Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivät"

Transkriptio

1 Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivät Aika keskiviikko-torstai Paikka Kylpylähotelli Oulun Eden Holstinsalmentie 29, Oulu Linkki Maaseutuverkoston koulutuksena yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) kanssa toteutetaan maaseuturakentamisen ajankohtaispäivät. Tilaisuus on kaksipäiväinen ja majoittautumiseen on varattu mahdollisuus Sokos Hotelli Edenissä. Keskiviikkona ajankohtaispäivässä keskitytään maaseudun rakentamisasioihin erityisesti maaseutuhallinnon tukeman rakentamisen näkökulmasta ja arvioidaan toteutuneiden hankkeiden ja käytäntöjen toimivuutta sekä kehittämistarpeita MMM:n investointituetussa maaseuturakentamisessa. Koulutuksen kohderyhmänä ovat maaseuturakentamiseen vaikuttavat tahot. Päivän tavoitteena on: - verkottaa maaseuturakentamisen sidosryhmiä, investoijien edustajia, maaseutu- ja ympäristöhallinnon sekä ELY-keskusten ja kuntien rakentamisasioiden viranomaisia, toimintaryhmien edustajia, suunnittelijoita, neuvonnan ja rakennusalan järjestöjen edustajia ja asiantuntijatahoja - välittää tietoa ja tiivistää osapuolten yhteistyötä tuetun maaseuturakentamisen suunnittelussa ja toteutuksessa. Torstaina seminaari jatkuu rakentamisasioiden sekä kuntaviranomaisten ja suunnittelijoiden yhteisellä neuvottelupäivällä. Seminaarin toisen päivän kohderyhmänä ovat ensisijaisesti rakennusvalvonta- ja pelastusviranomaiset sekä suunnittelijat. Erityisesti päivän teemana on maidontuotantoa harjoittavien karjatilojen rakennusinvestoinnit, tilojen investointitarpeet sekä rakennusten käyttöön ja toimintaan liittyvä turvallisuus. Keskeinen asiakokonaisuus on paloturvallisuuteen liittyvät vaatimukset ja paloturvallisuuden huolehtiminen sekä toteutuminen. Päivän ohjelman järjestää ELY-keskus. Päivän tavoitteena on: - saattaa eri osapuolet yhteiseen keskustelutilaisuuteen - parantaa investointien rakennuslupakäytäntöihin liittyvää viranomaisyhteistyötä - yhtenäistää eri viranomaisten tulkintoja vaatimuksista - tukea maatilojen suunnitteluun erikoistuneiden rakennus- ja rakennesuunnittelijoiden tiedonsaantia - selventää tuettuun rakentamiseen liittyviä toiminnallisia sekä paloteknisiä vaatimuksia - kehittää yhteistyökäytäntöjä ja tiedonvälittämistä eri sidosryhmien välillä. Koulutus on maksuton. Lounas ja majoitus ovat omakustanteisia. Ilmoittautuminen seminaariin tapahtuu sivustolla tapahtumakalenterissa kyseisen päivän kohdalla keskiviikko13.2. mennessä. Majoitusvaraus suoritetaan 6.2. mennessä linkistä myynti.eden@sokoshotels.fi tai puhelimella Puh Varauksen yhteydessä tulee mainita viite Maaseutuverkosto.

2 OHJELMA Aamupäivä Taustaa maaseudun nykytilasta ja MMM:n roolista maaseuturakentamisessa ja investointituetussa rakentamisessa Klo Kahvi Klo 9.00 Klo 9.10 Klo Klo Klo Maa -ja metsätalousministeriön videotervehdys maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tervehdys yksikön päällikkö Timo Lehtiniemi Maaseudun kehittämisen välineitä. Maaseuturakentamisen nykytila, rahoitus ja tulevia haasteita yliarkkitehti Raija Seppänen Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa ylitarkastaja Seija Oikarinen, Maaseutuvirasto Miten rakennushankkeet ovat onnistuneet ELY-keskuksen kannalta? rakennusinsinööri Jari Lehto, Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus / maaseutu ja energia -yksikkö Keskustelua aamupäivän aiheista. Klo Lounas (omakustanteinen) Iltapäivä Arvioidaan investointituetun maaseuturakentamisen tilaa erityisesti rahoituskauden tulosten valossa ja tehdään kehittämisehdotuksia kaudelle Alustuksia ja keskustelua aiheista - Millaista on suunnittelun ja toteutuksen laatu? - Miltä näyttää maaseudulle rakentaminen elinkeinojen tarpeiden, viranomaisen ja investoijan näkökulmasta? - Miten ratkaisut palvelevat toimijoita? - Tuleeko ratkaisuilla lisäarvoa maaseudulle? - Miten tuetun rakentamisen ohjaus toimii: säädökset, viranomaiset? - Miten tilaaja löytää suunnittelijan ja ketkä tarvitsevat suunnittelua? - Mitä kehitettävää on tuetussa maaseuturakentamisessa?

3 Klo Maatilayritys ja rakentamisen kehittäminen - kunnan rakennusvalvonnan puheenvuoro rakennustarkastaja Kaija Kiviahde, Nivalan kaupunki - rakennuttajan puheenvuoro rakennusinsinööri Juha Aho, Rakennuslinkki Juha Aho Klo Klo Klo Klo Klo15.45 Klo16.00 Maitoa maakunnasta varatoimitusjohtaja Marko Puhto Valio Kahvi Maaseudun kehittäminen - Rahoituslaitoksen puheenvuoro rahoituspäällikkö Matti Tyhtilä, Oulun Osuuspankki Iltapäivän alustusten pohjalta paneelikeskustelu - Miten tästä eteenpäin? - Terveiset viranomaisille ja muille toimijoille. puheenjohtaja Raija Seppänen/ MMM tuottajajärjestön edustaja neuvontajärjestön edustaja toimintaryhmän edustaja suunnittelijan edustaja Yhteenveto keskustelusta jatkotoimia varten Tilaisuus päättyy Majoittautuminen Hotelli Eden ja mahdollisuus virkistäytymiseen kylpylässä. Klo Iltaohjelma: Yhteinen illallinen jonka jälkeen karaoketanssit yhdessä luomupäivien osallistujien kanssa hotellin maisemaravintolassa klo saakka Menu sisältää: - runsaan alkuruokapöydän, lämminruokapöydän jossa tarjolla sekä lihaettä kalavaihtoehto, runsaan leipäpöydän levitteineen, jääveden ruokajuomaksi, kahvia/teetä, keksejä, hedelmiä ja makeisia. Hinta 19 euroa

4 OHJELMA Päivän ohjelma: Arvioidaan tuetun rakentamisen vaikutuksia maatilojen rakennusinvestoinneissa. Keskustellaan määräyksistä aiheutuvista vaatimuksista ja käytännön tilanteista eri viranomaisten ja suunnittelijoiden välisessä yhteistyössä. Päivän ohjelma keskittyy tuotantorakennusten toiminnallisuuteen ja paloturvallisuuteen. Päivän tavoitteena on kehittää viranomaisten ja suunnittelijoiden välistä yhteistyötä sekä yhtenäistää käytäntöjä ja tulkintoja säännöksistä. Klo 8.30 Klo 8.45 Klo 9.15 Klo Ely-keskuksen rakentamisen asiantuntijan tervehdys ja päivän ohjelman avaus rakennusinsinööri Jari Lehto Maatilan kannattavuus, rakennusinvestointeihin liittyvät riskit ja investointitarpeet tulevaisuudessa ProAgria Viranomaisten ja suunnittelijoiden yhteistyön toimivuus Alustuspuheenvuoro ja yhteinen keskustelu - suunnitteluprosessin hallinta (suunnittelijat) - rakennuslupakäytäntöjen toimivuus (rakennusvalvonta) - pelastusviranomainen lausunnon antajana (pelastuslait.) - pääsuunnittelijan rooli lupavaiheesta tuotannon käynnistämiseen (rakennusvalvonta, rakennuttajat, suunnittelijat) - suunnitelmien hyväksyminen (Ely-keskus) Maatilan paloturvallisuus palomestari Harri Huumo, Jokilaaksojen pelastuslaitos Klo Lounas (omakustanteinen) Iltapäivä Klo Klo Pelastussuunnitelma ja palonilmaisu suunnittelija Mika Koukkari - palonilmaisinjärjestelmät ja niiden soveltuvuus MMM tuettavaa rakentamista koskevat palotekniset vaatimukset - tulkinta ja yleinen keskustelu - onko näkyvissä muutoksia?

5 Klo Klo Tuotantorakennusten ja -pihojen suunnittelu - varautuminen tulevaisuuteen laajentamisen kannalta - ympäristöluvan asettamat vaatimukset - vanhan tuotantorakennuksen laajentaminen, rakennusten etäisyydet, toiminnan tarpeet, kuivaamot ym. - nesteiden ja kemikaalien säilytys ja varastointi Kahvi Klo Klo Investointien lopputarkastus ja katselmukset - dokumentointi ja yhteistyön kehittäminen (ELY/ rak.valvonta /pelastus) - MMM muut määräykset ja vaatimukset eläintilojen sekä rakennelmien kelpoisuudelle Loppukeskustelu päivän aiheista - kehittämisehdotuksia - terveiset viranomaisille ja muille toimijoille. - Miten tästä eteenpäin? Klo15.15 Yhteenveto keskustelusta Klo15.30 Tilaisuus päätyy Lisätietoa majoituksen varaamisesta: Osallistujan tulee itse suorittaa majoitusvaraus kiintiöstä 6.2. mennessä. Majoituskustannuksen maksaa osallistuja. Hinnat: 105 /1hh 120 /2hh Majoitusvaraus suoritetaan linkistä myynti.eden@sokoshotels.fi tai puhelimella Puh Ajankohtaispäivän luentomateriaali on nähtävissä tilaisuuden jälkeen internetissä osoitteessa; kohdassa maaseutuverkosto/koulutukset ja tapahtumat/maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivä/oulu Lisätietoja seminaarista; Teemu Hauhia, MMM/maaseutuverkostoyksikkö p Raija Seppänen, Maa- ja metsätalousministeriö p Jari Lehto, ELY-keskus p

Leader-työn uusien työntekijöiden koulutuspäivä

Leader-työn uusien työntekijöiden koulutuspäivä Leader-työn uusien työntekijöiden koulutuspäivä Paikka: Hotelli Lasaretti, Oulu (osoite: Kasarmintie 13b) www.lasaretti.com Aika: maanantai 3.4.2017 Kohderyhmä: Leader-ryhmien ja ELY-keskusten uudet työntekijät

Lisätiedot

Rakennusinvestointien valmistelu

Rakennusinvestointien valmistelu Rahoitus- ja palveluinfo Tyrnävällä to 4.2.2016 Rakennusinvestointien valmistelu Jari Lehto Asiantuntija, RI maaseudun rakentaminen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 3.2.2016

Lisätiedot

Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa

Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa #99622 Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivä Oulu 20.2.2013 Seija Oikarinen ylitarkastaja, rakentaminen Maaseutuvirasto seija.oikarinen@mavi.fi

Lisätiedot

Turvallisuutta älykkäästi

Turvallisuutta älykkäästi Turvallisuutta älykkäästi Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Valtakunnallinen turvallisuusseminaari järjestetään 27. 28.1.2016 Joensuussa hotelli Kimmelissä, Itäranta 1, Joensuu.

Lisätiedot

Leader-työn ajankohtaispäivät. Tiistai Leader-työn uusien työntekijöiden koulutus Paikka: Levi Summit Klo 14.

Leader-työn ajankohtaispäivät. Tiistai Leader-työn uusien työntekijöiden koulutus Paikka: Levi Summit Klo 14. Leader-työn ajankohtaispäivät, Kittilä, Levi, osoite: Tunturitie 205, www.golevi.fi Aika: tiistai-torstai 17.-19.4.2018 Kohderyhmä: Leader-ryhmien ja ELY-keskusten henkilöstö, Leader-ryhmien hallituksien

Lisätiedot

Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa

Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa #91949 Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivä Heureka, Vantaa 12.2.2013 Seija Oikarinen ylitarkastaja, rakentaminen Maaseutuvirasto

Lisätiedot

RISKIENHALLINTA OPINTOPÄIVÄT 18.-19.11.2014

RISKIENHALLINTA OPINTOPÄIVÄT 18.-19.11.2014 RISKIENHALLINTA OPINTOPÄIVÄT 18.-19.11.2014 RISKIENHALLINTA, JAOSTON JOHTOKUNTA Liiton puheenjohtaja, pelastusjohtaja Jari Sainio, Varsinais-Suomen pelastuslaitos Turku (2014-2017) Jaoston puheenjohtaja

Lisätiedot

PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 9 Hotelli Helka, Helsinki

PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 9 Hotelli Helka, Helsinki PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 9 Hotelli Helka, Helsinki 1. jakso 20...21.3.2013, Hotelli Helka PÄÄSUUNNITTELIJAN TOIMINTAKENTTÄ Keskiviikko 20.3.2013 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.00 Tilaisuuden avaus,

Lisätiedot

Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi

Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi Talonraknnusteollisuus ry Itä-Suomi Pohjois-Savon pelastuslaitos Kuopio 10.4.2019 Palotarkastaja Hannu Korhonen Valvontatoiminta Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät 27 PelL 1) pelastustoimelle

Lisätiedot

Tuetun maatilarakentamisen erityisehdot

Tuetun maatilarakentamisen erityisehdot Tuetun maatilarakentamisen erityisehdot 2015-2020 Frami B 19.5.2015 Seinäjoki 19.5.2015 Tapani Kaipio Tuetulla rakentamisinvestoinnilla tarkoitetaan maatalouden tuotantotoimintaan käytettävän rakennuksen,

Lisätiedot

Yhteistoiminta suunnittelussa palosuunnittelun näkökulmasta. Esko Mikkola KK-Palokonsultti Oy

Yhteistoiminta suunnittelussa palosuunnittelun näkökulmasta. Esko Mikkola KK-Palokonsultti Oy Yhteistoiminta suunnittelussa palosuunnittelun näkökulmasta Esko Mikkola KK-Palokonsultti Oy Sisältö Mihin palosuunnittelulla pyritään? Yhteistyön osapuolet Eri toimijoiden rooleista Suunnittelusta käytön

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 1 Aluehallinto uudistui 1.1.2010 Valtion aluehallinnon viranomaisten rooleja, tehtäviä,

Lisätiedot

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Tarkistettu 2.1.2013 TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Arvoisa vastaanottaja Vuoden 2013 valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun

Lisätiedot

(ESR ja EAKR) 6.5.2014

(ESR ja EAKR) 6.5.2014 Rakennerahastojen (ESR ja EAKR) hallintouudistus t ELY -keskuksessa sessa 6.5.2014 Paula Alho Rakennerahastojen hallinnointiuudistus Rakennerahastoasioiden hallinnointi keskitettiin vuoden 2014 alusta

Lisätiedot

Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari. 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus

Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari. 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto uudistui 1.1.2010 Kuudesta aluehallinnon virastosta kaksi uutta Ympäristölupavirasto

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 11

PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 11 PÄÄSUUNNITTELIJAKOULUTUS 11 OHJELMALUONNOS- pidätämme oikeudet ohjelmamuutoksiin 1. jakso 24...25.3.2015 Helsinki PÄÄSUUNNITTELIJAN TOIMINTAKENTTÄ Tiistai 24.3.2015 Puheenjohtaja: SAFA 8.30 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista.

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. 18.8.2010 Jakelussa mainituille KUTSU LAPIN KUNTAPÄIVÄÄN 22.9.2010 Arvoisa vastaanottaja, Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. Tilaisuus järjestetään

Lisätiedot

Sodankylän kunnan tervehdys

Sodankylän kunnan tervehdys LAPIN ALUEELLINEN MAANPUOLUSTUSKURSSI NRO 51 30.1. 3.2.2017 / LUOSTO Maanantai 30.1. 08.00 - Linja-autokuljetus Rovaniemeltä 10.00-12.00 Ilmoittautuminen, lounas 12.00-12.40 Kurssin avaus Lapin sotilassoittokunta

Lisätiedot

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako. 10.00 Luottamuksen rakentaminen rakennushankkeessa

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako. 10.00 Luottamuksen rakentaminen rakennushankkeessa 2. jakso 5 7.10.2010, Sokos Hotel Vantaa, Vantaa PROJEKTIHALLINTA I: 1. jakso 1 2.9.2010 Sokos Hotel Presidentti, Helsinki 1.9.2010: Projektin kokonaishallinta 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin

Lisätiedot

RAKENNETUET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 MAATILAINVESTOINNIT. Tampere 30.9.2014. Kjell Brännäs MMM, RO, MAKE

RAKENNETUET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 MAATILAINVESTOINNIT. Tampere 30.9.2014. Kjell Brännäs MMM, RO, MAKE RAKENNETUET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 MAATILAINVESTOINNIT Tampere 30.9.2014 Kjell Brännäs MMM, RO, MAKE Maatilainvestointien rahoitus 2015-2020 Investointituella tavoitellaan: Alkutuotannon säilyttämistä

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Maatilan tuotantorakennusten uusiokäyttö pelastusviranomaisen näkökulmasta

Maatilan tuotantorakennusten uusiokäyttö pelastusviranomaisen näkökulmasta Maatilan tuotantorakennusten uusiokäyttö pelastusviranomaisen näkökulmasta Jukka Saari Johtava palotarkastaja Rakentamisen ohjaus Tarve kiinteistökehitykselle Ensisijaisesti kannattaa aina ensin olla yhteydessä

Lisätiedot

METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 1 EUROKOODI 2013 SEMINAARI

METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 1 EUROKOODI 2013 SEMINAARI METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 1 EUROKOODI 2013 SEMINAARI METSTA, LIV, SKOL etc. Eurokoodiseminaari 2 YLEISTÄ EU:n tasolla eräs perusvaatimuksia on kilpailun esteiden poistaminen sekä tavaroiden

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esittely 21.10.2010 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 12.12.2010 1 Pohjois-Pohjanmaan ELYn toiminta-alue Päätoiminta-alue

Lisätiedot

Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015

Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015 Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015 KUTSU Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Hallituksen kärkihankkeet ovat lähdössä liikkeelle. Valtioneuvosto

Lisätiedot

Toimijoiden verkostoituminen. Sivu 1

Toimijoiden verkostoituminen. Sivu 1 Toimijoiden verkostoituminen Sivu 1 Maaseutuverkoston toiminnan tavoitteet Alustus Tieto maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuuksista ja tuloksista lisääntyy ohjelman toimijoiden, potentiaalisten tuensaajien

Lisätiedot

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Maaseutuverkosto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimijat Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelman toimijat Sivu

Lisätiedot

Rakennetukien merkitys maito- ja nautatalouden kehittämisessä

Rakennetukien merkitys maito- ja nautatalouden kehittämisessä -Rakennepoliittinen seminaari - Rakennetukien merkitys maito- ja nautatalouden kehittämisessä Lämmittely 10 minuuttia Jari Lehto Asiantuntija, RI maatalouden rakentaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Lisätiedot

KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA

KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA KUTSU HYVINVOINNIN SEUTUSEMINAARIT /LÄNSI-POHJA Lapin aluehallintovirasto, Lapin liitto, Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, Lapin taidetoimikunta, Terveys ry ja

Lisätiedot

Maaseutuverkostopalvelut ja Leader-työ. Verkostoasiantuntija Juha-Matti Markkola

Maaseutuverkostopalvelut ja Leader-työ. Verkostoasiantuntija Juha-Matti Markkola Maaseutuverkostopalvelut ja Leader-työ Verkostoasiantuntija Juha-Matti Markkola Sivu 1 7.4.2015 Maaseutuverkoston tavoitteet 2014-2020 sidosryhmien osallistuminen maaseudun kehittämiseen lisääntyy maaseudun

Lisätiedot

Ohjelma: Rakennetukien kesäpäivät , Mikkeli

Ohjelma: Rakennetukien kesäpäivät , Mikkeli Ohjelma: Rakennetukien kesäpäivät 5.-7.6.2018, Mikkeli Tiistai 5.6.2018 Paikka: Sokos Hotel Vaakuna Mikkeli 16:00 Rakentamisasiantuntijoiden kokous - päätila hotelli Vaakunassa Liiketoimintasuunnitelma

Lisätiedot

Mitä Leader on? Leader-periaatteet ja historia

Mitä Leader on? Leader-periaatteet ja historia Mitä Leader on? Leader-periaatteet ja historia Juha-Matti Markkola 1 2 3 Leaderin uusien työntekijöiden koulutus 5 6 Leaderin kehitys EU:ssa 7-1980 Maaseudun kehittäminen: Maatalous Viljelijät Top-down

Lisätiedot

Luomukoordinaatiohankkeen kick off - työpaja

Luomukoordinaatiohankkeen kick off - työpaja Luomukoordinaatiohankkeen kick off - työpaja 10.00 Tervetuloa, päivän tarkoitus ja ohjelman esittely (Marja-Riitta Kottila) 10.10 Keitä me olemme, esittäytyminen 10.30 Alueiden suunnitelmat 11.00 Luomualan

Lisätiedot

EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013

EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 MAASEUTURAKENTAMISEN SUUNNITTELUN AJANKOHTAISPÄIVÄ 3.2.2009 EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 C-G Mikander, Maaseutuvirasto Sivu 1 4.2.2009 EU:n maaseutupolitiikka

Lisätiedot

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 Asetus 209/2011 talousjätevesien käsittelystä Tavoite: haja-asutusalueen kiinteistöjen

Lisätiedot

Energiatehokkuus osana asumista ja rakentamista

Energiatehokkuus osana asumista ja rakentamista Energiatehokkuus osana asumista ja rakentamista Pornainen 21.9.2011 Päivi Kauppinen-Ketoja Toimialajohtaja, rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu Pornainen, Pukkila, Askola, Myrskylä Rakennusvalvonta muutosten

Lisätiedot

Maaseutuverkosto vartissa

Maaseutuverkosto vartissa Maaseutuverkosto vartissa Helsinki 21.1.2016 Teemu Hauhia Maaseutuverkostopalvelut Sivu 1 24.1.2016 Maaseutuverkosto Maaseutuverkoston tehtävänä on edistää yhteistyötä ja tiedon vaihtoa verkoston osapuolten

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Maatilojen energiaohjelman liittymisasiakirja

Maatilojen energiaohjelman liittymisasiakirja Maatilojen energiaohjelman liittymisasiakirja 1. Maatilojen energiaohjelmaan liittyminen Maatilojen energiaohjelmaan (energiaohjelma) voivat liittyä kaikki maa- ja puutarhatilat (tila). Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Kohti yhtenäisempää säädöstulkintaa rakenteellisen paloturvallisuuden ohjauksessa

Kohti yhtenäisempää säädöstulkintaa rakenteellisen paloturvallisuuden ohjauksessa Kohti yhtenäisempää säädöstulkintaa rakenteellisen paloturvallisuuden ohjauksessa Jan Meszka 8.11.2017 Rakenteellisen paloturvallisuuden ohjaus ja neuvonta osana pelastuslaitoksen työtä Pelastuslaki: 27

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Rakennuttajan pätevöityskoulutus RAP 24 Talonrakentajille & infrarakentajille

Rakennuttajan pätevöityskoulutus RAP 24 Talonrakentajille & infrarakentajille 1. päivä 9.10.2013 YHTEINEN PÄIVÄ KOKONAISUUDEN HALLINTA Puheenjohtaja: 9.00 Avaus ja rakennuttajan pätevyyden toteaminen 9.30 Rakennuttajan (RAP pätevyyden omaavan) tehtäväkenttä 11.15 Tauko (syötävää

Lisätiedot

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 24.9.2012 TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Arvoisa vastaanottaja Vuoden 2013 valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun

Lisätiedot

XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum

XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum YhdeSSä on enemmän XVIII Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari PohjoISen Forum 20. 21. tammikuu 2011 Oulu XIV Pohjois-s-SSuomen työm markkiinasem minaari

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

RIL Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Palokatkojen suunnittelu, toteutus ja huolto

RIL Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Palokatkojen suunnittelu, toteutus ja huolto RIL 270-2018 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Palokatkojen suunnittelu, toteutus ja huolto 1 Palokatkojen merkitys Rakentamisen tärkeys ja kunnossapidon tärkeys Toimiva palokatko vai Toimimaton

Lisätiedot

Uudenmaan ELY:ssä nyt

Uudenmaan ELY:ssä nyt Uudenmaan ELY:ssä nyt Maakuntakirjastopalaveri, Hämeenlinna 25.3.2011 Kristiina Kontiainen Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 31.3.2011 1 Uudenmaan ELY-keskus Muodostettiin yhdistämällä TE-keskuksen,

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

Biokaasulaitosten investointituet v. 2014

Biokaasulaitosten investointituet v. 2014 Biokaasulaitosten investointituet v. 2014 Biokaasuseminaari, Liminganlahden luontokeskus 27.2.2014 Asiantuntija Kalevi Hiivala Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1 1. Maatilan lämpökeskus ja biokaasulaitos

Lisätiedot

Suomen rakentamismääräyskokoelma muuttuu, miten käy rakentamista koskevien palomääräysten ja ohjeiden?

Suomen rakentamismääräyskokoelma muuttuu, miten käy rakentamista koskevien palomääräysten ja ohjeiden? Suomen rakentamismääräyskokoelma muuttuu, miten käy rakentamista koskevien palomääräysten ja ohjeiden? Paloseminaari 17, Paloturvallisuus ja standardisointi 11.2.2015 Jorma Jantunen Rakenteellista paloturvallisuutta

Lisätiedot

ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS?

ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS? Kutsu seminaariin ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS? 24.-25.9.2012, Vaasa Hyvät vastaanottajat Sisäasiainministeriö järjestää yhteistyössä aluehallintovirastojen kanssa

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseuturahastosta

Ajankohtaista maaseuturahastosta Ajankohtaista maaseuturahastosta Maaseuturahaston rahoitusinfo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 27.11.2015 Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Kukka Kukkonen, asiantuntija Sivu 1 4.12.2015 Yhteenveto vuodesta 2015

Lisätiedot

1. päivä 10.9.2014. 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako

1. päivä 10.9.2014. 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako 1. päivä 10.9.2014 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako 9.00 Koulutusohjelman avaus Tavoitteet Osallistujat Johtaja Anu Karvonen Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 9.15 Projektipäällikön

Lisätiedot

1. JAKSO 22.-23.9.2015

1. JAKSO 22.-23.9.2015 1. JAKSO 22.-23.9. Tiistai 22.9. 8.00 Ilmoittautuminen ja kahvi 8.15 Koulutuksen avaus toimitusjohtaja Hannu Järveläinen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK RKL 8.30 Talonrakennushankeen kulku - hankkeen

Lisätiedot

Savoniaammattikorkeakoulu. alueellisena luonnonvara-alan kehittäjänä

Savoniaammattikorkeakoulu. alueellisena luonnonvara-alan kehittäjänä Savoniaammattikorkeakoulu alueellisena luonnonvara-alan kehittäjänä Kati Partanen, Lehtori (Maatilatalous) Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelman vastuuopettaja Savonia-ammattikorkeakoulu Toimintaa vuodesta

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Maaseutuverkostotoiminnan painopisteet vuonna 2013 Yhteistyön ja verkostoitumisen

Lisätiedot

Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö

Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö 1 Loppukauden 2007-2013 kuulumisia POPELYn maaseuturahaston rahoituskiintiöstä ei ole jäämässä

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

RAKENTAMINEN KAUPUNKISEUDUN KEHITTÄMISEN TYÖKALUNA Puheenjohtaja: Tampere: Kaupunkistratregiasta keskustakehitykseen

RAKENTAMINEN KAUPUNKISEUDUN KEHITTÄMISEN TYÖKALUNA Puheenjohtaja: Tampere: Kaupunkistratregiasta keskustakehitykseen Sivu 1 (10) 1. jakso 19..20.10.2016 Tampere 19.10.2016 RAKENTAMINEN KAUPUNKISEUDUN KEHITTÄMISEN TYÖKALUNA 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.30 Avauspuheenvuoro Rakentamisen yhteiskunnallinen merkitys

Lisätiedot

MMM:n hallinnonalan energiapäivä

MMM:n hallinnonalan energiapäivä MMM:n hallinnonalan energiapäivä Energia-asioiden sijoittuminen TEK-/ELY-organisaatioon ja yhteistyö metsäkeskusten kanssa 5.6.2009 Osastopäällikkö Heimo Hanhilahti MMM Energia-asioiden hoito TE-keskuksissa

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014

Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014 Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014 VIESTII KOULUTTAA KERÄÄ JA LEVITTÄÄ HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ EDISTÄÄ KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄÄ YHTEISTYÖTÄ Manner-Suomen ja Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelmien

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, nh. Pyöreätorni, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, nh. Pyöreätorni, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 6.2.2017 kello 13:00-16:00 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, nh. Pyöreätorni, Mikkeli Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman VIESTINTÄSUUNNITELMA 2011

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman VIESTINTÄSUUNNITELMA 2011 # 42712 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman VIESTINTÄSUUNNITELMA 2011 Viestintäsuunnitelman on laatinut maa ja metsätalousministeriön maaseutuverkosto ja maaseudun kehittämisyksiköiden sekä Maaseutuviraston

Lisätiedot

Korkealla työskentelyn seminaari

Korkealla työskentelyn seminaari Korkealla työskentelyn seminaari 10.00 Tilaisuuden avaus 10.15 Alustukset á 15 min 11.00 Ohjeet työpajatyöskentelyyn 11.15 Työpajat alustusten pohjalta á 45 min 12.00 Lounas 13.00 Työpajat alustusten pohjalta

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan terveiset ajankohtaisista asioista

Rakennusvalvonnan terveiset ajankohtaisista asioista EUROKOODI 2014 SEMINAARI Rakennusvalvonnan terveiset ajankohtaisista asioista tarkastusinsinööri Ulla Poutanen, Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto Säädöksissä muutoksia MRL:n muutos 41/2014 Sovelletaan

Lisätiedot

Navettojen ja hevostallien paloturvallisuus

Navettojen ja hevostallien paloturvallisuus Navettojen ja hevostallien paloturvallisuus 1 Kasvavien maatilojen suurpalovahingot voivat nousta satojen eläinten menetysten lisäksi jopa viiteen (5) milj. euroon 2 Maatalouden korvatut suurpalovahingot

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen

Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Rakennusten paloturvallisuutta koskevan ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeen uudistaminen Jorma Jantunen Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, Hotelli Käpylä 27.09.2016

Lisätiedot

Pääsuunnittelijakoulutus 16

Pääsuunnittelijakoulutus 16 5.9.2018 27.2.2019 Sisältö: 1. Jakso Pääsuunnittelijan toimikenttä s.1 2. Jakso Pääsuunnittelija rakennushankkeessa ja henkilökohtaiset valmiudet s.3 3. Jakso Pääsuunnittelija rakennushankkeessa s.5 4.

Lisätiedot

Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus

Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus Aika 6. 7.6.2012 Paikka Kainuun ammattiopisto - liikelaitos Osoite Opintie 3, 87100 Kajaani, Artti Antilan sali, rakennus Oppi 4 Teema

Lisätiedot

Rakennusvalvontaviranomaisen. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Rakennusvalvontaviranomaisen. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävät Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 Kunnan rakennusvalvontaviranomainen Maankäyttö-

Lisätiedot

MAATILOJEN INVESTOINTITUET 2015-2020. Helmikuu 2016

MAATILOJEN INVESTOINTITUET 2015-2020. Helmikuu 2016 MAATILOJEN INVESTOINTITUET 2015-2020 Helmikuu 2016 Sivu 1 19.2.2016 MANNER-SUOMEN MAASEUTUOHJELMA 2014-2020 Maatilojen investointituet rahoitetaan osittain ohjelmasta 1) Ns. EU-osarahoitteisia tukia 2)

Lisätiedot

Rakennustyönaikainen kosteudenhallinta

Rakennustyönaikainen kosteudenhallinta Rakennustyönaikainen kosteudenhallinta Ajankohtaisia kuulumisia rakennusvalvonnasta Seminaari 9.10.2014 Kai Miller yli-insinööri Helsingin rakennusvalvonta Kosteudenhallinnasta Kosteudenhallinta on ollut

Lisätiedot

Työpaja. MAL-aiesopimusten seuranta 25.3.2013 Tikkurila, Sokos Hotel Vantaa

Työpaja. MAL-aiesopimusten seuranta 25.3.2013 Tikkurila, Sokos Hotel Vantaa Työpaja MAL-aiesopimusten seuranta 25.3.2013 Tikkurila, Sokos Hotel Vantaa Tavoite: Keskeiset tahot saman pöydän ääreen Kokemusten kartoittaminen ja tiedon levittäminen Sopimusten seurannan kehittäminen:

Lisätiedot

Ensimmäinen koulutuspäivä 2.12.2014 (Törnävä-sali, Koulutuskeskus Sedu, Törnäväntie 24, www.sedu.fi)

Ensimmäinen koulutuspäivä 2.12.2014 (Törnävä-sali, Koulutuskeskus Sedu, Törnäväntie 24, www.sedu.fi) Neuvo 2020 - Koulutuspäivien ohjelma Seinäjoki 2.-3.12.2014 Ensimmäinen koulutuspäivä 2.12.2014 (Törnävä-sali, Koulutuskeskus Sedu, Törnäväntie 24, www.sedu.fi) 12.00 Tilaisuuden avaus (ylijohtaja Leena

Lisätiedot

Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivät

Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivät Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivät Rakentamisasiat toimeenpanossa 2014-20 Jyväskylä seija.oikarinen@mavi.fi #139927 ESITYKSEN SISÄLTÖ Maaseutuohjelman toimeenpano rakentamisinvestointien

Lisätiedot

RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma

RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma Tarkastusinsinööri Timo Laitinen 24.5.2012 Rakennusvalvonnan tehtävät Rakennusvalvonnan tehtävänä on valvoa ja ohjata rakentamista sekä huolehtia kaupunkikuvasta.

Lisätiedot

Maidontuotannon tulosseminaari ProAgria Keskusten Liitto Tervetuloa!

Maidontuotannon tulosseminaari ProAgria Keskusten Liitto Tervetuloa! Maidontuotannon tulosseminaari 2016 ProAgria Keskusten Liitto Tervetuloa! Aineistot ja nauhoite löytyvät osoitteesta: www.proagria.fi/maito2016 SEMINAARIN OHJELMA 9:30 Kahvi 10:00 Tulosseminaarin avaus

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuus, säännökset ja ohjeet

Rakennusten paloturvallisuus, säännökset ja ohjeet Rakennusten paloturvallisuus, säännökset ja ohjeet Paloseminaari 18, Paloturvallisuus ja standardisointi 10.2.2016, HILTON Kalastajatorppa Jorma Jantunen Rakenteellista paloturvallisuutta koskevat olennaiset

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula

Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula 21. 22.4.2017 Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula Tiina Rinta-Rahko, ylitarkastaja ESITYKSEN SISÄLTÖ Maaseutuverkoston toimijat Leader-työssä

Lisätiedot

Maaseutuverkostopalvelut ja Leader-työ. Verkostoasiantuntija Juha-Matti Markkola

Maaseutuverkostopalvelut ja Leader-työ. Verkostoasiantuntija Juha-Matti Markkola Maaseutuverkostopalvelut ja Leader-työ Verkostoasiantuntija Juha-Matti Markkola Sivu 1 11.4.2016 Maaseutuverkosto Sivu 2 11.4.2016 Maaseutuverkoston tavoitteet 2014-2020 sidosryhmien osallistuminen maaseudun

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma: Rakentaminen

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma: Rakentaminen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma: Rakentaminen 15.11.2011 Jarmo Kallio Elinkeino-, Työvoima- liikenne- ja elinkeinokeskus Rakentaminen, Yleistä Rakennusinvestointeja tuetaan yrityshankkeissa ja

Lisätiedot

Kestävä Rakentaminen -klusteri

Kestävä Rakentaminen -klusteri Lumen 3/2017 TEEMA-ARTIKKELI Kestävä Rakentaminen -klusteri Antti Sirkka, insinööri (AMK), projektipäällikkö, ACE -tutkimusryhmä, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu Asiasanat:

Lisätiedot

NAVETTARASTIT Kommentteja tuotantorakennusinvestointien suunnittelusta. Esa Heikkinen ProAgria Kainuu

NAVETTARASTIT Kommentteja tuotantorakennusinvestointien suunnittelusta. Esa Heikkinen ProAgria Kainuu NAVETTARASTIT 13.4.2018 Kommentteja tuotantorakennusinvestointien suunnittelusta Esa Heikkinen ProAgria Kainuu TUOTANTORAKENNUSINVESTOINNIN LÄHTÖKOHTA Tilan ja tuotanto-olosuhteiden kehittäminen siten,

Lisätiedot

Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia

Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia Hannu Mönkkönen tarkastusinsinööri TAVOITTEENA TURVALLINEN JA TERVEELLINEN RAKENNUS Rakennuksen kosteuslähteet

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Infrahankkeiden projektipäällikkö

Infrahankkeiden projektipäällikkö 1. Jakso 14.-15.11.2018 Keskiviikko 14.11.2018 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako 9.00 Projektipäällikön vaatimukset ja valmiudet tiimi motivointi & kuunteleminen viestintä valmentaminen

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut: Palveluiden laadun varmistaminen. Työkokous toteutetaan myös skype-yhteydellä.

Ikäihmisten palvelut: Palveluiden laadun varmistaminen. Työkokous toteutetaan myös skype-yhteydellä. TYÖKOKOUS Ikäihmisten palvelut: Palveluiden laadun varmistaminen Aika: Inari 2.10.2019 kello 8.30 16.00 Kemi 9.10.2019 kello 8.30 16.00 Paikka: Inari, Sajos, Parlamenttisali Solju Kemi, kulttuurikeskus,

Lisätiedot

Fluorattujen kasvihuonekaasujen talteenotto suurjännitekytkinlaitteista. Koulutuspäivät 16.11-18.11.2009

Fluorattujen kasvihuonekaasujen talteenotto suurjännitekytkinlaitteista. Koulutuspäivät 16.11-18.11.2009 1 Fluorattujen kasvihuonekaasujen talteenotto suurjännitekytkinlaitteista Koulutuspäivät 16.11-18.11.2009 Helsingissä Aiheena: Uudet pätevyysvaatimukset fluorattuja kasvihuonekaasuja nimellisteholtaan

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 121/01.02/2018 18.1.2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

Tuettu rakentaminen kaudella

Tuettu rakentaminen kaudella Tuettu rakentaminen kaudella 2014-2020 Valion navettaseminaari 9.2.2017 sanna.koivumaki@mmm.fi 10.2.2017 1 Ohjelmakausi 2014-2020, yleistä Investointitukijärjestelmän tavoitteet Alkutuotanto säilyy vähintään

Lisätiedot

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011. Forssa

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011. Forssa Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011 Forssa Taloushallinnon koulutus- ja neuvottelupäivät, Forssa Paikka: Scandic Forssa, Hämeentie 7, 30100 Forssa Keskiviikko 4.5.2011 9.30 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta. Uudellamaalla. Juhla-seminaari

Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta. Uudellamaalla. Juhla-seminaari Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta Uudellamaalla Juhla-seminaari Eteran auditorio 1.3.2017 Hannu J. Mäkinen Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri ry Työturvallisuuden kehittäminen jatkuu Työturvallisuusasioihin

Lisätiedot

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rullaava

Lisätiedot

TERVETULOA ITÄ-SUOMEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄPÄIVILLE KOLILLE

TERVETULOA ITÄ-SUOMEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄPÄIVILLE KOLILLE KUTSU JA OHJELMA 15.9.2015 Arvoisa vastaanottaja Viite: Ennakkokutsu 18.6.2015 TERVETULOA ITÄ-SUOMEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄPÄIVILLE 28. - 29.10.2015 KOLILLE Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot