Elokuu 2017 Uutiskirje

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elokuu 2017 Uutiskirje"

Transkriptio

1 1 Elokuu 2017 Uutiskirje

2 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Elokuinen tervehdys Kylämajasta! Asukastalon ovet avautuvat ke 2.8. klo 9 ja ryhmät käynnistyvät pikkuhiljaa. Tarkat aloituspäivät voit tarkistaa tästä numerosta. Tervetuloa myös tapaamaan Kylämajan uusia keittiötyöntekijöitä Ailaa ja Saria. Vuosi 2017 on juhlavuosi, koska Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlavuoden teemana on Yhdessä ja keskeisenä tavoitteena on vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sattumalta juhlavuoden ja Kylämajan vuoden teemassa on yhtäläisyyttä. Nimittäin Asukastalo Kylämajan tämän vuoden teema on Yksin ja yhdessä. Tätä teemaa toivoivat viime syksyn Rupattelutuokioon osallistuneet vapaaehtoiset. Suomi 100 -hankkeen Tilastokeskuksella teettämä tutkimuksen mukaan, peräti yhdeksän kymmenestä (92 %) suomalaisesta pitää asioiden yhdessä tekemistä yhtenä tärkeimmistä Suomen menestystekijöistä tulevaisuudessa. Tämä teema siis puhuttelee suomalaisia. Meillä Kylämajassa tehdään tänäkin syksynä paljon yhdessä. Kylämajassa voi osallistua erilaiseen harraste- ja vertaisryhmätoimintaan sekä erilaisiin tapahtumiin ja juhliin. Kylämajassa voi tutustua uusiin ihmisiin ja löytää uusia ystäviä. Teeman mukaisesti Kylämajassa voi halutessaan olla myös rauhassa yksin ja lukea esimerkiksi lehtiä. Asukastalo Kylämajassa voi siis tehdä mielekkäitä asioita yksin ja yhdessä. Asukastalo Kylämaja on monelle tärkeä paikka. Seuraavaan ajatukseen tiivistyy syy, miksi asukastaloja tarvitaan: Ei se, miltä me näytämme, eikä se, mitä me aikaan saamme, merkitse sen rinnalla mitään, mitä me olemme toinen toisillemme. Terkuin, Mari Kuvassa Mari ja Marin koiranpentu, Oili, ikä 10 kk. Oili on silloin tällöin Marin mukana Asukastalossa. Oili tykkää nukkumisesta, silityksistä ja rapsutuksista. Jos siis koirakuume vaivaa, tule moikkaamaan Asukastalokoira Oilia Marin huoneeseen.

3 3 AS U K AS TA L O N Y H T E Y S T I E D O T Olemme osoitteessa Matinkatu 7 (Matinkylä, Espoo), kerrostalon kivijalassa, vastapäätä Matinkylän vanhaa Ostaria. Pääsisäänkäynti on Matinkadun ylittävän kävelysillan vierestä. Avoinna: ma - pe: 9-15* * klo 9-15, 4.9. alkaen klo 9-16 Viikonloppuisin asukastalo on suljettu (mahdollinen toiminta on ryhmänohjaajien vastuulla). Terveisin: Aila, Annastiina, Fati, Deeqa, Farhiyo, Mari, Pia, Rabeh, Riikka ja Sari sekä lähihoitajaopiskelija Jasmin ja sosionomiopiskelija Elisabeth Asukastalo Kylämaja verkossa Ilmoitamme ajankohtaisista asioista lähinnä Facebook-sivuillamme kiitos, että tykkäät meistä! Kannattaa silloin tällöin tykätä/kommentoida myös sivun julkaisuja, jotta näymme uutisvirrassasi. Kotisivuiltamme löydät laajemmat kuvaukset toiminnastamme (myös tämän ja aiemmat uutiskirjeemme), mutta niitä emme päivitä yhtä usein kuin Facebook-sivua. Kuvia ja videoita Kylämajasta löydät täältä: HUOM! Mikäli et ymmärtänyt edellä olevasta mitään, mutta haluaisit ymmärtää, opastamme sinua mieluusti Facebook ja internet-maailmaan. Kysy lisää Riikalta, p tai Oscarilta: itluokka@gmail.com

4 4 Y H T E I S T Y Ö K U M P P A N I N A E S P O O N M I E L E N T E R V E Y S Y H D I S T Y S E M Y R Y Emyn toimintaa Kylämajassa Lauluryhmä Helena laulattaa ja säestää pianolla. Ryhmä on kaikille avoin ja kokoontuu kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo Syksyn kokoontumiset: 20.9., , Tervetuloa mukaan laulamaan, omalla äänelläsi! Musiikkiraati Kokoontuu kuuntelemaan musiikkia kerran kuussa keskiviikkoisin klo Syksyn kokoontumiset: 6.9., 4.10., 1.11., Tule keskustelemaan ja kertomaan mielipiteesi laulujen sanoista, sävelistä ja tunnelmista! Mukana Helena. Lisätietoja Emystä ja Emyn kohtaamispaikkojen toiminnasta:

5 5 Syksyn tärkeitä päivämääriä (Lisätietoja kunkin kuun Haloo Kylämajassa, mutta merkitse päivä jo kalenteriisi) La 2.9. Espoon Vapaaehtoistoiminnan messut (Palvelutori, Iso Omena) Ti 5.9. klo Olari-tempaus (Olarin asukaspuistossa) To 7.9. Setlementtirock Generations rock (Ilmaistapahtuma kaikenikäisille, Sukupolvien kortteli, Jätkäsaari ) Ke klo Suomi sadoin sanoin monikulttuuritapahtuma (Chapple, Iso Omena) To klo Arvorulettia: Julkisuus ja media (Kalliola-talo, Sturenkatu 11) La klo MatinFest muraalitapahtuma (Palvelutori + sään salliessa Nelikkokujan ympäristö) La klo Kalliolan kansanjuhla (Kalliola-talo, Sturenkatu 11, Helsinki) Ti Kylämaja 6 vuotta To klo Kylämajan rupattelutuokio Ke klo Pikkujoulumyyjäiset * Pikkujoulumyyjäjiset: Jos haluat varata pöydän myyjäisiin, hintaan 5 e/pöytä, kysy Riikalta tai laita sähköpostia: riikka.koola@kalliola.fi - Myydä voi omia käsitöitä, leivonnaisia tms. (ei kirpputorimyyntiä)

6 6 Y H T E I S T Y Ö K U M P P A N I N A ESPOON KAUPUNKI Palveluohjausta ja neuvontaa Kylämajassa tarjoaa joka arkipäivä (alkaen taas ma 14.8.) kaupungin sosiaaliohjaaja Pia Hänninen, p , pia.m.hanninen@espoo.fi. TERVETULOA PALVELUTORIN 1- VUOTISSYNTTÄREILLE! Ison Omenan palvelutori viettää 1-vuotissyntymäpäiviään elokuun puolivälissä. Tule kanssamme juhlimaan! Virallisen syntymäpäivämme, perjantain klo 8 18 kunniavieraita ovat seniorit, hyvinvointivaltiomme rakentajasukupolvi. Tapahtuma on siten osa Suomi 100 -juhlavuoden Koko Suomi kiittää -tapahtumatarjontaa. Ohjelmassa mm. seniorimuskari, tanssit orkesterin tahdissa, ensiapukoulutusta, hemoglobiinin mittausta ja tietenkin kahvitarjoilu. Juhlat jatkuvat lauantaina klo lapsiperheille ja nuorille kohdennetun ohjelman merkeissä. Silloin on luvassa mm. perhemuskaria, teatteria, soitinkokeilua, nalleneuvolaa, mielikuvitusolennot- ja fidget spinner -työpajat ja nousevan espoolaisbändin Finn n Filin keikka. Tarkka ohjelma aikatauluineen löytyy tapahtuman Facebook-sivuilta.

7 7 Y H T E I S T Y Ö K U M P P A N I N A MLL PERHEKAHVILA Mannerheimin lastensuojeluliiton MLL:n perhekahviloita on yli 540 ympäri Suomen. Perhekahviloihin ovat kaikki lapsiperheet tervetulleita. Perhekahvilassa jutellaan ja kahvitellaan, leikitään lasten kanssa tai kuullaan asiantuntijaalustuksia. Asiantuntijavierailut suunnitellaan perhekahvilakävijöiden toiveiden mukaisesti. Perhekahvilat syntyvät vanhempien omasta aloitteesta ja toimivat suurimmaksi osaksi vapaaehtoisvoimin. Lue lisää: PERHEKAHVILA INTERNATIONAL FAMILY CAFÉ Kylämajassa keskiviikkoisin klo Toiminnan järjestää MLL Etelä-Espoo Alkaen ke Espoo-päivät Espoon odotetuin kaupunkitapahtuma on pian täällä taas! Tänä vuonna Espoo-päivä on suurempi kuin koskaan ennen! Kesä huipentuu yhteiseen kaupunkijuhlaan elokuun viimeisenä viikonloppuna. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi kaupunkitapahtumat levittäytyvät eri puolille Espoota kolmen päivän ajan perjantaista sunnuntaihin elokuuta. Tule osallistumaan monipuoliseen ohjelmaan! Lisätietoja

8 8 Keittopäivät Kylämajassa keskiviikkoisin klo (tai niin kauan kuin riittää). Tarjolla maukasta keittoa ja juttuseuraa. Tervetuloa! (Keitto ja leipä yhteensä 2,50 /annos) Keittopäivät palaavat kesätauolta ke 30.8., jolloin keittona keväällä äänestetty suosikkikeitto eli LOHISOPPAA! (18 ääntä, kakkosena ollut siskonmakkarakeitto sai 5 ääntä) Kylämajan kahvikioski Joka arkipäivä myynnissä tuoksuvaa pullaa ja höyryävää kahvia, teetä tai kaakaota (á 0,50-1 ). Makoisat maistuvaiset kruunaat hyvällä juttuseuralla ja päivän lehdillä. Lämpimästi tervetuloa!

9 9 Avoimia vapaaehtoistehtäviä: Kaikista tehtävistä lisätietoja antaa: p Vapaaehtoisia suomen kielen opettajia Kylämajassa on kokoontunut maanantaiaamuisin (klo ) suomen alkeetryhmä, joka etsii uusia vapaaehtoisia opettajia. Ryhmässä on ollut päivästä ja vuodenajasta riippuen opiskelijaa. Ota mahdollisimman pian yhteyttä, jotta saadaan ryhmän alkaminen turvattua tänäkin syksynä! Tavallisen ihmisen tavallisin tiedoin ja taidoin, ei tarvitse olla koulutusta tai kokemusta opettajana. Vapaaehtoinen kielikummi Kielikummitoiminnassa vapaaehtoinen suomea hyvin osaava tapaa suomen opiskelijaa noin kerran viikossa molempien omien aikataulujen puitteissa. Tapaamiset voivat olla Kylämajassa tai mihin kielikummi-pari itse ne sopii. Tavallisen ihmisen tavallisin tiedoin ja taidoin, kiinnostus kieleen ja uusiin ihmisiin riittää. Vapaaehtoinen tukihenkilö Tukihenkilö on välittävä aikuinen, joka tukee TAVALLISEN IHMISEN TAIDOIN kuuntelemalla, keskustelemalla, neuvomalla tai harrastamalla yhdessä - yhdessä sovittuina aikoina. Tällä hetkellä kaivataan tukihenkilöitä monenlaisille ja -ikäisille ihmisille: esimerkiksi yksin maahan tulleille nuorille turvapaikanhakijoille. Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää: annastiina.ylistalo@kalliola.fi tai p Vapaaehtoinen liikuntaryhmän ohjaaja Onko sinulla aikaa päivisin ja osaamista jossain sisäliikuntalajissa (esim. jooga, tanssi, venyttely) ja haluaisit innostaa muitakin liikkumaan? Ryhmä voisi kokoontua esim. kerran viikossa. Kalliolan/Kylämajan vapaaehtoisena saat yhteisön tuen, itsellesi mukavia kokemuksia, koulutusta + virkistystä ja työtodistuksen.

10 10 Kylämajan viikkoryhmät elokuussa HUOM! Osa ryhmistä jatkuu jo elokuussa, osa vasta syyskuussa ja osan aloituspäivä ei ole vielä tiedossa ks. alla. Maanantaisin Pelimimmit klo joka toinen ma: ja Huom! Uusi aika! Pelaamme hauskaa sanapeliä Scrabblea, uudetkin tervetuloa! Suomen kielen alkeet klo aloituspäivä vielä avoin. Hannun musabasaari klo ma 7.8. alkaen, tervetuloa! SPR läksyhelppi klo kaikille läksyapua tarvitseville, lapsille ja aikuisille! Alkaen ma 4.9. Matinkylän shakkikerho klo alkaen UUSI: Hyvinvointiryhmä, kerran kuussa maanantaisin ma klo (aiheena mm. diabetes, ruokavalio, liikunta yms.) Tiistaisin Meditaatio klo alkaa jälleen ti 8.8., myös uudet tervetulleita. Luetaan yhdessä klo Suomen opetusta kaikille naisille. Järjestää Akateemiset naiset ry/luetaan yhdessä-verkosto. Alkaa jälleen ti 5.9. Keskiviikkoisin Asahi ryhmä klo , alkaen ke 6.9. Espanjankielinen ryhmä klo (jo vähän espanjaa osaaville, aloituspäivämäärä vielä avoin, seuraa Kylämajan ilmoitustauluja ja Facebook-sivuja). English conversation group klo /Fun and easy English klo (ks. Seuraava sivu) Musiikkiraati ja lauluryhmä ks. Lisätiedot s.4 Käsityökerho klo jatkuu ke MLL perhekahvila klo aloitus 23.8.

11 11 Torstaisin Ilolla eläkkeellä klo joka toinen to: 24.8., 7.9., jne. Ruotsin kielen keskustelu klo alkaen to 3.8. (ryhmä on itseohjautuva). Torstain +55v miesten ryhmä klo alkaen to Tuolijumppaa klo huom, uusi aika! Alkaen to 7.9. Viron kieli ja kulttuuri klo alkaen to 7.9. Dekkariklubi ja leffakerho - palaavat kesätauolta syyskuussa. Perjantaisin Äijäryhmä klo TÄYNNÄ Kauneustuokio klo , pe 4.8. alkaen huom! Uusi aloitusaika! Biljardiryhmä klo TÄYNNÄ, alkaen pe 1.9. Puhumme suomea! - ryhmä klo 13 14, pe 4.8. alkaen ATK-luokka klo ks.lisätiedot s.13 UUSI: Vartin perjantaidisco! Joka perjantai klo jorataan olo tai pianohuoneessa toivemusiikin tahdissa. Kaikki mukaan! Alkaen pe 4.8. Lauantaisin Miniatyyrikerho klo asukastalon kellarissa. Sisäänkäynti Matinkadun puolelta. Lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin Kylämajassa kokoontuu myös eri toimijoiden järjestämiä muita ryhmiä, kokouksia ja perhekerhoja. Alueen asukkaat voivat myös varata tiloja esim. perhejuhlien järjestämiseen. Kysy vapaita aikoja mieluiten sähköpostilla, riikka.koola(at)kalliola.fi

12 12 Kielten opiskelua Kylämajassa SUOMEN KIELI Maanantaisin SUOMEN ALKEET klo Kaikille avointa, maksutonta alkeisopetusta. Ei tarvitse ilmoittautua, mutta tulethan ajoissa paikalle! Ohjaajina vapaaehtoiset. HUOM! RYHMÄ JATKUU ELO-SYYSKUUSSA, seuraa Kylämajan Facebook-sivua tai ilmoitustaulua. Tiistaisin LUETAAN YHDESSÄ klo Kaikille naisille avointa, maksutonta opetusta, järjestää Akateemisten naisten Luetaan yhdessä-verkosto. Ryhmä jatkuu tiistaina 5.9. Perjantaisin PUHUMME SUOMEA klo Osaatko jo puhua suomea, vähän tai paljon? Tule harjoittelemaan puhumista mukavassa ryhmässä. Elokuun ryhmäkerrat ovat pe 4.8., pe 11.8., pe 18.8., pe ENGLISH/ENGLANTI (kaksi eri ryhmää) Keskiviikkoisin FUN & EASY ENGLISH klo Tuntuuko, että puhuminen englanniksi jännittää tai taidot ovat aikojen saatossa ruostuneet? Ohjaa vapaaehtoinen Kerttu. Tervetuloa! Ryhmä jatkuu ke 6.9. Every Wednesday ENGLISH CONVERSATION GROUP at Everybody (both new and old ) is welcome to practice their English skills in a relaxed athmosphere! Volunteer/student facilitators. We start again on Wed 2 Aug. ESPANOL/Espanjan harjoittelua keskiviikkoisin Bienvenidos a practicar Español! Nuevo grupo dirigido por nuestra voluntaria Berenice. Se requiere cierto conocimiento de español. Las sesiones son los miércoles de 10 a 11:30am en Kylämaja.

13 13 Uusia kasvoja Kylämajassa Uusina keittiö ja yleistyöntekijöinä ovat aloittaneet Aila ja Sari. Aila on alla olevassa kuvassa toinen oikealta. Hän on asunut Espoossa jo vuodesta 1982, ja Matinkylässäkin jo kuusi vuotta. Aila tykkää käydä marjassa ja tehdä kotiruokia. Sari on kuvassa oikealla ja on asunut Matinkylässä kolmisen vuotta. Sari on kahden lapsen äiti ja yhden mummo. Sari harrastaa ratsastusta ja moottoripyöräilyä. Tule tapaamaan Ailaa ja Saria Kylämajaan! (Ps. Myös kuvassa olevia vanhoja kasvoja eli Maria ja Riikkaa saa tulla tapaamaan!) Omatoiminen VIKATIKKI - käsityökahvila Kylämajan olkkarissa tai pianohuoneessa joka perjantai klo kahvila alkaa, kun ensimmäiset omatoimiset saapuvat paikalle, vaikka jo heti pe 4.8. Biljardia Kylämajassa - perjantain bilisryhmä on täynnä, mutta bilispöytä on muulloinkin vapaasti käytettävissä silloin kun huoneessa tai viereisessä liikuntasalissa ei ole muita varauksia (kysy vahtimestareilta).

14 14 Kasvoja Matinkylässä Olarin seurakunnassa on aloittanut kaksi uutta projektityöntekijää: Minna Martiskainen etsivän vanhustyön projektissa ja Iisa Lehtinen yhteisötyön projektissa. Minna on käynnistänyt kolmivuotisen projektin tämän vuoden alussa. Etsivän vanhustyön projektin tavoitteena on löytää yksinäisiä, syrjäytymisvaarassa olevia ja tai jo syrjäytyneitä ikäihmisiä. Projektin myötä on tarkoituksena luoda myös uudenlaisia toimintamalleja seurakunnan vanhustyöhön. Iisa taas jatkaa yhteisötyöntekijänä jo muutaman vuoden käynnissä olleessa yhteisötyön projektissa, jota koordinoi aikaisemmin Veikko Ahonen. Yhteisötyön projektin tavoitteena on lujittaa etenkin Matinkylän alueen yhteisöllisyyttä ja ihmisten osallisuutta seurakuntaan sekä vahvistaa alueen toimijoiden välistä yhteistyötä esimerkiksi luomalla yhteisiä tapahtumia ja toimintoja. Minnan ja/tai Iisan voi tavata Kylämajassa usein keskiviikkoisin ruokailujen yhteydessä. Tämän lisäksi Minna tulee ohjaamaan Kylämajassa myös ikäihmisille suunnattua avointa keskusteluryhmää (ajankohta vielä avoin). Iisa toimii Monitoimiset yhteistyöverkoston puheenjohtajana ja on mukana myös Kylämajan ohjausryhmässä. Tule moikkaamaan Iisaa (kuvassa vasemmalla) Kylämajaan ke klo ja Minnaa ke 6.9. klo 11 13!

15 15 Äijäryhmän retki Tampereen Mattilaan Olimme helmikuussa Matin päivänä viettämässä miesten iltapäivää Kalliolan setlementtitalolla Helsingissä. Siellä saimme kutsun tulla vierailulle Tampereelle Miesten Kansalaistalo Mattilaan. Niinpä panimme töpinäksi ja ostimme liput 5.4. Helsingistä klo 9.27 lähtevään IC 23 junaan. Mukaan lähtivät Eikka, Kari, Pate, Hannu, Jorma ja Timo. Eikan kanssa ajoimme taksilla Helsinkiin, mutta matka tyssäsi jo hyvissä ajoin ennen keskustaa. Kiinan presidentin vierailu oli sekoittanut Helsingin liikenteen. Loppumatkan jouduimme taittamaan jalkaisin ja hädin tuskin ehdimme junaan, jossa jo muut matkalaiset meitä huolestuneina odottivat. Junaan päästyämme matka sujui hyvin ja puolentoista tunnin kuluttua saavuimmekin jo Tampereen rautatieasemalle. Kahdella taksilla ajoimme osoitteeseen Laukontori 14 B, jossa Miesten Kansalaistalo Mattila sijaitsee. Siellä meidät otettiin jo pihalla ystävällisesti vastaan. Paikalla oli talon isännän Jukan lisäksi Ari ja kohta paikalle saapui myös Jyrki. Kahvinjuonnin lomassa Jukka kertoili Kansalaistalo Mattilan perustamisesta ja toiminnasta. Kari kertoi vastaavasti Kylämajan ja äijäryhmän toiminnasta. Siinä keskustellessamme aika kului nopeasti. Kello lähdimme Kansalaistalo Mattilan tarjoamalle lounaalle läheiseen Sannan lounaskahvilaan. Tarjolla oli maukasta, kermaista lohikeittoa. Jälkiruoaksi oli marjapiirakkaa ja kahvia. Lounaalta palasimme takaisin Kansalaistalo Mattilaan, joka avautuu kaikille miehille arkisin klo 14. Kohta alkoikin talolle saapua miehiä, joista monet ovat maahanmuuttajia. Keskustellessamme virisi ajatus tamperelaisten mahdollisesta vastavierailusta Espooseen loppukesästä. Kello 14 jälkeen pidettiin aivojumppa eli tietovisa Tampere vastaan Espoo nelimiehisin joukkuein. Olin saanut tehtäväkseni laatia 15 kysymystä. Kilpailun voitti Tampere 42 pisteellä. Hyväksi kakkoseksi tullut Espoo sai kasaan 39 pistettä. Tampereen joukkueen paras oli Ari 13 pisteellä ja Espoon ykkönen oli Eikka 11 pisteellä. Jonkin aikaa siinä juteltuamme klo lähdimme taksilla rautatieasemalle. Juna IC 24 lähti matkaan kello Kotimatka sujui hyvin. Retki oli antoisa. Yhtä kokemusta rikkaampina, mutta hieman väsyneinä palasimme kotiin. Timo Hämäläinen Ps. Mattilan väki tulee Kylämajaan vastavisiitille keskiviikkona 9.8. noin kello 13 alkaen.

16 16 Kylämajan ATK Toiminnan syystiedote Hei kaikki atk-luokan ja yksityistuntien kävijät, Palaan kesälomalta ja siitä alkaen annan atk-yksityistunteja allaolevan taulukon mukaisesti. Vähennän siis antamieni yksityistuntien määrää, jotta aikaa jää muullekin elämälle kuin tälle vapaaehtoistyölle. Jatkossa voin antaa vain yhden yksityistunnin viikossa, ja jotta käytäntö olisi reilu ja tasapuolinen, kukaan ei voi varata perättäisiä viikkoja. Viikkoina jolloin minulla on ATK-luokka ja Tietotekniikan ABC -ryhmä samalla viikolla, en ota yhtään yksityistuntivarauksia Alla löytyy taulukko, jossa on viikot, jolloin otan varauksia ja viikot, jolloin en ota varauksia Ei varauksia Ei varauksia Ottaa varauksia Ottaa varauksia Ei varauksia Ei varauksia Ottaa varauksia Ei varauksia Ei varauksia Ottaa varauksia Ottaa varauksia Ottaa varauksia Ottaa varauksia Ei varauksia Ei varauksia Ottaa varauksia Varaukset hoidetaan samaan tapaan kuin ennen, eli lähetä minulle sähköpostia tai varaa aika, kun käyt jollain ryhmätunnilla. Terveisin Oscar

17 17 ATK-LUOKKA kaikille aikuisille, perjantaisin Elo-syyskuun atk-luokat: 25.8., 1.9., 8.9., 15.9., 22.9., klo Opastajana vapaaehtoinen Oscar, tule ja kysy ihan mitä vain liittyen tietokoneeseen, ohjelmiin, älypuhelimeen tms. Oma laite mukaan! Tietotekniikan ABC-kurssi Torstaisin klo 18-20: 24.8., 31.8., 21.9., 28.9., , , , Kuhunkin kertaan mahtuu 5 opiskelijaa, ilmoittaudu s-postilla: itluokka@gmail.com tai Oscarille perjantain atk-luokassa. Seuraava Haloo Kylämaja! (sýys-lokakuu 2017) ilmestyy syyskuun alussa Jos haluat tiedottaa siinä jotakin, ilmoitathan siitä viimeistään ma Riikalle (riikka.koola(at)kalliola.fi). Otamme myös kiitollisina vastaan kirjoituksia, runoja, ajatelmia sekä valokuva tai piirroskuvituksia, mikäli ne ovat lähettäjän omaa tuotantoa.

18 18 KULTTUURIKONTTI MATINKYLÄSSÄ Pysähdyspaikka: Matinkylä, Piispanaukio Pysähdysaika: Kulttuurikontti on jokaisena kesän viikonloppuna auki oleva kulttuuritila, joka tuo iloista urbaania tunnelmaa eri puolille Espoota. Kontti on auki perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin kello tarjoten inspiroivaa tekemistä työpajojen, esitysten ja kohtaamisten kautta. Kulttuurikontti on jokaisena kesän viikonloppuna (poislukien juhannusviikko) auki oleva kulttuuritila, joka tuo iloista urbaania tunnelmaa eri puolille Espoota. Kontti on auki perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin kello tarjoten inspiroivaa tekemistä työpajojen, esitysten ja kohtaamisten kautta. Toiminta on kaikille avointa ja maksutonta. Musiikki pe klo 17 // Konsertti: Elsi Sloan ja Hehku Elsi Sloan on nouseva nuori artisti, joka tekee suoraan sydämestä ja elämästä syntyvää leikkisää ja vakavaa musiikkia. Hehku on espoolainen duo, joka soittaa kaikkea jazzstandardien ja omien sävellysten väliltä. Duosoiton vapaus ja useat instrumenttimahdollisuudet innostavat uusiin sävellyksiin ja railakkaisiin sovituksiin. la klo 17 // Konsertti: Andrei Makaroff ja Ebelin nuoret muusikot Andrei Makaroff on huippulahjakas espoolainen 14-vuotias rapartisti, joka keräsi myös tvohjelma Talentissa ihailua olemuksensa ja taitojen ansiosta. su klo 17 // Lastenkonsertti Urbaani kesäteatteri pe klo 17 // Komedia: Hävettää! Hävettää! on Jenni Mäkelän yhden naisen komedia. Miltä tuntuu mennä naisena autokorjaamolle? Tupakoida kun se ei ole enää trendikästä? Kuinka kammottavaa on tutustua uusiin ihmisiin tai tervehtiä naapuria? Komedia siitä kaikesta, mitä ihminen voikaan hävetä. la 19.8.klo // Työpaja: Videoblogipaja Innostava työpaja opettaa vloggausta niin aloitteilijoille kuin jo aiemmin kuvanneille. su klo // Työpaja: Lasten animaatiopaja Työpajassa tutustutaan monipuolisesti animaation tekemiseen. Pajassa käydään läpi animaation suunnitteluvaiheet ideasta viimeistelyyn. Kaupunkikestit pe klo 16 // Työpaja: Muotoilupaja aikuisille Suomen Muotoilukasvatusseura toteuttaa hauskan vaakunan suunnittelupajan, jossa suunnitellaan alueelle uusi vaakuna, leikkimielisesti tai vakavammin. Vaakuna voi olla korea tai karu, alueellinen rakkaudenosoitus tai kriittinen statement. Vaakuna toteutetaan tekstiilin pintaan, jonka saa viedä mukanaan. la klo 15 // Työpaja: Katumaalaus -paja Street Art Vantaan taitavat katutaiteilijat ohjaavat katumaalaustyöpajan, johon ei tarvitse aiempaa kokemusta. su klo 16 // Työpaja: Pihapelistudio lapsille Suomen Muotoilukasvatusseuran pajassa lapset suunnittelevat pelin tai leikin hyödyntäen ympäristöstä löytyviä luonnonkiviä tai korkkeja.

19 19 Ota meihin yhteyttä ja/tai tule tapaamaan asukastalolle Asukastalon vastaava: Mari Nieminen, , Asukastalotyöntekijä Riikka Koola, , Myös tiedotus ja tilavarausasiat! Sosiaaliohjaaja Pia Hänninen, Espoon kaupunki, , - palaa lomalta ma Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Annastiina Ylistalo, , (Kylämajassa yleensä ma ja ti) Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry, Pirjo Heikkinen, , Asukastalon puhelin Tästä numerosta saat kiinni vahtimestarit. Voit tiedustella myös muuta henkilökuntaa asukastalon puhelimesta (mm. keittiö, siistiminen). Numerosta vastataan asukastalon aukioloaikoina. Tilavaraukset/bookings: riikka.koola@kalliola.fi

20 A S U K A S T A L O L L A Y H T E I S T Y Ö S T Ä V O I M A A 20 Käy tykkäämässä meistä! Asukastalo sosiaalisessa mediassa! Asukastalon tapahtumia lähes livenä! Makupaloja matkan varrelta!

Syys-lokakuu 2017 Uutiskirje

Syys-lokakuu 2017 Uutiskirje 1 Syys-lokakuu 2017 Uutiskirje 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Viime keväänä Kylämajassa kokoontui 73 erilaista harraste- ja vertaisryhmää. Näistä ryhmistä oli 13 Kylämajan työntekijöiden tai

Lisätiedot

Marras-joulukuu 2017 Uutiskirje

Marras-joulukuu 2017 Uutiskirje 1 Marras-joulukuu 2017 Uutiskirje 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Asukastalo Kylämajan vuoden 2017 teema on ollut Yksin ja yhdessä. Kylämajassa voi osallistua erilaiseen harraste- ja vertaisryhmätoimintaan

Lisätiedot

Elokuu 2019 Uutiskirje

Elokuu 2019 Uutiskirje 1 Elokuu 2019 Uutiskirje 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Kylämajajuhlassa vietimme minun läksiäisiäni. Jään elokuusta alkaen vuodeksi työvapaalle, koska siirryn Diakonia-ammattikorkeakouluun sosiaalialan

Lisätiedot

Tammikuu 2017 Uutiskirje

Tammikuu 2017 Uutiskirje 1 Tammikuu 2017 Uutiskirje 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Näin uuden vuoden kynnyksellä on perinteisesti lupausten aika. Internetin ihmeellisestä maailmasta silmiini osui Elämän tärkein ToDo

Lisätiedot

Huhti-toukokuu 2017 Uutiskirje

Huhti-toukokuu 2017 Uutiskirje 1 Huhti-toukokuu 2017 Uutiskirje 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Keväällä alkaa uusi vaihe, kun luonto herää talven jälkeen eloon. Päivät pitenevät ja voimme iloita lisääntyvästä valon määrästä.

Lisätiedot

Helmi-maaliskuu 2017 Uutiskirje

Helmi-maaliskuu 2017 Uutiskirje 1 Helmi-maaliskuu 2017 Uutiskirje 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Helmikuussa lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi jaan jälleen viime vuoden Kylämajajuhlien kävijöiden ajatuksia ystävyydestä. Kari

Lisätiedot

Elokuu 2018 Uutiskirje

Elokuu 2018 Uutiskirje 1 Elokuu 2018 Uutiskirje 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Lämmin elokuinen tervehdys Kylämajasta! Tänä vuonna on tuntunut, että kesä on kestänyt pitkään. Helle alkoi jo toukokuussa ja elokuunkin

Lisätiedot

Huhti-toukokuu 2018 Uutiskirje

Huhti-toukokuu 2018 Uutiskirje 1 Huhti-toukokuu 2018 Uutiskirje 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Vaikka maisema näyttää vielä aika talviselta, alkaa kohta se vaihe, kun luonto herää talven horroksesta. Valo ja lämpö lisääntyvät.

Lisätiedot

Haloo Kylämaja! Uutiskirje

Haloo Kylämaja! Uutiskirje 1 Haloo Kylämaja! Marras-joulukuu 2016 Uutiskirje 2 AS U K AS TA L O N VAS TA AVA N M AR I N PAL S TA Asukastalo Kylämajan 5-vuotis syntymäpäiviä vietettiin pienimuotoisesti lokakuussa. Viidessä vuodessa

Lisätiedot

Haloo Kylämaja! Uutiskirje

Haloo Kylämaja! Uutiskirje 1 Haloo Kylämaja! Lokakuu 2016 Uutiskirje 2 AS U K AS TA L O N VAS TA AVA N M A R I N PAL S TA Kylämajan työyhteisössä on jälleen ollut jäähyväisten aika, kun vietimme viime viikolla siistijänä ja tiimivastaavana

Lisätiedot

Syys-lokakuu 2018 Uutiskirje

Syys-lokakuu 2018 Uutiskirje 1 Syys-lokakuu 2018 Uutiskirje 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Syyskuinen tervehdys Kylämajasta! Nyt syyskuun alkaessa loputkin ryhmät jatkavat toimintaansa sekä keskiviikon keittopäivät starttaavat.

Lisätiedot

Haloo Kylämaja. Syyskuu Uutiskirje

Haloo Kylämaja. Syyskuu Uutiskirje 1 Haloo Kylämaja Syyskuu 2016 Uutiskirje 2 A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA Aloitan tämän syksyn ensimmäisen kirjoitukseni jakamalla jälleen ajatuksia ystävyydestä. Kylämajajuhlien

Lisätiedot

Marras-joulukuu 2018 Uutiskirje

Marras-joulukuu 2018 Uutiskirje 1 Marras-joulukuu 2018 Uutiskirje 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Loppuvuodesta aina ihmettelen, että mihin yksi vuosi on jälleen hujahtanut. Tähän vuoteen 2018 on mahtunut jälleen paljon hauskoja

Lisätiedot

Aurinkoista kesää kaikille!

Aurinkoista kesää kaikille! 1 Kesän lukunumero Kesä-heinäkuu 2017 Aurinkoista kesää kaikille! 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Kesän kynnyksellä haluan kiittää teitä kaikkia kuluneesta keväästä. Kylämajassa on entiseen tapaan

Lisätiedot

TERVEHDYS A SUKASTA LO STA

TERVEHDYS A SUKASTA LO STA Uutiskirje 5/2019 2 TERVEHDYS A SUKASTA LO STA Tänä syksynä Kylämajassa on aloittanut todella hieno työryhmä! Meitä kaikkia yhdistää halu tehdä töitä hyvän naapuruuden, huolenpidon ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

Asukastalo Kylämajan uutiskirje

Asukastalo Kylämajan uutiskirje 1 Asukastalo Kylämajan uutiskirje A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA 2 Tämän vuoden Kylämajajuhlassa 16.4. tehtiin osallistujaennätys: 228 osallistujaa. Kyllä oli vilskettä ja vilinää!

Lisätiedot

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA 1 2 A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA Tiesitkö, että yksinäisyys on terveydelle vaarallista? Tutkimusten mukaan yksinäisyys on kolme kertaa pahempi terveyshaitta kuin ylipaino ja tuhoisampaa

Lisätiedot

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI 1 U U T I S K I R J E 2 A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI Kiitos Espoon kaupungille ja Raha-automaattiyhdistykselle (RAY) toimintamme tukemisesta tänäkin vuonna! Tämä vuosi

Lisätiedot

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI 1 U U T I S K I R J E 2 A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI On tullut aika kiittää kuluneista vuosista kanssanne täällä asukastalossa. Aikaani täällä on vaikea pukea sanoiksi.

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Valoa päin! Asukastalo Kylämajan aukioloajat:

HALOO KYLÄMAJA! Valoa päin! Asukastalo Kylämajan aukioloajat: 1 HALOO KYLÄMAJA! A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N Ä Ä N I T O R V I T A M M I - H E L M I K U U N 2 0 1 4 U U T I S K I R J E Valoa päin! Pirteä pakkanen ja kylmän kirkas aurinko on täällä. Pitkään

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Haloo Kylämaja! Kesänumero 2019

Haloo Kylämaja! Kesänumero 2019 Haloo Kylämaja! Kesänumero 2019 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Asukastalo Kylämajan toiminnan pääylläpitäjä on Kalliolan Setlementti, joka täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Monille setlementti-sana

Lisätiedot

Terkuin, Mari. Ps. Oletko mahdollisesti hukannut huivisi, käsineesi tms.? Ttule tarkistamaan Asukastalon löytölaatikko! Kysy vahtimestareilta.

Terkuin, Mari. Ps. Oletko mahdollisesti hukannut huivisi, käsineesi tms.? Ttule tarkistamaan Asukastalon löytölaatikko! Kysy vahtimestareilta. 1 U U T I S K I R J E 2 A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA Olen toiminut asukastalon vastaavana helmikuun puolesta välistä alkaen, Soinnun siirryttyä uusiin haasteisiin. Otin tämän

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Haloo Kylämaja. heinä-elokuu Uutiskirje

Haloo Kylämaja. heinä-elokuu Uutiskirje 1 Haloo Kylämaja heinä-elokuu 2016 Uutiskirje 2 A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA Kylämajassa kevät on ollut täynnä monenlaista ryhmätoimintaa ja tapahtumia. Kuluneen kevään aikana

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Suloista suvea kaikille!

Suloista suvea kaikille! 1 Kesänumero Kesä-heinäkuu 2018 Suloista suvea kaikille! 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Helatorstaina vietimme perinteistä Kylämajajuhlaa 88 kävijän kanssa. Kylämajan tämän vuoden teema on Rauha

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

haloo kylämaja! tammi-helmikuu

haloo kylämaja! tammi-helmikuu 1 haloo kylämaja! tammi-helmikuu A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E TA M M I - H E L M I K U U 2 0 1 5 2 A S U K A S T A L O N V A S T A A V A N P A L S T A S O I N N U N Ä Ä N I

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

haloo kylämaja! heinä-elokuu

haloo kylämaja! heinä-elokuu 1 haloo kylämaja! heinä-elokuu Kuule kesän äänet Rentoudu luonnossa Lataudu auringossa Kirmaa kesälaitumille Tunne ruusujen tuoksu ASUKASTALO KYLÄM AJAN UUTISKIRJE HEINÄ-ELOKUU 2014 2 A S U K A S T A L

Lisätiedot

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille.

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Kuopion Perheentalo Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Avoinna tiistaista perjantaihin 9-15, torstaisin 9-19 Kaikki perheet ovat tervetulleita!

Lisätiedot

haloo kylämaja! toukokuu

haloo kylämaja! toukokuu 1 Asu Kylämaja kas Kylämaja haloo kylämaja! toukokuu K Y L Ä m A J a talo Kylämaja A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E T O U K O K U U 2 0 1 5 2 A S U K A S T A L O N Y H T E Y S T

Lisätiedot

haloo kylämaja! kesäkuu Soppaa suurella sydämellä Maista ja nauti yhdessä toisten kanssa Hyvää mieltä ryhmätoiminnasta ja iloa ihmisten kohtaamisesta

haloo kylämaja! kesäkuu Soppaa suurella sydämellä Maista ja nauti yhdessä toisten kanssa Hyvää mieltä ryhmätoiminnasta ja iloa ihmisten kohtaamisesta 1 haloo kylämaja! kesäkuu A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E K E S Ä K U U 2 014 TULE MUKAAN! Vielä ehdit aistia Kylämajan tunnelmaa TAPAHTUMARIKAS KEVÄT Soinnun ääni Soppaa suurella

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Lämpimästi tervetuloa! www.kylamaja.fi. Muistakaa

HALOO KYLÄMAJA! Lämpimästi tervetuloa! www.kylamaja.fi. Muistakaa A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A T O U K O - K E S Ä K U U S S 2 0 1 2 Tervehdys Kylämajasta näin ihanan kevätkesän keskeltä. Tässä tietokoneen

Lisätiedot

haloo kylämaja! lokakuu Nähdään ja tehdään! Kuunnellaan ja katsotaan! Annetaan arvoa! Tehdään yhdessä! Kokoonnutaan yhteen!

haloo kylämaja! lokakuu Nähdään ja tehdään! Kuunnellaan ja katsotaan! Annetaan arvoa! Tehdään yhdessä! Kokoonnutaan yhteen! 1 Nähdään ja tehdään! Kuunnellaan ja katsotaan! Annetaan arvoa! Kokoonnutaan yhteen! Tehdään yhdessä! haloo kylämaja! lokakuu ASUKASTALO KYLÄM AJAN UUTISKIRJE LOKAKUU 2014 2 A S U K A S T A L O N V A S

Lisätiedot

SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua

SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua 1 SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli SYYSKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua Selitykset ohjelmien toimipaikoille: Iso Sali= sentraalin

Lisätiedot

Palvelukeskus on avoinna kesä- ja elokuussa, heinäkuu suljettu! KESÄN 2016 OHJELMA

Palvelukeskus on avoinna kesä- ja elokuussa, heinäkuu suljettu! KESÄN 2016 OHJELMA Kustaankartanon palvelukeskus tarjoaa toimintaa helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille. Hae maksuton asiakaskortti asiakaspalvelusta. ASIAKASPALVELU AVOINNA MA-TO KLO 10.00 14.00 K-TALON RAVINTOLAN

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Vielä on kesää jäljellä! Asukastalo Kylämajan aukioloajat:

HALOO KYLÄMAJA! Vielä on kesää jäljellä! Asukastalo Kylämajan aukioloajat: 1 HALOO KYLÄMAJA! A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A SYYSKUU 2013 Vielä on kesää jäljellä! Kesä oli kaunis ja päivät olivat pitkiä ja lämpöisiä.

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Sukupolvia yhdistävä. toiminta

Sukupolvia yhdistävä. toiminta Sukupolvia yhdistävä toiminta Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisö muodostuu ihmisryhmästä, jonka jäsenillä on keskinäisiä suhteita sekä lisäksi jokin yhdistävä tekijä tai tavoite KESKEISTÄ ON Jäsenten välinen

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

haloo haloo kylämaja! kylämaja! helmi-maaliskuu maaliskuu

haloo haloo kylämaja! kylämaja! helmi-maaliskuu maaliskuu 1 haloo haloo kylämaja! kylämaja! helmi-maaliskuu maaliskuu A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E M A A L I S K U U 2 0 1 5 2 A S U K A S T A L O N Y H T E Y S T I E D O T MISTÄ LÖYDÄT

Lisätiedot

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä! Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta!

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! 1/5 Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! Syyskauden toiminta on käynyt vilkkaana jo useamman viikon. Ensimmäiset ryhmätapaamiset, koulutusilta ja pari luentoa ovat takanapäin ja yksi kurssi on lähtenyt menestyksekkäästi

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

Kalliolan setlementti haluaa olla mukana edistämässä yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta

Kalliolan setlementti haluaa olla mukana edistämässä yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta 1 A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E 2 K A L L I O L A N S E T L E M E N T I N T O I M I N N A N J O H T A J A N T I M O L E M M E T Y I S E N K I R J O I T U S Kalliolan setlementti

Lisätiedot

SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA

SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA 1 SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli HELMIKUU 2016 OHJELMA VESIVAHINGON VUOKSI OHJELMA JÄRJESTETÄÄN HELMIKUUN AJAN SENTRAALIN VIEREISESSÄ TILASSA, RYHMÄT KOKOONTUVAT

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

haloo kylämaja! kesänumero

haloo kylämaja! kesänumero 1 Kylämaja haloo kylämaja! kesänumero Kylämaja Kylämaja K y l ä K m Y A L j Ä a m A J a Kylämaja A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E K E S Ä N U M E R O 2 0 1 5 2 A S U K A S T A L

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Lielahden koulupolku

Lielahden koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Poimintoja syyskuun ohjelmasta:

Poimintoja syyskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Päivitetty 2/2018 Ystävätoiminta, ulkoiluystävätoiminta Vapaaehtoinen ystävä yksin jääneille tai itsensä yksinäiseksi tunteville henkilöille, jotka kaipaavat ihmiskontaktia

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Iloa ja valoisia ajatuksia! Asukastalo Kylämajan aukioloajat:

HALOO KYLÄMAJA! Iloa ja valoisia ajatuksia! Asukastalo Kylämajan aukioloajat: 1 HALOO KYLÄMAJA! A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A M A R R A S - J O U L U K U U 2 0 1 3 Iloa ja valoisia ajatuksia! Vuosi on lähes lopuillaan

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kaarilan koulupolku Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1.

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv 13.9.2016 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Lämpimästi tervetuloa! käynnistää aivan omanlaista toimintaa. Tämä on Asukastalo Kylämajan ensimmäinen kuukausittain ilmestyvä

HALOO KYLÄMAJA! Lämpimästi tervetuloa! käynnistää aivan omanlaista toimintaa. Tämä on Asukastalo Kylämajan ensimmäinen kuukausittain ilmestyvä A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A H U H T I K U U S S A 2 0 1 2 Tämä on Asukastalo Kylämajan ensimmäinen kuukausittain ilmestyvä tiedote. Tarkoituksenamme

Lisätiedot

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY 1/5 SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjasto, ryhmätyötila Elina (Leppävaarankatu 9, 2.krs.) Kerran kuussa keskiviikkoisin

Lisätiedot

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY 1/5 SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjasto, ryhmätyötila Elina (Leppävaarankatu 9, 2.krs.) Kerran kuussa keskiviikkoisin

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Kynttilöitä ja kirkasvalolamppuja! Asukastalo Kylämajan aukioloajat:

HALOO KYLÄMAJA! Kynttilöitä ja kirkasvalolamppuja! Asukastalo Kylämajan aukioloajat: 1 A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A M A R R A S K U U 2 0 1 3 Kynttilöitä ja kirkasvalolamppuja! Nyt tarvitaan keinovaloa, koska kuljemme vuoden

Lisätiedot

KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY

KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY 1/5 KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjasto, ryhmätyötila Elina (Leppävaarankatu 9, 2.krs.) Kerran kuussa keskiviikkoisin

Lisätiedot

TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019

TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Naisten piiri klo 9.30-10.30 Vetäjät: Tuija & Helena Multasormet klo 12.00-13.00 Vetäjät: Milja, Helena ja Maija Vetäjät:

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

haloo kylämaja! huhtikuu

haloo kylämaja! huhtikuu 1 haloo kylämaja! huhtikuu Kylämaja Kylämaja K Y L Ä m A J a Kylämaja A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E H U H T I K U U 2 0 1 5 2 A S U K A S T A L O N Y H T E Y S T I E D O T MISTÄ

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät. L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A L O K A K U U 2 0 1 2

A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A L O K A K U U 2 0 1 2 A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A L O K A K U U 2 0 1 2 Pitäkää hatuistanne kiinni, se on syksy nyt! Tuuli tuivertaa ja sukat pyörivät jaloissa.

Lisätiedot

SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA

SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA 1 SENTRAALI HYVÄN OLON KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli TOUKOKUU 2017 OHJELMA Huom! Ovet avataan 15 min ennen ensimmäisen ryhmän alkua Selitykset ohjelmien toimipaikoille: Iso Sali= sentraalin

Lisätiedot