KOHDEAVUSTUKSET HELSINGIN KAUPUNKI 1(5) Esit lkm Paikka Kuvaus Menot Tulot Haettu. Ehdotus myönnetty

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOHDEAVUSTUKSET HELSINGIN KAUPUNKI 1(5) Esit lkm Paikka Kuvaus Menot Tulot Haettu. Ehdotus myönnetty"

Transkriptio

1 28.9. Luojakunta ry: Oi ihana Panama Meilahden ala-aste Oi ihana Panama kertoo pikku karhusta ja pikku tiikeristä, jotka lähtevät etsimään unelmiensa Panamaa. ys toteutetaan kahden näyttelijän ja yhden muusikon voimin. Hanke on suunnattu luokkalaisille sekä vanhuksille, ja molemmille ryhmille järjestetään työpajat Niina Lindroos / Teatteriyhdistys SudenEnne: Muotokuva näkymättömyydestä ForumBox Nykynukketeatteria ja nykytanssia yhdistävässä teoksessa tutkitaan yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden aikaan saamaa näkymättömyyttä, arkipäivän ninjoja sekä sitä miten tuoda mahdollisimman vähillä elementeillä näkymättömyys ja yliluonnolliset ilmiöt osaksi esitystilaa. Teoksen kohderyhmä ovat nuoret aikuiset Teatteri Helsinki yhdistys ry: Tervasaaren Saituri amfiteatteri Molièren Saituri -näytelmän pohjalta uudelleen käännetty ja sovitettu esitys. Teatteri Helsingin Molière-trilogian viimeinen osa. Riemukas esitys commedia dell'arte -tyyliin, ammattilaisten esittämänä Teatteri Helsinki yhdistys ry: Kissankäpälät Valtimonteatteri Teatteri Helsinki laajentaa toimintaansa kesäteatterin ohella myös talvikaudelle. Walentin Chorellin 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi teatteri esittää absurdin tragikomedian Kissankäpälät. ys kertoo elämän- ja elämisensyrjästä kiinnipitävistä ihmisistä In/To Dark -työryhmä: In/To Teatteri Naamio & Dark teatteriesitys Höyhen In/To Dark on teatteritaiteilija Jenni Kokkomäen ja videotaiteilija Laila Evensenin (NOR) yhteiseen konseptiin perustuva teos, joka pureutuu pohjoisen pimeään tematiikkaan nykyteatterin, tanssin, videon ja esitystaiteen muotokielin (5)

2 28.9. Antti Holma: Johtaja Teatteri Takomo Johtaja on Antti Holman yhdessä Teatteri Takomon kanssa tuottama ja toteuttama näyttelijän sooloteos. Se kerää yhteen johtajat ja alamaiset, asettaa vierekkäin olemassaolevia ja - olleita vallanpitäjiä Kirsti Paakkasesta Hitleriin ja kysyy kenellä on valta sinuun. yksen ohjaa Teatteri Takomon tuleva taiteellinen johtaja Akse Pettersson Visuaalinen PUPU kollektiv: Last Chance for a Slow Dance tapahtumakeskus 3 Magito, Suvilahti ISIS teatteriyhdistys ry: HS. - kunnianosoitus H. Schjerfbeckin taiteelle Ateneum-sali yksen pääpaino on tanssissa, mutta tarkoituksena on myös luoda foorumi eri taiteenalojen kesken, yhdistäen ja risteyttäen niitä. ys koostuu erilaisista paloista - tanssista, videosta, valosta ja äänestä - jotka sulautuvat ja sekoittuvat toisiinsa luoden uusia polkuja. Teoksen luomiseen kutsutaan joka ilta yksi helsinkiläinen taiteilija HS. on moni monitaiteinen kollaasi, koko perheen tanssinäytelmä kuvataiteilija Helene Schjerfbeckin taiteesta ja elämästä. ys kertoo tarinan herkästä ja sitkeästä tytöstä, josta kasvaa työlleen omistautunut, intohimoinen taiteilija Petri Sulevi Sihvola: The Claim of Art Karhusaari Kyseessä on Karhusaari-teatterifestivaalin tilausteoksen kantaesitys. Teos tuo lavalle suomalaisen tanssitaiteen historian ja näyttää, mikä suomalaisessa tanssitaiteessa on humoristista ja kunnioittavaa Helsingin Sirkusammattilaiset ry: Kani ja hattumaakari Circus Helsinki Open 6 Stage Kani ja Hattumaakari on erityisesti päiväkodeille suunnattu lastenesitys, jossa yleisöä rohkaistaan mukaan liikkumaan ja tuottamaan musiikkia ja rytmiä. yksessä käsitellään lapsen tasolla mahdollisia konflikteja kavereiden kanssa, rohkaistaan käyttämään mielikuvitusta ja liikkumaan (5)

3 28.9. DO TANK Helsinki - työryhmä: DO TANK Helsinki * Helsingin kaupunki- ja kulttuuritilat DO TANK Helsinki on kokeellinen, monitaiteellinen ohjelmakokonaisuus, joka kutsuu taiteilijat tekoihin moniarvoisemman, yhteisvastuullisemman ja yhteisöllisemmän maailman puolesta. Se on sarja erilaisia esityksiä, tiloja, prosesseja, kokoontumisia, installaatiotyyppisiä teoksia, työpajoja ja dialogeja. DO TANK tapahtuu erilaisissa tiloissa Suvilahdessa, Merihaan Kulttuurisaunassa sekä kaupunkitilassa Äänen Lumo ry: Äänen Lumo Puoli-Q:ssa - festivaali * Teatteri Puoli-Q Kaksipäiväisen kokeellisen musiikin festivaalin tavoitteena on laajentaa uuden kokeellisen musiikin näkökulmia sekä tutustuttaa helsinkiläistä yleisöä laadukkaaseen, tyylirajoja rikkovaan uuteen kotimaiseen musiikkiin. Esiintyjäkaarti koostuu kotimaisista niin klassisen musiikin, vapaan jazzin kuin elektronisen hälymusiikinkin tunnetuista osaajista ja uusista nimistä Ritarikatu ry: Kamarikesä * Ritarihuone Kamarikesä on tänä vuonna kahdeksatta kertaa järjestettävä nuorten taideopiskelijoiden järjestämä musiikki- ja taidefestivaali. Vuonna teemana on "Peili". Kamarikesässä kohtaavat eri taiteenalat, kuten musiikki, tanssi, kuvataide ja runous. Festivaalilla esiintyy nuorten helsinkiläisten huippumuusikoiden lisäksi kansainvälisesti tunnettuja tähtiä, kuten sopraano Pia Komsi ja pianisti Roope Gröndahl (5)

4 28.9. Matti Kassila ja työryhmä: Suomifilmin klassikot Orion Palikka ry: Animatricks animaatiofestivaali Kiasma-teatteri Fullsteam Records Oy: Pitkä kuuma kesä Alppipuisto Suomalaisella elokuvalla on hieno ja moninainen historia, jonka tuntemuksen ja säilyttämisen eteen tulee tehdä jatkuvasti töitä. Suomifilmi ansaitseekin oman juhlansa Helsingissä. Festivaalin kautta elokuville saadaan suurempi näkyvyys kuin yksittäisille elokuvanäytöksille. Tapahtuma keskittyy erityisesti vanhempaan kotimaiseen elokuvaan ja jokaiseen näytökseen liittyy asiantuntijaalustus. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Lasipalatsin Mediakeskuksen ja Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kanssa Animatricks animaatiofestivaali järjestetään vuonna hajautetusti syys-lokakuussa useiden näytösten ja tapahtumien muodossa Fullsteam Records hakee lisäavustusta Alppipuiston Pitkä kuuma kesä -konsertin järjestämiseen. Tarjolla on kesäpäivän puistojuhlaan sopiva kattaus Fullsteamin edustamia artisteja sekä muita mielenkiintoisia esiintyjiä Jaana Haaksiluoto: O'himo * Liike, Yrjönkatu 25 Mimosa Palen O'himo pitää sisällään noin 3-4 performanssia joka päivä. Päivittäisiä performansseja värittää Berliinissä toimiva Dj Mr. Diabolic, joka luo esityksiin electroa ja swingiä yhdistävän äänimaailman. Toinen Mimosa Palen kanssa esiintyvä taiteilija on muusikko Valtteri Pöyhönen. Kaksikon La Dolce Vita di Mimosa et Valtteri -nimisessä esityksessä duoillaan sahan ja lelupianon kanssa. Tapahtumapaikkana on Liike-niminen myymälä, joka on tyhjennetty ja muunnettu taidegalleriaksi (5)

5 28.9. Eiran lippakioskin taidetyöryhmä: Eiran lippakioskin taidesunnuntait * Eiran lippakioski Yhtäkkiä tässä -ryhmä Kivinokka Eiran lippakioskin sunnuntaisella taideklubilla vuorottelee uuden musiikin ilta, performanssin/kokeellisen taiteen ilta, puhujapönttöilta ja kierrätyspäivä. Esiintyjiksi saapuu paikallisia tuoreita ja jo kokeneempia esitystaiteilijoita eri taiteiden aloilta Yhtäkkiä Tässä -ryhmä järjestää monitaiteellisia esityksiä ja performansseja eri puolilla Helsinkiä * esitys-/tapahtumapäivää 5(5)

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (5) KOHDEAVUSTUKSET

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (5) KOHDEAVUSTUKSET HELSINGIN KAUPUNKI 1 (5) KOHDEAVUSTUKSET Teatteriyhdistys Takomo ry: Osallistuvaa teatteria Töölön palvelutalossa 1.9.2012 15 Töölön palvelutalo Takomon vuoden 2012 pääteos on esityksen valmistaminen yhdessä

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/1 12.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/1 12.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (9) 29 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2013-002910 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Bulevardin teatteriyhdistys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (6) 42 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2016-003978 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Chekhov Machine ry 1 300

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (8) 87 Kohdeavustusten myöntäminen, 6. jako HEL 2014-007049 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Teatteriyhdistys Pensas

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus 1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 94 Kehityshankkeet HEL 2013-001362 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä Urbaanin taidetanssin tuki ry:n toteuttaman UrbanApan Stepping Stone -kehityshankkeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 66 Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimus HEL 2014-003276 T 02 05 01 00 Päätös päätti hylätä Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimuksen. Liitteet

Lisätiedot

ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA

ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA PÖRINÄÄ JA PÖHINÄÄ taivuttaa Rollon monipuoliset esiintyjät mielikuvituksellisiin suorituksiin. Lavalla nähdään ja kuullaan mm. jumppapalloja, maihinnousukenkiä

Lisätiedot

Teatteria Meilahden laitoksessa Lux Humana ylpeänä esitti: Rakkaus ei ole ajan narri

Teatteria Meilahden laitoksessa Lux Humana ylpeänä esitti: Rakkaus ei ole ajan narri Teatteria Meilahden laitoksessa Lux Humana ylpeänä esitti: Rakkaus ei ole ajan narri Posted on 31.1.2011 by Anna-Mari Koivula Selkäimme takaa kuuluu lähestyvää musiikkia. Se ei tule tästä talosta. Onhan

Lisätiedot

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös "Ruma ankanpoikanen" tanssisatu 2012 27.2.2012 Balettikoulu Heli Aalto

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös Ruma ankanpoikanen tanssisatu 2012 27.2.2012 Balettikoulu Heli Aalto Kohdeavustukset 2012, kulttuuripalvelut, erä 1. Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös "Ruma ankanpoikanen" tanssisatu 2012 27.2.2012 Balettikoulu Heli Aalto /Espoon Kannusali

Lisätiedot

Fellmannin pelto -performanssi 2013.

Fellmannin pelto -performanssi 2013. Fellmannin pelto -performanssi 2013. Sanakuva Kollektiivi on tanssija Meri-Tuuli Risbergin, graafisen suunnittelijan Marion Robinsonin ja kirjailija Heikki Sauren vuonna 2013 perustama monitaiteellinen

Lisätiedot

Koko kaupungin henkilö V

Koko kaupungin henkilö V Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä

Lisätiedot

Sisällöntuotannon erikoiskurssi

Sisällöntuotannon erikoiskurssi Tik- 111.070 Sisällöntuotannon erikoiskurssi syksy 2004: Installaatiotyöpaja * johdantoluento * 21.9.2004 Tassu Takala 1 Tavoitteet ja sisältö Digitaalisten (taide)installaatioiden ja kokeellisen vuorovaikutuksen

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10. Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.2013 MYRSKY-HANKE mahdollistaa nuorille suunnattuja, nuorten omia voimavaroja

Lisätiedot

Seksiä klo 16.25. Ona Kamu Kollektiivi

Seksiä klo 16.25. Ona Kamu Kollektiivi Ona Kamu Kollektiivi Seksiä klo 16.25 Seksiä tarjotaan meille päivittäin. Siitä on tullut valmiiksi pureskeltua. Se on kuin jauhelihaa. Siitä on viety ilo, kekseliäisyys ja sille ominainen uteliaisuus.

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Elokuva ja video 1 Nordic Glory Festival ry T 700 520 520 Hakemusnumero: 34 / Nordic Glory Festival ry Kirjallisuus 2 Jyväskylän Science Fiction seura 42 ry T 100 50 50 Hakemusnumero: 77 / Jyväskylän Science

Lisätiedot

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Esiripun noustessa Sekä esiintyjillä että yleisöllä on aktiivinen rooli esitystapahtumassa -> vuorovaikutus Esitystilanteessa

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 25.03.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 25.03.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (6) 39 Jälkitila-työryhmän oikaisuvaatimus kohdeavustuspäätökseen HEL 2014-001771 T 02 05 01 00 Päätös päätti hylätä Jälkitila-työryhmän oikaisuvaatimuksen. Esittelijä

Lisätiedot

Kaikista kulttuuritukimuodoista on tiedot ja suuntaviivat ruotsin kielellä ositteessa www.goteborg.se/kulturstod

Kaikista kulttuuritukimuodoista on tiedot ja suuntaviivat ruotsin kielellä ositteessa www.goteborg.se/kulturstod KULTTUURITUKI Göteborgin kulttuurielämän pitää olla monipuolista ja korkealaatuista, sanoo Göteborgin kulttuurilautakunta. Tämän vuoksi taiteellisesti ja kulttuuripoliittisesti merkittäville toiminnoille

Lisätiedot

Taide- ja kulttuurilaitokset 2016 KKLK Avustus 2014

Taide- ja kulttuurilaitokset 2016 KKLK Avustus 2014 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin 612 439 540 690 530 915 Huoneteatteri Jurkan kannatusyhdistys

Lisätiedot

HKI 2014 HKI Haetaan Ehdotus Laitos

HKI 2014 HKI Haetaan Ehdotus Laitos 9.12. vuodelle Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin 612 439 612 439 540 690 Huoneteatteri Jurkan

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Avustus Avustus Haetaan 2016

Avustus Avustus Haetaan 2016 8.12. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

Hankkeessa kehitetään teattereiden luovien ja teknisten työntekijöiden ammattiosaamista ja valmistetaan uusia näytöksiä.

Hankkeessa kehitetään teattereiden luovien ja teknisten työntekijöiden ammattiosaamista ja valmistetaan uusia näytöksiä. Hankkeen tavoite on uudistaa Karjalan tasavallan ja Pohjois-Karjalan alueiden teatteripalveluita, tehdä niistä kilpailukykyisempiä ja suunnata niitä enemmän nuorten ja lapsiperheiden käyttöön. Hankkeessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (8) 24 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2014-001771 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Ajattelin että on hauskaa

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 12.6.2015 Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 15,5 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetaan Kotimaasta vuonna 2014 kerättyjä esityskorvauksia

Lisätiedot

Päätös kulttuuriavustusten saajista 2017

Päätös kulttuuriavustusten saajista 2017 Päätös kulttuuriavustusten saajista 217 Avustuksen hakija(t) 1 Arktiset maahanttajat ry 2 Arktiset maahanttajat ry 3 Hupaisat Siskot ry 58 445 58 2 16 3 monikulttuurisuus monikulttuurisuus Cultural Heritage

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 13.12. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin

Lisätiedot

KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUS Tikkanen Jenni 200,00 Näyttelukustannuksiin Nowhere-muotoilunäyttelyn

KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUS Tikkanen Jenni 200,00 Näyttelukustannuksiin Nowhere-muotoilunäyttelyn Avustuksen saaja Avustus määrä Avustuksen käyttötarkoitus ELOKUVA Joensuun seksuaalinen Tappiontakuu Hohto-viikon tasavertaisuus Hobiles ry 200,00 järjestämiseen Pohjois-Karjalan alueellinen Tappiontakuu

Lisätiedot

Musiikin esittäminen tapahtumassa

Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tilaisuuksissa ja tapahtumissa edellyttää usein sekä Teosto (tekijäkorvaukset) että Gramex (esittäjäkorvaukset) -korvausten maksamista. Teosto r.y.

Lisätiedot

Toiminta-avustukset vuodelle 2018, yli euron haku. Hki Haettu Hki Avustus, Hki 2018

Toiminta-avustukset vuodelle 2018, yli euron haku. Hki Haettu Hki Avustus, Hki 2018 Toiminta-avustukset vuodelle 218, yli 5 euron haku Kulttuurijaosto 14.12.217 216 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korot ja lyhennykset Huoneteatteri

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Imatran kaupunki Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku on kulttuuri, taide- ja liikuntakasvatussuunnitelma joka sisältyy Imatran kaupungin

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regatta 2011

Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regatta 2011 Suomen Höyrypursiseuran Saimaan regatta 2011 Punkaharju Tuunaansaari Saimaan regatta järjestetään lauantaina heinäkuun 2. päivä Punkaharjun Tuunaansaaressa. Tuunaansaaren Lomakeskusalue tarjoaa loistavat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (5) Kulttuuri- ja 88 Kohdeavustusten myöntäminen, 8. jako HEL 2016-009893 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuri- ja päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI 6.9.2010, Muistiinpanot Tampereen yliopisto Tutkivan teatterityön keskus Ylös Ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen Anna-Mari Tuovinen 24.11.2010 Lahden

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI, KULTTUURIYHDISTYKSET JA -RYHMÄT, AMMATTILAISET Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI, KULTTUURIYHDISTYKSET JA -RYHMÄT, AMMATTILAISET Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI, KULTTUURIYHDISTYKSET JA -RYHMÄT, AMMATTILAISET Kvltk 27.2.2019 6 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula

Lisätiedot

Dance & Show - kilpailun säännöt

Dance & Show - kilpailun säännöt Dance & Show - kilpailun säännöt 1.1.2019-31.12.2019 Ikäluokat Minit 5-7v (UUSI!) Lapset 8-11v Juniorit 12v-15v Aikuiset 16v-30v Aikuiset2 31v + Poikkeukset: Duot ilmoittautuvat vanhemman parin iän mukaiseen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Teatteriyhdistys SudenEnne ry CV

Teatteriyhdistys SudenEnne ry CV Teatteriyhdistys SudenEnne ry CV Kotipaikka: Salo Kotisivut: http://sudenenne.net Teatteri: Teatteri SudenEnne on norjalais-suomalainen nukketeatteriryhmä. Työstämme esityksiä lapsille, nuorille ja aikuisille

Lisätiedot

Tik projektityö Installaatiotyöpaja * johdantoluento * Tassu Takala 1

Tik projektityö Installaatiotyöpaja * johdantoluento * Tassu Takala 1 Tik-111.5077 Sisällöntuotannonllöntuotannon projektityö 2005-06 Installaatiotyöpaja * johdantoluento * 26.9.2005 Tassu Takala 1 Tavoitteet ja sisältö Digitaalisten (taide)installaatioiden ja kokeellisen

Lisätiedot

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja

Lisätiedot

Luovasti erottautuen maailmalle

Luovasti erottautuen maailmalle Luovasti erottautuen maailmalle Luovat alat nousuun Pohjois-Savossa Työpaja 1.6.2017 Sawosta maailmalle Taina Laitinen Tuottaja-läänintaiteilija Aikataulu - Klo 14.20 14.40 Lyhyt alustus ja esittäytyminen

Lisätiedot

OU! Kirjaston yö taiteissa

OU! Kirjaston yö taiteissa OU! Kirjaston yö taiteissa Taiteiden yön toinen juhlajulkaisu 22.8.2013 1 Pääkirjoitus Taidetta ja remonttia K eskellä pääkirjaston remonttia vietettiin uuden Oulun kaupungin juhlavuoden taiteiden yötä.

Lisätiedot

Hook Finland Oy / Klubiteatteri

Hook Finland Oy / Klubiteatteri Hook Finland Oy / Klubiteatteri KolinaKlubi -kokonaisuus Ohjelmarunko 1 KolinaKlubi -kokonaisuus Tapahtumapaikka: Klubiteatteri, LeBonk Klubiteatteri on intiimi teatteri Helsingin ydinkeskustassa, jossa

Lisätiedot

Äänitaiteen omat maailmat

Äänitaiteen omat maailmat Äänitaiteen omat maailmat Jyri Pulkkinen Julkaistu alun perin englanniksi Finnish Dance in Focus -lehdessä 2001. Äänisuunnittelusta on tullut yhä tärkeämpi osa suomalaisia tanssiteoksia. Sen merkitys on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Kohdeavustusten myöntäminen, 5. jako HEL 2016-004998 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Mazing Cities -työryhmä

Lisätiedot

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo

Lisätiedot

ARJA TIILI Bio ARJA TIILI DANCE COMPANY

ARJA TIILI Bio ARJA TIILI DANCE COMPANY ARJA TIILI DANCE COMPANY tuottaa laadukkaita, omalaatuisia, rohkeita sekä hauskoja teoksia ja työpajoja. Teosten taiteellisen henkilökunnan Arja Tiili hakee aina produktiokohtaisesti. Työryhmissä näkyvät

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 7.6. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 78 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 4. jako HEL 2013-006400 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Kiasma showtime. Museot elossa

Kiasma showtime. Museot elossa Kiasma showtime Kiasman 15-vuotisen historian ajan museossa on toiminut myös teatteri. Kiasma-teatterin ohjelmisto keskittyy kotimaisiin ja kansainvälisiin vierailuesityksiin. Niitä on nähty Kiasman ensimmäisessä

Lisätiedot

Kangasalan XV Nukketeatteripäivät ovat osa valtakunnallista Suomi100-ohjelmistoa Teemana Suomalaiset tarinat nukkenäyttämöllä

Kangasalan XV Nukketeatteripäivät ovat osa valtakunnallista Suomi100-ohjelmistoa Teemana Suomalaiset tarinat nukkenäyttämöllä XV Kangasalan XV Nukketeatteripäivät ovat osa valtakunnallista Suomi100-ohjelmistoa Teemana Suomalaiset tarinat nukkenäyttämöllä Päiville tulevien teatterien ja näytelmien esittely Nukketeatteri Ofelia

Lisätiedot

Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2014 sekä harkinnanvaraisten avustusten jako

Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2014 sekä harkinnanvaraisten avustusten jako HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNTA Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle sekä harkinnanvaraisten avustusten jako Liite 10.12. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset

Lisätiedot

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

1.Ensimmäisenä festivaalipäivänä mukana on Karjalan tasavallan sinfoniaorkesteri Karjalan Valtion Philharmonicorkesteri

1.Ensimmäisenä festivaalipäivänä mukana on Karjalan tasavallan sinfoniaorkesteri Karjalan Valtion Philharmonicorkesteri Ruskeala Symphony -retki 10.8.2019 (Lähtö Joensuusta ja Paluu Joensuuhun) Tapahtuman viralliset nettisivut: https://ruskeala-symphony.com/en Ruskealan Symphony Music Festival. Ruskealan Mountain Park (Sortavalan

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan tekemään yhdessä hienoa Helsinki-päivää!

Tervetuloa mukaan tekemään yhdessä hienoa Helsinki-päivää! HELSINKI-PÄIVÄ 2017 OPAS TAPAHTUMA- JA OHJELMAJÄRJESTÄJILLE Taustaa 12. kesäkuuta vietettävä Helsinki-päivä on vuonna 1550 perustetun Helsingin ja helsinkiläisten kesäinen juhlapäivä, jota juhlitaan maalla,

Lisätiedot

KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT

KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT 16.1.2018 Tiedotuskeskuksen messuhankkeet vuonna 2018 TPAM Performing Arts Meeting in Yokohama 10-18.2.2018, Jokohama, Japani internationale tanzmesse

Lisätiedot

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm. KEVÄT 2015 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista

Lisätiedot

PerformanceSirkusyhdistys ry , näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja

PerformanceSirkusyhdistys ry , näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja VESA-PETTERI ASIKAINEN 16.8.1959 CURRICULUM VITAE TEATTERIOPINNOT Teatteritaiteen maisteri,teatterikorkeakoulu 1995 Teatteritaiteen kandidaatin tutkinto, Teatterikorkeakoulu 1992 Näyttelijätyön koulutusohjelma,

Lisätiedot

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11. Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.2013 Vimma, Turku MIMO faktoina Hankkeen nimi: MIMO Moving In, Moving On! Application

Lisätiedot

KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto. Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen

KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto. Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen Tutkimuksen tavoitteet Tavoitteena on tutkia taiteen ja kulttuuritoiminnan merkitystä ja vaikutuksia henkilökunnan

Lisätiedot

HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS,

HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, TUOTANTOTUKI YKSITYISET TAITEEN HARRASTAJAT Kvltk 15.2.2018 4 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- NETTY 1. Kalima, Tom / hum.kand. / Tuusula Neljäs runokokoelmani ilmestyy

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten säätiön Myrsky-rahoitusta kesäkuussa 2012 saaneet paikallishankkeet

Suomen lasten ja nuorten säätiön Myrsky-rahoitusta kesäkuussa 2012 saaneet paikallishankkeet Suomen lasten ja nuorten säätiön Myrsky-rahoitusta kesäkuussa 2012 saaneet paikallishankkeet Hanke/yhteisö: Teatteriosuuskunta ILMI Ö / Sytytin teatteriprojekti Outamon koulukotiin ja Lemmilän poikakotiin

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016. Kallion Kulttuuriverkosto

TOIMINTASUUNNITELMA 2016. Kallion Kulttuuriverkosto TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kallion Kulttuuriverkosto Kallion Kulttuuriviikot: Kallio Kukkii ja Kallio Kipinöi Kallio Kukkii toukokuussa ja Kallio Kipinöi marraskuussa ovat molemmat yhdeksän päiväisiä monitaidefestivaaleja,

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri

Lisätiedot

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2012 2013 TEHTÄVÄT

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2012 2013 TEHTÄVÄT Etunimi Sukunimi JULKAISUN OTSIKKO TULEE TÄHÄN Tässä on julkaisun otsikon mahdollinen alaotsikko tasaus vasemmalle KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2012 2013 TEHTÄVÄT Määräykset ja ohjeet 2012:13 Opetushallitus

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

5. Huilu. Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) Huilun peruskurssi 2/3 (SML 1991)

5. Huilu. Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) Huilun peruskurssi 2/3 (SML 1991) 5. Huilu Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) 2) kaksi etydiä, joista soitetaan lautakunnan valitsema 3) kaksi sävellystä (ohjelmistoluettelon n:o 7 osastosta 3 tai 5) tai sonaatin nopea ja hidas osa 4) prima

Lisätiedot

FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY

FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää elokuvakulttuurin

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU Kuopiossa 21.11.2015 Tapahtuman taustaa Polkuja- koreografiakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Järjestäjien suureksi yllätykseksi 33 koreografiaa ilmoittautui

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Kulttuurikasvatussuunnitelma

Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma Utajärvi Hyväksytty: kunnanhallitus / 2017 Työryhmä: Satu Grip, Tarja Vimpari, Maria Oraviita, Minna Grönstrand ja Liisa Virta. Määritelmiä Kulttuuria on kaikki se moninaisuus,

Lisätiedot

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös Lisätietoja

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös Lisätietoja 30.8.2013 Cederberg Petteri Taiteelliseen työskentelyyn 3000 0 0 Apuraha vuoden kestävään työskentelyyn, tavoitteena on suunnitella ja valmistaa piirrosanimaatiosarjan kolmas ja viimeinen osa. Projektiin

Lisätiedot

SHOWTANSSIKILPAILU SHOW DANCE COMPETITION

SHOWTANSSIKILPAILU SHOW DANCE COMPETITION SHOWTANSSIKILPAILU SHOW DANCE COMPETITION Tanssikilpailun historia ja arvopohja Helmi-tanssikilpailun idea lähti toiveesta ja tarpeesta saada Pääkaupunkiseudulle lisää hyväntahtoisia tanssikilpailuja nuorille

Lisätiedot

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön 27.11.2014 Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Taide ja kulttuuri tukevat monin tavoin ihmisten hyvinvointia. Taiteen ja kulttuurin

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 1. SC Vantaa ja Tapanilan Erä ovat aloittaneet seurayhteistyön 2. Koko perhe liikkumaan! 3. Syksyn kuulumisia 4. Leiristipendit kesäksi 2015 5. Seuran jäsenten syyskokous

Lisätiedot

Tahko.com - Events. Sunday Monday Tuesday Wednesday Thursday Friday

Tahko.com - Events. Sunday Monday Tuesday Wednesday Thursday Friday Sunday 01.01.2017 Monday 02.01.2017 Tuesday 03.01.2017 Luonnon ulottuvuudet -näyttely Nilsiän kirjasto, Ukko-Paavontie 5 Joonas ja Miia Hartikainen, opiskelijoiden yhteisnäyttely. Valokuvia luonnosta ja

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

LIITE 2. Keski-Uudenmaan tanssiopiston showtanssin opetussuunnitelma

LIITE 2. Keski-Uudenmaan tanssiopiston showtanssin opetussuunnitelma LIITE 2 Keski-Uudenmaan tanssiopiston showtanssin opetussuunnitelma 1 SISÄLTÖ 1 Showtanssin määritelmä...3 2 Showtanssitekniikka...4 3 Esiintyminen...4 4 Improvisaatio tie persoonalliseksi tanssijaksi...6

Lisätiedot

AMMATTITAITEILIJOIDEN TYÖSKENTELYAPURAHA Kvltk

AMMATTITAITEILIJOIDEN TYÖSKENTELYAPURAHA Kvltk AMMATTITAITEILIJOIDEN TYÖSKENTELYAPURAHA Kvltk 15.2.2018 6 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-NETTY 1. Heinänen, Jouko / AMK Medianomi; Graafinen suunnittelu / Kellokoski

Lisätiedot

Keskitettyihin hankinta- ja metadatapalveluihin tulijat ryhmiytyvät ja suunnittelevat

Keskitettyihin hankinta- ja metadatapalveluihin tulijat ryhmiytyvät ja suunnittelevat Keskitettyihin hankinta- ja metadatapalveluihin tulijat ryhmiytyvät ja suunnittelevat Posted on 6.11.2009 by e-library - EP / HULib Ihan pieni sali ei riittänyt, kun vuonna 2010 toimintansa aloittavaan

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/4 24.03.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/4 24.03.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) 42 Kohdeavustusten myöntäminen, 3. jako HEL 2015-003273 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Akrobaatti-työryhmä Puistokabaree-työryhmä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (7) 37 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2017-004306 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Acts of Care -työryhmä

Lisätiedot

Tik-111.5077. projektityö 2006-07. digitaalisten efektien työpaja * johdantoluento * 18.9.2006 Tassu Takala 1

Tik-111.5077. projektityö 2006-07. digitaalisten efektien työpaja * johdantoluento * 18.9.2006 Tassu Takala 1 Tik-111.5077 Sisällöntuotannonllöntuotannon projektityö 2006-07 digitaalisten efektien työpaja * johdantoluento * 18.9.2006 Tassu Takala 1 Tavoitteet ja sisältö Digitaalisten näyttämöefektien, (taide)installaatioiden

Lisätiedot