RINNEPÄIVYSTÄJÄN OSAAMISEN PÄIVITYS Tavoite ja arviointilomakkeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RINNEPÄIVYSTÄJÄN OSAAMISEN PÄIVITYS Tavoite ja arviointilomakkeet"

Transkriptio

1 RINNEPÄIVYSTÄJÄN OSAAMISEN PÄIVITYS Tavoite ja arviointilomakkeet Suomen Punaisen Ristin rinnepäivystäjien hätäensiaputaitojen osaaminen ja toimintaohjeiden tunteminen tulee varmistaa vuosittain. Tätä varten ovat käytössä valtakunnalliset arviointilomakkeet. Näissä lomakkeissa on osalle myös uutta asiaa erityisesti liittyen ensiarvion ja tarkennetun tilanarvion tekemiseen. Osaamisen varmistamisen tavoitteet: kaikki rinnepäivystäjät hallitsevat hätäensiavun antamisen kaikki rinnepäivystäjät saavat hätäensiaputaidoista palautetta yhdenmukaisin perustein Osaamisen varmistaminen: tukee oppimista korostaa hätäensiavun toimintaprotokollaa yhtenäistää opetusta ja harjoittelua on apuna ensiavun harjoituksissa syventää vapaaehtoisten osaamista erityisesti ensiarvion ja ryhmäelvytyksen ja tarkennetun tilanarvion osalta Kenelle osaamisen varmistaminen on tarkoitettu? Kaikkien rinnepäivystäjäien tulee suorittaa osaamisen varmistaminen hyväksytysti vuosittain. Teemat vuonna 1. PPE-D pareittain 10min 2. Tajunnan lasku (hereillä/heräämätön) 3. Opetusrasti: Ryhmäelvytys 4. Opetusrasti: Autettavan suojaaminen kylmältä, peittely 5. Opetusrasti: HUPSIS ja hälytysryhmätoiminta Rasteista 1-2 ovat pakolliset kaikille, autettavan itsehoidon tukeminen lääkeosuus niille, jotka ovat lääkeluvallisia. Opetusrastit ovat valinnaisia Pakollisilla rasteilla toimitaan kahden hengen pareissa Toiminta-aika on kerrottu kunkin rastin kohdalla

2 Mikäli osaamisen varmistamista ei suoriteta hyväksytysti Mikäli rinnepäivystäjä ei läpäise yksittäistä rastia, tulee tästä ilmoittaa hänelle heti rastilla. Hänelle annetaan saman tien uusintamahdollisuus. Mikäli rinnepäivystäjä ei kolmannellakaan kerralla saa rastia hyväksytysti suoritettua, kerrotaan asiasta piirin työntekijälle. Työntekijä sopii, kuinka asiassa edetään. Tarvittaessa piirin työntekijä rajaa päivystysoikeuden. Ensiaputaitojen arvioinnin tulee olla mahdollisimman objektiivista ja standardisoitua. Tarkkailijan on arvioinnin yhteydessä aina otettava huomioon, olisiko autettava saanut oikean avun tositilanteessa auttajan tekemillä toimenpiteillä. Tarkkailijalle on tehty arvioinnin tueksi kirjallinen toimintamalli. Ohjeet perustuvat ensiapupäivystäjien elvytysohjeeseen (2018), hätäensiavun arviointilomakkeisiin ja Punaisen Ristin ensiapupäivystäjän lääkeohjeeseen.

3 PAINELU-PUHALLUSELVYTYS / 2 auttajaa Lähtötilanne: Henkilön nähty menevän elottomaksi, istuu tavattaessa tuolilla. Kaksi rinnepäivystäjääi on hälytetty heti auttamaan, kun elottomuus nähty. Pari tavoittaa autettavan 3 min. hälytyksestä. Kesto 5 minuuttia + 5 minuuttia. Tilanne alkaa alusta 5 min kuluttua jolloin osia vaihdetaan Rinnepäivystäjä käyttää aina taskunaamaria puhalluselvytykseen. Taskunaamari tulee olla jokaisen rinnepäivystäjän henkilökohtainen varuste. Rinteessä on hyvä olla defibrillaattori. TOIMIJA A, johtaja Autettavan vasemman kyljen puolella. TOIMIJA B Autettavan oikean kyljen puolella Toimintajärjestys Toimintajärjestys Varmistaa turvallisen toimintaympäristön - Kuiva, sähköä johtamaton alusta, riittävä työtila. Turvallinen tilanne. Selvittää, onko autettava herätettävissä - Herättelee autettavaa puhuttelemalla äänekkäästi ja ravistelemalla Autettava ei herää. Soittaa hätänumeroon Oikea osoite / Suomi112 sovelluksen käyttö. - Rinnepäivystäjän tulee tietää osoite (talossa myös kerros), vaikka käytössä olisi Suomi112 -sovellus. Siirtää autettavan selälleen kovalle kuivalle alustalle. Ilmoittaa tilanteesta hiihtokeskuksen henkilökunnalle. Auttaa autettavan siirtämisessä ja selälleen asettamisessa. Avaa hengitystiet ja selvittää hengittääkö autettava normaalisti - Ojentaa autettavan päätä leuan kärjestä nostamalla ja toisella kädellä otsasta painamalla. Tarkistaa, onko hengitys normaalia: - Tunnustelee poskella tuntuuko ilman virtaus. - Katsoo nouseeko rintakehä. - Kuuntelee hengityksen ääntä. Kytkee defibrillaattorin päälle Autettava ei hengitä.

4 Kiinnittää elektrodit paljaalle, kuivalle iholle - Noudattaa laitteen antamia ohjeita. - Kiinnittää elektrodit ilman, että painelut keskeytyvät. - Elektrodien paikat: - toinen elektrodi autettavan oikean solisluun alapuolelle, viistäen rintalastaa, ei nännipihan päälle - toinen elektrodi vasemman kainalon alle keskikainalolinjaan (noin neljä sormen leveyttä kainalosta). Laite analysoi sydämen rytmin - Noudattaa laitteen ohjeita - Käskee irti auttavasta, kun laite näin käskee. Iskua suositellaan (defibrilloi) - Huolehtii turvallisuudesta, kaikki irti autettavasta - Antaa iskun laitteen ohjeen mukaisesti Vaihtavat tehtäviä analysoinnin aikana Aloittaa paineluelvytyksen välittömästi iskun jälkeen - Asettaa kämmenen tyviosan keskelle autettavan rintalastaa ja toisen käden rintalastalla olevan käden päälle. - Painaa suorin käsivarsin kohtisuoraan alaspäin 30 kertaa siten, että rintalasta painuu 5-6 cm alaspäin. Paineluiden tulee olla mäntämäisiä eli alas - ylös jaksot ovat yhtä pitkiä. Rintakehän on annettava palautua painallusten välissä. - Keskimääräinen painelutiheys on vähintään 100 ja korkeintaan 120 kertaa minuutissa. - Laskee painelut ääneen. Aloittaa paineluelvytyksen - Paljastaa rintakehän (B). - Asettaa kämmenen tyviosan keskelle autettavan rintalastaa ja toisen käden rintalastalla olevan käden päälle. - Painaa suorin käsivarsin kohtisuoraan alaspäin keskeytyksettä ensimmäiseen analysointiin asti - Painaa siten, että rintalasta painuu 5-6 cm alaspäin. Paineluiden tulee olla mäntämäisiä eli alas - ylös jaksot ovat yhtä pitkiä. Rintakehän on annettava palautua painallusten välissä. - Keskimääräinen painelutiheys on vähintään 100 ja korkeintaan 120 kertaa minuutissa. - Laskee painelut ääneen. Siirtyy autettava pääpuolelle - Irti autettavasta analysoinnin ja iskun aikana. - Siirtyy autettavan pääpuolelle laitteen analysoinnin aikana. - Ottaa taskumaskin esiin. Vaihtavat tehtäviä analysoinnin aikana Avaa hengitystiet ja asettaa taskumaskin autettavan kasvoilla - Laittaa taskumaskin tiiviisti autattavan kasvoille. - Avaa hengitystiet.

5 Puhaltaa 2 kertaa - Puhaltaa rauhallisesti ml ilmaa autettavan keuhkoihin siten, että rintakehä nousee. - Toistaa puhalluksen. - Kahden puhalluksen kesto on 5 sekuntia. Jatkaa paineluelvytystä - Jatkaa paineluita seuraavaan analysointiin asti. Vaihtavat tehtäviä analysoinnin aikana Kirjaus ensiavun tarkkailusaatelomakkeelle Jatkaa puhalluselvytystä - Puhaltaa 2 kertaa taskunaamaria käyttäen aina 30 painelun välein, kunnes johtaja käskee irti autettavasta. Vaihtavat tehtäviä analysoinnin aikana Tarvittaessa raportoinnin täydentäminen Raportointi ensihoitoyksikölle - löydetty, alkurytmi (defibrilloitava), autettavan tavoittamisen kellonaika. - kirjaa defibrillaatiot Osaamisen varmistaminen on hyväksytty, kun vähintään seuraavat asiat on hoidettu: Varhainen 112 soitto Elvytys alkaa paineluilla Tehokkaat painelut Defibrillaattorin (sydäniskurin) oikea käyttö Hengitystiet avataan joka kerta kunnolla ja puhallukset menevät perille Toimija A:n nimi Hyväksytty /Hylätty Toimija B:n nimi Hyväksytty /Hylätty Tarkkailijan nimi

6 HERÄÄMÄTÖN/HEREILLÄ OLEVA Lähtötilanne: Laskettelija on kaatunut ja lyönyt päänsä noin 10 min sitten. Hiihtokeskuksen työntekijä (rastin arvioija) kutsuu rinnepäivystäjät paikalle ja kertoo kaatumisesta. Autettava: Tavattaessa autettava istuu maassa. Hän vastaa viiveellä puhutteluun sekavasti lyhyitä lauseita, hengitystaajuus (HT) oma ja rannesyke oma. Haastattelun aikana (noin 1 min tapaamisesta) autettava menee heräämättömäksi, reagoi kipuun äännellen, HT edelleen oma ja rannesyke tuntuu. Kesto 5 minuuttia + 5 minuuttia. Tilanne alkaa alusta 5 min kuluttua jolloin osia vaihdetaan TOIMIJA A (johtaja) Ilmoitus päivystyksen johtoon: Kohteessa TOIMIJA B Toimintajärjestys Toimintajärjestys Varmistaa kohteen turvallisuuden - Esittäytyy - Katselee tilaa ja tilannetta - Varmistaa turvallisuuden kysymällä järjestyksenvalvojalta - Toteaa ääneen tilan olevan turvallinen - Huomioi mahdollisen vammamekanismin Pyytää paria tekemään ensiarvion Tekee ensiarvion Selvittää, onko autettava herätettävissä, kertoo havainnot ääneen - Esittäytyy. - Herättelee autettavaa puhuttelemalla äänekkäästi ja ravistelemalla. Ilmoitus päivystyksen johtoon: Ensiarvion tulos Autettava vastaa viiveellä puhutteluun sekavasti lyhyitä lauseita - Ei näkyviä massiivisia verenvuotoja - Toteaa hengityksen riittävyyden puhekykyä arvioimalla. - Tuntuuko rannepulssi? Tuntuu Auttaa autettavan siirtämisessä ja selälleen asettamisessa. - Päätös autettavan siirtämisestä makuulle - Vammamekanismin huomiointi (vammojen ääneen pohtiminen) Auttaa autettavan selälleen maahan

7 Tarkennettu tilanarvio Pari pitää tilannepäivityksen - Käydään läpi ensiarvion tulokset. - Päätetään yhdessä jatkaa tarkennettuun - tilanarvioon. - Pyytää parin tekemään tarkennetun tilanarvion. - Kirjaa tarkennetun tilanarvion tarkkailu- ja saatelomakkeelle. Tarkennettu tilanarvio (ABCDE) Selvittää, mitä on tapahtunut ja minkälaisia vaivoja/löydöksiä autettavalla on. Autettava menee heräämättömäksi. Uusi ensiarvio Selvittää, onko autettava herätettävissä - Herättelee autettavaa puhuttelemalla äänekkäästi ja ravistelemalla. Autettava reagoi kipuun äännellen. Soittaa hätänumeroon Oikea osoite/suomi112 sovellus Avaa hengitystiet ja selvittää hengittääkö autettava normaalisti - Ojentaa autettavan päätä leuan kärjestä nostamalla ja toisella kädellä otsasta painamalla. (A) Tarkistaa, onko hengitys normaalia (B): - Tunnustelee poskella tuntuuko ilman virtaus. - Katsoo nouseeko rintakehä. - Kuuntelee hengityksen ääntä. Ilmoitus hiihtokeskuksen henkilöstölle: Autettava ei heräteltävissä Auttaa autettava kääntämisestä kylkiasentoon - Kääntö kylkiasentoon. Kirjaa - Kirjaa Tarkkailu- ja saatelomakkeelle - tilanteen muutoksen, peruselintoiminnot, toteutetun hätäensiavun ja saadun vasteen. Autettava hengittää normaalisti. Tuntuuko rannepulssi? (C) Tuntuu Turvaa avoimen hengitystien - Avoimien hengitysteiden turvaaminen asentohoidolla (kylkiasento). - Kääntö kylkiasentoon. Jatkaa tarkennetun tilannearvion tekemistä - (B) hengitys; taajuus, äänet, SaO2 (jos on SaO2-mittari ja osaa sitä käyttää) - (C) verenkierto; syketaajuus, rytmi, RR (jos on RR-mittari ja osaa sitä käyttää) - (D) tajunnan arviointi (hereillä-herää puheelle-herää kivulle-ei heräteltävissä) - (E) vammojen tutkiminen; rintakehä-vatsa-kallo-ranka-raajat (Ri-Va-Ai-Se-Ra)

8 Kylmältä suojaaminen - Erityisesti alta Kirjaa Raportointi ensihoitoyksikölle ISBAR menetelmää käyttäen Varmistaa, että autettava hengittää normaalisti Seuraa henkilön hengitystä, verenkiertoa ja tajuntaa avun tuloon saakka. Tarvittaessa raportoinnin täydentäminen Osaamisen varmistaminen on hyväksytty, kun vähintään seuraavat asiat on hoidettu: Ensiarvio on tehty (tajunta, hengitys ja verenkierto on vähintään kerran tarkistettu) Varhainen 112 soitto Osaa laittaa kylkiasentoon Osaa mitata hengitystaajuuden Osaa mitata rannesykkeen Rinnepäivystäjällä suoritus on hyväksytty, kun autettavalla on mahdollisuus selviytyä saamansa avun perusteella. Toimija A:n nimi Hyväksytty /Hylätty Toimija B:n nimi Hyväksytty /Hylätty Tarkkailijan nimi

9 ENSIARVION TEKEMINEN - MUISTILISTA Ensiarvion tekemisen tarkoituksena on selvittää, onko autettava hätätilapotilas. Käytä ensiarvion tekemiseen noin sekuntia. Ensiarvion tekemiseen on erilaisia muistilistoja. Tässä DrcABCDE muistilista: D Danger r respons c catastrophic bleeding A Airways B Breathing C Circulation D Disability Arvioi kohde ja turvallisuus Herättele, puhuttele Tyrehdytä suuri verenvuoto Varmista avoin hengitystie Arvioi hengitys Arvioi verenkierto Arvioi tajunnan taso Tarkennetussa tilannearviossa mukaan tulee E: E Exposure Onko näkyviä vammoja? Suojaa kylmältä Tarkennettu tilannearvio on jatkuva prosessi. Seuratessasi autettavan vointia, tee sen aina uudestaan ABCD periaatteen mukaisesti hyödyntäen aistejasi ja tutkimusvälineitä.

10 OPETUSRASTI: RYHMÄELVYTYS Tavoite: Osallistujat ymmärtävät eri henkilöiden roolit, kun auttajia on elvytystilanteessa neljä. Osallistujien elvytystaidot vahvistuvat harjoittelun avulla. Osallistujat: Neljä rinnepäivystäjää Tarvikkeet: Elvytysnukke, harjoitusdefibrillaattori, pocket maski(t), Tarkkailu-saatelomake. Mikäli elvytystilanteessa on monta auttajaa, on roolit seuraavat: Johtaja (A) Paikka: Autettavan jalkopäässä Tehtävät: - Johtaa toimintaa - Huolehtii turvallisuudesta - Soittaa Ilmoittaa päivystyksen johtoon tilanteesta - Seuraa elvytyksen laatua, huolehtii tehtävien säännöllisestä vaihtamisesta - Kirjaa - Raportoi ensihoidolle - Tarvittaessa huolehtii autettavan yksityisyyden suojaamisesta Toimija B Paikka: Autettavan oikean kyljen puolella Tehtävät: - Herättelee autettavan, toteaa heräämättömäksi - Avaa hengitystiet, varmistaa normaalin hengityksen - Aloittaa paineluelvytyksen, jatkaa painelua keskeytyksettä ensimmäiseen analysointiin asti - Painelee aina vuorollaan 2 minuuttia tai kun johtaja pyytää vaihtamaan painelijaa Toimija C Paikka: Autettavan vasemman kyljen puolella Tehtävät: - Laittaa defibrillaattorin päälle - Paljastaa rintakehän ja tarvittaessa leikkaa vaatteet auki - Kiinnitä elektrodit paljaalle, kuivalle iholle. Tarvittaessa kuivaa rintakehän ja ajelee kertakäyttöisellä partahöylällä rintakarvat elektrodien paikoista. Noudata laitteen ja laitevalmistajan antamia ohjeita - Defibrilloi, jos laite ohjaa niin - Painelee aina vuorollaan 2 minuuttia tai kun johtaja pyytää vaihtamaan painelijaa Toimija D Paikka: Autettavan pääpuolella Tehtävät: - Avaa hengitystiet ja asettaa taskumaskin autettavan kasvoille - Puhaltaa 2 kertaa aina paineluiden välissä

11 RINNEPÄIVYSTÄJIEN PPE-D /AIKUINEN, neljä auttajaa

12 RINNEPÄIVYSTÄJIEN PPE-D /AIKUINEN, neljä auttajaa Toimitte elvytyksessä neljän ensiapupäivystäjän voimin. Kun kohtaatte autettavan joka ei ole heräteltävissä ja joka ei hengitä normaalisti, toimikaa seuraavalla tavalla: Päivystäjä A on johtaja, hän soittaa 112. B herättelee ja huolehtii vuorollaan painamisesta. C käyttää defibrillaattoria ja painaa vuorollaan. D huolehtii avoimista hengitysteistä ja puhaltaa taskumaskia käyttäen. 1. Varmista turvallinen toimintaympäristö. (A) Kuiva, sähköä johtamaton alusta, riittävä työtila. Turvallinen tila ja ympäristö. 2. Saatko autettavan hereille? (B) Mene autettavan oikean kyljen puolelle. Herättele autettavaa puhuttelemalla ja ravistelemalla. Autettava ei herää. 3. Soita hätänumeroon 112. (A) Oikea osoite / Suomi112 sovelluksen käyttö. Päivystäjän tulee tietää päivystyspaikan osoite ja osata ohjata lisäapu paikalle (kerrostalossa kerros), vaikka käytössä olisi Suomi112 -sovellus. Ilmoita päivystyksen johdolle. (A) 4. Aseta autettava viiveettä selälleen kovalle kuivalle alustalle, mikäli hän ei jo ole niin. (B) Auta autettavan siirtämisessä ja selälleen asettamisessa. (C ja D) 5. Avaa hengitystie ja selvitä hengittääkö hän normaalisti. (B) Ojenna autettavan pää leuan kärjestä nostamalla ja toisella kädellä otsasta painamalla. Kumarru ja samalla tunnustele poskellasi ilmavirtausta, katso liikkuuko rintakehä ja kuuntele kuuluuko hengityksen ääni. Arvioi, onko hengitys normaalia, epänormaalia vai puuttuuko se. Autettava ei hengitä. 6. Kytke defibrillaattori päälle. (C) Kellonaika kirjautuu koneen muistiin. 7. Aloita paineluelvytys. (B) Autettavan tulee olla kovalla alustalla selällään. Aloita painelu. Aseta kämmenesi tyviosa keskelle autettavan rintalastaa ja toinen kätesi rintalastalla olevan käden päälle. Paina suorin käsivarsin kohtisuoraan alaspäin, että rintalasta painuu 5-6 cm alaspäin. Paineluiden tulee olla mäntämäisiä eli alas - ylös jaksot ovat yhtä pitkiä. Rintakehän on annettava palautua painallusten välissä, älä siis nojaa autettavan rintakehään. Keskimääräinen painelutiheys on vähintään 100 ja korkeintaan 120 kertaa minuutissa. Laske painelut ääneen. Painele keskeytyksettä ensimmäiseen analysointiin asti. (B)

13 8. Kiinnitä elektrodit. (C) Mene autettavan vasemman kyljen puolelle. Paljasta autettavan rintakehä, tarvittaessa leikkaa vaatteet auki. Kiinnitä elektrodit paljaalle, kuivalle iholle ilman, että painelut keskeytyvät. Tarvittaessa kuivaa rintakehä ja ajele kertakäyttöisellä partahöylällä rintakarvat. Noudata laitteen ja laitevalmistajan antamia ohjeita. 9. Laite analysoi sydämen rytmin. Noudata laitteen ohjeita. (C) Varmista, että kaikki ovat irti autettavasta analysoinnin ja iskun aikana (sano irti, nosta kätesi ylös ja tarkista, ettei kukaan koske autettavaan). Kuuntele laitteen ohjeita. 10. Iskua suositellaan (defibrilloi)/ iskua ei suositella (ei defibrilloitava rytmi). (C) Jos laite kehottaa defibrilloimaan, huolehdi turvallisuudesta, kaikki irti autettavasta. Anna isku laitteen ohjeen mukaisesti. Jos laite ilmoittaa, ettei iskua suositella (ei defibrilloitava rytmi), aloita PPE. 11. Jatka paineluelvytystä. (C) Heti laitteen antaessa luvan jatka paineluelvytystä laitteen seuraavaan analysointiin asti (2 minuuttia). 12. Avaa hengitystiet ja aseta taskumaski autettavan kasvoille. (D) Ole autettavan pääpuolella. Laita taskumaski tiiviisti autattavan kasvoille. Pidä maskista kiinni kahdella kädellä. Avaa hengitystiet. 13. Puhalla 2 kertaa. (D) Puhalla rauhallisesti ml ilmaa autettavan keuhkoihin siten, että näet rintakehän nousevan. Toista puhallus. Liian suuri ilmamäärä ja liian nopea puhallus ohjautuu helposti mahalaukkuun aiheuttaen sen tyhjenemisen. 14. Vaihtakaa painelijaa analysoinnin aikana (B ja C). Jatkakaa elvytystä vaihtaen painelijaa 2 minuutin välein tai tiimin johtajan käskystä, kunnes ensihoito antaa luvan lopettaa. Elvytyksen pitkittyessä, voidaan D vaihtaa painajaksi ja B/C puhaltajaksi. 15. Johtaminen ja kirjaus ensiavun tarkkailu-saatelomakkeelle. (A) Ole autettavan jalkopäässä. Johda elvytystä, tarkkaile painelujen ja puhallusten laatua. Tarvittaessa vaihda painajaa. Anna positiivista palautetta. Kirjaa defibrillaatiot, mahdolliset taustatiedot (miten ja milloin elottomuus alkoi) ja tärkeät kellonajat. 16. Raportoi ensihoitoyksikölle (A) Raportoi miten autettava löydettiin, alkurytmi (defibrilloitava), autettavan tavoittamisen kellonaika käyttäen ISBAR-raportointimenetelmää.

14 OPETUSRASTI: AUTETTAVAN SUOJAAMINEN KYLMÄLTÄ, PEITTELY Tavoite: Osallistujat ymmärtävät hypotermialta suojaamisen merkityksen ja osaavat peitelle autettava yhdellä, kahdella ja kolmella peitolla. Erityistä huomiota kiinnitetään alta tulevan kylmyyden huomioimiseen, sekä pään ja keskivartalon suojaamiseen. Osallistujat: 4 ensiapupäivystäjää Tarvikkeet: Huopia, avaruuslakanoita, kuplamuovia. Toiminta Pariharjoitus: Käydään harjoitellen läpi autettava peittely yhdellä huovalla, avaruuslakanalla tai kuplamuovilla hyödyntäen Auttaja -kurssin 2018 materiaalia. Pariharjoitus: Kahdella huovalla peittely, niin, että kädet ovat irti vartalosta. Ryhmäharjoitus: Kahdella huovalla ja yhdellä avaruuslakanalla peittely. Joka kerta osat vaihtuvat, niin, että kaikki ovat vuorollaan autettavia.

ENSIAPUPÄIVYSTÄJÄN OSAAMISEN PÄIVITYS Tavoite ja arviointilomakkeet

ENSIAPUPÄIVYSTÄJÄN OSAAMISEN PÄIVITYS Tavoite ja arviointilomakkeet ENSIAPUPÄIVYSTÄJÄN OSAAMISEN PÄIVITYS Tavoite ja arviointilomakkeet Suomen Punaisen Ristin ensiapupäivystäjien hätäensiaputaitojen osaaminen ja toimintaohjeiden tunteminen tulee varmistaa vuosittain. Tätä

Lisätiedot

Hätäpuhelu. Soita. puhelu paikan päältä. Soita

Hätäpuhelu. Soita. puhelu paikan päältä. Soita Hätäpuhelu puhelu paikan päältä. Hätäilmoitus tehdään käyttäen puhelimen Suomi -sovellusta tai soittamalla suoraan numeroon. Asenna sovellus puhelimeesi etukäteen ja salli sovellukselle paikkatiedon jakaminen.

Lisätiedot

Toimintaohje onnettomuustilanteissa

Toimintaohje onnettomuustilanteissa Toimintaohje onnettomuustilanteissa asia Tavoitteena on että jokainen työntekijä tietää, tuntee ja osaa: Varauloskäytävät Missä paloilmoitinlaite on ja kuinka sitä käytetään Osaa tehdä hätäilmoituksen

Lisätiedot

Ensiavun Suomen mestaruuskilpailu Ounasvaara 2015 Nuoret NUORTEN KISARATA RASTIAIHEET. 1. Kivikko a. tajuton b. paarien valmistaminen

Ensiavun Suomen mestaruuskilpailu Ounasvaara 2015 Nuoret NUORTEN KISARATA RASTIAIHEET. 1. Kivikko a. tajuton b. paarien valmistaminen NUORTEN KISARATA RASTIAIHEET 1. Kivikko a. tajuton b. paarien valmistaminen 2. Avun ketju ja tervehdys maailmalle 3. Tapaturmia nuotion äärellä a. Aivoverenkiertohäiriö b. Eloton 4. Luonnossa selviäminen

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin ensiapu- ja terveystoimikunta:

Suomen Punaisen Ristin ensiapu- ja terveystoimikunta: Suomen Punaisen Ristin ensiapu- ja terveystoimikunta: Simo Siitonen Henri Backman Maaret Castrén Olli Haikala Helena Kärnä Teuvo Määttä Lasse Putko Tom Silfvast Harri Vertio lääkintäprikaatikenraali, LT,

Lisätiedot

Petri Heiskanen

Petri Heiskanen EA 17.4.2018 Petri Heiskanen VERENVUOTO Haava on limakalvon vaurio, johon voi liittyä runsastakin verenvuotoa. SYITÄ: Naarmu eli pintahaava: raapaisu, kaatuminen. Pistohaava: neula, naula tai muu pistävä

Lisätiedot

Viitalantie 221, 60640 Isokoski

Viitalantie 221, 60640 Isokoski Venestalon pelastussuunnitelma, joka sisältää sammutus- ym. turvallisuusohjeita Viitalantie 221, 60640 Isokoski TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Venestalo on Veneskoski-Viitala-seura ry:n omistama kylätalo, joka

Lisätiedot

Kodin kokonaisturvallisuus

Kodin kokonaisturvallisuus Kodin kokonaisturvallisuus tapaturmien ehkäisy murtosuojaus ja rikosten ehkäisy varautuminen sähkön-, lämmön- ja vedenjakelun katkoksiin ongelmajätehuolto paloturvallisuus (ot 6) ensiapuvalmius (ot 7)

Lisätiedot

1.05 Hätäensiapu. Elintärkeiden toimintojen ensiapu ja mahdollisesti henkeä uhkaavat akuuttitilanteet

1.05 Hätäensiapu. Elintärkeiden toimintojen ensiapu ja mahdollisesti henkeä uhkaavat akuuttitilanteet 1.05 Hätäensiapu Hätäensiavulla tarkoitetaan henkeä pelastavaa toimintaa. Hätäensiavulla pyritään estämään potilaan menehtyminen eli turvaamaan peruselintoiminnot: hengitys, verenkierto ja tajunta. Hätäensiapu

Lisätiedot

OHJEET TAPATURMIEN (JA SAIRASKOHTAUSTEN) ENNALTAEHKÄISYYN

OHJEET TAPATURMIEN (JA SAIRASKOHTAUSTEN) ENNALTAEHKÄISYYN OHJEET TAPATURMIEN (JA SAIRASKOHTAUSTEN) ENNALTAEHKÄISYYN Jokaisen henkilökuntaan kuuluvan on noudatettava seuraavia ohjeita sekä valvottava, että yleisö noudattaa niitä. Kaikista turvallisuutta vaarantavista

Lisätiedot

LAPSEN ELVYTYS. Ole Andersen 02/2017

LAPSEN ELVYTYS. Ole Andersen 02/2017 LAPSEN ELVYTYS Ole Andersen 02/2017 ONKO LAPSI AINA ERILAINEN KUIN AIKUINEN? vastasyntynyt on alle 1 vuoden ikäinen on alle 3 vuoden ikäinen on alle 5 vuoden ikäinen osittain LAPSI EI OLE PIENI AIKUINEN

Lisätiedot

TAKAKANNESSA AIKUISEN ELVYTYSKAAVIO

TAKAKANNESSA AIKUISEN ELVYTYSKAAVIO ENSIAPUOPAS SISÄLLYSLUETTELO 4...ELOTTOMUUDEN SELVITTÄMINEN 6...HENGITYKSEN TARKASTAMINEN 8...AIKUISEN ELVYTYS 10...LAPSEN ELVYTYS 12...TAJUTTOMAN ENSIAPU JA KYLKIASENTO 14...VIERASESINE HENGITYSTEISSÄ

Lisätiedot

Besai Muñoz Sanchez 11NS

Besai Muñoz Sanchez 11NS ENSIAPUOPAS JALKAPALLO- EROTUOMAREILLE Besai Muñoz Sanchez 11NS ENSIAPUOPAS JALKAPALLO- EROTUOMAREILLE Ensiapu on loukkaantuneelle tai sairastuneelle tapahtumapaikalla annettavaa apua. Sitä käytetään vammojen

Lisätiedot

Toimintaohjeita hätätilanteita varten

Toimintaohjeita hätätilanteita varten Hyväksyjä: Jari Partanen 1.11.2012 sivu 1/8 Toimintaohjeita hätätilanteita varten SISÄLLYSLUETTELO 1 Toimenpiteet ABC... 2 2 Hätäilmoituksen tekeminen... 2 3 Meritaidon sisäinen hälytys... 3 3.1 Käsitteitä...

Lisätiedot

AUTTAJAKURSSIN N TOTEUTUSOHJE

AUTTAJAKURSSIN N TOTEUTUSOHJE Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN N TOTEUTUSOHJE Puhutaan yhdessä ensiavun merkityksestä suomalaisille koko 140 v juhlavuotemme ajan. Tämän tueksi on suunniteltu nk. Auttajakurssi. Kurssi on

Lisätiedot

Tuomari antaa luvan aloittaa auttamistoiminnan! Tuomari antaa luvan lopettaa auttamistoiminnan!

Tuomari antaa luvan aloittaa auttamistoiminnan! Tuomari antaa luvan lopettaa auttamistoiminnan! RASTI 3 TEHTÄVÄ / ENSIAPU 1 Kilpailuparin on osoitettava hallitsevansa EA 1 -tason tiedot ja taidot. Tehtävät perustuvat SPR:n ensiapuohjeisiin. Tehtäviin perehtymiseen ja niiden tekemiseen on aikaa tasan

Lisätiedot

Ensiapukoulutus seuratoimijat. 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK

Ensiapukoulutus seuratoimijat. 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK Ensiapukoulutus seuratoimijat 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK Tavoitteet Elottomuuden tunnistaminen hengitys Tajuttomuus / Elottomuus 112 aktivointi PPE Hengitys Normaali hengitys on rauhallista, tasaista,

Lisätiedot

OPISKELIJAN TURVALLISUUSOPAS Pekka Halosen akatemia

OPISKELIJAN TURVALLISUUSOPAS Pekka Halosen akatemia OPISKELIJAN TURVALLISUUSOPAS Pekka Halosen akatemia Sisällys Hätänumerot 4 Oppilaitoksen omat tärkeät puhelinnumerot 5 Palohälytys 6 Tulipalo 8 Sähköpalot 9 Ensiapu ja elvyttäminen 10 Ensiapukaappien sijainti

Lisätiedot

Sukevan Vanhustentaloyhdistys r.y. Kiinteistön/ Asukkaan Pelastussuunnitelma

Sukevan Vanhustentaloyhdistys r.y. Kiinteistön/ Asukkaan Pelastussuunnitelma Sukevan Vanhustentaloyhdistys r.y. Kiinteistön/ Asukkaan Pelastussuunnitelma Tämän oppaan on laatinut Sonkakoti Oy asukkaiden käyttöön. Tavoitteena on viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö, joka vastaa

Lisätiedot

PERUSELVYTYS KUNNIAAN! Juhana Hallikainen Ensihoidon vastuulääkäri HYKS Akuutti/Ensihoito, Peijaksen alue Akuuttihoitopäivät 23.5.

PERUSELVYTYS KUNNIAAN! Juhana Hallikainen Ensihoidon vastuulääkäri HYKS Akuutti/Ensihoito, Peijaksen alue Akuuttihoitopäivät 23.5. PERUSELVYTYS KUNNIAAN! Juhana Hallikainen Ensihoidon vastuulääkäri HYKS Akuutti/Ensihoito, Peijaksen alue Akuuttihoitopäivät 23.5.2016 LUENTO POHJAUTUU ERC:N, SEKÄ KÄYPÄ HOITO OHJEISIIN LUENNON ALGORITMIDIOJEN

Lisätiedot

Sydänsikurioppaan sisältö

Sydänsikurioppaan sisältö Sydäniskuriopas Sydänsikurioppaan sisältö Sydäniskuri eli defibrillaattori Hankkiminen Sijoittaminen Rekisteröiminen Huoltaminen PPE + D eli painelu-puhalluselvytys ja defibrillointi Ihan jokainen voi

Lisätiedot

Ohjeet tapaturmien (ja sairaskohtausten) ennaltaehkäisyyn

Ohjeet tapaturmien (ja sairaskohtausten) ennaltaehkäisyyn Ohjeet tapaturmien (ja sairaskohtausten) ennaltaehkäisyyn Jokaisen henkilökuntaan kuuluvan on noudatettava seuraavia ohjeita sekä valvottava, että yleisö noudattaa niitä. Kaikista turvallisuutta vaarantavista

Lisätiedot

Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE. Teksti: SPR 2016, Päivi Piili: Päivittänyt Kristiina Myllyrinne, 2018.

Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE. Teksti: SPR 2016, Päivi Piili: Päivittänyt Kristiina Myllyrinne, 2018. Apua sinun avullasi Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE 1 AUTTAJAKURSSI Auttajakurssi on tunnin tai kahden mittainen, ensiavun perusteita esittelevä kurssi, joka on kaikille avoin

Lisätiedot

EERIKKILÄ TRAILRUN PELASTUSSUUNNITELMA

EERIKKILÄ TRAILRUN PELASTUSSUUNNITELMA EERIKKILÄ TRAILRUN PELASTUSSUUNNITELMA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Eerikkilä Trailrun 1.2 Tilaisuuden järjestäjä Eerikkilä Sport & Outdoor Resort Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

Johdanto. Ensiapuopas on toteutettu Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan hoitotyön koulutusohjelman opinnäytetyönä syksyllä 2015.

Johdanto. Ensiapuopas on toteutettu Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan hoitotyön koulutusohjelman opinnäytetyönä syksyllä 2015. Ensiapuopas Johdanto Tämä ensiapuopas on tarkoitettu Kiekkoreippaan joukkueiden huoltajille tueksi oikeanlaisen ensiavun antamiseksi. Oikein annettu ensiapu edistää vammakohdan paranemista sekä estää tilanteen

Lisätiedot

Johdanto Peruselvytys, PPE-D -ryhmäopetukseen

Johdanto Peruselvytys, PPE-D -ryhmäopetukseen Johdanto Peruselvytys, PPE-D -ryhmäopetukseen Vesa Kontinen, oyl, dosentti, HYKS, ATEK, Jorvin sairaala, leikkausyksikkö PPE = painelu-puhalluselvytys PPE-D = painelu-puhalluselvytys ja defibrillaatio

Lisätiedot

Lyhyt ensiapuopas. Ensiaputaito on osa arkipäivän turvallisuutta

Lyhyt ensiapuopas. Ensiaputaito on osa arkipäivän turvallisuutta 1 Lyhyt ensiapuopas Ensiaputaito on osa arkipäivän turvallisuutta Tapaturmat, onnettomuudet tai äkilliset sairastumiset kotona, työpaikalla tai vapaa-aikana kuuluvat arkipäivään. Näissä tilanteissa perheenjäsenen,

Lisätiedot

Malli ensihoitotyöparin roolijaon mukaisesta työskentelystä (AMK-malli) JPA 2011

Malli ensihoitotyöparin roolijaon mukaisesta työskentelystä (AMK-malli) JPA 2011 Pulssin tunnustelu ei ole luotettavaa (ammattilaisillakaan) Mahdollisimman keskeytymätön painelu on edullista (elvytyksen aikana sallitaan hands off ajaksi MAX 5 sekuntia) Pelkkä painelu saattaa riittää?

Lisätiedot

Tunnista oireet ja osaa toimia. Toiminnallinen harjoittelu ryhmälle

Tunnista oireet ja osaa toimia. Toiminnallinen harjoittelu ryhmälle Tunnista oireet ja osaa toimia Toiminnallinen harjoittelu ryhmälle Harjoittelu tuo varmuutta Muutamat päivittäiset rutiinit edistävät turvallisuutta. Myös harjoittelemalla hätätilanteissa toimimisen harjoittelu

Lisätiedot

XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA

XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1 Yleistä Tämä pelastussuunnitelma perustuu Pelastuslain ja pelastusasetuksen vaatimuksiin laatia tällaisesta tapahtumasta Pelastussuunnitelma.

Lisätiedot

Pari saa tehtävän lähtötilanteen edellisellä rastilla alkaessaan siirtyä seuraavalle tehtävärastille.

Pari saa tehtävän lähtötilanteen edellisellä rastilla alkaessaan siirtyä seuraavalle tehtävärastille. KILPAILUTEHTÄVÄT Rasti 1: Maastoliikenneajoneuvo-onnettomuus, monipotilastilanne Rasti 2: Akuutti vatsa, nuori nainen Rasti 3: Allerginen reaktio Rasti 4: Sairaskohtaus, rintakipu Rasti 5: Eloton aikuinen,

Lisätiedot

ENSIAUTTAJIEN TOIMENPITEET RALLIONNETTOMUUDESSA. Ari Kivari / Pelastusopisto 2011

ENSIAUTTAJIEN TOIMENPITEET RALLIONNETTOMUUDESSA. Ari Kivari / Pelastusopisto 2011 ENSIAUTTAJIEN TOIMENPITEET RALLIONNETTOMUUDESSA Ari Kivari / Pelastusopisto 2011 KAIKKI LÄHTEE HÄTÄKESKUKSESTA Hätäilmoitukset Oma organisaatio Onko paikalla ensihoitovalmius? Soitto 112 / koska? Porrastettu

Lisätiedot

Taskuopas. akuutteihin tilanteisiin kotihoidossa. Kotihoito

Taskuopas. akuutteihin tilanteisiin kotihoidossa. Kotihoito Taskuopas akuutteihin tilanteisiin kotihoidossa Kotihoito Sisällys ABCDE 2 Elvytys 12 Tajuttomuus 14 Rintakipu 16 Aivoinfarkti 18 Aivoverenvuoto 20 Anafylaksia 21 Taskuopas akuutteihin tilanteisiin kotihoidossa

Lisätiedot

ENSIAPUKOULUTUSTA LOIMAAN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY:LLE OMAISHOITAJAVIIKOLLA

ENSIAPUKOULUTUSTA LOIMAAN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY:LLE OMAISHOITAJAVIIKOLLA 1 SALON SEUDUN AMMATTIOPISTO, KAUPAN JA TERVEYDEN YKSIKKÖ Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Ensihoidonkoulutusohjelma ens/opso Hirvensalo Arto Opinnäytetyö Marraskuu 2009 ENSIAPUKOULUTUSTA

Lisätiedot

Tunnista oireet ja osaa toimia

Tunnista oireet ja osaa toimia Tunnista oireet ja osaa toimia Sisältö Virittäytyminen ja omat kokemukset hätätilanteista Oireiden tunnistaminen ja toimintaohjeet - sydäninfarkti ja pysähdys - aivoverenkiertohäiriö (AVH) - verensokerin

Lisätiedot

Toimihenkilön ensiapukurssi Tomi Wiiala

Toimihenkilön ensiapukurssi Tomi Wiiala Toimihenkilön ensiapukurssi 29.08.2019 Tomi Wiiala Ensiapu on osa loukkaantuneen tai sairastuneen auttamisen ketjua johon kuuluvat tapahtuneen tilannearvio hätäilmoituksen tekeminen lisäonnettomuuksien

Lisätiedot

Hätäensiapu. Ensiarvio Ensikierron potilasluokittelu. Hätäensiapu. Ea-ryhmä / Juhani Ahtiluoto Lahden alueen osasto

Hätäensiapu. Ensiarvio Ensikierron potilasluokittelu. Hätäensiapu. Ea-ryhmä / Juhani Ahtiluoto Lahden alueen osasto Hätäensiapu Ensiarvio Ensikierron potilasluokittelu Hätäensiapu 1 Hätäensiapu = henkeä pelastavaa ensiapua ilman välineitä, omat kädet Hengitysteiden avaaminen, massiivisen verenvuodon tyrehdyttäminen,

Lisätiedot

TJ 0. Toimintaohjeet yliannostustilanteissa

TJ 0. Toimintaohjeet yliannostustilanteissa TJ 0 Toimintaohjeet yliannostustilanteissa Naloksoni on opioidiyliannostuksen vastalääke. Vika kakku tälle äijälle. Ne anto mulle ohjeet mukaan övereiden varalle. En muuten enää käytä! En ikinä! Edes yhtä

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ Ensihoito on osa arkipäivää. Vuolenkosken VPK PIKAOPAS. Lyhyt ensiapuopas

TIIVISTELMÄ Ensihoito on osa arkipäivää. Vuolenkosken VPK PIKAOPAS. Lyhyt ensiapuopas TIIVISTELMÄ Ensihoito on osa arkipäivää Vuolenkosken VPK PIKAOPAS Lyhyt ensiapuopas Sisällys Toiminta ensiaputilanteessa... 2 Kun soitat 112 hätäpuhelun... 2 Hätäensiapu... 2 Näin autat tajutonta, hengittävää

Lisätiedot

TIETOA MITTAUKSESTA TYÖPERÄINEN ASTMA

TIETOA MITTAUKSESTA TYÖPERÄINEN ASTMA TIETOA MITTAUKSESTA TYÖPERÄINEN ASTMA Olet saanut käyttöösi Vitalograph Lung Monitor BT mittalaitteen (kuva oikealla). Laitteella mitataan keuhkojen toimintakykyä ja puhelimesi lähettää mittauksen jälkeen

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

Mittalaite ja puhelin on laitettu toimimaan automaattisesti yhdessä, sinun tulee seurata puhelimen antamia ohjeita mittauksen suorittamiseen.

Mittalaite ja puhelin on laitettu toimimaan automaattisesti yhdessä, sinun tulee seurata puhelimen antamia ohjeita mittauksen suorittamiseen. TIETOA MITTAUKSESTA VERENPAINE Olet saanut käyttöösi Beurer-mittalaitteen ja puhelimen. Mittalaitteella mitataan verenpaine ja syke. Mittauksen jälkeen puhelin lähettää mitatut arvot hoitajalle. Käsittele

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys Johdanto Tässä oppaassa on kuvattu ja esitetty jalkapalloilijan tärkeimpiin lihasryhmiin kohdistuvat venytykset. Tavoitteena on selkeyttää pelaajille ja valmentajille sekä pelaajien vanhemmille mitä venytyksiä

Lisätiedot

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti. POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn

Lisätiedot

OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA

OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA Copyright: 2014 SPEK, Tekstit: Eevi-Kaisa Yrjölä, Ulkoasu: HUVILA Brand & Design, ISBN: 978-951-797-483-7, Kopiointirajoitus: Tämän sähköisen oppimateriaalin

Lisätiedot

Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: :59

Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: :59 Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: 10.05.2017 07:59 OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS, - Istuen/seisten ilman kenkiä - Pyöritä nilkkaa ja vaihda välillä suuntaa - Heilauta rennosti jalkaa suorana eteen

Lisätiedot

ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN

ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN KUNTOPIIRI- OHJELMA KUNTOPIIRITYYPPINEN LIHASKUNTOHARJOITUS Treeni 1 Ikäisesi nuoren suositellaan harrastavan vähintään 3 kertaa viikossa lihaskuntoa, liikkuvuutta ja luiden terveyttä edistävää liikuntaa

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5 K O K O VARTALON TEHOTREENI - N. 60MIN - 2-3 X VIIKOSSA Tee tämä harjoitus kolme kertaa viikossa ja lepää vähintään yksi päivä harjoitusten välissä. Voit siis tehdä harjoituksen esimerkiksi maanantaisin,

Lisätiedot

1 A 5 A 2 B 6 B 3 B 7 C 4 B 8 C

1 A 5 A 2 B 6 B 3 B 7 C 4 B 8 C TEHTÄVÄKORTTI UMPIHANKI MM 2018 Joukkueen / Kilpailijan nimi: Joukkueen / Kilpailijan N:o Saapumisaika: (Merkitään, jos lähellä, rastin sulkeutumista) TEHTÄVÄRASTI 1 Tehtävä: ENSIAPU Valitse oikea vastaus

Lisätiedot

Kunto-ohjelma amputoiduille

Kunto-ohjelma amputoiduille Kunto-ohjelma amputoiduille Yleistä harjoituksista Tässä kirjasessa esitellään harjoitukset, joista kuntoutuksesi alkaa proteesin sovituksen jälkeen. Harjoitukset voi tehdä proteesin kanssa tai ilman

Lisätiedot

ENSIVASTEEN HOITO-OHJEET POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLE

ENSIVASTEEN HOITO-OHJEET POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLE ENSIVASTEEN HOITO-OHJEET POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLE Voimassa: 1.6.2004 31.5.2006 Tarkastanut ja hyväksynyt: Jarkko Nurminen, ensihoidon vastuulääkäri, PKKS MÄÄRITELMÄ: Ensivasteella tarkoitetaan

Lisätiedot

Lihashuolto. Venyttely

Lihashuolto. Venyttely Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).

Lisätiedot

Yleisimmät jääpallovammat ja niiden ensiapu

Yleisimmät jääpallovammat ja niiden ensiapu Yleisimmät jääpallovammat ja niiden ensiapu Wiipurin Sudet Helena Kiiskinen Virve Puheloinen-Anttila Tervetuloa ensiapukoulutukseen! Opiskelemme Saimaan ammattikorkeakoulussa sairaanhoidon ja ensihoidon

Lisätiedot

TAPAHTUMAN TURVALLISUUS- JA PELASTUSSUUNNITELMA

TAPAHTUMAN TURVALLISUUS- JA PELASTUSSUUNNITELMA TAPAHTUMAN TURVALLISUUS- JA PELASTUSSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1Tapahtuman perustiedot 2 Vastuuhenkilöt 3 Tapahtumapaikka 4 Reittiselosteet 4.1 Tapahtumapaikalle 4.2 Pelastusajoneuvot, johtokeskusyksikkö

Lisätiedot

Liikuntakoneiston huolto

Liikuntakoneiston huolto Liikuntakoneiston huolto Lihakset kaipaavat vahvistamisen lisäksi myös huoltoa. Huolla liikuntakoneistoasi säännöllisin venytyksin ja liikkuvuusharjoituksin. Sisällytä huoltoa jokaiseen harjoitukseesi

Lisätiedot

MITTAUSTEKNIIKAN PERUSTEET A/Y LABORATORIOTYÖT

MITTAUSTEKNIIKAN PERUSTEET A/Y LABORATORIOTYÖT AALTO-YLIOPISTON SÄHKÖTEKNIIKAN KORKEAKOULU 17.9.2014 Mittaustekniikan laboratorio Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitos MITTAUSTEKNIIKAN PERUSTEET A/Y LABORATORIOTYÖT TURVALLISUUSMÄÄRÄYKSET Laboratoriotöiden

Lisätiedot

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet:

Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet: Niskahartiajumppa Useimmat meistä kärsivät jossain vaiheessa matkan varrella niskahartiaseudun vaivoista. Syitä vaivoihin voi olla useita, huonot tai toispuoleiset työasennot, huono tyyny, huono nukkuma-asento,

Lisätiedot

yleinen hätänumero 112 HENKILÖKOHTAINEN KRIISI

yleinen hätänumero 112 HENKILÖKOHTAINEN KRIISI KRIISIKORTIT 2019 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖKOHTAINEN KRIISI 2. LAAJAVAIKUTTEISET KRIISITILANTEET 3. ONNETTOMUUSTILANNE 4. EPÄILTY YLIANNOSTUS 5. PÄIHTEIDEN YLIANNOSTUS 6. TAJUTTOMUUS 7. VIERAS ESINE

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

Ensiapu laboratoriossa. Ari Åker, Labquality Days 2014, 7.2.2014

Ensiapu laboratoriossa. Ari Åker, Labquality Days 2014, 7.2.2014 Ensiapu laboratoriossa Ari Åker, Labquality Days 2014, 7.2.2014 Sisältö Peruselintoiminnot Hätäilmoitus Elvytys Tajuttomuuden ensiapu Palovammat Syövyttävät aineet Myrkytykset Ari-Pekka Åker 2 Potilaan

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY KIRKKONUMMEN SUNDETINVÄESTÖNSUOJA PELASTUSSUUNNITELMA VÄESTÖNSUOJA

KIINTEISTÖ OY KIRKKONUMMEN SUNDETINVÄESTÖNSUOJA PELASTUSSUUNNITELMA VÄESTÖNSUOJA KIINTEISTÖ OY KIRKKONUMMEN SUNDETINVÄESTÖNSUOJA PELASTUSSUUNNITELMA VÄESTÖNSUOJA SKYDDSRUM Kiinteistön nimi ja osoite: Kiinteistö Oy Kirkkonummen Sundetinväestönsuoja Kirsikkapolku 1, 02450 Sundsberg Y-tunnus:

Lisätiedot

Espoon Jalkapallohallin Pelastussuunnitelma

Espoon Jalkapallohallin Pelastussuunnitelma Espoon Jalkapallohallin Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi ja osoite: Espoonlahden urheilupuisto Myntinsyrjä 7, 02780 Espoo Kaupunginosa/kylä: Kauklahti/Myntinkylä Tämän suunnitelman tarkoituksena on

Lisätiedot

ARJEN SANKARIT ENSIAPUOPAS

ARJEN SANKARIT ENSIAPUOPAS ARJEN SANKARIT ENSIAPUOPAS Tilannearvio MITÄ ON TAPAHTUNUT? JOS TILANNE VAATII, SOITA 112! PELASTA VAARASSA OLEVAT! ANNA OIREIDEN MUKAISTA ENSIAPUA! ODOTA RAUHASSA AMMATTIAUTTAJIEN SAAPUMISTA PAIKALLE!

Lisätiedot

VÄESTÖN VAROITTAMINEN

VÄESTÖN VAROITTAMINEN TURVALLISUUSOHJE Liite 2 VÄESTÖN VAROITTAMINEN 1. Yleinen vaaramerkki Yhden minuutin pituinen nouseva ja laskeva ääni, jossa nousevan jakson pituus on 7 sekuntia ja laskevan jakson pituus samoin 7 sekuntia

Lisätiedot

Luonnossa ja laajalla alueella järjestettävässä erämelonnan kilpailutapahtumassa käytännön

Luonnossa ja laajalla alueella järjestettävässä erämelonnan kilpailutapahtumassa käytännön RISKIARVIO/TOIMENPIDETARKASTELU Lähtökohdat turvallisuusvarautumiseen Luonnossa ja laajalla alueella järjestettävässä erämelonnan kilpailutapahtumassa käytännön turvallisuus riippuu oleellisesti siitä,

Lisätiedot

Hämeenlinnan Taitoluistelijat 6.11.2013

Hämeenlinnan Taitoluistelijat 6.11.2013 ENSIAPUOHJEITA TAITOLUISTELUVALMENTAJILLE JA OHJAAJILLE Soita 112, jos potilaalla on; Kova rintakipu Halvausoire Tajuttomuus Hengitysvaikeus Kouristuskohtaus Vaikea tapaturma Hyvin runsas verenvuoto Miten

Lisätiedot

Lapsen / nuoren tarkkailu. Arja Lång ja Helena Pennanen

Lapsen / nuoren tarkkailu. Arja Lång ja Helena Pennanen Lapsen / nuoren tarkkailu Arja Lång ja Helena Pennanen Lapsen/nuoren voinnin tarkkailu Voinnin tarkkailun ja arvioinnin pitää edetä systemaattisesti, jotta kaikki mahdolliset asiat tulevat huomioitua Voinnin

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kansallinen suunnistuskilpailu. Orimattila. Suunnitelman laatija: Tuukka Tuomala. Päivämäärä:

Pelastussuunnitelma. Kansallinen suunnistuskilpailu. Orimattila. Suunnitelman laatija: Tuukka Tuomala. Päivämäärä: 1 Pelastussuunnitelma Kansallinen suunnistuskilpailu Orimattila Suunnitelman laatija: Tuukka Tuomala Päivämäärä: 20.5.2015 2 Sisältö 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS... 3 2. TAPAHTUMAN YLEISTIEDOT... 3 3. VAAROJEN

Lisätiedot

Harjoittele selän liikehallintaa arkipäivän toimissa

Harjoittele selän liikehallintaa arkipäivän toimissa 1 Harjoittele selän liikehallintaa arkipäivän toimissa Opettele liiallisen keskivartalon jäykistämisen sijaan hallittua kehon käyttämistä. Arkiaskareet tarjoavat harjoitteluun mainiot puitteet. Samalla

Lisätiedot

Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta

Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta. Mammografiaseulonta Miksi Suomessa mammografia on valittu rintasyövän seulontamenetelmäksi? rintasyövän ilmaantuvuus v. 2006 4069 naista ja 20 miestä rintasyövän vaaratekijät rintasyöpä ja ammatti? varhaismuutokset havaitaan

Lisätiedot

F15 HIIT VOIMAA JA KUNTOA

F15 HIIT VOIMAA JA KUNTOA HARJOITUKSET F15 INTERMEDIATE (SIVU. 32) F15 HIIT VOIMAA JA KUNTOA DTARVITSET: TREENIKUMINAUHAN Reverse Lunge to Front Kicks Left Jackknife Shoulder Press Reverse Lunge to Front Kicks Right Chair Tricep

Lisätiedot

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin LIITE 3 Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle Keskitason ohjelma Tee liikkeitä päivittäin. Tee jokaista liikettä aluksi 10 liikkeen sarja. Pidä pieni tauko ja toista samat liikkeet toiset. Muista hyvä

Lisätiedot

<9min + 1P, >9min = 0P b) RT ENSIAPU MAX. 7P. c) RT 1 YKJ MAX. 7P. e) RT 2 TURVALLISUUS MAX. 4P. f) RT 3 LIIKENTEEN OHJAUS MAX. 5P

<9min + 1P, >9min = 0P b) RT ENSIAPU MAX. 7P. c) RT 1 YKJ MAX. 7P. e) RT 2 TURVALLISUUS MAX. 4P. f) RT 3 LIIKENTEEN OHJAUS MAX. 5P RATAPÄÄTUOMARI: KOONTILOMAKE JOUKKUE KUVAUS PISTEET a) KILPAILUSUORITUKSEN AIKA MAX. 1P 9min = 0P b) RT ENSIAPU MAX. 7P c) RT 1 YKJ MAX. 7P d) HÄTÄKESKUSTUOMARI MAX. 7P e) RT 2 TURVALLISUUS

Lisätiedot

Oppilas - Elev övrekropp2

Oppilas - Elev övrekropp2 Oppilas - Elev övrekropp2 Kirjoita ohje tähän 1. Polkupyöräergometri Säädä penkin korkeus niin että polvi on ala-asennossa pienessä koukussa Käynnistä laite ja säädä vastus laitteen ohjeiden mukaan Aloita

Lisätiedot

LAPSEN ELVYTYS Anestesiakurssi Helsinki OLLI VÄNTTINEN EL, lastenanestesiologi TYKS, TOTEK

LAPSEN ELVYTYS Anestesiakurssi Helsinki OLLI VÄNTTINEN EL, lastenanestesiologi TYKS, TOTEK LAPSEN ELVYTYS Anestesiakurssi Helsinki 28.-29.3.2019 OLLI VÄNTTINEN EL, lastenanestesiologi TYKS, TOTEK MITÄ? Lapsen äkillisen sydänpysähdyksen epidemiologiaa Lapsen ABC Lapsen fysiologiaa Perus- ja hoitoelvytys

Lisätiedot

Trimmiä rintalihaksiin Istu tukevasti penkillä, työnnä kahvoista eteenpäin. Liike vaikuttaa rintalihaksiin. Tee toistoa, 2 3 sarjaa.

Trimmiä rintalihaksiin Istu tukevasti penkillä, työnnä kahvoista eteenpäin. Liike vaikuttaa rintalihaksiin. Tee toistoa, 2 3 sarjaa. Ohjeita ulkokuntoilulaitteiden käyttöön Lämmitä lihaksesi ennen lihaskuntotreeniä. Tee vaikka 5 10 minuutin pyrähdys, että saat lihakset lämpenemään ja veren kiertämään. Muista venytellä lopuksi. Laitteet

Lisätiedot

pvm/datum Tapahtumasta on tehty yleisötilaisuuden turvallisuus- ja pelastussuunnitelma (Liite 1).

pvm/datum Tapahtumasta on tehty yleisötilaisuuden turvallisuus- ja pelastussuunnitelma (Liite 1). 1. Yleistä Punainen Risti järjestää ensiapupäivystyksen Suunnistuksen SM-kisaan 29.06. 2019. Koko tapahtuman järjestäjä on Pudasjärven Urheilijat ry ja Taivalkosken Kuohu. Tapahtumaan odotetaan n. 1500

Lisätiedot

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA Masalan ylipainehallin yhteystiedot Jalkapallohalli, kupla Rusthollintie 2, 02430 Masala Ylläpito ja huolto: Tilahallinnon päivystäjä 040-5140091 Kenttämestari

Lisätiedot

Olkanivelen leikkauksen jälkeinen peruskuntoutusohjelma (Acromioplastia, AC-resectio yms.)

Olkanivelen leikkauksen jälkeinen peruskuntoutusohjelma (Acromioplastia, AC-resectio yms.) Kuntoutus Olkanivelen leikkauksen jälkeinen peruskuntoutusohjelma (Acromioplastia, AC-resectio yms.) Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Seinäjoen keskussairaala Fysioterapia Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri

JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri Lämmittele kuntopiirin ensimmäinen kierros eli tee liikkeet huomattavasti kevyemmin kuin kolme muuta kierrosta. -työ osuus per liike 30sek -Palautus liikkeiden välissä

Lisätiedot

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat KOTIKUNTOILUOPAS Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat Tämä opas on tehty opinnäytetyönä aiheena Seniorit kuntoon kotikonstein. Oppaan ovat tehneet Kouvolan seudun ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

VAUVAN MOTORISTA KEHITYSTÄ TUKEVA KÄSITTELY - OHJEET VANHEMMILLE

VAUVAN MOTORISTA KEHITYSTÄ TUKEVA KÄSITTELY - OHJEET VANHEMMILLE VAUVAN MOTORISTA KEHITYSTÄ TUKEVA KÄSITTELY - OHJEET VANHEMMILLE Vauvan motorista kehittymistä voidaan edistää kiinnittämällä huomio lapsen asentoon sekä monipuoliseen ja tarkoituksenmukaiseen käsittelyyn.

Lisätiedot

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Lihaskireys ja alentunut nivelliikkuvuus syntyvät usein kehon yksipuolisesta kuormituksesta, joka pitkään jatkuessaan voi aiheuttaa lihaksiin tasapainohäiriön.

Lisätiedot

Osaatko auttaa? Opi ensiapua tunne kodin vaaroja selkosuomeksi. Joonas Brandt

Osaatko auttaa? Opi ensiapua tunne kodin vaaroja selkosuomeksi. Joonas Brandt Osaatko auttaa? Opi ensiapua tunne kodin vaaroja selkosuomeksi Joonas Brandt Arjen taitoja kannattaa opiskella Joudumme elämässämme pieniin tai suuriin hätätilanteisiin, joskus jopa suuronnettomuuksiin.

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen VENYTTELYOHJE EVU - 00 Mika Laaksonen MIKSI ON HYVÄ VENYTELLÄ PELIEN JA HARJOITUSTEN JÄLKEEN? Kova harjoittelu ja treeni kiristävät lihaksia, jos venyttely laiminlyödään. Näin lihakset väsyvät nopeammin

Lisätiedot

Peruselintoimintojen häiriöiden varhainen tunnistaminen ABCDE -menetelmän ja MEWS kriteerien avulla

Peruselintoimintojen häiriöiden varhainen tunnistaminen ABCDE -menetelmän ja MEWS kriteerien avulla Peruselintoimintojen häiriöiden varhainen tunnistaminen ABCDE -menetelmän ja MEWS kriteerien avulla Suomen Poliklinikkasairaanhoitajat ry opintopäivät 16.2.2017 Apulaisosastonhoitaja Heidi Rantala Haartmanin

Lisätiedot

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa

Lisätiedot

11. Lantion sivu Aseta putki lantion alle poikittain, ja rullaa pienellä liikkeellä reiden ulkosyrjän yläosasta lantion yläosaan asti.

11. Lantion sivu Aseta putki lantion alle poikittain, ja rullaa pienellä liikkeellä reiden ulkosyrjän yläosasta lantion yläosaan asti. Putkirullaus 1. Selän päivittäinen rankahuolto Asetu makuulle putken päälle, pidä kädet pään alla tukena ja lantio maassa. Päästä pää maahan ja anna selän venyä hetki. Nosta sitten yläkroppa ilmaan, ihan

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Rengasliinan käyttö edessä vastasyntyneestä ja lonkalla noin 3-4kk ikäisestä eteenpäin (voit käyttää

Lisätiedot

Polven alueen harjoitukset. Ft-suoravastaanottoryhmä SPT11/eh,jr

Polven alueen harjoitukset. Ft-suoravastaanottoryhmä SPT11/eh,jr Polven alueen harjoitukset Ft-suoravastaanottoryhmä 2012-2013 SPT11/eh,jr 27.8.2013 Reisilihaksen aktivointi Selinmakuulla. SUORITUS Vedä nilkat koukkuun ja paina samanaikaisesti polvitaipeet tiukasti

Lisätiedot

Lapsen ensiapu. Opas Leppäkaarteen päiväkodin henkilökunnalle

Lapsen ensiapu. Opas Leppäkaarteen päiväkodin henkilökunnalle Lapsen ensiapu Opas Leppäkaarteen päiväkodin henkilökunnalle Lukijalle Tämä opas on tarkoitettu Leppäkaarteen päiväkodin henkilökunnalle tueksi tilainteisiin, joissa lapsi tarvitsee ensiapua. Opas sisältää

Lisätiedot

Hätäilmoitus. Näin teet hätäilmoituksen: Paikannustiedot

Hätäilmoitus. Näin teet hätäilmoituksen: Paikannustiedot 1 //www.punainenristi.fi/ensiapuohjeet Hätäilmoitus Hätäilmoitus tehdään yleiseen hätänumeroon 112 aina, kun henki, terveys, omaisuus tai ympäristö on vaarassa tai uhattuina, tai näin on syytä epäillä

Lisätiedot

LANKAKERÄ NEULOMINEN

LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄLEIKKI Oppilaat seisovat luokassa ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle. Tämä ottaa langasta

Lisätiedot

PhysioTools Online - ed set Sivu 1/7

PhysioTools Online -  ed set Sivu 1/7 PhysioTools Online - emailed set Sivu 1/7 Harjoitusohjelma FYS PKL SELKÄRYHMÄ 2/15 Keski-Suomen SHP Keski-Suomen keskussairaala Keskussairaalantie 19, 40620 Jyväskylä, Suomi ALKULÄMMITTELY Pyöräilyä. Aika:

Lisätiedot

Turvallisuus- ja pelastussuunnitelma ii

Turvallisuus- ja pelastussuunnitelma ii Yksinluistelun ja jäätanssin SM-2015 Trio Areena Tikkurila, Vantaa19.-21.12.2014 Antti Lehto Yksinluisteun ja jäätanssin SM 2015 Helsingfors Skridskoklubb rf lehto.antti@kolumbus.fi 040 5006665 21.11.2014

Lisätiedot

Lapsiperheiden auttajakurssi. Toteutusohje

Lapsiperheiden auttajakurssi. Toteutusohje Lapsiperheiden auttajakurssi Toteutusohje Tervetuloa kouluttamaan ensiaputaitoja lapsiperheille! Joka osaston kurssi Lapsiperheiden auttajakurssi on 1,5 tunnin mittainen ensiavun perusteita esittelevä

Lisätiedot

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 MITEN VENYTELLÄ? MIKSI VENYTELLÄ? Ennen liikuntasuoritusta/ alkulämmittelyn jälkeen Lyhytkestoiset

Lisätiedot