EPS P05 Akatemia Kausisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EPS P05 Akatemia Kausisuunnitelma"

Transkriptio

1 EPS P05 Akatemia Kausisuunnitelma

2 Lähihistoria ja lähtötilanne Lähtökohta: P05 Akatemia tulee toimimaan yhtenä joukkueena kahdella peliryhmällä, joissa yhteensä pelaajaa järjestettiin EPS P05 Akatemian avoimet harjoitukset seuran koko ikäluokalle sekä seuran ulkopuolisille pelaajille. Näistä koottiin tavoitteellinen 27 pelaajan kilpajoukkue. Avoimet harjoitukset järjestettiin yhteistyössä EPS musta A, B ja C kanssa yhdistämällä harjoitukset. Joukkueen tavoitteena on valmistaa kilpailullisesti menestyvät kaksi joukkuetta osallistumaan keväällä 2017 P05 ELL (Etelä-länsiliiga) ja Uudenmaan piirin aluekarsinnoissa. Pelaajakohtaiset tavoitteet: Teknisen laadun parantaminen. Liikkuvuuden ja pelin lukemisen kautta luodaan hyvät pohjat menestyville joukkueille. Tekniikka ja lihaskunto jokaisessa harjoituksessa, paljon pienpelejä ja kilpailuttamista. Taidon kehittämisessä, joukkueharjoituksien lisäksi, toimii kikkakoulu. Näiden kahden toiminnan yhteistoiminnasta muodostuva viikkorytmi on alusta EPS metodille ja sen mukaiselle kehittymiselle. Yhteistyötä Mustien joukkueiden kanssa tiivistetään, suunnitelmissa yhteiset harjoitukset / leirit Lepo ja harjoitus tasapainoon sopivalla harjoitusmäärällä

3 Tulevaisuuden linjat Akatemia pelaajien aktiivisen omatoimisen harjoittelun lisäksi joukkueharjoitukset ja kikkakoulu. Pelaajien testaaminen sekä jatkuva kehittymisen seuranta, omatoimisen harjoittelun korostaminen. Mv-harjoitukset joukkueen harjoituksien aikana, mv-valmentaja osallistuu joukkueen harjoituksiin 2 x viikossa. Seuran fysiikkavalmentaja laatii joukkueen lämmitys ja lihashuollon suunnitelmat, omatoimisen harjoituksen fysiikka-osion ja osallistuu joukkueen harjoituksissa. 2x kuukaudessa pelikäsitys ja analyysi video-opetuksen kautta. Kerta viikossa Purkka turnaus. Omatoiminen harjoittelu tarkoittaa pelaamista kavereiden kanssa Testit 2-3 kertaa vuodessa: Nopeus, ketteryys, pujottelu. Sami Hyypiä Akatemia Maalivahtivalmennus myös loppupeleihin. Purkka-turnaukset. Korkein treenirasitus. Kilpailu. Rasituksen aaltoliike viikottain

4 Lähitavoite Luoda maine menestyksekkäästä ja laadukkaasta toiminnasta ulospäin EPS akatemian avoimet harjoitukset ovat arvostettu tapahtuma, seuran sisällä ja ulkopuolella, tavoitteellisille pelaajille. Pelata akatemian 1 ryhmällä menestyksellisesti ELL karsinnoissa Pelata akatemian 2 ryhmällä menestyksellisesti aluesarjan karsinnassa. Pidemmän aikavälin tavoite: Noin kolmen - neljän pelaajan pelaaminen Uudenmaan piirin piirijoukkueessa.

5 Sarjat, turnaukset Käpä talviliiga 2 joukkuetta 2016/2017 2x12 ottelua Futsal sarja 1 ja 2 taso 2016/2017 2x9 ottelua Reval Cup joukkuetta 5 ottelua ELL karsinta ottelua Aluekarsinta ottelua? Hesa Cup joukkuetta 8 ottelua Sarjat, turnaukset; etsitään lisää kv.turnauksia Tärkeä olisi saada otteluita, joissa ei olisi vastassa pelkästään Uudenmaan joukkueita. Voitaisiin myös järjestää oma turnaus ja kutsutaan vain ulkomailta.

6 Sarjat, leirit, turnaukset Yhteensä noin 60 virallista ottelua, lisäksi yksittäisiä harjoitusotteluita. Kolme ulkomaan turnausta, niistä ensimmäinen joulukuussa Tallinnassa, toinen keväällä (Riika Cup A1 ryhmälle ja A2 ryhmälle oma turnaus) ja kolmas aikavälillä kesäkuu - heinäkuu 2017 molemmille ryhmille. Aikataulut tarkastetaan ja turnaukset selvitetään lopullisesti marraskuun aikana. Otteluiden määrä yläkantissa, mutta ok, koska turnauksissa lyhyempiä matseja

7 Valmennusryhmä Valmennusryhmässä: 1. Tiit Kaasik VV (UEFA B valmentaja, liikunnan opettaja-valmentaja TY. Valmentajana Lopa, Honka, VP FC Wild) 2. Stephen Gardias ( pelaajana Klubi 04, valmentajana Kontu) 3. Aliaksandr (Sasha) Tsumarau (kansallinen valmentaja C taso, Fc Wild P04, pelaajana Lopa, Honka) 4. Maalivahtivalmennus, nimeämättä 5. Carlos Fradao fysiikkavalmennus urheilu suorituskyvyn maisteri 6. Jussi Vasara kikkakoulu (pelaajana Honka, SJK. Valmentajana Honka) 7. Kalle Tallqvist kikkakoulu (UEFA B valmentaja, valmentajana BK 46, EPS miesten vv 2016 asti)

8 Harjoittaminen, ottelut ja lomat Akatemia aloittaa harjoittelukauden Akatemia harjoittelee kolme kerta viikossa joukkueharjoituksissa ja kerran viikossa Kikkakoulussa tammikuun 2017 alustal Peliryhmä pelaa pelin vähintään kerran kahdessa viikossa. Akatemia on lomalla: - joulukuussa 10 päivä - pääsiäisenä 5 päivä - juhannuksena 5 päivä - Hesa cup jälkeen 10 päivä Treenien ja pelein määrä saattaa muuttua esim rasittavien turnausviikkojen jälkeen Treenataan oman kehityksen ei valmentajien vuoksi Loma-ajoista pidettävä kiinni ja vapaat järjestettävä niiden mukaan. Poissaolot sovittava valmentajien kanssa: Normaalisti Nimenhuudon kautta, mutta alle 24h ennen tapahtumaa ilmoitus suoraan Tiitille. Treeniaktiivisuus oltava min 75%. poissaolot vaikuttavat seuraavan vuoden valintoihin. Lapset ovat kilpaurheilijoita ja treenaavat paljon. Pelaajien pidettävä huolta omasta terveydestään: Pukeutuminen, uni, hyvä ruoka, juominen, multivitamiini tms. Lihaskuntoa loukkaantumisten ehkäisyyn Treenien jälkeen syötävä välittömästi eväät.

9 EPS metodi Paljon toistoja. Ei liian isoja määriä eri harjoituksia. Samoja harjoituksia muokattuina eri säännöillä ja teemoilla. Harjoituksissa korkea intensiteetti, intervalli tyyppinen harjoittelu. Kilpailuttaminen. Välitön opettaminen ja palaute oikean toimimisen toteuttamiseksi harjoituksissa. Kilpailun sieto, positiivinen stressi, positiivinen suorittamien otteluissa Aktiivinen opettaminen

10 Ikäryhmävalmennusmalli Ikäryhmän eri joukkueiden yhteistyön tiivistäminen Yhtenäiset harjoitustapahtumat Koko ikäryhmälle yksi ikäryhmän valmentaja, joka toimii akatemian vv ja ohjaa koko ikäryhmän harjoitussuunnittelua ja toiminta. 3x vk. Harjoitukset + pelit akatemiassa. 2x vk. Musta A. 1x vk. Musta B ja Musta C.

11 Akatemian linjaus lyhyesti Ammattivalmennuksen toteuttaminen - mahdollisemman paljon ja korkealaatuista valmennusta yksilöllisesti Pienet harjoitus-, peliryhmät ja pelialueet Opettaminen reagoimaan nopeasti erilaisiin tilanteisiin pienellä alueella. Nopea rytmi harjoituksissa ja peleissä. Mahdollisemman pieni drillien määrä, pääosalta opettaminen pelien kautta. Opettaminen vuorovaikutuksen kautta

12 Peliryhmät ja peluuttaminen Marraskuun alussa laaditaan peliryhmät futsal-sarjaan ja Käpan talvisarjoihin, niitä päivitetään keväällä ja ison kentän ryhmät päivitetään myös elokuussa. Ryhmäjakoja päivitetään tarpeen mukaisesti, valmennusryhmän toimesta, kauden aikana. Talven aikana pelataan harjoitusotteluja jakamalla ryhmän puoliksi: tasaisesti tai tasoryhmittäin. Samoin on mahdollisesta, että pelataan tiettyjä pelejä kolmella peliryhmällä (pelissä koko peli kerrallaan). Peliaika tarjotaan myös yhteistyössä mustien joukkueiden kanssa talvella sekä kesällä. Pelipaikat eivätkä peliryhmät ole pelaajille vakituisia Pelaajalle luvassa noin 50% peliaikaa Peliaika ei jakaudu tasaisesti / ottelu Elävät peliryhmät / kolmas peliryhmä ajoittain käytössä Pelipaikat tulevat elämään ja kokeiluja tullaan tekemään. Monipuolinen pelaaminen. Heikomman jalan treenaaminen "Peli ei ole oppimisen paikka, pelissä tarkistetaan osaamista"

13 EPS P05 Akatemian säännöt - Harjoituksiin osallistuminen pakollista. ( ei sairaana treeneihin, poissaolot ilmoitetaan henkilökohtaisesti valmentajalle) - Viikon harjoitukset ennen peliä. - Seuran ja joukkueen maksut tulee olla hoidettuna, että pelaaja voi osallistua peleihin. Treenioikeus säilyy, mutta maksut hoidettava (maksusuunnitelma) - Treeneissä punainen seuran treenipaita + punaiset sukat ja sään mukainen vaatetus - Harjoituksissa ja pelitapahtumissa mukana vain pelaajat ja joukkueen toimihenkilöt, vanhemmat katsomossa! - EPS:n peliasu: Paita:punainen/valkoinen Shortsit: musta Sukat: punaiset ja valkoiset Tulossa mahdollisesti oheistreenejä muissa lajeissa. Peliryhmä nimetään 4 vrk ennen ottelua. Nimenhuutoon ilmoittaudutaan vähintään 24h ennen ottelua, sen jälkeen tulevat poissaolot tekstiviestillä valmentajalle Pelivarusteista tarkempi ohjeistus. Uusia pelivarusteista ei pakko tilata. Vain punaiset sukat pitää hankkia ( Cafe Tekis Positiivinen palaute kotoa. Positiivinen kannustus kentällä. Positiivinen palaute pelikaverille

14 EPS P05 Akatemia Johtoryhmä Joukkueenjohtaja, yhteydenpito seuraan ja jäsenrekisteri, vuorot ym tsekkaus, Sponsorivastaava Mikko Pelijojo, kotipelijärjestelyt ja tuomarit, pöytäkirjat futis ja futsal Olli & Nina Apujojo, tiedotus, tapahtumat, tilastot, Nimenhuutoon ja whatsapp ym, pelimatkat ulkomaille Miikka Rahastonhoitaja, kaikki talous Kimmo Varustevastaava, pelaajien ja joukkueen varusteet, videovastaava (Stadium, NH) Olli Huoltokoordinaattori, Webbivastaava, nettisivut Marko Huoltajat Mikki, Rami, Ilkka, Miikka ( lisää halukkaita tarvitaan )

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

FC Honka. Kauden perustamiskokous Kisakallio, Lohja

FC Honka. Kauden perustamiskokous Kisakallio, Lohja FC Honka Kauden 2016-17 perustamiskokous 8.10. Kisakallio, Lohja Kokouksen esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjantarkastajien (2) valinta 3. Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015 1.Valmentajat : Ari Isomäki isomaki.ari@gmail.com Tiistaisin ja joskus sunnuntaisin Magnus Sundman Magnus.Sundman@hotmail.fi(vastuuvalmentaja) Tiistai ja joskus sunnuntaisin(huhtikuuhun asti) Aki Räsänen

Lisätiedot

LAUTP P12 Sininen & valkoinen joukkueiden kausisuunnitelma

LAUTP P12 Sininen & valkoinen joukkueiden kausisuunnitelma 24.9.2018 1 LAUTP P12 Sininen & valkoinen joukkueiden kausisuunnitelma 2018-2019 Sininen joukkue: LAUTP:n kilpajoukkueiden haastajajoukkue, sekä samalla kilpajoukkueiden yhteistyöjoukkue. Toiminnan tarkoituksena

Lisätiedot

JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO

JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO LOKAKUU Vanhempainilta 1. Toimintasuunnitelma joukkueelle Budjetti Taitokisailmoittautumiset Hallitalkoot SYYSKUU Talviliigan maksujen eräpäivä Vuoden palkittavat Seuran taitokisat

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

PPJ 06 EDUSTUS Vanhempainilta helmikuu

PPJ 06 EDUSTUS Vanhempainilta helmikuu PPJ 06 EDUSTUS Vanhempainilta helmikuu 1. Illan agenda: - Valmennukseen ja pelaamiseen liittyvät asiat - Pelitapa - Treenaamisen teemat ja painopisteet - Maalivahtivalmennus - Oheisharjoittelu - Kevään

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

FC Honka 09 Sporting Vanhempien info Kisakallio

FC Honka 09 Sporting Vanhempien info Kisakallio FC Honka 09 Sporting Vanhempien info 30.9.2017 Kisakallio Agenda Kauden 2016-2017 kertaus Kauden 2016-2017 talousyhteenveto Kauden 2017-2018 suunnitelmia Kauden 2017-2018 talousarvio Toimihenkilöiden valinnat

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa JyPK:ssa valmennus on valmennuslinjan ohjaama prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. P02 Ikäluokan. Toimintasuunnitelma kaudella 2013

Koivukylän Palloseura ry. P02 Ikäluokan. Toimintasuunnitelma kaudella 2013 Koivukylän Palloseura ry P02 Ikäluokan Toimintasuunnitelma kaudella 2013 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2012 31.10.2013. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtajat :Sanna Heikurinen, Terhi Perkiö

Lisätiedot

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta P04 VANHEMPAINILTA Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta 06.10.2015 FC Wild P04 kausi 2015 1.10.2014 30.9.2015 26 pelaajaa 6 147 Turnausta harjoituskertaa 2 Joukkuetta

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus

JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus 1 JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus Salon Kiekkohait ry Tämä ohje kuvaa seuran joukkueenjohtajan tehtävät ja vastuut PÄIVITETTY 27.3.2014 Ohjeen päivitysvastuu: seurasihteeri 2 Sisältö JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT...

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Joukkueenjohtaja. Hoitaa varuste- ja muut hankinnat yhdessä ennalta sovitun varustevastaavan kanssa

Joukkueenjohtaja. Hoitaa varuste- ja muut hankinnat yhdessä ennalta sovitun varustevastaavan kanssa Joukkueenjohtaja Vanhempien ehdottama ja seuran hyväksymä Järjestää kauden aikana vähintään kaksi vanhempainiltaa: 1. Kauden alussa laaditaan budjetti yhdessä rahastonhoitajan kanssa, hyväksytetään se

Lisätiedot

FC REIPAS T07/08. Mukkulan urheilupuisto Aika Toimihenkilöt kaudelle Varajoukkueenjohtaja? Apuvalmentaja?

FC REIPAS T07/08. Mukkulan urheilupuisto Aika Toimihenkilöt kaudelle Varajoukkueenjohtaja? Apuvalmentaja? FC REIPAS T07/08 Paikka Mukkulan urheilupuisto Aika 16.11.2017 Läsnä 11 tytön vanhemmat Toimihenkilöt kaudelle 2017-2018 Joukkueenjohtaja Tarja Kariola Varajoukkueenjohtaja? Vastuuvalmentaja Apuvalmentaja

Lisätiedot

Vanhempainilta Muistio. FC Reipas P06 Musta Kausi Aika : klo Paikka : Lahden urheilukeskus, Kokoushuone 1

Vanhempainilta Muistio. FC Reipas P06 Musta Kausi Aika : klo Paikka : Lahden urheilukeskus, Kokoushuone 1 FC Reipas P06 Musta C Reipas P06 Musta Kausi 2016 Kausi 2016-2017 2017 FC Reipas P06 Musta Kausi 2016-2017 Vanhempainilta 2016 Muistio Aika : 8.11.2016 klo 18-20 Paikka : Lahden urheilukeskus, Kokoushuone

Lisätiedot

OLS BELGIA 10 Kausisuunnitelma 2017

OLS BELGIA 10 Kausisuunnitelma 2017 OLS BELGIA 10 Kausisuunnitelma 2017 JOUKKUEEN PELAAJAT (MAX 20) Aarni Aleksi * Anssi Atte Hugo Jaakko * Jeri * Jerry * Jesperi * Niko Noa Samuel Severi * Sisu Tomas Valtteri Waltteri Valmentajat Tatu Ruotsalainen

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

PELAAJANPOLKU GrIFK jalkapallo 2014

PELAAJANPOLKU GrIFK jalkapallo 2014 PELAAJANPOLKU jalkapallo 2014 1. Valmennusfilosofia 1.1 Yksilökeskeinen - Tunne pelaajat ja jokaisen kehitystarpeet - Jokaiselle haasteita omalla tasolla - Valmiit mallit eri ikäluokkien toimintaan - Ikäluokkien

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

FC Reipas P04 vanhempainilta

FC Reipas P04 vanhempainilta FC Reipas P04 vanhempainilta 27.11.2015 JYRI HEINONEN, MIKA KOLAMO, KATI LUOKKALA JA MARKO MÄLKIÄ Esityslista Kauden 2015 palautteen yhteenveto Toimintasuunnitelma 2016 Varainkäyttöarvio (joukkuemaksu)

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain

Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain Haukiputaan Pallo Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain 1.1.2013 Seuran tavoitteet Mahdollistaa kilpa- ja harrastepelaaminen * Kilpatoiminnassa pelaaja sitoutuu osallistumaan joukkueen

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit

Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit Vanhempainkokous 19.4.2012 E-00 POJAT -> D2 juniorit Käsiteltäviä asioita Kausi 2012-2013 Joukkueiden vastuuhenkilöt Toiminta tulevalla kaudella 2012-2013 D2-junioreiden Pelimaailma Operaatio pelisäännöt

Lisätiedot

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue VANHEMPAINPALAVERI 5.3.2014 KAUSISUUNNITELMA 2014-2015 JOUKKUEET Koko joukkueen tavoitekoko n. 2+28 (tällä hetkellä 1+22) Dux Titans D2 o Kilpailullisempi ja tavoitteellisempi harjoittelu/pelaaminen o

Lisätiedot

Valmennuslinja. Kultsujuniorit

Valmennuslinja. Kultsujuniorit Valmennuslinja Kultsujuniorit Seuran tavoitteet - Kehittää junioreita yksilöinä pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti - yksittäisen pelaajan oman tason mukainen harjoittelu ja pelaaminen - joukkueet jaetaan

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

KOIVUKYLÄN PALLOSEURA ry 1(5) Teppo Pietarinen avasi kokouksen ja toimi puheenjohtajana.

KOIVUKYLÄN PALLOSEURA ry 1(5) Teppo Pietarinen avasi kokouksen ja toimi puheenjohtajana. KOIVUKYLÄN PALLOSEURA ry 1(5) KOIPS B-juniorit (POJAT) VANHEMPAINKOKOUS Aika: Ma 01.12.2014 klo 18.00 Paikka: Läsnä: Koivukylän palvelukeskus Teppo Pietarinen Alex Marinkov Ilkka Kaakinen Markku Sieppala

Lisätiedot

LePa P01 vanhempien palaveri

LePa P01 vanhempien palaveri LePa P01 vanhempien palaveri Katsaus kuluneeseen kesäkauteen / Valmentajat Talvikausi 2013-2014/ Valmentajat Kesäkausi 2014 Toimihenkilöt talvikausi 2013-2014 / Merja Maksut 2013-2014 / Merja Muita Asioita

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.4.2015

Vanhempainilta 20.4.2015 Vanhempainilta 20.4.2015 Perustettu 2006 FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin nuoremmat ikäluokat isoja Yhteensä noin 500 pelaaja Visio 2017: Iloista

Lisätiedot

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Sisällysluettelo 1. D-tyttöjen missio, visio ja arvot 2. D-tyttöjen toiminnan linjaukset ja tavoitteet 3. Joukkueen kasvatuskeinot 4. Reilu peli 5. Joukkueen johtohenkilöiden

Lisätiedot

Vanhempainilta

Vanhempainilta Vanhempainilta 11.4.2017 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

Rangers Ahmat pojat -04

Rangers Ahmat pojat -04 Rangers Ahmat pojat -04 Vanhempainkokous 17.5.2016 Agenda Joukkueen nopea tilanne katsaus ja suunnitelma kaudelle 2016-2017 Ensi kauden valmennuskuviot Kesävuorot ja harjoittelu Miten edetään? Ahmat kaudella

Lisätiedot

Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen

Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämä on suunnitelma Maskin & KyIF:n välisen YJ-toiminnan perustamisesta (pohjana yhteinen keskustelutilaisuus 25.8.2016 sekä seurojen jalkapallojaostojen päätökset

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus

JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus 1 JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus Salon Kiekkohait ry Tämä ohje kuvaa seuran joukkueenjohtajan tehtävät ja vastuut PÄIVITETTY 18.4.2019 Ohjeen päivitysvastuu: toiminnanjohtaja 2 Sisältö JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT...

Lisätiedot

EBK 98 TOIMINTAPERIAATTEET. EBK 98pojat Toimintaperiaatteet kaudelle 2010

EBK 98 TOIMINTAPERIAATTEET. EBK 98pojat Toimintaperiaatteet kaudelle 2010 1 EBK 98pojat Toimintaperiaatteet kaudelle 2010 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Tavoitteet 2. Toimintasuunnitelma 2010 3. Pelaajille Harjoitukset Ottelut 4. Vanhemmille Harjoituksiin saapuminen Poissaoloista ilmoittaminen

Lisätiedot

MuSa F8. VANHEMPAINILTA Lokakuu 2015

MuSa F8. VANHEMPAINILTA Lokakuu 2015 MuSa F8 VANHEMPAINILTA Lokakuu 2015 Harjoitukset syksyllä 2015 Lokakuussa keskiviikkoisin ja perjantaisin Urheilukeskuksen tekonurmella Tekonurmella on tavoitteena jatkaa niin kauan kuin säät sallii Karhuhallin

Lisätiedot

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja OLS Jalkapallo OLS Kaupunkisarja OLS Kaupunkisarjassa lapsi pääsee aloittamaan jalkapalloharrastuksen lähellä kotia. Muut harrastukset vs. OLS Kaupunkisarja Kaupunkisarjatoiminnan lisäksi lapsilla pitää

Lisätiedot

Vaasan Sportin Juniorit Pelaajapolku

Vaasan Sportin Juniorit Pelaajapolku Vaasan Sportin Juniorit Pelaajapolku 1 Yleistä Seuran urheilutoiminnasta vastaa valmennuspäällikkö yhteistyössä vastuuvalmentajien kanssa Seuran joukkueet pelaavat SJL:n sarjoissa ja noudattavat liiton

Lisätiedot

KP-75/TUPS YJ P04. Vanhempainilta

KP-75/TUPS YJ P04. Vanhempainilta KP-75/TUPS YJ P04 Vanhempainilta 16.03.2016 Läpikäytävät asiat YJ joukkueen toiminta Kimmo Palloliiton/joukkueen pelisäännöt Pelaajamaksut (seuran ohjeistus) Kesän/Syksyn tapahtumia YJ joukkueen talousasiat

Lisätiedot

Vanhempainilta

Vanhempainilta Vanhempainilta 24.4.2017 Agenda O Päättyvän kauden yhteenveto: urheilullinen ja taloudellinen O Kauden päättävä HFT-turnaus Hämeenlinna 7.5. O Kesäkauden harjoittelu O Kauden 2017-18 suunnitelmat O Joukkueen

Lisätiedot

Toimihenkilöt. Valmennusjohto. Jarmo Korhonen(Vastuuvalmentaja) Arttu Häyhä(valmentaja) Sasu Rissanen(valmentaja) Jyri Riekkinen(valmentaja)

Toimihenkilöt. Valmennusjohto. Jarmo Korhonen(Vastuuvalmentaja) Arttu Häyhä(valmentaja) Sasu Rissanen(valmentaja) Jyri Riekkinen(valmentaja) Toimihenkilöt Valmennusjohto Jarmo Korhonen(Vastuuvalmentaja) Arttu Häyhä(valmentaja) Sasu Rissanen(valmentaja) Jyri Riekkinen(valmentaja) Joukkueenjohto Petri Merjovaara Huolto Jari Räsänen (huoltaja)

Lisätiedot

LePa P01 vanhempien palaveri

LePa P01 vanhempien palaveri LePa P01 vanhempien palaveri Katsaus kuluneeseen talvikauteen / Valmentajat Kesäkausi 2013 / Valmentajat Toimihenkilöt kesäkausi 2013 / Merja Kesäkauden kotipeli kenttien teko / Merja Kesän jalkapallo

Lisätiedot

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli FC Honka 2007 Ikäluokkamalli Innopoli 29.10.2014 Organisaatiokaavio (2014-2015) Urheilullinen ja valmennuksellinen vastuu. Mukana säännöllisesti kaikkien ryhmien tapahtumissa. 07 ikäluokan johtoryhmä Ikäluokkavastaava

Lisätiedot

Lasten valmennuskoulutus uudistuu

Lasten valmennuskoulutus uudistuu Lasten valmennuskoulutus uudistuu E taso päivittyi 2013 selviytymispaketti Luo innostava ja turvallinen ilmapiiri Kannusta omaehtoiseen harjoitteluun Pelaa paljon harjoituksissa (pelin kautta oppiminen

Lisätiedot

GrIFK vanhempainilta GrIFK Arto Tuohisto-Kokko 1

GrIFK vanhempainilta GrIFK Arto Tuohisto-Kokko 1 GrIFK vanhempainilta GrIFK-06 25.10.2011 Arto Tuohisto-Kokko 1 Aiheita 25.10.2011: Ikäluokkakatsaus; missä mennään Juniorivalmennuksen TAITO- tavoitteita Kausisuunnitelmat 2011-2012 Ajankohtaista: Uudet

Lisätiedot

AC Kajaani valmennuslinja 2017

AC Kajaani valmennuslinja 2017 ACK pelitapa-oppaassa kerrotaan selkeästi millaista jalkapalloa ACK:ssa halutaan pelata! Pelitapa pyritään valitsemaan asetettujen tavoitteiden mukaan; junioreissa tavoitteet ovat pelaajakehityksessä ja

Lisätiedot

VANHEMMAT KESKUSTELU (VP + VALMENTAJAT) 1. SHA toiminta 2. SHA vuosikello 3. SHA kehittymisen seuranta 4. Omatoiminen harjoittelu

VANHEMMAT KESKUSTELU (VP + VALMENTAJAT) 1. SHA toiminta 2. SHA vuosikello 3. SHA kehittymisen seuranta 4. Omatoiminen harjoittelu VANHEMMAT KESKUSTELU (VP + VALMENTAJAT) 1. SHA toiminta 2. SHA vuosikello 3. SHA kehittymisen seuranta 4. Omatoiminen harjoittelu SHA TOIMINTA Sami Hyypiä Akatemia on perustettu Suomen Palloliiton toimintastrategian

Lisätiedot

LePa P01 vanhempien palaveri

LePa P01 vanhempien palaveri LePa P01 vanhempien palaveri Toimintamalli syksystä 2012 eteenpäin / Merja Toimihenkilö valinnat talvikausi 2012-2013 / Merja Maksut & Varainkeruu 2013 / Merja Talvisarjat / Merja Muut asiat / Kaikki Tarvittavat

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

IF Sibbo-Vargarna r.f.

IF Sibbo-Vargarna r.f. IF Sibbo-Vargarna r.f. Valmennuksen tavoitteet eri ikäluokissa IKÄ TAVOITE SISÄLTÖ ± 7 4 v 4 5 v 5 PALLON HALLITSEMINEN: minä ja pallo pallokosketus pallon hallinta potkut PIENPELIT, TAITOPELIT: suunta

Lisätiedot

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja 1. Yleista joukkueenjohtamisesta - Joukkueenjohtajan valitsee vanhempainkokous, jonka vahvistaa juniorijaosto. Joukkueenjohtajia voi olla myos useampia - Joukkueenjohtaja

Lisätiedot

Eli pikaisen laskutoimituksen perusteella tarvittaisiin vielä kaksi autoa mukaan yhteiskuljetuksiin.

Eli pikaisen laskutoimituksen perusteella tarvittaisiin vielä kaksi autoa mukaan yhteiskuljetuksiin. VIERUMÄKI 28-30.10 - teemana pelipaikkapelaaminen Leirille lähtevät huoneittain, muutamia muutoksia tullut alustavaan listaan: Anis Ariad Konsta Inha Ahti Hakkola Luka Liukonen Miikka Kurki Jermu Kähönen

Lisätiedot

Kuvaa ei voi näyttää. EBT C04-05 R1 OHEISHARJOITTELUSTA JA OHJEITA KAUDELLE

Kuvaa ei voi näyttää. EBT C04-05 R1 OHEISHARJOITTELUSTA JA OHJEITA KAUDELLE Kuvaa ei voi näyttää. EBT C04-05 R1 OHEISHARJOITTELUSTA JA OHJEITA KAUDELLE 2017-2018 OHEISHARJOITTELU NS FYSIIKKATREENIT OHEISHARJOITTELU PIDETÄÄN AINA SALITREENIEN OHESSA SE ON OLENNAINEN OSA TAVOITTEELLISTA

Lisätiedot

Riihimäen Palloseura Toimintamalli

Riihimäen Palloseura Toimintamalli Riihimäen Palloseura Toimintamalli Markus Koivuniemi Nuorisopäällikkö 12.9.2013 Sisältö Riihimäen Palloseuran toimintamalli ja ohjeistus Joukkueenjohtajille Valmentajille Rahastonhoitajille Huoltajille

Lisätiedot

FC Honka Ikäluokkamalli

FC Honka Ikäluokkamalli FC Honka 2007 Ikäluokkamalli Sisältö Taustaa Organisointi Ikäluokkavastaavan tehtävät ja toimenkuva Taloushallinto Yhteystiedot Liite Kimmo Erosen esittely 2 Taustaa Ikäluokan yhteistyön tiivistämisestä

Lisätiedot

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013 1. Johtokunnan kokoonpano 2013: Johtokunta jatkaa neljännen toimintavuoden seuraavalla kokoonpanolla: Johtokunta: Petri Mäkinen, puheenjohtaja; Matti Huvinen, vara puheenjohtaja; Harri Bergström, sihteeri;

Lisätiedot

B-Joukkue - Pelaajapalaveri

B-Joukkue - Pelaajapalaveri B-Joukkue - Pelaajapalaveri 12.5.2016 B-joukkueen pelaajat + toimihenkilöt Jääkiekkoliiton Arvot B-joukkueen Arvot B-joukkueen Tavoite Pelaajien toiveet Harjoittelu Pelaaminen Harjoittelu ja säännöt Pelaaminen

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS

PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS 20.9.2018 PELI-KARHUT TOIMINTAFILOSOFIA Peli-Karhut tarjoaa nuorille mahdollisuuden oppia ja nauttia jalkapallon pelaamisesta ja harjoittelemisesta riippumatta

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2011 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2011 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2011 Kausi 2018-2019 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2016 31.12.2016 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

FC WILD Tyytyväisyyskysely 2014 24.04.2013

FC WILD Tyytyväisyyskysely 2014 24.04.2013 FC WILD Tyytyväisyyskysely 214 24.4.213 Yleistä/taustaa Tyytyväisyyskysely järjestettiin kolmatta kertaa Kyselyn tavoitteena on saada kuuluviin kentän ääni, jotta seura pystyy ottamaan jäsenistön toiveet

Lisätiedot

GrIFK valmentaja-info Syksy 2012 Torstaina 25.10.2012

GrIFK valmentaja-info Syksy 2012 Torstaina 25.10.2012 GrIFK valmentaja-info Syksy 2012 Torstaina 25.10.2012 GrIFK Valmentaja-ilta Torstaina 25.10.2012 klo 18.00 keskuskenttä 1.Vuoden 2013 kausisuunnitelmat GrIFK valmennuslinjan mukaan: - missä sarjoissa pelataan

Lisätiedot

NJS Milan: Joukkueen Säännöt Hyväksytty Vanhempainkokouksessa

NJS Milan: Joukkueen Säännöt Hyväksytty Vanhempainkokouksessa NJS Milan: Joukkueen Säännöt 2011 Hyväksytty Vanhempainkokouksessa 25.03.2011 Lasten ja nuorten kokonaisliikunnan määrä Kuinka paljon lapset oikeasti liikkuvat? Kuinka moni meistä tietää kuinka paljon

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

ILVES En02 POJAT

ILVES En02 POJAT ILVES En02 POJAT 2011-2012 1.11.2011 Päivitetty 19.1.2012 ILVES En02 49 pelaajaa Numerot 24 pelaaja Värit 25 pelaajaa Toimihenkilöt Ilves En02 vastuujoukkueenjohtaja (1 kpl) Hannu Porentola Numerot joukkueenjohtajat

Lisätiedot

Littoisten Työväen Urheilijat ry. Valmennuksen linjaukset

Littoisten Työväen Urheilijat ry. Valmennuksen linjaukset Littoisten Työväen Urheilijat ry. Valmennuksen linjaukset Ikä Lajiharjoittelun ja fyysisen harjoittelun suhteen kehittyminen 5-6 7-8 9-10 11-12 13-14 15-16 17-18 19-> Laji% 10 10 20 30 40 50 60 70 Fysiikka%

Lisätiedot

Tänään agendalla. Valmennusasiaa Raha-asiaa Turnaustietoa Käytännön ohjeita ja muistutuksia

Tänään agendalla. Valmennusasiaa Raha-asiaa Turnaustietoa Käytännön ohjeita ja muistutuksia Tänään agendalla Valmennusasiaa Raha-asiaa Turnaustietoa Käytännön ohjeita ja muistutuksia Paikalla 9.1.2012 Ali Kangas-Hynnilä - Vastuuvalmentaja (Eeli) Heli Hänninen Joukkueenjohtaja (Riki) Kati Pesola

Lisätiedot

FC Reipas P08 vanhempainilta

FC Reipas P08 vanhempainilta FC Reipas P08 vanhempainilta Aiheet Joukkueen säännöt Toimintasuunnitelma Joukkueen varainkäyttöarvio ja varojen käytön pelisäännöt Toimintamaksut yms. Joukkueen varainhankinta Toimihenkilöiden valinta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA NJS A NJS A TOIMINTASUUNNITELMA Elisa Sormunen / Pasi Vuori

TOIMINTASUUNNITELMA NJS A NJS A TOIMINTASUUNNITELMA Elisa Sormunen / Pasi Vuori NJS A TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015 31.10.2016 NJS A- joukkue toimii Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n (NJS) alaisuudessa. NJS A joukkueessa pelaa kaudella 2015-2016, 1996,-97, -98 syntyneet pojat sekä

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

HoNsUn minipoikien tavoite, säännöt ja toimintasuunnitelma 4.8.2014

HoNsUn minipoikien tavoite, säännöt ja toimintasuunnitelma 4.8.2014 HoNsUn minipoikien tavoite, säännöt ja toimintasuunnitelma 4.8.2014 HoNsUn minipoikien tavoite, säännöt ja toimintasuunnitelma Joukkueen tavoite HoNsUn minipoikien tavoiteena on tehdä koripallosta mielekäs

Lisätiedot

Pelaajien yhteystiedot Seuran x joukkue x

Pelaajien yhteystiedot Seuran x joukkue x Pelaajien yhteystiedot Seuran x joukkue x Idea: Joukkueen pelaajien kaikki tiedot ylläpidetään yhdessä paikassa. Tiedosto sijaitsee esim. drop boxissa, johon pääsee käsiksi joukkueenjohtaja, taloudenhoita

Lisätiedot

FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas 20.6.2012

FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas 20.6.2012 FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas Fortum Tutor ohjelma Fortumin ja Suomen Palloliiton vuonna 2009 aloittama valtakunnallinen ohjelma Kohderyhmänä erityisesti alle

Lisätiedot

SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty

SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty SBS MASKU versio 1.2 Hyväksytty 6.8.2015 1 1. Seura 1.1. Seuran toiminta-ajatus SBS Masku on salibandyyn keskittynyt erikoisseura, jonka pääpaino on junioritoiminnassa. Seura pyrkii asettamaan vähintään

Lisätiedot

PELAAMISEN PERIAATTEET

PELAAMISEN PERIAATTEET PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme

Lisätiedot

TOIMENKUVAKARTTA Joukkueenjohtajat

TOIMENKUVAKARTTA Joukkueenjohtajat TOIMENKUVAKARTTA Joukkueenjohtajat Joukkueenjohtajan vastuut Joukkueenjohtajan vastuulla on huolehtia toimenkuvakartassa määriteltyjen tehtävien suorittamisesta vuosikellon tai seuran johdon erikseen määrittelemien

Lisätiedot

KAUSISUUNNITELMA 2012-2013

KAUSISUUNNITELMA 2012-2013 FCFJ T03-05 KAUSISUUNNITELMA 2012-2013 Yleiset Vastuuvalmentaja: Kriba Karlsson Joukkuejohtaja: Tiina Rahkonen Valmentajia: Tom Nyman Krisse Tanila-Pellikka (Janne, Petteri, Jouko, Pale) Rahastonhoitaja:

Lisätiedot

PATAJUNNULIIGAN AAPINEN

PATAJUNNULIIGAN AAPINEN PATAJUNNULIIGAN AAPINEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Patajunnupolku 2. Patajunnuliiga 3. Harjoittelu 4. Harjoitustapahtuma 5. Turnaukset 6. Turnausohjeistus 7. Ryhmien jako 8. Yhteiset pelisäännöt 9. Vanhempien

Lisätiedot

D VALMENTAJAKURSSI PROSESSINOMAISESTI

D VALMENTAJAKURSSI PROSESSINOMAISESTI Ohjelma D VALMENTAJAKURSSI PROSESSINOMAISESTI Sisältö: D-valmentajakurssilla perehdytään lapsen ja nuoren kokonaisvaltaiseen valmentamisen ja yksilöllisen valmennusfilosofian perusasioihin. Kurssin kuusi

Lisätiedot

Matkalla valmentajat vastaavat peli- sekä joukkuetapahtumista (palaverit tms).

Matkalla valmentajat vastaavat peli- sekä joukkuetapahtumista (palaverit tms). EPS P05 AKATEMIA / REVAL CUP 2016 16.-18.12. Tervetuloa Reval Cup turnausmatkalle! EPS P05 Akatemia pelaa turnauksessa kahdella joukkueella A1 sekä A2. Vastassa on sekä suomalaisia että virolaisia joukkueita

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

Toni Korkeakunnas. Gnistan, FC Hämeenlinna, Gnistan, FC Viikingit, Suomi U19, MYPA ja FC Lahti. copyright Toni Korkeakunnas

Toni Korkeakunnas. Gnistan, FC Hämeenlinna, Gnistan, FC Viikingit, Suomi U19, MYPA ja FC Lahti. copyright Toni Korkeakunnas Toni Korkeakunnas Yo-merkonomi, kasvatustieteen maisteri ja UEFA pro - valmentaja Luokanopettaja 1996-2002 SPL Uusimaan Valmennuspäällikkö 2004-2010 Valmentajana (14.v.) 1999-2004 ja 2007- Gnistan, FC

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

FC Honka 07 Musta. Vanhempainkokous

FC Honka 07 Musta. Vanhempainkokous Vanhempainkokous 5.11.2016 Agenda Avaus Puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjantarkastajien valinta Agendan hyväksyminen Valmentajien vahvistaminen kaudelle 2016-2017 Toimihenkilöiden valinta kaudelle

Lisätiedot

FC Reipas P04 vanhempainilta

FC Reipas P04 vanhempainilta FC Reipas P04 vanhempainilta 30.1.2015 JYRI HEINONEN, KATI LUOKKALA, JARI MAUKONEN JA MARKO MÄLKIÄ Esityslista Toimihenkilömuutokset Talousarvio Turnaukset ja piirisarja 2015 Palautetta Jari Litmanen Talvisoccerista

Lisätiedot