Uimahallien asiakastyytyväisyys Taloustutkimus Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uimahallien asiakastyytyväisyys Taloustutkimus Oy"

Transkriptio

1 Uimahallien asiakastyytyväisyys Taloustutkimus Oy Syyskuu

2 2 Sisällys 1. Johdanto Vesiliikunnan harrastaminen uimahallissa Vapaasti harjoitettavien vesiliikuntalajien harrastaminen uimahallissa Ohjatun vesiliikunnan harrastaminen ja kysyntä Palveluiden laatutaso uimahallissa Uimahallien onglemat Vaaratilanteet uimahallissa Mielipiteet hygieniaan liittyvistä asioista uimahallissa Oman uimataidon arviointi ja uimaan oppiminen Tukeeko työnantaja uinnin harrastamista Mitä kaikkia altaita tai muita laitteita uimahallissa on Kokemus uimahallien tiloista Vastaajajoukon rakenne Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

3 3 1. Johdanto Tässä raportissa esitetään keskeiset tutkimustulokset tutkimuksesta, jossa on selvitetty vesiliikunnan harrastamista uimahallissa ja käsityksiä oman uimahallin palveluista ja niiden tasosta. Tutkimus on toteutettu Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitolle myöntämän avustuksen turvin. Kysely tehtiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa Haastatteluja tehtiin yhteensä kappaletta. Vastaajat edustavat vuotiaita suomalaisia Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen luottamusväli on keskimäärin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. 2. Vesiliikunnan harrastaminen uimahallissa Vastaajilta kysyttiin uinnin ja veliliikunnan harrastamisesta uimahallissa. Vesiliikuntaa harrastajiksi on tutkimuksessa luokiteltu ne, jotka harrastavat kuntouintia tai muuta vesiliikuntaa uimahallissa vähintään kerran vuodessa. Vesiliikuntaa harrastamattomilta kysyttiin syytä, miksi ei harrasta uintia tai vesiliikuntaa uimahallissa. Noin puolet harrastaa vesiliikuntaa uimahallissa vähintään kerran vuodessa Noin puolet (52 %) väestöstä harrastaa uintia tai muuta vesiliikuntaa uimahallissa vähintään kerran vuodessa. Kerran viikossa uimahallissa käy kymmenesosa (10 %) ja tätä useammin 5 %. Jos aktiivisuuden mittarina pidetään vähintään kerran kuukaudessa uimahalleissa käyntiä, aktiivisimmin käyvät naiset ja yli 35-vuotiaat. Naisista kolmasosa (31 %) käy uimahallissa vähintään kerran kuukaudessa. Yli 50- vuotiaiden joukossa on keskimäärää enemmän myös niitä, jotka eivät käy lainkaan uimahallissa harrastamassa uintia tai muuta vesiliikuntaa. Vähintään kerran kuukaudessa uimahallissa vesiliikuntaa tai uintia harrastavien määrä on kasvanut vertailujakson aikana. Aktiivisten harrastajien määrä on noussut neljäsosaan (26 %), kun se on ennen ollut vajaan viidesosan tasolla (19 %). Harrastetaan muuta liikuntaa eikä ole aikaa käydä uimahallissa Niiltä, jotka eivät harrasta uintia lainkaan tai käyvät uimassa harvemmin kuin kerran vuodessa, tiedusteltiin syytä, miksi eivät harrasta uintia tai muuta vesiliikuntaa uimahallissa. Yleisin syy uinnin tai vesiliikunnan vähäiseen harrastamiseen on se, että harrastetaan muuta liikuntaa eikä ole aikaa uinnille tai vesiliikunnalle. Näin on vastannut reilu neljännes (28 %). Viidennes vastaajista ei myöskään koe uintia tai vesiliikuntaa itselle sopivaksi urheilumuodoksi (21 %). Muiksi syiksi mainittiin, että kloorattu allasvesi Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

4 4 ei sovellu itselle (18 %) tai, että etäisyys halliin on liian suuri (13 %). Etenkin naiset ilmoittavat syyksi sen, että kloorattu vesi ei sovellu itselle (21 %). Nuoret eivät koe uintia tai muuta vesiliikuntaa itselleen sopivaksi vuotiaista näin on vastannut lähes puolet (46 %). Nuoret ovat useammin vastanneet, että uimahallit ovat epäsiistejä sekä, että uimahalleissa ei ole yksityisyyden suojaa antavia tiloja. Vastaukset uinnin tai muun vesiliikunnan harrastamattomuudesta uimahalleissa ovat samansuuntaisia kuin vertailuvuosien 2010 ja 2012 aikana. Aiempaa useampi sanoo, että ei koe uintia tai vesiliikuntaa itselleen sopivaksi (17 21 %). Etäisyyttä uimahalliin ei pidetä enää niin suurena kuin aiempina vuosina (13 17 %) eikä hintaa koeta liian korkeana kuten viime tutkimuksessa (7 13 %). Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

5 5 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

6 6 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

7 7 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

8 8 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

9 9 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

10 10 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

11 11 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

12 12 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

13 13 3. Vapaasti harjoitettavien vesiliikuntalajien harrastaminen uimahallissa Uimahallissa vähintään kerran vuodessa vesiliikuntaa harrastavilta tiedusteltiin, mitä kaikkia vapaasti harjoitettavia vesiliikuntalajeja harrastaa nykyisin uimahallissa. Vesijuoksu on yhä useamman harrastus Kaksi kolmesta uimahallissa kävijöistä käy kuntouimassa (68 %). Vesijuoksu on toiseksi suosituin harrastus uimahallissa ja sitä harrastaa selvästi useampi kuin aikaisempina vuosia (29 40 %). Perheuintia, jolla tarkoitetaan vapaasti harjoitettavaa uintia perheenjäsenten kera, harrastaa neljännes kävijöistä (25 %). Vesijuoksu on suosituinta naisten ja yli 50-vuotiaiden keskuudessa. Naisista reilu puolet harrastaa vesijuoksua (55 %), kun taas miehistä sitä harrastaa vajaa viidennes (18 %). Perheuintia harrastavat vuotiaat (44 %). Nuoret käyvät kylmäaltaissa (36 %). Tulokset ovat saman suuntaisia kuin vertailuvuosina 2012 ja Kuntouinnin harrastajien määrä on noussut hienoisesti viisi prosenttiyksikköä (63 % 68 %) vuosien 2010 välillä. Vesijuoksun harrastajien määrä on kasvanut vuodesta 2012 jopa yksitoista prosenttiyksikköä (29 % 40 %). Kuntouintia halutaan harrastaa jatkossakin Vastaajilta kysyttiin, mitä vapaasti harjoitettavia vesiliikuntalajeja haluaisi harrastaa jatkossa. Puolet haluaisi harrastaa kuntouintia (50 %). Vesijuoksua haluaa harrastaa reilu kolmannes (35 %). Vesijuoksu on etenkin naisten suosiossa. Lähes puolet naisista haluaisi harrastaa sitä jatkossa (47 %), kun taas miehistä vain viidesosa (21 %). Kuntouintia ja perheuintia haluaisi jatkossa harrastaa vuotiaat. Vesijuoksua haluaisivat harrastaa yli 50- vuotiaat. Nuoret, vuotiaat, puolestaan haluaisivat harrastaa kylmäaltaissa käymistä, melonta- ja suotulajien omatoimista harjoittelua, urheilulajien (uinti, uimahyppy, taitouinti, vesipallo) omatoimista harjoittelua sekä hyppylaudalta tai -tornista hyppäämistä. Kuntouinti on suosituin harrastus Uimahallissa satunnaisesti käyvät haluavat harrastaa samoja lajeja kuin aktiivisesti uimahallissa käyvät. Satunnaisesti käyvistä (harvemmin kuin kerran vuodessa) reilu kolmannes (34 %) haluaisi harrastaa kuntouintia ja neljännes vesijuoksua (26 %). Reilu kolmannes satunnaisesti kävijöistä ei osaa sanoa mitä haluaisi harrastaa (35 %). Tälle ryhmälle tulisi keksiä jotain muuta aktiviteettia houkuttimeksi, jos heidät halutaan käyvän uimahallissa useammin. Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

14 14 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

15 15 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

16 16 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

17 17 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

18 18 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

19 19 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

20 20 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

21 21 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

22 22 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

23 23 4. Ohjatun vesiliikunnan harrastaminen ja kysyntä Tutkimuksessa vesiliikuntaa uimahalleissa harrastaneilta kysyttiin ohjattujen vesiliikuntalajien harrastamista viimeksi kuluneen vuoden aikana. Vastaajilta kysyttiin myös, mitä kaikkia ohjattuja vesiliikuntalajeja he haluaisivat jatkossa harrastaa. Naiset harrastavat ohjattua vesiliikuntaa Yli puolet (57 %) uintia vai muuta vesiliikuntaa harrastavista ei ole osallistuntu mihinkään ohjattuun vesiliikuntaa viimeksi kuluneen vuoden aikana. Ohjattu liikunta on enemmän naisten ja yli 50-vuotiaiden harrastus. Puolet (51 %) naisista on harrastanut ohjattuja vesiliikuntalajeja kuluneen vuoden aikana. Vastaavasti miehistä on osallistunut reilu neljännes (27 %). Suosituin ohjattu vesiliikuntalaji viimeksi kuluneen vuoden aikana on vesijumppa tai muu ohjattu vesiliikunta, joita on harrastanut neljännes (25 %). Verrattuna aiempiin tutkimuksiin vesijumppa tai muu ohjattu vesiliikunta on kasvattanut suosiotaan (25 % 18 %). Ohjatun vesijuoksun harrastajamäärät ovat puolestaan pysyneet samana (14 %) vertailujakson aikana. Vesijumppaa halutaan harrastaa jatkossakin Reilu neljännes (28 %) haluaisi jatkossa harrastaa ohjattua vesijumppaa. Viidennes (20 %) haluaisi harrastaa ohjattua vesijuoksua. Uintitekniikkaa haluaisi harrastaa kuudesosa (16 %). Naiset haluavat harrastaa jatkossakin ohjattuja vesiliikuntalajeja, etenkin vesijumppaa (40 %), vesijuoksua (28 %) ja uintitekniikkaa (20 %). Ohjattua vesijumppaa tai vesijuoksua haluavat jatkossa harrastaa lähinnä yli 50-vuotiaat. Uintitekniikkakurssit kiinnostavat puolestaan alle 50-vuotiaita. Vauva- tai perheuintia haluavat harrastaa muita enemmän vuotiaat vuotiaat haluavat muita enemmän jatkossa harrastaa melonta- ja soutulajeja sekä uintiurheilulajeja (uinti, uimahyppy, taitouinti, vesipallo). Vajaa kolmannes (29 %) ei halua harrastaa mitään ohjattuja vesiliikuntalajeja jatkossa. Kiinnostus ohjattuun vesiliikuntaan on kasvanut vertailujakson 2010 aikana. Ohjattu vesijumppa (28 % 27 %) ja ohjattu vesijuoksu (20 % 22 %) ovat säilyttäneet paikkansa suosituimpina lajeina. Aktiivisesti uimahallissa kävijöistä eli vähintään kerran kuukaudessa käyvistä vain viidennes (20 %) ei halua jatkossa harrastaa ohjattuja vesiliikuntalajeja. Reilu kolmannes (38 %) haluaa harrastaa ohjattua vesijumppaa, noin neljännes (24 %) vesijuoksua tai viidennes (20 %) uintitekniikkaa. Ohjattuun toimintaan kohdentuu paljon enemmän kiinnostusta kuin mitä lajia todellisuudessa harrastetaan tällä hetkellä. Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

24 24 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

25 25 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

26 26 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

27 27 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

28 28 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

29 29 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

30 30 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

31 31 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

32 32 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

33 33 5. Palveluiden laatutaso uimahallissa Tutkimuksessa uimahallin asiakkailta tiedusteltiin näkemystä palveluiden laadusta eniten käyttämässään uimahallissa. Palveluiden laatua pidetään hyvänä Uimahallissa vähintään kerran kuussa käyvät pitävät uimahallin palveluiden laatua joko erittäin hyvänä tai hyvänä (79 %). Etenkin vuotiaat pitävät palvelua hyvänä (88 %). Erittäin hyvänä palvelua pitävien osuus on viidennes (19 %). Palvelun taso on pysynyt lähes samana verrattuna viime tutkimukseen (79 % 78 %). Henkilöstön osaamistasoa pidetään myös hyvänä (73 %). Osaamistaso on parantunut hieman vertailujakson aikana (73 % 67 %). Myös eniten käyttämän uimahallin turvallisuusjärjestelyjä pidetään hyvänä (74 %). Etenkin vuotiaat pitävät turvallisuusjärjestelyjä hyvänä. Turvallisuusjärjestelmiä arvioidaan hieman paremmiksi kuin aiemmissa tutkimuksissa (74 % 68 %). Yleisesti omaa uimahallia pidetään siistinä (78 %). Tosin vuotiaden mielipide on muita kriittisempi. Myös uinnin valvontaa pidetään hyvänä (74 %). Viidennes pitää valvontaa erittäin hyvänä (21 %) vuotisaista valvontaa pitää erittäin hyvänä jopa vajaa kolmannes (30 %). Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

34 34 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

35 35 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

36 36 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

37 37 6. Mitä erilaisia hyvinvointipalveluja tulisi olla uimahallissa tai sen välittömässä läheisyydessä Tutkimuksen vastaajilta kysyttiin, mitä muita kuin uimiseen liittyviä palveluita tulisi olla uimahallissa tai sen läheisyydessä. Uimahalliin tai sen läheisyyteen halutaan kuntosali-, ravintola- ja fysioterapiapalvelut Yli kolmannes (40 %) haluaisi, että uimahallilla tai sen läheisyydessä olisi kuntosali. Neljännes (26 %) haluaisi ravintolan ja lähes viidennes (23 %) fysioterapiapalvelut uimahallille tai sen läheisyyteen. Kuntosalia (40 % 38 %) ja ravintolaa (26 % 21 %) uimahallille tai sen läheisyyteen kaipaa yhä useampi. Yhä useampi ei osaa sanoa, mitä palveluita haluaisi uimahallilla tai sen läheisyydessä olevan (35 % 21 %). Naiset ja nuoret toivovat palveluita Naiset kaipaavat erilaisia palveluja harrastuspaikkoja uimahallille tai sen läheisyyteen. Naiset toivovat miehiä useammin etenkin liikuntaryhmiä, liikuntaneuvontaa, fysioterapiapalveluita sekä kuntosalipalveluita vuotiaat haluaisivat uimahalliin tai sen läheisyyteen muita useammin kuntosalipalvelut, juoksu- ja lenkkeilyreitit, sisä- ja ulkopelikentät vuotiailla ja yli 50-vuotiailla on palveluiden suhteen erilaiset toiveet. Näitä nuorten haluamia palveluita eivät puolestaan yli 50-vuotiaat juurikaan halua. Vesiliikuntaa harrastavat haluavat palveluita uimahallille tai sen läheisyyteen Aktiivisesti uimahallissa vesiliikuntaa harrastavat toivovat enemmän palveluita uimahallille tai sen välittömään läheisyyteen. Yli puolet (52 %) aktiiviharrastajista toivoo kuntosalia uimahallille tai sen läheisyyteen. Myös ravintolapalveluita (35 %), fysioterapiapalveluita (28 %), liikuntaryhmiä (24 %) ja juoksu- ja lenkkeilyreittejä (23 %) haluttaisiin. Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

38 38 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

39 39 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

40 40 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

41 41 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

42 42 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

43 43 7. Uimahallien ongelmat Tutkimuksessa uimahallin asiakkailta kysyttiin, onko ongelmia uimahallissa, jota käyttää eniten. Naiset ovat miehiä kriittisempiä Suurimmaksi ongelmaksi uimahallissa koetaan ahtaus (24 %). Myös liukkaat lattiat (19 %), vanhentunut tai huonosti toimiva tekniikka (kuten suihkut tms.) (17 %) tai allasvalikoima (15 %) nähdään ongelmina. Naiset ovat miehiä kriittisempiä ja he kokevat enemmän ongelmia omassa uimahallissaan. Etenkin lattioiden liukkaus on huomattavasti suurempi ongelma naisille kuin miehille (23 % - 14 %). Tämä voi johtua osittain siitä, että aktiivisesti uimahalleissa käyvä vanhemmat naiset, joille liukkaat lattia ovat hankalia. Yksi seitsemästä (15 %) vastaajasta on sitä mieltä, että allasvalikoima on puutteellinen. Etenkin alle 25-vuotiaista kolmasosa (34 %) kokee allasvalikoimat puutteellisiksi. Reilu kolmannes (35 %) uimahallin asiakkaista vastaa, että omassa uimahallissa ei ole ongelmia. Ongelmat ovat pysyneet melko samoina vertailujakson 2010 aikana. Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

44 44 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

45 45 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

46 46 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

47 47 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

48 48 8. Vaaratilanteet uimahallissa Uimahallin asiakkailta kysyttiin, ovatko he itse joutuneet uimahallissa vaaratilanteeseen tai onko itselle sattunut tapaturma uimahallissa viimeisen vuoden aikana. Kysymyksellä on haluttu kartoittaa asiakkaiden näkemystä tapaturmista ja vaaratilanteista uimahalleissa. Tutkimuksen otos ei anna mahdollisuuksia tehdä johtopäätöksiä vaarallisen tilanteiden määrästä uimahalleissa. Vaaratilanteita on harvoin Uimahallien asiakkaista neljä prosenttia on joutunut vaaratilanteisiin viimeisen vuoden aikana vuotiaat ovat joutuneet vaaratilanteisiin hieman useammin kuin muut (8 %). Tulokset ovat hyvin samanlaiset vertailuvuosien kanssa. Vaaratilanteisiin joutuneilta kysyttiin, kuinka hyvin henkilökunta osasi toimia tilanteessa. Reilut puolet (58 %) ilmoittaa, että ei ollut tarvetta henkilökunnan apuun. Yksi kymmenestä (12 %) vastaa, että henkilökunta osasi toimia tilanteessa hyvin. Yksi seitsemästä (15 %) ilmoittaa, että paikalla ei ollut henkilökuntaa, jolta olisi saanut apua (uinninvalvoja/ohjaaja). Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

49 49 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

50 50 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

51 51 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

52 52 9. Mielipiteet hygieniaan liittyvistä asioista uimahallissa Uimahallien asiakkailta kysyttiin näkemyksiä hygieniaan liittyvistä asioista uimahallissa, jota käyttää eniten. Hygieniatekijöiden arvosanat ovat parantuneet seurantajakson aikana Enemmistö uimahallien asiakkaista on tyytyväisiä allasosaston yleiseen hygieniatasoon, puhtaanapitojärjestelyihin ja siisteyteen sekä uimareille tarkoitettuihin peseytymis- ja muihin hygieniaohjeisiin. Myös henkilöstön hygieniaosaamiseen yleensä ollaan tyytyväisiä. Tosin moni ei ole osannut vastata tähän kysymykseen. Vain reilu kolmannes (35 %) on tyytyväinen vieraskielisiin ohjeisiin. Allasveden laadusta kertovien tutkimustulosten näkyvyyteen on tyytyväinen vajaa neljännes vastaajista (24 %). Näihin kahteen edelliseen kysymykseen on ollut vaikea vastata sillä moni on vastannut en osaa sanoa. Arvosanat hygieniaan liittyvissä asioissa ovat parantuneet seurantajakson aikana. Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

53 53 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

54 54 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

55 55 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

56 56 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

57 Oman uimataidon arviointi ja uimaan oppiminen Tutkimuksessa vastaajat arvioivat omaa uimataitoaan. Niiltä vastaajilta, jotka uivat edes auttavasti, kysyttiin, missä on oppinut uimaan. Nuoret ovat uimataitoisia Väestöstä lähes kaikki osaavat uida. Vähintään pohjoismaisen määritelmän mukaan (200m, josta 50 m selällään) osaa uida reilu kaksi kolmesta (70 %) suomalaisesta. Neljännes (25 %) arvioi osaavansa uida, mutta heikommin kuin 200 metriä. Vain 3 prosenttia ei osaa uida lainkaan. Tulos on hieman parempi kuin vuonna 2012 (70 % 67 %). Paras uimataito on alle 25-vuotiailla. Jopa 84 prosenttia vastaa olevansa määritelmän mukaan uimataitoinen. Uimataidottomia tässä ikäryhmässä ei ole lainkaan. Mitä vanhempia tarkastellaan, sitä heikompi uimataito on. Yli 65-vuotiaista kaksi kolmesta (62 %) osaa uida uimataidon määritelmän mukaan. Uimaan opitaan luonnonvesissä Vajaa kaksi kolmesta (61 %) on oppinut uimaan luonnon vesissä itse tai vanhemman kanssa. Tulokset ovat hyvin samanlaiset vertailuvuosien 2010 ja 2012 kanssa. Ikä on yhteydessä siihen, missä on opittu uimaan. Alle 34-vuotiaista lähes joka toinen on oppinut uimaan uimahallissa. Neljännes alle 34-vuotiaista on oppinut uimaan uimakouluissa. Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

58 58 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

59 59 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

60 60 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

61 61 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

62 Tukeeko työnantaja uinnin harrastamista Uimahallien asiakkailta kysyttiin, saako tukea työnantajalta tai muulta taholta uimahallikäynteihin. Yli puolet kävijöistä ei saa tukea Reilu kolmannes (34 %) saa liikunta- tai kulttuuriseteleitä tai muuta vastaavaa työnantajan tukea uimahallikäynteihin. Tämä tuen muoto on yleistynyt seurantajakson aikana (34 % 28 %). Yksi kymmenestä (9 %) saa muuta tukea. Reilut puolet (52 %) kävijöistä ei saa mitään tukea. Yleisimmin liikunta- tai kulttuuriseteleitä tai muuta vastaavaa tukea saavat työikäiset eli vuotiaat. Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

63 63 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

64 Mitä kaikkia altaita tai muita laitteita uimahallissa on Uimahallissa kävijöiltä tiedusteltiin, mitä kaikkia altaita tai muita laitteita on uimahallissa, jota käyttää eniten. Uintiallas ja saunat Uintiallas (70 %) ja saunat (68 %) ovat yleisimmät uimahalleissa. Kolmanneksessa uimahalleista on myös poreallas (32 %). Tähän kysymykseen uimahallin altaista ja muista laitteista on tullut paljon ei osaa sanoa -vastauksia (25 %). Tämä selittää osin sitä, miksi saunojen ja uintialtaan prosentit jäävät alhaisiksi. Nuoret kaipaavat aktiviteettejä Uimahallin palvelutuotannon kannalta keskeisimpinä pidetään uintiallasta ja saunoja. Lähes neljä viidestä (76 %) pitää tulevaisuudessa uimahallin palvelutuotannolle keskeisimpinä uintiallasta, kaksi kolmasosaa (68 %) pitää saunoja keskeisenä. Kaksi viidestä (41 %) nostaa myös monitoimi-, kuntoutus- ja terapia-altaan. Naiset pitävät monitoimi-, kuntoutus- ja terapia-altaita miehiä keskeisimpinä (48 % 32 %), kuten myös opetusallasta (36 % 22 %). Nuoret pitävät vanhempia kävijöitä useammin uimahallin palvelutuotannolle tulevaisuudessa keskeisimpinä asioina opetusaltaita, poreallasta, hyppyallasta (erillinen allas tai uintialtaan sivussa oleva erillinen hyppysyvennys) ja hyppytornia/-lautaa (uintialtaan toisessa päädyssä oleva torni/lauta). Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

65 65 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

66 66 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

67 67 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

68 68 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

69 69 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

70 70 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

71 71 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

72 72 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

73 73 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

74 74 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

75 Kokemus uimahallien tiloista Kävijöiltä kysyttiin lopuksi, miten he kokevat yksityisyyden suojaa antavat ratkaisut sekä heikkonäköisten huomioimisen uimahallissa. Yksityisyyttä voisi parantaa Puolet vastaajista (51 %) kokee, että yksityisyyden suoja on riittävällä tasolla. Naisista lähes kaksi kolmesta (60 %) on vastannut, että ei ole huomioitu tai olisi parannettavaa. Miehistä kaksi kolmesta (64 %) pitää yksityisyyden suojaa riittävänä. Heikkonäköisten huomioimista tulisi parantaa Yksi viidestä (25 %) on sitä mieltä, että heikkonäköisten huomioiminen on riittävällä tasolla. Lähes kolmasosan (31 %) mielestä heikkonäköisiä ei ole huomioitu lainkaan. Naiset kokevat miehiä useammin, että uimahalleissa ei ole huomioitu heikkonäköisiä lainkaan (37 % 23 %). Iällä ei ole merkitystä siihen, miten huomioiminen koetaan. Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

76 76 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

77 77 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

78 Vastaajajoukon rakenne Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

79 79 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

80 80 Taloustutkimus Oy Syyskuu hlh T-15919

UIMAHALLIEN ASIAKASTYYTYVÄISYYS 2012: Vesiliikunnan harrastaminen uimahallissa ja näkemykset omasta uimahallista

UIMAHALLIEN ASIAKASTYYTYVÄISYYS 2012: Vesiliikunnan harrastaminen uimahallissa ja näkemykset omasta uimahallista UIMAHALLIEN ASIAKASTYYTYVÄISYYS : Vesiliikunnan harrastaminen uimahallissa ja näkemykset omasta uimahallista UIMAHALLIEN ASIAKASTYYTYVÄISYYS : Vesiliikunnan harrastaminen uimahallissa ja näkemykset omasta

Lisätiedot

Tähän otsikkoa. Abra cadab rakad. Uimahallit koko kansan liikuttajina

Tähän otsikkoa. Abra cadab rakad. Uimahallit koko kansan liikuttajina Tähän otsikkoa Abra cadab rakad Uimahallit koko kansan liikuttajina Uimahallibarometri 2008 ja Uimahallien asiakasbarometri 2010 barometrien keskeiset tulokset Ilpo Johansson tekninen asiantuntija Suomen

Lisätiedot

Uimahallibarometri Taloustutkimus Oy

Uimahallibarometri Taloustutkimus Oy Taloustutkimus Oy Syyskuu Uimahallien asiakastyytyväisyys 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Uimahallin altaat ja uima-altaiden käyttöaste... 3 3. Eri käyttäjäryhmien osuudet uimahallin tilakapasiteetistä...

Lisätiedot

UIMAHALLIBAROMETRI JA ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS 2016

UIMAHALLIBAROMETRI JA ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS 2016 UIMAHALLIBAROMETRI JA ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS TORSTAI.., MESSUKESKUS, HELSINKI KOKOUSTILA - JUHO RAHKONEN Tutkimuksen toteutus Uimahallibarometri on toteutettu Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä IKÄÄNTYNEET Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Seniorikyselyyn vastasi 89 yli 65-vuotiasta pieksämäkeläistä. Vastaajiksi on valikoitunut liikunnallisesti erittäin

Lisätiedot

Kuudesluokkalaisten ja aikuisten uimataito Suomessa

Kuudesluokkalaisten ja aikuisten uimataito Suomessa Kuudesluokkalaisten ja aikuisten uimataito Suomessa Uimataitotutkimus 2011 Tutkimus laadittiin yhteistyössä LIKESin ja Opetushallituksen kanssa. Kysely lähetettiin sekä suomen- että ruotsinkielisiin kouluihin.

Lisätiedot

SDP suosituin puolue hallitukseen

SDP suosituin puolue hallitukseen TUTKIMUSOSIO suosituin puolue hallitukseen 1 olisi suosituin puolue maan hallitukseen. Lähes puolet ( %) suomalaisista on tätä mieltä käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. ( %),

Lisätiedot

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPI Kuntapäättäjillä, valtuustoilla, hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajilla ja kuntajohtajilla on valtaa kunnissa enemmistön mielestä sopivasti. Tämä käy ilmi KAKS

Lisätiedot

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS YLEISTÄ TUTKI- MUKSESTA Tiedon keruu toteutettiin heinäkuussa 2017 CINT AB:n hallinnoimassa internetpaneelissa. Tutkimukseen vastasi yhteensä 990 henkilöä, joista 282 on 15-17-vuotiaita

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Matti Hakamäki ja Katja Rajala. Kuudesluokkalaisten ja aikuisten uimataito Suomessa 2006

Matti Hakamäki ja Katja Rajala. Kuudesluokkalaisten ja aikuisten uimataito Suomessa 2006 Matti Hakamäki ja Katja Rajala Kuudesluokkalaisten ja aikuisten uimataito Suomessa 2006 Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 183 Jakelu LIKES-tutkimuskeskus Rautpohjankatu 8a 40700 Jyväskylä www.likes.fi

Lisätiedot

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina Tiedote Kesämökki rannalla kotimaassa on joka toisen mielestä hyvä sijoituskohde, joka kolmannelle se on vapaa-ajan asunto matkailukeskuksessa ja joka neljännelle ulkomailla Niukka enemmistö ( %) suomalaisista

Lisätiedot

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa AURAJOEN UINTI Vesitaituriksi Turussa UIMARIN POLKU Uimarin polun tarkoituksena on selvittää uimarille ja vanhemmille uintiharrastuksen kulkua uimakoulusta aina kilpauintiin asti. Aurajoen Uinti ry haluaa

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2012

Seurakysely toimintavuodelta 2012 Seurakysely toimintavuodelta 2012 1. Seura ALAVUDEN URHEILIJAT 2. Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköposti Matkapuhelin 3. Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen työntekijä

Lisätiedot

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja

Lisätiedot

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 6.3.29 klo. SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 29 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten hallituspuoluetoiveita.

Lisätiedot

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön Ilmapuntari-tutkimuksessa tiedusteltiin

Lisätiedot

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Kysely koski perheen yhteistä harrastamista ja harrastamiseen liittyviä toiveita Pirkkalassa. Kyselyyn vastanneiden perheiden lasten ikäryhmät jakautuivat seuraavasti:

Lisätiedot

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita TUTKIMUSOSIO Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita Suomalaisista vain reilu neljännes ( %) arvioi, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita on erittäin tai melko hyvä,

Lisätiedot

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN TIEDOTE KANSALAISET: YKSILÖ ITSE TUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN Valtaosa ( %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi

Lisätiedot

Ratsastus on kasvattanut suosiotaan läpi vuosien

Ratsastus on kasvattanut suosiotaan läpi vuosien Ratsastuksen kasvulukuja Kansallisen liikuntatutkimuksen tulosten perusteella. Tämä artikkeli päivitetään, kun uusi tutkimus valmistuu. Ratsastus on kasvattanut suosiotaan läpi vuosien Ratsastusharrastus

Lisätiedot

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta 12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)

Lisätiedot

Tule uimahalliin! Opas uimahallien asiakkaille

Tule uimahalliin! Opas uimahallien asiakkaille Tule uimahalliin! Opas uimahallien asiakkaille Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry 2013 Tule uimahalliin! Opas uimahallien asiakkaille Oppaan on laatinut Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto

Lisätiedot

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Tutkimusosio Julkaistavissa.. Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018:

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018: LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS : OIKEUS LIIKKUA Harrastukset ovat tärkeä osa lasten ja nuorten elämää. Suurimmalla osalla lapsista ja nuorista on jokin harrastus, ja he kokevat olevansa varsin tyytyväisiä

Lisätiedot

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Enemmistö ( %) suomalaisista ilmoittaa, että heille on samantekevää, miten sosiaalija terveyspalvelut järjestetään maassamme, kunhan hoitoon pääsee,

Lisätiedot

Tule uimahalliin! Selkokielinen opas uimahallin asiakkaille

Tule uimahalliin! Selkokielinen opas uimahallin asiakkaille Tule uimahalliin! Selkokielinen opas uimahallin asiakkaille Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry 2013 Tule uimahalliin! Selkokielinen opas uimahallien asiakkaille Oppaan on laatinut Suomen Uimaopetus-

Lisätiedot

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa TNS Gallup Oy on selvittänyt SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten arvioita työssä jaksamisesta sekä suhtautumista

Lisätiedot

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut TUTKIMUSOSIO Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut Valtaosa suomalaisista antaa erittäin tai melko hyvän arvosanan eniten käyttämälleen päivittäistavarakaupalle ( %) ja apteekille

Lisätiedot

Vanhempien tuki opiskelussa

Vanhempien tuki opiskelussa Vanhempien tuki opiskelussa PS7 Lohjan Yhteislyseon lukio Tammikuu, 2019 2 (11) Vanhempien tuki opiskelussa Sisällysluettelo ja sen merkitys oppilaan koulumenestykseen Sisällysluettelo 2 Johdanto 2 Hypoteesi

Lisätiedot

Tutkittua tietoa. Aikuiset haluavat uiden terveyttä

Tutkittua tietoa. Aikuiset haluavat uiden terveyttä Tutkittua tietoa Aikuiset haluavat uiden terveyttä Tutkittua tietoa vaikutuksia Urheilulaji Mitattavat terveysmuuttujat Aineen-vaihdunta Sydämen ja Kestävyys- Lihasvoima ja Motoriset Tasapaino Luuston

Lisätiedot

Suomalaisista 46 % on käynyt viimeisen vuoden aikana teatterissa, baletissa tai oopperassa vähintään yhden kerran. Määrä on pysynyt lähes samana viime tutkimuskertaan (v. 2004) verrattuna. Teatterissa

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Tiedote Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Sivu Enemmistö ( %) suomalaisista on sitä mieltä, että soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin).

0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin). Uimarin polku 0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin). 0 Uintitoiminta jakaantuu kolmeen osaan 0 Uimakoulut lapsen uimaopetus

Lisätiedot

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Julkaistavissa sunnuntaina.1. klo 00.01 Kansalaiset: Kokoomus, ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Kokoomus ( % pitää osaavana ja kyvykkäänä), ( %) ja keskusta ( %) ovat kansalaisten mielestä osaavimmat

Lisätiedot

UIMAHALLIBAROMETRI 2012: Uimahallivastaavien arvioita ja näkemyksiä omasta uimahallistaan

UIMAHALLIBAROMETRI 2012: Uimahallivastaavien arvioita ja näkemyksiä omasta uimahallistaan UIMAHALLIBAROMETRI : Uimahallivastaavien arvioita ja näkemyksiä omasta uimahallistaan UIMAHALLIBAROMETRI : Uimahallivastaavien arvioita ja näkemyksiä omasta uimahallistaan JOHDANTO Tässä raportissa esitetään

Lisätiedot

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. SÄÄTIÖTUTKIMUS Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. Tutkimusaineisto on koottu TNS Gallup Oy:n internetpaneelissa 0..-.. päivien

Lisätiedot

Tavoite. Tiedonkeruu. Kohderyhmä ja otos

Tavoite. Tiedonkeruu. Kohderyhmä ja otos Toukokuu 2019 Tavoite Telian valtakunnallisen kyselyn tavoitteena oli selvittää mitä liikuntaa perheiden lapset harrastavat, millainen on vanhempien rooli niissä sekä millaisia haasteita vanhemmat kohtaavat

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2014

Seurakysely toimintavuodelta 2014 16.1.2015 9.18 Seurakysely toimintavuodelta 2014 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Matkapuhelin Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen

Lisätiedot

TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä TYÖIKÄISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Sähköiseen kyselyyn vastasi 321 täysi-ikäistä pieksämäkeläistä, joista 67 prosenttia oli naisia ja 33 prosenttia

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 4B: KYLÄYHDISTYS JA YRITTÄJYYS MIELIPIDEVÄITTÄMÄT Ruralia-instituutti

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi Perustuslaissa yksilöille taataan oikeuksia ja vapauksia. Perusoikeudet ovat perustavanlaatuisia, kaikille ihmisille

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

KUUDESLUOKKALAISTEN UIMATAITO SUOMESSA

KUUDESLUOKKALAISTEN UIMATAITO SUOMESSA Teksti: Matti Hakamäki Kuvat: LIKES-tutkimuskeskus / Jouni Kallio KUUDESLUOKKALAISTEN UIMATAITO SUOMESSA Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 323 ISBN (nid.) 78-1-70-418-6 ISSN 037-248 ISBN (pdf) 78-1-70-417-

Lisätiedot

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat 4-5lk Nurmijärvi,(vertailu: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Tuusula) vastaajia 1061/vastausprosentti 80 % Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Suurin osa on tyytyväinen elämäänsä(87,3 %, vähiten

Lisätiedot

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn

Lisätiedot

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Tutkimusosio Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Kokoava yleisarvosana kunnan palvelujen riittävyydelle painottuu yksiselitteisen myönteiseksi: kolme neljästä ( %) pitää

Lisätiedot

Enemmistö ei halua kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen ehtoja

Enemmistö ei halua kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen ehtoja Enemmistö ei halua kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen ehtoja Lähes kaikki suomalaiset katsovat, että maksuttomaan perusopetukseen ( %) ja esiopetukseen (kuusivuotiaille tarjottava maksuton opetus)

Lisätiedot

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi t ja EU-työntekijät toivotetaan tervetulleiksi, pakolaisia

Lisätiedot

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee Tutkimusosio Julkaistavissa.7. Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee 1 Enemmistö suomalaisista suhtautuu varauksellisesti hallituksen taloutta koskeviin

Lisätiedot

TAUSTAA UIMAHALLIHANKKEILLE SUOMESSA

TAUSTAA UIMAHALLIHANKKEILLE SUOMESSA OLOSUHDEVALIOKUNTA Yhteenveto uimaseuroille TAUSTAA UIMAHALLIHANKKEILLE SUOMESSA 1. YLEISTÄ Uimaliiton olosuhdevaliokunta on koonnut tähän yhteenvetoon uimaseurojen tarpeisiin oleellisia uimahalli-investointeja

Lisätiedot

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Taloustutkimus Oy Pasi Holm 1 Yhteenveto seniorikansalaisten kotihoidosta Kotihoidon piirissä vajaat 60.000 seniorikansalaista Yli 74-vuotiaita

Lisätiedot

Akavan kirkollisten jäsenkysely 2010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi

Akavan kirkollisten jäsenkysely 2010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi Julkaistu Crux 3/010 Akavan kirkollisten jäsenkysely 010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi Kati Niemelä Nuoret pappisnaiset ovat kiinnostuneita kirkkoherran virasta ja muista esimiestehtävistä. Naispiispaa

Lisätiedot

KAALIMATO TUTKII. Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä. Committed to. Being More

KAALIMATO TUTKII. Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä. Committed to. Being More KAALIMATO TUTKII Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä. Syyskuu 0 Tutkimuksen toteutus TAUSTA N % Kyselytutkimus toteutettiin toukokuussa 0. Kyselytutkimuksen tilasi Kaalimato.com. Kyselytutkimuksen

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta

Lisätiedot

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa Tiedote KANSALAISET EIVÄT LUOTA PÄÄTTÄJIIN Luottamus päättäjiin on heikko kaikilla tasoilla. Suomalaisista ainoastaan vajaa viidesosa luottaa erittäin tai melko paljon Euroopan unionin päättäjiin ( %).

Lisätiedot

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA TERVETULOA MUKAAN POLSKIMAAN! LEIKKI-IKÄISEN LAPSEN UINTI Matkalla uimataitoon on monta eri vaihetta opittavana. Leikki-ikäisillä eli noin 3 5 vuotiailla

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT TNS

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000

Lisätiedot

LIIKUNTATUTKIMUS SENIORILIIKUNTA. Seniori- 2007-2008. Liikuntatutkimus on ainoa säännöllinen liikunnan harrastamisen trenditutkimus Suomessa.

LIIKUNTATUTKIMUS SENIORILIIKUNTA. Seniori- 2007-2008. Liikuntatutkimus on ainoa säännöllinen liikunnan harrastamisen trenditutkimus Suomessa. Seniori- LIIKUNTATUTKIMUS 27-28 SENIORILIIKUNTA Liikuntatutkimus on ainoa säännöllinen liikunnan harrastamisen trenditutkimus Suomessa. Suomen Kuntoliikuntaliitto, Kunto ry Suomen Liikunta ja Urheilu TNS

Lisätiedot

KUUDESLUOKKALAISTEN UIMATAITO SUOMESSA. Teksti : Matti Hakamäki Kuvat: Jouni Kallio

KUUDESLUOKKALAISTEN UIMATAITO SUOMESSA. Teksti : Matti Hakamäki Kuvat: Jouni Kallio KUUDESLUOKKALAISTEN UIMATAITO SUOMESSA Teksti : Matti Hakamäki Kuvat: Jouni Kallio Uimataito on kansallisesti katsottu elämässä tarpeelliseksi taidoksi. Kolme neljästä suomalaisesta kuudesluokkalaisesta

Lisätiedot

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Tiedote Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Sivu 1 Puolet suomalaisista ( %) kannattaa kaksoiskuntalaisuutta, eli oikeutta olla kirjoilla kahdessa kunnassa ja käyttää

Lisätiedot

NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS

NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS Nuoret Helsingissä 2011 -tutkimus on Helsingin kaupungin tietokeskuksen, opetusviraston ja nuorisoasiainkeskuksen yhteishanke. Tutkimuksella tuotetaan tietoa nuorten vapaa-ajasta

Lisätiedot

SUOMEN UIMAOPETUS- JA HENGENPELASTUSLIITTO

SUOMEN UIMAOPETUS- JA HENGENPELASTUSLIITTO SUOMEN UIMAOPETUS- JA HENGENPELASTUSLIITTO SUH SUH perustettiin 20.11.1956 perustajajärjestöt: SUiL, MLL, SPR, SVUL,TUL,SFI,FH ja KLL. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton missio on uimataidon ja

Lisätiedot

SKR. Suomen Kulttuurirahasto. - eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen inen kulttuurin tukija

SKR. Suomen Kulttuurirahasto. - eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen inen kulttuurin tukija SKR Suomen Kulttuurirahasto - eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen inen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääs ääntömääräinen tarkoitus on suomalaiskansallisen

Lisätiedot

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä työelämässä

Seksuaalinen häirintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Seksuaalinen häirintä työelämässä Helmikuu 2018 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 64-vuotiaat),

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA 0 SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN 5.-9. LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE 24.10-10.11.2017 TIIVISTELMÄ RAPORTISTA SOFIA AHONEN, KULTTUURITOIMEN HARJOITTELIJA SAARIJÄRVEN KAUPUNKI 1 1

Lisätiedot

RAPORTTI. Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013. Siru Korkala

RAPORTTI. Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013. Siru Korkala RAPORTTI Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013 Siru Korkala Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013 CIMOn kysely oppilaitoksille

Lisätiedot

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Tutkimusosio Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät poliittisista

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 07 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT Kantar TNS Oy, Miestentie C, 00 ESPOO, Finland, tel. int+

Lisätiedot

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä KOULULAISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Koululaiset saivat vastata sähköiseen kyselyyn vapaa-ajallaan tai tiettyjen luokkaasteiden kohdalla kouluajalla.

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan vapaa-ajan asukkaille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 3: PALVELUTUOTANTO Ruralia-instituutti 2018 2 PALVELUTUOTANTO

Lisätiedot

Puolueensa kannatusta vahvistaa eniten Li Andersson ja vähiten Touko Aalto

Puolueensa kannatusta vahvistaa eniten Li Andersson ja vähiten Touko Aalto TUTKIMUSOSIO Puolueensa kannatusta vahvistaa eniten Li Andersson ja vähiten Touko Aalto 1 Vasemmistoliiton Li Andersson on ainoa puoluejohtaja, jonka enemmistö kansasta (1 %) uskoo vaikuttavan puolueensa

Lisätiedot

Tule uimahalliin! Selkokielinen opas uimahallin asiakkaille, henkilökunnalle ja järjestöille

Tule uimahalliin! Selkokielinen opas uimahallin asiakkaille, henkilökunnalle ja järjestöille Tule uimahalliin! Selkokielinen opas uimahallin asiakkaille, henkilökunnalle ja järjestöille Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry 2013 Tule uimahalliin! Selkokielinen opas uimahallien asiakkaille,

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat

Lisätiedot

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Tekijänoikeus Suomalaiset pitävät tekijänoikeuksia tärkeänä asiana Vastaajia pyydettiin kertomaan, mitä mieltä he ovat tekijänoikeuksista. Haastatelluille esitettiin kolme kuvailevaa sanaparia: tärkeä

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT

Lisätiedot

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset neuvotteleva virkamies Iina Berden, opetus- ja kulttuuriministeriö varatoimitusjohtaja Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park 3.4.2019 Karakallion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 38 Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2016 HEL 2017-000445 T 08 00 00 Hankenumero 0861_8 Päätös päätti merkitä tiedoksi tutkimuksen, jossa on selvitetty helsinkiläisten

Lisätiedot

Uimahallien suunnittelu ja rakentaminen eri käyttäjäryhmien näkökulmasta

Uimahallien suunnittelu ja rakentaminen eri käyttäjäryhmien näkökulmasta Uimahallien suunnittelu ja rakentaminen eri käyttäjäryhmien näkökulmasta Ville Nummelin 13.10.2016 Esityksen sisältö (35-40min) Esittely Nykytilanne ja liikuntalaki Uimahallin tilat eri käyttäjien näkökulmista

Lisätiedot

Uimahallibarometri 2008

Uimahallibarometri 2008 Uimahallivastaavien arvioita ja näkemyksiä omasta uimahallistaan Uimahallibarometri 28 Työryhmä: Mika Heino, Suomen Kuntoliikuntaliitto ry Ilpo Johansson, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry

Lisätiedot

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Sivu Suomalaisista vain neljännes ( %) ilmoitti, että hallituksen

Lisätiedot

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI 2013 LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI RAUTALAMMIN KUNTA LIIKUNTATOIMI Liikuntakysely Rautalammin kunnan työikäisille (16-64v.) toteutettiin tammi-helmikuussa 2013. Liikuntakyselyn tavoitteena oli kartoittaa työikäisten

Lisätiedot

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010:

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: Seuraavassa esitettävät luvut perustuvat TNS Gallupin seurantaan alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden matkustajatuonnista. Seuranta

Lisätiedot

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014.

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakysely Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakyselyssä kartoitettiin Viitasaaren ja Pihtiputaan yli 16-vuotiaiden asukkaiden liikunta-aktiivisuuden

Lisätiedot

Kansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet

Kansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet TIEDOTE 1 Kansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet Selvä enemmistö suomalaisista on kiinnostunut elokuvista, kirjastopalveluista, kunnan

Lisätiedot

TAULUKKO 1. Vastaajien taustatiedot Vuosi 2010 Vuosi 2014. Taustamuuttujat n % n % Nainen 133 55 109 53. Mies 109 45 96 47

TAULUKKO 1. Vastaajien taustatiedot Vuosi 2010 Vuosi 2014. Taustamuuttujat n % n % Nainen 133 55 109 53. Mies 109 45 96 47 TAULUKKO 1. Vastaajien taustatiedot Vuosi 2010 Vuosi 2014 Taustamuuttujat n % n % Sukupuoli (n=242) Sukupuoli (n=205) Nainen 133 55 109 53 Mies 109 45 96 47 Ikä (n=240) Ikä (n=205) 68-73-vuotiaat 92 38

Lisätiedot

2/2002. Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ

2/2002. Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ Tutkimus tieto 2/2002 Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä 2002 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN USJÄRJESTÖ Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä 2002 Suomen Gallup tutki

Lisätiedot

KUNNISSA PLUSSAA TYÖOLOSUHTEET JA TYÖPAIKKOJEN PYSYVYYS, MIINUSTA HENKILÖSTÖN VAIKUTUS - JA ETENEMISMAHDOLLISUUDET, TYÖN TUOTTAVUUS JA TEHOKKUUS

KUNNISSA PLUSSAA TYÖOLOSUHTEET JA TYÖPAIKKOJEN PYSYVYYS, MIINUSTA HENKILÖSTÖN VAIKUTUS - JA ETENEMISMAHDOLLISUUDET, TYÖN TUOTTAVUUS JA TEHOKKUUS TIEDOTE KUNNISSA PLUSSAA TYÖOLOSUHTEET JA TYÖPAIKKOJEN PYSYVYYS, MIINUSTA HENKILÖSTÖN VAIKUTUS - JA ETENEMISMAHDOLLISUUDET, TYÖN TUOTTAVUUS JA TEHOKKUUS Kansalaisten kuntatyönantajalle antama yleisarvosana

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta Matkailun ja elämystuotannon OSKE Taloustutkimus Oy / Christel Nummela.11.2013 T-10244///CN.11.2013 2 Johdanto Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Matkailun ja elämystuotannon OSKEn toimeksiannosta.

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( )

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( ) TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI (2011-2013) Sanna Annala (2011 ja 2012) ja Emma Salmi (2013) Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Kyselyyn osallistuneiden Pirkanmaan

Lisätiedot

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa?

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa? Hei UiTalainen, Seura kartoitti toimivuuttaan Oman seuran analyysillä johon vanhemmat, valmentajat ja muut seuratoimijat pääsivät vastaamaan. Kysely oli valtakunnallinen liikunnan kattojärjestö Valon tekemä.

Lisätiedot