Heikki Aro Tekes Hämeenlinna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Heikki Aro Tekes Hämeenlinna"

Transkriptio

1 Heikki Aro Tekes Hämeenlinna

2 Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa

3 Rahoituspalvelut valituille asiakkaille Tutki, kehitä ja uudista Mahdollisuudet Nykytila ja kyvykkyydet Selvitä, testaa, suunnittele, vahvista Halukkaille ja kyvykkäille vaiheistettu laaja-alainen t&krahoitus suuren vientipotentiaalin omaaviin ja siten riskipitoisiin projekteihin. Pienimuotoisen kehittämisen ohjaaminen muihin rahoituslähteisiin Perusta kuntoon kvmarkkinoille tähtääville: Tempo, Kiito, Into Kotimarkkinoille tähtääville ohjaus muihin rahoituslähteisiin: ELYt, Finnvera, DM

4 Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä yrityksille

5 Verkottuminen Rahoitusta ja palveluja biotalouden ja cleantechalueen yritysten kasvuun ja verkottumiseen Tarve Palvelut Ohjelmat ja kampanjat Uusia kumppaneita liiketoimintaan ja yhteistyöalustoja kehittämiseen Tukea yhteistyöalustojen ja liiketoimintojen rakentamisessa. BioNets Arktiset meret Nopeaa kasvua digitaalisuudesta, osaamista kuluttajamarkkinasta Partnerointi kansainvälisiin verkostoihin, kiihdyttämöihin ja kuluttajaliiketoimintaan. CleanWeb Kasvun sparrausta, kehitysideoiden pilotointia ja demonstrointia Sparrausta kasvun ja sen rahoituksen suunnittelussa ja linkin julkisiin hankintoihin. Kasvukampanjat

6 Smart&Green Growth Puhtaasti biotalouteen BioNets Network and Profit CleanWeb Scale and Profit Arctic Seas Growth Campaigns

7 Tartu uusiin kasvumarkkinoihin Tekesin palvelut tukena Smart&Green Growth Tekesin panostus 150 M Cleantech-markkina kaksinkertaistuu yli tuhanteen miljardiin dollariin 2020 mennessä Kysyntä uusiutuvuuteen ja kierrätettävyyteen perustuville ratkaisuille kasvaa Digitaalisuus mahdollistaa uusia toimintamalleja Cleantech palveluna yleistyy Osa hallitusohjelman kärkihankkeen toteutusta: Biotalous ja puhtaat ratkaisut

8 Puhtaasti biotalouteen 2025 MISSIO: Raaka-ainekeskeisyydestä markkinalähtöisyyteen luonnonvarojen hyödyntämisestä asiakasarvon luontiin. TAVOITETILA 2025: Biotalous ja cleantech muodostavat asiakaslähtöisen dynaamisen kasvualan, joka on uudistunut korkean arvonlisän tuotteilla, uusilla liiketoimintamalleilla ja digitaalisuuden avulla. Viennin kasvusta merkittävä osa perustuu uusiin korkean arvonlisän tuotteisiin.

9 Esimerkkejä kehittämiskohteista Uudet korkean lisäarvon biotuotteet materiaalit ja kemikaalit lääkkeet ja hyvinvointi ravinto ja elintarvikkeet Digitaalisuuden hyödyntäminen energia- ja materiaalitehokkuus älykkäät energiaratkaisut ympäristömittaus ja monitorointi Palvelut ja liiketoimintamallit kokonaisratkaisut asiakkaalle jakamispalvelut Mahdollisuuksia useiden toimialojen yrityksille: Energia- ja ympäristöala ICT-ala Konepajat Kemianala Lääke- ja hyvinvointiala Elintarvikeala Metsäteollisuus Kiinteistöt ja rakentaminen Palveluala laajasti

10 Value DIGITALISATION BioNets Network and Profit, Uudet markkinat ja kumppanit Suomessa on vahvaa osaamista biopohjaisista raaka-aineista ja niiden hyödyntämisestä. Uutena mahdollisuutena on hyppäys korkeamman jalostusarvon tuotteisiin ja markkinoille. Markkinoita muuttavat kiertotalous ja digitalisaatio Pharmaceuticals, Fine Chemicals Healthcare and Lifestyle Keitä tarvitaan kumppaneiksi? Miten toimitaan uusilla markkinoilla ja verkostoissa? Food, Feed Nutrition Bulk chemicals Performance Materials, Fertilizers Chemicals and Materials Volume Transportation fuels Power and Heat Circular bioeconomy Energy

11 CleanWeb Scale and Profit, Nopeaa kasvua digitaalisuudesta Consumer Business Globaali kiihdytysohjelma Kasvua ja taloudellista suorituskykyä cleantech-yrityksille digitaalisuudella sekä kuluttajalähtöisillä liiketoimintamalleilla Kuluttaja-cleantechistä uskottavaa kasvuliiketoimintaa Business2Digital Räätälöidyt rahoitus- ja kansainvälistymispalvelut kasvuun sitoutuneille yrityksille Kasvu ja vienti First/Lead market Globaalit verkot, yhteiskehittäminen, konsortiot, ekosysteemit Kansainväliset referenssit, demonstraatiot

12 Rahoittamisesta

13 Biotalouden ja cleantech liiketoiminnan pilotit ja demot Mitä? Bio-, clean- ja digiliiketoiminnan pilottien ja demojen rahoitus uuden teknologian ja toimintamallien kokeilu ja käyttöönottohankkeiden edistämiseksi. Tavoitteena testata kaupallistamisvaiheen kynnyksellä olevan innovatiivisen ratkaisun toimintaa yhdessä asiakkaan kanssa. Kenelle? Yrityksille

14 Biotalouden ja cleantech liiketoiminnan pilotit ja demot tukea valmisteluun ja toteutukseen Kaksi vaihetta, voi hakea kumpaan vain: Vaihe 1. Avustusta pilotoinnin ja demonstroinnin valmiuksia kehittävään työhön ja toteutettavuuden tutkimiseen Vaihe 2. Erilaisia rahoitusmahdollisuuksia pilottien ja demonstraatioiden toteutukseen ja uuteen liiketoimintaan Vuoden 2017 hausta lisätietoja loka/marraskuussa 2016 Tarkemmat tiedot hausta ja rahoituksesta: Hallitusohjelman kärkihankkeen rahaa

15 Tekesin uudistetut rahoituspalvelut: Tempo, Kiito, Into

16 TEMPO KENELLE? MITÄ? Alle 5-vuotiaille startup-yrityksille, jotka tähtäävät vientimarkkinoille Yritys voi esimerkiksi: Testata uuden tuote- tai palvelukonseptin kysyntää ennen kansainvälistymistä Hankkia tietoa asiakastarpeesta ja markkinoista Luoda ensimmäisiä toteutuksia tuotteesta tai palvelusta Koemarkkinoida tuotetta/palvelua ja kerätä palautetta

17 KIITO KENELLE? MITÄ? Isoille yrityksille ja julkisille organisaatioille, jotka luovat toimialalle uusia johtamis- ja toimintamalleja. Nämä projektit ovat osa Liideri-ohjelmaa. Yritys voi esimerkiksi: luoda uutta osaamispohjaa liiketoiminnan muutokselle kehittää organisaatioon uusia toimintamalleja esim. osallistamisen lisäämiseksi luoda uudenlaista yrityskulttuuria liittyen esim. muutosvalmiuteen Luoda ja kehittää uusia työn tekemisen malleja ja tapoja

18 KIITO KENELLE? MITÄ? Pk-yrityksille ja midcapeille, jotka tähtäävät vientimarkkinoille Yritys voi esimerkiksi: Tehdä liiketoimintasuunnitelman tai kansainvälistymisstrategian Testata uuden tuote- tai palvelukonseptin kysyntää ennen kansainvälistymistä Teettää markkinatutkimuksia vientimarkkinalla Kehittää ja uudistaa johtamista ja organisaation toimintaa Tehdä IPR- tai patenttiselvityksiä

19 INTO KENELLE? MITÄ? Pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka tähtäävät vientimarkkinoille ja haluavat systematisoida innovaatiotoimintaansa kasvun pohjaksi. Yritys voi esimerkiksi: Kehittää innovaatioprosessia ulkopuolisen asiantuntijan avulla Ostaa innovaatiotoimintaan liittyvää henkilöstökoulutusta, markkinatutkimuksia, selvityksiä standardeista ja IPRoikeuksista Lainata korkeasti koulutetun asiantuntijan suuresta yrityksestä tai tutkimusorganisaatiosta työskentelemään määräaikaisesti yritykseen. #

20 Ajankohtaista

21 Puhtaasti biotalouteen kestävää liiketoimintaa tutkimushaku DL Yritysten ja tutkimuslaitosten yhteisprojekteille - Tutkimusorganisaatioille Info 2.11 klo 12:30-15:00 (Helsinki + webcast) Teemat (kts. hakuilmoitus): 1. Energiamurros mm. kv-haut (ERA-NET ja Suomi-Saksa) uusiutuvan energiantuotannon systeemeistä 2. Digitaalinen murros cleantech ssä 3. Bio- ja kiertotalouden liiketoimintaa uudistavat ratkaisut, erityisesti Bio- ja kiertotaloudessa hyödynnettävien sekundääristen raaka-ainevirtojen jäljitettävyys Tulevaisuuden kuluttaja ruuantuotannon ja liiketoiminnan uudistajana Liiketoimintaan vaikuttavan säädösympäristön muutosten ennakointi ja muutosten mahdollistamat uudet ratkaisut Sinisen kasvun vauhdittaminen uutta toimialojen välistä yhteistyötä hyödyntäen DM

22 Smart&Green Growth Puhtaasti biotalouteen Ota yhteyttä Tuula Savola, BioNets uudet biotuotteet, kiertotalous, energia, ekosysteemien kehittäminen Jyri Arponen, CleanWeb Digitaaliset cleantech-ratkaisut, kuluttajamarkkina, kansainväliset verkostot Piia Moilanen, Arktiset meret Sininen biotalous, merenkulun cleantech-ratkaisut DM

23 KIITOS! team.finland.fi Team Finlandin palvelunumero

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti 12.10.2016 Inkeri Huttu Tekes Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä yrityksille Yritysten,

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016 Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 10.5.2016 Yrityksen elinkaari ja Tekesin palvelut - projektikeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen kasvuvisio Tuotteen elinkaari kasvuvisio Alkuvaihe Kasvun

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 # Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Vesialan innovaatio- ja yritystoiminnan rahoitus. Tuomas Lehtinen

Vesialan innovaatio- ja yritystoiminnan rahoitus. Tuomas Lehtinen Vesialan innovaatio- ja yritystoiminnan rahoitus Tuomas Lehtinen 2.2.2017 Vesistöt kuntoonkiertotalouden kärkihankkeilla Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa Selvitä kysyntä,

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,

Lisätiedot

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 # Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja

Lisätiedot

Rahoitusta cleantech- ja digiliiketoiminnan pilotteihin ja demoihin. Juha Suuronen, Tekes

Rahoitusta cleantech- ja digiliiketoiminnan pilotteihin ja demoihin. Juha Suuronen, Tekes Rahoitusta cleantech- ja digiliiketoiminnan pilotteihin ja demoihin Juha Suuronen, Tekes 5.10.2016 Mitä? Bio-, clean- ja digiliiketoiminnan pilottien ja demojen rahoitus uuden teknologian ja toimintamallien

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 19.4.2016

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 19.4.2016 Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 19.4.2016 RAHOITUSPALVELUT JA VERKOSTOPALVELUT Rahoituspalvelut yrityksille Tavoitteena innovaatioihin perustuvan viennin kasvattaminen Selvitä, testaa,

Lisätiedot

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat

Lisätiedot

Biotalous Tekesin silmin Satakunnan maaseutuverkostopäivä Heikki Aro

Biotalous Tekesin silmin Satakunnan maaseutuverkostopäivä Heikki Aro Biotalous Tekesin silmin Satakunnan maaseutuverkostopäivä 2.2.2016 Heikki Aro Mistä ajattelin puhua DM 1282874 Innovaatiorahoituskeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Cleantech ja biotalous rahoituksen kohteena. Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech

Cleantech ja biotalous rahoituksen kohteena. Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Cleantech ja biotalous rahoituksen kohteena Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Verkottuminen Rahoitusta ja palveluja biotalouden ja cleantechalueen yritysten kasvuun ja verkottumiseen

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin rahoitus startup-yrityksille Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin

Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin 2017 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12.

Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12. Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12.2016 Innovaatioseteli Tempo-rahoituspalvelu Vauhtia startup-yrityksen

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 IPR-SEMINAARI TAMPERE JARI PELTONIEMI 11.10.2018 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille

Lisätiedot

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Teemaklinikka - Miten suomalaisista ideoista tehdään menestystarinoita? Oulu

Teemaklinikka - Miten suomalaisista ideoista tehdään menestystarinoita? Oulu Teemaklinikka - Miten suomalaisista ideoista tehdään menestystarinoita? 14.12.2017 Oulu Ohjelma 8:30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9:00 Tervetuloa, Tekesin ja Team Finlandin rahoitus yrityksille /TF kasvu-

Lisätiedot

ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE

ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE Pirjo Hakanpää @pirjohakanpaa TEKES 3.11.2017 Tampere #1916549 TEAM FINLAND -PALVELUT Yritysten julkiset viennin edistämispalvelut on koottu Team Finlandin alle:

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh ,

Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh , Tekesin rahoitus yrityksille Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani 16.5.2017 Puh. 0295 055 284, tuula.vaisanen@tekes.fi Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Yrityksille, joilla on kasvuhalua ja

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat

Lisätiedot

Biotaloudesta bisnestä kasvuohjelmat, kasvu- ja pilotointirahoitus yritysten apuna

Biotaloudesta bisnestä kasvuohjelmat, kasvu- ja pilotointirahoitus yritysten apuna Biotaloudesta bisnestä kasvuohjelmat, kasvu- ja pilotointirahoitus yritysten apuna Pia Qvintus, Finpro Joensuu 5.4.2016 Team Finland Kasvuohjelmat Team Finland kasvuohjelmat - volyymi 2015-2017 51,3 Milj.

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,

Lisätiedot

Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö

Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö Mitä haetaan? 1. Tunnistettuja liiketoiminta-alueita, näkyvissä merkittävä markkinapotentiaali. Source: Bosman & Rotmans, 2014.

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille.

Tekesin rahoitus yrityksille. Tekesin rahoitus yrityksille jarkko.piirto@tekes.fi DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa

Lisätiedot

Tavoitteenamme pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä

Tavoitteenamme pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä TeamFinland-palvelut/ Etelä-Karjala, 13.11.2017 Juha Linden, KAS ELY Maakunnalliset ja kansalliset toimijat (Toimijat, joilla on

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä

Lisätiedot

Team Finland. Aki Parviainen

Team Finland. Aki Parviainen Team Finland Aki Parviainen 15.11.2016 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja, rahoitusta ja verkostoja suomalaisten

Lisätiedot

Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA

Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 9.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jarmo Heinonen, Senior Director Lappeenrannasta OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.4.2019 Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland Tanska on lähellä

Lisätiedot

KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA

KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 9.00 9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Janne Peräjoki, Senior Director KUOPIOSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 29.1.2019 Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland 9.20 9.40 Saksan

Lisätiedot

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä

Lisätiedot

OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA

OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHJELMA 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 11.12. Juha Pulkkinen Senior Director, Business Finland 9.20-9.40 Keynote

Lisätiedot

Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA

Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Risto Huhta-Koivisto, Senior Director Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.6.2019 Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland Global

Lisätiedot

avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille

avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille Team Finland avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille 27.10.2016 Jari Kauppila, ELY-keskus/Tekes Team Finland Varsinais-Suomi Team.Finland.fi Team Finland -organisaatiot Valtioneuvoston kanslia Työ-

Lisätiedot

TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director

TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director OHJELMA TAMPEREELTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 13.11.2018 Juha Suuronen Yksikönjohtaja, Business Finland 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director 9.20-9.40 Miten

Lisätiedot

Tekesin yritysrahoituspalvelut

Tekesin yritysrahoituspalvelut Tekesin yritysrahoituspalvelut Kasvuun tähtäävän startup- ja pk-yrityksen talousasiat Tapio Järvensivu/ 30.8.2017 Innovaatioseteli 2017 Yrityksellä on vakiintunutta liiketoimintaa (eli yrityksellä on liikevaihtoa

Lisätiedot

OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA

OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Suvi Sundquist, Senior Director Keynote Business Finlandin ulkomaanverkostosta; Norjan mahdollisuudet ja Business Finlandin palvelut, Jukka Suokas,

Lisätiedot

Fiksu kaupunki ohjelma

Fiksu kaupunki ohjelma Fiksu kaupunki ohjelma Tekesin ohjelmat ja Team Finland -ohjelmat Biotalous ja cleantech Digitalisaatio Hyvinvointi ja terveys Uudet liiketoimintaekosysteemit ja markkinoille vienti Arktiset meret 2013-2017

Lisätiedot

Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland. Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset

Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland. Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset Business Finland -rahoituspalvelut DM 1880115 031117 Innovaatiot vaikuttavat laajasti Yritykset ja tutkimusorganisaatiot

Lisätiedot

Uudet ratkaisut ja palvelut yrityksille T&K toiminnan rahoitusmahdollisuudet. Hämeen ELY-keskus Asiantuntija Eino Jokinen

Uudet ratkaisut ja palvelut yrityksille T&K toiminnan rahoitusmahdollisuudet. Hämeen ELY-keskus Asiantuntija Eino Jokinen Uudet ratkaisut ja palvelut yrityksille 18.1.2017 T&K toiminnan rahoitusmahdollisuudet Hämeen ELY-keskus Asiantuntija Eino Jokinen 1 Esityksen aiheena Hämeen Ely-keskus: Kehittämisavustuksen piiriin kuuluvien

Lisätiedot

OHITUSKAISTA VAASASTA MAAILMALLE. Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland OHJELMA Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä

OHITUSKAISTA VAASASTA MAAILMALLE. Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland OHJELMA Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä OHJELMA 13.00 Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä VAASASTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland 13.10-13.30 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jaana Auramo,

Lisätiedot

Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari

Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen Minna Suutari 28.3.2017 Team Finland auttaa yritystäsi, kun olet 1. Kiinnostunut kansainvälisen liiketoiminnan aloittamisesta 2. Laajentamassa

Lisätiedot

Team Finland. Carita Vastinesluoma

Team Finland. Carita Vastinesluoma Team Finland Carita Vastinesluoma Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Satakunnan ELY-keskus carita.vastinesluoma@ely-keskus.fi 050-396 0805 Historiaa - Valtiorahoitteinen kv-toimintoja

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND

GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND PEKKA SOINI 8.5.2018 INNOVAATIOTOIMINTA ON KESTÄVÄN TALOUSKASVUN TÄRKEIN LÄHDE Talous kasvaa ideoista eli tuotteista ja tuotantotavoista, koulutuksesta ja

Lisätiedot

Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info

Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Mikä on median innovaatiotuki? Mahdollisuus => Media-alalle korvamerkittyä lisärahoitusta Rahoitushakemusten

Lisätiedot

Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017

Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Anna Alasmaa / 18.1.2017 palvelut yrityksille v. 2017 paketti pk- ja midcap-yritysten kansainväliseen kasvuun vuonna 2017 Team Finland Explorer, Digiboosti ja Innovaatioseteli

Lisätiedot

Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen. Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu

Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen. Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut tutkimusorganisaatioille

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

Business Finland tukemassa ekuittia Maarit Lahtonen

Business Finland tukemassa ekuittia Maarit Lahtonen Business Finland tukemassa ekuittia 14.6.2018 Maarit Lahtonen maarit.lahtonen@businessfinland.fi KANSAINVÄLINEN KASVU TEHTÄVÄNÄ KASVU, UUDISTUMINEN JA MENESTYS Innovaatioiden edistäminen Viennin edistäminen

Lisätiedot

Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista

Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus 28.1.2015 Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kari Penttinen Ohjelmapäällikkö Tekes kari.penttinen@tekes.fi p. 050 5577 916 www.tekes.fi/ti Taustalla myös

Lisätiedot

GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ

GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ Kiertotalousbrändi kansainvälistymisessä ja viennissä Ti 22.5.2018 klo 18 20 Oulu Game LAB, Rantakatu 28, Oulu Yrityksen kansainvälistyminen Pohjois-Savosta maailmalle Pohjoissavolaisten

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille. HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille. HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 01-2015 Innovaatioprosessi

Lisätiedot

EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT

EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT TIINA TANNINEN-AHONEN 19.10.2018 EKOSYSTEEMIT BUSINESS FINLANDIN ASIAKKAINA Kasvumoottori on markkinaehtoinen, avoin, merkittävän globaalin, uuden liiketoiminnan synnyttävä

Lisätiedot

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI.

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI. Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile, selvitä ja valmistele tuote-

Lisätiedot

Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke

Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke Kestävää kasvua ympäristönkunnostuksesta Jarno Laitinen Projektipäällikkö Pirkanmaan ELY-keskus Tampere PIMA kokeiluhankkeen tausta ja tavoitteet Pilaantuneiden

Lisätiedot

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Energiatehokas ja kestävä Uusien ratkaisujen testaus Käyttäjät mukaan Rakentuu paikallisille vahvuuksille Elinvoimainen elinkeinoelämä

Lisätiedot

EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT

EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT TIINA TANNINEN-AHONEN 18.6.2018 EKOSYSTEEMIT BUSINESS FINLANDIN ASIAKKAINA Markkinaehtoinen, avoin, merkittävän globaalin, uuden liiketoiminnan synnyttävä kokonaisuus. Houkuttelee

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille

Tekesin rahoitus yrityksille DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja

Lisätiedot

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia 8.5.2014 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014 2030 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille

avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille Team Finland avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille Team Finland 18.9.2017 Jari Kauppila, Team Finland koordinaattori ELY-keskus Varsinais-Suomi Team.Finland.fi TeamFinland Varsinais-Suomi Maailmalla

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot

Kehitysalustat kasvun tukena

Kehitysalustat kasvun tukena INKA Kehitysalustat kasvun tukena 8.12.2016 Älykkäät kaupungit kehitysalustoina INKA, 6Aika, kasvusopimukset, hallituksen kärkihankkeet Tavoitteena kansainvälisten referenssialueiden synnyttäminen Innovatiiviset

Lisätiedot

Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua

Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua HÄIRIÖTÖNTÄ JA EKOTEHOKASTA TOIMINTAA DIGITALISOITUNEESSA TUOTANTOVERKOSTOSSA Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua Alihankinta 2017 Harri Kivelä Tekes Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta

Lisätiedot

Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa. Maija Lönnqvist 23.9./4.10./

Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa. Maija Lönnqvist 23.9./4.10./ Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa Maija Lönnqvist 23.9./4.10./6.10.2016 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Tekesin rahoituspäätökset

Lisätiedot

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin

Lisätiedot

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä

Lisätiedot

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi 25.1.2017 Sisko Sipilä, Tekes Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE

BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE MIKÄ ON KASVUMOOTTORI? Markkinaehtoinen, avoin, globaali liiketoimintaekosysteemi Tavoittelee yli miljardin euron uutta liiketoimintaa ja/tai vientiliiketoiminta

Lisätiedot

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT 2 Maapallo kohtaa haasteet - kestävän kehityksen avaimet Vähähiilisyys Niukkaresurssisuus Puhtaat

Lisätiedot

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,

Lisätiedot

ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle. Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola

ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle. Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola 19.4.2018 Yrityksen kehittämispalvelut Yritysten kehittämispalvelut kaikille toimialoille

Lisätiedot

Vesi-ohjelma Yhteenveto ja eväitä jatkoon

Vesi-ohjelma Yhteenveto ja eväitä jatkoon Vesi-ohjelma 2008-2012 Yhteenveto ja eväitä jatkoon Vesi loppuseminaari 2011 Marina Congress Center 27.11.2012 Vesi-ohjelman päällikkö Tuomas Lehtinen Vesi ohjelma Ohjelman laajuus Ohjelman kesto: 2008-2012

Lisätiedot

Tekesin yritysrahoituspalvelut v Jari Peltoniemi / syksy 2017

Tekesin yritysrahoituspalvelut v Jari Peltoniemi / syksy 2017 Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Jari Peltoniemi / syksy 2017 palvelut yrityksille v. 2017 ta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa sopivalta portaalta TAVOITE: T&K-rahoitus;

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi

Lisätiedot

H2020 keskeiset teemat ja Euroopan innovaationeuvosto Tekesin näkökulmasta

H2020 keskeiset teemat ja Euroopan innovaationeuvosto Tekesin näkökulmasta H2020 keskeiset teemat ja Euroopan innovaationeuvosto Tekesin näkökulmasta Horisontti vuoteen 2020 ja sen yli TEM 13.12.2016 Eero Silvennoinen 13.12.2016 DM# 1750286 Horisontti vuoteen 2020 ja sen yli

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes. Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013

Lisätiedot

EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan. Martti Korkiakoski Tekes

EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan. Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 30.9.2015 Tekesin ohjelman lisäarvopalvelu Teemana

Lisätiedot

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Sosiaali- ja terveysvaliokunta 10.10.2017 Teollisuusneuvos Antti Valle Elinkeino- ja innovaatio-osasto #kasvustrategia @tem_uutiset Terveystoimialojen

Lisätiedot

Tekesin rahoitus ja palvelut 2015

Tekesin rahoitus ja palvelut 2015 Tekesin rahoitus ja palvelut 2015 Suomen Kalankasvattajaliiton koulutuspäivät 6.11.2015 Heikki Aro Tekes Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus

Tekesin innovaatiorahoitus Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-

Lisätiedot

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Miten julkiset hankinnat voivat tukea rakentamisen cleantechratkaisuja? Motiva / Tekes seminaari 10.2.2015 Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Tekesin Rakennettu ympäristö ja Huippuostajat

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Sisältö 1. Biotalous on talouden seuraava aalto 2. Biotalouden

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA DM 1880115 031117 Miksi tutkimusrahoitusta uudistetaan? Haluamme lisätä tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA Liisa Saarenmaa MMM 23.11.2015 SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus Sipilän hallitusohjelman toimintasuunnitelma Muutosohjelma, jonka tavoitteena nostaa Suomen talous

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot