PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanhallitus"

Transkriptio

1 SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 04. tammikuuta 2016 klo Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 1 Kunnanvaltuuston pitämän kokouksen päätösten laillisuuden ja täytäntöönpanokelpoisuuden toteaminen Kunnanhallituksen kokoukset vuonna Talousarvion käyttösuunnitelma sekä laskujen hyväksyjät kunnanhallituksen ja perusturvan osalta Mylly-Mäkelän ranta-asemakaava Vuoden 2016 yhteisöavustukset Viranhaltijapäätökset Kanslistin vaali / Elina Kakon oikaisuvaatimus... 12

2 Kunnanhallitus PÖYTÄKIRJA 1 / KOKOUSAIKA loka KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Maanantai 4. tammikuuta 2016 klo Klo oli tekninen johtaja Seppo Rantanen kuultavana Ilmoilantien korjausrakentamisesta. Kuntala, valtuustosali Räsänen Antti, pj. Kaunisto Tuulikki, I vpj. Pylvänen Ilpo, II vpj. MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Aarto Tiina Mertsalmi Ilkka Savola Silja Syrjänen Erkki Ahola Pirkka, valt. pj. Hännikäinen Rauno, valt. I vpj. Vilkman Mira, valt. II vpj. Jaakkola Heikki Aaltonen Annikki kunnanjohtaja, esittelijä kanslisti, pöytäkirjanpitäjä LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. ASIAT 1 7 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA (tarkastuspaikka ja aika sekä tarkastajien valinta taikka merkintä edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastamisesta) Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Ilpo Pylvänen ja Erkki Syrjänen. PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla Antti Räsänen Puheenjohtaja Padasjoki Ilpo Pylvänen Erkki Syrjänen Annikki Aaltonen Pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJA PIDETÄÄN YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Padasjoki Virka-asema kanslisti Allekirjoitus Annikki Aaltonen

3 2 KUNNANVALTUUSTON PITÄMÄN KOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN LAILLISUUDEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANOKELPOISUUDEN TOTEAMINEN Khall. 1 Kunnanhallitus huolehtii kuntalain 56 :n mukaan valtuuston päätösten laillisuuden valvonnasta. Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on tehty virheellisessä järjestyksessä, valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muutoin lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston kokouksessa tehdyt päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä muutoinkaan ole lain tai asetuksen vastaisia.

4 3 KUNNANHALLITUKSEN KOKOUKSET VUONNA 2016 Khall. 2 Kuntalain 50 :n mukaan valtuusto hyväksyy hallintosäännön, jossa annetaan tarpeelliset määräykset mm. toimielinten kokoontumisesta. Padasjoen kunnanvaltuuston hyväksymän hallintosäännön 7 :n mukaan kunnanhallitus päättää kunkin vuoden ensimmäisessä kokouksessaan varsinaisten kokoustensa ajan ja paikan, joista ilmoitetaan niin kuin kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta kunnassa on voimassa. Muiden toimielinten kokoukset pidetään niiden päättäminä aikoina. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Hallintosäännön 8 :n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä siinä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, vähintään neljä päivää ennen kokousta. Vuonna 2015 kunnanhallitus kokoontui pääsääntöisesti siten, että kokouspäiviä olivat kunkin kuukauden 1. ja 3. maanantai. Kokoukset aloitettiin klo ja kokouspaikkana oli Kuntalan valtuustosali. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti kristiina.laakso@padasjoki.fi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, että vuonna 2016 kunnanhallituksen kokoukset pidetään, ellei tapauskohtaisesti toisin sovita, kunkin kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena maanantaina Kuntalan valtuustosalissa alkaen klo 15. Mikäli edellä tarkoitettu maanantai on pyhäpäivä, kokous pidetään sitä seuraavana tiistaina.

5 4 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA SEKÄ LASKUJEN HYVÄKSYJÄT KUNNANHALLITUKSEN JA PERUSTURVAN OSALTA Khall. 3 Kunnanvaltuusto on vahvistanut kokouksessaan kunnan talousarvion vuodelle Hallintosäännön 55 :n mukaan kunnanhallitus ja lautakunnat laativat tämän jälkeen käyttösuunnitelmat talousarvion pohjalta. Käyttötalousosassa sitovuustasona valtuustoon nähden ovat kunkin tulosalueen nettomenot. Kunnanhallituksen alaisten tulosalueiden keskeisimmät tavoitteet on määritelty kunnanvaltuuston hyväksymässä talousarviossa. Erillisenä liitteenä on jaettu ehdotus kunnanhallituksen alaisen toiminnan käyttösuunnitelmaksi käyttötalouden osalta. Perustason perusturvapalvelut tuottaa Hollolan kunnan organisaatioon kuuluva taseyksikkö Peruspalvelukeskus Oiva. Pääosan erikoissairaanhoidon palveluista sekä ensihoidon ja ympäristöterveydenhuollon palvelut puolestaan tuottaa Päijät-Hämeen sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymä. Kunkin toimielimen on vuosittain talousarvion käyttösuunnitelman vahvistamisen yhteydessä määrättävä vastuuhenkilöt, joilla on oikeus hyväksyä toimialan / tulosalueen / tulosyksikön tositteet. Laskuja voivat hyväksyä toimielimen puheenjohtaja, kunnanjohtaja, toimialapäälliköt sekä tulosalueiden tai -yksiköiden vastuuhenkilöt. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti kristiina.laakso@padasjoki.fi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1. hyväksyä erillisenä liitteenä jaetun käyttösuunnitelman, 2. hyväksyä kunnanhallituksen toimialan laskujen hyväksyjiksi seuraavat henkilöt: Kunnanhallituksen kaikki tulosalueet: Keskushallinto: Henkilöstöhallinto: Elinkeinotoimi: kunnanjohtaja, hallintojohtaja ensisijaisesti hallintojohtaja ensisijaisesti hallintojohtaja ensisijaisesti kunnanjohtaja

6 5 Kunnanjohtajan henkilökohtaiset matka- yms. laskut hyväksyy hallintojohtaja. 3. hyväksyä investointiosan irtaimistohankintojen osalta laskujen hyväksyjiksi seuraavat henkilöt: Atk-hankinnat Muut hankinnat hallintojohtaja kunnanjohtaja 4. hyväksyä perusturvan toimialan laskujen hyväksyjiksi seuraavat henkilöt: Perusturva Perusturvan eläkkeet ja työllisyys kunnanjohtaja, hallintojohtaja ensisijaisesti hallintojohtaja Peruspalvelukeskus Oiva ensisijaisesti hallintojohtaja Erikoissairaanhoito ensisijaisesti hallintojohtaja Lisäksi sekä kunnanjohtajalla että hallintojohtajalla on viivästysseuraamusten välttämiseksi oikeus hyväksyä myös muiden toimielinten laskuja kyseisten toimielinten määräämien hyväksyjien estyneenä ollessa.

7 6 MYLLY-MÄKELÄN RANTA-ASEMAKAAVA Khall. 146 Kunnanhallituksessa on käyty keskustelua siitä, että Mylly Mäkelän tilalle (kiinteistörekisteritunnus ) tulisi laatia ranta-asemakaava. Viimeksi asiasta keskusteltiin lokakuussa järjestetyllä valtuustoretkellä. Tilan sijainti ilmenee liitteestä 1. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää laatia ranta-asemakaavan tilalle Mylly-Mäkelä ( ) ja kilpailuttaa kaavan laatijan. Khall. 162 Tekninen johtaja hyväksyi päätöksellään kaavan laati jaksi Karttaako Oy:n hintaan euroa (sis. alv 24 %). Karttaako Oy on toimittanut kuntaan hyväksymiskäsittelyä varten päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman, päivätyn Mylly-Mäkelän ranta-asemakaavan luonnoskartan ja kaavakarttaan liittyvän, päivätyn selosteen. Nämä sekä muistio viranomaisneuvottelusta on jaettu kunnanhallitukselle erillisinä liitteinä. Muu asiaan liittyvä materiaali on nähtävillä kokouksessa. Lisätiedot kaavaluonnoksesta: DI Jarmo Mäkelä, puh Lisätiedot kaavan hallinnollisen käsittelyn osalta: Hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää asettaa päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman, päivätyn Mylly- Mäkelän ranta-asemakaavan luonnoskartan sekä kaavakarttaan liittyvän, päivätyn kaavaselosteen yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi ja pyytää viranomaislausunnot.

8 7 Khall. 4 Mylly-Mäkelän ranta-asemakaavan luonnoksesta ei jätetty huomautuksia. Lausuntonsa antoivat Hämeen ELY-keskus, Lahden kaupunginmuseon tutkimus- ja kulttuuriympäristöyksikkö / arkeologia sekä Päijät-Hämeen maakuntamuseon tutkimus- ja kulttuuriympäristöyksikkö / rakennuskulttuuri. Lausunnot ovat liitteenä 1. Ehdotus Mylly-Mäkelän ranta-asemakaavaksi on selosteineen jaettu kunnanhallitukselle erillisinä liitteinä. Lisätiedot kaavaehdotuksesta: DI Jarmo Mäkelä, puh Lisätiedot kaavan hallinnollisen käsittelyn osalta: Hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää asettaa päivätyn Mylly-Mäkelän ranta-asemakaavaehdotuskartan sekä kaavakarttaan liittyvän, päivätyn kaavaselosteen yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi ja pyytää viranomaislausunnot. Päätös: Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

9 8 VUODEN 2016 YHTEISÖAVUSTUKSET Khall. 5 Vuoden 2016 talousarvion valmistelun yhteydessä laadittuun määrärahojen alustavaan käyttösuunnitelmaan sisältyy kunnanhallituksen toimialueella euron suuruinen määrärahavaraus yhteisöavustuksiin. Yhteisö Seuraavassa taulukossa on lueteltu yhteisöt, joille kunnanhallitus on vuonna 2015 myöntänyt avustusta, vuodelle 2016 anottu avustussumma sekä ehdotus vuonna 2016 myönnettävästä avustuksesta. Myönnetty 2015 Anottu 2016 Kunnanjoht. esitys 2016 Padasjoen Eläkkeensaajat ry Padasjoen Sotaveteraanit ry Päijät-Hämeen Lentokenttäsäätiö ry Padasjoen Vanhustentukiyhdistys ry Mannerheimin Lastensuojeluliiton Padasjoen osasto Avustus, joka osoitetaan kunnalta vuokrattavan toimitilan vuokraan, 100 euroa. (tilaa käytetään muutamia tunteja viikossa) Avustus, joka osoitetaan kunnalta vuokrattavan toimitilan vuokraan, 100 euroa. (tilaa käytetään muutamia tunteja viikossa) Eläkeliiton Padasjoen yhd Padasjoen koulujen vanhempainyhdistys ry Padasjoki-Seura ry Kellosalmi-Seitniemi- Virmailan kyläyhdistys ry Kasiniemen kylätoimikunta ry Padasjoen kirkonkylän kyläyhdistys Arrakosken kyläyhdistys ry Maakesken kyläyhdistys ry ei summaa 500

10 9 Auttoinen-Neroskulman 1500 Kyläyhdistys ry. Yhteensä Padasjoen Sotaveteraanit ry on yhteisöavustuksen lisäksi anonut kunnallista määrärahavarausta euroa vuodelle Avustusanomuksen mukaan määräraha kohdistettaisiin kaikkein heikoimmassa asemassa olevien veteraanien ja heidän puolisoidensa ja leskiensä terveydenhuollon ja kotipalvelujen avustamiseen sekä hyvän suosion saaneen veteraanien vesi- / uimajumpan kustannuksiin. Määrärahan käytön ohjeistaa, ohjaa ja valvoo kunta. Päätöksissään kunta voi kuulla veteraanijärjestöä ja Peruspalvelukeskus Oiva liikelaitosta. Vuodesta 2008 lukien kunnanhallitus on varautunut veteraanien kuntoutus- ja avustusmäärärahaan eurolla. Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti avustusten maksatuspäätökset on tehnyt hallintojohtaja. Edellä mainitusta määrärahavarauksesta on myönnetty varoja peruspalvelukeskus Oivan organisoimaan veteraanikuntoutukseen, paikallisesti järjestettyihin, ohjattuihin veteraanien vesijumppatapahtumiin, uimahallikäynteihin, hammashuoltoon sekä erilaisista veteraanitapahtumista aiheutuviin matkakuluihin. Vuonna 2015 osoitettiin varoja myös peruspalvelukeskus Oivalle käytettäväksi padasjokelaisten veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä kotipalveluun. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti kristiina.laakso@padasjoki.fi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1. myöntää yhteisöavustuksia selosteosaan sisältyvän taulukon sarakkeen kunnanjohtajan esitys mukaisesti ja 2. varautuu tukemaan veteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskilleen tarjottavia palveluja anotulla eurolla seuraavasti: Avustuksesta 2000 euroa osoitetaan peruspalvelukeskus Oivan organisoimaan veteraanikuntoutukseen, paikallisesti järjestettyihin, ohjattuihin veteraanien vesijumppatapahtumiin, uimahallikäynteihin, hammashuoltoon sekä erilaisista veteraanitapahtumista aiheutuviin matkakuluihin. Päätökset maksatuksista tekee tältä osin hallintojohtaja. Loput 1000 euroa osoitetaan peruspalvelukeskus Oivalle käytettäväksi padasjokelaisten veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä kotipalveluun.

11 10 Päätös: Keskustelun kuluessa kunnanjohtaja muutti päätöstään seuraavasti, Päijät-Hämeen Lentokenttäsäätiö ry:lle myönnetään avustusta 1000 euroa. Silja Savola ilmoitti esteellisyydestään Padasjoen Sotaveteraanit ry:n osalta, Tuulikki Kaunisto Eläkeliiton Padasjoen yhdistys ry:n puheenjohtajana sekä Tiina Aarto Padasjoen Kirkonkylän kyläyhdistys ry:n puheenjohtajana. Esteellisinä he poistuivat kokouksesta tämän :n käsittelyn ajaksi. Täytäntöönpano: Ote avustusta hakeneet Ote kirjanpito Ote Peruspalvelukeskus Oiva/ kotipalvelu

12 11 VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET Khall. 6 Kunnanjohtaja 19/ 2015 Erityislastentarhanopettajan palkkaus Hallintojohtaja 7/ 2015 Kanslistin vaalin vahvistaminen Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus merkitsee päätökset tietoonsa saatetuksi.

13 12 KANSLISTIN VAALI / ELINA KAKON OIKAISUVAATIMUS Khall. 179 Kunnanhallitus päätti myöntää täyttöluvan kanslistin vakinaiseen, kokoaikaiseen toimeen, jonka sijoituspaikka on tekninen toimi. Kanslistin toimenkuvaan kuuluvat mm. teknisen lautakunnan sihteerin tehtävät, muut teknisen toimiston toimistotehtävät sekä asiakaspalvelu. Toimi oli haettavana mennessä. Määräaikaan mennessä sitä haki 67 henkilöä, joista luettelo on liitteenä 2. Perjantaina järjestettyyn haastatteluun kutsuttiin seuraavat hakijat: Merja Vuorinen, Merja Vanhatalo, Paula Veijalainen, Marjo Grèn-Mäkelä, Nina Ala-Sankola ja Ulla Salonen. Vanhatalo ilmoitti, ettei osallistu haastatteluun. Hakijoilta edellytetään kaupan ja hallinnon alan toisen asteen tutkintoa tai vastaavaa koulutusta sekä kokemusta toimistotehtävistä. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, , kristiina.laakso@padasjoki.fi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus valitsee kanslistin toimeen metsätalousinsinööri, markkinointimerkonomi Nina Ala-Sankolan ja hänen kieltäytymisensä varalle merkonomi Marjo Grèn-Mäkelän. Valitun henkilön on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus. Toimi täytetään neljän kuukauden koeajalla. Khall. 7 Elina Kakko on tehnyt oikaisuvaatimuksen Padasjoen kunnanhallituksen suorittamasta kanslistin vaalista. Oikaisuvaatimus sekä asiaan liittyvät sähköpostiviestit ovat liitteenä 2. Oikaisuvaatimuksen tekijälle on toimitettu seuraavat tiedot: Ilmoitus, josta kävivät ilmi mm. haastatteluun kutsuttujen nimet sekä toimeen valitun että varalle valittujen nimet ja koulutukset.

14 Kanslistin toimeen valitun sekä varalle valitun hakemukset, joista ilmenevät tiedot asianomaisten koulutuksesta sekä työkokemuksesta Tieto siitä, ketkä suorittivat haastattelut ja että valinta suoritettiin haastatteluihin perustuen. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus toteaa asiasta seuraavaa: Kanslistin tointa haki 67 henkilöä, joten kaikkia hakijoita ei luonnollisestikaan ollut mahdollista haastatella. Haastatteluun kutsuttiin vaaditun koulutustason omaavista hakijoista kuusi henkilöä, joilla voitiin katsoa olevan eniten sellaista työkokemusta, joka edesauttaa kanslistin työssä selviytymistä. Haastattelun suorittivat kunnanjohtaja Heikki Jaakkola, hallintojohtaja Kristiina Laakso, tekninen johtaja Seppo Rantanen, teknisen lautakunnan puheenjohtaja Olli-Pekka Mäkelä sekä valtuuston II varapuheenjohtaja / teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja Mira Vilkman. Myös kaikille kunnanhallituksen jäsenille oli ilmoitettu, että he ovat halutessaan tervetulleita osallistumaan haastattelutilaisuuteen. Haastattelun perusteella haastattelijat olivat yksimielisiä siitä, että toimeen tuli valita Nina Ala-Sankola. Kunnanjohtaja esitti hänen valintaansa kunnanhallitukselle, joka suoritti valinnan yksimielisesti. Oikaisuvaatimuksen tekijä on edellyttänyt, että hänelle toimitetaan vertailu hakijoista. Tällaista vertailua ei kuitenkaan henkilövaaleissa laadita vaan valinnan ratkaisee hakemuksessa esitettyjen faktatietojen lisäksi se, millainen kuva henkilön tiedoista, taidoista ja mm. yhteistyökyvystä haastattelutilanteessa välittyy. Kunnanhallitus toteaa, että päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, kunnanhallitus ei ole päätöstä tehdessään ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole lainvastainen, joten päätöksen muuttamiselle ei ole perusteita. Muilta osin oikaisuvaatimusta ei oteta käsittelyyn, sillä kyseessä on yksityisoikeudellinen työsopimuksen soveltamisalaa koskeva asia, jota ei käsitellä hallintolainkäytön perusteella vaan asia ratkaistaan käräjäoikeudessa. Kunnanhallitus päättää hylätä Elina Kakon oikaisuvaatimuksen edellä mainituin perustein. Täytäntöönpano: Ote Elina Kakolle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 21. tammikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 11 Kaavamuutosesitys / Asunto Oy Padasmäki... 19 12 Edustajien nimeäminen Päijät-Hämeen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2015 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2015 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2015 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 12. tammikuuta 2015 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 1 Kunnanhallituksen kokoukset vuonna 2015... 2 2 Talousarvion käyttösuunnitelma

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17.joulukuu 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 156 Luvan myöntäminen kiinteistöhoitajan toimen täyttämiseen... 260 157 Työsuojelupäällikön

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 21. tammikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 11 Kaavamuutosesitys / Asunto Oy Padasmäki... 19 12 Edustajien nimeäminen Päijät-Hämeen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 11. helmikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 16 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma... 29 17 Leimikkotarjoukset...

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 06. elokuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 103 Kunnanvaltuuston 25.6.2018 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden ja

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 15. tammikuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 15 Kaavamuutos kiinteistöllä Kesäranta 576-404-3-130 ja Kesäranta II 576-404-3-158...

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kunnanhallitus PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kokousaika Maanantai 21. elokuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 129 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelman laadintaohjeet...

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77 48 Ehdotus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19. joulukuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat Ero luottamustehtävistä / Ilpo Pylvänen, uuden valtuutetun kutsuminen valtuustoon

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA 28.11.2018 KOKOUSAIKA Keskiviikko 28. marraskuuta 2018 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 23. toukokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 75 Micael Sjöbergin kirje kunnanhallitukselle... 145 76 Eron myöntäminen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta. 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu... 76

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta. 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu... 76 SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta Kokousaika Tiistaina 16.5.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosalin kahvio Asiat sivu nro 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu...

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/ 2015 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/ 2015 Kunnanvaltuusto PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/ 2015 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 27. huhtikuuta 2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymän perussopimuksen

Lisätiedot

53 Kokousajat alkaen Pöytäkirjojen nähtävilläpito alkaen Pöytäkirjojen tarkastaminen alkaen...

53 Kokousajat alkaen Pöytäkirjojen nähtävilläpito alkaen Pöytäkirjojen tarkastaminen alkaen... SISÄLLYSLUETTELO 9/2017 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikkona 28.6.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat sivu nro 53 Kokousajat 1.6.2017 alkaen... 92 54 Pöytäkirjojen nähtävilläpito

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA 26.9.2018 KOKOUSAIKA Keskiviikko 26. syyskuuta 2018 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA 18.12.2018 KOKOUSAIKA Tiistai 18. joulukuuta 2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 11 / 2015 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 11 / 2015 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 11 / 2015 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 25. toukokuuta 2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 84 Raulahden ranta-asemakaavan hyväksyminen... 177 85 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 7/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ke 26.6.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Tiistai 02. tammikuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 1 Kunnanvaltuuston 13.11.2017 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden ja täytäntöönpanokelpoisuuden

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 20 Vastaavan sairaanhoitajan valinta

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 09. tammikuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 1 Kunnanvaltuuston 19.12.2016 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA 7.11.2018 KOKOUSAIKA Keskiviikko 7. marraskuuta 2018 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 05. maaliskuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 39 Enni Idin elämästä ja taiteesta julkaistava kirja / lyhytaikaisen lainan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 08. elokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 106 Kirkonkylän asemakaavan päivittäminen Kankaantien Koulukujan osalta...

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Torstai 30. marraskuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 170 Kunnanvaltuuston 13.11.2017 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17. lokakuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 134 Sijoitustoiminnan raportti 30.9.2016... 246 135 Talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 16.5.2016 kello 18.00-19.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Ahola Pirkka, valt. pj. Hännikäinen Rauno, valt. I vpj. Vilkman Mira, valt. II vpj. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Ahola Pirkka, valt. pj. Hännikäinen Rauno, valt. I vpj. Vilkman Mira, valt. II vpj. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kunnanhallitus PÖYTÄKIRJA 1 /2017 1 KOKOUSAIKA Maanantai 09. tammikuuta 2017 klo 15.00 16.50 loka KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntala, valtuustosali

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6/2017 Tekninen lautakunta. 38 Siistijän valinta Monitoimitalon IV-saneeraus... 70

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6/2017 Tekninen lautakunta. 38 Siistijän valinta Monitoimitalon IV-saneeraus... 70 SISÄLLYSLUETTELO 6/2017 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 3.5.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Kullasvuoren koulu, luokka 173 Asiat sivu nro 38 Siistijän valinta... 66 39 Monitoimitalon IV-saneeraus...

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 02. syyskuuta 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 119 Lausunto palvelusopimusasetuksen soveltamisesta ja joukkoliikenteen järjestämistavasta

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Tiistai 02. tammikuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 1 Kunnanvaltuuston 13.11.2017 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden ja täytäntöönpanokelpoisuuden

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. syyskuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 34 Keulainmetsän / Keulainniemen rantakaavan muuttaminen... 76 35 Metsäsuunnitelman

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17. kesäkuuta 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 96 Sote-kiinteistöjen saneerausta suunnittelevan työryhmän perustaminen...

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/ 2015 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/ 2015 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 1/ 2015 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19 tammikuuta 2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 1 Kunnanvaltuuston puheenjohtajiston vaali... 2 2 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 23. toukokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 75 Micael Sjöbergin kirje kunnanhallitukselle... 145 76 Eron myöntäminen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 03. lokakuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 131 Myyntitarjous/ Padasapu Ky... 240 132 Kankaantien lehtikuusien

Lisätiedot

1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen..

1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.. Tekninen lautakunta 21.1.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 1 / 2015 Kokousaika 21.1.2015 klo 15.00 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIAT 1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..2 2.

Lisätiedot

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 2.11.2017 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 388 389

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 2.11.2017 klo 17.00 17.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA TORSTAINA KLO ALKAEN.

MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA TORSTAINA KLO ALKAEN. MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA TORSTAINA 20.08.2015 KLO 19.00 ALKAEN. ASIAT: 56 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 57 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 58 Työrauhaa

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta. 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu... 76

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta. 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu... 76 SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta Kokousaika Tiistaina 16.5.2017 klo 17.00 17.42 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosalin kahvio Asiat sivu nro 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu...

Lisätiedot

MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA 03.06.2015 KLO 19.00 ALKAEN.

MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA 03.06.2015 KLO 19.00 ALKAEN. MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA 03.06.2015 KLO 19.00 ALKAEN. ASIAT: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 46 Luokanopettajan

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x)

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x) KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19-20.25 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 1 / 2019

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 1 / 2019 Pöytäkirja 1 / 2019 Keskusvaalilautakunta Eduskuntavaalit KOKOUSAIKA Keskiviikko 13.3.2019 klo 16.55 17.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Kokousaika keskiviikko 23.8.2017 klo 9.00 11.42 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kokoushuone Tiirismaa Käsiteltävät asiat: 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 14 /2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 08.11. 2010 klo 17.00 18.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 6/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ti 28.5.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 18.10.2016 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 26.03.2013 12 ASIALISTA KOKOUSAIKA Tiistaina 26.03.2013 klo 18.00 19.13 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 10 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 15 20.05.2013 277. Henkilökohtaiset varajäsenet

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 15 20.05.2013 277. Henkilökohtaiset varajäsenet KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 15 20.05.2013 277 Kokousaika 20.05.2013 klo 10.00 11.03 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2012 Maaseutulautakunta. Timo Vähätalo. Kalle Mikkola vpj x Riina Paju j x Riikka Tiensuu j x Tuomo Urmas j x

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2012 Maaseutulautakunta. Timo Vähätalo. Kalle Mikkola vpj x Riina Paju j x Riikka Tiensuu j x Tuomo Urmas j x Kokousaika Maanantaina 27. helmikuuta 2012 kello 10.00-10.50 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet läsnä Timo Vähätalo pj x Kalle Mikkola vpj x Riina Paju

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37 Hyvinvointilautakunta 08.06.2015 AIKA 8.6.2015 klo 18:00 18.34 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA ESITYSLISTA Kokousnumero 7/2015 Aika Pe 10.07.2015 klo 15.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIALISTA Perjantaina 10.07.2015 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 7/2015 ASIA LIITE 50 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 26.4.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 11 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 12 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 13 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 14

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2018 Sivu 195 (200) Kunnanhallitus Maanantai kello

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2018 Sivu 195 (200) Kunnanhallitus Maanantai kello KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2018 Sivu 195 (200) Kunnanhallitus Maanantai 26.11.2018 kello 17.00 19.20 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 9

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 9 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 9 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo () () () () () () () () ()

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo () () () () () () () () () KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19- Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.00-19.10. Kunnantalon takkahuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.00-19.10. Kunnantalon takkahuone 1 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.00-19.10 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 8.1.2019 Kokoustiedot Aika Tiistai 15.1.2019 klo 18.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 2.3.2010 nro 1/2010

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 2.3.2010 nro 1/2010 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Tiistai 2.3.2010 kello 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Kuhmon kaupungintalo Kaupunginhallituksen kokoushuone, Joki 88900 KUHMO SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA ESITYSLISTA Kokousnumero 8/2016 Aika Ke klo 18.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIALISTA Keskiviikkona Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 8/2016 ASIA LIITE 62 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Osmo Pylkkö puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

Osmo Pylkkö puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä Lemin kunta 1 Aika klo 16.00-16.30 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanvirasto Pylkkö Osmo Huttunen Matti Pesari Markku puheenjohtaja varapuheenjohtaja varajäsen Muut saapuvilla olleet - Laillisuus

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, LAPPEENRANTA. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, LAPPEENRANTA. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä Lemin kunta 1 Aika klo 9-9.10 Paikka Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, 53500 LAPPEENRANTA Saapuvilla olleet jäsenet Pylkkö Osmo Huttunen Matti Värtö Veijo puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsen

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. syyskuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 34 Keulainmetsän / Keulainniemen rantakaavan muuttaminen... 76 35 Metsäsuunnitelman

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.9.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2014 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2014 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1 / 2014 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 13. tammikuuta 2014 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 1 Kunnanvaltuuston 16.12.2013 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ESITYSLISTA 6/2012 Kunnanhallitus Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpano...89

LEMIN KUNTA ESITYSLISTA 6/2012 Kunnanhallitus Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpano...89 ESITYSLISTA 6/2012 Kunnanhallitus 16.04.2012 Käsiteltävät asiat 66. Kunnanvaltuuston päätösten 10.4.2012 täytäntöönpano...89 67. Haagin yleissopimuksen mukainen kulttuuriomaisuuden luettelo...90 68.Kaavoituskatsaus

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 8 / 2017

PADASJOEN KUNTA Pöytäkirja 8 / 2017 Pöytäkirja 8 / 2017 Keskusvaalilautakunta Presidentinvaalit KOKOUSAIKA Keskiviikko 29.11.2017 klo 16.50 17.05. KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 Sivistyslautakunta 27.01.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.01.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Hietala Ritva Mattila

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2014 Kunnanhallitus Sivu 85

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2014 Kunnanhallitus Sivu 85 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2014 Kunnanhallitus Sivu 85 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste)

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta (2017-2020) KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 18.10.2017 klo 14.00 - Paikka PHKS Karpalo-kabinetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT 59 Kokouksen

Lisätiedot

Kalevi Kinnunen Joonas Kinnunen Elina Harjula* Kirsti Häkkinen Tiina Kuivaniemi Tapani Pasanen Elma Tainio. (x) (-) (x) (x) (x) (x) (x)

Kalevi Kinnunen Joonas Kinnunen Elina Harjula* Kirsti Häkkinen Tiina Kuivaniemi Tapani Pasanen Elma Tainio. (x) (-) (x) (x) (x) (x) (x) KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 28.02.2017 Kokousaika Tiistai 28.02.2017 klo 17.00-17.55. Kokouspaikka Biologian luokka, Keskuskoulu, Kinnula Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 29.4.2011 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila Laukkanen Jarmo

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8. Kunnanhallitus

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8. Kunnanhallitus ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 28. 6.2010 kello 17.00 19.12 Kunnan mökki Pyhäniemessä Törmä Tapani Keskinen Irja Aho Pirjo

Lisätiedot