KUUKAUSIKOKOUKSET. Mielenkiinnolla katseltiin ja analysoitiin annetun kuvaustehtävän
|
|
- Sinikka Heikkilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1
2 Kannuksen Kamerakerhon toiminta on ollut vilkasta koko vuoden. Edellisvuotinen uudistettu kuukausikokousten ohjelmisto on tuonut kerhoiltoihin runsaasti osallistujia. Kuukausikokouksia on jatkettu koulutusosiolla, lisäksi tuotiin kuvia määrätyn teeman mukaisesti vain yhteen kuvasarjaan. Kuvista äänestettiin kolme parasta teemaan sopivaa kuvaa, jotka pääsivät uudistetun nettisivuston etusivulle. Kuvia analysoitiin ja kuvista keskusteltiin. Tämän vuoden aikana kuukausikokouksia kertyi kahdeksan, näyttelyitä pystytettiin kolme, joista suurin ponnistuksemme oli tietenkin kerhon järjestämä Suomen Kameraseurojen Liiton teemanäyttely, jossa otimme vastaan näyttelykuvat ja järjestimme näyttelyn jyrytyksen sekä painatimme kuvaluettelon. Samalla vietimme kerhon 55-vuotis juhlaa, jossa muistimme kuvaajaveteraaneja hopeisilla ansiomerkeillä. Merkin saivat Heimo Mäkelä, Kalervo Niemelä ja Tapio Ruusu, lisäksi Vesa Pajalalle myönnettiin Suomen Kameraseurojen Liiton Mestarin (SksLM) arvonimi. Osallistuimme viiteen erilaiseen kilpailu- ja näyttelytoimintaan joissa menestystä tuli loistavasti. Kuvausretkiä ei tänä vuonna tehty, mutta siitä huolimatta antoisa ja mielenkiintoinen vuosi on takana. KUUKAUSIKOKOUKSET TAMMIKUUN kuukausikokouksessa Ari-Matti Nikula opasti kerholaisia kameran puhdistuksessa. Kuukausikisaan tuotiin mustavalkokuvia aiheeseen Hylätty. Kerhoiltaan osallistui 13 kerholaista. HELMIKUUN kokouksessa koulutustoimintaa jatkoi Ari-Matti Nikula aiheenaan tällä kertaa valotus. Kuukausikisaan tuotiin tiedostoja aiheeseen Abstraktia, osallistujia 13 kerhon jäsentä. MAALISKUUSSA perinteisesti kerhon vuosikokous, jossa päätettiin kerhon toiminnasta vuodeksi eteenpäin. Kerhoa luotsaa pj:n ominaisuuksissa edelleen Anja Jussila ja sihteerinä Ulla Kauppila, rahastoa hoitelee Vesa Pajala. HUHTIKUUSSA tutustuimme oman kameran hallintaan Ari-Matin ja Tapani Erkkilän asiantuntevalla opastuksella, saimme myös kuvaustehtävän seuraavaa kuukausikisaa varten, johon kuvasimme pitkällä valotusajalla (20-30 sek.) haluamaansa aihetta. Kuukausikisaan tuotiin kuvia aiheeseen Yhdessä. Kerhoiltaan osallistui 15 kerholaista. TOUKOKUU: Keskustelimme tulevista näyttelyistä ja -kisoista ja niiden aikatauluista, sillä edessä on syksyllä suuri koitos, silloin järjestämme valtakunnallisen SksL:n Teemanäyttelyn Hetki. Mielenkiinnolla katseltiin ja analysoitiin annetun kuvaustehtävän kuvia 11 kerholaisen voimin. SYYSKUUN kuukausikokouksessa keskusteltiin kuvien kehystyksistä eri kilpailutoiminnassa. Kerrottiin myös ennakkotietoja kerhon menestyksestä Teemanäyttelyssä ja suunniteltiin tulevan kuukauden avajaistapahtumaa. Kuukausikisan ja analysointikuvien aiheena Koruton johon tiedostoina osallistui 11 kerholaista. LOKAKUUN kuukausikokous yhdistettiin Teemanäyttelyn avajais- ja kerhon 55-vuotis juhlatilaisuuteen, joka jatkui sunnuntaina SksL:n syyskokouksella. Syyskokousta isännöi Veli Männistö puheenjohtajana ominaisuudella todella ansiokkaasti. Lauantain juhlassa vieraskirjaan kirjasi nimensä yli 50 henkilö kautta koko Suomen. MARRASKUUN kuukausikokouksessa julkaisimme Kesäkisan tulokset. Kuukausikisan väripaperikuvien aiheena oli Maisema joka sai mukaansa 20 kerhon jäsentä. JOULUKUUN kuukausikokoukseen tarkoitettu koulutusosio siirtyi viimevaiheessa tammikuulle 2011, joten uusi kerhon jäsen Joel Mattila pelasti tilanteen tyylikkäästi esittäen omia upeita ja yksilöllisiä kuviaan. Muuten ilta kului torttukaffien merkeissä ja kuukausikisan tiedostojen Yksin aiheen parissa. Iltaan osallistui 15 kerholaista. 2
3 NÄYTTELY- JA KILPAILUTOIMINTA Näyttelytoiminnassa ylsimme uusiin ulottuvuuksiin, sillä ensimmäistä kertaa kerhon historiassa järjestimme valtakunnallisen Suomen Kameraseurojen Liiton teemanäyttelyn Kannuksessa. Yleensä valtakunnalliset näyttelyt järjestetään ruuhkasuomessa, lähin järjestetty valtakunnallinen näyttely on ollut Ylivieskassa jonka järjestivät Ylivieskan ja Oulaisten kerhot yhteistyönä muistaakseni vuonna Perinteisesti pystytimme myös kerhon oman vuosinäyttelyn ja Pohjanmaan kameraseurojen kiertävän näyttelyn. Vuoden alussa Suomen Kameraseurojen Liiton vuosinäyttelyyn (aihe vapaa) lähti kerholaisilta peräti 28 kuvaa kahdeksalta kuvaajalta. Menestys oli hyvä, sillä näyttelyyn hyväksyttiin viisi kuvaa kolmelta kuvaajalta. Nuori kuvaajalupaus Essi Kauppila nappasi kunniakirjan kuvallaan Femma ja sai näyttelyyn mukaan toisenkin kuvan Kaksin aina kaunihimpi. Ari-Matti Nikula sai myös kaksi kuvaa B-sarjaan, kuvat Jokilaakson aamu ja Latomaisema. Sinikka Tokolan kuva Kaikki kyydissä komeili myös näyttelyssä. Pohjanmaan kameraseurojen vuosinäyttelyyn kerholtamme lähti toukokuussa peräti 92 kuvaa 18 kuvaajalta. Näyttelyn järjestivät Kauhajoen Kameraseura. Menestys oli loistava, sillä joukkuekilvassa Kannuksen Kamera-kerho veti pisimmän korren, sillä neljästä kuvasarjasta Kannukselle tuli kaksi joukkuevoittoa jotka tulivat nuorten sarjassa ja luontokuvasarjassa. Myös mustavalkosarjassa olimme samalla pistemäärällä Seinäjoen kanssa, joka kuitenkin meni nipin napin edelle yhdellä kunniamaininnalla. Henkilökohtaisessa kisassa pokattiin peräti neljä kunniamainintaa, tämän lisäksi näyttelyyn hyväksyttiin kerholta viisi kuvaa. Tässäkin näyttelyssä Essi Kauppila nappasi nuorten sarjan ainoan jaetun kunniamaininnan mustavalkokuvallaan Heavy heart, Essi sai myös näyttelyyn kuvasarjan Flow. Ari-Matti Nikula sai kunniamaininnan mustavalkosarjasta kuvalla Kesälaidun ja luontokuvasarjassa kuvalla Linnut, Ari-Matti sai myös näyttelyyn kuvat Jokilaakso ja Pintaa kohti. Anja Jussila sai kunniamaininnan luontokuvasarjassa kuvallaan Saalistajan paluu, lisäksi näyttelyyn mustavalkosarjaan kuvan Sateen tarkkailija. Tuomo Karsikas sai myös kuvansa Pelin henki mukaan näyttelyyn. Kesäkisan aiheena oli tänä vuonna Tunnelma. Kisaan tuli kuvia 119 kuvaa 35 kuvaajalta, joista 13 oli kerhon ulkopuolisia kuvaajia. Nuorten sarjaan kuvia tuli 27 kappaletta 9 kuvaajalta, värikuvasarjaan 69 kuvaa 26 kuvaajalta ja mustavalkokuvien sarjaan 23 kuvaa 10 kuvaajalta. Tuomaristona toimi Sotkamon Kameraseura Vaarojen Valokuvaajat ry:n sihteeri Saara Pakaslahti, sekä hallituksen jäsenet Helena Okkonen ja Jorma Ylävaara. Tulokset: Nuorten sarjan voitti kerhomme jäsen Essi Kauppila kuvalla Sade, toinen palkinto meni Iina Peltoniemelle kuvallaan Laineilla, kolmannen palkinnon vei niin ikään Essi Kauppila kuvallaan Yöelämää. Yleisen sarjan värikuvasarjan voiton vei Laura Tokola kuvalla Hetki ennen huomista, toinen palkinto Sinikka Tokolalle kuvalla Kesän kurkistus, kolmannen palkinnon sai Ulla Kauppila kuvalle Liekin vartija. Mustavalkovedosten voiton vei Pirjo Kortetmaa kuvalla Ihan sama, toinen palkinto Anja Jussilan kuvalle Läheisyyden tunnelma. Kisan parhaaksi kuvaksi valittiin Laura Tokolan kuva Hetki ennen huomista. Suomen Kameraseurojen Liiton teemanäyttelyn Hetki järjesti Kannuksen Kamerakerho ry. Kuvia saapui Teemanäyttelyyn kaiken kaikkiaan 877 kuvaa joista näyttelyyn hyväksyttiin 139 kuvaa. Kerhomme osallistui näyttelyyn kuudentoista kuvaajan voimin 99 kuvalla. Koska kerhomme oli järjestäjänä, ei omalta 3
4 kerholta peritty osallistumismaksuja, siksi osallistuminen oli niin runsasta. Runsas osallistuminen toi kerhollemme myös runsaasti menestystä. Tosin kunniamainintoja ei kerhollemme herunut, mutta kuvia saatiin näyttelyyn peräti kaksikymmentä kuvaa kymmeneltä kuvaajalta. Anja Jussila sai näyttelyyn kuvat: Eron hetki ja Saalistajan paluu, Ari-Matti Nikula kuvat: Kohtaaminen, Kuiskaus ja Salama, Essi Kauppila kuvat: Pisara ja Yöelämää, Joni Höykinpuro kuvan Sininen uni, Katja Asuinmaa Hetkessä määränpäähän, Paavo Herttua Hämärän hetki, Päivi Kivelä kuvat Katseet ja Kesäyönä, Päivi Peltoniemi sai mukaan peräti kolme kuvaa: Lauantaiehtoo, Tarpeellinen toimitus ja Helteellä. Ulla Kauppila vei suurimman potin sillä hän sai peräti neljä kuvaa mukaan näyttelyyn, kuvat: Hokkarannan kulottaja, Tuulen viemää, Ensilumen aikaan ja Navigaattori. Vesa Pajala sai mukaan yhden kuvan Hetki ennen häämarssia. Kannuksen Kamerakerhon oma vuosinäyttely pystytettiin perinteisesti osana Kannusviikon ohjelmaa marraskuun ensimmäisellä viikolla. SKsL:n teemanäyttelyn purkutalkoista laitettiin samalla kehyksiin uudet kuvat omaa näyttelyä varten. Kolmekymmentä yhdeksän kuvaa 17 kuvaajalta oli esillä saakka Kannuksen kaupunginkirjastossa. Näyttelytilojen pienuuden vuoksi päätimme, että vuosinäyttelyyn voi osallistua maksimissaan kahdella kuvalla/kerholainen. Näyttelyssä oli jälleen yleisöäänestys parhaista kuvista. Eniten ääniä keräsi Minna Rintamäki hevoskuvalla Suurta herkkua, toiseksi eniten pisteitä keräsi Ari-Matti Nikula kuvalla Peltomaisema. Kolmannen sijan jakoivat kolme kuvaajaa: Essi Kauppila kuvamanipulaatiolla My life Päivi Kivelä kuvalla Vie sie, minä vikisen ja Vesa Pajala kuvalla Picnic. Kannuksen Kamerakerhon oman vuosikisan kuvat lähtivät Kalajoelle. Arvostelu tapahtui Kalajoen ammattiopisto Artemassa, arvostelijoina toimi 15 henkilöä Kalajoelta sekä Oulaisista. Yhteyshenkilönä toimi Sinikka Ojala Kalajoen Ammattiopistolta. Koko kisaan lähti kuvia kaiken kaikkiaan sata kuvaa 19 kuvaajalta. Värisarjaan 59 kuvaa 19 kuvaajalta, mustavalkovedosten sarjaan 24 kuvaa 11 kuvaajalta, kuvamanipulaatio sarjaan 13 kuvaa neljältä kuvaajalta ja Diasarja sai vain neljä kuvaa yhdeltä kuvaajalta. Väri/diasarjan parhaan jaetun ensimmäisen sijan veivät Simo Porkola kuvalla Sprite ja Joni Höykinpuro kuvalla Väinämöisen kantele, molemmat saivat 25 pistettä. Toinen sija meni niin ikään Joni Höykinpurolle kuvalla Auringon pimennys, 21 pisteellä. Kunniamaininnan värisarjassa sai Ari-Matti Nikula kuvalla Rakettikuuset 18 pisteellä. Mustavalkokuvien sarjassa jaetun voiton veivät Ulla Kauppila kuvallaan Ikävä ja Ari-Matti Nikulan kuvalle Höyrypää, molemmat saivat 27 pistettä. Toinen sija meni Joni Höykinpuron kuvalle Kivinen tie 26 pisteellä ja kunniamaininta Ari-Matti Nikulan kuvalle Ruskeakarhu 21 pisteellä. Parhaaksi kuvamanipulaatioksi valittiin Joni Höykinpuro kuvateoksella Ruostunut rauta 36 pisteellä, toiseksi ylsi Anja Jussilan teos Munitusverkko 30 pisteellä ja kolmanneksi niin ikään Anja Jussila teoksella Nuoruusmuistoja 29 pisteellä. Kunniamaininnan sai Essi Kauppila kuvalla Unessa 24 pisteellä. KOULUTUSTOIMINTA Kuukausikokouksien koulutuksien lisäksi menestyksekkäästi toimi taas Kesäkurssi, joka järjestettiin Lestijokilaakson Taidepäivien yhteyteen Kuuden päivän mittaisen digitaalisen kuvauksen- ja kuvankäsittelykurssin paikat täyttyivät jo edellisvuoden puolella, tosin joitain peruutuksia tuli, mutta varauslistalta siirtyi kurssilaisia tilalle. Koska kurssi on niin suosittu, päätimme soveltaa mukaan myös pienimuotoisen iltakurssin joka kesti kolme tuntia neljänä iltana. Myös iltakurssi täyttyi hetkessä innokkaista osallistujista. Täpötäysillä päivä- ja iltakursseilla ahtauduttiin Maaseutuopiston luokkatiloihin pitkästä aikaa, sillä Kannuksen kaupungin koulutoimi ei enää taipunut kuvankäsittelyohjelman asentamiseen ilman lisenssimaksua joka olisi langennut kerhon maksettavaksi. Onneksi on olemassa Maaseutuopisto. Kurssilla keskityttiin tänäkin vuonna enemmän kuvaamiseen, toki uppouduttiin myös kuvankäsittelyn saloihin. Opettajana toimi pitkänlinjan kuvaaja ja kuvankäsittelijä Jasse Hast. Vaikka kurssi oli päivän lyhyempi, ehdimme käydä kuvausretkellä Kälviän eläinpuisto/talonpojan museokylässä. 4
5 HALLITUS Kamerakerhoa luotsasi Anja Jussila puheenjohtajan ominaisuuksissa. Sihteerinä toimi Ulla Kauppila, rahastoa ja taidepäivien kurssitoimintaa hoiti Vesa Pajala sekä -sivuston ylläpitäjänä toimi Simo Porkola. Muut hallituksen jäsenet: Ari-Matti Nikula, Tapani Erkkilä, Veli Männistö, Mauri Mutka ja Eeva-Liisa Luoto. jäseniä kerhossa reilut viisikymmentä, alueelta Toholampi, Kannus, Himanka, Lohtaja, Kalajoki, Ullava, Kälviä, Kokkola ja Ylivieska. KERHOLAISTEN KUVAUS- YM. TOIMINTA Ari-Matti Nikula voitti Kuusamo nature photo, paras Kuusamossa kuvattu kuvat -sarjan, lisäksi Vuoden luontokuva kisassa Kunniamaininta, maisemat -sarjassa. Eeva-Liisa Luoto on antanut kuvallisen panoksensa Kälviän Evankeliumijuhlaan liittyviin lehti- ja nettijuttuihin. Vesa Pajala voitti Thaiklupi ry:n kalenterikuvakilpailun, voittokuva komeilee vuoden 2011 A3-kalenterin kannessa, lisäksi maaliskuun kohdalla on Vesan kuva. Päivi Peltoniemi pääsi Päivämiehen ja SRK.n kuvittajalistalle. Päivi lähettää kuvia kuvapankkiin joista sopivia käytetään Päivämieheen ja muihin lehtiin, kirjoihin ja tallenteisiin. Myös Ry:llä Päivi toimii yhtenä kuvaajana. Kuvia myös Kylä Kelpaa! -hankkeen nettisivustolla ja esitteissä. Minna Rintamäen kuvia julkaistiin Turkistalous -lehdessä ja samaan alaan liittyvässä esitteessä. Minna kuvasi myös kotisivuja, sukutapahtumia sekä Faban lypsykarjaseminaarin iltajuhlassa. Anja Jussila kuvitti Yli-Kannuksen kyläyhdistyksen vuosikertomusta ja markkinaesitteitä/ilmoituksia, Keskipohjalaiset kylät -tiedotuslehteä ja esitettä, erilaisia hankkeita, K:sen kaupungin kuntatiedotetta, Kannuksen matkailu 2010-esitettä, Kylä Kelpaa! nettisivustolla ja esitteessä. Maaseutu plus -lehden jutun kuvitus, Mäkiraonmäen Pihapolku-hankkeen nettisivuja, häitä, synttäreitä ym. Aulis Hietalahti piti 28 valokuvan näyttely Halsuan kunnanvirastolla, marraskuulta tammikuun 2011 puoliväliin saakka. Näyttelyn nimi: Naiset kuvissa. Teemana oli valo ja ihminen. Joni Höykinpuro voitti IKH:n valokuvakilpailun, ja kaikki 4 lähettämääsä kuvaa pääsi 200 parhaan joukkoon. sivustolta löydät IKH:n hyväksytyt kuvat. Simo Porkola kuvasi Kannuksen Osuuspankille, Kannuksen Uran nettisivuille, sekä kuvasi Kokkolan kaupungille. Päivi Kivelän kuva on Kylä Kelpaa! -maaseutuasumisen messujen esitteessä ja nettisivustolla. Essi Kauppila kuvitti Nuoriso Lesader -jutun KP-kylät lehdessä. Ville Perkkilä kuvitti Yli-Kannuksen kyläyhdistyksen toimintakertomusta sekä kuvitti ja valmisti sivuston. VUODEN KUVAAJA -PISTEET Vuodenkuvaaja tittelin vei tänä vuonna Ari-Matti Nikula 99 pisteellä, toiseksi ylsi Essi Kauppila 85 pisteellä ja kolmanneksi Ulla Kauppila 75 pisteellä. Kaiken kaikkiaan 40 kerholaista ja 13 kerhon ulkopuolista osallistujaa keräsi pisteitä eri kilpailuista ja näyttelyistä. Kaikkien kerholaisten pisteet näet pistetaulukosta seuraavalta sivulta. Kaunis kiitos kuluneesta vuodesta kuuluu aktiivisille ja innokkaille kerholaisillemme. Te teette kerhotoiminnastamme antoisan. -anja- 5
6 Tammi Helmi Huhti Touko kesä syys loka marras joulu pohjan vuosi SKsL SKsL vuosin hylätty abstraktia yhdessä kuvausteht. kisa koruton avajaiset maisema yksin maa kisa vuosin. teema yleisöään yht. % Asuinmaa Katja ,8 Boren Tuija 1 1 0,1 Erkkilä Tapani 5 5 0,7 Haapaniemi Tarmo ,9 Hanhineva Jaana 0 0,0 Herttua Paavo ,8 Hietalahti Aulis ,8 Huhtala Katariina ,7 Höykinpuro Joni ,3 Ilmen Kari ,5 Isohanni Hannele ,9 Jussila Anja ,8 Jussila Mauri ,2 Jylhä Henna ,5 Jylhä Paula 0 0,0 Karsikas Tuomo 7 7 0,9 Kauppila Essi ,2 2 Kauppila Ulla ,9 3 Kinnunen Kati 2 2 0,3 Kivelä Päivi ,1 Kortetmaa Pirjo ,8 Kungas Ari ,5 Lamu Helena 0 0,0 Luoto Eeva-Liisa 3 3 0,4 Mattila Joel ,6 Mutka Mauri ,4 Männistö Veli ,6 Niemi Mikko 0 0,0 Niemi-Korpi Eemeli 0 0,0 Nikula Ari-Matti ,1 1 Pajala Vesa ,3
7 Peltoniemi Iina ,8 Peltoniemi Päivi ,9 Perkkilä Elina ,8 Perkkilä Ville ,8 Porkola Simo ,2 Ranta-Nilkku Marja 0 0,0 Rintamäki Minna ,4 Tiilikainen Elisa ,5 Tokola Sinikka ,5 Änäkkälä Anne 0 0,0 0 0,0 0 0,0 0 0,0 osallistujia ,0 Vain kesäkisaan osallistuneet, ei kerhon jäsen Sijoitus Kerholaisten pisteet kertyvät seuraavasti: Tokola Laura 14 Hanhineva Nelli 2 Oksa Minna 2 Peltoniemi Annastiina 2 Haapalehto Niina 4 Haapalehto Henna 2 Tuikka Jemina 2 Vikman Päivi 2 Kattilakoski Kyösti 2 Toivonen Tuija 2 Tiala Leena 2 Alanko Teuvo 2 Kentala Airi 2 Kuukausikisa: 1, 2 ja 3 saavat 3 pistettä, kisaan osallistuja 1 pisteen. (jaetut sijat 2 pistettä) Kerhon vuosikilpailu:1, 2 ja 3 saavat 5 pistettä, kisaan osallistuja 2 p. (jaetut sijat 3 p.) Kesäkisa ja vuosinäyttelyn yleisöäänestys samoin kuin vuosikilpailu. Kesäkisan kisan paras kuva saa 7 p. Pohjanmaan vuosinäyttely: Kunniamaininta 9 p., näyttelyyn hyväksytty 7 p. osallistuja 2 p. SKsL:n vuosinäyttely: Kunniamaininta 11 p., näyttelyyn hyväksytty 9 p., osallistuja 2 p. SKsL:n teemanäyttely: Kunniamaininta 11 p. näyttelyyn hyväksytty 9 p. osallistuja 2 p.
kirjattu 2010, pj. JÄSENTIEDOTE
kirjattu 2010, pj. JÄSENTIEDOTE KERHOTOIMINTA: Kannuksen kamerakerho kokoontuu kuukauskokoukseen aina kuukauden toinen maanantai, ellei vuosikokouksessa toisin sovita. Kokouspaikkana Takalon koulun käsityö-
Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten
Meilivälähdys1/2010 Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Elokuu (29.8): Hetki (projisoitavat), Meren äärellä (mustavalkokuvat) Syyskuu (26.9):
Puheenjohtaja Teemu Laulajainen Sihteeri Sanna Kinnunen
RAUMAN KAMERASEURA ry www.raumankameraseura.net Puheenjohtaja Teemu Laulajainen rkshallitus@gmail.com Sihteeri Sanna Kinnunen raumanksinfo@gmail.com Kiitos kaikille seuralaisille menneestä vuodesta 2017!
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja
Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja kunniamainintoja Mahdollisuus hakea arvonimiä Saa vuosin saatossa
Pohjoismainen yhteistyö
Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismainen valokuvausliitto / Nordiska Förbundet för fotografin NFFF Nordic Society of Photography Nordiska Förbundet för Fotografi Nordisk Forbund for Fotografi Pohjoismainen
Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.
Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja
PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat
Huttunen Titta Alavieskan Viri 28.6.1989 N17 800 m 26183998 Eronen Johannes Haapajärven Kiilat 14.3.1993 M17 Seiväs 27359116 Eronen Maria Haapajärven Kiilat 29.8.1985 N19 Pituus 26189662 Eronen Markus
JOENSUUN KAMERASEURA RY
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Kesäkuukausia lukuun ottamatta kokoonnuttiin kuukausikokouksiin Seura järjesti perinteiset vuosi-, ja fotomartonkilpailut.kilpailuun osallistujille kirjataan pisteitä sekä
Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014
Soukan Kamerat ry. 2014 1 Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisältö Johtokunta... 2 Tilintarkastajat... 2 Jäsenistö... 2 Jäsenmaksut... 2 Talous... 3 Projektit... 3 Koulutus... 3 Näyttelytoiminta...
KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016
KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kameraseura ry edistää valokuvaharrastusta monipuolisesti ja laadukkaasti ja tarjoaa yhteisöllisen tavan harrastaa valokuvausta sekä kehittää luovuutta. Kameraseura
Pm-aikuiset Kitinkangas Kilpailijat
Ainali Markku Kokkolan Veikot M 400 m Ainali Markku Kokkolan Veikot M 800 m Anttiroiko Maria Lohtajan Veikot 15.10.1993 N 100 m 31942632 Anttiroiko Maria Lohtajan Veikot 15.10.1993 N Pituus 31942632 Arkkukangas
Turun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000. Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen)
A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000 Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen) A-p-c-kamera ry. kaikille avoin nurmijärveläinen kameraseura Puheenjohtajalta A-p-c-kameran viides toimintavuosi sujui tutuissa
TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS
TOIMINTASUUNNITELMA
1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme
1. Yleistä Nämä säännöt koskevat Kameraseura ry:n (jatkossa Kameraseura tai Seura) sisäisiä valokuvakilpailuja.
KAMERASEURA RY:N KILPAILUSÄÄNNÖT Voimassa 1.9.2011 alkaen YLEISET SÄÄNNÖT 1. Yleistä Nämä säännöt koskevat Kameraseura ry:n (jatkossa Kameraseura tai Seura) sisäisiä valokuvakilpailuja. Kameraseuran hallitus
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus
Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten
Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:
Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta 15.12.2017 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 1/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 25.01.2017 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä
Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001
Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,
Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula
Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti 2.8.2017 Ylivieskan Kuula H21 : 2,8 km Lähti: 9, Keskeytti: 0, Hylätty: 1 1. 3 Koirikivi Anssi RasTiimi 11:37 +0 2. 5 Ketonen Miikka Kokkolan Suunnistajat 11:54 +17 3. 9 Poutanen
SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA
1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan
UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta
UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
TURUN KAMERAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2013
TURUN KAMERAT RY 17.2.2011 TURUN KAMERAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Yleistä Kokoukset Tiedotus Vuosi oli yhdistyksen 84. toimintavuosi. Toiminta noudatti perinteistä linjaa kokouksineen ja muine toimintoineen.
Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa
Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työllisyysseminaari.4. Kaustinen Veteli Kaustisen sk Toholampi Halsua Lestijärvi Keski-Pohjanmaa Kokkola Kokkolan sk Kannus Perho Työttömyys Keski-Pohjanmaalla
ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001
Tiedustelut Pirjo Ylöstalo, puh. 020 434 1390 14.2.2002 s-posti pirjo.ylostalo@kela.memonet.fi ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Joulu- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. joulukuusta 2001 2001 kuusta,%
Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo
Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019
Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:
Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä
Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry Toimintakertomus 2018 Yleistä Toimintavuosi oli järjestöllisesti ja poliittisesti erittäin aktiivinen. Alkuvuoden presidentinvaalien lisäksi vuotta sävytti puoluekokous
Tammikuu. Huhtikuu. Helmikuu. Toukokuu
Porstua 1997-2016 Tammikuu KAIKILLE AVOIN VALOKUVAKILPAILU Kilpailun aiheena on tällä kertaa Yhdessä. Kilpailuun osallistumiseen ei tarvita aikaisempaa kokemusta tai arvokasta kuvauskalustoa. Kilpailun
Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle
Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2015 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen
1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.
Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala
Endurance Ultrarunning Team Finland ry
Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 73 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 11.9.2013 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
1 /6 Pohjois- Pohjanmaan ESITYSLISTA Kanakoiraharrastajat Ry. 26.04.2016 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaaminen 2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
SML HIRVI Jurvan Metsästysseura ry. 2017
SML HIRVI Jurvan Metsästysseura ry. 2017 M Seura Sarja Nro. Alkuk. Loppuk. Uus. Yhteensä 1 Luomala Arto 88 91 179 2 Autio Mikko 86 87 173 3 Peltola Jarkko 88 83 171 4 Ristimäki Juha 83 87 170 5 Parkkamäki
1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,
Toimintakertomus vuodelta 2009
TAMPEREEN KAMERASEURA RY PL 218 33101 TAMPERE Toimintakertomus vuodelta 2009 1 JOHDANTO Seuran tavoitteena on ollut valokuvausta, valokuvausharrastusta ja valokuvailmaisua edistävän toiminnan järjestäminen
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai
SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO
SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten
Jäsentiedote. ja kokouskutsu 4 / 2005 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY
Jäsentiedote ja kokouskutsu 4 / 2005 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY KUTSU Syyskokous Hämeenkyrössä 30.10.2005 Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään sunnuntaina 30.10.2005
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.
PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008
PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.
Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) Metsätaitokilpailujen tulokset
Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) LOPPUTULOKSET MIEHET 2017 Sijoitus nimi Yhdistys Pisteet 1Lithovius Jukka Oulun seudun metsätilanomistajat 141 2 Airola Tapio Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry 140 3
PÖYTÄKIRJA 4/2011 1. Viestintätiimi. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu
PÖYTÄKIRJA 4/2011 1 Viestintätiimi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Yhteishaku 2012 3 23 Vuosikello 4 24 Ammattiosaajat -lehti 5 25 Valokuvaukset 6 26 Päivitettävät esitteet 7 27 Traivi 8 28 Kokkolan asuntomessu
HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE
1 HELSINGINTAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA2013 HALLITUKSENESITYSVUOSIKOKOUKSELLE 1.YLEISTÄ HelsinginTaiteilijaseurary:ntarkoituksenaonedistääjavalvoahelsinkiläistenkuvataiteilijoidenyleisiä jayhteisiäammatillisia,taloudellisiajasosiaalisiaetujasekäedistääsuurenyleisönkuvataiteen
Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016
Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden valmisteluihin Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016 Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
Väestökatsaus. Joulukuu 2015
Väestökatsaus Joulukuu 2015 Turun väestökatsaus joulukuu 2015 Turun ennakkoväkiluku 2015 oli 185 810, lisäys edellisvuodesta 1986. Kuuden suurimman kaupungin vertailussa Turun väestönkasvu oli edelleen
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 30.8.2015 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming
Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle
Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen
KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello
KPYL Toiminnan vuosikello TAMMIKUU Uusien luottamusjäsenten koulutus Viestintävastaavien päivä Ajankohtaista asiaa nettisivuille HELMIKUU Kesäjuhlajärjestelyt käynnissä Toripaikkavaraukset Pitäjäinfon
Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!
Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi
Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa.
Ajo tuksia Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajon kesäretki tehtiin kesäkuun alussa Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien
SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry
SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry. 1.4.-17 M Seura Sarja Nro. Alkuk. Loppuk. Uus. Yhteensä 1 Autio Mikko 91 95 186 2 Parkkamäki Jukka 89 90 179 3 Luomala Arto 94 84 178 4 Passi Mika 89 87 176 5 Kivelä
POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.
POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 HALLITUS Hallituksen varsinaiset jäsenet: Ville Porthan Kari Puranen Meeri Juusola Ulla Henriksson Varajäsenet: Lotta Seppinen Katja Huurinainen
Lasinkeräilijän Blogi
Sivu 1/8 Jaa muille Ilmoita väärinkäytöstä Seuraava blogi» Luo blogi Kirjaudu sisään Lasinkeräilijän Blogi Etusivu Lasinkeräilijän linkit Avainsanat INFO Lasinkeräilijän kalenteri SUNNUNTAI, 22. HUHTIKUUTA
Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla
Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa
Vuosikokous järjestettiin Koskitie 2:ssa, paikalla oli noin 10 jäsentä.
1 /5 VUODEN 2010 TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Jäsenemme ovat osallistuneet koirineen aktiivisesti sekä koe- ja näyttelytoimintaan sekä maastoharjoituksiin kuluneena vuonna. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta 15.12.2017 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 2/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 15.02.2017 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä
Iin hiihdot 1.3.2014
1 / 6 2.3.2014 22:53 Iin hiihdot 1.3.2014 T U L O K S E T Liikuntakeskus MOVE Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M70; M45; M55; M65; N35; N45; NYL; N20; M35; M18;
Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!
Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun
Ruha Wolley Legendaarinen seura
- 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita
Väestökatsaus. Toukokuu 2015
Väestökatsaus Toukokuu 2015 Väestönmuutokset tammi-toukokuussa 2015 Elävänä syntyneet 810 Kuolleet 767 Syntyneiden enemmyys 43 Kuntien välinen tulomuutto 3 580 Kuntien välinen lähtömuutto 3 757 Kuntien
6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/18 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/18 [1] Syntyneet Tammi-helmikuussa 18 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin vastaavana
Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .
Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.
Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi
Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.
Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.
Nyt saat tilaisuuden koskettaa maailmaa. Nikonin kansainvälinen valokuvauskilpailu 2008-2009 5.6.2008 Maailman tunnetuimpiin valokuvauskilpailuihin kuuluva Nikon Photo Contest International järjestetään
SM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu
SM-keskimatka R2 2012 SM-2012 organisaatio ORGANISAATIOKAAVIO Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä Kilpailunjohtaja Varajohtaja Pääsihteeri pääratamestari Tulospalvelupäällikkö Kenttäpäällikkö Tiedottaja/Markkinointi
18. KARIJOEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU 2017
18. KARIJOEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU 2017 KESKIVIIKKO-ILTANA 10.05.2017 KLO. 19.00 JUOSTIIN PERINTEINEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU. VIESIIN OSALLISTUI 2 JOUKKUETTA. MYRKYN JOUKKUE VOITTI VUODEN 2017
E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa
Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska
TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)
TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja
KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003
Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin
MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA
MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä
Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku
Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku VUODEN NÄYTTELYKOIRA Pistelaskussa huomioidaan viiden (5) näyttelyn tulokset. Tulokset tulee olla kahdelta (2) eri tuomarilta ja pistelaskussa huomioidaan vain
RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016
RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)
Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle
Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen
Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
SAUL SM KP Tampere
SAUL SM 2015 - KP Tampere Tampereen Pyrintö L Ä H T Ö L I S T A Kilpailun sarjat: N30; N35; N40; N45; N50; N55; M30; M35; M40; M45; M50; M55; M60; M65; M70; M75; N60; N65; N70; M80; M85; N30 Naiset 30
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/218 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia kuin
9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010
SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund
KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA
KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/218 [1] Syntyneet Tammi-toukokuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt saman verran lapsia kuin
AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia
Vuosikokouksen pöytäkirja
Vuosikokouksen pöytäkirja Lähettänyt Sivujen ylläpitäjä 07.08.2008 Viimeksi päivitetty 05.11.2009 PÖYTÄKIRJA 1(3) VUOSIKOKOUS Aika la 19.7.2008 klo 13.00-14.35 Paikka Iisalmi, hotelli-ravintola Seurahuone
Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa
WANHAT HIIHTOVEIKOT JA HIIHTOSISKOT 1.6.2017 Matti Harju Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa 31.5.- 1.6.2017 Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot ry:n kesätapaaminen ja vuosikokous pidettiin
MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO
MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO LAPPAJÄRVEN KALAVEIKKOJEN JÄRJESTÄMÄT JO PERINTEISET KRAATERINYKYTYKSET KÄYTIIN HIENOSSA PILKKISÄÄSSÄ.102 PILKKIJÄÄ OLI LÄHTENYT TAVOITTELEMAAN SUURIA
Juhlavuoden organisaatio
Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka
Toimintakertomus 2014
Turun Kamerat Ry Taimi II, Puutarhakatu 21 20100 Turku turun.kamerat@sksl.fi www.sksl.fi/turun.kamerat Toimintakertomus 2014 Yleistä Turun Kamerat Ry on valokuvausharrastajien yhdistys, jonka tarkoituksena