Ohjeita F-Secure Internet Security 2013 ohjelman aiheuttamiin virheilmoituksiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ohjeita F-Secure Internet Security 2013 ohjelman aiheuttamiin virheilmoituksiin"

Transkriptio

1 SS Ohjeita F-Secure Internet Security 2013 ohjelman aiheuttamiin virheilmoituksiin Tämän ohjeen näyttökuvat ja ohjeet koskevat F-Secure Internet Security 2013 ohjelmistoa. Muut F-Securen tuotteet toimivat pääsääntöisesti samalla tavalla, mutta niiden käyttöliittymä on erilainen. Pääperiaate on kuitenkin yleensä sama, joten ohjeita voi soveltaa myös muihin F-Securen tuotteisiin. F-Securen tuotteisiin sisältyvän DeepGuard toiminnon on havaittu antavan ylimääräisiä varoituksia ja kysyvän erikseen käyttölupia tavallisia hyötyohjelmia käytettäessä. F-Secure voi kysyä käyttölupaa mm. Softsalo Oy:n kirjanpito-ohjelmia, laskutusohjelmia tai viljelysuunnitteluohjelmia käytettäessä. Kyseessä ei ole virus tai muu haittaohjelma, vaan F-Securen muita virustorjuntaohjelmia matalampi huomautuskynnys. Jotta Softsalon ohjelmat toimivat normaalisti, F-Securelle pitää antaa käyttölupa ainakin seuraaville ohjelmille eli sovelluksille: WPT.EXE eli Peltotuki NP.EXE eli Peltotuen karttaosa Nutikka Pro WKUITTI.EXE eli Tilituki Pro PROLASKU.EXE eli Prolasku-laskutusohjelma TIEKUNTA9.EXE eli Tiekunta Pro -ohjelmisto TEAMVIEWER.EXE tai TEAMSOFTSALO.EXE eli etäkäyttöohjelma Jos em. lupia ei anneta, F-Secure estää ohjelmien oikean toiminnan. Myös Sonera tietoturva on käytännössä F-Secure, joten se toimii samalla tavalla. Muut virustorjuntaohjelmat eivät yleensä kysy käyttölupia yhtä herkästi. Kyseessä ei siis ole virus tai muu uhka vaan F-Securen ylivarovainen tulkinta normaalista ohjelman toiminnasta. Asiakaspalautteen perusteella F-Secure voi kysyä vastaavia käyttölupia suurimmalle osalle tietokoneen hyötyohjelmista. Kun F-Securelle antaa kertaalleen ohjelman käyttöluvan, se ei yleensä kysy asiaa enää uudelleen vaan ohjelma toimii jatkossa normaalisti. Seuraavilla sivuilla on lisätietoja ja ohjeita F-Securen käyttöön.

2 Esimerkki F-Securen toiminnasta Peltotuki Pro ohjelmaa käytettäessä Kun Peltotuki Pro ohjelmasta käynnistää karttaosan, näyttöön voi tulla seuraava F-Securen ikkuna: NP.EXE on Peltotuki Pron karttaosa. Jotta voit käyttää sitä, sinun on valittava tästä ikkunasta muuttaa sovellusoikeuksia toiminto.

3 Kun olet valinnut muuttaa sovellusoikeuksia, hyväksy Windowsin kysymä käynnistyslupa F-Securen sovellukselle F-Secure Admin Settings. Näin näyttöön tulee seuraava F-Securen ikkuna:

4 Kun sallit sovelluksen OK-painikkeella, näyttöön tulee seuraava F-Securen ikkuna: Koska F-Secure ehti jo estää karttaohjelman käynnistymisen, ruudulla näkyy sitä koskeva, F-Securen aiheuttama Peltotuen virheilmoitus: Kun valitset Peltotuen virheilmoitusruudulta Katkaise ohjelma ja käynnistät Peltotuen uudelleen, myös karttaosa toimii normaalisti.

5 Luvan antaminen ohjelman käyttöön, jos F-Secure on jo estänyt sen Jos F-secure kysyy käyttölupaa ohjelmaa käynnistettäessä, voit antaa luvan edellä kerrotulla tavalla. Jos et ole sallinut ohjelmaa heti tai F-Secure on estänyt ohjelman käynnistymisen lupaa kysymättä, voit sallia ohjelman F-Securen asetuksista. Esimerkki käyttöluvan antamisesta F-Securessa: Käynnistä F-Secure työpöydän kuvakkeesta: Valitse ruutuun tulevasta F-Securen pikku-ikkunasta Computer Security:

6 Valitse ruutuun tulevasta F-Securen ikkunasta Työkalut: Hyväksy Windowsin kysymä käynnistyslupa F-Securen sovellukselle F-Secure Admin Settings. Valitse ruutuun tulevasta uudesta F-Securen ikkunasta Sovellukset:

7 Siirry ruutuun tulevassa uudessa F-Securen ikkunassa sen sovelluksen kohdalle, jonka haluat sallia. Napsauta Lisätiedot-painiketta: Salli sovellus ja tallenna muutos OK-painikkeella:

8 DeepGuard ohjelman asetusten muuttaminen Ylimääräiset käyttöoikeuskysymykset ja sovellusten käyttöestot aiheuttaa F-Secureen sisältyvä DeepGuad lisäosa. Voit halutessasi poistaa DeepGuardin käytöstä tai muuttaa sen asetuksia. Näin F-Secure ei kysele ylimääräisiä käyttölupia vaan vastaa pääosin muiden virustorjuntaohjelmien toimintaa. Muiden virustorjuntaohjelmien ei tiedetä aiheuttavan vastaavia ylimääräisiä kysymyksiä. DeepGuardin asetusten muuttaminen: Käynnistä F-Secure työpöydän kuvakkeesta: Valitse ruutuun tulevasta F-Securen pikku-ikkunasta Computer Security:

9 Valitse ruutuun tulevasta F-Securen ikkunasta Tila:

10 Valitse ruutuun tulevasta uudesta F-Securen ikkunasta Muuta tämän sivun asetuksia:

11 Hyväksy Windowsin kysymä käynnistyslupa F-Securen sovellukselle F-Secure Admin Settings. Muuta ruutuun tulevasta uudesta F-Securen ikkunasta DeepGuardin asetuksia tai poista DeepGuard kokonaan käytöstä: Jos valitsit yläpuolella näkyvästä F-Securen ikkunasta Asetukset, ruutuun tulee seuraava ikkuna:

12 Jos poistat rastin yläpuolella näkyvän ikkunan Varoita epäilyttävästä toiminnasta kohdasta, F-Secure ei kysy erikseen lupaa esim. Peltotuki Pro ohjelman karttaosan käynnistämiseen. Jos poistat rastin Pyydä lupa minulta Internet-yhteyden muodostamiseen kohdasta, F-Secure ei kysy erikseen, kun ohjelmat haluavat muodostaa Internet-yhteyden. Internet-yhteyttä tarvitaan Peltotuki Pro - ohjelmassa mm. uuden ohjelmaversion noudossa, tiedotteiden lukemisessa, hallinnon lohkotietojen noudossa, sähköisessä tukihaussa, maanäytteiden noudossa ja Tukesin torjunta-ainerekisterin käytössä.

Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle

Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle Versio 2008.1 15.10.2008 ohje 15.10.2008 Asennus, käyttöönotto ja päätoiminnot Ohjelmiston tarkoitus Ohjelmiston tarkoitus on yhdistää Peltotuki

Lisätiedot

Microsoft Security Essentials (MSE) asennuspaketin lataaminen verkosta

Microsoft Security Essentials (MSE) asennuspaketin lataaminen verkosta Etusivu > Tietohallintokeskus > Ohjeet > Tutoriaalit > Virustorjunta (Microsoft Security Essentials) Virustorjunta (Microsoft Security Essentials) Ohjeet Microsoft Security Essentials -virustorjuntaohjelman

Lisätiedot

Secure hubiin kirjautuminen

Secure hubiin kirjautuminen Outlook iphonelle Sisältö Secure hubiin kirjautuminen... 2 Vanhan sähköpostitilin poisto... 6 Outlookin ja Yritysportaalin käyttöönotto... 8 Hyvä ottaa huomioon asennuksen jälkeen.... 16 1 Secure hubiin

Lisätiedot

Outlook ja Yritysportaali iphonelle

Outlook ja Yritysportaali iphonelle Outlook ja Yritysportaali iphonelle Sisältö 1. Tarvittavat sovellukset... 2 2. Secure Hubiin kirjautuminen... 3 3. Outlookin ja Yritysportaalin käyttöönotto... 7 4. Hyvä ottaa huomioon asennuksen jälkeen....

Lisätiedot

OHJE Jos Kelaimeen kirjautuminen ei onnistu Mac-koneella Sisällys

OHJE Jos Kelaimeen kirjautuminen ei onnistu Mac-koneella Sisällys Sisällys 1 Varmista, että DigiSign-kortinlukijaohjelmisto on käynnissä 2 1.1 DigiSign-kuvake 2 1.2 Sovelluksen käynnistäminen 2 1.3 Kortin toiminnan varmistaminen 4 2 Jos käytät selaimena Mozilla, Firefox

Lisätiedot

Tiedostojen lataaminen netistä ja asentaminen

Tiedostojen lataaminen netistä ja asentaminen s. 1/5 Tiedostojen lataaminen netistä ja asentaminen Yleistä Internetissä on paljon hyödyllisiä ilmaisohjelmia, jotka voi ladata ja asentaa omalle koneelle. Osa ohjelmista löytyy suomenkielisiltä sivuilta,

Lisätiedot

Outlook ja Yritysportaali Androidille

Outlook ja Yritysportaali Androidille Outlook ja Yritysportaali Androidille Sisältö 1. Tarvittavat sovellukset... 2 2. Secure Hubiin kirjautuminen... 3 3. Outlookin ja Yritysportaalin käyttöönotto... 5 4. Hyvä ottaa huomioon asennuksen jälkeen....

Lisätiedot

Secure hubiin kirjautuminen

Secure hubiin kirjautuminen Outlook Androidille Sisältö Secure hubiin kirjautuminen... 2 Vanhan sähköpostitilin poisto... 4 Outlookin ja Yritysportaalin käyttöönotto... 6 Hyvä ottaa huomioon asennuksen jälkeen.... 14 1 Secure hubiin

Lisätiedot

TiiMiMobile. KÄYTTÖOHJE v. 1.01

TiiMiMobile. KÄYTTÖOHJE v. 1.01 KÄYTTÖOHJE v. 1.01 KUVAUS TiiMiMobile on matkapuhelimessa toimiva Java -sovellus, jolla voi luoda etäyhteyden TiiMi-sarjan säätimeen. Yhteyden luonti voi tapahtua joko suoraan säätimeen tai palvelimen

Lisätiedot

TIETOTURVA TUTUKSI. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi

TIETOTURVA TUTUKSI. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi TIETOTURVA TUTUKSI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi TIETOTURVAN TUTUKSI 2(9) Avast Antivirus - ilmainen virustorjuntaohjelma Lataaminen Internet

Lisätiedot

Outlook ja Yritysportaali Androidille

Outlook ja Yritysportaali Androidille Outlook ja Yritysportaali Androidille Sisältö Secure hubiin kirjautuminen... 2 Outlookin ja Yritysportaalin käyttöönotto... 4 Hyvä ottaa huomioon asennuksen jälkeen.... 12 1 Secure hubiin kirjautuminen

Lisätiedot

Windows 8.1:n tietosuoja-asetukset

Windows 8.1:n tietosuoja-asetukset s. 1/5 Windows 8.1:n tietosuoja-asetukset Asennettaessa Windows 8.1 oletusasetuksin, sen tietosuoja-asetukset sallivat vapaasti käyttäjän yksilöivän tiedon lähettämisen Microsoftille. Samoin sovelluksilla

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.

Lisätiedot

TIETOTURVA TUTUKSI. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi

TIETOTURVA TUTUKSI. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi TIETOTURVA TUTUKSI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi TIETOTURVAN ALKEET 2(9) Avast Antivirus - ilmainen virustorjuntaohjelma Lataaminen Internet

Lisätiedot

Vahva tunnistautuminen Office palveluihin. MFA Suojauksen lisätarkistus

Vahva tunnistautuminen Office palveluihin. MFA Suojauksen lisätarkistus Vahva tunnistautuminen Office 365 - palveluihin MFA Suojauksen lisätarkistus Sisältö MFA Suojauksen lisätarkistus... 2 Ensisijaisen asetuksen määrittäminen... 3 Authenticator-sovellus Androidille... 4

Lisätiedot

Ohjelman Suositukset. Luku 5 Suositukset

Ohjelman Suositukset. Luku 5 Suositukset Luku 5 Suositukset Suositukset ovat asetuksia jotka määräävät kuinka ZoomText käynnistyy, lopettaa ja esiintyy Windows työpöydällä käytön aikana. Aktivoimalla Automaattiset Päivitykset, aina ZoomTextin

Lisätiedot

SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2017 TULOSPALVELUN OHJEET LAITTEISTO 2. LAITTEISTON VALMISTELU 3. VALMISTELUT ENNEN TAPAHTUMAA

SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2017 TULOSPALVELUN OHJEET LAITTEISTO 2. LAITTEISTON VALMISTELU 3. VALMISTELUT ENNEN TAPAHTUMAA SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2017 TULOSPALVELUN OHJEET 30.4.2017 1. LAITTEISTO - Kannettava tietokone Panasonic CF-29, verkkolaturi, autolaturi ja langaton hiiri. (vara-akku) - Emit 250 -lukijaleimasin ( UUSI USB-lukija)

Lisätiedot

Outlook ja vahva tunnistautuminen iphonelle

Outlook ja vahva tunnistautuminen iphonelle Outlook ja vahva tunnistautuminen iphonelle Sisältö Secure hubiin kirjautuminen... 2 Vanhan sähköpostitilin poisto... 6 Vahva tunnistautuminen Office 365-palveluihin... 8 Vahvan tunnistautumisen määrittely...

Lisätiedot

Autentikoivan lähtevän postin palvelimen asetukset

Autentikoivan lähtevän postin palvelimen asetukset Autentikoivan lähtevän postin palvelimen asetukset - Avaa Työkalut valikko ja valitse Tilien asetukset - Valitse vasemman reunan lokerosta Lähtevän postin palvelin (SM - Valitse listasta palvelin, jonka

Lisätiedot

erasmartcardkortinlukijaohjelmiston

erasmartcardkortinlukijaohjelmiston erasmartcardkortinlukijaohjelmiston asennusohje Sisällysluettelo 1. erasmartcard... 2 2. erasmartcard-ohjelmiston normaali asennus... 3 2.1. Ennen asennusta... 3 2.2. Asennus... 3 3. Muut asennustavat...

Lisätiedot

NetMeetingiä voi käyttää esimerkiksi Internet puheluissa, kokouksissa, etätyössä, etäopiskelussa ja teknisessä tuessa.

NetMeetingiä voi käyttää esimerkiksi Internet puheluissa, kokouksissa, etätyössä, etäopiskelussa ja teknisessä tuessa. NetMeeting NetMeeting on ilmainen pienimuotoinen videoneuvottelu- ja ryhmätyöohjelmisto, joka mahdollistaa virtuaalikokousten pitämisen Internetissä tai Intranetissä. NetMeetingiä voi käyttää esimerkiksi

Lisätiedot

CCLEANER LATAAMINEN JA ASENTAMINEN

CCLEANER LATAAMINEN JA ASENTAMINEN CCLEANER LATAAMINEN JA ASENTAMINEN Tämän ohjeen avulla lataat ja asennat CCleaner-ohjelman omalle tietokoneellesi. Ohje opastaa sinua vaihe vaiheelta eteenpäin, käytitpä sitten Internet Exploreria, Google

Lisätiedot

NEUVOTTELUPALVELUT NETTINEUVOTTELU PIKAOPAS

NEUVOTTELUPALVELUT NETTINEUVOTTELU PIKAOPAS 23.3.2017 1 (7) NEUVOTTELUPALVELUT NETTINEUVOTTELU PIKAOPAS Työkalurivi Työpöytäsovellus Nettineuvottelulla voit muun muassa jakaa työpöytäsi, ladata ja jakaa asiakirjojasi, tallentaa neuvottelut, osallistua

Lisätiedot

Webinaarin osallistujan ohje

Webinaarin osallistujan ohje Webinaarin osallistujan ohje 9.10.2015 Webinaariohjelmisto Kiinko käyttää webinaareissaan WebEx-ohjelmistoa Se mahdollistaa tietokoneiden väliset neuvottelut, kokoukset ja koulutukset internet-yhteyden

Lisätiedot

Poista tietokoneessasi olevat Javat ja asenna uusin Java-ohjelma

Poista tietokoneessasi olevat Javat ja asenna uusin Java-ohjelma Poista tietokoneessasi olevat Javat ja asenna uusin Java-ohjelma Jos käytät verkkopankkia kotikoneeltasi, toimi tämän ohjeen mukaan. Jos käytät verkkopankkia työpaikkasi tietokoneelta, anna tämä ohje työpaikan

Lisätiedot

Tiedostojen toimittaminen FINASiin 1(7)

Tiedostojen toimittaminen FINASiin 1(7) Tiedostojen toimittaminen FINASiin 1(7) Hyvä tekninen arvioija Haluamme FINAS - akkreditointipalvelussa varmistaa asiakkaiden tietojen luottamuksellisuuden säilymisen. Arviointiaineistot ja selosteet toimitetaan

Lisätiedot

Tulosta yrityksesi tuloslaskelma ja tase myöhempää tarkastusta varten. Ota varmuuskopio tilanteesta ennen tilimuunnosta.

Tulosta yrityksesi tuloslaskelma ja tase myöhempää tarkastusta varten. Ota varmuuskopio tilanteesta ennen tilimuunnosta. Tilimuunnosohje 1 (5) Tilimuunnosajo Tilimuunnosajo täytyy tehdä jos halutaan vaihtaa yritykselle tilikartta ja säilyttää tilien tapahtumat. Tilikartan vaihtoa varten perustetaan uusi yritys, jonne muunnosajossa

Lisätiedot

TTS kannattavuuslaskentaohjelma

TTS kannattavuuslaskentaohjelma TTS kannattavuuslaskentaohjelma Käyttöönotto TTS kannattavuuslaskentaohjelma on suunniteltu yrittäjän apuvälineeksi yrityksen keskeisten kannattavuuden, maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden tunnuslukujen

Lisätiedot

AutoFutur / KoneFutur verkkojärjestelmän päivitysohje

AutoFutur / KoneFutur verkkojärjestelmän päivitysohje AutoFutur / KoneFutur verkkojärjestelmän päivitysohje Yleistä Tämä ohje on tarkoitettu käytettäväksi kun käytössäsi on AutoFutur- tai KoneFutur- verkkojärjestelmä. Yhden koneen järjestelmää varten on oma

Lisätiedot

NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS PALVELIMELLE

NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS PALVELIMELLE NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS PALVELIMELLE Ennen palvelinohjelman asennusta perustetaan tarvittavat kansiot. Oikeustasoista share- tai security-tason oikeudet riittävät; molempien oikeustasojen

Lisätiedot

Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa

Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa 12.9.2011 Osa 1: Perustietoa verkosta Asuntoloiden sisäverkko on yhdistetty Internettiin NATtaavalla

Lisätiedot

Asetusten avulla voit säätää tietokoneen suojaustasoja. Suojaustila ilmoittaa tietokoneen senhetkisen tietoturvan ja suojauksen tason.

Asetusten avulla voit säätää tietokoneen suojaustasoja. Suojaustila ilmoittaa tietokoneen senhetkisen tietoturvan ja suojauksen tason. Pikaopas ESET Cybersecurity suojaa tietokonetta haitalliselta koodilta huippuluokan ominaisuuksilla. Palkitussa NOD32-virustentorjuntajärjestelmässä ensimmäisen kerran esiteltyyn ThreatSense -tarkistusohjelmaan

Lisätiedot

HP ProBook 430 G5 kannettavien käyttöönotto

HP ProBook 430 G5 kannettavien käyttöönotto HP ProBook 430 G5 kannettavien käyttöönotto Windows 10:n asennus, päivitysten tarkistus ja Abitti-asetukset Kytke tietokone verkkovirtaan ennen koneen käynnistämistä! Windows 10 Home käyttöjärjestelmän

Lisätiedot

SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2015. TULOSPALVELUN OHJEET v.2 1. LAITTEISTO 2. LAITTEISTON VALMISTELU 3. VALMISTELUT ENNEN TAPAHTUMAA

SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2015. TULOSPALVELUN OHJEET v.2 1. LAITTEISTO 2. LAITTEISTON VALMISTELU 3. VALMISTELUT ENNEN TAPAHTUMAA SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2015 TULOSPALVELUN OHJEET v.2 1. LAITTEISTO - Kannettava tietokone Panasonic CF-29, verkkolaturi, autolaturi ja langaton hiiri. (vara-akku) - Emit 250 -lukijaleimasin - MTR4-kortinlukija

Lisätiedot

Java Runtime -ohjelmiston asentaminen

Java Runtime -ohjelmiston asentaminen Java Runtime -ohjelmiston asentaminen Windows Vista, Internet Explorer 7 - Suomenkielinen Huomaa! Asennuksen vaiheet voivat poiketa tästä ohjeistuksesta, johtuen esim. käyttämässäsi tietokoneessa olevasta

Lisätiedot

WinTraden päivitys- ja asennusohjeistus 2006-09-06

WinTraden päivitys- ja asennusohjeistus 2006-09-06 Sisällysluettelo Automaattisesta päivityksestä...1 Uuden version hakeminen...2 Laajennetut asetukset...3 Lataamisen aloittaminen...3 Latauksen päättäminen...5 Ohjelman asentamisesta...6 Kielen valinta...6

Lisätiedot

Tukipyyntö-toiminnon ohje

Tukipyyntö-toiminnon ohje Tukipyyntö-toiminnon ohje Diagnoosilaitteen teknisen tukipyyntötoiminnon avulla avataan teknistä tukea koskeva asiakirja, joka sisältää tietoja ongelmatilanteen ratkaisemiseksi. Sen kautta saadaan käyttöön

Lisätiedot

Ohjeisto Trimble Pro 6H yhdistämisestä Juno 5:een

Ohjeisto Trimble Pro 6H yhdistämisestä Juno 5:een Liite 4 1(19) KEMIN ENERGIA Ohjeisto Trimble Pro 6H yhdistämisestä Juno 5:een Janne Pirttimaa 12.2.2013 Liite 4 2(19) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yhdistäminen bluetoothilla... 3 2. Ongelmatilanteet ja ratkaisut...

Lisätiedot

2. PPPoE YHTEYDEN POISTAMINEN BAANA-CLIENT Windows 2000 / XP

2. PPPoE YHTEYDEN POISTAMINEN BAANA-CLIENT Windows 2000 / XP DHCP-käyttöönotto 1 1. YLEISTÄ...2 2. PPPoE YHTEYDEN POISTAMINEN BAANA-CLIENT Windows 2000 / XP...2 3. PPPoE YHTEYDEN POISTAMINEN - RAS PPPoE Windows 2000 / XP...4 4. PPPoE YHTEYDEN POISTAMINEN Windows

Lisätiedot

Nspire CAS - koulutus Ohjelmiston käytön alkeet Pekka Vienonen

Nspire CAS - koulutus Ohjelmiston käytön alkeet Pekka Vienonen Nspire CAS - koulutus Ohjelmiston käytön alkeet 3.12.2014 Pekka Vienonen Ohjelman käynnistys ja käyttöympäristö Käynnistyksen yhteydessä Tervetuloa-ikkunassa on mahdollisuus valita suoraan uudessa asiakirjassa

Lisätiedot

Viljo-Praktiikka ja Kirjanpito -ohjelman versio 3.05 asennusohje uudet käyttäjät

Viljo-Praktiikka ja Kirjanpito -ohjelman versio 3.05 asennusohje uudet käyttäjät 1 Viljo-Praktiikka ja Kirjanpito -ohjelman versio 3.05 asennusohje uudet käyttäjät Uuden version asennuksessa on kaksi vaihetta: 1. SQL Server 2005 Express version asennus 2. Viljo 3.05 Praktiikka- ja

Lisätiedot

WINDOWS 7 ASETUKSET FUTURSOFT OHJELMIEN KÄYTTÖÄ VARTEN

WINDOWS 7 ASETUKSET FUTURSOFT OHJELMIEN KÄYTTÖÄ VARTEN WINDOWS 7 ASETUKSET FUTURSOFT OHJELMIEN KÄYTTÖÄ VARTEN SISÄLTÖ Yleistä...2 Windows 7 pilkku- ja päivämääräongelma...2 Ongelma:...2 Ratkaisu:...2 Serverin virranhallintaominaisuudet...4 Käyttäjätilien valvonnan

Lisätiedot

GlucoNavii DMS ohjelma

GlucoNavii DMS ohjelma GlucoNavii DMS ohjelma Asennus: Lataa ohjelma osoitteesta www.ekoweb.fi => Tuki Vieritä sivua hieman alaspäin kunnes näet alla olevan kuvan. Tiedosto on exe-päätteinen, joten virustorjuntaohjelmistosi

Lisätiedot

erasmartcard-kortinlukijaohjelmiston asennusohje (mpollux jää toiseksi kortinlukijaohjelmistoksi)

erasmartcard-kortinlukijaohjelmiston asennusohje (mpollux jää toiseksi kortinlukijaohjelmistoksi) erasmartcard-kortinlukijaohjelmiston asennusohje (mpollux jää toiseksi kortinlukijaohjelmistoksi) Sisällysluettelo 1 erasmartcard 3 2 erasmartcard-ohjelmiston normaali asennus 4 2.1 Ennen asennusta 4 2.2

Lisätiedot

Päivitysohje Opus Dental

Päivitysohje Opus Dental Päivitysohje Opus Dental 7.1.460 1. Päivitysohjelman lataaminen Avaa Opus Dental -internetsivu osoitteessa www.opusdental.com. Klikkaa etusivulta Suomen lippua avataksesi suomenkielisen sivuston. Valitse

Lisätiedot

Toimi näin, jos et pääse verkkopankkiin Mozilla Firefox-selaimella

Toimi näin, jos et pääse verkkopankkiin Mozilla Firefox-selaimella Toimi näin, jos et pääse verkkopankkiin Mozilla Firefox-selaimella Jos käytät verkkopankkia kotikoneeltasi, toimi tämän ohjeen mukaan. Jos käytät verkkopankkia työpaikkasi tietokoneelta, anna tämä ohje

Lisätiedot

Ohje Inteno EG101 modeemin ohjelmistopäivitykseen

Ohje Inteno EG101 modeemin ohjelmistopäivitykseen 1 (8) Ohje Inteno EG101 modeemin ohjelmistopäivitykseen Tätä ohjetta tai sen osaa ei saa kopioida tai välittää missään muodossa ilman DNA Oy:n kirjallista suostumusta. Tavaramerkit ja Inteno ovat Inteno

Lisätiedot

BlueStacks Käyttöopas

BlueStacks Käyttöopas BlueStacks Käyttöopas Model No. VS14140 Sisällysluettelo 1. Esittely...2 1.1 BlueStacks-yleiskatsaus...2 1.2 Kohdeyleisö...2 2. BlueStacksin käynnistäminen...2 2.1. BlueStacksin käynnistäminen...2 2.2

Lisätiedot

Inteno FG101 R2 modeemi - päivitysohje

Inteno FG101 R2 modeemi - päivitysohje 1 (8) Inteno FG101 R2 modeemi - päivitysohje Tätä ohjetta tai sen osaa ei saa kopioida tai välittää missään muodossa ilman DNA Oy:n kirjallista suostumusta. Tavaramerkit ja Inteno ovat Inteno Broadband

Lisätiedot

Windows 8.1 -käyttöjärjestelmän käytön aloitus

Windows 8.1 -käyttöjärjestelmän käytön aloitus Windows 8.1 -käyttöjärjestelmän käytön aloitus Windows 8.1 Support Center @ Lenovo support.lenovo.com/windows8.1 Hyvä lukija! Lenovo on laatinut tämän ohjeen helpottamaan Microsoft Windows 8.1 -käyttöjärjestelmän

Lisätiedot

Norton AntiVirus Online -käyttöopas

Norton AntiVirus Online -käyttöopas Käyttöopas Norton AntiVirus Online -käyttöopas Tässä oppaassa kuvailtu ohjelmisto on varustettu lisenssisopimuksella, ja sitä voidaan käyttää ainoastaan sopimusehtojen mukaisesti. Käyttöoppaan versio 15,0

Lisätiedot

F-Secure 5.42 -virustorjuntaohjelmiston käyttö

F-Secure 5.42 -virustorjuntaohjelmiston käyttö F-Secure 5.42 -virustorjuntaohjelmiston käyttö Tässä ohjeessa käsitellään: 1. Ohjelmiston asennuksen jälkeen. 1.1 Käyttöasetusten ja toiminnan tarkistus --> 2. Käyttäjäkohtaisten asetuksien muokkaaminen

Lisätiedot

TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ

TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ Windows XP-käyttöjärjestelmän asetuksilla sekä Word-asetuksilla voit vaikuttaa tietokoneen näytön ulkoasuun, selkeyteen ja helppokäyttöisyyteen.. 1) ASETUKSET

Lisätiedot

Inteno DG201R1 / EG500(R1) modeemi - päivitysohje

Inteno DG201R1 / EG500(R1) modeemi - päivitysohje 1 (11) Inteno DG201R1 / EG500(R1) modeemi - päivitysohje Tätä ohjetta tai sen osaa ei saa kopioida tai välittää missään muodossa ilman DNA Oy:n kirjallista suostumusta. Tavaramerkit ja Inteno ovat Inteno

Lisätiedot

Elisa Nettikaista. Asennus- ja käyttöohje

Elisa Nettikaista. Asennus- ja käyttöohje Elisa Nettikaista Asennus- ja käyttöohje 1 Tervetuloa asentamaan Elisa Nettikaistaa Elisa Kotipuhelin on monipuolinen liittymä, jota voit nykyaikaisten lisäpalveluiden ansiosta käyttää muuhunkin kuin puhumiseen!

Lisätiedot

HitCall Softphone käyttöönotto

HitCall Softphone käyttöönotto Softphone 1 Softphone käyttöönotto Softphone on pilottivaiheessa oleva soittojärjestelmän laajennus. Palvelu mahdollistaa puhelut ulkomailta Suomeen kotimaisin puheluhinnoin. Pilottivaihe, asennus 1) Tarvitset

Lisätiedot

Fronter kotiohje HELSINGIN KAUPUNKI OPETUSVIRASTO MEDIAKESKUS KOTIOHJE

Fronter kotiohje HELSINGIN KAUPUNKI OPETUSVIRASTO MEDIAKESKUS KOTIOHJE Fronter kotiohje HELSINGIN KAUPUNKI OPETUSVIRASTO MEDIAKESKUS KOTIOHJE Fronter- kotiohje 2 Mitä teen, jos Fronter ei toimi kunnolla kotikoneellani? Seuraavissa ohjeissa käydään läpi tavallisimmat kotikoneiden

Lisätiedot

Tämä ohje on laadittu Mozilla Firefoxin asetuksille versiossa 27.0.1

Tämä ohje on laadittu Mozilla Firefoxin asetuksille versiossa 27.0.1 Mozilla Firefox 17.2.2014 Tämä ohje on laadittu Mozilla Firefoxin asetuksille versiossa 27.0.1 Mac- käyttäjille suunnattuja erityishuomioita ohjeen lopussa. Selaimesta on aina suositeltavaa käyttää uusinta

Lisätiedot

LP-levyn digitointi Audacity-ohjelmalla

LP-levyn digitointi Audacity-ohjelmalla 29.6.2018 1 LP-levyn digitointi Audacity-ohjelmalla I Levyn tallennus tietokoneelle Kytke virta tietokoneeseen ja näyttöön. Levysoitin saa virtansa tietokoneesta. Käynnistä kopiointiohjelma klikkaamalla

Lisätiedot

CAMI Havaintotaidot -harjoitusohjelman asennus- ja käyttöönotto-ohje ei verkkoasennus

CAMI Havaintotaidot -harjoitusohjelman asennus- ja käyttöönotto-ohje ei verkkoasennus CAMI Havaintotaidot -ohjelmiston asennus 1 CognAid Oy CAMI Havaintotaidot -harjoitusohjelman asennus- ja käyttöönotto-ohje ei verkkoasennus CAMI Havaintotaidot -harjoitusohjelma toimii kaikissa ajanmukaisissa

Lisätiedot

Visma Business AddOn Factoring-laskuaineisto. Käyttäjän käsikirja

Visma Business AddOn Factoring-laskuaineisto. Käyttäjän käsikirja Visma Business AddOn Factoring-laskuaineisto Käyttäjän käsikirja Oppaan päiväys: 09.06.2011 Asiakaspalvelu: Helpdesk: www.visma.fi Visma Software Oy pidättää itsellään oikeuden mahdollisiin parannuksiin

Lisätiedot

Windows Vistan varmuuskopiointi

Windows Vistan varmuuskopiointi Vaihtoehtoja varmuuskopiointiin 1 Windows Vistan varmuuskopiointi Sisällysluettelo mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Windows Vistan varmuuskopiointi... 2 Ensimmäinen varmuuskopiointi ja asetukset... 2 Seuraava

Lisätiedot

OHJE Jos Kelaimeen kirjautuminen ei onnistu Windows-koneilla

OHJE Jos Kelaimeen kirjautuminen ei onnistu Windows-koneilla Sisällys 1 Varmista, että DigiSign-kortinlukijaohjelmisto on käynnissä 2 1.1 DigiSign-kuvake 2 1.2 Sovelluksen käynnistäminen 3 1.3 Kortin toiminnan varmistaminen 4 2 Jos käytössä Mozzilla Firefox tai

Lisätiedot

ClassPad fx-cp400 päivitys. + Manager for ClassPad II Subscription päivitys

ClassPad fx-cp400 päivitys. + Manager for ClassPad II Subscription päivitys ClassPad fx-cp400 päivitys + Manager for ClassPad II Subscription päivitys Käyttöjärjestelmän ja Add-in sovellusten päivityksestä Casio suosittelee aina viimeisimmän käyttöjärjestelmän asentamista. Tällöin

Lisätiedot

Viva-16. Käyttöohje. 1.4.2009 Veikko Nokkala Suomen Videovalvonta.com

Viva-16. Käyttöohje. 1.4.2009 Veikko Nokkala Suomen Videovalvonta.com Viva-16 Käyttöohje 1.4.2009 Veikko Nokkala Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Ohjelmisto käyttöliittymä... 3 Asentaminen... 3 Käyttöönotto... 3 Katselu... 6 Tallennus... 8 Toistaminen... 9 Selain käyttöliittymä...

Lisätiedot

MALWAREBYTES ANTI-MALWARE

MALWAREBYTES ANTI-MALWARE MALWAREBYTES ANTI-MALWARE SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi MALWAREBYTES ANTI-MALWARE 2 MALWAREBYTES ANTI-MALWARE HAITTAOHJELMIEN VALVONTA-

Lisätiedot

Aditro Tikon ostolaskujen käsittely versio 6.2.0 SP1

Aditro Tikon ostolaskujen käsittely versio 6.2.0 SP1 Tammikuu 2013 1 (7) Aditro versio 6.2.0 SP1 Päivitysohje Tammikuu 2013 2 (7) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten luku... 3 1.2. Aditro Pankkipalvelut yhteensopiva

Lisätiedot

Pika-aloitusopas. Langaton IP-kamera. Tekninen tuki QG4_B

Pika-aloitusopas. Langaton IP-kamera. Tekninen tuki QG4_B FI Tekninen tuki Langaton IP-kamera Pika-aloitusopas Lataa Windows- tai Mac-asiakasohjelmisto seuraavasta osoitteesta: https://reolink.com/software-and-manual/ Tarkemmat asennusohjeet selostetaan käyttöoppaassa:

Lisätiedot

Nexetic Shield Unlimited

Nexetic Shield Unlimited Nexetic Shield Unlimited Käyttöohje 1. Asennus ja käyttöönotto 2. Ohjelman käyttäminen 3. Lisäasetukset 4. Tietojen palautus 1. Asennus ja käyttöönotto Asiakasohjelman asennus Tehtyäsi tilauksen varmistusohjelmasta

Lisätiedot

iphone ja ipad

iphone ja ipad 1 Laadinta- ja lähettämisohje Laadinnassa on mahdollista käyttää sähköpostipohjaa tai Word-asiakirjapohjia. Tietokoneilla (Windows 10) on erilliset ohjeet Word-asiakirjapohjien käyttöön, mutta tässä ohjeessa

Lisätiedot

Wordfast Classic 5.5 Asentaminen 1 (10)

Wordfast Classic 5.5 Asentaminen 1 (10) Wordfast Classic 5.5 Asentaminen 1 (10) 1) Wordfast-ohjelman lataaminen Mene osoitteeseen www.wordfast.net, napsauta kohtia products ja download: Huom! Samasta paikasta saat myös mm. käsikirjan (reference

Lisätiedot

@PHPOINT / @KOTIPOINT Sähköpostitilin asetukset

@PHPOINT / @KOTIPOINT Sähköpostitilin asetukset 1(10) OHJEEN SISÄLTÖ Sivu Sähköpostitilin lisääminen 2 Oletussähköpostiosoitteen muuttaminen 7 Sähköpostiliikenteen käyttäminen suojatulla yhteydellä 9 (Viestintäviraston suositus) 2(10) Sähköpostitilin

Lisätiedot

Integroidun maksupäätteen lisääminen käyttöönotossa

Integroidun maksupäätteen lisääminen käyttöönotossa Integroidun maksupäätteen lisääminen käyttöönotossa Elisa tarjoaa maksupäätteiksi Netsin Ingenico ipp350 tai iwl250 Ethernet yhteydellä ja iwl250 mallia Bluetooth yhteydellä. Jotta maksupääte toimii Elisa

Lisätiedot

Unifaun OnlinePrinter

Unifaun OnlinePrinter Unifaun OnlinePrinter Unifaun Online 2013-10-14 2 Sisältö 1 Unifaun OnlinePrinter tulostusasetukset... 3 2 Automaattinen asennus - Unifaun Online Printer... 4 3 Javan asentaminen... 6 4 Vianmääritys Internet

Lisätiedot

CCLEANER PERUSKÄYTTÖ PERUSKÄYTTÖ

CCLEANER PERUSKÄYTTÖ PERUSKÄYTTÖ CCLEANER PERUSKÄYTTÖ Tämän ohjeen avulla puhdistat tietokoneesi turhista, usein tietokoneen käyttöä hidastavista tiedostoista. Ohje opastaa sinua vaihe vaiheelta eteenpäin. CCleaner on luotettava, varmatoiminen

Lisätiedot

Windows 8 -kurssi. Kurssista

Windows 8 -kurssi. Kurssista Windows 8 -kurssi petri.kiiskinen@wellamo-opisto.fi Kurssista Maanantaisin ja keskiviikkoisin 9. 16.9.2013 Kolme kertaa 3 x 4 h = 12 h Klo 12:15 15:30 Puolessa välissä pidetään vartin kahvitauko Kännykät

Lisätiedot

ADOBE CONNECT PRO. Pikaohje. 1 Tarvittavat välineet ja sovellukset...2. 2 Windowsin ääniominaisuuksien asetukset...2

ADOBE CONNECT PRO. Pikaohje. 1 Tarvittavat välineet ja sovellukset...2. 2 Windowsin ääniominaisuuksien asetukset...2 ADOBE CONNECT PRO Pikaohje Sisällys 1 Tarvittavat välineet ja sovellukset...2 2 Windowsin ääniominaisuuksien asetukset...2 3 Connect Pro:n käyttö...3 3.1 Kirjautuminen...3 3.2 Audio Setup Wizard...4 3.3

Lisätiedot

Visma Fivaldi selainohjeet Internet Explorer

Visma Fivaldi selainohjeet Internet Explorer Visma Fivaldi selainohjeet Internet Explorer 1(2) Sisällysluettelo 1. Oletusselain 2 2. Fivaldi selaimen luotetuksi sivuksi 2 3. Ponnahdusikkunoiden salliminen 3 4. Fivaldin asetukset 4 Visma Software

Lisätiedot

VIRTUAALITOIMISTO. Käyttäjän opas

VIRTUAALITOIMISTO. Käyttäjän opas ------- VIRTUAALITOIMISTO Käyttäjän opas OHJE VIRTUAALITOIMISTO Yleiset ohjeet 15.7.2016 Sisältö 1 VIRTUAALITOIMISTON KÄYTTÖ... 1 1.1 Kirjautuminen virtuaalitoimistoon... 1 1.2 Uloskirjautuminen virtuaalitoimistosta...

Lisätiedot

Onko tietokoneessasi useita Java-ohjelmia tai vanhoja javoja?

Onko tietokoneessasi useita Java-ohjelmia tai vanhoja javoja? Onko tietokoneessasi useita Java-ohjelmia tai vanhoja javoja? Jos käytät verkkopankkia kotikoneeltasi, toimi tämän ohjeen mukaan. Jos käytät verkkopankkia työpaikkasi tietokoneelta, anna tämä ohje työpaikan

Lisätiedot

Huawei E3276s ohjelmistopäivitys

Huawei E3276s ohjelmistopäivitys Huawei E3276s ohjelmistopäivitys 1. Aloita kytkemällä nettitikku tietokoneen USB-porttiin. Jos nettitikku ei ole aikaisemmin ollut käytössä tässä tietokoneessa, niin hetken päästä aukeaa Mobile Broadband

Lisätiedot

ETÄPALVELU. HALTIK Videoportaali - osallistujan ohje

ETÄPALVELU. HALTIK Videoportaali - osallistujan ohje ETÄPALVELU HALTIK Videoportaali - osallistujan ohje 19.5.2015 Laitevaatimukset Tietokoneessa tulee olla asennettuna: Web-kamera Mikrofoni ja kaiuttimet tai kuulokkeet Tietokoneen internet selaimen tulee

Lisätiedot

Internet Explorer 7 & 8 pop-up asetukset

Internet Explorer 7 & 8 pop-up asetukset Sivu 1(8) Internet Explorer 7 & 8 pop-up asetukset www.procountor.com Internet Explorer 7 ja 8 sisältää pop-up ikkunoiden esto toiminnon. ProCountor -Taloushallintoohjelmistossa voidaan raportit tulostaa

Lisätiedot

1. Sähköinen tunnistautuminen KTJ-rekisterinpitosovellukseen

1. Sähköinen tunnistautuminen KTJ-rekisterinpitosovellukseen OHJE 1 (17) Sisällys 1. Sähköinen tunnistautuminen KTJ-rekisterinpitosovellukseen 2 1.1. Edellytykset 2 1.2. Tunnistautumisvaihtoehdot 2 1.2.1. KATSO-tunnuksella tunnistautumisen edellytykset 2 1.2.2.

Lisätiedot

Ohjeet käyttäjätilin rekisteröintiin ja varmennekortin liittämiseen HUS:n ulkopuoliselle ammattilaiselle

Ohjeet käyttäjätilin rekisteröintiin ja varmennekortin liittämiseen HUS:n ulkopuoliselle ammattilaiselle Ohjeet käyttäjätilin rekisteröintiin ja varmennekortin liittämiseen HUS:n ulkopuoliselle ammattilaiselle HUS:n ulkopuolisen ammattilaisen täytyy rekisteröidä käyttäjätili ja liittää siihen varmennekortti,

Lisätiedot

LP-levyn digitointi Audacity-ohjelmalla

LP-levyn digitointi Audacity-ohjelmalla Digitointiohjeita_LP 17.3.2016 1 LP-levyn digitointi Audacity-ohjelmalla I Levyn tallennus tietokoneelle Kytke virta tietokoneeseen ja näyttöön. Levysoitin saa virtansa tietokoneesta. Käynnistä kopiointiohjelma

Lisätiedot

Provet Pet ohjelmisto ja tulostus PDF-tiedostoon.

Provet Pet ohjelmisto ja tulostus PDF-tiedostoon. Provet Pet ohjelmisto ja tulostus PDF-tiedostoon www.provet.fi Finnish Net Solutions Oy www.fns.fi 1/6 Finnish Net Solutions Oy, 2/2012 Yleistä Tulostaminen PDF-tiedostoon Provet Petistä onnistuu ilmaisen

Lisätiedot

Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0

Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0 Toukokuu 2014 1 (11) Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0 Päivitysohje Toukokuu 2014 2 (11) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten luku...

Lisätiedot

Asennuksessa kannattaa käyttää asennusohjelman tarjoamia oletusarvoja.

Asennuksessa kannattaa käyttää asennusohjelman tarjoamia oletusarvoja. 1 1 Tivax Laskutus 4.5 1.1 Tivax ohjelman asentaminen TivaxLaskutus version 4.5 asentamiseksi on oltava asennus CD. Asennusohjelma käynnistetään tuplaklikkamalla asennus CD:llä olevaa Tivax45LaskuSetup.exe

Lisätiedot

Nero 7:n Windows Vista TM -tuki

Nero 7:n Windows Vista TM -tuki Nero 7:n Windows Vista TM -tuki Nero AG Sivu 1 Tietoja tekijänoikeudesta ja tavaramerkistä Tämä opaskirjanen ja sen sisältö on Nero AG:n omaisuutta ja suojattu tekijänoikeudella. Kaikki oikeudet pidätetään.

Lisätiedot

Tikon Web-sovellukset

Tikon Web-sovellukset Kesäkuu 2017 1 (8) Tikon Web-sovellukset Kesäkuu 2017 2 (8) 1 Johdanto... 3 2 HTML5 sovellukset... 3 2.1 Tuetut selaimet... 3 2.2 Mobiililaitteet... 3 3 Muita ohjeita... 5 3.1 Yhteensopivuus -tila (Internet

Lisätiedot

BaseMidlet. KÄYTTÖOHJE v. 1.00

BaseMidlet. KÄYTTÖOHJE v. 1.00 KÄYTTÖOHJE v. 1.00 KUVAUS BaseMidlet on matkapuhelimessa toimiva sovellus jolla voi etäkäyttää Tiimi 7000 sarjan säätimiä. Copyright Team-Control Oy, oikeudet muutoksiin pidätetään. TiiMi on Team-Control

Lisätiedot

Versio 1.1 P/N 137-40340-20. Copyright 2002, ATI Technologies Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

Versio 1.1 P/N 137-40340-20. Copyright 2002, ATI Technologies Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. HydraVision Käyttöopas Versio 1.1 P/N 137-40340-20 Copyright 2002, ATI Technologies Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. ATI, kaikki ATI-tuotteiden ja tuotteen ominaisuuksien nimet ovat Ati Technologies Inc:in

Lisätiedot

Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään

Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään edupori.fi/office 365 3.10.2013 Porin kaupunki ATK Tuki Sisällys Johdanto... 2 Edupori.fi sähköpostin määrittäminen Office 365:n Outlook-ohjelmaan

Lisätiedot

Tikon lisenssin haku

Tikon lisenssin haku Marraskuu 2014 1 (11) lisenssin haku Lisenssin haku -ohje Marraskuu 2014 2 (11) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 Muuttunut lisenssiavaimen toimituskäytäntö... 3 Milloin lisenssiavainta tarvitaan... 3 Kuka

Lisätiedot

SQL Server 2008 asennus

SQL Server 2008 asennus SQL Server 2008 asennus 1. Yleistä... 3 2. Edellytykset... 3 3. SQL Server 2008 Express asennus... 4 4. Yhteystiedot... 6 2/6 1. YLEISTÄ Tässä ohjeessa käydään vaiheittain Microsoft SQL Server 2008 tietokantaohjelmiston

Lisätiedot

Turvallinen veneily -näyttö. VesselView-ohjelmiston päivittäminen. Automaattinen WiFi-haku. Micro SD -kortin käyttäminen. Osa 1 - Alkuvalmistelut

Turvallinen veneily -näyttö. VesselView-ohjelmiston päivittäminen. Automaattinen WiFi-haku. Micro SD -kortin käyttäminen. Osa 1 - Alkuvalmistelut Turvallinen veneily -näyttö Kun VesselView käynnistetään sen oltua sammutettuna vähintään 30 sekuntia, näyttöön tulee turvalliseen veneilyyn liittyviä ohjeita sisältävä ikkuna. Jatka painamalla Accept

Lisätiedot

Wi-Fi Direct -opas. Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla. Vianmääritys. Liite

Wi-Fi Direct -opas. Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla. Vianmääritys. Liite Wi-Fi Direct -opas Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla Vianmääritys Liite Sisällys Tietoja oppaasta... 2 Oppaassa käytetyt symbolit... 2 Vastuuvapauslauseke... 2 1. Helppo määritys Wi-Fi Directin avulla

Lisätiedot

Tuen kotisivu: http://support.magix.net

Tuen kotisivu: http://support.magix.net Manual 26 Tuki Tuki Kun otat yhteytää MAGIX-tukeen, varmista että saatavillasi on tarvittavat tiedot järjestelmästäsi ja tarkka kuvaus ongelmasta. Mitä enemmän pystyt antamaan tietoa ongelmastasi, sitä

Lisätiedot