Perusparannustilanne

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perusparannustilanne"

Transkriptio

1 1 Perusparannustilanne Kiinteistörekisteri ja Lainhuutorekisteri Heikki Lind ja Janne Murtoniemi Kuntien ja Maanmittauslaitoksen yhteinen kiinteistötehtävien koulutuspäivä

2 Tieoikeuksien perusparantaminen 2 Noin neljännes Maanmittauslaitoksen rekisteripitoalueen tieoikeuksista on perusparannettu käyttöoikeusyksiköiksi. Perusparannettujen tieoikeuksien määrä kasvaa noin 7 %:lla vuodessa laskettuna kaikista MML:n rekisteripitoalueen kiinteistöistä. Tekeillä on työn etenemistä koskeva indeksikartta koko maasta. Tavoitteena on julkaista kartta MML:n ulkoisilla sivuilla.

3 Tilanne 8/2017 3

4 4 Toteutetut massaperusparannukset Yhteisalueosuuksien yleismerkintöjen poistaminen Palautetta ei ole tullut. Onko aiheuttanut ongelmia kunnissa? Tiekunnallisten yksityisteiden T-tunnuksista luopuminen Palautetta ei ole tullut. Onko aiheuttanut ongelmia kunnissa?

5 5 Sijainnittomat ja pintaalattomat rekisteriyksiköt MML:ssa on ajettu kaksi tiedostoa, jossa toisessa ovat rekisteriyksiköt, joilla ei ole rekisteripinta-alaa mutta joilla on karttailmentymä. Toisessa tiedostossa on rekisteriyksiköt, joilla on rekisteripinta-ala mutta ei karttailmentymää. KTY-ryhmässä on sovittu menettelystä, jossa rekisterinpitäjäkunnat poimivat listasta oman alueensa kiinteistöt, käyvät nämä läpi ja korjaavat kiinteistöjen pinta-alat rekisteriin oikeiksi. Mikäli kiinteistöllä on virheellisesti karttailmentymä, tulee rekisterikartta luonnollisesti myös korjata kuntoon

6 6 Sijainnittomat ja pintaalattomat rekisteriyksiköt Kun kunta on saanut tämän selvitystyön tehtyä, tästä tulee ilmoittaa MML:lle (Paavo Häikiö) Tämän jälkeen MML voi lakkauttaa rekisteristä turhat haamukiinteistöt eli ne, joilla rekisteripintaala on nolla, ei ole karttailmentymää eikä osuuksia yhteisiin Olemme saaneet vastauksen noin puolelta kaupungeista. Tilanne muiden osalta?

7 Vanhat määräalat Maanmittauslaitos on selvittänyt lainhuudattamia ja lohkomattomia määräaloja (Perustoimitus - prosessissa) Määräalojen omistajia on lähestytty kirjeillä ja pyydetty lainhuudon hakemista. Onko kaupunkien rekisterinpitoalueella toimittu missään samaan tapaan? Tarpeettomia ja epämääräisiä määräalatunnuksia (joukossa on esim. vanhoja verottajan antamia M1 ja M2 tunnuksia) on poistettu MML:ssa. Näitä on myös kaupunkien alueilla. Mikäli tällaisia löytyy, niin ottakaa yhteys rekisteripäällikkö Taisto Toppiseen (taisto.toppinen@maanmittauslaitos.fi). 7

8 8 Kiinteistörekisteriotteen sisältö Asiakkaalle annettavan kiinteistörekisteriotteen tietosisältö ei välttämättä vastaa nykyistä asiakastarvetta? Voitaisiinko otteilla esitettäviä tietoryhmiä vähentää? Mitä mieltä olette seuraavista kolmesta asiasta?

9 Voitaisiinko osiosta luopua kokonaan? 9

10 Voitaisiinko rekisteröintipäivämääristä luopua? Mihin asiakas niitä tarvitsee? 10

11 11 Ehdotus: Voimassaolevat kaavat ja rakennuskiellot Voitaisiinko tässä esittää vain voimassaolevat kaavat? Mihin asiakas tarvitsee tietoa entisistä kaavoista? Voidaanko hyväksymis- ja vahvistamispäivämääristä sekä voimaantulopäivämääristä luopua? Mihin asiakas tätä tietoa tarvitsee?

12 Lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin perusparannussuunnitelma Janne Murtoniemi, Johtaja, Kirjaamisasiat

13 Lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin perusparannussuunnitelma 1. Puuttuvat henkilötunnukset ja y-tunnukset 2. Puuttuvat lainhuutomerkinnät 3. Erityisten oikeuksien kohdentaminen 4. Huudattamattomien kiinteistöjen ja määräalojen selvittäminen 5. Ulosmittausmerkintöjen perusparannus

14 Puuttuvat lainhuutomerkinnät Lainhuuto- ja kiinnitysrekisterissä on noin 2,6 miljoonaa kiinteistöä Lainhuuto puuttuu kokonaan vain noin kiinteistöltä kiinteistön osalta henkilötunnus puuttuu Lisäksi on sellaisia kohteita kiinteistöt ja määräalat, joilla on lainhuuto ja luovutus ja uusi omistaja ei ole hakenut lainhuutoa, näitäkin on jonkin verran, ainakin määräaloja.

15 Puuttuvat Y-tunnukset Y-tunnuksia on tosiaan lisätty kuntien lainhuutoihin n kiinteistön osalla. Suurimpina Oulu, Vaasa, Pori ja Helsinki Y-tunnuksen lisäyksen yhteydessä on päivitetty vanhojen kuntaliitoksien pohjalta lainhuudon saajan nimi ajantasalle. Päivityksiä tehty 227 kunnan osalta.

Kiinteistörekisterin perusparannus. Heikki Lind Johtaja, Rekisterit -tulosyksikkö , Kiinteistötehtävien koulutuspäivä

Kiinteistörekisterin perusparannus. Heikki Lind Johtaja, Rekisterit -tulosyksikkö , Kiinteistötehtävien koulutuspäivä Kiinteistörekisterin perusparannus Heikki Lind Johtaja, Rekisterit -tulosyksikkö 7.9.2016, Kiinteistötehtävien koulutuspäivä KTJ:n perusparannuksen painopisteet KIINTEISTÖREKISTERI Epäselvät palstat Pinta-alat

Lisätiedot

KIINTEISTÖ KARTALLA ORAVA-KORTTELI

KIINTEISTÖ KARTALLA ORAVA-KORTTELI KIINTEISTÖ KARTALLA 07.06.2016 91-2-40-14 sivu 1 (1) Rekisteriyksikkölaji: Tontti (13) Kylä/kaupunginosa: KLUUVI (2) Rekisteröintipäivämäärä: 01.01.1800 Palstojen lukumäärä: 1 Maapinta-ala: 0.1396 ha Kiinteistön

Lisätiedot

Pikaohje KTJ -selaintietopalveluun

Pikaohje KTJ -selaintietopalveluun Pikaohje KTJ -selaintietopalveluun Käyttöliittymä Orientointikartta näyttää valitun kohteen sijainnin. Mittakaavan vaihto. Ulos kirjautuminen palvelusta. Ilmoittaa käytössä olevan mittakaavan. Valitun

Lisätiedot

SAHANKOULU, MYYNTI 2019

SAHANKOULU, MYYNTI 2019 SAHANKOULU, MYYNTI 2019 Kuva: ajantasakaava/ilmakuva ja viistokuva Kiinteistö: 748-417-43-18 Kiinteistön nimi: Kiinteistörekisterin mukainen maapinta-ala: 0,3400 hehtaaria Kaavatilanne: Asemakaava, Ruukin

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 2.1.2018 Rekisteriyksikkö 541-111-142-2 Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 541-111-142-2 Rekisteriyksikkölaji: Tontti Kunta: Nurmes (541) Palstojen lukumäärä: 1 Rekisteriyksikön

Lisätiedot

LAINHUUTOTODISTUS Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö OSUUSKAUPPA

LAINHUUTOTODISTUS Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö OSUUSKAUPPA LAINHUUTOTODISTUS 11.5.2017 Sivu 1 (1) Maapinta-ala: 0,4512 ha Lainhuutotiedot 1) Lainhuuto 17.4.2008 Asianumero: 749/17.4.2008/372 749:2008:LH:372 Omistusosuus: 1/1 Omistajat: Arinan Kiinteistöt Oy, 2156810-5

Lisätiedot

rjjarve n ti e f asiakasueto.fi Lähestymiskartta Perustiedot Kiinteistö kartalla KIINTEISTÖN KARTTATULOSTE 04.06.2015 t;j

rjjarve n ti e f asiakasueto.fi Lähestymiskartta Perustiedot Kiinteistö kartalla KIINTEISTÖN KARTTATULOSTE 04.06.2015 t;j . KIINTEISTÖN KARTTATULOSTE 04.06.2015 f asiakasueto.fi 1(1) Lähestymiskartta Ma 1 1! (uhturil. ara Kiinteistötunnus: Nimi: Rekisteriyksikkölaji: Paistojen määrä: Kunta: Kaavan mukainen käyttötarkoitus:

Lisätiedot

LAINHUUTOTODISTUS 18.3.2014 Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö 630-405-15-11 KONNUNSUO

LAINHUUTOTODISTUS 18.3.2014 Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö 630-405-15-11 KONNUNSUO LAINHUUTOTODISTUS 18.3.2014 Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö 630-405-15-11 KONNUNSUO Perustiedot Kiinteistötunnus: 630-405-15-11 Nimi: KONNUNSUO Rekisteriyksikkölaji: Tila Kunta: Pyhäntä (630) Arkistoviite:

Lisätiedot

Lainhuuto osana lohkomista. Maanmittauspäivät Petri Notko Maanmittauslaitos

Lainhuuto osana lohkomista. Maanmittauspäivät Petri Notko Maanmittauslaitos Lainhuuto osana lohkomista Maanmittauspäivät 2018 21.3.2018 Petri Notko Maanmittauslaitos Vuoden 2018 alusta määräalan lainhuudon käsittely ja lohkominen yhdistyvät Maanmittauslaitoksessa yhdeksi prosessiksi.

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö KIINTEISTÖREKISTERIOTE 13.3.2019 Sivu 1 (2) Perustiedot Rekisteriyksikkölaji: Tontti Kaavan mukainen käyttötarkoitus: YS Rekisteröintipvm: 30.10.1991 Pinta-ala: 21479 m² Muodostumistiedot Kiinteistötoimitus

Lisätiedot

J O E N S U U N Asuntogalleria... : i. emaii:

J O E N S U U N Asuntogalleria... : i.  emaii: J O E N S U U N L K V Asuntogalleria.. : i. www.joensuunasuntogaleria.fi emaii: jns.asuntogaleria@kolumbus.fi 2 Tilan pinta-ala Lainhuuto Osuudet yhteisiin Rasitteet Kaavoitus Kaavamerkintä Tontin tehokkuusluku

Lisätiedot

Tekla Oyj. Kuntien ja maanmittauslaitoksen kirjaamistehtävien koulutuspäivä Henrik Broman

Tekla Oyj. Kuntien ja maanmittauslaitoksen kirjaamistehtävien koulutuspäivä Henrik Broman Tekla Oyj Kuntien ja maanmittauslaitoksen kirjaamistehtävien koulutuspäivä Henrik Broman Sisällys Tekla Oyj Yritysrakenne Infra & Energy Kirjaamisjärjestelmän uudistuksen vaikutukset tietojärjestelmiin

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö TAKALA

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö TAKALA KIINTEISTÖREKISTERIOTE 5.7.2018 Sivu 1 (2) Perustiedot Kiinteistötunnus: Nimi: TAKALA Rekisteriyksikkölaji: Tila Kunta: Karstula (226) Arkistoviite: 226:2000:46 Rekisteröintipvm: 5.9.2000 Kokonaispinta-ala:

Lisätiedot

Tietopalvelu 3D-kiinteistöistä

Tietopalvelu 3D-kiinteistöistä Tietopalvelu 3D-kiinteistöistä Mikko Tallgren, vastuualuepäällikkö MML / Sovelluspalvelut 7.9.2016 Kiinteistötehtävien koulutuspäivä, Helsinki 2 Esityksen sisältö KTJ:n tietopalvelumuodot Toteutusprojektin

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö POTTUTÖRMÄ

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö POTTUTÖRMÄ K24103 Voimajohtoalue / 57 m KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 14.9.2015 Rekisteriyksikkö 564-421-2-54 POTTUTÖRMÄ Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 564-421-2-54 POTTUTÖRMÄ Rekisteriyksikkölaji: Tila Rekisteriyksikön

Lisätiedot

KIINTEISTÖ KARTALLA LEPOLA II

KIINTEISTÖ KARTALLA LEPOLA II KIINTEISTÖ KARTALLA 16.04.2016 560-407-14-20 LEPOLA II sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 560-407-14-20 Rekisteriyksikkölaji: Tila (1) Nimi: LEPOLA II Kunta: Orimattila (560) Kylä/kaupunginosa: MALLUSJOKI (407)

Lisätiedot

KIINTEISTÖ KARTALLA RANTALA

KIINTEISTÖ KARTALLA RANTALA sivu 1 (10) Kiinteistötunnus: 758-422-7-9 Rekisteriyksikkölaji: Tila (1) Nimi: RANTALA Kunta: Sodankylä (758) Kylä/kaupunginosa: UIMANIEMI (422) Rekisteröintipäivämäärä: 21.05.1997 Palstojen lukumäärä:

Lisätiedot

Yhteyshenkilö: Yhteyshenkilön sähköposti:

Yhteyshenkilö: Yhteyshenkilön sähköposti: Tilaaja Kunta: Yhteyshenkilö: Yhteyshenkilön sähköposti: Tiedot tilataan seuraavasti: Lainhuutotiedot kaikilla henkilötiedoilla tiedot tarvitaan seuraavien viranomaistehtävien hoitamiseen seuraavaan lakiin

Lisätiedot

Lempäälän seurakunta myy Kuljun vanhan seurakuntatalon (kt SARASTUS) kiinteistön rakennuksineen.

Lempäälän seurakunta myy Kuljun vanhan seurakuntatalon (kt SARASTUS) kiinteistön rakennuksineen. ILMOITUS KIINTEISTÖN MYYNNISTÄ Myyntikohde Lempäälän seurakunta myy Kuljun vanhan seurakuntatalon (kt 418-424-9-441 SARASTUS) kiinteistön rakennuksineen. Myyntikohde on 1950-luvulla rakennettu pääosin

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen palvelut osakaskunnalle. Kotka Merikeskus Vellamo 26.10.2010 Ursula Seppä-Nieminen Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto

Maanmittauslaitoksen palvelut osakaskunnalle. Kotka Merikeskus Vellamo 26.10.2010 Ursula Seppä-Nieminen Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto Maanmittauslaitoksen palvelut osakaskunnalle Kotka Merikeskus Vellamo 26.10.2010 Ursula Seppä-Nieminen Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto 1 Maanmittauslaitoksen tehtävät kiinteistönmuodostamis- ja tilusjärjestelytoiminta

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (6) USEASTA REKISTERIYKSIKÖSTÄ Vuoksela Joentaus Jokihaara 5

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (6) USEASTA REKISTERIYKSIKÖSTÄ Vuoksela Joentaus Jokihaara 5 KIINTEISTÖREKISTERIOTE 20.10.2016 Sivu 1 (6) SISÄLLYSLUETTELO 153-407-1-363 Vuoksela 2 153-415-4-8 Joentaus 4 153-415-4-11 Jokihaara 5 KIINTEISTÖREKISTERIOTE 20.10.2016 Sivu 2 (6) 153-407-1-363 Vuoksela

Lisätiedot

K INTEI5T6TIETOPRLVELU

K INTEI5T6TIETOPRLVELU Maanmittauslaitos Page 1 of 1 K INTEI5T6TIETOPRLVELU Karttatuloste Tulostettu 25032015 Tulosteen keskipisteen koordinaalit (ETRS-T V]3SF N): N: 6801136 E: 436596 Tuloste ei ole mittatarkka https://kiinteistotietopalvelu.maanmittauslaitos.fi/tuotanto/ktp/sivusto/tuloste/karttatulo...

Lisätiedot

Otteen rekisteriyksikön tunnus esitetään alleviivattuna silloin, kun se esiintyy otteella muualla kuin otsikko- ja perustiedoissa.

Otteen rekisteriyksikön tunnus esitetään alleviivattuna silloin, kun se esiintyy otteella muualla kuin otsikko- ja perustiedoissa. Kiinteistörekisteriote ja Kiinteistörekisterin tietoja Kiinteistörekisteristä saatavat otteet ovat oikeaksi todistettava "Kiinteistörekisteriote" ja "Kiinteistörekisterin tietoja". Ne eroavat toisistaan

Lisätiedot

KIINTEISTÖ KARTALLA PALOHARJU

KIINTEISTÖ KARTALLA PALOHARJU sivu 1 (7) Kiinteistötunnus: 320-415-85-10 Rekisteriyksikkölaji: Tila (1) Nimi: PALOHARJU Kunta: Kemijärvi (320) Kylä/kaupunginosa: YLIKYLÄ (415) Rekisteröintipäivämäärä: 16.11.1987 Palstojen lukumäärä:

Lisätiedot

METALLINTYÖSTÖKONEIDEN TUKKUKAUPAT VERTAILUSSA

METALLINTYÖSTÖKONEIDEN TUKKUKAUPAT VERTAILUSSA METALLINTYÖSTÖKONEIDEN TUKKUKAUPAT VERTAILUSSA Asemakaava Asemakaava on maankäytön suunnittelussa eli kaavoituksessa käytettävä yksityiskohtaisin kaava. Asemakaavassa keskitytään johonkin kunnan osaan.

Lisätiedot

MIKSI METSÄTILUSJÄRJESTELYJEN TARVE KASVAA? Metsien käytön kehittäminen ja tilusjärjestelyt MML:n toimintastrategiassa.

MIKSI METSÄTILUSJÄRJESTELYJEN TARVE KASVAA? Metsien käytön kehittäminen ja tilusjärjestelyt MML:n toimintastrategiassa. MIKSI METSÄTILUSJÄRJESTELYJEN TARVE KASVAA? Metsien käytön kehittäminen ja tilusjärjestelyt MML:n toimintastrategiassa. Arvo Kokkonen 14.9.2009 Helsinki Metsätilojen koon ja rakenteen kehittämishanke Maanmittaustoimitukset

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 2011 1396/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän suoritteista ja tietopalvelusta perittävistä maksuista

Lisätiedot

Kiint eds td ti e t op o,lu e lu

Kiint eds td ti e t op o,lu e lu Maanmittauslaitos Page I of 1 Kiint eds td ti e t op o,lu e lu Karttatuloste Tulostettu 03.01.2014 Tulosteen keskipisteen koordinaatit (ETRS-TM3SF N): N: 68', 2025 E: 396821 Tulost ei ole mittatarkka,

Lisätiedot

Kiinteistö sijaitsee Poitin alueella noin 3 km:n päässä Mäntyharjun keskustasta. Ympärillä on liike-, tuotanto- ja varastotiloja.

Kiinteistö sijaitsee Poitin alueella noin 3 km:n päässä Mäntyharjun keskustasta. Ympärillä on liike-, tuotanto- ja varastotiloja. Savoset Osoite Poitinkuja 2, 52700 MÄNTYHARJU Kiinteistö Määräala kiinteistöstä Mäkelä 507-426-1-576 Pinta-ala noin 4 260 m 2 Sijainti Kiinteistö sijaitsee Poitin alueella noin 3 km:n päässä Mäntyharjun

Lisätiedot

Kiinteistö sijaitsee Virransalmentien varressa noin 5 km:n päässä Mäntyharjun keskustasta. Ympärillä on maaseutua.

Kiinteistö sijaitsee Virransalmentien varressa noin 5 km:n päässä Mäntyharjun keskustasta. Ympärillä on maaseutua. Laanin halli Osoite Virransalmentie 89, 52700 MÄNTYHARJU Kiinteistö Määräala kiinteistöstä Laani 507-423-1-208 Pinta-ala määräala 7 800 m 2 Sijainti Kiinteistö sijaitsee Virransalmentien varressa noin

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN KIINTEISTÖTEHTÄVIEN KOULUTUSPÄIVÄ

KUNTIEN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN KIINTEISTÖTEHTÄVIEN KOULUTUSPÄIVÄ KUNTIEN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN KIINTEISTÖTEHTÄVIEN KOULUTUSPÄIVÄ Helsinki 25.9.2019 Avaus Heikki Lind Johtaja, Rekisterit Kaikkea tekoälyä yhdistää kaksi seikkaa: Autonomisuus: Kyky tehdä asioita ilman

Lisätiedot

Otteet ja todistukset

Otteet ja todistukset Määrittely (kierros 1) 1(14) Otteet ja todistukset 1 Lainhuutotodistus 1.1 Käyttötarkoitus Todistus, jolla osoitetaan rekisteriyksikön omistusoikeus. Todistus on tulostettavissa voimassa olevasta rekisteriyksiköstä

Lisätiedot

Kiinteistötietojärjestelmän kiinteistöosan ohjausryhmän kokous n:o 2 / 2012

Kiinteistötietojärjestelmän kiinteistöosan ohjausryhmän kokous n:o 2 / 2012 1 Maanmittauslaitos KTJkii-ohjausryhmä KOKOUSMUISTIO Kiinteistötietojärjestelmän kiinteistöosan ohjausryhmän kokous n:o 2 / 2012 Aika 30.5.2012 klo 9:30 12:10 Paikka Maanmittauslaitos, Pasila, neuvotteluhuone

Lisätiedot

PARANNETTAVA METSÄTILUSJÄRJESTELYILLÄ? Metsäalueiden käytön kehittäminen ja tilusjärjestelyt. Arvo Kokkonen 20.1.2011 Ylivieska

PARANNETTAVA METSÄTILUSJÄRJESTELYILLÄ? Metsäalueiden käytön kehittäminen ja tilusjärjestelyt. Arvo Kokkonen 20.1.2011 Ylivieska MIKSI METSIEN TILUSRAKENNETTA ON PARANNETTAVA METSÄTILUSJÄRJESTELYILLÄ? Metsäalueiden käytön kehittäminen ja tilusjärjestelyt MML:n toimintastrategiassa. Arvo Kokkonen 20.1.2011 Ylivieska 1 MAANMITTAUSLAITOS

Lisätiedot

INSPIRE:n määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: KIINTEISTÖT

INSPIRE:n määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: KIINTEISTÖT INSPIRE:n määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: KIINTEISTÖT Suunnitelma Otsikko Päivämäärä 2010-11-10 Aihe/alue Julkaisija Tyyppi Kuvailu Tekijät Muoto Julkisuus Oikeudet Tunniste Kieli Viitteet

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

KIRJAAMISPROSESSIN MUUTOKSET. Janne Murtoniemi

KIRJAAMISPROSESSIN MUUTOKSET. Janne Murtoniemi KIRJAAMISPROSESSIN MUUTOKSET Janne Murtoniemi 12.4.2018 KIRJAAMISEN YLEISET TAVOITTEET Automaattinen kirjaaminen Pienin askelin Yhteinen asiakasprosessi Kiinteistökirjaamisen suhde huoneistojen kirjaamiseen

Lisätiedot

LISÄALUE, KANGASAHO, SALMIAHO, SUOMUSSALMEN VALTIONMAA

LISÄALUE, KANGASAHO, SALMIAHO, SUOMUSSALMEN VALTIONMAA KIINTEISTÖREKISTERIOTE 17.1.218 Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö 777-46-47-26 PIENI-PIHLAJAKUNNAS Perustiedot Kiinteistötunnus: 777-46-47-26 PIENI-PIHLAJAKUNNAS Kunta: Suomussalmi (777) Arkistoviite: 64-6 Rekisteröintipvm:

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A

K A U P P A K I R J A 1/5 K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki y-tunnus: 0208852-8 Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava MSK Group Oy y-tunnus: 0292505-8 Osoite: Pohjanmaanväylä 1661, 62375 Ylihärmä KAUPAN KOHDE

Lisätiedot

Yhteismetsien kiinteistöoikeus

Yhteismetsien kiinteistöoikeus LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 4/2014 Yhteismetsien kiinteistöoikeus Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 15.4.2014 Kemijärven, Kuusamon,

Lisätiedot

Päivityspalvelu. Tietuekuvaus. Tietuekuvaus 1 (5) Päivityspalvelu. Julkinen - Public

Päivityspalvelu. Tietuekuvaus. Tietuekuvaus 1 (5) Päivityspalvelu. Julkinen - Public Tietuekuvaus 1 (5) Tietuekuvaus Tietuekuvaus 2 (5) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Yleiset vaatimukset... 2 3 Huollettavat tiedot (yritys => Posti)... 2 4 Huolletut tiedot (Posti => yritys)... 3 1 Johdanto

Lisätiedot

3Dkiinteistönmuodostaminen

3Dkiinteistönmuodostaminen 3Dkiinteistönmuodostaminen Maankäyttötieteiden päivä Paavo Häikiö 29.10.2015 3Dkiinteistönmuodostaminen lainsäädäntö tekninen toteutus tietopalvelu asemakaava 3D-kiinteistönmuodostamisen edellytyksenä

Lisätiedot

Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja. Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja

Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja. Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja 21.2.2019 Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja Kuusamon kaupunki Maanmittauslaitos Kuusamon kaupunki Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja Vaihde 040 8608 600 yhdyskuntatekniikka@kuusamo.fi

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen aineistot kyläsuunnittelun hyödyksi. Pieksämäki Siikamäki-Peiposjärvi 3.6.2009 Pekka Vilska Maanmittauslaitos

Maanmittauslaitoksen aineistot kyläsuunnittelun hyödyksi. Pieksämäki Siikamäki-Peiposjärvi 3.6.2009 Pekka Vilska Maanmittauslaitos Maanmittauslaitoksen aineistot kyläsuunnittelun hyödyksi Pieksämäki Siikamäki-Peiposjärvi 3.6.2009 Pekka Vilska Maanmittauslaitos 1 Valintaperusteet: Siikamäki-Peiposjärvi Valtakunnan vuoden 2008 kylä

Lisätiedot

KARIJOEN KUNNAN OMISTAMIEN PELTOJEN OSTO

KARIJOEN KUNNAN OMISTAMIEN PELTOJEN OSTO KARIJOEN KUNNAN OMISTAMIEN PELTOJEN OSTO Osasta Karijoen kunnan vuokrattavista lohkoista voi tehdä myös ostotarjouksen, mikä on mainittu kyseisen lohkon otsikkotiedoissa. Ostotarjous koskee joko kunnan

Lisätiedot

Kirjaamisasioiden siirtämisen yhteydessä säädetyistä 1.1.2010 voimaantulevista muutoksista

Kirjaamisasioiden siirtämisen yhteydessä säädetyistä 1.1.2010 voimaantulevista muutoksista Liite Suomen Kuntaliiton yleiskirjeeseen 27/80/2009 1 (8) Kirjaamisasioiden siirtämisen yhteydessä säädetyistä 1.1.2010 voimaantulevista muutoksista Laki kirjaamisasioiden siirtämistä koskevan lainsäädännön

Lisätiedot

Kokouksen avasi Olli Muurainen, joka toimt myos kokouksen puheenjohtajana seka si hteertna

Kokouksen avasi Olli Muurainen, joka toimt myos kokouksen puheenjohtajana seka si hteertna Billnas Samiade Verk Oy Ruoholahdenkatu 21 00180 HELSINKI Puh (09)681 590 Fax (09) 6815 9199 POYTAKIRJA 29 5 2009 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2009 Aika 29.5.2009 Paikka L3sna Billnas Samiade Verk Oy, Ruoholahdenkatu

Lisätiedot

Maanmittauslaitos, lupanro 2879/MML/15, Karttakeskus 2013, 2014

Maanmittauslaitos, lupanro 2879/MML/15, Karttakeskus 2013, 2014 I ' /? Itaudannera ~/~ > Haukineoa. ~ KarJok, va I\ ' \ Kulhunvuori,rä.. ohvanjok1,, //. q. \. 'Korpineva ~ -1.'o,1,. ~, 1-'.t..,"90,{y ~{1//i 'Uflj

Lisätiedot

KINTEISTOTI ETOPALVELU

KINTEISTOTI ETOPALVELU Maanmittauslaitos Page 1 of 1 KNTESTOT ETOPALVELU Karttatuloste ulostettu 9 102015 Tulosteen keskipisteen koordinaatit (ETRS-TM95FlN): N: 67668S1 E: 3A2447 Tuloste ei ole mittatarkka. https://kiinteistotietopalvelu.maanmittauslaitos.filtuotanto/ktp/sivusto/tuloste/karttatulo...

Lisätiedot

Porvoo Pappilanmäen kylä Skarpensintie 22

Porvoo Pappilanmäen kylä Skarpensintie 22 Porvoo Pappilanmäen kylä Skarpensintie 22 Lähellä keskustaa, helppojen yhteyksien läheisyydessä n. 3428m² aurinkoisella etelään viettävällä osittain rinnetontilla, tilantarvitsijalle avara puutalo 176/272m²,

Lisätiedot

KARTTASOVELLUSTEN KÄYTTÖ RAJOJEN ETSINNÄSSÄ Juho Kotakorva, Maanmittauslaitos, Ikaalinen 1

KARTTASOVELLUSTEN KÄYTTÖ RAJOJEN ETSINNÄSSÄ Juho Kotakorva, Maanmittauslaitos, Ikaalinen 1 KARTTASOVELLUSTEN KÄYTTÖ RAJOJEN ETSINNÄSSÄ 27.11.2017 Juho Kotakorva, Maanmittauslaitos, Ikaalinen 1 MOBIILISOVELLUKSET - Erilaisia karttasovelluksia on paljon. Useimmista ei löydy rajatietoa (esim. Maastokartat,

Lisätiedot

Kiinteistötietojärjestelmän kiinteistöosan ohjausryhmän kokous n:o 2 / 2010

Kiinteistötietojärjestelmän kiinteistöosan ohjausryhmän kokous n:o 2 / 2010 1 Maanmittauslaitos KTJkii-ohjausryhmä KOKOUSMUISTIO Tarkastus seuraavassa kokouksessa Kiinteistötietojärjestelmän kiinteistöosan ohjausryhmän kokous n:o 2 / 2010 Aika 21.5.2010 klo 9.30 12.00 Paikka Läsnä

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 13/2015 Kunnanhallitus Sivu 188. Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 13/2015 Kunnanhallitus Sivu 188. Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 13/2015 Kunnanhallitus Sivu 188 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) maanantai 21.9.2015 klo 18.15 19.05 Isonkyrön

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos Leo Olkkonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos Leo Olkkonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos Leo Olkkonen 8.12.2016 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN EHDOTUS ASETUKSEKSI KIINTEISTÖTIE- TOJÄRJESTELMÄN SUORITTEISTA JA TIETOPALVELUSTA

Lisätiedot

Yhteyshenkilö: Yhteyshenkilön sähköposti:

Yhteyshenkilö: Yhteyshenkilön sähköposti: Tilaaja Kunta: Yhteyshenkilö: Yhteyshenkilön sähköposti: Tiedot tilataan seuraavasti: Lainhuutotiedot kaikilla henkilötiedoilla tiedot tarvitaan seuraavien viranomaistehtävien hoitamiseen seuraavaan lakiin

Lisätiedot

Virheiden korjaaminen. Kiinteistörekisterinhoitajien koulutuspäivät

Virheiden korjaaminen. Kiinteistörekisterinhoitajien koulutuspäivät Virheiden korjaaminen Kiinteistörekisterinhoitajien koulutuspäivät 29.9.2010 Arja Lankinen Etelä-Suomen maanmittaustoimisto 1 Virheiden korjaaminen Päätös Toimitus Kiinteistönmääritys toimituksen rekisteröinnin

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. 1/3 osuudella: Kehusmaa (os. Alapassi), Sisko Helena, osoite: Kanavakatu 4, 28200 Pori

KAUPPAKIRJA. 1/3 osuudella: Kehusmaa (os. Alapassi), Sisko Helena, osoite: Kanavakatu 4, 28200 Pori KAUPPAKIRJA Myyjät: 1/3 osuudella: Alapassi, Antti Veikko osoite: Iidesranta 46 A 006, 33100 Tampere 1/3 osuudella: Alapassi, Erkki Tapani, kuolinpesä, jonka edunsaajana Koivisto, Kirsti Aino Marjatta

Lisätiedot

KI I NTEISTOTI ETOPRLVELU

KI I NTEISTOTI ETOPRLVELU Maanmittauslaitos Page 1 of 1 KI I NTEISTOTI ETOPRLVELU Karttatuloste Tulostettu 156 2016 ulosteen keskipisteen koordinaatit (ETRS-T VI35F N): N: 676832{i E: 519671 uloste ei ole mittatarkka https://kiirlteistotietopalvelu.maanmittauslzlitos.fi/tuotanto/ktp/sivusto/tuloste

Lisätiedot

Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011

Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Arviointipäällikkö Mika Summala Pohjois-Karjalan maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS

Lisätiedot

MML: n sähköisten arkistoaineistojen käyttö

MML: n sähköisten arkistoaineistojen käyttö 1 MML: n sähköisten arkistoaineistojen käyttö Toimitusasiakirjat, -kartat ja kirjaamisaineistot Kari Rantalainen 31.5.2017, Maanmittauspäivät 2 MML:n sähköisen arkiston aineistot Maanmittauslaitoksen tai

Lisätiedot

1r(' jr,i l a *i el,v -g,' ii # il: {#r. ri''{rti{ t t:i.t, i rt.t +y ll u.t. Page 1 of 1. Karttatuloste. Maanmittauslaitos. Tulostettu 1tl 11.

1r(' jr,i l a *i el,v -g,' ii # il: {#r. ri''{rti{ t t:i.t, i rt.t +y ll u.t. Page 1 of 1. Karttatuloste. Maanmittauslaitos. Tulostettu 1tl 11. Maanmittauslaitos Page 1 of 1 1r(' jr,i l a *i el,v -g,' ii # il: {#r ri''{rti{ t t:i.t, i rt.t +y ll u.t Karttatuloste Tulostettu 1tl 11.2014 Tulosteen kes,kipisteen koordinaatit (ETRS-TM3SFIN): N: 6760225

Lisätiedot

VM/2284/ / Kolarin kunta

VM/2284/ / Kolarin kunta VM/2284/00.01.01.00/2018 20.12.2018 Kolarin kunta Kolarin kunnanvaltuuston 6.11.2018 päätöksen mukaan Kolarin kunta esittää kuntarajan muuttamista Kolarin kunnan ja Kittilän kunnan välillä. Kolarin kunnan

Lisätiedot

Alueellinen yksityistietoimitus

Alueellinen yksityistietoimitus Alueellinen yksityistietoimitus Alueellinen yksityistietoimitus on kiinteistötoimitus Sillä voi saattaa rajatun alueen tieoikeudet vastaamaan nykykäyttöä Tilusjärjestelytoimitus Alueellinen yksityistietoimitus

Lisätiedot

Huoneistotietojärjestelmä MML Palvelut. ASREK-hanke / Liisa Kallela, MML

Huoneistotietojärjestelmä MML Palvelut. ASREK-hanke / Liisa Kallela, MML Huoneistotietojärjestelmä MML Palvelut ASREK-hanke / 11.2.2019 Liisa Kallela, MML Sisällys Hakemukset Osakeluettelon siirto Tietopalvelut Asiakkaiden tuki Hakemuslomakkeet ohjeineen (su/ru) omistuksen,

Lisätiedot

Erillinen läsnäololuettelo, liite Toimitusinsinööriä avusti toimitusvalmistelija Kari Allenius

Erillinen läsnäololuettelo, liite Toimitusinsinööriä avusti toimitusvalmistelija Kari Allenius Toimitusnumero 2015-521486 1(7) Alueellinen tietoimitus (budj.) Kohde: Riihimäki, kaakkois-osa Aika: 21.9.2016 kello 10.00 Paikka: Kaupungintalo, kunnanvaltuuston kokoushuone 4. kerros, osoite Kalevankatu

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos Leo Olkkonen luonnos

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos Leo Olkkonen luonnos MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos Leo Olkkonen luonnos 09.11.2018 LUONNOS MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI KIINTEISTÖ- TIETOJÄRJESTELMÄN SUORITTEISTA JA TIETOPALVELUSTA

Lisätiedot

Sivu 1/13. Kiinteistötietopalvelu, Karttatuloste, Tulostettu 19.03.2014

Sivu 1/13. Kiinteistötietopalvelu, Karttatuloste, Tulostettu 19.03.2014 Sivu 1/13 Tulosteen keskipisteen koordinaatit (ETRS-TM35FIN): N: 7231852 E: 449462, Tuloste ei ole mittatarkka. Maanmittauslaitos, lupa nro 1480/MML/14 NELJÄ KIINTEISTÖÄ: KALLENSORA RN:O 28:99, VÄLIPALA

Lisätiedot

Lausuntopyyntö kiinteistörekisteriasetuksen ja kiinteistönmuodostamisasetuksen muuttamista koskevista asetusluonnoksista

Lausuntopyyntö kiinteistörekisteriasetuksen ja kiinteistönmuodostamisasetuksen muuttamista koskevista asetusluonnoksista A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ MMM 589/01.02/2018 1 (2) 16.3.2018 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö kiinteistörekisteriasetuksen ja kiinteistönmuodostamisasetuksen muuttamista koskevista asetusluonnoksista Maa-

Lisätiedot

3 ERILLISEN ALUEEN TILAKSI MUODOSTAMINEN JA KIINTEISTÖÖN LIITTÄMINEN

3 ERILLISEN ALUEEN TILAKSI MUODOSTAMINEN JA KIINTEISTÖÖN LIITTÄMINEN 1 (5) 3 ERILLISEN ALUEEN TILAKSI MUODOSTAMINEN JA KIINTEISTÖÖN LIITTÄMINEN 3.1 Yleistä... 2 3.2 Toimituksen vireilletulo... 2 3.3 Toimitusmiehet... 2 3.4 Asianosaiset... 2 3.5 Toimitusmenettely... 2 3.5.1

Lisätiedot

KI NTEISTOTI ETOPALVELU

KI NTEISTOTI ETOPALVELU Maanmittauslail.os Page 1 of 1 K NTESTOT ETOPALVELU Tulostettu 12 OB 2015 Tulosteen '1 keskipisteen koordinaatit (ETRS-TlVl35FtN): N: 6922590 E: 640236 uloste ei ole mittatarkka https://kiinteistotietopalvelu.maanmittauslaitos.fi/tuotantoiktp/sivusto/tuloste/karttatulo...

Lisätiedot

MÄÄRÄAIKAINEN MAANVUOKRASOPIMUS 1(2)

MÄÄRÄAIKAINEN MAANVUOKRASOPIMUS 1(2) MÄÄRÄAIKAINEN MAANVUOKRASOPIMUS 1(2) Vuokranantaja Pyhäjoen kunta 0189127-1 Kuntatie 1 86100 PYHÄJOKI Vuokralainen Fennovoima Oy 2125678-5 Salmisaarenaukio 1 00180 HELSINKI Tausta ja tarkoitus Vuokrakohde

Lisätiedot

Tällä luovutuskirjalla toteutetaan edellä mainituin tavoin yhtymäkokouksen tekemän päätöksen mukaisesti kiinteistöjen luovutus peruskunnille.

Tällä luovutuskirjalla toteutetaan edellä mainituin tavoin yhtymäkokouksen tekemän päätöksen mukaisesti kiinteistöjen luovutus peruskunnille. 1 Luovutuskirja Luovuttaja Raision Naantalin Vesilaitos -kuntayhtymä (Y- 0204419-7) Luovutuksensaajat Raision kaupunki (Y- 0204428-5) Naantalin kaupunki (Y- 0135457-2) Luovutuksen tausta Raision Naantalin

Lisätiedot

Huoneistotietojärjestelmä - vaikutukset taloyhtiön toimintaan. Liisa Kallela Maanmittauslaitos

Huoneistotietojärjestelmä - vaikutukset taloyhtiön toimintaan. Liisa Kallela Maanmittauslaitos Huoneistotietojärjestelmä - vaikutukset taloyhtiön toimintaan Liisa Kallela Maanmittauslaitos 25.2.2019 Mikä muuttuu 1.1.2019 -> Sisällys Asunto-osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön liittyminen

Lisätiedot

Kiinteistöjärjestelmän uudistushankkeita

Kiinteistöjärjestelmän uudistushankkeita Kiinteistöjärjestelmän uudistushankkeita Sähköinen kiinteistönluovutus 3D-kiinteistöjärjestelmä vuonna 2017 Kiinteistötoimitus 2020 Katasteri 2035 strategia Kiinteistökaupan verkkopalvelu 2014 http://www.maanmittauslaitos.fi/kiinteistoasiat

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. Kauhavan kaupungin Alahärmän kaupunginosassa sijaitseva MÄNTYRINNEniminen kiinteistö (233-411-23-4).

KAUPPAKIRJA. Kauhavan kaupungin Alahärmän kaupunginosassa sijaitseva MÄNTYRINNEniminen kiinteistö (233-411-23-4). KAUPPAKIRJA Myyjä: Eira, Aarre Esko Kalevi kp. c/o Eira, Esko Tapio Kulnevintie 21, 62300 Härmä Ostaja: Kauhavan kaupunki Y-tunnus: 0208852-8 Kauppatie 109, 62200 Kauhava Kaupan kohde: Kauhavan kaupungin

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 31.12.2015, ver 2 Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Nikinoja / huoltorakennus) MYYJÄ Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä. puhelin: 019-264 5000 päätös:

Lisätiedot

Avoin hallinto Maanmittauslaitoksessa

Avoin hallinto Maanmittauslaitoksessa Avoin hallinto Maanmittauslaitoksessa Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan Avoin hallinto verkostotapaaminen 20.4. Riitta-Liisa Niittymaa Oikeuspalvelut Avoin hallinto -hanke MML:ssa Toimenpide

Lisätiedot

Kuntien ja Maanmittauslaitoksen kiinteistötehtävien koulutuspäivä

Kuntien ja Maanmittauslaitoksen kiinteistötehtävien koulutuspäivä Kuntien ja Maanmittauslaitoksen kiinteistötehtävien koulutuspäivä 17.9.2013 Prosessijohtaminen Maanmittauslaitoksessa ja sidosryhmäyhteistyön järjestäminen uudessa organisaatiossa Ari Tella Prosessijohtaminen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 1057/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 1057/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1057/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maanmittauslaitoksen maksuista sekä kaupanvahvistuksesta perittävistä maksuista ja

Lisätiedot

Liite 1. Sijaintikartta, Porvoo Kulloo Apelsinen

Liite 1. Sijaintikartta, Porvoo Kulloo Apelsinen Liite 1 Sijaintikartta, Porvoo Kulloo Apelsinen OTTOALUE OTTOALUE KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTATULOSTE 31.05.2012 638-440-1-129 APELSINEN Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 638-440-1-129 Kunta: Porvoo (638) Kylä:

Lisätiedot

Paikkatietoinsinööri Asko Harinen. Case: Nurmijärvi

Paikkatietoinsinööri Asko Harinen. Case: Nurmijärvi Paikkatietoinsinööri Asko Harinen Case: Nurmijärvi Sisältö Nurmijärven kunta Paikkatieto-ohjelma Metatiedot Rajapintapalvelun käyttöönotto Rajapintapalvelu Palvelun järjestäminen Aineistot paikkatieto-ohjelmassa

Lisätiedot

Osakehuoneistorekisterin tietopalvelut ASREK-hanke

Osakehuoneistorekisterin tietopalvelut ASREK-hanke Osakehuoneistorekisterin tietopalvelut ASREK-hanke Digipäivät 12.4.2018 Liisa Kallela Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia,

Lisätiedot

3D kiinteistönmuodostus. Kuntien paikkatietoseminaari 10.2.2015 Annamari Räty apulaiskaupungingeodeetti Espoon kaupunki

3D kiinteistönmuodostus. Kuntien paikkatietoseminaari 10.2.2015 Annamari Räty apulaiskaupungingeodeetti Espoon kaupunki 3D kiinteistönmuodostus Kuntien paikkatietoseminaari 10.2.2015 Annamari Räty apulaiskaupungingeodeetti Espoon kaupunki 3D projektiryhmä - Pekka Halme, puheenjohtaja MML - Markku Markkula MML - Jani Hokkanen

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maanmittauslaitoksen maksuista sekä kaupanvahvistuksesta perittävistä maksuista ja korvauksista Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERINPIDON YHTEISET PELISÄÄNNÖT KIINTEISTÖTIETOJÄR- JESTELMÄSSÄ

KIINTEISTÖREKISTERINPIDON YHTEISET PELISÄÄNNÖT KIINTEISTÖTIETOJÄR- JESTELMÄSSÄ 31.3.2014 1 ( 19 ) KIINTEISTÖREKISTERINPIDON YHTEISET PELISÄÄNNÖT KIINTEISTÖTIETOJÄR- JESTELMÄSSÄ SISÄLTÖ 1 Pelisääntöjen tarkoitus... 3 2 Lainsäädännöllinen tausta... 3 2.1 Kiinteistötietojärjestelmän

Lisätiedot

Kiinteistönluovutusilmoituksen täyttöohje

Kiinteistönluovutusilmoituksen täyttöohje 3.3.2017 Kiinteistönluovutusilmoituksen täyttöohje Kiinteistönluovutusilmoituksen täyttäminen kuuluu kaupanvahvistajan tehtäviin. Se on tehtävä viimeistään kahden arkivuorokauden kuluessa vahvistuksesta.

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA VIHDIN KUNTA Kh / /2017. Vihdin kunta, y-tunnus PL 13, Nummela 39/149 osin

SIUNTION KUNTA VIHDIN KUNTA Kh / /2017. Vihdin kunta, y-tunnus PL 13, Nummela 39/149 osin MÄÄRÄALAN MÄÄRÄOSIEN LUOVUTUSKIRJA SIUNTION KUNTA VIHDIN KUNTA Kh 22.5.2017 60/10.00.01/2017 LUOVUTTAJAT Siuntion kunta, y-tunnus 0131156-4 Puistopolku 1, 02580 Siuntio 1/149 osin Vihdin kunta, y-tunnus

Lisätiedot

Sähköinen osakehuoneistorekisteri. vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen Suomen Kiinteistöliitto ry

Sähköinen osakehuoneistorekisteri. vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen Suomen Kiinteistöliitto ry Sähköinen osakehuoneistorekisteri vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen Suomen Kiinteistöliitto ry Missä mennään juuri nyt? Hallituksen esitysluonnos huoneistotietojärjestelmää koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Erillisen liitteen mukaisesti: Läsnäololuettelo

Erillisen liitteen mukaisesti: Läsnäololuettelo Toimitusnumero 2016-522275 1(7) Alueellinen tietoimitus (budj.) Kohde: Aika: 18.8.2016 kello 09.00 Paikka: Toimitusinsinööri: Läsnäolijat: Toimitusalue rajoittuu etelässä Ryttyläntiehen, lännessä Helsinki-Tampere

Lisätiedot

Huoneistotietojärjestelmä - mitä, missä, milloin. Paavo Häikiö

Huoneistotietojärjestelmä - mitä, missä, milloin. Paavo Häikiö Huoneistotietojärjestelmä - mitä, missä, milloin Paavo Häikiö Esityksen sisältö Huoneistotietojärjestelmän käyttöönotto vuonna 2019 Huoneistotietojärjestelmän jatkokehittäminen 3 Huoneistotietojärjestelmä

Lisätiedot

Tekninen toimiala sai tietoonsa kaupunginvaltuuston asiaa koskevan pääätöksen vasta noin kolme viikkoa vuoden vaihteen jälkeen.

Tekninen toimiala sai tietoonsa kaupunginvaltuuston asiaa koskevan pääätöksen vasta noin kolme viikkoa vuoden vaihteen jälkeen. Tekninen lautakunta 54 10.02.2015 Kaupunginhallitus 79 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 11 30.03.2015 Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero 70/62/620/2015 TL 54 Selostus: Savonlinnan kaupungin valtuusto

Lisätiedot

Mitä tukea keskijohto voi saada tuloksellisen toiminnan tukemiseksi. Case Maanmittauslaitos Pääjohtaja Arvo Kokkonen 16.9.2013

Mitä tukea keskijohto voi saada tuloksellisen toiminnan tukemiseksi. Case Maanmittauslaitos Pääjohtaja Arvo Kokkonen 16.9.2013 Mitä tukea keskijohto voi saada tuloksellisen toiminnan tukemiseksi Case Maanmittauslaitos Pääjohtaja Arvo Kokkonen 16.9.2013 17.9.2013 Kamarikollegion ohjeita 19.6.1633 Maanmittareiden tulee vuosittain,

Lisätiedot

KTJkii-rekisterinpitosovellukseen tehdyt muutokset

KTJkii-rekisterinpitosovellukseen tehdyt muutokset KTJkii-rekisterinpitosovellukseen tehdyt muutokset muutokset tulevat käyttöön 15.2.2011 Sisällysluettelo: Kuntajärjestelmätietojen siirtoväline korvaa automaattisesti rajamerkin1 mm sijaintipoikkeamat

Lisätiedot

MML:n sähköinen asiointi

MML:n sähköinen asiointi 1 MML:n sähköinen asiointi Asiointipalvelun kehittäminen Kiinteistötietopalvelun uudistaminen Jaakko Viitala 6.9.2017 Kuntien ja Maanmittauslaitoksen yhteinen kiinteistötehtävien koulutuspäivä 2 Asiointipalvelun

Lisätiedot

3D- KIINTEISTÖNMUODOSTAMINEN

3D- KIINTEISTÖNMUODOSTAMINEN 3D- KIINTEISTÖNMUODOSTAMINEN 22.3.2018 Maanmittauspäivät 2018 Paavo Häikiö 1 3D-KIINTEISTÖNMUODOSTAMINEN - Tilanne - Perusteet - Asemakaavat - Tonttijaot - Prosessi 22.3.2018 2 TILANNE - 3DIESEL-käyttöönottoprojekti

Lisätiedot

/Z/2. Punkaharjun kunta, kunnanhallitus Kauppatie Punkaharju. Tarjous

/Z/2. Punkaharjun kunta, kunnanhallitus Kauppatie Punkaharju. Tarjous cp 1);- /Z/2 f Ze-L2= Punkaharjun kunta, kunnanhallitus Kauppatie 2 585 Punkaharju Tarjous Idän Kuljetus Oy (Y-28124-3) tarjoutuu ostamaan Punkaharjun kunnan omistamasta Kierniemi RN:o 5:4 nimisestä kiinteistöstä

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (5) Rekisteriyksikkö EEROLA

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (5) Rekisteriyksikkö EEROLA KIINTEISTÖREKISTERIOTE 25.4.2016 Sivu 1 (5) Perustiedot Kiinteistötunnus: 791-401-10-23 Nimi: EEROLA Rekisteriyksikkölaji: Tila Kunta: Siikalatva (791) Arkistoviite: 865-I-1 (Kestilä) Rekisteröintipvm:

Lisätiedot

1) Lohjalla sijaitseva Uusi-Hontti-niminen kiinteistö (kiinteistötunnus )

1) Lohjalla sijaitseva Uusi-Hontti-niminen kiinteistö (kiinteistötunnus ) Sivu 1 / 5 KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄ OSTAJA Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä y-tunnus: 1567535-0 osoite: HUS Tilakeskus/ PL 302, 00029 HUS Lohjan kaupunki y-tunnus: 1068322-0

Lisätiedot

1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos)

1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos) 1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos) Määräalan osto perustuu teknisen palveluiden lautakunnan lainvoimaiseen päätökseen xx.xx.2014 X. Kauppakirja allekirjoitetaan, kun asemakaavamuutos on hyväksytty ja lainvoimainen.

Lisätiedot