PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo 9.30

Transkriptio

1 PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo 9.30 Esityslista 27/1997 vp Nimenhuuto Päätösvaltaisuus HE 20/1997 vp laiksi pakkokeinolain 5 aja 6 luvun muuttamisesta Jatkettu I käsittely Kuultavina: - Laboratorionjohtaja Kimmo Himberg, Rikostekninen laboratorio - Professori Antero Jyränki - Professori Ilkka Saraviita - Lainsäädäntöjohtaja Jan Törnqvist, Oikeusministeriö - Asiasta ei ole kutsuttu lisää asiantuntijoita. - Keskustelu lausuntoluonnoksen laatimista varten. HE 19/1997 vp Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välisen sopimuksen niiden joukkojen asemasta ja sen lisäpöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä Jatkettu I käsittely Todetaan asiantuntijoiden kuuleminen päättyneeksi. Hyväksytään sihteerin laatima lausuntoluonnos käsittelyn pohjaksi. Yleiskeskustelu. HE 261/1996 vp laiksi Suomen Pankista sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Jatkettu I käsittely. Lausuntoluonnos 8.4.: yleiskeskustelu - yksityiskohtainen käsittely. 6. Muut mahdolliset asiat. PeV:n vierailu keskusrikospoliisissa tiistaina 3.6. klo , Jokiniemenkuja 4, Vantaa (= Tikkurila). Lähtö KRP:n bussilla eduskuntatalon edestä klo Seuraava kokous on tiistaina klo

2 1 ANTERO JYRÄNKI/ PeV P.M. HE 20/1997 vp (pakkokeinolain muuttaminen) Televalvonnalla ymmärretään salassapidettävien tunnistamistietojen hankkimista televiesteistä. Valvonnalla puututaan HM 8.2 :ssä turvattuun puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuuteen. Televalvonnasta on olemassa useitakin perustuslakivaliokunnan kannanottoja. Ongelmana on vain se, että pääosa niistä sijoittuu aikaan ennen perusoikeusuudistuksen voimaantuloa. Kun puhelinsalaisuuden suoja ei vanhan perusoikeusjärjestelmän mukaan ollut yhtä vahva kuin se uuden järjestelmän mukaan on, ei noilla vanhemmilla kannanotoilla ole samaa argumenttiarvoa kuin uudistuksen jälkeisillä. V valiokunta totesi (PeVL 3/1992 vp), että poliisi oli tavallisessa Iainsäädäntöjärjestyksessä - mutta PeV:n myötävaikutuksetta - saanut oikeuden saada tunnistamistietoja rikoslaissa rangaistavaksi säädetyn puhelinhäirinnän selvittämiseksi. Kun oli ehdotettu tunnistamistietojen saantia lavennettavaksi koskemaan yleisesti sellaisten vakavien rikosten selvittämistä, joista ei säädetä lievempää rangaistusta kuin yksi vuosi vankeutta, PeV:n mielestä tässä oli määrä kajota puhelinsalaisuuteen tärkeän ja hyväksyttävänä pidetyn yhteiskunnallisen intressin vuoksi. Siihen nähden lavennus voitiin käsitellä tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä. V pantiin vireille lainsäädäntöhanke em. televalvontasäännösten siirtämisestä televiestintälainsäädännöstä pakkokeinolakiin. PeV totesi lausunnossaan (PeVL 8/1994 vp), että televalvonnalla puututaan puhelinsalaisuuteen "vähäisemmin kuin sen ydinsisältöön menevällä telekuuntelulla". Vaikka televalvontaoikeutta oltiinkin taas laajentamassa, valiokunta totesi, että esityksen edellyttämä kajoaminen puhelinsalaisuuteen oli "puuttumisvaltuuden taustalla olevan tärkeän ja hyväksyttävänä pidettävän merkittävän yhteiskunnallisen intressin vuoksi sekä menettelyyn liittyvät oikeusturvajärjestelyt huomioon ottaen toteutettavissa tavallisessa laissa". Tavallisena lakina hyväksyttiinkin telekuuntelua ym. koskevan 5 a luvun lisääminen pakkokeinolakiin. Perusoikeusuudistus tuli voimaan eli pian sen jälkeen kuin 5 a lukua koskeva

3 3 laki oli annettu. Uuden perusoikeusluvun 8.1 :ssä säädetään: "Kirjeen puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton." HM 8.3 :ään sisältyy lisäksi seuraava säännös: "Lailla voidaan säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana." Perustuslakivaliokunta on kyllä jälkeen parikin kertaa käsitellyt pakkokeinolakiin liittyviä kysymyksiä. Esityksessä laiksi poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa (ks. HE 57/1995 vp) oli puolustusvoimien keinovalikoimasta nimenomaisesti suljettu pois televalvonnan käyttäminen, joten perustuslakivaliokunnan esityksestä antama lausunto (PeVL 8/1995 vp) ei tullut koskemaan televalvontaa. Tullilain muutosehdotuksessa (ks. HE 178/19-95 vp), joka pyrki sisällyttämään uuden poliisilain tiedonhankintaa koskevat säännökset tullilakiin (ks. PeVL 2/1996 vp) taas todettiin, että televalvonnasta säädetään pakkokeinolaissa (20 a ). Tämä viittaus näyttää esityksen perusteluissa ymmärretyn siten, että tulliviranomaisille siirrettiin tiettyjen tullirikosten osalta esitutkinnassa samat valtuudet televalvontaan kuin poliisiviranomaisilla on esitutkinnassa. Toisaalta perustuslakivaliokunta ei esitystä koskevassa lausunnossaan lainkaan käsitellyt televalvontavaltuutta, vaikka muut valvontamuodot (tekninen valvonta, tarkkailu, tekninen tarkkailu) siinä käsiteltiinkin. On vaikea sanoa, onko em. lausunnosta välillisestikään luettavissa televalvonnan perustuslainmukaisuutta koskeva kannanotto. Tukevan tulkinnallisen lähtökohdan voivat siis muodostaa - HM 8 :n sanamuodon ohella - vain ja yksinomaan HE 309//1993 vp ja PeVM 25/1993 vp, jotka ilmaisevat perustuslain-säätäjän tarkoituksen uusista perusoikeuksista. En käy tässä selvittämään mahtuuko pakkokeinolain 5 a luku nykyisellään uuden HM 8 ;n puitteisiin. Perusoikeusuudistuksen kriittinen kohta oli siinä, että voimassaolevan lainsäädännön yhtäpitävyys uuden perusoikeussäännöstön kanssa jäi pääasiassa arvioimatta. Tehtävänä voi tässä vaiheessa olla vain sen tutkiminen, mikä on ehdotetun uuden valtuuden suhde HM 8 :ään. Eduskunta-asiakirjojen mukaan HM 8.3 :ssä tarkoitettuja yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavia rikoksia ovat esimerkiksi huumausainerikokset, törkeät väkivaltarikokset

4 sekä maanpetos- ja valtiopetosrikokset (HE 309/1993 vp, s.54). Pakkokeinolain 5 a luvun 3 :n 1 mom. näyttäisi kyllä rangaistusminimissäännöksellään (= ei lievempää rangaistusta kuin 4 kk vankeutta) jonkin verran menevän laajemmalle kuin HM 8.3 edellyttää (ks. esim. RL 29:2: törkeä veropetos mahtuu vielä 5a:3:n puitteisiin). Mutta toisaalta televalvonnassa on kyse vain tunnistamistietojen hankkimisesta, vieläpä puhelun toisen osapuolen suostumuksella. Tässä loukataan siis itse asiassa vain toisen osapuolen puhelinsalaisuutta, eikä varsinaisesti tämänkään puhelinsalaisuuden ydinosaa vaan sen reuna-aluetta. Kun välttämättömyysedellytys lisäksi näyttää täyttyvän, katson, että ehdotettu rajoitus on perustus-lainmukainen. Toinen perustuslainmukaisuuskysymys koskee DNA-näytteen ottamista verikokeella henkilönkatsastuksessa, DNA-tunnisteen määrittämistä sekä tunnisteen tallettamista poliisin henkilörekisteriin. Toimenpide kohdistuisi sekä tietynlaisista rikoksesta epäiltyihin että lainvoimaisella tuomiolla sellaiseen syyllisiksi todettuihin. Kriteerit olisivat erilaiset epäiltyjen ja syylliseksi todettujen osalta. Periaatteessa toimenpide merkitsisi puuttumista toisaalta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, toisaalta yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan. Vuoden 1995 perusoikeusuudistuksella (HM 6 ) haluttiin asettaa viranomaisten toimin tapahtuvalle henkilökohtaiseen koskemattomuuteen puuttumiselle suhteellisen korkea kynnys. Puuttumisen tulee perustua lakiin, se ei saa olla mielivaltainen, sen tulee täyttää tietyt hyväksyttävyys - ja välttämättömyysvaatimukset. DNA-näytteen ottamista ja DNA-tunnisteen määrittämistä voidaan hyvin puoltaa sormenjälkitutkimusta täydentävänä tunnistusmenetelmänä törkeitten rikosten tutkinnassa. Tällaisin rajoituksin se yksittäistapauksittain käytettäessä näyttää johtaessaan törkeitten rikosten tehostettuun selvittämiseen lisäävän HM 6 :ssä taattua kansalaisten turvallisuutta. En näe estettä siihen, että näytteen ottamista ja tunnisteen määrittämistä koskevat säännökset hyväksyttäisiin tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä. Jossain määrin ongelmallisempi on epäiltyjen ja tuomittujen DNA-tunnisteiden liittäminen poliisin henkilörekistereihin. HM 8.1 :n yksityiselämää ja erityisesti henkilötietojen suojaa koskeva säännös, joka tuli voimaan , oli uutuus perustuslaissa. Säännöksen sanamuoto ei anna paljon informaatiota. Sen tulkinnalla ei ollut mitään traditiota takanaan. Esitöidenkin perustelut olivat tässä kohtaa varsin vaatimattomat. Laki poliisin henkilörekisteristä oli säädetty juuri hieman aikaisemmin ( /709), eikä sitä mitenkään voi mitään vasta tulossa olevan HM 8 :n

5 5 auktoritatiivisena tulkintana. PeV:n uusista lausunnoistakaan ei saa kunnollista johtoa. PeVL:ssa 8/1995 vp arvioitiin rekisteröintikysymystä vain sääntelyn täsmällisyysasteen ( + "lailla säätämisen") ja rekisteröidyn oikeusturvan kannalta. Siinä ei kysytty, oliko perustuslain mukaista ylipäätään antaa ao. viranomaiselle (pääesikunta) rekisteröintivaltuuksia ao. tarkoitukseen. PeVL:ssa 26/1996 vp taas riitti ElS-tietojärjestelmän perustuslainmukaiseksi toteamiseen rinnastus EN - sopimukseen, joka koskee yksilöiden suojelua automaattisessa tietojenkäsittelyssä. Yleisesti on ensin kiinnitettävä huomiota siihen, että nyt pakkokeinolain 6 luvun 5 :ään ehdotettujen rekisteröintisäännösten systemaattisesti parempi paikka saattaisi olla laissa poliisin henkilörekistereistä. Tällöin voitaisiin tehokkaammin tarkastaa, missä määrin tietyt rekisteröidyn oikeusturvaa koskevat säännökset ulottuvat koskemaan uutta DNA-rekisteriä ja missä määrin oikeussuoja-aspekti tässä yhteydessä tulee hoidetuksi. Hallituksen esityksessä perustellaan tiettyihin tärkeisiin rikoksiin syyllisiksi todettujen DNArekisteröintiä sillä, että noihin rikoksiin kokemusperäisesti liittyy uusimistodennäköisyys ja että rekisteröinnin tarkoituksena on mahdollisissa uusimistapauksissa lisätä kiinnijoutumisriskiä. Peruste saattaa olla hyvinkin vakuuttava. Samaa perustetta ei esitetä epäiltyjen DNA-rekisteröinnissä, jossa lisäksi on kynnyksenä pelkästään yhden vuoden rangaistusminimi. Tämän kynnyksen yli pääsevät mm. maanpetos- ja valtiopetosrikokset, joiden uusimistodennäköisyydestä ei ehkä voida lausua ennusteita. Tältä osin voidaan epäiltyjen DNA-rekisteröintiin kohdistaa ehkä kriittisempiä huomautuksia kuin syylliseksi todettujen osalta. Poliisilla on toisaalta kyllä jo nykyisen lainsäädännönkin mukaan erityinen epäiltyjen rekisteri, johon merkitsemisen kynnys on äsken kerrottua matalampi. Sitä paitsi siitä on henkilöä koskevat tiedot poistettava vasta 10 vuoden kuluttua viimeisen tiedon merkitsemisestä; viive on siis melkoinen. Siitä, milloin tiedot poistetaan poliisin henkilörekistereistä, säädetään nykyisin vain asetuksen tasolla (ks. A poliisin henkilörekistereistä /116). Hyviä perusteita on katsoa, että HM 8 edellyttäisi poistamisesta säädettävän lailla; poistamisen sääntely kuuluu yksilön oikeussuojan kannalta tärkeisiin ulottuvuuksiin. Tämä huomautus koskee tietenkin myös aiottua uutta DNArekisteriä. Tarkemman säännöksen puuttuessa näyttäisi siitä poistamista tulevan sääntelemään asetuksen 8. Saattaisi olla asiallista vaatia tietojenpoistamissäännösten ottamista poliisin henkilörekisterilakiin tässä yhteydessä tavallisen säätämisjärjestyksen käytön edellytyksenä.

6 6 Herra puheenjohtaja Hallituksen esityksen käsittelyjärjestysongelmat näyttävät liittyvän esityksen perusteluissa selostetulla tavalla: 1. HM 8,2 :ssä turvattuun puhelinsalaisuuden suojaan, 2. HM 6 :ssä turvattuun henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaan henkilönkatsastuksen yhteydessä otettavan DNA-tunnisteen osalta ja 3. HM 8,1 :n DNA-tunnisteiden rekisteröintiin siten, että ne liittyvät tiettyyn henkilöön. Sen sijaan rikospaikalta löydettyjen näytteiden rekisteröinti ei mielestäni ole perusoikeuksien suojan kannalta ongelmallista yhtä vähän kuin rikospaikalta tavattujen sormenjälkien tallentaminen. 1 Puhelinsalaisuus Pakkokeinolain 3 :n muutoksen nojalla, voidaan asianomistajan suostumuksella myöntää lupa kohdistaa televalvontaa tämän hallussa olevaan tai muuten käyttämään teleliittymään siltä osin kuin se on tarpeen 1 momentissa tarkoitetun rikoksen selvittämiseksi". Kuten esityksen perusteluissa todetaan, uudet perusoikeussäännökset (8,3 ) sallivat lailla säädetyn rajoituksen viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta tai kotirauhaa vaarantavien rikosten tulkinnassa. Lainvalmistelutöissä ja perustuslakivaliokunnan kannanotoissa viestin salaisuuteen on katsottu kuuluvan kaksi tasoa. Parhaiten suojattu on viestin sisältö. Myös tunnistetiedot, tiedot mm. yhteydenotoista, kuuluvat viestin salaisuuden piiriin. Suojakynnys on tällä kohtaa kuitenkin matalampi. Onhan tapauksia, joissa tunnistetiedot tulevat väistämättä muiden tietoon. Esimerkkinä kirjekuoriin tehdyt merkinnät. Postikorttien osalta myös viestin sisältöä ei voida pitää täysin salassa esim. postin käsittelijältä. Puhelinsalaisuudesta ei myöskään voida puhua silloin, kun henkilö muiden läsnä ollessa puhuu käsipuhelimeensa. Nyt esillä oleva puhelinsalaisuuden rajoitus näyttää olevan vähintäin yhtä tärkeä kuin teletoiminnan suojeluun kohdistunut tunnistetietojen saantioikeus (kotirauha ja matkaviestimen anastus). Tällä kertaa yhteystietoja käytetään 1 Kohdat, joihin viitataan lausuntoa annettaessa, on harvennettu.

7 7 kaikkein törkeimpien rikosten tutkintaan. Kysymyksessä on useissa perustuslakivaliokunnan lausunnoissa mainittu merkittävä yhteiskunnallinen intressi. Mielestäni tämä seikka puhuu tavallisen lainsäätämisjärjestyksen puolesta. Yhteystietojen käyttömahdollisuudesta säätämisellä on mielestäni merkittävä yhteiskunnallinen syy. HM 8 :n 3 momentin mukaan säätäminen tällaisesta valtuudesta on toteutettava lakitasolla. Mielestäni tämä sääntö toteutuu riittävän tarkasti. Viestin salaisuuden rajoittamisen tulee olla välttämätöntä. Olen täällä muutaman kerran kiinnittänyt huomiota siihen, että sanaa välttämätön ei ehkä tässä yhteydessä tulkita samoin kuin yleiskielessä. Tämä seikka voidaan todeta tässäkin yhteydessä. Laissa säänneltäväksi tarkoitettuja rikoksia tutkitaan hyvällä menestyksellä nykyisin ilman valtuutta saada tunnistetiedot. Tässä mielessä valtuuksia ei voida pitää välttämättöminä eli sellaisina, että ilman tarkoitettuja valtuuksia ei tulla toimeen. Perustuslakivaliokunnan lausunnoissa tätä välttämättömyyskriteeriä ei ole jännitetty näin ankaraksi, mutta sen olemassaolo on perustuslakiasia (PeVL 8/1995). Tosin telerikosten tutkinnan yhteydessä ne saattoivat käytännössä olla todella välttämättömiä. Mielestäni välttämättömyyskriteeriä voidaan tulkita käsitteen "tarpeellinen" suuntaan ja katsoa, että yhteystietojen saaminen on nykyisen sähköisen viestinnän kaudella niin tärkeää, että se täyttää HM 8 :n välttämättömyyskriteerin. HM 8 :n 3 momentissa rajoitusvaltuudet voidaan antaa yhteiskunnan tai yksilön turvallisuutta vaarantavien rikosten tutkinnassa. Mielestäni muutettavan säännöksen :n lakilistan rikokset täyttävät tämän edellytyksen. Euroopan neuvoston ihmisoikeusyleissopimus ei näytä asettavan esteitä televalvonnan soveltamisalan laajentamiselle (PeVL 8 / 94) Henkilökohtainen koskemattomuus Lakiehdotuksen 5 :n mukaan 1.Rikoksesta epäillystä henkilökatsastuksessa otetusta näytteestä saadaan määrittää DNA-tunniste rikoksen selvittämistä varten. 2.Henkilölle, jonka lainvoimaisella tuomiolla on todettu syyllistyneen lueteltuihin tärkeisiin rikoksiin, saadaan tehdä henkilökatsastus DNA-tunnisteen määrittämiseksi ja tallentamiseksi poliisin rekisteriin. Molemmat toimivaltuudet ovat yhteydessä henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Jo ennen kuin henkilökohtainen koskemattomuus tuli nimenomaisella säännöksellä suojatuksi (perusoikeusuudistus 1995), henkilökohtaisen koskemattomuuden suojan katsottiin olevan - johdettu - perusoikeus. Perusoikeustyöryhmä asetti erittäin tiukat rajat henkilökohtaisen koskemattomuuden rajoituksille. 2 "Henkilökohtaisen koskemattomuuden asema perus- 2 Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 2/1993 s. 62 s.

8 8 oikeutena asettaakin siihen puuttumiselle korkean kynnyksen. Rajoitusten tulee perustua lakiin ja täyttää tulkintakäytännössä täsmentyvät hyväksyttävyys- ja välttämättömyysvaatimukset". Perusoikeuskomitea totesi, että jo alkuperäisen perusoikeussäännöstön voimassa ollessa henkilökohtainen koskemattomuus oli voimassa tulkinnan välityksellä perusoikeutena. Edelleen komitea huomautti siitä, että valtaosa tämän perusoikeuden tosiasiallisista rajoituksista oli suoritettu laeilla perustuslakivaliokuntaa kuulematta. 3 Valiokunta on tulkintakäytännössä pyrkinyt vahvistamaan tätä perusoikeutta. Hallituksen esityksessä perusoikeusuudistukseksi (HE 309/1993) todetaan samat seikat kuin työryhmän mietinnössä. Rajoituksia koskee hyväksyttävyys- ja välttämättömyysedellytys. Merkitystä on perustuslakivaliokunnan uudemmalla käytännöllä ja ihmisoikeussopimusten tarjoaman suojan yhteisvaikutuksella. Poliisille annettiin jo ennen perusoikeusuudistusta tällaisia katsastusvaltuuksia (mm. alkuperäinen pakkokeinolaki ja mm. laki tutkanpaljastimista). Vanhimpia henkilökohtaisen koskemattomuuden rajoituksia ei käsitelty perustuslakivaliokunnassa, pakkokeinolaki sen sijaan käsiteltiin. Mielestäni tällaisen DNA-näytteen ottaminen on rinnastettavissa sormenjälkien ottamiseen. Kysymyksessä on hallituksen esityksen perustelujen mukaan päätellen kriminalistiikan alalla tapahtunut merkittävä innovaatio. DNAnäytteitä voidaan ottaa Suomea oikeuskulttuuriltaan vastaavissa maissa, eikä Ihmisoikeusyleissopimuskaan näytä asettavan esteitä tällaisen rikostutkintamuodon käyttöönottamiselle (suosituksesta päätellen). Kysymys on yhteiskuntakehityksen mukanaan tuomasta uutuudesta, joka on merkittävän yhteiskunnallisen tarpeen (rikostutkinta) sanelema. Näytteen ottamista sinänsä ei voitane pitää sen ankarampina fyysisen koskemattomuuden loukkauksena kuin esimerkiksi verinäytteen ottamista veren alkoholipitoisuuden mittaamiseksi. Asiaan vaikuttaa mielestäni myös se, että nämä tutkimukset lisäävät rikoksesta aiheettomasti epäillyn oikeusturvaa. Hallituksen esityksessä olevien tietojen mukaan näiden tutkimusten tulosten perusteella voidaan usean epäillyn joukosta luotettavasti seuloa pois henkilöitä, joiden DNA-näyte ei vastaa rikospaikalta löydettyä jälkeä. Toimenpiteen välttämättömyyskriteeriä ei HM 6 :ssä ole. Toisaalta perusoikeustyöryhmä katsoi, että koskemattomuuden rajoitus on välttämättömyyskriteerin ja hyväksyttävyyskriteerin piirissä. Sama todettiin hallituksen esityksessä. Ilmeisesti välttämättömyyttä ei tässäkään yhteydessä voida tulkita logiikan tai yleiskielen määreiden mukaan vaan joustavammin. Voidaan ehkä katsoa, että DNA-näyte on samalla tavoin välttämätön nykyaikaisessa rikostutkinnassa kuin sormenjäljet olivat. Ilman Dna-tutkimuksia on tultu toimeen, mutta hallituksen esityksen perustelujen mukaan kyseessä on erittäin tehokas rikostutkinnan muoto. 3 Komiteamietintöjä 1992:3 s. 187 ss.

9 9 DNA-tutkimukset täyttävät mielestäni myös hyväksyttävyyden vaatimuksen. Oman kysymyksensä muodostaa se, voidaanko törkeästä rikoksesta lainvoimaisesti tuomitusta ottaa ja tallentaa näytteitä. Tällainen näytteen ottaminen ei ottamisvaiheessa liity mihinkään tutkinnan kohteena olevaan rikokseen. Tämä seikka on enemmänkin yksityisyyden suojaan ja rekisteröintiin liittyvä seikka kuin ruumiillisen koskemattomuuden rajoitus. Pääsääntönä pakkokeinolaissa (PKL 5:9) näyttää olevan, että henkilökatsastus, verinäytteen ottaminen tai muu ruumiiseen kohdistuva tutkimus ilman kohteen suostumusta tulee kysymykseen vain rikoksesta todennäköisin syin epäiltyyn, 6 luvun 4 :n mukaan henkilötuntomerkkien ottaminen on sallittua henkilön tunnistamiseksi, rikoksen selvittämiseksi ja rikoksentekijän rekisteröimiseksi. Ns. vertailujäljet saa ottaa myös muusta kuin rikoksesta epäillystä, mutta niitä ei rekisteröidä. 6 luvun 5 on siis luonteeltaan jossain määrin toisenlainen toimenpide kuin olemassa olevat näytteenottovaltuudet. Henkilö, joka ei koskaan enää syyllisty rangaistavaan tekoon, tulee rekisteröidyksi. Tällaisella toimenpiteellä tulee mielestäni olla erittäin painavat syyt sekä henkilökohtaisen koskemattomuuden että yksityisyydensuojan näkökulmasta. Hallituksen esityksessä s. 12, palsta 1 tämä toimivaltuus todetaan poikkeukselliseksi Rikosten uusimisesta saatujen kokemusten valossa tällainen näytteiden ennakollinen kerääminen saattaa olla perusteltua samaan tapaan kuin ns. atarivalvonta ja rikosten tekotapojen ja rikoksen tekijöiden aliaksien kerääminen ja rekisteröinti. Tämä kohta hallituksen esityksessä menee kuitenkin lähimmäksi sitä rajaa, millaisia valtuuksia voidaan tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä viranomaisille antaa. HM 6 :n 3 momentissa säädetyt mielivaltaisuuden kiellon ja lakitason sääntelyn vaatimukset näyttävät tässä tapauksessa toteutuvan. Näytteiden ottamista (vastoin henkilön suostumusta) ei voida pitää samalla tavoin "välttämättömänä" kuin rikoksesta epäillystä otettavia näytteitä. Näytteillä ei olisi merkitystä muiden kuin rikoksenuusijoiden tapauksessa ja vain murto-osasta heistäkin (niille jotka ovat voineet syyllistyä tiettyyn uuteen rikokseen, asuvat rikospaikkakunnalla esim.). Myöskin tällä kohtaa tulee arvioitavaksi se, onko näiden näytteiden ottaminen ilman konkreettista rikosepäilyä hyväksyttävää. Tämän arvioiminen ei ole valtiosääntöoikeuden keinoin suoritettavissa, vaan kysymyksessä on arvostuksenvarainen asia. Välillisesti asian arviointiin liittyy syyttömyysolettama, joka voi sisältyä HM 6 a :ään, ja joka on nimenomaisesti säädetty Euroopan neuvoston ihmisoikeusyleissopimuksen 6 artiklan 2 kappaleessa:" Jokaista rikoksesta epäiltyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen". Nyt ei ole suoranaisesti kysymys konkreettisesta rikosepäilystä. Jon-

10 10 kinlainen välillinen syyllisyysolettama tähän järjestelyyn kuitenkin liittyy: arvellaan, että törkeistä väkivalta- ym. rikoksista tuomitut uusivat tekonsa. Säännöstä tulkintaan siten, että ketään ei saa kohdella syyllisenä ennen syytteen vahvistavaa oikeuden tuomiota. 4 Ihmisoikeusyleissopimuksen kannalta merkillepantava on niin ikään hallituksen esityksessä mainittu suositus vuodelta Kun tällainen suositus on järjestössä hyväksytty, sen voidaan katsoa osoittavan, että suosituksen sisältämät toimenpiteet eivät ole ihmisoikeusyleissopimuksen vastaisia. Suosituksen mukaisia ovat rikosepäilyyn liittyvät DNA-tutkimukset. Lisäksi tulokset voidaan rekisteröidä laissa säädetyin edellytyksin. Tulokset voidaan säilyttää, jos henkilö on syyllistynyt vakaviin rikkomuksiin ihmisen henkeä, koskemattomuutta ja turvallisuutta kohtaan. Säännös näyttäisi koskevan vain tapausta, jossa näyte on otettu tällaisen rikoksen tutkinnan yhteydessä, mutta ei sen sijaan sitä, että kaikki lueteltuihin rikoksiin syyllistyneet voisivat joutua tämän toimenpiteen kohteeksi, vaikkei heistä tällaista määritystä ole suoritettu silloin, kun heidän rikoksensa on tutkittu. DNA-tunnisteiden rekisteröiminen pakkokeinolain 6:5 ;n nojalla HM 8 :ssä säädetyn yksityisyyden suojan piiriin liittyy säännös siitä, että henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin laissa. Poliisin DNAtunnisterekisteriä on arvioitava myös tämän säännöksen näkökulmasta. Hallituksen esityksessä perusoikeusuudistuksesta todettiin, että säännös viittaa tarpeeseen lainsäädännöllisesti turvata yksilön oikeusturva ja yksityisyyden suoja henkilötietojen käsittelyssä, rekisteröinnissä ja käyttämisessä. Säännös ei viittaa pelkästään nykyiseen henkilörekisterilakiin (471/87), vaan edellyttää ylipäätään lainsäädännöllisiä järjestelyjä henkilötietojen suojasta. Samalla viitattiin Euroopan neuvoston yleissopimukseen henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä (SoPS 35 ja 36/ 92). Perusoikeuskomitea puolestaan totesi (s. 300), että yksityisyyden suojan turvaaminen edellyttää tiettyjen arkaluonteisten tietojen rekisteröinnin kieltämistä ja rajoittamista. Komitea ei tässä yhteydessä maininnut poliisin rekisterejä. Yksityisyyden suoja poliisin rekistereissä on säädetty lakitasolla, ja voitaneen katsoa, että nyt esitetty rekisteri täyttää henkilörekistereille HM 8,1 :ssä säädetyt edellytykset Poliisin henkilörekisterilain 5 :n 1 momentin mukaan atk-rekistereistä säädetään asetuksella. Säännös lienee nykyisen HM 8,3 :n voimassa ollessa liian avoin. DNA-rekisteri perustetaan sen sijaan lailla. Lakitasossa on niin ikään keskeinen säännös 5 :n viimeinen momentti, joka kieltää tallentamasta DNAtunnisteet, jotka sisältävät tietoja rekisteröitävän henkilökohtaisista ominaisuuksista.

11 11 Hallituksen esityksen mukaan (s.15 palsta 2) poliisin henkilörekisteriasetukseen tulisi lisätä tarpeelliset säännökset DNA-rekisteristä. Asetusmuutokset merkitsisivät lähinnä vain tämän uuden rekisterin lisäämistä aikaisempien joukkoon, joten tämä delegointi mahtunee HM 8,3 ;n puitteisiin. Kuitenkin asetuksella on tarkoitus myös säätää ajasta jonka kuluttua merkintä on rekisteristä poistettava. Puolustusvoimien palveluksessa olevien poliisivaltuuksia omaavien virkamiesten rekisterejä koskeneessa lausunnossa katsottiin perustuslain vastaiseksi se. että rekisterissäoloajasta säädettiin yksinomaan lakitasossa. Todettakoon tässä, että poliisin henkilörekisterilakia (vuodelta 1995) ei ole tarkasteltu eikä voitukaan tarkastella, uuden perusoikeussäännöstön näkökulmasta. Katson, että lakiehdotus voidaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Ainoastaan toimivaltuus rikoksesta tuomitun DNA-tunnisteen ottamiseen ja rekisteröimiseen ilman konkreettista rikosepäilyä on tulkinnanvarainen henkilökohtaisen koskemattomuuden suojan näkökulmasta erityisesti välttämättömyyskriteerin ja sopivuuskriteerin takia. Ilkka Saraviita Kotirauha Viittauksia perustuslakivaliokunnan lausuntoihin. 4 Perustuslakivaliokunta käsitteli hallituksen esitystä televiestintälainsäädännön muuttamisesta. Lakiehdotuksen 29 pykälän mukaan potsia olisi oikeus saada telelaitokselta teleyhteyteen liittyvä tunnistamistietoja törkeissä rikostapauksissa. Perustuslakivaliokunta totesi puhelinsalaisuuden perustuslainturvan sisältämästään lakivarauksesta huolimatta sellaiseksi, ettei tavallisella hilla voida vapaasti säätää millaisia poikkeuksia tahansa puhelinsalaisuudesta, vaan poikkeuksen tulee olla tietyllä tavalla rajoitettu pääsääntönä vallitsevaan puhelinsalaisuuteen nähden. Kun kysymyksessä kuitenkin oli toimenpide, jolla ei puututtu puhelinsalaisuuden ydinsisältöön (puhelun sisältöön) vaan sitä vähäisempi toimenpide, voitiin laki säätää tavallisena lakina. Puhelinsalaisuuteen kajottiin tärkeän ia hyväksyttävänä pidettävän yhteiskunnallisen intressin vuoksi ( vrt. Prvl 4/1986). Laki kaipasi kuitenkin täsmennyksiä ia valtuus tulisi lakisystematiikan kannalta sisällyttää pakkokeinolakiin. Prvl 3/ Alleviivaukset IS.

12 12 Esitykseen sisältyneen lakiehdotuksen mukaan tutkintavankeudesta annettuun lakiin lisätään uusi 13 a, jonka nojalla tutkintavangin puheluja voidaan kuunnella. Ehdotusta on arvioitava hallitusmuodon 12 :n kannalta, jonka mukaan kirje-, lennätin ja puhelinsalaisuus on loukkaamaton, mikäli siitä ei laissa ole poikkeusta säädetty. Lakiehdotuksen 13 a koskee sekä tutkintavangin että sen henkilön asemaa, joka puhelimitse keskustelee vangin kanssa. Valiokunnan käsityksen mukaan on selvää, että se, joka ottaa puhelinyhteyden tutkintavankiin, tulee ainakin lain säätämisen jälkeen olemaan tietoinen puhelun kuuntelumahdollisuudesta. Koska kuuntelumahdollisuus perustuu valiokunnan mielestä tärkeään ia hyväksyttävään yhteiskunnalliseen intressiin ia koskee varsin poikkeuksellista tilannetta, ei säännös tältä osin aiheuta epäilyjä suhteessa hallitusmuodon 12 :ään, vaan asia voidaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Tilanne saattaa olla toinen puhelinyhteyden synnyttyä tutkintavangin aloitteesta, jos toinen osapuoli ei välttämättä tiedä puhelun tulevan rangaistuslaitoksesta eikä myöskään puhelinkuuntelun mahdollisuudesta. Kuuntelumahdollisuuden tärkeimpänä perusteena oleva pyrkimys mitätöidä mahdollinen jälkienpeittämisvaara on kuitenkin tältäkin kannalta arvioiden niin tärkeä, että ehdotus voidaan tällöinkin toisen osapuolen puhelinsalaisuuden estämättä säätää tavallisena lakina. Perustuslakivaliokunta pitää kuitenkin oikeusturvan kannalta edellytyksenä kuuntelun sallimiselle, että kuuntelumahdollisuudesta aina ilmoitetaan myös vastapuolelle. Tämä on välttämätöntä varmistaa lakiin otettavin nimenomaisin säännöksin. Edelleen valiokunta pitää selvänä, että kuuntelumahdollisuuden ulkopuolelle on jätettävä tutkintovangin puhelut vankien oloja valvoville viranomaisille. Prvl 4/1986 Kirje-, lennätin- ja puhelinsalaisuus, sananvapaus, kotirauha, kertomus, parlamentarismi, Euroopan ihmisoikeussopimus HM 10, HM 11, Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että eräiden laissa mainittujen törkeiden rikosten esitutkinnassa voidaan harjoittaa puhelin- tai muuta telekuuntelua. Telekuuntelu voisi kohdistua vain rikoksesta epäillyt telepäätteeseen. Televalvontaa koskevia säännöksiä uudistettiin. Telekuuntelun ja rikoksesta epäillyt teleliittymään kohdistuvan televalvonnan edellytyksenä olisi aina rikoksesta epäillyt lupa, joka voitaisiin antaa enintään kuukaudeksi kerrallaan. Esityksessä ehdotettiin säädettäväksi myös poliisin oikeudesta rikoksen esitutkinnassa kuunnella salaa teknisellä laitteella rikoksesta epäillyt keskusteluja ja tarkkailla teknisellä katselulaitteella epäiltyä. Valiokunnan kannanottoja: Puhelinsalaisuuden suojan on katsottava laajentuneen kattamaan tekniseen kehitykseen perustuvat uudet televiestinnän muodot, joissa välitettävä viesti on tarkoitettuperiaatteessa yhdelle

13 13 vastaanottajalle ( viittaus PeVL 2/1986 kaapelilähetystoiminnasta). Puhelinsalaisuus koskee tällaisen teleyhteyden kumpaakin osapuolta, (viittaus PeVL 4/1986). ja käsittää niin viestin sisällön kuin senkin, ketkä ovat yhteydessä keskenään. Salaisuuden nauttima suoja merkitsee estettä viestin välittömälle kuuntelemiselle sekä myös viestin ja sitä koskevien suojattujen tietojen tallentamiselle ja tallenteen käytölle. Telekuuntelu sekä televalvonta televiestien tunnistamistietojen osalta samoin kuin 4. lakiehdotuksen 2 momentti merkitsevät epäilyksettä puuttumista puhelinsalaisuuden perustuslainturvaan. Teknistä kuuntelua ei arvioitu puhelinsalaisuuden kannalta, koska näillä valtuuksilla viestimiseen ei kajota teleliittymän kautta. Hallitusmuodon sisältämästä lakivarauksesta huolimatta tavallisella lailla ei voida vapaasti säätää millaisia tahansa poikkeuksia puhelinsalaisuudesta, vaan poikkeusten tulee olla jollain tavoin rajattuja vallitsevaan puhelinsalaisuuteen nähden (PeVL 3/1992). Aikaisemmissa em. lausunnoissa valiokunta päätyi tavallisen lainsäätämisjärjestyksen kannalle katsottuaan puhelinsalaisuuden rajoittamisen perustuneen tärkeään ja hyväksyttävänä pidettävään yhteiskunnalliseen intressiin. Jälkimmäisessä tapauksessa oli todettu, että tunnistamistietojen saamisessa kysymys oli puhelinsalaisuuden ydinsisältöön, puhelun sisällön salaisuuden säilyttämiseen verrattuna vähäisemmästä kajoamisesta. Telekuuntelu sinänsä koski puhelinsalaisuuden ydinsisältöä. Puuttumisen tällainen luonne ei yksin ratkaise käsittelyjärjestystä, vaan arvioinnin tulee perustua ehdotetun sääntelyn kokonaisuuteen. Rikosten selvittäminen on yleisen edun vaatima tavoite. Valtuudet rajattiin tapauksiin. joissa oli syytä epäillä rikosta. Tältä osin esitys täytti vaatimuksen perusoikeusrajoituksen tarkkarajaisuudesta, mitä valiokunta on käytännössä pitänyt yhtenä edellytyksenä tavallisen lainsäätämisjärjestyksen käytölle. Valtuudet kytkettiin laissa säädettävään tyhjentävään luetteloon, joten puhelinsalaisuuden suoja säilyy selkeänä. Säätämisjärjestyksen arvioinnissa oli pantava painoa myös niiden yksilön oikeusturvan toteutumiseen vaikuttaville seikoille, joiden perusoikeuksista oli kysymys. Oleellinen oikeusturvakysymys on, että kuunteluvaltuuden edellytyksenä aina on riippumattoman tuomioistuimen antama lupa. Säädettävillä kuuntelukielloillakin on merkitystä. Näin oikeus-turvajärjestelyjä voitiin pitää riittävinä. Sivullisen oikeusturvan kannalta olivat merkityksellisiä säännökset ylimääräisen tiedon käytöstä. Huomiota kiinnitettiin siihen, että lain sanamuoto näytti antavan mahdollisuuden kirjata ylimääräisiä tietoja laajemmin kuin sääntelyn tarkoituksena on ollut. Lakia tuli korjata tältä kohdin. Lakiehdotuksen säännökset telekuuntelusta voitiin säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Televalvonta merkitsi lievempää puuttumista puhelinsalaisuuteen kuin telekuuntelu. Lakiehdotuksen säännös esitutkintaviranomaisen oikeudesta saada televiestejä koskevia tietoja oli laajempi kuin lausunnossa 3/1992 esillä olleessa tapauksessa, mutta tässäkin oli kysymys tärkeänä pidettävästä yhteiskunnallisesta intressistä. Kyseessä oli tärkeä ia hyväksyttävänä pidettävä yhteiskunnallinen intressi. Epäillyt oikeusturvasta oli huolehdittu. Tässä suhteessa laki voitiin säätää tavallisena lakina. Säännösehdotus näytti mahdollistavan sen, että valtuuksia olivat oikeutettuja käyttämään myös yksityisen teleyrityksen palveluksessa olevat henkilöt ilman virkavastuuta. Tämä ei ollut sopusoinnussa valiokunnan omaksumien tulkintojen kanssa (viittaukset lausuntoihin 12/1984 ja 1 /1994). Säännösehdotusta oli

14 14 tässä suhteessa muutettava. 1. lakiehdotuksen mukaan valtioneuvosto antaa eduskunnalle vuosittain kertomuksen telekuuntelun ja -valvonnan käytöstä. Sinänsä kertomuksen on katsottu soveliaiksi eduskunnan ja valtioneuvoston välisissä suhteissa vaikuttavan parlamentarismin periaatteen kannalta (viittaus PeVL 2/1989). Valiokunta ei puoltanut kertomusmenettelyä, koska ao. toiminta oli etäällä valtioneuvoston toiminnasta. Valiokunta piti selviönä, että ylimmät lainvalvojat seuraavat tätä toimintaa. Valiokunta arvioi lakiehdotuksia Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kappaleen näkökulmasta. Valiokunnan käsityksen mukaan lakiehdotuksista ei voida osoittaa kohtaa, jossa perustellusti olisi epäiltävä ehdotetun lainsäädännön ia ihmisoikeussopimusten välistä ristiriitaa, joskaan sivullistahojen oikeusturvajärjestelyjä koskevaa tulkintakäytäntöä ei ole. Lopuksi valiokunta kiinnitti huomiota siihen, että samanaikaisesti eduskunnassa käsiteltävänä olevan poliisilakiesityksen tietyt toimenpide-edellytykset poikkesivat esillä olevista laeista ja esitti sen selvittämistä, voitaisiinko säädökset yhdenmukaistaa. PeVL 8/1994 Tunnistamistiedot Tunnistamistietojen osalta valtiosääntöoikeudellinen merkittävyys johtuu HM 8,2 :stä, jonka mukaan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton (viittaus 3 momenttiin) Valiokunta viittaisi perusoikeusuudistusta edeltävältä ajalta olevaan lausuntoonsa 3/1992. jonka mukaan poliisin oikeus saada teleyhteyteen liittyviä tunnistamistietoja koski silloin turvattua puhelinsalaisuutta. Kysymys oli kuitenkin puhelinsalaisuuden ydinsisältöön, puhelun sisällön salaisuuden säilyttämiseen verrattuna vähäisemmästä kajoamisesta. Asiaan liittyneen tärkeän ia hyväksyttävänä pidettävän yhteiskunnallisen intressin vuoksi tällaisesta poliisin oikeudesta voitiin valiokunnan mielestä säätää tavallisella lailla. Perustuslain nykyinen sanonta luottamuksellisen viestin salaisuuden loukkaamattomuudesta ei sanatarkasti tarkasteltuna välttämättä tarkoita tunnistamistietoja. Perusoikeusuudistuksen yhteydessä esitetyissä perusteluissa tunnistamistiedot kuitenkin luettiin HM 8 :n alaisuuteen. Tähän nähden on selvää, että lakiehdotuksen 50 :n 2 ja 3 momenttia on arvioitava 8 :n 2 ja 3 momentin kannalta. 3 momentin 1 kohdassa on kysymys kotirauhaa vaarantavista rikoksista, joten säännös on ongelmaton. 2 momentissa säädetään toiselle joutuneesta matkaviestimestä, josta lähetettyjä viestejä ei ole rajoitettu rikostyypeittäin. Kun säännös on tarkkarajainen, se voidaan kuitenkin säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä ja sillä on hyväksyttävä peruste, joka liittyy yksilön turvallisuuteen sanan laajassa merkityksessä. Säännöstä on tarkennettava siten, että käy ilmi, että kyseessä on sellaisen rikoksen selvittäminen, jonka kautta matkaviestin on joutunut pois oikealta omistajaltaan. 50 :n 2 momentti koskee telelaskun maksamiseen velvollisen oikeutta saada teleyritykseltä kaikki laskun määräytymiseen liittyvät tunnistamistiedot. Tätä ehdotusta ei suoraan voida arvioida HM 8 :n 3 momentin näkökulmasta; säännökset ainakin ensisijaisesti koskevat julkisen vallan taholta tulevaa puuttumista. Käsillä on perusoikeussuojan kannalta pikemminkin tilanne, jossa taloudellisesti velvoitetulle yksityiselle saatetaan antaa tuottamuksellisen viestin suojan piiriin kuuluvia tunnistamistietoja myös toisen yksityisen ja kolmannen tahon välisestä televiestinnästä. Pelkkä laskun maksamisvelvollisuus ei kuitenkaan perustele oikeutta saada täydelliset tiedot liittymästä otettujen teleyhteyksien numeroista silloin, kun laite on luvallisesti toisen hallinnassa esimerkiksi palvelussuhteen perusteella. Välttämätöntä ja oikeasuhtaista tällaisessa tapauksessa on ulottaa tietojensaantioikeus pelkästään ei-täydellisiin teleyhteysnumeroihin niin, että esimerkiksi numerosarjan neljää viimeistä numeroa ei ilmoiteta. Näin rajattuna tunnistamistietojen saamisoikeus on sopusoinnussa hallitusmuodon 8 :n 2 momentin kanssa. Jos täydellisten tunnistamistietojen saamista tällöinkin pidetään joltain osin välttämättömänä, siitä tulee

15 15 säätää 50 :n 3 momentin 1 kohdan tapaan rikosten selvittämiseen liittyen ja ottaen huomioon hallitusmuodon 8 :n 3 momentin säännökset. PeVL 47/1996 Rekisterit Perusoikeudet, kotirauha, henkilötietojen suoja, ihmisoikeusyleissopimus, eduskunnan vaikutusvalta, lakiviittaus, perusoikeusuudistus, yksityiselämän suoja HM 8,1. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa. Puolustusvoimat huolehtisivat tiettyjen, puolustusvoimien palveluksessa olevan henkilön palvelussuhteeseen liittyvien rikosten tutkinnasta sekä turvallisuus- ja valvontatehtävistä sotilaallisen maanpuolustuksen alalla. Laissa säädettäisiin puolustusvoimissa poliisitehtäviä suorittavan virkamiehen toimivaltuuksista, poliisitoimintaa varten ylläpidettävistä henkilörekistereistä ia rekisterin pidosta. Perustuslakivaliokunta: Poliisitoimintaa sääntelevä laki on tyypillisesti sellainen säädös, joka voi herkästi joutua ristiriitaan kansalaisten perusoikeuksien kanssa, kuten valiokunta totesi poliisilakiehdotusta käsitellessään (PeVL 15/1994). Nyt käsillä olevan lakiehdotuksen säännöksistä valtiosääntöoikeudellisesti merkityksellisiä ovat yhtäältä 1 ja 2 luvun säännökset, jotka muodostavat poliisitoiminnalliset valtuudet puuttua eri perusoikeuksiin, ia toisaalta henkilötietojen suojaan vaikuttavat säännökset hallitusmuodon uuden 8 :n kannalta. Lakiin tuli VJ 66 :n näkökulmasta tarkastellen ottaa säännökset, joilla varmistetaan, että käytettäessä esitutkintalain, pakkokeinolain ja poliisilain mukaisia toimivaltuuksia myös näiden lakien sisältämät menettelytapasäännökset tulevat sovellettaviksi. Perusoikeusuudistuksen yhteydessä (PeVM 25/1994) valiokunta tähdensi kotirauhan piiriin ulottuvien toimenpiteiden välttämättömyyttä sen edellytyksenä, että niistä voidaan säätää tavallisella lailla. Valiokunnan käsityksen mukaan puolustusvoimien turvallisuus- ia valvontatehtävien osalta ei ole löydettävissä sellaista hallitusmuodon 8.3 :n ensimmäisessä virkkeessä edellytettyä perustetta, joka välttämättömyydellä oikeuttaisi toimenpiteiden ulottumisen kotirauhan piiriin. Lakiehdotus on muutettava tältä osin. Henkilötietojen suojan osalta (HM 8.IS) lakiviittaus edellyttää perusoikeusuudistuksen mukaisesti lainsäätäjän säätävän tästä oikeudesta, mutta jättää sääntelyn yksityiskohdat lainsäätäjän harkintaan. Lainsäätäjän liikkuma-alaa rajoittaa toisaalta kuitenkin se. että henkilötietojen suoja osittain sisältyy samassa momentissa lähtökohtaisesti suojatun yksityiselämän suojan piiriin. Pääesikunta saa laajat tietojensaantioikeudet muualla pidettäviin rekistereihin. Hallitusmuodon 8.1 S:n kannalta on ensisijaisinta, että tällaiset seikat järjestetään lain säännöksin. Ehdotetussa sääntelyssä on hyväksyttävästi pyritty yksityiskohtaisten säännösten antamiseen yleisluontoisuuden asemesta. Lain yleinen lähtökohta on siten asianmukainen. Säännösehdotusten yksityiskohtien osalta valiokunta on pyrkinyt arvioimaan niiden täsmällisyysastetta oikeusvarmuuden osalta. Sisällön tarkkuudessa olleiden tiettyjen heikkouksien ei katsottu olevan ristiriidassa HM 8,1 :n säännöksen kanssa, mutta

16 16 valiokunnan käsityksen mukaan tarkkuuden lisääminen olisi suotavaa. Epäkohtien suhde perustuslainmukaisuuteen voi tulla selvitettäväksi jälkikäteen (sic/is). On tähdennettävä perusoikeuksien turvaamista käytännön toiminnassa. Valiokunta luetteli joukon säännöksiä, joissa olisi tarkentamisen varaa. Valiokunta kiinnitti huomiota 18 :ään, koska se valtuuttaisi asetuksella säätämään henkilörekistereihin talletettujen tietojen säilytysajoista. Myös tämä seikka kuuluu hallitusmuodon 8 :n 1 momentissa ilmaistun lailla säätämisen -vaatimuksen piiriin. Ehdotetussa muodossaan säännös on perustuslainvastainen, koska asia jäisi kokonaan säädettäväksi lakia alemmalla tasolla. Lakiehdotuksen 19, 3 vastaa olennaisilta osin poliisilain 43,3 :ää, jota sisällöltään vastanneesta ehdotuksesta perustuslakivaliokunta (PeVL 15/1994) esitti täsmennyshuomautuksen mm. Euroopan ihmisoikeussopimuksen johdosta. Valiokunnan käsityksen mukaan käsillä olevaa säännöstä on syytä tarkentaa edes siten, että vaitiolovelvollisuuden estämättä asia saadaan ilmaista vain sellaisille tahoille, joille on säädetty oikeus saada tieto salassa pidettävästä seikasta. PeVL 8/1995 Muita seikkoja. Lakiehdotuksen 20 f :n 2 momentin mukaan tarkkailun ja teknisen tarkkailun avulla hankitun aineiston liittämisestä tullilaitoksen henkilörekistereihin " säädetään erikseen". Kun otetaan huomioon HM 8,1 :n sääntelyvaraus henkilötietojen suojasta, on viittausta täsmennettävä lähinnä niin, että asiasta säädetään "lailla". Valiokunta esitti muutamia teknisiä tarkistuksia. PeVL 2/1996. Henkilötunnusmerkit Käsitellessään pakkokeinolakia perustuslakivaliokunta, arvioi säännöksiä henkilökatsastuksesta, humalatilatutkimuksesta ia henkilötuntomerkkien ottamisesta henkilökohtaisen koskemattomuuden suojan suhteen ia viittasi HM 12 pykälän suojasäännöksiin rikostutkinnan yhteydessä. Perustuslakivaliokunta piti tärkeänä, että esitutkinnassa noudatettavista periaatteista ja menettelytavoista säädetään lailla. Tämä vähentää tarvetta antaa asetuksella säännöksiä tai hallinnollisessa järjestyksessä määräyksiä ainakaan sellaisista seikoista, jotka vaikuttaisivat suoranaisesti esitutkinnan kohteina olevien kansalaisten asemaan. Valiokunnan käsityksen mukaan sääntelyssä tuleekin vastaisuudessa pitäytyä pääsääntöisesti lakitasolla. Lailla alemmalla tasolla saattaa olla paikallaan antaa asianomaisille viranomaisille toimintaohjeita, joilla pyritään edistämään lainsäädännön toimeenpanoa käytännössä. Viranomaistoiminnan tämäntapainen ohjaus yhdessä viranomaisten toimintaedellytysten riittävyyden kanssa viime kädessä vaikuttavat siihen, kuinka lainsäännön käytännön toteutuksessa onnistutaan ja kuinka hyvin kansalaisen oikeusturva toteutuu. Esitetyillä säännöksillä oli tavanomaista kiinteämpi yhteys hallitusmuodon perusoikeussäännöksiin, joten valiokunta piti aiheellisena käsitellä myös eräitä sääntelyn toteuttamistapaa koskevia kysymyksiä. Valiokunta kiinnitti huomiota siihen, että esitutkintalaissa ja pakkokeinolaissa ei ole yleistä periaatesäännöstä siitä, millaisten periaatteiden ja tavoitteiden sitomia viranomaiset ovat käyttäessään

17 17 valtaa puuttua kansalaisten perusoikeuksiin. Valiokunnan mukaan perusoikeuksien merkitystä ja erityistä suojaa korostavalla säännöksellä olisi merkitystä virkamiesten koulutuksessa ja myös valtuuksien käytön jälkivalvonnassa. Prvl 4/1986