1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Kemijärven kaupunki, Pl Kemijärvi. Vuokralainen: Perustettava yhtiö JJ-Tuote Oy
|
|
- Minna Rantanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Kemijärven kaupunki, Pl Kemijärvi Vuokralainen: Perustettava yhtiö JJ-Tuote Oy 1.2 Vuokra-alue Kemijärven kaupungissa sijaitseva kiinteistö Tontin pinta-ala on noin m 2. Alue on asemakaavassa osoitettu teollisuusrakennusten korttelialueeksi, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Vuokra-alue muodostaa asemakaavan mukaisen rakennuspaikan, osoitteessa Lepistöntie 2. 2 VUOKRA-ALUEEN KÄYTTÖ 2.1 Toiminnan määrittely Vuokra-alue luovutetaan käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5 luvun tarkoittamalla tavalla teolliseen toimintaan. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että sillä on kaikki toimin nassaan tarvit tavat vi ran omaisluvat ja että se nou dattaa toimintaansa liittyviä lainsäädännön ja viran omais ten mah dollisesti asettamia vaati muk sia ja määräyksiä. Vuokralainen ei saa rakentamistoimenpiteillä eikä muillakaan toimenpiteillä aiheuttaa vuokranantajalle tai kolmansille vahinkoa tai haittaa. 2.2 Rakentaminen Vuokralaisen tulee suorittaa rakennushankkeen toteuttamiseen liittyvät maaperätutkimuk set. Vuokralai nen vastaa rakennuksen perustamistavasta. 2.3 Kunnossapito ym. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan rakennusten ja vuokra-alueen kunnossapidos ta, siisteydestä ja turvallisuudesta. Alueel la kasvavia puita ei saa vahin goittaa eikä luvatta kaataa, mikäli ne eivät aiheuta vaaraa turvallisuudelle. Vuokralainen huolehtii tarpeelliseksi katsottujen perusparannustöiden tekemisestä ja vas taa töiden kustannuksista. Kunnossapitovelvollisuudesta tai pe ruspa ran nuk sista taikka muista suo rittamistaan töistä johtu vista kus tannuksis ta tai toiminnan kes keytymi sestä vuokralaisella ei ole oikeutta saa da korvausta eikä vuok ranmak sus sa hy vitystä.
2 Vuokralaisella ei ole myöskään oikeutta vuokrasuhteen päättyessä saada korvausta sopi muk sen kohteen arvoa nosta neista perusparannuksista tai muista töistä. 2.4 Maaperän pilaantuminen Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että vuokra-alue ei vuokralaisen toi mesta eikä muutoinkaan pilaannu. Mikäli vuokra-alue tai osa siitä on kuiten kin vuokra-aikana ympäristönsuojelulain (86/2000) 7 tai 8 tarkoittamal la tavalla pilaantunut, vuokralai nen on velvol linen huolehti maan alueen puh dis ta mi sesta siten kuin lain 12 luvussa säädetään. Mikäli vuokralainen laiminlyö tässä tarkoitetun velvollisuutensa, vuokranantajalla on oikeus to teuttaa puhdistaminen vuokralaisen lukuun ja periä toimenpiteestä aiheutuneet kus tannukset vuokralaiselta. 2.5 Alivuokraus Vuokralaisella ei ole oikeutta alivuokrata tai muutoin luovuttaa vuokra-aluetta tai osaa siitä kolmannelle, ellei vuokranantaja anna tähän kirjallista suostumustaan. 2.6 Katselmukset Vuokranantajalla on oikeus toimittaa vuokra-alueella katselmuksia sen selvittämiseksi, ovatko vuokra-alue ja sillä sijaitsevat rakennukset sopi muksen mukaisessa kunnossa ja noudate taanko tämän sopimuksen mää räyksiä myös muutoin. Katselmuksesta tulee ilmoit taa en nal ta vuokralai selle. 2.7 Johtojen ym. sijoittaminen Vuokralainen sallii kunnan osoittamien yhdyskun taa tai kiinteistöä palvele vien tar peellis ten johtojen, laitteiden yms. ja niiden kiinnikkei den sekä jalankulkutasojen ja ja lan kulku-ulokkei den ja niiden ka tosten kannattimien sijoitta misen vuokra-alueelle, sen yli ja sillä sijaitseviin rakennuksiin. Tässä tarkoite tuista toimenpiteistä vuokralaiselle aiheutuva suora nai nen haitta tai va hinko kor vataan erikseen tehtävän sopimuksen mukai sesti. 2.8 Luovutusvelvollisuus Jos kunta ennen vuokra-ajan päättymistä tarvitsee osaa vuokra-alueesta kaduksi tai yleisten rakennusten rakennusmaaksi tai muuksi yleiseksi alueeksi, vuokralaisen on velvol linen luovuttamaan alueen. Alueen luovuttamisesta vuokralaiselle aiheutuva haitta korvataan erik seen tehtävällä sopi muk sella. 3 VUOKRASUHTEEN KESTO 3.1 Vuokra-aika Vuokra-aika alkaa ja päättyy
3 4 MAKSUT 5 LUNASTAMINEN 4.1 Vuokra Vuokralainen maksaa vuokranantajalle vuotuista vuokraa, joka on tuhatneljäsataakaksikymmentäkaksi (1 422) euroa. Vuotuinen vuokra maksetaan kunakin vuonna elokuun loppuun mennessä vuokranantajan osoitta malle tilille. Edellä mainitusta poiketen sen vuoden vuokra, jona sopimus allekir joite taan, on yhdeksänsataakolmekymmentäkolme (933) euroa ja tämä vuokra maksetaan etukäteen viimeistään sopimuksen allekirjoi tustilaisuudessa. 4.2 Indeksiehto Vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin seuraavasti: Kohdan 4.1 mukaista vuosivuokraa (perusvuokra) muutetaan virallisen elinkustannusin deksin muutosta vas taavas ti. Vuokran muutoksen suuruus ilmenee, kun perusindeksiä verrataan tarkis tusindeksiin. Mikäli tarkistusindeksin luku on korkeampi tai alempi kuin perusindeksin luku, perusvuokraa korotetaan tai alennetaan vastaavasti. Tarkistettu vuosivuokra lasketaan seuraavasti: Perusindeksinä on vuoden 2015 joulukuun indeksiluku, joka on Tarkistusin deksi on kunkin vuoden joulu kuun indeksiluku. Tarkistettu vuosivuokra saadaan, kun tarkistusindeksi jaetaan perusindeksillä ja kerrotaan perusvuokralla. Tarkistettua vuokraa maksetaan tarkis tusajankohtaa seuraavan tammikuun alus ta lukien. 4.5 Maksamattomat vuokrat Vuokralainen on velvollinen suorittamaan myös ne vuokraerät viiväs tyskorkoineen, jotka häntä edeltänyt vuok ralainen on jättä nyt maksa matta, ei kuitenkaan pidemmältä ajalta kuin 3 vuodelta. 5.1 Vuokranantajan lunastusvelvollisuus Edellä tämän sopimuksen kohdassa 3.1 tarkoitetun alkuperäisen vuokrakauden päätyttyä vuokranantaja on velvollinen lunastamaan vuokralaisen omistaman vuokra-alueella sijaitsevan, edellä kohdassa 2.2 tarkoitetun rakennuksen ja muut vuokranantajan kirjallisella suostumuksella alueelle rakennetut rakennukset. Lunastusvelvollisuus koskee myös sellaisia alueella sijaitsevia vuokralaisen omistamia pysyvään käyttöön tarkoitettuja laitteita ja laitoksia, joiden voidaan katsoa palvelevan rakennuksen tulevaa käyttöä.
4 Lunastusvelvollisuus ei kuitenkaan koske: 1) alueella sijaitsevia muita kuin edellä mainittuja rakennuksia; 2) keskeneräisiä rakennuksia, laitteita ja laitoksia; 3) ilmeisiä ylellisyyslaitteita; eikä 4) puita ja pensaita. 5.2 Vuokranantajan lunastusoikeus Vuokranantajalla on oikeus lunastaa myös kohdan 5.1 tarkoittaman lunastusvelvollisuuden ulkopuolelle jäävää vuokra-alueella olevaa vuokralaisen omaisuutta, jonka voidaan katsoa palvelevan kiinteistön tulevaa käyttöä. 5.3 Lunastushinta ja sen suorittaminen Vuokranantaja maksaa lunastamastaan omaisuudesta hinnan, joka on 60 % omaisuuden teknisestä arvosta vuokrasuhteen päättymisen ajankohtana. Jos maanvuokraoikeus rakennuksineen on kiinnitetty ja tähän on perustettu panttioikeus, vuokranantaja suorittaa, mikäli asia on riidaton, panttioikeudenhaltijalle, hänen sitä vaatiessa hyvissä ajoin ennen vuokra-ajan päättymistä, lunastushinnasta panttioikeuden rauetessa hänen saatavansa asianmukaisella etuoikeudella, enintään panttikirjan osoittamaan määrään, minkä jälkeen ylijäämä tulee vuokralaiselle. 5.4 Uudelleenvuokrauksen vaikutus vuokranantajan lunastusvelvollisuuteen Mikäli asianosaiset sopivat kohdassa 3.1 tarkoitetun vuokra-ajan pidentämisestä tai vuokra-alue annetaan vuokrakauden päättyessä välittömästi uudelleen vuokralle entiselle vuokralaiselle, vuokranantajan kohdassa 5.1 tarkoitettu lunastusvelvollisuus siirtyy uuden vuokrakauden loppuun. Jos vuokranantaja on viimeistään 6 kuukautta ennen alkuperäisen vuokra-ajan päättymistä ilmoittanut vuokralaiselle olevansa halukas vuokra-ajan pidentämiseen vähintään 25 vuodeksi entisin ehdoin, tai tekemään uuden vuokrasopimuksen alkamaan edellisen sopimuskauden päättymisestä lukien oleellisesti entisin ehdoin tai sellaisesta vuokramaksusta, joka ei ylitä vuokra-alueen käypää vuokraa uudelleen vuokraamisen ajankohtana, mutta vuokralainen ei ole vuokranantajan asettamassa määräajassa hyväksynyt tarjousta, vuokranantaja ei ole velvollinen suorittamaan lunastusta. 5.5 Lunastamatta jäävä omaisuus Vuokralainen on velvollinen vuokrasuhteen päättyessä viemään pois sellaiset omistamansa rakennukset, laitteet ja laitokset sekä muun omaisuutensa, jota vuokranantaja ei lunasta. Vuokralainen on velvollinen siistimään alueen. Mikäli tässä tarkoitettua vuokralaisen omaisuutta ei ole poistettu alueelta 6 kuukauden kuluessa vuokrasopimuksen päättymisestä, vuokranantajalla on oikeus myydä ne vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla sekä siistiä alue myynnistä saaduilla varoilla.
5 Mikäli vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus arviolta kattaa lähinnä vain julkisen huuto-kaupan järjestämisestä aiheutuvat kustannukset, vuokranantajalla on oikeus menetellä omaisuuden suhteen parhaaksi katsomallaan tavalla. 6 MUUT SOPIMUSEHDOT 6.1 Vahinkotapahtuma Mikäli vuokra-alueella oleva vuokralaisen omistama rakennus tuhoutuu vahinkotapahtu massa joko kokonaan tai osittain, vuokralaisen on raken nettava tuhoutuneen tilalle entistä vastaava rakennus. Rakennustyö on aloitettava 1 vuodessa ja loppuunsaatettava 3 vuodes sa vahin ko tapahtu masta lukien. Vuokranantaja voi hakemuksesta pidentää tässä tarkoitettuja määräaikoja. 6.2 Kaavatien kunnossa- ja puhtaanapito Vuokralaisen velvollisuus pitää kunnossa ja puhtaana kiinteistöön rajoittuva kaa va tie määräy tyy sen mukaan kuin laissa kadun ja eräiden yleis ten alueiden kunnossa- ja puh taanapidosta (669/78) on säädetty. Milloin kiinteistön kohdalla olevaa kaavatietä ei ole sääde tyssä järjes tyk sessä luo vutettu ylei seen käyttöön, mutta sitä kuitenkin käytetään yleiseen liiken teeseen, vuokra lai nen on velvollinen huolehtimaan kunnos sa- ja puhtaanpidosta kuten ylei seen käyttöön luo vutettu jen kaavateiden osalta on säädetty ja määrät ty, ellei toisin ole sovit tu. 6.3 Vuokraoikeuden siirto Vuokralaisella on oikeus siirtää vuokraoikeus vuokranantajaa kuulematta kolmannelle. Se, jolle vuok ra oikeus on siirretty, on velvollinen ilmoitta maan siirrosta vuokranantajalle 3 kuu kauden kuluessa siitä, kun siirto on tapahtunut. Ilmoituksen oheen on liitettävä jäl jen nökset siirto asiakirjoista. Siirronsaaja on velvollinen kirjauttamaan oikeutensa siten kuin maakaaressa (540/95) on säädetty. 6.4 Viivästyskorko Mikäli vuokran tai muun tähän sopimukseen perustuvan maksun suorit taminen viiväs tyy, erääntyneille saataville maksetaan korkolain mukainen viivästys korko erä päi västä lukien. 6.5 Sopimuksen purkaminen Sopijapuolella on oikeus purkaa sopimus maanvuokralain (258/66) 21 :ssä mainituilla perusteil la. Vuokranantajalla on myös oikeus purkaa sopimus, jos vuokralainen laiminlyö edellä koh dissa 2.2 tai 6.1 tarkoitetun rakentamisvelvollisuuden. Sopimuksen purkaminen on toimi tettava kuukauden kuluessa siitä, kun velvoitteen täyttä-
6 misel le asetettu määräaika on päät tynyt. Vuokra laisen omaisuuden ja alueen siis timisen suhteen menetellään tällöin kuten edellä kohdassa 5. on määrätty. 6.6 Vuokralaisen lunastusoikeus Vuokralaisella on vuoden 2019 loppuun asti oikeus lunastaa vuokrattu tontti euron kauppahinnalla. 6.8 Erimielisyyksien selvittäminen Tästä sopimuksesta aiheutuvat mahdolliset riitaisuudet ratkaistaan kiin teis tön sijaintipai kan käräjäoikeudessa. 6.9 Sopimuksen voimaantulo Tämä sopimus tulee voimaan vuokralaisen osalta heti ja kunnan osalta sit ten, kun kun nan viranomaisen sopimuksen hyväksymistä koskeva pää tös on saanut lain voiman. Tätä sopimusta on laadittu kaksi (2) samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin sopija puolelle. ALLEKIRJOITTAMINEN Aika ja paikka: LIITTEET: 1) Kartta
7 Karttaliite maanvuokrasopimukseen Kemijärven kaupunki / Perustettava yhtiö JJ-Tuote Oy
Vuokralainen: Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokratalot Oy perustettavan Asunto Oy Kemijärven Kallaanvaaran lukuun
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kemijärven kaupunki Vuokralainen: Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokratalot Oy perustettavan Asunto Oy Kemijärven Kallaanvaaran
Keuruun seurakunta / Keuruun kaupunki
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun seurakunta (Y-tunnus 02083946) Kippavuorentie 11 42700 Keuruu Yhteyshenkilö: talouspäällikkö Heikki Kangas heikki.kangas@evl.fi
M A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Vuokralainen: Mynämäen kunta 2048364-4 Keskuskatu 21 23100 Mynämäki Mynä-Auto Oy Jokikuja 6 23100 Mynämäki 1.2 Vuokra-alue Sopimuksen
määräala yhteensä 961 m 2. Alue on osoitettu sopimuksen liitekartassa.
Maanvuokrasopimus : Keuruun kaupunki / Keurusjumppa ry 1 / 7 M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun kaupunki (Y-tunnus 0208388-2) Multiantie 5 42700 Keuruu
MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 4 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: SF-Caravan Lohenpyrstö Ry Haapatie 24, 92140 Pattijoki Vuokralainen
1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Tervolan kunta y-tunnus: 0193249-1 Keskustie 81, 95300 Tervolan kunta
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Tervolan kunta y-tunnus: 0193249-1 Keskustie 81, 95300 Tervolan kunta Vuokralainen: xxxxxxxxxxxx 1.2 Vuokra-alue Tervolan kunnan Lapinniemen
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet. Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä Vuokralainen: Jämsän Vesi liikelaitos Y-0175622-1-300 Teollisuuskatu 10 42100 Jämsä
PL 750 (Porkkalankatu 22 A) Helsinki Y-tunnus
1/7 M A A N V U O K R A S O P I M U S 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kemijärven kaupunki 1091717-9 Osoite: Hallituskatu 4 98100 KEMIJÄRVI Vuokralainen: Attendo Oy PL 750 (Porkkalankatu 22
1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 1 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Rakennusliike Lehto Oy, Y-tunnus 2034041-6 perustettavan yhtiön
M A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki, Y-tunnus 0176975-1 Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI Vuokralainen: AgroLarja, Y-tunnus 1967929-5 Kolkanrinteentie
2. VUOKRA-ALUEEN KÄYTTÖ
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Hyrynsalmen kunta Laskutie 1, 89400 HYRYNSALMI Kiinteistö Oy Ukkohallan Palvelut CIO Til- Tekno Oulu Oy Kauppurienkatu 12 4 kerros
1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 1 1. JOHDANTO Tällä vuokrasopimuksella uudistetaan Raahen kaupungin ja Posiber Oy:n välillä tonttia 678-21-2193-23 koskeva vuokrasopimus. Laitostunnus 678-21-2193-18-L1. 1.1 Sopijapuolet
Vuokranantaja: Valkeakosken kaupunki Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Valkeakosken kaupunki Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski Vuokralainen: ostaja: Henk.tunnus: Osoite: 1.2 Vuokra alue Valkeakosken kaupungin kaupunginosan
1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS liite 1 1. JOHDANTO Tämä vuokrasopimus koskee kiinteistön 678-402-1-50 noin 3400 m2:n määräalaa. Vanha sopimus lakkaa ja tämä sopimus on voimassa sopimuksen vuokra-ajan alkamispäivästä
Otto Mannisen tie KANGASNIEMI. Aarontie KANGASNIEMI
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Kangasniemen kunta Otto Mannisen tie 2 51200 KANGASNIEMI Erkki Karjalainen Aarontie 10 51200 KANGASNIEMI 1.2 Vuokra-alue Kangasniemen
1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 2 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Asunto-osakeyhtiö Raahen Anna Mustosen Puisto Y-tunnus 269 7186-8
Teersalo. Kartta vuokra-alueesta liitteenä. Vuokra-aika alkaa X.X.2015 ja päättyy X.X.2065 (50 vuotta).
1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. Vuokralainen 1.2 Vuokra-alue X Sopimuksen tarkoittamana vuokra-alueena on Naantalin kaupungin n kylässä sijaitseva -niminen
M A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Porin kaupunki Y-tunnus: 0137323 9 Vuokralainen: 1.2 Vuokra-alue Noin 849 m²:n suuruinen määräala Porin kaupungin Linnan eli
M A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokralainen: Kemijärven kaupunki Pl 5 98101 Kemijärvi Y-tunnus Vuokranantaja: Lappi Timber Oy Y-tunnus PL 4 72600 KEITELE 1.2 Vuokra-alue
Vuokra-aika alkaa xx.xx.2014 ja päättyy xx.xx.2073 (60 vuotta).
MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA VUOKRALAINEN VUOKRA-ALUE Nurmijärven kunta Y 9014643-2 PL 37 01900 Nurmijärvi Suomen Hoivatilat Oy Y 2241238-0 perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Voudintie 4 90400
M A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki, Y-tunnus 0176975-1 Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI Vuokralainen: AgroLarja, Y-tunnus 1967929-5 Kolkanrinteentie
M A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y-175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä 1.2 Vuokra-alue Vuokralainen: xxxxxx Oy Y-xxxxxxxx-x xxxxxx 42100 Jämsä
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / HUOLTOASEMATONTIN 1 KIINTEISTÖYHTYMÄ SAMMONPUISTO VUOKRASOPIMUS LUONNOS 2.10.2013
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / HUOLTOASEMATONTIN 1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Lappeenrannan kaupunki Teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi Pl 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Kiinteistöyhtymä
MAANVUOKRASOPIMUS- LUONNOS
MAANVUOKRASOPIMUS- LUONNOS 1 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Haapaveden kaupunki, Y-tunnus 0184872 4, os Pl 40 86601 Haapavesi Vuokralainen: M Laitila Oy, Y-tunnus 2038039-7,
MAANVUOKRASOPIMUS. 1. Sopijapuolet. Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki
MAANVUOKRASOPIMUS 1. Sopijapuolet Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki Vuokraaja Servico Oy y-tunnus 0307172-8 Varastotie t 86710 Kärsämäki 2. Vuokra-alue Kärsämäen
Laskutie 1, HYRYNSALMI. Asunto Oy Sun&Ski Villas (y-tunnus: ) Periojantie 3, PYHANTA
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Hyrynsalmen kunta Laskutie 1, 89400 HYRYNSALMI Asunto Oy Sun&Ski Villas (y-tunnus:2714382-9) Periojantie 3, 92930 PYHANTA 1.2
Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B Kempele
MAANVUOKRASOPIMUS (luonnos) 1. Sopijapuolet Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki Vuokraaja Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B 90440
1.2 Vuokra-alue Nilsiän kaupungin Nilsiän kylässä sijaitseva tila Toiviola, RN:o 15:74.
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Nilsiän kaupunki, Y-tunnus 0172375-3 PL 32 73301 NILSIÄ Vuokralainen Savon Voima Oyj, Y-tunnus 0171351-2 PL 1024 (Kapteeninväylä 5) 70901 Toivala
M A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki (Y-tunnus 0176975-1) Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI Vuokralainen: Sergey Shumilin ( - ) Linjatie 6 54120
28.10.2014. Vuokrakohteen käyttötarkoitus on kahvila- ja ravintola sekä satamakonttoritoiminta asemakaavan mukaisesti.
1 1 Osapuolet 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 1.2 Vuokralainen Haukantupa Oy, y-tunnus 2296247-0 Haukka, 21195 Velkua. puh. 045 635 2800 2 Vuokra-alue 2.1 Vuokrakohde Naantalin
M A A N V U O K R A S O P I M U S
LUONNOS M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Vuokralainen: Porin kaupunki.. 1.2 Vuokra-alue Porin kaupungissa sijaitseva tontti kaupunginosa kortteli tontti. Tontin
2.2 Kunnossapito ym. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan rakennustensa ja vuokraalueen kunnossapidosta, siisteydestä ja puhtaudesta.
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen 1.2 Vuokra-alue Nilsiän kaupunki PL 32 73301 Nilsiä As Oy Nilsiän Ukko-Paavonranta Ukko-Paavontie 3 73300 Nilsiä y-tunnus, 2444521-5
Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä. TeliaSonera Finland Oyj Y-1475607-9 PL 320 00051 Sonera
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä Vuokralainen: TeliaSonera Finland Oyj Y-1475607-9 PL 320 00051 Sonera 1.2 Vuokra-alue
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Paraisten kaupunki, Rantatie 28, Parainen.
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Paraisten kaupunki, 0136082-5 Rantatie 28, 21600 Parainen Vuokralainen: xx 1.2 Vuokra-alue xx 2 VUOKRASUHTEEN KESTO 2.1 Vuokra-aika Vuokra-aika
Vuokra-alue on rajattu liitteenä olevalle kartalle ja sen osoite on Luppotie 80.
Maanvuokrasopimus 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun kaupunki (Y-tunnus 0208388-2) Multiantie 5 42700 Keuruu Vuokralainen: Janne Kesseli 1.2 Vuokra-alue Keuruun kaupungissa sijaitsevasta
MAANVUOKRASOPIMUS luonnos 19.4.2011
1 MAANVUOKRASOPIMUS luonnos 19.4.2011 1. JOHDANTO 1.1. Sopijapuolet Vuokranantaja: Huittisten kaupunki Risto Rytin katu 36 32700 Huittinen Vuokralainen: 1.2. Vuokra-alue Sopimuksen tarkoittamana vuokra-alueena
M A A N V U O K R A S O P I M U S Kvalt. hyväksynyt 14.3.2005
1 M A A N V U O K R A S O P I M U S Kvalt. hyväksynyt 14.3.2005 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Huittisten kaupunki Risto Rytin katu 36 32700 Huittinen Vuokralainen: 1.2 Vuokra-alue Sopimuksen
MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus PL 62, Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Asunto Oy Hanhirivi, Y-tunnus 0190 296-2 Ketuntie 6 as. 7 86400 Vihanti
Oulun Seudun Ampumaurheilukeskus ry Co Timo Haataja, Haukkasuontie Kempele
MAANVUOKRASOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Vuokranantajat: Vuokralainen: Limingan kunta Iivarinpolku 6 91900 Liminka Oulun Seudun Ampumaurheilukeskus ry Co Timo Haataja, Haukkasuontie 23 90450 Kempele 2. VUOKRA-ALUE
22.3.2016, ver 1 Sivu 1 / 9
22.3.2016, ver 1 Sivu 1 / 9 MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA (Ollilantie / kortteli 112) Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus
Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.
Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä
1 Kaupunginhallitus 21.12.2015 liite nro 6 (1/5) Vuokranantaja: Äänekosken kaupunki 2045520-5 Hallintokatu 4, 44100 Äänekos ki
MAANVUOKRASOPIMUS 1 Kaupunginhallitus 21.12.2015 liite nro 6 (1/5) 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Äänekosken kaupunki 2045520-5 Hallintokatu 4, 44100 Äänekos ki Vuokralainen: Vihavainen Oy,
MAANVUOKRASOPIMUS. KH xx.xx.2017 xx 1 (6) 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kokkolan kaupunki PL 43, Kokkola
KH xx.xx.2017 xx 1 (6) 1 JOHDANTO MAANVUOKRASOPIMUS 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola Vuokralainen: Työplus Oy 2661818-3 c/o Työplus Mariankatu 28, 67200
MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kokkolan kaupunki PL 43, Kokkola
KH xx.xx.2015 xx Kokkola_Torpparintie MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola Vuokralainen: TeliaSonera Finland Oyj 1475607-9 PL 320
Vuokranantaja: Valkeakosken kaupunki (0157568-2) Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokralainen: 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Valkeakosken kaupunki (0157568-2) Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski Valkeakosken kaupungin kaupunginosan korttelin
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / VUOKRASOPIMUS 1 LAPPEENRANNAN URHEILUAUTOILIJAT RY
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / VUOKRASOPIMUS 1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Lappeenrannan kaupunki Teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi Pl 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Lappeenrannan
1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus PL 62, Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Raahen moottorikelkkailijat ry, 1.2 Vuokra-alue Noin 45 ha suuruinen karttaliitteeseen
OMAKOTITONTIN VUOKRASOPIMUS. 740-«Kosa»-«Kort»-«Nro1» «Osoite» SAVONLINNAN KAUPUNKI
OMAKOTITONTIN VUOKRASOPIMUS 740-«Kosa»-«Kort»-«Nro1» «Osoite» 2013 SAVONLINNAN KAUPUNKI 2 Kaupungingeodeetin päätös «Mp» «Nro» MAANVUOKRASOPIMUS omakotitontti 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja:
MAANVUOKRASOPIMUS. Tällä vuokrasopimuksella uudistetaan tonttia 678-28-2810-3 koskeva vuokrasopimus. Laitostunnus 678-28-2810-3-L2.
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO Tällä vuokrasopimuksella uudistetaan tonttia 678-28-2810-3 koskeva vuokrasopimus. Laitostunnus 678-28-2810-3-L2. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus
OMAKOTITONTIN VUOKRASOPIMUS. 740-«Kosa»-«Kort»-«Nro1» «Osoite» SAVONLINNAN KAUPUNKI
OMAKOTITONTIN VUOKRASOPIMUS 740-«Kosa»-«Kort»-«Nro1» «Osoite» 2018 SAVONLINNAN KAUPUNKI 2 Kaupungingeodeetin päätös «Mp» «Nro» MAANVUOKRASOPIMUS omakotitontti 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja:
5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6. Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 kunnanhallitus xx.xx.
5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6 MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA (Levanto/ VPK) Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus xx.xx.2014
Vuokranantaja Parikkalan kunta, 1913642-6 os. Harjukuja 6, 59100 PARIKKALA
Parikkalan kunta Kunnanhallitus Keskushallinto MAANVUOKRASOPIMUS 1. Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Parikkalan kunta, 1913642-6 os. Harjukuja 6, 59100 PARIKKALA Vuokralainen Kiinteistö Oy Onnenlähde,
1.2 Vuokra-alue Kajaanin kaupungissa sijaitsevasta tontista nro , noin 2500 m²:n suuruinen, sopimuksen liitekarttaan merkitty alue.
VARASTOALUEEN MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Kajaanin kaupunki, Y-tunnus: 0214958-9, Pohjolankatu 13 87100 KAJAANI Vuokralainen Maarakennus Jan Kone Oy, Y-tunnus:1016515-9
M A A N V U O K R A S O P I M U S
1 M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki 175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä 1.2 Vuokra-alue Vuokralainen: Neste Markkinointi Oy 1626490-8 PL 95 00095
M A A N V U O K R A S O P I M U S
LUONNOS M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Porin kaupunki Y-tunnus: 0137323 9 Vuokralainen: Y-tunnus:.... 1.2 Vuokra-alue Porin kaupungissa sijaitseva tontti kaupunginosa
2 VUOKRA- AIKA Vuokra-aika alkaa ja päättyy
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raision kaupunki y 0204428-5 Nallinkatu 2, 21200 Raisio Vuokralainen: Raision Kivikiinteistöt Oy y 0958069-7 Tuotekatu 8b, 21200 Raisio 1.2
MAANVUOKRASOPIMUS Luonnos Molempien osoite Torkkelintie 32, Raisio
1 MAANVUOKRASOPIMUS Luonnos 28.5.2012 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raision kaupunki Y-tunnus 0204428-5 Nallinkatu 2 21200 Raisio Vuokralainen: Juha Kalle Valdemar Kärkkäinen H-tunnus 151155-1995
MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus PL 62, Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Raahepolis Oy, Y-tunnus 0830284-7 Rantakatu 8 92100 Raahe Vuokralainen
1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus PL 62, Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 1 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Keränen Hannu Antero Keränen Marja-Leena Pyhtiläntie 17 B 92140
Tämä vuokrasopimus korvaa osapuolten välillä 1.1.2005 Sammakkokankaan perustamisvaiheessa solmitun tilapäisen vuokrasopimuksen.
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki (Y-tunnus 0176975-1) Sivulantie 11, 43100 SAARIJÄRVI 1.2 Sopimus 1.3 Vuokra-alue Vuokralainen: Sammakkokangas Oy (Y-tunnus
Vuokranantaja: Kangasalan kunta PL Kangasala
1(6) MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kangasalan kunta 1923299-5 PL 50 36201 Kangasala Vuokralainen: ccccccc 1.2 Vuokra-alue 1.3 Kunnan päätökset Kunta: Kangasala Tila ja RN:o
1.1 Vuokra-aika Vuokra-aika alkaa vuokrasopimuksen allekirjoittamisesta ja päättyy 31.12.2075.
MAANVUOKRASOPIMUS Luonnos Tähän vuokrasopimusmalliin tehdään tonttikohtaisia lisäyksiä ja muutoksia. VUOKRANANTAJA Espoon kaupunki 0101263-6 Postiosoite: Tonttiyksikkö, PL 49, 02070 ESPOON KAUPUNKI Puhelin:
Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi PL 22
Luonnos 20.3.2017 1/4 MAANVUOKRASOPIMUS SOPIJAPUOLET Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki PL 38201 Sastamala Vuokralainen Vapo Oy, 0174817-6 PL 22 40101 Jyväskylä Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi
Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (0186852-2), PL 22, 86301 Oulainen. Vuokralainen: Sonira Oy (2364672-8), Liponkuja 10, 86300 Oulainen
Maanvuokrasopimus 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1. Vuokra-alue Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (018685-), PL, 8601 Oulainen Vuokralainen: Sonira Oy (667-8), Liponkuja 10, 8600 Oulainen Sopimuksen tarkoittama
2 VUOKRA- AIKA Vuokra-aika alkaa ja päättyy
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raision kaupunki y 0204428-5 Nallinkatu 2, 21200 Raisio Vuokralainen: Turun Hylly- ja Trukkitalo Oy y 0696070-7 Tuijussuontie 6, 21280 Raisio
VAPAA-AJAN ALUEEN MAANVUOKRASOPIMUS
VAPAA-AJAN ALUEEN MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Kajaanin kaupunki, y-tunnus: 0214958-9, Pohjolankatu 13 87100 KAJAANI Vuokralainen Kajaanin kunnalliset JHL ry., y-tunnus:
MAANVUOKRASOPIMUS. Vuokralainen on velvollinen kirjauttamaan oikeutensa siten kuin maakaaressa (540/95) on säädetty.
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Perustettavan yhtiön lukuun: Rakennusliike Lapti Oy, Y-tunnus 0788291-5
M A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Mynämäen kunta (Y-2048364-4) Keskuskatu 21, 23100 Mynämäki Vuokralainen: Mynämäen Vanhustentaloyhdistys ry (Y-1969703-9) Keskuskatu
1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola. Sahaniemi. 67900 Kokkola
KH LUONNOS 1 (6) MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola Vuokralainen: Sahaniemi Kokkolan Venekerho ry. 1014456-9 67900 Kokkola 1.2
MAANVUOKRASOPIMUS. Tilan pinta-ala on noin X neliömetriä.
1/7 MAANVUOKRASOPIMUS 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue 2 Vuokra-alueen käyttö Vuokranantaja: Nousiaisten kunta, Y-tunnus: 0135821-5 Hallintokuja 2, 21270 Nousiainen Vuokralainen: 2.1 Käyttötarkoitus
MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA. Kirkkonummen kunta Postiosoite: PL 20 02401 Kirkkonummi Puhelin: (09) 29 671 Päätökset:
MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Kirkkonummen kunta Postiosoite: PL 20 02401 Kirkkonummi Puhelin: (09) 29 671 Päätökset: VUOKRALAINEN A-Kruunu Oy Osoite: Arabiankatu 12, 00560 Helsinki Y-tunnus 1736841-8
Kuopion kaupungin 12. kaupunginosan (Puijonlaakso) korttelissa 73 sijaitseva tontti Nro. Tonttijako on sitova.
MAANVUOKRASOPIMUS asuntotontti 297-12-73-_ Tekninen lautakunta 24.11.2010 333 Kaupunkirakennelautakunta 15.05.2011 128 asianro 4773 / 441 / 2010 asianro / 201 tonttipäällikkö.201 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet
13.1.2015, ver 2 Sivu 1 / 7
13.1.2015, ver 2 Sivu 1 / 7 MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA (Mäntsälän portin yritysalue) Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus..2016,
Lempäälän kunta (Y-tunnus ) PL LEMPÄÄLÄ
MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Lempäälän kunta (Y-tunnus 0150783-1) PL 36 37501 LEMPÄÄLÄ VUOKRALAINEN WasaGroup Oy (Y-tunnus 2253159-0) / WasaGroup Fund II Ky (Y-tunnus 2687041-8) perustettavan kiinteistöosakeyhtiön
HIIHTOMAJAN MAANVUOKRASOPIMUS (luonnos ) Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, y-tunnus: , osoite: Pohjolankatu 13, Kajaani
HIIHTOMAJAN MAANVUOKRASOPIMUS (luonnos 21.10.2013) 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, y-tunnus: 0214958-9, osoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani Vuokralainen: 1.2 Vuokra-alue
MAANVUOKRASOPIMUS Rakennuspaikan vuokraaminen perustuu maankäyttöinsinöörin lainvoimaiseen päätökseen x.x.x [tontin varauspäätös]
x.x.x 1 (7) MAANVUOKRASOPIMUS Rakennuspaikan vuokraaminen perustuu maankäyttöinsinöörin lainvoimaiseen päätökseen x.x.x [tontin varauspäätös] 1. JOHDANTO 1.1. Sopijapuolet 1.2. Vuokra-alue VUOKRANANTAJA:
Naantalin kaupunki Maanvuokrasopimus 1 Luonnos 21.4.2015. Luolalan Senaatti Oy, y-tunnus 2480941-0, Koppelonkuja 10, 21210 Raisio.
Naantalin kaupunki Maanvuokrasopimus 1 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. Vuokralainen 1.2 Vuokra-alue Luolalan Senaatti Oy, y-tunnus 2480941-0, Koppelonkuja
Vuokra-alueella tehtävät rakennus- tai maantäyttötoimenpiteet edellyttävät aina lainvoimaista rakennuslupaa.
1 MAANVUOKRASOPIMUS Toimialajohtaja Martti Anttila??.5.2017, päätös lainvoimainen 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Rovaniemen kaupunki (1978283-1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi Vuokralainen:
M A A N V U O K R A S O P I M U S
LUONNOS 30.6.2014 M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Porin kaupunki Y-tunnus: 0137323 9 Vuokralainen: Y-tunnus: 1.2 Vuokra-alue Yyteri Top Camping leirintäalue,
M A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kankaanpään kaupunki (y-tunnus 0133596-1) Osoite: Kuninkaanlähteenkatu 12, 38700 Kankaanpää Vuokralainen: Attendo Oy (Y-tunnus:
Vuokra-aika alkaa X.X.201X ja päättyy X.X.206X (50 vuotta).
1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet 1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. Vuokralainen 1.2 Vuokra-alue Sopimuksen tarkoittamana vuokra-alueena on Naantalin kaupungin 25. kaupunginosan (Venka)
OMAKOTITONTIN MAANVUOKRASOPIMUS Nro 1234
OMAKOTITONTIN MAANVUOKRASOPIMUS Nro 1234 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: / Maanvuokrat Tehdaskatu 2 24100 SALO y-tunnus: 0139533-1 Vuokralaiset: Ville Vuokralainen 123456-111 Asuinkatu 1 00000
Maanvuokrasopimus Yritystoiminnan harjoittamiseen
Parikkalan kunta Kunnanhallitus Keskushallinto Maanvuokrasopimus Yritystoiminnan harjoittamiseen 1. Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Parikkalan kunta, 1913642-6 Harjukuja 6, 59100 PARIKKALA Vuokralainen
Jyväskylän kaupunki Y-tunnus: Osoite: Hannikaisenkatu 17, JYVÄSKYLÄ
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1. Sopijapuolet Vuokranantaja: Vuokralainen: Jyväskylän kaupunki Y-tunnus: 0174666-4 Osoite: Hannikaisenkatu 17, 40100 JYVÄSKYLÄ Matti Matias Meikäläinen Henkilötunnus:
Osoite: PL 20, Valkeakoski. Henk.tunnus: Osoite: Vuokra-aika alkaa xx.xx.200x ja päättyy xx.xx.200x.
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Valkeakosken kaupunki Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski Vuokralainen:, Henk.tunnus: Osoite: 1.2 Vuokra-alue Henk.tunnus: Osoite: Valkeakosken
Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, y-tunnus Pohjolankatu Kajaani
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, y-tunnus 0214958-9 Pohjolankatu 13 87100 Kajaani Vuokralainen: Arja-Leena Tolonen, Asema-Alue 7 A 87100
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet. Y-tunnus Kirkkotie SAVITAIPALE. Kuivasentie PETTILÄ
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Savitaipaleen kunta Y-tunnus 0163109-0 Kirkkotie 6 54800 SAVITAIPALE Vuokralainen: Kuivasensaaren Erä ry Kuivasentie 50 54950 PETTILÄ 1.2 Vuokra-alue
MAANVUOKRASOPIMUS Rakennuspaikan vuokraaminen perustuu maankäyttöinsinöörin päätökseen x.x.x x.
x.x.x 1 (7) MAANVUOKRASOPIMUS Rakennuspaikan vuokraaminen perustuu maankäyttöinsinöörin päätökseen x.x.x x. 1. JOHDANTO 1.1. Sopimusosapuolet 1.2. Vuokra-alue VUOKRANANTAJA: Laukaan kunta (Y-tunnus: 0176478-2)
Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, Y-tunnus: , osoite: Pohjolankatu 13, Kajaani
TIETOLIIKENNEMASTON ALUEEN MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, Y-tunnus: 0214958-9, osoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani Vuokralainen: Kaisanet
MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus PL 62, Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Kuljetus Ranta-Eskola Ky, Y-tunnus 1922 024-9 Varikkotie 2 92100 Raahe
1(8) MAANVUOKRASOPIMUS. PL Nummela Y-tunnus: Vuokralainen: H-tunnus: 1 VUOKRA-ALUE
1(8) MAANVUOKRASOPIMUS Vuokranantaja: Vihdin kunta PL 13 03101 Nummela Y-tunnus: 01319056 Vuokralainen: H-tunnus: 1 VUOKRA-ALUE Stenkullan asemakaava-alueen tontti, joka muodostuu tilasta RN:o Vihdin kunnassa,
MAANVUOKRALAIN (258/1966) 3 LUVUN MUKAINEN VUOKRASOPIMUS (AO-POHJA)
MAANVUOKRALAIN (258/1966) 3 LUVUN MUKAINEN VUOKRASOPIMUS (AO-POHJA) 1. PÄÄEHDOT 1.1. Sopijaosapuolet Vuokralainen XXXX XXXXX HETU XXXX XXXXX HETU os. Vuokranantaja Kempeleen kunta (0186002-9) Asemantie
MAANVUOKRASOPIMUS XX.XX.2014. Vuokranantaja Siilinjärven kunta, y-tunnus 172718-0 Pl 5 71801 Siilinjärvi
MAANVUOKRASOPIMUS XX.XX.2014 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Siilinjärven kunta, y-tunnus 172718-0 Pl 5 71801 Siilinjärvi Vuokralainen Siilinjärven Teatteri ry, Y-tunnus 0803895-1 1.2 Vuokra-alue
Jyväskylän kaupunki Y-tunnus: 0174666-4 Osoite: Hannikaisenkatu 17, 40100 JYVÄSKYLÄ. Kaupungingeodeetin päätös, xx.xx.200x, päätösnumero xxx/0x.
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Vuokralainen: Jyväskylän kaupunki Y-tunnus: 0174666-4 Osoite: Hannikaisenkatu 17, 40100 JYVÄSKYLÄ Matti Matias Meikäläinen Henkilötunnus: xxxxx-xxxx
Maanvuokrasopimus. Uusi Koivukoti. Tila sekä määräalat ja
1(9) LUONNOS 29.5.2019 Maanvuokrasopimus Uusi Koivukoti Tila 739-426-26-1 sekä määräalat 739-426-1-122 ja 739-426-1-138 (Nämä numerot muuttuvat tilan muodostuksen seurauksena.) 2(9) Sisällys 1. Sopijapuolet...
Vuokra-aika on kymmenen (10) vuotta, joka alkaa xx.xx.20xx ja päättyy xx.xx.20xx.
VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Pyhäjoen kunta, Y-tunnus 0189127-1 Kuntatie 1, 86101 PYHÄJOKI 2. Vuokralainen xxxxxxxxxxxxxxx Oy, Y-tunnus xxxxxxx-x xxxxxxxxxxxxx, xxxxx xxxxxx 3. Vuokra-alue Kiinteistötunnus:
MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus PL 62, Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Paldanius Kirsi Johanna Sepontytär Vuokralainen on velvollinen kirjauttamaan
YRITYS- / TEOLLISUUSTONTIN
YRITYS- / TEOLLISUUSTONTIN VUOKRASOPIMUS 740-kaupunginosa-kortteli-tontti 2013 SAVONLINNAN KAUPUNKI 2 xx/2013 MAANVUOKRASOPIMUS teollisuustontti 1 Johdanto 1.1. Sopijapuolet Vuokranantaja: Savonlinnan
Vuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty venesatama/venevalkama-alueeksi (LV).
1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, Vuokralainen: Asunto Oy Merimaskun Särkänranta, y-tunnus 0663726-4,
Vuokralainen ei saa rakentamistoimenpiteillä eikä muillakaan toimenpiteillä aiheuttaa vuokranantajalle tai kolmansille vahinkoa tai haittaa.
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Vuokralainen: Laihian kunta (y-0180451-0) Laihiantie 50 66400 LAIHIA Pihlajalinna Terveys Oy (y-2303024-5) Kehräsaari B 33200 TAMPERE 1.2 Vuokra-alue