Kouluilla on koululaisliikennettä valvomassa koulun henkilökuntaan kuuluva valvoja.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kouluilla on koululaisliikennettä valvomassa koulun henkilökuntaan kuuluva valvoja."

Transkriptio

1 1 Koululaiskuljetukset Liperissä lv Liperin kunnan uuden kuljetussäännön ( ) mukaan esikoululaisten ja 1-2 lk:n oppilaiden maksuttomaan kuljetukseen oikeuttava koulumatka on yli 3 km. Kaikilla muilla maksuttomaan kuljetukseen oikeuttava koulumatka on yli 5 km. Ensisijainen kuljetusmuoto on aina reittiliikenne silloin kun se on mahdollista. Esikoululaisten kävelymatka pysäkille tai kuljetusreitin varteen voi olla enimmillään 1 km. Koulutaksikaan ei hae kotipihasta jos matka jää alle edellä mainitun. Muilla oppilailla kävelymatkaa voi olla enimmillään 3 km. Kouluilla on koululaisliikennettä valvomassa koulun henkilökuntaan kuuluva valvoja. Ensimmäisenä koulupäivänä pysäkille ja kuljetusreitin varteen kannattaa tulla hyvissä ajoin. Aikataulut ovat suuntaa antavia ja tulevat tarkentumaan ensimmäisten kouluviikkojen aikana. Jokaiselle reitille on merkitty kuljettaja ja puhelinnumero. Epäselvissä tapauksissa kannattaa olla suoraan yhteydessä kuljettajaan. Ylämyllyn koulu ja esiopetus: Lentoaseman, Lautasuon ja Ylämylly/Honkalammen alueen oppilaat kulkevat pääsääntöisesti Linja- Karjalan linja-autoilla, Walttikortilla, jonka oppilaat saavat ensimmäisenä koulupäivänään koululta. Koulun alkamispäivänä kuljetusoppilaat voivat mennä linja-autolla ilman korttia ja ilman rahaa. Jari Hännisen koulutaksi kuljettaa taksioppilaat sekä Walttikortti-oppilaat sellaisina aikoina ja niillä reiteillä joissa seutuliikenteen linja-autot eivät kulje. Ylämyllyn alueen esikoululaiset jotka asuvat linjaautoreittien varrella kulkevat reittiliikenteessä Walttikortilla. Taksioppilaiden aikatauluja ja reittejä voi kysellä suoraan liikennöitsijältä; Koulutaksi Jari Hänninen Linja 101 kulkee Joensuusta Honkalammen kautta Jyriin mutta ei enää käy Jyrin koulun pysäkillä vaan jättää matkustajat Patteristontien pysäkeille! (pois lukien linja 101 lautasuon suunnasta klo 8:05 käy Jyrin koulun pysäkillä!) Pääsääntöisesti koululaisliikenteessä linja 129 korvaa linjan 101! Honkalammen suunta aamu: Linja 129 Lähtee Honkatien kääntymispaikalta (keskuslaitoksen parkkipaikka) klo 7:50, 8:55 ja 9:55. Auto on Jyrin koulun pysäkillä klo 8:10 (koulun pihassa). klo 8:05, 9:10 ja 10:10 Auto ajaa Honkatien edestakaisin, joten kyytiin voi nousta molemmilta puolen tietä olevilta pysäkeiltä.

2 2 Lautasuon suunta aamu: Linja 101 (vain klo 8:05 tuleva kyyti Jyrin koululle.) Lentoasematien th n. klo 7:40 Lautasuo n. klo 7:45 Paloaukean koulu klo 8:05 Tämä auto ottaa oppilaita kyytiin vain välillä Lentoasematie Lautasuon koulun pysäkki!) Lentoaseman suunta aamu: Linja 121 Linja 121 lähtee lentoasemalta klo 7:25, kulkee Jaamanlammentietä Polvijärventielle ja siitä Ylämyllyntielle Lautasuolle, josta jatkaa Ramonan risteyksen kautta koululle. Auto on Jyrin koulun pysäkillä klo 7:40 Honkalammen, lautasuon ja Lentoaseman suunta iltapäivä: Linja 129 Iltapäivisin auto lähtee Jyrin koulun pysäkiltä klo 12:25, 13:25 ja 14:35 Klo 12:25 ja 13:25 vuoro ajaa Honkalammen lisäksi myös Lautasuon suunnan Lentoasemantielle saakka (Ylämyllyntietä!) Klo 14:35 vuoro ajaa vain Honkalammen suunnan. Klo 14:35 Lautasuon ja Lentoaseman suuntaan menevät oppilaat kulkevat linjalla 121 joka kääntyy Lautasuolta Polvijärventien rampille ja jatkaa Lentoasemalle. Polvijärventien liittymän ja lentoasemantien väliin jäävät oppilaat voivat kulkea tällä autolla ja jäädä pois kyydistä Polvijärventien rampin pysäkillä tai vaihtoehtoisesti nousta linjaa 101 Patteristontien varrelta ja jäädä pois ao. alueen pysäkeillään. Linjat ovat avointa reittiliikennettä ja niissä voivat kulkea myös itse matkansa maksavat asiakkaat. Vaivion suunta: Linja-Karjala Oy. Kuljettaja Markku Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 9:15: 7:00 Maaherrantien / Polvijärventien risteys 7:05 Valkeisenmäki 7:10 Vaiviontien / Maaherrantien th 7:20 Vaivion koulu Pärnävaarantie Rykmentintie 7:30 koulu Aamun aikataulu ja reitti, koulu alkaa klo 9:15: 8:10 Maaherrantien/Polvijärventien th 8: 15 Valkeisenmäki Polvijärventie 8:20 Vaiviontien th 8:30 Vaivion koulu Pärnävaarantien th Pärnävaarantie koulu ja esiopetus. Aikataulut ovat alustavia ja tarkentuvat koulun alkaessa. Klo 9:15 aikataulu tulee myöhentymään min! Ensimmäisinä koulupäivinä pysäkeille kannattaa tulla hieman etuajassa!

3 3 Liperin suunta: Linja-Karjala Oy. Eino :45 Liperin koulu 8: 45Tolpontie / Lukutuvantie - 9:10 Paloaukean koulu. Oppilaat Leppälahden suunnasta tulevat Liperin koululle Leppälahden suunnan kouluautolla ja vaihtavat Ylämyllylle lähtevään autoon. Liperinsalon suunnan oppilaat tulevat Liperin koululle Liperinsalon suunnan kouluautolla ja vaihtavat Ylämyllylle lähtevään autoon. Viinijärven suunta: Liikennöitsijä Viitax Oy, I. Piirainen puh Kuljettaja Sirpa Karvonen puh. autoon on Aamureitti ja aikataulu: Klo 8:00 Suvisrannantie 8:20 Ristinkyläntie 8:35 Sotkumantie 8:45 Honkavaarantie 9:00 Paloaukean koulu Viinijärven koulu ja esiopetus: Kuljetukset hoitaa Linja-Karjala Oy. Risti-Kaatamon suunta: auto 4 Kiiski puh Ristonkangas-Ahonkylän suunta: auto 5 / Ismo Keronen puh Aikatauluja ja reittejä voi tiedustella suoraan kuljettajilta. Ylämyllyn suunta aamuisin on Linja-karjalan hoitamaa reittiliikennettä. Käsämän suunta: Aamulla linja-auto, Waltti-kortilla. Auto lähtee Liperistä klo 8:05, ajaa Käsämän risteyksestä Kuorinkaan, kiertää Kuoringan lenkin, palaa Kuopiontielle josta kääntyy, Luovin risteyksestä Vaiviontielle ja jatkaa Viinijärventietä Viinijärven koululle. Viinijärvellä auto on klo 8:50. Koulualkamispäivänä kuljetusoppilaat voivat mennä linja-autolla ilman korttia ja ilman rahaa. Iltapäiväkuljetukset hoitaa Linja-Karjalan linja-auto. Viinijärven esiopetus ja Viinijärven koulun liittymäkuljetusoppilaat Käsämän/Sotkuman/Kiiessalon/Vaivion/Kuoringan suunnat: Linja-Karjala Oy. Kuljettaja Matti :00 Honkavaarantie 8:05 Kokinniemi Kuoringantie 8:10 Pahakala 8:15 Vaiviontie 120 8:25 Käsämäntie 10 8:30 Takaharju th 8:35 Sotkumantie 52 8:40 Hirvolanvaara 8:50 Esiopetus ja koulu

4 4 Ristonkangas-Ahonkylän suunta: Auto 5 / Ismo Keronen puh :00 Leppilammentie Leppilammen koulutie 8:05 Suvisrannantie 8:10 Kuopiontie 224 8:20 Ristonkangas 8:35 Ristinpohjantientien th 8:40 Nostamontie Kuopiontie 8:45 Jokiranta Esiopetus ja koulu. Risti-Kaatamon suunta: Auto 4/ Kiiski puh :35 Korpivaarantie 44 Pöytälahdentie 7:45 Naurislampi Koprasärkantie 8:00 Koikkalanlahdentie 8:05 Kaatamo 8:10 Risti (Pennasen kauppa) 8:15 Kompero 8:20 Kiiessalo-Heponiemi 8:30 Siikakoski 8:35 koulu - (ke ja to Komperoon asti sama aikataulu 8:30 Varkaudentien th 8:40 Kompero 8:45 Siikakoski Koulu 8:55) Liperin koulu ja esiopetus: Linja-autokorttioppilaat kulkevat avoimen joukkoliikenteen aikataulujen mukaan, Tutjun (Walttikortti), Viinijärven ja Ylämyllyn (walttikortti) suunnista, silloin kun reittiliikennettä on, muulloin koulubussilla. Aikataulut löytyvät Matkahuollon ja Joensuun JOJOn sivuilta. Kuljetukset koulubussilla hoitaa Linja-Karjala Oy. Käsämän suunta: auto 2/ Peltonen Anssi puh Leppälahden suunta auto 1 Tolvanen Jukka puh Kaatamon suunta: auto 2/ Peltonen Anssi, puh Mattisenlahden suunta: auto 3/Väisänen Eino, puh Liperinsalon suunta: auto 4/ Matti Tutjun suunta: auto 2/ Peltonen Anssi, puh /Väisänen Eino puh ja Tutjun suunta: Oppilaat kulkevat Klo 8:15 ja 14:05 kouluaikana Rääkkylä - Joensuu linja-autolla. Autossa leimataan Walttikortti. Muina aikoina oppilaat kulkevat Linja-Karjalan tilausautossa Linja-auton aikataulu: 7:30 Tutjunniemi 14:15 Liperin koulu 7:40 Maisonvaara th 14:30 Roukalahti 7:45 Roukalahti 14:35 Maisonvaara th 8:00 Liperi 14:45 Tutjunniemi

5 5 Esiopetus Tutjun suunta: auto 2/ Peltonen Anssi, puh :20 Tutjunniemi 8:30 Maisonvaara th 8:35 Roukalahti 8:50 Liperin koulu ja esiopetus Leppälahden suunta: auto 1 Tolvanen Jukka puh :15 Suurjoentie 95 7:30 Väliläntie 7:40 Parrenmäki 7:45 Heinävedentie 229 7:50 Suurjoentie 7 8:00 Kaatamon th 8:05 koulu 8:15 Suurjoentie 7 8:20 Väliläntie - 8:25 Suurjoentie 95 8:35 Parrenmäki 8:40 Heinävedentie 229 8:45 Kaatamon th 8:50 Liperin koulu ja esiopetus Kaatamon suunta: auto 2/ Peltonen Anssi, puh :20 Varkaudentie 7:25 Ristinkylä - 7:40 Ojalahti 7:50 Heinävedentien 8:05 Koulu Pöytälahdesta, Korpivaarasta ja Naurislammelta tulevien oppilaiden liittymäkuljetus: Risti- Kaatamon suunta: Auto 4/ Kiiski puh :10 Korpivaara - 7:15 Pöytälahti - 7:20 Naurislampi 7:20 Varkaudentien th (vaihto Kaatamon autoon) 8:20 Kaatamontie 53 8:30 Kaatamontie 149 8:50 Liperin koulu ja esiopetus Liperinsalon suunta: Linja-Karjala Oy. Kuljettaja Pentti :45 Niinikkosaarentie 95 8:05 koulu 8:20 Salonnenätie 8:30 Niinikkosaarentie 95 8:35 Kirkiläntien th 8:40 koulu Mattisenlahden suunta: Auto 3/Väisänen Eino, puh :40 Mattisenlahdentie 30 7:50 Maironranta th 8:00 Puromäentie 8:10 Koulu. Viinijärven suunta: Linja 123. Lähtö Viinijärven linja-autoasema klo 7:30. Käsämän kautta Liperiin. Liperissä klo 7:55.

6 6 Ylämyllyn suunta: Viisi autoa kulkee Ylämyllyn suunnasta. Aikataulutiedot löytyvät linkin alta: Oppilaita kuljettavien autojen linjanumerot: 121 lentoasema Jyri Liperi 124 A Jyri Liperi 125 Yämylly Liperi 126 Honkavaara Honkatie Häyrynlahti Liperi 123 Viinijärvi Liperi 102 Joensuu Ylämylly Honkatie - Liperi Vaivion suunnan liittymäkuljetukset: Linja-Karjala Oy. Kuljettaja Markku Vaivion suunnan oppilaat tulevat Linja-Karjalan linja-autolla aamuisin Jyrin koulun pysäkille, jossa vaihtavat Linja-Karjalan linjaan 124. Aamureitti Vaiviosta: 7:00 Maaherrantien / Polvijärventien risteys 7:05 Valkeisenmäki 7:10 Vaiviontien / Maaherrantien th 7:20 Vaivion koulu Pärnävaarantie Rykmentintie 7:30 Jyrin koulun pysäkki 7:40 Linja 124 Liperin koululle. Iltapäivän reitti: 14:15 Liperin koululta linja :40 Jyrin koulun pysäkki Linja-karjalan linjaautolla Vaivion suuntaan. Walttikortti leimataan linjaan 124. Vaivioon menevään autoon ei leimata korttia.

7 7 Mattisenlahden koulu: Liperin suunnasta tulevat oppilaat kulkevat klo 9:00 aamuina joukkoliikenteen linja-autolla, Walttikortilla. Muista suunnista kuljetukset hoitaa (Sami Hänninen ). Klo 8:00 kuljetukset hoitaa Linja-Karjala Oy. Kuljettaja Matti Liperin suunta: Linja 122 Liperi-Joensuu Walttikortilla. 8:20 Liperi Puromäki 8:35 Maisonvaara th 8:50 Mattisenlahden koulu Reitti klo 8:00 ja (): Linja-Karjala Oy. Kuljettaja Matti Tiistaisin: 7:25 Puromäentie 53-7:30 Mattisenlahdentie 95 7:35 Suonpohjantien th 7:40 Kaskesniementie th Koulu Keskiviikkoisin: 7:25 Kaskesniementie th - 7:30 Mattisenlahdentie 95 7:35 Puromäentie 53 7:40 Suonpohjantien th Rummakontie - 7:45 Koulu- Ylämyllyn ja Rummakon suunta: Koulutaksi Sami Hänninen :35 Rummakontie 8:50 Mattisenlahdentie 8:50 koulu Kaikki iltapäiväkuljetukset hoitaa Sami Hänninen. Salokylän koulu: Kuljetukset hoitaa Koulutaksi Sami Hänninen :45 Susiaho 7:50 Honkavaarantie 28 7:50 Honkavaarantie 60 7:55 Kokinniemi 8:00 Kuusvalkama 8:10 koulu 8:15 Häyrynlahdentie 8:20 Häyrynlahtie/Riihilahdentie th 8:25 koulu.

8 8 Salokylän esiopetus Salokylän / Mattisenlahden suunta: Linja-Karjala Oy. ja 1 Aamureitti: 8:45 Liperin koulu 8:50 Liperintie 88 8:55 Häyrynlahdentie 42-9:00 Salokylän esiopetus Kuljettaja Eino aamureitti: 8:45 Puromäentie 45 8:50 Suonpohjantie 10 8:55 Kurenvaarantie 26 9:00 Salokylän esiopetus. Kuljettaja Matti Aikatauluihin ja reitteihin saattaa tulla muutoksia ensimmäisten kouluviikkojen aikana. Muutoksista tiedotetaan huoltajia!

Ylämyllyn koulu ja esiopetus... 2

Ylämyllyn koulu ja esiopetus... 2 Koulukuljetusreitit 882018 alkaen Ylämyllyn koulu ja esiopetus 2 1 Lentoaseman suunta 2 2 Lautasuon suunta 3 3 Honkalammen suunta 3 4 Viinijärven suunta 4 5 Liperin suunta 4 6 Vaivion suunta 4 Viinijärven

Lisätiedot

Koululaiskuljetukset Liperissä syyslukukaudella 2017

Koululaiskuljetukset Liperissä syyslukukaudella 2017 Koululaiskuljetukset Liperissä syyslukukaudella 2017 Syyslukukausi kouluilla ja esikouluissa alkaa tiistaina 15.8.2017. Ensimmäinen koulupäivä voi olla normaalista poikkeava, jolloin myös kyydit kulkevat

Lisätiedot

Koulukuljetusreitit alkaen

Koulukuljetusreitit alkaen Koulukuljetusreitit 12.8.2019 alkaen Ylämyllyn koulu ja esiopetus... 2 1. Lentoaseman suunta... 2 2. Lautasuon suunta... 2 3. Honkalammen suunta... 2 4. Viinijärven suunta... 3 5. Liperin suunta... 3 6.

Lisätiedot

Taksioppilaiden aikatauluja ja reittejä voi kysellä suoraan liikennöitsijältä; Koulutaksi Jari Hänninen 0400 572 165

Taksioppilaiden aikatauluja ja reittejä voi kysellä suoraan liikennöitsijältä; Koulutaksi Jari Hänninen 0400 572 165 1 Koululaiskuljetukset Liperissä lv 2015 2016 14.8.2015 Ylämyllyn koulu ja esiopetus: Lentoaseman, Lautasuon ja Ylämylly/Honkalammen alueen oppilaat kulkevat pääsääntöisesti Linja- Karjalan linja-autoilla,

Lisätiedot

Liperin kunnan koululaiskuljetukset alkaen

Liperin kunnan koululaiskuljetukset alkaen Liperin kunnan koululaiskuljetukset 7.1.2019 alkaen Koululaiskuljetukset Liperissä 7.1.2019 alkaen Kevätlukukausi kouluissa ja esikouluissa alkaa maanantaina 7.1.2019. Uuden kilpailutuskauden alkaessa

Lisätiedot

Joroisten yhtenäiskoulun ja Kuvansin koulun koulukuljetukset

Joroisten yhtenäiskoulun ja Kuvansin koulun koulukuljetukset Joroisten yhtenäiskoulun ja Kuvansin koulun koulukuljetukset YHTENÄISKOULUN KULJETUKSET Kolman kylän, Kuokkalan, 23.tien ja Hallamäen oppilaiden kuljetus Kuljetusoppilaiden kuljetus Joroisten yhtenäiskouluun

Lisätiedot

Liperin ku nnan koulukuljetussääntö

Liperin ku nnan koulukuljetussääntö Liperin ku nnan koulukuljetussääntö 1.8.2016 - Sivltk / 12.5.2016 Hyvltk 48 / 11.5.2017 1 Sisällys 1. Koulukuljetusta ohjaava lainsäädäntö... 2 2. Koulukuljetusten myöntämisperusteet... 3 Koulumatka...

Lisätiedot

Joroisten yhtenäiskoulun ja Kuvansin koulun koulukuljetukset

Joroisten yhtenäiskoulun ja Kuvansin koulun koulukuljetukset Joroisten yhtenäiskoulun ja Kuvansin koulun koulukuljetukset YHTENÄISKOULUN KULJETUKSET Kolman kylän, Kuokkalan, 23.tien, Hallamäen ja Paron alueen oppilaiden kuljetus Kuljetusoppilaiden kuljetus Joroisten

Lisätiedot

Liperi - Joensuu - Nepenmäki

Liperi - Joensuu - Nepenmäki 102 bussi - aikataulut & linjakartat 102 Liperi - Joensuu - Nepenmäki Näytä Verkkosivustolla 102 bussi -linjalla (Liperi - Joensuu - Nepenmäki) on 3 reittiä. Tavallisina arkipäivinä kulkemisajat ovat:

Lisätiedot

Liperin ku nnan koulukuljetussääntö

Liperin ku nnan koulukuljetussääntö Liperin ku nnan koulukuljetussääntö 1.1.2019 - Hyvinvointilautakunta 100 / 22.11.2018 1 Sisällysluettelo 1. Koulukuljetusta ohjaava lainsäädäntö... 2 Perusopetuslaki 21.8.1998/628... 2 2. Koulukuljetusten

Lisätiedot

TIEDOTE KOULUKULJETUSJÄRJESTELYISTÄ LV

TIEDOTE KOULUKULJETUSJÄRJESTELYISTÄ LV TIEDOTE KOULUKULJETUSJÄRJESTELYISTÄ LV 2018-2019 Janakkalan kunta järjestää kuljetuksen, jos oppilaan koulumatka on 1.-2. luokan oppilaalla yli 3 km ja esikoululaisella sekä 3.-9. luokan oppilaalla yli

Lisätiedot

Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten arviointi. Liperin kunta

Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten arviointi. Liperin kunta Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten arviointi Liperin kunta Marko Tikkanen, Matti Romppanen Luonnos 26.5.2017 Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten

Lisätiedot

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 1 (1/8)

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 1 (1/8) (1/8) Tällä liitteellä määritellään kohteen nro 1 aikataulut ja reitit ja mahdollinen ostajan Aikataulu: Kaukjärven koulu alkaa klo 8.30. Iltapäiväkuljetuksia on seuraavasti: ma klo 12.30 ja 14.30, ti

Lisätiedot

TIEDOTE KOULUKULJETUSJÄRJESTELYISTÄ LV

TIEDOTE KOULUKULJETUSJÄRJESTELYISTÄ LV TIEDOTE KOULUKULJETUSJÄRJESTELYISTÄ LV 2017-2018 Janakkalan kunta järjestää kuljetuksen, jos oppilaan koulumatka on 1.-2. luokan oppilaalla yli 3 km ja esikoululaisella sekä 3.-9. luokan oppilaalla yli

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2018-19 Luokat ja henkilökunta 4A Jaana Hekkanen, 4B Antti Ranta, 4F Niina Siltari, 4H Petri Korpi 3B Saku-open sijainen, 3C Susanna Hasiwar, 3D Annukka Goman laaja-alainen

Lisätiedot

KOULUKYYTITARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN LUKUVUODEKSI 2011-2012 YHDEN VUODEN OPTIOLLA

KOULUKYYTITARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN LUKUVUODEKSI 2011-2012 YHDEN VUODEN OPTIOLLA Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 KOULUKYYTITARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN LUKUVUODEKSI 2011-2012 YHDEN VUODEN OPTIOLLA Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset seuraavilta reiteiltä: - Mieskonmäen

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET Paraisten kaupungin sivistyslautakunta vahvisti 14.11.2012 ( 56) seuraavat periaatteet koskien esiopetuksen ja perusopetuksen koulukuljetuksia. Päivitetty

Lisätiedot

Nopolan koulun koulukuljetusopas

Nopolan koulun koulukuljetusopas Nopolan koulun koulukuljetusopas 2017-2018 Kyyjärvellä lukuvuonna 2017 2018 kuljetusoppilaita esikoulusta peruskoulun päättäviin on yhteensä noin 63. Tämä opas on laadittu sen vuoksi, että jokaisella oppilaalla

Lisätiedot

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 1 Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 Tämä tiedote löytyy kunnan kotisivuilta osoitteesta: www.keitele.fi => Palvelut => Opetus ja koulutus => Koulumatkat ja -kuljetus.

Lisätiedot

1. Liperin Ylämyllyn liikennejärjestelytoimenpiteet

1. Liperin Ylämyllyn liikennejärjestelytoimenpiteet Liperin hankeluettelo 2018 1. Liperin Ylämyllyn liikennejärjestelytoimenpiteet A. TIELIIKENNE Taustaa Vuoden 1998 alussa valtatien pohjoispuolella oleva vajaan 400 hehtaarin silloinen varuskuntaalue (Ylämyllyn

Lisätiedot

Liperin kunnan koulukuljetussääntö 1.8.2016 -

Liperin kunnan koulukuljetussääntö 1.8.2016 - Liperin kunnan koulukuljetussääntö 1.8.2016 - Sivltk / 12.5.2016 1 Sisällys 1. Koulukuljetusta ohjaava lainsäädäntö... 2 2. Koulukuljetusten myöntämisperusteet... 3 Koulumatka... 4 Saattoavustus... 4 Kuljetuksen

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2017-18 Luokat ja henkilökunta 3 A Jaana Hekkanen, 3B Leena Helanen, 3F Niina Siltari, 3H Petri Korpi 4B Timo Fordell, 4C:n opettajan nimi vahvistuu maanantaina

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 1

KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 1 Sivu 1/8 Tällä liitteellä määritellään kohteen nro 1 aikataulut ja reitit ja mahdollinen ostajan Aikataulu: Kaukjärven koulu alkaa klo 8.30. Iltapäiväkuljetuksia on seuraavasti: ma klo 12.30 ja 14.30,

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 2 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

- palveluliikennettä kaikille. Leppävirran alueen taksibussilinjat ja PALI-auto koulupäivinä

- palveluliikennettä kaikille. Leppävirran alueen taksibussilinjat ja PALI-auto koulupäivinä - palveluliikennettä kaikille Leppävirran alueen taksibussilinjat ja PALI-auto koulupäivinä Aikataulu voimassa 10.8.2017 1.6.2018 Keskustan tilausliikenne liikennöi oheisen aikataulun mukaan tilausten

Lisätiedot

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyyntöasiakirjan liite nro 1 1 (10)

KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyyntöasiakirjan liite nro 1 1 (10) KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyyntöasiakirjan liite nro 1 1 (10) AIKATAULUT JA REITIT Tällä liitteellä määritellään kohteiden nro 1-10 aikataulut ja reitit. Huomioitava, että reitti saattaa muuttua oppilaiden

Lisätiedot

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUKSEN KILPAILUTUS 2019

PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUKSEN KILPAILUTUS 2019 PERTUNMAAN KUNNAN KOULUKULJETUKSEN KILPAILUTUS 2019 Sivu 1/5 TARJOUSKILPAILUN KOHTEET LIITE 1 Kilpailutuksen tarjouskohteet kuuluvat sivistystoimen hallinnonalaan. Hankintapäätöksen kuljetuksista tekee

Lisätiedot

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1 sivu 1(14)

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1 sivu 1(14) sivu 1(14) OPPILASKULJETUSTEN PALVELUKUVAUS JA REITIT Kuljettajat Oppilaita ei saa jättää ilman valvontaa missään olosuhteissa. Kuljettajien tulee avustaa oppilaita tarvittaessa. Kuljetuksissa tulisi käyttää

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51. Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 100 05.10.2016 NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.511/2016 VARKOULA 100 Niina ja Ari Kärkkäinen ilmoittavat 27.9.2016 päivätyllä

Lisätiedot

Vetelin kunnan koulukuljetuksista huolehtivat lukuvuonna 2015-2016 Linjaautoliikenne O.A. Aho Oy ja Taksi Ari Palola.

Vetelin kunnan koulukuljetuksista huolehtivat lukuvuonna 2015-2016 Linjaautoliikenne O.A. Aho Oy ja Taksi Ari Palola. Kuljetusoppilaiden huoltajat KOULUKULJETUKSET LKV 2015-2016 Vetelin kunnan koulukuljetuksista huolehtivat lukuvuonna 2015-2016 Linjaautoliikenne O.A. Aho Oy ja Taksi Ari Palola. Aamukuljetukset hoidetaan

Lisätiedot

28.5.2015. Reiteissä olevat ajat ovat aamulla koulun tuntien alkamisaikoja ja iltapäivällä tuntien päättymisaikoja.

28.5.2015. Reiteissä olevat ajat ovat aamulla koulun tuntien alkamisaikoja ja iltapäivällä tuntien päättymisaikoja. Tarjouspyynnön liite nro 1 28.5.2015 Koulukuljetusreittien kuvaukset Reiteissä olevat ajat ovat aamulla koulun tuntien alkamisaikoja ja iltapäivällä tuntien päättymisaikoja. Kohde 1: Aseman koulun, Kirkonkylän

Lisätiedot

OPPILASKULJETUKSET LV 2014-2015 Sivu 1(2)

OPPILASKULJETUKSET LV 2014-2015 Sivu 1(2) OPPILASKULJETUKSET LV 214-215 Sivu 1(2) Reitin numero: 1 Kuvaus: Heinämaantie, Pajulantie, Lempääntie ap=toiminta alkaa kohteessa ip=iltapäiväkuljetus Kohde:Kaukjärven koulu Reitti: Heinämaa 1 Heinämaantie

Lisätiedot

TIEDOTE KOULUKULJETUSJÄRJESTELYISTÄ LV

TIEDOTE KOULUKULJETUSJÄRJESTELYISTÄ LV TIEDOTE KOULUKULJETUSJÄRJESTELYISTÄ LV 2016-2017 Janakkalan kunta järjestää kuljetuksen, jos oppilaan koulumatka on 1.-3. luokan oppilaalla yli 3 km ja esikoululaisella sekä 4.-9. luokan oppilaalla yli

Lisätiedot

LAVIAN JOUKKOLIIKENNE. Linjojen 68 ja 69 aikataulut ja reitit. Kertalipun ostaminen ja vaihtoaika TIEDOTE 20.8.2015

LAVIAN JOUKKOLIIKENNE. Linjojen 68 ja 69 aikataulut ja reitit. Kertalipun ostaminen ja vaihtoaika TIEDOTE 20.8.2015 TIEDOTE 20.8.2015 LAVIAN JOUKKOLIIKENNE Lavian ja Porin keskustan välistä liikennettä palvelee kaksi linjaa: Lyttylän Liikenne ajaa linjaa 68 perjantaisin ja Porin Linjat ajaa linjaa 69 maanantaista perjantaihin.

Lisätiedot

Tarjoaja Nimi ja Y-tunnus Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilön nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero

Tarjoaja Nimi ja Y-tunnus Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilön nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero TARJOUS Tarjousasiakirja nro 2. Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla TIISTAIHIN 18.4.2017 klo 12:00 mennessä. Tarjous ei saa olla ehdollinen. Osatarjoukset hyväksytään. Vaihtoehtoisia tarjouksia

Lisätiedot

YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN. Sisällys

YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN. Sisällys YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN Sisällys YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN... 0 Hauho... 1 Kalvola... 3 Renko... 4 Lammi ja Tuulos... 5 Palvelut Kanta-Hämeenlinnassa... 6 Joukkoliikenteen mahdollisuudet... 7 Pikavuorot...

Lisätiedot

LIITE 1A AIKATAULUT JA REITTIKARTAT. Reittien pääväylät on merkattu kartalle, liitteessä 1B.

LIITE 1A AIKATAULUT JA REITTIKARTAT. Reittien pääväylät on merkattu kartalle, liitteessä 1B. LIITE 1A AIKATAULUT JA REITTIKARTAT Reittien pääväylät on merkattu kartalle, liitteessä 1B. Aikataulut: Koulut alkavat pääosin Pohjois-Sipoossa tasatunnein (8.00 10.00) ja päättyvät pääosin tasatunnein

Lisätiedot

Koulubussien aikataulut ja reitit

Koulubussien aikataulut ja reitit 2014 Koulubussien aikataulut ja reitit Kaikille avointa joukkoliikennettä Aikataulut löytyvät myös: www.lieto.fi ja www.föli.fi Liedon kunta Sivistyspalvelut Versio 3.7.2014 Linjat L1 Littoinen Suopohja

Lisätiedot

KILPAILUTUKSEN KOHTEENA OLEVAT KOULUKULJETUSREITIT LUKUVUONNA

KILPAILUTUKSEN KOHTEENA OLEVAT KOULUKULJETUSREITIT LUKUVUONNA LEMIN KUNTA Liite 2 Sivistystoimisto Toukkalantie 2, 54710 LEMI puh. 040 631 2605 (sivistystoimenjohtaja) 28.3.2019 1/6 puh. 040 724 7176 (kanslisti) leminkunta@lemi.fi KILPAILUTUKSEN KOHTEENA OLEVAT KOULUKULJETUSREITIT

Lisätiedot

Kuninkuusravit Porissa 1-3.8.2014

Kuninkuusravit Porissa 1-3.8.2014 Kuninkuusravit Porissa 1-3.8.2014 Kuljetusopas KAUPUNKILIIKENNE Pysäköintikuljetukset lentokentällä Yksi bussi siirtää lentokentän sisällä parkkipaikka-ajona asiakkaita terminaaliin. Lauantaina 8:00 20:00

Lisätiedot

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille Asikkalan kunta Koulutuspalvelut Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille 1. Kyselyn toteuttaminen Asikkalan kunnan koululaiskuljetusten käyttäjätyytyväisyyskysely

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut Kivenkyyti ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen Sisällysluettelo Matkan hinta ja maksaminen...4 Lipputuotteet...5 Palveluliikennereitit 2... 6 3 Järvikierros...

Lisätiedot

Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on oikeus ostoliikenteen harjoittamiseen.

Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on oikeus ostoliikenteen harjoittamiseen. TARJOUSPYYNTÖ: LAIHIAN KUNNAN KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikenteen tarjouspyyntö koululaiskuljetukset Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen

Lisätiedot

ALLA LUETELTUJA LUPAHAKEMUKSIA KOSKEVIEN PÄÄTÖSTEN ANTOPÄIVÄ ON LIPERI

ALLA LUETELTUJA LUPAHAKEMUKSIA KOSKEVIEN PÄÄTÖSTEN ANTOPÄIVÄ ON LIPERI ALLA LUETELTUJA LUPAHAKEMUKSIA KOSKEVIEN PÄÄTÖSTEN ANTOPÄIVÄ ON 04.08.2009 päivä 2009-0142 187 Pöppönen Riitta Marita Koivikkoranta, 426-405-0093-0053 Häyrynlahdentie 35 Siirrettävän jalas-saunan rakentaminen.

Lisätiedot

HAUSJÄRVEN JOUKKOLIIKENNE 14.8.2012 2.6.2013

HAUSJÄRVEN JOUKKOLIIKENNE 14.8.2012 2.6.2013 HAUSJÄRVEN JOUKKOLIIKENNE 14.8.2012 2.6.2013 Hausjärven kunta Keskustie 2 4 12100 Oitti puh. (019) 758 6500 SISÄLLYSLUETTELO MATKUSTAJALLE 3 SEUTULIPPU 3 PALVELULINJA 3 JUNA 3 LIIKENNÖITSIJÄT 4 PALVELULINJA

Lisätiedot

Sivistysjohtajan päätösesitys: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen ja koulun esiopetuksen kuljetussäännön liitteen nro 1 mukaisesti.

Sivistysjohtajan päätösesitys: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen ja koulun esiopetuksen kuljetussäännön liitteen nro 1 mukaisesti. Sivistyslautakunta 24 24.03.2015 Sivistyslautakunta 36 28.04.2015 Sivistyslautakunta 50 02.06.2015 Sivistyslautakunta 20 01.03.2016 Sivistyslautakunta 32 19.04.2016 Koulukuljetussäännön päivittäminen /

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSET Päivitetty 15.8.2013 Lukuvuoden 2013-2014 kuljetusaikataulu

KOULUKULJETUKSET Päivitetty 15.8.2013 Lukuvuoden 2013-2014 kuljetusaikataulu KOULUKULJETUKSET Päivitetty 15.8.2013 Lukuvuoden 2013-2014 kuljetusaikataulu Oppilaan tulee olla ajoissa (vähintään 5 min ennen merkittyä lähtöaikaa) pysäkillä. Mahdolliset muutokset aikatauluihin päivitetään

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 2

KUOPION KAUPUNKI. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 2 KUOPION KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 2 KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN MAASEUTU- LIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYKSET JA KANNUSTEURAKKAKOHTEEN (HAMINALAHTI, KAISLASTENLAHTI,

Lisätiedot

Reitillä pyritään ensisijaisesti hyödyntämään olemassa olevaa vakiovuoroliikennettä.

Reitillä pyritään ensisijaisesti hyödyntämään olemassa olevaa vakiovuoroliikennettä. TARJOUSPYYNTÖ: LAIHIAN KUNNAN KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikenteen tarjouspyyntö koululaiskuljetukset Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta alla mainittujen asiakirjojen

Lisätiedot

- palveluliikennettä kaikille

- palveluliikennettä kaikille - palveluliikennettä kaikille Kuntarajat ylittävä PALI-auto 29.9.2014-31.12.2015 Kuntarajat ylittävä PALI-auto liikennöi Leppävirran ja Varkauden alueella. Mikä kutsuohjattu palveluliikenne (PALI) on?

Lisätiedot

YHTEYSHENKILÖ TYÖNKUVAUS AJANJAKSO HENKILÖMÄÄRÄ. Reippaita nuoria keittiösaliapulaisen

YHTEYSHENKILÖ TYÖNKUVAUS AJANJAKSO HENKILÖMÄÄRÄ. Reippaita nuoria keittiösaliapulaisen PÄIVITETTY 30.3.05 TYÖNANTAJIEN YHTEYSTIEDOT DELI CHINA Koskikatu 5 8000 JOENSUU HIRVOSEN PUUTARHA Kaskesniementie 30 A YHTEYSHENKILÖ TYÖNKUVAUS AJANJAKSO HENKILÖMÄÄRÄ TIINA TURUNEN 044 78 9967 tiina.turunen@delichina.fi/myynti@deli-china.fi

Lisätiedot

Huom. Aikataulut ovat alustavia. Muutoksia voi tulla reittien vakiinnuttua.

Huom. Aikataulut ovat alustavia. Muutoksia voi tulla reittien vakiinnuttua. KOULUKYYDITYSAIKATAULUT 2012 2013 Tilausajot ja reittiliikenteen vakiovuorot Huom. Aikataulut ovat alustavia. Muutoksia voi tulla reittien vakiinnuttua. klo 8 Vastimo, Savikylä klo 9, 13, 14 Jokikylä,

Lisätiedot

KOULUMATKOJEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET KOUVOLAN KAUPUNGISSA

KOULUMATKOJEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET KOUVOLAN KAUPUNGISSA LIITE. Koulukuljetusperiaatteet KULJETUSOIKEUDEN MUODOSTUMINEN Perusopetuslain 32 :n mukaan esi-, perus- ja lisäopetusta saavalle oppilaalle on järjestettävä kuljetus tai maksettava riittävä korvaus, mikäli

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 100 05.10.2016 115 02.11.2016 NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.511/2016 VARKOULA 100

Lisätiedot

Oppilaskuljetukset ja Saarikan henkilökuljetukset Saarijärven kaupungin alueella

Oppilaskuljetukset ja Saarikan henkilökuljetukset Saarijärven kaupungin alueella Oppilaskuljetukset ja Saarikan henkilökuljetukset Saarijärven kaupungin alueella LIITE 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN KUVAUS JA KALUSTO Hankinnan kohteet ja niiden alustavat sisällöt on kuvattu tässä liitteessä.

Lisätiedot

1. Liperin Ylämyllyn liikennejärjestelytoimenpiteet

1. Liperin Ylämyllyn liikennejärjestelytoimenpiteet Vaikuttamisen kärjet 2019 1. Liperin Ylämyllyn liikennejärjestelytoimenpiteet A. TIELIIKENNE Taustaa Jyrinkylän alue on kasvanut asemakaavoituksen mukaan noin 2000 asukkaan kyläksi ja kiinteäksi osaksi

Lisätiedot

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa kerrotaan Ylitornion kunnan koulukuljetuksen periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla koulukuljetuksesta annetaan tietoa

Lisätiedot

Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n antamien ohjeiden sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Koulukuljetus- vanhempainilta

Koulukuljetus- vanhempainilta Koulukuljetus- vanhempainilta 31.08.2016 Keinoja, jolla voidaan edistää koulukuljetuksen onnistumista: Eri osapuolet osallistuvat koulukuljetusvanhempainiltaan Liikennöitsijät / kuljettajat, koulukuljetuksen

Lisätiedot

Tarkat aikataulutiedot ja pysäkit osoitteessa: http://matkahuolto.fi/fi/index.html

Tarkat aikataulutiedot ja pysäkit osoitteessa: http://matkahuolto.fi/fi/index.html KOULULAISKULJETUKSET Perus-ja esiopetuksessa maksuttomaan koulukuljetukseen ovat oikeutettuja oppilaat, joiden koulumatka on yli 5 km ja ns. talvikuljetukseen ajalla 1.11.-31.3. perusopetuksen 1-3.luokkien

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Sivistysosasto

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Sivistysosasto LUKUVUONNA 2015 2016 JÄRJESTETTÄVÄN OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn ostoliikenteen hoitamisesta lukuvuonna 2015-2016. Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE

Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE 1 (8) KIRKKONUMMEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 8.8.2007 71 Voimassa 1.8.2007 alkaen 2 (8) Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö...3 Koulumatkan

Lisätiedot

Turvalliset koulumatkat Kirkkonummella. Liikennöitsijäkyselyn tulokset 2018

Turvalliset koulumatkat Kirkkonummella. Liikennöitsijäkyselyn tulokset 2018 Turvalliset koulumatkat Kirkkonummella Liikennöitsijäkyselyn tulokset 2018 1. Minkä koulun oppilaita kuljetat? (voit valita useampia vaihtoehtoja) 100% 100,0% 90% 80% 75,0% 75,0% 75,0% 75,0% 75,0% 75,0%

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT Järvenpään JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 6.6.2016 9.8.2016 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTANAANTALINJAMERIMASKUN ALUEET TALVIAIKATAULU Voimassakouluvuodenaikana 10.1.2011 alkaen NAANTALINKAUPUNKI TLO Tervetuloa turvallisen ja mukavan palveluliikenteen kyytiin!

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA. Esi- ja perusopetuksen kuljetussääntö. Kasvatus- ja koulutuslautakunta (päivitys )

KONTIOLAHDEN KUNTA. Esi- ja perusopetuksen kuljetussääntö. Kasvatus- ja koulutuslautakunta (päivitys ) KONTIOLAHDEN KUNTA Esi- ja perusopetuksen kuljetussääntö Kasvatus- ja koulutuslautakunta 27.3.2013 (päivitys 22.6.2016) Kontiolahden oppilaskuljetukset järjestetään 1.8.2016 alkaen seuraavien säännösten

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET

PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 29.9.2011 Muutos 1.2. sivistyslautakunta 24.11.2011 2 1 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1 Koulumatkan pituus, odotusajat ja kuljetusavustus

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

JOJO-LIIKENTEEN PALVELUTASOTAVOITTEET. Seudullinen joukkoliikennejaosto Täydennetty

JOJO-LIIKENTEEN PALVELUTASOTAVOITTEET. Seudullinen joukkoliikennejaosto Täydennetty JOJO-LIIKENTEEN PALVELUTASOTAVOITTEET Seudullinen joukkoliikennejaosto 12.4.2018 Täydennetty 23.4.2018 ESIPUHE: MITÄ TARKOITETAAN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOLLA? PALVELUTASO: Kuinka joukkoliikenne vastaa

Lisätiedot

TIEDOTE. Linja-autovuorot lukuvuonna 2014-2015 Kaikki vuorot ovat avointa joukkoliikennettä. Kajaanin kaupunkiliikenne ML-Charter Oy

TIEDOTE. Linja-autovuorot lukuvuonna 2014-2015 Kaikki vuorot ovat avointa joukkoliikennettä. Kajaanin kaupunkiliikenne ML-Charter Oy TIEDOTE Linja-autovuorot lukuvuonna 2014-2015 Kaikki vuorot ovat avointa joukkoliikennettä Kajaanin kaupunkiliikenne ML-Charter Oy Kirkkoaho Hannusranta - Salmijärvi Ma-pe klo 8:00 Paikallisliikenne Linja

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET

RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET Koululaiskuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta 18.5.2016 Sisällys

Lisätiedot

Koulukuljetukset. Hyvinvointilautakunta Juha-Matti Alanen Logistiikkapäällikkö

Koulukuljetukset. Hyvinvointilautakunta Juha-Matti Alanen Logistiikkapäällikkö Koulukuljetukset Hyvinvointilautakunta 30.1.2019 Juha-Matti Alanen Logistiikkapäällikkö Logistiikkapalvelut tuottaa Asiantuntijapalveluita kuljetuksien suunnitteluun, hankintaan ja organisointiin Joensuun

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 Sivistyslautakunta 52 22.05.2012 LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset

Lisätiedot

TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI

TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI Ylämyllyn koulun liikenneturvallisuussuunnitelma TURVALLISTA KOULUMATKAA SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 3 Vinkkejä vanhemmille 4 Liikennekasvatuksen teemat 5 Jalankulkijana

Lisätiedot

Tarjoaja Nimi ja Y-tunnus Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilön nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero

Tarjoaja Nimi ja Y-tunnus Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Liikenteestä vastaava henkilö Yhteyshenkilön nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero TARJOUS Tarjousasiakirja nro 2. Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla MAANANTAIHIN 2.1.2017 klo 12:00 mennessä. Tarjous ei saa olla ehdollinen. Osatarjoukset hyväksytään. Vaihtoehtoisia tarjouksia

Lisätiedot

[RAPORTTI KOULUKULJETUSKYSELYSTÄ]

[RAPORTTI KOULUKULJETUSKYSELYSTÄ] Parkanon kaupunki Sivistystoimi [RAPORTTI KOULUKULJETUSKYSELYSTÄ] Parkanon kaupungin sivistystoimen koulukuljetuskyselyn vastausten yhteenveto perusopetuksen oppilaille ja heidän huoltajilleen kevät Sisällys.

Lisätiedot

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS

KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 2 2 KALUSTOLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET...

Lisätiedot

Tarjous pitää tehdä kohteittain, osa- ja yhdistelmätarjouksia ei hyväksytä. Uura - Pajulammentie - Leppikoski - Kokonlahdentie - Paltamo

Tarjous pitää tehdä kohteittain, osa- ja yhdistelmätarjouksia ei hyväksytä. Uura - Pajulammentie - Leppikoski - Kokonlahdentie - Paltamo KOHTEET Liite 1 Tarjous pitää tehdä kohteittain, osa- ja yhdistelmätarjouksia ei hyväksytä. KOHDE 1 1. Aamukuljetus ma pe klo 7.20 Uura - Pajulammentie - Leppikoski - Kokonlahdentie - Paltamo oppilaita

Lisätiedot

ESIOPETUSKULJETUKSET

ESIOPETUSKULJETUKSET 31.1.2008 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat

Lisätiedot

Koulukuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna

Koulukuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna Koulukuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2018-19 1 2 Sisältö sivu 1. Koulumatkaedun perusteet 3-5 2. Koulukuljetuksen reitit ja yhteystiedot 6 3. Koulumatkojen turvallisuusohjeet

Lisätiedot

Hankinnan kohteen kuvausta on täsmennetty lisäkysymysten yhteydessä. Täsmennykset ovat näkyvillä punaisella.

Hankinnan kohteen kuvausta on täsmennetty lisäkysymysten yhteydessä. Täsmennykset ovat näkyvillä punaisella. Liite 2 Hankinnan kohteen kuvaus Hankinnan kohteen kuvausta on täsmennetty lisäkysymysten yhteydessä. Täsmennykset ovat näkyvillä punaisella. UTSJOEN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN HANKINTA 1. Hankinnan kohteen

Lisätiedot

ALLA LUETELTUJA LUPAHAKEMUKSIA KOSKEVIEN PÄÄTÖSTEN ANTOPÄIVÄ ON Hiltunen Asko Jorma Juhani Mustanlahdentie 22b

ALLA LUETELTUJA LUPAHAKEMUKSIA KOSKEVIEN PÄÄTÖSTEN ANTOPÄIVÄ ON Hiltunen Asko Jorma Juhani Mustanlahdentie 22b ALLA LUETELTUJA LUPAHAKEMUKSIA KOSKEVIEN PÄÄTÖSTEN ANTOPÄIVÄ ON 10.06.2014 (nro) päivä 2014-0094 143 Hiltunen Asko Jorma Juhani Askola II, 426-411-0016-0060 Mustanlahdentie 22b Hiltunen Johanna Kristiina

Lisätiedot

LOPEN JOUKKOLIIKENNE 12.8.2013 31.5.2014

LOPEN JOUKKOLIIKENNE 12.8.2013 31.5.2014 LOPEN JOUKKOLIIKENNE 12.8.2013 31.5.2014 Lopen kunta Yhdystie 5 12700 Loppi puh. (019) 758 6000 SISÄLLYSLUEELO MAKUSAJALLE 3 SEUULIPPU 3 PALVELULINJA 3 LIIKENNÖISIJÄ 3 PALVELULINJA 4 LÄYLIÄISEN SUUNNAN

Lisätiedot

Koulukuljetusperiaatteet. Kouvolan kaupunki

Koulukuljetusperiaatteet. Kouvolan kaupunki Koulukuljetusperiaatteet Kouvolan kaupunki SISÄLLYS Sisällys... 1 1 Kuljetusoikeuden muodostuminen... 2 2 Koulumatkojen järjestämisperiaatteet Kouvolan kaupungissa... 2 2.1 Koulumatkan pituuteen perustuva

Lisätiedot

Tietoa Joensuun lähiliikenteestä... 2 Merkkien selitykset... 3 Juhlapyhien aikainen liikennöinti... 4

Tietoa Joensuun lähiliikenteestä... 2 Merkkien selitykset... 3 Juhlapyhien aikainen liikennöinti... 4 HAEMSO sivu ietoa Joensuun lähiliikenteestä... 2 Merkkien selitykset... 3 Juhlapyhien aikainen liikennöinti... 4 1a. Joensuu + (6.6.-14.8.11)... 5 1b. Joensuu (15.8.11-3.6.12)... 6-7 2a. Joensuu ihola

Lisätiedot

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1. Yleistä Perusopetuslain (21.8.1998/628) 32 :n mukaan jos perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä

Lisätiedot

ESIOPETUSKULJETUKSET

ESIOPETUSKULJETUKSET 1.8.2011 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat

Lisätiedot

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin Kaupunginhallitus 196 17.09.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 133 30.10.2012 Kaupunginhallitus 270 26.11.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 48 29.04.2013 Kaupunginhallitus 144 20.05.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 12 22.01.2015 Sivistyslautakunta 64 24.03.2015 Kaupunginhallitus 154 25.03.2015. Särkilahden koulun lakkauttaminen 1.8.

Sivistyslautakunta 12 22.01.2015 Sivistyslautakunta 64 24.03.2015 Kaupunginhallitus 154 25.03.2015. Särkilahden koulun lakkauttaminen 1.8. Sivistyslautakunta 12 22.01.2015 Sivistyslautakunta 64 24.03.2015 Kaupunginhallitus 154 25.03.2015 Särkilahden koulun lakkauttaminen 1.8.2015 lukien 39/40/400/2015 SL 12 Selostus: Särkilahden koulussa

Lisätiedot

Joensuun lähiliikenne 12.8.2015 5.6.2016. Aikataulut ja tarjousmatkat verkossa: savonlinjat.fi. Yhdessä eteenpäin jo vuodesta 1924

Joensuun lähiliikenne 12.8.2015 5.6.2016. Aikataulut ja tarjousmatkat verkossa: savonlinjat.fi. Yhdessä eteenpäin jo vuodesta 1924 12.8.2015 5.6.2016 Aikataulut Joensuun lähiliikenne Aikataulut ja tarjousmatkat verkossa: savonlinjat.fi Yhdessä eteenpäin jo vuodesta 1924 1 HYVÄÄ JA TURVALLISTA MATKAA SAVONLINJA-YHTIÖIDEN KYYDISSÄ!

Lisätiedot

Aikataulut. Tervetuloa kyytiin! Lataa aikataulut mukaasi tästä!

Aikataulut. Tervetuloa kyytiin! Lataa aikataulut mukaasi tästä! Aikataulut 7.9.2018-2.6.2019 Lataa aikataulut mukaasi tästä! Tervetuloa kyytiin! Tilausajot Pieksämäellä, Mikkelissä ja Varkaudessa. Puh: 020 7411 090 soisalonliikenne@soisalonliikenne.com Sisällysluettelo

Lisätiedot

TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS

TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS Sivistyslautakunta 17.6.2014 1. TURVALLINEN KOULUMATKA Koulukuljetusoppaassa on Tervolan kunnan koulukuljetusten periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla huoltajat,

Lisätiedot

WWW.KUOPIONALUE.FI 1

WWW.KUOPIONALUE.FI 1 WWW.KUOPIONALUE.FI 1 SISÄLLYSLUETTELO LINJAT JA AIKATAULUT Poikkeuspäivien liikenne 4 Merkkien selitykset Kuopion kaupunkiliikenne 6-61 Yhdistelmäaikataulut, Neulamäki 18-19 Yhdistelmäaikataulut, Kelloniemi

Lisätiedot

Merikarvian kunta. Reittikuvaukset korjattu versio 18.4.2016

Merikarvian kunta. Reittikuvaukset korjattu versio 18.4.2016 Merikarvian kunta Reittikuvaukset korjattu versio 18.4.2016 Merikarvian kunnan koulu ja asiointiliikennekuljetuksien kilpailutuksen reittikuvaukset reiteittäin/osatarjouskohdittain lukuvuodeksi 2016 2017

Lisätiedot

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan

Lisätiedot

Aikataulut. Tervetuloa kyytiin! alkaen. Lataa aikataulut mukaasi tästä!

Aikataulut. Tervetuloa kyytiin! alkaen. Lataa aikataulut mukaasi tästä! Aikataulut 3.6.2019 alkaen Lataa aikataulut mukaasi tästä! Tervetuloa kyytiin! Tilausajot Pieksämäellä, Mikkelissä, Hankasalmella ja Varkaudessa. Puh: 020 7411 090 soisalonliikenne@soisalonliikenne.com

Lisätiedot

Ajankohtaista koulukuljetuksista

Ajankohtaista koulukuljetuksista Ajankohtaista koulukuljetuksista Karhukuntien liikenneturvallisuusja koulukuljetusseminaari 4. 5.10.2012 Kai Leppimäki, Porin kaupungin koulutusvirasto Porin koulutoimen kuljetusoppilaat Tilastopäivän

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ

SAVITAIPALEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 1 SAVITAIPALEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ Perusopetuslaki 32 Koulumatkat. Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus

Lisätiedot