A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI"

Transkriptio

1 1 U U T I S K I R J E

2 2 A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI Kiitos Espoon kaupungille ja Raha-automaattiyhdistykselle (RAY) toimintamme tukemisesta tänäkin vuonna! Tämä vuosi tuottaa laajempia muutoksia Matinkylän alueelle, kun elokuussa valmistuu länsimetron Ruoholahti-Matinkylä osuus ja asukastalon viereen avataan jalkapallokentän kokoinen Palvelutori, uudenlainen julkisten palvelujen keskittymä. Tälle torille muuttaa mm. kirjasto, kulttuuri-, nuoriso sekä mielenterveys ja päihdepalvelut, neuvola, yhteispalvelupiste, KELA ja HUSlab. Pelkästään eri alojen työntekijöitä torilla tulee olemaan n.140. Palvelutorin tavoitteena on tarjota mutkatonta palvelua yhdessä sekä toteuttaa käytännössä Espoon asukas-ja asiakaslähtöistä toimintaa. Kylämajan tavoitteet ovat synkassa tulevan uuden Palvelutorin kanssa. Myös me haluamme toteuttaa asukas-ja asiakaslähtöistä toimintaa asukastalossa, niin tänä vuonna kuin jatkossakin. Kiva, että olet mukana tekemässä tätä työtä kanssamme. t. Sointu & kumppanit Ps. Tule mukaan suunnittelemaan huhtikuun Kylämaja-juhlia. Kaikille avoin suunnittelukokous on ti klo Kylämajan luentosalissa. Seuraava Haloo Kylämaja! ilmestyy helmikuussa, viikolla 5 Jos olet mukana Asukastalo Kylämajan toiminnassa ja haluat tiedottaa jotakin seuraavassa uutiskirjeessämme, ilmoitathan siitä viimeistään pe Riikalle (riikka.koola@kalliola.fi). Otamme myös kiitollisina vastaan kirjoituksia, runoja, ajatelmia sekä valokuva tai piirroskuvituksia, mikäli ne ovat lähettäjän omaa tuotantoa!

3 3 AS U K AS TA L O N Y H T E Y S T I E D O T Olemme osoitteessa Matinkatu 7 (Matinkylä, Espoo), kerrostalon kivijalassa, vastapäätä Matinkylän vanhaa Ostaria. Pääsisäänkäynti on Matinkadun ylittävän kävelysillan pielestä. AUKIOLOAIKAMME: Asukastalo Kylämaja on avoinna tammikuussa 2016 ma-pe: Avaamme ovet joulutauon jälkeen torstaina klo 9 Viikonloppuisin asukastalo on suljettu (mahdollinen toiminta on ryhmänohjaajien vastuulla). Asukastalo sulkeutuu pyhäpäiviä edeltävinä päivinä klo Kevätkauden erikoisaukiolot: To suljemme klo 14, pe ja ma suljettu (Pääsiäinen) Ke 4.5. suljemme klo 14, to 5.5. suljettu (Helatorstai) Olemme kesätauolla ma ti Asukastalo Kylämaja on SOSIAALISESSA MEDIASSA! Kylämaja FACEBOOKISSA. Käy tykkäämässä ja pysy mukana Kylämajan tapahtumissa ( Kylämaja TWITTERISSÄ. Kuuntele viserrystä ja viserrä mukana ( asukastalo). Kylämaja BLOGISFÄÄRISSÄ. Kylämajan blogisti jakaa tunnelmia arjesta ja juhlasta ( ). Tule sinäkin jakamaan! Kylämaja FLICKRissä ( Vilkaise makupaloja matkan varrelta. Kylämaja YOUTUBEssa ( Kylämaja lähes livenä!

4 K Y L Ä M A J A N V A P A A E H T O I S H A A S T A T T E L U 4 Tässä on Kylämajan kaksi aktiivia, jotka eivät esittelyitä kaipaa, mutta esitelläänpä nyt kuitenkin. Kuvassa vasemmalla Äijäryhmän ohjaaja, vuoden 2014 Espoon vuoden vapaaehtoisteon tekijäksi valittu Kari Kosonen. Kari on myös Kylämajan talovahti, sälekaihtimien korjaaja ja paljon muuta. Kuvassa oikealla Asahi-ryhmän ohjaaja, Kylämajan Joulumuori, vuoden 2015 Espoon vapaaehtoisehdokas ja Kylämaja-lähettiläs Pirkko Halonen. Kari ja Pirkko ovat molemmat Kylämajan pitkäaikaisia kävijöitä ja vapaaehtoisia. Vuosien varrella heistä on tullut hyvin tärkeä osa kylämajalaista perhettä. Molemmat kokevat vapaaehtoistyön hyvin palkitsevana ja yhteiskunnallisesti merkittävänä tehtävänä. Vanha viisaus elää edelleen: Antaessaan saa. Pirkko kuuli Kylämajasta ensimmäistä kertaa ihan vahingossa, matkustaessaan Matinkylän linja-autossa. Bussin matkustaja, Merja Vanhala, yksi Kylämajan vakiokävijöistä huomasi Pirkon lukevan dekkaria ja niinpä Merja alkoi esitellä Pirkolle asukastaloa ja siellä kokoontuvaa Lukupiiriä. Merjan innostamana Pirkko tuli tutustumaan asukastaloon ja on siitä asti ollut vakiokalustoa. Kari taasen oli ollut toistakymmentä vuotta erilaisissa tehtävissä Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa. Kari oli tottunut siihen, että ympärillä on paljon ihmisiä. Töiden loputtua ja paikkakunnan vaihduttua Kauniaisista Matinkylään, tuli eteen totaalinen yksinäisyys ja tyhjyys. Lapset kävivät välillä kyläilemässä ja tytär huomasi isän yksinäisyyden. Jonkin ajan kuluttua tytär soitti ja kertoi, että Kalliolan setlementillä on Matinkylässä senioreille tarkoitettu projekti ja että Karin tulisi olla sinne yhteydessä. Kari teki työtä käskettyä ja oli yhteydessä Minna Miettiseen, vuosi oli Kari on siitä asti ilostuttanut kaikkia kylämajalaisia aktiivisella toiminnallaan yhteisön hyväksi. Kysyttäessä Kylämajan merkityksestä alueelle molemmat vastaavat yhdestä suusta: Ihmiset ovat löytäneet asukastalon ja käyvät säännöllisesti lukemassa lehtiä ja tapaamassa ihmisiä. Asukastalosta on tullut kaikille alueen asukkaille tärkeä ja erityinen paikka. Molemmat tuumaavat, että jatkossa tilat saattavat loppua kesken. Jo nyt kaikki halukkaat eivät mahdu joogaamaan tai asahiin. Hetken hiljaisuuden jälkeen Kari tuumaa: Kyllä se vaan niin on, että Äijäryhmä palkitsee yhä uudestaan, se että äijät tulevat ryhmään sitoutuneesti vuodesta toiseen. Äijäryhmä antaa minulle paljon ja on se perhe, jota kaipaan. Pirkko istuu vieressä ja toteaa, että näin on. Asahi-ryhmän kävijöistä on tullut myös Pirkolle hyvin tärkeitä. Emme halua luopua mistään, Kari ja Pirkko toteavat ja toivottavat uudet ihmiset lämpimästi tervetulleeksi Kylämaja-perheeseen!

5 5 Y H T E I S T Y Ö K U M P P A N I N A E S P O O N M I E L E N T E R V E Y S Y H D I S T Y S E M Y R Y EMY:n toimintaa Kylämajassa Lauluryhmä Helena laulattaa ja säestää pianolla. Ryhmä on kaikille avoin ja kokoontuu kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo Tammi-helmikuun kokoontumiset: ke ja ke Tule mukaan laulamaan, omalla äänelläsi! Musiikkiraati Kaikille avoin musiikkiraati kokoontuu kuuntelemaan musiikkia ke klo ja ke klo Tule keskustelemaan ja kertomaan mielipiteesi laulujen sanoista, sävelistä ja tunnelmista. Lisätietoa Emy:sta ja Emyn omista kohtaamispaikoista kotisivuilta: ASUKASTALON KIRPPIS Asukastalon kirpputori järjestetään kevätkaudella kolme kertaa. ke 3.2., ke 2.3. ja ke 6.4. klo Pöytävaraukset (5 e/pöytä) ja lisätietoja Jilalta, p

6 6 Y H T E I S T Y Ö K U M P P A N I N A E S P O O N K A U P U N K I ESPOON KAUPUNKI neuvontaa ja ohjausta Palveluohjausta ja neuvontaa Kylämajassa tarjoaa kaupungin palveluohjaaja Pia Hänninen, p , pia.m.hanninen@espoo.fi. Haluatko harjoitella suomen puhumista? Kielikahvila on kaikille eri kulttuureista ja suomen kielestä kiinnostuneille avoin keskusteluhetki. Kielikahvila järjestetään joka tiistai klo Ompun kirjastossa (kokoustila Huvitus). Tervetuloa! Kirjasto Omena tiedottaa: Elokuussa 2016 Kirjasto Omena muuttaa Palvelutorille. Keväällä järjestämme Kirjasto Omenassa kaikille avoimia työpajoja, joissa suunnittelemme yhdessä tulevaa tapahtumatuotantoa ja perehdymme, millainen toimintaympäristö Palvelutori on. Työpajoista tiedotetaan lisää alkuvuoden 2016 aikana Käy lukemassa lisää Kirjasto Omenan mahtavasta tarjonnasta kotisivuilta

7 7 Kirjailija, kouluttaja Anna-Liisa Valtavaara luennoi Kylämajassa aiheesta Kiltteydestä kipeät keskiviikkona 3.2. klo Olenko ainainen suostuja ja suorittaja, toisten miellyttäjä, itseni ja tarpeitteni mitätöijä? Varonko olemasta vaivaksi, pelkäänkö hylkäämistä, uskallanko sanoa ei? Miten olisin kiltti itsellenikin unohtamatta muita? Anna-Liisa Valtavaara Tilaisuus on kaikille avoin, mutta ilmoittaudu 1.2. mennessä Aikapankki ja tovituki tutuksi tilaisuus keskiviikkona klo Pauliina Shilongo tulee kertomaan Aika parantaa verkostosta ja tovituesta. Lisätietoja Aikapankissa vaihdetaan palveluita aikaa vastaan. Periaatteena on, että kaikkien aika, työ ja avun tarve ovat yhtä arvokkaita. Vaihdon yksikkönä toimii työhön käytetty aika esimerkiksi Stadin Aikapankissa 1 tunti työtä = 1 tovi. Eri paikkakunnilla Suomessa toimii tällä hetkellä jo noin 40 aikapankkia, joista vuonna 2009 perustettu Stadin Aikapankki on suurin (yli 3000 jäsentä keväällä 2014).

8 A S U K A S T A L O L L A N A U T I T A A N Y H D E S S Ä K E I T O I S T A J A K A H V I S T A 8 Keittopäivät Kylämajassa keskiviikkoisin klo (tai niin kauan kuin ruokaa riittää). Tarjolla maukasta keittoa ja juttuseuraa. Tervetuloa mukaan (soppa ja leipä yhteensä 2,50 /annos)! Kylämajan alkuvuoden ruokalista: Jauhelihakeitto/pinaattikeitto Kasvissosekeitto Kanakeitto/soijarouhekeitto 3.2. Lohikeitto/porkkanakeitto (Pidätämme oikeuden muutoksiin tarvittaessa). Kylämajan kahvikioski Joka arkipäivä myynnissä tuoksuvaa pullaa ja höyryävää kahvia, teetä tai kaakaota (á 0,50-1 ). Makoisat maistuvaiset kruunaat hyvällä juttuseuralla ja päivän lehdillä. Lämpimästi tervetuloa, tule jo tänään!

9 9 A S U K A S T A L O L L A K Ä S I L L Ä T E H D E N Keskiviikon KÄSITYÖKERHO on tauolla tammikuun HUOMIO! KÄSITYÖKERHO ETSII UUSIA VAPAAEHTOISIA! 1-3 hlöä, jotka voisivat sitoutua käsityökerhon ohjaamiseen kerran viikossa tai joka toinen viikko. Jos Sinulla olisi aikaa ja osaamista, ota yhteyttä Mariin, mari.nieminen@kalliola.fi tai p V I K A T I K K I KYLÄMAJAN KÄSITYÖKAHVILA PERJANTAISIN KLO Kahvilassa mm. neulotaan, virkataan, kirjotaan ja ommellaan omia töitä muiden käsityöhenkisten kanssa teekupposen äärellä. Kahvila on itseohjautuva. Materiaaleja on saatavilla myös paikan päältä (lankoja, puikkoja yms.). Tervetuloa!

10 U U S I A RY H M I Ä K Y L Ä M A J A S S A 10 TUNNE VOIMAVARASI KURSSI (PEACE EDUCATION PROGRAM) Kurssi alkaa helmikuussa ja kestää huhtikuuhun, tapaamisia kerran viikossa. Tarkempi aikataulu selviää myöhemmin tammikuussa, kysy Kaarinalta tai tarkista Kylämajan ilmoitustaululta. Kurssin tarkoituksena on auttaa osallistujia löytämään omat myötäsyntyiset voimavaransa ja tutustumaan henkilökohtaisen rauhan mahdollisuuteen. Kurssi koostuu kymmenestä kokoontumiskerrasta, joiden kesto on noin 1 ½ tuntia. Kokoontumiskertojen teemat ovat rauha, arvostus, sisäinen voima, tietoisuus itsestä, selkeys, ymmärrys, ihmisarvo, valintakyky, toivo ja tyytyväisyys. Teemoja käsitellään videomateriaalin pohjalta. Aikaa on varattu myös asioiden pohtimiselle. Kurssi sisältää työkirjan ja muuta kirjallista materiaalia. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan! Everybody is welcome! Kurssi on maksuton, kurssia ohjaavat vapaaehtoiset Liisa, Kaarina ja Jukka. Ilmoittautumiset ja tiedustelut/for more information, please call: Liisa ja Kaarina VÄRIÄ ELÄMÄÄN! Väritysryhmä aikuisille. Värittäminen on rentouttavaa puuhaa! Tule sinäkin mukaan värittämään yhdessä ja samalla juttelemaan toisten kanssa. Ryhmä kokoontuu torstaisin klo Kylämajan käsityöhuoneessa Kylämaja tarjoaa puuvärit ja värityskuvia, voit myös ottaa omat materiaalit mukaan. Ryhmässä ei ole varsinaista ohjausta, joku työntekijöistä on mukana.

11 11 Valoa talveen! - ryhmä ma klo kokoontuu Kylämajan kellarisalissa maanantaisin alkaen 7 kertaa. Tule rentoutumaan turvalliseen ja ilmaiseen ryhmään, jossa maalataan, kirjoitetaan, keskustellaan ja tehdään erilaisia hyvinvointia lisääviä harjoituksia. Mitään ennakkotaitoja et tarvitse, sopii kaikille ryhmätyöskentelystä pitäville. Ryhmä on suljettu ja siihen mahtuu kahdeksan kiinnostunutta. Ilmoittaudu Riikalle viim , riikka.koola@kalliola.fi tai Espoon kaupungin Ystäväpiiri aloittaa Ystäväpiirissä käsitellään ystävyyttä ja yksinäisyyttä eri näkökulmista. Kunkin ryhmän toiminta suunnitellaan osallistujien omien ja yhteisten toiveiden pohjalta. Ystäväpiiri kokoontuu Kylämajassa ti 1.3. ti klo Ryhmässä pääpaino on keskustelulla, mutta sen lisäksi toiminta voi olla esimerkiksi liikuntaan, kädentaitoihin tai kulttuuriin liittyvää. Ryhmä tekee yhdellä tapaamiskerralla myös pienen retken. Espoolaisille senioreille suunnattu ryhmä on maksuton. Ystäväpiiri on Vanhustyön keskusliiton kehittämä malli, jota toteutetaan monilla paikkakunnilla. Lisätietoja ja ilmoittautumiset : ryhmätoiminnan palveluohjaaja p Seniorineuvonta p , ma to klo seniorineuvonta@espoo.fi

12 12 MLL PERHEKAHVILAT Mannerheimin lastensuojeluliiton MLL:n perhekahviloita on yli 540 ympäri Suomen. Perhekahviloihin ovat kaikki lapsiperheet tervetulleita. Perhekahvilassa vanhemmat tutustuvat paikkakunnan muihin, samassa elämäntilanteessa oleviin vanhempiin ja lapset saavat ikäistään seuraa. Perhekahvilassa jutellaan ja kahvitellaan, leikitään lasten kanssa tai kuullaan asiantuntija-alustuksia. Asiantuntijavierailut suunnitellaan perhekahvilakävijöiden toiveiden mukaisesti. Perhekahvilat syntyvät vanhempien omasta aloitteesta ja toimivat suurimmaksi osaksi vapaaehtoisvoimin. Lue lisää: PERHEKAHVILA INTERNATIONAL FAMILY CAFÉ Kylämajassa keskiviikkoisin klo (kevään ensimmäinen kerta ke 13.1.) LUENTO JALKOJEN TERVEYDESTÄ Metropolian jalkahoitajaopiskelijoita tulee kertomaan ja opastamaan jalkojen hoidossa, tiistaina klo Kylämajan luentosaliin Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin, mutta ilmoittaudu etukäteen Riikalle, tai TARINATUPA uusi ryhmä Matalan kynnyksen iloista itsensä ilmaisua, sisältää leikkiä, improvisaatiota, ääni ja draamaharjoitteita. Kannustava ilmapiiri, mitään ennakkotaitoja et tarvitse! Joka perjantai pe alkaen klo Ryhmä on maksuton ja kaikille avoin. Ohjaa Pekka. Tule rohkeasti mukaan!

13 13 A S U K A S T A L O L L A L I I K U N T A A J A I T S E S T Ä Ä N H U O L E H T I M I S T A KEHO KUNTOON JA HELLITTELYSTÄ VIRTAA Asukastalolla on mahdollisuus liikkua yhdessä ja kokea sekä kehon että mielen hyvinvointia. Kaikki ovat tervetulleita ja ryhmät maksuttomia! Keskiviikkoisin rauhoittavaa ASAHIA klo Asahissa tehdään yksinkertaisia ja pehmeitä liikkeitä hengityksen tahdissa. Asahi ehkäisee ja hoitaa stressiä sekä selän ja hartiaseudun vaivoja. Sopii kaikenikäisille. Kevään ensimmäinen asahi on ke Torstain JOOGA & PILATES klo on täynnä. Ilmoittaudu Riikalle, jos haluat jonotuslistalle, p Kevään ensimmäinen jooga&pilates on torstaina 7.1. Perjantain JOOGAN ALKEET kokoontuu pe pe klo ja on tarkoitettu uusille joogaajille, ensisijaisesti niille, jotka eivät mahtuneet torstain joogaan ja ilmoittautuivat syksyllä jonoon. Kysy Riikalta tai Jilalta onko ryhmässä tilaa, ryhmään mahtuu kymmenen henkilöä. Perjantaisin on aika istahtaa KAUNEUSTUOKIOON klo Tule ja rentoudu muiden mukana! Kevään ensimmäinen kauneustuokio on pe 8.1. Tiesitkö, että asukastalon kellarissa on myös Biljardipöytä? Pöytä on vapaasti käytettävissä silloin kun huoneessa tai viereisessä liikuntasalissa ei ole muita varauksia. Kysy vahtimestarilta!

14 A S U K A S T A L O L L A O P I T A A N Y H D E S S Ä 14 KIELIRYHMÄT SUOMI Maanantaisin SUOMEN KIELEN ALKEET klo Ohjaajina vapaaehtoiset Markku, Maria ja Laura, sekä työntekijöistä Jila. Kevään ensimmäinen kerta ma Tiistaisin LUETAAN YHDESSÄ (vain naisille) klo Ohjaajina toimivat Luetaan yhdessä verkoston Akateemiset naiset. Kevään ensimmäinen kerta on ti Torstaisin PUHUMME SUOMEA! klo Joka torstai kokoontuva keskusteluryhmä toivottaa tervetulleeksi ne suomen opiskelijat, jotka jo pystyvät suomeksi puhumaan. Aloitamme to ENGLANTI (kaksi eri ryhmää) Keskiviikkoisin FUN & EASY ENGLISH klo Tuntuuko, että puhuminen englanniksi jännittää tai taidot ovat aikojen saatossa ruostuneet? Kevään ensimmäinen kerta ke Ohjaa vapaaehtoinen Kerttu. Every Wednesday ENGLISH CONVERSATION GROUP at First meeting is on Wednesday 13 January. Everybody is welcome to practice their English skills. Volunteer facilitator Gina.

15 A S U K A S T A L O L L A O P I T A A N Y H D E S S Ä 15 Maanantaisin SPR:n LÄKSYHELPPI klo Opiskelijoita ohjaamassa innostuneet ja taitavat opettajat. Alkaen ma Torstaisin MATEMATIIKAN OPETUSTA kaikille alakouluikäisille klo Tervetuloa! Alkaen to Every Friday MATH CLUB for Russian speaking children (age 4 8) at Starting 8.1. Perjantaisin ATK-LUOKKA kaikille aikuisille Alkuvuodesta pe 15.1., pe 22.1., pe ja pe 5.2. klo Opastajana vapaaehtoinen Oscar, tule ja kysy ihan mitä vain liittyen tietokoneeseen, ohjelmiin, älypuhelimeen tms. Oma laite mukaan!

16 A S U K A S T A L O L L A H A R R A S T E T A A N Y H D E S S Ä 16 Asukastalolla on mahdollista osallistua monenlaiseen toimintaan ja yhdessäoloon. Tule mukaan ja innostu. Tässä muutamia maistiaisia: Maanantaisin PELIMIMMIT klo kaikille naisille. Ryhmä kokoontuu aina parittomina viikkoina eli 18.1., 1.2., 15.2., Kaikki ja kaikenikäiset mimmit mukaan pelaamaan! Maanantaina DIABETES-RYHMÄ klo Uudenmaan Diabetesyhdistyksen vertaisryhmä diabeetikoille kokoontuu kerran kuussa. Tervetuloa mukaan! Torstaisin ILOLLA ELÄKKEELLÄ ryhmä klo Kaikille eläkeläisille! Alkuvuoden tapaamispäivät 14.1., 28.1., 11.2., Tule tutustumaan uusiin ihmisiin ja löytämään uusia ilonaiheita elämääsi! Torstain MIESTEN RYHMÄ yli 55-vuotiaille miehille klo Ryhmä on suomenkielinen ja kokoontuu joka torstai alkaen. Ryhmä tekee myös retkiä yhdessä, tarkista retkien aikataulut Paulilta, pauli.liikala@gmail.com Torstaisin LEVYTANSSIT klo kellarisalissa. Järjestää Etelä- Espoon eläkeläiset ry. Lauantaisin MINIATYYRIKERHO klo asukastalon kellarissa. Sisäänkäynti Matinkadun puolelta. Tervetuloa mukaan!

17 17 A S U K A S T A L O L L A H A R R A S T E T A A N Y H D E S S Ä DEKKARIKLUBI Klubin tarkoituksena on kokoontua viettämään aikaa dekkareista kaikissa muodoissa kiinnostuneiden ihmisten kesken. Dekkariklubissa on mahdollisuus keskustella dekkareista, jakaa lukuvinkkejä, katsoa elokuvia ja rikossarjoja aiheeseen liittyen ja pelata esimerkiksi pelejä. Dekkariklubissa suunnitellaan yhdessä tapaamisten sisältöä ja ohjelmaa, ja jokainen tuo oman tärkeän panoksensa ryhmään. Kevään tapaamiset kerran kuussa torstaisin klo , 4.2., 3.3., 7.4., 12.5., Lisäksi keväällä alkaa myös DekkariLEFFAkerho, jossa katsotaan dekkarielokuvia videotykiltä ja valkokankaalta. Kokoontumiset torstaisin klo Keväällä: 18.2., 17.3., 21.4., Tervetuloa mukaan! Lisätietoja saat Minnalta, p , m.miettinen@pp.inet.fi

18 18 Valoisaa Uutta Vuotta 2016! Tammikuussa saamme uusia työkavereita, kun Kati, Oxana, Hannu ja Pekka aloittavat pestinsä asukastalolla tervetuloa! Tule sinäkin tutustumaan uusiin tekijöihimme. Kylämajan kevätkausi käynnistyy to klo 9. Vuoden 2016 teemoja Kylämajassa ovat ystävyys ja välittäminen, vastalauseena yhä lisääntyvälle yksinäisyydelle. Uskomme, että voimme yhteisönä me kaikki sekä juuri sinä olla vaikuttamassa Matinkylä- Olarin alueella asuvien hyvinvointiin. Mitäs jos jokainen tämän uutiskirjeen lukija kutsuisi yhden uuden ihmisen Asukastalolle tänä talvena? Ehkäpä jonkun naapurin, tuttavan tai vaikka ihmisen bussipysäkiltä. Nähdään Majalla! T. Eeva, Hannu, Jila, Kati, Mari, Oxana, Pekka, Riikka, Sointu, Susanna Psst! Merkitse kalenteriisi jo kevään päivämääriä: la klo Kylämajajuhla, ti klo Matinraitin Kyläkarnevaalit (asukaspuistossa) KIELIKUMMI-INFO KE 3.2. KLO Haluatko kuulla lisää Kylämajan kielikummi-toiminnasta? Kielikummi-toiminnassa suomalainen vapaaehtoinen (=kielikummi) tapaa muualta Suomeen muuttanutta suomen kielen opiskelun merkeissä esimerkiksi kerran viikossa. Tule kuuntelemaan Kalliolan setlementin vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin Mari Niemisen infoa aiheesta. Info järjestetään keskiviikkona 3.2. klo Kylämajan luentosalissa. Tilaisuus on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille! Asukastalo tarjoaa kahvia ja keksejä, teetä ja sympatiaa.

19 19 Ota meihin yhteyttä ja/tai tule tapaamaan asukastalolle! Asukastalon vastaava Sointu Tulkki, , Asukastalotyöntekijä Riikka Koola, , Myös tiedotus ja tilavarausasiat! Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Mari Nieminen, , Palveluohjaaja Pia Hänninen, Espoon kaupunki, , Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry, Pirjo Heikkinen, , Asukastalon puhelin Tästä numerosta saat kiinni Jila Samandarpoorin (mm. kirpputori, kauneustuokio, joogat, suomea aloittelijoille). Voit tiedustella myös muuta henkilökuntaa asukastalon puhelimesta (mm. keittiö, siistiminen, vahtimestari). Tilavaraukset/bookings:

20 A S U K A S T A L O L L A Y H T E I S T Y Ö S T Ä V O I M A A 20 Olemme myös sosiaalisessa mediassa! Käy tykkäämässä meistä! Asukastalon tapahtumia lähes livenä! Asukastalon blogisti tunnelmoi matalista kynnyksistä! Asukastalo visertää Twitterissä! Makupaloja matkan varrelta!

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI 1 U U T I S K I R J E 2 A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N PA L S TA : S O I N N U N ÄÄNI On tullut aika kiittää kuluneista vuosista kanssanne täällä asukastalossa. Aikaani täällä on vaikea pukea sanoiksi.

Lisätiedot

Terkuin, Mari. Ps. Oletko mahdollisesti hukannut huivisi, käsineesi tms.? Ttule tarkistamaan Asukastalon löytölaatikko! Kysy vahtimestareilta.

Terkuin, Mari. Ps. Oletko mahdollisesti hukannut huivisi, käsineesi tms.? Ttule tarkistamaan Asukastalon löytölaatikko! Kysy vahtimestareilta. 1 U U T I S K I R J E 2 A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA Olen toiminut asukastalon vastaavana helmikuun puolesta välistä alkaen, Soinnun siirryttyä uusiin haasteisiin. Otin tämän

Lisätiedot

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA

A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA 1 2 A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA Tiesitkö, että yksinäisyys on terveydelle vaarallista? Tutkimusten mukaan yksinäisyys on kolme kertaa pahempi terveyshaitta kuin ylipaino ja tuhoisampaa

Lisätiedot

Kalliolan setlementti haluaa olla mukana edistämässä yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta

Kalliolan setlementti haluaa olla mukana edistämässä yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta 1 A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E 2 K A L L I O L A N S E T L E M E N T I N T O I M I N N A N J O H T A J A N T I M O L E M M E T Y I S E N K I R J O I T U S Kalliolan setlementti

Lisätiedot

Asukastalo Kylämajan uutiskirje

Asukastalo Kylämajan uutiskirje 1 Asukastalo Kylämajan uutiskirje A S U K A S TA L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S TA 2 Tämän vuoden Kylämajajuhlassa 16.4. tehtiin osallistujaennätys: 228 osallistujaa. Kyllä oli vilskettä ja vilinää!

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Valoa päin! Asukastalo Kylämajan aukioloajat:

HALOO KYLÄMAJA! Valoa päin! Asukastalo Kylämajan aukioloajat: 1 HALOO KYLÄMAJA! A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N Ä Ä N I T O R V I T A M M I - H E L M I K U U N 2 0 1 4 U U T I S K I R J E Valoa päin! Pirteä pakkanen ja kylmän kirkas aurinko on täällä. Pitkään

Lisätiedot

haloo kylämaja! tammi-helmikuu

haloo kylämaja! tammi-helmikuu 1 haloo kylämaja! tammi-helmikuu A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E TA M M I - H E L M I K U U 2 0 1 5 2 A S U K A S T A L O N V A S T A A V A N P A L S T A S O I N N U N Ä Ä N I

Lisätiedot

haloo haloo kylämaja! kylämaja! helmi-maaliskuu maaliskuu

haloo haloo kylämaja! kylämaja! helmi-maaliskuu maaliskuu 1 haloo haloo kylämaja! kylämaja! helmi-maaliskuu maaliskuu A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E M A A L I S K U U 2 0 1 5 2 A S U K A S T A L O N Y H T E Y S T I E D O T MISTÄ LÖYDÄT

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

haloo kylämaja! toukokuu

haloo kylämaja! toukokuu 1 Asu Kylämaja kas Kylämaja haloo kylämaja! toukokuu K Y L Ä m A J a talo Kylämaja A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E T O U K O K U U 2 0 1 5 2 A S U K A S T A L O N Y H T E Y S T

Lisätiedot

Elokuu 2019 Uutiskirje

Elokuu 2019 Uutiskirje 1 Elokuu 2019 Uutiskirje 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Kylämajajuhlassa vietimme minun läksiäisiäni. Jään elokuusta alkaen vuodeksi työvapaalle, koska siirryn Diakonia-ammattikorkeakouluun sosiaalialan

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Iloa ja valoisia ajatuksia! Asukastalo Kylämajan aukioloajat:

HALOO KYLÄMAJA! Iloa ja valoisia ajatuksia! Asukastalo Kylämajan aukioloajat: 1 HALOO KYLÄMAJA! A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A M A R R A S - J O U L U K U U 2 0 1 3 Iloa ja valoisia ajatuksia! Vuosi on lähes lopuillaan

Lisätiedot

A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A E L O K U U 2 0 1 2

A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A E L O K U U 2 0 1 2 A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A E L O K U U 2 0 1 2 Arki on saapunut majaamme Normaali päivärytmi on pikkuhiljaa palannut Kylämajaan. Lomat ovat

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

haloo kylämaja! lokakuu Nähdään ja tehdään! Kuunnellaan ja katsotaan! Annetaan arvoa! Tehdään yhdessä! Kokoonnutaan yhteen!

haloo kylämaja! lokakuu Nähdään ja tehdään! Kuunnellaan ja katsotaan! Annetaan arvoa! Tehdään yhdessä! Kokoonnutaan yhteen! 1 Nähdään ja tehdään! Kuunnellaan ja katsotaan! Annetaan arvoa! Kokoonnutaan yhteen! Tehdään yhdessä! haloo kylämaja! lokakuu ASUKASTALO KYLÄM AJAN UUTISKIRJE LOKAKUU 2014 2 A S U K A S T A L O N V A S

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.

Lisätiedot

haloo kylämaja! marraskuu Hyvästä paikasta parhaaksi! Omista asioista yhteisiin asioihin! Kahvikupin äärellä nähdään! Yhteinen fiilis!

haloo kylämaja! marraskuu Hyvästä paikasta parhaaksi! Omista asioista yhteisiin asioihin! Kahvikupin äärellä nähdään! Yhteinen fiilis! 1 Hyvästä paikasta parhaaksi! Kahvikupin äärellä nähdään! Omista asioista yhteisiin asioihin! Yhteinen fiilis! Meidän tarinamme! haloo kylämaja! marraskuu ASUKASTALO KYLÄM AJAN UUTISKIRJE MARRASKUU 2014

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

haloo kylämaja! kesäkuu Soppaa suurella sydämellä Maista ja nauti yhdessä toisten kanssa Hyvää mieltä ryhmätoiminnasta ja iloa ihmisten kohtaamisesta

haloo kylämaja! kesäkuu Soppaa suurella sydämellä Maista ja nauti yhdessä toisten kanssa Hyvää mieltä ryhmätoiminnasta ja iloa ihmisten kohtaamisesta 1 haloo kylämaja! kesäkuu A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E K E S Ä K U U 2 014 TULE MUKAAN! Vielä ehdit aistia Kylämajan tunnelmaa TAPAHTUMARIKAS KEVÄT Soinnun ääni Soppaa suurella

Lisätiedot

haloo kylämaja! huhtikuu

haloo kylämaja! huhtikuu 1 haloo kylämaja! huhtikuu Kylämaja Kylämaja K Y L Ä m A J a Kylämaja A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E H U H T I K U U 2 0 1 5 2 A S U K A S T A L O N Y H T E Y S T I E D O T MISTÄ

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Vielä on kesää jäljellä! Asukastalo Kylämajan aukioloajat:

HALOO KYLÄMAJA! Vielä on kesää jäljellä! Asukastalo Kylämajan aukioloajat: 1 HALOO KYLÄMAJA! A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A SYYSKUU 2013 Vielä on kesää jäljellä! Kesä oli kaunis ja päivät olivat pitkiä ja lämpöisiä.

Lisätiedot

haloo kylämaja! heinä-elokuu

haloo kylämaja! heinä-elokuu 1 haloo kylämaja! heinä-elokuu Kuule kesän äänet Rentoudu luonnossa Lataudu auringossa Kirmaa kesälaitumille Tunne ruusujen tuoksu ASUKASTALO KYLÄM AJAN UUTISKIRJE HEINÄ-ELOKUU 2014 2 A S U K A S T A L

Lisätiedot

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille.

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Kuopion Perheentalo Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Avoinna tiistaista perjantaihin 9-15, torstaisin 9-19 Kaikki perheet ovat tervetulleita!

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Kynttilöitä ja kirkasvalolamppuja! Asukastalo Kylämajan aukioloajat:

HALOO KYLÄMAJA! Kynttilöitä ja kirkasvalolamppuja! Asukastalo Kylämajan aukioloajat: 1 A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A M A R R A S K U U 2 0 1 3 Kynttilöitä ja kirkasvalolamppuja! Nyt tarvitaan keinovaloa, koska kuljemme vuoden

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 Kaikki tapahtumat ja tilaisuudet ovat maksuttomia! 4.4. 9.4.2016 ma-pe klo 9 20, la klo 10-16 Poistokirjamyynti Myynnissä poistokirjoja 50 snt/ kpl Tapahtumapaikka:

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

haloo kylämaja! syyskuu

haloo kylämaja! syyskuu 1 haloo kylämaja! syyskuu Yhteiset soppakeskiviikot jatkuvat Ryhmätoiminta käynnistyy täysillä! Tapahtumarikas syksy tiedossa Kivoja ihmisiä tavattavissa Apua ja neuvontaa, juttukaveria ja toimintaa! A

Lisätiedot

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot:

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot: Yhteystiedot: Koordinaattori Suvi Nousiainen p. 050 323 7588 suvi.nousiainen@ muotiala.fi Koordinaattori Risto Lahtinen p. 050 380 3456 risto.lahtinen@muotiala.fi Koordinaattori Kati Hankkila p. 050 358

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

haloo kylämaja! kesänumero

haloo kylämaja! kesänumero 1 Kylämaja haloo kylämaja! kesänumero Kylämaja Kylämaja K y l ä K m Y A L j Ä a m A J a Kylämaja A S U K A S TA L O K Y L Ä M A J A N U U T I S K I R J E K E S Ä N U M E R O 2 0 1 5 2 A S U K A S T A L

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Vapaaehtoiskeskus. Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016

Vapaaehtoiskeskus. Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016 Vapaaehtoiskeskus Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016 Onko sinulla hetki aikaa? Fagerstassa asuu paljon yksinäisiä ihmisiä, jotka ilahtuisivat, jos sinulla olisi hetki aikaa heille. Vapaaehtoiskeskuksessa

Lisätiedot

Tammikuu 2017 Uutiskirje

Tammikuu 2017 Uutiskirje 1 Tammikuu 2017 Uutiskirje 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Näin uuden vuoden kynnyksellä on perinteisesti lupausten aika. Internetin ihmeellisestä maailmasta silmiini osui Elämän tärkein ToDo

Lisätiedot

Korson asukaspuisto kevään 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto kevään 2017 ohjelma kevään 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A L O K A K U U 2 0 1 2

A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A L O K A K U U 2 0 1 2 A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A L O K A K U U 2 0 1 2 Pitäkää hatuistanne kiinni, se on syksy nyt! Tuuli tuivertaa ja sukat pyörivät jaloissa.

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Lämpimästi tervetuloa! www.kylamaja.fi. Muistakaa

HALOO KYLÄMAJA! Lämpimästi tervetuloa! www.kylamaja.fi. Muistakaa A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A T O U K O - K E S Ä K U U S S 2 0 1 2 Tervehdys Kylämajasta näin ihanan kevätkesän keskeltä. Tässä tietokoneen

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

Kevät keikkuen tulevi!

Kevät keikkuen tulevi! 1 A S U K A S T A L O K Y L Ä M A J A N Ä Ä N I T O R V I T O U K O K U U 2 0 1 4 U U T I S K I R J E Kevät keikkuen tulevi! Pääsiäinen ja vappukin ovat jo takana ja ihana toukokuu käsillä. Kaikenlaisia

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa

Lisätiedot

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitori on kaikenikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikka 2. LÄHITORIN PALVELUOHJAUS Mietityttääkö sinua jokin asia? Oletko yksinäinen? Tarvitsetko

Lisätiedot

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14

Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14 Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14 Puh. 050 337 9004 Sähköposti lahitori@apukolmio.fi apukolmio.fi/tammelan

Lisätiedot

Korson asukaspuisto kesäkuu 2016

Korson asukaspuisto kesäkuu 2016 Ma 30.5. Puisto on avoinna klo 8-16 ja sisätilat ovat avoinna klo 9-14 Metsän väkeä -eläinaiheisia lauluja ja loruja Ti 31.5 Puisto on avoinna klo 8-16 ja sisätilat ovat avoinna klo 9-14 ASKARTELU-PAJA

Lisätiedot

UUTISKIRJE HUHTIKUU 2016

UUTISKIRJE HUHTIKUU 2016 UUTISKIRJE HUHTIKUU 2016 Laura Lindstedtin videoitu haastattelu Kuva: Heini Lehväslaiho Finlandia-voittaja Laura Lindstedtiä haastateltiin Prosak-kirjallisuusklubilla tammikuussa. Hakunilan kirjasto esittää

Lisätiedot

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat syyskuussa 2015 Viikko 36 (1.9.-6.9.) Ti 1.9. - Klo 10.00 Voimavara ryhmä, (Päivätoiminnan tila 1. krs). Lisätietoja ja ilmoittautumiset: toimintaterapeutti Jatta Ahlvik 044-7225935.

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

HALOO KYLÄMAJA! Lämpimästi tervetuloa! käynnistää aivan omanlaista toimintaa. Tämä on Asukastalo Kylämajan ensimmäinen kuukausittain ilmestyvä

HALOO KYLÄMAJA! Lämpimästi tervetuloa! käynnistää aivan omanlaista toimintaa. Tämä on Asukastalo Kylämajan ensimmäinen kuukausittain ilmestyvä A S U K A T A L O K Y L Ä M A J A N E P Ä V I R A L L I N E N Ä Ä N E N K A N N A T T A J A H U H T I K U U S S A 2 0 1 2 Tämä on Asukastalo Kylämajan ensimmäinen kuukausittain ilmestyvä tiedote. Tarkoituksenamme

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) PE-SU 13.12.-15.12.2013 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Lisätiedot

Tärkeitä termejä. Perjantai 9.30-11.30

Tärkeitä termejä. Perjantai 9.30-11.30 Tärkeitä termejä Perjantai 9.30-11.30 Oppitunti: 75 minuuttia 1. 8.00-9.15 2. 9.30-10.45 3. 4. oppitunti alkuosa klo 10.55 11.40 ruokailu klo 11.40 12.25 oppitunti jälkiosa klo 12.25 12.55 oppitunti klo

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen. VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Viikko 40 (1.10.-4.10.) To 1.10. - Klo 9.30 Ympäristötaidepaja, (Kädentaitopaja 0. krs). Tule kuulemaan, mitä ympäristötaide on. Jatkossa ryhmässä tuotetaan

Lisätiedot

Marras-joulukuu 2017 Uutiskirje

Marras-joulukuu 2017 Uutiskirje 1 Marras-joulukuu 2017 Uutiskirje 2 A SUKASTA LON VA STAAVA N MARIN PALSTA Asukastalo Kylämajan vuoden 2017 teema on ollut Yksin ja yhdessä. Kylämajassa voi osallistua erilaiseen harraste- ja vertaisryhmätoimintaan

Lisätiedot