Tekijänoikeusselvitykset 2002 FAIR COMPENSATION

Transkriptio

1 Tekijänoikeusselvitykset 2002 FAIR COMPENSATION AA Kristiina Harenko / Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen maaliskuu 2002

2 I SISÄLLYSLUETTELO 1 KASETTIMAKSUJÄRJESTELMÄ SUOMESSA KASETTIMAKSUJÄRJESTELMÄN HISTORIA VOIMASSA OLEVA LAINSÄÄDÄNTÖ JA KÄYTÄNTÖ TILANNE MUISSA EU-MAISSA JA ETA-MAISSA TEKIJÄNOIKEUSDIREKTIIVI DIREKTIIVIN EDELLYTTÄMÄT MUUTOKSET KANSALLISEEN LAKIIN Hyvitysjärjestelmän piiriin sisällytettävät uudet aineistot Yksityisen käytön piiri Hyvityksen muoto, järjestely ja taso JÄSENVALTIOIDEN VAPAASEEN HARKINTAAN PERUSTUVAT MUUTOKSET Hyvitysjärjestelmää koskevat eri alojen edustajien kannanotot Hyvitysvelvollisuuden vaihtoehtoiset toteuttamistavat Suojattujen aineistojen kopiointi hyvitysmaksun perusteena Hyvitysmaksuvelvollisuuden edellytysten puuttuminen eräissä tapauksissa Hyvitysmaksuvelvollisuuden piiriin kuuluvat laitteet Hyvitysmaksun maksuperuste YHTEENVETO... 15

3 1 1 KASETTIMAKSUJÄRJESTELMÄ SUOMESSA 1.1 Kasettimaksujärjestelmän historia Säännökset korvauksesta teoksen kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön on sisällytetty tekijänoikeuslakiin lailla /442. Kysymystä nauhoitus- ja valokopiointivälineisiin liittyvistä korvauksista käsiteltiin jo vuoden 1976 Tekijänoikeuskomitean I ja II osamietinnössä. Komitea totesi maksun perusteen osalta II osamietinnössään: "Yksityisen käytön laajuutta ei nykyistä lakia valmisteltaessa osattu aavistaa. Tilanne on oikeudenhaltijoiden kannalta muodostunut kohtuuttomaksi. Ratkaisevaa on, että tapahtuu tekijänoikeudellisesti suojatun teoksen tai suoritteen käyttöä. Oma nauhoite tuottaa kuluttajalle saman kulttuuripalvelun, viihteen, virikkeen ja virkistyksen kuin alkuperäinen tuote. Jonkin vastikkeen suorittaminen tästä on oikeudenmukaista ja kohtuullista. Komitea pitää myös todennäköisenä, että yksityinen nauhoitustoiminta on osaltaan rajoittanut äänitteiden menekkiä. Äänitetuotanto on suuressa määrin riippuvainen tuotteiden kaupallisesta menestymisestä ja niinpä myynnin väheneminen heikentää äänilevyteollisuuden mahdollisuuksia kaupallisesti epävarmojen äänitteiden tuottamiseen." 1 Edelleen komitea totesi, että nauhoitustoiminta saattaa vaikuttaa haitallisesti myös muusikoiden ja taiteilijoiden työllisyyteen vähentämällä äänitteiden menekkiä ja elävien esitysten kannattavuutta. Maksujärjestelmän ensisijaisena käyttöönoton perusteena oli suojatun teoksen käyttö. Komitea katsoi, että korvauksettoman yksityisen käytön salliva lainsäädäntö ei enää ollut sopusoinnussa Bernin sopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen kanssa yksityisen nauhoitustoiminnan saavutettua silloiset mittasuhteensa. Bernin sopimuksen mainitun määräyksen mukaan sopimusvaltioilla on oikeus sallia suojattujen teosten toisintaminen määrätyissä erityistapauksissa edellyttäen, että toisintaminen ei ole ristiriidassa teoksen tavanmukaisen käytön kanssa eikä kohtuuttomasti loukkaa tekijän laillisia etuja. Komitea selvitti nauhoituksen laajuutta ja taloudellisia seuraamuksia kyselytutkimuksin. Komitea pohti kysymystä, tulisiko maksujärjestelmä toteuttaa julkisoikeudellisena verona tai maksuna taikka yksityisoikeudellisena maksuna: "Säädettäessä maksu tai vero on lähtökohtaisesti valtiovallan päätettävissä, miten siitä kertyvät tulot käytetään. Vaikkakin maksun tai veron säätämistä olisi perusteltu sillä, että sen tuottamia tuloja tultaisiin käyttämään määrättyyn tarkoitukseen, eivät sellaiset perustelut olisi ajan mittaa sitovia. Varojen käyttötarkoitus voisi milloin tahansa muuttua. Mitään takeita ei siis olisi siitä, että julkisoikeudellisen maksun tuotto palvelisi jatkuvasti alkuperäistä tavoitetta. 1 Tekijänoikeuskomitean II osamietintö, komiteanmietintö 1982:63, s

4 2 Jos asia ratkaistaan yksityisoikeudellista maksua käyttämällä, vältetään epäkohdat, jotka aiheutuisivat valtion toimimisesta välikätenä maksun suorittajien ja siitä kertyneen tuoton vastaanottajien välillä. Koska kysymyksessä on tekijöiden oikeuksien vaaliminen, tuntuukin luonnollisemmalta, että asia hoidetaan käyttämättä valtiovaltaa korvausvarojen välittäjänä. Tähän vaikuttaa myös se, että tekijänoikeuden valvontajärjestöillä on jo olemassa käytännön valmius näiden tehtävien hoitamiseen." 2 Komitea totesi, että yksinkertaisinta olisi asian järjestäminen puhtaasti sopimusteitse turvautumatta mihinkään lainsäädäntötoimenpiteeseen. Oikeudenhaltijoita edustava järjestö sekä maahantuojia tai valmistajia edustava järjestö tekisivät sopimuksen nauhamaksun perusteista ja sen perimisestä ja tilittämisestä yms. Komitea kuitenkin totesi, että ei olisi olemassa mitään takeita yksinomaan osapuolten hyvästä tahdosta riippuvan ratkaisun jatkuvuudesta. 3 Komitea päätyi yksityisoikeudellisen maksun kannalle, jonka tulisi perustua lain säännökseen. Maksuvelvollisia olisivat laitteen valmistajat ja maahantuojat. Komitea totesi, ettei lakisääteiselle yksityisoikeudelliselle maksulle löytynyt monia esikuvia, mutta eräänlaisena mallina voitiin pitää tekijänoikeudellisessa lainsäädännössä säädettyjä pakkolupajärjestelmiä (pakkolisenssejä). Maksuperusteen osalta komitea totesi, että on olemassa kolme eri menetelmää: kiinteä nauha- tai kasettikohtainen maksu, maksun sitominen nauhan äänityskestoon sekä maksun suhteuttaminen tuotteen hintaan. 4 Hallituksen esityksessä HE 32/1984 todettiin, että nauhoittaminen on noussut teosten ensisijaiseksi käyttömuodoksi, mutta tekijöiltä ja esittäviltä taiteilijoilta jäävät saamatta korvaukset työnsä tulosten hyväksikäytöstä. Tuottaja ei myöskään saa katetta tuotantokustannuksilleen. Näitä ongelmia ei voida poistaa kieltämällä tai rajoittamalla yksityistä nauhoitustoimintaa, koska yksityisen nauhoitustoiminnan valvominen olisi ylivoimainen tehtävä. Hallituksen esityksen perustelut olivat yhdenmukaiset tekijänoikeuskomitean aiemmin esittämien perusteiden kanssa. 1.2 Voimassa oleva lainsäädäntö ja käytäntö Voimassa olevat kasettimaksua koskevat tekijänoikeuslain ja -asetuksen säännökset rakentuvat edelleen tekijänoikeuskomitean viitoittamille periaatteille. Säännöksiä on muutettu lailla /34 ja /1254. Muutoksilla on pyritty maksujärjestelmän tehostamiseen. Sen sijaan järjestelmän perusteisiin ei ole kajottu. Merkittävin periaatteellinen muutos on jälleenmyyjän saattaminen toissijaiseen vastuuseen maksun suorittamisesta. Kasettimaksusäännökset sisältyvät tekijänoikeuslain lain 2a lukuun. Lain 26 a :n 1 momentissa säädetään, että milloin yleisön keskuuteen levitettäväksi valmistetaan tai tuodaan maahan ääni- tai kuvanauha taikka muu laite, johon ääni tai kuva voidaan tallentaa ja joka soveltuu radiossa tai televisiossa lähetetyn taikka ääni- tai kuvatallenteella olevan 2 Komiteanmietintö 1982:63, s Sama, s Sama, s. 35.

5 3 teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön, valmistajan tai maahantuojan on suoritettava laitteen esitysajan perusteella vahvistettava maksu käytettäväksi korvauksina sanottujen teosten tekijöille sekä tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin. Korvaukset maksetaan tekijöille lukuisia korvaukseen oikeutettuja tietyn alan suomalaisia tekijöitä edustavan järjestön välityksellä. Kasettimaksun perintään liittyviä tehtäviä on hoitanut alusta alkaen Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry, joka on perustanut tarkoitusta varten oman toimistonsa. Pykälän 2 momentin mukaan sen, joka tarjoaa jälleenmyytäväksi 1 momentissa tarkoitetun valmistajan tai maahantuojan myymän laitteen, on 26 b:ssä tarkoitetun järjestön kehotuksesta osoitettava, että laitteesta on suoritettu maksu. Jos maksua ei ole suoritettu, jälleenmyyjän on suoritettava maksu. Tällä on kuitenkin oikeus vaatia suorittamansa maksu valmistajalta tai maahantuojalta. Tekijänoikeuslain 26 b ja c :ssä ovat säännökset maksua perivästä järjestöstä, järjestön hyväksymisestä ja järjestön toiminnan valvonnasta sekä opetusministeriön oikeudesta antaa järjestölle määräyksiä maksun perinnästä ja maksuvarojen hoidosta, opetusministeriön valvontatehtävistä sekä oikeudesta saada valvontaa varten tarvittavat tiedot. Lain 26 d :ssä säädetään maksun käytännön perintään liittyvistä asioista, kuten tulliviranomaisten, lääninhallitusten ja poliisin velvoitteista. Maksujen palautusoikeudesta säädetään 26 e :ssä. Laitteen käyttäjällä tai maastaviejällä on oikeus saada järjestöltä suoritettua maksua vastaava palautus laitteista, jotka viedään maasta, jotka käytetään ammattimaiseen äänen tai kuvan tallentamiseen, jotka käytetään näkö- tai kuulovammaisille tarkoitettujen ääni- tai kuvatallenteiden valmistamiseen; sekä jotka opetusministeriö on erittäin tärkeästä syystä vapauttanut maksusta. Palautusta tulee hakea todisteellisesti kolmen kuukauden kuluessa sen vuoden päättymisestä, jona oikeus palautukseen on syntynyt uhalla, että oikeus raukeaa. Tekijänoikeusasetuksessa on tarkemmat määräykset maksusta. Asetuksen 24 :n mukaan tekijänoikeuslain 26 a :ssä tarkoitettuna laitteena pidetään ääni- ja kuvanauhaa sekä muuta laitetta, joka teknisiltä ominaisuuksiltaan ja käyttötarkoitukseltaan soveltuu teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön. Laitteena pidetään myös leikkaamatonta äänen tai kuvan tallentamiseen soveltuvaa nauhaa. Asetuksen 24 :n 3 momentin mukaan maksuvelvollisuus voi koskea myös tallennettua ääni- tai kuvanauhaa tai muuta laitetta, jos olosuhteista on pääteltävissä, että laite on ilmeisesti tarkoitettu käytettäväksi samalla tavoin kuin tallentamaton laite. Säännöksillä pyritään estämään maksuvelvollisuuden kiertäminen. Asetuksen 25 :n mukaan opetusministeriö vahvistaa tekijänoikeuslain 26 a :ssä tarkoitetun maksun suuruuden käyttäen maksuperusteena laitteen esitysaikaa jokaiselta alkavalta minuutilta. Asetuksen 30 :ssä on säännökset siitä, mitä pidetään maksun palauttamiseen oikeuttavana ammattimaisena äänen tai kuvan tallentamisena. Edellytyksenä on, että toiminta on 1) pysyvää ja säännöllistä ja sitä harjoitetaan ansiotarkoituksessa ja toiminnassa tallenteet valmistetaan luovutettavaksi edelleen yleisölle; tai 2) tallentaminen on toiminnan edellytys tai muutoin toiminnassa keskeistä ja kuuluu tallentajan toimialaan. Ammattimaisena pidetään myös oppilaitosten ja korkeakoulujen tallennustoimintaa opetuksessa ja tieteellisessä tutkimuksessa.

6 4 Asetuksen liittyvät järjestön perintä- ja tilitysvelvollisuuksiin ja opetusministeriön tehtäviin järjestön hyväksyjänä sekä maksuvarojen käyttösuunnitelman vahvistajana. Suomessa kasettimaksun suuruus on määräytynyt laitteen tallennuspituuden mukaan. Vuodelle 2002 opetusministeriön asetuksella 1304/2001 vahvistetut maksut ovat ääninauhoista 0,50 senttiä ja kuvanauhoista 0,76 senttiä kultakin alkavalta minuutilta. Tallentavista audio-cd-levyistä (CD-R/RW audio) maksu on 0,50 senttiä ja tietokoneen avulla tallentavista CD-levyistä (CD-R/RW) 0,25 senttiä kultakin alkavalta minuutilta. MP-3 tallentimista maksu on 0,50 senttiä ja tallentavista video-dvd-levyistä (DVD-R/RW video, DVD-RAM, DVD+RW) 0,76 senttiä kultakin alkavalta minuutilta laitteen keskimääräisen tallennuspituuden mukaan laskettuna. Tietokoneen avulla tallentavista DVDlevyistä (DVD-R/RW data, DVD-RAM, DVD+RW) suoritetaan niin ikään maksu keskimääräisen tallennuspituuden mukaan. Maksu muodostuu kahdesta osasta: 0,13 senttiä kultakin alkavalta minuutilta keskimääräisestä äänentallennuspituudesta ja 0,19 senttiä kuvantallennuspituudesta. Äänikaseteista ja muista audiotallennusalustoista perittävä maksu on pysynyt nykytasollaan vuodesta 1987 lähtien ja videokaseteista perittävä maksu vuodesta 1991 lähtien. 2 TILANNE MUISSA EU-MAISSA JA ETA-MAISSA Useimmissa EU-maissa on voimassa lainsäädäntöön perustuva hyvitysjärjestelmä, joka mahdollistaa korvausten maksamisen yksityisestä käytöstä oikeudenhaltijoille. Järjestelmä on toteutettu joko perimällä ns. kasettimaksua (tyhjistä kaseteista ja videonauhoista) tai perimällä sekä kasettimaksua että laitemaksua. Ruotsissa perittiin aiemmin kasettiveroa. Osa verotuotoista kanavoitiin musiikki- ja audiovisuaalisen kulttuurin tukemiseen. Ruotsissa luovuttiin kasettiverosta vuonna Ruotsissa tuli vuonna 1999 voimaan tekijänoikeudellinen kasettimaksu. Oheisena yhteenveto EU-maiden kasetti- ja laitemaksuista. Kaikkiaan 12 maassa 15 EU:n jäsenmaasta on kasettimaksu- tai kasetti- ja laitemaksujärjestelmä: Kasettimaksu Kasetti- ja laitemaksu Itävalta 1980 Saksa 1965 LM / 1985 KM Suomi 1984 Portugali 1985 KM / 1997 LM Ranska 1985 Espanja 1987 KM / 1992 LM Hollanti 1990 Italia 1992 Tanska 1992 Kreikka 1993 Ruotsi 1999 Belgia 1994 KM Belgiassa on aiemmin ollut myös laitemaksu, mutta se on poistettu vuona Yksityisestä kopioinnista ei makseta korvauksia Yhdistyneessä Kuningaskunnassa, Irlannissa eikä Luxemburgissa. ETA-maista kasettimaksujärjestelmä on Sveitsissä (1993) ja laitemaksujärjestelmä Islannissa (1984). Norjassa oli aiemmin kasettivero, mutta se poistettiin vuoden 2000 lopussa.

7 5 3 TEKIJÄNOIKEUSDIREKTIIVI 3.1 Direktiivin säännökset Tekijänoikeusdirektiivin 5 artiklassa säädetään jäsenvaltioiden oikeudesta säätää poikkeuksista tai rajoituksista oikeudenhaltijan yksinoikeuteen määrätä teoksensa ja muiden suojan kohteiden kappaleiden valmistamisesta (kopioinnista). Direktiivin 5 artiklan 2 b kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat rajoittaa oikeudenhaltijoiden yksinoikeutta määrätä kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön: "Kun kyseessä ovat luonnollisten henkilöiden mille tahansa välineelle valmistamat kappaleet, jotka on tehty yksityiseen käyttöön ja joiden käyttötarkoitus ei ole välittömästi tai välillisesti kaupallinen, edellyttäen, että oikeudenhaltijat saavat sopivan hyvityksen, jonka osalta otetaan huomioon 6 artiklassa tarkoitettujen teknisten toimenpiteiden soveltaminen kyseiseen teokseen tai aineistoon taikka niiden soveltamatta jättäminen." Direktiivin mukaan yksityinen kopiointi voidaan sallia vain, mikäli oikeudenhaltija saa sopivan hyvityksen. Vapaa kopiointi yksityiseen käyttöön ilman hyvitysvelvollisuutta ei ole sallittua. Tietyissä tilanteissa, joissa oikeudenhaltijalle koituva haitta on hyvin vähäinen (englanniksi minimal, ruotsiksi obetydlig), ei velvoitetta maksun suorittamiseksi voi kuitenkaan syntyä. Tämä tulee arvioida kunkin tapauksen erityisolosuhteet huomioon ottaen. 5 Lähtökohta on, että oikeudenhaltijan tulee saada hyvitys, mutta haitan ollessa tietyssä tapauksessa oikeudenhaltijan kannalta merkityksetön, ei maksuvelvoitetta tule asettaa. Haittaa ei aiheudu silloin kuin oikeudenhaltija saa korvauksen kopioinnista osana lisenssimaksua. Hyvitysmaksua määrättäessä on otettava huomioon teknologisen suojauksen käyttö. Suojattaessa aineistoja teknisesti ja käytettäessä digitaalisia oikeuksien hallinnointimenetelmiä, suojattujen aineistojen käyttöä voidaan kontrolloida ja periä käytöstä maksut. Direktiivin edellyttämä hyvitysvelvollisuus mahdollisuudesta yksityiseen kopiointiin on sopusoinnussa direktiivin 5 artiklan 4 kohdan mukaisen sääntelyn kanssa. Säännöksen mukaan rajoitukset ovat sallittuja vain tietyissä erityistapauksissa, jotka eivät ole ristiriidassa teoksen tai muun aineiston tavanomaisen hyödyntämisen kanssa eivätkä kohtuuttomasti haittaa oikeudenhaltijan oikeutettuja etuja 6. Nykyiset kopiointimäärät huomioon ottaen yksityisen kopioinnin rajoittaminen ilman hyvitysvelvollisuutta haittaisi kohtuuttomasti oikeudenhaltijoiden oikeutettuja etuja. Vuonna 2001 Suomessa myytiin miljoonaa tyhjää CD-R-levyä ja samaan aikaan äänitteiden myynti oli noin 8,5 miljoonaa kappaletta. Tiedot perustuvat Kasettimaksutoimiston ja Ääni- ja Kuvatallennetuottajat ÄKT ry:n tilastoihin. Rajoitusten säätäminen ei ole pakollista. Jäsenvaltiot voivat säilyttää yksityiseen käyttöön tapahtuvaan kopioinnin oikeudenhaltijoiden yksinoikeuden piirissä. Yksityisen kopioinnin valvonta ja lisensiointi olisi nykytilanteessa vaikeasti toteutettavissa. Saatavilla on paljon suojaamatonta aineistoa (sekä analogista että digitaalisessa 5 Direktiivin johtolause Säännös on yhdenmukainen Bernin sopimuksen 9(2) artiklan määräyksen kanssa sekä WIPOn tekijänoikeussopimuksen 10 artiklan ja WIPOn esitys- ja äänitesopimuksen 16 artiklana määräysten kanssa. Direktiivillä on tarkoitus saattaa yhteisönlainsäädännössä voimaan WIPO-sopimusten määräykset.

8 6 muodossa olevaa aineistoa) ja teknologista suojausta käytetään vielä suhteellisen vähän. Tässä tilanteessa käytännön syyt puoltavat edelleen yksityisen kopioinnin rajaamista oikeudenhaltijoiden yksinoikeuden ulkopuolelle. 7 Vapaan yksityisen kopioinnin kieltämiseen liittyy myös periaatteellisia kysymyksiä, jotka liittyvät suojattujen aineistojen saatavuuden turvaamiseen riittävällä tavalla. 8 Mikäli lainsäädännöllä ohjataan oikeudenhaltijoita suojaamaan kaikki aineistonsa, on mahdollista, että teosten jakelu keskittyy nykyistä harvemmille sisällöntarjoajille. Niin ikään käyttäjien tietosuojaan liittyvät kysymykset tulee ottaa huomioon. Tekninen suojaus ja digitaaliset hallinnointijärjestelmät mahdollistavat hyvin tarkan kuluttajaprofiilin luomisen yksittäisestä käyttäjästä ja tämän kulutustottumuksista. Direktiivin 6 artiklan 4 kohdan 1 alakohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot turvaamaan käyttäjille mahdollisuus hyödyntää aineistoja tiettyjen rajoitussäännösten mukaisiin tarkoituksiin myös silloin, kun suojattuja aineistoja suojataan teknisin toimenpitein. Jäsenvaltiot voivat 6 artiklan 4 kohdan 2 alakohdan mukaan toteuttaa 1 alakohdan mukaisia toimenpiteitä käytön mahdollistamiseksi myös yksityisen kopioinnin osalta, paitsi jos oikeudenhaltijat ovat jo mahdollistaneet kappaleen valmistamisen yksityiskäyttöön siinä laajuudessa, joka on tarpeen yksityisen kopioinnin mahdollistamiseksi, jos kyseisellä poikkeuksen tai rajoituksen hyväksi käyttäjällä on kyseessä oleva suojattu teos tai aineisto laillisesti saatavillaan. Koska nykyisessä tilanteessa ei ole perusteita poistaa yksityisen kopioinnin rajoitusta, ei ole myöskään tarvetta sisällyttää erityisiä säännöksiä käyttäjien yksityisen kopiointimahdollisuuden turvaamisesta. Tämän vuoksi tässä selvityksessä ei tarkastella mainitun säännöksen sisältöä tarkemmin. Direktiivin 6 artiklan 4 kohdan 4 alakohdan mukaan edellä mainittuja 1 ja 2 alakohdan säännöksiä ei sovelleta sellaisiin suojattuihin aineistoihin, jotka on saatettu yleisön saataviin sovituilla ehdoilla siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada nämä aineistot itse valitsemaansa paikkaan ja itse valitsemanaan aikana (tilauspalvelut / on demand). Tämän sähköisen kaupan turvasäännöksen (ns. e-commerce safeguard clause) mukaan käyttäjien rajoitussäännösten mukaisten oikeuksien toteuttamiseksi ei voida puuttua sähköisen kaupankäynnin kohteena olevien aineistojen kauppaan ja tällaisen kaupankäynnin ehtoihin. 3.2 Direktiivin edellyttämät muutokset kansalliseen lakiin Hyvitysjärjestelmän piiriin sisällytettävät uudet aineistot Suomessa kasettimaksuvelvollisuus on koskenut vain laitteita, joille voidaan tallentaa ääntä ja kuvaa ja joka soveltuu radiossa tai televisiossa lähetetyn taikka ääni- ja kuvatallenteella olevan teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön. Käytännössä kasettimaksua on peritty tallennusalustoista, joille voi tallentaa musiikkia ja elokuvaa. Direktiivin mukainen hyvitysvelvoite ei rajoitu näihin teoslajeihin. Hyvitysvelvollisuus 7 Tämä käytännöllinen näkemys oli Länsi-Saksassa 1960-luvulla käyttöön otetun maksujärjestelmän taustalla. Säveltäjien tekijänoikeusjärjestön Geman yritykset myöntää lisenssejä yksityiseen käyttöön olivat epäonnistuneet. Tanskassa kaikkien suojattujen aineistojen digitaalinen kopiointi sisällytettiin oikeudenhaltijoiden yksinoikeuden piiriin 1990-luvulla, mutta digitaalinen kopiointi rajattiin oikeudenhaltijoiden yksinoikeuden ulkopuolelle vuonna 2001 (lukuun ottamatta tietokoneohjelmia ja tietokantoja). 8 Suomen perustuslain 12 :n mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

9 7 koskee kaikkia mahdollisia tekijänoikeuslain mukaan suojattuja aineistoja, joita on lupa vapaasti kopioida yksityiseen käyttöön. Järjestelmän piiriin tulee siten sisällyttää musiikin ja audiovisuaalisten aineistojen lisäksi kuvat ja kirjalliset aineistot. Tietokoneella luettavassa olevassa muodossa olevien tietokoneohjelmien kopiointi ja tällaisessa muodossa olevien tietokantojen kopiointi tietokoneella luettavissa muodossa on kielletty ilman oikeudenhaltijan lupaa myös yksityiseen käyttöön. 9 Käyttäjä tarvitsee näissä tapauksissa oikeudenhaltijan luvan teoksen kopiointiin yksityiseen käyttöön. 10 Tällaisessa tapauksessa ei ole oikeudellisia perusteita soveltaa vapaaseen yksityiseen kopiointiin perustuvaa kompensaatiojärjestelmää, koska käyttäjät ovat velvollisia hankkimaan käyttöluvan ja oikeudenhaltija saa korvauksen käytöstä lisenssimaksuina. Siltä osin kuin ohjelmistoja saatetaan oikeudenhaltijan luvatta yleisön saataviin, oikeudenhaltijoille aiheutuu tosiasiallisesti menetyksiä yksityisestä kopioinnista samalla tavoin kuin muiden suojattujen aineistojen oikeudenhaltijoille. Käyttäjät eivät kuitenkaan lain mukaan saa kopioida tällaisia aineistoja toisin kuin rajoitussäännöksen piiriin kuuluvia aineistoja, joita saa kopioida yksityiseen käyttöön riippumatta aineiston luvallisuudesta tai luvattomuudesta Yksityisen käytön piiri Oikeudenhaltijoiden tulee saada sopiva hyvitys kopioinnista yksityiseen käyttöön. Direktiivissä yksityisellä kopioinnilla tarkoitetaan luonnollisten henkilöiden valmistamia kopioita, joiden käyttötarkoitus ei ole välittömästi tai välillisesti kaupallinen. Yksityisen kopioinnin ala on määritelty suppeasti. Ansiotoimintaan liittyvä kopiointi ei voi direktiivin mukaan olla yksityistä kopiointia. Tämä vastaa Suomessa voimassa olevan lain vakiintunutta tulkintaa. Kasettimaksuvelvollisuus on joissakin tapauksissa saattanut koskea myös käyttöä, joka ei kuulu näin määritellyn yksityisen käytön piiriin. Oikeus kasettimaksun palautukseen koskee tekijänoikeuslain 26 e :n 1 momentin 2 kohdan mukaan ainoastaan laitteita, joita käytetään ammattimaiseen äänen tai kuvan tallentamiseen. Tekijänoikeusasetuksen 30 :n mukaan ammattimaisena äänen tai kuvan tallentamisena pidetään toimintaa, 1) joka on pysyvää ja säännöllistä, jota harjoitetaan ansiotarkoituksessa ja jossa tallenteet valmistetaan luovutettavaksi edelleen yleisölle; tai 2) jossa tallentaminen on toiminnan edellytys tai muutoin toiminnassa keskeistä ja kuuluu tallentajan toimialaan. Ammattimaisena pidetään myös oppilaitosten ja korkeakoulujen tallennustoimintaa opetuksessa ja tieteellisessä tutkimuksessa. Maksun palautusoikeutta koskevat kriteerit eivät ole aiheuttaneet erityisiä ongelmia niin kauan kuin tyhjiä kasetteja ja nauhoja on yritystoiminnassa voitu käyttää lähinnä ammattimaiseen äänen ja kuvan tallentamiseen. Teknologian kehittymisen myötä ja laitteiden tultua yleiskäyttöisiksi palautusta koskevien säännösten ahtaat kriteerit eivät ole enää perusteltuja. Yritykset ja yhteisöt eivät voi perustaa kopiointiaan yksityisen kopioinnin sallivaan rajoitussäännökseen, vaan yritykset ovat velvollisia hankkimaan suojattujen ai- 9 TekijäL 12 4 mom. 10 Kansallinen sääntely perustuu neuvoston direktiiviin tietokoneohjelmien oikeudellisesta suojasta (91/250/ETY) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin tietokantojen oikeudellisesta suojasta (96/9/EY). 11 Vastaava tilanne on useimmissa muissa maissa. Sen sijaan Tanskassa käyttäjät ovat vuoden 2001 lain mukaan oikeutettuja kopioimaan vain luvallisia aineistoja.

10 8 neistojen käyttöön oikeudenhaltijan luvan lukuun ottamatta tiettyjä erityistapauksia, joissa yritykset voivat valmistaa kopioita jonkin muun tekijänoikeutta rajoittavan säännöksen nojalla (esim. sitaattioikeus, TekijäL 22 ). Oikeudenhaltijat saavat korvauksen yritysten kopioinnista lisenssimaksuina yritysten ollessa velvollisia hankkimaan kopiointiin oikeudenhaltijan luvan. Oikeudenhaltijoille ei tällöin aiheudu sellaisia menetyksiä, joita hyvityksellä pyritään kompensoimaan. Direktiivin säännösten perusteella ei ole edellytyksiä velvoittaa yrityksiä maksamaan hyvitystä kopioinnistaan, johon yritysten tulee hankkia lupa oikeudenhaltijoilta. Tekijänoikeuslain 26 e :n 1 momentin 2 ja 4 kohtia sekä tekijänoikeusasetuksen 30 :ää tulee muuttaa vastaamaan direktiivin vaatimuksia. Tekijänoikeuslain 26 e :n 1 momentin 4 kohdan mukaan opetusministeriö voi erittäin tärkeästä syystä vapauttaa käyttäjän kasettimaksuvelvollisuudesta. Teoston kasettimaksutoimiston mukaan yritykset voivat tehdä sopimuksen, jolla ne vapautetaan kasettimaksuvelvollisuudesta. Maksuvapautuksen piirissä on kasettimaksutoimiston mukaan noin 600 yritystä. Teoston kasettimaksutoimiston mukaan yritysten vapauttaminen maksusta voitaisiin hallinnollisesti edullisella tavalla toteuttaa siten, että maahantuoja ja/tai jälleenmyyjä tekee sopimuksen, joka oikeuttaa sen myymään ilman hyvitysmaksuvelvollisuutta yrityskäyttöön myytävät laitteet. Laitteita hankkivien yritysten ei tarvitsisi tehdä sopimusta, vaan vastuun laitteiden myynnistä yrityskäyttöön kantaisivat maahantuoja ja/tai jälleenmyyjä. Nämä olisivat velvollisia erittelemään maksullisen ja maksuttoman myynnin. Tällainen menettely olisi perusteltu sellaisten laitteiden osalta, joita käytetään yleisesti yritystoiminnassa. Asetuksella säädettäisiin, mihin laitteisiin edellä olevaa menettelyä sovellettaisiin. Mikäli yritys jossakin tapauksessa käyttää laitetta, jota pääsääntöisesti käytetään yksityiseen käyttöön, voisi yritys hakea maksun palautusta jälkeenpäin nykyisen lain mukaista palautusmenettelyä noudattaen Hyvityksen muoto, järjestely ja taso Direktiivin johtolauseessa 35 todetaan, että tietyissä poikkeus- tai rajoitustapauksissa oikeudenhaltijoiden olisi saatava sopiva hyvitys suojattujen teostensa tai muun aineistonsa käytön korvaamiseksi heille riittävällä tavalla. Hyvitysmaksuvelvollisuus perustuu suojattujen aineistojen käyttöön. Direktiivissä ei säännellä sitä, millä tavoin hyvitys teosten ja muiden suojattujen aineistojen käytöstä tulee järjestää. Direktiivissä ei myöskään määritellä tarkasti hyvitysmaksun suuruutta tai määräytymisperusteita. Direktiivin johtolauseessa 35 todetaan, että sopivan hyvityksen muotoa, yksityiskohtaisia järjestelyjä ja mahdollista tasoa määritettäessä olisi otettava huomioon kunkin tapauksen erityisolosuhteet. Näitä olosuhteita arvioitaessa käyttökelpoinen peruste voi olla kyseisestä toimesta oikeudenhaltijoille mahdollisesti aiheutuva haitta. Direktiivin 5 artiklan 2 b kohdassa säädetään, että hyvityksen osalta otetaan huomioon 6 artiklassa tarkoitettujen teknisten toimenpiteiden soveltaminen tai soveltamatta jättämi-

11 9 nen. Säännös viittaa suojamenetelmien tosiasialliseen käyttämiseen. Suojamenetelmien käyttö mahdollistaa yksilöllisen lisensioinnin ja vastikkeen saamisen käytöstä. Tällöin oikeudenhaltijalle ei synny kompensoitavaa menetystä. Direktiivin johtolauseessa 35 on mainittu kaksi tapausta, joissa erillistä hyvitysmaksua ei voida edellyttää: - mikäli oikeudenhaltijat ovat jo saaneet maksun jossakin muussa muodossa esimerkiksi osana lisenssimaksua; tai - oikeudenhaltijalle koituva haitta on hyvin vähäinen (engl. minimal, ruots. obetydlig). Muilta osin direktiivi jättää hyvitysmaksun muodon, järjestelyn ja tason määräämisen kansallisen lainsäätäjän vapaaseen harkintaan. 3.3 Jäsenvaltioiden vapaaseen harkintaan perustuvat muutokset Tämän selvitystyön yhteydessä kysyttiin eri alojen edustajien kannanottoja siitä, miten hyvitys tulisi toteuttaa. Lisäksi kyselyllä kartoitettiin teknologisten suojamenetelmien ja digitaalisten hallinnointimenetelmien käyttöä, alan liiketoimintamalleja sekä hyvitysjärjestelmän merkitystä kunkin alan kannalta Hyvitysjärjestelmää koskevat eri alojen edustajien kannanotot Käyttäjätahojen vastauksissa hyvitysjärjestelmään suhtauduttiin kielteisesti. Käyttäjät toivat esiin seuraavia kannanottoja: - Hyvitysjärjestelmä on maksuautomaatti, jossa maksut kohdentuvat epäoikeudenmukaisesti. - Yritysten ei tule olla maksuvelvollisia kopioinnistaan. - Korvaukset eivät kohdennu niille oikeudenhaltijoille, joiden aineistoja hyödynnetään. - Teknologiset suojausmenetelmät ja digitaaliset oikeuksien hallinnointijärjestelmät tekevät hyvitysjärjestelmän tarpeettomaksi. - Hyvitysjärjestelmä hidastaa em. järjestelmien käyttöönottoa ja tällaisia järjestelmiä hyödyntävien palveluiden käyttöä. - Hyvitysjärjestelmä hidastaa tietoyhteiskunnan kehitystä ja Suomen kilpailuasemaa. - Tehtävä harmonisoitu ratkaisu EU-maissa, muuten riski, että Suomi joutuu yksipuoliseksi maksajaksi. - Maksuvelvollisuuden tulee koskea ainoastaan kotimaisia aineistoja. - Internetissä saatavilla oleviin suojaamattomiin aineistoihin soveltuu ns. implied license (kopiointilupa annetaan saattamalla aineistot yleisön saataviin). - Internetistä kopioituja aineistoja ei tule sisällyttää hyvitysmaksuvelvollisuuden piiriin. - Hyvitysjärjestelmä ei saa olla korvausta piratismista. - Järjestelmää ei tule laajentaa tallennusalustojen lisäksi tallentaviin laitteisiin. - Kapasiteettiin sidottu hyvitys ei ole hyväksyttävissä. Oikeudenhaltijoita edustavista tahoista Viestinnän keskusliiton kannanotto oli pitkälti yhteneväinen käyttäjätahojen näkemysten kanssa. VKL katsoi, että alan kannalta hyvitysjärjestelmän käyttöönotto ei ole tässä vaiheessa suositeltavaa. Muut oikeudenhaltijat korostivat kannanotoissaan seuraavia seikkoja:

12 10 - Kopiointi on joidenkin aineistojen osalta primaarinen käyttömuoto (tyhjiä CD-R levyjä myytiin enemmän kuin CD-levyjä). - Nykyinen järjestelmä on toiminut hyvin. - Direktiivi edellyttää hyvitysvelvollisuutta kaikkien suojattujen aineistojen kopiointioikeudesta yksityiseen käyttöön. - Hyvitys on korvaus suojattujen aineistojen käytöstä. - Maksuvelvoite tulisi ulottaa kaikkiin tallentaviin laitteisiin. - Teknisten suojamenetelmien ja DRM:ien käyttöönoton tulee olla vapaaehtoista. - Em. järjestelmien käyttöönotto edellyttää niiden kiertämiseen kieltävää lainsäädäntöä. - Suojaamatonta aineistoa on runsaasti saatavilla vielä pitkään. - Yritykset voidaan vapauttaa maksuvelvollisuudesta. - Kestoon sidottu hyvitys on perusteltu nauhojen osalta. - Kapasiteettiin sidottu korvaus voi perustua taitettuun asteikkoon tai korvaukselle voidaan asettaa katto Hyvitysvelvollisuuden vaihtoehtoiset toteuttamistavat Euroopassa korvausoikeus yksityisestä käytöstä on toteutettu pääsääntöisesti joko tallennusalustamaksulla tai tallennusalusta- ja laitemaksun yhdistelmällä. Ruotsissa ja Norjassa on aiemmin peritty kasettiveroa, josta osa on kanavoitu kulttuurin tukemiseen. Ruotsi on siirtynyt kasettimaksujärjestelmään. Norjassa ei tällä hetkellä kompensoida yksityistä kopiointia lainkaan. Nykyistä järjestelmää kritisoineet tahot eivät ole esittäneet vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa direktiivin edellyttämä hyvitys. Vaihtoehtona esitettiin aineistojen teknologista suojausta ja digitaalisten hallinnointijärjestelmien käyttöönottoa. Edellä kohdassa 3.1 esitetyillä perusteilla tämä vaihtoehto ei ole nykytilanteessa realistinen. Suojausten käyttöönotto on suojatun aineiston tuottajan ja levittäjän vapaassa harkinnassa oleva liiketoimintaratkaisu. Käytännössä se merkitsisi kompensaatiojärjestelmän olennaista supistamista nykyisestä tuomatta tilalle kattavaa yksityisen kopioinnin lisensiointia. Pidemmällä aikavälillä teknologisesti suojatun aineiston mahdollisesti lisääntyessä tilannetta on syytä arvioida uudelleen. Mikäli teknologisesti suojatusta aineistosta tulee vallitseva suojattujen aineistojen jakelutapa, tulee aineistojen saatavuuteen ja käyttäjien mahdollisuuksiin hyödyntää tekijänoikeuslain mukaisia rajoituksia kiinnittää erityistä huomiota. Tämä saattaa edellyttää myös direktiivin 6 artiklan 4 kohdan 2 alakohdan mukaista kansallista sääntelyä. Nykyisen järjestelmän riittävyyttä, maksupohjaa ja maksun kohdentumista on arvioitava. Jos havaitaan, ettei maksu ole riittävä, on arvioitava, mihin muihin tallennusalustoihin ja/tai kopiointiin käytettävään teknologiaan tai palveluihin maksua tulisi laajentaa. Nykyisessä tilanteessa hyvitysmaksujärjestelmää on perusteltua kehittää nykyisen kasettimaksujärjestelmän pohjalta ottaen huomioon kohdassa 3.2 mainitut direktiivin edellyttämät välttämättömät muutokset nykyjärjestelmään. Lisäksi järjestelmän kehittämisessä tulee ottaa huomioon teknologinen kehitys ja uudet liiketoimintamallit. Koska nämä ovat vielä voimakkaassa kehitysvaiheessa, on lähivuosina syytä seurata kehityksen suuntaa ja mahdollisia lainsäädännön muutostarpeita.

13 Suojattujen aineistojen kopiointi hyvitysmaksun perusteena Direktiivissä hyvitysmaksun perusteena on suojattujen aineistojen käyttö. Tekijänoikeudellinen lähtökohta on, että oikeudenhaltijalla on oikeus määrätä suojattujen aineistojen käytöstä ja käytöstä maksettavasta korvauksesta. Käyttökorvaukset peritään lisenssimaksuina, jotka voivat olla käytön volyymiin sidottuja rojaltikorvauksia. Olisi perusteltua, että suojattujen aineistojen yksityisen kopioinnin määrä heijastuisi oikeudenhaltijoille maksettavaan hyvitysmaksukertymään. Käytön kasvavan volyymin tulisi heijastua hyvitysmaksukertymää kasvattavasti ja käytön volyymin laskeminen kertymää vähentävästi. Kopioinnin määrää olisi mahdollista selvittää säännöllisin väliajoin tehtävin kopiointitutkimuksin. Aiemmin tyhjien äänikasettien tai videoiden myynti on pitkälle heijastanut myös kopioinnin määrää, koska niitä on käytetty pääasiallisesti suojattujen aineistojen kopiointiin. Yksi tallennealusta on soveltunut ainoastaan yhdenlaisen suojatun aineiston käyttöön. Nykyisin tilanne on huomattavasti mutkikkaampi, koska samoja laitteita käytetään kaikenlaisten aineistojen kopiointiin ja kopioitavat aineistot sisältävät myös itse valmistettua aineistoa sekä oikeudenhaltijoiden lisensioimaa yksinoikeuden piriin kuuluvaa aineistoa. Tällöin suojattujen aineistojen kopioinnin määrää ja kopioinnin jakautumista eri aineistojen kesken voidaan selvittää lähinnä erilaisin kyselytutkimuksin. Tällaisia käyttötutkimuksia on jo teetetty yksityisestä digitaalisesta tallentamisesta. 12 Kasettimaksutoimiston teettämässä tutkimuksessa helmikuulta 2002 selvitettiin kovalevylle ja CD-R-levylle tapahtuvaa kopiointia. Tutkimuksen mukaan itse valmistettujen omien aineistojen osuus on 57 % kovalevylle tallennetuista aineistoista ja 38,7 % CD- R-levylle tallennetuista aineistoista. Julkaistun aineiston osalta kopiointi jakaantui aineistolajien kesken seuraavasti: Kovalevy Osuus maininnoista CD-R Osuus maininnoista Musiikkia 23.7 % 68.9 % Pelejä 14.8 % 7.4 % Muita ohjelmia 6.9 % 11.0 % Kuvia 11.8 % 4.8 % Liikkuvaa kuvaa (video, animaatio) 3.3 % 1.8 % Tekstiä 27.0 % 2.8 % Muuta informaatiota esim. sähköpostiviestejä, 8.2 % 3.4 % taulukoita, tietokantoja Työasioita / työhön liittyvää 1.2 % 0.0 % Muuta 2.7 % 0.0 % EOS/tyhjä 0.5 % 0.0 % Yht. 100 % 100 % 12 Kasettimaksutoimiston Logit Oy:llä teettämät kyselytutkimukset joulukuulta 2000 ja helmikuulta 2002.

14 12 Tehtyjen kyselytutkimusten tarkempaan analysointiin ei ole mahdollisuuksia tämän selvityksen puitteissa, mutta tutkimus antaa käsityksen suojattujen aineistojen kopioinnin määrästä suhteessa omien aineistojen kopiointiin sekä kuvan suojattujen aineistojen kopioinnin aineistolajikohtaisesta jakautumisesta. Laitemaksun kannalta merkitystä tulee olla julkaistujen aineistojen rajoitussäännökseen perustuvalla kopioinnilla. Muiden aineistojen kopioinnista ei ole hyvitysmaksuvelvollisuutta. Kyselytutkimusten jatkotyöstäminen on perusteltua, jotta tutkimukset vastaisivat mahdollisimman tarkoin tutkimustarpeita. Tällaisten tutkimusten tulee noudattaa yleisesti hyväksyttyjä tieteellisiä menetelmiä. Kysymyksenasettelun puolueettomuus ja tutkimuksen kattava otanta ovat tällaisten tutkimusten osalta keskeisiä. Tutkimusten käyttöönotto ja niiden laajapohjainen hyväksyntä palvelisivat hyvitysjärjestelmän seurantaa ja kehittämistä. Mikäli teknologisesti suojattujen palveluiden tarjonta ja käyttö lisääntyy ja vapaasti kopioitavissa olevan aineiston kopiointi vähenee, tulisi hyvitysmaksun osuuden laitteiden hinnasta alentua, koska direktiivi edellyttää, että teknologisten suojamenetelmien käyttö otetaan huomioon. Käyttäjän kannalta ei ole oikeudenmukaista, jos käyttäjä maksaa hyvityksen laitteen hinnassa ja on sen lisäksi velvollinen maksamaan kopioinnista sopimusperusteisesti. Kehityksen suuntaa voidaan luotettavasti tutkia ainoastaan teettämällä vertailukelpoisia käyttäjätutkimuksia. Kopioinnin määrän selvittämisen lisäksi tulisi arvioida kopioinnista oikeudenhaltijalle aiheutuvan haitan suuruutta ja erityisesti, esiintyykö tilanteita, joissa direktiivin mukaan hyvitysvelvollisuutta ei tule asettaa Hyvitysmaksuvelvollisuuden edellytysten puuttuminen eräissä tapauksissa Periaatteessa hyvitysmaksuvelvollisuuden tulisi kohdentua kaikkeen yksityiseen käyttöön tapahtuvaan kopiointiin. Suojattujen aineistojen kopiointilähteellä ei ole merkitystä, eikä ole oikeudellisia perusteita esimerkiksi internetistä tapahtuvan kopioinnin rajaamiselle hyvitysmaksuvelvoitteen ulkopuolelle. Eri asia on, että eräissä tapauksissa edellytykset hyvitysmaksuvelvollisuuden määräämiselle voivat puuttua esimerkiksi sillä perusteella, että aineistojen saatavilla olo ja vapaa kopioitavuus perustuvat oikeudenhaltijan tahtoon saattaa aineistot korvauksetta yleisön saataviin (ns. implied license). Tällaisia aineistoja ovat yleisesti erilaiset informatiiviset aineistot, joita pyritään levittämään mahdollisimman laajasti sekä varsinaiset maksullista primaarituotetta tukevat aineistot, joilla pyritään myynninedistämiseen. Internetissä on runsaasti tarjolla musiikkia, joka on saatettu internetiin ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Yksityisillä käyttäjillä on oikeus vapaasti kopioida tällaisia aineistoja yksityiseen käyttöönsä. Tällaisen aineiston käyttöä ei voida perustaa oletettuun käyttölupaan. Eräissä kannanotoissa on kritisoitu sitä, että hyvitys on korvausta piratismista, kun hyvitystä tulee maksaa myös luvatta saatavilla olevista aineistoista. Yksityisten käyttäjien mahdollisuudet kontrolloida aineistojen luvallisuutta ovat heikot. Mikäli luvattomien aineistojen kopiointi kiellettäisiin, olisi tällaisen kopioinnin valvonta käytännössä vaikeata. Luvattomien aineistojen kopiointiin voidaan parhaiten vaikuttaa valvomalla tehokkaasti suojattujen aineistojen jakelua.

15 13 Hyvitysmaksuvelvollisuuteen vaikuttaa, saako oikeudenhaltija korvauksen kopioinnista lisenssimaksun osana tai muulla tavoin. Korvaus voi perustua esimerkiksi mainosrahoitteiseen jakeluun Hyvitysmaksuvelvollisuuden piiriin kuuluvat laitteet Tekijänoikeuslain mukaan maksuvelvollisuus koskee ääni- tai kuvanauhaa taikka muuta laitetta, johon ääni tai kuva voidaan tallentaa ja joka soveltuu radiossa tai televisiossa lähetetyn taikka ääni- tai kuvatallenteella olevan teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön. Sanamuotonsa mukaan laki soveltuu sekä tallennusalustoihin että tallentaviin laitteisiin, joihin sisältyy tallennusalusta. Tekijänoikeuslainsäädännön tulisi olla mahdollisimman teknologianeutraalia. Teknologiasidonnaiset ratkaisut ovat perusteltuja vain, jos erilaiset teknologiset ratkaisut ovat vaikutuksiltaan erilaisia. Hyvitysmaksun kannalta ratkaisevaa on, kuinka paljon yksityistä kopiointia harjoitetaan. Käyttäjän tai oikeudenhaltijan kannalta ei ole eroa sillä, minkälaiselle alustalle tai laitteelle aineistoja tallennetaan, vaan se, että kopiointi mahdollistaa aineistojen hyödyntämisen. Näin ollen maksuvelvollisuutta ei ole perusteltua rajoittaa koskemaan vain tallennusalustoja. Eri asia on, tuleeko maksuvelvollisuus ulottaa koskemaan kaikkia markkinoilla olevia laitteita. Mikäli laitteita käytetään suojattujen aineistojen yksityiseen kopiointiin niin vähän, että kopiointi on oikeudenhaltijoiden kannalta merkityksetöntä tai laitteeseen kopioitavien aineistojen oikeudenhaltijat saavat muulla tavoin korvauksen aineistojensa käytöstä, ei velvoitetta tule asettaa. Käydyssä keskustelussa on tuotu esiin huoli tietokoneen kovalevyn sisällyttämisestä maksun piiriin. Kovalevylle tallennetusta aineistosta 57 % oli käyttäjän omaa aineistoa vuonna 2001 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan. Julkaistujen aineistojen osuus kovalevylle tallennetusta aineistosta oli siten reilut 40 %. Tästä aineistosta 14.8 % oli pelejä ja 6.9 % muita ohjelmia, jotka kuuluvat tekijöiden yksinoikeuden piiriin. Vapaan kopioinnin piiriin kuuluvia aineistoja sisältyi julkaistuun aineistoon seuraavasti: 23.7 % oli musiikkia, 27 % tekstiä, 8.2 % muuta informaatiota, 11.8 % kuvia ja 3.3 % liikkuvaa kuvaa. Määrät ovat merkittäviä. Kopioinnin kehityssuunnasta ei ole tietoa. Tekstiä, kuvia ja muuta informaatiota sisältyy mm. mainosrahoitteisiin palveluihin sekä oikeudenhaltijan suostumuksella yleisön saataviin saatettuihin aineistoihin. Näiden palvelujen osalta oikeudenhaltijoiden korvaus voi sisältyä mainostuloihin. Voidaan myös olettaa, että tietynlaiset aineistot on saatettu yleisön saataviin vapaasti kopioitavaksi. Sen sijaan luvattomasti yleisön saataviin saatetun aineiston, esimerkiksi musiikin, kopiointi ei voi perustua oletettuun kopiointilupaan. Toisaalta on mahdollista, että samaa musiikkia tallennetaan sekä CD-R-levylle että kovalevylle. Mahdollista päällekkäisyyttä ei tutkittu vuonna 2002 tehdyssä tutkimuksessa. Mikäli päällekkäisyyksiä on, se vaikuttaa kopioinnin merkitykseen oikeudenhaltijan ja käyttäjän kannalta. Varmuuskopiointi tai teknisistä syistä tapahtuva kopiointi kovalevylle ei merkittävästi lisää aineiston tosiasiallista käyttöä. Esimerkiksi ohjelmistojen osalta tekijänoikeuslaki edellyttää varmuuskopi-

16 14 on sallimista lailliselle käyttäjälle. 13 On oletettavaa, että myös kuvamateriaalista osa on luvatonta aineistoa, mutta tämän osuuden arviointi aineiston kokonaismäärästä on vaikeata. Nykyisten tutkimustietojen pohjalta ei ole riittävästi tietoa kovalevykopioinnin taloudellisesta merkityksestä oikeudenhaltijoille. Ennen tällaisten selvitysten tekemistä ei käsitykseni mukaan ole riittäviä perusteita sisällyttää kovalevyä maksun piiriin. Teknologisen kehityksen myötä markkinoille tulee uusia yksityiseen kopiointiin soveltuvia laitteita. Ennen tällaisten laitteiden sisällyttämistä maksun piiriin tulisi selvittää laitteilla harjoitettavan hyvitysmaksuvelvollisuuden kannalta merkityksellisen kopioinnin määrää. Vaikka maksuja ei voi kohdentaa tarkasti kopioita tosiasiallisesti kopioivien käyttäjien maksettavaksi eikä aina tilittää juuri niille oikeudenhaltijoille, joiden aineistoja käytetään, tulisi järjestelmän kokonaisuutena mahdollisimman hyvin seurata tosiasiallisen käytön muutoksia. Nykyteknologia mahdollistaa aiemmin eri laitteilla olevien toiminnallisuuksien yhdistämisen yhteen laitteeseen. Esimerkiksi matkapuhelimeen voidaan sisällyttää suojattuja aineistoja tallentava laite. Tällaisten yhdistelmälaitteiden pääasiallinen käyttötarkoitus ei välttämättä ole suojattujen aineistojen tallentaminen, mutta tällaisena tallentavana laitteena se voi ominaisuuksiltaan olla täysin samanveroinen sellaisen laitteen kanssa, joka soveltuu ainoastaan tallentamiseen. Sillä seikalla, onko suojattujen aineistojen tallentaminen laitteen pääasiallinen tarkoitus vai ei, ei tule olla merkitystä maksuvelvollisuuden kannalta. Ainoastaan, jos laitteen tallennusominaisuudella on täysin toissijainen merkitys suojattujen aineistojen kopioinnin kannalta eikä laite käytännössä sovellu suojattujen aineistojen merkitykselliseen tallentamiseen, ei laitetta voida sisällyttää maksuvelvollisuuden piiriin Hyvitysmaksun maksuperuste Käytännössä maksun perusteena voidaan käyttää kopioidun aineiston esitysajan kestoa, laitteen tallennuskapasiteettia tai laitteen hintaa. Suomessa maksun perusteena on käytetty esitysajan kestoa. Digitaalisten laitteiden osalta esitysajan kestoon vaikuttaa aineistojen pakkaustapa. Tällä hetkellä maksu on digitaalisten laitteiden osalta määritelty äänentai kuvan keskimääräisen tallennuspituuden mukaan laskettuna. Kesto ei sovellu stillkuvien ja kirjallisten aineistojen kopiointiin. Näiden osalta korvaukset olisi luontevaa sitoa tallennuskapasiteettiin. Tallennuskapasiteettia maksuperusteena on arvosteltu voimakkaasti, koska laitteiden kapasiteetti kasvaa voimakkaasti ja mekaanisen maksuperusteen soveltaminen johtaisi todennäköisesti maksun kohtuuttomaan nousuun lähivuosina. Lisäkapasiteetti on useissa tapauksissa tarpeen täysin muista syistä kuin tallennustoiminnan kannalta. Tämä ongelma on ratkaistavissa asettamalla maksulle kiinteä yläraja tai noudattamalla alenevaa maksutaulukkoa. Tuotteen hintaan sidottu maksu on käytössä joissakin EU-maissa. Tuotteen hinnoitteluun vaikuttavat monet tekijät, jotka eivät ole relevantteja kopioinnin kannalta. Tämän vuoksi 13 TekijäL 25j.

17 15 4 YHTEENVETO maksun sitominen laitteen hintaan on epätarkoituksenmukaista. Erityisesti näin on yhdistelmälaitteiden osalta. Lähtökohtana voisi olla laitteen kapasiteettiin perustuva maksu. Yksinomaan laitteen kapasiteettiin perustuvaa korvausta ei kuitenkaan voida pitää tarkoituksenmukaisena, vaan maksua määrättäessä tulisi pyrkiä ottamaan huomioon myös se, kuinka paljon kapasiteetista käytetään esimerkiksi suojattujen aineistojen yksityiseen valokopiointiin yksityistä kopiointia koskevan rajoitussäännöksen nojalla. Maksun tulisi vähetä, mitä enemmän kopioinnin kohteena on teknologisesti suojattua aineistoa tai oikeudenhaltijoiden yksinoikeuden piiriin kuuluvia aineistoja. Teknologisen suojauksen sisältämien laitteiden maksun tulisi olla alhaisempi kuin muiden laitteiden. Jos laite mahdollistaa ainoastaan teknologisesti suojatun aineiston hyödyntämisen, laite tulisi kokonaan vapauttaa maksuvelvollisuuden piiristä. Käytännössä jo nyt on digitaalisten laitteiden maksuja määrättäessä otettu huomioon laitteiden käyttö myös muihin tarkoituksiin kuin suojattujen aineistojen kopiointiin. Digitaalisten tallenteiden maksun yksikköhinta alkavaa minuuttia kohden on alhaisempi kuin ääni- ja kuvanauhojen osalta, joita voidaan käyttää vain yhden tyyppisen aineiston kopiointiin. Direktiivi mahdollistaa yksityisen kopioinnin rajoittamisen edellyttäen, että oikeudenhaltijat saavat kohtuullisen hyvityksen. Tässä selvityksessä on arvioitu Suomessa käytössä olevaa järjestelmää ja direktiivin aiheuttamia kehittämistarpeita. Lisäksi selvitystyön yhteydessä kartoitettiin eri toimijoiden näkemyksiä siitä, miten tällainen hyvitys tulisi toteuttaa. Vaihtoehtoisena ratkaisuna nykyiselle kasettimaksujärjestelmälle esitettiin suojattujen aineistojen teknologista suojaamista. Käytännössä tällaisten suojamenetelmien käyttö on kuitenkin vähäistä ja yksilöllinen lisensiointi ja käytön valvonta vaikeata. Suojamenetelmien käyttöönotto on oikeudenhaltijoiden, tuottajien ja jakelijoiden asia. Saatavilla on runsaasti suojaamattomia aineistoja. Nykyisessä tilanteessa ole perusteita luopua yksityistä kopiointia koskevasta rajoituksesta ja oikeudenhaltijoiden hyvitysoikeudesta. Rajoituksesta luopumiseen liittyisi käytännöllisiä ja periaatteellisia ongelmia. Lisäksi aineistojen teknologinen suojaaminen voisi johtaa suojattujen aineistojen jakelukanavien keskittymiseen ja supistumiseen nykyisestä. Suojattujen aineistojen saatavuuden turvaaminen voisi tällaisessa tilanteessa edellyttää erityistä sääntelyä käyttäjien oikeuksien turvaamiseksi. Lisäksi olisi varmistettava käyttäjien tietosuojan toteutuminen. Hyvityksen toteuttamiselle ei ole esitetty nykyisestä järjestelmästä poikkeavia toteuttamistapoja. Direktiivin edellyttämä hyvitysmaksuvelvollisuus yksityisestä kopioinnista on perusteltua toteuttaa nykyisen kopiointiin käytettävään teknologiaan pohjautuvan maksujärjestelmän, joka nykyisin kohdistuu tallennusalustoihin, pohjalta. Direktiivi edellyttää seuraavia muutoksia voimassa olevaan lainsäädäntöön: - maksuvelvollisuuden piiriin sisällytetään kaikki suojatut aineistot, joiden kopiointi yksityiseen käyttöön on sallittua ilman oikeudenhaltijan lupaa;

18 16 - maksuvelvollisuus rajataan koskemaan vain yksityistä kopiointia ja yritykset vapautetaan hyvitysmaksuvelvollisuudesta. Lisäksi direktiivi edellyttää, että: - hyvitysmaksua määrättäessä otetaan huomioon teknologisten suojamenetelmien tosiasiallinen käyttö; - hyvitysmaksua ei peritä, milloin oikeudenhaltija saa korvauksen osana lisenssimaksua tai milloin kopioinnista oikeudenhaltijalle aiheutuva haitta on merkityksetön. Muutoin hyvitysjärjestelmän toteuttamisen muoto, maksun peruste ja taso jäävät kansalliseen harkintaan. Näkemykseni mukaan seuraavat periaatteet tulisi pyrkiä ottamaan huomioon järjestelmää kehitettäessä: - hyvitysmaksuvelvollisuus koskee sekä tallennusalustoja että tallentavia laitteita; - ennen uusien laitteiden sisällyttämistä maksuvelvollisuuden piiriin tulee selvittää, että laitteita tosiasiallisesti käytetään suojattujen aineistojen kopiointiin oikeudenhaltijoiden kannalta taloudellisesti merkityksellä tavalla eli - kopiointi ei ole vaikutukseltaan merkityksetöntä - kopiointi ei perustu oikeudenhaltijan lupaan (implied license) - oikeudenhaltija ei saa korvausta kopioinnista muulla tavoin - maksuperusteen lähtökohtana tulee olla tallennuskapasiteetti, mikäli maksua ei voi sitoa esitysaikaan - laitteen kapasiteetin ei tulisi toimia yksinomaisena perusteena, vaan tulisi pyrkiä selvittämään, mikä osa kapasiteetista tosiasiallisesti käytetään suojattujen aineistojen kopiointiin yksityistä kopiointia koskevan säännöksen nojalla (relevantin kopioinnin määrä) - mikäli tosiasiallisen kopioinnin määrän halutaan vaikuttavan maksun määrään tulisi tosiasiallista käyttöä selvittää säännöllisin väliajoin tehtävin vertailukelpoisin kyselytutkimuksin. Digitaalisia markkinoita, mukaan lukien yksityistä kopiointia ja teknisten toimenpiteiden käyttöönottoa on tarkkaan seurattava sekä sopivan hyvityksen järjestelmää ja sitä koskevaa lainsäädäntöä tarvittaessa kehitettävä. Olisi hyödyllistä suunnitella järjestelmällinen menetelmä kehityksen seuraamiseksi yhteistyössä oikeudenhaltijoiden, aineiston jakelijoiden ja laitteistoteollisuuden kanssa. Tämä vastaa myös direktiivin 12 artiklassa mainittuja komission ja yhteyskomitean tehtäviä.