FINANSSIVALVONTA. Muistio 1 (10) Dnro 2/501/ Valvottavien pääoman riittävyyden arviointi

Transkriptio

1 Muistio 1 (10) Valvottavien pääoman riittävyyden arviointi Johdanto Tässä muistiossa käsitellään lyhyesti niitä periaatteita, joita Finanssivalvonta noudattaa arvioidessaan luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten sekä omaisuudenhoitoa harjoittavien rahastoyhtiöiden vakavaraisuuden hallintaa Basel II -säännösten mukaan ja erityisesti sitä, miten pilarin 2 periaatteita tullaan soveltamaan. Vakavaraisuutta tarkastellaan laajemmin kuin pelkästään siltä kannalta, miten pilariin 1 sisältyvät, luotto-, markkina- ja operatiivisia riskejä koskevat vähimmäisvakavaraisuusvaatimukset täyttyvät. Rahoitustarkastus on käsitellyt standardissaan 4.2 valvottavien vakavaraisuuden hallintaa laajasti ja antanut siinä tarpeellisiksi katsomansa määräykset ja ohjeet. Tällä muistiolla Finanssivalvonta selventää pilarin 2 periaatteiden soveltamista omassa arviointityössään (SREP). Muistion lopussa on esitetty esimerkkejä tilanteista, joissa valvottavan arvioima kokonaispääomantarve ja omat varat joko alittavat tai ylittävät laissa säädetyn vakavaraisuuden vähimmäisvaatimuksen. Uusi vakavaraisuuslainsäädäntö ei anna lopullisia ja valmiita laskennallisia, kokonaispääomantarvetta koskevia ratkaisuja, vaan tarve arvioidaan yhdessä valvottavan yhteisön ja valvojan kesken. Näin pyritään varmistamaan, että kaikki valvottavan nykyiseen ja tulevaan toimintaan ja toimintaympäristöön kohdistuvat riskit pystytään arvioimaan ja että ne tulevat riittävässä määrin katetuiksi pääomalla. Mikäli valvottavan ja Finanssivalvonnan välillä vallitsee erimielisyys pääomittamisen suuruudesta ja laadusta, Finanssivalvonnan tehtävänä on lopullisesti päättää näistä asioista. Muistion lopussa olevassa liitteessä 1 esitetään eri tapauksiin soveltuvia toimenpideratkaisuja. Muistion liitteessä 2 esitetään keskeisimpiä asiaan liittyviä käsitteitä. Toimenpideratkaisujen oikeudellinen tausta Direktiivin 2006/48/EY artiklan 123 ja sen soveltamisesta annetun luottolaitostoimintalain 54 :n mukaan luottolaitoksen omien varojen määrän ja laadun on jatkuvasti riitettävä kattamaan kaikki luottolaitokseen kohdistuvat riskit. Valvottavalla on oltava vakavaraisuuteensa kohdistuvien riskien tunnistamista, mittaamista ja raportointia sekä riskien hallintaa koskevat laitoksen toimintaan nähden riittävät kirjalliset periaatteet ja menettelytavat, joita se noudattaa toiminnassaan. Tavoitteet on asetettava riskien kattamisen kannalta tarvittavalle omien varojen määrälle liiketoiminnoittain tai muuten tarkoituksenmukaisella tavalla. Laaditut suunnitelmat on arvioitava säännönmukaisesti. Finanssivalvonnan velvoitteet kokonaisarvioinnissa ja oikeus vaatia korjaavia toimenpiteitä perustuvat edellä mainitun direktiivin artikloihin 124 ja 136. Luottolaitostoiminnasta annetun lain 85 :n mukaan Finanssivalvonnan on vuosittain tarkastettava ja arvioitava valvottavan vakavaraisuuden hallintaprosessi, strategia vakavaraisuuden ylläpitämiseksi ja valvottavan kyky noudattaa vaatimuksia. Saman lain :issä säädetään korjaavista toimenpiteistä, joihin valvottavan on ryhdyttävä Finanssivalvonnan kehotuksesta. Arviointitiheydessä ja -laajuudessa on otettava huomioon valvottavan toiminnan luonne ja laajuus sekä se, millainen merkitys valvottavalla on rahoitusmarkkinoiden vakauden kannalta.

2 Muistio 2 (10) Finanssivalvonnalla on luottolaitostoimintalain 86 :n perusteella oikeus äärimmäisenä toimenpiteenä vaatia luottolaitokselta lisäpääomaa lakisääteisen vähimmäismäärän lisäksi. Tämä menettely on poikkeuksellinen ja voi perustua siihen, että vakavaraisuuden tasoa sekä vakavaraisuuden ja riskien hallintaa tai sisäistä valvontaa on pidettävä niin puutteellisina, etteivät ne riitä turvaamaan luottolaitoksen omien varojen säilymistä lakisääteisellä tasolla. Finanssivalvonta arvioi lisäpääoman tarpeen luottolaitostoimintalain 85 :n valvojan arviossaan eli ns. SREP-prosessissa. Arvioinnin kohteena ovat valvottavan yksittäiset riskit ja taloudellinen asema kokonaisuutena. Vakavaraisuuden arvioinnissa Finanssivalvonnan on otettava huomioon vertaisryhmään kuuluvien vastaavantasoisten luottolaitosten noudattamat periaatteet ja menettelytavat. Mikäli valvottavan pääomat eivät riitä kattamaan kaikkia olennaisia riskejä, pääomia on lisättävä. Vaatiessaan lisäpääomaa Finanssivalvonnan on osoitettava, että pääomavaje johtuu lakisääteisten vaatimusten täyttämättä jättämisestä. Asia on pyrittävä saamaan lainmukaiseksi käyttämällä ensisijaisesti valvottavan toimintaan kohdistuvia korjaustoimenpiteitä, kuten riskien vähentämistä tai riskeiltä suojautumista, taikka tekemällä muutoksia hallintajärjestelmiin tai prosesseihin. Myös tiettyjen rahoitusinstrumenttien käyttämisen kieltäminen voi tulla kysymykseen, mikäli luottolaitos ei hallitse riittävästi niiden käyttöä. Lisäpääomavaatimukselle ei ole laissa asetettu mitään ylärajaa, vaan määrä riippuu olennaisesti siitä, kuinka paljon varoja luottolaitokselta puuttuu sen todellisten riskien kattamiseksi. Lisäpääomavaatimus voidaan asettaa enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan, minkä jälkeen arviointi on suoritettava uudelleen. Tehdystä päätöksestä voidaan valittaa. Päätös on julkinen. Finanssivalvonnan arvio pääoman kokonaistarpeesta Basel II -vakavaraisuussääntelyssä on kaksi päätavoitetta. Ensisijaisena tavoitteena ovat rahoitusjärjestelmän vakaus ja yleisen edun turvaaminen. Sääntelyn avulla valvottavat velvoitetaan pitämään riittävästi omia varoja, jotta valvottavien toimintakyky säilyy poikkeuksellisissakin olosuhteissa. Valvottavien tulisi varautua myötäsyklisyyteen hyvinä aikoina ja kerätä pääomia huonojen aikojen varalle. Toisena tavoitteena ovat valvottavien riskienhallinnan edistäminen ja menetelmien kehittämisen tukeminen. Finanssivalvonta seuraa valvottavien ja yleisesti toimialan menetelmien kehitystä ja voi sallia riskiperusteisen pääomantarpeen laskennan pohjaksi menetelmän, joka on perusteltu ja luotettava. Finanssivalvonta arvioi valvottavan riskinkantokykyä laajasti. Riskinkantokyvyn arviointiin kuuluu pääoman riittävyyden lisäksi myös laadullisten tekijöiden arviointi. Rahoitustarkastus on antanut eri standardeissa vähimmäisvaatimuksia siitä, miten luotettava hallinto, sisäinen valvonta ja riskienhallinta järjestetään. Ensisijainen lähtökohta on, että valvottavien hallintajärjestelmät täyttävät standardien vaatimukset suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Tappionmahdollisuus ja siten myös pääomantarve ovat suuremmat sellaisen valvottavan tapauksessa, jonka hallintajärjestelmät ja prosessit ovat puutteelliset.

3 Muistio 3 (10) Finanssivalvonta voi tällaisessa tapauksessa määräajaksi edellyttää pääoman korotusta, kuten edellä todettiin, jos muilla toimenpiteillä kuin lisäpääomalla ei pystytä riittävästi vaikuttamaan riskinkantokykyyn. Basel II -vakavaraisuussääntelyssä olennaista on, että vakavaraisuutta tarkastellaan laajemmin kuin pelkästään luotto-, markkina- ja operatiivisia riskejä koskevien vähimmäisvakavaraisuusvaatimusten (pilari 1) täyttämisenä. Pilarin 1 pääomavaade on vähimmäisvaatimus, jonka lisäksi odotetaan valvottavan omaa, perusteltua näkemystä kaikkien olennaisten riskien ja suunnitellun riskinoton vaatimasta pääomasta. Valvottavan tulee ymmärtää pilarin 1 laskennan taustalla olevat oletukset ja arvioida oman toimintansa erot suhteessa taustaoletuksiin. Pilarin 2 periaatteiden mukaisesti myös vähimmäisvakavaraisuusvaatimuksen ulkopuolelle jäävät riskit ja pilarin 1 laskentamallien mahdolliset puutteet on analysoitava erikseen ja niiden pääomittamisen tarvetta on arvioitava. Rahoitustarkastuksen standardissa 4.2 Valvottavan vakavaraisuuden hallinta on esitetty pilarin 2 piiriin kuuluvia riskejä, jotka valvottavan tulee soveltuvin osin ottaa huomioon vakavaraisuuden hallintaprosessissaan. Tällaisia riskejä ovat esimerkiksi luottoriskien keskittymäriski, rahoitustoiminnan korkoriski, liiketoimintariski ja ulkoisen toimintaympäristön riskit. Liitteessä 2 on lueteltu standardissa 4.2 mainitut riskit. Tarkastelun lopputuloksena saatavalla pääomapuskurilla varaudutaan siihen, että valvottava pystyy jatkamaan liiketoimintaansa talouden suhdannevaihteluista tai muista epäsuotuisista tapahtumista riippumatta. Sen sijaan "ylätason" pääomatavoite, esimerkiksi vakavaraisuussuhdeluvun muodossa, jota valvottava ei pysty perustelemaan tai tukemaan riskianalyysilla, on yksittäisenä perusteena riittämätön. Tällainen pääomatavoite voi kuitenkin toimia riskianalyysia täydentävänä tekijänä. Pääomatavoitteella voi lisäksi olla muitakin, ulkoisista sidosryhmistä johtuvia perusteita kuin pelkästään toiminnan kannalta riittävän pääoman varaaminen. Kaikkien valvottavien odotetaan siten päätyvän vakavaraisuuden arviossaan suurempaan kokonaispääomantarpeeseen kuin vähimmäisvakavaraisuusvaatimus edellyttää. Jos valvottavan pääomantarpeen määrityksessä havaitaan puutteita, valvoja pyrkii ensisijaisesti siihen, että valvottava itse korjaa havaitut puutteet. Valvojan virallinen päätös lisäpääomantarpeesta on nähtävä toimenpiteeksi, joka tulee kyseeseen vain poikkeuksellisissa tapauksissa. Sellaisessa tapauksessa, jossa valvottavalla on kokonaisuudessaan tarpeeksi omia varoja, mutta valvoja on eri mieltä pääoman riskikohtaisesta allokoinnista, tai valvottava ei ole varannut jonkin oleellisen riskin kattamiseksi lainkaan pääomaa, virallista lisäpääomavaatimusta ei tarvita, vaan asia käsitellään normaalimenettelyssä, valvottavalle annettavassa palautteessa. Finanssivalvonnan arvio valvottavan vakavaraisuuden hallinnasta ja pääoman riittävyydestä perustuu keskeisesti valvottavan laatimiin ICAAP-dokumentteihin. Finanssivalvonta ei ole määritellyt dokumenteille määrämuotoista sisältöä, mutta dokumenteilta edellytetään seikkaperäistä riskien mittaus- ja arviointimenetelmien kuvausta lopputuloksineen. Dokumenteista tulee myös käydä ilmi, mistä tekijöistä muodostuvat pilarin 1 riski-

4 Muistio 4 (10) en laskentamenetelmien erot vähimmäisvakavaraisuusvaatimuksen ja sisäisen laskennan välillä siinä tapauksessa, että nämä laskelmat poikkeavat toisistaan. Riskinottotason mitoittaminen Finanssivalvonta arvioi eri riskeille allokoidun pääoman lisäksi pääomaa kokonaisuutena. Jos valvottava varaa pilarin 1 jonkin riskin kattamiseksi pääomaa enemmän kuin sääntely edellyttää, valvoja voi ottaa tämän huomioon kokonaispääoman arvioinnissaan kompensoivana tekijänä. Tällä halutaan taata tasapuolinen kohtelu silloin, kun valvottavan tapauksessa joudutaan harkitsemaan lisäpääomavaatimusta, eikä ole perusteltua ottaa lähtökohdaksi valvottavien erilaisia riskinottotasoja. Basel II -säännöstö on mitoitettu tiettyjen riskinottotasojen mukaan, ja valvottavan omat tilastolliset laskentamenetelmät voivat luonnollisesti poiketa siitä. Jos valvottava käyttää esimerkiksi pilarin 1 riskien laskennassa suurempaa luottamusväliä kuin Basel II -säännöstö edellyttää, erotus voidaan ottaa huomioon pääoman kokonaistarvetta mitoitettaessa. Basel II -säännöksissä pilarin 1 luottoriskin laskenta perustuu 99,9 prosentin luottamusväliin ja yhden vuoden pääomatarpeeseen. Vastaavasti pilarin 1 markkinariskin laskenta perustuu 99,0 prosentin luottamusväliin ja 10 päivän pitoaikaan. Pilarin 1 mallit ja valvottavan omat mallit Valvottavat voivat käyttää joissain tapauksissa riskiperusteisen pääomantarpeen mittaamiseen kehittyneempiä kvantitatiivisia malleja. Niiden lopputuloksena pilarin 1 riskien arvioitu pääomatarve voi olla pienempi kuin viranomaisen vähimmäisvakavaraisuusvaatimuksen laskentaa varten hyväksymien mallien tai standardimenetelmien lopputulos. Finanssivalvonta näkee riskienhallinnan edistämisen ja menetelmien kehittämisen tärkeäksi tavoitteeksi. Valvojan kanta sisäisten mallien käyttöön on kuitenkin varovainen, koska vakavaraisuuden luotettava hallinta on turvattava. Sisäisiin laskentamalleihin perustuvia pääomantarpeen määrityksiä voidaankin ottaa valvojan arvion perustaksi vasta kun valvoja on vakuuttunut niiden luotettavuudesta. Käytännössä tämä tarkoittaa samantapaisia menettelytapoja, joita noudatetaan vähimmäispääoman laskentamallien hyväksymisessä, joskaan kyse ei ole muodollisesta hyväksymismenettelystä. Basel II -säännösten käyttöönoton alkuvaiheessa Finanssivalvonta pitää pääoman riittävyyden arvioinnin perustana ensisijaisesti pilarin 1 laskentamenetelmiä, mutta myöhemmässä vaiheessa toimialan menetelmien kehittyessä ja vakiintuessa myös niiden lopputulokset voidaan ottaa huomioon. Hajautusvaikutukset Finanssivalvonnan kanta hajautusvaikutusten hyväksymiseen on toistaiseksi kriittinen. Basel II -sääntelyssä hyvä hajautuneisuus sisältyy jo laskentasääntöihin pilarin 1 riskien osalta. Hajautusvaikutusten pitkän ajan empiiriseen aineistoon perustuva arviointi on lisäksi vielä puutteellista. Markkinoiden hyvä käytäntö hajautusvaikutusten laskennassa ja todentamisessa ei ole vakiintunut. Erityisesti tämä korostuu riskilajien, kuten esimerkiksi luottoriskin ja operatiivisen riskin, välisten hajautusvaikutusten laskennassa. Kuten edellä todettiin, sisäisiin laskentamalleihin perustuvia pääomantarpeen määrityksiä voidaan ottaa valvojan arvion perustaksi vasta kun valvoja on vakuuttunut niiden luotetta-

5 Muistio 5 (10) vuudesta. Hajautusvaikutusten osalta tämä on ensiarvoisen tärkeää, koska hajautuslaskelmilla on merkittävä pääomaa vähentävä vaikutus. Stressitestit Stressitestit ovat tärkeä riskienhallinnan ja pääomantarpeen arvioinnin apuväline. Valvottavien tulee tehdä stressitestejä yksittäisille riskeille sekä kokonaisvaltaisia koko toiminnan kattavia stressitestejä. Koko toiminnan stressitestillä arvioidaan valvottavan herkkyyttä ulkoisen toimintaympäristön muutoksille. Ulkoisen toimintaympäristön muutoksen arvioinnissa tulee tarkastella mm. makrotalouden, korkojen, osakekurssien, valuuttakurssien ja likviditeettitilanteen muutosten vaikutusta pääomiin ja kannattavuuteen. Stressitestit täydentävät osaltaan kvantitatiivisia malleja, joiden luotettavuutta voi rajoittaa perustuminen historialliseen aineistoon ja siitä estimoituihin tilastollisiin riippuvuuksiin. Historiallinen aineisto voi olla puutteellista tai vinoutunutta esimerkiksi uusien tuotteiden osalta tai pitkään jatkuneen, tasaisen noususuhdanteen tilanteessa. On tärkeää, että stressitestit eivät ole mekaanisia, samanlaisina toistettavia laskelmia, vaan niissä otetaan huomioon viimeisin kehitys sekä muutokset riskinäkymissä ja että niitä pystytään toteuttamaan nopeassakin aikataulussa. Liiketoimintojen edustajien osallistuminen ulkoisen toimintaympäristön stressitestien suunnitteluun on suositeltavaa, jotta testit olisivat uskottavia ja tarpeeksi yksityiskohtaisia. Ulkoisen toimintaympäristön stressitesteissä tulisi arvioida myös eri riskien välisiä riippuvuuksia sekä shokkien kerrannaisvaikutuksia. Valvottavien ei tulisi tehdä liian suoraviivaisia oletuksia riskipositioiden myynnin tai suojaamisen tai uuden pääoman hankinnan mahdollisuudesta, hinnasta ja toteutusnopeudesta. Stressitestiltä edellytetään odottamattomien, mutta mahdollisten ulkoisen toimintaympäristön muutosten arvioimista ja arviota vaikutuksista pääomiin. Luottoriskin IRBA-mallia hyödyntävältä valvottavalta edellytetään luottosalkun laadun heikkenemisen ja arvonalennusten kasvun testaamista lievässä taantumassa osana pilarin 1 riskien arviointia. Pilarin 1 riskimittareihin sisältyy valvottavakohtaisia epävarmuuksia, joita voi arvioida stressitestin avulla. Näiden epävarmuuksien lisäksi stressitestillä tulee arvioida pilarin 1 ulkopuolisia riskejä sekä pääomavaateen muuttumista suhdanteiden myötä. Ulkoisen toimintaympäristön stressitestissä analyysi on laajempaa ja kattaa luottosalkun muutosten lisäksi stressiskenaarioiden vaikutukset kannattavuuteen ja pääomiin. Finanssivalvonta katsoo, että IRBAn stressitestin tuloksen käyttö pilarissa 1 on riittävää, ja mikäli samoja tuloksia sisältyy pilarin 2 ulkoisen toimintaympäristön testiin, tulosten perusteella ei ole tarpeen varata kaksinkertaisesti pääomaa. Stressitestaukseen kohdistuu vaatimuksia riskialueittaisesta testaamisesta. Standardi 4.2 valvottavan vakavaraisuuden hallinnasta edellyttää mm. keskittymä-, korko- ja likviditeettiriskin stressitestausta.

6 Muistio 6 (10) Liite 1. Toimintaratkaisujen esimerkkejä Esimerkkien kuvioissa ei ole esitetty valvojan arvion (SREP) lopputulosta kokonaispääomantarpeesta. Annetuissa esimerkeissä voidaan kuitenkin lähteä siitä, että valvojan arvio on vähintään yhtä suuri tai suurempi kuin valvottavan oma arvio kokonaispääomantarpeesta. Esimerkki 1. Valvottavan ICAAPin lopputuloksena esittämä kokonaispääomantarve on suurempi kuin pilarin 1 vähimmäisvaatimus, ja valvottavan omien varojen määrä on suurempi kuin kokonaispääomantarve. Valvottavan hallitus on lisäksi päättänyt pääomatavoitteesta, joka on suurempi kuin ICAAPin lopputulos Pilari 1 ICAAP Pääomatavoite Omat varat Pilari 1 = Luotto-, markkina- ja operatiiviselle riskille laskettu omien varojen vaatimus. ICAAP = Valvottavan oma arvio kokonaispääomantarpeesta riskikartoituksen perusteella. Pääomatavoite = Valvottavan hallituksen vahvistama pääomataso. Omat varat = Vakavaraisuuslaskennassa hyväksyttävät omat varat. Finanssivalvonnan arvioinnin johtopäätös on, että valvottavan vakavaraisuudenhallinta on hyvin järjestetty ja pääomia on toimintaan nähden riittävästi, jos liiketoimintastrategia, ohjaus- ja valvontajärjestelmät ja riskienhallinta turvaavat valvottavan vakaan toiminnan ja jos riskiperusteisen pääomantarpeen laskentamallit tai -menetelmät ovat perusteltuja, luotettavia ja riittäviä valvottavan toiminnan luonteeseen ja laajuuteen suhteutettuina.

7 Muistio 7 (10) Esimerkki 2. Valvottavan ICAAPin lopputuloksena esittämä kokonaispääomantarve on pienempi kuin pilarin 1 vähimmäisvaatimus, mutta hallitus on kuitenkin vahvistanut pääomatavoitteen, joka ylittää vähimmäisvaatimuksen kohtuullisella marginaalilla Pilari 1 ICAAP Pääomatavoite Omat varat Finanssivalvonnan arvioinnin johtopäätös voi olla esimerkin 1 mukainen, jos riskiperusteisen pääomantarpeen laskentamallit tai -menetelmät ovat perusteltuja, luotettavia ja riittäviä valvottavan toiminnan luonteeseen ja laajuuteen suhteutettuna ja hallituksen vahvistama pääomatavoite on pilarin 1 vähimmäisvaatimukseen nähden kohtuullisella tasolla. Jos sen sijaan Finanssivalvonta katsoo, että riskiperusteisen pääomantarpeen laskentamalleissa tai -menetelmissä on puutteita ja/tai pääomatavoite ei ole riittävällä tasolla pilarin 1 vähimmäisvaatimukseen nähden, valvottavan on annettava lisäselvityksiä laskentaperusteistaan ja korjattava kohtuullisessa ajassa sellaiset puutteet, joille ei löydy hyväksyttäviä perusteita. Esimerkki 3. Valvottavan ICAAPin lopputuloksena esittämä kokonaispääomantarve on pienempi kuin pilarin 1 vähimmäisvaatimus. Valvottavan hallitus on lisäksi päättänyt, että pääomia on aina vähintään pilarin 1 vähimmäisvaatimuksen verran.

8 Muistio 8 (10) Pilari 1 ICAAP Pääomatavoite Omat varat Finanssivalvonta katsoo, että valvottavalla tulee aina olla pilarin 1 vähimmäisvaatimuksen lisäksi perusteltu pääomapuskuri, joka kattaa pilarin 2 riskit ja jolla varaudutaan siihen, että valvottava pystyy jatkamaan liiketoimintaansa talouden suhdannevaihteluista tai muista epäsuotuisista tapahtumista riippumatta ja että valvottava pystyy täyttämään vakavaraisuuden vähimmäisvaatimuksen myös epäsuotuisina aikoina. Jos valvottava ryhtyy toimenpiteisiin ja esittää Finanssivalvonnalle hyväksyttävän suunnitelman pääomatason vahvistamisesta, Finanssivalvonnalla ei ole syytä asettaa lisäpääomavaatimusta. Esimerkki 4. Valvottavan omat varat kattavat pilarin 1 vähimmäisvaatimuksen, mutta eivät riitä kattamaan ICAAPin lopputuloksena saatua kokonaispääomantarvetta Pilari 1 ICAAP Omat varat

9 Muistio 9 (10) Finanssivalvonta velvoittaa valvottavan korottamaan omia varoja niin, että vakavaraisuus täyttää myös pilarin 2 vaatimukset. Finanssivalvonta pyytää valvottavalta selvitystä, miten ja missä ajassa tämä korottaa omia varojaan niin, että ne vastaavat valvottavan omaa arviota pääomantarpeesta sillä taustaoletuksella, että Finanssivalvonta on arvioinut valvottavan pääomantarpeen laskentamallit tai -menetelmät perustelluiksi, luotettaviksi ja riittäviksi valvottavan toiminnan luonteeseen ja laajuuteen suhteutettuna. Esimerkki 5. Valvottavan omat varat eivät riitä kattamaan pilarin 1 vähimmäisvaatimusta Pilari 1 ICAAP Omat varat Finanssivalvonta velvoittaa valvottavan sopeuttamaan toimintaansa tai korottamaan omia varoja niin, että vakavaraisuus täyttää vähimmäisvaatimuksen ja pilarin 2 riskeille lasketun pääomantarpeen sillä taustaoletuksella, että Finanssivalvonta on arvioinut valvottavan pääomantarpeen laskentamallit tai - menetelmät perustelluiksi, luotettaviksi ja riittäviksi valvottavan toiminnan luonteeseen ja laajuuteen suhteutettuna. Esimerkki 6. Jos valvottavan vakavaraisuuden hallinnassa on merkittäviä puutteita ja/tai omat varat eivät ole riittävällä tasolla riskeihin nähden ja valvottava kieltäytyy korjaamasta tilannetta kohtuullisessa ajassa, Finanssivalvonta asettaa lisäpääomavaatimuksen enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Esimerkki 6 on tilanne, johon voidaan päätyä esimerkkien 3, 4 ja 5 tapauksissa, jos valvottava ja valvoja eivät saavuta yksimielisyyttä kokonaispääomantarpeesta.

10 Muistio 10 (10) Liite 2. Käsitteet ICAAP SREP ICAAP on lyhenne sanoista Internal Capital Adequacy Assessment Process, ja sillä tarkoitetaan valvottavan vakavaraisuuden hallintaprosessia, jonka lopputuloksena saadaan mm. arvio pääoman kokonaistarpeesta. SREP on lyhenne sanoista Supervisory Review and Evaluation Process, ja sillä tarkoitetaan valvojan tekemää valvottavakohtaista vakavaraisuuden arviointia, jonka lopputuloksena saadaan mm. arvio pääoman riittävyydestä. Pilarin 1 vähimmäisvaatimus Pilarin 1 vähimmäisvaatimuksella tarkoitetaan vakavaraisuuden vähimmäisvaatimusta, joka määräytyy luotto-, markkina- ja operatiiviselle riskille lasketun pääoman mukaan. Kokonaispääomantarve Omat varat Pääomapuskuri Pääomatavoite Pilarin 2 riskit Kokonaispääomantarpeella tarkoitetaan sitä pääomaa, joka varataan pilareiden 1 ja 2 riskeille. Synonyymejä ovat riskiperusteinen pääomantarve ja myös taloudellinen pääoma silloin, kun puhutaan valvottavan sisäisestä pääoman ja riskien hallintaan kehitetystä laskennasta. Omilla varoilla tarkoitetaan niitä pääomaeriä, jotka ovat tosiasiallisesti käytettävissä riskien kattamiseen vakavaraisuuslaskennassa. Hyväksyttävät omat varat on määritelty standardissa 4.3a Omat varat ja niiden vähimmäismäärä. Määritelmä koskee sekä pilarin 1 että pilarin 2 vakavaraisuuslaskentaa. Pääomapuskuri saadaan, kun omista varoista vähennetään pilarin 1 vähimmäisvaatimus. Pääomapuskurin tulee kattaa pilarin 2 riskit ml. stressitestit. Valvottavan hallituksen vahvistama pääomataso, joka varataan yrityksen toiminnan turvaamiseksi. Riskit, jotka otetaan vain osittain huomioon pilarin 1 laskennassa. Näitä riskejä ovat esimerkiksi pilarin 1 laskentamenetelmien epävarmuustekijät, luottoriskin keskittyneisyys, käytettyjen luottoriskin vähentämistekniikoiden jäännösriski ja arvopaperistettuihin eriin liittyvät erityiset riskit Pilarin 1 ulkopuolelle täysin jäävät riskit, kuten rahoitustaseen (banking book) korkoriski, kiinteistöriski, likviditeettiriski sekä maine- ja strateginen riski Ulkoiseen toimintaympäristöön liittyvät riskit. Toimintaympäristön muutoksien vaikutusten arvioinnin tulee kattaa makro- ja mikrotaloudellisen toimintaympäristön riskien lisäksi sääntely- ja valvontaympäristön muutoksista aiheutuvat riskit.