Pääesikunta Lausunto 1 (6) Logistiikkaosasto HELSINKI AM /00.00/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääesikunta Lausunto 1 (6) Logistiikkaosasto HELSINKI AM /00.00/2015"

Transkriptio

1 Pääesikunta Lausunto 1 (6) HELSINKI /00.00/2015 Eduskunta Maa- ja metsätalousvaliokunta MmV:n pyyntö HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE METSÄHALLITUKSEN UUDELLEENORGANISOINTIA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta on pyytänyt Puolustusvoimilta kirjallista lausuntoa Hallituksen esityksestä eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi. 1. Yleistä Puolustusvoimien ja Metsähallituksen välillä on kaksi puitesopimusta (Metsähallituksen ja Pääesikunnan yhteistoiminnan puitesopimus, ja Metsähallituksen alueiden tilapäinen käyttö Puolustusvoimien koulutukseen, ) ja useita vuokrasopimuksia. Metsähallituksen puolesta sopimukset on allekirjoittanut Metsähallituksen pääjohtaja tai hänen sijaisensa. Pääesikunta neuvottelee parhaillaan Metsähallituksen kanssa yhteistoiminnan puitesopimuksen päivittämisestä. Puolustushallinnon omistuksessa ei ole puolustusvoimien toiminnassaan tarvitsemia alueita. Puolustusvoimien käytössä olevat alueet omistaa pääosiltaan Metsähallitus. Puolustusvoimien käytössä on tehtyjen sopimuksien perusteella tällä hetkellä hehtaaria Metsähallituksen hallinnassa olevia alueita, näistä noin hehtaaria on luontopalveluiden hallinnassa ja loppuja hallinnoi metsätalous. Puolustusvoimien käytössä olevia alueita käytetään puolustusvoimien lakisääteisien tehtävien hoitamiseen. Alueet ovat Puolustusvoimien toiminnan kannalta välttämättömiä. Puolustusvoimat maksoi vuokraa vuonna 2015 käytössä olevista alueista yhteensä noin 3,6 milj. euroa. Vuonna 2005 päivitettiin Metsähallitukselle maksettavan vuokran suuruus vastaamaan aikanaan tehtyä arviota puolustusvoimien toiminnan aiheuttamasta tuoton menetyksestä Metsähallituksella ja silloin päädyttiin vuokran suuruuteen 2,6 milj. euroa vuodessa. Pääesikunnan näkemyksen mukaan puolustusvoimien toiminnassa ja sen vaikutuksissa käytössä olevilla alueilla ei ole tapahtunut merkittävää muutosta sen Pääesikunta Puh Y-tunnus Faksi (09) PL HELSINKI

2 Pääesikunta Lausunto 2 (6) jälkeen, silloin käytössä olevilla alueilla. Vuoden 2005 jälkeen vuokran suurentumiseen ovat vaikuttaneet elinkustannusindeksi ja hankituista lisäalueista aiheutunut lisävuokra. Kummankin vaikutus vuokrien lisäykseen vuodesta 2005 vuoteen 2015 on suuruusluokaltaan noin puolet. Hankittavat lisäalueille ovat olleet pääasiassa nykyisten ampuma- ja harjoitusalueiden reuna-alueilla olevia alueita eli ns. suoja-alueita tai alueiden keskellä olevia alueita. Haasteellisiksi alueiksi uusia alueita hankittaessa on koettu sellaiset alueet, joissa on paljon rakennettuja kohteita (loma-asuntotontteja rakennuksineen). Rakennetuilta alueilla Metsähallitus ei saa metsätaloustuottoja, joten ainoa tuotto Metsähallitukselle on vuokratuotto. Metsähallitus hankkii puolustusvoimien tarpeisiin lisäalueita vuosittain erikseen sovittavan ohjelman mukaisesti. Yhteistoiminnan puitesopimuksen mukaan arvio investointien suuruudesta hankintakustannuksineen on noin 1,7 milj. euroa vuodessa. Vuoden 2010 aikana on sovittu, että Metsähallituksen aluejärjestelyitä koskeva investointikehys tarkistetaan kaksinkertaiseksi (3,4 milj. euroa) seuraavalle kehyskaudelle (vuosille ) ja saman menettelyn jatkamisesta myös seuraavalle kehyskaudelle (vuosille ) on alustavasti sovittu. Puolustusvoimien ja Metsähallitusta välinen yhteistyö on ollut nykyisellään hyvin toimivaa. Kaikista koko toimintaa koskevista asioista on sovittu Metsähallituksen kanssa, eikä ole ollut tarvetta sopia erikseen esimerkiksi Laatumaan tai metsätalouden tai luontopalveluiden kanssa. Aluetasolla yhteistyötä on ollut laajasti Metsähallituksen eri yksiköiden ja henkilöiden kanssa. Hyvän yhteistyön edellytykset tulee turvata jatkossakin. 2. Hallituksen esitykseksi eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi Nyt lausuttavana olevaan lakiehdotuksesta (Laki Metsähallituksesta, HE 132/2015 vp) on Pääesikunnan näkemyksen mukaan sisällytetty puolustusvoimien kannalta olennaiset kohdat tällä hetkellä voimassa olevasta laista (Laki Metsähallituksesta /1378). Lakiehdotuksen on sisällytetty muun muassa seuraavat kohdat: 2 :n (Metsähallituksen yleistehtävä) 2 momentin mukaan: Metsähallitus harjoittaa toimialallaan liiketoimintaa tässä laissa säädettyjen ja valtion talousarviossa täsmennettyjen yhteiskunnallisten velvoitteiden puitteissa ja hoitaa sille säädettyjä valtion maa- ja vesiomaisuuden hallintaan liittyviä julkisia hallintotehtäviä. 6 :n (Yleiset yhteiskunnalliset velvoitteet) 3 momentin mukaan:

3 Pääesikunta Lausunto 3 (6) Metsähallitus varautuu hoitamaan tehtäviään myös poikkeusoloissa noudattaen maa- ja metsätalousministeriön ja puolustuskiinteistöjen osalta puolustusministeriön määräyksiä. Metsähallitus noudattaa lisäksi puolustuskiinteistöjen ja niiden tilapalvelujen osalta puolustusministeriön turvallisuusmääräyksiä. 7 :n (Muut yhteiskunnalliset velvoitteet) mukaan: Metsähallituksen toiminnassa otetaan huomioon tutkimuksen, opetuksen, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen maankäytön tarpeet. 34 :n (Muut yhteiskunnalliset velvoitteet) 5 momentin mukaan: Metsähallituksen hallinnassa olevaa kiinteää omaisuutta, jonka käyttöoikeus on puolustusvoimilla tai Rajavartiolaitoksella, ei saa luovuttaa maa- ja metsätalousministeriön tai Metsähallituksen päätöksellä ilman puolustusministeriön tai sisäministeriön suostumusta, ellei valtioneuvosto yksittäistapauksessa toisin päätä. Edellä mainittujen lisäksi nyt lausuttavana olevaan lakiehdotuksesta (Laki Metsähallituksesta, HE 132/2015 vp) on sisällytetty monia sellaisia kirjauksia muun muassa julkisten hallintotehtävien hoidosta jotka Pääesikunnan näkemyksen mukaan voivat aiheuttaa Metsähallituksen hallinnoimien alueiden hallinnan eriytymistä. Tällaisia kirjauksia on muun muassa lakiehdotuksen 5, 10, 17, 18 ja 19 :ssä. Puolustusvoimien käytössä olevien alueiden osalta tällaista ei tule tapahtua. Nyt lausuttavana olevaan lakiehdotuksesta (Laki valtion metsätalousosakeyhtiöstä, HE 132/2015 vp) on Pääesikunnan näkemyksen mukaan sisällytetty sellaisia kirjauksia, jotka mahdollistanevat maa- ja vesiomaisuutta koskevaa käyttöomaisuutta luovutettaessa sekä Metsähallituksen ja valtion metsätalousosakeyhtiön välillä tehtäviin sopimuksiin sisällytettäväksi sellaiset kirjaukset ja sopimusehdot, että puolustusvoimien toimintaedellytykset ja niiden kehittäminen voi säilyä uudelleenorganisoinnin yhteydessä. Lakiehdotuksen on sisällytetty muun muassa seuraavat kohdat: 3 :n (Luovutuksen ehdot) 2 momentin mukaan: Maa- ja vesiomaisuutta koskevaa käyttöoikeutta luovutettaessa ja sen ehtoja tarkistettaessa on huolehdittava, että Metsähallituksesta annetun lain ( / ) 6 :ssä tarkoitettujen yleisten yhteiskunnallisten ja 7 :ssä tarkoitettujen muiden yhteiskunnallisten velvoitteiden toteuttaminen turvataan ja Metsähallituksen hyväksymiä luonnonvarojen käyttöä koskevia alueellisia suunnitelmia noudatetaan.

4 Pääesikunta Lausunto 4 (6) Hallituksen esityksen (HE 132/2015 vp) kohdassa YLEISPERUSTE- LUT alakohdassa 4.3 Vaikutukset viranomaisten toimintaan (sivu 25) on todettu muun muassa seuraavaa: Ehdotuksella ei ole vaikutuksia puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen toimintaedellytyksiin tai niiden kehittämiseen puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen käytössä olevilla alueilla tai niiden käyttöön hankittavilla alueilla. 3. Kannanottoja Puolustusvoimille on tärkeää, että puolustusvoimien pysyvässä käytössä olevilla alueilla puolustusvoimien käyttö on ensisijaista muihin käyttötarpeisiin verrattuna. Lisäksi nämä muut käyttötarpeet eivät saa aiheuttaa puolustusvoimien toimintaan uusia rajoituksia eivätkä korvausvelvollisuuksia. Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevat säädökset eivät saa estää ensimmäisen kohdan (Yleistä) toisessa kappaleessa esitetyissä sopimuksissa (yhteistoiminnan puitesopimus ja alueiden tilapäinen käyttö) sovittujen asioiden toteutumista tai aiheuttaa uudenlaisia kustannuksia puolustusvoimille. Puolustusvoimien kannalta on tärkeää, että yhteistoiminnan puitesopimus koskee jatkossakin kaikkia Metsähallituksen hallinnassa olevia alueita uusien säädöksien tullessa voimaan. Lisäksi on tärkeää, että puolustusvoimien käyttömahdollisuudet muillakin Metsähallituksen hallinnassa olevilla alueilla säilyvät vähintään sellaisena, kuin niistä on sovittu tehdyssä sopimuksessa. Puolustusvoimien toiminnan kannalta on erittäin tärkeää, että nyt valmistellut muutokset eivät vaikuta heikentävästi erittäin hyvin toimiviin käytäntöihin ja yhteistyöhön, eivätkä puolustusvoimien käytössä olevien tai käyttöön suunniteltujen alueiden käytettävyyteen. Edellytykset sille, että jatkossakin kaikkien puolustusvoimien käytössä olevien alueiden osalta voidaan asioista sopia Metsähallituksen (Metsähallitus liikelaitoksen) kanssa, tulee säilyä. Jotta tällainen olisi mahdollista, tulee Pääesikunnan näkemyksen mukaan Metsähallitus liikelaitoksella vastuulla olla maa- ja vesiomaisuuteen liittyvät omistajahallinnan tehtävät kaikkien Metsähallituksen hallinnoimien alueiden osalta. Lakiehdotukseen Metsähallituksesta sisältyy velvoittaa, että Metsähallituksen toiminnassa otetaan huomioon puolustusvoimien maankäytön tarpeet (7 ). Vastaava velvoite tulisi sisällyttää myös lakiin valtion metsätalousosakeyhtiölle. Yhteiskunnallisten velvoitteiden hoitamiseen liittyy paljon myös aluetasolla tehtävään yhteistyötä. Tämä aluetasolla tehtävä yhteistyö tulee olla jatkossakin mahdollista hoitaa siten, että Metsähallitus on puolustusvoimiin nähden yksi yhtenäinen toimija. Puolustusvoimien toimintaedellytyksien turvaamisen ja kehittämisen kannalta olisi tärkeää, että Metsähallituksen aluejärjestelyitä koskeva

5 Pääesikunta Lausunto 5 (6) investointikehys puolustusvoimien tarpeisiin säilytetään nykyisellä tasolla (3,4 milj. euroa vuodessa) toistaiseksi ja, että sitä olisi mahdollista käyttää vuosittain joustavasti. Tämä on tärkeää muun muassa siksi, että aluehankintojen osalta tulee olla mahdollista tarvittaessa nopeastikin reagoida myytäväksi tulleiden alueiden hankkimiseen. Maa- ja vesiomaisuuden käyttöoikeutta luovutettaessa valtion metsätalousosakeyhtiölle tulee puolustushallinnolla olla mahdollisuus vaikuttaa luovutusehtoihin niiden alueiden osalta jotka ovat puolustusvoimien pysyvässä käytössä. Myös tehtäessä sellaisia sopimuksia Metsähallituksen ja valtion metsätalousosakeyhtiön välillä, jotka kohdistuvat tai joilla on vaikutuksia puolustusvoimien pysyvässä käytössä olevien alueiden käytettävyyteen puolustusvoimien toimintaan, tulee puolustushallinnolla olla mahdollisuus vaikuttaa sopimuksen ehtoihin. Puolustusvoimien käytössä olevilla alueilla tulee nyt lausuttavana olevan uudistuksen jatkovalmistelussa (luovutuskirja ja sopimukset) ottaa huomioon lisäksi ainakin seuraavat asiat: Metsätaloutta hoidettaessa tulee puolustusvoimien toimintaedellytyksien säilyminen turvata. Maanomistajan puhevaltaa käyttäessään tulle pyytää ja ottaa huomioon puolustusvoimien kannanotot. Henkilöstön ml. urakoitsijoiden henkilöstö tulee noudattavat sotilasalueilla työskennellessään ja liikkuessaan puolustusvoimien antamia ohjeita ja määräyksiä. Puolustusvoimien oikeus rajoittaa liikkumista tulee säilyä. Puolustusvoimien toiminnasta aiheutuvat melu-, tärinä-, kulkurajoitus- yms. vaikutukset tulee huomioida. Hallituksen esityksen (HE 132/2015 vp) kohdassa YKSITYISKOH- TAISEP PERUSTELU sivulla 45 ja 48 on viitattu 3 :n 2 momenttiin, mutta tässä tarkoitettaneen 2 :n 2 momenttia. Pääesikunnan päällikön sij Kenraalimajuri Eero Pyötsiä Apulaisosastopäällikkö Eversti Topi Paloharju Tämä asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu.

6 Pääesikunta Lausunto 6 (6) LIITTEET JAKELU TIEDOKSI PE OIKOS Puolustusministeriö

Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö

Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö HE 9/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 lisätalousarvioksi, kuuleminen eduskunnan valtiovarainvaliokunnan maatalousjaostossa 24.2.2016 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Metsähallituksen uudelleenorganisointi

Metsähallituksen uudelleenorganisointi Metsähallituksen uudelleenorganisointi Keskustelutilaisuus Metsähallitusta koskevasta lainsäädäntöuudistuksesta. Eduskunnan kansalaisinfo 8.10.2015 Vilppu Talvitie, MMM Metsähallitus Metsähallitus hallinnoi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista

Lisätiedot

LAUSUNTO. Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi Eki Karlsson

LAUSUNTO. Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi Eki Karlsson kirjaamo@mmm.fi Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite: MMM004:00/2014 Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi Suomen Latu on tutustunut

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Kokkonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Kokkonen METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA TOIMINTATAVOITTEET SE- KÄ TULOS- JA TULOUTUSTAVOITE VUODELLE 2017 Metsähallituksen liiketoiminnan tehtävä Metsähallituksesta annetun lain (234/2016) mukaan Metsähallitus

Lisätiedot

Sopimustoimitsija Sari Jokinen Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Sopimustoimitsija Sari Jokinen Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n lausunto HE 132/2015 vp Hallituksen esityksestä eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi Sopimustoimitsija Sari Jokinen 16.02.2016 Yleistä JHL ei kannata Metsähallituksen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA MUUT TOIMINTATAVOITTEET SEKÄ TULOS- JA TULOUTUSTAVOITE AJANJAKSOLLE 1.1. 31.3.2016 Metsähallituksesta annetun lain (1378/2004) mukaan Metsähallituksen tehtävänä

Lisätiedot

ASIA: Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisoimiseksi

ASIA: Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisoimiseksi Eduskunnan ympäristövaliokunnalle 11.2.2016 ASIA: Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisoimiseksi Suomen Ladun lausunto hallituksen esityksestä Metsähallituksen uudelleenorganisoimiseksi

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan korottaa 9,7 milj. eurolla, johon sisältyy liikelaitoksen sisäisinä siirtoina 15,1 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi (HE 132/2015 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi (HE 132/2015 vp) Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori ankumpu@utu.fi 11.2.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi (HE 132/2015

Lisätiedot

mmm.fi / /2017

mmm.fi / /2017 PÄÄTÖS 1(5) mmm.fi Metsähallitus METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA TOIMINTATAVOITTEET SE KÄ TULOS- JA TULOUTUSTAVOITE VUODELLE 2017 Metsähallituksen liiketoiminnan tehtävä Metsähallituksesta

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus

Talousarvioesitys Metsähallitus Talousarvio 63. Metsähallitus 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 1,6 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 0,9 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta

Lisätiedot

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. ylijohtaja Juha Ojala Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. ylijohtaja Juha Ojala Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen ylijohtaja Juha Ojala Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallitus pähkinänkuoressa: Metsähallitus toimii tällä hetkellä valtion

Lisätiedot

1 (3) 12.2.2016. Eduskunta Maa- ja metsätalousvaliokunta 00102 EDUSKUNTA MmV@eduskunta.fi

1 (3) 12.2.2016. Eduskunta Maa- ja metsätalousvaliokunta 00102 EDUSKUNTA MmV@eduskunta.fi 1 (3) 12.2.2016 Eduskunta Maa- ja metsätalousvaliokunta 00102 EDUSKUNTA MmV@eduskunta.fi ry:n lausunto HE 132/2015 vp Hallituksen esityksestä eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi

Lisätiedot

HE 105/2012 vp. Esitys tulisi käsitellä yhdessä valtion vuoden 2013 talousarvion kanssa. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013.

HE 105/2012 vp. Esitys tulisi käsitellä yhdessä valtion vuoden 2013 talousarvion kanssa. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013. HE 105/2012 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan korotettavaksi riistanhoitomaksua

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 1.2.2016 Ville Schildt METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA MUUT TOIMINTATA- VOITTEET SEKÄ TULOSTAVOITE AJANJAKSOLLE 1.1. 31.3.2016

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus

Talousarvioesitys Metsähallitus 64. Metsähallitus Metsähallituksen liiketoiminnalle asetetaan seuraavat tavoitteet ja tehdään muita metsähallituslain (234/) edellyttämiä päätöksiä seuraavasti: 1. Liiketoiminnan keskeiset palvelutavoitteet

Lisätiedot

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista annetun lain

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus Metsähallitusta koskevasta lainsäädäntöuudistuksesta Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, MMM

Kuulemistilaisuus Metsähallitusta koskevasta lainsäädäntöuudistuksesta Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, MMM Kuulemistilaisuus Metsähallitusta koskevasta lainsäädäntöuudistuksesta 19.10.2015 Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, MMM Metsähallitus Metsähallitus hallinnoi ja hoitaa valtion omistamaa maa- ja vesiomaisuutta

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 10.6.2016 Ville Schildt METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA MUUT TOIMINTATA- VOITTEET SEKÄ TULOSTAVOITE AJANJAKSOLLE 15.4.2016

Lisätiedot

Metsähallituksen toiminnan vaateet uudelle laille

Metsähallituksen toiminnan vaateet uudelle laille Metsähallituksen toiminnan vaateet uudelle laille Hallitusohjelman mukaan Metsähallituksen lainsäädäntö uudistetaan vastaamaan EU:n vaatimuksia ja selkeytetään sen johtamisjärjestelmä. Molempien ehtojen

Lisätiedot

Ajankohtaista Metsähallituksesta

Ajankohtaista Metsähallituksesta Ajankohtaista Metsähallituksesta 4.4.2017 Pääjohtaja Pentti Hyttinen Perusasiat ennallaan Metsähallituksen hallinnassa on kolmasosa Suomen maa- ja vesipinta-alasta. Metsähallitus hoitaa, käyttää ja kehittää

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu?

Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Vesien- ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten lainsäädäntö muuttuu? Hallitussihteeri Sara Viljanen Vaikuta vesiin päivät 2017 5.9.2017, Turku ALUEHALLINTOUUDISTUS VESIEN- JA MERENHOIDOSSA / LAINSÄÄDÄNTÖ

Lisätiedot

Metsähallitus jatkuvassa muutoksessa. Lapin 55. Metsätalouspäivät Jussi Kumpula

Metsähallitus jatkuvassa muutoksessa. Lapin 55. Metsätalouspäivät Jussi Kumpula Metsähallitus jatkuvassa muutoksessa Lapin 55. Metsätalouspäivät 7.2.2013 Jussi Kumpula Ja niin pitääkin olla, sopivassa tahdissa! 2 Siten Metsähallitus pysyy ja paranee! 3 Valtion liikelaitos Metsähallitus

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan alentaa 0,5 milj. eurolla.

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan alentaa 0,5 milj. eurolla. Talousarvio 63. Metsähallitus 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan alentaa 0,5 milj. eurolla. 2. Liiketoiminnan keskeiset palvelutavoitteet ja muut toimintatavoitteet Metsähallitus

Lisätiedot

Lainsäädännöt uudistuvat, Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus. Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM/LVO/MBY 26.3.2014

Lainsäädännöt uudistuvat, Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus. Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM/LVO/MBY 26.3.2014 Lainsäädännöt uudistuvat, Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM/LVO/MBY 26.3.2014 1 Metsälainsäädännön kokonaisuudistus Metsälain uudistus voimaan 1.1.2014 Metsänhoitoyhdistyslaki

Lisätiedot

Metsähallitusta koskeva lainsäädäntöuudistus Maaseutuoikeuden seuran kevätseminaari 27.4.2016 hallitusneuvos Vilppu Talvitie, MMM

Metsähallitusta koskeva lainsäädäntöuudistus Maaseutuoikeuden seuran kevätseminaari 27.4.2016 hallitusneuvos Vilppu Talvitie, MMM Metsähallitusta koskeva lainsäädäntöuudistus Maaseutuoikeuden seuran kevätseminaari 27.4.2016 hallitusneuvos Vilppu Talvitie, MMM Metsähallitus Metsähallitus hallinnoi ja hoitaa valtion omistamaa maa-

Lisätiedot

HE kansallisen turvallisuuden huomioon ottamista alueiden käytössä ja kiinteistönomistuksissa koskevaksi lainsäädännöksi (HE 253/2018 vp.

HE kansallisen turvallisuuden huomioon ottamista alueiden käytössä ja kiinteistönomistuksissa koskevaksi lainsäädännöksi (HE 253/2018 vp. HE kansallisen turvallisuuden huomioon ottamista alueiden käytössä ja kiinteistönomistuksissa koskevaksi lainsäädännöksi (HE 253/2018 vp.) Ympäristövaliokunta 29.1.2019 Hallitussihteeri Perttu Wasenius

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 2,2 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 2,5 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta julkisen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

PELASTUSLAITOKSEN RISKIANALYYSI SOTILAALLISEN VOIMANKÄYTÖN TILANTEESTA

PELASTUSLAITOKSEN RISKIANALYYSI SOTILAALLISEN VOIMANKÄYTÖN TILANTEESTA PELASTUSLAITOKSEN RISKIANALYYSI SOTILAALLISEN VOIMANKÄYTÖN TILANTEESTA Loppuraportti (tiivistelmä), Pelastustoimen uudistushanke / poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastuslaitoksen riskianalyysi

Lisätiedot

Kokemuksia sähköisestä kiinteistökaupasta Metsähallituksessa

Kokemuksia sähköisestä kiinteistökaupasta Metsähallituksessa Kokemuksia sähköisestä kiinteistökaupasta Metsähallituksessa Kiinteistöasioiden digipäivä 12.10.2016 Esko Maukonen Metsähallitus edelläkävijä vihreillä markkinoilla Metsähallituksen hallinnassa on 1/3

Lisätiedot

Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa

Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa 1994 vp - HE 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä ja kauppahintatilastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA TOIMINTATAVOITTEET SEKÄ TULOS- JA TULOUTUSTAVOITE VUODELLE 2019

METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA TOIMINTATAVOITTEET SEKÄ TULOS- JA TULOUTUSTAVOITE VUODELLE 2019 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ LUONNOS 25.1.2019 Liite 2 METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA TOIMINTATAVOITTEET SEKÄ TULOS- JA TULOUTUSTAVOITE VUODELLE 2019 Metsähallituksen liiketoiminnan tehtävä

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 18/2017 Puolustusvoimien materiaalihankkeiden suunnittelu ja ohjaus 110/54/2016

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 18/2017 Puolustusvoimien materiaalihankkeiden suunnittelu ja ohjaus 110/54/2016 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 18/2017 Puolustusvoimien materiaalihankkeiden suunnittelu ja ohjaus 110/54/2016 Puolustusministeriö, 12.9.2017. Puolustusvoimat, 14.9.2017. Pääesikunta Lausunto

Lisätiedot

Kilpailuneutraliteetin vaatimukset? Valtion metsätalouden erityistehtävät Suomessa. MMT Kii Korhonen

Kilpailuneutraliteetin vaatimukset? Valtion metsätalouden erityistehtävät Suomessa. MMT Kii Korhonen Kilpailuneutraliteetin vaatimukset? Valtion metsätalouden erityistehtävät Suomessa MMT Kii Korhonen Kokonaishyötyä valtion mailta monikäyttömetsätaloudella Metsähallituksen metsätalous hoitaa valtion monikäyttömetsiä

Lisätiedot

Eduskunta Ympäristövaliokunta Lausuntopyyntö HE 132/2015 VP (Laki metsähallituksesta)

Eduskunta Ympäristövaliokunta Lausuntopyyntö HE 132/2015 VP (Laki metsähallituksesta) Eduskunta Ympäristövaliokunta 11.2.3016 Lausuntopyyntö HE 132/2015 VP (Laki metsähallituksesta) 1 Yleistä Lakiesityksessä ei ole esitetty toiminnallisia perusteita uudistamiselle, siltä osin tarpeeton

Lisätiedot

HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä

HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä HE 151/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 7 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä

Lisätiedot

Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta

Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta 7.4.2017 Hanna Nordström lainsäädäntöjohtaja hallintopoliittinen osasto, lainvalmistelu- ja oikeusyksikkö Hallituksen esitykset HE 94/2016

Lisätiedot

Metsähallituksen uusi toimintamalli

Metsähallituksen uusi toimintamalli Metsähallituksen uusi toimintamalli 17.2.2011 Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Liikelaitos METSÄHALLITUS -KONSERNI nykyisellään PÄÄJOHTAJA Metsähallituksen yhteiset konserniyksiköt

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011. 634/2011 Laki. julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011. 634/2011 Laki. julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011 634/2011 Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Metsähallituksen lakiuudistuksen seminaari Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas

Metsähallituksen lakiuudistuksen seminaari Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas Metsähallituksen lakiuudistuksen seminaari 30.8.2011 Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas Valtion liikelaitos Metsähallitus 1/3 Suomea (12,5 milj. ha) Talousmetsien metsämaata 3,6 milj. ha Kitu- ja joutomaata

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylimetsänhoitaja Matti Heikurainen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylimetsänhoitaja Matti Heikurainen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylimetsänhoitaja 9.6.2016 Matti Heikurainen METSÄHALLITUKSEN TILIKAUDEN 1.1.2016-14.4.2016 TILINPÄÄTÖKSEN VAH- VISTAMINEN JA LIIKELAITOKSEN VOITON TULOUTUKSESTA

Lisätiedot

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp - EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton lausunto Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevasta lainsäädännöstä

Suomen luonnonsuojeluliiton lausunto Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevasta lainsäädännöstä Viitaten lausuntopyyntöönne Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevasta lainsäädännöstä Dnr MMM004:00/2014 Suomen luonnonsuojeluliiton lausunto Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevasta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2010 vp. Hallituksen esitys valtion liikelaitoksia koskevaksi lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2010 vp. Hallituksen esitys valtion liikelaitoksia koskevaksi lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2010 vp Hallituksen esitys valtion liikelaitoksia koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä valtion liikelaitoksia koskevaksi lainsäädännöksi (HE

Lisätiedot

HE 14/2018 VP: MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALAA KOSKEVAT LAKIEHDOTUKSET. Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa 22.3.

HE 14/2018 VP: MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALAA KOSKEVAT LAKIEHDOTUKSET. Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa 22.3. HE 14/2018 VP: MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALAA KOSKEVAT LAKIEHDOTUKSET Kuuleminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa 22.3.2018 Hallitusneuvos Tanja Viljanen Maa- ja metsätalousministeriö 1 KESKEISET

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

Valtion maat ja vedet Suomen biotaloudessa - tiivistetty versio - pdf

Valtion maat ja vedet Suomen biotaloudessa - tiivistetty versio - pdf Valtion maat ja vedet Suomen biotaloudessa - tiivistetty versio - pdf Pääjohtaja Pentti Hyttinen 11.10.2016 Valtion maat ja vedet 9 121 000 hehtaaria maa-alueita. 3 417 000 hehtaaria vesialueita. Valtion

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Hallitusneuvos Vilppu Talvitie PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Hallitusneuvos Vilppu Talvitie PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 4.2.2016 Hallitusneuvos Vilppu Talvitie PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Viite: asiantuntijakuuleminen 4.2.2016 ASIA: HALLITUKSEN ESITYS METSÄHALLITUKSEN UUDELLEENORGANISOINTIA KOSKEVAKSI

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 12.4.2016 Ville Schildt OMAISUUDEN JA METSÄTALOUSLIIKETOIMINNAN LUOVUTTAMINEN VALTION METSÄTALOUSOSAKEYHTIÖLLE SEKÄ OSAKEPÄÄOMAN KOROTTAMINEN

Lisätiedot

HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta

HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 220/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä, koskevien lakien muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 220/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä, koskevien lakien muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 220/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä, korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain sekä

Lisätiedot

1993 vp - HE 284 YLEISPERUSTELUT

1993 vp - HE 284 YLEISPERUSTELUT 1993 vp - HE 284 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräille omaisuudenhoitoyhtiöille myönnettävistä veronhuojennuksista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion

Lisätiedot

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JA JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1. Sopijapuolet 1.1 Järvenpään kaupunki 0126541-4 PL

Lisätiedot

Metsähallituksen uusi toimintamalli maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto

Metsähallituksen uusi toimintamalli maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Metsähallituksen uusi toimintamalli 30.8.2011 maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Liikelaitos METSÄHALLITUS -KONSERNI nykyisellään PÄÄJOHTAJA Metsähallituksen yhteiset konserniyksiköt ja Palvelukeskus

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp. Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp. Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta erityisesti terrorismin ja rajat ylittävän rikollisuuden torjumiseksi tehdyn neuvoston päätöksen täytäntöönpanoa

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Sopimusluonnos Liite 2 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Sopimusluonnos Liite 2 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Sopimusluonnos Liite 2 Neuvotteleva virkamies 7.4.2016 Ville Schildt Sen mukaisesti kuin eduskunta on lailla valtion metsätalousosakeyhtiöstä ( /2016, jäljempänä yhtiöittämislaki)

Lisätiedot

1) Suomen valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, (jäljempänä Senaatti ) PL 237, Helsinki

1) Suomen valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, (jäljempänä Senaatti ) PL 237, Helsinki VAIHTOKIRJA 1. OSAPUOLET 2. PÄÄTÖKSET 1) Suomen valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, 1503388-4 (jäljempänä Senaatti ) PL 237, 00531 Helsinki 2) Helsingin kaupunki, jota edustaa Kaupunkiympäristöt

Lisätiedot

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

63. (30.33) Metsähallitus

63. (30.33) Metsähallitus 1. Toimintaan liittyvät tasejärjestelyt 63. (30.33) Metsähallitus Metsähallituksen julkiset hallintotehtävät eriytetään taloudellisesti liiketoiminnasta 1.1.2005 alkaen valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut alkaen 25.01.2017 Sivu 1 / 1 290/2017 02.05.00 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Arja Puronen, puh. 046

Lisätiedot

Monikäyttönäkökulma Metsähallituksen organisaatiouudistukseen

Monikäyttönäkökulma Metsähallituksen organisaatiouudistukseen Monikäyttönäkökulma Metsähallituksen organisaatiouudistukseen MH:n organisaatiouudistus seminaari, Rovaniemi 30.8.2011 Tarja Pasma Toiminnanjohtaja Puh. 040 823 2443 Sähköp: lappi@sll.fi Esityksen sisältö

Lisätiedot

liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 72/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. Tieliikennelaissa määriteltäisiin

Lisätiedot

Länsi-Suomen Sotilasläänin Esikunta Lausunto 1 (5) HÄMEENLINNA M Päijät-Hämeen Liitto PL LAHTI

Länsi-Suomen Sotilasläänin Esikunta Lausunto 1 (5) HÄMEENLINNA M Päijät-Hämeen Liitto PL LAHTI Länsi-Suomen Sotilasläänin Esikunta Lausunto 1 (5) 1.10.2012 Päijät-Hämeen Liitto PL 50 15111 LAHTI Päijät-Hämeen liiton lausuntopyyntö 28.6.2012, LSSLE 10.7.2012, M122030 PLM päätös FI.PLM. 2012-3032

Lisätiedot

Asiakkaan näkökulma julkisesta puurakentamisesta

Asiakkaan näkökulma julkisesta puurakentamisesta 4.11.2014 Metla-talo 10 vuotta Nouseeko puurakentaminen siivilleen? Edelläkävijä vihreillä markkinoilla Asiakkaan näkökulma julkisesta puurakentamisesta Yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala Mikä Metsähallitus?

Lisätiedot

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion taiteilija-apurahoista annettua

Lisätiedot

VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 13/1997

VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 13/1997 VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 13/1997 17.12.1997 Valtion kirjanpitolautakunnan lausunto hakemukseen, jossa ympäristöministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnonsuojelualueista Metsähallitukselle

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS METSÄHALLITUKSEN KIRJANPIDOSTA, TILINPÄÄTÖKSESTÄ, ERILLISESTÄ KIRJANPIDOSTA JA ERILLISESTÄ TILINPÄÄTÖKSESTÄ

VALTIONEUVOSTON ASETUS METSÄHALLITUKSEN KIRJANPIDOSTA, TILINPÄÄTÖKSESTÄ, ERILLISESTÄ KIRJANPIDOSTA JA ERILLISESTÄ TILINPÄÄTÖKSESTÄ MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 30.11.2016 Vilppu Talvitie VALTIONEUVOSTON ASETUS METSÄHALLITUKSEN KIRJANPIDOSTA, TILINPÄÄTÖKSESTÄ, ERILLISESTÄ KIRJANPIDOSTA JA ERILLISESTÄ

Lisätiedot

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman

HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman HE 195/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 6 :n ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnan

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 6.2.2019 Ville Schildt METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA MUUT TOIMINTATA- VOITTEET SEKÄ TULOSTAVOITTEET VUODELLE 2019 1. Lainsäädäntö

Lisätiedot

PUI TESOPIMUS. Saimaan Tuki palvelut Oy: n Lappeenrannan kaupungille tuottamista ruoka-, laitos-, tekstiili- ja kiinteistöjen kunnossapitopalveluista.

PUI TESOPIMUS. Saimaan Tuki palvelut Oy: n Lappeenrannan kaupungille tuottamista ruoka-, laitos-, tekstiili- ja kiinteistöjen kunnossapitopalveluista. 1(5) PUI TESOPIMUS Saimaan Tuki palvelut Oy: n Lappeenrannan kaupungille tuottamista ruoka-, laitos-, tekstiili- ja kiinteistöjen kunnossapitopalveluista. xx.04.2015 Saimaan Tukipalvelut Oy Tullitie 7

Lisätiedot

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina. Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2011 171/2011 Valtioneuvoston asetus riistahallinnosta Annettu Helsingissä 24 päivänä helmikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

MÄÄRÄYS ASIAKASVAROISTA

MÄÄRÄYS ASIAKASVAROISTA lukien toistaiseksi 1 (5) Arvopaperinvälittäjille MÄÄRÄYS ASIAKASVAROISTA Rahoitustarkastus antaa arvopaperimarkkinalain 4 luvun 5 a :n 5 momentin nojalla arvopaperinvälittäjille tämän määräyksen asiakkaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 12 ten sivutoimisen ja vapaaehtoisen henkilöstön koulutusjärjestelmän kehittäminen, lausunto koulutuksen kehittämistyöryhmän esityksestä HEL 2016-004710 T 01 03 00 00

Lisätiedot

MITÄ TIETOHALLINTOLAKI TUO TULLESSAAN? Mikael Kiviniemi Julkisen hallinnon ICT-toiminto

MITÄ TIETOHALLINTOLAKI TUO TULLESSAAN? Mikael Kiviniemi Julkisen hallinnon ICT-toiminto MITÄ TIETOHALLINTOLAKI TUO TULLESSAAN? Mikael Kiviniemi Julkisen hallinnon ICT-toiminto 3.5.2011 Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta Lain tavoitteena on luoda toimivalta ja ohjausmalli,

Lisätiedot

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015:

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015: Kaupunginhallitus 116 23.03.2015 Kaupungin ja Holiday Club Resorts Oy:n välisen yhteistoimintasopimuksen muuttaminen sekä Kiinteistö Oy Seniori-Saimaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen

Lisätiedot

HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta

HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta HE 56/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että vuokratalolainojen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

HAK: Hätäkeskuslaitoksen lausunto sisäministeriölle pelastuslakiluonnoksesta. Hätäkeskuslaitos lausuu asiassa seuraavaa.

HAK: Hätäkeskuslaitoksen lausunto sisäministeriölle pelastuslakiluonnoksesta. Hätäkeskuslaitos lausuu asiassa seuraavaa. Lausunto HAK-1711089 1 (5) Sisäministeriö Kirjaamo kirjaamo@intermin.fi Sisäministeriön lausuntopyyntö 2.11.2017 (SMDno-2016-1495) HAK: Hätäkeskuslaitoksen lausunto sisäministeriölle pelastuslakiluonnoksesta

Lisätiedot

1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ.

1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. 1980 vp. n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain 7 ja 17 :n muuttamisesta. ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. Esityksessä ehdotetaan taksiauton ja invalidien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (9) 10 Liikuntaviraston ja Stadion-säätiön välisen vuokrasopimuksen jatkaminen HEL 2016-012430 T 10 01 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen 19.12.2016, 1156, liikuntalautakunnalle

Lisätiedot

4. Vuokra-aika alkaa ja on voimassa toistaiseksi. Irtisanomisaika on molemmin puolin yksi kuukausi.

4. Vuokra-aika alkaa ja on voimassa toistaiseksi. Irtisanomisaika on molemmin puolin yksi kuukausi. 1 VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Ruoveden kunta (0152842-1) Ruovedentie 30 34600 Ruovesi 2. Vuokralainen Ervitek Ky (2643228-2) 3. Vuokrakohde Vilkinahteen teollisuusalueella teollisuushalli 7, yritystila

Lisätiedot

M A A N V U O K R A S O P I M U S

M A A N V U O K R A S O P I M U S M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI (Y-tunnus 0176975-1) Vuokralainen: Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä

Lisätiedot

1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallituslain valmistelun taustaa: Maa- ja metsätalousministeriö on toteuttamassa Metsähallitusta

Lisätiedot

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio Salassa pidettävä kohtien 5, 6, 7 ja 8 osalta, JulkL 24 1 mom. 17 ja 20 kohta OSAKASSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Helsingin kaupunki PL 1, 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 1.2 Yleisradio Oy Radiokatu

Lisätiedot

Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro:

Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro: VASTAANOTTOTILOJA KOSKEVA VUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro: VUOKRALAINEN Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y-tunnus/kaupparekisteri nro: VUOKRAUKSEN KOHDE VUOKRASOPIMUKSEN

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Hallitusneuvos Vilppu Talvitie EDUSKUNNAN MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNALLE

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Hallitusneuvos Vilppu Talvitie EDUSKUNNAN MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNALLE MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 26.2.2016 Hallitusneuvos Vilppu Talvitie EDUSKUNNAN MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNALLE Viite: Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Sopimus mittausalueen ylläpitäjän tehtävistä ja vastuista NO. XX [Osapuoli] ja FINGRID OYJ

Sopimus mittausalueen ylläpitäjän tehtävistä ja vastuista NO. XX [Osapuoli] ja FINGRID OYJ Sopimus mittausalueen ylläpitäjän tehtävistä ja vastuista NO. XX [Osapuoli] ja FINGRID OYJ 2 (5) Sisällys 1 Osapuolet... 3 2 Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3 Mittausalueet... 3 4 Mittausalueen ylläpitäjän

Lisätiedot

Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B Kempele

Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B Kempele MAANVUOKRASOPIMUS (luonnos) 1. Sopijapuolet Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki Vuokraaja Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B 90440

Lisätiedot

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE METSÄHALLITUKSEN UUDELLEENORGANISOINTIA KOSKEVAKSI LAINSÄÄ- DÄNNÖKSI

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE METSÄHALLITUKSEN UUDELLEENORGANISOINTIA KOSKEVAKSI LAINSÄÄ- DÄNNÖKSI 1 (5) 24.11.2015 MH 2482/2014/00.01 Maa- ja metsätalousministeriö kirjaamo@mmm.fi Lausuntopyyntö 10.11.2015, dnro MMM004:00/2014 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE METSÄHALLITUKSEN

Lisätiedot

Vapaaehtoista maanpuolustusta koskeva lainsäädäntöhanke. Kuulemistilaisuus Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström

Vapaaehtoista maanpuolustusta koskeva lainsäädäntöhanke. Kuulemistilaisuus Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström koskeva lainsäädäntöhanke Kuulemistilaisuus 13.6.2018 Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström Työryhmä asetettu 13.4.2018 Määräaika 29.6.2018 Voimassa oleva laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta vuodelta

Lisätiedot

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Yliopistouudistuksen tavoitteet Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman vahvistaminen muodostamalla

Lisätiedot