LIITON SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIITON SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1"

Transkriptio

1 1 (5) LIITON SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Toiminnan tarkoitus 2 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto, nimi on Munuais- ja maksaliitto ry, Njur- och leverförbundet rf ja sen kotipaikka on Helsinki. Liiton epävirallisena englanninkielisenä nimenä on The Finnish Kidney and Liver Association. Liitto on jäsenyhdistystensä keskusjärjestö. Yhdessä ne toimivat kansanterveys- ja potilas- sekä asiakasjärjestöinä eri-ikäisten pitkäaikaisia ja vaikeita munuais- tai maksasairauksia sairastavien tai muiden sairauksien vuoksi elinsiirron saaneiden ja heidän omaistensa oikeuksien ajajina ja edunvalvojina. Liitto pyrkii ennaltaehkäisemään näitä sairauksia, varmistamaan niihin sairastuneille asiantuntevan hoidon ja vähentämään niiden aiheuttamia haittoja. Liitto työskentelee yhteistoiminnassa viranomaisten samoin kuin sellaisten koti- ja ulkomaisten järjestöjen kanssa, joiden toiminta koituu kansanterveyden hyväksi ja kansalaisten elämänlaadun parantamiseksi. Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto 3 1. Edistää munuais- ja maksasairauksien ennaltaehkäisyä harjoittamalla valistus-, tiedotus- ja neuvontatoimintaa 2. Vaikuttaa munuais- tai maksasairauksia sairastavien hoidon, kuntoutuksen, sosiaaliturvan ja elämänlaadun kehittämiseen tekemällä esityksiä ja aloitteita 3. Edistää elinluovutus- ja elinsiirtotoimintaa harjoittamalla valistus- ja tiedotustoimintaa 4. Ylläpitää Suomen Munuaistautirekisteriä ja muita liiton toimialaan kuuluvia tautirekisterejä 5. Tukee ja ohjaa jäsenyhdistystensä toimintaa 6. Järjestää hoito-, kuntoutus-, neuvonta- ja koulutuspalveluja 7. Edistää liikuntatoimintaa, ensisijaisesti Elinsiirtoväen Liikuntaliiton jäsenenä 8. Tiedottaa ja julkaisee jäsenlehteä. 9. Tukee muilla vastaavilla tavoilla toiminta-ajatuksen toteuttamista. Toimintansa tukemiseksi liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää ja irtainta omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja, myydä toimialaansa liittyvää terveyskasvatus- ja kuntoutusmateriaalia sekä kuntoutus- ja hoitopalveluja, järjestää rahankeräyksiä, arpajaisia, myyjäisiä sekä juhla- ja muita yleisötilaisuuksia sekä harjoittaa majoitus- ja ravitsemusliikettä sekä kioskikauppaa. Jäsenet 4 Liiton jäseniä ovat varsinaiset jäsenet, kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet sekä kannattajajäsenet.

2 2 Varsinaiset jäsenet 5 Muut jäsenet 6 Jäsenmaksut 7 Liiton päätäntävaltaa käyttävät liiton kokouksissa edustettuina olevat varsinaiset jäsenet siten kuin näissä säännöissä määrätään. Kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenillä sekä kannattajajäsenillä on liiton kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänivaltaa. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät. Liiton varsinaisina jäseninä voivat olla ainoastaan sellaiset liiton jäsenyhdistyksinä toimivat, rekisteröidyt yhdistykset, jotka täyttävät jäljempänä tässä pykälässä säädetyt edellytykset ja jotka hallitus jäseniksi hyväksyy. Varsinaisista jäsenistä käytetään näissä säännöissä nimitystä jäsenyhdistys. Jäsenyhdistyksen tulee olla perustettu niiden päämäärien toteuttamiseksi, jotka liiton sääntöjen 2 :ssä määrätään ja niiden nimen ja sääntöjen tulee olla liittohallituksen hyväksymät. Jäsenyhdistys, joka ei enää täytä edellytyksiä, joita näiden sääntöjen mukaan liiton varsinaiselta jäseneltä vaaditaan, tai joka on lyönyt laimin jäsenmaksunsa maksamisen, voidaan erottaa liiton jäsenyydestä. Erottamisesta päättää hallitus. Liiton kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voi hallitus kutsua sellaisia ansioituneita henkilöitä, joille liitto haluaa osoittaa erityistä arvonantoa. Liiton kannattajajäseneksi hallitus voi hyväksyä sellaisen yksityisen henkilön, oikeuskelpoisen yhteisön tai yrityksen, joka sitoutuu tukemaan liittoa taloudellisesti liiton sääntöjen 7 :n 3. momentin mukaisesti. Jäsenyhdistys on velvollinen suorittamaan kunkin varsinaisen jäsenensä, kannattajaja kunniajäsenensä osalta liitolle jäsenmaksun, jonka suuruuden liiton vuosikokous määrää kalenterivuodeksi kerrallaan. Liiton kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät maksa jäsenmaksua. Kannattajajäsenten jäsenmaksun suuruuden määrää liiton vuosikokous. Kannattajajäsenten jäsenmaksu voi olla erisuuruinen yksityisille henkilöille, yhteisöille tai yrityksille. Toimielimet 8 Liiton toimielimiä ovat liiton vuosikokous ja hallitus. Liiton kokoukset 9 Liiton kokouksia ovat vuosikokous sekä tarpeen vaatiessa pidettävät ylimääräiset kokoukset. Liiton kokouksissa ovat äänioikeutettuja liiton varsinaiset jäsenet siten, että kullakin jäsenyhdistyksellä on yksi ääni jäsenmääränsä kutakin alkavaa 50-lukua kohti.

3 3 Vuosikokous 10 Jäsenyhdistyksen jäsenmäärään lasketaan ne yhdistyksen varsinaiset jäsenet, joista liitolle on suoritettu jäsenmaksu ennen edellisen kalenterivuoden päättymistä. Liiton kokouksen alkaessa valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja tarvittaessa varapuheenjohtaja sekä sihteeri ja vähintään kaksi pöytäkirjantarkastajaa sekä vähintään kaksi ääntenlaskijaa. Jäsenyhdistyksen äänivaltaa liiton kokouksessa käyttävät sen valtuuttamat edustajat, joita jäsenyhdistyksellä on oikeus lähettää liiton kokoukseen niin monta kuin sillä on ääniä. Jäsenyhdistys jakaa kokonaisäänimääränsä valtakirjalla virallisille edustajilleen kokonaislukuina. Äänestettäessä ratkaistaan asiat yksinkertaisella äänten enemmistöllä, mikäli näissä säännöissä ei ole toisin määrätty. Äänten mennessä tasan, ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa. Kutsu liiton kokoukseen on toimitettava kullekin jäsenyhdistykselle, kunniapuheenjohtajalle ja kunniajäsenille sekä kannattajajäsenille saajien ilmoittamaan osoitteeseen kirjeellä tai sähköpostitse, joka on lähetettävä vähintään kolme viikkoa ennen kokousta. Vuosikokous pidetään vuosittain toukokuun loppuun mennessä ja siinä käsitellään seuraavat asiat: 1. Hyväksytään hallituksen laatima toimintakertomus ja tilinpäätös sekä käsitellään tilintarkastuskertomus ja tilintarkastajien lausunto. 2. Vahvistetaan tilinpäätös ja toimintakertomus sekä myönnetään vastuuvapaus tilivelvollisille tai päätetään muusta mahdollisesta toimenpiteestä. 3. Valitaan joka toinen vuosi seuraavaksi kahden vuoden toimikaudeksi hallituksen puheenjohtaja (= liiton puheenjohtaja) sekä ensimmäinen ja toinen varapuheenjohtaja, joista kukin on hallituksen jäsen. 4. Valitaan seuraavaksi kahden vuoden toimikaudeksi hallituksen muut varsinaiset jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet erovuoroisten tilalle. 5. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa, joista kummastakin ainakin toisen tulee olla KHT-tilintarkastaja. 6. Päätetään jäsenyhdistysten sekä kannattajajäsenten jäsenmaksujen suuruus seuraavaksi kalenterivuodeksi. 7. Päätetään hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkiot ja muut mahdolliset korvaukset. 8. Päätetään seuraavan kalenterivuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. 9. Käsitellään seuraavan viiden vuoden toiminnan tavoitteet ja painopisteet (PTS). 10. Käsitellään hallituksen antamat lausunnot niistä asioista, jotka se esittää vuosikokouksen käsiteltäviksi tai jotka jokin jäsenyhdistys on viimeistään kaksi kuukautta ennen vuosikokousta esittänyt kirjallisesti hallitukselle vuosikokouksessa käsiteltäviksi. Ylimääräinen liiton kokous 11 Ylimääräinen liiton kokous pidetään, milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi, kokous niin päättää tai milloin vähintään viisi jäsenyhdistystä tai yksi kymmenesosa äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti pyytää hallitukselta ilmoitetun asian käsittelemistä varten.

4 4 Hallitus 12 Liiton asioita hoitaa ja sen toiminnasta vastaa hallitus, johon vuosikokous valitsee kahden vuoden toimikaudeksi puheenjohtajan, ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan sekä vähintään neljä ja enintään 10 muuta varsinaista jäsentä, sekä jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen. Hallituksen muista varsinaisista jäsenistä ja varajäsenistä on erovuorossa vuosittain puolet ja ensimmäisellä kerralla arpa ratkaisee erovuoron. Hallituksen jäsenen toimikausi on enintään kolme perättäistä toimikautta samassa tehtävässä. Toimikausi alkaa välittömästi vuosikokouksen jälkeen ja päättyy vuosikokoukseen. Hallitus kokoontuu tarpeen mukaan puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan ensimmäisen ja hänen estyneenä ollessaan toisen varapuheenjohtajan kutsusta. Hallitus on kutsuttava koolle, mikäli vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä puheenjohtajalta tai hänen estyneenä ollessaan ensimmäiseltä ja hänen estyneenä ollessaan toiselta varapuheenjohtajalta vaativat. Hallitus on päätösvaltainen, jos puheenjohtajana toimivan lisäksi vähintään puolet hallituksen jäsenistä on mukana kokouksessa. Äänestyksissä ratkaisee yksinkertainen äänten enemmistö. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa. Hallituksen kokoukset voidaan järjestää myös puhelin- tai sähköpostikokouksina. Hallitus voi asettaa asioita valmistelemaan keskuudestaan työvaliokunnan sekä nimetä asiantuntijat ja jaostojen ja työryhmien jäsenet. Hallituksen jäsen toimii jaoston tai toimikunnan yhdyshenkilönä. Liiton kieli 13 Liiton kielinä ovat suomi ja ruotsi kuitenkin siten, että pöytäkirja pidetään suomenkielellä. Liiton nimen kirjoittaminen 14 Tilien päättäminen 15 Sääntöjen muuttaminen 16 Liiton nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja yhdessä jomman kumman varapuheenjohtajan kanssa tai varapuheenjohtajat yhdessä tai joku edellä mainituista hallituksen määräämän toimihenkilön kanssa. Liiton tilit päätetään kalenterivuosittain. Tilien ja tilinpäätöksen niihin liittyvine asiakirjoineen on oltava valmiina tilintarkastajien tarkastettavaksi viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien on annettava tilintarkastuskertomus vähintään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Näiden sääntöjen muuttamiseen vaaditaan vähintään kolmen neljäsosan äänten enemmistö liiton kokouksessa annetuista äänistä. Liiton purkamiseen vaaditaan niin ikään vähintään kolme neljäsosaa liiton kokouksessa annetuista äänistä.

5 5 Liiton purkaminen 17 Jos liitto puretaan, on sen jäljelle jääneet varat purkamisesta päättäneen liiton kokouksen päätöksen mukaan luovutettava jollekin toiselle rekisteröidylle yhdistykselle tai säätiölle käytettäväksi munuais- ja maksasairauksien ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi Suomessa. Sen lisäksi, mitä näissä säännöissä on määrätty, noudatetaan mitä voimassa olevassa yhdistyslaissa säädetään. Hyväksytty liiton kevätkokouksessa Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa Sääntömuutos 1 :n muutos hyväksytty syyskokouksessa Hyväksytty 1 :n muutos Patentti- ja rekisterihallituksessa Ennakkotarkastus on suoritettu Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterissä Hyväksytty liiton kevätkokouksessa Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa

Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry:n säännöt

Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry:n säännöt Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen munuais- ja maksayhdistys KEMUSI ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä ja se toimii

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY. Y h d i s t y k s e n s ä ä n n ö t. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

ETELÄ-POHJANMAAN MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY. Y h d i s t y k s e n s ä ä n n ö t. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka ETELÄ-POHJANMAAN MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY. Y h d i s t y k s e n s ä ä n n ö t 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan Munuais- ja maksayhdistys ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa 12.6.2012 Patentti- ja Rekisterihallituksen ennakkotarkastuspäätös 14.01.2013 SUOMEN DIABETESLIITTO

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki. AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä.

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä. KAAKKOIS-SUOMEN EPILEPSIAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Epilepsiayhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki ja sen toimialueena

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening

Lisätiedot

Suomen luolaseuran säännöt

Suomen luolaseuran säännöt Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille. TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

JSA-Tekniset ry:n säännöt

JSA-Tekniset ry:n säännöt JSA-Tekniset ry:n säännöt Vuosikokouksen 23.03.2001 hyväksymät säännöt. Säännöt on merkitty yhdistysrekisteriin 06.09.2001 numerolla 138924. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on JSA-tekniset ry, josta

Lisätiedot

Lahela-Seuran säännöt

Lahela-Seuran säännöt Lahela-Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahela-Seura ry ja sen kotipaikka on Tuusula 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Yhdistyksen

Lisätiedot

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa

Lisätiedot

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen

Lisätiedot

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE OULUN SEUDUN MS-YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT (Rek.nro 159.657) Uudistettu 19.03.2009 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Oulun Seudun MS-yhdistys ry. Yhdistyksen kielinä

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 Valokuvataiteilijoiden liitto ry SÄÄNNÖT 2 SISÄLLYS 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 3 2 Tarkoitus

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta. TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT

TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen Pianoseura ry, ja sen kotipaikka on Tampere. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Kotkan Seudun muistiyhdistys ry.

Kotkan Seudun muistiyhdistys ry. Kotkan Seudun muistiyhdistys ry. Säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Kotkan Seudun muistiyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kotka ja toiminta-alueena Kotka lähiympäristöineen.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Stansvikin kyläyhdistys ry:n Stansvikin kyläyhdistys ry:n SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 14.12.2016, rekisterinumero 194.862 Yhdistyksen nimi ja kotikunta Stansvikin kyläyhdistys ry, kotikunta Helsinki Tarkoitus

Lisätiedot

ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA. 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue

ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA. 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Ensi- ja turvakotien liitto ry., ruotsiksi Förbundet för mödra

Lisätiedot

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry, ruotsiksi Vasa Läns Muskelhandikappförening rf. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sei Shin Ken Kai ry ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää itsepuolustus- ja kamppailu-urheilua

Lisätiedot

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT Kotipaikka Helsinki Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen

Lisätiedot

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Espoon Soutajat ry - Esbo Roddare rf, kotipaikka on Espoo ja viralliset kielet suomi ja ruotsi. Rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

Slovenia-seuran säännöt

Slovenia-seuran säännöt Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY 1 ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY S Ä Ä N N Ö T 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Seinäjoen

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989) Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen

Lisätiedot

Sirkuksen Tiedotuskeskus ry. SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

Sirkuksen Tiedotuskeskus ry. SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 Sirkuksen Tiedotuskeskus ry. SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Sirkuksen Tiedotuskeskus r.y., ruotsiksi Finlands Cirkus Informationscentret. Englanninkielisissä yhteyksissä käytetään epävirallista

Lisätiedot

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014 SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 10.7.2009 ja 14.10.2009 (1 ja 5 ) SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja toiminta-alue Yhdistyksen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT VARSINAIS-SUOMEN MUISTIYHDISTYS RY

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT VARSINAIS-SUOMEN MUISTIYHDISTYS RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT VARSINAIS-SUOMEN MUISTIYHDISTYS RY 1 SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Turun kaupunki ja sen

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6)

Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6) Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6) 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen nimi on Atopialiitto ry, ruotsiksi Atopiförbundet rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Kokous- ja pöytäkirjakieli

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki.

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Hyväksytty Lapin tutkimusseuran kokouksessa 18.6.2007 ja 18.12.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 4.8.2008. Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Lapin tutkimusseura ja kotipaikka

Lisätiedot

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9 Tampere 1997 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Hyväksytty vuosikokouksessa 15.3.1991 Oikeusministeriön

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kymenläänin Pystykorvakerho ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Kymenläänin Pystykorvakerho ry ja sen kotipaikka on Kouvola. KYMENLÄÄNIN PYSTYKORVAKERHO RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kymenläänin Pystykorvakerho ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Kymenläänin kennelpiiri ry:n, Suomen

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro-tukipiste, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen nimestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää epävirallista englanninkielistä

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka, perustamisaika, toiminta-alue ja kieli 1 Seuraksi kutsuttavan yhdistyksen nimi on Jyväskylän Kiri&Kirittäret Juniorit ry. Seuran

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Karjalan Sivistysseura ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Karjalan Sivistysseura ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. KARJALAN SIVISTYSSEURA ry:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Karjalan Sivistysseura ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005

AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005 AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Aurinkolahden Venekerho ry ja kotipaikka Helsinki. Yhdistyksen nimestä käytetään epävirallista lyhennettä AVK. 2

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan Autismi- ja Aspergeryhdistys ry, Autism- och Aspergerföreningen i Västra-Nyland rf SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

Länsi-Uudenmaan Autismi- ja Aspergeryhdistys ry, Autism- och Aspergerföreningen i Västra-Nyland rf SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Länsi-Uudenmaan Autismi- ja Aspergeryhdistys ry, Autism- och Aspergerföreningen i Västra-Nyland rf SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Länsi-Uudenmaan Autismi- ja Aspergeryhdistys

Lisätiedot

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen

Lisätiedot

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE. 1. hoidon ja kuntoutuksen edistäminen, 2. sairaudesta tiedottaminen,

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE. 1. hoidon ja kuntoutuksen edistäminen, 2. sairaudesta tiedottaminen, KYMMENEN VIRRAN MS-YHDISTYS ry. 1(6) SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Kymmenen virran MS-yhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu ja pöytä- ja rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli Yhdistyksen kieli on suomi. 3 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry, lyhennettynä KSSY. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja sen toiminta-alue

Lisätiedot

(hyväksytty vuosikokouksessa Porissa , voimassa alkaen PRH:n hyväksymänä)

(hyväksytty vuosikokouksessa Porissa , voimassa alkaen PRH:n hyväksymänä) AKOL:n säännöt (hyväksytty vuosikokouksessa Porissa 13.4.2014, voimassa 16.6.2014 alkaen PRH:n hyväksymänä) AIKUISOPETTAJIEN LIITTO AKOL RY. SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Liiton nimi on Aikuisopettajien

Lisätiedot

Monika-Naiset liitto ry Säännöt

Monika-Naiset liitto ry Säännöt Monika-Naiset liitto ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Monika-Naiset liitto ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on koko maa. Yhdistyksen englanninkielinen nimi

Lisätiedot