Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2015"

Transkriptio

1 Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2015 Energiatehokkuussopimuksen toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelma Seuraaviin listoihin on koottu toimitilakiinteistöjen sopimusyritysten raportoimia säästötoimenpiteitä vuodelta Toimenpiteet ovat pääosin siinä muodossa, kuin ne on raportoitu, vaikka samanlaisia toimenpiteitä on pyrittykin yhdistämään. Mahdolliset tunnistetiedot on poistettu toimenpiteistä. Toimenpiteiden jaottelu on suuntaa-antava ja perustuu pelkästään toimenpiteiden nimiin. Toimenpiteet, joiden nimen perusteella ei voi päätellä mikä säästötoimenpide on ollut, on jätetty pois toimenpiteiden listauksesta, mutta ne ovat mukana alla olevassa taulukossa. Taulukko 1 Vuonna 2015 toteutettujen toimenpiteiden lukumäärän sekä lämmön ja polttoaineiden sekä sähkön säästöjen jakautuminen eri prosessien kesken toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelmassa. Prosessi Toimenpit. lkm Sähkön säästö Osuus sähkön säästöistä Lämmön+pa säästö Osuus lämmön+pa säästöistä kpl MWh/a % MWh/a % Lämmitysjärjestelmä ,3 % ,6 % Perussäätö ja termostaatit ,0 % 817 2,6 % Lämpötilan asetusarvot ,2 % 816 2,6 % Sähkölämmitykset ,1 % 9 0,0 % Muut lämmitystoimenpiteet ,1 % 451 1,4 % Ilmanvaihtojärjestelmä ,6 % ,7 % Aikaohjelmamuutokset ,4 % ,5 % Ohjaustapamuutokset ,1 % ,9 % Puhallin- ja järjestelmäuusinta ,0 % ,1 % Lämmöntalteenotto ,3 % ,9 % Taajuusmuuttajat ,4 % 76 0,2 % Muut ilmanvaihtotoimenpiteet ,5 % 673 2,1 % Valaistus ,7 % 45 0,1 % Käyttövesijärjestelmä % 77 0,2 % Jäähdytykset ,9 % 159 0,5 % Rakenteet ja eristeet % 441 1,4 % Automaatiojärjestelmät ,1 % ,0 % Käyttäjien opastus ja kilpailut ,9 % 911 2,9 % Muut/ei pystytä luokittelemaan ,4 % ,6 %

2 Lämmitysjärjestelmä 7 % Muut/Ei pystytä luokittelemaan 31 % Automaatiojärjestelmät 4 % Rakenteet ja eristykset 1 % Jäähdytysjärjestelmä 1 % Valaistus 0,1 % Käyttövesijärjestelmä 0,2 % Ilmanvaihtojärjestelmä 56 % Kuva 1 Vuonna 2015 toteutettujen toimenpiteiden lämmön ja polttoaineiden säästöjen jakautuminen eri toimenpideluokkiin toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelmassa. Lämmitysjärjestelmä 0,3 % Muut/Ei pystytä luokittelemaan 35 % Ilmanvaihtojärjestelmä 35 % Automaatiojärjestelmät 2 % Jäähdytysjärjestelmä 6 % Valaistus 22 % Kuva 2 Vuonna 2015 toteutettujen toimenpiteiden sähkön sästön jakautuminen eri toimenpideluokkiin toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelmassa.

3 1.1 Lämmitysjärjestelmä Perussäätö ja termostaatit Huonesäätimien asetukset tarkoituksenmukaisiksi Huonesäätimien asetusten läpikäynti Huonesäätimien perusasetuksen nosto (päällekkäisen jäähdytyksen/lämmityksen ehkäisy) Lämmityskattilan (propaani) säännöllinen huolto Lämmitysverkoston perussäätö ja patteritermostaattien ja puhallinkonv. uusim Lämmitysverkoston perussäätö/tasapainotus/perussäätö ja tasapainotus x 4 Patterien termostaatit käyty läpi Patteritermostaattien asetusten läpikäynti Patteritermostaattien/patteri- ja linjasäätöventtiilien vaihto ja verkon perussäätö/tasapainotus x 7 Patteriventtiileiden antureiden uusiminen x 2 Patteriventtiileiden uusiminen Termostaattien asetuksia muutettu x 3 Tyhjien tilojen termostaattiasetukset Lämpötilan asetusarvot Autohallin KK:t 12 asteeseen asetus Etähallinta, lämmitysjärjestelmän säätö IV- ja patteriverkoston säätökäyriä laskettu Lumensulatusverkoston pumpun ohjaus Lämmityksen säätökäyrän suuntaissiirron poisto, käyrä edelleen korkea Lämmityksen säätötavan uusinta Lämmityksensäätökäyrän tarkoituksenmukaisetaminen Lämmitysjärjestelmän muutostyöt Lämmityskäyrän muuttaminen/normalisointi/pisteiden muuttaminen x 22 Lämmönsäätöjärjestelmä. Pilotti Olosuhdeanturointi Oviverhokoneiden yöpysäytys Pumpun ulkolämpötila käyntirajan nosto PV- ja IV-käyrien muuttaminen x 3 Sisälämpötilan alentaminen x 3 Säätimien perusasetuksen nosto Tilojen asetusten tai poikkeuksien nostaminen Tyhjien tilojen lämpötilanhallinta/säädinten asetukset/poikkeusten läpikäynti x 3 Verkostojen kiertopumppujen kesäpysäytysohjelma Sähkölämmitykset Asetusarvojen lisääminen katulämmitys IV ei lämmitäkään kouruja, muutettu C Kattokaivojen sulatusten ohjauksen tarkistaminen Kattokaivolämmityksen asetusarvomuutos Laskettu ajoluiskan lämmityksen käynnistysrajaa Luiskalämmitys ohjausmuutos Räystäslämmitysten ohjausten uusiminen Saattolämmityksen käyntirajat turhan laveat, pudotettu Sulanapitolämmityksen asetusarvojen optimointi Muut lämmitystoimenpiteet Kiertovesipumppujen uusinta Kohde liitetty kaukolämpöön Lämmönsiirtoverkoston kunnostus Lämmönvaihtimen ja automaation uusinta Lämmönvaihtimien uusiminen x 4 TAMUohjauksen lisääminen lämmitysverkoston pumpulle

4 Lämpöpumppu 1.2 Ilmanvaihtojärjestelmä Aikaohjelmamuutokset Aikaohjelmamuutos x 47 Ilmanvaihdon käyntiaikojen ja asetusarvojen muutokset x 3 TK vyöhykepelleille erilliset aikaohjelmat Ohjaustapamuutokset Anturointi Arkipyhien SEIS-asetukset ilmanvaihtokoneille Etähallinta, IV-säätö x 2 Hallien sisäänpuhalluslämpötilat Ilmanvaihdon kiertoilmapumppujen ohjauksen muutos Ilmanvaihdon muutostyö tilakohtaiseksi Ilmanvaihdon tehostaminen x 2 Ilmanvaihtokoneen CO2-ohjauksien tarkistus ja korjaus Ilmanvaihtokoneen johtosiipisäädön korjaus Ilmanvaihtokoneiden aikaohjelmia muutettu ja lisätty kiertoilmakäyttöä IR (autohalli) huoneasetuksen + minimin lasku IV-koneen TK lauhdelämmön parempi hyödyntäminen (säätöpiiri) IV-koneeseen purku IV-säätötoimenpiteet x 2 Keittiöön kosteusanturi ja ohjelmamuutos Kiertoilman käyttö normaalissa lämmitystilanteessa ja sen ohjelmointi rakennusautomaatioon Laajennusosan tehostuspeltien lisäys Ohjausmuutokset x 2 Pakkaspuolituksen ohjauksen lisääminen ilmanvaihtokoneen toimintaa TK (tuuletus), TK viikonlopputunnin poisto TK (tyhjät tilat): yötuuletuksen huoneasetus 21 -> 23 TK anturin korjaus TK jäänyt käsikäytölle -> muutettiin kierroksella aikaohjelman taakse TK painesuhteiden korjaaminen x 2 TK tuuletuskäytön lyhentäminen TK vain tuuletuskäyttö koska tilat tyhjillään x 2 TK yötuuletusluvan poisto Tyhjien tilojen ilmanvaihdon sulkeminen vyöhykepelleillä Vyöhykeohjaukseen, kustannusarviota tarkennettu Yötuuletuksen huonerajaa laskettu x 2 Lämpötila-asetukset Ilmanvaihtokoneiden lämpötila-asetusten muutokset x 3 IV-koneen tuloilman minimilämpötilan alentaminen IV-koneiden poistoasetuksen lasku x 2 IV-verkoston säätökäyrän alentaminen Kompensointikäyrä ilmastointikoneelle kaskadisäädön sijaan Koneiden poistoilman asetuksien laskeminen, samalla minimin nosto Muutettu IV-verkoston lämmityskäyrän alinta pistettä Poistoilman lämpötila-asetuksen tarkoituksenmukaistaminen Poistokompensointikäyrän muutos x 6 Päällekkäisen lämmityksen jäähdytyksen toiminnan korjaus ilmanvaihtokoneella Pääpatterin asetuksen laskeminen 18 Sisäänpuhalluslämpötilan muuttaminen/tarkoituksenmukaistus x 7 TK jälkijäähdytyspattereiden huoneasetukset CPU:n kautta eri päiville TK jälkilämmityspattereiden säätöjen tarkistus ja korjaus

5 TK jälkilämmityspatterin säädön tarkistaminen, Neuvottelutilan huoneasetus 20 asteeseen TK lämmityspatterin säädön tarkastus/korjaus TK lämpötila-asetusmuutos TK poistolämmön asetusarvon muutos x 4 TK pudotettu käyrän tuloilman asetusarvoa TK sisäänpuhalluskäyrän muutos x 3 TK tuloilmakäyrän maksimin lasku x 2 TK tuloilman asetusta tiputettu ja pesulan lämpötila-asetusta nostettu hieman TK tuloilman etulämmitys oli asetettu käsin 20 C ja se laskettiin 18 C. TK tuloilman lämpötilan asetusarvon säätöväliä tiputettu TK tuloilman länpötilan asetusarvoa muutettu x 6 Tuloilman lämpötila-asetuskäyrän suuntaissiirto 1 C alas Lämmöntalteenotto Glykolilämmöntalteenottojärjestelmän toiminnantarkistus LTO:n lämmönsiirtonesteen pitoisuuden muutos/pitoisuuksien tarkistaminen x 2 Ilmastointikoneen LTO:n korjaaminen x 3 IV-kojeiden muutokset ja LTO käyttöönotot x 2 LTO ja lämmitysverkot - kunnostustoimenpiteet LTO ja lämmitysverkot - kunnostustoimenpiteet: painejärjestelmän tasapainotus, nesteiden säätö LTO ja lämmitysverkot - painejärjestelmän säätö/tasapainotus x 4 LTO kunnostustoimenpiteet, painejärjestelmän säätö LTO toiminnan tarkistus (hyötysuhde huono) LTO-järjestelmien jatkotoimenpiteet x 2 LTO-kunnostus LTO-verkostojen pesu ja nesteen vaihto Lämmöntalteenottojen uusiminen IV-koneisiin x 4 Purunpoiston energiatehokkuuden parantamininen TK lämmön talteenoton lisääminen Taajuusmuuttajat IV-koneen taajuusmuuttajan ja CO2-ohjauksen lisäys x 12 IV-koneiden TAMU-ohjaus/muuttaminen taajuusmuuttajaohjatuksi x 2 Muut ilmanvaihdon toimenpiteet Ilmamäärien säätötoimet Ilmamääriä pienennetty ja IV:n käyntiaikoja lyhennetty Ilmanvaihdon päätelaitteiden uusinta. IMS tarkistukset Ilmanvaihtokoneen puhaltimien muuttaminen energiatehokkaammiksi ja taajuusmuuttajien asentaminen puhaltimien ohjaukseen IV koneiden uusiminen (osittain) ja säätötoimet IV uusiminen x 2 IV uusimisia + korjauksia IV-järjestelmän uusiminen x 2 IV-kanaviston nuohous ja säätötoimet x 3 IV-kojeiden uusinta LTO-kojeiksi x 2 IV-koneen uusiminen x 3 IV-koneen uusiminen, ilmanvaihtojärjestelmän peruskorjaus + kanaviston mittaus ja säätö IV-kunnostustyöt Kaikki puhaltimet uusittu kammiopuhaltimin Kone taajuusmuuttajaohjatuksi + suorakäyttöiseksi + glykolilto x 2 LTO IV-koneiden uusiminen Lämmitys- ja jäähdytysverkoston pumppujen uus. TK puhaltimen muuttaminen EC-koneeksi Tuloilmakoneen uusiminen x 4 Tuloilmakoneiden moottoreiden uusinta

6 1.3 Valaistus Lampputyypin tai valaisimen vaihto Aluevalaistuksen uusinta monimet Elohopeahöyrylamppujen/-valaisimien korvaaminen/uusiminen x 4 Elohopeahöyrylamppujen muutos LED Hallien valaistus LED Kellarin LED-valoputket Kellarin valaistuksen liiketunnistinohjaus Käytävien ja osa toimistojen valaistuksesta uusittu LED valaisimiksi x 3 Käytävän valaistuksen uusiminen LEDeilläx 2 Lamppujen vaihto LED-lampuiksi x 2 Lastauslaiturin ja seinävalaisimien uusiminen ledeiksi LED hanke. T8-lamput vaihdetaan LED putkiksi LEDit (ulkovalaistus ja autohalli) LED-valaistus x 3 LED-valomuutos porraskäytävään x 2 LED-valoputket LED-valoputket + ulkovalot led Loisteputkien vaihtaminen LED-putkiin ja liiketunnistimien asentaminen Loisteputkivalaistuksen korvaaminen Parkkihallin ja ajorampin loisteputkien vaihto LED-putkiin Poistumistievalaisimien vaihto LED:eiksi/ uusittu LED:ein x 6 Porraskäytävän LED-valomuutos (osa porraskäytävästä) Pysäköintihallien ja ulkoalueiden valaistuksen uusiminen Pääportaan valaistus LEDeihin Rakennusautomaation päivitys, LED-valaistusta Sisävalaistusten uusinnat/ osittainen muutos LED x 2 Tievalaistuksen uusinta Ulkoaluevalaistuksen uusiminen Ulkotolppavalaistuksen/ulkovalaistuksen uusinta LED x 7 Valaisimet vaihdettu LEDeihin ja ohjausta ja säätöä parannettu Dali-ohjauksilla nykyisten kytkinohjusten sijasta. Valaisimien uusiminen/vaihto/muuttaminen LED x 5 Valaisimien uusinta/vaihto x 5 Valaistuksen modernisointi Valaistuksen uusiminen energiatehokkaammaksi x 2 Valaistuksen uusinta Valaistusmuutokset x 5 Aikaohjelma- ja asetusarvomuutokset Aikaohjelman muutos x 2 Lastauslaiturin valaistuksen syttymisrajan muutos Pollari- ja pylväsvaloille ohjelmoitu omat valoisuusrajat Porrasvalojen ohjaaminen porrasvaloautomaateilla x 2 Sisäpihan valaistuksen kello-ohjaus Sisäänkäynnin valaistuksen muutos käsikäytöltä aikaohjelman ohjaamaksi Sisääntuloaulan valaistuksen valoisuusohjaus Ulkovalaistuksen hämäräkytkimen asetusarvon muutos x 2 Ulkovalaistuksen kellon uusiminen

7 Ohjausmuutokset Hallien valaistusohjausmuutos Kellarikäytävän valaisinohjausmuutos Porrashuoneiden valaistusohjaukset Ulkovalaistuksen ohjausmuutos (kello) Valaistuksen ohjauksen modernisointi/muutos/uusiminen x 3 Valaistuksien ohjaustavan muutos x 2 Valaistus liiketunnistukselle/valaistukseen liiketunnistimia x 3 Valaistusryhmien valaistusalue- ja ohjaustapamuutokset ja liittäminen RAU -järjestelmään WC valaistusohjaus liiketunnistimille Muut valaistustoimenpiteet Aluevalaistuksen uusinta/muutos x 3 Pururadan valaistus Tie- ja katuvalaistus Valaistuksen energiansäästöt Valaistuksen tarpeenmukaistaminen Valaistushankkeet 1.4 Käyttövesijärjestelmä Hanavirtaamien/vesikalusteiden virtaamien säätö x 4 Käyttöveden paineenalennusventtiili Lämpimän käyttöveden asetusarvon muuttaminen Vakiopaineventtiilien lisääminen vesijohtoverkostoihin Vesijohtoverkoston vakiopaineventtiili Virtaamien rajoittaminen x Jäähdytykset Jäädytyskoneikon käyntiluparajan nosto Jäähdytyksen asetusarvojen (huonesäätimet) nostaminen Jäähdytyksen pumppujen ulkolämpötilarajan nosto Jäähdytyksen säätimien asetusten järkeistäminen (olivat n ) Jäähdytyksen ulkorajaa laskettu Jäähdytyskoneet uusittu Jäähdytyskoneiden aikaohjauksien muutoksia Jäähdytyslaitteiston uusiminen + säätötoimet Kaukojäähdytykseen/kaukokylmään liittyminen x 4 Lauhdelämmön talteenoton lisääminen Lauhdevesiverkon rakentaminen Palkkiverkoston pumpun ohjaus seis ulkote mukaan (talveksi) Patteritermostaattien asettaminen pienemmälle, ja jäähdytyskonvektoreiden käyttö vain kesäkaudella Vapaajäähdys/koneellinen jäähdytys ulkolämpötilariippuvaisten asetusarvojen muuttaminen Vedenjäähdytin Vedenjäähdyttimen korjaus Vedenjäähdytysjärjestelmän parannus, vapaajäähdytyksen lisäys Vedenjäähdytyskoneen uusiminen Vedenjäähdytyskoneen uusiminen energiatehokkaammaksi VJK:n aikaohjelma VJK:n putkiston ulkoeristeiden uusiminen

8 1.6 Rakenteet ja eristeet Aurinkosuojakalvojen asennus Ikkunoiden kunnostus / korjaus/kunnostus ja tiivistys x 3 Ikkunoiden uusinta Julkisivuikkunoiden tiivistäminen/ulkopuolinen tiivistys x 3 Julksivulasin ja välipohjan liitoskohdan tiivistys Lämpökeskuksen oven korjaus Ulko-ovien käyttötottumuksien muutos Vesikaton vesi- ja lämmöneristeen uusiminen Yläpohjan lisälämmöneristys 1.7 Automaatiojärjestelmät Automaation uusinta/saneeraus x 2 Automatiikan ja moottoriventtiilien uusinta IV- ja kiinteistöautomaation uusinta Kiinteistövalvomon päivitys / energia-asioiden huomiointi Rakennusatomaatiojärjestelmän saneeraus Rakennusautomaatiojärjestelmän päivittäminen Rakennusautomaatiojärjestelmän päivitys ja valvomon uusinta Rakennusautomaatiojärjestelmän uudistaminen ja ilmanvaihdon parantaminen Rakennusautomaation uusiminen ja säätötoimet Rakennusautomaation uusiminen x 3 RAU-järjestelmän saneeraus+muutostyöt RAU-muutokset RAU-saneeraus ja muutostyöt RAU-valvomon uusiminen 1.8 Käyttäjien opastus ja kilpailut KH:n palkkio-sanktiosäästö x 49 Käyttäjäsähköprojekti ja palkkio sanktio x 13 Käyttäjäsähköprojekti x 9 Tietokoneiden ja näyttöjen sammuttaminen ilta- ja yöajaksi 1.9 Muut Astiapesulinjaston uusinta Aurinkosähköjärjestelmän hankinta Energianhallintatoimenpiteet 2015 Energiansäästö etähallinnan keinoin x 6 Etähallinta x 3 Kellojen uusiminen Kiinteistöautomaation tarkistukset Loistehon kompensoinnin uusiminen Metrix-käyttöönotto x 7 Rakennuksen purku x 2 RAU-järjestelmän aktiivinen käyttö x 2 Sisäilmakorjaukset

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2011

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2011 Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2011 Energiatehokkuussopimuksen toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelma Seuraavaan listaan on koottu toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelmaan liittyneiden

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2013

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2013 Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2013 Energiatehokkuussopimuksen toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelma Seuraaviin listoihin on koottu toimitilakiinteistöjen sopimusyritysten raportoimia

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2014

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2014 Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2014 Energiatehokkuussopimuksen toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelma Seuraaviin listoihin on koottu toimitilakiinteistöjen sopimusyritysten raportoimia

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2016

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2016 Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2016 Energiatehokkuussopimuksen toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelma Seuraaviin listoihin on koottu toimitilakiinteistöjen sopimusyritysten raportoimia

Lisätiedot

Kaupan alan toimenpideohjelma. 1. Käyttöhyödykejärjestelmiin liittyvät tehostamistoimet

Kaupan alan toimenpideohjelma. 1. Käyttöhyödykejärjestelmiin liittyvät tehostamistoimet Raportoidut energiansäästöön ja sen käytön tehostamiseen vaikuttavat toimenpiteet vuonna 2010 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen palvelualan toimenpideohjelmat Kaupan alan toimenpideohjelma 1.

Lisätiedot

Palvelualan yleisessä toimenpideohjelmassa sopimuskaudella toteutetut energiatehokkuustoimenpiteet

Palvelualan yleisessä toimenpideohjelmassa sopimuskaudella toteutetut energiatehokkuustoimenpiteet Palvelualan yleisessä toimenpideohjelmassa sopimuskaudella 2008-2016 toteutetut energiatehokkuustoimenpiteet Listaan on koottu kaikki palvelualan yleiseen toimennpideohjelmaan liittyneiden sopimusyritysten

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokuustoimenpiteet vuonna 2013

Raportoidut energiatehokuustoimenpiteet vuonna 2013 Raportoidut energiatehokuustoimenpiteet vuonna 2013 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen palvelualan toimenpideohjelmat Seuraaviin listoihin on koottu palvelualan sopimusyritysten raportoimia toteutettuja

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokuustoimenpiteet vuonna 2014

Raportoidut energiatehokuustoimenpiteet vuonna 2014 Raportoidut energiatehokuustoimenpiteet vuonna 2014 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen palvelualan toimenpideohjelmat Seuraaviin listoihin on koottu palvelualan sopimusyritysten raportoimia toteutettuja

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2013

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2013 Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2013 Kuntien energiatehokkuussopimus ja energiaohjelma Seuraavaan listaan on koottu kuntien energiatehokkuussopimukseen (KETS) ja energiaohjelmaan (KEO)

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokuustoimenpiteet vuonna 2011 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen palvelualan toimenpideohjelmat

Raportoidut energiatehokuustoimenpiteet vuonna 2011 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen palvelualan toimenpideohjelmat Raportoidut energiatehokuustoimenpiteet vuonna 2011 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen palvelualan toimenpideohjelmat Seuraaviin listoihin on koottu palvelualan sopimusyritysten raportoimat toteutetut

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2012

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2012 Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2012 Energiatehokkuussopimuksen toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelma Seuraaviin listoihin on koottu toimitilakiinteistöjen sopimusyritysten raportoimia

Lisätiedot

Parhaat käytännöt ja vinkit toimenpiteistä edellisiltä vuosilta Harri Heinaro Motiva Oy

Parhaat käytännöt ja vinkit toimenpiteistä edellisiltä vuosilta Harri Heinaro Motiva Oy Energiatehokkuuspäivä 30.5.2018 Parhaat käytännöt ja vinkit toimenpiteistä edellisiltä vuosilta Harri Heinaro Motiva Oy 05/2018 Harri Heinaro Motiva Oy 1 TETS säästöjen jakautuminen koko sopimuskaudella

Lisätiedot

Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuustoimenpiteet. Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017

Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuustoimenpiteet. Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017 Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuustoimenpiteet kunnissa Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017 SISÄLTÖ 1. Kuntien säästöt 2008-2015 (energiatehokkuussopimukset) 2.

Lisätiedot

Kokemuksia energiakatselmuksista ja energiatehokkuussopimuksista. Harri Heinaro Motiva Oy

Kokemuksia energiakatselmuksista ja energiatehokkuussopimuksista. Harri Heinaro Motiva Oy Kokemuksia energiakatselmuksista ja energiatehokkuussopimuksista Harri Heinaro Motiva Oy 5 600 000 kuluttajaa 320 000 yritystä 317 kuntaa ja kaupunkia ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET2017 2025 Energiatehokkuussopimukset

Lisätiedot

Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuus toimenpiteet kunnissa. Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017

Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuus toimenpiteet kunnissa. Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017 Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuus toimenpiteet kunnissa Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017 SISÄLTÖ 1. Kuntien säästöt 2008-2015 (energiatehokkuussopimukset) 2.

Lisätiedot

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy ENERGIANSÄÄSTÖ? ENERGIATEHOKKUUS! ENERGIATEHOKKUUS Energian tehokas hyödyntäminen

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2016

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2016 Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2016 Kuntien energiatehokkuussopimus ja energiaohjelma Seuraavaan listaan on koottu kuntien energiatehokkuussopimukseen (KETS) ja energiaohjelmaan (KEO)

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2017

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2017 Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2017 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen energiapalveluiden toimenpideohjelma Seuraavaan listaan on koottu energiapalveluiden sopimusyritysten raportoimia

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokuustoimenpiteet vuonna 2017

Raportoidut energiatehokuustoimenpiteet vuonna 2017 Raportoidut energiatehokuustoimenpiteet vuonna 2017 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen palvelualan toimenpideohjelmat Seuraaviin listoihin on koottu palvelualan sopimusyritysten raportoimia toteutettuja

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokuustoimenpiteet vuonna 2012

Raportoidut energiatehokuustoimenpiteet vuonna 2012 Raportoidut energiatehokuustoimenpiteet vuonna 2012 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen palvelualan toimenpideohjelmat Seuraaviin listoihin on koottu palvelualan sopimusyritysten raportoimia toteutettuja

Lisätiedot

GES-verkostotilaisuus Tiina Lensu IVH Kampus Toimistokiinteistön energiatehokkuus asiakastyytyväisyyden ehdoilla

GES-verkostotilaisuus Tiina Lensu IVH Kampus Toimistokiinteistön energiatehokkuus asiakastyytyväisyyden ehdoilla GES-verkostotilaisuus 15.11.2017 Tiina Lensu IVH Kampus Toimistokiinteistön energiatehokkuus asiakastyytyväisyyden ehdoilla 16.11.2017 1 IVH Kampus, Skinnarila Monimuotoinen kokonaisuus, 24.000 m2, 11

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2012

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2012 Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2012 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen keskisuuren teollisuuden toimenpideohjelmat Seuraaviin listoihin on koottu keskisuuren teollisuuden sopimusyritysten

Lisätiedot

RAKENNUSAUTOMAATIOJÄRJESTELMÄ MITTAUSSEURANTAOHJE. Tampere 15.8.2012 Työ 63309EA A1211

RAKENNUSAUTOMAATIOJÄRJESTELMÄ MITTAUSSEURANTAOHJE. Tampere 15.8.2012 Työ 63309EA A1211 RAKENNUSAUTOMAATIOJÄRJESTELMÄ MITTAUSSEURANTAOHJE Tampere 15.8.2012 Työ 63309EA A1211 RAKENNUSAUTOMMATIOJÄRJESTELMÄ SÄÄTÖJEN MITTAUSSEURANTA-AJOJEN TOIMINTAOHJE 1 Säädön toiminnalle asetettavat vaatimukset

Lisätiedot

Energiatehokkuuspäivä LapinAMK, Toni Semenoja

Energiatehokkuuspäivä LapinAMK, Toni Semenoja Energiatehokkuuspäivä LapinAMK, 15.02.2016 Toni Semenoja Mitä hyötyä on energiatehokkuudesta? Energian järkevä, tehokas ja taloudellinen käyttö on niin asiakkaan kuin energiayhtiönkin etu. Energia-alan

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelmassa sopimuskaudella toteutetut energiatehokkuustoimenpiteet

Muoviteollisuuden toimenpideohjelmassa sopimuskaudella toteutetut energiatehokkuustoimenpiteet Muoviteollisuuden toimenpideohjelmassa sopimuskaudella 2008-2016 toteutetut energiatehokkuustoimenpiteet Listaan on koottu kaikki muoviteollisuudenteollisuuden toimnepideohjelmaan liittyneiden yritysten

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2013

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2013 Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2013 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen keskisuuren teollisuuden toimenpideohjelmat Seuraaviin listoihin on koottu keskisuuren teollisuuden sopimusyritysten

Lisätiedot

ENERGIATODISTUKSET PALVELUKIINTEISTÖISSÄ ENERGIATODISTUSTEN LAATIJOIDEN AJANKOHTAISPÄIVÄ

ENERGIATODISTUKSET PALVELUKIINTEISTÖISSÄ ENERGIATODISTUSTEN LAATIJOIDEN AJANKOHTAISPÄIVÄ ENERGIATODISTUKSET PALVELUKIINTEISTÖISSÄ ENERGIATODISTUSTEN LAATIJOIDEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 19.4.2018 SISÄLTÖ Energiansäästösuositukset YM asetuksessa Palvelurakennusten energiatodistuksia ARA:n rekisterissä

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2014

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2014 Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2014 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen keskisuuren teollisuuden toimenpideohjelmat Seuraaviin listoihin on koottu keskisuuren teollisuuden sopimusyritysten

Lisätiedot

VAETS raportointijärjestelmän käyttö

VAETS raportointijärjestelmän käyttö VAETS raportointijärjestelmän käyttö VAETS yhdyshenkilöpäivä 20.1.2016 Harri Heinaro, Motiva Oy Yleistä raportoinnista Yleistä raportoinnista Liittyjäraportti Mikäli Jatkuvan parantamisen välilehtiä on

Lisätiedot

Energiaremontti-ilta

Energiaremontti-ilta Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa 1 Energiaremontti-ilta 19.4.2011 Valtuustosali Miten päästään 20 % energiansäästöön vuoteen 2020 mennessä Juhani Heljo Jaakko

Lisätiedot

Kiinteistöhuolto taloyhtiössä ja säästötoimenpiteet

Kiinteistöhuolto taloyhtiössä ja säästötoimenpiteet Kiinteistöhuolto taloyhtiössä ja säästötoimenpiteet 12.04.2012 Pakkalasali Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA energiatodistuksen antajan pätevyys, PETA Tyypilliset ongelmat -Tilausvesivirta

Lisätiedot

MITEN PÄÄSEN HELPOSTI KIINNI ENERGIANSÄÄSTÖÖN - MONISTETTAVAT KONSEPTIT. Eero Kokkonen

MITEN PÄÄSEN HELPOSTI KIINNI ENERGIANSÄÄSTÖÖN - MONISTETTAVAT KONSEPTIT. Eero Kokkonen MITEN PÄÄSEN HELPOSTI KIINNI ENERGIANSÄÄSTÖÖN - MONISTETTAVAT KONSEPTIT Eero Kokkonen 3.5.2017 MITEN PÄÄSEN KIINNI ENERGIANSÄÄSTÖÖN Energiansäästötavoitteiden asettaminen sopimuskaudelle Tunnista kiinteistökannastasi

Lisätiedot

Energia- ilta 01.02.2012. Pakkalan sali

Energia- ilta 01.02.2012. Pakkalan sali Energia- ilta 01.02.2012 Pakkalan sali Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA energiatodistuksen antajan pätevyys, PETA Tyypilliset ongelmat -Tilausvesivirta liian suuri (kaukolämpökiinteistöt)

Lisätiedot

Taloyhtiön energiansäästö

Taloyhtiön energiansäästö Taloyhtiön energiansäästö Hallitusforum 19.03.2011 Messukeskus, Helsinki Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto ry Mitä rakennusten energiatehokkuus on Energiatehokkuus paranee, kun Pienemmällä

Lisätiedot

Kiinteistönhoitajien energiatehokkuusiltapäivä

Kiinteistönhoitajien energiatehokkuusiltapäivä Kiinteistönhoitajien energiatehokkuusiltapäivä Energiakatselmukset ja energiatehokkuusparannuksilla saavutettavat säästöt Harri Heinaro, Motiva Oy 26.10.2016 1 5 600 000 kuluttajaa 320 000 yritystä 317

Lisätiedot

MITTAUS- JA SÄÄTÖLAITTEET, RAPORTOINTIMALLI

MITTAUS- JA SÄÄTÖLAITTEET, RAPORTOINTIMALLI IVKT 2016 / SuLVI 1(5) Ohje 7.1 IV-kuntotutkimus MITTAUS- JA SÄÄTÖLAITTEET, RAPORTOINTIMALLI 1 Arviointi Tämä arviointi on rajattu koskemaan automaatiotekniikan osuutta IV-kuntotutkimuksessa. Tässä käytetyt

Lisätiedot

Toimintakokeet toteutus ja dokumentointi Janne Nevala LVI-Sasto Oy

Toimintakokeet toteutus ja dokumentointi Janne Nevala LVI-Sasto Oy Toimintakokeet toteutus ja dokumentointi Janne Nevala LVI-Sasto Oy Toimintakokeita tehdään mm. seuraaville LVIA-järjestelmille: 1. Käyttövesiverkosto 2. Lämmitysjärjestelmä 3. Ilmanvaihto 4. Rakennusautomaatio

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelma

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelma Raportoidut energiansäästöön ja sen käytön tehostamiseen vaikuttavat toimenpiteet vuonna 2010 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen keskisuuren teollisuuden toimenpideohjelmat Elintarviketeollisuuden

Lisätiedot

Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa. Energiaremontti

Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa. Energiaremontti Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa 1 Energiaremontti Miten päästään 20 % energiansäästöön vuoteen 2020 mennessä Tampereen asuinrakennuskannassa Energiaeksperttikoulutus

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2015

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2015 Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2015 Kuntien energiatehokkuussopimus ja energiaohjelma Seuraavaan listaan on koottu kuntien energiatehokkuussopimukseen (KETS) ja energiaohjelmaan (KEO)

Lisätiedot

Energiataloudellinen uudisrakennus tai lyhyt takaisinmaksuaika yhdistämällä energiasaneeraus Julkisen rakennuksen remonttiin

Energiataloudellinen uudisrakennus tai lyhyt takaisinmaksuaika yhdistämällä energiasaneeraus Julkisen rakennuksen remonttiin Energiataloudellinen uudisrakennus tai lyhyt takaisinmaksuaika yhdistämällä energiasaneeraus Julkisen rakennuksen remonttiin Timo Luukkainen 2009-05-04 Ympäristön ja energian säästö yhdistetään parantuneeseen

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2011 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2011 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2011 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma Seuraavaan listaan on koottu energiavaltaisen teollisuuden

Lisätiedot

Esimerkkejä energiatehokkaista korjausratkaisuista

Esimerkkejä energiatehokkaista korjausratkaisuista Esimerkkejä energiatehokkaista korjausratkaisuista DI Petri Pylsy, Suomen Kiinteistöliitto Tee parannus!-aluekiertue Järvenpää 24.11.2009 Tarjolla tänään Energiatehokkaita korjausratkaisuja: Ulkorakenteiden

Lisätiedot

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2011 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen keskisuuren teollisuuden toimenpideohjelmat

Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2011 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen keskisuuren teollisuuden toimenpideohjelmat Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2011 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen keskisuuren teollisuuden toimenpideohjelmat Seuraaviin listoihin on koottu keskisuuren teollisuuden sopimusyritysten

Lisätiedot

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT 2 Case-tapaus: Päiväkoti Saana Lpk Saana, rakennusvuosi 1963,

Lisätiedot

Näytesivut. Kaukolämmityksen automaatio. 5.1 Kaukolämmityskiinteistön lämmönjako

Näytesivut. Kaukolämmityksen automaatio. 5.1 Kaukolämmityskiinteistön lämmönjako 5 Kaukolämmityksen automaatio 5.1 Kaukolämmityskiinteistön lämmönjako Kaukolämmityksen toiminta perustuu keskitettyyn lämpimän veden tuottamiseen kaukolämpölaitoksella. Sieltä lämmin vesi pumpataan kaukolämpöputkistoa

Lisätiedot

Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa

Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa Arttu Niemikorpi Korjausrakentamisen asiantuntija 3.2.2017 Sisältö Energiansäästöpotentiaali kerros- ja rivitaloissa Mitä laki sanoo energiatehokkuudesta?

Lisätiedot

VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus. Salo

VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus. Salo VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Salo 9.4.2019 VALONIA Kuntien yhteinen palvelukeskus Toiminut vuodesta 1997 alkaen eri nimillä ja aluksi Turun kaupungin alla

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiaekspertin peruskurssi osa 1: lämpö & vesi 17.03.2014, Tampere DI Petri Pylsy Ekspertti ei kuitenkaan koske säätöihin, sen tekee aina kiinteistönhoitaja

Lisätiedot

Uimahallit. Tuomas Kilpimaa. We help the best buildings in the world get that way.

Uimahallit. Tuomas Kilpimaa. We help the best buildings in the world get that way. Uimahallit Tuomas Kilpimaa We help the best buildings in the world get that way. Energiansäästön lähtökohdat - Uimahallit ovat tekniikan, suurten käyttäjämäärien ja poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi

Lisätiedot

MITTAUS- JA SÄÄTÖLAITTEET, RAPORTOINTIMALLI

MITTAUS- JA SÄÄTÖLAITTEET, RAPORTOINTIMALLI IVKT 2016 / SuLVI 1(6) Ohje 7.1 IV-kuntotutkimus MITTAUS- JA SÄÄTÖLAITTEET, RAPORTOINTIMALLI 1 Arviointi Tämä arviointi on rajattu koskemaan automaatiotekniikan osuutta IV-kuntotutkimuksessa. Tässä käytetyt

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖTOIMIEN VAIKUTUS SISÄILMAAN

ENERGIANSÄÄSTÖTOIMIEN VAIKUTUS SISÄILMAAN ENERGIANSÄÄSTÖTOIMIEN VAIKUTUS SISÄILMAAN Artti Elonen, insinööri Tampereen Tilakeskus, huoltopäällikkö LAIT, ASETUKSET Rakennus on suunniteltava ja rakennettava siten, etteivät ilman liike, lämpösäteily

Lisätiedot

Teollisuuden yleisessä toimenpideohjelmassa sopimuskaudella toteutetut energiatehokkuustoimenpiteet

Teollisuuden yleisessä toimenpideohjelmassa sopimuskaudella toteutetut energiatehokkuustoimenpiteet Teollisuuden yleisessä toimenpideohjelmassa sopimuskaudella 2008-2016 toteutetut energiatehokkuustoimenpiteet Listaan on koottu kaikki teollisuuden yleiseen toimennpideohjelmaan liittyneiden sopimusyritysten

Lisätiedot

1. Energiantuotantoon/hankintaan liittyvät toimenpiteet 2. Tuotantolaitteisiin liittyvät tehostamistoimenpiteet

1. Energiantuotantoon/hankintaan liittyvät toimenpiteet 2. Tuotantolaitteisiin liittyvät tehostamistoimenpiteet Raportoidut energiansäästöön ja sen tehostamiseen vaikuttavat toimenpiteet vuonna 2008 2009 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen keskisuuren teollisuuden toimenpideohjelmat (elintarvike-, muovi-,

Lisätiedot

TIETOKARTOITUS - TALOTEKNIIKKA

TIETOKARTOITUS - TALOTEKNIIKKA TIETOKARTOITUS - TALOTEKNIIKKA Jari Palonen Aalto yliopiston Teknillinen korkeakoulu, Energiatekniikan laitos 9.6.2011 TALOTEKNIIKAN MAHDOLLISUUDET ENERGIANSÄÄSTÖ > 50 % lämmönkulutuksesta ASUMISVIIHTYISYYS

Lisätiedot

HSY:n syysinfo

HSY:n syysinfo HSY:n syysinfo 14.11.2017 Miksi jahdata Energiahukkaa? Ilmastopolitiikan kannalta rakennussektorin tärkein energiansäästöpotentiaali on olemassa olevassa rakennuskannassa. Jopa 10 15 prosenttia rakennusten

Lisätiedot

Sähkölämmityksen tehostaminen, Elvari-hanke. Tammikuu 2014 Päivi Suur-Uski, Motiva

Sähkölämmityksen tehostaminen, Elvari-hanke. Tammikuu 2014 Päivi Suur-Uski, Motiva Sähkölämmityksen tehostaminen, Elvari-hanke Tammikuu 2014 Päivi Suur-Uski, Motiva Mikä on tehostumista, tehostumisen ympäristövaikutus ja mikä on sen hinta? Tehostumisen määrä, kwh Ympäristökriteerit;

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 06 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö, vesikiertoinen

Lisätiedot

ristötoiminnan toiminnan neuvottelupäiv

ristötoiminnan toiminnan neuvottelupäiv Seurakuntien ympärist ristötoiminnan toiminnan neuvottelupäiv ivä - SÄÄSTÄ ENERGIAA - Pentti Kuurola, LVI-ins. LVI-Insinööritoimisto Mäkelä Oy Oulu Kuntoarviot Energiatodistukset Energiakatselmukset Hankesuunnittelu

Lisätiedot

Esimerkkejä energiatehokkaista korjausratkaisuista

Esimerkkejä energiatehokkaista korjausratkaisuista Esimerkkejä energiatehokkaista korjausratkaisuista DI Petri Pylsy, Suomen Kiinteistöliitto Tee parannus!-aluekiertue Turku 18.01.2010 Tarjolla tänään Energiatehokkaita korjausratkaisuja: Ilmanvaihdon parantaminen

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. HOAS 263 Hakaniemenranta 12 Hakaniemenranta , Helsinki. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. HOAS 263 Hakaniemenranta 12 Hakaniemenranta , Helsinki. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: HOAS 6 Hakaniemenranta Hakaniemenranta 0050, Helsinki Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: 98 Muut asuinkerrostalot

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 8090 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / Kaukolämpö

Lisätiedot

Energiaremontti investointi vai kustannus?

Energiaremontti investointi vai kustannus? Energiaremontti investointi vai kustannus? Taloyhtiöiden hallitusforum 24.09.2011, Messukeskus Helsinki DI Petri Pylsy Suomen Kiinteistöliitto ry Tarjolla tänään Suunnitelmallinen energiatehokkuuden parantaminen

Lisätiedot

Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen?

Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen? Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen? Matti Hellgrén Asiakaspalvelupäällikkö, energia-asiantuntija Talokeskus Yhtiöt Oy!"#$%&'%(')*+,-.)/0)$1)%$1'&2134)5$%")."25$"")"'3"1.(1,5"6"#7&#(3.")5")$+5&#83'.$5")

Lisätiedot

3T-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Järvenpäässä 13.10.2010

3T-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Järvenpäässä 13.10.2010 3T-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista Energianeuvontailta Järvenpäässä 13.10.2010 Energiatehokkuuden parantaminen on tehokasta ilmastopolitiikkaa Energiatehokkuuden parantaminen

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS 74100, IISALMI. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)

ENERGIATODISTUS 74100, IISALMI. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku) ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Asunto Oy Päiviönkatu 9 Päiviönkatu 9 7400, IISALMI Rakennustunnus: 0047860 Rakennuksen valmistumisvuosi: 958 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Muut asuinkerrostalot

Lisätiedot

JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy Keski-Suomen Energiatoimisto

JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy Keski-Suomen Energiatoimisto JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy 2013 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 28.11.2013 Lauri Penttinen 2 Kulutuskäyrästöt talon iän mukaan

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Pentintie 3 62200 Kauhava. 2312-123-12-123-T 1987 Kahden asunnon talot. Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)

ENERGIATODISTUS. Pentintie 3 62200 Kauhava. 2312-123-12-123-T 1987 Kahden asunnon talot. Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku) ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Pentintie 600 Kauhava Rakennustunnus: Valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus: T 987 Kahden asunnon talot Rakennuksen laskennallinen

Lisätiedot

Kannattavuusselvitys Building Solutions

Kannattavuusselvitys Building Solutions Kannattavuusselvitys Building Solutions KARTOITUSRAPORTTI Ranua Jussi Multanen 18.10.2012 Yleistiedot Kannattavuusselvityskohteet Kunnanvirasto Jäähalli Kannattavuusselvityskohteiden energian kulutus Lämpö:

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 564 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Vesikiertoiset radiaattorit 60/0 C Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 08 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö, vesikiertoinen

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 690 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Öljykattila/vesiradiaattori Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

Rakennuskohteen nimi ja osoite Piirustuksen sisältö Piirt. ATJ Granlund Pohjanmaa Oy

Rakennuskohteen nimi ja osoite Piirustuksen sisältö Piirt. ATJ Granlund Pohjanmaa Oy ..\012xx\01262\P034\\RAU\Kaaviot\6301.dwg RAU 6301 1 / 5 ..\012xx\01262\P034\\RAU\Kaaviot\6301.dwg RAU 6301 2 / 5 OHJELMAT Osajärjestelmän toimintaan vaikuttavat seuraavat ohjelmat, joiden yksityiskohtainen

Lisätiedot

Rakennuskohteen nimi ja osoite Piirustuksen sisältö Piirt. ATJ Granlund Pohjanmaa Oy

Rakennuskohteen nimi ja osoite Piirustuksen sisältö Piirt. ATJ Granlund Pohjanmaa Oy ..\012xx\01262\P032\\RAU\Kaaviot\6100.dwg RAU 6100 1 / 5 ..\012xx\01262\P032\\RAU\Kaaviot\6100.dwg RAU 6100 2 / 5 OHJELMAT Osajärjestelmän toimintaan vaikuttavat seuraavat ohjelmat, joiden yksityiskohtainen

Lisätiedot

Rakennuskohteen nimi ja osoite Piirustuksen sisältö Piirt. ATJ Granlund Pohjanmaa Oy

Rakennuskohteen nimi ja osoite Piirustuksen sisältö Piirt. ATJ Granlund Pohjanmaa Oy ..\012xx\01262\P033\\RAU\Kaaviot\6302.dwg RAU 6302 1 / 5 ..\012xx\01262\P033\\RAU\Kaaviot\6302.dwg RAU 6302 2 / 5 OHJELMAT Osajärjestelmän toimintaan vaikuttavat seuraavat ohjelmat, joiden yksityiskohtainen

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 86 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / Kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 95 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / Kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

Rakennuskohteen nimi ja osoite Piirustuksen sisältö Piirt. ATJ Granlund Pohjanmaa Oy

Rakennuskohteen nimi ja osoite Piirustuksen sisältö Piirt. ATJ Granlund Pohjanmaa Oy ..\p_levy\012xx\01262\p034\\rau\kaaviot\6302.dwg RAU 6302 1 / 5 ..\p_levy\012xx\01262\p034\\rau\kaaviot\6302.dwg RAU 6302 2 / 5 OHJELMAT Osajärjestelmän toimintaan vaikuttavat seuraavat ohjelmat, joiden

Lisätiedot

Energiansäästö ja niihin liittyvät investoinnit taloyhtiöissä

Energiansäästö ja niihin liittyvät investoinnit taloyhtiöissä Energiansäästö ja niihin liittyvät investoinnit taloyhtiöissä Valkeakosken Kiinteistöpisteen taloyhtiöilta 29.05.2013 DI Petri Pylsy Tarjolla tänään Mihin se energia ja eurot katoaa? Kuinka toimia suunnitelmallisesti?

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 958. m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö.Vesikiertoiset lämmityspatterit. Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

Energy recovery ventilation for modern passive houses. Timo Luukkainen 2009-03-28

Energy recovery ventilation for modern passive houses. Timo Luukkainen 2009-03-28 Energy recovery ventilation for modern passive houses Timo Luukkainen 2009-03-28 Enervent solutions for passive houses 2009 Järjestelmät passiivitaloihin Passiivitalo on termospullo. Ilman koneellista

Lisätiedot

7.1 Vaihtoehtoja lämmityksen säätöön

7.1 Vaihtoehtoja lämmityksen säätöön 7 Lämmityksen automaatio Lämmitysjärjestelmien automatiikka on hyvin monipuolinen osa-alue, ja eri järjestelmien säätö-, ohjaus- sekä mittaustoiminnot poikkeavat joskus huomattavastikin toisistaan. Suurin

Lisätiedot

AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA. Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo

AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA. Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo TALOTEKNIIKAN PALVELUORGANISAATIO toiminnon esimies energianhallintapäällikkö Teemu Halenius LVIS-työt

Lisätiedot

Case Sello: Kauppakeskuksen tehokkaat energiansäästöratkaisut. Marjo Kankaanranta, kauppakeskusjohtaja Kauppakeskus Sello 10.4.

Case Sello: Kauppakeskuksen tehokkaat energiansäästöratkaisut. Marjo Kankaanranta, kauppakeskusjohtaja Kauppakeskus Sello 10.4. Case Sello: Kauppakeskuksen tehokkaat energiansäästöratkaisut Marjo Kankaanranta, kauppakeskusjohtaja Kauppakeskus Sello 10.4.2014 Kauppakeskus Sello Asiakaskäynnit 2013 22,6 miljoonaa Kokonaismyynti 2013

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 76 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

Iltapäivän teeman rajaus

Iltapäivän teeman rajaus 28.8.2019 klo 12-16 Iltapäivän teemat Iltapäivän teeman rajaus Vähähiilinen lämmitys Energiatehokkuus Energiatehokkuuden parannukset (ehdotukset) Energiatehokkuudeltaan heikoimmat rakennukset Korjatut

Lisätiedot

Ei hukata rahaa lämmittämällä harakoille

Ei hukata rahaa lämmittämällä harakoille Ei hukata rahaa lämmittämällä harakoille Tammelan korttelikehittämisen yleisötilaisuus 22.05.2013, Tammelakeskus DI Petri Pylsy Tarjolla tänään Mihin se energia ja eurot katoaa? Kuinka toimia suunnitelmallisesti?

Lisätiedot

Esimerkkejä energiatehokkaista korjausratkaisuista

Esimerkkejä energiatehokkaista korjausratkaisuista Esimerkkejä energiatehokkaista korjausratkaisuista DI Petri Pylsy, Suomen Kiinteistöliitto Tee parannus!-aluekiertue Tarjolla tänään Ilmanvaihdon parantaminen Lämpöpumppuratkaisuja Märkätilojen vesikiertoinen

Lisätiedot

Rakennuskohteen nimi ja osoite Piirustuksen sisältö Piirt. ATJ Granlund Pohjanmaa Oy. RAKENNUSAUTOMAATIO Suunn. HovioikeudenPistikko 19 A 6

Rakennuskohteen nimi ja osoite Piirustuksen sisältö Piirt. ATJ Granlund Pohjanmaa Oy. RAKENNUSAUTOMAATIO Suunn. HovioikeudenPistikko 19 A 6 ..\p_levy\012xx\01262\p033\\rau\kaaviot\6100.dwg RAU 6100 1 / 5 ..\p_levy\012xx\01262\p033\\rau\kaaviot\6100.dwg RAU 6100 2 / 5 OHJELMAT Osajärjestelmän toimintaan vaikuttavat seuraavat ohjelmat, joiden

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Arinakatu 4 Lappeenranta Arinakatu 4 Lappeenranta B-talo L Uudisrakennusten.

ENERGIATODISTUS. Arinakatu 4 Lappeenranta Arinakatu 4 Lappeenranta B-talo L Uudisrakennusten. ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Arinakatu 4 Lappeenranta Arinakatu 4 Lappeenranta Btalo 5 Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 45784L 994 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Asuinkerrostalo

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. HOAS 263 Katajanokanranta 21 Katajanokanranta , Helsinki. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. HOAS 263 Katajanokanranta 21 Katajanokanranta , Helsinki. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: HOAS 6 Katajanokanranta Katajanokanranta 0060, Helsinki Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: 98 Muut asuinkerrostalot

Lisätiedot

ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE

ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE KIINTEISTÖN ENERGIA- TEHOKKUUTTA LUODAAN JOKA PÄIVÄ Kiinteistöjen tehokas energiankäyttö on fiksua paitsi ympäristön kannalta, myös taloudellisesta

Lisätiedot

Poistoilmalämpöpumppu (PILP) kaukolämpötaloon: ohjeet suunnittelijalle

Poistoilmalämpöpumppu (PILP) kaukolämpötaloon: ohjeet suunnittelijalle 1 (3) 30.10.2017 Poistoilmalämpöpumppu (PILP) kaukolämpötaloon: ohjeet suunnittelijalle Kerrostalon suurin lämpöhukka on poistoilmassa, joka puhalletaan ulos ilman lämmön talteenottoa. Hukkalämmön hyödyntäminen

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Korvasienenkatu 3 Korvasienenkatu Lappeenranta K Uudisrakennusten.

ENERGIATODISTUS. Korvasienenkatu 3 Korvasienenkatu Lappeenranta K Uudisrakennusten. ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Korvasienenkatu Korvasienenkatu 555 Lappeenranta Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 45575K 994 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Asuinkerrostalo

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala.7 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus vesikiertoinen patterilämmitys, kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

Energiankäytön tehostaminen olemassa olevissa rakennuksissa. Tomi Mäkipelto kauppatieteiden tohtori, DI toimitusjohtaja

Energiankäytön tehostaminen olemassa olevissa rakennuksissa. Tomi Mäkipelto kauppatieteiden tohtori, DI toimitusjohtaja Energiankäytön tehostaminen olemassa olevissa rakennuksissa Tomi Mäkipelto kauppatieteiden tohtori, DI toimitusjohtaja Rakennetun ympäristön merkitys Suomessa Energiatehokkuuspotentiaali on pääosin hyödyntämättä

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 5 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. HOAS 153 Pohjoinen Rautatiekatu 29 Pohjoinen Rautatiekatu , Helsinki. Muut asuinkerrostalot

ENERGIATODISTUS. HOAS 153 Pohjoinen Rautatiekatu 29 Pohjoinen Rautatiekatu , Helsinki. Muut asuinkerrostalot ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: HOAS 5 Pohjoinen Rautatiekatu 9 Pohjoinen Rautatiekatu 9 0000, Helsinki Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: 000

Lisätiedot