEURANTA 2011 2012 TAPANILAN ERÄ / Yleisurheilu

TULOSSEURANTA 2011 2012 TAPANILAN ERÄ / Yleisurheilu 400 m 1 000 m 1 500 m 3 000 m 5 000 m 10 000 m 1/2 maraton maraton aj. aj. 110 m aj. 1 500 m ej. 3 000 m ej. aj. 400 m aj. 3 000m käv. 5 000 m käv. Kuula Kiekko Keihäs Moukari Ottelut Cooper Tulosseuranta

Lisätiedot

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT Liitteeseen on koottu tärkeimpiä 9-15-vuotiaiden kilpailuja Helsingin seudulla. Seura maksaa osallistumisen valtaosaan allaolevista kisoista (poislukien Peugeot Junior GP

Lisätiedot

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KILPAILUT KESÄ 2015 Tummennetut kilpailut tärkeitä KILPAILUJA löydät myös - kilpailukalenteri.fi Jakelu: Aino, Ali, Anna, Anni, Ansa, Carla, Ella, Elmeri,Eveliina,

Lisätiedot

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot* Vantaa

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot*  Vantaa Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti 25.04. Maastot* www.vhs.fi to 27.04. Tarmon kevätottelut P15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu T15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu P13: 60m,

Lisätiedot

VETERAANIYLEISURHEILUN LUOKITTELUTAULUKKO MIEHET. Pentti Nieminen

VETERAANIYLEISURHEILUN LUOKITTELUTAULUKKO MIEHET. Pentti Nieminen VETERAANIYLEISURHEILUN LUOKITTELUTAULUKKO Pentti Nieminen MIEHET M35 SM-lk M-lk A-lk B-lk C-lk 60m 7.00 7.20 7.43 7.68 7.93 100m 10.90 11.30 11.75 12.25 12.75 200m 22.00 22.90 23.90 25.00 26.10 400m 49.00

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto Vahvistettu kilpailuvaliokunnassa 2.3.2016. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2016

Suomen Urheiluliitto Vahvistettu kilpailuvaliokunnassa 2.3.2016. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2016 Suomen Urheiluliitto Vahvistettu kilpailuvaliokunnassa 2.3.2016 SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2016 Tulosrajakauden alku on 1.5.2015 Kalevan kisat YLEISET SÄÄNNÖT 1. Kilpailuissa tulee noudattaa

Lisätiedot

OLYMPIALAISEN VIISI. JA KYMMEN* OTTELUN PISTETAULUKKO

OLYMPIALAISEN VIISI. JA KYMMEN* OTTELUN PISTETAULUKKO OLYMPIALAISEN VIISI. JA KYMMEN* OTTELUN PISTETAULUKKO SUOMEN VOIMISTELU* JA URHEILULIITTO HELSINKI 1929 OLYMPIALAISEN VIISI* JA KYMMENOTTELUN PISTETAULUKKO I SUOMEN VOIMISTELU» JA URHEILULIITTO HELSINKI

Lisätiedot

SUOMEN KANOOTTILIITTO ry TEKNISET KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS

SUOMEN KANOOTTILIITTO ry TEKNISET KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS SUOMEN KANOOTTILIITTO ry TEKNISET KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS Vahvistettu hallituksen kokouksessa 30.3.2009 2 SISÄLTÖ SISÄLTÖ... 2 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET... 3 2 KILPAILUTEKNISET MÄÄRÄYKSET... 3 3 KILPAILUFORMAATTI...

Lisätiedot

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013-2017 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013-2017 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI 29.4.2015 UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013-2017 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI 2 Masters-uinti ja masters-avovesiuinti Näissä säännöissä käytetään seuraavia FINA:n sääntöjen mukaisia lyhennyksiä:

Lisätiedot

Lajit, ohjeet, pisteytys ja standardit.

Lajit, ohjeet, pisteytys ja standardit. Lajit, ohjeet, pisteytys ja standardit. Laji 2. 2.1 10 Kierrosta aikaa vastaan (12min aikaraja) 100 m soutu 15 ilmakyykky 10 laatikon yli hyppy (60cm/50cm) 2.2 7: toiston takakyykky maksimi (6min aikaraja)

Lisätiedot

YLEISURHEILU. 400 m:n juoksurata, mitoitus. L 1500 m. a5 a8. a4 a3 a2 maali. evolenttiviiva r=a

YLEISURHEILU. 400 m:n juoksurata, mitoitus. L 1500 m. a5 a8. a4 a3 a2 maali. evolenttiviiva r=a c3 YLEISUHEILU 400 m:n juoksurata, mitoitus a7 a6 a5 400 m:n lähtö a8 a4 a3 a2 maali evolenttiviiva r=a 300 A c2 c4 c5 c6 c7 c8 200 m:n lähtö L 110 m L 1500 m b 400 / 200 ratareunuksella a1 0,000 c1 0,000

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI 21.9.2017 UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2017-2021 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI 2 Masters-uinti ja masters-avovesiuinti Sisällys YLEISTÄ... 4 MASTERS-KILPAILUJEN UINTISÄÄNNÖT... 5 MSW 1 IKÄRYHMÄT...

Lisätiedot

LASTEN YLEISURHEILUSÄÄNNÖT (13-sarja ja nuoremmat)

LASTEN YLEISURHEILUSÄÄNNÖT (13-sarja ja nuoremmat) 1 LASTEN YLEISURHEILUSÄÄNNÖT (13-sarja ja nuoremmat) Lasten säännöt poikkeavat joiltakin osin kansainvälisistä säännöistä. Periaate lapsiurheilussa on, että urheilu on leikkimielisempää ja ohjaavampaa

Lisätiedot

Muutokset IAAF:n kilpailusääntöihin 1.1.2010

Muutokset IAAF:n kilpailusääntöihin 1.1.2010 23.11.2009 / KW Muutokset IAAF:n kilpailusääntöihin 1.1.2010 (IAAF Competition Rules 2010-2011) Käännökset ja kommentit / Kari Wauhkonen Palautteet ja lisäkysymykset: puh: 09-3481 2062, 0400-613 006 fax:

Lisätiedot

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet)

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) YAG-INFO KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) Bussi lähtee perjantaina monnarin parkkipaikalta klo 7.15. Ensimmäiset viestilajit alkavat jo Espoossa klo 12.00. Bussi ei jää mukaan tänä vuonna, koska majoitus

Lisätiedot

CTIF VIESTIJUOKSUN YLEISOHJEET TUOMAREILLE SUOMEN KILPAILUJA VARTEN PALOKUNTANUORTEN KANSAINVÄLINEN PALOKUNTAKILPAILU

CTIF VIESTIJUOKSUN YLEISOHJEET TUOMAREILLE SUOMEN KILPAILUJA VARTEN PALOKUNTANUORTEN KANSAINVÄLINEN PALOKUNTAKILPAILU CTIF VIESTIJUOKSUN YLEISOHJEET TUOMAREILLE SUOMEN KILPAILUJA VARTEN PALOKUNTANUORTEN KANSAINVÄLINEN PALOKUNTAKILPAILU Tarvittavat tuomarit Varusteet Pukeutuminen Viestin päätuomari Starttipistooli+panokset

Lisätiedot

Valkoinen lippu. Yleisurheilun kenttälajien muistilistat

Valkoinen lippu. Yleisurheilun kenttälajien muistilistat Valkoinen lippu Yleisurheilun kenttälajien muistilistat ari altola 2008 NÄIN ÄYTÄN MUISTILISTO Näiden muistilistojen tarkoituksena on helpottaa yleisurheilun kenttälajien lajijohtajia ja muita toimitsijoita

Lisätiedot

Sähköä, ruutia Lähettäjän työskentelyä

Sähköä, ruutia Lähettäjän työskentelyä Sähköä, ruutia Lähettäjän työskentelyä Sähköase/Ruutiase Sähköase ja siihen liitetty äänentoisto toistaa komennot ja laukauksen ensisijaisesti urheilijoille lähtöpaikalla tällä kokoonpanolla. Sekä sisällä,

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

CTIF 100 metrin estejuoksu

CTIF 100 metrin estejuoksu CTIF 100 metrin estejuoksu Säännöt (6. painos 2004, keskeisimmät kohdat Suomessa järjestettävää kilpailua varten) Kilpailusarjat (1.2) Kilpailussa on erikseen sarjat vapaaehtoisille palokunnille ja ammattipalokunnille.

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

VIIVANSEURANNAN SÄÄNNÖT. Priit Norak

VIIVANSEURANNAN SÄÄNNÖT. Priit Norak VIIVANSEURANNAN SÄÄNNÖT Priit Norak +372 5192 7800 priit.norak@robotex.ee Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Robottiluokat... 3 3 Kenttä... 3 4 Robotti... 3 4.1 LEGO-robottien lisävaatimukset... 4 5 Kilpailu...

Lisätiedot

Tuomarikoulutus 2013. Lähettäjäkoulutus. Täällä on voimaa ja varmuutta

Tuomarikoulutus 2013. Lähettäjäkoulutus. Täällä on voimaa ja varmuutta Tuomarikoulutus 2013 Lähettäjäkoulutus Täällä on voimaa ja varmuutta 1 Lähettäjäkoulutuksen aiheet Lähettämisen perusteet Ennakkovalmistelut Kilpailupaikalla Kilpailu Kilpailun läpikäynti Lähettäjän luokitukset

Lisätiedot

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut 15. 16.9.2018 Hämeenlinnassa Kilpailukutsu Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus on kaikilla peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten koulujen vakituisilla

Lisätiedot

Suomen ennätysten säännöt

Suomen ennätysten säännöt Hyväksytty SUL:n kilpailuvaliokunnassa 17.9.2014 Suomen ennätysten säännöt YLEISTÄ Mikä on Suomen ennätys? Suomen ennätys (SE) on kaikkien aikojen paras lajissa, sen voimassa olevilla teknisillä mitoilla

Lisätiedot

Muutokset IAAF:n kilpailusääntöihin 1.1.2008

Muutokset IAAF:n kilpailusääntöihin 1.1.2008 10.12.2007 / KW Muutokset IAAF:n kilpailusääntöihin 1.1.2008 (IAAF Handbook 2008-2009) Käännökset ja kommentit / Kari Wauhkonen Palautteet ja lisäkysymykset: puh: 09-3481 2062, 0400-613 006 fax: 09-3481

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri

Hallikauden toimintakalenteri Hallikauden toimintakalenteri 2018-2019 Kuva: Veijo Ilomäki Hallikauden toimintakalenteri 2018 2019 La 8.12. La 8.12. Varustekirppari Pirkkahalli, klo 10.00 alkaen Tuo pieneksi jääneet lenkkarit, piikkarit

Lisätiedot

Sisällys Juoksut Kenttälajit, yleistä Hypyt Heitot

Sisällys Juoksut Kenttälajit, yleistä Hypyt Heitot Sisällys Lasten yleisurheilusäännöt...3 Toimitsijan tehtävänä ennen kilpailun alkua...4 Osanotto-oikeus, ikärajat ja sallitut lajimäärät...5 Kääk! Kaksi lajia samanaikaisesti...5 Juoksut...6 Aitajuoksu...7

Lisätiedot

Sisällys Juoksut Kenttälajit, yleistä Hypyt Heitot

Sisällys Juoksut Kenttälajit, yleistä Hypyt Heitot Sisällys Lasten yleisurheilusäännöt...3 Toimitsijan tehtävänä ennen kilpailun alkua...4 Osanotto-oikeus, ikärajat ja sallitut lajimäärät...5 Kääk! Kaksi lajia samanaikaisesti...5 Juoksut...6 Aitajuoksu...7

Lisätiedot

LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017

LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017 LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017 A. FYSIIKKA 1. Voima (etunojapunnerrus rintakehä nyrkkiä koskettaen) Suoritusohjeet: Oikeaa suoritustekniikkaa saa kokeilla kaksi toistoa. Lähtöasento on etunoja,

Lisätiedot

Puuvenejaos

Puuvenejaos Puuvenejaos 20.7.2015 Kokouksen esityslista Aika 20.7.2015 kello 22:00 25.7.2015 klo 18:00 Paikka Sähköpostikokous Kutsuttu Paavo Salonen puheenjohtaja Marika Laaksonen Anu Takala Reijo Lahtonen Carla

Lisätiedot

LAPPEENRANTA GP 28.4.2012. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt

LAPPEENRANTA GP 28.4.2012. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt LAPPEENRANTA GP 28.4.2012 Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt KILPAILUKUTSU: Joulella pisimmälle Lappeenranta GP on Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhteistyönä

Lisätiedot

BOULDERKIIPEILYN KILPAILUSÄÄNNÖT

BOULDERKIIPEILYN KILPAILUSÄÄNNÖT BOULDERKIIPEILYN KILPAILUSÄÄNNÖT Sisältö 1. Reitit... 3 2. Suoritus... 3 3. Tulos... 4 4. Hyväksytty suoritus... 4 5. Tekniset virheet... 5 6. Sääntörikkomukset... 5 Näissä säännöissä on kerrottu boulderkiipeilykilpailun

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri

Hallikauden toimintakalenteri Hallikauden toimintakalenteri 2016-2017 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2016 2017 La 10.12. La 10.12. Ma 12.12. Ma 12.12. Varustekirppari, klo 10.00 alkaen Tuo pieneksi

Lisätiedot

Sähköä, ruutia Lähettäjän työskentelyä

Sähköä, ruutia Lähettäjän työskentelyä Sähköä, ruutia Lähettäjän työskentelyä Sähköase/Ruutiase Sähköase ja siihen liitetty äänentoisto toistaa komennot ja laukauksen ensisijaisesti urheilijoille lähtöpaikalla tällä kokoonpanolla. Sekä sisällä,

Lisätiedot

JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014

JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014 JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014 C- pojat ja C-tytöt 1. Haran potkutaitotesti 2. Lyhyt ja pitkä syöttö (paritaito) + haltuunotto 3. Kuljetus, syöttö ja laukaus (paritaito) Kilpailupallo: pallo

Lisätiedot

LASTEN YLEISURHEILUSÄÄNNÖT (13-sarja ja nuoremmat)

LASTEN YLEISURHEILUSÄÄNNÖT (13-sarja ja nuoremmat) 1 LASTEN YLEISURHEILUSÄÄNNÖT (13-sarja ja nuoremmat) Nämä säännöt ovat käytössä kaikissa SUL:n alaisissa kilpailuissa pojille ja tytöille sarjassa P/T 13 ja sitä nuoremmille. Poikkeuksena on hyppyjen kohdalla

Lisätiedot

NUORISOYLEISURHEILUN PISTETAULUKOT

NUORISOYLEISURHEILUN PISTETAULUKOT NUORISOYLEISURHEILUN PISTETAULUKOT Tytöt ja pojat, 9-15 v. Suomen Urheiluliitto ry 2002 Uudistettu painos Ikäkausiyleisurheilun pistetaulukot 2002 Taulukot perustuvat väljästi vuoden 1995 lopussa voimassa

Lisätiedot

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA http://www.futsal.fi/mp/db/file_library/x/img/17429/file/futsalsaannot_08.pdf Futsalin sääntömuutokset kaudelle 2010-2011 Futsalin sääntöihin on kaudelle 2010 2011 tehty melko paljon muutoksia. Tässä ohjeessa

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

JUNIOR GAMES -SÄÄNNÖT (päivitetty 11.9.2015)

JUNIOR GAMES -SÄÄNNÖT (päivitetty 11.9.2015) JUNIOR GAMES -SÄÄNNÖT (päivitetty 11.9.2015) OPETTAJAN/HUOLTAJAN TEHTÄVÄT 1. Kerätä kaikki oman koulun oppilaat yhteen ja kertoa heille lyhyesti lajin säännöt: - hyväksytty/hylätty suoritus - montako suoritusta

Lisätiedot

Akateemisen BeerPongin MM-kisojen säännöt

Akateemisen BeerPongin MM-kisojen säännöt Akateemisen BeerPongin MM-kisojen säännöt BeerPong on juomapeli, jossa tarkoituksena on saada vastustaja juomaan juomansa. BeerPong on herrasmiespeli. Pelit pelataan kerrasta poikki ja finaali paras kolmesta

Lisätiedot

Sisällys Juoksut Kenttälajit, yleistä Hypyt Heitot

Sisällys Juoksut Kenttälajit, yleistä Hypyt Heitot Sisällys Lasten yleisurheilusäännöt...3 Toimitsijan tehtävänä ennen kilpailun alkua...4 Osanotto-oikeus, ikärajat ja sallitut lajimäärät...5 Kääk! Kaksi lajia samanaikaisesti...5 Juoksut...6 Aitajuoksu...7

Lisätiedot

OHJEITA URHEILIJOILLE JA HUOLTAJILLE

OHJEITA URHEILIJOILLE JA HUOLTAJILLE OHJEITA URHEILIJOILLE JA HUOLTAJILLE Kilpailuaikataulu... 2 Paikoitus... 2 Kisakanslia... 2 Huoltajakortti ja ohjelma... 2 Verryttelyalueet... 3 Kulunvalvonta ja oleskelu kentällä... 3 Kenttälajien suorituspaikat...

Lisätiedot

KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO

KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO Kilpailut järjestetään torssin kello 18 alkaen (ilmoittautuminen kello 17:30-17:50) Kesäkuussa Onkkaalassa 4.6, 11.6, 18.6 Ottelupäivä ja 25.6 Heinäkuussa Luopioisten kentällä

Lisätiedot

HOPEASOMPA - VIESTIT Lempäälä

HOPEASOMPA - VIESTIT Lempäälä HOPEASOMPA - VIESTIT Lempäälä 19.2.2017 YHTEISLÄHTÖ (ICR 315.3) Yhteislähdössä käytetään auramuodostelmaa. Numero yksi sijoitetaan auramuodostelman keskelle, parilliset numerot sijoitetaan auran oikealle

Lisätiedot

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Ma 28.4. Maasto-cup, 1. osakilpailu Kaupin uusi huoltorakennus klo 18.00 T/P 8, 9,10,11 903 metriä (klo 18.00 ja 18.10) T/P 12, 13, 14 ja 15 1806 metriä (klo

Lisätiedot

Sääntöseminaari Osanottajien omat kysymykset

Sääntöseminaari Osanottajien omat kysymykset Onko kilpailunjohtajan mahdollista puuttua ja miten, jos valmentaja/uimari ei noudata kuuluttajan ohjetta poistua altaasta, kun harjoitteluaika on päättynyt? On. Teknisen köyden voi laskea alas verryttelyajan

Lisätiedot

OMASSA SEURAYMPÄRISTÖSSÄ TOTEUTETTAVAT TESTIT

OMASSA SEURAYMPÄRISTÖSSÄ TOTEUTETTAVAT TESTIT OMASSA SEURAYMPÄRISTÖSSÄ TOTEUTETTAVAT TESTIT -Suorittakaa testit ennen kehittymisen seuranta -tapahtumaa joukkueenne omassa ympäristössä. Kirjatkaa tulokset ylös MyEWay-järjestelmään ennen tapahtumaan

Lisätiedot

YLEISURHEILUN KANSAINVÄLISET SÄÄNNÖT

YLEISURHEILUN KANSAINVÄLISET SÄÄNNÖT International Association of Athletics Federations I A A F YLEISURHEILUN KANSAINVÄLISET SÄÄNNÖT 2014, ensimmäinen painos (Vastaa: IAAF Competition Rules 2014-2015) SUOMEN URHEILULIITTO ry Radiokatu 20,

Lisätiedot

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. LAJITAIDOT juokseminen - perusjuoksu

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. LAJITAIDOT juokseminen - perusjuoksu 40 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT LAJITAIDOT juokseminen - perusjuoksu liike ja voima suuntautuvat eteenpäin -> sivuttaisliike pois käsien korostunut käyttö vartalo hieman etunojassa,

Lisätiedot

Yhteenveto keskeisistä hiihtosäännöistä

Yhteenveto keskeisistä hiihtosäännöistä Yhteenveto keskeisistä hiihtosäännöistä Tämän yhteenvedon tarkoitus ja käyttö - Yhteenveto sisältää keskeisiä sääntöjä esimerkkeineen hiihtäjille (kilpailijan velvollisuudet) - Yhteenvedon tavoitteena

Lisätiedot

Sija Urheilija Sarja Laji Tulos. 3 Saara Saunamäki N m käv 26.56,55

Sija Urheilija Sarja Laji Tulos. 3 Saara Saunamäki N m käv 26.56,55 SM 22 3 Saara Saunamäki N22 5000m käv 26.56,55 SM Halli 7 Nelli Toivo N 200m 24,99 13 Noora Toivo N 200m 25,44 SM22 Halli 2 Emma Millard N22 400m 56,51 3 Noora Toivo N22 400m 57,15 3 Nelli Toivo N22 60m

Lisätiedot

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla. YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin

Lisätiedot

Testistö Taru Hockey. E-juniorit: Kesällä tehtävät testit x 2 (toukokuu ja elokuu):

Testistö Taru Hockey. E-juniorit: Kesällä tehtävät testit x 2 (toukokuu ja elokuu): Testistö Taru Hockey Seuran eri ikäluokkien joukkueet tekevät jääkauden ja niin sanotun oheisharjoittelukauden aikana seuran edellyttämät testit. Testien tarkoituksena on antaa pelaajille motivoivaa tietoa

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS Vahvistettu 24.2.2016 2 Sisältö 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET... 3 2 KILPAILUSARJAT... 3 3 KILPAILUNAIKAINEN

Lisätiedot

Yleistä. Pöytäkirjamerkinnät

Yleistä. Pöytäkirjamerkinnät Ohjeita LeKi YU:n yleisurheilukilpailujen toimitsijoille Kaikissa kisoissa viikkokisoista MM-kisoihin pätevät osapuilleen samat kansainväliset säännöt. Suomen Urheiluliitto (SUL) on kuitenkin laatinut

Lisätiedot

Lohja Race

Lohja Race Lohja Race 2-3.9.2017 Järjestävä seura: Lohjan Purjehtijat Nuottatie 2 FIN-08100 Lohja E-jolla JuSM-kilpailu Zoom8-ranking Laser-ranking Lightning- ranking LISÄPURJEHDUSOHJE (kts. Vakiopurjehdusohje PKS

Lisätiedot

OHJEITA URHEILIJOILLE JA HUOLTAJILLE

OHJEITA URHEILIJOILLE JA HUOLTAJILLE OHJEITA URHEILIJOILLE JA HUOLTAJILLE Paikoitus Urheilijoiden parkkialueena toimii Martin koulun piha-alue (Hopeasepänkuja 2), paikkoja rajoitetusti. Kilpailijalla on mahdollisuus saada P-lappu kisakansliasta

Lisätiedot

Suomen Aikuisurheiluliitto ry Yleisurheilun kilpailusäännöt 30+ sarjojen osalta voimassa alkaen

Suomen Aikuisurheiluliitto ry Yleisurheilun kilpailusäännöt 30+ sarjojen osalta voimassa alkaen Suomen Aikuisurheiluliitto ry Yleisurheilun kilpailusäännöt 30+ sarjojen osalta voimassa 1.2.2016 alkaen 1. Suomen Aikuisurheiluliiton yleiset kilpailusäännöt 1.1 Yleistä SM-kilpailujen lisäksi nämä säännöt

Lisätiedot

Hämeenlinna Etu-Hätilän kivääriampumarata

Hämeenlinna Etu-Hätilän kivääriampumarata Hämeenlinna 2.12.2017 Etu-Hätilän kivääriampumarata Kansallinen partioajo 3 henkisin joukkuein 1 = Avoin (kuskin luokitus vapaa) 2 = B (partiossa vähintään 1 B-luokan kuski, ei A- kuskeja) 3 = C (partiossa

Lisätiedot

SUOMEN URHELULIITTO ry:n HUOMIONOSOITUSSÄÄNNÖT Hyväksytty SUL hallituksen kokouksissa , ja

SUOMEN URHELULIITTO ry:n HUOMIONOSOITUSSÄÄNNÖT Hyväksytty SUL hallituksen kokouksissa , ja SUOMEN URHELULIITTO ry:n HUOMIONOSOITUSSÄÄNNÖT Hyväksytty SUL hallituksen kokouksissa 2.10.2008, 15.12.2012 ja 20.11.2015. 1 Suomen Urheiluliiton ansiomerkki, levyke, mitali ja standaari kotimaisille ja

Lisätiedot

Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali. kausi D-Naiset

Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali. kausi D-Naiset Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali kausi 2019 2020 D-Naiset (muutokset kauteen 2018-19 punaisella) Suomen Kaukalopalloja Ringetteliitto www.skrl.fi Varmista, että hyökkäysaikakellot ovat paikoillaan

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

Piirin kilpailukalenteri

Piirin kilpailukalenteri Piirin kilpailukalenteri La 04.05. Ruisvarrasheitot I Sarjat: M/N: kuula, kiekko, moukari. M/N22: kuula, kiekko, moukari. M/N19: kuula, kiekko, moukari. M/N17: kuula, kiekko, moukari. P/T15: kuula, kiekko,

Lisätiedot

Miesten IV-divisioona pelisäännöt 2015

Miesten IV-divisioona pelisäännöt 2015 Miesten IV-divisioona pelisäännöt 2015 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry SÄÄNNÖT Sarjoissa noudatetaan SAJL :n kilpailusääntöjä seuraavin näissä säännöissä määrätyin poikkeuksin. Pelisääntöinä

Lisätiedot

Kaikki kilpailut alkavat 15 minuutin valmistautumis- ja koelaukaus ajalla, komennosta, ennen varsinaisen kilpailuajan alkamista.

Kaikki kilpailut alkavat 15 minuutin valmistautumis- ja koelaukaus ajalla, komennosta, ennen varsinaisen kilpailuajan alkamista. Kiväärilajien esittely Kiväärilajit voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään: - 10 metriltä ammuttavat ilmakiväärin lajit. Ilmakiväärillä kilpailevat kaikenikäiset naiset ja miehet, muksusta mummoon. Ilmakivääri

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti)

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti) KILPAILUOHJEET: KILPAILUJEN AIKATAULU Pe 30.3. Klo 17.00 Klo 19.00 Lehdistötilaisuus: hiihtostadionin lehdistökeskus Joukkueenjohtajien kokous: Kainuun Ammatti-instituutti La 31.3. Klo 09.45 Klo 10.00

Lisätiedot

Masters PM-KILPAILUT

Masters PM-KILPAILUT Masters PM-KILPAILUT 30.-31.07.2011 Sipoo - Suomi KILPAILUMÄÄRÄYKSET 1. KILPAILUSSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja Pohjoismaiden Pyöräilyliiton kilpailusääntöjä sekä

Lisätiedot

OPTIMIST SM ESF 7. - 10. 8. 2014. Esbo Segelförening rf. Esbo, Finland PURJEHDUSOHJEET

OPTIMIST SM ESF 7. - 10. 8. 2014. Esbo Segelförening rf. Esbo, Finland PURJEHDUSOHJEET OPTIMIST SM ESF 7. - 10. 8. 2014 Esbo Segelförening rf Esbo, Finland PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä 2013-2016 määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Kilpailussa

Lisätiedot

www.pedart.fi/pikonlinna-swimrun Pikonlinna SwimRun 16.6.2018 lauantaina Kangasalla kello 10.00 lähtee Kokeile Swimrun kilpailu kello 12.00 lähtee Pikonlinna Swimrun kilpailu YHTEISLÄHTÖ YHTEISLÄHTÖ Säännöt

Lisätiedot

WINTER WAR 2017 KARSINTALAJI 3

WINTER WAR 2017 KARSINTALAJI 3 WINTER WAR 2017 KARSINTALAJI 3 YHTEISTYÖSSÄ: Yleinen sarja Skaalattu sarja (Aikaraja 25min) (Aikaraja 25min) 10 Tempaus kyykyn kautta 50kg/35kg 10 Työntö kyykyn kautta 50kg/35kg 8 Tempaus kyykyn kautta

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

Karsintalaji 3 LAJIKUVAUS LAJI 3: LAJI 3: 18min AMRAP. 18min AMRAP YLEINEN SARJA SKAALATTU SARJA

Karsintalaji 3 LAJIKUVAUS LAJI 3: LAJI 3: 18min AMRAP. 18min AMRAP YLEINEN SARJA SKAALATTU SARJA Karsintalaji 3 Yleinen Sarja Skaalattu sarja LAJI 3: 18min AMRAP - 50/40cal Soutu - 40 Seinäpalloheitto 9/6kg - - 30 Käsipainotempaus (vuorokäsin) 22,5/15kg - - 20m Askelkyykkykävely käsipaino pään päällä

Lisätiedot

Henkilökohtainen harjoitusohjelma

Henkilökohtainen harjoitusohjelma Henkilökohtainen harjoitusohjelma Fysio-MM Oy - Laadukasta kuntoutusta asiakkaan parhaaksi Kinesiocenter Bomba Laatija Mika Mustonen Asiakas Leppoisasti liikkeelle PHT Tabata-kahvakuulalla 25.7.2012 Tabata-sarja

Lisätiedot

Avoimet hengenpelastuksen SM-kilpailut 5.7.2015 Aurinkolahti - rantalajit - Lajikohtaiset säännöt. www.suh.fi

Avoimet hengenpelastuksen SM-kilpailut 5.7.2015 Aurinkolahti - rantalajit - Lajikohtaiset säännöt. www.suh.fi Avoimet hengenpelastuksen SM-kilpailut 5.7.2015 Aurinkolahti - rantalajit - Lajikohtaiset säännöt www.suh.fi Sisältö KILPAILUN KULKU JA TOTEUTUS... 3 KILPAILUUN OSALLISTUMINEN... 3 JOUKKUEEN MUODOSTUS...

Lisätiedot

Purjelautailun Formula- ja Raceboard-luokkien Ranking kilpailu Yyteri 29.-31.7.2011

Purjelautailun Formula- ja Raceboard-luokkien Ranking kilpailu Yyteri 29.-31.7.2011 Purjehdusohjeet Purjelautailun Formula- ja Raceboard-luokkien Ranking kilpailu Yyteri 29.-31.7.2011 1. Säännöt: 1.1 Kilpailussa noudatetaan purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä, ISAF 2009-2012,

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

SUOMEN PYÖRÄILYMESTARUUS- KILPAILUJEN SÄÄNNÖT SUOMEN VOIMISTEXIP J* URHEILU- LIITTO

SUOMEN PYÖRÄILYMESTARUUS- KILPAILUJEN SÄÄNNÖT SUOMEN VOIMISTEXIP J* URHEILU- LIITTO SUOMEN PYÖRÄILYMESTARUUS- KILPAILUJEN SÄÄNNÖT SUOMEN VOIMISTEXIP J* URHEILU- LIITTO SVUL:n SUOMEN PYÖRÄILYMESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty liittohallinnon kokouksessa 3. V. 1925 HELSINKI 1925 KESKUSKIRJAPAINO

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2016-2017 Kuluvan vuoden ja kevään 2017 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

LEAD-KIIPEILYN KILPAILUSÄÄNNÖT

LEAD-KIIPEILYN KILPAILUSÄÄNNÖT LEAD-KIIPEILYN KILPAILUSÄÄNNÖT Sisältö 1. KIIPEILYAIKA... 3 2. SUORITUS JA TULOS... 3 3. KARSINNAT JA FINAALI... 4 Näissä säännöissä on kerrottu lead-kiipeilykilpailun erityispiirteet ja näitä tulee noudattaa

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

20. Naisten SM-nyrkkeilyt Tampere

20. Naisten SM-nyrkkeilyt Tampere 20. Naisten SM-nyrkkeilyt 8.-9.3.2014 Tampere 20. NAISTEN SM-NYRKKEILYT 2014 Aika 8.-9.03.2014 KILPAILUKUTSU Paikka Pyynikin Palloiluhalli, Ammattikoulunkatu 20, Tampere Aikataulu Lauantai 8.3.2014 klo

Lisätiedot

www.pedart.fi/pikonlinna-swimrun Pikonlinna SwimRun 11.6.2016 lauantaina Kangasalla kello 10.00 lähtee Kokeile Swimrun kilpailu kello 12.00 lähtee Pikonlinna Swimrun kilpailu YHTEISLÄHTÖ YHTEISLÄHTÖ Säännöt

Lisätiedot

Naisten telinevoimistelun luokkajärjestelmä ja sääntöjen pikakurssi Otto Lindqvist

Naisten telinevoimistelun luokkajärjestelmä ja sääntöjen pikakurssi Otto Lindqvist Naisten telinevoimistelun luokkajärjestelmä ja sääntöjen pikakurssi 28.2.2018 Otto Lindqvist NTV luokkajärjestelmä Kansallinen kilpailujärjestelmä perustuu luokkakilpailuihin Stara-tapahtuma, eli ns. A/1.

Lisätiedot

Hämeenlinna Etu-Hätilän kivääriampumarata

Hämeenlinna Etu-Hätilän kivääriampumarata Hämeenlinna 2.12.2017 Etu-Hätilän kivääriampumarata Kärme Kustaan kiemurat ajetaan 2.12.2017 klo. 9.01 alkaen, jo 41. kerran. Kilpailupaikkana on Etu-Hätilän armeijan alue. Perinteisesti kilpailu toteutetaan

Lisätiedot

Miesten telinevoimistelun tuomarikurssi. 1. taso

Miesten telinevoimistelun tuomarikurssi. 1. taso SVOLI / MTV Miesten telinevoimistelun tuomarikurssi 1. taso Jouni Suuronen / MTV Hyvässä seurassa on ilo liikkua SISÄLLYSLUETTELO 1. MIESTEN TELINEVOIMISTELU 2. POIKIEN JA MIESTEN LUOKKAJÄRJESTELMÄ 3.

Lisätiedot

SM-viikko 2017 TRIATHLON

SM-viikko 2017 TRIATHLON SM-viikko 2017 TRIATHLON TRIATHLONIN SM pikamatkan joukkuekilpailu KILPAILUNJOHTAJA Simo Hillo / simo.hillo@pedart.fi / 0400 594 385 Kilpailun ylituomari Marko Selin Tervetuloa SM kisaan! SM- joukkuekilpailu

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 N A I S E T

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 N A I S E T LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 N A I S E T 50 m hallissa 6,76 Niina Pesola -79 2000 60 m hallissa 7,41 Seyi Omojuwa -85 2008 100 m 11,72 +1,8 Tiina Leppäkoski -90 2013 200 m 24,05 +0,5

Lisätiedot

OLYMPIALAISEN KYMMENOTTELUN PISTETAULUKKO SUOMEN VOIMISTELU- JA URHEILULIITON KUSTANTAMA 1921

OLYMPIALAISEN KYMMENOTTELUN PISTETAULUKKO SUOMEN VOIMISTELU- JA URHEILULIITON KUSTANTAMA 1921 OLYMPIALAISEN KYMMENOTTELUN PISTETAULUKKO SUOMEN VOIMISTELU- JA URHEILULIITON KUSTANTAMA 1921 Parhaat kynimenottehitnlokset saavutetaan meidän välineillämme SUOMEN URHEILUAITTA URHEILUVÄEN URHEILULIIKE

Lisätiedot

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T09 Iina Niemelä 2 1 3 6 T09 Niia Niemelä 0 1 2 3 T09 Linnea Antinaho 0 0 2 2 T09 Veera Rantala 0 0 1 1 T10 Ella Noora

Lisätiedot

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja.

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja. KARAMBOLEN SÄÄNNÖT Kolmen vallin kara Yhden vallin kara Suora kara - Cadre YHTEISET SÄÄNNÖT KAIKILLE PELIMUODOILLE 1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä

Lisätiedot

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min)

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min) Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min) Salipallo/ikuisuuspolttopallo Polttopallosta johdettu leikki, jossa on enemmän toimintaa. Toimintamuoto Pelit ja leikit Kesto 10 min Liikuntataidot Juokseminen,

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Rata- ja maratonjaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Rata- ja maratonjaosto Sivu 1(7) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2019 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Marjaana Risku 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen Melonta- ja Soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot