Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
|
|
- Arttu Myllymäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
2 Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan hankkeen kyläläisille suunnattuja tapahtumia. Kaikille kyläläisille avointen kyläkävelytapahtumien tarkoituksena on herättää keskustelua kulttuurimaiseman arvoista ja mahdollisuuksista sekä myös yhdessä kyläläisten kanssa miettiä ratkaisuja kylämaiseman mahdollisiin ongelmiin. Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus on kesällä 2013 mukana ohjaamassa kuutta kyläkävelytapahtumaa Matka kylämaisemaan hankkeen puitteissa. UUSIKARTANO Pöytyän (entiseen Yläneen) kuntaan kuuluvan Uudenkartanon ympäristössä liikuttiin kävellen ja traktorin heinäkärryillä kyläkävelyn merkeissä Tapahtumaan osallistui 40 aktiivista kyläläistä ja mukana oli myös Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja. Lämmin kiitos osallistujille ja kyläkävelyn suunnittelussa mukana olleille kyläläisille. Tähän raporttiin on koottu kyläkävelyllä käydyt kohteet ja poimittu mahdollisia kehittämiskohteita. Loppuun on listattu myös joitakin vinkkejä maisemanhoitotöihin sekä koottu tietoa kulttuuriympäristön ja maisemanhoidon rahoitusmahdollisuuksista. Lystmettä Arvo: Kulttuurihistoriallinen ja maisemallinen arvo Ongelma: - Toimenpidesuositus: Pitää huolta rakenteiden kunnosta ja ympäristöstä vastaisuudessakin. Puustoalueita raivataan, jotta alue pysyy puoliavoimena jatkossa. Vierasmökin ranta Arvo: Maisemallinen arvo Ongelma: Rinne on hoitamaton Toimenpidesuositus: Rinteelle laaditaan istutussuunnitelma, jolla alue saadaan hoidetun näköiseksi. Suunnitelmassa otetaan huomioon alueen pengertäminen. 2
3 Maisemaraivaus Arvo: Maisemallinen arvo Ongelma: Toimenpidesuositus: Maisemaraivauksissa raivataan esiin korostetusti erikoiset sekä kaunismuotoiset puuyksilöt ja marjovat lajit, kuten katajat ja pihlajat, isot kivet sekä laidunalueiden rakenteet ja vanhojen rakenteiden jäänteet. Puustoa ja pensaita säilytetään alueiden reunaosilla alueiden muodon, sijainnin, laajuuden ja rajojen hahmottamiseksi. Maisemaraivaamista ei pidä tehdä kaavamaisesti eikä tasavälisellä puuston poistolla. Maisemaraivaamisessa muodostetaan sektoreittain, eikaavamaisesti avoimia alueita ja kasvillisuusalueita. Sektoreittainen harvennus helpottaa alueen jatkotyötä, koska kerran aloitettu harvennustyö on uusittava alueen kasvusta riippuen aina muutaman vuoden välein. Maisemaraivaamisen periaatteita on lisää raportin lopussa. Tien valoisuus ja turvallisuus lisääntyy samalla, kun näkymiä avataan raivaamalla puustoa pois muutamalta valitulta sektorilta. 3
4 Himolankoski Arvo: Maisema- ja historia-arvot Ongelma: Alue on pahasti pusikoitunut Toimenpidesuositus: Yläneenjoen ruoppaaminen ja puiden kaataminen vanhan myllyn kohdalta. Alueelle tehdään hoitosuunnitelma. Otetaan yhteyttä Pyhäjärviinstituuttiin tai seudulla toimiviin vesistönsuojelu hankkeisiin. Rantojen umpeutuminen Arvo: Maisema- ja virkistysarvot Ongelma: Hoidon puutteessa kasvillisuus peittää näkymät joen varressa Toimenpidesuositus: Ranta-alueille tehdään hoitosuunnitelma, jonka mukaisesti rantoja hoidetaan. Laavu Arvo: Maisema- ja virkistysarvot Ongelma: Laavulle johtava polku Toimenpidesuositus: Polku sijoitetaan rinteen yläpuolelle pellon ja metsän väliin. Näin laavulle päästään myös kevättulvien aikaan. Melontareitit Arvo: Maisema- ja virkistysarvot Ongelma: Melontareitti on ollut hoitamatta vuosia Toimenpidesuositus: Rantojen raivaukset ja kaatuneiden puiden poisto reitiltä. Rantautumispaikat kunnostetaan ja mietitään kanoottien vuokrausta. Myös reitin opastukset sekä melontakartta ajan tasalle. Reittien kunnostaminen vaiheittain, ensin Himolankoski-Lystmettä reitti. 4
5 Tuotteistaminen Kesäteatterilla tuhansia kävijöitä vuosittain. Kesäteatterin yhteyteen myös muuta palvelua. Toimenpidesuositus: Matkailukartan laatiminen, opastekylttien suunnittelu. Luonto/kyläkävelyiden järjestäminen. Talkootyö Arvo: Yhteisöllinen arvo Ongelma: - Toimenpidesuositus: Talkootyö on arvokasta työtä, jolla voidaan saada paljon tulosta aikaiseksi pienellä panostuksella. Markkinoidaan talkoita, jotta saataisiin mahdollisimman paljon osallistujia. Tavoitteena olisi löytää myös uusia, innokkaita talkoolaisia. Hankkeen aikana kunnostetaan joku kohde talkoovoimin. Talkootyöhön opastetaan, joten kaikki kyläläiset ovat tervetulleita. Haitalliset vieraslajit Jokivarsien inventointi, vieraslajien inventointi kylän alueelta, merkinnät karttoihin ja ohjeet tunnistukseen, ennaltaehkäisyyn ja hävittämiseen Ongelma: Vieraslajit syrjäyttävät alueen alkuperäisen lajiston. Toimenpidesuositus: Vieraslajin torjunta ja hävittäminen on syytä aloittaa tehokkaasti heti, kun kasvin taimi nousee maasta. Parhaita keinoja ovat niitto, peittäminen ja asianmukaisesti käytetyt torjunta-aineet. 5
6 VINKKEJÄ KYLÄN JA KOTIYMPÄRISTÖN MAISEMANHOITOON 1) Niityn kehittäminen ja hoito Kotipihan kuivalle ja aurinkoiselle paikalle voi kehittää omaa kukkaketoa. Vastaavasti tuore- ja reheväpohjaiselle paikalle saadaan syntymään toisenlaisia kasveja kasvava niitty. Niityn perustaminen on mielenkiintoista ja hauskaa, mutta se vaatii myös kärsivällisyyttä. Niityn kasvillisuuden annetaan mahdollisimman pitkälle kehittyä luonnolliseen suuntaansa. Kehityksen suuntaan vaikuttavat kasvupaikan olosuhteet ja kasvukaudet, mutta myös ympäröivien alueiden maankäyttö ja kasvillisuus. Luonnonkasvit ovat hyvin tarkkoja kasvupaikan suhteen. Ne häviävät pian, ellei paikka ole niille sopiva. Paikan kosteus- ja valoisuusolosuhteet määräävät, millä kasvillisuudella niitty kulloinkin perustetaan. Tarjolla on valmiita niittysiemenseoksia hyvin monen tyyppisiille kasvupaikoille. Niittyä perustettaessa kasvillisuudeksi on hyvä valita vain kotimaista alkuperää olevaa materiaalia. Kotimaisia valmiita niittysiemenseoksia monille erityyppisille kasvupaikoille voi tilata mm. Suomen niittysiemen Oy:ltä. Niittykasvillisuus voidaan kylvää keväällä, kesällä tai syksyllä. Usein myöhäissyksyn kylvö on niittykasveille erityisen suotuisa. Syksyllä kylvetyille niityille tulee myös selvästi vähemmän yksivuotisia peltorikkakasveja kuin keväällä tai kesän aikana kylvetyille alueille. Niittykasvit kylvetään pintaan eikä kylvöstä yleensä peitetä. Niittykasvin siemeniä kylvetään noin g aarille, eli 3-6 kg hehtaarille. Valmiissa siemenseoksissa ilmoitetaan seosmäärän riittävyys. Pihanurmikon muuttamisen niityksi voi aloittaa jättämällä ruohonleikkaamisen alkukesästä kokonaan ja katsomalla, mitä paikalla alkaa kasvaa. Aluetta ei lannoiteta ollenkaan ja se niitetään vuosittain heinä-elokuulla. Nurmikon muuttaminen niityksi kestää vuosia. Niiton oikea ajoittaminen on tärkeää. Kukkakasvien annetaan kukkia ja siementen tuleentua, ennen kuin tartutaan viikatteeseen. Niitetty heinä voi olla muutaman päivän paikallaan, jotta siemenet ennättävät varista. Niittotähteet korjataan pois, jotta maan ravinteisuutta saadaan vähennettyä. Niityn luontaista kehitystä voi auttaa lisäkylvöllä. Kukkavalikoimaa lisätään mm. tuomalla paikalle niittoheinää läheiseltä niityltä. Siementen annetaan varista muutaman päivän ajan, ja sen jälkeen kasvijätteet kerätään pois, jottei maaperän ravinteisuus lisäänny. Pohjakasviksi valitaan heinä, esim. nurmirölli tai lampaannata. Siemenet kylvetään suoraan paikalle tehtyihin laikkuihin loppukesällä tai syksyllä, sillä monien lajien siemen vaatii itääkseen kylmän jakson. Kellokukat kannattaa kylvää varhain keväällä tai myöhään syksyllä. Siemenseos on niin hienoa, että se on hyvä sekoittaa esim. hienoon hiekkaan kylvön helpottamiseksi. Siemenet jaetaan kahtia ja ne kylvetään kahteen kertaan ristiin, jolloin saadaan tasaisempi kylvös. Tämän jälkeen alue voidaan vielä haravoida ja jyrätä, mutta siemeniä ei peitetä. Kaikki siemenet eivät idä ensimmäisenä vuonna, vaan saattavat nousta esiin vasta seuraavina vuosina, jopa vasta 3-5 vuoden päästä, kun oikeat otolliset olosuhteet on saavutettu. Muistathan, että kerätessäsi kasveja tai siemeniä luonnosta jätät aina osan kasvamaan alkuperäiselle paikalleen. Jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet sekä lajien rauhoitusmääräykset on myös syytä muistaa. 6
7 Niityn hoito Niityn hoito rajoittuu lähinnä niittoon, joka tehdään kukkimisen ja siemenien kypsymisen jälkeen heinä-syyskuussa, kukkivista lajeista riippuen. Niitetyn luokon annetaan kuivua paikallaan muutaman päivän ajan, jotta loputkin siemenet ehtivät varista. Sen jälkeen luoko haravoidaan pois, jotta maaperän ravinteikkuus ei lisäänny. Jos ravinteikkuus lisääntyy, voimakaskasvuiset kasvit valtaavat elintilan muilta kasveilta. Tällöin on apua niittokertojen lisäämisestä siten, että niitty niitetään jopa kolme kertaa kesässä, ensimmäisen kerran jo kesäkuussa. Myös laidunnus on mitä parhainta niityn hoitoa. 2) Maiseman avaaminen raivaamalla Maiseman avaamisen raivaamalla tarkoituksena on paljastaa jokin tai joitakin keskeiseksi ja tärkeiksi koettuja näkymiä esim. vesistöihin, pelloille tai rakennuksiin. Koska kerran aloitettua raivausta on jatkettava säännöllisesti vähintään muutamien vuosien välein, on tärkeää tarkoin harkita, mitä alueita otetaan hoidon piiriin ja mitä näkymiä todella halutaan avata. Raivauksia ei tule tehdä monotonisesti ja tasavälein, aina samanikäisiä ja samanlajisia poistaen vaan valikoiden raivataan valituilta muutamien metrien mittaisilta näkymäsektoreilta kasvillisuutta pois siten, että jäävä puusto on monenikäistä, muotoista ja lajista. Kaunismuotoiset, erikoiset puuyksilöt otetaan harvennuksissa esiin. Luonnon monimuotoisuuden kannalta on tärkeää, että pystyja maalahot säilytetään ja suosia marjovia lajeja (katajat, pihlajat, tuomet, paatsamat). 3) Suojaistutukset ja kestävät kasvivalinnat Tärkeimmät kriteerit monivuotisen kasvillisuuden valinnassa ovat talvenkestävyys ja valontarve. Suomi on jaettu kahdeksaan kasvillisuusvyöhykkeeseen. Vyöhykkeet muodostuvat talven kylmyyden sekä kasvukauden pituuden ja lämpimyyden mukaan. Kasveille annetut vyöhykesuositukset kertovat, miten pohjoisessa ne todennäköisesti menestyvät. Orisuo sijoittuu III-vyöhykkeelle. Kasvillisuusvyöhyke ei yksin kerro kasvin menestymismahdollisuuksista. Samalla tontillakin voi olla toisistaan poikkeavia olosuhteita. Lämpimiä ja edullisia kasvupaikkoja ovat; rinteiden yläosat ja erityisesti etelärinteet, hiekka- ja hietamaat, vesistöjen rannat, runsaspuustoiset seudut ja pohjoistuulilta suojatut alueet. Lämpimillä alueilla voi kokeilla myös hieman arempia kasveja, joiden vyöhykesuositus ei muuten ole alueelle sopiva. Kylmiä ja epäedullisia kasvupaikkoja ovat; pohjoisrinteet ja notkelmat, savi- ja hiesumaat, alavat alueet ja suoalueet ja pohjoistuulelle alttiit alueet. Näille alueille on syytä istuttaa vain vyöhykesuositusten mukaan. Yhtenäiset kasvillisuusalueet Rehevät, riittävän tiheät kasvustot varjostavat maanpintaa ja estävät rikkakasvien itämistä. Tiheät istutukset suojaavat myös ainavihantia kasveja kevät auringolta. Kasvillisuusryhmiä ja niihin istutettavien kasvien määriä suunniteltaessa kannattaa pohjana käyttää kasvien arvioitua kokoa muutaman vuoden kuluttua istutuksesta ja aina huomioida lajikohtaiset suositukset istutussyvyydestä ja etäisyyksistä. Rikkakasvien torjunnassa on apua myös, kun kasvillisuus alueet rajataan selkeästi eroon mm. nurmikosta, käytetään suodatinkangasta ja istutuksissa vain rikkakasvivapaata puhdasta kasvualustaa, ei koskaan peltomultaa ja istutukset katetaan esim. kuorikatteella, maanpeitekasveilla tai esim. katekankaalla ja koristesoralla tai hiekalla. Rikkakasvien siemeniä leviää istutusalueille aina paljon myös ympäristöstä, ulkoisesti, joten alueita pitää yleensä ainakin vähän myös kitkeä. 7
8 Hyvä muistaa istutuksissa - kunnosta maa ja kasvualusta ennen istutusta - käytä vain rikkakasvivapaata kasvualustaa - käytä suodatinkankaita, katekankaita ja katteita rikkakasvitorjunnassa - märillä savi- ja hiesumailla salaojita tai istuta harjuun - kastele ennen istutusta, istutuksen päätteeksi sekä tarvittaessa kerran viikossa - kastele runsaasti kerralla, pensaille 20 litraa, puille jopa litraa - tue puut istutuksen yhteydessä tukikepeillä; lehtipuut kahdella ja havupuut kolmella sekä huolla tukisidoksia säännöllisesti Kestäviä aita ja aidannepensaita - idänvirpiangervo, korkeus 150 cm - koivuangervo, korkeus cm - koristearonia, korkeus cm - kuusi - kääpiöpunapaju, korkeus cm - rinneangervo, korkeus 100 cm - rusopajuangervo, korkeus 150 cm - ruusuangervo, korkeus cm - sinikuusama, korkeus cm - taikinamarja, korkeus cm - virpiangervo, korkeus cm - verhoangervo, korkeus cm Kookkaita perennoja ja pensaita ongelmakohtien maisemointiin - kilpiangervo, korkeus cm - pihlaja-angervo, korkeus cm - röyhytatar, korkeus cm - suomentatar, korkeus cm - tuoksuvatukka, korkeus 200 cm - viiruhelpi, korkeus cm Nopeasti maata peittäviä matalia pensaita ja maanpeiteperennoja - kangasajuruoho - ketohanhikki - lamoherukka - lamohietakirsikka - maahumala - sinivatukka - suikeroalpi - säleikkövilliviini Vältä näitä! Suomalaiseen luontoon kuulumattomia, helposti leviäviä kasveja: - etelänruttojuuri Petasites hybridus - idänkanukka Cornus alba - isopiisku Solidago gigantea - isosorsimo Glyceria maxima - isotuomipihlaja Amelanchier spicata - japaninruttojuuri Petasites japonicus ssp.giganteus - japanintatar Fallobia japonica - jättipalsami Impatiens glandulifera - jättitatar Fallobia sachalinensis - kanadanpiisku Solidago canadensis - kaukasianjättiputki Heracleum mantegazzianum - keltamajavankaali Lysichiton americanus - kiiltotuhkapensas Cotoneaster lucidus - komealupiini Lupinus polyphyllus - korkeapiisku Solidago altissima 8
9 - kurtturuusu Rosa rugosa - pajuasteri Aster x salignus - persianjättiputki Heracleum persicum - pilvikirsikka Prunus pensylvanica - punakarhunköynnös (elämänlanka) Calystegia sepium ssp. spectabilis - punalehtiruusu Rosa glauca - rehuvuohenherne Galega orientalis - rohtoraunioyrtti Symphytum officinale - ruotsinraunioyrtti Symphytum x upilandicum - terttuselja Sambucus racemosa - vuorivaahtera Acer pseudoplatanus 4) Rakenteiden kunto Ympäristön näkyvin kehys muodostuu rakennuksista sekä muista rakenteista ja komein kehys hyväkuntoisista ja hoidetuista rakennuksista. Rakennuksen säilymisen perusedellytyksenä on säännöllinen hoito ja kunnossapito. Hoidon laiminlyöminen ja rappeutumisen salliminen aiheuttavat sekä taloudellisia että kulttuuriarvoihin liittyviä menetyksiä. Säännöllinen hoito ja oikea-aikaiset korjaukset kuuluvat rakennuksen normaaliin ylläpitoon. Hoitotoimenpiteillä voidaan vaikuttaa asumiskustannuksiin sekä siirtää korjaustarpeen syntymistä. Rakennusten keskeiset hoitotoimenpiteet - vesikaton kunnon ylläpito ja huolto - vesikourujen puhdistus - ikkunoiden ja ulko-ovien riittävä tiivistäminen - lämmityslaitteiston huolto, puhdistus ja säätö, hormien nuohous - alapohjan tuuletusaukkojen aukipitäminen home- ja lahovaurioiden estämiseksi. - rakennusten nosto tai maanpinnan poistaminen puurakenteiden läheisyydestä, etteivät rakennuksen alimmat puuosat vaurioidu - kasvillisuuden poisto vähintään 0,5 m etäisyydellä rakennuksista 5) Värimaailma Maaseutumaisema oli rakenteiden ja rakennusten osaltaan pitkään hyvin harmaa, sillä rakennuksia alettiin maalata yleisemmin vasta talojen ulkovuorauksen yleistyessä 1900-luvulla, ensin tiilen väriä jäljittelevällä punamullalla, sitten kartanoista ja pappiloista tutuilla keltaisella ja valkoisella. Rakennusten värimaailma on keskeinen tekijä niin kylän miellyttävää kauko- kuin lähimaisemaakin ajatellen. Harmoninen ja onnistunut väritys tasapainottaa maisemaa, kun taas voimakkaat ja usein ns. traditiosta poikkeavat sävyt ovat kuin maiseman huutomerkkejä. Turvallista on sitoutua rakennusten ulkovärityksessä perinteeseen; vain poikkeustapauksessa kannattaa tavoitella uutta ja ennen näkemätöntä värivaikutelmaa. Varsinkin vanhoja taloja maalatessa on parasta turvautua tuttuihin ja luotettaviin ratkaisuihin. Uudisrakennustenkin on syytä ottaa huomioon ympäristönsä ja läheisyydessä sijaitsevat rakennukset ja niiden väritys ja tyyli. Kokonaisuus on aina nähtävä osana laajempaa ympäristöä. Pienestä lapusta valittu väri näyttää talon kokoisena aina paljon tummemmalta ja voimakkaammalta. 9
10 RAHOITUSTA KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITOON 1) Maatalouden ympäristötuen erityistuki Maatalouden ympäristötuen erityistuet ovat maatalousympäristöjen luonnon monimuotoisuuskohteiden hoidon pääasiallinen rahoitusmuoto. Erityistukia voi hakea viljelijä, joka on sitoutunut ympäristötukijärjestelmän perus- ja lisätoimenpiteiden noudattamiseen. Tuki voi olla 5- tai 10-vuotinen ja se määräytyy hoitotyöstä aiheutuneista kuluista ja tulonmenetyksistä. Useimmissa sopimustyypeissä tukitasot nousevat päättyvään tukikauteen verrattuna. Perinnebiotooppien peruskunnostukseen ja monivaikutteisen kosteikkojen perustamiseen on nyt myös mahdollista hakea Ei-tuotannollisten investointien tukea. Perinnebiotooppien ja monivaikutteisen kosteikkojen hoitoon suunnattuja erityistukia ja Ei-tuotannollisten investointien tukea voivat hakea viljelijöiden lisäksi myös rekisteröidyt yhdistykset Leader -toimintatavan kautta. Ohjelmakaudella ovat haettavana seuraavat maisemanhoitoon liittyvät erityistukisopimukset: Suojavyöhykkeen perustaminen ja hoito Monivaikutteisen kosteikon hoito Perinnebiotooppien hoito Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämisen erityistuen avulla voidaan hoitaa luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta tärkeitä ympäristöjä. Erityistuen tavoitteena on myös lisätä viljelymaiseman avoimuutta sekä säilyttää ja parantaa historiallisesti ja kulttuurisesti arvokkaita kohteita. Hoidettavia kohteita voivat olla esimerkiksi monipuoliset peltojen metsäsaarekkeet ja reunavyöhykkeet, pientareet, kosteikot, vanhat ladot, puukujanteet ja kiviaidat ympäristöineen. Ns. tavallisilla viljelykasveilla viljellyille maisemapelloille tästä sopimustyypistä ei ole mahdollista saada enää tukea. Yhdistyksillä mahdollisuus hakea erityistukea mm. perinnebiotooppien hoitoon Nyt myös yhdistyksillä on mahdollisuus hakea sopimusta perinnebiotooppien kunnostamiseen ja hoitoon sekä monivaikutteisten kosteikkojen perustamiseen ja hoitoon. Uusien perinnebiotooppien alkuraivaus sekä kosteikkojen perustaminen siirtyvät Ei-tuotannolliseksi investoinniksi. Eituotannolliset investoinnit tulivat hakuun ensimmäisen kerran v Ei tuotannollinen investointi edellyttää jatkossa hoitosopimuksen hakemista (Perinnebiotoopin hoito 5v.) (Monivaikutteisen kosteikon hoito 5 tai 10 v.). Hyvä muistaa, kun hakijana on yhdistys Yhteyshenkilöllä, allekirjoittaneella, on oltava nimenkirjoitusoikeus Hakemuksen liitteeksi kopio sen kokouksen pöytäkirjasta, missä asiasta on päätetty Sopimusalue oltava hallinnassa yhdistyksellä koko sopimuskauden, liitteeksi sopimuskauden kattava vuokrasopimus 10
11 Hakuaika päättyy huhtikuun loppuun Hakuaika päättyy kaikissa maatalouden ympäristötuen erityistuissa, myös Leader -toimitavan kautta haettavissa, Hakemukset toimitetaan ELY -keskuksen maaseutuosastolle kahtena kappaleena, liitteet mukaan lukien. Myös suunnitelmaa vaativien sopimustyyppien hakemuksissa tulee suunnitelma liittää jo hakemuksen mukaan. Jatkosopimusta hakevilta tarvitaan liitteisiin mukaan nyt myös kopiot päättyvän kauden hoitopäiväkirjoista. Oppaat, hakulomakkeet, ohjeet ja sopimusehdot netistä Erityistukien hakuun suunnatut oppaat sekä erityistukien hakulomakkeet löytyvät nykyisin osoitteesta - Leader -toimitavalla on omat hakukaavakkeet Lisätietoa: Katri Salminen p , ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset 2) Rakennussuojeluavustus Rakennusperinnön hoitoon voidaan myöntää avustuksia sellaisten kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten hoitoon, jotka on suojeltu asema- tai rakennuskaavan suojelumerkinnällä tai jotka sisältyvät luetteloon kunnan arvokkaasta rakennetusta ympäristöstä tai joiden rakennushistoriallisesta arvosta museoviranomainen on antanut myönteisen lausuntonsa. Avustuksia myönnetään sellaisiin korjauksiin joissa edistetään rakennusten säilymistä. Avustuksia käytetään yleensä rakennusten ulkovaippojen korjauksiin - esimerkiksi vesikaton, ulkoseinien, ikkunoitten, ulko-ovien, perustusten ja kantavien rakenteitten korjauksiin, mutta myös kohteiden säilyttämisen edellyttämät selvitykset voivat olla avustusten kohteina. Kuka tukea voi hakea kunnat ja kuntayhtymät yksityiset kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen omistajat rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt Tuen myöntämistä koskevia ehtoja rakennuksen tai alueen ominaisluonteen ja historiallisen aitouden tulee säilyä korjattaessa sallitaan vain mahdollisimman pienet muutokset rakennuksen käyttö on sopeutettava oleviin tiloihin työ tulee tehdä perinteisin työmenetelmin ja rakenteellisin ratkaisuin, alkuperäisin tai niitä vastaavin materiaalein Tukea Ei myönnetä rakennuksen siirtämiseen, samannäköistämiseen, koristemaalausten kunnostamiseen, käyttömukavuuden lisäämiseen, väliaikaisiin toimenpiteisiin tai toistuvaluonteisiin ylläpitokorjauksiin, eikä muihin ei -antikvaarisiin korjauksiin. Tukea voidaan myöntää enintään 50 % kustannuksista. Hakuaika Hakuaika on vuosittain lokakuun loppuun mennessä. Lisätietoa: arkkitehti Anna-Leena Seppälä p , Varsinais-Suomen Ely-keskus ja ympäristöministeriö 11
12 3) Museoviraston entistämisavustus Kuka voi hakea yksityiset ja yhteisöt kunnat vain jos kohde on rakennussuojelulailla (60/1985) suojeltu Mihin kohteisiin tukea myönnetään rakennussuojelulain (60/1985) nojalla suojeltuihin rakennuksiin autiokirkkoihin tai niihin verrattaviin rakennuksiin muihin kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin rakennuksiin Mihin työhön tukea myönnetään entistämiseen rakennuksen konservointiin, kunnostamiseen tai historiallisen asun palauttamiseen Tukea ei myönnetä perusparannukseen (lisälämmöneristys, vesijohto, viemäri, sähkö, kylpyhuone tms.). Avustuksen määrä harkitaan tapauskohtaisesti. Tuen myöntämistä koskevia ehtoja rakennuksen tai alueen ominaisluonteen ja historiallisen aitouden säilyminen korjattaessa vain mahdollisimman pienet muutokset sallitaan rakennuksen käyttö sopeutetaan oleviin tiloihin ja työ tehdään perinteisin menetelmin ja rakenteellisin ratkaisuin, alkuperäisin tai niitä vastaavin materiaalein Hakuaika Vuosittain lokakuun loppuun mennessä Päätöksenteko ja siirtomenettelyt Museoviraston päätös perustuu yhteistyöhön opetusministeriön, Museoviraston museotoimen kehittäminen -yksikön, maakuntamuseoiden, ympäristökeskusten, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallituksen, Suomen ortodoksisen kirkollishallituksen ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa. Museovirasto voi harkintansa mukaan siirtää hakemuksen yllämainitun viranomaisen käsiteltäväksi, jos kohde ja hanke on ensisijaisesti muuhun hallinnonalaan kuuluva. Lisätietoa: Museovirasto, 12
Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan
KOJONKULMA. - Mahdollisuuksien maaseutu -
KOJONKULMA - Mahdollisuuksien maaseutu - Kyläkävelyraportti KOJONKULMA 10.7.2012 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa-
TOURULA-KEIHÄSKOSKI
Kyläkävelyraportti TOURULA-KEIHÄSKOSKI 7.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA sdagjnlnfvfkjn Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten
Kyläkävelyraportti ASKAINEN Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ASKAINEN 2.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan
Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen
Kyläkävelyt kulttuurimaisemassa Pieksämäki, Ruokojärvi - raportti
Kylävillitys II -hanke Kyläkävelyt kulttuurimaisemassa Pieksämäki, Ruokojärvi - raportti Leena Lahdenvesi-Korhonen TAUSTAA Kyläkävelyt kulttuurimaisemassa ovat MKN Maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria Etelä-Savon
Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen
Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen
Kyläkävelyraportti VALTAALA-ORISMALA-ORISBERG 01.09.2010
kuva (http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?kohde_id=909) Kyläkävelyraportti VALTAALA-ORISMALA-ORISBERG 01.09.2010 Annukka Kuoppala Maisemasuunnittelija, Maisema-arkkitehti (MARK) Maiseman- ja luonnonhoidon
Kyläkävelyt kulttuurimaisemassa Pieksämäki, Peiposjärvi - raportti
Kylävillitys II -hanke Kyläkävelyt kulttuurimaisemassa Pieksämäki, Peiposjärvi - raportti Leena Lahdenvesi-Korhonen TAUSTAA Kyläkävelyt kulttuurimaisemassa ovat MKN Maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria Etelä-
KOJONKULMA. - Mahdollisuuksien maaseutu -
KOJONKULMA - Mahdollisuuksien maaseutu - Kyläkävelyraportti KOJONKULMA 10.7.2012 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa-
Kyläkävelyraportti NIEMENKULMA 10.5.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti NIEMENKULMA 10.5.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan
Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset
Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen
Puutarhasektori ja vieraskasvit Vieraslajit viherrakentamisessa
Puutarhasektori ja vieraskasvit Vieraslajit viherrakentamisessa Helsinki 8.11.2016 Jyri Uimonen Lainsäädäntöä EU-lainsäädäntö Kasvilistat muotoutumassa EU-listan kasvit kiellettyjä toistaiseksi ei merkittäviä
KÄYTÄVÄELÄMÄÄ VANTAALLA
KÄYTÄVÄELÄMÄÄ VANTAALLA Pertti Ranta 07.02.2013 TUTKIMUSAIHE: KASVIEN MONIMUOTOISUUDEN ALUEELLINEN JAKAUTUMINEN KAUPUNGISSA. Väitöskirja: Urban ecosystems response to disturbances, resilience and ecological
VIERASLAJIT KAUNIAISTEN KAUPUNGISSA
Kauniaisten kaupunki Yhdyskuntatoimi VIERASLAJIT KAUNIAISTEN KAUPUNGISSA Selvitys 2017 18.8.2017 1 Sisällys 1. KASVILLISUUS: KAUNIAISISSA HAVAITUT VIERASLAJIT... 2 2. ELÄIMISTÖ: KAUNIAISISSA HAVAITUT VIERASLAJIT...
Kylä Kojonjoen rannalla keskellä maalaismaisemaa KOJONKULMAN KYLÄN MAISEMASUUNNITELMA KATRI SALMINEN KYLÄMAISEMA KUNTOON
1 Kylä Kojonjoen rannalla keskellä maalaismaisemaa KOJONKULMAN KYLÄN MAISEMASUUNNITELMA KATRI SALMINEN KYLÄMAISEMA KUNTOON 2 Kylämaisema kuntoon hanke ProAgria Länsi-Suomi ry / MKN Maisemapalvelut Katri
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN
Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso
Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso 1 Kosteikon perustaminen ja hoito Edistetään vesiensuojelua ja luonnon monimuotoisuutta huoltamalla perustettua kosteikkoa Alueelle, jossa peltoa on yli
MAATALOUDEN MAISEMAN- JA LUONNONHOIDON AJANKOHTAISIA ERITYISTUKIASIOITA 2010
MAATALOUDEN MAISEMAN- JA LUONNONHOIDON AJANKOHTAISIA ERITYISTUKIASIOITA 2010 HUOM! Tiedot varmistuvat kevään 2010 kuluessa, tilanne 5.1.2010 mukaan Hakuaika huhtikuun loppuun mennessä, hakemukset liitteineen
KYLÄMAISEMAN ARVOT JA MAISEMANHOITO Kylämaisemat kuntoon 30.9.2010 Mäntsälä
KYLÄMAISEMAN ARVOT JA MAISEMANHOITO Kylämaisemat kuntoon 30.9.2010 Mäntsälä Helena Pakkanen Kymenlaakson Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus/proagria Kymenlaakso ry Mitä kylämaisema on Jokaisella kylämaisemalla
LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta
LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta PUHTIA MAATALOUTEEN YMPÄRISTÖNHOIDOSTA Ahlman 13.10.2011 Jutta Ahro, maisemasuunnittelija, Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset PEBI eli perinnebiotooppi Perinnebiotooppi
Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014
2014 Mihin voidaan hakea avustusta? Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön parantaminen Valtakunnallisesti, seudullisesti tai paikallisesti merkittävä rakennus
HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa
HÄÄVI Härkää sarvista Laidunnus luonnon ja maiseman hoidossa Ympäristökuiskaaja-koulutus 3.2.2011, Jyväskylä Kaisa Raatikainen, Keski-Suomen ELY-keskus 01.02.2011 1 Esityksen sisältöä Mistä maatalousalueiden
TULEVA YMPÄRISTÖKORVAUSJÄRJESTELMÄ Tukimahdollisuudet metsässä
Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. TULEVA YMPÄRISTÖKORVAUSJÄRJESTELMÄ Tukimahdollisuudet metsässä Maisemasuunnittelija Sanna Seppälä ProAgria Länsi-Suomi /Länsi-Suomen
Ympäristönhoito info Tuet yhdistyksille
Ympäristönhoito info Tuet yhdistyksille HYMY hanke, Aisapari ry Ympäristötuen erityistuet Hoitosopimukset 5 10 vuotta EI-tuotannolliset investoinnit Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-2013
Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus. Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset
Maisemanhoito laiduntamalla Käytännöt ja rahoitus Eeva Puustjärvi Maisema- ja ympäristöasiantuntija Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset Maatalouden ympäristösopimus maisemanhoitoon Perinnebiotoopin, luonnonlaitumen
LUMO-KOHTEET JA PERINNEBIOTOOPIT MUSTIALASSA: KUVATEOS JA HOITOPÄIVÄKIRJA. Reetta Muurinen Loppuseminaari 25.3.2011
LUMO-KOHTEET JA PERINNEBIOTOOPIT MUSTIALASSA: KUVATEOS JA HOITOPÄIVÄKIRJA Reetta Muurinen Loppuseminaari 25.3.2011 2 LUMO-kohteet ja perinnebiotoopit Mustialassa: kuvateos ja hoitopäiväkirja Luonnon monimuotoisuus
Utula Raportti kyläkävelystä 1.8.2006
Utula Raportti kyläkävelystä 1.8.2006 Sanna Ahonen Etelä-Karjalan maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus ProAgria Etelä-Karjala ry 2006 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 2. MAASEUTUMAISEMAN MUUTOS 2 3. TÄRKEITÄ MAASEUTUMAISEMAN
Maiseman- ja luonnonhoidon tuet viljelijöille ja yhdistyksille
Maiseman- ja luonnonhoidon tuet viljelijöille ja yhdistyksille Lisätiedot ja esityksen kuvat: Maarit Satomaa, YmpäristöAgro-hanke, ProAgria Oulu/ Maa- ja kotitalousnaiset, maarit.satomaa@maajakotitalousnaiset.fi,
Kuvat: Eija Hagelberg ja Sakari Mykrä
ERITYISYMPÄRISTÖTUKIEN KUSTANNUSLASKENTAA Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group & Luonnon- ja riistanhoitosäätiö YMPÄRISTÖKUISKAAJA-HANKE Oulussa 26.-27.1.2011 Kuvat:
Maiseman-ja luonnonhoidon tuet viljelijöille ja yhdistyksille
Maiseman-ja luonnonhoidon tuet viljelijöille ja yhdistyksille HUOM! Tiedot perustuvat vuoden 2011 asetusmuutokseen, katso viimeisin tieto vuoden 2011 hakuoppaasta tai ympäristötuen asetuksesta Lisätiedot
MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITOSOPIMUS
Ympäristösopimukset MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITOSOPIMUS Perinnebiotoopit ja luonnonlaitumet Merenranta- ja järvenrantaniityt Kedot Hakamaat ja metsälaitumet Alueelle nähtävissä selviä
YmpäristöAgro II Vinkkejä maiseman- ja luonnonhoitoon
YmpäristöAgro II Vinkkejä maiseman- ja luonnonhoitoon Maarit Satomaa Maisema- ja ympäristöasiantuntija ProAgria Oulu/ Maa- ja kotitalousnaiset 13.1.2014 Kuusamo Maiseman- ja luonnonhoito osana viljelijän
Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014
Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus on maisemallisesti tärkeille alueille tehtyä puiden harventamista. Puustoa ei harvenneta tasavälein eikä kaavamaisesti, vain
Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013. Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen
Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013 Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen Esityksen sisältö Maatalouden ympäristötuet rekisteröidyille yhdistyksille 2013 Ei-tuotannolliset
Maatalouden ympäristötuet ja eituotannollisten. yhdistyksille 10.3.2011. Uudenmaan Ely muokannut Esme Manns-Metso
Maatalouden ympäristötuet ja eituotannollisten investointien tuet yhdistyksille 10.3.2011 Uudenmaan Ely muokannut Esme Manns-Metso 1 2 Aiheita Taustaa maatalouden ympäristötuesta ja eituotannollisten investointien
Viljelijöiden Ympäristöinfot Keski-Suomessa vuonna Projektisuunnittelija Ilona Helle Keski-Suomen ELY-keskus TARKKA! -hanke
Viljelijöiden Ympäristöinfot Keski-Suomessa vuonna 2013 Projektisuunnittelija Ilona Helle Keski-Suomen ELY-keskus TARKKA! -hanke 9.4.2013 2 Maatalousluonnon erityispiirteitä Viljeltyjen peltojen lisäksi
HOITOSUUNNITELMA: MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITO
1 HOITOSUUNNITELMA: MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITO TÄMÄ MALLIPOHJA ON TEHTY AVUKSI HOITOSUUNNITELMAN TEKEMISEEN. MALLIPOHJAAN ON TUOTU ESIIN NIITÄ ASIOITA, MITÄ HOITOSUUNNITELMAN ON
Kylä kahden tien välissä Aurajoen syleilyssä AUVAISTEN KYLÄN MAISEMASUUNNITELMA KATRI SALMINEN KYLÄMAISEMA KUNTOON
1 Kylä kahden tien välissä Aurajoen syleilyssä AUVAISTEN KYLÄN MAISEMASUUNNITELMA KATRI SALMINEN KYLÄMAISEMA KUNTOON 2 Kylämaisema kuntoon hanke ProAgria Länsi-Suomi ry / MKN Maisemapalvelut Katri Salminen,
Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager
Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager 26.10.2016 15 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla
Perinnemaisemien hoito
Perinnemaisemien hoito Kylämaisemat kuntoon 23.10.2009 1 Esityksen teemat 1. Perinnemaisema ja perinnebiotoopit 2. Laidunnus luonnon ja maiseman hoitokeinona 3. Härkää sarvista (HÄÄVI) - hanke 4. Erilaiset
Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ-hanke
Yhteinen kulttuuriympäristömme esille KYNÄ jättää jäljen Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ-hanke Hankeaika 1.9.2015-31.8.2018 Yhteistyössä Etelä-Savon ja Keski-Suomen MKN Maa- ja kotitalousnaiset ja ProAgriat.
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena
Kylä järvien keskellä arvokkaalla maisema-alueella JAKKULAN KYLÄN MAISEMASUUNNITELMA KATRI SALMINEN KYLÄMAISEMA KUNTOON
1 Kylä järvien keskellä arvokkaalla maisema-alueella JAKKULAN KYLÄN MAISEMASUUNNITELMA KATRI SALMINEN KYLÄMAISEMA KUNTOON 2 Kylämaisema kuntoon hanke ProAgria Länsi-Suomi ry / MKN Maisemapalvelut Katri
Maatalouden ympäristötuen erityistuen ja laidunpankin mahdollisuudet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidossa
Maatalouden ympäristötuen erityistuen ja laidunpankin mahdollisuudet Puustoisten perinneympäristöjen hoidossa 1 Esityksen sisältö Maatalouden ympäristötuki - erityistukimuodot: perinnebiotooppien hoito,
Vieraslajien tunnistus ja torjunta. MKN Maisemapalvelut Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Katri Salminen
Vieraslajien tunnistus ja torjunta MKN Maisemapalvelut Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Katri Salminen 9.6.2019 MKN Maisemapalvelut Tarjoamme maaseudun ja taajamien maiseman- ja ympäristönhoitoon
Jättipalsamin torjuntaohje. Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011
Jättipalsamin torjuntaohje Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011 Jättipalsamin tunnistaminen Jättipalsami (Impatiens glandulifera) Kukinto on pystyssä oleva terttu Kukkien
Kyläkävelyraportti SORKKA Kaisu Wallin ProAgria Länsi-Suomi / MKN Maisemapalvelut
Kyläkävelyraportti SORKKA 20.6.2017 Kaisu Wallin ProAgria Länsi-Suomi / MKN Maisemapalvelut TAUSTAA Kyläkävely on osa ProAgria Länsi-Suomen ja Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Matkaillen kylillä
LAIDUNTAMINEN LUONNONLAITUMILLA
LAIDUNTAMINEN LUONNONLAITUMILLA Ypäjä 30.5.2013 Hannele Partanen Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ProAgria Keskukset Hevostallit lisääntyvät Hevostalleja 16 000 kpl Hevosia 76 000, lisääntyy 1 500 hevosta
YMPÄRISTÖTUKIEN HAKUPROSESSEJA - Ja mistä löydät lisää tietoa Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group & Luonnon- ja
YMPÄRISTÖTUKIEN HAKUPROSESSEJA - Ja mistä löydät lisää tietoa Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group & Luonnon- ja riistanhoitosäätiö YMPÄRISTÖKUISKAAJA-HANKE TORNIOSSA
Kyläkävelyraportti KAIVOLA Kaisu Wallin ProAgria Länsi-Suomi / MKN Maisemapalvelut
Kyläkävelyraportti KAIVOLA 25.9.2017 Kaisu Wallin ProAgria Länsi-Suomi / MKN Maisemapalvelut TAUSTAA Kyläkävely on osa ProAgria Länsi-Suomen ja Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Matkaillen kylillä
Vanhat rakennukset kuntoon Ke klo Pieksämäen Veturitallit
Vanhat rakennukset kuntoon Ke 19.4. klo 18-20.30 Pieksämäen Veturitallit Vanhat rakennukset kuntoon klo 18 Avaussanat, Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ-hanke Hankevastaava Saara Ryhänen klo 18.05 Sielukas
Ympäristösopimukset:
Ympäristösopimukset: Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoito Päivi Jokinen ProAgria Pohjois-Karjala/ Maa- ja kotitalousnaiset paivi.jokinen@proagria.fi puh. 040 301 2409 Maatalousluonnon monimuotoisuuden
ristöjen hoito - Vesilinnut
Elinympärist ristöjen hoito - Vesilinnut Vesilintuelinympärist ristöt t = vesiensuojelu + maisema + luonnon Piirrokset: Jari Kostet ja MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko Muuttola, Harri
Kyläkävelyraportti UNTAMALA Kaisu Wallin ProAgria Länsi-Suomi / MKN Maisemapalvelut
Kyläkävelyraportti UNTAMALA 24.8.2017 Kaisu Wallin ProAgria Länsi-Suomi / MKN Maisemapalvelut TAUSTAA Kyläkävely on osa ProAgria Länsi-Suomen ja Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Matkaillen kylillä
TUUSJÄRVI-HIIDENLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA
TUUSJÄRVI-HIIDENLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 4 Maisemanhoitotoimenpiteet 8 Viljelymaisema
Maatalousluonnon monimuotoisuus- ja maisemanhoitosopimukset - kohteet ja niiden hoito
Maatalousluonnon monimuotoisuus- ja maisemanhoitosopimukset - kohteet ja niiden hoito Biologi Sirpa Peltonen Etelä-Savon ELY-keskus 23.3.2018 Perinnebiotooppi on: keto, niitty, rantaniitty, lehdesniitty,
Kyläkävelyraportti ALISKULMA Kaisu Wallin ProAgria Länsi-Suomi / MKN Maisemapalvelut
Kyläkävelyraportti ALISKULMA 17.6.2017 Kaisu Wallin ProAgria Länsi-Suomi / MKN Maisemapalvelut TAUSTAA Kyläkävely on osa ProAgria Länsi-Suomen ja Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Matkaillen kylillä
Riistan kannalta merkittävät maataloustuet
Riistan kannalta merkittävät maataloustuet Ei-tuotannolliset investoinnit Monimuotoisen kosteikon perustaminen Ympäristötuen erityistuet Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen Monivaikutteisen
Ympäristötuki ja LFA
Ympäristötuki ja LFA Luonnonhaittakorvaus (LFA) ja LFA-lisäosa Tukiehdot ennallaan: Vuonna 2008 sitoumuksen antaneet voivat antaa uuden 5- vuotisen luonnonhaittakorvaus sitoumuksen v. 2013 Samalla voidaan
Taustaa puustoisista perinneympäristöistä
Taustaa puustoisista perinneympäristöistä Laitila 4.- 5.9.2012 Hannele Kekäläinen ylitarkastaja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue Maatalousympäristöt Suomen viidenneksi
TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPPA MAISEMOINTISUUNNITELMA
TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPPA MAISEMOINTISUUNNITELMA 2015 TYÖLÄJÄRVEN SORAKUOPAN MAISEMOINTI Käytöstä poistetut soranottoalueet soveltuvat hyvin luonnon monimuotoisuuden kehittämiseen. Soranottoalueet sopivat
Kellosalmi, Seitniemi, Virmaila
Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuskohteiden kartoitus Kellosalmi, Seitniemi, Virmaila 13.3.2013 Maire Heija 1 Esityksen sisältö Miksi kartoitettiin Miten ja missä kartoitettiin Kartoituksen kohteet
Haitallisten vieraskasvilajien torjuntaohje
1 2018 Haitallisten vieraskasvilajien torjuntaohje Palsta- ja siirtolapuutarhaviljelijöille sekä kesämaja-asukkaille Tämän ohjeen tarkoituksena on kehottaa kaupunkilaisia luopumaan haitallisten vieraskasvien
Ajankohtaista maiseman ja ympäristönhoidosta
Ajankohtaista maiseman ja ympäristönhoidosta VYYHTI työpaja Taivalkoskella 10.4.2014 Kalle Hellström ProAgria Oulu/maa ja kotitalousnaiset Kuva: Aili Jussila Arvokkaiden maisema alueiden päivitysinventointi
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti
Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta. Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan
Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan Leena Lehtomaa, naturvårdsenheten 17.9.2011 1 Hyvin hoidettu monimuotoinen
Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden kohteiden tunnistaminen
Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden kohteiden tunnistaminen YMPÄRISTÖHANKKEISTA YHTEISTYÖN MAHDOLLISUUKSIA MAASEUDULLE KOKKOLA 31.10.2012 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
Viisarimäki-Rutalahden maisemanja luonnonhoidon yleissuunnitelma
Viisarimäki-Rutalahden maisemanja luonnonhoidon yleissuunnitelma Lahdenvesi-Korhonen Leena Keski-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen julkaisuja 7/2011 Viisarimäki-Rutalahden maisemanja luonnonhoidon
Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso
Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso 1 Tilanne 31.12.2011 kpl ha / ey Maksetut sopimukset, luonnonmukainen tuotanto 401 15635,47 2 673 929 perinnebiotooppien hoito 128 775,03 320 643 alkuperäisrotujen
Rakennustapaohjeet. Päivitys 15.12.2015 NAAPURINVAARAN YLEISKAAVA
NAAPURINVAARAN YLEISKAAVA Rakennustapaohjeet Statukset, jotka vaikuttavat rakentamiseen: Valtakunnallisesti arvokas maisema alue. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Seudullisesti
Vantaan Myyrmäen suuralueen kasvillisuusselvitys vuonna 2011
Vantaan Myyrmäen suuralueen kasvillisuusselvitys vuonna 2011 Espoo 2012 Vantaan Myyrmäen suuralueen kasvillisuusselvitys 2011 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä 2 1. Johdanto 3 2. Tulokset 3 2.1. Huomionarvoiset
8 Yleisiä ohjeita ja suosituksia maiseman hoitoon. 8.1 Rakentaminen
8 Yleisiä ohjeita ja suosituksia maiseman hoitoon 8.1 Rakentaminen Kaavoituksessa ja alueen uudis- ja täydennysrakentamisessa olisi tärkeää huomioida alueen asutuksen vanha ja perinteinen rakennemuoto
Piha ja muuttuva ilmasto Seppo Närhi, pääsihteeri, Viherympäristöliitto ry
Piha ja muuttuva ilmasto 25.9.2018 Seppo Närhi, pääsihteeri, Viherympäristöliitto ry KESYtoimintamalli Viherympäristöliitto on tehnyt vuosina 2015 2018 KESY (kestävän ympäristörakentamisen) -toimintamallin
Laidunnus ja maisema seminaari Tiina Seppänen. Miksi haluamme tukea maisemanhoitoa?
Laidunnus ja maisema seminaari 11.01.2018 Tiina Seppänen Miksi haluamme tukea maisemanhoitoa? Suomi toimii sähköllä. Fingridin tärkein tehtävä on huolehtia, että Suomi saa sähköä häiriöttä joka hetki.
Maisemanhoidon edistämistä mallisuunnitelmien avulla Kärsämäeltä Kuusamoon
Maisemanhoidon edistämistä mallisuunnitelmien avulla Kärsämäeltä Kuusamoon Kalle Hellström ProAgria Oulu/Maa ja kotitalousnaiset VYYHTI:n loppuseminaari, POHTO 25.11.2014 Kuva: Kalle Hellström Perinnebiotoopit
Julkaistu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta /2012 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta 2012 132/2012 Valtioneuvoston asetus luonnonhaittakorvausten, maatalouden ympäristötuen, eläinten hyvinvoinnin tuen ja ei-tuotannollisten
PIENTAREET, SUOJAKAISTAT JA SUOJAVYÖHYKKEET
PIENTAREET, SUOJAKAISTAT JA SUOJAVYÖHYKKEET Piennar valtaoja, vesistö Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot/viljelytapa ja ympäristöehdot: Vesistöjen ja valtaojien varsilla oleville peltolohkoille on jätettävä
Hevostalouden ajankohtaiset tukiasiat: hevostilan maataloustuet, alkuperäisrotujen kasvatus, maiseman- ja luonnonhoidon erityistuet hevostilalla
Hevostalouden ajankohtaiset tukiasiat: hevostilan maataloustuet, alkuperäisrotujen kasvatus, maiseman- ja luonnonhoidon erityistuet hevostilalla Johanna Helkimo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 19.4.2010
Maatalousluonnon monimuotoisuus
Maatalousluonnon monimuotoisuus Kimmo Härjämäki Luonnon- ja riistanhoitosäätiö Hiidenveden kunnostus & LuVy & JÄRKI hankkeen viljelijäilta VIHTI 3.4.2013 Kuvat: Kimmo Härjämäki, ellei toisin mainita Esityksen
Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen, perinnebiotooppien hoito
Maaseuturahasto Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen, perinnebiotooppien hoito EU-tukikoulutustilaisuus 7.4.2011 Jyväskylä projektipäällikkö Kaisa Raatikainen Keski-Suomen ELY-keskus, Härkää
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on
VANHOJEN KARTANOIDEN KATVEESSA
MAISEMANHOITOSUUNNITELMAT 2014 TOURULA-KEIHÄSKOSKEN MAISEMANHOITOSUUNNITELMA 1 VANHOJEN KARTANOIDEN KATVEESSA Tourula-Keihäskosken maisemanhoitosuunnitelma KATRI SALMINEN Matka kylämaisemaan -hanke TOURULA-KEIHÄSKOSKEN
Pientareet Suojakaistat Suojavyöhykkeet
Pientareet Suojakaistat Suojavyöhykkeet Tämä kuvasarja erilaisista pientareista, suojakaistoista ja -vyöhykkeistä on koottu viljelijöiden toivomuksesta. Peltolohkoilla tarvittavista maataloustukien vaatimusten
Vieraslajien tunnistaminen, hävittäminen, vastaanotto ja käsittely
Vieraslajien tunnistaminen, hävittäminen, vastaanotto ja käsittely Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksen alueella Päivitetty 22.5.2019 Sari Jurmo Haitallisten vieraslajien ohjaus ja vastaanotto Vieraslajien
HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA
HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA Ympäristö ja luonnonvarat, Vesien tila, Anni Karhunen 25.4.2012 1 YLEISSUUNNITTELU MMM rahoittaa, suunniteltu vuodesta 1999 joka vuosi yksi
Kosteikon rakentaminen eituotannollisena
Kosteikon rakentaminen eituotannollisena investointina Maatalousalueilla Matti Salminen Hämeen ELY keskus Kosteikolla tarkoitetaan pysyvästi veden osittain peittämää aluetta, joka toimii kiintoaineksen
Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö
Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat
YmpäristöAgro II Ajankohtaista maiseman ja luonnonhoitoon 2014 2015
YmpäristöAgro II Ajankohtaista maiseman ja luonnonhoitoon 2014 2015 Maarit Satomaa Maisema ja ympäristöasiantuntija ProAgria Oulu/ Maa ja kotitalousnaiset 2014 2015 Kylämaisema uusien arvojen tyyssija
alv 0 % - vaativat perinnebiotooppi- ja monimuotoisuuskohteet 420 /suunnitelma
32 Liite 2 Hyväksyttäviä enimmäiskustannuksia sopimuksissa alv 0 % Suunnitelman laatiminen 320 /suunnitelma - vaativat perinnebiotooppi- ja monimuotoisuuskohteet 420 /suunnitelma Alueen koko ja monimuotoisuudesta
Härkää sarvista hanke Perinnebiotooppien hoito
Maaseuturahasto Härkää sarvista hanke Perinnebiotooppien hoito Yhdistys luonnon- ja maisemanhoidon tukien hakijana Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle teemapäivä 5.5.2011 Saarijärvi Kaisa Raatikainen,
Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Putula, Hämeenkoski. Kyläkävely 27.6.2012. Auli hirvonen
KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2012 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Putula, Hämeenkoski Kyläkävely 27.6.2012 Auli hirvonen RIITTA kinnari Putulan kyläkävely tehtiin 27.6.2012. Mukana kävelyllä oli 21 henkilöä. Pieni
Puustoiset perinneympäristöt ja niiden hoito
Kuvat: Maija Mussaari Puustoiset perinneympäristöt ja niiden hoito Maastoseminaari 10.8.2010 Leivonmäki Kaisa Raatikainen, Keski-Suomen ELY-keskus Keski-Suomen ELY, Kaisa Raatikainen, luonto ja kulttuuriympäristöt
VINKKEJÄ MAATILAN YMPÄRISTÖNHOITOON -perhosniityistä riistaelinympäristöihin Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group
VINKKEJÄ MAATILAN YMPÄRISTÖNHOITOON -perhosniityistä riistaelinympäristöihin Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group & Luonnon- ja riistanhoitosäätiö YMPÄRISTÖKUISKAAJA-HANKE
Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia
Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia Rahoituksen järjestymiseksi Paikallinen aktiivisuus ja sitoutuminen ensiarvoisen tärkeää! Kuka toimii hakijana? Jos konkreettisia
Haitallisten vieraskasvilajien torjuntaohje
1 2019 Haitallisten vieraskasvilajien torjuntaohje Palsta- ja siirtolapuutarhaviljelijöille sekä kesämaja-asukkaille Tämän ohjeen tarkoituksena on kehottaa kaupunkilaisia luopumaan haitallisten vieraskasvien
Maiseman-ja luonnonhoidon tuet viljelijöille ja yhdistyksille
Maiseman-ja luonnonhoidon tuet viljelijöille ja yhdistyksille HUOM! Tiedot perustuvat vuoden 2011 asetusmuutokseen, katso viimeisin tieto vuoden 2011 hakuoppaasta tai ympäristötuen asetuksesta Lisätiedot
Ei-tuotannollisen inv.hankkeen ja ymp.erityistukisopimuksen eroja ja yhtäläisyyksiä
Sisältö: Ei-tuotannollisen inv.hankkeen ja ymp.erityistukisopimuksen eroja ja yhtäläisyyksiä Mitä ymp.erityistukisopimuksia ja ei-tuotann.inv.tukia viljelijät ja ry:t voi hakea Kainuussa? Ympäristötuen