Opetusministeriö PL Valtioneuvosto
|
|
- Paavo Toivonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Opetusministeriö PL Valtioneuvosto Näkökohtia tekijänoikeuslainsäädännön ja järjestelmän kehittämisestä rakennustaiteen näkökulmasta sekä huomioita opetusministeriön työryhmämuistioon 2007:18 LÄHTÖKOHTA Rakennustaiteen osalta tekijänoikeuskysymykset on nähtävä kahdella tasolla. Toisaalta on kysymys suunnitelma-asiakirjoista teoksina, kuten esimerkiksi piirustuksina, mallinnuksina, luetteloina ja malleina. Näiden dokumenttien osalta teoskynnyksen tulee olla hyvin alhainen. Suunnitelma-asiakirjojen tulee dokumentteina nauttia suurta tekijänoikeussuojaa. Toisaalta kysymys on suunnitelmien sisällöstä sekä niiden perusteella toteutetuista rakennustaiteen teoksista ja näiden välisestä elimellisestä yhteydestä. Tekijänoikeuden tulee voimakkaasti suojata suunnitelmia mahdollisuutena toteuttamiseen ja suunnitelmien sisältämän tekijänoikeudellisen hyödyn nauttimiseen. Arkkitehtuurissa suunnitelman toteuttaminen rakentamalla on kappaleen valmistamista, josta arkkitehti saa korvauksen ja johon työhön hän myös yleensä osallistuu jatkosuunnittelun kautta valmistusta kontrolloiden. Laadittujen suunnitelmien ja rakennustaiteen välinen yhteys tulee tekijänoikeudellisesti nähdä samankaltaisena kuin kirjoitettu ja soitettu musiikki. Kulloisenkin erityistapauksen arvioiminen edellyttää rakennustaiteen luonteen ymmärtämistä, arkkitehtuurin asiantuntemusta ja perehtyneisyyttä teoksen ominaispiirteisiin. Olennaista on turvata tekijänoikeuslailla suunnitelman sisältämä arkkitehtuurin laatu ja arkkitehdin suunnitelmallaan tuottama tekijänoikeudellinen hyöty. Arkkitehdin työn näkökulmasta ajankohtaisimmat ja polttavimmat kysymykset liittyvätkin juuri suunnitelmien käyttöoikeuksiin ja niiden hallinnointiin. Suomessa rakennustaiteen teosten tekijänoikeuksia voisivat valvoa Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Arkkitehtitoimistojen liitto ATL ja Suomen rakennustaiteen museo yhdessä. YLEISET HUOMIOT MUISTION TEKSTIIN Valtionhallinnolla tulee olla Suomen etuja palveleva yhtenäinen tekijänoikeuspolitiikka, jolla tarkoitetaan sitä, että Suomessa tekijöiden etu on tasavertaisessa asemassa teollisuuden edun kanssa. Työryhmän muistiossa todetaan yhtenä ongelmakohtana olevan se, että lainsäädännön kehittäminen on vaikeaa erittäin voimakkaiden intressiristiriitojen vuoksi. Näkemyksemme mukaan tekijänoikeuden kannalta ristiriitaa ei ole, ellei haluta kokea ristiriidaksi tekijänoikeuden hyödyntäjien näkemystä, jonka mukaan heidän pitäisi saada tekijänoikeudet käyttöönsä vastikkeetta. Tässä keinotekoisesti aikaansaadussa ristiriitatilanteessa pitää julkisen vallan muistaa roolinsa tekijänoikeuksien takaajana, ei niiden korvauksettoman käytön mahdollistajana.
2 Tekijänoikeusmarkkinoilla myyjien ja ostajien välinen voimatasapaino on sellainen, että yksittäisen tekijän asemaa puolustaa ainoastaan laki. Rajoitussäännösten väljentäminen ei turvaa Suomen etua. Tekijänoikeuslainsäädännön menestyksekäs kehitystyö edellyttää muistion mukaan asenneilmaston paranemista. Olemme asiasta muistion kanssa samaa mieltä, muta korostamme, että sillä ei voida tarkoittaa tekijänoikeusturvan rajoitussäännöksien väljentämistä. Yhteiskunnan yhteisen ja yleisen edun kannalta on tärkeää, että turvataan luovan työvoiman pysyminen Suomessa. Sitä ei turvata väljentämällä rajoitussäännöksiä. Tekijänoikeuden ydin liittyy keskeisesti sisältötuotannon arvoketjun alkupäähän ja luovan työn vaiheeseen. Luovan työn vaihetta ei pitäisi keinotekoisesti määritellä niin ahtaasti, että vain tietty luova työ nauttii oikeuksia, vaan se pitäisi osata määritellä entistä laajempana. Rakennustaiteessa keskeisin arvoa tuottava luova työ liittyy luonnosvaiheeseen, jossa ratkaistaan pääosa koko rakennuksen toteuttamiskustannuksista. Koska arkkitehtisuunnittelussa työn aate- ja luonnosvaiheella on niin keskeinen merkitys koko prosessin kannalta, tulisi sen tulosten yksiselitteisesti kuulua tekijänoikeuden piiriin. Ongelma esiintyy myös arkkitehtuurikilpailujen yhteydessä (ns. ideakilpailut). Huolimatta idea-sanan käytöstä arkkitehtuurikilpailuissa niiden tuloksena syntyy tekijänoikeutta nauttivia konkreettisia suunnitelmia ei yksittäisiä ideoita. Tekijänoikeuden hinta ei ole tiedon vastaanottamista ja sen välittämistä estävä tekijä. Olemme samaa mieltä siitä, että tiedon saatavuus ja ilmaisun vapaus ovat tärkeitä asioita ja että niiden pitää toteutua. Toisin kuin tekijänoikeuden kritisoijat väittävät, oikeudelle asetettua hintaa ei voida pitää tiedon vastaanottamista ja sen välittämistä estävänä tekijänä. Tämän logiikan mukaan pitäisi kaikkia maksullisia hyödykkeitä pitää liiketoimintaa estävänä tekijänä. Muutenkin tekijänoikeuksien kritiikki on usein negatiivisesti muotoiltua. Tämä näkyy esim. väitteessä, jonka mukaan tekijänoikeus tekee tuotteista kalliita. Väite osuu harhaan, koska juuri tuotteen luovuuspanos on syy sille, että tuote on haluttava ja sillä on esteettistä ja/tai käytännöllistä arvoa lyhyesti sanottuna tuote on hintansa väärti. Ilman luovaa panosta jäljellä on vain tuotannollinen arvo, ja tällaiselle tuotteelle mikä hyvänsä hinta on liian korkea. Kritiikki muuttuu entistä kompuroivammaksi kun väitetään, että kallis hinta estää uuden teknologian edellyttämää nopeaa ja tehokasta toimintaa aineistojen saamiseksi markkinoille. Markkinoiden nopeuden kytkeminen tekijänoikeuden hintaan osoittaa ymmärtämättömyyttä luovuuteen perustuvan liiketoiminnan selviytymismekanismeista. Tekijänoikeuden intressipainopisteen tulee olla luovien tekijöiden oikeuksissa. Muistioon kootun tekijänoikeuskritiikin mukaan tekijänoikeuden intressipainopiste on väärä ja siihen vedoten ehdotetaan tekijänoikeuden painopisteen siirtämistä luovien tekijöiden oikeuksista teollisuuteen, tuottajien ja jakelijoiden suuntaan. Edelleen tekijänoikeuskritiikissä otetaan lähtökohdaksi tekijänoikeuslainsäädännön valmistelun lähtökohdan muuttaminen kulttuuripolitiikasta teollisuus- ja tietoyhteiskuntapoliittiseksi. Esitetyt vastakkainasettelut ovat vääriä. Kulttuuripolitiikka, teollisuuspolitiikka ja tietoyhteiskuntapolitiikka eivät ole vastakkaisia osapuolia. Tekijänoikeusasioiden siirtäminen kulttuuripolitiikasta teollisuus- ja tietoyhteiskuntapolitiikkaan ei ole pelkästään tarpeetonta vaan lisäksi se olisi vahingollista. On käsittämätöntä, että oikeuksien haltijat joutuvat uhraamaan luomisaikaansa siihen, miten säilyttää mahdollisuus ansaita luovalla työllään, kun sekundaarikäyttäjät voivat katsoa luonnolliseksi oikeudekseen toisen työstä vastikkeettoman hyötymisen. Vaarantaisiko painopisteen uussuuntaus luovan työn aseman Suomessa? KOHDITTAIN VASTAUKSET ARKKITEHTIEN KANNALTA TÄRKEISIIN KYSYMYKSIIN
3 Kysymys 3: Millainen vaikutus markkinakehityksellä ja liiketoimintamallien kehityksellä tulisi olla lainsäädäntöön? Mikä osuus jää liiketoiminnan riskille? Suomen kaltaisen maan selviäminen kansainvälisillä markkinoilla voi perustua vain siihen, että markkinakehitys ja liitetoimintamallien kehitys johtavat entistä luovemmille aloille. Lainsäädännön tulisi tukea tekijänoikeuden suojaa luovien alojen eduksi. Luovien alojen kehitykselle ei ole tervettä se, että yritys joutuisi lainsäädännöllisesti kopioijia huonompaan asemaan. Kysymys 4: Pitääkö lakia muokata tekniikan ja jakelun ehdoilla vai sisältöjen ehdoilla? Lakia pitää muokata sisältöjen ehdoilla. Jakelu ja tekniikka vanhenevat nopeasti ja pelkästään niiden pohjalle rakennettu laki on jo syntyessään menettänyt ajankohtaisuutensa. Kysymys 5: Tuleeko suojatun aineiston taloudellisesta hyödyntämisestä aina suorittaa korvaus tekijälle? Miten muut käytön ehdot vaikuttavat asiaan? Lähtökohtana tulee olla se, että suojatun aineiston taloudellisesta hyödyntämisestä on aina suoritettu korvaus tekijälle. Käsityksemme mukaan korvausvelvoitetta ei edes pitäisi asettaa kyseenalaiseksi, vaan tekijällä on itsestään selvä oikeus korvaukseen työstään. Kysymys 6: Miten tiukka lainsäädännön tulisi olla? Pitääkö sitä heikentää vai vahvistaa? Lain pitää olla tiukka tekijäoikeuksien taloudellisen hyödyntämisen osalta, eikä sitä tule siltä osin heikentää. Kysymys 8: Onko tekijänoikeuden painopiste liikaa tekijöiden oikeuksissa? Vai onko se liikaa tuottajien ja kustantajien, siis teollisuuden oikeuksissa? Tekijänoikeuksien painopisteen pitää nimensä mukaisesti olla tekijöiden oikeuksissa. Lakia ei pidä muuttaa Kustantajien- ja teollisuudenoikeuslaiksi Kysymys 9: Eikö tekijänoikeuden tasapainoa pidä jatkuvasti säätää myös rajoituksilla? Mitkä seikat tähän vaikuttavat? Luovaan työhön perustuvan elinkeinon harjoittaminen muuttuisi mahdottomaksi tilanteessa, jossa tekijät joutuisivat jatkuvasti varautumaan uusiin ja yllättäviin rajoituksiin. Kysymys 11: Tuleeko Suomen tekijänoikeuslakiin ottaa ja millainen työsuhteessa syntyneiden teosten oikeuksien siirtymistä koskeva erityissäännös (tietokoneohjelmia ja tietokantoja koskevien säännösten lisäksi)? Tekijänoikeuslainsäädännössä tulee täsmentää työsuhteessa syntyneiden teosten tekijänoikeudellista asemaa. Kysymys 13: Miten määritellään kielletyn ja rangaistavan raja? Määritellään rajaksi vastikkeettoman taloudellisen hyödyn tavoittelu. Rakennustaiteen teosten valokuvaaminen kaupallisiin tarkoituksiin on säädettävä korvauksen alaiseksi. Kyseessä on tällöin tilanne, jossa taloudellista hyötyä saadaan puhtaasti kyseessä olevaa rakennustaiteellista teosta hyödyntäen. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Temppeliaukion kirkon tai Finlandia -talon kuvien käyttö matkailutuotteissa.
4 Kysymys 14: Onko tekijänoikeus oikeutena aikansa elänyt? Kuinka paljon ja mitä on muuttunut? Ovatko perusteet kohdallaan? Tarvitaanko täysrevisio? Tekijänoikeus on, päinvastoin kuin kysymyksessä epäillään, muuttunut entistä tärkeämmäksi, koska jatkuvasti enenevä osa Suomen hyvinvointia on muuttunut siitä riippuvaiseksi. Rakennussuunnittelualalla on tapahtunut suuria teknisiä ja toiminnallisia muutoksia. Tekijänoikeuslainsäädäntö ja tekijänoikeussopimukset eivät ole vielä huomioineet rakennustaiteen erityispiirteitä ja uusia tarpeita. Kysymys 15: Ovatko käsitteet ajan tasalla? Käsitteet pitää päivittää. Teos-käsite on vanhahtava, eikä tunnista kaikkia tekijänoikeuteen liittyviä asioita esimerkiksi rakennustaiteen osalta tulisi ehdottomasti selventää aiemmin mainittujen suunnitelmiin ja valmiiseen rakennukseen kohdistuvia tekijänoikeuksia ja näiden välistä elimellistä yhteyttä. Myös idea käsite tulisi määritellä. Arkkitehtisuunnittelussa idea ei ole abstrakti aineeton asia tai yksittäinen oivallus, vaan konkreettinen suunnitteluratkaisu tai sen osa. Kysymys 19: Millainen rooli julkisella vallalla tulisi olla? Sitovia toimia vai toimijoille toimintavapautta? Hyviä palveluja, arm s length -etäisyydeltä vai lisää sääntelyä? Julkisen vallan on muistettava roolinsa toimijoiden tasapuolisen aseman turvaamisessa ja tätä tarkoitusta varten on ylläpidettävä riittävä määrä sitovia säädöksiä. Muistion luku tekijänoikeuksien periaatteista on asiantuntevasti kirjoitettu ja vastaa näkemyksiämme. Tekijänoikeuteen kuulumattomat asiat on listattu yksiselitteisesti. Listassa on kuitenkin muutamia käsitteitä, jotka mielestämme pitäisi saattaa tämän päivän käsityksiä vastaaviksi. Suoraviivainen maininta siitä, että idealla ei olisi tekijänoikeutta on uusien suunnittelumenetelmien ja suunnittelun hankintatapojen myötä tullut epäoikeudenmukaiseksi ja mahdollistaa tekijänoikeuksilla keinottelun. Kysymys 20: Onko oikeuksia ja niiden rajoituksia koskevien säännösten osalta kehittämistarpeita? Jos on, niin millaisia? Oikeuksia ja niiden rajoituksia koskevassa listassa on yksi kohta, joka edellyttää täsmennyksen, eräänlaisen käyttöohjeen. Rakennusten ja käyttöesineiden muuttamiseen liittyy aina niiden käytön turvallisuus ja suunnittelijan vastuu turvallisuudesta ja käytettävyydestä. Rajoitukseen on syytä kirjata maininta siitä, että vastuu siirtyy muuttajalle. Kaipaammekin erillistä selvitystä tekijänoikeuksista suhteessa suunnittelijan vastuisiin ja velvollisuuksiin. Kysymys 27: Kuinka laajalle yksityisen kopioinnin vapauden tulisi ulottua? Tulisiko laissa asettaa nykyistä selvemmät kappale- ym. rajat? Kopioinnin salliminen yksityiseen käyttöön riippuu siitä minkälaista tekijänoikeudellista aineistoa kopioidaan. On eri asia kopioida omaan käyttöön esim. taideteollisuuden ja muotoilun tuotteita kuin musiikkia tai elokuvia. Voiko esimerkiksi kopioida (teetättää) omaan käyttöönsä hankkimansa tekijänoikeutta nauttivan huonekalun. Lisäksi ovat tulleet kokonaan uusiksi elementeiksi virtuaalikappaleet. Mikä niiden merkitys tulee olemaan yksityiskäytön kannalta. Kysymys 34: Mikä on sähköisen kauppaan liittyvän käyttöluvan myynnin suhde loppukäyttäjän kopiointiin? Sisältyykö käyttölupaan oikeus kopioida?
5 Eräänä rajauksen käyttöluvan ja kopioinnin osalta voisi olla hankittu käyttötarkoitus. Ostotilanteessa voidaan määritellä, että on hankittu yksityiseen käyttöön eikä hankinta johda taloudelliseen hyödyntämiseen. Esim. rakennuksen rakentamista varten hankittuja piirustuksia, malleja ym. saa käyttää ainoastaan sitä kohdetta varten, mihin ne on hankittu. Kysymys 46: Pitäisikö kumota säännös, jonka mukaan oikeuksien edelleen luovuttaminen ja teoksen muuttaminen ei ole sallittua, ellei siitä ole sovittu? Ei pitäisi. Tosin voisi olla syytä säädännöillä tukea käytäntöä, jossa myynnin yhteydessä velvoitettaisiin muistuttamaan siitä, että muuttaminen ja edelleen luovuttaminen eivät ole sallittuja, ellei niin erikseen sovita. Kysymys 47: Pitäisikö harkita vahvempia tai jopa pakottavia säännöksiä joihinkin kohtiin? Lain 3 lukuun pitäisi lisätä kohta niitä tilanteita varten jolloin teos on luotu täytettäessä työsuhteesta johtuvia työtehtäviä, tekijänoikeus teokseen siirtyy työnantajalle. työtehtävän määrittelemässä laajuudessa. Sama koskee vastaavasti myös virkasuhteessa luotua teosta. (Teoksen luojalle tulisi jättää teoksen jälkikäytöstä korvausoikeus myös työsuhteen päätyttyä) Kysymys 48: Olisiko sääntelyssä edelleen otettava huomioon sopijapuolten mahdollisesti keskenään epätasapainoinen asema? Kyllä. Lainsäädännön peruslähtökohdan tulee olla keskenään epätasapainoisten sopijapuolten tasavertaisen kohtelun turvaaminen. Kysymys 56: Pitäisikö em. periaatteisiin tehdä tarkennuksia, korjauksia tai laajennuksia? Kyllä. Linkitys edellyttää kokonaisvaltaisen ja perusteellisen tarkastelun ja tuonee mukanaan tarkennuksia lakiin. Muistion huomiot linkityksestä luovat hyvän lähtökohdan tarkastelulle. Kysymys 57: Pitäisikö säätää siitä, että tekijänoikeuteen vetoamisesta voi sitovasti luopua? Millainen tällainen sääntely voisi olla? Olettamasäännös? Mitä kysymyksellä tarkoitetaan. Verkkoaineiston osalta vai yleensä. Mitä tarkoittaa luopua sitovasti tekijänoikeuksista. Kysymys 58: Onko tällainen lupaolettama olemassa? Kysymys 58 ja osittain myös kysymys 57 lähtevät siitä olettamasta, että tietoverkko olisi jotenkin erityinen ja vapaa paikka tekijänoikeuksien osalta. Koska mitä ilmeisemmin kaikki sellainen toiminta ja kauppa, joka voidaan siirtää tietoverkkoon, tulee sinne siirtymään, ei tietoverkkoa pitäisi lainsäädännössä käsitellä erityisenä vapaana vyöhykkeenä. Ennemminkin lainsäädännön pitäisi tähdätä tietoverkon mahdollistavien aukkojen paikkaamiseen. Kysymys 65: Jotta tekijänoikeuden kansainvälinen järjestelmä toimisi paremmin, pitäisikö tehdä uusi kansainvälinen yleissopimus sovellettavasta laista? Kyllä. Kansainvälistymisen merkitys arkkitehtien toiminnassa ja tekijänoikeuksiin liittyvissä asioissa on lisääntynyt. Kysymys 75: Miten tekijänoikeusmerkintöjen ja -ilmoitusten käyttöä voitaisiin parhaiten edistää? Rakentamisen suunnittelu on hyvin ohjeistettua ja säännöksillä ohjattua. Varsin yksinkertaista olisi säätä sitovia määräyksiä tekijäoikeusmerkintöjen liittämisestä suunnitelmiin esimerkiksi alla esitetyn mukaisesti.
6 Tekijänoikeusteksti: Tekijänoikeus - Copyright... Tämän aineiston tai sen jonkin osan kopioiminen tai jäljentäminen valokopioimalla, digitoimalla, tietojärjestelmään tai tietokantaan tallentamalla taikka mitä tahansa muuta tallennus- tai jäljentämistapaa käyttäen, samoin kuin aineiston tai sen osan myyminen, vuokraaminen, lainaaminen ja muu levittäminen tai aineiston välittäminen tietoverkon välityksin on sallittu vain Arkkitehtitoimisto. :n / arkkitehti NN:n antaman etukäteisen kirjallisen luvan nojalla ja luvan mukaiseen käyttötarkoitukseen. Aineiston luvattomasta käytöstä seuraa tekijänoikeuslain mukainen vahingonkorvausvelvollisuus ja rangaistusvastuu. Kysymys 89: Miltä osin ja millaisin ehdoin tekijänoikeustulo voisi tuloverotuksessa olla pääomatulon tapaan verotettavaa? Millä tavoin alkutuotannon yhtiöittäminen toimii? Kannattanee tehdä erillinen tarkastelu ammatinharjoittajien osalta ja huolehtia siitä, että arkkitehdit eivät joudu muita huonompaan asemaan. Kysymys 92: Olisiko mahdollista selventää linkityksen tekijänoikeudellista arviointia lakia muuttamatta? Linkitys on kokonaan uusi keino tiedon välittämiseksi, esille saattamiseksi ja selittämiseksi. Tuntuisi luonnollisemmalta, että se kuvataan laissa erikseen. Linkitys mahdollistaa kokonaan uudentyyppisten kaupallisten palvelujen rakentamisen toisten tuottamaa tietoa hyödyntämällä. Voimme vasta aavistella kaikkia niitä mahdollisuuksia, joilla sen avulla voidaan kiertää tekijänoikeuksien korvaamista tekijöille. Kysymys 93: Mitkä tekijänoikeudelliset seikat muodostuisivat merkityksellisiksi? Moraaliset oikeudet? Sekä tekijänoikeudelliset että taloudelliset. YHTEENVETO Kaikkea ei voida jättää markkinoiden armoille. Jo nyt on havaittu kuinka tärkeää on säädellä markkinoita monin eri tavoin esimerkiksi korruptiota ja monopolien väärinkäytöksiä vastaan. Tekijänoikeuden suoja tulee luovuuteen perustuvassa taloudessa olemaan entistä merkittävämpi. Tekijänoikeuksien ostaminen ja myyminen tulevat entisestään lisääntymään. Lainsäätäjän on tämän takia syytä tarkasti seurata myös mitä lisenssi- ja sopimusoikeuksien piirissä tapahtuu. Helsingissä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL Tuula Paalimäki Apulaispääsihteeri Vesa Juola Toiminnanjohtaja
Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still
Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,
Tekijänoikeudet liiketoiminnassa
Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari 9.11.2016 Albert Mäkelä lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät 1 Mitä tekijänoikeus suojaa? Tekijänoikeus suojaa kirjallista tai taiteellista teosta Teoksen
Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet
Sivistystyönantajat Tieteentekijöiden liitto Professoriliitto IPR University Center Tekijänoikeus yliopistojen työsuhteissa 28.11.2016 Opetus ja tekijänoikeus: lähtökohdat ja käytännön ongelmatilanteet
Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu. OTK Maria E. Rehbinder
Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu OTK Maria E. Rehbinder 26.10.2009 maria.rehbinder@gmail.com Henkilölle syntyvä oikeus Tekijänoikeus voi syntyä vain luonnolliselle henkilölle Poikkeuksena työnantajalle
Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin.
Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin. TEKIJÄNOIKEUS (Kopiereg - Derechos d autor - Müəlliflik hüquqları
Tekijänoikeustoimikunnan työ
Tekijänoikeustoimikunnan työ Tekijänoikeusfoorumi 14.10.2009 Toimikunnan puheenjohtaja, professori Niklas Bruun Helsingin yliopisto 14/10/2009 1 Tekijänoikeustoimikunta 2008-2009 Opetusministeriö asetti
Tekijänoikeudet liiketoiminnassa
Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari, Rovaniemi 7.2.2017 Albert Mäkelä, lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät Riikka Tähtivuori, IPR asiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Mitä tekijänoikeus
Mitä on tekijänoikeus?
Tekijänoikeudet Elina Ulpovaara 21.9.2009 2009 Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 Tekijänoikeuden kohde ja sisällys 1 Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus
Katuosoite Postiosoite A. Leikkaus A-A 1:1000. raitioliikenne. Michan ja Machan aukio 1900m2 portti/ kt. terassi. huolto. kt kt 2 5.
uusi trooppinen keskus (optio) n.+12.0 n. +9,00 yhdystunneli (optio) 1/20 uusi vastaanottorakennus Michan ja Machan aukio n. +5,3 Leikkaus A-A 1:1000 / enne kävelyliik A polku pyörä liiken ne raitioliikenne
Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.
Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.fi 1 Tekijänoikeuden ratio Tekijänoikeuden avulla tavoitellaan yhteiskunnallista
TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE
TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE Seuraa Kuvastoa: www.fb.com/kuvasto www.twitter.com/kuvasto www.kuvasto.fi Graafinen suunnittelu: Fanni Perälä Kuvat: Sanna Peurakoski TAIDETEOSTEN KÄYTTÖ NÄYTTELYIDEN
U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta. Satu Kangas
U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta Satu Kangas 16.2.2017 Mikä U-kirjelmässä tekijänoikeudesta on tärkeää 1. Lehtijulkaisujen suoja - tukeeko Suomi kotimaista mediaa vai yhdysvaltalaisia teknojättejä 2. Tekijänoikeuden
Suomen kannan muodostaminen
Suomen kannan muodostaminen 1 2 3 Tästä on kyse Suomen tavoitteen tulisi olla U-kirjelmä kuvastaa Suomen kantaa komission direktiiviehdotukseen tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. - Kenen
Tietokannat, tietokoneohjelmat ja aineistokokoelmat
Tietokannat, tietokoneohjelmat ja aineistokokoelmat Professori Niklas Bruun, IPR University Center Tekijänoikeus yliopistojen työsuhteessa HANKEN 28.11.2016 Teknologia osana tutkimusta ja opetusta Digitaalinen
MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA?
MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? Tekijänoikeudet ja tietosuoja verkossa Ella Kiesi 26.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vaikuttava lainsäädäntö Tekijänoikeuslaki 404/1961
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:19. Uutisportaalisivustolle viedyt kolumnit ja haastattelut
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2003:19 Asia Hakija Uutisportaalisivustolle viedyt kolumnit ja haastattelut H.T. Annettu 01.12.2003 LAUSUNTOPYYNTÖ H.T. (jäljempänä hakija) on 03.06.2003 saapuneella kirjeellään
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta
6.9.2018 A8-0245/187 187 2 artikla 4 kohta (4) lehtijulkaisulla luonteeltaan journalististen kirjallisten teosten kokoomatallennetta, johon voi myös kuulua muita teoksia tai aineistoa ja joka muodostaa
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:16
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:16 Asia Hakija Suojan kohde, valokuva A Annettu 13.11.1990 Tiivistelmä A Oy:n teepakkauksessa olevan valokuvan kohde ei ollut tekijänoikeudellisesti suojattu teos. Valokuva
Mitä tiedekustantajan pitäisi tietää sopimuksista ja oikeuksista? Suomen tiedekustantajien liitto Jukka-Pekka Timonen KOPIOSTO
Mitä tiedekustantajan pitäisi tietää sopimuksista ja oikeuksista? Suomen tiedekustantajien liitto 24.9.2010 Jukka-Pekka Timonen KOPIOSTO 1 Tekijänoikeus syntyy henkilölle siirtyy kustantajalle vain sopimuksella
Lausunto tekijänoikeuden suuntaviivoja koskevasta keskustelumuistiosta
Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto cc: anna.vuopala@minedu.fi Helsinki 31.5.2007 Lausunto tekijänoikeuden suuntaviivoja koskevasta keskustelumuistiosta Opetusministeriön työryhmämuistioita ja
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1992:14
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1992:14 Asia Hakija Työsuhteessa luotu teos A Annettu 26.11.1992 Tiivistelmä Tekijänoikeusneuvoston lausunto luentokalvojen sisältämän aineiston tekijänoikeudellisesta suojasta
Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja
ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja virallinen nimi ja henkilötunnus (myös taiteilijanimi, jos käytät sitä), myöh. Näyttelijä
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:7. Tiivistelmä Käsikirjoituksen saattaminen yleisön saataville internetissä edellytti tekijän luvan.
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2008:7 Asia Hakija Tekijänoikeus kirjalliseen teokseen A Annettu 10.3.2008 Tiivistelmä Käsikirjoituksen saattaminen yleisön saataville internetissä edellytti tekijän luvan.
JHS Avoimen tietoaineiston käyttölupa
JHS Avoimen tietoaineiston käyttölupa Anne Kauhanen-Simanainen ja Marjut Salokannel Esittely julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnalle (JUHTA) 11.12.2014 Valtioneuvoston periaatepäätös (3.3.2011)
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1988:9
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1988:9 Asia Hakija Sitaatti, kuvasitaatti Suomen tekniset kustantajat STEK r.y. Annettu 19.12.1988 Tiivistelmä Tekijänoikeuslain 14 :n 1 momentin mukaisesti opetuskäyttöön
Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta
Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tekijänoikeuslain (404/1961) 17, 45 :n 7 momentti, 46 :n 3 momentti, 48 :n 4 momentti, 49 :n 3 momentti, 49 a :n 3 momentti,
TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63)
TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63) Kolme asiaa Kotimaisten luovien alojen yhteinen edunvalvontaorganisaatio on ottanut kantaa kolmeen kohtaan ja muilta osin viittaamme jäsenjärjestöjemme
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 85/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin
Sähkökirjat kurssikirjoiksi Katsaus tekijänoikeuksiin Satu Kangas
Sähkökirjat kurssikirjoiksi Katsaus tekijänoikeuksiin Satu Kangas 8.11.2016 Tekijänoikeudet Oikeus valmistaa kappaleita teoksesta Oikeus saattaa teos yleisön saataviin Tekijän isyysoikeus nimen mainitseminen
5/8/2016 The Copyright Law 1
5/8/2016 The Copyright Law 1 5/8/2016 The Copyright Law 2 Yleistä Tekijänoikeuden kohteena on kirjallinen tai taiteellinen teos. Suojan saadakseen teoksen tulee ylittää ns. teoskynnys. Suojattu teos on
Opetusministeriön mallisopimushankkeen esittely TieVie-kouluttajakoulutus Dipoli 21.8.2002 Kristiina Harenko Varatuomari
Tekijänoikeudet virtuaaliyliopistohankkeissa Esityksen sisältö Opetusministeriön mallisopimushankkeen esittely TieVie-kouluttajakoulutus Dipoli 21.8.2002 Kristiina Harenko Varatuomari Sopimustarpeiden
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:17. Tiivistelmä Tuulilasin puhdistusväline ja siitä tehdyt rakennepiirustukset eivät saaneet tekijänoikeussuojaa.
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:17 Asia Hakija Teostaso A Annettu 28.9.1994 Tiivistelmä Tuulilasin puhdistusväline ja siitä tehdyt rakennepiirustukset eivät saaneet tekijänoikeussuojaa. SELOSTUS ASIASTA
Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet
Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet Museoiden KDK-ajankohtaispäivä 29.4.2010 Jorma Waldén Opetusministeriö 1 KDK-hankkeen tekijänoikeuskysymyksistä Tavoitteena edistää arkistojen, kirjastojen
PK-yritysten tekijänoikeustietoudessa kehitettävää
PK-yritysten tekijänoikeustietoudessa kehitettävää IPR University Center järjesti osana World IP Day 2014-tapahtumaa kyselyn pk-yrityksille tekijänoikeudellisesta tietotasosta. Kyselyssä mitattiin sekä
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:11
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:11 Asia Hakija Työsuhteessa luotu teos A Annettu 25.5.1994 Tiivistelmä Työsuhteessa luodun teoksen taloudelliset oikeudet siirtyvät työnantajalle siinä laajuudessa kuin
Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä. Mari Lampenius Asianajaja
Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä Mari Lampenius Asianajaja 23.5.2011 Teoksen tekijänoikeus Tekijänoikeuslain mukaan sillä joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen on tekijänoikeus
TEOKSEN (esim. tekstin, kuvien, musiikin tai muiden hengentuotteiden) tekijöillä on tekijänoikeus teokseensa.
TEKIJÄNOIKEUDET 1) Mitä on tekijänoikeus? TEOKSEN (esim. tekstin, kuvien, musiikin tai muiden hengentuotteiden) tekijöillä on tekijänoikeus teokseensa. Tekijänoikeus sisältää ns. taloudellisen oikeuden
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:13
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:13 Asia Hakija Kuvasitaatti A Annettu 17.6.1991 Tiivistelmä Tietokoneella luotuun ja sillä käytettävään "hyperromaaniin" ei saanut ottaa kuvamateriaalia tekijänoikeuslain
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:13
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:13 Asia Hakija Teostaso, selittävä piirustus, tekijäolettama H:n käräjäoikeus Annettu 8.6.1994 Tiivistelmä Muurausalan oppikirjassa olleet selittävät piirustukset eivät
Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan.
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1996:12 Asia: Valokuvaajan oikeudet Annettu: 11.9.1996 Tekijänoikeusneuvoston lausunto valokuvaajan oikeuksista. Selostus asiasta Valokuvaaja A on 27.2.1996 päivätyllä kirjeellä
ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja
ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja VIRALLINEN NIMI JA HENKILÖTUNNUS (MYÖS TAITEILIJANIMI, JOS KÄYTÄT SITÄ) myöh. Näyttelijä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin käyttöalan
Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA
Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUKAISET OIKEUDET AV-TEOKSEEN Tekijänoikeuslain esimerkkiluettelossa ja poikkeussäännöksissä puhutaan elokuvateoksesta,
Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään
Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.
Lausunto Euroopan yhteisöjen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen arvioinnista (SEK(2004) 995 final, jäljempänä asiakirja)
Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Helsinki 18.10.2004 Viite: Lausuntopyyntö 10.9.2004 Dnro 14/670/2004 Lausunto Euroopan yhteisöjen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:6. Tekijänoikeus kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:6 Asia Hakija Tekijänoikeus kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon B Annettu 21.4.2015 Tiivistelmä Kolmiulotteiset tietokoneanimaatiokuvat voivat itsenäisenä ja omaperäisinä
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2018:2. Tiivistelmä Kysymys siitä, olivatko valaisimet tekijänoikeuslain 1 :ssä tarkoitettuja teoksia.
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2018:2 Asia Hakija Tekijänoikeus valaisimeen S Oy Annettu 24.4.2018 Tiivistelmä Kysymys siitä, olivatko valaisimet tekijänoikeuslain 1 :ssä tarkoitettuja teoksia. LAUSUNTOPYYNTÖ
Tekijänoikeus kalenterin kalenterisivuihin ja puhelinmuistio-osaan
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1999:8 Asia Hakija Tekijänoikeus kalenterin kalenterisivuihin ja puhelinmuistio-osaan Mainostoimisto X Annettu Helsingissä 29.3.1999 Selostus asiasta Turkulainen mainostoimisto
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:10
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2010:10 Asia Hakija Tekijänoikeus Aalto-maljakkoon A Annettu 15.6.2010 Tiivistelmä Aalto-maljakko oli tekijänoikeuslain 1 :ssä tarkoitettu teos. Oikeudenhaltijalla oli yksinomainen
MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS
MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS 25.6.2008 Sakari Aalto 2 MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA
Ohjelmiston lisensoinnin avoimet vaihtoehdot
Ohjelmiston lisensoinnin avoimet vaihtoehdot Ohjelmistoliiketoiminta-seminaari Jyväskylä, 11.4.2007 Matti Saastamoinen Suomen open source -keskus COSS COSS - Centre for Open Source Solutions Kansallinen
TEKIJÄNOIKEUDET VERKOSSA. Annukka Havas 12.05.2011 1
TEKIJÄNOIKEUDET VERKOSSA Annukka Havas 12.05.2011 1 HAASTEITA JA RAJAPINTOJA -AVOIMET OPPIMISYMPÄRISTÖT JA TIETOVERKOT -SOSIAALINEN MEDIA: YHTEISÖPALVELUT, BLOGIT, KUVIEN JA VIDEOIDEN JAKOPALVELUT -KUKA
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus
5.9.2018 A8-0245/120 120 João Ferreira, João Pimenta Lopes, Miguel Viegas, Jiří Maštálka 6 artikla 1 kohta Tässä osastossa säädettyihin poikkeuksiin ja rajoitukseen sovelletaan direktiivin 2001/29/EY 5
Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015
Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin
Paikkatiedon lupapolitiikka ja lisensiointimallit. INSPIRE-verkosto Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen 29.9.
Paikkatiedon lupapolitiikka ja lisensiointimallit INSPIRE-verkosto Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen 29.9.2011 Antti Kosonen 6.10.2011 Miksi paikkatietoja lisensioidaan Paikkatiedot on historiallisesti
HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta
HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta
LAUSUNTO OPETUSMINISTERIÖN TEKIJÄNOIKEUSLAINSÄÄDÄNNÖN JA JÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVASTA MUISTIOSTA
Paula Paloranta LAUSUNTO 1.6.2007 Opetusministeriö PL 29 00023 Valtionneuvosto cc. anna.vuopala@minedu.fi LAUSUNTO OPETUSMINISTERIÖN TEKIJÄNOIKEUSLAINSÄÄDÄNNÖN JA JÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVASTA MUISTIOSTA
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:10. Oikeus myydä ja vuokrata tekijänoikeudella suojattuja huonekaluja
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:10 Asia Hakija Oikeus myydä ja vuokrata tekijänoikeudella suojattuja huonekaluja Pågå Oy Annettu 29.8.2012 Tiivistelmä Osakeyhtiö sai myydä ja vuokrata yleisölle tekijänoikeudella
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPETUSVINKIT
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KOPIRAITTILAN KOULU Tekijänoikeustaidot on jaettu materiaalissa kolmeen osaan: tekijänoikeustietouteen, erityyppisten aineistojen käyttötaitoon ja tiedonhankintataitoon ja kriittiseen
LUOVALLE TALOUDELLE LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET. Kopioston tavoitteet vaalikaudelle
LUOVALLE TALOUDELLE LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET Kopioston tavoitteet vaalikaudelle 2019 2023 1 LUOVALLE TALOUDELLE ON LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET Luovuus ja luova ala muodostavat monin tavoin
Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet
Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet Valtakunnallisten eettisten toimikuntien seminaari, säätytalo 24.9.2009 Professori Niklas Bruun IPR University Center, Helsingin yliopisto
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/92. Tarkistus
5.9.2018 A8-0245/92 92 Johdanto-osan 37 kappale (37) Viime vuosina verkon sisältömarkkinoiden toiminta on monimutkaistunut. Verkkopalvelut, joissa tarjotaan pääsy käyttäjien verkkoon lataamaan tekijänoikeussuojattuun
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/258. Tarkistus
20.3.2019 A8-0245/258 258 João Pimenta Lopes, João Ferreira, Miguel Viegas, Stelios Kouloglou Johdanto-osan 38 kappale 3 kohta Jotta varmistettaisiin mahdollisten lisenssisopimusten toiminta, tietoyhteiskunnan
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2019:3
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2019:3 Asia Hakija Tekijänoikeus valaisimeen S Annettu 12.2.2019 Tiivistelmä Valaisimet kuvastivat tekijöiden luovaa panosta niin, että ne saivat teossuojaa. Tekijänoikeussuoja
Yleiset sopimusehdot museoiden taidekokoelmien saattamisesta avoimeen tietoverkkoon
Yleiset sopimusehdot museoiden taidekokoelmien saattamisesta avoimeen tietoverkkoon Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoitus on edistää museoiden kokoelmissa olevien suomalaisten tekijöiden taideteosten
4. Kenelle tekijänoikeus. 2. Mitä tekijänoikeus suojaa? 1. Mitä on tekijänoikeus? 3. Miten tekijänoikeus syntyy?
Tekijänoikeuden ABC 1. Mitä on tekijänoikeus? 2. Mitä tekijänoikeus suojaa? 3. Miten tekijänoikeus syntyy? 4. Kenelle tekijänoikeus syntyy? Tekijänoikeus on laissa annettu oikeus sille, joka on luonut
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:19. Oikeus valokuvaan ja valokuvattujen henkilöiden oikeus omaan kuvaansa
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2002:19 Asia Hakija Oikeus valokuvaan ja valokuvattujen henkilöiden oikeus omaan kuvaansa T Annettu 10.12.2002 LAUSUNTOPYYNTÖ Selostus asiasta T (jäljempänä hakija) on pyytänyt
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:15
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:15 Asia Hakija Kopiointi, opetustoiminta A Annettu 12.9.1990 Tiivistelmä A Oy:n kopiointioikeudet opetustoimintaa varten perustuvat A Oy:n ja tekijöitä edustavan Kopiosto
Yksityisyyden suoja työsuhteessa
Yksityisyyden suoja työsuhteessa Yksityisyyden suoja työsuhteessa Talentum Media Oy Helsinki 7., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Toimitus: Heidi Antinkari Taitto: Marja-Leena Saari
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta
6.9.2018 A8-0245/170 170 Johdanto-osan 3 kappale (3) Digitaalitekniikan nopea kehitys muuttaa jatkuvasti sitä, miten teoksia ja muuta aineistoa luodaan, tuotetaan, jaellaan ja hyödynnetään. Uusia liiketoimintamalleja
PROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä
PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden käyttö Kunhan
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:3
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1994:3 Asia Hakija Teostaso, luettelosuoja A Annettu 11.2.1994 Tiivistelmä Yrityksen tuotteista tekijänoikeussuojaa saivat ainoastaan etiketti ja piirustukset. Ruokareseptit
PK-yritysten tekijänoikeustietous kohtuullisella tasolla
PK-yritysten tekijänoikeustietous kohtuullisella tasolla IPR University Center järjesti osana World IP Day 2013 -tapahtumaa kyselyn pk-yritysten tekijänoikeudellisesta tietotasosta. Kyselyssä mitattiin
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta
6.9.2018 A8-0245/209 209 3 artikla 2 a kohta (uusi) 2 a. Muissa kuin 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa lisenssin, jonka nojalla lisenssinsaajalla on oikeus kopioida otteita ja valmistaa kappaleita
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
Tietoisku tekijänoikeudesta
Tietoisku tekijänoikeudesta Duodecimin seminaari 9.5.2007 Satu Kangas Viestinnän Keskusliitto 1 Verkkojulkaisemisen ABC A: Tietoverkoissa pätevät samat tekijänoikeussäännöt kuin perinteisessä julkaisemisessa
Tekijänoikeudet opetustoimessa
Tekijänoikeudet opetustoimessa Leena Hiltunen Teos ja tekijän oikeus siihen 1.1.2006 alkaen uudistuksia vuoden 1961 tekijänoikeuslakiin (osa uudistuksista voimaan 1.1.2007); TekijäL 1 : Sillä, joka on
Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2016/0280(COD) 2.3.2017 LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle ehdotuksesta
1. Tietoa tekijänoikeuksista
KOPIRAITTILAN KOULU LUKION Kopiraittilan koulun materiaaleissa tekijänoikeustaidot on jaettu kolmeen kokonaisuuteen: tekijänoikeustietouteen, erityyppisten aineistojen käyttötaitoon sekä tiedonhankintataitoon
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:11
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:11 Asia Hakija Tekijänoikeuden siirtyminen A Annettu 29.10.1987 Tiivistelmä Museolehtori A oli Suomen taideakatemian palveluksessa työskennellessään laatinut Ateneumia
Avoimet lisenssit. Katsaus Creative Commons -lisensointiin. Työelämäpedagogiikan webinaari
Avoimet lisenssit Katsaus Creative Commons -lisensointiin Työelämäpedagogiikan webinaari 12.3.2019 Arto Ikonen OSC, JYU JYU. Since 1863. 12.3.2019 1 Tekijänoikeus ja lisensointi Tekijänoikeus: tekijän
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1992:4
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1992:4 Asia Hakija Kuvasitaatti A Annettu 26.2.1992 Tiivistelmä Tiehallituksen tieteelliseen julkaisuun oli tekstiin liittyen otettu kaksi A:n piirrosta. Tieteelliseen esitykseen
Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp)
Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunta Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp) Tekijänoikeuksien
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:12
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:12 Asia Hakija Tietokoneohjelma A Annettu 5.8.1993 Tiivistelmä Tekijänoikeusneuvoston lausunto tietokoneohjelmaan liittyvistä tekijänoikeudellisista kysymyksistä. Koska
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:12. Vetoketjusta valmistetut kukkaa ja sydäntä muistuttavat korut eivät yltäneet teostasoon.
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2012:12 Asia Hakija Korujen tekijänoikeussuoja EDEL City Oy Annettu 29.8.2012 Tiivistelmä Vetoketjusta valmistetut kukkaa ja sydäntä muistuttavat korut eivät yltäneet teostasoon.
Tekijänoikeus, miten käytän toisen työtä, Digilupa ja koulun muut käyttöluvat
Tekijänoikeus, miten käytän toisen työtä, Digilupa ja koulun muut käyttöluvat Juha Kallanranta Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry Turku 11.10.2014 Juha Kallanranta 2003 Tekijänoikeuden sisältö Tekijänoikeuden
Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon
Valtiovarainministeriö Lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon VM080:00/2017 Helsinki, 31.5.2018 Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet
1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Tutkimusaineistot ja tekijyys
Tutkimusaineistot ja tekijyys Arja Kuula, arkistonhoitaja FSD Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto http://www.fsd.uta.fi/ 1 Esityksen sisältö Tekijänoikeudellinen suoja tutkimusaineistoissa Tekijänoikeudelliset
Tuotoksen lausunto koskien tekijänoikeusjärjestelmän arviointia ja lainsäädännön kehittämistä Lausuntopyyntönne 1.3.2007, Dnro 4/670/2007
Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto anna.vuopala@minedu.fi Tuotoksen lausunto koskien tekijänoikeusjärjestelmän arviointia ja lainsäädännön kehittämistä Lausuntopyyntönne 1.3.2007, Dnro 4/670/2007
Tekijänoikeus. OAMK 26.3.2013, Suvi Julin Aineiston koonnut Elisa Huusko Berggren Group
Tekijänoikeus OAMK 26.3.2013, Suvi Julin Aineiston koonnut Elisa Huusko Mikä saa suojaa? Mistä tunnistan suojatun teoksen? Tekijänoikeutta ei voi rekisteröidä Suomessa Tekijänoikeusneuvostolta voi hakea
Pidämme tärkeänä, että kirjallisuuden ja kulttuurin saavutettavuutta näkövammaisille ja muille lukemisesteisille edistetään.
1 Lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnalle SiV@eduskunta.fi Asia: Sanaston lausunto valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle (teosten saatavuuden parantaminen näkövammaisten ja lukemisesteisten hyväksi)
Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas
Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas 29.9.2016 Lähtötilanne: mission impossible Tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa saa käyttää, jos sopii käytöstä aineiston kaikkien oikeudenhaltijoiden kanssa
Sisällysluettelojen digitoiminen ja sijoittaminen julkiseen tietokantaan
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2000:13 Asia Hakija Sisällysluettelojen digitoiminen ja sijoittaminen julkiseen tietokantaan Varastokirjasto / NN Annettu 3.10.2000 SELOSTUS ASIASTA Lausuntopyyntö NN Varastokirjastosta
"Oikeusportfolion" rakentaminen ohjelmistoyritykselle
"Oikeusportfolion" rakentaminen ohjelmistoyritykselle Oikeus tietoyhteiskunnassa -kurssi TKK 14.2.2005 Markus Oksanen lakimies, Asianajotoimisto Peltonen, Ruokonen & Itäinen, Helsinki Immateriaalioikeudet
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:10
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2001:10 Asia Hakijat Ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden tekijänoikeudet Opiskelijayhdistys A ry. ja Opiskelijayhdistys B ry. Annettu 28.5.2001 SELOSTUS ASIASTA Lausuntopyyntö
Tekijänoikeus EU:ssa. OAMK , Suvi Julin Aineiston koonnut Elisa Huusko Berggren Group
Tekijänoikeus EU:ssa OAMK 26.3.2013, Suvi Julin Aineiston koonnut Elisa Huusko Luettelo direktiiveistä Tietoyhteiskuntadirektiivi 2001/29/EY Tietokoneohjelmadirektiivi 2009/24/EY Tietokantadirektiivi 96/9/EY
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5 Asia Hakija Hautamuistomerkin kuvaaminen kirjaan A Annettu 3.3.2009 Tiivistelmä Tekijänoikeudella suojattujen hautamuistomerkkien ja niihin sisältyvien patsaiden valokuvaaminen
Lausunto työsuhdeolettaman ottamisesta tekijänoikeuslakiin
Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto opmkirjaamo@minedu.fi Helsinki 5.9.2008 Lausunto työsuhdeolettaman ottamisesta tekijänoikeuslakiin Viite: Opetusministeriön lausuntopyyntö 12.6.2008, Dnro 6/040/2008
Kysely rehulain ankarasta vastuusta. Evira Hannu Miettinen MMM/ELO
Kysely rehulain ankarasta vastuusta Evira 30.3.2012 Hannu Miettinen MMM/ELO Ankara vastuu? Tuottamuksesta riippumaton vastuu Korvausvastuun syntyminen ilman tahallista tai huolimatonta toimintaa taikka