SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN N?4. P E L I N K1I. TE H NYT K. AD. MOBERG. SUOMENTANUT G. BERGROTH.

Transkriptio

1 SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN N?4. P E L I N K1I. TE H NYT K. AD. MOBERG. SUOMENTANUT G. BERGROTH.

2

3 SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN N KIRJOITTANUT K. AD. MOBERG. SUOMENTANUT F. G. BERGROTH. >5-5 HELSINGISSÄ, SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEUBAN KIRJAPAINOSSA 1889.

4

5 Tämän alueen tutkimukseen, joka käsittää karttalehden N:o 4, ovat tutkistelijoina osaa ottaneet: Ylioppilas G. A. Appelberg, insinörit J. V. Heikel, I. J. Inberg, JR. Viting, N. L. Åkerblom, joka myöskin on tehnyt kertomuksessa mainitut analyysit. Herra professori F. J. Viikeille on Suomen Geologinen Tutkimus hänen suosiollisesti antamista tiedoista suuressa kiitollisuuden velassa. Helsingissä Huhtikuun 29 päivänä Karl Adolf Moberg.

6

7 Geologinen karttalehti N:o 4 käsittää seuraavat pitäjänosat: Uudenmaan läänissä, Helsingin kihlakuntaa: eteläisimmän osan Porvoon pitäjää sekä siihen kuuluvan saariston ja Pernajan kihlakuntaa: ulkosaaret, Pernajan pitäjän saaret ynnä muutamia Ruotsin-Pyhtään pitäjään kuuluvia luotoja. Kuten näkyy käsittää Suomenlahti suurimman osan karttalehteä, joka on Karttalehti N:o 3:n jatkona itäänpäin ja jonka luoteisessa kolkassa on se vähäinen maa-ala, josta nyt tulee selitys tehtäväksi. Vaikkapa vähäinen alaltaan, vaihtelee tämä maa sekä ulkomuodoltaan että geologisessa suhteessa. Aavassa meressä sijaitsevat luodot ja kalliot, joista toiset jyrkkinä vedestä kohoovat, ovat joko silkkoja tahi kasvavat harvassa oksaisia mäntyjä; vasta saariston sisässä käy kasvillisuus rehevämmäksi ja havu- ja lehtimetsät vaihtelevat miellyttävällä tavalla. Sellaisia luonnonihania paikkoja on Pellingin pitkä salmi luotsiaseman luona, soma Sune-salmi, Kors-salmi sekä lahdet Röd-salmen ja Sundarö'n saaren läheisyydessä. Milloin kasvavat rannikot ihanaista leppä- ja koivumetsää, milloin jylhää hongikkoa, joka kuvastuu kirkkaasen vedenpintaan, milloin kohoaa merenpinnasta suuri, jyrkkärinteinen vuori, jonka juurelle jättiläiskokoisia siirtolohkareita on kasaantunut. Emsalö'n saarella ja Yessö'n maalla, jotka suuruutensa vuoksi melkeen lukeutuvat mantereeksi, kohtaa silmä suuria lainehtivia viljavainioita ja hyvässä rakennuksessa olevia kyliä, joiden asukkaille merenkulku ja kalastus on tuottanut jonkunlaisen, huomattavan varallisuuden. Asukkaiden reipas käytös, puhtaus ja hyvänsuopa luonto tekee vieraasen hyvän vaikutuksen.

8 6 Laaksoja ja Suurempia tasankoja ei ole. Vaikk'ei vuoret yleensä raaitasankoja. nittavan korkeiksi kohoa, on kysymyksenalainen seutu kuitenkin jotenkin epätasainen; ainoastaan Emsalö'lla ja Vessö'lla tapaa vähän tasaisempaa maata, esim. Kurböle'n ja Baggböle'n luona viimeksi mainitulla saarella sekä Härkäpään ja Rödsund'in välillä Sarfsalö'n maalla. Erittäin vuorisia ovat sekä Suuren että Vähän Pellingin saaret, joilla jyrkät avarat vuoret, syvät notkelmat välissään, ovat tavallisia. Emsalö'n pohjois-osassa, saman saaren keski-osassa Bengtsby'n ja Yarlahclen välillä, etelä-puolella tätä kylää sekä länsi-puolella Kurböle'a on joitakuita pienenlaisia murtosoratasankoja, mutta nekin katkaisee siellä täällä jokea isompi tai pienempi vuoriharjanne. Mitään määrättyä järjestystä kukkuloiden ja laaksojen suhteessa ei myöskään ole huomattavana, kuitenkin näkyvät laaksot Vessö'n saarella parilastaan kulkevan PL ELstä suuntaa ja vuoret Pellingin saariryhmässä, Tirmo'n kylän läheisyydessä sekä Rabbas ja Sundö nimisillä saarilla tätä vastaan kohtisuoraa tahi oikeammin LEL IPLstä suuntaa. Tätä pohjoisempana huomaa mantereella Fagersta'n ja Valahden tienoilla laaksojen sekä vuorten suunnan P E:seksi. Vaikka seutu on sangen vuorinen ja epä- Vuorihar- tasainen, eivät vuoret kuitenkaan saavuta mainittavaa korkeutta, jänteitä. Mainittavin 011 Fagersta'n kaakkois-puolella oleva 130 jalan korkuinen vuori, josta ympäristöä avaralta näkyy. Ison Pellingin ja Sundby'n etelä-puolella olevat kallioiset niemekkeet eivät vallan yhtä korkeiksi kohoa. Idemmässä ovat korkeimmat kohdat Härkäpään luona; ne eivät kuitenkaan kohoa 117 jalkaa korkeimmiksi. Ulkopiirteiltään ovat kukkulat monessa kohden muodostuneet suuriksi, jyrkkärinteisiksi, sangen pirstaantuneiksi joukkioiksi, jonka jo edeltäkäsin sopii otaksuakin eruptiveistä, joita näillä snuduilla on runsaasti. Sillä täälläkin pitää se ohje paikkansa, että tämänlaatuiset vuorilajit esiintyvät suurenmoisissa muodoissa, jota vastoin gneissilajit haahmopiirteiltään ovat matalampia, pisempiä ja enemmän pyöristyneitä. Tämä eroitus on useinkin niin selvä, että jo etäältä voi arvata vuorilajin laadun. Näiden rajamuotojen välillä ovat amfibolin sekaiset eruptivit niin-

9 kuin dioriti, syeniti y. m. jotka ovat sekä pyöristyneitä että pirstaantuneitä, mutta eivät esiinny niin mahtavissa joukkioissa kuin graniti. Yastmainituista luonnonsuhteista selviää, ettei suurempia vesistöjä eikä järviä sovi olla tällä alueella olemassa. Edelliset Vesistöjä ja ovat turhanpäiväisiä kesällä kuivuvia puroja, jälkimäiset pieniä, J - arvia jonkun rahkasuon laidassa tahi keskellä sijaitsevia lampia. Suurin niistä on Sondby'n, lounaassa samannimisestä kylästä oleva järvi, jossa on kaksi pientä saarta; vähän pienempi Qvarnträsk niminen järvi on Sarfsalö'n maalla Horslök'in itä-puolella. Muita lampia eli oikeammin kuljuja on kuusi tai seitsemän Emsalö'llä, jota paitsi sellainen on Kardrag'in ja Gäddrag'in puolivälillä. Molemmin puolin sitä niemekettä, jolla Termo'n kylä sijaitsee, pistää maahan merenlahtia, joiden vesi on suolatonta ja joiden suut ovat maatumaisillaan siten muodostaen pieniä lampivesiä. Merenlahdesta on niinikään syntynyt Fagersta'n itä-puolella oleva lampi samoin kuin sekin lampi, joka sijaitsee Yessö'n maan luonais-rannalla etelä-puolella Landböle'a. Maan yleisen kohoamisen vaikuttamat rantojen muutokset Rantapiin eivät kysymyksenalaisella alueella ole juuri harvinaisia. Jo mai- " m u i l t t u m i nitut lahdet Tirmo'n kylän etelä-puolella maatuvat maatumistaan ja samoin on kaakkois-puolella Baggböle'akin olevan lähtemän laita; se on jo puoleksi maatunut ja maatumaton osa kasvaa runsaasti ruokoja. Osa Pellingin saariston pitkistä, kapeista salmista on jo niin mataloitunut, ettei niistä pääse kulkemaan muutoin kuin aivan pienillä aluksilla ja monessa kohden pistää yksityisiä kiviä ja pitkiä karia vedestä näkyviin. Rödsund'in ja Stadsland'in välinen kaita salmi on maatunut, jonka kautta tämä maa on yhdistynyt Sommarö'hön, eikä liene aivan suurta aikaa siitä kuin pitkien lahtien leikkaama Sundarö vielä oli ainakin kolmena suurena eri saarena. Emsalö'lla tavattavat pienet lammet todistavat, että alhaiset seudut suurilla saarilla verrattain uuteen aikaan ovat merestä kohonneet ja Vessö'llä kerrottiin erään sikäläisen savitasangon laiteella vuoren rinteessä olevan rauta- 7

10 8 renkaan, johon ennen oli aluksia kiinnitetty. Tätä rengasta ei nyt kuitenkaan löydetty vaikka sitä etsittiin. Metsä ja he- Metsää tosin on, vaan ei riittävästi. Suuremmilla saarilla delmälligyys. o n m et Sää töin tuskin tarpeeksi, mutta ulkosaaristossa kasvaa harvasestaan mäntyjä, joiden alla matala katajapensaikko on kallioiden rakoloihin juurtunut. Hyvin harvassa tapaa vielä jonkun hirsipuun. Tuiki harvassa on myöskin maanviljelykselle sopivia maalajeja. Ulkosaaristossa on melkeen jokainen pienikin, viljelykseen soveltuva paikka vuorten keskessä työnalainen ja ainoastaan mannerta lähempänä olevassa saaristossa tapaa vähän suurempia viljelysaloja, vaikka nekin ovat laihaperäisiä ja enimmäkseen muodostuneita tulvasavesta, murtosorasta ja turvemudasta. Elinkeinona on siis parhaastaan kalastus sekä merenkulku, jotka yleisestä toimeentulosta päättäen mahtavat ollakin hyvin tuottavia. Pellingin venheenrakennustaito on jo aikoja sitten saavuttanut mainetta ja lisännyt asukkaille tuloja; Pellingin venheet ovat merikuntonsa ja nopeutensa puolesta tunnettuja. Vuoriperän Tunnettu asia on, että jota edemmäksi siirtyy mantereesta esiintyminen saaristoon, sitä useammassa kohden pistää vuoriperä näkyviin. s&ütistossa» ja mante- Irrallisia muodostuksia on vaan pienet alat sekä niin ohuessa, reella. että vuoriperä melkeen kaikkialla on geologin nähtävissä, joten sellaisten seutujen tutkiminen 011 sekä hauska että valaiseva. Mantereella ja myöskin suuremmilla saarilla työlästyttää vuoriperän tutkimista sen päälle kerrostuneet maalajit, joiden paksuus kasvaa mitä edemmäksi merestä siirtyy. Tähän karttalehteen kuuluvalla alalla, joka on osa Suomen eteläisestä rannasta, ovat vuorilajit yltä yleensä siksi paljaita, että niiden keskinäistä asemaa käy helposti tarkastaminen, jos kohta siellä täällä ovatkin, soran ja hiekan peitossa. Hyödyllisiä Kalkkikiveä on tavattu ainoastaan yhdessä kohden, siellävuorilajeja. kin niin vähä, ettei sen käyttäminen teknillisiin tarkoituksiin voi tulla kysymykseen. Kauniin näkönsä sekä helpon saaliin ja kuletuksen vuoksi saanee sitä vastoin monessa kohden suurissa määrissä tavattavat porfyrylajit, niin rapautumaton rapakiviporfyri kuin monet dioritiporfyrit ja vallankin uralitiporfyri,

11 vastaisuudessa menekin. Etäällä Suomenlahdessa sijaitsevilla Sommarö'n saarella ja Suursaarella on jo vuorta ulosvientiä varten louhittukin, mutta luulisi kuitenkin vastamainittujen vuorilajien Pelligin saaristossakin, johon melkeen minkä kokoiset alukset hyvänsä pääsevät, joutuvan suurempaan käytäntöön. 9 Vuoriperän laatu. Vaikka karttalehden ala onkin pieni, tapaa kuitenkin, vallankin sen etelä- ja kaakkois-osassa hyvin monenlaatuisia vuorilajeja. Pohjoisimpana käsittää granitialue pohjois-osan Emsalö'a, koko Vessö'n sekä suurimman osan Vålahden maata; sitä seuraa idässä gneissigranitivyöhyke, joka, kaartuen pohjoista kohti, Härkäpäästä sekä pohjois-rödsund'in ja Horslök'in kylistä poikki Kahhöle'n selän leviää itäänpäin Vatskär'in kautta. Tämän etelä-puolella on gneissivyöhyke, joka alkaen pienistä luodoista Emsalö'n etelä-puolella myöskin kaaren muotoisena juoksee Pellingin saariryhmän pohjoisen osan, Vålahden maan ja Horslök'in eteläisimmän osan, koko Sundarö'n ja Vatskär'in etelä-osan kautta sekä jatkuu Herrskär'in ja Bastö'n tiloille kuuluvilla saarilla. Vielä etelämmässä ilmestyy dioriti ja uralitiporfyri jatkona karttalehteen N:o 3 merkityille, itä-tokan'illa tavatuille amfibolin sekaisille vuorilajeille sekä leviää Pellingin ja sitä idemmässä olevien läheisten saarten yli. Kaikkian idemmässä esiintyy porfyrigraniti eli oikeastaan rapakivi ainoana vuorilajina melkoisella alalla; sen raja gneissiä ja gneissigranitia vastaan kulkee noin luoteista suuntaa. Vielä on tavattu bronziti- ja olivinigabbroa, diabasia, euritiporfyria, epidositia ja granatifelsiä, kalliopiitä, rakeista kalkkikiveä, välkky-, kvartsiti- ja talkkiliusketta, mutta niin vähissä määrin, ettei niitä ole voitu kartalle merkitä, jonka vuoksi niiden esiintymistapa ja löytöpaikat ainoastaan kertomuksessa tuonnempana mainitaan.

12 10 Välkkygneis- Toisaalta ympäröi, graniti ja gneissigraniti, toisaalta amfi- Sla- bolin sekaiset vuorilajit sitä gneissimuodostusta, joka ennen mainituilla paikoilla esiintyy. Harmaata välkkygneissiä tavataan parhaastaan Vålahden maan etelä-osassa Termo'n kylän seudussa, jossa se on vallitsevana vuorilajina. Siellä ei se kuitenkaan ole tyypillinen eikä aivan puhdas, sillä se vuoroittelee useassa kohden amfiboligneissin kanssa ja on dioriti- ja pegmatitisuonien läpäisemä. Bräudholm'alla on kloritiakin tässä vuorilajissa satunnaisena aineksena. Vätskär'illa esiintyvä sisältää parhaastaan harmaata, joskus punaista ortoklasia, valkoista tahi vihertävää plagioklasia, vaaleanharmaata kvartsia sekä mustaa, joskus vihreätä välkkyä jota paitsi se on hiukan amfobilin sekaista. Stadsland'in maalla tavattavassa välkkygneississä on myöskin vähän sälekiveä ja Rabbas'illa luovat sille lasimaiset, harmaat kvartsija punaiset maasälpäjyväset porfyrimaisen nä'ön. Kun nämä viimeksi mainitut ovat vuorilajissa suurempina, mykiön tahi silmän muotoisina syntyy selvä porfyri- tahi silmägneissi, jota tavataan Rödsund'in kylän tiluksilla ja sen läheisellä Byö'n saarella sekä etelässä Lölholm'an, Farbastholm'an, Herrskär'in ja Bastö'n saarilla. Mainitulla gneissialueella on monessa kohden väriltään sekä punaista että harmaata euritigneissiä. Sisältäen samoja aineita kuin gneissi muuttuu se joskus kuten esim. Rödsund'illa rauta- ja maneittikiisua sisältäväksi välkkyliuskeeksi, toisin paikoin taas kalliopiiksi niinkuin Granskär'in saarella kaakkois-puolella Herrskär'ia. Rabbas'in suurella saarella on vuorilaji parhaastaan harmaanväristä euritigneissiä, sisältävä harmaata ortoklasia, valkeata rakeista kvartsia sekä mustaa tai valkoista välkkyä. Kulkusuunta, joka Vålahden maan länsiosassa melkeen äkkijyrkällä kaateella on IPI LEL:nen, muuttuu idässä L Lseksi, jonka ohessa kaade, ollen milloin pohjoinen milloin eteläinen, vaihtelee äkkijyrkästä melkeen vaakasuoraksi. Amfiboli- Amfiboligneissi leviää varsinkin itää kohden vaajamaisesti gneissiä. Sundarö'lla ja sen etelä-puolella olevilla saarilla, Sommarö'n saarella sekä Stadsland'in maalla aina Rödsund'iin ja Horslök'iin.

13 Vähillä aloilla on tämä vuorilaji vallitsevana myöskin Ison Pellingin länsi-osassa ja sen etelä-puolella olevilla saarilla sekä Vessö'n saaren itäisellä niemellä, jossa se 011 hyvin hienoliuskeista. Monessa kohden välkkygneissin seuralaisena noudattaa se tämän kulkusuuntaa ja kaadesuhteita. Kerrosvaihdoksessa molempien näiden vuorilajien kanssa tapaa joskus sälekiviliusketta ja malakolitikerroksia sekä dioritia ja amfiboliliusketta. Ensinmainittuja vuorilajia on parhaastaan Rödsund'in kylään kuuluvalla Bergholma'n saarella, jälkimäisiä Byö'n saarella;'sundarö'n saarella ympäröi pyörömäisesti mutkistuneet amfiboligneissi-vuolut gneissigranitia. Paikoittain muuttuu se amfiboliluiskeeksi esim. jo mainitulla Byö'lla ja Färbastholm'an saarella, jossa se myöskin käy porfyrimaiseksi sekä muuttuu Vatskär'in luodolla euritintapaiseksi hienorakeiseksi, punaista ortoklasia, harmaanvalkoista kvartsia, harmaata kimeltelevää välkkyä ja mustia amfibolikiteitä sisältäväksi vuorilajiksi. Punaista toisintolajia on huomattu viimemainitussa paikassa sekä Flottskär'illä, jossa se sisältää apatitia nimeksi; kummassakin kohden määrää lihankarvainen ortoklasi vuorilajin värin. G-ranholm'an, Sundarö'n kaakkois-puolella olevalla saarella näkyi amflboligneissi-lohkareita gneissigranitin sisässä ja Ison Vätholm'an ja Byttholm'an pienillä luodoilla, kaakkois-puolella Byholm'aa oli mainitun vuorilajin möhkäleitä syenitigranitin sisässä. Granatigneissiä, joka 011 saanut nimensä siinä olevista gra- Granatigneisnateista, on tavattu ainoastaan yhdessä kohden koko kartta-alu- s i a - eella, nimittäin Horslök'in kylän rannalla ja sielläkin vähässä määrässä, väriltään punaisena sekä vähin amfibolin sekaisena. Byön saarella oleva amfiboligneissi sisältää myöskin joskus granateja, vaikk'ei siinä määrässä, että vuorilajia sopisi granatigneissiksi nimittää. Yhtä vähän kuin edellistä vuorilajia tapaa välkky-, vaikkykvartsiti- ja talkkiliuskettakaan. Ensinmainittu esiintyy Ison Pel- kvartsiti- ja lingin kylän seudussa, jossa sen suunta 011 LEL IPI:nen sekä k e t t a myöskin pitkin Rabbas'in etelä rantaa, joka viimeksi mainittu paikka luultavasti on edellisen jatkoa, vaikka meri on välissä. 11

14 12 Viimeksi mainitulla paikalla sijaitsevat muutkin yllämainitut vuorilajit, vaikka niin pieninä kerroksina, ettei niitä ole voinut kartalle merkitä. Välkkyliuske on siellä vaaleanharmaata ja hyvin kvartsikasta, joskus sälekiventapaista sekä sisältää etelä Finnsholm'an saarella aivan pohjois-puolella Herrskär'iä almandinejä. Kvartsitiliuske on vaaleanpunaista, rakeista ja hiekkakiven kaltaista sekä myöskin valkeata talkikasta, sisältäen harmaita, lasisia kvartsirakeita. Ennenkuin alamme kertoa eruptivisista vuorilajeista lienee paikallaan mainita muutamista omituisista, kerrostuneiden vuorien vuolumuodoista, joita on huomioon otettu. Kabböle'n ja Rödsund'in luona on vuorikumpuja, joiden juuret ovat vaippamaisesti kerrostuneista metamorfisista vuorilajeista muodostuneita, mutta joiden huippu on eruptivinen. Siellä 011 välkkygneissi kerrostunut granitin ja pegmatitin ympärille, mutta Sundarö'n luoteis-puolella olevalla Fallholm'an saarella samoin kuin Bisaholm'ankin luodolla, joka sijaitsee Sundarö'n etelä-puolella, on vuoren juuri muodostunut amfiboligneissistä. Paitsi ennen mainittuja pyörömäisesti mutkistuneita vuoluja Sundarö'n saarella, jossa amfiboligneissi ympäröi gneissigranitia, huomattiin samanlaisia Korsholm'alla, koillis-puolella Herrskär'in luotoa, missä kvartsiti- ja amfiboliliuske on kerrostunut dioritin ympärille. Kieroja vuoluja on tavattu kahdella pienellä saarella lähellä Dödmansholm'aa, pohjois-puolella Stadsland'in maata, joilla se on järearakeista välkkygneissiä; samanlaatuisia graniti- ja pegmatitisuonien läpäisemiä gneissivuoluja on myöskin Rödsund'in kylän tiluksilla sekä Byö'n saarella, jossa vuolut ovat euritigeissiä ja sälekiviliusketta ja jossa kierous selvästi on syntynyt granatifelsin vaikutuksesta. Gneissigra- Gneissigranitin alue 011 jo ennen ilmoitettu. Tämä vuorinitia. laji, joka selvän liuskeisuutensa kautta ainoastaan suuressa joukkiossa esiintyen eroaa granitista, on usein parallelipipedisesti halkeillut, jommoisena sitä sangen kauniina löytyy Säftägtholm'alla aivan Vatskär'in etelä-puolella. Sen yhdistys on vaihtelevainen; viimemainitulla saarella on se vaaleanpunaista or-

15 toklasia, keltaisenvalkeata oligoklasia, liarmaata kvartsia sekä mustaa, joskus keltaisenvalkoista välkkyä, mutta Sundarö'n saarella on vuorilaji yhdistynyt harmaasta ortoklasista ja valkeasta kvartsista, muut ainekset samanlaatuiset kuin edellisellä paikalla. Emsalö'n saaren etelä-puolella olevilla luodoilla tapaa sangen tyypillistä, punaista gneissigranitia; Örskär'istä otettu näyte sisälsi: Piihappoa 77,so pros. Kiinteän maakuoren vuorilajeista on granitilla suurin sija. Granitia. Täyttäen Vålahden maan keskustan on se sen suuren granitialueen jatkona, joka kartalehdellä N:o 3 tavataan Helsingin pitäjän keski- ja Sipoon pitäjän etelä-osassa. Rakenteeltaan hyvin järeärakeinen muuttuu se paikoittain maasälpäkiteiden suurentuessa porfyrimaiseksi kuten esim. Kurböle'n ja Landböle'n lähettyellä Vessö'n saarella, jonka ohessa se osoittaa rapautumiseen taipumista. Vålahden maalla on se sitä vastoin vähän hienorakeisempaa mutta hyvin oligaklasin sekaista ja siten yhdistykseltään lähenevä vähän idempänä olevaa rapakiveä. Missä taas välkky suuremmassa määrässä astuu amfibolin sijaan, kuten joskus Vessö'lla, mutta vielä useammin Emsalö'lla, jonka etelä-puolella syeniti ilmestyy, käy vuorilaji kovemmaksi. Myöskin Hamnholma'n saarella, joka on kaakkois-ilmalla Vatskär'in luodosta, huomattiin vähin granitia; se on rakenteeltaan porfyrimaista sekä yhdistynyt suurenpuoleisista, perlemorille välkähtävistä vaaleanruskeista ortoklasikiteistä ynnä pienemmistä vihreänharmaista, joskus keltaisenpunaisista vähän haalakammista oligoklasikiteistä, valkoisesta ja harmaasta kvartsista, mustasta välkystä sekä vihreänmustasta amfibolista, joka usein muuttuu keltaisenvihreäksi epidotiksi. Mitä ulkomuotoon tulee on se samanlainen kuin graniteilla kaikkialla, nimittäin pirstainen, jylhä ja jyrkkärinteinen. Mainittavin syenitigranitin löytöpaikka on Emsalö'n saaren Syenitigraeteläisin osa sekä siihen liittyvä Haksalö'n iso saari, mutta tämä - m t i a vuorilaji esiintyy myöskin Rödsund'in Byö'llä ja Standsland'in etelä-osassa sekä leviää soikelonmuotoisesti Sundarö'hön ja Röd- 13

16 14 sund'iin kuuluville saarille. Emsalö'lla tavattava syeniti-graniti on laadultaan järeäkiteistä vuorilajia, jossa amfiboli melkeen tykkänään on astunut välkyn sijaan. Maasälpä on parhaastaan punaista ortoklasia vähin samanväristä plagioklasia seassa; kvartsi on sinistä, joka vuorilajille luo kauniin näön. Idemmässä, niinkuin Byö'llä on vuorilaji mustaa amfibolia, ruunia kullankiiltävää välkkyä, valkoista tahi harmaanvalkoista kvartsia sekä harmaata ortoklasia, jotka kaksi viimeksimainittua ainesta parhaastaan synnyttävät vuorilajin harmaanlaisen värin. Vuorilajin punainen muunnos on tavallisin kartalehden läntisessä alueessa, jota vastoin se parhaastaan harmaanvärisenä esiintyy sen itä-osissa. Dioritia. Dioriti on vallitsevana vuorilajina Isolla Pellingillä, Öland'in maalla ynnä näiden etelä-puolella olevilla pienillä saarilla sekä Korssund'in, Högholm'an ja Tallholm'an saarilla. Tässä jakautuu pääjoukkio kahteen haaraan, joista pohjoisempi aluksi ollen merenalainen ensiksi tulee näkyviin R^bbas'illa, eteläisempi taas kulkee Sandholm'an saaren etelä rantaa sekä jatkaa sitten Bastö'n saaren etelä-puolitse lounasta kohti. Rödsund'in lähetyellä on myöskin vähin määrin samaa vuorilajia, jonka kulkusuunta on melkeen LEL:nen. Dioriti on ensinmainituilla paikoilla sangen hienorakeinen, mutta muuttuu idempänä järeärakeisemmaksi sekä näkyy joka paikassa yhdistyksensä puolesta olevan samanlainen; se on nimittäin yhdistynyt vihreänharmaasta oligoklasista, joka rapautuneena muuttuu valkoiseksi, mustanvihreästä joskus pilsteisesta amfibolista sekä vihreästä välkystä. Näiden pääainesten rinnalla tapaa vielä toisiakin, esim. G&sholm'an ja Träskholm'an saarilla, jossa vuorilaji on sälekiventapaista ja Högskär'in luodolla, missä on tavattu maneittikiisua sekä Rabbas'illa, jossa vaskikiisujyväsiä on huomattu. Pellingistä Bastö'n sivutse etelää kohti laajeneva dioriti-ala saapi porfyrimaisen näön, usein muuttuen uralitiporfyriksi, ja on parhaastaan yhdistynyt keltaisenvihreästä oligoklasista ja mustanvihreästä amfibolista, joka joskus on sälekiventapaista joskus taas pyöreäsärmäistä, sekä vähästä mustasta välkystä. Sellaisena tavataan sitä Bastö'llä ja

17 Brokholma'lla, jossa se myöskin sisältää sälekiveä, magnetitia ja maneittikiisujyväsiä, Flottskär'illa, Nyvikholm'alla y. m. Prof. F. J. Viik on mikroskopilla tutkinut tätä vuorilajia ja siitä antanut seuraavan selityksen: Isoila Ledisholm'an saarella Pernajassa löytyvä dioriti on hienorakeinen sekoitus vihreästä, hyvin dichroitisesta amfibolista sekä vähästä biotitista ja plagioklasista. Siinä on myöskin runsaasti, muodoltaan pyöristyneiden kristallineulasten kaltaisia apatitikiteitä". Dioriti on joskus rakenteeltaan liuskeinenja muuttuu siten dioritiliuskeeksi, yhdistykseltään samanlainen kuin dioriti, mutta mahdollisesti enemmän välkkyä sisältävä. Myöskin liuskeisessa muunnoksessa tapaa vihreänvalkeita, rapautuvia oligoklasijyväsiä. Paitsi ennen mainituilla paikoilla on kehänmuotoisesti taipuneita vuoluja huomattu myöskin Flottholm'alla, jossa kauniisti taipuneita; dioritiliuskevuoluja on kerrostunut dioritin ympärille. Sekä yhdistyksen että esiintymisensä puolesta kuuluu uralitiporfyri Uralitiporsamaan muodostukseen kuin dioritiporfyri. Tumman vihreässä " f y n a pohja-aineessa on siinä uralitikiteitä hajallansa ja on sitä sangen laajalta Pienen Pellingin maalla, tämän etelä- ja koillis-puolella olevilla saarilla, Sandö'n saarella sekä idempänä Bredholm'alla ja Flottskär'illa. Viimeksi mainitulla paikalla löytyy myöskin nimeksi apatitia ja rautakiisua. Tahkottuna ja kiilloitettuna pistävät tummat amfibolikristallit sangen selvästi ja kauniilla tavalla monenlaiseen vihreään vivahtavasta pohja-aineesta silmään ja pitäisi tämän vuorilajin siis, vallankin kun sen kuletus saaristosta on helppo, hyvin soveltuvan suurempiin ja pienempiin rakennuskoristuksiin. Uralitiporfyrin Pienestä Pellingistä on huomattu sisältävän: Piihappoa 55,6o pros. Pieninä suonina tapaa sekä dioritissa että euritigneississä ainoastaan vähissä määrin epidositintapaista dioritia Vätskär'in ja Sundarö'n kyläin tiluksilla. Varsinaista epidositia on Nyvik- Epidositia. holm'alla, Mäsholm'alla y. m. paikoissa, joissa se on yhdistynyt keltaisenvihreästä epidotista ja valkoisesta kvarisista, mutta Sun- 15

18 16 darö'lla on se rakenteeltaan hienorakeista, joskus pilsteistä sekä parhaastaan muodostunut keltaisenvihreästä epidotista sekä mustanvihreästä amfibolista, harmaasta kvartsista ja vähissä määrin myöskin punertavasta oligoklasista. Amfiboliki- Amfibolikivi, amfiboliliuske ja sälekiviliuske esiintyvät ainoastaan vähissä määrissä samoilla paikoilla ja hartaassa yhteysälekivilius- dessä dioritin ja dioritiliuskeen kanssa, joiksi ne usein muuttuketta. vat. Ensinmainittu vuorilaji on melkeen pelkkää amfibolia, jossa joskus on merkiksi vaski-, rauta- ja maneittikiisua. Molemmat viimeksi mainitut, joiden löytöpaikkoja on Buguholm, Fårbastholm, Korsholm y. m., ovat yhdistyneet, edellinen sälekiventapaisesta amfibolista sisältävä felsitiryhmiöitä, jälkimäinen mustista tahi vihreistä amfibolineulasista, mustanharmaasta välkystä, vihreistä kloritisuomuista ja harvalukuisista keltaisenharmaista oligoklasijyväsistä. Prof. Viik on mikroskopilla myöskin tutkinut Ison Pellingin amfiboliliusketta ja siitä antanut seuraavan selityksen: Tämä vuorilaji, joka makroskopisesti on jotenkin kloritiliuskeen näköistä näyttäytyy mikroskopin alla suurimmaksi osaksi olevansa amfibolia ja vähin maasälpää. Siellä täällä on siinä hajallansa läpinäkymättömiä jyväsiä maneittista rautamalmia sekä pieniä, punaisenruskeita läpikuultavia rautavälkkysuomuja. Muutamissa lajeissa voipi jo makroskopisesti eroittaa amfibolin ja toisissa on uralitikiteitä porfyrimaisesti vuorilajissa". Rakeista Rakeista kalkkia on tavattu ainoastaan yhdestä kohden kaikkia, alueella, nimittäin Byö'n saarella pieni kerros dioritiliuskeen sisässä; laadultaan on se sälpäistä ja väriltään valkoista. Dioritin ja dioritiliuskeen ohessa sekä euritigneissin alueella Kalliopiitä. löytyy kalliopiitä. Vatskär'in kylän tiluksilla sekä Hästö'lla ja Buguholm'alla 011 vuorilaji yhdistynyt punaisesta tahi ruskeasta milloin hienorakeisesta milloin tiviistä ortoklasista, vaaleammasta oligoklasista, valkoisesta tai vihreästä, kimaltelevasta, kloritintapaisesta välkystä, joka joskus 011 mustaakin, ja valkoisesta tahi harmaasta kvartsista, sekä sisältää hajallista, hienoa kullankiiltävää rautakiisua, jonka ohessa siinä myöskin löytyy vähin

19 keltaisenvihreätä epidotia sekundarista alkuperää. Useimmiten 011 vuorilajin sisusta harmaa tahi vihreänharmaa ja ainoastaan pinta punainen, niinkuin Byö'lla Stadsland'in maalla. Pattholm'alla oli kalliopii vaaleanvihreätä sekä vähän kalkikasta; Herrskär'illä sekä Bastö'llä tavattiin sekä vihreänharmaa että musta toisintolaji. Karttalehden itäisessä osassa vallitsee yksin omaan rapakivi, Eapakiv joka tästä alkaen ulottuu yli suuren osan Wiipurin lääniä. Tämän vuorilajin esiintymisestä Suomessa lausuu Holmberg *) seuraavalla tavalla. Tällä rapautumisensa kautta Suomenmaalle omituisella vuorilajilla, joka geologisessa suhteessa on granitin ja porfyrin välimuotona, on etelä-suomessa jotenkin määrätyt rajansa. Se alkaa Pernajan kirkon ja Loviisan kaupungin väliltä sekä ulottuu idässä Yuoksenjoelle asti. Pohjoisessa näkyy tämä ala rajoittuvan siihen Maanselän haaraan, joka kulkee Valkialan ja Luumäen pitäjien kautta. Rapakiveä on muissakin kohden Suomessa, mutta sitä ei ole joka paikassa niin tarkoin tutkittu, että voisi paikalleen sen rajoja määrätä. Siten on esim. suuri osa Ahvenanmaan manteretta tätä vuorilajia; Turun läänissä on se valtaavana vuorilajina Laitilan, Merikarvian, Euran ja Eurajoen pitäjissä sekä esiintyy myöskin vähemmissä määrin Rautalammin pitäjässä Kuopion lääniä ja Pieksämäen pitäjässä Mikkelin lääniä". Mainituista löytöpaikoista ei kuitenkaan sovi lukea muita kuin Wiipurin läänin etelä-osassa olevata varsinaiseen rapakivialueesen kuuluvaksi, sillä vaikka muissakin paikoissa asultaan ja yhdistykseltään samanlaista porfyrigranitia löytyy, eroaa se kuitenkin, niinkuin Holmberg'kin sanoo, Wiipurin läänissä löytyvästä siinä että se joko on rapautumaton tahi rapautuu tätä paljon liitaammasti. Niin rapakivessä kuin porfyrigranitissa 011 maansälpäpalloja, joita oligoklasi ympäröi, jolla rapakivessä näkyy olevan suurempi taipumus hajoamiseen kuin porfyrigranitissa. Karttalehden alueella tavattava rapakivi sisältää tummaa, pu- *) Material till Fiulands Geognosi siv. XV & XVI. 17

20 lfl naisenruskeata ortoklasia, harmaata kvartsia ja mustaa välkkyä sekä joskus vaikka harvoin vähin amfibolia. Ortoklasi esiintyy 3 tuuman kokoisissa palloissa, joita 1 2 linjan paksulta ympäröi oligoklasi, joka rapautuneena on keltaisenruskeata ja himmeämpää kuin ortoklasi, joka sitävastoin on perlemorinkiiltoista. Hienorakeisia rapakiven suonia ja pahkiija tapaa tavallisessa järeäkiteisessä vuorilajissa Kyrkskär'illä, Altarskär'illa ja Långörn'illa, pieniä saaria vähän idempänä Vätskär'iä, mutta lähellä olevalla Hamnholm'an saarella muuttaa rapakivi jo luonteensa ja käy amfibolinsekaiseksi. Rapakiven näyte, otettu Busholm'an saarelta, kaakkoispuolella Vätskär'iä sisälsi. Piihappoa 75,6o pros. Pegmatitia. Pegmatiti ei esiinny itsenäisenä, se läpäisee vaan joko suonimaisesti tahi ruhomaisesti muita vuorilajeja. Vaikka nämä suonet usein ovat jotenkin suuria, ei pegmatitiin sulkeutuneet maasälpä- ja kvartsiryhmiöt kuitenkaan ole niin isoja, että niitä kannattaisi teknillisiin tarpeisiin louhia. Hästholm'an saarella aivan etelä-puolella Vätskär'iä tavataan suurimmat suonet. Siellä on gneissigranitissa kolme 6, 18 ja 48 jalan paksuista pegmatitisuonta, joiden suunta on PL EI sekä yksi 81 jalan paksuinen, I L:een juokseva suonikerros amfiboligneississä. Vatskär'in maalla tavattiin I L:stä suuntaa kulkeva 3 jalan paksuinen pegmatitisuoni, joka laiteilta on järeä, mutta keskeltä hienorakeinen sekä Säftägtholm'an, Vätskär'in etelä-puolella olevalta saarelta greissigranitissa kaksi suonta punaista pegmatitia, toinen 6 toinen 18 jalan levyinen. Vielä on muutamilla sanoilla mainittava eräistä vuorilajeista, joita joko eruptivisinä tai rakojen täytteinä on sangen Muita vuori- vähissä määrin tavattu. Bastö'n kaakkois-puolella olevilta Virlaföa. skär'in luodoilta tavattiin bronziti-gabbroa, joka asultaan on keskirakeista ja suunnaltaan PPL:stä. Makroskopinen tutkimus on osoittanut sen yhdistyneeksi harmaasta, perlemorinkiiltoisesta, joskus sinertävästä labradorista, vähästä oligoklasista, titaninpitoisesta magnetitistä ja rautakiisusta sekä harvoista ruskeista

21 välkkysuomuista. Tätä samoin kuin toistakin Kräkskär'iltä otettua gabbrolajia on prof. Yiik mikroskopilla tutkinut ja niistä antanut seuraavat tiedot: Krakskär'in gabbro Pernajasta kuuluu olivinimattomiin gabbrolajeiliin ja liittyy siis Vampulan, Heinolan y. m. paikkojen gabbroon. Sen aineksina on parhaastaan vihreä diallagi ja väritön osasta saussuritimainen plagioklasi, jossa kummassakin 011 kosolta jyväsien ja neulasten muotoisia mustia mikroliteja, jotka plogioklasissa ovat niin pieniä, että vasta 1,000 kertaa suurennettuina selvästi näkyvät. Sitä paitsi on siinä, mikä olivinistä puhtaassa gabrossa on harvinaista kyllä, väriltään vihreätä rakenteeltaan säkeentapaista rhoinbista pyroksenia. Vielä on siinä, vallankin diallogi-erikkojen (individien) ympärystässä, amfibolia sekä sangen suuria värittömiä kiteitä, joiden läpileikkaus 011 säännöllisesti heksagonalinen. Vuorilajin tuiki emäksellinen laatu, epätasainen pinta ja vähäinen chromatillinen polarisationi todistavat, etteivät nämä kiteet ole kvartsia; kalkkisälpää eivät myöskään ole, kosk'ei lievennetty happo niihin pysty, eivätkä siis voi olla muuta kuin apatitia. Hauska olisi siis saada selville tämän vuorilajin fosforihappomäärän. Vihdoin mainittakoon, että vuorilajissa on sangen runsaasti rautamalmia, joka luultavasti, kuten tavallisesti ainakin gabbrolajeissa, on titanikasta. Puhalluspillinäyte ei tosin osoittanut titania, mutta mustan rautamalmin lähellä olevat valkoiset, nutturavillan näköiset rapautumat viittaavat sitä kuitenkin vuorilajissa löytyvän. Virskär'in gabbro Pernajassa sisältää samoja aineksia kuin edellinen vuorilaji ja voinee siis otaksua sen olevan genetisessä yhteydessä tämän kanssa. Bronzitia ei siinä näy, mutta amfibolia on sen sijaan paljoa enemmän. Yleiseen on tämä vuorilaji vähemmän emäksellinen kuin edellinen, joka näkyy siitä että se sisältää vaan vähän rautamalmia, jonka vuoksi se onkin paljon vähemmin rapautunut. Maasälpä on kirkasta ja läpikuultavata sekä osoittaa polari-valossa selvän kaksoisnaarmoituksen". Ylläolevan osoituksen johdosta tutkittiin Krakskär'in gabbroa fosforin puolesta ja huomattiin sen sisältävän 0,647% fos- 19

22 20 forihappoa, joka vastaa noin 1,54% apatitia. Virskär'iu gabbrolaji01 huomattu sisältävän: Piihappoa 53,6o pros. Bastö'n pohjois-rannalla sekä Rabbas'in kaakkois-kärellä esiintyy Olivinigabbro ruhomaisesti doiritin seurassa, sisältäen vihreätä diallagia ja serpentinijyväsiä sekä vähin plagioklasia euritigneississä. Yhtä harvinainen on diabasi, joka esiintyy kerrossuonena euritigneississä ainoastaan Bastö'n IPI puolella olevalla Isolla Ledisholma'n saarella; suonen seinämillä on asu tiviimpi kuin suonen sisässä. Byö'lta tavattiin granatifelsia, joka parhaastaan on vähän rikkikiisua sisältävistä ruunin värisistä granateista yhdistynyt. Kalkholm'an saarelta Sunesund'in salmen rannalta Tirmo'n kylän tiluksilla löydettiin vähän enemmän kuin sata vuotta sit- Maimeja ten maneitti-rautamalmia ja kalkkiaihe, mutta näiden käyttämisestä ei voinut tulla puhetta, kun sijaitsivat aivan meren rannalla pienillä saarilla. Rödsund'ille kuuluvalla Byholm'alla on 2:ksi kaivos-alkua, nekin vanhoilta ajoilta. Läntisempi niistä, joka sijaitsee viiden sylen päässä vieläkin Kaivosniemeksi" nimitetyn niemen rannasta, on 8 sylen pituinen, 5 sylen levyinen 1 sylen syvyinen. Noin viisikymmentä syltä koilliseen tästä on toinen samankokoinen, jossa ainoastaan maneitti- ja rautakiisua näkyy olevan granatifelssissä, joka on sulkeutunut amfiboliliuskeesen, jota puolen sylen paksuinen kerros amfiboli- ja euritigneissiä ympäröi, kulkien idästä länteen ja kallistuen 20 etelää kohti. Tämän kaivos-alun itä-seinällä on 1 sylen paksuinen, tummaa välkkyä sisältävä hulpio ja turhaa työtä näkyy tässä enemmänkin tehdyksi. Kaivosköyniöllä kasvava mänty, jonka ikä oli 87 vuotta ja joka varmaan sanottiin kolme vuotta sitten kaadetuksi, osoitti että työ näissä kaivos-aluissa on 1790 vuoden seuduissa lakkautettu. Näihin malmiaiheita koskeviin tietoihin, joilla nykyjään on ainoastaan historiallinen arvo, lisät-.jämmahnia. täköön, että kalanpyydyksissä joskus nousee järvi- eli n. k. rahamalmia etäällä Suomenlalidessa Herrskär ja Kärrklubbarna nimisten luotojen luona.

23 Useimmissa nyt mainituissa vuorilajeissa tapaa monenlaisia mineraleja, joilla vähyydensä vuoksi ei kuitenkaan ole käytän- Miueraleja. nollista merkitystä, mutta koska tutkimustyössä ovat tulleet huomioon otetuksi, lienee paikallaan lyhykäisesti mainita niiden löytöpaikkoja. Byö'n etelä-rannalla, molemmin puolin n. s. Skröjviken lahtea on monta 3 5 sylen paksuista granatifelsistä muodustunutta kerrossuonta, joissa paitsi sälekiveä on sinkkikiillukkaa, vaski- ja maneittikiisua nimeksi sekä speerkiisua runsaasti. Granatifelsi on amfiboliliuskeesen sulkeutunut, jota pystysuorissa vuoluissa idästä länteen juokseva eiiritigneissi vuorostaan ympäröi. Mössholm'an saarella Byholm'an kaakkoispuolella on dioritinystyrässä pieninä suonina ja täplinä malakitija lasuripintaista vaskikiisua sekä rautakiisukristalleja. Samaa mineralia on nimeksi tavattu myöskin Svartholm'alta, Bergholmilta, Herrskär'ilta y. m. Ainoastaan merkiksi on myöskin tavattu vaskikiillettä ja arsenikkiisua, edellistä pieneltä Andholm'alta, jälkimmäistä Horslök'ilta ja Yastaholma'lta kalliopiistä sekä Byö'lta porfyrigneissistä. Magnetitia ja titanikasta magnetitia on dioritissa Krakskär'illa ja gabbrossa Virskär'illä sekä apatitia kalvon muodossa Löfholm'alla, Lökskär'illa y. m. saarilla. Sitä paitsi on tavattu harmaansinertävää flusspatia Pattholm'alla, serpentinia kalvona Byö'lla, kloritia Flottskär'illa, skapolitia Byholm'alla, grafitia Larsskär'illä, almandinia etelä- Finsholm'alla sekä kaunista sinistä kordieritia Bergholm'alla ja Lillörn'illa. 21 Irtonaiset maakerrokset. Hyvin ymmärrettävä asia on, että irtonaisia muodostuksia, niin vuorisessa seudussa, kuin tämän karttalehden alue on, tapaa vaan vähissä määrin. Vallitsevin niistä on murtosora, Mustosoraa. joka karttalehden läntisessä osassa ainoastaan muutamilla poikkeuksilla sijaitsee vuorten välissä. Vaikka ollen saaristossa ei

24 22 niustosora näkönsä eikä laatunsa puolesta eroa sisämaassa tavattavasta ja näkyy muodostuneeksi seudulla löytyvien vuorilajien rapautumistuotteista. Muutamin paikoin lienee se syntysin runsaassa määrässä löytyvistä rapakivilohkareista, jotka rapautuneena ovat erinomaisen soveltuvia maanteiden sannoitukseen. Saaristolle omituisena muodostuksena mainittakoon siellä täällä tavattavat, murtosorasta ja siirtolohkareista muodostuneet moränintapaiset särkät. Sateet ja laineiden hyöky ovat täällä liöljytelleet hienompaa soraa ja hietaa, jonka ohessa maininki pitkin rantoja ja vuorten rinteille on kasannut sangen säännöllisiä, paikoittain paksuja ja jotenkin avaroita penkereitä. Sellaisten löytöpaikkoina mainittakoon Kabböle ja Horslök sekä Bastö, jossa ne eroittavat suot toisistaan, niin myös Fårbastholm ja Träskholm. Uurteita. Ei missään käy uurteiden suuntaa niin sopivasti tarkastaminen kuin saaristossa. Vuori pistää melkeen joka askeleelle näkyviin ohuesta maakerroksesta ja yltä yleensä tapaa jääpeiton entiseen aikaan uurtamia sileitä kallioita. Kauniimmasti silistyneet ja kiiltävät kalliot ovat amfiboligneissiä, johon ilman vaikutus ei niin pysty, kuin moneen muuhun vuorilajiin; niitä on Korsholm'an, läntisen Risholm'an ja Bredholm'an saarilla. Kartta lehden alueella tehdyistä uurtohavannoista (vähän yli 750) näkyy, että niiden pääsuunta vaihtelee P 25 L ja P 20 L välillä, joista edellinen on vallitsevana karttalehden läntisessä osassa. Mitä risti uurteisiin tulee vaihtelee niiden kaksi suuntaa P 60 L:sestä P 45 I:seen. Yhdessä kohden on neljä eri suuntajärestöä huomattu, nimittäin P 10, 15, 20, 25 L. Kompassin hairahdusta ei havantoja tehdesssä ole huomioon otettu. Hiidenkir- Melkeen yhtä monilukuisia ovat ne hiidenkirnut ja sor- joita paikoittain jotenkin korkealla merenpinnasta vuoren rinteillä tavataan. Karttalehden alueella on 90 sellaista löydetty, useammat kuitenkin jotenkin pieniä. Busliolm'alla on 22 jalkaa merenpintaa ylempänä puolisylenterin muotoinen pystysuora, 30 jalan korkuinen ja 6 jalan levyinen sorvaus; saman korkuinen, 3 ä 4 jalan levyinen ja 2 jalan syvyinen on Furu- nuja ja sor- vaukset,

25 kubben'illa ja samanlainen ainoastaan 6 jalan korkuinen etelä- Tavistholma'n saarella Horslök'in kylässä. Hiidenkirnuilla 011 samanlainen soikea, melkeen kaukalomainen muoto. Krakskär'illa 011 neljä sellaista, joista yksi jalan pituinen 1 % jalan levyinen sekä 1 jalan syvyinen, toinen on pituudeltaan, leveydeltään ja syvyydeltään 4 jalkaa ja Byö'lla on kaksi yhdenkokoista, 3 jalan pituista, 2 jalan levyistä ja 2 jalan syvyistä hiidenkirnua. Enemmän ympyräkehäisiä eli niin sanoaksemme,,patamaisia" ovat seuraavat sorvaukset. Busholm'alla oleva on 3 jalan pituinen ja levyinen sekä 2 jalan syvyinen, toinen Trögskär'illa on 4 jalkaa läpimitaten ja 2 jalkaa, syvä. Enin on näitä syvennyksiä Aspskär'illä, missä niitä on huomattu 18, Krokskär'illä on 15 tavattu ja Trögskär'illa 7 sekä Byö'lla 4, joista yksi on kaksoiskirnu. Sellainen 011 myöskin Töjholm'alla. Jääkauden jälkiä on paitsi uurteet ja silistyneet kalliot myöskin siirtolohkareet. Koko seutu on näistä sangen rikas, Siirtoiohkajoiden koko monasti hämmästyttää. Suurimpia on yksi Bred- ' r e i t a holm'an rannalla; se on 15 sylen pituinen, 5 sylen levyinen ja 3 sylen korkuinen. Vuorilaji on niissä dioritiliusketta, arafiboliliusketta, rapakiveä, kvartsikasta välkkyliusketta, jopa joskus harmaata kalkkikiveä tahi raudanpitoista punaista dolomitia. Rapakivilohkareet eivät vasten luuloa ole aivan suuria, vaikkapa tavallisimmat kaikista ja rapautumisen kautta helposti häviäväiset. Sangen harvinaisena mainittakoon läpimitaten noin 1 sylen kokoinen siirtolohkare granitiporfyria, joka on itä-puolella Lervik'ia Emsalö'n saaren kaakkois-rannalla. Sen yläpuolella on nimittäin kaksi suppilonmuotoista, pientä hiidenkirnun tapaista 1 korttelin syvyistä sorvausta, joka näkyisi todistavan, että tämä lohkare jonkun aikaa on sijainnut joko sulavan sisämaanjäätikön laidassa tahi ollut siihen suljettuna. Vierinsora muodostaa kolme, melkeen yhtäsuuntaisesti Yierinsoraa PPL:stä EELtään juoksevata harjannetta. Läntisin näistä on selvin ja tuntuu pisimmältä, toiset kaksi ovat sitä vastoin katkonaisia ja näkyvät etempänä meressä ainoastaan harjanteen kohdalla olevilla saarilla. Ensinmainittu näistä on Vessö'11 itäi- 23

26 24 sella rannalla, jota se tarkasti seuraa. Missä ranta PPL:sestä suunnastaan kääntyy itäänpäin siinä tekee harjannekin saman polveuksen ja päättyy äkisti korkeaan kukkulaan. Hiukan etelämpänä ilmestyy se uudelleen, noudattaen alkuperäistä suuntaansa ja muodostaa pienen soikean kukkulan mantereen etelä-rannalla, missä se jyrkästi laskee veteen. Se tuntuu sitten Korssund'in ja Sliperholm'an saarilla, mutta ilmestyy jälleen oikeassa muodossaan vasta Ison Pellingin pohjois-puolella olevalla pienellä saarella. Ison Pellingin itäisellä niemellä säilyttää se vielä alkuperäisen, jyrkkärinteisen muotonsa, mutta leviää Öland'in maalla ja sen etelä-puolelella olevilla saarilla avaraksi monihaaraiseksi vierinsora-alaksi. Sen itäinen laita on yleensä jyrkempi sekä näkyy muodostuneen järeästä hiekasta ja siihen hautaantuneista sorvaantuneista kivistä, joiden pituusakseli näkyy olevan harjun pääsuunnassa. Korkeimmaksi kohoaa se ennenmainitussa jyrkässä kukkulassa. Sarfsalö'n mantereen lounais-rannalla on vähän pohjoisempana Horslök'in toinen harjanne, joka 24 jalan korkuisena aluksi juoksee kaakkoista suuntaa, mutta sitten kääntyy EBI kohti päättyen Horslök'in lahteen. Siihen se taittuu, mutta jatkuu lahden toiselta rannalta kohoten noin 50 jalan korkuiseksi ja kulkee sitten Djupholm'an Sandholm'an ja Asholm'an saarien kautta Brokholm'ien saarille, missä se jo alenee ainoastaan 18 jalan korkuiseksi sekä häviää vähitellen nuorempien diluvialisten ja alluvialisten muodostusten alle. Harjanne on aluksi teräväselkäinen tasaisesti luisuilla sivuilla, joista läntinen korkeimmalla kohdalla muodostaa 2 a 3 pengertä, mutta itäinen verkalleen loivenee. Noin neljännes peninkulmaa idempänä on kolmas harjanne, juokseva Rödsund'in ja Härkäpään tilusten välitse. Harju, joka alkaen vähän pohjoisempana Rödsund'ia teräväselkäisenä loivenevin sivuin kohta kohoaa 36 jalan korkuiseksi, on parhaastaan muodostunut vierinsorasta. Pohjoisempana lisääntyy sen korkeus 60 jalaksi ja aineensa puolesta on se melkeen pölytöntä, pähkinän- ja munankokoisia vierinkiviä sisältävää vierinsoraa; mo-

27 lemmin puolin on siinä kaksi pengertä ja kaade on länttä kohti jyrkempi. Aleten 48 jalan korkeuteen ja edelleen säilyttäen kahta pengertä läntisellä mutta ainoastaan yhden itäisellä puolellaan, häviää se kokonaan hyvän matkan päässä etelä-puolella Härkäpäätä. Pohjois-puolella tätä kylää ilmestyy se jälleen pieninä kangashietakukkuloina, joita vierinsorakerros peittää, mikä vähitellen sulaa ympäröiviin kangashieta-aloihin. Peltosavi ei karttalehdellä anasta suurta sijaa. Ainoastaan Peltosavo* Vessö'n maalla on sitä muutamilla mainitsemista ansaitsevilla aloilla, mutta siellä on se hyvin tulvasaven sekaista. Muuten tapaa sitä alanteissa, joissa se joskus on turpeen peittämänä. Emsalö'lla esiintyy peltosavi aivan pienin määrin ja sama on asian laita idässäpäin Vålahden ja Tirmo'n tienoilla sekä Sarfsalö'lla. Vielä idempänä on sitä parhaastaan Härkäpään luona ja pohjois-puolella Rödsund'ia. Selvä on ettei kerrosten paksuus asioiden näin ollessa sovi olla suuri, eikä se taida yhdessäkään kohdassa nousta 10 jalkaan. Kangashietaa, jolla on harjujen ja vierinsoran uskollisena Kangasseuralaisena, tapaa enin siellä, missä näitäkin on. Sen huomat- h i e t a ; i tavimmat löytöpaikat sijaitsevat siis pitkin Vessö'n maalla olevan harjanteen laiteita ja koko se jotenkin avara niemi, joka eroittaa Långtjärden ja Korsfjärden nimiset selät toisistaan, on pelkkää kangashietaa. Se on myöskin vallitsevana maalajina gneissigranitin alueella ja on Vätskär'illa milt'ei ainoana irtonaisena muodostuksena. Suurenlainen kangashieta-ala sijaitsee myös Sundar'ön länsi-osassa ja pienemmät sellaiset ovat kerrostuneet Rödsund'in ja Horslök'in luona olevien harjujen juurille. Selvä on, että Rabbas'in saaren itä-osassa oleva kangashietakerrostuma on luettava niihin aloihin kuuluvaksi, jotka ympäröivät vähän idemmässä juoksevata, joskus meren peittämää harjannetta. Vaikkapa tulvasavi ja tulvahieta kuuluvat enemmän harvi- Tuivasavea naisiin maalajeihin, on niitä kuitenkin jos kohta vähissä määrin tavattu kysymyksenalaiselta, saaristoon kuuluvalta alalta. Niiden muodostumista jatkuu meidänkin aikaan jatkumistaan parhaastaan 25

28 26 siten, että kasvattavat rantoja tahi yhdistävät saaria joko toisiinsa tahi mantereesen. Tulvahieta, jolla on korkeintaan 1 jalan paksuus, esiintyy paikoittain jotenkin laajalta Vatskär'in, Sundarö'n Rabbas'in ja Herrskär'in rannoilla y. m. paikoissa. Byö'lla on maininki tulvahiedasta luonut kaksi hietasärkkää sekä Orrengrund'illa monta, toinen toistaan ylempänä olevata pengertä, toiset 400:kin jalan levyisiä. Myöskin Rönnskär'illa on samanlaisia rantasärkkiä. Tulvasaven löytöpaikat ovat myöskin hyvin hajalla sekä vähäpätöisiä. Pitkän, maatumistaan maatuvan Tirmo'n eteläpuolella olevan lahden rannoilta sekä Baggböle'n luona Vessö'n maalla on tulvasavea mainitsemista ansaitsevassa määrässä tavattu. Härkäpäällä esiintyy se myöskin, jossa se kannakkeena yhdistää n. s. Storholm'an varsinaiseen saareen. Baggböle'sta otettu tulvasaven näyte sisälsi seuraavia aineksia: Hietaa 5,20 Piihappoa 55,21 Saviota 15,92 Rautaoksidia 9,so Mangania 0,42 Kalkkia 1,37 Talkkia l,is Natronia 0,87 Rikkihappoa 1,24 Fosforihappoa 2,09 Vettä ja elop-aineita 6,94 Summa 100,24 Liejua. Maatuminen edistyy edistymistään sen suuren merenlahden rannoilla, joka Baggböle'n luona eteläiseen suuntaan pistää Vessö'n maahan ja jonka itäisellä puolella juoksee harjanne, mutta jonka läntinen ranta Skafvarböle'n ja Baggböle'n tilusten kohdalla 011 aivan matala. Suurin osa lahtea kasvaa tiuhaa, melkeen läpipääsemätöntä ruovokkoa ja missä maata alkaa tun-

29 tua, on se ruskeata, monasti haisevaa liejua. Tämä onkin ainoa kohta karttalehdellä, missä lieju tulee näkyviin; tavallisesti tapaa sitä turvepeiton alta. Lähinnä murtosoraa anastanee turve suurimman sijan. Ava- Turvetta, rimmat alat ovat Yessö'n maalla ja Emsalö'lla, mutta tätä maalajia tapaa myöskin äärimmäisillä luodoilla, joilla se sijaitsee vuorten välisissä syvissä notkoissa. Sen paksuus on sangen pieni; se nousee harvoin 2 tai 3 jalkaan. Missä turvemutaa ja rahkaturvetta on tavattu yhdestä kohden, on jälkimäinen aina ollut päällimäisenä. Maannäverrykset osoittavat, että hieno hieta, % a 3 jalan paksuudelta, useammassa kohden kartta-alueella muodostaa turpeelle aluskerroksen, jonka sijalle kuten mainittiin lieju tahi joskus hieno hiedansekainen savi astuu. Vaikka karttalehti käsittää saaristoseudun, jommoisessa raakkujäännökset eivät suinkaan ole harvinaisia, on niitä tavattu Raakkujäänainoastaan yhdestä kohden, nimittäin Langnäs'in niemekkeeltä - n o k s i a Byvik'in lahden luota, vähän lännempänä Vatskär'in kylää. Kerros on valitettavasti sangen vähäpätöinen ainoastaan parin sylen pituinen, 1 sylen levyinen ja 1 jalan paksuinen. Enimmät raakkujäännökset ovat Mytilus edulis lajin tähteitä, muita lajeja on Teilina balthica ja Paludina balthica y. m. 27 on huomattu kolmekymmentäseitsemän läh- Kartta-alueella dettä ja on Lähteitä. 1 lämpömäärä vaihdellut 6 7 C. n V» sekä yli 12 C.

30 28 Runsasvesisempiä lähteitä mainittakoon: Yksi lähde Sundarö'lla (18 20 / VII79) 8 C. Maräng'in niitulla Rödsund'in tilalla ( /Vni79) 6 C. LEL:ssä Horslök'ista (18 19 / vin79) 10 C. IEI:ssä Horslök'ista savimullassa (18,9 / vn79) 11 C. savessa tien laidalla lähellä Härkäpäätä (l8 26 /vu79) 7 O. Muinaisjäännöksiä. Muinaisjäännöksiä ei tavattu, ei edes rantamailla tavallisia hiidenkiukaita. Ainoastaan, yksi n. s. jatulintarha löydettiin Altarskär'iltä, joka on Vätskär'iä idempänä, mutta tietoja sen rakennusajasta ei voitu saada. Korkeusmääräyksiä, jotka perustuvat venäläisen topografikunnan mittauksiin Suomessa. Vuori etelä-puolella Bengtsby'ta jalkaa. Eteläisin niemi Vessö'n maalla Korkein kohta Isolla Pellingillä Korkein kohta Pienellä Pellingillä... 67

31

32