Valtion ja kunnan suhde

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtion ja kunnan suhde"

Transkriptio

1 Valtion ja kunnan suhde Lakiasiain johtaja Arto Sulonen

2 Valtio-kuntasuhteen perustuslailliset reunaehdot 1. Eduskunnan budjettivalta =Maan hallitus ei voi sopia eduskunnan puolesta 2. Kuntien itsehallinto =Suomen Kuntaliitto ei voi sopia kuntien puolesta Arto Sulonen

3 Peruspalveluohjelmamenettely Menettelyn kolme komponenttia» Osa valtion talousarvion valmistelua Käytännössä peruspalveluohjelma on osa kehysmenettelyä ja peruspalvelubudjetti osa valtion talousarvioesityksen yleisperusteluja» Poikkihallinnollisuus Johtaa peruspalveluohjelman ministeriryhmä, valmisteluelimenä sihteeristö» Osa valtion ja kuntien välistä neuvottelumenettelyä Suomen Kuntaliiton edustajien rooli pysyvinä asiantuntijoina peruspalveluohjelman ministerityöryhmässä Kunnallistalouden ja hallinnon neuvottelukunta (Kuthanek) Arto Sulonen

4 Menettelyn kattavuus Kuntien järjestämis- tai rahoitusvastuulla olevat palvelut Pääpaino sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetus- ja kulttuuritoimen palveluissa Arto Sulonen

5 Kuntalain säännökset (1) Peruspalveluohjelmassa arvioidaan:» kuntien toimintaympäristön ja palvelujen kysynnän muutoksia,» kuntatalouden kehitystä,» kuntien tehtävien muutoksia sekä» kuntien lakisääteisten tehtävien rahoitustarvetta, kehittämistä ja tuottavuutta. Peruspalveluohjelmassa tehdään ohjelma tulojen ja menojen tasapainottamisen edellyttämistä toimenpiteistä. Kuntataloutta arvioidaan kokonaisuutena, osana julkista taloutta ja kuntaryhmittäin Arto Sulonen

6 Kuntalain säännökset (2) Peruspalvelubudjetti» Peruspalvelubudjetissa arvioidaan kuntatalouden kehitys sekä valtion talousarvioesityksen vaikutukset kuntatalouteen.» Peruspalvelubudjettitarkastelu laaditaan valtion talousarvioesityksen yhteydessä ja se on osa talousarvioesityksen yleisperusteluita Arto Sulonen

7 Kuntalain säännökset (3) Kunnallistalouden ja -hallinnon neuvottelukunta Neuvottelun kohteena lainsäädäntö, periaatteellisesti tärkeät ja laajakantoiset kunnallishallinnon ja -talouden asiat sekä valtion- ja kunnallistalouden yhteensovittaminen toimii valtiovarainministeriön yhteydessä valmistelee peruspalveluohjelmaan liittyvän kuntatalouden kehitysarvion seuraa, että peruspalveluohjelma otetaan huomioon kuntia koskevan lainsäädännön ja päätöksien valmistelussa. käsittelee valtion ja kuntien välistä kustannustenjakoa Arto Sulonen

8 Rahoitusperiaatteen toteutumisen arviointi Suomen Kuntaliitto perustuslakivaliokunnassa lokakuussa 2013» Rahoitusperiaatteen toteutuminen on tällä hetkellä alati lisääntyneiden tehtävien ja velvoitteiden sekä mittavien valtionosuusleikkausten vuoksi vakavasti uhattuna» Tulisi mahdollisimman pian sopia yleisesti hyväksytystä mekanismista, jonka pohjalta voitaisiin arvioida kuntien tehtäviä ja niiden rahoituksen tasapainoa perustuslaissa turvatun rahoitusperiaatteen toteutumisen näkökulmasta Arto Sulonen

9 Hallituksen päätös rakennepoliittiseen ohjelman toimeenpanosta (1) Uusi kuntatalouden ohjausjärjestelmä sisällytetään uuteen kuntalakiin pitkäjänteisyytensä ja sitovuutensa osalta verrattavissa valtiontalouden kehysmenettelyyn Lähtökohtana julkisen talouden suunnitelma, joka sisältää seuraavat alasektorit: valtiontalouden kuntatalouden lakisääteiset työeläkerahastot ja muut sosiaaliturvarahastot Arto Sulonen

10 Hallituksen päätös rakennepoliittiseen ohjelman toimeenpanosta (2) Julkisen talouden suunnitelmassa asetetaan kullekin alasektorille BKT osuutta koskevat tasapainotavoitteet esitetään sektorikohtaiset yksilöidyt toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi tueksi kuntatalouden rahoituskehys (euromääräinen rajoite valtion toimesta aiheutuville kuntatalouden menojen lisäykselle) yksittäisen kunnan alijäämän kattamisvelvollisuutta koskevia säännöksiä tiukennetaan ja ne ulotetaan myös kuntayhtymiin Arto Sulonen

11 Hallituksen päätös rakennepoliittiseen ohjelman toimeenpanosta (3) Kuntatalousohjelma sisältää julkisen talouden suunnitelmaan edellyttämät toimenpiteet sovittaa yhteen kuntien tehtävät ja velvoitteet sekä niiden rahoituksen (vero- ja maksutulot, veropohja, valtionosuudet, tuottavuuden kehitys, tehtäviä ja velvoitteita koskevat valtion toimet) korvaa peruspalveluohjelman ja peruspalvelubudjetin on sisällöltään peruspalveluohjelmaa laajempi sisältäen lakisääteisten tehtävien lisäksi myös kuntien muut tehtävät Arto Sulonen

12 Hallituksen päätös rakennepoliittiseen ohjelman toimeenpanosta (4) Kuntatalousohjelman valmisteluprosessi ei poikkea peruspalveluohjelman valmistelusta poikkihallinnollisuus hallituksen sisällä Suomen Kuntaliitto osallistuu pysyvänä asiantuntijana Arto Sulonen

13 Hallituksen päätös rakennepoliittiseen ohjelman toimeenpanosta (5) Hallitus katsoo, että se pidättäytyy uusien, kuntien menoja lisäävien tehtävien ja velvoitteiden antamisesta ilman, että se päättää samalla vastaavansuuruisista tehtävien ja velvoitteiden karsimisesta tai uusien tehtävien ja velvoitteiden täysimääräisestä rahoittamisesta. Tätä periaatetta sovelletaan kehyspäätökseen nähden uusiin hankkeisiin. Tämän lisäksi kehykseen jo sisältyviä kuntien menoja lisääviä hankkeita arvioidaan kriittisesti kehyspäätöksen yhteydessä. Erittäin kannatettavaa, mutta periaatetta tulisi soveltaa myös 1. hankkeisiin joista on jo päätetty kehyksen yhteydessä, mutta niiden toimeenpano on siirtynyt myöhemmäksi (esim. työmarkkinatukiuudistus vuoden 2015 alusta lukien) sekä 2. seuraavan hallituksen ohjelmassa Arto Sulonen

Porin seudun kuntarakenneselvitys

Porin seudun kuntarakenneselvitys Porin seudun kuntarakenneselvitys Hallituksen rakennepolitiikan linjaukset Ohjausryhmän 13.12.2013 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi Oy 18.12.2013 Page 1 18.12.2013 Page 2 Osasto 3 pp.kk.vvvv

Lisätiedot

Kuntien makrotalouden ohjauksen kehittäminen. Jukka Pekkarinen

Kuntien makrotalouden ohjauksen kehittäminen. Jukka Pekkarinen Kuntien makrotalouden ohjauksen kehittäminen Jukka Pekkarinen 20.11.2013 Budjettidirektiivi-työryhmän ehdotuksia Julkista taloutta tarkastellaan hallituksen päätöksenteossa kokonaisuutena, ei keskitytä

Lisätiedot

Kuntamarkkinat - Julkisen talouden tasapaino ja velkaantuminen - Tausta - Kolme uutta kunta-asiaa 8.5.2014 Martti 10.9.2014 MarttHete i Het mäki emäki

Kuntamarkkinat - Julkisen talouden tasapaino ja velkaantuminen - Tausta - Kolme uutta kunta-asiaa 8.5.2014 Martti 10.9.2014 MarttHete i Het mäki emäki Kuntamarkkinat - Julkisen talouden tasapaino ja velkaantuminen - Tausta - Kolme uutta kunta-asiaa 8.5.2014 Martti Hetemäki 10.9.2014 Martti Hetemäki Kunnat Paikallishallinnon velka/bkt, % BKT, 2005 1.

Lisätiedot

HE 129/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kuntalakia siten, että siinä säädettäisiin peruspalveluohjelmamenettelystä

HE 129/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kuntalakia siten, että siinä säädettäisiin peruspalveluohjelmamenettelystä Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kuntalakia siten, että siinä säädettäisiin peruspalveluohjelmamenettelystä sekä liikelaitoskuntayhtymän

Lisätiedot

Maakuntakierros Kari Nenonen varatoimitusjohtaja

Maakuntakierros Kari Nenonen varatoimitusjohtaja Maakuntakierros 2011 Satakunta 2.11.2011, Harjavalta Kari Nenonen varatoimitusjohtaja Suomen Kuntaliiton yksiköt Kuntatalous Lakiasiat Alue- ja elinkeinokehitys Toimitusjohtaja Varatoimitusjohtajat Opetus

Lisätiedot

Kuntatalouden hallinta

Kuntatalouden hallinta Kuntatalouden hallinta Jukka Pekkarinen Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden seminaari 2.12.2014 Finlandia-talo Kuntatalouden tila heikentynyt haasteena kestävyyden turvaaminen Kuntatalouden tulot eivät

Lisätiedot

Kokemukset uudistetusta kuntatalouden ohjauksesta ja tulevaisuuden näkymät muuttaako maku-sote-uudistus kuntatalouden ohjausta?

Kokemukset uudistetusta kuntatalouden ohjauksesta ja tulevaisuuden näkymät muuttaako maku-sote-uudistus kuntatalouden ohjausta? Kokemukset uudistetusta kuntatalouden ohjauksesta ja tulevaisuuden näkymät muuttaako maku-sote-uudistus kuntatalouden ohjausta? 12.9.2018 Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat Tilaisuuden ohjelma Finanssineuvos

Lisätiedot

Kuntatieto-ohjelman toimeenpanossa otetaan huomioon kuntatalouden ohjauksen edellyttämät tietotarpeet.

Kuntatieto-ohjelman toimeenpanossa otetaan huomioon kuntatalouden ohjauksen edellyttämät tietotarpeet. Rakennepoliittinen ohjelma Toimenpide 3.1: Kuntatalouden tasapainon turvaamiseksi kuntien talousohjausjärjestelmässä uudistetaan valtionosuusjärjestelmä sekä tehostetaan peruspalveluohjelmamenettelyn pitkäjänteisyyttä,

Lisätiedot

Kuntalain uudistus ja kunnan talouden sääntely. Arto Sulonen Johtaja, lakiasiat

Kuntalain uudistus ja kunnan talouden sääntely. Arto Sulonen Johtaja, lakiasiat Kuntalain uudistus ja kunnan talouden sääntely Arto Sulonen Johtaja, lakiasiat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Kuntauudistus, kuntalaki, VOS ja sote ovat yksi kokonaisuus Kuntarakenneuudistus muodostaa perustan

Lisätiedot

Maakuntien talouden ohjaus. Hallintovaliokunta Neuvotteleva virkamies Tanja Rantanen, VM

Maakuntien talouden ohjaus. Hallintovaliokunta Neuvotteleva virkamies Tanja Rantanen, VM Maakuntien talouden ohjaus Hallintovaliokunta 28.3.2017 Neuvotteleva virkamies Tanja Rantanen, VM 1 27.3.2017 Etunimi Sukunimi Maakuntatalouden ohjaus Tavoitteena varmistaa samanaikaisesti rahoitusperiaatteen

Lisätiedot

Kuntatalouden ohjaus ja Kuntatieto-ohjelma

Kuntatalouden ohjaus ja Kuntatieto-ohjelma Kuntatalouden ohjaus ja Kuntatieto-ohjelma Katsaus kuntatalouden ohjaukseen valtiovarainministeriössä ja Kuntatieto-ohjelman toimenpiteisiin tietotarpeiden täyttämisessä Jani Pitkäniemi VM/KAO Jani Heikkinen

Lisätiedot

Finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan vaalikausiraportiksi Eduskunnalle

Finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan vaalikausiraportiksi Eduskunnalle Lausunto 1 (3) RV, MP 3.12.2014 Dnro 5286/90/2014 Valtiontalouden tarkastusvirasto PL 1119 00101 HELSINKI Lausuntopyyntönne 19.11.2014 Finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan vaalikausiraportiksi

Lisätiedot

Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuudet 6 ja 7 huhtikuuta 2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen

Lisätiedot

Yleiskuva maakuntien ohjauksesta ja rahoituksesta. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9.

Yleiskuva maakuntien ohjauksesta ja rahoituksesta. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9. Yleiskuva maakuntien ohjauksesta ja rahoituksesta Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9.2017 1 Maakuntien rahoitus Yleistä maakuntien rahoituksesta 2 3 Maakuntien

Lisätiedot

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta 22.9.2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Lausuntoluonnoksen tarkoitus Tukea kuntia niiden valmistellessa omia lausuntojaan Antaa kunnille

Lisätiedot

Maakuntien ohjaus. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat

Maakuntien ohjaus. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat Maakuntien ohjaus Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat 13.9.2017 1 Uudistuksen tavoitteet Sosiaali ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi ja terveyseroja,

Lisätiedot

Sote-ratkaisun huomioiminen rahoitusselvityksessä. Kirsi Varhila STM

Sote-ratkaisun huomioiminen rahoitusselvityksessä. Kirsi Varhila STM Sote-ratkaisun huomioiminen rahoitusselvityksessä Kirsi Varhila STM Palvelujen järjestäminen ja tuottaminen Sote-alue Yhtymäkokous ja hallitus Toimintasuunnitelma, budjetti, järjestämispäätös Tukipalvelut

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa 16.10.2015 Hannele Savioja Rahoitusasematavoitteet Hallitus on päättänyt seuraavista sitovista vaalikauden nimellisistä rahoitusasematavoitteistaan: valtiontalouden

Lisätiedot

Kuntien tuottavuustyö välineitä palvelujen kehittämiseen

Kuntien tuottavuustyö välineitä palvelujen kehittämiseen Kuntien tuottavuustyö välineitä palvelujen kehittämiseen Kestävä julkinen talous kuntapalvelujen turvaajana Kuntien tuottavuusseminaari Savoy-teatteri 16.6.2011 Ylijohtaja Päivi Laajala Tuottavuuden parantaminen

Lisätiedot

Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013

Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 Vaihtoehtoja leikkauslistoille Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 1 Mistä ratkaisu kuntien rahoituskriisiin? Pääomatulot kunnallisverolle: Vuoden

Lisätiedot

Maakuntien resurssiohjaus

Maakuntien resurssiohjaus Maakuntien resurssiohjaus 29.6.2016 1 Maakuntien resurssiohjauksen kokonaisuus Julkisen talouden suunnitelma - Maakuntataloudelle asetetut tavoitteet - Maakuntien tehtävien ja rahoituksen arviointi Valtion

Lisätiedot

Rahoitusperiaate ja sen toteutuminen

Rahoitusperiaate ja sen toteutuminen Rahoitusperiaate ja sen toteutuminen Tanja Matikainen OTT, Kunnanjohtaja Kuntajohtajapäivät, Pori 29.8.2014 2.9.2014 1 Rahoitusperiaatteen tausta Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 9.2 artikla

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu Miten kunnat tasapainottavat jatkossa taloussuunnitelmansa? Arto Sulonen

Kuntalaki uudistuu Miten kunnat tasapainottavat jatkossa taloussuunnitelmansa? Arto Sulonen Kuntalaki uudistuu Miten kunnat tasapainottavat jatkossa taloussuunnitelmansa? Arto Sulonen 18.6.2013 Talousjaostossa käsitellyt asiakokonaisuudet Konserninäkökulman vahvistaminen Verokatto Menokatto Lainakatto

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma ja valtion TMAE uusi julkisen talouden ohjausjärjestelmä - hallitusohjelman toimeenpano

Kuntatalousohjelma ja valtion TMAE uusi julkisen talouden ohjausjärjestelmä - hallitusohjelman toimeenpano Kuntatalousohjelma ja valtion TMAE 2016 - uusi julkisen talouden ohjausjärjestelmä - hallitusohjelman toimeenpano Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Reijo Vuorento Apulaisjohtaja 18.11.2014 Kuntatalouden uusi

Lisätiedot

Maakuntien sote- ohjaus

Maakuntien sote- ohjaus Maakuntien sote ohjaus Hallintovaliokunta 28.3.2017 Hallitusneuvos RiittaMaija Jouttimäki STM 1 28.3.2017 Sotepalvelujen ohjaus Tavoitteena varmistaa Perustuslaissa turvatut riittävät sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys

Vuoden 2018 talousarvioesitys Vuoden 2018 talousarvioesitys Valtion toimenpiteiden yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta noin 130 miljoonaa euroa. Kilpailukykysopimus ja indeksikorotusleikkaukset leikkaavat valtionosuusrahoitusta

Lisätiedot

Maakuntien taloudellinen itsehallinto

Maakuntien taloudellinen itsehallinto Maakuntien taloudellinen itsehallinto Kuntamarkkinat Arto Sulonen, lakiasiain johtaja, Suomen Kuntaliitto Kunnallinen itsehallinto (perustuslaki 121 ) Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Lakiasiain johtaja Arto Sulonen. Oulu 18.9.2015

Lakiasiain johtaja Arto Sulonen. Oulu 18.9.2015 Kuntaliiton ja Pohjois-Pohjanmaan liiton ajankohtaisseminaari Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Oulu 18.9.2015 Normipurku hallitusohjelmassa (1) Hallitusohjelma

Lisätiedot

Pääekonomisti vinkkaa

Pääekonomisti vinkkaa Pääekonomisti vinkkaa Vinkki 2:Kuntatalouden tila 2018 Tilastokeskuksen otospohjainen kuntataloustilasto vuoden 2018 alkupuolelta kertoo, että kuntatalous kehittyi odotuksiin nähden varsin heikosti. Kuntien

Lisätiedot

Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2015, K 17/2015 vp ja K 9/2015 vp

Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2015, K 17/2015 vp ja K 9/2015 vp Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2015, K 17/2015 vp ja K 9/2015 vp Budjettivalvontapäällikkö, KTT Heidi Silvennoinen Ekonomisti, KTT Jenni Jaakkola 20.10.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Julkisen

Lisätiedot

Normihanke. Seminaari lakiasiain johtaja Kari Prättälä

Normihanke. Seminaari lakiasiain johtaja Kari Prättälä Normihanke Seminaari 3.9.2009 lakiasiain johtaja Kari Prättälä Hallituksen politiikkariihi 24.2.2009 1. Valtio käynnistää yhteistyössä Kuntaliiton kanssa normitalkoot, joissa kartoitetaan ja pyritään poistamaan

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Tuottavuustyön historiaa valtio kunta -yhteistyössä Peruspalveluohjelmassa

Lisätiedot

Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen

Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen Onnistuva Suomi tehdään lähellä Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen (=kuntatalousohjelman) kuntatalousvaikutukset Reijo Vuorento 20.9.2018 Twitter:@Reijosergio Tiivistelmä 1/2 = osa hallituksen budjettipäätöstä

Lisätiedot

Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat

Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet 9.9.2015 Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat Esitys Talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa ja kunnissa Julkisen talouden suunnitelma ja hallitusohjelma

Lisätiedot

Uudet kunnat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 2.10.2013

Uudet kunnat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 2.10.2013 Uudet kunnat Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri Kunnilla keskeinen rooli julkisen talouden rakennemuutoksessa Kuntien tehtäviä tai niiden perusteella säädettyjä velvoitteita arvioidaan vuosina

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. 3.10.2014 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen

Luonnos hallituksen esitykseksi kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. 3.10.2014 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Luonnos hallituksen esitykseksi kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 3.10.2014 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Sääntely- ja toimintaympäristön muutokset vuoden 1995 jälkeen EU jäsenyys (julkiset

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 122/2004 vp kuntien valtionosuuslain 30 :n, sosiaalija terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 b :n, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä

Lisätiedot

Kuntatalouden syyskuulumiset

Kuntatalouden syyskuulumiset Kuntatalouden syyskuulumiset Maakuntaliitot alueellisena, kansallisena ja kansainvälisenä toimijana yhteistyössä kuntien kanssa. Sanna Lehtonen @LehtonenKL 25.9.2019 1 Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5. Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019

Lisätiedot

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Projektiryhmän liite 3 Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Maakuntauudistuksen projektiryhmä 4.10.2016 29.9.2016 1 Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen VALTUUSTO Maakuntastrategia

Lisätiedot

Erityisiä huomautuksia uudistukseen liittyen

Erityisiä huomautuksia uudistukseen liittyen Käännös Asia Hallituksen esitys (HE 15/2017 vp) maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus ja kuntatalouden näkymät

Kilpailukykysopimus ja kuntatalouden näkymät Kilpailukykysopimus ja kuntatalouden näkymät Kilpailukykysopimuksen vaikutukset kuntatalouteen Kilpailukykysopimuksen kokonaisvaikutus kuntataloutta vahvistava Hillitsee kuntatalouden menojen kasvua Työnantajamaksualennukset

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma

Julkisen talouden suunnitelma Julkisen talouden suunnitelma Taloustorstai 22.3.2018 @MinnaPunakallio pääekonomisti Julkisen talouden suunnitelma 2019-2022 julkaistaan 13.4.2018 http://vm.fi/valtion-talouden-kehykset Samaan aikaan julki

Lisätiedot

HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta

HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslakia ja tuloverolakia

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Talouden ohjaus. Maakuntafoorumi Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö

Talouden ohjaus. Maakuntafoorumi Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Talouden ohjaus Maakuntafoorumi 13.6.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Kuntatalouden ohjaus on muuttunut vuosien varrella Kunta-valtio-suhteessa 1970-luvun alku oli käänteentekevä:

Lisätiedot

Budjettiriihen tulemat PPB 2013 Kuntamarkkinat 12.-13.9.2012

Budjettiriihen tulemat PPB 2013 Kuntamarkkinat 12.-13.9.2012 Budjettiriihen tulemat PPB 2013 Kuntamarkkinat 12.-13.9.2012 Reijo Vuorento apulaisjohtaja Peruspalveluohjelmamenettely - Peruspalveluohjelma (PPO) on osa valtiontalouden kehystä - PPO annetaan eduskunnalle

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Neuvotteleva virkamies Lauri Taro / budjettiosasto YmV:n kuuleminen Kansantalouden kehitys ennuste, syyskuu 2015 2012 2013*

Lisätiedot

Kuntaliiton ajankohtaiset. Kirsi Rontu

Kuntaliiton ajankohtaiset. Kirsi Rontu Kuntaliiton ajankohtaiset Kirsi Rontu Kuntalain kokonaisuudistus Hallitus antoi esityksensä uudeksi kuntalaiksi Eduskunta hyväksyi 13.3.2015 uuden kuntalain ja siihen liittyvät lait. Uusi kuntalaki on

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Budjettia tehdään haasteellisessa taloustilanteessa Suomen kansantalous supistui v.

Lisätiedot

Valtionosuudet Sanna

Valtionosuudet Sanna Valtionosuudet 2.5.2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl Sannalle tulleita kysymyksiä Miten arvioida vuoden 2020 valtionosuuksia? Onko oletettavissa, että valtionosuudet laskisivat seuraavien parin vuoden aikana

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi

Lisätiedot

Valtionosuudet. Sannalle tulleita kysymyksiä. Taloustorstai. Sanna

Valtionosuudet. Sannalle tulleita kysymyksiä. Taloustorstai. Sanna Valtionosuudet Taloustorstai Sanna Lehtonen @lehtonenkl 2.5.2019 Sannalle tulleita kysymyksiä Miten arvioida vuoden 2020 valtionosuuksia? Onko oletettavissa, että valtionosuudet laskisivat seuraavien parin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma

JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma Versio: Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Soveltamisala... 2 3 Viittaukset... 2 4 Termit ja lyhenteet... 2

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

Kuntatalouden. makroohjauksen. kehittäminen 6/2014. Taloudelliset ja talouspoliittiset katsaukset

Kuntatalouden. makroohjauksen. kehittäminen 6/2014. Taloudelliset ja talouspoliittiset katsaukset Kuntatalouden makroohjauksen kehittäminen 6/2014 Taloudelliset ja talouspoliittiset katsaukset Kuntatalouden makro-ohjauksen kehittäminen Valtiovarainministeriön julkaisuja 6/2014 Taloudelliset ja talouspoliittiset

Lisätiedot

HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi 21.1.2014 Yleistä Osa säännöksistä ehdottomia Osa ns. perälautasäännöksiä; kunnat voivat sopia asiasta, mutta

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden

Lisätiedot

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen.

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen. Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta 25.10.2016 Matti Lipsanen www.omahäme.fi Lausunnon taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö lähettivät sote- ja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Julkisen talouden uusi ohjausjärjestelmä

Julkisen talouden uusi ohjausjärjestelmä Julkisen talouden uusi ohjausjärjestelmä kuntatalouden tasapainosta ylijäämään Kirjoittajat Korento Sari Pukki Heikki Punakallio Minna Soosalu Ilari Vaine Jari Vuorento Reijo Ylitalo Marja-Liisa Suomen

Lisätiedot

Yhteinen savotta, yhteinen strategia

Yhteinen savotta, yhteinen strategia Yhteinen savotta, yhteinen strategia AVIen ja ELY-keskusten yhteisen strategia-asiakirjan 2016-2019 valmistelu Aluetilaisuudet Rovaniemi, Helsinki, Seinäjoki ja Mikkeli Anu Nousiainen ja Marja-Riitta Pihlman

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät 8.11.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kuntatalouden tila ja hallituksen kuntatalouden toimia ohjaava tavoite Vaimeasta talouskasvusta huolimatta kuntatalouden

Lisätiedot

OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta

OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta KEMINMAAN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus 07.08.2018 Sivu 1 D/610/00.04.00/2018 327 Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Peruspalveluohjelma ja TME 2015 budjettiriihen tulemat Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Reijo Vuorento apulaisjohtaja, kuntatalous

Peruspalveluohjelma ja TME 2015 budjettiriihen tulemat Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Reijo Vuorento apulaisjohtaja, kuntatalous Peruspalveluohjelma ja TME 2015 budjettiriihen tulemat Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Reijo Vuorento apulaisjohtaja, kuntatalous Budjetin menolinjauksia Vaalikauden sopeutustoimet yht. (veronkiristykset

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5. 2015 Mihin sote kaatui? Sote uudistuksen perustuslailliset kysymykset Kansanvaltaisuus (asukkaiden itsehallinto)» Sote alueet olisivat

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

Valtionosuudet

Valtionosuudet Valtionosuudet 13.6.2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl Harkinnanvarainen valtionosuuden korotus vaikeassa taloudellisessa tilanteessa oleville kunnille haussa nyt! 10 milj. Harkinnanvaraista valtionosuuden

Lisätiedot

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö 1 LUONNOS 23.4.2013 HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa tapahtuvat

Lisätiedot

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Tommi Oikarinen / VM

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Tommi Oikarinen / VM Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli JUHTA:n kokous 25.4.2018 Tommi Oikarinen / VM Tiedonhallintalain suunniteltu sisältö Tiedonhallinnan järjestäminen tiedonhallintayksikössä Tiedonhallinnan edellyttämät

Lisätiedot

HE 236/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon

HE 236/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kuntien talous, valtion ohjaus ja tietotarpeet. Alue ja kuntatilastot muutoksessa - Tilastokeskus

Kuntien talous, valtion ohjaus ja tietotarpeet. Alue ja kuntatilastot muutoksessa - Tilastokeskus Kuntien talous, valtion ohjaus ja tietotarpeet Alue ja kuntatilastot muutoksessa - Tilastokeskus A. Tärkein: Kunnat ovat itsehallinnollisia yksikköjä, joita valtio ei ohjaa, ei ainakaan samassa merkityksessä

Lisätiedot

Kuntia säätelevien tehtävien ja velvoitteiden purkaminen. Kuntaliiton hallituksen työvaliokunta

Kuntia säätelevien tehtävien ja velvoitteiden purkaminen. Kuntaliiton hallituksen työvaliokunta Kuntia säätelevien tehtävien ja velvoitteiden purkaminen Kuntaliiton hallituksen työvaliokunta Kuntaliiton linjaukset Tehtävien ja velvoitteiden purkamisella parannetaan rahoitusperiaatteen toteutumista:

Lisätiedot

Siun soten kehys Omistajaohjaus

Siun soten kehys Omistajaohjaus Siun soten kehys 2018 Omistajaohjaus 10.10.2017 MAKSUSOSUUKSIEN PERUSTEET Perussopimuksen 24 ja 25 Järjestämis- ja tuottamisvastuun aiheuttamat nettokustannukset rahoitetaan jäsenkuntien suorittamalla

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus

Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus 21.5.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Teemaryhmä: Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Erityisasiantuntija Eevaliisa Virnes 27.3.2014 Kuntatalo, Helsinki Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Kansallinen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014 Kuntalain kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu Kuntalain valmistelun organisointi Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä Parlamentaarinen

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus 7.3.2019 Susanna Hyvärinen Kuntaliitto, tietoyhteiskunta Tausta Pääministeri Juha Sipilän hallitus päätti vuoden 2018-2021

Lisätiedot

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä

Lisätiedot

Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Anne-Marie Välikangas

Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Anne-Marie Välikangas Miten tuottavuutta ja tuloksellisuutta on kehitetty tällä hallituskaudella? Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 2.12.2014 Anne-Marie Välikangas KUNTIEN TUOTTAVUUTEEN JA TULOKSELLISUUTEEN VAIKUTTAVIA

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote järjestäminen sekä HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 15.3.2017 Sotejärjestämislain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1(285) HE-luonnos 8.5.2014 Hallituksen esitys eduskunnalle kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi kuntalaki, joka korvaisi

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

PM yliopistojen autonomian laajuudesta oman toimirakenteensa päättämisessä, erityisesti toimipaikkojen ja paikkakuntien osalta Olli Mäenpää 12.5.

PM yliopistojen autonomian laajuudesta oman toimirakenteensa päättämisessä, erityisesti toimipaikkojen ja paikkakuntien osalta Olli Mäenpää 12.5. PM yliopistojen autonomian laajuudesta oman toimirakenteensa päättämisessä, erityisesti toimipaikkojen ja paikkakuntien osalta Olli Mäenpää 12.5.2016 Opetusministeriö on pyytänyt minulta otsikkoaineesta

Lisätiedot

Kuntaliitto ammatillisen koulutuksen edistäjänä. Suomen Kuntaliitto, varatoimitusjohtaja Kari- Pekka Mäki-Lohiluoma Kajaani 25.11.

Kuntaliitto ammatillisen koulutuksen edistäjänä. Suomen Kuntaliitto, varatoimitusjohtaja Kari- Pekka Mäki-Lohiluoma Kajaani 25.11. Kuntaliitto ammatillisen koulutuksen edistäjänä Suomen Kuntaliitto, varatoimitusjohtaja Kari- Pekka Mäki-Lohiluoma Kajaani 25.11.2009 Väestöllinen huoltosuhde 1865-2026 Lähde: tilastokeskus 30.11.2009

Lisätiedot

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013 Kuntauudistus sote kuntien tehtävät Kari Prättälä 2.4.2013 Kehysriihi + rakennelaki Kuntarakennelaki annetaan eduskunnalle huhtikuun alussa siten, että laki voi tulla voimaan 1.7.2013 alkaen. Kuntien tulee

Lisätiedot