VETURITIEDOTE 1/2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VETURITIEDOTE 1/2017"

Transkriptio

1 VETURITIEDOTE 1/2017 Ylä-Savon Veturi ry:n tiedote jäsenille, sidosryhmille, asiakkaille ja verkostolle Maaliskuu 2017 Toiminnanjohtajan katsaus vuoteen 2016 Veturin vuoden 2016 teema oli Nuoret tulevaisuuden tekijöinä. Teemavuonna aktivoitiin toimijoita hakemaan rahoitusta etenkin nuorten osallistumista ja yrittäjyyttä tukeviin hankkeisiin. Hankerahoitusta myönnettiin neljälle hankkeelle, jotka kehittävät nuorten työllistymistä ja luovat uusia työllistymismalleja, edistävät nuorten harrastustoimintaa ja hyvinvointia sekä vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia. Hankkeissa on jo tähän mennessä syntynyt 3 kpl uusia nuorten toimintaryhmiä ja 4 kpl uusia toimintamalleja harrastustoimintaan. Rahoitetuissa hankkeissa nuoret ovat aktiivisia toimijoita, ei vain toiminnan kohteita. Veturi tuki nuoriso-painopistettä myös rahoittamalla nuorten omia minihankkeita kauden käyttämättä jääneellä kuntarahalla. Yhteistyössä kuntien nuorisotoimien kanssa toteutetulla haulla myönnettiin nuorten ideoimiin ja toteuttamiin toimenpiteisiin yhteensä n euroa. Rahalla toteutettiin yhteensä 16 toimenpidettä; mukaan mahtui harrastevälinehankintoja, tapahtumia, retkiä ja ympäristön kasvojenkohotusta. Tällä yhdistyksen omana toimintana toteutetulla haulla aktivoitiin nuoria oman asuinympäristönsä kehittämiseen ja osallisuuteen. Vuosina 2015 ja 2016 Veturi on myöntänyt rahoitusta yhteensä 19 hankkeelle ja 11 yritykselle. Julkista rahoitusta hanketukiin on sidottu yhteensä n. 1,1 M ja yritystukiin n euroa. Yritystukien ja elinkeinollisen kehittämisen osalta tavoitteesta ollaan jäljessä, mutta vuoden 2017 teeman Elinvoimaa yrittäjyydestä uskotaan aktivoivan myös yrityksiä rahoituksen hakemiseen. Nuoriso-teema vuosi toteutui erinomaisesti aktivoiden nuoria toimimaan. Syksyllä hallitus teki päätöksen Yritys-Veturi rahoitusmallista, joka on Veturi-yhdistyksen oma rahoitustyökalu. Sen avulla toimijoita aktivoidaan hakemaan yritystukia Veturin kautta ja tehdään samalla Veturia tunnetuksi myös yritysrahoituskentässä. Yritys-Veturi otettiin käyttöön vuoden 2017 alusta ja siihen liittyvää tiedottamista ja aktivointia tehtiin loppuvuodesta Veturitiedotteessa Kutsu Veturin vuosikokoukseen Keiteleelle Yhteenvetoa jäsentilanteesta HighwaySavo-tiedotushankkeen koulutus Tärkeää tietoa Hyrrän käyttäjille Kylät sydämellä hanke on käynnistynyt sote-kunnissa Opintomatka Möhköön, Pohjois-Savon kylät ry Valtakunnallinen Maaseutuparlamentti syyskuussa Leppävirralla Huomioi nämä! Veturin toimisto suljettu heinäkuussa lomien vuoksi. Hyrrän käyttökatko Hakemukset Hyrrään mennessä, käsittely 6.6. hallituksessa Toiminnanjohtaja Sari Hyttinen iloitsee nuorten aktivoitumisesta. Erityiskiitoksen saavat Ylä-Savon 4H-yhdistysten yhteistyö.

2 Ota yhteyttä Ylä-Savon Veturi ry Antinkatu IISALMI / toiminnanjohtaja Sari Hyttinen / hankesihteeri Maaria Tikkanen / hanketyöntekijä Minna Partanen Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@ylasavonveturi.fi Veturin vuosikokous Keiteleellä Ylä-Savon Veturin sääntömääräinen vuosikokous pidetään Keiteleellä kunnantalon valtuustosalissa tiistaina klo 13 alkaen. Vuosikokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat, mm.: esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille Tule kuulolle kahvikupposen ääreen klo 12:30 alkaen! Jäsenet vähenivät, maksajien määrä kasvoi Veturin jäsenrekisteriä kehitettiin vuonna 2016 vastaamaan paremmin todellista tilannetta. Rekisteristä siivottiin jäsenmaksun vuosina maksamatta jättäneet jäsenet pois, jolloin jäsenmäärä pieneni lähes 50 ollen nyt 132 jäsentä. Kokonaisuutena jäsenmaksuprosentti saatiin kasvatettua 86. Ylä-Savon Veturi ry on 1999 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys Hallituksen puheenjohtajana toimii Maija-Leena Kemppainen Vieremältä ja varapuheenjohtajana Virpi Murtola Iisalmesta. Hallituksen muut jäsenet ovat: Eeva Huttunen, Keitele Emmi Tikkanen, Kiuruvesi Jari Niskanen, Lapinlahti Janika Ruotsalainen, Lapinlahti (Varpaisjärvi) Pentti Hyvönen, Pielavesi Anna Väänänen, Sonkajärvi Minna Makkonen, Vieremä Hallituksen jäsenet edustavat kolmikantaperiaatteen mukaisesti 1/3 julkista sektoria, 1/3 yhdistyssektoria ja 1/3 maaseudun asukkaita. Liity jäseneksi Veturin jäseneksi voit liittyä täyttämällä sähköisen hakulomakkeen osoitteessa Veturin jäseneksi voivat liittyä yksityiset henkilöt, yhdistykset, kunnat, kuntayhtymät, seutukuntaorganisaatiot sekä yritykset. Veturin jäsenmaksut vuodelle 2017 ovat seuraavat: 10,00 /v Henkilöjäsen 20,00 /v Yhteisöjäsen (yhdistys, yritys) 50,00 /v Kunta, kuntayhtymä tai seutukuntaorganisaatio. Veturilla on 132 jäsentä, joiden jakautuminen asiakasryhmittäin on kuvattu yllä. Suurin osa jäsenistä on edelleen yksityisiä maaseudun asukkaita.

3 Tervetuloa hankeviestijä tilaisuuteen, jonka tarkoituksena on positiivisella otteella ja käytännön esimerkkien kautta rohkaista ja kannustaa käyttämään sosiaalista mediaa tehokkaasti hyödyksi itse sekä antaa vinkkejä eri tapoihin viestiä somessa. Osallistuminen joko paikan päällä tai verkon välityksellä. KENELLE: Koulutuksen tavoitteena on innostaa ja kannustaa Euroopan unionin rahastojen parissa työskenteleviä asiantuntijoita ja hanketyöntekijöitä rohkeaan ja monipuoliseen sosiaalisen median käyttöön ja näin lisäämään hankkeiden ja rahastojen näkyvyyttä. Koulutuksessa käsitellään kolme teemaa: Asiantuntija sosiaalisessa mediassa, Haastavien tilanteiden hallinta ja Videot viestinnän välineenä. Ilmoittautuminen päättyy tiistaina Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisellä lomakkeella tietopalvelut/seminaarit-ja-tapahtumat sivustolla. Lisätietoja: Janna Merenniemi, Pohjois-Savon liitto, , janna.merenniemi(at)pohjois-savo.fi Hannakaisa Markkanen, HighwaySavo / Mansikka ry, , hannakaisa.markkanen(at)mansikkary.fi TÄRKEÄÄ TIETOA HYRRÄN KÄYTTÄJILLE PITKÄ KÄYTTÖKATKO SYKSYLLÄ Maaseutuhalllinnon tietotekninen kanta uusitaan tämän vuoden aikana. Tämä aiheuttaa käyttökatkon myös sähköiseen Hyrrä järjestelmään. Järjestelmä on kokonaan pois käytöstä ajalla Käyttökatko tarkoittaa, ettei järjestelmään voi jättää yritys tai hanketukihakemuksia tällä ajalla. On hyvä varautua myös esitettyä pidempään katkoon. Tee tukihakemus Hyrrään viimeistään elokuun alussa, jolloin ehdimme ottaa sen käsittelyyn Veturilla.

4 Kylät sydämellä-hanke tuo lisää lähipalveluja ja toimintaa kylille Kaksivuotinen Kylät sydämellä-hanke käynnistyi joulukuussa 2016 ja on jatkoa Lähipalveluja maaseudun kylille ja toimintaa kylätaloille-esiselvityshankkeelle. Iisalmen, Kiuruveden, Sonkajärven ja Vieremän yhteisen kehittämishankkeen tavoitteena on kehittää uusia palvelutuotantomalleja ja näin saada maaseudun kylille lisää lähipalveluja ja toimintaa. Kehitystyö tapahtuu yhteistyössä kuntatoimijoiden, kyläläisten, yhdistysten ja yritysten kanssa. Kylätaloilla tullaan järjestämään esimerkiksi palvelupäiviä, joissa on saatavilla tarpeen mukaan erilaisia palveluita mm. kampaajasta ja hierojasta kahvioon. Palveluita voidaan tuoda kylille myös esimerkiksi kirjastoauton mukana tai etäyhteyden kautta. Hankkeessa luodaan myös sähköinen palveluportaali, joka helpottaa kylillä tarjolla olevien palveluiden löytämistä ja tarjoamista. Uusia palveluntarjoajia ja harrasteryhmien ohjaajia etsitään koko ajan. Tavoitteena on myös parantaa kylien yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä kylien välillä, sekä kehittää kylätalotoimintaa. Lisäksi kylien turvallisuussuunnitelmia yhtenäistetään ja saatetaan sähköiseen muotoon, helposti kaikkien saataville. Juuri nyt ajankohtaisin hankkeen toimenpiteistä on kyläradiotoiminta, jonka avulla kehitetään kylätiedottamista. Kyläradiotoiminta on mainio tilaisuus nostaa kylien asioita suuren yleisön tietoon. Kyläradiotoiminnassa koulutetaan kyläreporttereita, jotka tekevät omilta kyliltään juttuja ja ohjelmaa, joka lähetetään radiossa. Yhteistyökumppanina toimii Radio Sandels. Haluatko olla mukana kehittämässä toimintaa kylillä? Ota yhteyttä! Satu Peltonen, hanketyöntekijä sposti: Mikä Kylät Sydämellä? Kylien kehittämishanke Iisalmessa, Kiuruvedellä, Sonkajärvellä ja Vieremällä Tavoitteena: kehittää uusia palvelutuotantomalleja saada maaseudun kylille lisää lähipalveluja ja toimintaa luoda sähköinen palveluportaali, joka helpottaa kylillä tarjolla olevien palveluiden löytämistä ja tarjoamista kylien yhteisöllisyyden ja kylien välisen yhteistyön parantaminen Hanke kestää asti Hanke on saanut EU:n Maaseuturahaston Leader-tukea Ylä-Savon Veturilta. Hanketyöntekijänä Satu Peltonen puh sposti: Nyt tarvitaan kyläreporttereita! Tule rohkeasti mukaan! Kyläradiokoulutukset järjestetään Iisalmessa Radio Sandelsin tiloissa Kauppakatu 24: Kyläradiokoulutus järjestetään Iisalmessa Radio Sandelsin tiloissa: Lauantaina klo ja sunnuntaina klo Lisätietoja koulutuksen sisällöstä ja toteutuksesta hanketyöntekijältä, ilmoittautumiset mennessä. Tervetuloa mukaan! Kyläradiotoiminta Tarinoita ja juttuja kylien tapahtumista, ihmisistä, toiminnasta, historiasta jne. Radio Sandels yhteistyössä hankkeen kanssa Sandels kouluttaa kyläreportterit ja julkaisee jutut Kyläradiokoulutukset Radio Sandelsin tiloissa Kauppakatu 24 Iisalmi Ilmoittaudu koulutuksiin etukäteen hanketyöntekijä Satu Peltoselle Satu Peltonen aktivoi kylätoimintaa Kylät Sydämellä hankkeessa.

5 Opintomatka Möhköön klo 08:30-21:30 Lähde mukaan keväiselle retkelle Suomen itäisimpään kylään! Möhkön ruukin näyttelyissä pääsee aikamatkalle rautaruukin, sota-ajan ja suurten savotoiden menneille vuosikymmenille. Ohjelmassa myös tutustuminen mm. Öykkösenvaaran sotahistorialliseen alueeseen ja Parppeinvaaran runokylään. Möhkön alueella toimii useita eri yhdistyksiä, yrityksiä ja yhteisöjä, jotka toteuttavat vuosittain yhteistyössä lukuisia tapahtumia sekä kehittävät alueen palvelu- ja tapahtumatarjontaa. Savottakahvila Möhkön Mantalla kuullaan Möhkön kylän matkailutoiminnasta. Opintomatkan järjestävät yhteistyössä Kehittyvät Kylät - palveluita tuottamassa -hanke ja Pohjois-Savon Kylät ry. Matkan hinta osallistujille on 25 /hlö, jolla katetaan lounas- ja kahvitarjoilut perillä. Osallistumismaksut laskutetaan etukäteen. Ilmoittautumiset mennessä heli.haverinen@pohjois-savonkylat.fi tai puh Mukaan mahtuu 40 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on sitova. Muista ilmoittaa mahdollisista erikoisruokavalioista. Matka toteutuu, mikäli mukaan ilmoittautuu vähintään 10 osallistujaa. Möhkön virkeä kylä sijaitsee aivan valtakunnan rajalla Ilomantsin itäosassa. Mahdottomuuksista mahdollisuuksia Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Maaseutuparlamentti 2017 kokoaa kaikki maaseudun kehittämisestä ja maaseutupolitiikasta kiinnostuneet Mahdottomuuksista mahdollisuuksia teemalla Leppävirralle. Maaseutuparlamentissa kohtaavat toimijat kylistä kaupunkeihin, asukkaista päättäjiin, yrittäjistä yhdistyksiin. Maaseutuparlamentissa pääsee tutustumaan niin maaseudun yhteiskunnallisiin yrityksiin, kasvuyrityksiin, innovatiivisiin kehittämiskohteisiin, kylätoimijoihin ja maaseudulla toimiviin organisaatioihin kuin myös maaseudun kehittämistä hallinnoiviin toimijoihin. Maaseutuparlamentissa kuullaan ja keskustellaan ajankohtaisista teemoista niin paneeleissa kuin työpajoissa. Kumppanitorilla voi tutustua valtakunnallisiin ja alueellisiin maaseudun toimijoihin. Lähituotteita on myynnissä sadonkorjuutorilla. Maaseutuparlamentissa palkitaan myös muun muassa Valtakunnallinen Vuoden Kylä sekä Kylätoiminnan tiennäyttäjät.

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

VETURITIEDOTE 4/2016

VETURITIEDOTE 4/2016 VETURITIEDOTE 4/2016 Ylä-Savon Veturi ry:n tiedote jäsenille, sidosryhmille, asiakkaille ja verkostolle Joulukuu 2016 Kiitos kuluneesta vuodesta! Rauhallista Joulun aikaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2017!

Lisätiedot

VETURITIEDOTE 3/2016

VETURITIEDOTE 3/2016 VETURITIEDOTE 3/2016 Ylä-Savon Veturi ry:n tiedote jäsenille, sidosryhmille, asiakkaille ja verkostolle Lokakuu 2016 Toiminnanjohtajan katsaus vuoteen Jaahas, niin se vain ensimmäinen vuosi Veturin toiminnanjohtajana

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti Leppävirralla, Pohjois-Savossa

Maaseutuparlamentti Leppävirralla, Pohjois-Savossa Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla, Pohjois-Savossa 1.-3.9.2017 Mahdottomuuksista MAHDOLLISUUKSIA yllätyksiä, ratkaisuja, kasvua Maaseutuparlamentti 2017, 1-3.9.2017 Leppävirralla Mahdottomuuksista

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Yhdistysfoorumi klo Leppävirran kunnantalo Kyläasiamies Merja Kaija Tapahtumakoordinaattori Seija Heiskanen

Yhdistysfoorumi klo Leppävirran kunnantalo Kyläasiamies Merja Kaija Tapahtumakoordinaattori Seija Heiskanen Yhdistysfoorumi 1.2.2017 klo 18.00 Leppävirran kunnantalo Kyläasiamies Merja Kaija Tapahtumakoordinaattori Seija Heiskanen 1.2.2017 #maapuhuu #maaseutuparlamentti 1 Mahdottomuuksista MAHDOLLISUUKSIA yllätyksiä,

Lisätiedot

VETURITIEDOTE 2/2017

VETURITIEDOTE 2/2017 VETURITIEDOTE 2/2017 Ylä-Savon Veturi :n tiedote jäsenille, sidoshmille, asiakkaille ja verkostolle Kesäkuu 2017 Elinvoimaa Leader-toiminnalla Veturin vuoden 2017 teemana on Elinvoimaa yrittäjyydestä.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa

Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa Hankkeen toteutusaika 10.3.2016-30.5.2018 Toteuttaja: Pohjois-Savon Kylät ry Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa Projektipäällikkö (50% työajalla) Merja Kaija

Lisätiedot

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen

Lisätiedot

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo Kylän kestävyyspolku -hanke Salo 7.5.2019 Varsinais-Suomen Kylät ry (perustettu vuonna 2000) Olemme kaksikielinen maakunnallinen toimija, joka palvelee kylä- sekä asukasyhdistyskenttää Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Kylien syyspäivä ja syyskokous

Kylien syyspäivä ja syyskokous Kylien syyspäivä ja syyskokous Pohjois-Savon Kylät ry sääntömääräinen kokous klo 10.00-11.00 Klo 11.00 Tervetuloa syyspäivään Minna Makkonen Klo 11.15 Vuokko Jaakkola Pieksämäen kyläasiamies Esimerkkejä

Lisätiedot

Katsaus Pohjois-Savon Kylät ry toimintaan. Merja Kaija

Katsaus Pohjois-Savon Kylät ry toimintaan. Merja Kaija Katsaus Pohjois-Savon Kylät ry toimintaan Merja Kaija 23.5.2019 Kyliä Pohjois-Savossa noin 300 Rekisteröityjä kyläyhdistyksiä (169) Kylätoimikuntia (134) (2018) Kunnallisia kyläyhdistyksiä (9) kyläneuvostoja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020

Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020 Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020 Pohjois-Savon ELY-keskus toimeenpanon tilanne 30.09.2018 Juha Ikäheimo Eija Äärilä #maatinki #maaseutufi Sivu 1 1. Perusmaatalous Kehittämishankkeet Muualla hallinnoitavat

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/ (5) KUTSU KALAKUKKO RY:N VUOSIKOKOUKSEEN

JÄSENTIEDOTE 1/ (5) KUTSU KALAKUKKO RY:N VUOSIKOKOUKSEEN 17.3.2017 1 (5) KUTSU KALAKUKKO RY:N VUOSIKOKOUKSEEN Vuosikokous pidetään tiistaina 11.4.2017 kello 18.00 alkaen kartanohotelli Kivennavalla, osoitteessa Kuonantie 280, 73460 MUURUVESI. Esityslista on

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Leader-ryhmät - Rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi

Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi 14.4.2018 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa hanke Yleishyödyllinen kehittämishanke 1.1.2016 30.5.2018, Maaseudun palvelut ja kehittäminen Hallinnoija

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä,

Lisätiedot

VETURITIEDOTE 3/2018

VETURITIEDOTE 3/2018 VETURITIEDOTE 3/2018 Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti, Pielavesi, Sonkajärvi ja Vieremä Syyskuu 2018 Kuhinaa keskustaan ja hyvinvointia haja-asutusalueille Kesä on kulunut Ylä-Savossa nauttien vilkkaasta

Lisätiedot

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten

Lisätiedot

Tapahtuma on maksuton! Keikalla YONA! Terve tuloa!

Tapahtuma on maksuton! Keikalla YONA! Terve tuloa! Tapahtuma on maksuton! Terve tuloa! Keikalla YONA! Maakuntamatkalle läheisten maailmaan Pesäpuun Lähemmäs-projektin valtakunnallinen tapahtuma Keskiviikkona 14.9.2016 klo 9.30-16.00 Ostrobotnia, Töölönkatu

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS Tapiolan Venekerho Ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS Etelä-Tapiolan lukio tiistaina 17.5.2018 klo. 18.30 Käsitellään sääntöjen 13 mukaiset asiat. TERVETULOA! Sääntöjen 13 mukaan käsiteltävät asiat:

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

YLÄ-SAVON VETURI RY. YLÄ-SAVON VETURI RY Antinkatu IISALMI hyväksytty hallitus Syyskokous

YLÄ-SAVON VETURI RY. YLÄ-SAVON VETURI RY Antinkatu IISALMI hyväksytty hallitus Syyskokous 2017 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TALOUSARVIO 2017 YLÄ-SAVON VETURI RY YLÄ-SAVON VETURI RY Antinkatu 10 74120 IISALMI hyväksytty hallitus 17.11.2016 Syyskokous . 2 Sisällys 1 Yleistä... 3 Visio, strategia

Lisätiedot

Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät

Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät Kyläturvallisuus osana turvallisuussuunnittelua ja varautumista Kehittyvät Kylät -palveluita tuottamassa, hankkeen kokemuksia kyläturvallisuuden lisäämiseksi Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät

Lisätiedot

Laihian yhdistysilta

Laihian yhdistysilta Laihian yhdistysilta 7.11.2018 Leader YHYRES Leader-toiminta on Euroopan laajuinen verkosto. Suomessa 54 Leader-ryhmää, koko Euroopassa yli 2500 Yhyres ry:n toiminta-alue; Isokyrö, Laihia ja Vaasan Vähäkyrö

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Toiminnan tarkoitus Päijänne-Leader ry:n on yksi Suomen 55:stä toimintaryhmästä. Yhdistyksen tehtävänä on toimia maaseudun kehittäjänä Asikkalan, Hartolan, Heinola, Padasjoen,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2018

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2018 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA

KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ Korttian Monitoimitalolla 14.4.2018 ASKOLA PÄIVÄN OHJELMA 10.00 Päivän avaus 10.15 Paikallinen kehittäminen (SILMU ja SYTY) kylätoiminta + Korttian kyläyhdistys esittäytyy 11.00

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014

Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014 Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014 VIESTII KOULUTTAA KERÄÄ JA LEVITTÄÄ HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ EDISTÄÄ KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄÄ YHTEISTYÖTÄ Manner-Suomen ja Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelmien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA. Ylä-Savon Veturin hallitus, toiminnanjohtaja Sari Hyttinen ja hankeneuvoja Minna Partanen 2018 LUONNOS. Ylä-Savon Veturi ry

TOIMINTASUUNNITELMA. Ylä-Savon Veturin hallitus, toiminnanjohtaja Sari Hyttinen ja hankeneuvoja Minna Partanen 2018 LUONNOS. Ylä-Savon Veturi ry 2018 LUONNOS 1 Ylä-Savon Veturin hallitus, toiminnanjohtaja Sari Hyttinen ja hankeneuvoja Minna Partanen Hyväksytty Hallitus 26.10.2017 113 Hyväksytty Syyskokous 28.11.2017 xx TOIMINTASUUNNITELMA Ylä-Savon

Lisätiedot

Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä!

Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Jerrytapaamisen kulku 9.5.2019 Esityslista: 1. Tervetulotoivotus ja kokouksen läpikäyminen 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3. Järjestöneuvoston

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 6. 7.4.2019 Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 6. 7.4.2019 Siikaniemen

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä kello Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi

Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä kello Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä 18.2.2019 kello 13 13.45 Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Osallistujat Ismo Rautiainen Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija Päijät-Hämeen liitto/phhyky Anu

Lisätiedot

Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta

Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Jaana Paananen, toiminnanjohtaja Siilinjärven kyläparlamentti 11.1.2018 Yrityskeskus Innocum SIILINJÄRVI Rahoituksen 4,6 M jakautuminen

Lisätiedot

Raportti apurahan käytöstä Runojen valinta, yksilöllistä työstämistä 20 h/ taiteilija.

Raportti apurahan käytöstä Runojen valinta, yksilöllistä työstämistä 20 h/ taiteilija. Alli Paasikiven säätiö RUNOHETKI- KIERTUE YLÄ- SAVON KIRJASTOISSA Raportti apurahan käytöstä PÄIVÄKIRJA 27.3.2017 Apuraha myönnettiin 27.3.- 2.5.2017 Runojen valinta, yksilöllistä työstämistä 20 h/ taiteilija.

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

Peräpohjolan kehitys ry

Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Rekisteröity maaseudun kehittämisyhdistys = toimintaryhmä Toiminta-alue: Keminmaa, Ranua, Simo, Tervola, Kemin asemakaavan ulkopuoliset alueet, Rovaniemen

Lisätiedot

Ylä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö

Ylä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö Ylä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö Ylä-Savo kartalla Kumppanit Iisalmi, kulttuuritoimenjohtaja Sanna Marin- Kainulainen Keitele, kirjastonjohtaja Sirpa Tyni Kiuruvesi, kulttuurisihteeri Heidi

Lisätiedot

VETURITIEDOTE 3/2017

VETURITIEDOTE 3/2017 VETURITIEDOTE 3/2017 Ylä-Savon Veturi ry:n tiedote jäsenille, sidosryhmille, asiakkaille ja verkostolle Marraskuu 2017 Tehdään yhdessä TurHasta tarpeellinen Tässä vaiheessa vuotta Veturilla on katseet

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Pohjois-Satakunta Ikaalinen

Pohjois-Satakunta Ikaalinen Pohjois-Satakunta Ikaalinen 19.3.2015 41700 asukasta Satakunta 25 450 Pirkanmaa 16 250 Toiminta-alue Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden

Lisätiedot

Toimintasuunitelma ja talousarvio vuodelle 2019

Toimintasuunitelma ja talousarvio vuodelle 2019 Toimintasuunitelma ja talousarvio vuodelle 2019 - Maaseudun kehittämisen asiantuntija - Aktivoi, neuvoo ja opastaa - Rahoittaa paikallisia hankkeita - Tiedottaa mahdollisuuksista ja toiminnasta - Tekee

Lisätiedot

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Vertaistuutoritapaaminen Kouvolassa 24.-25.4.2004 Vetoapua ja verkottumista VETURI I on Oped-Exo -hankkeen

Lisätiedot

48 16.06.2015 56 11.08.2015 90 11.11.2015 19 25.02.2016 Ideat kehiin - Inarin kylien esiselvityshankkeeseen osallistuminen/jatkoajan hakeminen/hankkeen tulokset 75/00.01.05.02/2016 NORD 48 Kehittämiskoordinaattori

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT Kotipaikka Helsinki Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen

Lisätiedot

Pirityiset ry Sivu

Pirityiset ry Sivu Pirityiset ry Sivu 1 21.11.2016 Rahoitusta ja toimintaa vuodesta 1997 Hyvin olisi vaikka jokainen metsäperäläinen tarvinnut tontun taikka pirityisen, joka muutamilla isoisilla rikkailla tiedettiin olevan...

Lisätiedot

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Suomen Biokierto ja Biokaasu ry 1.3.2019 LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Yhdistyksen tarkoitus Suomen Biokierto ja Biokaasu ry tarkoituksena on edistää kestävää ja vastuullista biohajoavien jätteiden

Lisätiedot

Taustaa: Työtä teatterista

Taustaa: Työtä teatterista Taustaa: Työtä teatterista Työtä teatterista hanke sai OKM:ltä 18 000, toteutettiin 04.11.2013 30.04.2014. Iisalmi, Kiuruvesi ja Lapinlahti mukana. Hankkeessa kehitettyjä toimintamalleja tullaan jatkamaan

Lisätiedot

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho

Lisätiedot

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Kylähyvinvointi seminaari 21.10.2014 YHTEISÖhautomo-hanke Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmät Hyvät käytännöt vinkkejä YHTEISÖhautomo-hanke - yhteinen toimintapa koko

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Nastolan maaseutu elinvoimaiseksi hanke 2016-2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Päijät-Hämeestä hankemarssi 17.3.2017 Mari Brunou Nastolan maaseutu elinvoimaseksi

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Stansvikin kyläyhdistys ry:n Stansvikin kyläyhdistys ry:n SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 14.12.2016, rekisterinumero 194.862 Yhdistyksen nimi ja kotikunta Stansvikin kyläyhdistys ry, kotikunta Helsinki Tarkoitus

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: 8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina

Lisätiedot

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry 1 P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry PVSY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 3 2. TYÖN ORGANISOINTI 4 3. TOIMINTA 4 3.1. MOOTTORITIE 4 3.2. VESISTÖN KUNTO 4 3.3. TIEDOTUS 4

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

VETURITIEDOTE 1/2018

VETURITIEDOTE 1/2018 VETURITIEDOTE 1/2018 Ylä-Savon Veturi ry:n tiedote jäsenille, sidosryhmille, asiakkaille ja verkostolle MAALISKUU 2018 Vuoden ensimmäisessä Veturitiedotteessa on kattava paketti tietoa viime vuoden toiminnasta

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry.

Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki. Yhdistys voi kuulua jäsenenä erilaisiin toimialansa järjestöihin. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön viikko

Ehkäisevän päihdetyön viikko Ehkäisevän päihdetyön viikko Valtakunnallista Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään tänä vuonna 19. kertaa, perinteisesti marraskuussa viikolla 45 (5. 11.11.2018). Teemaviikon koordinoinnista vastaavat

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue

Lisätiedot

VETURITIEDOTE 2/2018

VETURITIEDOTE 2/2018 VETURITIEDOTE 2/2018 Ylä-Savon Veturi ry:n tiedote jäsenille, sidosryhmille, asiakkaille ja verkostolle KESÄKUU 2018 Kesän kynnyksellä maaseudun väki siirtyy yhä enemmän pelloille ja toreille. Maataloustyöt

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku 12.2.2015 Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi. Myönnetään

Lisätiedot

Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi

Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö Ylä-Savossa Vastaanottava Pohjois-Savo-hanke 2008-2011 (ESR), 10 kuntaa:

Lisätiedot