PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Keskiviikko klo Esityslista 65/1997 vp. 1. Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus

Transkriptio

1 PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Keskiviikko klo Esityslista 65/1997 vp 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 158/1997 vp rahanpesun estämistä ja selvittämistä koskevaksi lainsäädännöksi Ilmoitetaan saapuneeksi. Eduskunnan päätöksen mukaan perustuslakivaliokunnan on annettava asiasta lausunto hallintovaliokunnalle. 4. HE 143/1997 vp laiksi kalastuslain muuttamisesta Jatkettu I käsittely Inarin kunnan sekä Lappalaiskulttuuri- ja perinneyhdistys ry:n lausunnot maa- ja metsätalousministeriölle. 5. HE 135/1997 vp kuntajakolainsäädännön uudistamiseksi I käsittely Juhani Nummela, Sisäasiainministeriö - Neuvotteleva virkamies Toivo Pihlajaniemi, Sisäasiainministeriö - Lainsäädäntöneuvos Martti Simola, Oikeusministeriö - Lakiasiainpäällikkö Kari Prättälä, Suomen Kuntaliitto - Professori Olli Mäenpää - Professori Kaarlo Tuori Asiasta ei ole kutsuttu muita asiantuntijoita. 6. HE 34/1997 vp laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain muuttamisesta Jatkettu 1 käsittely Hyväksytään sihteerin laatima lausuntoluonnos (14.10.) käsittelyn pohjaksi. Yleiskeskustelu - yksityiskohtainen käsittely. 7. Muut mahdolliset asiat. - Valiokunnan apulaissihteeri. 8. Seuraava kokous on torstaina klo

2 Liite D5G Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys kuntajakolainsäädännön uudistamiseksi (HE 135/1997 vp) Päätöksentekotaso Hallitusmuodon perussäännökset Hallinnollista aluejakoa on määritelty ainoastaan pääpiirteissään perustuslain tasolla. Hallitusmuodon 50.1 :n mukaan Suomi on yleistä hallintoa varten oleva jaettuna lääneihin, kihlakuntiin ja kuntiin. Hallitusmuodon 50.2 :n mukaan lailla säädetään läänien lukumäärän muutoksista, mutta "[m]uita muutoksia hallinnolliseen jakoon määrää valtioneuvosto, mikäli laissa ei toisin säädetä". Hallitusmuodon 50.3 sisältää lisäksi kielellisten olojen huomioon ottamista edellyttävän säännöksen. Lähtökohtana on päätösvallan käyttämistason osalta näiden säännösten mukaan siis ainakin seuraavat kriteerit: -kuntajaotuksesta ei voida yleishallinnossa kokonaan luopua muuttamatta hallitusmuotoa (tai poikkeamatta siitä); -valtioneuvostolla on toimivalta päättää kuntajaotuksesta; -kuntajaotuksesta voidaan säätää myös lailla; -lailla voidaan myös rajoittaa valtioneuvoston toimivaltaa määrätä hallinnollisesta jaotuksesta kuntatasolla. Päätösvallan käyttämistapaa määrittelee hallitusmuodon 51 :n 2 momentti, jonka mukaan kuntien hallinnon "tulee perustua kansalaisten itsehallintoon, niinkuin erityisissä laeissa siitä säädetään". Vaikka säännös ei suoranaisesti määrittelekään kunnallista jaotusta, kansalaisten itsehallinnon piiriin voidaan katsoa kuuluvan myös kunnan alue ainakin siinä merkityksessä, että täysin yksipuolinen, kuntaa kuulematta toteutettu puuttuminen kunnan alueeseen ei ole mahdollista valtioneuvoston tai muunkaan viranomaisen päätöksellä.

3 Sen sijaan lailla tällainen yksipuolinen aluemuutos ilmeisesti on mahdollista toteuttaa. Myös Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 5 artikla edellyttää asianomaisten kuntien kuulemista ennen aluerajojen muuttamista, mutta peruskirjakaan ei muuten rajoita tällaista päätöksentekoa. Esitetyillä yleisillä näkökohdilla on merkitystä etenkin arvioitaessa kuntajakolakiesityksen säännöksiä, joissa valtioneuvoston, ministeriön tai maanmittaustoimiston päätöksellä voidaan muuttaa kuntajakoa. Hallitusmuodon 50.2 :n kannalta päätöksenteko valtioneuvoston tasolla ei sen sijaan ole ongelmallista, mikäli hallitusmuodon 51 :n 2 momentin edellyttämä kunnallinen itsehallinto otetaan asianmukaisesti huomioon. Ministeriön päätösvalta Ministeriö voi kuntajakolakiehdotuksen 11 :n 2 momentin mukaan päättää kunnan alueen supistamisesta ja laajentamisesta tässä lainkohdassa mainituin erityisedellytyksin. Tältä osin valtiosääntöoikeudellisesti keskeinen kysymys on, edellyttääkö hallitusmuodon 50 :n 2 momentti päätöksenteon pysyttämistä vähintään valtioneuvostotasolla vai salliiko se lailla määritellä päätösvaltaa myös ministeriötasolle. Hallitusmuodon 50 :n 2 momentin kirjaimellinen tulkinta puoltaa edellistä vaihtoehtoa ja tämä on todettu myös hallituksen esityksen yleisperusteluissa. Niiden mukaan hallitusmuodon 50 :n 2 momentissa "aluejaotusten muuttaminen määritettiin lähtökohtaisesti lainsäädäntöasiaksi, mutta delegoitiin asianomaisessa säännöksessä rajattua osaa [läänien lukumäärä] lukuun ottamatta valtioneuvoston toimivaltaan. Delegointi kuitenkin ehdollistettiin niin, että sen laajuutta voitaisiin jatkossa laissa supistaa." (s. 7) Lakiesitys rakentuu kuitenkin jälkimmäisen väljemmän vaihtoehdon perustalle. Sen mukaan kuntajaon muuttamista koskevaa päätösvaltaa voitaisiin delegoida myös laajemmin, ainakin niin, että siitä voitaisiin säätää myös ministeriön päätöksellä, mikäli "kuntajakolaissa säädettävät delegointi-edellytykset täyttyisivät" (s. 12) Ajatuksena on siis, että hallitusmuodon 50 :n 2 momentti edellyttää vain kuntajaon muutoksen aineellisten edellytysten ja perusteiden määrittelyä laissa, mutta varsinainen päätöksenteko näiden edellytysten soveltamisesta voisi tapahtua sekä valtioneuvoston että ministeriön päätöksellä.

4 Viimeksi mainittu laajempi kanta ei ehkä vastaa hallitusmuodon 50 :n 2 momentin autenttista tarkoitusta, mutta se ei toisaalta ole myöskään vastoin tämän säännöksen kirjainta. Kun laissa voidaan siis säätää myös "toisin" siitä, että hallinnollisesta jaosta päättää valtioneuvosto (läänien lukumäärää lukuunottamatta), eduskunta voi lailla säätää myös niin, että ministeriö päättää kuntajaotuksen muuttamisesta. Ministeriön päätösvaltaan tällainen ratkaisu voidaan uskoa ainakin silloin, kun laissa on täsmällisesti määritelty päätösvallan käytön aineelliset edellytykset. Tältä osin lakiesitys ei anna aihetta valtiosääntöoikeudellisiin huomautuksiin. Maanmittaustoimiston päätösvalta Pienten erillisten alueiden siirtämistä koskevan 2. lakiesityksen mukaan ns. enklaavien siirtämisestä päättää maanmittaustoimisto. Päätöksentekovalta on siirretty siis varsin alas hallintokoneistossa, mutta toisaalta kysymys on pääosin teknisluonteisesta ja maanmittaustoimenpiteeseen rinnastettavasta päätöksestä. Edellä esitetyt näkökohdat huomioon ottaen ehdotettu päätöksentekotaso siten mahtuu hallitusmuodon 50 :n 2 momentin puitteisiin. Muutoksenhakuoikeus Valtioneuvoston tai ministeriön päätöksellä kuntajaon muuttamisesta tarkoitetaan kunnan alueen supistamista ja laajentamista sekä kunnan lakkauttamista ja uuden kunnan perustamista. Näillä päätöksillä voi olla monenlaisia, sekä yksityisten oikeussubjektien että kuntien oikeuksia ja velvollisuuksia määritteleviä vaikutuksia, joita on vaikea etukäteen ottaa huomioon. Oikeusturvan tarvetta ei siten voida etukäteen kategorisesti sulkea pois. Yksityisen oikeusturva Kuntajakolakia koskevan esityksen 35 :n mukaan valtioneuvoston tai ministeriön päätökseen kuntajaon muutosasiassa ei kuitenkaan saa hakea muutosta valittamalla. Valituskielto on ongelmallinen ensisijaisesti hallitusmuodon 16 :n kannalta. Jokaisella on tämän säännöksen mukaan "oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi". Esityksen 35 ei nähtävästi ota asianmukaisesti huomioon tätä jokaiselle yksityiselle oikeussubjektille kuuluvaa perusoikeutta. Hallituksen esityksen perusteluissa esitetyt syyt eivät myöskään vakuuttavasti perustele tällaisen valituskiellon tarvetta. Tähänastisessa käytännössä esiintyneisiin ongelmiin voidaan toisaalta riittävästi puuttua esimerkiksi valitusta käsittelevän tuomioistuimen väliaikaisilla päätöksillä. Lisäksi oikeuskäytännössä on mahdollista joustavammin kuin kategorisella valituskiellolla määritellä,

5 yksityisten oikeudet on otettava huomioon kuntajako-päätöksiä tehtäessä. Kunnan oikeusturva Kunnan oikeusturvan voidaan katsoa kuuluvan kunnallisen itsehallinnon perusteisiin hallitusmuodon 51 :n 2 momentin nojalla, vaikka tuon oikeusturvan täsmällistä laajuutta ei voidakaan johtaa itsehallinnon institutionaalisesta suojasta. Joka tapauksessa kunnalla tulisi olla käytettävissään oikeusturvan vähimmäistakeet ainakin silloin, kun on kysymys itsehallinnon sisältöön erityisen merkittävästi puuttuvista hallintoviranomaisen toimista. Paikallisen itsehallinnon peruskirjan 11 artikla edellyttääkin, että kunnilla on käytettävissään oikeusturvakeino, jolla ne voivat varmistaa toimivaltansa vapaan käyttämisen ja kunnallisen itsehallinnon periaatteiden noudattamisen. Valtioneuvoston tai ministeriön päätös, jolla kunta esimerkiksi lakkautetaan tai liitetään toiseen kuntaan tai jolla kunnan aluetta olennaisesti muutetaan on luonteeltaan hallinnollinen päätös, joka vaikuttaa merkittävästi kunnan itsehallintoon. Asianomaisen kunnan kannalta valituskiellon merkitys on silti vähäisempi kuin yksityisen oikeussubjektin, sillä kunnan perustaminen tai lakkauttaminen edellyttäisi aina kuntajakolain 4 :n mukaan, että asianomaiset valtuustot eivät vastusta sitä tai että enemmistö kuntalaisista kannattaa sitä kunnallisissa kansanäänestyksissä. Kunnan lakkauttaminen ei siten voi toteutua vastoin kansalaisten itsehallinnon perusteita. Kunnan alueen merkittävä muutos olisi sen sijaan toteutettavissa valtioneuvoston päätöksellä myös vastoin kuntien ja/tai niiden asukkaiden tahtoa, jos siihen on ehdotetun 5 :n 2 momentin tarkoittamat "erityisen painavat edellytykset". Tällaisen päätösvallan voidaan sinänsä katsoa kuuluvan valtioneuvostolle hallitusmuodon 50 :n 2 momentin nojalla. Tätä päätösvaltaa käytettäessä on kuitenkin otettava huomioon myös hallitusmuodon 51 :n 2 momenttiin perustuva itsehallinnon suoja, johon kuuluvat myös kunnan oikeusturvan perustakeet. Vaikka kuntia myös tällaisissa tapauksissa kuullaan ennen päätöksentekoa, kuulemismenettely sinänsä ei voi korvata kunnalta puuttuvaa jälkikäteistä oikeusturvaa. Ehdotonta valituskieltoa on siksi tältä osin vaikea pitää kuntien itsehallinnon perustuslainsuojan mukaisena.

6 PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Esitän kunnioittaen seuraavan lausunnon hallituksen esityksestä kuntajakolainsäädännön uudistamiseksi (135/1997 vp). L Pakkoliitokset Kuntajaon kannalta merkityksellisiä perustuslain säännöksiä ovat hallitusmuodon 50 ja Edellisen pykälän 1 momentin mukaan Suomi on yleistä hallintoa varten oleva edelleen jaettuna lääneihin, kihlakuntiin ja kuntiin, kun taas 2 momentin mukaan muutoksista läänien lukumäärään säädetään lailla valtioneuvoston määrätessä muista muutoksista hallinnolliseen jakoon, ellei laissa toisin säädetä. Saman pykälän 3 momentissa puolestaan säädetään kieliolosuhteiden huomioon ottamisesta hallinollista jaotusta muutettaessa. Hallitusmuodon 51.2 sisältää kunnallisen itsehallinnon takaavan säännöksen, jonka mukaan "kuntain hallinnon tulee perustua kansalaisten itsehallintoon, niinkuin erityisissä laeissa siitä säädetään". Perustuslakivaliokunnan käytännössä samoin kuin oikeuskirjallisuudessakin on katsottu, että hallitusmuodon 51.2 :n itsehallintosäännös ei tarjoaa yksittäisille kunnille suojaa kuntajaon muutoksia vastaan. Kunta voidaan vastoin tahtoaan lakkauttaakin kyseisen hallitusmuodon säännöksen estämättä (näin esim. PeVL 11/1984; kirjallisuuden kannanotoista ks. kokoavasti Niemivuo, Matti: Valtio ja kunnallinen itsehallinto, Helsinki 1991, s. 67 ss). Oma kantani on, että itsehallinnosta säätävää hallitusmuodon 51.2 :ää ei voida pitää kuntajaon kannalta täysin

7 7 merkityksettömänä. Ainakin teoreettisella tasolla sen voidaan katsoa asettavan tietyt äärirajat kuntaliitoksin tavoiteltavalle kuntakoolle. Itsehallinto on kyseisen säännöksen sanamuodon mukaan nimenomaan kansalaisten itsehallintoa. Kunnallista itsehallintoa kansalaisten itsehallintona ei voi olla ilman kunnallista demokratiaa. Kunnallisen demokratian toteutumisen voi puolestaan arvioida vaikeutuvan sitä mukaa kuin kuntakoko kasvaa. Uusi kuntajakolaki mahdollistaisi nykyisen lain (73/77, muut. 980/92) tavoin kuntajaon muuttamisen eräissä tapauksissa myös vastoin jonkin asianomaisen kunnan (valtuuston) ilmaisemaa kantaa (5 ). Muutos, joka merkitsee uuden kunnan perustamista tai kuntien lukumäärän vähenemistä, vaatii kuitenkin erillislakia, mikäli jonkin asianomaisen kunnan valtuusto sitä vastustaa eikä se ole mahdollisesti järjestetyssä kunnallisessa kansanäänestyksessä saavuttanut enemmistön kannatusta kaikissa asianomaisissa kunnissa (4.2 ). Kun kuntajako ei nauti itsehallinnolle kuuluvaa perustuslain suojaa, lakiehdotuksen pakkoliitoksia koskeviin kohtiin ei ole valtiosääntöoikeudellista huomautettavaa. 2. Kielisuhteiden huomioon ottaminen Voimassa olevan kuntajakolain 2 :ään, joka sääntelee kuntajaon muuttamisen yleisiä edellytyksiä, on otettu nimenomainen viittaussäännös, jonka mukaan "väestön kielisuhteiden huomioon ottamisesta on säädetty hallitusmuodon 50 :n 3 momentissa" (2.3 ). Vastaavaa säännöstä ei ole käsiteltävänä olevassa lakiehdotuksessa, enkä ole havainnut edes perusteluissa viitattavan kyseiseen hallitusmuodon kohtaan. Hallitusmuodon 50.3 on tietysti kuntajaon muutoksissa noudatettavaa oikeutta riippumatta siitä, onko siihen alemmalla normitasolla viitattu vai ei. Pitäisin kuitenkin oikeuspoliittisesti suotavana ja lainsäädännön informatiivisuutta tehostavana, että uudessakin laissa olisi voimassa olevan lain 2.3 ;n kaltainen viittaussäännös.

8 3. Kuntajaon muuttamista koskevien päätösten oikeudellinen luonne Hallituksen esityksen perusteluissa katsotaan, että uuden lain nojalla tehtävät kuntajaotuksen muuttamista tarkoittavat valtioneuvoston ja sisäasiainministeriön päätökset eivät olisi luonteeltaan sellaisia jonkun etua, oikeutta tai velvollisuutta välittömästi koskevia päätöksiä, joita tarkoitetaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon vaatimuksista säätävässä hallitusmuodon 16 tai yleishallinto-oikeuteen kuuluvien lakien - kuten hallintomenettelylain (598/82) - soveltamisalasäännöksissä. Tätä kantaa vastaavasti lakiehdotuksen 35 :ään on otettu säännös, joka kieltää valittamisen kuntajaon muuttamista taikka muuttamisesityksen hylkäämistä tarkoittavasta valtioneuvoston tai ministeriön päätöksestä. Säännösehdotuksen perusteluissa (s. 22) todetaan, että valitusoikeuden puuttuminen olisi selvää jo ehdotetun 1.3 :n vuoksi ja että erityissäännöstä on ehdotettu vain "nykytilanteen epäselvyyden vuoksi ja lain informatiivisuuden lisäämiseksi". Hallitus tukee kantaansa, jonka mukaan valtioneuvoston ja sisäasiainministeriön päätökset ovat luonteeltaan säädöksiä eivätkä hallintopäätöksiä, viittauksella hallitusmuodon 50.2 :ään. Hallitus mukaan se, että läänien lukumäärän muutoksista on säädettävä lailla ja että lailla voidaan myös poiketa valtioneuvoston toimivallasta määrätä muista muutoksista hallinnolliseen jakoon, merkitsevät, että "aluejaotusten muuttaminen määritettiin lähtökohtaisesti lainsäädäntöasiaksi, mutta delegoitiin asianomaisessa säännöksessä rajattua osaa lukuun ottamatta valtioneuvoston toimivaltaan". Samalla "delegointi kuitenkin ehdollistettiin niin, että sen laajuutta voitaisiin jatkossa lailla supistaa", (s. 6-7) Hallitus pitää kuntajaon muutospäätöksiä pääasialliselta luonteeltaan organisaationormeina, koska "kuntajaon muuttamista koskevien päätöksien välittömät oikeusvaikutukset kohdistuvat julkisen vallan organisaatioihin ja välilliset vaikutukset sulkevat piiriinsä sekä päätöksenteon hetkellä että sen jälkeen yksilöimättömissä olevan henkilöjoukon" (s. 8). Hallituksen mielestä "kuntajaon muuttamista merkitsevän päätöksen luonteen oikeudellinen määritteleminen tutisi olla nykyisessä lainsäädännössä olevaa täsmällisempi". Siksi hallitus ehdottaakin lain 1.3 :ään säännöstä, "joka määrittäisi kuntajaon muuttamista tarkoittavan päätöksenteon säädösvallan käytöksi ja jäsentäisi sen hierarkia -suhteet", (s. 12) Ehdotuksen mukaan "kuntajaon muutta-

9 9 misesta säädetään lailla, taikka sen mukaan kuin jäljempänä säädetään, valtioneuvoston tai ministeriön päätöksellä" (kurs. KT) Hallituksen kannalleen esittämät perustelut ovat alttiita arvostelulle. Hallitusmuodon 50.2 :stä ei nähdäkseni voi tehdä johtopäätöksiä siitä, millaisia kuntajaotusta koskevat päätökset ovat oikeudelliselta luonteeltaan. Niinpä säännöksen nojalla voitaisiin myös argumentoida, että aluejaotuksen muutokset ovat luonteeltaan hallintopäätöksiä, minkä vuoksi ne pääsäännön mukaan kuuluvat valtioneuvoston toimivaltaan, ja että lainsäätäjän poikkeuksellisesta toimivallasta on pidetty välttämättömänä säätää perustuslain tasolla nimenomaisesti erikseen. Tällainen päättely on vähintäinkin yhtä perusteltu kuin hallituksen esittämäkin! Hallitus on tässä yhteydessä myös käyttänyt valtiosääntöoikeudellista delegointitermiä tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Kun perustuslaissa järjestetään eri valtioelinten kompetenssisuhteita, poikkeusten suhdetta pääsääntöön ei voida luonnehtia delegoinniksi, ellei lähtökohtana sitten ole eräänlainen yli- tai esivaltiosääntöinen toimivaltajärjestely. Niinpä tasavallan presidentille hallitusmuodon 28 :ssä osoitettua asetuksenantovalta on vakiintuneen valtiosääntöoikeudellisen terminologian mukaan ns. omaperäistä asetuksenantovaltaa erotukseksi lainsäätäjän sille erikseen delegoimasta norminantovallasta. Hallituksen esityksen perusteluissa ei myöskään ole kiinnitetty huomiota eri hallintojaotusten ja niitä koskevien päätösten välisiin eroihin. Kunnallinen jaotus poikkeaa valtion aluejaotuksista kuten lääninjaosta eräässä olennaisessa suhteessa: kunnat ovat lääneistä poiketen itsenäisiä oikeushenkilöitä, ja näin kunnallisen jaotuksen muutokset vaikuttavat välittömästi itsenäisten oikeushenkilöiden asemaan. Lääninjaotuksen muutosten välittömät oikeusvaikutukset sen sijaan rajoittuvat valtio-oikeushenkilön sisälle. Ongelmallisena on pidettävä myös sitä, että valtioelinten jonkin toimen luonteesta säädösten ja hallintopäätösten rajanvedossa säädettäisiin lailla. On selvää, että tavalliseen lakiin otetulla määrittelyllä ei esimerkiksi voida oikeudellisesti pätevästi ratkaista sitä, kuuluvatko tietyt toimet hallitusmuodon 16 :n oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja hyvää hallintoa koskevien säännösten soveltamisalaan vai eivät. Niinpä jos jokin valtioelimen päättämä toimi koskee 16.1 ;n ja EIS 6(2) artiklan tarkoittamalla tavalla jonkun oikeuksia tai velvollisuuksia, se on

10 voitava saattaa tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi siitä riippumatta, millaiseksi kyseinen toimi on asianomaisessa laissa määritelty. Kun kuntajakopäätökset vaikuttavat välittömästi asianomaisten kuntien oikeusasemaan, niitä on nähdäkseni perusteltua pitää sen kaltaisina hallintoasioissa tehtyinä päätöksinä, joita koskevaa muutoksenhakua hallintolainkäyttölaki sääntelee. Niinpä asianomaisilla kunnilla olisi ilmeisestikin hallintolainkäyttölain 6.1.ssä tarkoitettuina asianosaisina 1 oikeus valittaa valtioneuvoston tai sisäasiainministeriön päätöksestä, ellei nimenomaista valituskieltoa olisi säädetty. Sen sijaan kunnan jäsenen valitusoikeudesta, jonka voimassa oleva laki takaa, olisi säädettävä erikseen. Kuntien valitusoikeuden tueksi ei kuitenkaan voitane vedota hallitusmuodon 16 :ään. Tämä johtuu siitä, että kuntien ei ole katsottu nauttivan edes sen kaltaista välillistä perusoikeussuojaa, joka vakiintuneen tulkintakäytännön mukaan turvaa yksityisten oikeushenkilöiden asemaa (ks. HE 309/1993 vp, s. 23 ja siinä viitatut perustuslakivaliokunnan lausunnot). Katsonkin, että lakiin voidaan hallitusmuodon 16 :n estämättä ottaa sen kaltainen valituskielto, jota hallitus ehdottaa lakiehdotuksensa 35 :ssä. Toisaalta kuntien itsehallinto puoltaa valitusoikeuden säilyttämistä, vaikka hallitusmuodon 51.2 :stä ei voidakaan johtaa tätä koskevaa ehdotonta vaatimusta. Kun hallitusmuodon 51.2 määrittelee kuntien itsehallinnon nimenomaan kansalaisten itsehallintona, säännöksellä voidaan argumentoida myös kunnan jäsenten valitusoikeuden puolesta, vaikka ehdotonta oikeudellista vaatimusta säännökseen ei näiltäkään osin voida nojata. Kiinnitän lopuksi huomiota hallituksen ehdottamaan 37 :ään, joka näyttäisi olevan ristiriidassa sen kuntajaon muutospäätösten oikeudellisen luonteen määrittelyn kanssa, jota hallitus ehdottaa toteutettavaksi 1.3 :llä. Ehdotetun 37 :n mukaan "ministeriö voi tehdä oikaisun-luonteisia korjauksia tämän lain nojalla annettuun kuntajaon muuttamista tarkoittavaan 1 Kyseisen säännöksen mukaan "päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa".

11 11 päätökseen". Perusteluista (s. 22) ilmenee, että tällaisia korjauksia voitaisiin tehdä paitsi ministeriön omiin myös valtioneuvoston tekemiin päätöksiin. Vähintäinkin erikoislaatuisena voi pitää säännöstä, joka mahdollistaisi "oikaisunluonteiset korjaukset" säädöksiin ja vieläpä jonkin toisen valtio-orgaanin antamiin säädöksiin. Jos säädöksiin tarvitaan korjauksia, niitä muutetaan samassa järjestyksessä kuin ne on annettukin. En ole toistaiseksi havainnut esimerkiksi säännöstä, joka valtuuttaisi asetuksenantajan tekemään lakiin oikaisunluonteisia korjauksia. Säännöksellä oikaisunluonteisesta korjauksesta on ehkä tavoiteltu vastinetta hallintomenettelylain mukaiselle kirjoitus- ja laskuvirheen korjaamiselle, jonka sovellettavuuden kuntajaon muutospäätösten määritteleminen säädöksiksi sulkisi pois. Porthaniassa Kaarlo Tuori