Rahkosten sukuseura ry:n lehti 5/1999
|
|
- Juuso Nieminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rahkosten sukuseura ry:n lehti 5/1999 Nettiversiossa ei ole lehden valokuvia, koska niiden latautuminen kestää kauan, kuten kotisivulla varmaan huomasit. Jyväskylässä elokuussa 1999 Vetovastuu vaihtui Rahkosten sukuseuran viides lehti ilmestyy tällä kertaa heti sukukokouksen jälkeen. Kun viime vuonna lehti ilmestyi marraskuussa, lehden vuotuista ilmestymisajankohtaa ei voi pitää kovin säännöllisenä. Jatkossa lehti on tarkoitus julkaista kesän kynnyksellä touko- tai kesäkuussa. Lehden vetovastuu on nyt uusissa käsissä. Mikko Peltonen luovutti tehtävän neljän sukulehden jälkeen allekirjoittaneelle. Mikolle kiitos uurastuksesta. Sukuseuran lehti on tähän asti paneutunut pitkälti suvun historiaan ja sukututkimukseen. Sukukokouksen linjauksen mukaisesti lehdestä aiotaan tehdä enemmän yhteydenpitoväline, joka kertoo myös Rahkosten nykypäivästä iloineen ja suruineen. Esimerkiksi erilaiset perheuutiset, tiedot Rahkosten saavutuksista ja Rahkosiin liittyvä huumori ovat tervetullutta aineistoa. Tieto ei kuitenkaan tule lehden sivuille automaattisesti. Haluamaansa aineistoa saa varmimmin lehden sivuille, kun ottaa yhteyttä päätoimittajaan. Tästä numerosta lähtien lehti löytyy myös internetistä. Jyrki Rahkosen tekemiltä nettisivuilta löytyy tietoa sukuseurasta ja valokuvia. Kotisivun osoite on Hyvää loppuvuotta ja uutta vuosituhatta! Jorma Rahkonen Päätoimittaja: Jorma Rahkonen, Tavintie 8 B 22, Jyväskylä. Puhelin: (014) , sähköposti: jorma.rahkonen@kolumbus.fi Taittaja: Janne Rahkonen, yhteystiedot kuten edellä. Jäsenmaksu on 50 mk / vuosi 18 vuotta täyttäneiltä henkilöiltä. Jäseniä esitetään suorittamaan vuosien 1999 ja 2000 jäsenmaksu yhdellä kertaa. Ainaisjäsenmaksu on 500 markkaa. Lehti sisältyy jäsenmaksuun. Myös lahjoituksia voi maksaa lomakkeella. RAHKOSTEN SUKUSEURA RY K-S OP SAARIJÄRVI Puheenjohtaja: Olavi Rahkonen, Kämmekkä 8, Jyväskylä, puhelin (014) , sähköposti olavi.rahkonen@valmet.com Varapuheenjohtaja: Vuokko Kottari, Yli-Ullava, puhelin (06) , sähköposti nevertex@ullava.fi Sihteeri: Helvi Liimatainen, Lunttilantie 22, Saarijärvi, puhelin (014) , fax (014)
2 Pauli vaihtui Olaviin sukuseuran johdossa Rahkosten sukuseuran puheenjohtaja vaihtui Ullavassa pidetyssä sukukokouksessa. Sukuseuraa sen perustamisesta lähtien luotsannut lahtelainen Pauli Rahkonen jätti tehtävän neljän vuoden puheenjohtajuuden jälkeen. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin jyväskyläläinen Olavi Rahkonen, joka on Pauli Rahkosen veli. Olavi Rahkonen on 47-vuotias. Hän työskentelee johtotehtävissä Valmetissa Jyväskylässä. Myös sukuseuran hallitus uudistui. Sukukokous valitsi hallitukseen täyden määrän jäseniä eli puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kahdeksan muuta jäsentä. Heistä viisi on uusia. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Vuokko Kottari Ullavasta. Hallitukseen valittiin Eero Hiironen Saarijärveltä, Lauri Keski-Rahkonen Toholammilta, Tuula Kuokkanen Lappeenrannasta, Helvi Liimatainen Saarijärveltä, Jorma Rahkonen Jyväskylästä, Jyrki Rahkonen Saarijärveltä, Kalevi Rahkonen Raumalta ja Tapani Rahkonen Paimiosta. Sukuseuran tilintarkastajina toimivat Jouko Klemola ja Veikko Saari Ullavasta. Varatilintarkastajiksi valittiin Elina Rutanen ja Maija Kunelius Saarijärveltä. Jäsenmaksu kerralla kahdelta vuodelta Sukuseuran jäsenmaksu on edelleen 50 markkaa vuodessa. Maksun voi maksaa esimerkiksi tilillepanokortilla. Uutta on se, että jäsenmaksu maksetaan saman tien vuosilta 1999 ja 2000 eli sata markkaa kerralla. Jäsenmaksuissa on ollut jonkin verran epäselvyyksiä, sillä viime vuoden sukulehti ilmestyi vasta marraskuussa. Tämän vuoksi monelta jäi viime vuoden jäsenmaksu maksamatta. Uuden käytännön toivotaan selkeyttävän jäsenmaksujen maksamista. Rahkoset löysivät hyvin Rahkoseen Voisiko Rahkosten sukuseuran kokoukselle ja sukujuhlalle olla parempaa järjestämispaikkaa kuin Rahkosen kylä? Ullavalaiset järjestivät monitoimitalossaan mukavan tapahtuman, johon kokoontui yli 150 Rahkosta. Kolmas sukukokous oli selvästi edeltäjäänsä suositumpi, sillä kaksi vuotta sitten Saarijärvellä osanottajia oli alle sata. Ullavan kunnanjohtaja Jouko Klemola kertoi, että lähes kaikki ullavalaiset kuuluvat Rahkosen sukuun. Sukua on ollut Ullavassa 400 vuotta. Johtuu Rahkosista tai ei, vuonna 1994 Ullava oli kansanäänestyksessä Suomen EU-vastaisin kunta. Kun demokratia on puhunut, pulinat pois, Klemola korosti ullavalaisten asennetta. Sukuseuran puheenjohtajana neljä vuotta toiminut Pauli Rahkonen totesi puheenvuorossaan, että kokouksen tarkoitus on kahden sukuhaaran yhteyden palauttaminen. Ei pidetä tätä ainoastaan sukuseuran, vaan sukulaisten yhteytenä, hän toivoi. Saarijärveltä pakoon? Tekniikan tohtori Olavi Keski-Rahkonen kertoi laajassa esitelmässään Rahkosten tulosta Ullavaan. Ensimmäiset Rahkoset Ullavassa olivat Paavali ja Antti Rahkonen, jotka tulivat Keski-Pohjanmaalle vuonna Keski-Rahkosen mukaan Paavali Rahkonen saattoi olla sama henkilö, joka vuonna 1554 tuli uudisasukkaaksi Saarijärven Lumpelovedelle. Varmaa näyttöä tästä ei vielä kuitenkaan ole, sillä asiakirjoja on tutkittu vasta vähän. Ensimmäiset tulijat todennäköisesti pakenivat oikeutta. Rautalammin suurpitäjän miehet olivat kapinoineet aiemmin linnaleiriin sijoitettujen sotilaiden omavaltaista verotusta vastaan ja heitä oli rankaistu ankarasti. Talvella 1597 he hyökkäsivät etelään ja heidät voitettiin Padasjoella. Oli pelättävissä, että tästä seuraisi ankaria rankaisutoimia kuten aikaisemmin.
3 Keski-Rahkosen mukaan Saarijärven ja Ullavan Rahkosten sukulaisuus viittaa Karjalan kannakselle Jääsken suurpitäjän alueelle, joka on osittain Venäjän puolella. Hänen mukaansa suvun juuret eivät ole Hämeessä niin kuin aikaisemmin arveltiin. Esitelmöitsijän mukaan Rahkosia on riittänyt hyvin eri puolille maailmaa. Etelä-Amerikka on todennäköisesti ainoa manner, jossa ei elä Rahkosia, Afrikassakaan tuskin pysyvästi. Keski-Rahkosen tietokannassa on yli 6000 henkilöä, jotka voidaan historiallisesti jäljittää Lauri Rahkoseen, joka oli syntynyt vuonna 1601 heistä vain pienen osan sukunimi on Rahkonen. Laurin sukulaisuus Paavaliin ja Anttiin on todennäköinen, mutta asiaa koskevia historiallisia asiakirjoja ei ole tutkittu. Sukunimi Rahkonen on lähes 3000 suomalaisella. Sukuun kuuluvien määrää tämä luku ei tosin kerro. Rahkossukuja on Suomessa useilla paikkakunnilla. Tuula Kuokkasen ja Eero Hiirosen juontamassa sukujuhlassa oli vahva kulttuurianti. Ullavan kuoro lauloi johtajanaan musiikkineuvos Väinö Viitasalo. Yksinlaulua esitti diplomilaulaja Sirpa Sipola. Jorma Rahkonen Rahkoset netissä Rahkosten sukuseura on nyt myös internetissä. Netistä löytyy tietoa sukuseurasta ja valokuvia, tästä sukulehden numerosta lähtien myös pääosa sukulehden sisällöstä. Kotisivun osoite on Sivut ovat vielä suppeita. Niitä täydennetään vähitellen. Suvun nettivastaavana toimii Jyrki Rahkonen. Kotisivun kautta toimii myös sähköpostiyhteys sukuseuraan. Osoite on Säköpostilla voi antaa palautetta, esittää kysymyksiä tai vaikkapa lähettää terveisiä. Hakusanalla Rahkonen löytyy internetistä jos jonkinlaista, mutta myös mielenkiintoista tietoa. Kannattaa kokeilla! Yksi erikoisuus löytyy amerikkalaisen kustantamon Halbertsin kotisivulta Sivulta voi hakea, kuinka monta jonkin sukunimen haltijaa löytyy koko maailmasta. Sivut eivät taida olla kovin kattavat, sillä Suomessa ei ole Halbertsin mukaan yhtään Rahkosta. Yhtiöön lähetetty sähköpostiviesti asiasta ei näytä vaikuttaneen. Juho Lunttila sanansa mittainen mies Tämän lehden aikaisemmassa numerossa muisteltiin Kusti Rahkosta, Amerikan Kustia ja hänen värikkäitä elämänvaiheitaan. Esittelyvuorossa on Kustia kuusitoista vuotta aikaisemmin syntynyt saarijärveläinen yritteliäs maanviljelijä Juho Lunttila. Juho Lunttilan isä Jaakko oli kotoisin Rahkolan kylän Sillantauksen talosta. Jaakon isoisä Erik sai perintöosanaan Rahkolasta Sillantauksen, johon perusti talon. Sillantaus näkyy Rahkosten suvun ensimmäiseltä asuinpaikalta katsottuna järven lahdekkeen takana. Talon epävirallinen nimi Eerola johtuu hänen nimestään. Erikin pojalla Johanilla oli seitsemän lasta, joista vanhin poika Henrik tuli Sillantauksen isännäksi. Jaakko (s , k ) oli sisaruksista neljänneksi vanhin. Jaakko oli vuonna 1854 renkinä Savolassa, vuonna 1858 Heikkilässä, 1860 Kolkanlahdessa ja mahdollisesti myös Pyhäjärven Peltoahossa. Jaakko Rahkonen osti vuonna 1861 Lunttilan torpan. Sitä ennen hän oli avioitunut Sofia Juhontytär Riekon kanssa. Vuonna 1872 Jaakko osti Lunttilan itsenäiseksi taloksi. Tällöin Jaakko osti puolet eli 1/8 manttaalia Kekkilän perintötalosta lukkari Henrik Gabriel Kahelinin oikeuden omistajilta 5300 markan hinnalla. Kiinnekirjan osuuteen hän sai
4 Kiinnekirja on myönnetty Jakob Luntinniemelle, joten entinen nimi on muuttunut asuinpaikan mukaiseksi. Jaakko ja vaimonsa Sofia Lunttila myivät omistamansa 1/8 manttaalia Kekkilän perintötalosta (Lunttilan) vanhimmalla pojalleen Juholle, joka sai kiinnekirjan osuuteen Kauppahinta oli mk + eläke. Juhon veli, Jaakon toiseksi vanhin poika Erik Rahkonen, (s , k ) osti Hietaniemen tilan veljensä saatua Lunttilan. Erik hoiti tilaa lähes 60 vuotta. Erikin elämästä on Raili Hytönen kirjoittanut tämän lehden numerossa 2/1996. Sekä Hietaniemi että Lunttila ovat Pyhäjärven rannalla noin viiden kilometrin päässä toisistaan. Veljeksistä tuli varsin nuorina, jo parikymppisinä suurehkojen talojen isännät. Se osoittaa miehissä olleen paitsi rohkeutta, myös kyvykkyyttä. Jaakko Rahkosesta, jonka nimi myöhemmin maanjako- ja lainhuudatusasiakirjoissa muuttui ensin Luntinniemeksi ja myöhemmin Lunttilaksi, on hyvin niukasti tietoa saatavana. Tiedot perustuvat kirkonkirjojen lisäksi maanjako- ja lainhuudatusasiakirjoihin. Esimerkiksi yhtään valokuvaa ei hänestä ole olemassa. Aikaansaannosten perusteella voi Jaakon todeta olleen yritteliäs, aikaansaava ja varmasti myös ahkera korvenraivaaja. Myytyään Lunttilan Juholle Jaakko eli vielä lähes kolmekymmentä vuotta. Vanhana isäntänä hänellä oli enemmän aikaa katsella aikaansaannoksiaan ja seurailla muun maailman menoa. Arvattavasti hänellä oli suuri merkitys nuorten isäntien, poikiensa Juhon ja Erikin tukijana näiden aloitellessa itsenäisinä talonpitäjinä. Tämän tarinan päähenkilö Juho Jaakonpoika Rahkonen syntyi Jaakko ja Sofia Rahkosen kahdeksanlapsisen katraan vanhimpana Jo Jaakon aikana vakiintunut nimi Lunttila esiintyi kaikissa virallisissakin asiakirjoissa, nimi Rahkonen säilyi vain kirkonkirjoissa. Kotioloissa ja laajemminkin käytettiin hänestä puhuttelunimeä Johannes. Juhon lapsuudesta ja nuoruudesta en ole tietoja saanut. Ensimmäinen miehestä kertova dokumentti on sotilaskuva ehkä vuodelta Saamani käsityksen mukaan Juho oli ryhdikäs, tavallista kookkaampi ja voimakasääninen, siis varsin sotilaallinen. Juho kouliintui armeijassa taitavaksi hevosten käsittelijäksi, jonka taitoja muut miehen kotiin palattua ihailivat. Kerrotaan ratsastamisesta selkä menosuuntaan ja hyppäämisestä laukkaa-van ratsun selkään. Tuon ajan armeijassa tarvittiin hyviä hevosmiehiä, tsaari kun ei hankkinut armeijalle Hornetteja eikä helikoptereita. Juhon saama koulutus oli hänelle tarpeen myöhemminkin maanviljelijänä ja hevosten kasvattajana. Juho Lunttila oli ennen muuta maanviljelijä. Sitä kautta tuli elanto koko tuolloiselle suurperheelle. Juhon isännyyden aika oli voimakasta pellonraivauksen aikaa. Kun viljeltyä maata 1834 isojaon päättyessä oli vain 1,54 ha oli sitä 1914 jo 46,75 ha. Pellon raivauksessa tarvittiin kuokan lisäksi hevosta, jota tuolloin pidettiinkin lehmää tärkeämpänä kotieläimenä. Vuosisadan loppupuolella Lunttila oli Saarijärven tunnetuimpia hevostiloja niin kasvatuksessa kuin jalostuksessakin. Parhaimmillaan Lunttilassa kerrotaan olleen neljätoista hevosta. Juho Lunttila hankki 1800-luvun lopussa omistukseensa Parantalankosken myllyn ja sahan. Parantalankoski on Pyhäjärven eteläpäässä noin 15 kilometrin vesimatkan päässä Lunttilasta. Matkaa maitse on toinen mokoma lisää. Jo vuonna 1851 oli mylly saanut veroa maksavan tullimyllyn oikeudet. Myllyn vuosisadan vaihteessa jauhama keskimääräinen viljamäärä oli noin 1100 hehtolitraa vuodessa. Sen yhteyteen rakennettu pieni vesisaha oli saanut kotitarvesahaoikeudet samana vuonna kuin mylly tullioikeudet eli vuonna Sahausta hankaloitti 1870-luvulta lähtien kosken kautta lisääntynyt uitto. Sahan toiminta oli vähäistä ja joinakin vuosina täysin tyrehtynyt. Tilannetta valotti Juho Riekon ilmoitus vuoden 1886 sahankäytöstä: "Niin jopa tuon mokoman liikkeen tuosta näkee, miten pieni se on, eikä kannata laajentaa kun ei ole mitään kulkuneuvoja, ei maitse, ei vesitse, paitsi hevosta." Juho Riekko sai 1/8 manttaaliseen Parantalan taloon kiinnekirjan Omistajan velkaannuttua talo myytiin pakkohuutokaupassa, jolloin Juho Lunttila osti talon. Vajaan kahden kuukauden kuluttua Juho myi talon edelleen Juho Hyytiäiselle markan kauppahinnalla. Tässä kaupassa Juho Lunttila kuitenkin pidätti itsellään Parantalan koskessa olevan myllyn ja sahan, koskiosuuden, myllärin kartanon ja rakennuksia varten tarpeellisen tonttimaan. Juho Lunttila rakensi
5 Parantalankoskeen uuden sahan ja sai vuonna 1901 sille toimintaluvan. Yritys antoi töitä viidellekuudelle miehelle ja sahasi vuosittain mäntytukkia. Tuotannon arvo oli runsaat markkaa. Kansallisarkistosta saamani kartan mukaan Parantalankoskessa oli vuonna 1895 kosken länsirannalla neljä myllyä. Ylimpänä oli Juhojen yhdessä omistama Parantalan mylly, seuraavana alaspäin Karppalan mylly, edelleen hollikunnan mylly ja alimpana Taipaleen mylly. Parantalan saha oli kosken toisella rannalla vastapäätä myllyä. Useiden myllyjen rakentaminen alakkain oli mahdollista, koska putouskorkeutta koskessa on toistakymmentä metriä ja vesimääräkin kohtuullisen suuri. Tukkeja sahaamalla ja viljaa jauhamalla Juho selvästi harjoitti liiketoimintaa. Saha ja varsinkin mylly olivat tarpeen omassa taloudessa maanviljelyksen ohessa. Laitosten tuotanto kuitenkin ylitti selvästi oman tarpeen. Suurena haittana toiminnassa oli Parantalan etäisyys Pyhäjärven toisessa päässä. Viljan kuljetukseen myllylle käytettiin mm. purjevenettä, jonka toinen masto on edelleen tallessa Lunttilan venekoppelissa. Tuohon aikaan Lunttilassa oli myös nelisoutuinen kirkkovene, johon mahtui kaksikymmentäseitsemän henkeä. Matkaa Lunttilasta kirkolle maitse on kymmenen kilometriä. Pyhäjärvi ulottuu lähimmillään noin neljän kilometrin päähän kirkosta. Vene ei siis ollut kovinkaan tarpeellinen kirkkomatkoilla. Arvattavasti sitä käytettiin enemmän matkoilla Parantalaan jyvien, jauhojen ja sahatavaran kuljetukseen. Juho Lunttilan eläessä noin sata vuotta sitten tieverkosto Saarijärvellä oli vielä kehittymätön. Au-toja ei ollut, joten raskaitten kuormien kuljettamisessa hevoskyyti oli ainoa mahdollinen. Puutavaran kuljettamisessa käytettiin vesireittejä, pienetkin purot saivat kelvata uittoväyliksi. Muitten toimiensa ohella Juho urakoi puutavaran uittoja. Hän uitti tukkeja ainakin Pyhäjärven Koskenlahteen laskevassa Vuosjoessa. Keväällä 1900 hän yhdessä torppari Kaarle Aution kanssa urakoi kauppa-neuvos Ahlqvistin tukkien uiton Saarijärvi-Kannonkoski -maantien länsipuolella olevasta Pirttijärvestä Pieni- Saarijärven kautta Vuosjokea pitkin Pyhäjärven Koskenlahteen ja edelleen järveä pitkin Parantalaan. Työ oli melkoinen, matkaa Pirttijärvestä Koskenlahteen Vuosjoen kautta on noin 12 km ja järvimatkaa Koskenlahdesta Parantalaan noin 15 km. Vuosjoki ei uittoväyläksi ole suuri, kehnokin pituushyppääjä pystyy sen yli loikkaamaan. Sekavan käräjäriidan aiheutti Pohjois-Päijänteen Lauttausyhtiön Heralan talon maalta ostamien suurien honkapuiden uitto. Kauppaa tehtäessä olivat Heralan talon omistajat sitoutuneet ajamaan puut Lumperoisen rantaan. Isännät kuitenkin totesivat, että puut on edullisempi ajaa Pirttijärven rantaan ja uittaa vesireittiä suoraan Parantalaan. Kaarle Autio ja Juho ottivat työn tehtäväkseen ja uittivat puut Parantalaan. Riita syntyi palkan suuruudesta ja siitä kenen se kuului maksaa. Uittajat vaativat kolminkertaista hintaa, koska suuria honkapuita oli vaikea uittaa. Puut ostaneen yhtiön edustaja taas kieltäytyi kokonaan maksamasta todeten, ettei yhtiö ollut pyytänyt puita uittamaan. Yhtiön edustaja oli kuitenkin muistuttanut puiden uitosta, jotteivät ne jäisi Pirttijärveen. Heralan talon omistajat kuitenkin suostuivat maksamaan uittajille puista 30 penniä kappaleelta vaaditun 75 pennin sijasta. Tuo 30 pennin maksu on kai katsottava korvaukseksi siitä, ettei Heraloitten tarvinnut ajaa puita Lumperoisen rantaan. Muuta korvausta eivät uittajat työstään saaneet. Koko riidan voit-taja oli tietenkin puut ostanut yhtiö, jonka puut tuli näin vietyä Parantalaan saakka. Korvausta eivät uittajat ylimääräisestä työstään saaneet. Näin oli oikeus hyväksi nähnyt. Muiden toimiensa ohessa Juho harjoitti myös rakennusurakointia. Rakentamiseen hänellä oli hyvät edellytykset, koska Parantalan saha tuotti puutavaraa ja Lunttilassa tehtiin tiiliä. Lunttilassa poltetuissa tiilissä oli tekijän merkkinä L-kirjain. Vuonna 1903 Juho rakensi Kolkanlahden vaivaistaloon erillisen mielisairaiden hoitorakennuksen. Tuo tiilistä tehty rakennus seisoo vieläkin paikallaan komean ja ryhdikkään näköisenä. Saarijärvi-Viitasaari -maantien rakentaminen aloitettiin vuonna 1866 valtion varoin ja jauhoannoksin. Kustannuksiin joutuivat osallistumaan myös tiestä hyötyvät kunnat ja talolliset, jotka ajoivat tielle hiekkaa ja tasasivat tietä. Valtion tuen loputtua eivät saarijärveläiset pystyneet jatkamaan raivausta omin varoin. Työn jatkaminen olisi tuonut seudulle merkittävää helpotusta vaikeina nälkävuosina. Samana vuonna, tarkalleen , vihittiin käyttöön läntinen hautausmaa. Uusi hautausmaa oli heti alkuun kovin tarpeellinen, vuonna 1868 kuoli Saarijärvellä peräti 729 ihmistä. Tuona vuonna kuoli myös Juhon
6 isoisä Johan. Tien tekijöiden kerrotaan paistaneen saamistaan jauhoista tillukoiksi kutsumiaan pieniä leipiä. Tästä sai nimen tiessä oleva Tillukkamäki. Uusi maantie avattiin liikenteelle vuonna Tie johti Kukonhiekasta Rahkolan kylän kautta Heikkilään, edelleen Kekkilään ja kohti Viitasaarta. Vuoden 1890 tienoilla olivat Häkkilän kyläläiset tehneet aloitteen, että manttaalikunta rakentaisi tien Heikkilästä Autiolahden kautta kirkolle, koska heidän matkansa näin lyhenisi monilla kilometreillä. Juho tiesi hyvin, että tien rakentaminen maksaisi hänen 1/8 manttaalin talolleen melkoisesti ja niinpä hän nousi vastaan panemaan päättäen puheensa: "enkä minä ainakaan sitä tietä tarvitse". Kävi kuitenkin niin, että Juhon vastustelusta huolimatta tie rakennettiin. Juho sanansa mittainen mies kun oli, ei tietä käyttänyt vaan ajoi kirkolle edelleen vanhaa tietä Rahkolan kautta. Eräänä syksynä 1920-luvun alkupuolella Mustjoen silta romahti jokeen. Nyt täytyi sanansa mittaisen miehenkin taipua. Hevosen pää kääntyi Heikkilästä kohti Autiolahtea. Tästä sanansa mittaisesta miehestä kertoo Aarno Tavaila Sampo-lehden numerossa Pitkäpartaisen Lunttisen, tämän jääräpäisen suomalaisen hän kertoo istuneen turhaan hevosensa rattailla ainakin 5000 kilometriä lähes kolmen vuosikymmenen aikana. Tämä juttu kuvannee hyvin Juhon luonnetta. Tavaila asui Rahkolan kylällä maantien vieressä. Hän tunsi hyvin kylän, tutki su-kuja ja talojen vaiheita ja kirjoitteli niistä Sampo-lehteen. Vanhoista lehdistä löytyy kirjoituksia myös Rahkosten suvun vaiheista. Sanansa mittaisesta miehestä kertoessaan on Tavaila hyvän jut-tumiehen tavoin lisännyt soppaan omat höysteensä. Jutussa kerrotaan matkan Rahkolan kautta ole-van 8-9 kilometriä pitempi. Todellisuudessa ero on alle puolet tuosta ja lisäksi tuohon aikaan oli talvisin käytössä oikotie Lumperoisen poikki. Juho oli pitkine partoineen näkyvä persoona, hänellä oli aina hyvä hevonen ja silloin tällöin hän terästäytyi miestä väkevämmällä. Juhossa oli ainesta myös hyviin juttuihin. Juhon elämäntyötä ajatellessa tulee muistaa, että hän oli suuren perheen isä. Juho avioitui Lannevedeltä kotoisin olevan Lyydia Iisakintytär Hännisen kanssa Juholle ja Lyydialle syntyi yksitoista lasta. Tuohon aikaan lapsikuolleisuus oli yleistä. Juhon ja Lyydian katraassa ei kuolo kuitenkaan vieraillut, kaikki lapset saivat varttua aikuisiksi saakka. Samaan perheeseen kuuluivat myös Juhon isä Jaakko, tämän vaimo Sofia ja Jaakon nuorin veli Taavetti, joka oli mieltynyt asustamaan Lunttilan uunin päällä ja toimi lähinnä naisväen apulaisena. Näin Juhon soppakuntaan kuului kuusitoista jäsentä. Lisäksi oli vielä renkejä, piikoja, muonamiehiä, kenties kestejä ja loisia ym. joista en ole tarkemmin tietoa saanut. Juhon periaatteisiin kuului, että kaikkien hänen lastensa kuului käydä kansakoulu. Pyhäjärven koulupiiri perustettiin vuonna 1897 ja seuraavana vuonna valmistui koulurakennus Häkkilään. Matkaa Häkkilään Lunttilasta on linnuntietä läpi metsien ja vesien kuusi kilometriä. Kulkukelpoisia teitä ja polkuja pitkin matkaa tuli kaksinkertainen määrä. Pitkän matkan takia täytyi koululaisten asua koulun lähellä olevassa Kauppilan talossa. Juho Lunttilasta saamani tiedot perustuvat pääosin virallisiin asiakirjoihin. Jonkin verran olen tietoja saanut myös Saarijärven menneisyydestä kertovista historiankirjoista. Tällaisen aineiston käyttäminen tekee kertomuksesta asiatiedoiltaan luotettavan, mutta samalla ehkä vähän puisevan. Olen myös halunnut sisällyttää kertomukseen jonkin verran Saarijärven paikallishistoriaa. Mielelläni olisin lisännyt mukaan Juhon tunteneiden ihmisten kertomuksia miehestä, hänen olemuksestaan ja ajatuksistaan. Juhon aikalaiset eivät kuitenkaan enää ole kertomassa. Erkki Lunttila Tutkimukseen tarvitaan varoja Neljä vuotta on kulunut siitä, kun Rahkosten sukuseura perustettiin Saarijärvellä. Ratkaisevan sysäyksen tähän antoi Raili Hytösen tekemä tutkimus yhdestä sukumme haarasta. Kokonaiskuva Rahkosten suvusta hahmottuu vähitellen seuramme työn tuloksena, kun Raili Hytösen keräämän laajan materiaalin lisäksi meillä on käytettävissämme Saarijärveltä Viipurin seudulle siirtyneen haaran kotimainen osuus
7 lähes kokonaisuudessaan. Viimeisin täydennys tähän haaraan saatiin alkukesästä -99, kun sain kirjeen USA:sta Don A. Rahkoselta, joka kertoi laajasti isoisänsä jälkeläisistä. Donin isoisä oli Kusti A. Rahkonen, joka muutti tämän vuosisadan alussa Washingtonin osavaltioon. Sukumme kokonaiskuva hahmottui lisää tämän kesän sukujuhlassa, jossa Ullavan ja Saarijärven Rahkoset tapasivat. Tämä historiallinen tapaaminen oli 401 vuotta sen jälkeen, kun Paavo Rahkosen oletetaan muuttaneen Saarijärveltä sinne, missä Rahkosen kylä Ullavan kunnassa tänä päivänä sijaitsee. Nämä kaksi mitä todennäköisimmin yhden ja saman suvun haaraa paiskasivat kättä toinen toisilleen konkreettisesti Saarijärven ja Ullavan Rahkosten lisäksi sukumme jäseniä on monella muulla paikkakunnalla Suomessa ja mahdollisesti myös Karjalassa Venäjän puolella. Suurella todennäköisyydellä Rahkoset ovat ennen vuotta 1554 asuneet Imatran lähellä Suur-Jääsken pitäjässä. Jos tämä pitää paikkansa, ovat kaikki Karjalan Rahkoset samaa sukua kuin Saarijärven ja Ullavan Rahkoset. Sukuamme on myös muualla eri puolilla maapalloa. USA:ssa asuu luultavasti monta kertaa se määrä Rahkosia, josta nyt saatiin tietää, joten selvitettävää riittää monella suunnalla. Ihmisten kohtalon määräävät monenlaiset asiat. Nuijasodan tapahtumat ajoivat ihmisiä pois kodeistaan päivien taipaleiden päähän kuolemantuomiota tai vankilaan joutumista pakoon. Näin kävi myös Paavolle, jonka muutto Ullavalle oli luultavasti myös pakomatka. Myöhemmin osa suvustamme on muuttanut Suomen sortovuosia pakoon aina Amerikkaan asti. Mitä muita jännittäviä vaiheita sukumme historiaan liittyykään! Nuori sukuseuramme on tehnyt lyhyessä ajassa erinomaista työtä, josta on paikallaan esittää kiitokset erityisesti kaikille aikaisempien hallitusten jäsenille ja niille aktiivisille sukulaisille, jotka ovat meidän iloksemme sukumme vaiheita selvitelleet ja niistä kertoneet. Kuitenkin me tiedämme toistaiseksi vain pienen osan sukumme eri haaroista ja niiden elämänvaiheisiin vaikuttaneista tekijöistä. Tärkeimpiä avoimia kysymyksiä ovat Rahkosten suvun vaiheet ennen vuotta Onko olettamus Rahkosen Paavon kotipaikasta Suur-Jääskessä totta? Entä mistä esi-isämme sinne tulivat? Miksi Hämeessä Hattulan kunnassa on Rahkoilan kylä, jossa jo vuonna 1385 on kirjoihin päässyt Olavi Rahkoila? Entä ne tämän päivän Rahkoset, joiden esi-isät eivät löydykään Saarijärven tai Ullavan Rahkosten sukupuista? Kiehtovia kysymyksiä riittää vastattavaksi. Vanhempien aikojen tapahtumien selvittely vaatii oman ammattitaitonsa ja paljon aikaa. Jotta me saisimme uskottavat vastaukset edellä mainitsemiini kysymyksiin, on sukuseuramme pystyttävä palkkaamaan tehtävään alan ammattilainen. Tämä merkitsee sitä, että sukuseuralla on oltava myös varoja tutkimuksen teettämiseen. Sukuseuran uusi hallitus tulee käynnistämään toimenpiteitä, joilla tutkimukseen tarvittavat varat saadaan kokoon. Haastan myös kaikki nykyiset sukuseuralaiset mukaan tähän talkooseen. Kullekin sopiva osallistumistapa lienee vähintään yhden uuden jäsenen hankkiminen tämän vuoden aikana. Olavi Rahkonen
Matti Leinon sukuhaara
Matti Leinon sukuhaara 1900-1950 Toimittaja: Harri Leino Lähteet: Sukuseuran julkaisut ja Kalevi Leinon Juuret Pälttärissä, 2005 09.06.2012 Sukukokous 2012 1 Matti ja Maria Leino Henrik Leino 1840-1904
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset
KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.
1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA. Matti Niemi 4.7.2015
1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA Matti Niemi 4.7.2015 Suvun juuret Eliaksen vanhemmat isä Niilo Niilonpoika oli Sammallahden vävy ja DNA-testin perusteella kotoisin Virolaisen talosta äiti Reetta
SUVUN TILALLISET KULKKILA
SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna
Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola
Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene
Rahkoset. Rahkosten sukuseura ry:n lehti. 1/2004 10. vuosikerta 13. numero. Kannen kuvassa Jukka Rahkonen. Kuva: Jorma Rahkonen.
Rahkoset Rahkosten sukuseura ry:n lehti 1/2004 10. vuosikerta 13. numero Kannen kuvassa Jukka Rahkonen. Kuva: Jorma Rahkonen. 10. vuosikerta, 13. numero Jyväskylässä elokuussa 2004 Päätoimittaja: Jorma
Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä)
1(6) Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) Sukuseuran hallitus Hallituksen jäsenet ovat edellisestä sukukokouksesta 30.07.2005 alkaen:
Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009
Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa
Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915
Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen
OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016
OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut
Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.
Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri
MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN
MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.
Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A.
1(56) Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011 Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 Kuvat, photos Jorma A. Vesterinen Sukuseuramme lippu liehui Korholan kartanon lippusalossa koko kesätapahtumamme
Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1
Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.
Oikaristen sukuseura ry:n
Oikaristen sukuseura ry:n toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 24.11.2015 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.
TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa!
TIEDOTE 2/2007 Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! Sukuseuramme kokous pidetään 12.8.2007 Savonlinnassa. Ennakkoilmoituksesta poiketen
Puutiojärvi 16.1.2014
Puutiojärvi 16.1.2014 TAULU 1 I Lars Laakkonen, Drg. Torp., s. 1798, k. 17.4.1838 Kuopio Ryönä. Puoliso: 29.7.1827 Riistavesi Hedvig Hämäläinen, s. 1802. Brita Caisa Laakkonen, s. 20.3.1824 Kuopio Ristavesi.
Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä
Hartikaisten sukuseura ry Perustamiskokous pidetty Kuopiossa 4.11.1973 ja rekisteröity 1974 Jäseniä 31.12.2015 198 henkilöä Seuran tarkoitus selvittää suvun ja Hartikainen-sukunimen muiden muunnosten mukaisten
Kinnulan humanoidi 5.2.1971.
Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan
Kankaantaan kylä. Pauli Helén Tuisku-Camenaeus sukuseuran sukukokous 4.8.2002, Hollola
Kankaantaan kylä Pauli Helén Tuisku-Camenaeus sukuseuran sukukokous 4.8.2002, Hollola Kankaantaan kylä Hollolassa on seitsemän kylän ryhmittymä Aikkala Hälvälä Jarvala Nokkola Untila Utula Vesala Vanhimmat
Oripään Mäkimattilat. Sukuseuran valokuva-albumin esittely 2017
Oripään Mäkimattilat Sukuseuran valokuva-albumin esittely 2017 Valokuvasivustoon löytyy linkki sukuseuran nettisivulta www.makimattilansuku.fi Valokuvasivut ovat yksityiset, joten niihin tarvitaan salasana,
Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla
Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla (M = miehiä, N = naisia, S = Suomessa, Ulk. = ulkomailla; Nyk. = nykynimenä, Ent. = entisenä nimenä, Kuoll. = kuolleita po. nimisiä) Nämä yleisyysluvut
NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT
NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!
Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot:
Jäsenlehti 1/2009 Sukuseura Kanko ry www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com Muut yhteystiedot: Puheenjohtaja: Sirpa Karppinen Venemestarintie 29 A, 00980 Helsinki puh.
Bob käy saunassa. Lomamatka
Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä
25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998)
111 25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 112 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) Taulu 1. I. Eerik Eerikinpoika Kautto. Harjulan isäntä. Syntynyt 8.9.1773 Laukaassa. Kuollut
Messuan Historia. on nis tuu.
on nis tuu. Messua - kunnianhimoa ja yrittämistä vuodesta 1961 Messuan juuret kumpuavat 1960-luvulta, kun jo kolmannen polven omistajiemme Eriikka Kalliokosken ja Jonna Simolan isoisä Esko Arvelin perusti
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer
Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007
Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu
Ksenia Pietarilainen -keppinuket
Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo
Hilja-mummin matkassa
Hilja-mummin matkassa Tuntematon isoäitimme Helena Ahonen Dordela-Krämer sukuseuran kokous 11.8.2018 Mallusjoella Hedvig Dordela. 1768 Virenoja, Dordela,Mäkelä Mickel Holmberg. 1769. Virenoja, Pöllölä
Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio
A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin
Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!
Matti Jormakka Sivu 1 (4) Hyvät sukulaiset! Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Sukuseuran kuulumiset Kuluva vuosi on sukuseuran 30. toimintavuosi. Ensi helmikuussa tulee kuluneeksi 30
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Marttisten sukuhaarojen Y- DNA tutkimus
Marttisten sukuhaarojen Y- DNA tutkimus Mikkeli 23.5. 2010 Pekka Haikkala Auvo Kostiainen Professori Auvo Kostiainen Filosofian tohtori, Yleisen historian professori Turun Yliopistossa Map of Delaware
Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat:
Elämää Jaakkimassa seurataan Matti ja Regina Rapon perheen kautta. Heitä sanottiin Kurenniemen ukoksi ja mummoksi. He asuivat samalla seudulla kuin Pakkaset ja ja muuttivat asumaan Pakkasten suvun hallussa
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998)
92 23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 93 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALONIEMEN TA- LOT (1998) Taulu 1. I. Heikki Eerikinpoika Kautto. Syntynyt 20.4.1771 Laukaassa.
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe.
Joosef ja veljet Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe. Hän asui Kanaanin maassa. Perheessä oli kaksitoista poikaa. Pojista toiseksi nuorin, Joosef, oli isän suosikki. Joosef näkee unia Joosef näki
Seuraavat kuvat ovat kirjasta Ankravee! Kirja uitosta, joka ilmestyi viime syksynä. Kirjassa on 1040 sivua ja yli 1200 kuvaa.
Seuraavat kuvat ovat kirjasta Ankravee! Kirja uitosta, joka ilmestyi viime syksynä. Kirjassa on 1040 sivua ja yli 1200 kuvaa. Lennart Segerstråhlen (1892-1975) öljyvärityö Puiden lauttakuljetus kuvaa vahvasti
HALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY.
SEPPO ILMARI KALLIO KANGASALAN ASEMAN HISTORlAA HALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY. Alkuperäisteos: HALIMAAN ASEMAKYLÄ Kangasalan Aseman historiaa Seppo Ilmari Kallio 1995 Kustantaja:
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ
SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.
Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
Kanneljärven Kuuterselkä
Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai
Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe
Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa
OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA
OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun
Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862
Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862 Vuonna 1862 7 maaliskuuta minä allekirjoittanut, pitäjän nimismies, toimitin kirkon seksmannin Jaakko Heikinpoika Lammin
Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa
Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa 30.05.2017 Hyvät Piristen suvun jäsenet Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, jatkoa Alpo Pirisen tarinaan sukuseuran
SUKUSEURA TUO YHTEEN
SUKUSEURA TUO YHTEEN Heikkisten perinnepäivä keräsi sukulaisia lähes 400 vuotta suvussa olleelle tilalle. Heikkisten Sukuseuran Kainuun osasto kokoontui 4. elokuuta Moisiovaaran Seppälässä perinnepäivää
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden
Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun
Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011
Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Joulukuu 2011 Juha Rajahalme, rakennusarkkitehti AMK RakennusArkki RA Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Inventoinnin tausta Juankosken keskustaajamassa
Suosikkipojasta orjaksi
Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita
Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Kulkiessaan Masalantieltä polun ensimmäiseltä etapilta Framnäsin puistotietä pitkin luoteeseen huomaa kävelytien vievän ylös puistomaiselle
Sergei Radonezilainen -keppinukke
Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala
Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa
Lönnmarkin sukuseuran tiedote 2/2014 11.10.2014 Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Taas on aikaa vierähtänyt kesäisestä sukukokouksemme Tuusulanjärven kauniissa maisemissa.
Ensiksikin suuri kiitos kaikille mukana olleille, jotka antoivat näytteensä tätä tutkimusta varten!
ESKIL PIIRA SUKUSEURA RY Jorma Piirainen Esitelmä sukujuhlassa 7.7.2013 Kuhmo-talossa PIIRA-HEIMON Y-DNA-TUTKIMUKSESTA Sukuseuramme on tehnyt kuluneella kaksivuotiskaudella sukututkimukseen liittyvää työtä
TEHTÄVIÄ SATUUN SAAPASJALKAKISSA
1 TEHTÄVIÄ SATUUN SAAPASJALKAKISSA A) Sisältökysymykset: OSA1: OSA2: 1. Miksi myllärin nuorin poika oli surullinen perinnöstä? 2. Mitä kissa ehdotti nuorimmalle veljelle? 3. Miten saapasjalkakissa pyydysti
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat
TERVEISIÄ TARVAALASTA
TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta
Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998)
49 21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) 50 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) Taulu 1. I. Juho Juhonpoika Kautto. Syntynyt 1717 Laukaassa. Kuollut 20.2.1792 Laukaassa. Mämmenniemen
Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.
Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?
Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin
Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi
Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010
Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Vuosi 1840 Venäjän keisarina ja Suomen Suuriruhtinaana on Nikolai I Kantaäitimme Ulriika syntyi Liedossa Vuosi 1842 Kantaisämme Kustaa
Kalle Kallenpoika Sorri
1 Perhe 1 I Hanna Kustaantytär Rekola Kansakoululla keittäjänä sodan aikana ja jälkeen, s. 13.2.1872 Kulkkila, Teisko, k. 4.8.1960. Ollut Wärmälän kylän, Iso-kartanon palkollisten kirjoilla. 2.6.1891 Muutti
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Agricolan Monenlaista luettavaa 1
Tiainen ja karhu Puun oksalla oli tiaisen pesä. Karhu tuli pesän luokse ja olisi halunnut tulla vie-rai-sil-le. Tiaisen pojat tirs-kah-te-li-vat pesässä. Onko isänne kotona? karhu kysyi. Ei ole, vastasivat
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella kuoli , haudattu Ilmajoella
Hakemisto 1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella 21.07.1720 - kuoli 28.02.1750, haudattu Ilmajoella 11.03.1750. 2. Johan Rein, Knuuttilan vanhaisäntä Kauhajoelta, nimismies.
Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry.
Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. www.rukajarvensuunnanhistoriayhdistys.fi www.rukajarvikeskus.fi Kukkatervehdykset:
Hevoskaupan juridiikka
Hevoskaupan juridiikka Yleistä Hevonen on irtain esine Virhe hevosessa vaikeampi nähdä kuin tavanomaisessa tavarassa (esim. auto) Myyjän tiedonantovelvollisuus Ostajan selonottovelvollisuus Sovellettava
Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia
1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,
KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa
KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu
Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa
Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Lapsen kuuleminen Minun ihannepäiväkodissani lasten ajatuksia kuullaan seuraavalla tavalla: Lapsi saisi kertoa omat toiveet, ne otettaisiin huomioon.
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa
Rahkoset. Rahkosten sukuseura ry:n lehti 1/2015 21. vuosikerta 26. numero. Paavon maisemiin Saarijärvelle
Rahkoset Rahkosten sukuseura ry:n lehti 1/2015 21. vuosikerta 26. numero Paavon maisemiin Saarijärvelle RAHKOSTEN SUKUSEURAN HALLITUS Rahkonen Seppo, puheenjohtaja Keski-Rahkonen Olavi 044 3773226 040
Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha
Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi
Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.
KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,
Reittiopas. Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun. Rauno Huikari
Reittiopas Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun Rauno Huikari Alkusanat Reittioppaan tarkoituksena on esittää ymmärrettävässä ja helposti luettavassa muodossa Hämeen Härkätien reitti valmistusajankohdan kartoilla.