1) tehtävä hallintoneuvostolle esitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1) tehtävä hallintoneuvostolle esitys"

Transkriptio

1 1 (6) HALSUAN OSUUSPANKKI OHJESÄÄNTÖ 1 OHJESÄÄNNÖN PERUSTA JA TARKOITUS 2 HALLITUKSEN TEHTÄVÄT Osuuspankin sääntöjen mukaan hallintoneuvoston on vahvistettava pankin toimintaa koskeva ohjesääntö asioista, jotka ovat laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä sekä päätettävä toimitusjohtajan ja hallituksen välisestä tehtävänjaosta. Ohjesäännön tarkoitus on vahvistaa menettelytavat, joilla pankkia hoidetaan asiantuntevasti ja huolellisesti osuuskunta- ja osuuspankkilakien ja sääntöjen mukaisesti sekä tehokkaasti ja kannattavasti osana OP-ryhmää. Hallintoneuvosto vahvistaa sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevat periaatteet. Hallituksen tehtävänä on osuuspankin toiminnan johto kulloinkin voimassa olevan pankin toimintaa koskevan lainsäädännön, pankin sääntöjen ja tämän ohjesäännön mukaan. Hallituksen on huolehdittava, että pankin liiketoiminta on jatkuvan menestymisen turvaamiseksi suunnitelmallista, tehokasta ja kannattavaa, toimintaympäristön muutoksiin sopeutuvaa ja riskeiltään hallittua. Hallituksen on huolehdittava sisäisen valvonnan riittävyydestä. Hallituksen jäsenellä on erityinen velvollisuus valvoa pankin etua ja edistää sen kehitystä. Hallituksen on huolehdittava siitä, että pankissa noudatetaan OP-ryhmän yhteistoimintaperiaatteita. Hallituksen on 1) tehtävä hallintoneuvostolle esitys ohjeiksi asioissa, jotka ovat laajakantoisia ja tärkeitä; pankin sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevista periaatteista; pankin toimitusjohtajan valinnasta ja vapauttamisesta; pankin toimitusjohtajan sijaisen määräämiseksi; 2) vahvistettava pankin strategiat, joissa määritellään pankin toimintalinjat ja keskeiset tavoitteet ja hyväksyttävä strategian pohjalta lyhyen aikavälin tavoitteet ja toimintasuunnitelmat sekä seurattava säännöllisesti niiden toteutumista; 3) huolehdittava, että pankilla on lainsäädännön ja liiketoiminnan edellyttämä riittävä vakavaraisuus ja maksuvalmius 4) käsiteltävä viranomaisten ja Osuuspankkikeskus Osk:n (jäljempänä OPK) antamat ohjeet OPK:n ohjeistamalla tavalla

2 2 (6) 5) vahvistettava sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevat menettelytavat ja toimintaohjeet 6) vahvistettava eri riskilajeja koskevat riskirajat 7) vahvistettava pankin jatkuvuus- ja valmiussuunnitelmat 8) seurattava pankin taloudellista tilannetta ja riskiasemaa 9) laadittava ja annettava hallintoneuvoston käsiteltäväksi tilinpäätös ja konsernitilinpäätös sekä toimintakertomus; toimintakertomuksen tulee sisältää ehdotus voiton käyttämisestä tai tappion peittämisestä; 10) huolehdittava osuuskunnan kokouksen ja hallintoneuvoston päätösten täytäntöönpanosta; 11) p päätettävä jäsenten ja lisäosuushakemusten hyväksymisestä tai hyväksymismenettelystä ja hyväksymisen edellytyksistä sekä jäsenten erottamisesta; 12) päätettävä jäsenetujen periaatteista; 13) annettava oikeudet pankin toiminimen kirjoittamiseen sääntöjen mukaisesti sekä annettava tarvittaessa toiminimen kirjoittamista koskevat sisäiset ohjeet; 14) vahvistettava toimitusjohtajan esityksestä pankin organisaatio sekä tarvittavien toimikuntien toimenkuvat ja kokoonpanot; 15) päätettävä toimitusjohtajan palkkaeduista ja toimisopimuksen muista ehdoista 16) otettava ja erotettava toimitusjohtajan esityksestä toimihenkilöt, määrättävä heidän palkkaetunsa ellei hallitus ole määräämissään rajoissa antanut näitä toimenpiteitä valitsemansa toimikunnan, toimitusjohtajan tai nimeämiensä toimihenkilöiden tehtäväksi; 17) päätettävä pankin toimipaikkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta; 18) päätettävä ajat, jolloin pankin toimipaikat pidetään avoinna; 19) vahvistettava pankin kiinteistöjä ja niihin rinnastettavaa omaisuutta koskevat suunnitelmat 20) päätettävä kiinteistön sekä vuokraoikeuden ja rakennusten ostamisesta, myymisestä, vaihtamisesta ja panttaamisesta; 21) vahvistettava periaatteet pankin muun omaisuuden hankinnasta ja luovuttamisesta; 22) päätettävä pankin vakuutuspolitiikasta 23) päätettävä liiketoiminnan kannalta merkittävien uusien tuotteiden ja palveluiden käyttöönottamisesta sekä toimintojen ulkoistamisesta 24) päätettävä merkittävimmistä kehittämishankkeista

3 3 (6) 3 HALLITUKSEN KOKOUKSET 25) huolehdittava viranomaisten ja OPK:n ohjeiden mukaisesti siitä, että pankin kirjanpito ja varainhoito on asianmukaisesti järjestetty; 26) päätettävä pankin kulujen hyväksymismenettelystä; 27) päätettävä pankkisalaisuutta koskevien ohjeiden vahvistamisesta; 28) huolehdittava siitä, että pankin kaikkien toimipaikkojen tarkastus suoritetaan viranomaisten ja OPK:n ohjeiden mukaisesti; 29) käsiteltävä ja päätettävä pankin toimintaa koskevien viranomaisten kannanottojen, tarkastuskertomusten ja huomautusten sekä merkittävien vahinkotapahtumien ja havaittujen uusien riskien edellyttämistä toimenpiteistä 30) huolehdittava siitä, että pankki noudattaa OPK:n osuuspankkien puolesta tekemiä sopimuksia sekä muita pankkien välisiä sopimuksia; 31) päätettävä muistakin pankin hallintoa ja hoitoa koskevista asioista, jotka eivät kuulu osuuskunnan kokouksen tai hallintoneuvoston päätäntävaltaan tai jotka tämän ohjesäännön mukaan eivät ole toimitusjohtajan tehtävänä taikka joita hallitus ei ole määräämissään rajoissa antanut valitsemansa toimikunnan, toimitusjohtajan tai määräämiensä toimihenkilöiden tehtäväksi. Hallituksen kokous pidetään hallituksen määrääminä päivinä ja muulloinkin, milloin hallituksen puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai kun toimitusjohtaja tai hallituksen jäsen sitä puheenjohtajalta pyytää. Hallituksen jäsenen esteellisyydestä hallituksen kokouksessa on voimassa, mitä osuuskuntalain 5 luvun 10 :ssä on säädetty. Jos hallituksen jäsen on tietyssä asiassa esteellinen, tulee hänen itse ilmoittaa esteellisyydestään hallitukselle ja esteellisyys tulee merkitä pöytäkirjaan. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien enemmän kuin puolet sen jäsenten koko lukumäärästä on saapuvilla. Asiassa ei kuitenkaan saa tehdä päätöstä, ellei, mikäli mahdollista, kaikille hallituksen jäsenille ole varattu tilaisuutta osallistua asian käsittelyyn. Jos hallituksen jäsen on estynyt saapumasta kokoukseen, hänen on ensi tilassa ilmoitettava siitä hallituksen puheenjohtajalle tai sihteerille. Mikäli asian kiireellisyyden tai muun syyn vuoksi on tarpeen pitää hallituksen kokous puhelimia tai muita viestintävälineitä hyväksikäyttäen, hallitus voi tehdä päätöksensä tällä tavoin edellyttäen, että hallituksen jäsenillä on päätöksen teon aikana mahdollisuus keskinäiseen yhteydenpitoon ja, että kokouksesta laaditaan pöytäkirja. Hallintoneuvoston puheenjohtaja voi olla hallintoneuvoston valvontatehtävän toteuttamiseksi päätöksen tekoon osallistumatta läsnä hallituksen kokouksissa käsiteltäessä tärkeitä tai laajakantoisia asioita. 4 HALLITUKSEN PÄÄTÖSTEN KIRJAAMINEN Hallituksen kokouksista laaditaan pöytäkirja, johon merkitään läsnä ja poissa olleet hallituksen jäsenet ja muut läsnäolijat, tehdyt päätökset, laajakantoi-

4 4 (6) 5 TOIMITUSJOHTAJAN TEHTÄVÄT sissa ja epätavallisissa asioissa perusteluineen ja erimielisyyden sattuessa tapahtuneet äänestykset. Pöytäkirja tarkastetaan seuraavassa kokouksessa. Hallituksen puheenjohtaja ja vähintään yksi hallituksen siihen valitsema jäsen allekirjoittavat pöytäkirjan ja päätöksiä sisältävät liitteet. Luottopäätösten dokumentoinnissa noudatetaan OPK:n kulloinkin voimassa olevia toimintaohjeita. Pöytäkirjat numeroidaan juoksevasti kalenterivuosittain ja säilytetään luotettavalla tavalla. Sama koskee päätöksiä sisältäviä pöytäkirjan liitteitä. Mikäli hallitus on tämän ohjesäännön mukaisesti antanut luottojen ja pankkitakausten myöntämisen tai muita toimivaltaansa kuuluvia tehtäviä määräämissään rajoissa valitsemalleen toimikunnalle, toimitusjohtajalle tai nimeämilleen toimihenkilöille, on näiden tekemien päätösten kirjaamisessa noudatettava soveltuvin osin mitä hallituksen päätösten kirjaamisesta on edellä todettu. Osuuspankin toimitusjohtajan tehtävänä on hoitaa pankin päivittäistä hallintoa hallintoneuvoston ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimiin, jotka pankin toiminnan laajuus ja laatu huomioon otettuna ovat epätavallisia tai laajakantoisia, toimitusjohtaja saa ryhtyä vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta pankin toiminnalle olennaista haittaa. Viimeksi mainitussa tapauksessa on hallitukselle niin pian kuin mahdollista annettava toimenpiteestä tieto. Toimitusjohtaja vastaa siitä, että pankin toiminta on hallituksen vahvistamien toimintasuunnitelmien mukaisesti tehokasta ja kannattavaa, toimintaympäristön muutoksiin sopeutuvaa ja riskeiltään hallittua. Toimitusjohtajalla on oikeus edustaa pankkia sellaisessa asiassa, joka 1 momentin mukaan kuuluu hänen tehtäviinsä. Toimitusjohtajan tehtäviin kuuluu muun muassa, ellei hallitus ole määrännyt joitakin niistä vahvistamansa työnjaon mukaan pankin toimihenkilöiden suoritettavaksi: 1) tehdä tarvittaessa hallitukselle ehdotukset pankin strategian tarkistamisesta sekä tarvittavista toiminnallisista ja taloudellisista suunnitelmista 2) huolehtia siitä, että pankilla on liiketoiminnan edellyttämä riittävä vakavaraisuus ja maksuvalmius 3) raportoida hallitukselle säännöllisesti pankin liiketoiminnasta, riskinkantokyvystä ja riskitilanteesta 4) antaa hallitukselle tiedoksi pankin toimintaa koskevat viranomaisten kannanotot, tarkastuskertomukset ja huomautukset sekä merkittävät vahinkotapahtumat ja havaitut uudet riskit 5) vastata pankin sisäisestä ja ulkoisesta tiedottamisesta; 6) esittää hallituksen vahvistettavaksi pankin organisaatio sekä tehdä esitys tarvittavien toimikuntien toimenkuvista ja kokoonpanoista;

5 5 (6) 6 ERINÄISET MÄÄRÄYKSET 7) tehdä hallitukselle esitykset sen täytettäväksi kuuluviin toimiin valittavista henkilöistä ja heidän palkkaeduistaan sekä huolehtia henkilöstön kehittämisestä; 8) tehdä hallitukselle ehdotus pankin ja sen konsernin tilinpäätöksen perusteiksi ja tilinpäätöksen laatimiseksi ja voiton käyttämisestä tai tappion kattamisesta; 9) huolehtia hallituksen vahvistamien sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevien sisäisten menettelytapojen ja toimintaohjeiden mukaisista toimitusjohtajalle kuuluvista tehtävistä; 10) esittää hallitukselle jäsenten erottamista koskevat asiat ja vastata siitä, että jäsenistä pidetään luetteloa sillä tavoin kuin osuuskuntalaissa on säädetty; 11) vastaa siitä, että pankille otetaan riittävät vakuutukset hallituksen vahvistaman vakuutuspolitiikan mukaisesti 12) vastata pankin laskentatoimesta ja varainhoidosta lain ja annettujen ohjeiden mukaisesti sekä seurata pankin verotusta ja ryhtyä sen johdosta tarpeellisiin toimenpiteisiin; 13) huolehtia siitä, että pankin kaikkien toimipaikkojen sisäinen valvonta ja tarkastus suoritetaan OPK:n antamien ohjeiden mukaisesti; 14) vastata siitä, että pankilla on kirjalliset luotonmyöntämisohjeet ja että niitä noudatetaan 15) vastata pankin saatavien perimistoimenpiteistä; 16) vastata siitä, että kulujen hyväksymisessä noudatetaan hallituksen vahvistamaa menettelyä; 17) vastata siitä, että pankin liiketoiminta on järjestetty turvallisuus- ja varmuusnäkökohdat huomioon ottaen; 18) vastata siitä, että viranomaisille tehdään säädetyt ilmoitukset; 19) huolehtia siitä, että pankissa noudatetaan pankkisalaisuutta koskevia määräyksiä ja ohjeita; 20) huolehtia myös muista hallituksen vahvistamien riskienhallintaa koskevien ja muiden toimintaohjeiden mukaan toimitusjohtajalle kuuluvista tehtävistä Toimitusjohtaja voi antaa toimivaltaansa kuuluvia tehtäviä hoidettavaksi nimeämilleen toimikunnille tai henkilöille. Toimitusjohtajan tulee antaa näiden päätöksentekoa varten ohjeet ja valvoa ohjeiden noudattamista. Mikäli osuuspankilla on yksi tai useampi johtaja, hallitus määrää toimitusjohtajan esityksestä vahvistamassaan toimenkuvauksessa heidän tehtävänsä ja oikeudesta edustaa pankkia.

6 6 (6) Hallituksen jäsenellä on läsnäolo- ja puheoikeus hallintoneuvoston kokouksissa. Hallituksen jäsenen vahingonkorvausvastuusta on voimassa mitä osuuspankkilaissa on erikseen säädetty. Toimihenkilölle sekä hänen lähipiirinsä kuuluvalle luonnolliselle henkilölle, yhteisölle tai säätiölle annettavaa luottoa ja siihen rinnastettavaa muuta rahoitusta koskevan päätökset tekee hallitus tai luottotoimikunta hallitukselta saamiensa valtuuksien rajoissa 1 Pankin tulee pitää luetteloa luottolaitoslaissa tarkoitettuun lähipiiriin kuuluvista henkilöistä sekä ilmoitettava luettelon tiedot ja siinä tapahtuneet muutokset rahoitustarkastukselle. Pankin lähipiiriin kuuluvalle annettavaa luottoa ja siihen rinnastettavaa muuta rahoitusta koskevat päätökset tai tällaiseen luotonantoon sovellettavat yleiset ehdot on hyväksyttävä hallituksessa. Myönnetyt luotot tai niiden yleiset ehdot on ilmoitettavat rahoitustarkastukselle rahoitustarkastuksen edellyttämällä tavalla. Pankin lähipiiriin kuuluvaan yritykseen sijoittamista koskevat päätökset tai sitä koskevat yleiset ehdot on hyväksyttävä hallituksessa. Tehdyt sijoitukset tai niitä koskevat yleiset ehdot on ilmoitettava rahoitustarkastukselle rahoitustarkastuksen edellyttämällä tavalla. Ennen kuin toimitusjohtajan toimi täytetään tai toimitusjohtaja vapautetaan tehtävästään, on asiasta hankittava OPK:n lausunto. 1 Tässä tarkoitetaan toimihenkilön lähipiirillä niitä, jotka Luottolaitoslain 16 2 mom 3-4 kohdissa on määritelty kuuluvaksi pankin hallintoon kuuluvien henkilöiden lähipiiriin

1 (8) LIPERIN OSUUSPANKIN OHJESÄÄNTÖ

1 (8) LIPERIN OSUUSPANKIN OHJESÄÄNTÖ 1 (8) LIPERIN OSUUSPANKIN OHJESÄÄNTÖ Ohjesaantö 2006 2 (8) Liperin Osuuspankin ohjesääntö vahvistettu hallintoneuvoston kokouksessa 28 päivänä helmikuuta 2006 Esko Jokiniemi Hallintoneuvoston puheenjohtaja

Lisätiedot

1) tehtävä hallintoneuvostolle esitys

1) tehtävä hallintoneuvostolle esitys 1 (6) KIIKOISTEN OSUUSPANKIN OHJESÄÄNTÖ 1 OHJESÄÄNNÖN PERUSTA JA TARKOITUS 2 HALLITUKSEN TEHTÄVÄT Osuuspankin sääntöjen mukaan hallintoneuvoston on vahvistettava pankin toimintaa koskeva ohjesääntö asioista,

Lisätiedot

Hallituksen jäsenen vahingonkorvausvastuusta säädetään laissa.

Hallituksen jäsenen vahingonkorvausvastuusta säädetään laissa. 1 (6) Vahvistettu hallintoneuvostossa 05.11.2015 OSUUSPANKIN OHJESÄÄNTÖ 1 Ohjesäännön tarkoitus Osuuspankin sääntöjen mukaan hallintoneuvoston on vahvistettava pankin toimintaa koskeva ohjesääntö asioista,

Lisätiedot

HELSINGIN OP PANKKI OYJ OHJESÄÄNTÖ 1 (6) HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N OHJESÄÄNTÖ

HELSINGIN OP PANKKI OYJ OHJESÄÄNTÖ 1 (6) HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N OHJESÄÄNTÖ HELSINGIN OP PANKKI OYJ OHJESÄÄNTÖ 1 (6) 12.2.2009 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N OHJESÄÄNTÖ Ohjesäännön tarkoitus on vahvistaa menettelytavat, joilla pankkia hoidetaan asiantuntevasti ja huolellisesti lakien

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista.

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista. 1(6) Osuuskauppa Maakunta 13.9.2016 Kajaani HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty hallintoneuvoston kokouksessa 13.9.2016 Osuuskauppa Maakunnan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten

Lisätiedot

FRAME-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. 1 Säätiön nimi ja kotipaikka. Säätiön nimi on FRAME-säätiö ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Tarkoitus

FRAME-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. 1 Säätiön nimi ja kotipaikka. Säätiön nimi on FRAME-säätiö ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Tarkoitus FRAME-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on FRAME-säätiö ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Tarkoitus Säätiön tarkoituksena on suomalaisen visuaalisen taiteen aseman vahvistaminen

Lisätiedot

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Kysytty 27-01-2013. Voimassa 27-12-2012 lähtien SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen

Lisätiedot

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää

Lisätiedot

Osuuskunnan hallituksen ja toimitusjohtajan oikeuksista, vastuusta ja velvollisuuksista. Coop Finland ry:n juhlaseminaari 30.10.

Osuuskunnan hallituksen ja toimitusjohtajan oikeuksista, vastuusta ja velvollisuuksista. Coop Finland ry:n juhlaseminaari 30.10. Osuuskunnan hallituksen ja toimitusjohtajan oikeuksista, vastuusta ja velvollisuuksista Coop Finland ry:n juhlaseminaari 30.10.2009 Jukka Pötry 1 Osuuskunnan hallinto - normatiivinen - päämäärät OSUUSKUNTALAKI

Lisätiedot

Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua.

Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua. HÄMEENLINNAN ELÄKKEENSAAJAT RY Taloussääntö Yleisiä määräyksiä 1 Yhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöstä tehtäessä on noudatettava yhdistyslain, kirjanpitolain ja -asetuksen

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt. 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt

Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt. 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt 1 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n Säännöt 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt 2 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Varkauden

Lisätiedot

Selvitys Kurun Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015

Selvitys Kurun Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 Selvitys Kurun Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset... 3 2 OP Ryhmän rakenne... 3 3 Osuuskunnan kokous... 3 4 Hallintoneuvosto... 4 Puheenjohtaja,

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki.

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNTA 1 (5) 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

Osuuspankin toiminimi on Ikaalisten Osuuspankki. Sen kotipaikka on Ikaalisten kaupunki. Osuuspankki kuuluu valtakunnalliseen OP-Pohjola-ryhmään.

Osuuspankin toiminimi on Ikaalisten Osuuspankki. Sen kotipaikka on Ikaalisten kaupunki. Osuuspankki kuuluu valtakunnalliseen OP-Pohjola-ryhmään. SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala 3 Kuuluminen OP-Pohjola-ryhmään Osuuspankin toiminimi on Ikaalisten Osuuspankki. Sen kotipaikka on Ikaalisten kaupunki. Osuuspankin tarkoituksena on harjoittaa

Lisätiedot

VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT ( ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti.

VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT ( ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti. Kh 5.5.2014 91 liite 3 VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT (28.11.2013 ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti. 3 Säätiön tarkoituksena on edistää Vihdin

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian.

Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian. 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) Muutosehdotus (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian.) 1 Toiminimi

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Osuuskaupan hallintoneuvosto on vahvistanut osuuskaupan sääntöjen mukaan tämän hallituksen työjärjestyksen 26.9.2017. Työjärjestystä on muutettu viimeksi hallituksen kokouksessa 24.8.2017. Tämä työjärjestys

Lisätiedot

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti.

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti. 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Osk ja sen kotipaikka on Tampere. 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana on jäsentensä ammatin ja talouden tukemiseksi harjoittaa mainostoimistopalveluja.

Lisätiedot

Hallituksen tehtävät ja vastuut. AYY:n yhdistyskoulutus 3.12.2014 @ Design Factory Otto Palonen

Hallituksen tehtävät ja vastuut. AYY:n yhdistyskoulutus 3.12.2014 @ Design Factory Otto Palonen Hallituksen tehtävät ja vastuut AYY:n yhdistyskoulutus 3.12.2014 @ Design Factory Otto Palonen Agenda Hallituksen asema Hallituksen tehtävät Mitä hallitus ei saa tehdä Vastuu Pelisäännöt Toimintaohjeita

Lisätiedot

Standardi RA4.10. Lähipiiriluottojen ja -sijoitusten ilmoittaminen Rahoitustarkastukselle. Määräykset ja ohjeet

Standardi RA4.10. Lähipiiriluottojen ja -sijoitusten ilmoittaminen Rahoitustarkastukselle. Määräykset ja ohjeet Standardi RA4.10 Rahoitustarkastukselle Määräykset ja ohjeet Rahoitustarkastukselle RA4.10 dnro 14/120/2006 2 (12) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltaminen 3 2 Tavoitteet 4 3 Kansainvälinen viitekehys 5 4 Normiperusta

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kankaisten Golf ry ja sen kotipaikka on Masku. 2 Tarkoitus ja sen toteuttaminen Yhdistyksen tarkoituksena on edistää toiminta-alueellaan golfurheilun harrastus-

Lisätiedot

Osuuspankin toiminimi on Mäntsälän Osuuspankki. Sen kotipaikka on Mäntsälän kunta.

Osuuspankin toiminimi on Mäntsälän Osuuspankki. Sen kotipaikka on Mäntsälän kunta. Hallituksen esitys 20.1.2011 Hyväksytty osuuskunnan kokouksessa / 2011 1 (10) SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala 3 Kuuluminen OP-Pohjola-ryhmään Osuuspankin toiminimi on Mäntsälän Osuuspankki.

Lisätiedot

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 4 LUKU KASSAN HALLINTO 9 Hallintoelimet Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 10 Kassan edustajiston kokous Kassan ylintä

Lisätiedot

AVILON OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Avilon Oyj, englanniksi Avilon Plc. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Valkeakoski. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa joko suoraan taikka

Lisätiedot

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous 16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka

Lisätiedot

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. 1 Toiminimi ja kotipaikka. Osuuspankin toiminimi on Juvan Osuuspankki. Sen kotipaikka on Juva. 2 Toimiala

SÄÄNNÖT. 1 Toiminimi ja kotipaikka. Osuuspankin toiminimi on Juvan Osuuspankki. Sen kotipaikka on Juva. 2 Toimiala SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala Osuuspankin toiminimi on Juvan Osuuspankki. Sen kotipaikka on Juva. 3 Kuuluminen OP-Pohjola-ryhmään 4 Osuuspankkien yhteenliittymä 5 Omistajajäsenyys Osuuspankin

Lisätiedot

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS Pirkanmaan Osuuskaupan sääntöjen kohdan 16 mukaisesti hallintoneuvosto on kokouksessaan 26.9.2017 hyväksynyt itselleen tämän työjärjestyksen, joka täydentää osuuskuntalain ja osuuskaupan sääntöjen määräyksiä.

Lisätiedot

ARVOPAPERIMARKKINAYHDISTYS RY 1 (3)

ARVOPAPERIMARKKINAYHDISTYS RY 1 (3) ARVOPAPERIMARKKINAYHDISTYS RY 1 (3) HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n (jäljempänä AMY tai yhdistys ) hallitus (jäljempänä hallitus ) noudattaa toiminnassaan tätä työjärjestystä sen

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Käsittelyt Yhteinen kirkkoneuvosto 23.4.2013 Yhteinen kirkkovaltuusto 10.6.2014 Tämä yhteisen kirkkoneuvoston ohjesääntö tulee voimaan 1.4.2015. Yhteisen kirkkoneuvoston

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 2 LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen. Säätiön kotipaikkakunta on Helsinki. 2 Tarkoitus Lasten ja nuorten

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Etelä-Savon kauppakamari ry Södra Savolax handelskammare rf South Savo Chamber of Commerce SÄÄNNÖT

Etelä-Savon kauppakamari ry Södra Savolax handelskammare rf South Savo Chamber of Commerce SÄÄNNÖT Etelä-Savon kauppakamari ry Södra Savolax handelskammare rf South Savo Chamber of Commerce SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Etelä-Savon kauppakamari ry, ruotsiksi Södra Savolax handelskammare

Lisätiedot

Omistajaohjaus ja kuntien yhtiöt 10.04.2013 PIETARSAARI. Pasi Pönkä lakimies, varatuomari pasi.ponka@kuntaliitto.fi

Omistajaohjaus ja kuntien yhtiöt 10.04.2013 PIETARSAARI. Pasi Pönkä lakimies, varatuomari pasi.ponka@kuntaliitto.fi Omistajaohjaus ja kuntien yhtiöt 10.04.2013 PIETARSAARI Pasi Pönkä lakimies, varatuomari pasi.ponka@kuntaliitto.fi tilintarkastajat yhtiön johto yhtiökokous hallintoneuvosto hallitus toimitusjohtaja yhtiöoikeudellinen

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

tämä sääntömuutosesitys käsitelty Kangasalan Seudun Osuuspankin hallituksen kokouksessa 9.9.2011

tämä sääntömuutosesitys käsitelty Kangasalan Seudun Osuuspankin hallituksen kokouksessa 9.9.2011 sääntömuutoksen edellyttämät muutokset merkitty punaisella tämä sääntömuutosesitys käsitelty Kangasalan Seudun Osuuspankin hallituksen kokouksessa 9.9.2011 säännöt käsitellään pankin edustajiston ylimääräisessä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa. Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry

HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa. Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry HALLITUKSEN JA ISÄNNÖITSIJÄN VELVOLLISUUDET - AOYL ja hyvä hallintotapa Lakimies, VT Sirkka Terho Suomen Kiinteistöliitto ry ISÄNNÖITSIJÄN TEHTÄVÄT yhtiön juokseva hallinto laissa ei yksityiskohtaisesti

Lisätiedot

Säätiön nimi on Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Kuortane.

Säätiön nimi on Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Kuortane. 1 (6) KUORTANEEN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka 2 Säätiön tarkoitus Säätiön nimi on Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Kuortane. Säätiön tarkoituksena on säästäväisyyden

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Tarkoitus ja sen

Lisätiedot

Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6)

Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6) Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6) 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen nimi on Atopialiitto ry, ruotsiksi Atopiförbundet rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Kokous- ja pöytäkirjakieli

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa.

MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa. 1(5) MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa. Tyrnävän kirkonkylän Sähköosuuskunta SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Tyrnävän kirkonkylän

Lisätiedot

Osuuskunnan tarjoamia palveluja saavat käyttää hyväkseen muutkin kuin jäsenet, ellei hallitus toisin päätä.

Osuuskunnan tarjoamia palveluja saavat käyttää hyväkseen muutkin kuin jäsenet, ellei hallitus toisin päätä. Osuuskunnan säännöt 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Osuuskumma-kustannus ja kotipaikka Tampere. 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana on jäsenten talouden tukemiseksi harjoittaa

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna.

Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna. 1 (6) RENGON SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on Kanta-Hämeen ja Riihimäen

Lisätiedot

2. Säätiön tarkoituksena on edistää ja taloudellisesti tukea Suomen lastensuojelutyötä sen eri muodoissa.

2. Säätiön tarkoituksena on edistää ja taloudellisesti tukea Suomen lastensuojelutyötä sen eri muodoissa. Lasten Päivän Säätiö sr Stiftelsen Barnens Dag sr Säännöt 1. Säätiön nimi on Lasten Päivän Säätiö sr, ruotsiksi Stiftelsen Barnens Dag sr. Säätiön kotipaikka on Helsingin kaupunki ja sen toiminta-alue

Lisätiedot

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta.

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta. 1 (7) V9.12.2008 PRH:n hyväksymät FINPRO RY:N SÄÄNNÖT Sääntöjen muutos rekisteröity 18.9.2009. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finpro ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus Filha ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yleishyödyllisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansanterveyttä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Pispalan Kivijalka osk ja sen rinnakkaistoiminimi on Pispala Stonefoot co-op. Osuuskunnan kotipaikka on Tampere.

Osuuskunnan toiminimi on Pispalan Kivijalka osk ja sen rinnakkaistoiminimi on Pispala Stonefoot co-op. Osuuskunnan kotipaikka on Tampere. 1 OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Pispalan Kivijalka osk ja sen rinnakkaistoiminimi on Pispala Stonefoot co-op. Osuuskunnan kotipaikka on Tampere. 2 Toimiala Osuuskunnan

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 28.09.2015 AIKA 28.09.2015 18:00-19:35 PAIKKA Lautakuntien huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 34 23 TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous , muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986.

Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous , muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986. Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous 20.3.2002 15, muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986. KURIKAN KANSALAISOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ OPISTON TOIMIALA Opiston toiminnan järjestäminen

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT 8 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen säännöissä on mainittava: 1) yhdistyksen nimi; 2) yhdistyksen kotipaikkana oleva Suomen kunta; 3) yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot;

Lisätiedot

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT. AYY:n yhdistyskoulutus Design Factory Otto Palonen

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT. AYY:n yhdistyskoulutus Design Factory Otto Palonen HALLITUKSEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT AYY:n yhdistyskoulutus 8.12.2011 @ Design Factory Otto Palonen Hallituksen asema Yhdistyksellä on oltava hallitus, johon kuuluu vähintään kolme jäsentä Hallituksen on lain

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Helsingissä 6. päivänä syyskuuta 2007.

Helsingissä 6. päivänä syyskuuta 2007. HAKEMUS PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSELLE Pyydämme, että Patentti- ja rekisterihallitus myöntäisi luvan NNsäätiö nimisen säätiön perustamiseen ja vahvistaisi säätiön säännöt. Helsingissä 6. päivänä syyskuuta

Lisätiedot

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 )

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 ) 25.2.2015 1 (5) Fennian hallituksen ehdotus 20.4.2015 yhtiökokoukselle koskien yhtiöjärjestyksen muuttamista: Muutosehdotuksien pääasiallinen sisältö on: 1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa

Lisätiedot

IKAALISTEN OSUUSPANKIN SÄÄNNÖT IKAALISTEN OSUUSPANKIN SÄÄNNÖT. Voimassa olevat säännöt. Muutosehdotukset. 3 Kuuluminen OP-Pohjola-ryhmään

IKAALISTEN OSUUSPANKIN SÄÄNNÖT IKAALISTEN OSUUSPANKIN SÄÄNNÖT. Voimassa olevat säännöt. Muutosehdotukset. 3 Kuuluminen OP-Pohjola-ryhmään IKAALISTEN OSUUSPANKIN SÄÄNNÖT Voimassa olevat säännöt IKAALISTEN OSUUSPANKIN SÄÄNNÖT Muutosehdotukset 3 Kuuluminen OP-Pohjola-ryhmään Osuuspankki toimii jäsenenä valtakunnallisessa OP-Pohjola-ryhmässä.

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2011 171/2011 Valtioneuvoston asetus riistahallinnosta Annettu Helsingissä 24 päivänä helmikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

Keskinäisen Vakuutusyhtiö Fennian hallituksen työjärjestys

Keskinäisen Vakuutusyhtiö Fennian hallituksen työjärjestys Keskinäisen Vakuutusyhtiö Fennian hallituksen työjärjestys Työjärjestyksen tarkoitus 1. Tämän työjärjestyksen tarkoituksena on ohjeistaa Fennian hallituksen käytännön työskentelyä. Vakuutusvalvontaviraston

Lisätiedot

ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT

ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1 NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT 2 Alma Media Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta ( Toimikunta ) on yhtiön

Lisätiedot

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n säännöt Hyväksytty STTK:n liittokokouksessa 5.-6.11.2009 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 1 Yhdistyksen nimi on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ruotsiksi Tjänstemannacentralorganisationen

Lisätiedot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö voi

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö voi 1( 6) Säätiön hallintoneuvosto on hyväksynyt säännöt 7.12.2015 ja Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt ne 5.2.2016 HELSINGIN DIAKONISSALAITOKSEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Säätiön

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Tarkastussääntö 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset 1 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ (malli) Hyväksytty Keskustan kunnallisasiain neuvottelukunnassa 18.4.2012 ja vahvistettu puoluehallituksessa 27.4.2012 Valtuustoryhmän tarkoitus 1 kunnan / kaupungin

Lisätiedot

Aikidoseura Akari ry:n säännöt. Yhdistyksen nimi on Akari ja sen kotipaikka on Vantaa.

Aikidoseura Akari ry:n säännöt. Yhdistyksen nimi on Akari ja sen kotipaikka on Vantaa. Aikidoseura Akari ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Akari ja sen kotipaikka on Vantaa. 2 Yhdstyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä aikidotaitoa sekä toimia aikidon tunnetuksi tekemiseksi ja harrastuksen

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Hyväksytty Lapin tutkimusseuran kokouksessa 18.6.2007 ja 18.12.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 4.8.2008. Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Lapin tutkimusseura ja kotipaikka

Lisätiedot

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton

Lisätiedot

Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki.

Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 SUOMEN METSÄSÄÄTIÖ 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toteuttamistavat 4 Varojen hankinta Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki. Säätiön

Lisätiedot

HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ. Asianajaja Timo A. Järvinen

HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ. Asianajaja Timo A. Järvinen HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ Asianajaja Timo A. Järvinen YRJÖNKATU 27 A, 00100 HELSINKI, PUH. (09) 608 822 e-mail: timo.jarvinen@palsalalex.fi Asunto-osakeyhtiön johdon tehtävistä AOYL 54.1

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTOSÄÄTIÖ SÄÄNNÖT

TURUN YLIOPISTOSÄÄTIÖ SÄÄNNÖT TURUN YLIOPISTOSÄÄTIÖ SÄÄNNÖT O i k e u s m i n i s t e r i ö n päätös hakemukseen, jossa Turun Yliopisto niminen säätiö on sen valtuuskunnan kokouksissa 14 päivänä joulukuuta 1973 ja 25 päivänä helmikuuta

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot