Ensiavun Suomen mestaruuskilpailu Ounasvaara 2015 Nuoret NUORTEN KISARATA RASTIAIHEET. 1. Kivikko a. tajuton b. paarien valmistaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ensiavun Suomen mestaruuskilpailu Ounasvaara 2015 Nuoret NUORTEN KISARATA RASTIAIHEET. 1. Kivikko a. tajuton b. paarien valmistaminen"

Transkriptio

1 NUORTEN KISARATA RASTIAIHEET 1. Kivikko a. tajuton b. paarien valmistaminen 2. Avun ketju ja tervehdys maailmalle 3. Tapaturmia nuotion äärellä a. Aivoverenkiertohäiriö b. Eloton 4. Luonnossa selviäminen (Metsähallitus Lappi -aiheinen rasti) a. Nuotion teko + kuvaaja, paras nuotiopaikka, muisto 5. Alkusammutus 1

2 Teema: Iloa auttamisesta Nuorten kilpailujoukkueet ovat kuvitteellisessa luontotapahtumassa Ounasvaaralla. Tapahtuma muodostuu viiden (5) rastin rengasradasta, jota kilpailuryhmät kiertävät samanaikaisesti. Koska rastirata on metsämaastossa, tulee joukkueilla olla mukanaan ensiaputarvikkeita, vesipullot ja yksi kännykkä. Ounasvaaralla ilmoittautumisen yhteydessä kilpailijoille annetaan kilpailuaikataulu ja tiedot rastipaikoista. Kilpailuaika on klo Tämän jälkeen on varattu aika purkukeskusteluun. TOSIVAARA on kilpailun virallinen turvallisuustunnus, jota käytetään, mikäli jotain henkilöä sattuu oikeasti tai huomataan uhkaava tilanne. Tällöin kilpailu keskeytetään heti kyseisellä rastilla. Mikäli kilpailijat haluavat tehdä hätäilmoituksen osana kilpailutehtävää, on ilmoitus tehtävä 3 minuutin sisällä hätätilapotilaan kohtaamisesta, muutoin ilmoitusta ei huomioida. Hätäilmoitus tehdään rastin tuomarille käyttäen ryhmän kännykkää niin, että se on puhelun tekijällä korvalla, vaikka hän ei oikeasti soita mihinkään. Kun kilpailijat laskevat autettava hengitystiheyttä tai pulssia, laskee tuomari sen samalla ja tarkistaa onko kilpailijan arvo oikein. Ryhmänjohtajan tulee antaa 8 minuutin kohdalla rastin päätuomarille raportti tilanteesta ja annetusta ensiavusta. Ryhmät ohjeistetaan näihin toimintatapoihin ennakkoon. 2

3 RASTI 3, TAPATURMIA NUOTION ÄÄRELLÄ KILPAILURYHMÄLLE SANOTAAN: Saavutte taukopaikalle, jossa huomaatte avun tarvitsijoita. Käytössänne on omat välineenne. Toimikaa. AUTETTAVAT: AUTETTAVA 1 NIMI Nojaa polvillaan kasvot alaspäin heräämättömänä, hengittämättömänä, makkara kädessä. Muut paikalla olijat kertovat hänen syöneen makkaraa ja poistuneen vähän kauemmaksi ja tuupertuneen sitten maahan. AUTETTAVA 2 NIMI Autettava seisoo otsaansa pidellen vierellään rinkka, trangia ja käytetyt ruokailuvälineet. kohdatessaan autettava kertoo olleensa vaeltamassa tunturilla. Nyt autettava tuntee voimakasta väsymystä ja toispuoleista tunnottomuutta ja katsottaessa suupieli roikkuu. Oireet ovat alkaneet lounaan jälkeen. Autettava kertoo kysyttäessä, että hänellä ei ole aiemmin ollut kyseisiä oireita. Pulssi ranteelta 82 x min. Hän puhuu sammaltaen, vaikea saada puheesta selvää. Autettavalla ei ole lääkkeitä käytössä. RASTIN TARVIKKEET: Rastin numerokyltti + jalka elvytysnukke + varanukke defibrillaattori leikattavia vaatteita, alusvaatteet puhdistusainetta rinkka nuotio tai risukeitin makkaroita makkaratikku 1 autettava 3 tuomaria 3

4 Rasti 3, TAPATURMIA NUOTION ÄÄRELLÄ Ryhmän nimi Numero Tuomarit TILANNE: saapuvat nuotion äärelle. Yksi henkilö istuu maassa. Henkilön toinen suupieli roikkuu. Kysyttäessä kertoo, että toinen jalka ei oikein kanna. Lähellä istuu toinen autettava puuhun nojaten. Tutkittaessa hän ei herää, eikä hengitä. AUTETTAVA 1, ELOTON Nojaa polvillaan kasvot alaspäin heräämättömänä, hengittämättömänä, makkara kädessä. Muut paikalla olijat kertovat hänen syöneen makkaraa ja poistuneen vähän kauemmaksi ja tuupertuneen sitten maahan. ARVIOINNIT On tehty = 1 p Turvallinen toimintaympäristö varmistaa turvallisen toimintaympäristön 1 p Hätäensiavun tarpeen arviointi herättelee puhuttelemalla -> autettava ei herää 1 p herättelee ravistelemalla -> autettava ei herää 1 p Hätäilmoitus 112 (3min sisällä*) autettava ei herää 1 p oikea osoite 1 p kirjaa hälytysajan 1 p Kääntää autettavan selälleen kääntäminen 1 p pään tukeminen käännön aikana 1 p vaakataso, kova alusta 1 p riittävä tila elvyttämiselle 1 p Hengityksen tarkistaminen avaa hengitystiet leuasta nostamalla ja otsasta painamalla 1 p katsoo, liikkuuko rintakehä -> ei liiku 1 p kuuntelee hengitysääntä -> ei kuulu 1 p tunnustelee poskella hengityksen virtausta -> ei tunnu 1 p aikaa kuluu enintään 10 sek. (sekuntikello!) 1 p 4

5 RASTI 3, AUTETTAVA 1 Paineluelvytyksen aloittaminen oikea painelupaikka (keskellä rintalastaa) 1 p kädet päällekkäin, sormet limittäin 1 p painelu käsivarret suorina kohtisuoraan autettavaan päin 1 p painelu 30 kertaa 1 p painelu siten, että rintalasta painuu alaspäin 1 p painelu on mäntämäistä 1 p painelutiheys on 100 kertaa minuutissa, eikä ylitä 120 kertaa minuutissa 1 p laskee painelut ääneen 1 p Varhaisen defibrillaation toteuttaminen defibrillaattori sijoitetaan autettavan pään viereen 1 p defibrillaattori käyntiin heti kun autettavan vieressä 1 p paljastaa ylävartalon 1 p elektrodien oikea sijoittaminen 1 p elvyttäminen laitteen ohjauksella 1 p Hengitysteiden avaaminen nostaa leuasta samalla kun ojentaa päätä taakse 1 p Puhalluselvytyksen jatkaminen 2 puhallusta 1 p puhallusten perillemenon seuranta 1 p puhalluksessa oikea ilmamäärä (liike näkyy) 1 p aikaa kuluu enintään 5 sek. 1 p Paineluelvytyksen jatkaminen oikea painelupaikka (keskellä rintalastaa) 1 p kämmenet päällekkäin toinen käsi alemman käden päälle 1 p painelu käsivarret suorina 30 kertaa siten, että rintalasta painuu alaspäin 5 ( 6) cm 1 p painelu on mäntämäistä 1 p painelutiheys on 100 kertaa minuutissa, eikä ylitä 120 kertaa minuutissa 1 p laskee painelut ääneen 1 p 5

6 RASTI 3, AUTETTAVA 1 Tehokas elvytys keskeytymätön laadukas peruselvytys** 1-5 p painelijan vaihtaminen 2 minuutin välein 1 p puhallusten perillemenon varmistaminen 1 p RJ tarkkailee elvytyksen laatua ja antaa siitä selkeää palautetta 1 p Ryhmän yhteistoiminta selkeä johtaja 1 p sujuva vuorovaikutus 1 p toimiva työnjako 1 p Maksimipisteet 48x2=96 Pisteet tehtävästä yhteensä *Mikäli hätäilmoitusta ei tehdä 3 minuutin sisällä, ei hätäilmoituksen tekemisestä saa pisteitä. **paineluelvytyksen laatu nuken palautejärjestelmästä (yli 95 % > 5 pist, 90-95% > 3 pist; 80-90% > 1 pist) HUOM! Rastilta ei saa pisteitä mikäli 112 ei hälytetä 3 min kuluessa tapaamisesta paineluelvytyksen laatu nuken palautejärjestelmästä on alle 50 % ventilaatioiden ilmamäärän oikeellisuus nuken palautejärjestelmästä on alle 50 % jos mekaanisesti mahdollista 6

7 Rasti 3, Tapaturmia nuotion äärellä Ryhmän nimi Numero Tuomarit TILANNE: saapuvat nuotion äärelle. Yksi henkilö istuu maassa. Henkilön toinen suupieli roikkuu. Kysyttäessä kertoo, että toinen jalka ei oikein kanna. Lähellä istuu toinen autettava puuhun nojaten. Tutkittaessa hän ei herää, eikä hengitä AUTETTAVA 2, AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ Autettava tuntee voimakasta väsymystä ja toispuoleista tunnottomuutta ja katsottaessa suupieli roikkuu. Autettava kertoo kysyttäessä, että hänellä ei ole aiemmin ollut kyseisiä oireita. Pulssi ranteelta 82 x min. Hän puhuu sammaltaen, vaikea saada puheesta selvää. Autettavalla ei ole lääkkeitä käytössä. ARVIOINNIT On tehty= 1 p Turvallinen toimintaympäristö varmistaa turvallisen toimintaympäristön 1 p Hätäensiavun tarpeen arviointi puhuttelee ja tervehtii 1 p esittäytyy 1 p mikä on nyt pahin oire? 1 p huomaa puheen epäselvyyden 1 p tarkistaa kasvojen epäsymmetrisyyden 1 p pyytää autettavaa kohottamaan kummatkin kädet tai puristamaan kummallakin kädellä auttajan käsiä 1 p Hätäensiavun toteuttaminen auttaa henkilön lepoasentoon, jossa autettavan on helppo olla 1 p Taustatietojen selvittäminen ja kirjaaminen milloin ja miten nykyinen vaiva on alkanut? 1 p onko aiemmin ollut samaa vaivaa? 1 p onko käytössä lääkitystä? 1 p onko kaatunut tai lyönyt päänsä kilpailun aikana? 1 p Hätäilmoitus 112 (3 minuutin sisällä*) kun selviää, että kyseessä on aivoperäinen kohtaus 1 p oikea osoite 1 p 7

8 RASTI 3, AUTETTAVA 2 Peruselintoimintojen arviointi laskee rannesykkeen 1 p laskee hengitystaajuuden 1 p arvioi tajunnan tason (orientoitunut/sekava) 1 p suojaa kylmältä** 1-3 p Suhtautuminen autettavaan rauhallisuus 1 p ystävällisyys 1 p Maksimipisteet 22 Pisteet tehtävästä yhteensä *Mikäli hätäilmoitusta ei tehdä 3 minuutin sisällä, ei sen tekemisestä saa pisteitä. ** Suojaa kylmältä peitto kunnolla alla ja päällä 3p peitto alla 2p (tai peitto alla ja päällä huonosti 2p) peitto vain päällä 1p 8

9 Rasti 3, TAPATURMIA NUOTION ÄÄRELLÄ Ryhmän nimi Numero Tuomarit TAKTIIKKA ARVIOINNIT On tehty= 1 p Turvallinen toimintaympäristö varmistaa turvallisen toimintaympäristön 1 p Työnjako selkeä johtaja 1 p hoidon kiireellisyyden arviointi 1 p toimiva työnjako 1 p Ryhmänjohtajan käskynanto selkeys 1 p kohdennus 1 p seuranta 1 p Ryhmän yhteistyökyky ohjeiden kuunteleminen 1 p ohjeiden noudattaminen 1 p sujuva vuorovaikutus 1 p sujuva yhteistyö 1 p työturvallisuus 1 p Raportointi ryhmänjohtajalle ryhmäläisten raportointi ryhmänjohtajalle autettava 1 1 p ryhmäläisten raportointi ryhmänjohtajalle autettava 2 1 p Ryhmänjohtajan raportti tuomarille 8min sisällä selkeä 1 p kokonaistilanne on RJ:n hallussa 1 p Maksimipisteet 16 Pisteet tehtävästä yhteensä 9

Ensiavun SM-kilpailu Ounasvaara 2015 Reddie Kids REDDIE KIDS KISARATA RASTIAIHEET. 1. Kompurointia maastossa. 2. Pelastakaa Reddie!

Ensiavun SM-kilpailu Ounasvaara 2015 Reddie Kids REDDIE KIDS KISARATA RASTIAIHEET. 1. Kompurointia maastossa. 2. Pelastakaa Reddie! REDDIE KIDS KISARATA RASTIAIHEET 1. Kompurointia maastossa 2. Pelastakaa Reddie! 3. Tapaturmia nuotion äärellä 4. Terveisiä maailmalle 5. Paarien rakentaminen 6. Tunnistatko? (Metsähallitus) 7. Kaatuessa

Lisätiedot

Kun kilpailijat laskevat autettava hengitystiheyttä tai pulssia, laskee tuomari sen samalla ja tarkistaa onko kilpailijan arvo oikein.

Kun kilpailijat laskevat autettava hengitystiheyttä tai pulssia, laskee tuomari sen samalla ja tarkistaa onko kilpailijan arvo oikein. KILPAILUTEHTÄVÄT, AIKUISET Ounasvaaralla järjestetään kuvitteellinen Oukun kesärastit 2015 suunnistustapahtuma. Ensiapukilpailun aikuisten sarjan osallistujat tulevat toimimaan ensiapupäivystäjinä kyseisessä

Lisätiedot

Hätäpuhelu. Soita. puhelu paikan päältä. Soita

Hätäpuhelu. Soita. puhelu paikan päältä. Soita Hätäpuhelu puhelu paikan päältä. Hätäilmoitus tehdään käyttäen puhelimen Suomi -sovellusta tai soittamalla suoraan numeroon. Asenna sovellus puhelimeesi etukäteen ja salli sovellukselle paikkatiedon jakaminen.

Lisätiedot

RINNEPÄIVYSTÄJÄN OSAAMISEN PÄIVITYS Tavoite ja arviointilomakkeet

RINNEPÄIVYSTÄJÄN OSAAMISEN PÄIVITYS Tavoite ja arviointilomakkeet RINNEPÄIVYSTÄJÄN OSAAMISEN PÄIVITYS Tavoite ja arviointilomakkeet Suomen Punaisen Ristin rinnepäivystäjien hätäensiaputaitojen osaaminen ja toimintaohjeiden tunteminen tulee varmistaa vuosittain. Tätä

Lisätiedot

Tuomari antaa luvan aloittaa auttamistoiminnan! Tuomari antaa luvan lopettaa auttamistoiminnan!

Tuomari antaa luvan aloittaa auttamistoiminnan! Tuomari antaa luvan lopettaa auttamistoiminnan! RASTI 3 TEHTÄVÄ / ENSIAPU 1 Kilpailuparin on osoitettava hallitsevansa EA 1 -tason tiedot ja taidot. Tehtävät perustuvat SPR:n ensiapuohjeisiin. Tehtäviin perehtymiseen ja niiden tekemiseen on aikaa tasan

Lisätiedot

Viitalantie 221, 60640 Isokoski

Viitalantie 221, 60640 Isokoski Venestalon pelastussuunnitelma, joka sisältää sammutus- ym. turvallisuusohjeita Viitalantie 221, 60640 Isokoski TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Venestalo on Veneskoski-Viitala-seura ry:n omistama kylätalo, joka

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin ensiapu- ja terveystoimikunta:

Suomen Punaisen Ristin ensiapu- ja terveystoimikunta: Suomen Punaisen Ristin ensiapu- ja terveystoimikunta: Simo Siitonen Henri Backman Maaret Castrén Olli Haikala Helena Kärnä Teuvo Määttä Lasse Putko Tom Silfvast Harri Vertio lääkintäprikaatikenraali, LT,

Lisätiedot

Pari saa tehtävän lähtötilanteen edellisellä rastilla alkaessaan siirtyä seuraavalle tehtävärastille.

Pari saa tehtävän lähtötilanteen edellisellä rastilla alkaessaan siirtyä seuraavalle tehtävärastille. KILPAILUTEHTÄVÄT Rasti 1: Maastoliikenneajoneuvo-onnettomuus, monipotilastilanne Rasti 2: Akuutti vatsa, nuori nainen Rasti 3: Allerginen reaktio Rasti 4: Sairaskohtaus, rintakipu Rasti 5: Eloton aikuinen,

Lisätiedot

ENSIAPUPÄIVYSTÄJÄN OSAAMISEN PÄIVITYS Tavoite ja arviointilomakkeet

ENSIAPUPÄIVYSTÄJÄN OSAAMISEN PÄIVITYS Tavoite ja arviointilomakkeet ENSIAPUPÄIVYSTÄJÄN OSAAMISEN PÄIVITYS Tavoite ja arviointilomakkeet Suomen Punaisen Ristin ensiapupäivystäjien hätäensiaputaitojen osaaminen ja toimintaohjeiden tunteminen tulee varmistaa vuosittain. Tätä

Lisätiedot

OHJEET TAPATURMIEN (JA SAIRASKOHTAUSTEN) ENNALTAEHKÄISYYN

OHJEET TAPATURMIEN (JA SAIRASKOHTAUSTEN) ENNALTAEHKÄISYYN OHJEET TAPATURMIEN (JA SAIRASKOHTAUSTEN) ENNALTAEHKÄISYYN Jokaisen henkilökuntaan kuuluvan on noudatettava seuraavia ohjeita sekä valvottava, että yleisö noudattaa niitä. Kaikista turvallisuutta vaarantavista

Lisätiedot

Toimintaohje onnettomuustilanteissa

Toimintaohje onnettomuustilanteissa Toimintaohje onnettomuustilanteissa asia Tavoitteena on että jokainen työntekijä tietää, tuntee ja osaa: Varauloskäytävät Missä paloilmoitinlaite on ja kuinka sitä käytetään Osaa tehdä hätäilmoituksen

Lisätiedot

ENSIAPUKOULUTUSTA LOIMAAN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY:LLE OMAISHOITAJAVIIKOLLA

ENSIAPUKOULUTUSTA LOIMAAN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY:LLE OMAISHOITAJAVIIKOLLA 1 SALON SEUDUN AMMATTIOPISTO, KAUPAN JA TERVEYDEN YKSIKKÖ Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Ensihoidonkoulutusohjelma ens/opso Hirvensalo Arto Opinnäytetyö Marraskuu 2009 ENSIAPUKOULUTUSTA

Lisätiedot

<9min + 1P, >9min = 0P b) RT ENSIAPU MAX. 7P. c) RT 1 YKJ MAX. 7P. e) RT 2 TURVALLISUUS MAX. 4P. f) RT 3 LIIKENTEEN OHJAUS MAX. 5P

<9min + 1P, >9min = 0P b) RT ENSIAPU MAX. 7P. c) RT 1 YKJ MAX. 7P. e) RT 2 TURVALLISUUS MAX. 4P. f) RT 3 LIIKENTEEN OHJAUS MAX. 5P RATAPÄÄTUOMARI: KOONTILOMAKE JOUKKUE KUVAUS PISTEET a) KILPAILUSUORITUKSEN AIKA MAX. 1P 9min = 0P b) RT ENSIAPU MAX. 7P c) RT 1 YKJ MAX. 7P d) HÄTÄKESKUSTUOMARI MAX. 7P e) RT 2 TURVALLISUUS

Lisätiedot

Petri Heiskanen

Petri Heiskanen EA 17.4.2018 Petri Heiskanen VERENVUOTO Haava on limakalvon vaurio, johon voi liittyä runsastakin verenvuotoa. SYITÄ: Naarmu eli pintahaava: raapaisu, kaatuminen. Pistohaava: neula, naula tai muu pistävä

Lisätiedot

OPISKELIJAN TURVALLISUUSOPAS Pekka Halosen akatemia

OPISKELIJAN TURVALLISUUSOPAS Pekka Halosen akatemia OPISKELIJAN TURVALLISUUSOPAS Pekka Halosen akatemia Sisällys Hätänumerot 4 Oppilaitoksen omat tärkeät puhelinnumerot 5 Palohälytys 6 Tulipalo 8 Sähköpalot 9 Ensiapu ja elvyttäminen 10 Ensiapukaappien sijainti

Lisätiedot

Besai Muñoz Sanchez 11NS

Besai Muñoz Sanchez 11NS ENSIAPUOPAS JALKAPALLO- EROTUOMAREILLE Besai Muñoz Sanchez 11NS ENSIAPUOPAS JALKAPALLO- EROTUOMAREILLE Ensiapu on loukkaantuneelle tai sairastuneelle tapahtumapaikalla annettavaa apua. Sitä käytetään vammojen

Lisätiedot

OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA

OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA Copyright: 2014 SPEK, Tekstit: Eevi-Kaisa Yrjölä, Ulkoasu: HUVILA Brand & Design, ISBN: 978-951-797-483-7, Kopiointirajoitus: Tämän sähköisen oppimateriaalin

Lisätiedot

EERIKKILÄ TRAILRUN PELASTUSSUUNNITELMA

EERIKKILÄ TRAILRUN PELASTUSSUUNNITELMA EERIKKILÄ TRAILRUN PELASTUSSUUNNITELMA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Eerikkilä Trailrun 1.2 Tilaisuuden järjestäjä Eerikkilä Sport & Outdoor Resort Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

1.05 Hätäensiapu. Elintärkeiden toimintojen ensiapu ja mahdollisesti henkeä uhkaavat akuuttitilanteet

1.05 Hätäensiapu. Elintärkeiden toimintojen ensiapu ja mahdollisesti henkeä uhkaavat akuuttitilanteet 1.05 Hätäensiapu Hätäensiavulla tarkoitetaan henkeä pelastavaa toimintaa. Hätäensiavulla pyritään estämään potilaan menehtyminen eli turvaamaan peruselintoiminnot: hengitys, verenkierto ja tajunta. Hätäensiapu

Lisätiedot

Ohjeet tapaturmien (ja sairaskohtausten) ennaltaehkäisyyn

Ohjeet tapaturmien (ja sairaskohtausten) ennaltaehkäisyyn Ohjeet tapaturmien (ja sairaskohtausten) ennaltaehkäisyyn Jokaisen henkilökuntaan kuuluvan on noudatettava seuraavia ohjeita sekä valvottava, että yleisö noudattaa niitä. Kaikista turvallisuutta vaarantavista

Lisätiedot

PERUSELVYTYS KUNNIAAN! Juhana Hallikainen Ensihoidon vastuulääkäri HYKS Akuutti/Ensihoito, Peijaksen alue Akuuttihoitopäivät 23.5.

PERUSELVYTYS KUNNIAAN! Juhana Hallikainen Ensihoidon vastuulääkäri HYKS Akuutti/Ensihoito, Peijaksen alue Akuuttihoitopäivät 23.5. PERUSELVYTYS KUNNIAAN! Juhana Hallikainen Ensihoidon vastuulääkäri HYKS Akuutti/Ensihoito, Peijaksen alue Akuuttihoitopäivät 23.5.2016 LUENTO POHJAUTUU ERC:N, SEKÄ KÄYPÄ HOITO OHJEISIIN LUENNON ALGORITMIDIOJEN

Lisätiedot

XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA

XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1 Yleistä Tämä pelastussuunnitelma perustuu Pelastuslain ja pelastusasetuksen vaatimuksiin laatia tällaisesta tapahtumasta Pelastussuunnitelma.

Lisätiedot

Kodin kokonaisturvallisuus

Kodin kokonaisturvallisuus Kodin kokonaisturvallisuus tapaturmien ehkäisy murtosuojaus ja rikosten ehkäisy varautuminen sähkön-, lämmön- ja vedenjakelun katkoksiin ongelmajätehuolto paloturvallisuus (ot 6) ensiapuvalmius (ot 7)

Lisätiedot

Lihashuolto. Venyttely

Lihashuolto. Venyttely Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).

Lisätiedot

Ensiapukoulutus seuratoimijat. 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK

Ensiapukoulutus seuratoimijat. 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK Ensiapukoulutus seuratoimijat 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK Tavoitteet Elottomuuden tunnistaminen hengitys Tajuttomuus / Elottomuus 112 aktivointi PPE Hengitys Normaali hengitys on rauhallista, tasaista,

Lisätiedot

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin LIITE 3 Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle Keskitason ohjelma Tee liikkeitä päivittäin. Tee jokaista liikettä aluksi 10 liikkeen sarja. Pidä pieni tauko ja toista samat liikkeet toiset. Muista hyvä

Lisätiedot

Toimintaohjeita hätätilanteita varten

Toimintaohjeita hätätilanteita varten Hyväksyjä: Jari Partanen 1.11.2012 sivu 1/8 Toimintaohjeita hätätilanteita varten SISÄLLYSLUETTELO 1 Toimenpiteet ABC... 2 2 Hätäilmoituksen tekeminen... 2 3 Meritaidon sisäinen hälytys... 3 3.1 Käsitteitä...

Lisätiedot

1 A 5 A 2 B 6 B 3 B 7 C 4 B 8 C

1 A 5 A 2 B 6 B 3 B 7 C 4 B 8 C TEHTÄVÄKORTTI UMPIHANKI MM 2018 Joukkueen / Kilpailijan nimi: Joukkueen / Kilpailijan N:o Saapumisaika: (Merkitään, jos lähellä, rastin sulkeutumista) TEHTÄVÄRASTI 1 Tehtävä: ENSIAPU Valitse oikea vastaus

Lisätiedot

Sukevan Vanhustentaloyhdistys r.y. Kiinteistön/ Asukkaan Pelastussuunnitelma

Sukevan Vanhustentaloyhdistys r.y. Kiinteistön/ Asukkaan Pelastussuunnitelma Sukevan Vanhustentaloyhdistys r.y. Kiinteistön/ Asukkaan Pelastussuunnitelma Tämän oppaan on laatinut Sonkakoti Oy asukkaiden käyttöön. Tavoitteena on viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö, joka vastaa

Lisätiedot

Tunnista oireet ja osaa toimia. Toiminnallinen harjoittelu ryhmälle

Tunnista oireet ja osaa toimia. Toiminnallinen harjoittelu ryhmälle Tunnista oireet ja osaa toimia Toiminnallinen harjoittelu ryhmälle Harjoittelu tuo varmuutta Muutamat päivittäiset rutiinit edistävät turvallisuutta. Myös harjoittelemalla hätätilanteissa toimimisen harjoittelu

Lisätiedot

TAKAKANNESSA AIKUISEN ELVYTYSKAAVIO

TAKAKANNESSA AIKUISEN ELVYTYSKAAVIO ENSIAPUOPAS SISÄLLYSLUETTELO 4...ELOTTOMUUDEN SELVITTÄMINEN 6...HENGITYKSEN TARKASTAMINEN 8...AIKUISEN ELVYTYS 10...LAPSEN ELVYTYS 12...TAJUTTOMAN ENSIAPU JA KYLKIASENTO 14...VIERASESINE HENGITYSTEISSÄ

Lisätiedot

Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE. Teksti: SPR 2016, Päivi Piili: Päivittänyt Kristiina Myllyrinne, 2018.

Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE. Teksti: SPR 2016, Päivi Piili: Päivittänyt Kristiina Myllyrinne, 2018. Apua sinun avullasi Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE 1 AUTTAJAKURSSI Auttajakurssi on tunnin tai kahden mittainen, ensiavun perusteita esittelevä kurssi, joka on kaikille avoin

Lisätiedot

Johdanto Peruselvytys, PPE-D -ryhmäopetukseen

Johdanto Peruselvytys, PPE-D -ryhmäopetukseen Johdanto Peruselvytys, PPE-D -ryhmäopetukseen Vesa Kontinen, oyl, dosentti, HYKS, ATEK, Jorvin sairaala, leikkausyksikkö PPE = painelu-puhalluselvytys PPE-D = painelu-puhalluselvytys ja defibrillaatio

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ Ensihoito on osa arkipäivää. Vuolenkosken VPK PIKAOPAS. Lyhyt ensiapuopas

TIIVISTELMÄ Ensihoito on osa arkipäivää. Vuolenkosken VPK PIKAOPAS. Lyhyt ensiapuopas TIIVISTELMÄ Ensihoito on osa arkipäivää Vuolenkosken VPK PIKAOPAS Lyhyt ensiapuopas Sisällys Toiminta ensiaputilanteessa... 2 Kun soitat 112 hätäpuhelun... 2 Hätäensiapu... 2 Näin autat tajutonta, hengittävää

Lisätiedot

TAPAHTUMAN TURVALLISUUS- JA PELASTUSSUUNNITELMA

TAPAHTUMAN TURVALLISUUS- JA PELASTUSSUUNNITELMA TAPAHTUMAN TURVALLISUUS- JA PELASTUSSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1Tapahtuman perustiedot 2 Vastuuhenkilöt 3 Tapahtumapaikka 4 Reittiselosteet 4.1 Tapahtumapaikalle 4.2 Pelastusajoneuvot, johtokeskusyksikkö

Lisätiedot

Johdanto. Ensiapuopas on toteutettu Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan hoitotyön koulutusohjelman opinnäytetyönä syksyllä 2015.

Johdanto. Ensiapuopas on toteutettu Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan hoitotyön koulutusohjelman opinnäytetyönä syksyllä 2015. Ensiapuopas Johdanto Tämä ensiapuopas on tarkoitettu Kiekkoreippaan joukkueiden huoltajille tueksi oikeanlaisen ensiavun antamiseksi. Oikein annettu ensiapu edistää vammakohdan paranemista sekä estää tilanteen

Lisätiedot

Sydänsikurioppaan sisältö

Sydänsikurioppaan sisältö Sydäniskuriopas Sydänsikurioppaan sisältö Sydäniskuri eli defibrillaattori Hankkiminen Sijoittaminen Rekisteröiminen Huoltaminen PPE + D eli painelu-puhalluselvytys ja defibrillointi Ihan jokainen voi

Lisätiedot

LAPSEN ELVYTYS. Ole Andersen 02/2017

LAPSEN ELVYTYS. Ole Andersen 02/2017 LAPSEN ELVYTYS Ole Andersen 02/2017 ONKO LAPSI AINA ERILAINEN KUIN AIKUINEN? vastasyntynyt on alle 1 vuoden ikäinen on alle 3 vuoden ikäinen on alle 5 vuoden ikäinen osittain LAPSI EI OLE PIENI AIKUINEN

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat KOTIKUNTOILUOPAS Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat Tämä opas on tehty opinnäytetyönä aiheena Seniorit kuntoon kotikonstein. Oppaan ovat tehneet Kouvolan seudun ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

HARJOITEPANKKI VOIMA

HARJOITEPANKKI VOIMA HARJOITEPANKKI VOIMA VOIMAHARJOITTELU / Jalkakyykky Vaihe 1. Avustettu jalkakyykky Pidä katse suoraan eteenpäin. Pidä hyvä ryhti ja selkä suorana. Seiso haara-asennossa jalat hartioiden leveydellä siten,

Lisätiedot

Hämeenlinnan Taitoluistelijat 6.11.2013

Hämeenlinnan Taitoluistelijat 6.11.2013 ENSIAPUOHJEITA TAITOLUISTELUVALMENTAJILLE JA OHJAAJILLE Soita 112, jos potilaalla on; Kova rintakipu Halvausoire Tajuttomuus Hengitysvaikeus Kouristuskohtaus Vaikea tapaturma Hyvin runsas verenvuoto Miten

Lisätiedot

yleinen hätänumero 112 HENKILÖKOHTAINEN KRIISI

yleinen hätänumero 112 HENKILÖKOHTAINEN KRIISI KRIISIKORTIT 2019 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖKOHTAINEN KRIISI 2. LAAJAVAIKUTTEISET KRIISITILANTEET 3. ONNETTOMUUSTILANNE 4. EPÄILTY YLIANNOSTUS 5. PÄIHTEIDEN YLIANNOSTUS 6. TAJUTTOMUUS 7. VIERAS ESINE

Lisätiedot

AUTTAJAKURSSIN N TOTEUTUSOHJE

AUTTAJAKURSSIN N TOTEUTUSOHJE Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN N TOTEUTUSOHJE Puhutaan yhdessä ensiavun merkityksestä suomalaisille koko 140 v juhlavuotemme ajan. Tämän tueksi on suunniteltu nk. Auttajakurssi. Kurssi on

Lisätiedot

Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: :59

Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: :59 Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: 10.05.2017 07:59 OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS, - Istuen/seisten ilman kenkiä - Pyöritä nilkkaa ja vaihda välillä suuntaa - Heilauta rennosti jalkaa suorana eteen

Lisätiedot

Lyhyt ensiapuopas. Ensiaputaito on osa arkipäivän turvallisuutta

Lyhyt ensiapuopas. Ensiaputaito on osa arkipäivän turvallisuutta 1 Lyhyt ensiapuopas Ensiaputaito on osa arkipäivän turvallisuutta Tapaturmat, onnettomuudet tai äkilliset sairastumiset kotona, työpaikalla tai vapaa-aikana kuuluvat arkipäivään. Näissä tilanteissa perheenjäsenen,

Lisätiedot

Ensiapu laboratoriossa. Ari Åker, Labquality Days 2014, 7.2.2014

Ensiapu laboratoriossa. Ari Åker, Labquality Days 2014, 7.2.2014 Ensiapu laboratoriossa Ari Åker, Labquality Days 2014, 7.2.2014 Sisältö Peruselintoiminnot Hätäilmoitus Elvytys Tajuttomuuden ensiapu Palovammat Syövyttävät aineet Myrkytykset Ari-Pekka Åker 2 Potilaan

Lisätiedot

Espoon Jalkapallohallin Pelastussuunnitelma

Espoon Jalkapallohallin Pelastussuunnitelma Espoon Jalkapallohallin Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi ja osoite: Espoonlahden urheilupuisto Myntinsyrjä 7, 02780 Espoo Kaupunginosa/kylä: Kauklahti/Myntinkylä Tämän suunnitelman tarkoituksena on

Lisätiedot

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5 K O K O VARTALON TEHOTREENI - N. 60MIN - 2-3 X VIIKOSSA Tee tämä harjoitus kolme kertaa viikossa ja lepää vähintään yksi päivä harjoitusten välissä. Voit siis tehdä harjoituksen esimerkiksi maanantaisin,

Lisätiedot

MITTAUSTEKNIIKAN PERUSTEET A/Y LABORATORIOTYÖT

MITTAUSTEKNIIKAN PERUSTEET A/Y LABORATORIOTYÖT AALTO-YLIOPISTON SÄHKÖTEKNIIKAN KORKEAKOULU 17.9.2014 Mittaustekniikan laboratorio Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitos MITTAUSTEKNIIKAN PERUSTEET A/Y LABORATORIOTYÖT TURVALLISUUSMÄÄRÄYKSET Laboratoriotöiden

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: tasapainoharjoitukset Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 8 tasapainokorttia, joissa yksi asento molemmilla puolilla o 2 vihreää (aloittelijataso)

Lisätiedot

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys Johdanto Tässä oppaassa on kuvattu ja esitetty jalkapalloilijan tärkeimpiin lihasryhmiin kohdistuvat venytykset. Tavoitteena on selkeyttää pelaajille ja valmentajille sekä pelaajien vanhemmille mitä venytyksiä

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös

Lisätiedot

Tunnista oireet ja osaa toimia

Tunnista oireet ja osaa toimia Tunnista oireet ja osaa toimia Sisältö Virittäytyminen ja omat kokemukset hätätilanteista Oireiden tunnistaminen ja toimintaohjeet - sydäninfarkti ja pysähdys - aivoverenkiertohäiriö (AVH) - verensokerin

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, 74700 Kiuruvesi

PELASTUSSUUNNITELMA. YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, 74700 Kiuruvesi PELASTUSSUUNNITELMA YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, 74700 Kiuruvesi 2 SISÄLTÖ 1. SUUNNITELMAN YLLÄPITO 3 2. SUUNNITTELUVELVOITE 5 3. HÄTÄILMOITUSOHJE 6 4. ELVYTYSOHJE 7 5. HUOMIOITAVAT VAARATILANTEET

Lisätiedot

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet Miksi minun tulisi parantaa liikkuvuuttani? Hyvä liikkuvuus on valtavan tärkeä ominaisuus kaikille, jotka välittävät fyysisestä terveydestään ja/tai suorituskyvystään.

Lisätiedot

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 24 liikkeen Taiji Sisältö 1. Aloitusliike...2 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 4. Harjaa polvea ja käännä askelta molemmille puolille...7

Lisätiedot

LANKAKERÄ NEULOMINEN

LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄLEIKKI Oppilaat seisovat luokassa ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle. Tämä ottaa langasta

Lisätiedot

Toimihenkilön ensiapukurssi Tomi Wiiala

Toimihenkilön ensiapukurssi Tomi Wiiala Toimihenkilön ensiapukurssi 29.08.2019 Tomi Wiiala Ensiapu on osa loukkaantuneen tai sairastuneen auttamisen ketjua johon kuuluvat tapahtuneen tilannearvio hätäilmoituksen tekeminen lisäonnettomuuksien

Lisätiedot

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet:

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet: Niskahartiajumppa Useimmat meistä kärsivät jossain vaiheessa matkan varrella niskahartiaseudun vaivoista. Syitä vaivoihin voi olla useita, huonot tai toispuoleiset työasennot, huono tyyny, huono nukkuma-asento,

Lisätiedot

Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta

Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta Miksi Suomessa mammografia on valittu rintasyövän seulontamenetelmäksi? rintasyövän ilmaantuvuus v. 2006 4069 naista ja 20 miestä rintasyövän vaaratekijät rintasyöpä ja ammatti? varhaismuutokset havaitaan

Lisätiedot

Liikuntakoneiston huolto

Liikuntakoneiston huolto Liikuntakoneiston huolto Lihakset kaipaavat vahvistamisen lisäksi myös huoltoa. Huolla liikuntakoneistoasi säännöllisin venytyksin ja liikkuvuusharjoituksin. Sisällytä huoltoa jokaiseen harjoitukseesi

Lisätiedot

Osaatko auttaa? Opi ensiapua tunne kodin vaaroja selkosuomeksi. Joonas Brandt

Osaatko auttaa? Opi ensiapua tunne kodin vaaroja selkosuomeksi. Joonas Brandt Osaatko auttaa? Opi ensiapua tunne kodin vaaroja selkosuomeksi Joonas Brandt Arjen taitoja kannattaa opiskella Joudumme elämässämme pieniin tai suuriin hätätilanteisiin, joskus jopa suuronnettomuuksiin.

Lisätiedot

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112.

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112. Pelastustiet ja pysäköinti Valvojat ohjeistetaan seuraamaan pysäköintiä niin, ettei pysäköinti estä pelastusajoneuvojen toimintaa ja niin että pelastustiet pidetään avoinna. Hallin edessä on selkeät parkkipaikat,

Lisätiedot

POTILAAN OPAS. Olkapään tekonivelleikkaus. Olkapään/REVERSE harjoitusohjeita!

POTILAAN OPAS. Olkapään tekonivelleikkaus. Olkapään/REVERSE harjoitusohjeita! POTILAAN OPAS Olkapään tekonivelleikkaus Olkapään/REVERSE harjoitusohjeita! Sisältö Tämän oppaan tarkoituksena on tukea kuntoutumistanne tekonivel leikkauksen jälkeen. Kuntoutuminen olkapään tekonivelleikkauksesta

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kansallinen suunnistuskilpailu. Orimattila. Suunnitelman laatija: Tuukka Tuomala. Päivämäärä:

Pelastussuunnitelma. Kansallinen suunnistuskilpailu. Orimattila. Suunnitelman laatija: Tuukka Tuomala. Päivämäärä: 1 Pelastussuunnitelma Kansallinen suunnistuskilpailu Orimattila Suunnitelman laatija: Tuukka Tuomala Päivämäärä: 20.5.2015 2 Sisältö 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS... 3 2. TAPAHTUMAN YLEISTIEDOT... 3 3. VAAROJEN

Lisätiedot

Kansainväliset puukiipeilykilpailut

Kansainväliset puukiipeilykilpailut päivitetty 2016 Hyväksytyt suojalasit/silmäsuoja Hyväksytyt kiipeilyvaljaat Kilpailijan nimi ja nro: Hyväksytty kiipeilykypärä Hyväksytty kiipeilyköysi Hyväksytty käsisaha ja kotelo Hyväksytty asemointiköysi

Lisätiedot

Etunoja ja käden ojennus

Etunoja ja käden ojennus Ryhtijumppa Tämä jumppa sisältää tehokkaita liikkeitä, jotka kannustavat vahvaan ja ryhdikkääseen vartalon asentoon. Liikkeet kohdistuvat keski- ja ylävartalon lihaksiin. Jumpassa vuorottelevat lihaskuntoliikkeet

Lisätiedot

Alueella ei ole päätoimista henkilökuntaa. 041 455 2220 (Petri) 044 344 5866 (päivystäjä)

Alueella ei ole päätoimista henkilökuntaa. 041 455 2220 (Petri) 044 344 5866 (päivystäjä) 2 TIETOA LEIRIKESKUKSESTA Alue on tarkoitettu alle 100 henkilön majoittumiseen päärakennuksessa, 6 majoitusmökissä ja asuntovaunuissa / asuntoautoissa. Alueella järjestetään satunnaisesti muutaman tunnin

Lisätiedot

ENSIAPUA NISKA-HARTIAKIPUUN

ENSIAPUA NISKA-HARTIAKIPUUN ENSIAPUA NISKA-HARTIAKIPUUN 1 Hyvä Nuori! Niska on kipeä, selkää särkee, päätä jomottaa Kuulostaako tutulta? Et ole yksin näiden ongelmien kanssa. Nuorten niska-hartiakivut ja päänsärky ovat yleistyneet

Lisätiedot

Trimmiä rintalihaksiin Istu tukevasti penkillä, työnnä kahvoista eteenpäin. Liike vaikuttaa rintalihaksiin. Tee toistoa, 2 3 sarjaa.

Trimmiä rintalihaksiin Istu tukevasti penkillä, työnnä kahvoista eteenpäin. Liike vaikuttaa rintalihaksiin. Tee toistoa, 2 3 sarjaa. Ohjeita ulkokuntoilulaitteiden käyttöön Lämmitä lihaksesi ennen lihaskuntotreeniä. Tee vaikka 5 10 minuutin pyrähdys, että saat lihakset lämpenemään ja veren kiertämään. Muista venytellä lopuksi. Laitteet

Lisätiedot

Elvytys leikkaussalissa tai heräämössä. Sairaanhoitaja Rami Nyman OYS/Kesle

Elvytys leikkaussalissa tai heräämössä. Sairaanhoitaja Rami Nyman OYS/Kesle Elvytys leikkaussalissa tai heräämössä Elvytyksen lyhyt historia Amsterdam 1767 - Uhri oli saatava lämpimäksi sytyttämällä tuli hänen lähelle - Keuhkoihin tai mahaan joutunut vesi oli poistettava asettamalla

Lisätiedot

Blues Juniors. Ohjekirja vanhemmille KUULUTTAJA TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT

Blues Juniors. Ohjekirja vanhemmille KUULUTTAJA TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT Blues Juniors Ohjekirja vanhemmille KUULUTTAJA TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT OTTELUN TOIMITSIJAT JA TEHTÄVÄT OTTELUUN NIMETYT TOIMITSIJAT (ei seuravaatteissa) TOIMITSIJAVASTAAVA (1) varmistaa ennen ottelua,

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Rengasliinan käyttö edessä vastasyntyneestä ja lonkalla noin 3-4kk ikäisestä eteenpäin (voit käyttää

Lisätiedot

EROTUOMARIN KÄSIMERKIT

EROTUOMARIN KÄSIMERKIT Suomen Jääkiekkoliitto ry ja IIHF EROTUOMARIN KÄSIMERKIT LAITATAKLAUS - SÄÄNTÖ 520 Lyödään nyrkillä toisen käden avoimeen kämmeneen kerran rinnan korkeudella. MAILAN PÄÄLLÄ LYÖMINEN - SÄÄNTÖ 521 Kyynärvarren

Lisätiedot

Jääkiekkoilijan turvallisuusohjeet

Jääkiekkoilijan turvallisuusohjeet Jääkiekkilijan turvallisuushjeet Tämän turvallisuussuunnitelman tavitteena n antaa jääkiekktiminnassa mukana levalle pelaajalle, valmentajalle ja timihenkilölle hjeita, kuinka välttää vaaratilanteet sekä

Lisätiedot

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA Masalan ylipainehallin yhteystiedot Jalkapallohalli, kupla Rusthollintie 2, 02430 Masala Ylläpito ja huolto: Tilahallinnon päivystäjä 040-5140091 Kenttämestari

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1 / 8 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

KÄYTTÄJIEN TURVALLISUUSOHJEET

KÄYTTÄJIEN TURVALLISUUSOHJEET KÄYTTÄJIEN TURVALLISUUSOHJEET GNBFIN Vilhonvuori Oy Vilhonvuorenkatu 11, 00500 Helsinki Sisällys 1. Yleistä 2. Kohteen perustiedot 3. Nimetyt henkilöt ja turvallisuusorganisaatio 4. Turvallisuuskartat

Lisätiedot

VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman

VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman sisäänpäin kääntyneenä polvet hieman koukussa, paino molemmilla

Lisätiedot

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT pallotemput

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT pallotemput 92 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT pallotemput yleistä pallotaitavuutta ja -silmää kehittäviä vaikeutuvat temput motivoivat mahdollista harjoitella erilaisilla

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Yhden käsipainon treeni! MUISTA NÄMÄ!

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Yhden käsipainon treeni! MUISTA NÄMÄ! 1 / 5 1. PÄIVÄ 1 - INFO Yhden käsipainon treeni! MUISTA NÄMÄ! - Pidä hyvä tempo kun vaihdat liikkettä - Tee aina sarjassa oikeasti niin monta kuin menee - Valitse jokaiseen liikkeeseen aina sopiva paino

Lisätiedot

NIVELLIIKKUVUUSHARJOITTEITA

NIVELLIIKKUVUUSHARJOITTEITA Frisbee vinottain vettä vasten = vastus pienempi kuin edellä. (Kuva 171) Frisbee pystysuoraan vettä vasten = kevyin vastus. (Kuva 172) Frisbeeharjoituksia Useimpia seuraavista frisbee-harjoituksista voi

Lisätiedot

Henkilökohtainen harjoitusohjelma

Henkilökohtainen harjoitusohjelma Henkilökohtainen harjoitusohjelma Fysio-MM Oy - Laadukasta kuntoutusta asiakkaan parhaaksi Kinesiocenter Bomba Laatija Mika Mustonen Asiakas Leppoisasti liikkeelle PHT Tabata-kahvakuulalla 25.7.2012 Tabata-sarja

Lisätiedot

Ensiapu. G4S Security Services Oy Kertauskoulutus Juha Tolonen ja Heidi Tolvanen 2011

Ensiapu. G4S Security Services Oy Kertauskoulutus Juha Tolonen ja Heidi Tolvanen 2011 Ensiapu G4S Security Services Oy Kertauskoulutus Juha Tolonen ja Heidi Tolvanen 2011 Johdanto Vartijat ovat paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja heiltä odotetaan valmiuksia toimia ensiaputilanteissa Usein

Lisätiedot

Turvallisuus- ja pelastussuunnitelma ii

Turvallisuus- ja pelastussuunnitelma ii Yksinluistelun ja jäätanssin SM-2015 Trio Areena Tikkurila, Vantaa19.-21.12.2014 Antti Lehto Yksinluisteun ja jäätanssin SM 2015 Helsingfors Skridskoklubb rf lehto.antti@kolumbus.fi 040 5006665 21.11.2014

Lisätiedot

PARTURIT / SENIORIT / YHDISTELMÄKILPAILU / BARBERSHOP / 2 työtä samalle parrakkaalle elävälle mallille

PARTURIT / SENIORIT / YHDISTELMÄKILPAILU / BARBERSHOP / 2 työtä samalle parrakkaalle elävälle mallille PARTURIT / SENIORIT / YHDISTELMÄKILPAILU / BARBERSHOP / 2 työtä samalle parrakkaalle elävälle mallille aikaa kastella mallin hiukset. Parran muotoilu pitää olla tehty ennakkoon. 7. Vaatteet: Vaatteiden

Lisätiedot

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti. POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn

Lisätiedot

EPP:N TALVIMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAARI 5.-6.2.2005. Oranssi, Vihreä TEHTÄVÄ 10 MAKSIMIPISTEET 6

EPP:N TALVIMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAARI 5.-6.2.2005. Oranssi, Vihreä TEHTÄVÄ 10 MAKSIMIPISTEET 6 AIKA- JA TAITO SELVIYTYMISTAIDOT HAVERI EPP:N TALVIMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAARI 5.-6.2.2005 SARJA Oranssi, Vihreä 7 Nabba 10 MAKSIMIPISTEET 6 Aika alkoi tehtäväkäskyn saatuanne. Aikaa tehtävän suorittamiseen

Lisätiedot

Malli ensihoitotyöparin roolijaon mukaisesta työskentelystä (AMK-malli) JPA 2011

Malli ensihoitotyöparin roolijaon mukaisesta työskentelystä (AMK-malli) JPA 2011 Pulssin tunnustelu ei ole luotettavaa (ammattilaisillakaan) Mahdollisimman keskeytymätön painelu on edullista (elvytyksen aikana sallitaan hands off ajaksi MAX 5 sekuntia) Pelkkä painelu saattaa riittää?

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

Luonnossa ja laajalla alueella järjestettävässä erämelonnan kilpailutapahtumassa käytännön

Luonnossa ja laajalla alueella järjestettävässä erämelonnan kilpailutapahtumassa käytännön RISKIARVIO/TOIMENPIDETARKASTELU Lähtökohdat turvallisuusvarautumiseen Luonnossa ja laajalla alueella järjestettävässä erämelonnan kilpailutapahtumassa käytännön turvallisuus riippuu oleellisesti siitä,

Lisätiedot

Taukojumppa. Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana

Taukojumppa. Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana Taukojumppa Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana Olet ehkä huomannut viime vuosina uutisia, joissa kerrotaan istumisen olevan hengenvaarallista.

Lisätiedot

Spiraalistabilaatio. Vakaa asento - Ojennus - Liike! Spiral Stabilization, SPS

Spiraalistabilaatio. Vakaa asento - Ojennus - Liike! Spiral Stabilization, SPS Spiraalistabilaatio Spiral Stabilization, SPS Vakaa asento - Ojennus - Liike! Löydät SPS-metodiin kouluttautuneet ohjaajat ja terapeutit Spiraalistabilaatio -sivuilta osoitteessa: www.spiraalistabilaatio.fi

Lisätiedot

Muodostelmaluistelun aluemestaruuskilpailu Helsingin jäähallissa

Muodostelmaluistelun aluemestaruuskilpailu Helsingin jäähallissa Muodostelmaluistelun aluemestaruuskilpailu Helsingin jäähallissa 15.1.2017 Anu Saalasti Muodostelmaluistelun aluemestaruuskilpailu 2017 Helsingfors Skridskoklubb rf Helsingin Luistinklubi ry (HSK) hsktoimisto@gmail.com

Lisätiedot

Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa

Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa Suunnitelma toiminnasta erilaisissa onnettomuus-, vaara- ja vahinkotilanteissa hätäilmoitus yleinen hälytysmerkki sammutuspeitteen käyttö tapaturma tai sairaskohtaus

Lisätiedot