METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitoksen suhdannetyöryhmä Jari Viitanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitoksen suhdannetyöryhmä Jari Viitanen"

Transkriptio

1 METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitoksen suhdannetyöryhmä Jari Viitanen

2 Sisällys Maailmantalous ja vientimarkkinat Sahateollisuuden näkymät Massa ja paperiteollisuuden näkymät Raakapuumarkkinat Yksityismetsätalous

3 Maailmantalous ja vientimarkkinat

4 Ennusteiden taustaoletukset Ennusteet perustuvat 2012 syys lokakuun tietoihin: Euroalueella talous on taantumassa loppuvuoden aikana. Ensi vuonna kasvu on hidasta ja painottuu vuoden loppupuolella. Yhdysvalloissa talous elpyy kohtuuvauhdilla. Aasiassa kasvu jatkuu hieman hidastuen, Pohjois Afrikassa ja Lähi idässä talouskasvut myös jatkuvat. Suomen talous mukailee euroalueen talouskehitystä. Markkinakorot pysyvät matalina. Euron ennakoidaan hieman heikentyvän muihin keskeisiin valuuttoihin nähden. Suurimmat epävarmuustekijät: Euroalueen taantuman jatkuminen, Yhdysvaltojen ensi vuoden finanssipolitiikka ja Lähiidän konfliktit.

5 Metsäteollisuuden viennin arvo alueittain Osuus, % Euromaat Britannia USA Afrikka Aasia Muut Massa ja paperiteollisuus Puutuoteteollisuus Lähteet: Tullihallitus ja Metla

6 Vientimarkkinoiden kasvuennusteita 7 6 BKT:n kasvu, % e 2013e Painotettu Suomi Euroalue USA Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka Lähde: IMF Aasia

7 Asuntorakentamisen ennusteita Uusien asuntojen rakentaminen, %-muutos e 2013e Lähteet:Euroconstruct/kesäkuu 2012, BMO/lokakuu 2012 USA UK Saksa Suomi Ruotsi Länsi- Eurooppa Itä- Eurooppa

8 Sahateollisuuden näkymät

9 Havusahatavaran kulutus* maailmalla alueittain *Laskennallinen kulutus

10 Sahatavaran vientimarkkinat Eurooppa: Sekä Länsi että Itä Euroopassa asuinrakentamisen kasvu pysyy heikkona. Sahatavarasta ylitarjontaa. Heikko kysyntä pitää hintoja alhaalla, joskin tuotantorajoitukset hillinneet hintojen laskua. Ensi vuonna kysyntä hieman paranee. Uusia sahainvestointeja suunnitteilla Ruotsiin ja Venäjälle. Pohjois Amerikka: Asuntomarkkinat elpymässä ja rakentaminen hieman lisääntyy. Kanadasta sahatavaran vienti USAan on kasvussa, mikä vähentänee hieman painetta viedä Aasiaan. Aasia: Japanissa jälleenrakentaminen pitää yllä puutuotteiden kysyntää. Kiinassa sahatavaran kysyntä ja tuonti kasvavat, vaikka rakentamisen kasvu hetkellisesti notkahtaa. Uusi asuntorakentamisen ohjelma lisää sahatavaran kysyntää tulevaisuudessa. Pohjois Afrikka ja Lähi itä: Rakentaminen jatkuu. Uusien levottomuuksien puhkeaminen voi kuitenkin nopeasti muuttaa alueen markkinatilannetta.

11 Sahatavaran tuotantonäkymät Suomi: Euroalueen kriisi, heikko kysyntä ja ylikapasiteetti alentavat sahatavaran vientiä ja viennin yksikköhintoja Eurooppaan. Vienti kasvanut Aasiaan ja Pohjois Afrikkaan. Suomessa uusien asuntojen rakentaminen vähenee tänä vuonna. Kasvua ennustetaan vasta vuodelle Tuotannon rajoituksia odotettavissa loppuvuoden ja ensi vuoden aikana. 2012e: Tuotanto 9,3 milj. m 3 ( 4%), 2013e: Tuotanto 9,5 milj. m 3 (+2%) Epävarmuustekijöitä: Euroalueen kriisin pitkittyminen ja vaikutukset talouden luottamukseen. Euron ennakoitu heikkeneminen parantaa viennin hintakilpailukykyä euroalueen ulkopuolelle.

12 Sahatavaramarkkinoiden viennin määrä ja reaalinen viennin keskihinta

13 Massa ja paperiteollisuuden näkymät

14 Paperin ja kartongin kulutus* maailmalla alueittain, * Laskennallinen kulutus

15 Paperimarkkinat Länsi Eurooppa: Orastava paperin kysynnän kasvu taittui vuoden 2011 loppupuoliskolla. Kuluvana vuonna kysyntä on supistunut huomattavasti eurokriisin myötä. Vaikka Euroopassa kapasiteettia on suljettu, ylikapasiteettia on edelleen painopaperimarkkinoilla. Tuotannonrajoitusten myötä vuonna 2011 alkanut paperien keskimääräinen hintojen nousu on jatkunut alkuvuoden aikana. Vuonna 2013 kysyntänäkymät paranevat aikaisintaan vuoden loppupuolella Sähköisten viestimien paino ja kirjoituspaperia korvaava vaikutus jatkuu Aasia ja Itä Eurooppa: Kiinassa kulutus ja tuotanto jatkavat nopeaa kasvuaan, suunnitelmissa 30 milj.t lisää paperi ja kartonkikapasiteettia Puukuidun riittävyys? Kiina on maailman suurin paperin ja kartongin tuottaja ja kuluttaja. Myös vientimäärät ovat kasvussa. Venäjällä erityisesti kalliiden paperi ja kartonkituotteiden kulutus on kasvanut. Yhdysvallat: Paino ja kirjoituspaperin kulutus on jatkanut laskuaan. Kysyntä pysyy vaimeana myös ensi vuonna, sähköisten viestimien paino ja kirjoituspaperia korvaava vaikutus jatkuu.

16 Paperimarkkinat Suomessa: Paperin kokonaisvienti supistui 10% tammi heinäkuussa 2012 viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, kartongin vienti 3 %. Vastaavasti paperin viennin keskihinta on noussut 4% ja kartongin laskenut 1%. Loppuvuodesta viennin ja tuotannon laskun arvioidaan tasaantuvan. Vuonna 2013 ei merkittäviä muutoksia vientiin ja tuotantoon. 2012e: Paperin tuotanto 7,8 milj. t ( 9%) 2013e: Paperin tuotanto 7,8 milj. t (0%) Epävarmuustekijöitä: Mikäli euroalueen taloustilanne entisestään heikkenee, vaikuttaa se paperituotteiden kysyntöihin niitä edelleen alentaen. Ylikapasiteettitilanne edelleen pahentuu, jos kysyntä heikkenee. Sellu: Kiinan kysyntä määrää markkinasellun hintakehityksen (kierrätyskuitu). Euroopassa paperin tuotannon supistukset mahdollistaneet sellun viennin kasvun Aasiaan.

17 Paperin viennin määrä ja reaalinen keskihinta

18 Metsäteollisuuden kannattavuus* Puutuoteteollisuus Massa- ja paperiteollisuus * Liiketulosprosentilla mitattuna

19 Ennusteyhteenveto vuosille 2012 ja 2013 %-muutos e 2013e Sahatavara Tuotanto Vienti Viennin yksikköhinta Paperi Tuotanto Vienti Viennin yksikköhinta Kartonki Tuotanto Vienti Viennin yksikköhinta 8 0 0

20 Raakapuumarkkinat

21 Raakapuumarkkinat Tuotanto 2012e 2013e Paperiteollisuus, %-muutos -9 0 Sahateollisuus, %-muutos : Tuotannon alenemisen vuoksi markkinahakkuiden määrän ennakoidaan alenevan 51 milj. m 3 :iin ( 3%). Sahatavaran tuotannon lasku alentaa havutukkien kantohintoja 4 6 prosenttia. Kuitupuiden kantohinnat alenevat 3 8 prosenttia vuositasolla. Venäjän WTO jäsenyyteen liittyvien syiden vuoksi raakapuun tuonti alenee 9,4 milj. m 3 :iin. 2013: Markkinahakkuut supistuvat 50 milj. m 3 :iin raakapuun tuonnin lisääntyessä reiluun 11 milj. m 3 :iin. Kotimaan kantohinnat pysyvät likimain tämän vuoden tasolla. Metsäenergian käyttö jatkaa kasvuaan.

22 Markkinahakkuut ja tuonti e 2013e Milj. m 3 Milj. m 3 % Milj. m 3 % Markkinahakkuut yht. 52,4 50,8-3 50,0-2 Tukkipuu 21,8 20,6-6 20,7 0 Kuitupuu 29,9 29,4-2 28,3-4 Raakapuun tuonti 10,0 9,4-6 11,3 19 Markkinahakkuut ja tuonti yht. 62,4 60,2-3 61,3 2 Lähteet: Metla ja Tullihallitus

23 Yksityismetsien reaaliset kantohinnat

24 Yksityismetsien keskimääräiset kantohinnat e 2013e Puutavaralaji /m 3 /m 3 % /m 3 % Mäntytukki 55,4 52,6-5 53,1 1 Kuusitukki 56,8 53,6-6 53,8 0 Koivutukki 42,5 40,7-4 41,6 2 Mäntykuitu 16,1 15,3-4 15,5 1 Kuusikuitu 18,9 17,3-8 17,2-1 Koivukuitu 15,8 15,2-3 15,3 1 Lähteet: Metla ja Metsäteollisuus ry

25 Metsähakkeen käyttö ja voimalaitoshinta

26 Yksityismetsätalous

27 Yksityismetsätalouden liiketulos, /ha

28 Bruttokantorahatulot ja työllisyys Kantohintojen lasku ja markkinahakkuiden väheneminen alentavat yksityismetsätalouden kannattavuutta. Bruttokantorahatulot jäävät noin 1,3 miljardiin euroon vuosina 2012 ja Yksityismetsätalouden liiketulos tippuu noin 75 euroon hehtaarilta. Metsäteollisuudessa ja taloudessa lievää työllisyyden vähenemistä.

29 Ennusteiden epävarmuustekijät : Mitä Euroopassa tapahtuu? Löydetäänkö joku uskottava tie ulos eurokriisistä? Vaikutukset yleisen luottamuksen kautta rakentamiseen, mainontaan, pakkaamiseen, Taustalla vaikuttaa paperin kysynnän rakennemuutos. Jatkuuko kysyntä ja kulutus USAssa ja Aasiassa? Todennäköisesti jatkuu, mutta millä vauhdilla? Valuuttakurssien vaihtelut ja USAn talouden elpyminen vaikuttavat raakapuun ja lopputuotteiden globaaleihin kauppavirtoihin. Bioenergian kysyntä kasvaa. Pohjois Afrikan ja Lähi idän jännitteet Vaikuttavat erityisesti puutuotteiden kulutukseen.

30 Kiitos

METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Riitta Hänninen, Jussi Leppänen ja Jari Viitanen

METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Riitta Hänninen, Jussi Leppänen ja Jari Viitanen METSÄSEKTORIN SUHDANNEKATSAUS 2011 2012 Riitta Hänninen, Jussi Leppänen ja Jari Viitanen 20.10.2011 Sisällys Maailmantalous ja vientimarkkinat Sahateollisuuden näkymät Massa ja paperiteollisuuden näkymät

Lisätiedot

METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitos Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen. *

METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitos Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen. * METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS 2009 2010 2010 Metsäntutkimuslaitos 30.10.2009 Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen * riitta.hanninen@metla.fi Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 2018 2019 Esityksen sisältö Maailmantalous ja vientimarkkinat Metsäteollisuuden näkymät Puutuoteteollisuus Massa- ja paperiteollisuus Metsäteollisuuden kannattavuus Metsätalouden

Lisätiedot

Metsäsektori nousukiidossa!

Metsäsektori nousukiidossa! Metsäsektori nousukiidossa! Katsaus metsäsektorin lähiajan näkymiin Jari Viitanen Metla Studia Forestalia, Joensuu 11.12.2014 Mitä sisältää? Metsäsektorin suhdannekatsaus julkaistaan lokakuun puolivälissä

Lisätiedot

Itämeren alueen puumarkkinat tulevaisuuden ennakointia Riitta Hänninen ja Jari Viitanen etunimi.sukunimi@metla.fi

Itämeren alueen puumarkkinat tulevaisuuden ennakointia Riitta Hänninen ja Jari Viitanen etunimi.sukunimi@metla.fi Itämeren alueen puumarkkinat tulevaisuuden ennakointia Riitta Hänninen ja Jari Viitanen etunimi.sukunimi@metla.fi Itämeren alueen puumarkkinat seminaari Helsinki 14.2.212 Sisällys Lopputuotemarkkinoiden

Lisätiedot

Jari Viitanen ja Riitta Hänninen. etunimi.sukunimi@metla.fi

Jari Viitanen ja Riitta Hänninen. etunimi.sukunimi@metla.fi Venäjä, Suomi ja metsä teollisuuden markkinanäkymät Jari Viitanen ja Riitta Hänninen etunimi.sukunimi@metla.fi Metsäsektorin liiketoimintamahdollisuudet Venäjällä, Joensuu 26.1.211 Esityksen sisältö Suomen

Lisätiedot

Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus

Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus Metsäteollisuus Riitta Hänninen ja Jari Viitanen Sisältö Britannian metsäteollisuustuotteiden kysynnän kehitys Suomi on suurimpia metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori MSO 17.10.2014 PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2014 Paula Horne Sahatavaran tuotanto jatkunut vientivetoisena Sahatavaran vientihinta Suomesta, 3kk keskiarvo 250 240 230 220 210 200 190 180 Sahatavaran

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 2011 2012 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) Tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset Tilaushinta

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 2012 2013 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) Tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset Tilaushinta

Lisätiedot

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Muuttuva Venäjä -metsäseminaari Joensuu 7.5.21 Jari Viitanen Metla Sisällys Raakapuun vienti Venäjältä 1992 28 Venäläisen raakapuun viennin globaali jakautuminen

Lisätiedot

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Riitta Hänninen ja Lauri Hetemäki Talouskriisin ja metsäalan murroksen vaikutus KMO 2015 toteutumiseen seminaari, maa- ja metsätalousministeriö 3.11.2009.

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus. Ritva Toivonen Tapio 11/2008

Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus. Ritva Toivonen Tapio 11/2008 Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus Ritva Toivonen Tapio 11/2008 1 Metsäala murroksessa (2005)08 Massa- ja paperiteollisuus: Vuosikymmenien kasvu taittuu laskuun: pysyvämpi

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2015 TILASTO: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola TILASTO Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola

Lisätiedot

Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR

Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR 1 Metsäteollisuuden vienti Suomesta 2003 Arvo 11 mrd. EUR Eurooppa Aasia 77 % 11 % Muut 16 % Pohjois-Amerikka Afrikka Latin. Amerikka 7 % 2 % 1 % USA 7 % Oseania Päämarkkinamaat Saksa 1 % 18 % Muu Eurooppa

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2018 2.10.2018 Metsäteollisuus: Emmi Haltia, Matti Valonen, Jori Rautalin Puumarkkinat ja metsätalous: Paula Horne, Maurizio Sajeva Metsäsektoriennuste syksy 2018 2.10.2018

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät 26.1.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 25.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 25.1.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond,

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 2010 2011 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) Tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset Tilaushinta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007 07/2008 6.3.2008 Aarre Peltola Suomeen tuotiin runsaasti puuta vuonna 2007, määrä

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2006 2007

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2006 2007 Metsäsektorin suhdannekatsaus 2006 2007 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Anna-Kaisu Korhonen (taitto) Sari Elomaa (kuvat) MESU-tietokanta ja tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset

Lisätiedot

Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta

Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2014 46/2014 5.11.2014 Annu Kaila Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 3/2013 18.1.2013 Aarre Peltola Puun tuonti nousussa lokakuussa Puun kuukausittainen

Lisätiedot

Metsäsektorin avaintilastoja 2016

Metsäsektorin avaintilastoja 2016 18.10.2016 Metsäsektorin avaintilastoja 2016 Luonnonvarakeskus / Tilastopalvelut Yhteystiedot: Jari Viitanen, puh. 029 532 3033, sähköposti: jari.viitanen@luke.fi (vuoden 2016 ennusteet) Martti Aarne,

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 28 38/28 6.1.28 Aarre Peltola Puun tuonti vauhdissa heinäkuussa Puun tuonti Suomeen

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 213 214 Sisällys Yhteenveto Jari Viitanen ja Riitta Hänninen...3 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys...7 1.1 Kansainvälinen talous Jari Viitanen...7 1.2 Kotimaan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 9/2013 8.3.2013 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti ja puun tuonti supistuivat

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 213 214 Sisällys Yhteenveto Jari Viitanen ja Riitta Hänninen...3 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys...7 1.1 Kansainvälinen talous Jari Viitanen...7 1.2 Kotimaan

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 2009 2010 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) MESU-tietokanta ja tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset

Lisätiedot

Venäjän tullipolitiikan vaikutus Suomen ja Venäjän väliseen metsäsektorin kauppaan

Venäjän tullipolitiikan vaikutus Suomen ja Venäjän väliseen metsäsektorin kauppaan Venäjän tullipolitiikan vaikutus Suomen ja Venäjän väliseen metsäsektorin kauppaan Lasse Jutila (esitettävä materiaali pohjautuu valmisteilla olevaan tutkimusraporttiin, jota ovat olleet laatimassa esittäjän

Lisätiedot

Metsäteollisuus. 2.1 Saha- ja vaneriteollisuuden vienti ja tuotanto. edellyttäisi Euroopan ja Yhdysvaltain rakentamisen selvää elpymistä.

Metsäteollisuus. 2.1 Saha- ja vaneriteollisuuden vienti ja tuotanto. edellyttäisi Euroopan ja Yhdysvaltain rakentamisen selvää elpymistä. 2 Metsäteollisuus 2.1 Saha- ja vaneriteollisuuden vienti ja tuotanto edellyttäisi Euroopan ja Yhdysvaltain rakentamisen selvää elpymistä. Puutuoteteollisuuden suhdannenäkymät ovat jälleen synkentyneet.

Lisätiedot

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Markku Kotilainen, ETLA ETLA 21.11. ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Suomen talous kasvuun viennin kasvun myötä Viennin kasvua rajoittaa hidas

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 22/2008 9.6.2008 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti notkahti maaliskuussa

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori kevät 2018

PTT-ennuste: Metsäsektori kevät 2018 PTT-ennuste: Metsäsektori kevät 2018 12.4.2018 Metsäteollisuus: Emmi Haltia, Matti Valonen, Matleena Kniivilä Puumarkkinat ja metsätalous: Paula Horne, Maurizio Sajeva Metsäsektoriennuste kevät 2018 12.4.2018

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2014 50/2014 4.12.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

Lisätiedot

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä.

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä. Metsäteollisuuden tuotanto Tuotanto Suomessa tammi-syyskuussa 25 Paperia ja Puuta Tuotanto normaalitasolla kolmannella neljänneksellä Kuluvan vuoden heinä-syyskuussa metsäteollisuuden tuotantolaitokset

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2012 2013

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2012 2013 Metsäsektorin suhdannekatsaus 2012 2013 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) Tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset Tilaushinta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 9/2014 13.3.2014 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti

Lisätiedot

Suomen metsäsektori 2020: Analyysin perusteet ja kommentointi

Suomen metsäsektori 2020: Analyysin perusteet ja kommentointi Suomen metsäsektori 2020: Analyysin perusteet ja kommentointi Lauri Hetemäki & Riitta Hänninen MTK:n ja Metlan seminaari, Kettula, Suomusjärvi, 24.6.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020

Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020 Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020 Lauri Hetemäki & Riitta Hänninen Tiedotustilaisuus 27.5.2009, Helsingin yliopiston päärakennus, Helsinki Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 17/2011 6.5.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 21 211 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) Tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset Tilaushinta 35

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 31/2011 3.8.2011 Aarre Peltola Puun tuonti kiihtyi toukokuussa Suomeen tuotiin

Lisätiedot

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Tuloksia hankkeesta Low Carbon Finland 25 -platform Maarit Kallio ja Olli Salminen Metsäntutkimuslaitos Metsät ja metsäsektori vaikuttavat Suomen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 33/2012 3.8.2012 Aarre Peltola Suomeen tuotiin tammi toukokuussa 3,8 miljoonaa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 37/2010 8.9.2010 Aarre Peltola Puun tuonti on lisääntynyt tasaisesti Puun tuonti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 18/2014 15.5.2014 Aarre Peltola Venäläisen puun osuus tuonnista kasvussa Suomeen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 24/2011 10.6.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvoi reaalisesti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu 22 Toimittaja: Jukka Torvelainen 22..22 648 Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia jäljessä viime vuodesta Raakapuu Suomeen tuotiin elokuussa puuta 1, miljoonaa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 42/2009 10.11.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin Suomeen tammi elokuussa vain 5,8 miljoonaa

Lisätiedot

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Markkinakatsaus 24.11.2009 Helsinki Sahateollisuus on metsäteollisuuden selkäranka Järeän puun hankinta käynnistää kaiken keskeisen toiminnan metsissämme Saha- ja vaneriteollisuus

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 38/2014 8.9.2014 Annu Kaila Puun tuonti laski 12 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 36/2009 9.9.2009 Aarre Peltola Polttopuun tuonti on moninkertaistunut edellisvuodesta

Lisätiedot

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen

Lisätiedot

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 66/2017. Metsäsektorin suhdannekatsaus Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.)

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 66/2017. Metsäsektorin suhdannekatsaus Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.) Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 66/2017 Metsäsektorin suhdannekatsaus 2017 2018 Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.) Metsäsektorin suhdannekatsaus 2017 2018 Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.)

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2007 2008

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2007 2008 Metsäsektorin suhdannekatsaus 2007 2008 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Anna-Kaisu Korhonen (taitto) Sari Elomaa (kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) MESU-tietokanta ja tilastolaskenta

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2017 5.10.2017 Metsäteollisuus: Matleena Kniivilä, Matti Valonen Puumarkkinat ja metsätalous: Paula Horne, Emmi Haltia, Maurizio Sajeva Kapasiteetin muutokset vaikuttavat

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2013 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 8.11.2013 Aarre Peltola Puun tuonti 10 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 46/2009 11.12.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti jäi alle puoleen viime vuodesta

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus

Metsäsektorin suhdannekatsaus Metsäsektorin suhdannekatsaus 2009 2010 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) MESU-tietokanta ja tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset

Lisätiedot

Arvioita Suomen massa- ja paperiteollisuuden tuotannolle ja energiavaikutuksille

Arvioita Suomen massa- ja paperiteollisuuden tuotannolle ja energiavaikutuksille Arvioita Suomen massa- ja paperiteollisuuden tuotannolle ja energiavaikutuksille Lauri Hetemäki Hallituksen ilmasto- ja energiapolitiikan ministerityöryhmän kokous, Valtioneuvoston linna, 30.3.2010 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannetiedote 2009

Metsäsektorin suhdannetiedote 2009 Metsäsektorin suhdannetiedote 2009 28.05.2009 Viime syksynä alkanut maailmantalouden taantuma pitää Suomen metsäteollisuuden vientimarkkinoiden kysynnän heikkona ainakin loppuvuoden ajan. Keskeisten vientialueiden

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2008 2009

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2008 2009 Metsäsektorin suhdannekatsaus 2008 2009 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) MESU-tietokanta ja tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannetiedote 2012

Metsäsektorin suhdannetiedote 2012 Metsäsektorin suhdannetiedote 212 31.5.212 Suomen metsäteollisuuden tärkeimmällä vientialueella Euroopan unionissa metsäteollisuustuotteiden kysyntä pysyy heikkona vuonna 212. Euroaluetta piinaaviin velka-

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2011 2012

Metsäsektorin suhdannekatsaus 2011 2012 Metsäsektorin suhdannekatsaus 2011 2012 Toimittajat Riitta Hänninen Yrjö Sevola Tekninen toimitus Sari Elomaa (taitto, kuvat) Jouni Hyvärinen (kansi) Tilastolaskenta Jarmo Mikkola Tilaukset Tilaushinta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020

Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020 Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020 Lauri Hetemäki Puu- ja erityisalojen liitto 110 vuotta juhlaseminaari, 14.5.2009, Sibeliustalo, Lahti Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009 17/2009 8.5.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti on puolittunut viime vuodesta

Lisätiedot

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 60/2015. Metsäsektorin suhdannekatsaus 2015 2016. Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.)

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 60/2015. Metsäsektorin suhdannekatsaus 2015 2016. Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.) Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 60/2015 Metsäsektorin suhdannekatsaus 2015 2016 Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.) Metsäsektorin suhdannekatsaus 2015 2016 Jari Viitanen ja Antti Mutanen (toim.)

Lisätiedot

Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020

Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020 Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020 Lauri Hetemäki Metsien käytön tulevaisuus Suomessa -hankeen ohjausryhmän seminaari, Metsämiesten Säätiö, Kerkkä, 12.5.2009 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Metsäsektorin suhdannetiedote 2011

Metsäsektorin suhdannetiedote 2011 Metsäsektorin suhdannetiedote 211 3.5.211 Maailmankaupan kasvu ja Suomen metsäteollisuuden keskeisten vientialueiden elpyminen taloustaantumasta lisäävät metsäteollisuuden vientiä ja tuotantoa vuonna 211.

Lisätiedot

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Kuopiossa 30.10.2010 Strateginen johtaja Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö, Metsäalan strateginen ohjelma Alustuksen

Lisätiedot

Metsäkoneyrittämisen taloustilanne

Metsäkoneyrittämisen taloustilanne Metsäkoneyrittämisen taloustilanne Arto Rummukainen Jarmo Mikkola Markku Penttinen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Koneyrittäjien Syysriihi Rovaniemi 30.10.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009 12/2009 14.4.2009 Aarre Peltola Puun tuonti Suomeen romahti tammikuussa Tammikuussa

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

1.1 Kansainvälinen talous

1.1 Kansainvälinen talous 1 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys 1.1 Kansainvälinen talous Viime syksynä alkanut maailmantalouden taantuma on taittunut kuluvan vuoden kevään ja kesän aikana mittavien finanssi- ja rahapoliittisten

Lisätiedot

Teema 1: Globaali todellisuus. 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa

Teema 1: Globaali todellisuus. 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa Teema 1: Globaali todellisuus 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa Maailman metsät ja kasvillisuusvyöhykkeet Metsistä boreaalisella vyöhykkeellä on 1/3. Ne

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 29 Arto Kariniemi Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien

Lisätiedot

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Petteri Pihlajamäki, varatoimitusjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Oy Paperin ja kartongin maailmanmarkkinat Kaksi maailmaa: Kehittyvät markkinat 3-5%/v

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017 Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:

Lisätiedot

LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT

LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT Itä-Savon laatukasvatuspäivä, Rantasalmi 21.8.2012 Metla, PUU-ohjelma ja Itä-Suomen alueyksikkö LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT Tukkipuun kysyntä ja merkitys metsätaloudelle Saha- ja vaneriteollisuuden

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu

Lisätiedot

1 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys

1 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys 1 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys 1.1 Kansainvälinen talous Suomen metsäteollisuuden kasvunäkymät ovat tänäkin vuonna pysyneet heikkoina. Vuoden 2000 loppupuolella Yhdysvalloista alkanut suhdanteiden

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 5/2009 9.2.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti hidastui hieman marraskuussa Puun

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2012 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011 24.10.2012 Aarre Peltola Puun tuonti 10,5 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 12.10.1998

TALOUSENNUSTE 12.10.1998 TALOUSENNUSTE 12.10.1998 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Hannu Piekkola Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2 vuodelle) kaksi kertaa vuodessa: maalis-

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 13/2014 14.4.2014 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti käynnistyi tammikuussa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 7/2009 6.3.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin yli 20 miljoonaa kuutiometriä vuonna

Lisätiedot

Päijät-Hämeen yksityismetsien hakkuut vuonna 2012

Päijät-Hämeen yksityismetsien hakkuut vuonna 2012 Elinvoimaa metsistä seminaari, Lahti 6.11.2013 Teemana yrittäjyys, kannattavuus ja digitalisaatio LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT - Tukkipuun kysyntä ja merkitys metsätaloudelle - Saha- ja vaneriteollisuuden

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011 perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Sisällys: 1 Puutuoteteollisuus Euroopassa 2 Tuotantokeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen 3 Jalostusarvon

Lisätiedot

ENNUSTEEN ARVIOINTIA

ENNUSTEEN ARVIOINTIA ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 19.7.1999 491 Tuontipuu virtasi Venäjältä Suomeen Saksaan ja Iso-Britanniaan 34 prosenttia metsäsektorimme viennistä

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot