Ulkomaalaisten metsämarjanpoiminta Suomessa
|
|
- Oskari Väänänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Olli Sorainen hallitusneuvos työ- ja elinkeinoministeriö Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle Hallituksen esitys (69/2016) pakollista työtä koskevaan ILO:n sopimukseen nro 29 liittyvän pöytäkirjan hyväksymisestä Ulkomaalaisten metsämarjanpoiminta Suomessa 1 Hallinnon järjestäytyminen Ulkomaalaisten, varsinkin thaimaalaisten, varaan rakennettua luonnontuotteiden poimintabisnestä on syytä erityisesti tarkastella ihmiskaupan ja pakkotyön ehkäisemisen näkökulmasta. Luonnontuotteiden poiminta on kansantaloudellisestikin merkittävää, ja erityinen taloudellinen merkitys sillä on Pohjois- ja Koillis-Suomessa. Liiketoiminnassa lisäarvon kehitys on ripeää ja siinä liikkuvat suuret rahat. Sekä Suomessa että lähtömaassa liiketoiminnan kokonaisuuteen osallistuu viisumikutsujayritysten ja poimijoiden lisäksi monia muitakin eri toimijoita. Ulkomaalaisten metsämarjanpoimintaa ei ole pidetty työsuhteisena eikä myöskään yritystoimintana, vaan kyse on jonkinlaisesta välimuodosta. Sääntelyn ja valvonnan kannalta ulkomaalaiset metsämarjanpoimijat ovat väliinputoajaryhmä. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta halusi kirjeessään TEM:lle parantaa thaimaalaisia metsämarjanpoimijoita hyödyntävän luonnontuotealan toimintaa ja vastuunsa kantavien yritysten mainetta. Valiokunta piti tärkeänä puuttua toimialan epäkohtiin ja kehittää toiminnan pelisääntöjä. Poimijoita tulee kohdella reilusti ja oikeudenmukaisesti. Valiokunta toivoi, että työ- ja elinkeinoministeriö seuraa tarkkaan alan tilannetta. Työ- ja elinkeinoministeriö on noudattanut yhdessä ulkoasiainministeriön sekä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston kanssa työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toivetta usein eri toimenpitein. Alan yritysten, UM:n ja TEM:n kanssa solmittiin aiesopimus vähimmäisstandardeista joulukuussa Aiesopimusta päivitettiin tammikuussa 2016 lisäämällä siihen 30 euron vuorokausittaisen toimeentuloedellytyksen laskentakriteeri ja kieltämällä poiminta-ansioiden maksamisen viivyttäminen Suomesta poistumisen jälkeiseen aikaan (päivitetty aiesopimus liitteenä). TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ ARBETS- OCH NÄRINGSMINISTERIET MINISTRY OF EMPLOYMENT AND THE ECONOMY PL 32 (Aleksanterinkatu 4) PB 32 (Alexandersgatan 4) P.O. Box 32 (Aleksanterinkatu 4) Valtioneuvosto Puh Statsrådet Tfn FI Government Tel Faksi (09) Fax (09) Fax
2 2 TEM on 2014 antanut Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistolle valtakunnallisen erityistehtävän avustaa UM:ää ja edustustoja metsämarjanpoimintaan liittyvien viisumien myöntämisessä ja aiesopimuksen noudattamisen seurannassa. TEM:n 2016 myöntämällä määrärahalla TE-toimistossa tehtävää hoitaa yksi kokopäiväinen virkamies. Käytännössä TE-toimisto käy läpi yritysten viisumihakemusten liitteeksi antamat ennakko- ja jälkiselvitykset ja antaa niistä lausunnon edustustolle. Lisäksi TE-toimisto muun muassa koostaa yleisen raportin poimintakaudesta. Ensimmäinen, kauden 2015 raportti ei ole vielä valmis, mutta toimitetaan valiokunnalle mahdollisimman pian. Metsämarjanpoiminnan oheishenkilöt (kokit, sadonetsijät, talonmiehet, autonkorjaajat, koordinaattorit ym.) eivät tee jokamiehenoikeuden piiriin kuuluvaa työtä, joten heidän maahantulonsa edellytyksenä on työntekijän oleskelulupa, joka edellyttää työsuhdetta. Aiemmin nämäkin henkilöt tulivat maahan poimintaviisumilla, mutta viime kaudesta lähtien menettely korjattiin oikeisiin uomiin. Työntekijän oleskelulupahakemukset käsittelee kiireellisessä menettelyssä Kaakkois-Suomen TE-toimisto. Maahanmuuttovirasto on valmistellut selvitystä oheishenkilöiden työntekijän oleskelulupahakemuksista ja verrannut hakemuksissa kerrottuja tietoja siihen, mitä oleskeluluvan hakijat ovat edustuston haastattelussa kertoneet. Joissain tapauksissa oleskeluluvan hakijat eivät olleet tietoisia siitä, mitä työnantaja oli työnteosta, palkasta jne. hakemuksessa ilmoittanut. Selvitystä ja siinä ilmenneitä epäkohtia käytiin läpi yritysten kanssa tarkoituksena välttää niitä vastaisuudessa. Maahanmuuttoviraston selvitys ei ole vielä valmis. TE-hallinto järjestää alan yrityksille 2 kertaa vuodessa yhteistoimintapaamisen, jossa käydään läpi mennyttä poimintakautta, ajankohtaista tilannetta ja valmistaudutaan tulevaan kauteen. Alan hyviä ja huonoja käytäntöjä ruoditaan ja toimintaa pyritään yhteisesti kehittämään parempaan suuntaan. Menettelyä on pidetty TE-hallinnon esimerkillisenä proaktiivisena yrityspalveluna. Seuraava kokous pidetään poimintakauden jälkeen marraskuussa Metsämarjanpoiminnan vuosikellosta muistion lopussa näkyvät muut TE-hallinnon toimet. 2 Poimijakysely 2016 Uutena toimenpiteenä TEM, UM ja Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto teettivät vuonna 2015 ja 2014 Suomessa työskennelleille thaimaalaisille metsämarjanpoimijoille suunnatun thai-kielisen kyselyn. Kysely koski poimijoiden kokemuksia poiminnasta Suomessa sekä poiminnan organisointia Suomessa ja Thaimaassa. Aikaisemmin vastaavaa kyselyä ei ole tehty. Kysymykset valmisteltiin TEM:ssä ja ne muokattiin lopulliseen muotoonsa yhdessä UM:n, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston sekä niiden yritysten kanssa, jotka olivat allekirjoittaneet luonnontuotteiden poimintaa koskevan aiesopimuksen. Kyselyyn vastaaminen oli mahdollista internetissä ja paperimuotoisena. Yritykset sitoutuivat toimittamaan kyselylinkin tai paperilomakkeen mahdollisimman laajasti poimijoilleen joko suoraan tai koordinaattorinsa välityksellä. Kysely oli avoinna vastattavaksi vuodenvaihteesta 2015 helmikuun loppuun 2016 eli aikana, jolloin poimijat todennäköisesti olivat kotimaassaan.
3 3 Kyselyn saatteessa poimijoita pyydettiin kertomaan kokemuksista Suomessa vuonna Myös aikaisemmista vuosista pyydettiin kertomaan, jos vastaaja oli ollut ennenkin poimimassa Suomessa. Kyselyssä mainittiin, että vastaukset ovat luottamuksellisia ja että vastaukset tai vastaajan nimi eivät tule suomalaisten marjayritysten, Thaimaan viranomaisten, koordinaattorien eikä muidenkaan ulkopuolisten tietoon. Kyselyyn tuli yhteensä vastausta, joita internetin kautta ja 200 paperisena. Vastausten määrää voidaan pitää hyvänä verrattuna vuosittain Suomessa käyvien thaimaalaisten poimijoiden määrään (noin henkilöä). Vastauksiin kuitenkin liittyy useita epävarmuustekijöitä. Esimerkiksi ei ole mahdollisuutta varmistua siitä, keitä vastaajat lopulta olivat tai antoiko sama henkilö mahdollisesti useampia vastauksia. Koska on tiedossa, että pääosin Thaimaan maaseudulla asuvan kohdejoukon käytössä ei laajasti ole omia tietoliikenneyhteyksin varustettuja tietokoneita, ei myöskään voida olettaa, että vastaaminen olisi tapahtunut kovin itsenäisesti. On myös selvää, että vastaajiksi on valikoitunut enemmän niitä, jotka ovat suhteellisen hyvin toimeen tulevia kuin niitä, joilla esimerkiksi on vaikeuksia ymmärtää ja tuottaa kirjoitettua tekstiä äidinkielellään. Edellä mainituista epävarmuustekijöistä huolimatta kysely antanee jonkin verran lisää tietoa thaimaalaisten metsämarjanpoimijoiden kokemuksista poiminnasta ja poiminnan organisoinnista. Kysely ja sen tulokset myös antavat pohjaa kehittää tulevia kyselyjä tarkoituksenmukaisemmiksi ja informatiivisemmiksi. Kyselyyn annettujen vastausten perusteella näyttää siltä, että poimijat olivat yleisesti varsin tyytyväisiä poiminnan järjestämiseen, majoitukseen, ruokahuoltoon, ajoneuvoihin, poimintapaikalle opastamiseen, palautteen antamismahdollisuuteen jne. Eniten kriittistä palautetta aiheuttivat paikallisväestön kielteinen suhtautuminen ja marjoista maksettu hinta. Poimijoiden mukaan marjoista maksettu hinta oli kaikissa yrityksissä suunnilleen sama (1 /kg) kaikissa poimituissa marjalajeissa, paitsi lakassa, jossa vaihtelu oli suurta (1 9 /kg). Kyselyn mukaan näyttää myös siltä, että pienelle osalle poimijoista ei ollut ennen maasta lähtöä maksettu poiminta-ansioita joko lainkaan tai ainakaan ei kaikilta osin. Maksuliikenteen jättäminen Thaimaassa välikäsien kautta tapahtuvaksi antaa olennaisen mahdollisuuden väärinkäytöksiin. Aiesopimuksen päivityksessä 2016 yritykset sitoutuivat maksamaan kaikki poiminta-ansiot ennen poimijoiden Suomesta poistumista. Kyselyn mukaan poimijoiden thaimaalaisen koordinaattorin rooli on keskeinen. Koordinaattori osallistuu poimijoiden rekrytointiin, järjestää ja usein rahoittaa matkan Suomeen, tulee poimijoiden mukana Suomeen, jakaa poimijoille tiedon poiminnasta ja toimimisesta Suomessa, pitää kirjaa poiminnasta, veloittaa kulut poimijoilta ja maksaa heille poiminta-ansiot. Poimijat ovat useimmissa tapauksissa täysin riippuvaisia koordinaattorista. Yritysten kannalta järjestely on edullinen ja tehokas, mutta poimijoiden oikeusaseman kannalta potentiaalisesti ongelmallista. Poimijakyselyssä kysyttiin muutenkin poimijoilta veloitetuista kuluista ja siitä, ketkä kuluja veloittavat Suomessa ja Thaimaassa. Useimmissa vastauksissa nousivat suo-
4 4 malainen marjayritys (Suomessa) ja koordinaattori (Suomessa ja Thaimaassa). Vastausten perusteella muut tahot eivät juuri kuluja veloittaneet. Koska vihjeitä välikäsistä ja lahjuksista on jatkuvasti ollut, TEM kysyi keväällä 2016 myös viisumikutsujayrityksiltä, onko heiltä ja tai heidän koordinaattoriltaan pyydetty tai ovatko he maksaneet jonkin tahon pyytämiä palvelumaksuja Thaimaassa. Sähköpostitse annetuissa vastauksissa muotoilu oli useimmiten yrityksellä ei ole tiedossa, että tällaisia maksuja olisi koordinaattoriltamme pyydetty tai että niitä olisi maksettu. Mahdolliset ylimääräiset veloitukset ovat ongelmallisia. Jos koordinaattori joutuu maksamaan niitä, ne todennäköisesti kanavoidaan tavalla tai toisella poimijoiden maksettaviksi ilman, että ne näkyvät missään raportoinnissa. Poimijakyselyn tuloksia pohdittiin yhdessä luonnontuotealan yritysten ja eri viranomaisten kanssa yhteistoimintatapaamisessa Oulussa Raportin saattaminen lopulliseen muotoon on vielä kesken, mutta se toimitetaan valiokunnalle mahdollisimman pian. 3 Tuleva poimintakausi UM:n arvioi, että vuonna 2016 myönnetään metsämarjanpoimintaan viisumeita noin 3 800, joista noin thaimaalaisille, noin 300 ukrainalaisilla ja joitain venäläisille. Viisumin myöntämisen kriteerit perustuvat Schengenin säännöstöön (EU:n viisumiasetukseen), jossa olennaisia elementtejä ovat muun muassa ulkomaalaisen toimeentuloedellytys (noin 30 /vrk) sekä laittoman maahantulon ja ihmiskaupan riski. Viisumiasetuksessa ei käsitellä viisumin myöntämistä työntekoa ja yrittämistä varten, mikä on ongelma myönnettäessä viisumeita metsämarjanpoimintaan. Viisumin myöntämisen edellytyksiä on tarkennettu viisumikutsujayrityksen toiminnan osalta aiesopimuksessa. Aiesopimus ei kuitenkaan ole oikeudellisesti sitova normi. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto on antanut yrityskohtaiset lausuntonsa edustustolle, ja viisumihakemusten käsittely edustustoissa on noin puolivälissä (tilanne 10.5.). Metsämarjanpoiminnan oheishenkilöiden työntekijän oleskelulupahakemusten käsittely Kaakkois-Suomen TE-toimistossa on myös kesken, toistaiseksi vasta kahden yrityksen hakemukset on käsitelty. Tällä hetkellä käsittelyssä on työntekijän oleskelulupahakemuksia yhdeksään yritykseen, joten kaikkia hakemuksia ei vielä ole laitettu vireille. Viisumiprosessin muut vaiheet näkyvät muistion lopussa olevasta vuosikellosta. 4 Kausityödirektiivi Kausityödirektiivin toimeenpano on yhä kesken SM:ssä, vaikka direktiivin toimeenpanon määräaika on Keskeinen syy on, että SM:llä ja TEM:llä on erimielisyyttä siitä, millä tavalla direktiivi tulisi toimeenpanna. Erilainen näkemys on varsinkin saatavuusharkinnan poistamisesta tai säilyttämisestä yli 3 kuukauden mittaisissa maa- ja puutarhatalouden, matkailun ym. tehtävissä.
5 5 Erimielisyys koskee myös metsämarjanpoimintaa. TEM:n ehdotuksen mukaan ulkomaalaisten metsämarjanpoiminta tulisi sisällyttää kausityödirektiivin piiriin siten, että ulkomaalaislaissa säädettäisiin viisumin myöntämisen edellytykseksi se, että hakemuksen liitteeksi tulisi oheistaa työsopimus. Tällä menettelyllä ulkomaalaisten metsämarjanpoiminta siirtyisi työsuojeluviranomaisen valvottavaksi ja työnvälitykseen liittyvien palvelumaksujen periminen muuttuisi laittomaksi. SM vastustaa ehdotusta. Liite: Päivitetty aiesopimus
6 Ulkomaalaisten metsämarjanpoiminnan vuosikello 6
7 Aiesopimus viisumivelvollisten maiden kansalaisten luonnontuotteiden poimintaan liittyvistä toimintatavoista Tarkistettu I Aiesopimuksen tarkoitus ja tavoite Tämän aiesopimuksen tarkoituksena on parantaa ja yhdenmukaistaa toimintatapoja, joita sovelletaan luonnontuotteita poimimaan (poimijat) ja poiminnan liitännäistehtäviin (tuki- ja huoltohenkilöstö) tuleviin viisumivelvollisten maiden kansalaisiin. Aiesopimuksen tavoitteena on, että poimijoiden ja tuki- ja huoltohenkilöstön oikeusasema ja ansaintamahdollisuudet paranisivat ja marjayritysten (kutsuvat vastuuyritykset) liiketoimintaedellytykset tasapuolistuisivat. II Aiesopimuksen osapuolet, raportointi ja seuranta 1. Aiesopimuksen osapuolet ovat yhtäältä työ- ja elinkeinoministeriö ja ulkoasiainministeriö sekä toisaalta kutsuvat vastuuyritykset. Aiesopimuksen sisältö on yksi osa Suomen ulkomaan edustuston viisumiharkintaa haettaessa viisumia luonnontuotteiden poimintaan. 2. Kutsuvat vastuuyritykset sitoutuvat siihen, että he ryhtyvät viivytyksettä noudattamaan tässä aiesopimuksessa kuvattuja toimintatapoja. Kutsuvat vastuuyritykset sitoutuvat myös huolehtimaan siitä, että sopimuskumppanit (koordinaattorit, alihankkijat jne.) sitoutetaan aiesopimuksessa kuvattuihin toimintatapoihin. Viranomaiset sitoutuvat oman hallinnonalansa toiminnassa huomioimaan myös aiesopimuksen sisällön. 3. Aiesopimuksessa määriteltyjä toimintatapoja seurataan osana viisumimenettelyä. Kutsuvat vastuuyritykset antavat hyvissä ajoin ennen poimintakautta ennakkoselvityksen ja poimintakauden päätteeksi loppuraportin Suomen ulkomaan edustustolle tai sitä avustavalle viranomaiselle. 1 Toimintatapojen seurantaan käytetään myös poimijoille sekä tuki- ja huoltohenkilöstölle suunnattavia kyselylomakkeita ennen ja jälkeen poimintakauden. 4. Kutsuvien vastuuyritysten ennakkoselvitys- ja loppuraportointi tapahtuvat samansisältöisesti Suomen ulkomaan edustuston tai sitä avustavan viranomaisen antamien aikataulujen ja raportointipohjien mukaisesti. Raportointipohjissa poimijoilta veloitettavaksi ilmoitetut kulut eritellään nykyistä yksityiskohtaisemmiksi vastaamaan tämän aiesopimuksen sisältöä. 5. Aiesopimuksessa kuvattujen toimintatapojen laiminlyönti huomioidaan viisumimenettelyssä siten, että yrityksen viisumien määrää pienennetään 25 % edelliseen kauteen verrattuna. Vakavien tai toistuvien laiminlyöntien johdosta ulkomaan edustusto voi asettaa yrityksen viisumikarenssiin yhden vuoden ajaksi. Karenssiajan päättymisen jälkeen yritys voi jättää normaaliin tapaan ennakonselvityksen edellyttäen, etteivät laiminlyönnit ole johtaneet rikosoikeudelliseen vastuuseen tai yritystä asetettu liiketoimintakieltoon. 1 Aiesopimuksen allekirjoitushetkellä edustustoa avustava viranomainen on Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto.
8 2 (6) III Lähtömaassa ennen Suomeen lähtöä 6. Kutsuvat vastuuyritykset vastaavat siitä, että Suomeen rekrytoitavat poimijat sekä tuki- ja huoltohenkilöstö on ymmärrettävästi perehdytetty. Perehdytys koskee työskentelyä ja olosuhteita Suomessa, kutsuvan vastuuyrityksen, koordinaattorin ja poimijoiden keskinäisiä oikeudellisia suhteita, oikeuksia ja velvollisuuksia Suomessa sekä tämän aiesopimuksen keskeistä sisältöä. Tietosisältö on jaettava kullekin poimijalle myös kirjallisesti. Jaettava kirjallinen aineisto tai sen tiivistelmä on liitettävä ennakkoselvitykseen. Kutsuva vastuuyritys vastaa siitä, että lähtömaassa tapahtuvan perehdytyksen kuluja ei veloiteta poimijoilta eikä tukija huoltohenkilöiltä. 7. Poimijoilta veloitettavat rekrytointiin liittyvät kulut eivät saa olla kohtuuttomia. Kohtuuttomuutta arvioidaan osana viisumimenettelyä verraten kutsuvien vastuuyritysten veloituksia ja poimijoiden toteutuneet ansiotasot huomioon ottaen. Rekrytointikulujen tarkka sisältö eritellään ennakkoselvityksessä. 8. Kutsuvat vastuuyritykset vastaavat siitä, että koordinaattori tai muu taho ei rekrytointikuluina veloita poimijoilta eikä tuki- ja huoltohenkilöiltä muuta kuin kohdan 7 mukaiset kunkin henkilön rekrytointiin kohdistuvat todelliset ja kohtuulliset kustannukset. 9. Kutsuvat vastuuyritykset sitoutuvat varmistamaan, että jokainen poimija käy luotettavassa terveystarkastuksessa ja että matkavakuutuksen korvaussumma on vähintään euroa. Vakuutuksen omavastuuosuus, joka ei saa olla kohtuuttoman korkea, ilmoitetaan ennakkoselvityksessä. Kohtuuttomuutta arvioidaan vertaamalla kutsuvien vastuuyritysten käyttämiä vakuutuksia. Poimijoille sekä tuki- ja huoltohenkilöstölle tulee kertoa, miten terveydenhuolto Suomessa toimii ja miten tapaturma- ja sairaustapauksissa tulee toimia. IV Suomessa poimintakauden aikana 10. Kutsuvat vastuuyritykset huolehtivat siitä, että poimijoilla Suomessa oleskellessaan on käytössään tai että heillä on mahdollisuus ansaita vähintään 30 /päivä. Näitä varoja laskettaessa ei huomioida majoituskustannuksia eikä lentolippua. 11. Kutsuvat vastuuyritykset huolehtivat siitä, että edellä kohdassa 6 tarkoitettu tietosisältö on poimijoiden sekä tuki- ja huoltohenkilöstön tiedossa ja ymmärtämää myös poimintakauden aikana. 12. Kutsuvat vastuuyritykset vastaavat siitä, että poimijat ovat perillä jokamiehenoikeuksista ja että he osaavat asianmukaiset toimintatavat joutuessaan vahingossa lähelle asutusta. Kutsuvat vastuuyritykset vastaavat myös siitä, että luontoon ei jää roskia poimijoiden jäljiltä. 13. Kutsuvat vastuuyritykset vastaavat siitä, että poimijoiden perusvaatevarustus on riittävä ja Suomen sääolojen mukainen. Poimijoille on tarjottava mahdollisuus vuokrata lämpimät ja sateelta suojaavat varusteet. Mahdollinen vuokrakulu ei saa olla kohtuuton ja se ilmoitetaan ennakkoselvityksessä. Kohtuuttomuutta arvioidaan ja seurataan kuten edellä.
9 3 (6) 14. Jos kutsuva vastuuyritys tai sopimuskumppani järjestää poimintavälineet, niiden käytöstä saa poimijoilta veloittaa vuokrana kohtuullisen korvauksen, enintään 50 % välineiden todellisesta hankintahinnasta. Poimintavälineitä ei saa edellyttää ostettavaksi erikseen eikä kulua saa periä osana rekrytointikuluja. 15. Kaikille poimijoille on huolehdittava kutsuvan vastuuyrityksen nimellä ja yhteystiedoilla varustettu huomioasu. Asusta perittävä korvaus saa olla enintään 50 % asun todellisesta hankintahinnasta, jos asua voidaan käyttää uudelleen seuraavalla poimintakaudella. Rikkoontuneen asun todellisen hankintahinnan saa veloittaa poimijalta. Hinta on ilmoitettava poimijalle ennen poimintakauden alkua. 16. Kutsuvat vastuuyritykset tai heidän edustajansa seuraavat poimittavien luonnontuotteiden satotilannetta ja huolehtivat siitä, että, jokaisella poimijalla on mahdollisuus mahdollisimman suureen poimintatuloon. Poimijoiden tehokkaassa ohjauksessa poimintapaikoille hyödynnetään muun muassa alueen karttoja ja verkkopalveluita sekä raportteja alueen poimintamääristä. Mahdollisten matkapuhelinliittymien ja sähköisten palvelujen kulut eivät saa poiketa Suomen vastaavien palvelujen keskimääräisistä kuluttajahinnoista. Jos poimittavia luonnontuotteita ei ole majoituspaikan lähistöllä, poimijat tulee nopeasti siirtää lähemmäs satoisampia alueita. 17. Mobiilimajoitus on sallittu sillä edellytyksellä, että majoitusolosuhteet vastaavat Suomessa noudatettua normaalia asuntoauto-, asuntovaunu- tai muun vastaavan liikkuvan majoituksen laatutasoa ja täyttävät viranomaismääräykset. Tämä edellyttää muun muassa, että majoituksessa on asianmukainen lämmitys, sosiaalitilat, lämmin vesi ja peseytymismahdollisuus sekä saniteettitilat. Mobiilimajoitus tulee olla merkitty kutsuvan vastuuyrityksen nimellä ja puhelinnumerolla. Mobiilimajoituksen laatutason seuranta on erityisen huomion kohteena. 18. Kutsuvan vastuuyrityksen on hyväksytettävä jokainen majoitukseen käytettävä rakennus etukäteen toimivaltaisilla viranomaisilla. Kunkin majoituspaikan yhteystiedot ja niihin tulevat muutokset ilmoitetaan edustustolle ja sitä avustavalle viranomaiselle. Mobiilimajoituksen osalta tulee ilmoittaa ennalta suunnitellut poimintakohteet. 19. Jokaisen majoituspaikan on oltava lämmin, paloturvallinen sekä riittävillä saniteettitiloilla varustettu, mukaan lukien lämmin vesi peseytymiseen ja riittävä nukkumatila. Majoituspaikassa on oltava ensiapulaukkuja, minkä lisäksi alueellisille hätäkeskuksille on ilmoitettava majoittujista. Asumisolosuhteet tulee järjestää siten, että ne täyttävät Suomessa yleisesti tunnustetut asumisen vaatimukset. 20. Kutsuvat vastuuyritykset huolehtivat siitä, että majoitustiloissa on poimijoiden sekä tuki- ja huoltohenkilöstön ymmärtämällä kielellä nähtävänä yhteystiedot hätätilanteita varten sekä selkeät toimintaohjeet siitä, millaisissa hätätilanteissa majoituspaikassa tai poimintaalueella tulee kääntyä minkäkin viranomais- tai muun tahon puoleen ja miten tämä tulee tehdä. 21. Kutsuvat vastuuyritykset huolehtivat siitä, että ruuanvalmistusmahdollisuudet majoituspaikoissa ovat hygieeniset ja muutoinkin asianmukaiset ja että ruokaveloitukseen sisältyvät ruokatarvikkeet ravintosisällöltään riittävät ja terveelliset. Arvio siitä, kuinka paljon poimijoiden sekä tuki- ja huoltohenkilöstön on itse hankittava ruokatarvikkeita kaupoista, tulee
10 4 (6) ilmoittaa ennakkoselvityksessä. Ruokatarvikkeiden pääasiallinen sisältö eritellään ennakkoselvityksessä. 22. Kutsuvat vastuuyritykset vastaavat siitä, että poimintakauden alkaessa poimijoiden käytössä auto- ja perävaunukalusto on katsastettu ja kunnostettu vastaamaan poimintakauden rasitusta ja että autojen huoltoon ja liikenneturvallisina pitämiseen on asianmukaiset edellytykset. Autojen huollon ja korjausten kulut sisältyvät autojen käytöstä poimijoilta veloitettavaan kustannukseen, eikä sitä saa veloittaa erikseen. 23. Polttoainekulu, jonka kutsuva vastuuyritys tai sopimuskumppani veloittaa poimijoilta, arvioidaan ennakkoselvityksessä, samoin arvio siitä, kuinka paljon poimijat itse joutuvat tankkaamaan polttoainetta. Toteutuneita polttoainekustannuksia seurataan ajopäiväkirjoilla, joista ilmenevät ajetut kilometrit. Vain toteutuneet polttoainekulut saa veloittaa. 24. Kutsuvat vastuuyritykset vastaavat siitä, että kaikki poimijoiden käyttämät autot ovat selkeästi ja näkyvästi merkitty kutsuvan vastuuyrityksen nimellä ja puhelinnumerolla. 25. Kutsuvat vastuuyritykset vastaavat siitä, että poimijoilla sekä tuki- ja huoltohenkilöstöllä on käytettävissä järjestelmä, jolla he voivat antaa palautetta vastuuyritykselle poimintakauden toiminnasta. 26. Kutsuvat vastuuyritykset huolehtivat siitä, että viisumilla maahan tulleet marjanpoimijat eivät vastoin ulkomaalaislakia tee muuta kuin poimintaa. Muuta ansiotyötä tekevällä tuki- ja huoltohenkilöstöllä (kokeilla, autonkorjaajilla, sadonetsijöillä, talonmiehillä, ryhmänjohtajilla, kirjanpitäjillä jne.) tulee olla työssä vaadittava oleskelulupa. Työ- ja elinkeinoministeriö ohjaa työntekijän oleskelulupahakemuksia käsitteleviä TE-toimistoja käsittelemään hakemukset kiireisinä. Työ- ja elinkeinoministeriö opastaa kutsuvia vastuuyrityksiä siitä, mistä on saatavissa ohjeet työntekijän oleskelulupien hakemisesta sekä töissä sovellettavista työehtosopimuksista. V Poiminta-ansioiden maksaminen 27. Kutsuvan vastuuyrityksen tulee maksaa ostamansa luonnontuotteet poimijoille mahdollisimman pian poimintakauden aikana. Kaikkien maksujen tulee olla maksettuna ennen poimijoiden maasta lähtöä. 28. Kutsuvan vastuuyrityksen tulee liittää ennakkoselvitykseen suunnitelma siitä, millä tavalla se rahoittaa ostamiensa luonnontuotteiden maksamisen poimijoille poimintakauden aikana. Suunnitelma voi koostua esimerkiksi käteisvaroista, myyntisopimuksista tai rahoitussopimuksesta. VI Lähtömaassa Suomesta palattua 29. Kutsuvat vastuuyritykset huolehtivat siitä, että poimijoilla ja huoltohenkilöstöllä on mahdollisuus antaa palautetta Suomen viranomais- tai muille tahoille myös lähtömaahan palaamisen jälkeen.
11 5 (6) VII Tarkistetun aiesopimuksen voimaantulo ja allekirjoitukset Alkuperäinen aiesopimus tuli voimaan Tämä tarkistettu aiesopimus tulee voimaan allekirjoituspäivänä Aiesopimuksen sisältöä tarkastellaan uudestaan poimintakauden 2016 jälkeen. Aiesopimuksesta on mahdollista irtisanoutua ilmoittamalla siitä muille osapuolille kirjallisesti. Aiesopimukseen on mahdollista myöhemminkin liittyä ilmoittamalla siitä työ- ja elinkeinoministeriölle ja ulkoasiainministeriölle kirjallisesti. Helsingissä Ministeriöt Työ- ja elinkeinoministeriö Olli Sorainen hallitusneuvos Ulkoasiainministeriö Virpi Kankare lähetystöneuvos Kutsuvat vastuuyritykset Arctic International Oy, Ber-Ex Oy Janne Naapanki Eiran Taprex Oy Marja Myöhänen Jennala Oy Usko Roivas Jukolan Maitotila Oy Pertti Liias Kemppainen Lauri Tmi Lauri Kemppainen Kiantama Oy Vernu Vasunta Kalevalan Marja Oy, Co Finncenter Usa Oy Ari Vinkka Kaskein Marja Oy, Scandinavian Berry Oy, Ykkös Hillot Oy Pekka Koivisto Marja Bothnia Berries Oy Tommy Gustafsson
12 6 (6) Marja-Matti Oy, Suomen Metsäsieni Oy Matti Hankonen Marja-Sarika Tmi Riina Jussila Nordic Berry Oy Jari Valtanen Petri Lehtiniemi Oy, Olli Mauranen Oy Petri Lehtiniemi Polarica Oy, Kristo & Kumppanit Oy Jukka Kristo Tessacraft Oy Henri Isohätälä Tiinan Marjakontti Tiina Juntunen Tomaki Services Oy Tomi Kärnä
Metsämarjanpoiminnan aiesopimus Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö Oulu
Metsämarjanpoiminnan aiesopimus 18.12.2014 Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö Oulu I Aiesopimuksen tarkoitus ja tavoite Aiesopimuksen tarkoituksena on parantaa ja yhdenmukaistaa
Aiesopimus viisumivelvollisten maiden kansalaisten luonnontuotteiden poimintaan liittyvistä toimintatavoista
Aiesopimus viisumivelvollisten maiden kansalaisten luonnontuotteiden poimintaan liittyvistä toimintatavoista Tarkistettu 21.1.2016 I Aiesopimuksen tarkoitus ja tavoite Tämän aiesopimuksen tarkoituksena
Aiesopimus viisumivelvollisten maiden kansalaisten metsämarjanpoimintaan liittyvistä toimintatavoista
Aiesopimus viisumivelvollisten maiden kansalaisten metsämarjanpoimintaan liittyvistä toimintatavoista I Aiesopimuksen tarkoitus ja tavoite Tämän aiesopimuksen tarkoituksena on parantaa ja yhdenmukaistaa
Kauden loppuraportointi ja palautteet kuluneesta kaudesta
Kauden loppuraportointi ja palautteet kuluneesta kaudesta Marjanpoimintakauden päätöstilaisuus Oulu 15.12.2015 Marjo Soppela, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Olli Sorainen Työ- ja elinkeinoministeriö 1
Luonnonmarjanpoimintaa koskevan aiesopimuksen noudattaminen
KAUSITYÖ VIISUMIVELVOLLISISTA MAISTA 2016 Luonnonmarjojen poimintatyö Ulkoasiainministeriön ennalta määrittämistä viisumivelvollisista maista tulevien ulkomaalaisten henkilöiden on mahdollista suorittaa
https://www.vero.fi/fi-fi/henkiloasiakkaat/ulkomailta_suomeen/toihin_suomeen
KAUSITYÖ 2016; PUUTARHAMARJOJEN POIMINTA Kausityö on mahdollista ilman oleskelulupaa Puutarhamarjojen poimintaan sovelletaan ulkomaalaislain 79 1 momentin 4 kohtaa jonka mukaan ulkomaalaisella, joka tulee
Tämän ohjeen mukainen luonnonmarjapoiminta ei ole uuden kausityölain alaista.
LUONNONMARJAPOIMIJAT VIISUMIVELVOLLISISTA MAISTA 2018 Luonnonmarjojen poiminta Tämän ohjeen mukainen luonnonmarjapoiminta ei ole uuden kausityölain alaista. Ulkoasiainministeriön ennalta määrittämistä
KAUSITYÖNTEKO VIISUMIVELVOLLISISTA MAISTA 2017; LUONNONMARJOJEN POIMINTATYÖ
KAUSITYÖNTEKO VIISUMIVELVOLLISISTA MAISTA 2017; LUONNONMARJOJEN POIMINTATYÖ Suurlähetystö pyytää kutsujayrityksiä tutustumaan tämän ohjeen lisäksi edustuston verkkosivuilla olevaan 21.1.2016 päivättyyn
Työntekijän oleskelulupa-asiat TE-toimistossa. Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto Antti Karjalainen
Työntekijän oleskelulupa-asiat TE-toimistossa Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto 15.5.2017 Antti Karjalainen Työntekoa varten tarvittavat luvat EU:n ulkopuolisen maan kansalaisen työnteko Suomessa
KAUSITYÖ VIISUMIVELVOLLISISTA MAISTA 2017; PUUTARHA-, KASVIHUONE- JA MAATALOUSTYÖ
1(7) KAUSITYÖ VIISUMIVELVOLLISISTA MAISTA 2017; PUUTARHA-, KASVIHUONE- JA MAATALOUSTYÖ Suurlähetystö pyytää puutarha-, kasvihuone- ja maataloustyöhön Thaimaan kansalaisia kutsuvia yrityksiä tutustumaan
KAUSITYÖ VIISUMIVELVOLLISISTA MAISTA 2016; PUUTARHA-, KASVIHUONE- JA MAATALOUSTYÖ, PÄIVITETTY
1(6) KAUSITYÖ VIISUMIVELVOLLISISTA MAISTA 2016; PUUTARHA-, KASVIHUONE- JA MAATALOUSTYÖ, PÄIVITETTY Suurlähetystö pyytää puutarha-, kasvihuone- ja maataloustyöhön (kausityö) kutsuvia yrityksiä tutustumaan
Kaivoslain 12 :n mukaista malminetsintää valtausalueella voidaan suorittaa valtausoikeuden nojalla.
Mawson Energi AB c/o Blomqvist Rasmus Laamanninkatu 3 68600 PIETARSAARI PÄÄTÖS 16.6.2010 KaivNro 8403 VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Nimi Mustamaa 1 Hakija Mawson Energi AB Boden Ruotsi Yhteystiedot: Blomqvist
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta
Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa, TE-toimistojen arvio kesäkuussa 2014
KATSAUS 16.6.2014 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa, TE-toimistojen arvio kesäkuussa 2014 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on touko-kesäkuun vaihteessa tehty arvio keskeisten
Työntekijän oleskelulupa
Työntekijän oleskelulupa Merja Niemelä, Pirkanmaan TE-toimisto Meriteollisuuden infotori ja yhteistyöfoorumi 21.9.2017, Turku Ulkomaalaisen työnteko-oikeuden perusteet Ulkomaisella työntekijällä pitää
Ulkomaalainen työntekijä Suomessa. Asiantuntija Merja Niemelä Pirkanmaan TE-toimisto/ Työlupapalvelut
Ulkomaalainen työntekijä Suomessa Asiantuntija Merja Niemelä Pirkanmaan TE-toimisto/ Työlupapalvelut 4.10.2018 Ulkomaalaisen työnteko-oikeus Ulkomaalaisella työntekijällä pitää olla työnteko-oikeus Suomessa
YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY
PÄÄTÖS 19.3.2009 YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY OHJEET YLEISAVUSTUKSEN HAKEMISESTA, KÄYTTÄMISESTÄ JA
Ulkomaalaisten lupa-asiat. Ylitarkastaja Pentti Sorsa Maahanmuuttovirasto, Maahanmuuttoyksikkö 21.5.2012
Ulkomaalaisten lupa-asiat Ylitarkastaja Pentti Sorsa Maahanmuuttovirasto, Maahanmuuttoyksikkö 21.5.2012 Viisumi vai oleskelulupa? Viisumi on maahantulolupa lyhytaikaista ja tilapäistä, enintään kolme kuukautta
Marjatila työnantajana TYÖVOIMAKUSTANNUKSET MARJATILA TYÖNANTAJANA -KOULUTUS - PAULIINA KOVANEN
Marjatila työnantajana TYÖVOIMAKUSTANNUKSET MARJATILA TYÖNANTAJANA KOULUTUS 1.3.2017 Mikä maksaa? Palkka Palkan sivukulut Työterveys Ylläpito Majoitus, tilat+tarvikkeet? Ravinto? Kuljetukset? Työvaatteet?
Seuraamusten rajat ylittävä täytäntöönpano
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle Lausunto 09.05.2016 Vastine Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki työntekijöiden lähettämisestä. Samalla kumottaisiin lähetetyistä työntekijöistä
Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syyskuussa 2016
KATSAUS 27.9.2016 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syyskuussa 2016 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on syys - lokakuussa 2016 tehty arvio noin 200 ammatin
Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio touko - kesäkuussa 2015
KATSAUS 12.6.2015 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio touko - kesäkuussa 2015 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on touko - kesäkuun vaihteessa tehty arvio
Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta
Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 88 a, sellaisena kuin se on laissa 323/2009, muutetaan 3 :n 13 kohta, 10 a ja 35, 56 :n 4 momentti,
Laki. kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten. Lain tarkoitus ja soveltamisala
Laki kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja soveltamisala Tällä lailla
Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syys - lokakuussa 2014
KATSAUS 17.10.2014 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio syys - lokakuussa 2014 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on syys - lokakuun vaihteessa tehty arvio noin
/01.02/2017
A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2007/0094(COD) 18.3.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus-
* * A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni
PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen
Oleskelulupa-asioiden pääpiirteet. Maahanmuuttovirasto TE-toimiston työnantaja-tilaisuus Leena Kallio
Oleskelulupa-asioiden pääpiirteet Maahanmuuttovirasto www.migri.fi TE-toimiston työnantaja-tilaisuus 18.5.2017 Leena Kallio Maahanmuuttoyksikkö Tiina Suominen Oikeus ja tukipalvelut Tiimit Työ Perhe Maasta
1. Sopimuksen osapuolet, lähtökohdat ja tavoitteet
SM39:00/2010 PUITESOPIMUS MAAHANMUUTTOVIRASTON MAKSULLISIA SUORITTEITA KOSKEVISTA HALLINNONALOJEN VÄLISISTÄ MENETTELYISTÄ 1. Sopimuksen osapuolet, lähtökohdat ja tavoitteet Tällä puitesopimuksella sovitaan
Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä
Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 69/2012 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 69/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain ja työsopimuslain muuttamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2019 MAK SETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KANSALLISESTA TUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 22.11.2018 1902/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA
SUOMI. Tervetuloa Suomeen. Perustietoa asumisesta ja oleskelusta Suomessa
SUOMI Tervetuloa Suomeen Perustietoa asumisesta ja oleskelusta Suomessa Muutto Suomeen? Miten pääsen alkuun? Hoida nämä asiat, kun olet muuttanut Suomeen. 2 Asunto Hanki itsellesi asunto. Et voi rekisteröidä
Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta
Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan ulkomaalaislain (301/2004) 3 :n 7 ja 9 kohta, 11, 45 ja 47, 49 :n 1 momentin 3 kohta, 49 a, 53, 54, 60 ja 60 d, 70 :n edellä
Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoisen periferian ohjelman hankkeille
16.1.2012 TEM/147/09.10.02/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoisen periferian ohjelman hankkeille 9. haku, ml. strategisten hankkeiden haku (16.1.
Laki. kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä yrityksen sisäisen siirron yhteydessä. Yleiset säännökset.
Laki kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä yrityksen sisäisen siirron yhteydessä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus Tällä lailla
Ulkomaalaisen uhrin erityinen haavoittuvuus ja oleskeluluvat
Ulkomaalaisen uhrin erityinen haavoittuvuus ja oleskeluluvat Elina Järvenpää, varatuomari, lakimies Pakolaisneuvonta ry @PAKOLAISNEUVO Pakolaisneuvonta ry RIKOKSEN UHRIN OIKEUDET OLESKELUOIKEUDESTA RIIPPUMATTA
Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta
Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 200 a, sellaisena kuin se on laissa 674/2015, muutetaan 172, 192, 196, 198 b ja 199 202, sellaisina
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 242844 1(2) mmm.fi 24.10.2017 1726/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ
Luonnos/Malli POPELYXXXXXXXX SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja ---- kunta/kaupunki (jäljempänä
Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
Source: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20151522 (accessed:27.4.16) 1552/2015 Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään
28.1.2014. Pauliina Kovanen
28.1.2014 Pauliina Kovanen Tarvittaessa ei palkanmaksua ilmoitus verohallintoon TVR:lle myös kausityönantajailmoitus Joulu-tammikuu: Kokonaispalkkojen ilmoitus vakuutusyhtiöille (työttömyysvakuutus TVR,
/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 7.3.2018 551/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta /2013 Sisäministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta 2013 872/2013 Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2013
KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi
KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi Miksi kotolaki uudistetaan? Maakunta-, sosiaali- ja terveydenhuolto- sekä aluekehitys- ja kasvupalvelu-uudistukset vaikuttavat merkittävästi
Maaseudun Työnantajaliitto MTA Eduskunta Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
1 Maaseudun Työnantajaliitto MTA 14.9.2017 Eduskunta Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Asia: HE 80/2017 vp Lausunto hallituksen esityksestä laiksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun
Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoisen periferian ohjelman 5. ja 6.
29.1.2010 TEM/12/09.01.01/2010 Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoisen periferian ohjelman 5. ja 6. hakukierroksen hankkeille vuonna 2010 Suomi on ohjelmakaudella
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain 2 :n 2 ja 3 momentissa
Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 28.2.2018 Direktiiviehdotuksen taustaa Direktiiviehdotuksen taustalla vuonna 1991 annettu todentamisdirektiivi, jonka tarkoituksena
Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien
EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen
Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.
LAUSUNTOPYYNTÖ 258761 1(2) 2.10.2018 1595/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
Lisätietoja tästä asiasta antaa osastopäällikkö Minna-Mari Kaila, puh ,
LUOLUOL 241606 1 (5) 26.9.2017 MMM032:00/2017 1568/01.01./2017 Jakelussa mainitut NIMEÄMISPYYNTÖ, ELINTARVIKEMARKKINALAINSÄÄDÄNTÖÄ VALMISTELEVA TYÖ- RYHMÄ Jakelussa mainittuja tahoja pyydetään nimeämään
Laki. Soveltamisala ja suhde valtionavustuslakiin
Laki henkilöautojen romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
Sisäministeriön asetus
Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994:
VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA
Päivämäärä / Datum /Date Nro / Nr / No. 8.9.2004 824/520/2004 Jakelussa mainitut JULKINEN VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA ASIANOSAINEN Finnet Com
Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoinen periferia ja Arktis -ohjelman hankkeille
6.10.2015 TEM/1859/09.10.02/2015 Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoinen periferia ja Arktis -ohjelman hankkeille 3. haku (30.9. 30.11.2015) Suomi on
Opiskelijan oleskelulupa, VIKO-päivät Leena Turku Tulosalueen johtaja Maahanmuuttovirasto
Opiskelijan oleskelulupa, VIKO-päivät 10.10.2019 Leena Turku Tulosalueen johtaja Maahanmuuttovirasto Edellytykset opiskelijan oleskeluluvalle Opinnot johtavat tutkintoon tai ammattiin muut opinnot, jos
SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät
Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt
Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt 10/11/2016 ESMA/2016/1477 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Viittaukset, lyhenteet ja määritelmät...
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄ- MISESTÄ
SOPIMUS Etelä-Savo SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄ- MISESTÄ Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Sastamalan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954
SÄÄDÖSKOKOELMA. 668/2013 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä syyskuuta 2013 668/2013 Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Annettu Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan
Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio tammi - helmikuussa 2015
KATSAUS 20.2.2015 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio tammi - helmikuussa 2015 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on tammi - helmikuun vaihteessa tehty arvio
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2018 C(2018) 6560 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.10.2018, valvontamenetelmästä ja jäsenvaltioiden raportointia koskevista järjestelyistä julkisen
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 295/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 295/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2017
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 8.3.2017 495/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2017/2018 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(1) 06.03.2017 476/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2016 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN KANSALLISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON
.eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat
.eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat 1/7 MÄÄRITELMÄT Käsitteet, jotka on määritelty asiakirjoissa Sopimusehdot ja/tai.euriidanratkaisusäännöt, on kirjoitettu isolla alkukirjaimella tässä asiakirjassa.
Ulkoasiainministeriö on antanut 11.9.2015 selvityksen kantelun johdosta.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 19.01.2016 Dnro OKV/860/1/2015 OKV/1557/1/2015 1/9 ASIA Suurlähetystön menettely viisumihakemusten käsittelyssä KANTELU Kantelija on arvostellut 12.6.2015 oikeuskanslerinvirastoon saapuneessa
Asia on tullut vireille 3.3.2009 työ- ja elinkeinoministeriöön jätetyllä hakemuksella.
PÄÄTÖS KAIVOSPIIRIN MÄÄRÄÄMINEN Nimi Taivalhopea Hakija Sotkamo Silver Oy Sotkamo Yhteystiedot: Kiilakiventie 1 90250 OULU Lisätietoja antaa: Jouko Jylänki, puh. 08-557 8034 tai 044-559 3501 Hakemuksen
This document was produced from http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20111279 (accessed 11 Dec 2012)
This document was produced from http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20111279 (accessed 11 Dec 2012) 1279/2011 Annettu Helsingissä 14 päivänä joulukuuta 2011 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston
Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2008 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäasiainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä helmikuuta
Työsuojeluvalvonnoissa esille tullutta parannettavaa marjatiloilla
Työsuojeluvalvonnoissa esille tullutta parannettavaa marjatiloilla 28.1.2014 Marjanviljelijän työvoima- ja palkkapäivä, Suonenjoki Itä-Suomen aluehallintovirasto, Merja Laakkonen 28.1.2014 1 Työnteko-oikeudesta
HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN
Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio lokakuussa 2015
KATSAUS 14.10.2015 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne eri ammateissa TE -toimistojen arvio lokakuussa 2015 Työ- ja elinkeinotoimistoissa on syys- lokakuun vaihteessa tehty arvio noin 200
Sisäministeriön asetus
Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994:
Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoinen periferia ja Arktis -ohjelman hankkeille
30.6.2016 TEM/1859/09.10.02/2015 Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet valtion vastinrahoitussitoumuksen hakemiseksi Pohjoinen periferia ja Arktis -ohjelman hankkeille 4. haku (1.5. 30.11.2016) Suomi on
TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala
1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, ulkomaalaislain muuttamisesta annetun lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1038/2012 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ
Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Kauhavan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain
HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia
HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua
LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 21.2.2018 363/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA Maa-ja metsätalousministeriön
Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö. 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1
Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1 Oleskelulupalajit Määräaikainen - tilapäinen (B) - jatkuva (A) Pysyvä (P) - voimassa toistaiseksi - 4 vuoden jatkuvan (A) oleskelun
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16
L 180/4 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 reaktiotuotteet kloorietikkahapon kanssa -tehoaineen hyväksymisestä vanhana tehoaineena käytettäväksi
Janne Aer ULKOMAALAISOIKEUDEN PERUSTEET
Janne Aer ULKOMAALAISOIKEUDEN PERUSTEET Alma Talent Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kannen suunnittelu: Lauri Karmila Taitto: NotePad ISBN
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM2013-00040 PO Taavila Hannele 11.02.2013 Suuri valiokunta Viite Asia Neuvoston päätökset päivämäärän asettamisesta päätöksen 2007/533/JHA ja asetuksen 1987/2006 toisen
KILPAILUUN TAI VALINTAMENETTELYYN SISÄLTYVIIN KOKEISIIN TAIKKA
Liite päätelmään No: 277/17 KILPAILUUN TAI VALINTAMENETTELYYN SISÄLTYVIIN KOKEISIIN TAIKKA TYÖHAASTATTELUUN TAI TYÖHÖNTULOA EDELTÄVÄÄN LÄÄKÄRINTARKASTUKSEEN KUTSUTTUJEN HENKILÖIDEN MATKA- JA OLESKELUKULUJEN
Osakas A-osakkeet B-osakkeet
1 (5) LISÄSOPIMUS 28.2.2013 PÄIVÄTTYYN TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY:N OSAKASSOPIMUKSEEN A-lisäosakkeet / VSS-tila 1. OSAPUOLET Osakas A-osakkeet B-osakkeet Finprop Tapiola Oy (Y-tunnus: 1749679-4) 460
KOMISSIO ASETUS (EY) No...
KOMISSIO ASETUS (EY) No... Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien teräsköysien ja -kaapeleiden tuonnissa neuvoston asetuksella (EY) N:o 1796/1999 käyttöön otettujen polkumyyntitoimenpiteiden mahdollista
Ohjeet koskien raportointiin käytettävien markkinaosuuksien määrittämisen menetelmiä
EIOPA-BoS-15/106 FI Ohjeet koskien raportointiin käytettävien markkinaosuuksien määrittämisen menetelmiä EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1-60327 Frankfurt Germany - Tel. + 49 69-951119-20; Fax. +
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen
TYÖELÄMÄN PELISÄÄNTÖJÄ
TYÖELÄMÄN PELISÄÄNTÖJÄ 1 TYÖSOPIMUS Ennen töiden alkua on hyvä tehdä kirjallinen työsopimus, johon kirjataan palkka, työaika, pääasialliset työtehtävät, työsuhteen kesto ja työntekopaikka, sovellettava
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN
1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954
Liite 1 Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset
Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 1 Soveltamisala Tätä hallintosäännön liitettä sovelletaan kunnan luottamushenkilöille kuntalain ja valtuuston päätösten mukaisesti maksettaviin palkkioihin ja
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 22/2007 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 50/2007 28.9.2007 Asia Virkasuhteen irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen Virasto kihlakunnan poliisilaitos Päätös, johon
Tietosuoja KERÄÄTKÖ TALLENNATKO KÄYTÄTKÖ HENKILÖTIETOJA? Mitä henkilötiedot ovat? Paremmat säännöt pienten yritysten kannalta.
0100101000011010100010001010110101101111000101000 00101000011010100010001010110101101111000101 Paremmat säännöt pienten yritysten kannalta Tietosuoja 01001001010000110101000100010101101011011110001 Tietosuojaa
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00550 KVTR Yli-Vakkuri Laura 16.11.2004 Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä luonnoksesta neuvoston päätökseksi määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisestä rajavalvonta-,