Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu. auttamaan asiakkaan omatoimista, päivittäisten asioiden hoitamista ja sosiaalisenelämän ylläpitämistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu. auttamaan asiakkaan omatoimista, päivittäisten asioiden hoitamista ja sosiaalisenelämän ylläpitämistä"

Transkriptio

1 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN Kumoaa sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta annetun ja voimaantulleen toimintaohjeen Espoossa. 1. TAVOITE Sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun tarkoitus on tukea ensisijaisesti ikääntyneiden itsenäisen elämisen mahdollisuuksia kotona sekä vahvistaa pitkäaikaishoidossa olevien ihmisten sosiaalisten verkostojen säilymistä. Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu auttamaan asiakkaan omatoimista, päivittäisten asioiden hoitamista ja sosiaalisenelämän ylläpitämistä 2. KULJETUSPALVELUN LAAJUUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu kuuluu kunnan järjestämien kotipalveluiden tukipalveluihin (ShA 9 2 mom). Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu on kunnalle harkinnanvaraista toimintaa ja kuljetuspalveluja myönnetään käytettävissä olevan määrärahanpuitteissa Kuljetuspalveluja myönnetään 2-10 yhdensuuntaista taksimatkaa kuukaudessa yksilölliseen tarpeeseen perustuen. Omatoimisesti kotona asuville asiakkaille myönnetään 8-10 yhdensuuntaista taksimatkaa. Palvelutalossa tai pitkäaikaishoidossa asuville asiakkaille myönnetään 2-4 yhdensuuntaista taksimatkaa Taksimatkat asiakas saa tehdä haluamaansa kohteeseen. Taksimatkoista korvataan enintään 21 /matka. Tämän ylimenevän osan asiakas maksaa autossa taksinkuljettajalle. 3. MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Hakijalla tulee olla kotikuntalain mukainen kotipaikka Espoossa. Kuljetuspalveluja SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN Kumoaa sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta voimaantulleen toimintaohjeen Espoossa. 1. TAVOITE Sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun tarkoitus on tukea ensisijaisesti ikääntyneiden itsenäisen elämisen mahdollisuuksia kotona sekä vahvistaa pitkäaikaishoidossa olevien ihmisten sosiaalisten verkostojen säilymistä. Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu auttamaan asiakkaan omatoimista, päivittäisten asioiden hoitamista ja sosiaalisenelämän ylläpitämistä 2. KULJETUSPALVELUN LAAJUUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu kuuluu kunnan järjestämien kotipalveluiden tukipalveluihin (ShA 9 2 mom). Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu on kunnalle harkinnanvaraista toimintaa ja kuljetuspalveluja myönnetään käytettävissä olevan määrärahanpuitteissa Kuljetuspalveluja myönnetään 2-10 yhdensuuntaista taksimatkaa kuukaudessa yksilölliseen tarpeeseen perustuen. Omatoimisesti kotona asuville asiakkaille myönnetään 8-10 yhdensuuntaista taksimatkaa. Palvelutalossa tai pitkäaikaishoidossa asuville asiakkaille myönnetään 2-4 yhdensuuntaista taksimatkaa Taksimatkat asiakas saa tehdä haluamaansa kohteeseen. Taksimatkoista korvataan enintään 21 /matka. Tämän ylimenevän osan asiakas maksaa autossa taksinkuljettajalle. 3. MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Hakijalla tulee olla kotikuntalain mukainen kotipaikka Espoossa. Kuljetuspalveluja voidaan

2 voidaan myöntää hakemuksesta sellaiselle henkilölle joka ei saa kulkemiseen tukea muiden säädösten nojalla jolla on suuria vaikeuksia liikkumisessa, mutta jolla ei kuitenkaan ole ehdotonta estettä käyttää yksin julkisia joukkoliikennevälineitä Kuljetuspalvelu voidaan myöntää pääsääntöisesti yli 65-vuotiaille. Palvelua myönnettäessä ja matkojen määrää arvioitaessa otetaan huomioon hakijansosiaalinen ja taloudellinen tilanne. Kuljetuspalvelua myönnetään taloudellista tarveharkintaa käyttäen siten, siten että kuljetuspalvelua voi saada henkilö, jonka bruttokuukausitulot ovat enintään 3 x kotihoidon maksuttomuuden yläraja. ( alkaen maksuttomuuden yläraja on yksinäiseltähenkilöltä 484 euroa ja pariskunnalta 892 euroa, jolloin bruttokuukausitulojen yläraja on 1560,00 /kk yksinäisellä henkilöllä ja pariskunnalla 2877,00 /kk.) myöntää hakemuksesta sellaiselle henkilölle joka ei saa kulkemiseen tukea muiden säädösten nojalla jolla on suuria vaikeuksia liikkumisessa, mutta jolla ei kuitenkaan ole ehdotonta estettä käyttää yksin julkisia joukkoliikennevälineitä Kuljetuspalvelu voidaan myöntää pääsääntöisesti yli 65-vuotiaille. Palvelua myönnettäessä ja matkojen määrää arvioitaessa otetaan huomioon hakijan sosiaalinen ja taloudellinen tilanne. Kuljetuspalvelua myönnetään taloudellista tarveharkintaa käyttäen siten, siten että kuljetuspalvelua voi saada henkilö, jonka bruttokuukausitulot ovat enintään 3 x kotihoidon maksuttomuuden yläraja. Palvelun myöntäminen perustuu asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Matkat toteutetaan kuljetuspalvelujen tuottajan järjestämällä kuljetuskalustolla (taksi, invataksi tai muu vastaava kulkuneuvo). Sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua ei voi käyttää sairaala-, terveyskeskus-, poliklinikka tai kuntoutusmatkoihin. Ne korvataan muun lainsäädännön (esim. Kela, vakuutusyhtiö) mukaisesti 3.1. Oman auton vaikutus Kuljetuspalvelujen järjestäminen riippuu siitä, millaista kuljetuspalvelua asiakkaan vamma tai sairaus edellyttää. Mahdollisuus käyttää omaa autoa ei rajaa vammaista henkilöä Palvelun myöntäminen perustuu asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Matkat toteutetaan kuljetuspalvelujen tuottajan järjestämällä kuljetuskalustolla (taksi, invataksi tai muu vastaava kulkuneuvo). Sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua ei voi käyttää sairaala-, terveyskeskus-, poliklinikka tai kuntoutusmatkoihin. Ne korvataan muun lainsäädännön (esim. Kela, vakuutusyhtiö) mukaisesti 3.1. Oman auton vaikutus Kuljetuspalvelujen järjestäminen riippuu siitä, millaista kuljetuspalvelua asiakkaan vamma tai sairaus edellyttää. Mahdollisuus käyttää omaa autoa ei rajaa vammaista henkilöä

3 kuljetuspalvelun ulkopuolelle. Se voi kuitenkin vaikuttaa myönnettävien matkojen määrään. Hakijan tulee antaa kirjallinen selvitys perheen/oman auton käytöstä kuljetuspalveluhakemuksen yhteydessä 4. HAKUMENETTELY Kuljetuspalveluja haetaan kirjallisesti kuljetuspalvelujen hakemuslomakkeella sosiaali- ja terveystoimesta. Hakemuksen tekee hakija itse tai hänen valtuuttamansa henkilö (valtakirja). Tarvittavat liitteet: Lääkärin kirjoittama lausunto hakijan vamman tai sairauden vaikutuksesta liikkumis- tai muuhun toimintakykyyn. Tuloselvitys hakijan ja puolison tuloista. Liitteitä ei tarvita, mikäli em. tiedot ovat päätöksentekijän käytettävissä eikä niissä ole tapahtunut muutoksia. kuljetuspalvelun ulkopuolelle. Se voi kuitenkin vaikuttaa myönnettävien matkojen määrään. 4. HAKUMENETTELY Kuljetuspalveluja haetaan kirjallisesti kuljetuspalvelujen hakemuslomakkeella sosiaali- ja terveystoimesta. Hakemuksen tekee hakija itse tai hänen valtuuttamansa henkilö (valtakirja). Tarvittavat liitteet: Lääkärin tai muun terveydenhuollon tai sosiaalihuollon ammattihenkilön kirjoittama lausunto hakijan vamman tai sairauden vaikutuksesta liikkumis- tai muuhun toimintakykyyn. Tuloselvitys hakijan ja puolison tuloista. Liitteitä ei tarvita, mikäli em. tiedot ovat päätöksentekijän käytettävissä eikä niissä ole tapahtunut muutoksia. 5. KULJETUSPALVELUJEN TARPEEN ARVIOINTI Kuljetuspalvelujen tarpeen arviointi perustuu asiakkaan elämäntilanteen, elinympäristön ja hänen vammastaan tai sairaudestaan aiheutuvan toimintarajoitteen kartoittamiseen. Lääkärin kirjoittamalla lausunnolla osoitetaan erityisesti ikääntymiseen liittyvä vamma ja/tai sairaus sekä toimintakyvyn este, joka rajoittaa hakijan liikkumismahdollisuuksia Lääkärin kirjoittamaa lausuntoa käytetään kuljetuspalvelupäätöksen tekemisen tukena. Arvioitaessa asiakkaan kuljetuspalvelujen tarvetta selvitetään myös hakijan kyky ja mahdollisuudet käyttää joukkoliikennevälineitä (esim. matalalattiabussit) ja niitä 5. KULJETUSPALVELUJEN TARPEEN ARVIOINTI Kuljetuspalvelujen tarpeen arviointi perustuu asiakkaan elämäntilanteen, elinympäristön ja hänen vammastaan tai sairaudestaan aiheutuvan toimintarajoitteen kartoittamiseen. Lääkärin tai muun terveydenhuollon tai sosiaalihuollon ammattihenkilön kirjoittamalla lausunnolla osoitetaan erityisesti ikääntymiseen liittyvä vamma ja/tai sairaus sekä toimintakyvyn este, joka rajoittaa hakijan liikkumismahdollisuuksia Lääkärin tai muun terveydenhuollon tai sosiaalihuollon ammattihenkilön kirjoittamaa lausuntoa käytetään kuljetuspalvelupäätöksen tekemisen tukena. Arvioitaessa asiakkaan kuljetuspalvelujen tarvetta selvitetään myös hakijan kyky ja mahdollisuudet käyttää

4 täydentäviä palvelulinjoja. Päätöstä tehdessään päätöksentekijä käyttää tukenaan moniammatillista työryhmää. 6. PÄÄTÖKSENTEKO JA PALVELUN SISÄLLÖN MÄÄRITTELY Päätöksen kuljetuspalvelusta tekee sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymässä sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevassa säännössä (delegointisäännössä) määrätty viranhaltija. Asiakas saa kirjallisen päätöksen muutoksenhakuohjeineen. Päätös sisältää myös mahdollisen oikeuden vakiotaksin käyttöön sekä avustamislisään. Kuljetuspalveluja myönnetään joko määräajaksi tai toistaiseksi. Päätös tarkistetaan aina, kun asiakkaan olosuhteet muuttuvat. Jos päätös on voimassa toistaiseksi, päätös tarkistetaan aina asiakkaan olosuhteiden muuttuessa, mutta vähintään viiden vuodenvälein. Kuljetuspalvelutuki myönnetään hakemuskuukautta seuraavan kuukauden alusta lukien. Ennen kuin hakija on saanut käyttöönsä päätökseen perustuvan maksuvälineen, kuljetuspalvelukortin, hänelle korvataan kuljetuspalvelut myönnetyn matkamäärän mukaisesti alkuperäisiä kuitteja vastaan. Kuitissa tulee olla taksinkuljettajan kirjoittama lähtö- ja saapumisosoite sekä kuljettajan allekirjoitus. Päätöksen perusteluissa on ilmoitettava mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset (Hallintolaki 45 ). Päätökseen liitetään muutoksenhakuosoitus Saattajan/avustajan ja muiden mukana kulkevien matkat Asiakkaan mukana maksutta voi kulkea yksi henkilö (joka itse ei ole kuljetuspalvelutuen joukkoliikennevälineitä (esim. matalalattiabussit) ja niitä täydentäviä palvelulinjoja. Päätöstä tehdessään päätöksentekijä käyttää tukenaan moniammatillista työryhmää. 6. PÄÄTÖKSENTEKO JA PALVELUN SISÄLLÖN MÄÄRITTELY Päätöksen kuljetuspalvelusta tekee sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymässä sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevassa säännössä (delegointisäännössä) määrätty viranhaltija. Asiakas saa kirjallisen päätöksen muutoksenhakuohjeineen. Päätös sisältää myös mahdollisen oikeuden vakiotaksin käyttöön, avustamislisään sekä porrasvetoon. Kuljetuspalveluja myönnetään pääsääntöisesti toistaiseksi voimassaoleviksi ja erityisin perustein määräajaksi. Päätös tarkistetaan aina, kun asiakkaan olosuhteet muuttuvat. Kuljetuspalvelu myönnetään hakemuskuukautta seuraavan kuukauden alusta lukien. Ennen kuin hakija on saanut käyttöönsä päätökseen perustuvan maksuvälineen, kuljetuspalvelukortin, hänelle korvataan kuljetuspalvelut myönnetyn matkamäärän mukaisesti alkuperäisiä kuitteja vastaan. Kuitissa tulee olla taksinkuljettajan kirjoittama lähtö- ja saapumisosoite sekä kuljettajan allekirjoitus. Päätöksen perusteluissa on ilmoitettava mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset (Hallintolaki 45 ). Päätökseen liitetään muutoksenhakuosoitus Saattajan/avustajan ja muiden mukana kulkevien matkat Asiakkaan mukana maksutta voi kulkea yksi henkilö (joka itse ei ole kuljetuspalvelun saaja) saattajana/avustajana.

5 saaja)saattajana/avustajana. Kuljetuspalveluasiakkaan kanssa samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet voivat matkustaa kuljetuspalveluasiakkaan mukana. Perheenjäsenet maksavat liikenne- ja viestintäministeriön taksa-asetuksen 1- taksan ja ko. matkustajien määrään perustuvan taksaluokan välisen erotuksen matkan hinnasta. Kuljetuspalveluasiakkaan kanssa samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet voivat matkustaa kuljetuspalveluasiakkaan mukana. Perheenjäsenet maksavat julkisen liikenteen taksan mukaisen omavastuun Invataksin käyttöoikeus Sosiaalihuoltolain mukaisella asiakkaalla on oikeus käyttää invataksia, jos hän ei toimintakykynsä heikkenemisen vuoksi kykene käyttämään tavallista taksia. Invataksin käyttöoikeudesta tehdään hakemuksesta kirjallinen päätös. Avustamislisää perivän taksin kuljettaja avustaa asiakkaan ja hänen apuvälineensä taksiin ja määränpäässä taksista. Tarvittaessa kuljettaja esim. hakee asiakkaan asunnosta ja vie asuntoon matkan päättyessä. Invataksin käyttöoikeuden saaneiden sosiaalihuoltolain mukaisten asiakkaiden kohdalla euroa/matka korvauksissa otetaan huomioon kulloinkin voimassaoleva valtioneuvoston asetus taksiliikenteen avustamislisästä Avustamislisä (eli invataksin käyttöoikeus ja porrasveto) Sosiaalihuoltolain mukaisella asiakkaalla on oikeus käyttää invataksia, jos hän ei toimintakykynsä heikkenemisen vuoksi kykene käyttämään tavallista taksia. Invataksin käyttöoikeudesta tehdään hakemuksesta kirjallinen päätös. Avustamislisää perivän taksin kuljettaja avustaa asiakkaan ja hänen apuvälineensä taksiin ja määränpäässä taksista. Tarvittaessa kuljettaja esim. hakee asiakkaan asunnosta ja vie asuntoon matkan päättyessä. Joidenkin invaasiakkaiden matkojen tekeminen vaatii kuljettajan suorittamaa porrasvetoa. Näitä tilanteita voi tulla esim silloin kun asiakas asuu hissittömässä talossa eikä hänellä ole avustajaa mukana. Porrasveto tarkoittaa asiakkaan kuljettamista rappusissa. Porrasvedon suorittaa pääsääntöisesti yksi kuljettaja. Porrasveto edellyttää sitä, ettei asiakas pääse määränpäähänsä vähintään neljän (4) portaan yhtäjaksoista porrasvetoa. Jos asiakkaan turvallinen siirtyminen vaatii kahden työntekijän osallistumisen porrasvetoon, niin porrasvetoon osallistuvat palveluntuottajat voivat laskuttaa kukin yhden porrasvedon. Invavarustetun auton kuljettaja voi periä lisänä joko porrasavustuksen tai

6 6.3 Yhdensuuntainen matka Asiakkaalle myönnettävät matkaoikeudet ovat yhdensuuntaisia matkoja. Yhdensuuntainen matka on matka, joka päättyy eri osoitteeseen, kuin mistä se on alkanut. Kuljetuspalvelukortilla maksetaan erikseen jokainen yhdensuuntainen matka matkan pääteosoitteessa. Esimerkiksi matka kotoa kauppaan on yksi yhdensuuntainen matka. Paluu takaisin kotiin on toinen yhdensuuntainen matka. Asiointiaika kaupassa ei sisälly meno- eikä paluumatkaan Vakiotaksi Asiakkaalle voidaan poikkeuksellisesti myöntää oikeus vakiotaksin käyttöön, jos kuljettajien vaihtuminen olennaisesti hankaloittaa asiakkaan mahdollisuutta käyttää kuljetuspalvelua, ja jos vakiotaksin käyttö on asiakkaan vamman / sairauden vuoksi perusteltua. Oikeutta on haettava erikseen päätöksentekijältä. Asiakkaalle annetaan kirjallinen päätös. Päätökseen liitetään muutoksenhakuosoitus. Myönteisestä päätöksestä toimitetaan tieto ko. taksiautoilijalle ja välityskeskukseen. 7. ASIAKASPROFIILI Kuljetuspalvelupäätöksen ollessa myönteinen päätöksentekijä tekee asiakkaalle ns. asiakasprofiilin. Asiakasprofiili sisältää asiakkuuden hoitamiseen liittyvät välttämättömät tiedot, jotka tallennetaan atk- järjestelmään. Asiakasprofiileita käytetään kaupungin sisällä ja kuljetuspalveluiden maksujärjestelmässä Arvioidessaan asiakkaan kuljetuspalvelujen tarvetta päätöksentekijä kartoittaa asiakasprofiilitiedot, jotka voidaan jakaa seuraaviin sisältöalueisiin: invavarustelisän. 6.3 Yhdensuuntainen matka Asiakkaalle myönnettävät matkaoikeudet ovat yhdensuuntaisia matkoja. Yhdensuuntainen matka on matka, joka päättyy eri osoitteeseen, kuin mistä se on alkanut. Kuljetuspalvelukortilla maksetaan erikseen jokainen yhdensuuntainen matka matkan pääteosoitteessa. Esimerkiksi matka kotoa kauppaan on yksi yhdensuuntainen matka. Paluu takaisin kotiin on toinen yhdensuuntainen matka. Asiointiaika kaupassa ei sisälly meno- eikä paluumatkaan Vakiotaksi Asiakkaalle voidaan poikkeuksellisesti myöntää oikeus vakiotaksin käyttöön, jos kuljettajien vaihtuminen olennaisesti hankaloittaa asiakkaan mahdollisuutta käyttää kuljetuspalvelua, ja jos vakiotaksin käyttö on asiakkaan vamman / sairauden vuoksi perusteltua. Oikeutta on haettava erikseen päätöksentekijältä. Asiakkaalle annetaan kirjallinen päätös. Päätökseen liitetään muutoksenhakuosoitus. Oikeus vakiotaksin käyttöön kirjataan asiakasprofiiliohjelmaan. 7. ASIAKASPROFIILI Kuljetuspalvelupäätöksen ollessa myönteinen päätöksentekijä tekee asiakkaalle ns. asiakasprofiilin. Asiakasprofiili sisältää asiakkuuden hoitamiseen liittyvät välttämättömät tiedot, jotka tallennetaan atk- järjestelmään. Asiakasprofiileita käytetään kaupungin sisällä ja kuljetuspalveluiden maksujärjestelmässä Arvioidessaan asiakkaan kuljetuspalvelujen tarvetta päätöksentekijä kartoittaa asiakasprofiilitiedot, jotka voidaan jakaa seuraaviin sisältöalueisiin:

7 1. Henkilötiedot nimi, henkilötunnus, kotiosoite, puhelinnumero, asiointikieli 2. Kuljetukseen liittyvät tiedot apuvälineet, kuljetusta haittaavat allergiat, saattajan tarve, kommunikointi, palvelu- ja julkisen liikenteen käyttö olennainen vammaan/sairauteen liittyvä tieto 3. Kuljetuspäätöstä koskevat tiedot voimassaolo, matkamäärä, laki mahdollinen autotyyppi oikeus avustamislisään ja / tai vakiotaksin käyttöön Asiakasprofiilitiedot lähetetään tiedoksi asiakkaalle kirjallisena. Myös asiakasprofiiliin sovituista muutoksista toimitetaan asiakkaalle kirjallinen tieto 8. ASIAKKAAN OMAVASTUUOSUUS JA MUIDEN MATKUSTAJIEN MAKSUT Yhdensuuntaisesta matkasta asiakkaalta perittävä maksu on sama Espoon sisäisellä matkalla ja Espoon ulkopuolelle suuntautuvalla matkalla. Asiakas maksaa omavastuuosuuden kuljetuksen yhteydessä ajoneuvossa. Omavastuuosuudet ovat kulloinkin voimassa olevan joukkoliikenteen sisäisen yksittäisen lipun hinnan verran Perheenjäseniltä perittävät maksut Kuljetuspalveluasiakkaan kanssa samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet voivat matkustaa kuljetuspalveluasiakkaan mukana. Perheenjäsenet maksavat liikenne- ja viestintäministeriön taksa-asetuksen 1- taksan ja ko. matkustajien määrään perustuvan taksaluokan välisen erotuksen matkan hinnasta. 1. Henkilötiedot nimi, henkilötunnus, kotiosoite, puhelinnumero, asiointikieli 2. Kuljetukseen liittyvät tiedot apuvälineet, kuljetusta haittaavat allergiat, saattajan tarve, kommunikointi, palvelu- ja julkisen liikenteen käyttö olennainen vammaan/sairauteen liittyvä tieto 3. Kuljetuspäätöstä koskevat tiedot voimassaolo, matkamäärä, laki mahdollinen autotyyppi oikeus avustamislisään ja / tai vakiotaksin käyttöön 8. ASIAKKAAN OMAVASTUUOSUUS JA MUIDEN MATKUSTAJIEN MAKSUT Omavastuuosuudet ovat kulloinkin voimassa olevien kaupunginhallituksen vahvistamien asiakasmaksujen suuruiset. Asiakas maksaa omavastuuosuuden kuljetuksen yhteydessä ajoneuvossa kuljettajalle. Omavastuuosuudet ovat kulloinkin voimassa olevan joukkoliikenteen sisäisen yksittäisen lipun hinnan verran. Perheenjäseniltä perittävät maksut Kuljetuspalveluasiakkaan kanssa samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet voivat matkustaa kuljetuspalveluasiakkaan mukana. Perheenjäsenet maksavat julkisen liikenteen taksan mukaisen omavastuun. 9. MAKSAMINEN Kuljetuspalvelujen maksamisessa käytetään kuljetuspalvelukorttia. 9. MAKSAMINEN Kuljetuspalvelujen maksamisessa

8 Kuljetuspalvelukortti on henkilökohtainen maksuväline. Korttia ei saa luovuttaa toisen henkilön käyttöön tai hallintaan. Kuljetuspalvelukortilla on kunkin asiakkaan päätöksen mukaiset matkamäärät joko määräaikaisesti tai toistaiseksi voimassa olevana. Asiakas voi autossa tarkistaa käytettävissä olevien matkojen lukumäärän aloittaessaan matkan. Yhdensuuntaisten matkojen määrät ovat kuukausikohtaisia. Kuljetuspalvelukortilla maksetusta matkasta jää aina kuitti 10. MATKOJEN VAPAAEHTOINEN YHDISTELY Kuljetuspalveluasiakkaita kannustetaan matkojen vapaaehtoiseen yhdistelyyn. Yhdistellyistä matkoista ei tarvitse maksaa omavastuuosuutta. Yhdistelymatka on matka, jonka kuljetuspalveluasiakkaat tekevät samasta lähtöpaikasta samaan kohteeseen. Yhdistellyllä matkalla kaikkien kuljetuspalvelukortit luetaan auton maksupäätteessä. Kaikilta kyydissä olevilta asiakkailta kuluu yhdistellyllä matkalla matkaoikeus. Keräilykyydit eivät ole mahdollisia. Keräilykyydillä tarkoitetaan esimerkiksi matkaa, jossa ensimmäinen asiakas lähtee Leppävaarasta, toinen Espoonlahdesta ja yhteisenä määränpäänä on Helsingin keskusta. 11. OLOSUHTEIDEN MUUTOKSET Kuljetuspalveluja saavan henkilön on ilmoitettava hänen kuljetuspalveluasioitaan hoitavaan kaupungin toimipisteeseen kaikista muutoksista (esim. toimintakyvyn muutokset, yhteystietojen muutokset, muutto Espoon sisällä, muutto toiselle paikkakunnalle, pitkäaikaishoitoon siirtyminen). Jos muutokset edellyttävät, niin kuljetuspalvelupäätös tarkistetaan ja asiakasprofiiliin tehdään tarvittavat käytetään kuljetuspalvelukorttia. Kuljetuspalvelukortti on henkilökohtainen maksuväline. Korttia ei saa luovuttaa toisen henkilön käyttöön tai hallintaan. Kuljetuspalvelukortilla on kunkin asiakkaan päätöksen mukaiset matkamäärät joko määräaikaisesti tai toistaiseksi voimassa olevana. Asiakas voi autossa tarkistaa käytettävissä olevien matkojen lukumäärän aloittaessaan matkan. Yhdensuuntaisten matkojen määrät ovat kuukausikohtaisia. Kuljetuspalvelukortilla maksetusta matkasta jää aina kuitti. 10. MATKOJEN VAPAAEHTOINEN YHDISTELY Kuljetuspalveluasiakkaita kannustetaan matkojen vapaaehtoiseen yhdistelyyn. Yhdistellyistä matkoista ei tarvitse maksaa omavastuuosuutta. Yhdistelymatka on matka, jonka kuljetuspalveluasiakkaat tekevät samasta lähtöpaikasta samaan kohteeseen. Yhdistellyllä matkalla kaikkien kuljetuspalvelukortit luetaan auton maksupäätteessä. Kaikilta kyydissä olevilta asiakkailta kuluu yhdistellyllä matkalla matkaoikeus. 11. OLOSUHTEIDEN MUUTOKSET Kuljetuspalveluja saavan henkilön on ilmoitettava hänen kuljetuspalveluasioitaan hoitavaan kaupungin toimipisteeseen kaikista muutoksista (esim.toimintakyvyn muutokset, yhteystietojen muutokset, muutto Espoon sisällä, muutto toiselle paikkakunnalle, pitkäaikaishoitoon siirtyminen). Jos muutokset edellyttävät, niin kuljetuspalvelupäätös tarkistetaan ja asiakasprofiiliin tehdään tarvittavat

9 muutokset. Kun asiakkaan kuljetuspalvelujentarve on lakannut, kuljetuspalvelupäätös lakkautetaan 12. KULJETUSPALVELUKORTTI Kuljetuspalvelukortti on henkilökohtainen. Sitä ei saa luovuttaa toisen henkilön käyttöön tai hallintaan. Kuljetuspalvelukortin saajan on annettava kirjallinen sitoumus siitä, että hän käyttää kuljetuspalvelukorttia kuljetuspalvelujen ohjeiden ja saamansa päätöksen mukaisesti Jos kuljetuspalveluja tai kuljetuspalvelukorttia käytetään sitoumuksen ja ohjeiden vastaisesti, on seurauksena kuljetuspalvelukortin käytön keskeyttäminen tai lakkauttaminen ja mahdolliset rikosoikeudelliset toimenpiteet. Ohjeiden vastaisen tai vilpillisen toiminnan seurauksena korvatut matkakustannukset peritään takaisin ja/tai siirrytään kuljetuspalvelujen järjestämiseen korvaamalla matkat alkuperäistä kuittia vastaan jälkikäteen. Kuitissa tulee olla taksinkuljettajan kirjoittama lähtö- ja saapumisosoite sekä kuljettajan allekirjoitus. Jos päätöksen muuttumisen tai muun syyn takia kortti vaihdetaan, niin ennen käytössä ollut kuljetuspalvelukortti pyydetään leikkaamaan kahtia. Kortti mitätöidään suoraan maksujärjestelmässä, jolloin se muuttuu käyttökelvottomaksi. Korttia ei tarvitse palauttaa. Jos kuljetuspalvelukortti katoaa, pitää siitä välittömästi ilmoittaa kuljetuspalveluista huolehtivaan kaupungin toimipisteeseen. Uudesta kortista veloitetaan kortin hankinnasta ja käsittelystä kaupungille aiheutuneet kustannukset. Uuden kortin toimittaminen maksaa asiakkaalle 5. Kuljetuspalvelumatka tilataan keskitetysti muutokset. Kun asiakkaan kuljetuspalvelujentarve on lakannut, kuljetuspalvelupäätös lakkautetaan. 12. KULJETUSPALVELUKORTTI Kuljetuspalvelukortti on henkilökohtainen. Sitä ei saa luovuttaa toisen henkilön käyttöön tai hallintaan. Kuljetuspalvelukortin saajan on annettava kirjallinen sitoumus siitä, että hän käyttää kuljetuspalvelukorttia kuljetuspalvelujen ohjeiden ja saamansa päätöksen mukaisesti. Jos kuljetuspalveluja tai kuljetuspalvelukorttia käytetään sitoumuksen ja ohjeiden vastaisesti, on seurauksena kuljetuspalvelukortin käytön keskeyttäminen tai lakkauttaminen ja mahdolliset rikosoikeudelliset toimenpiteet. Ohjeiden vastaisen tai vilpillisen toiminnan seurauksena korvatut matkakustannukset peritään takaisin ja/tai siirrytään kuljetuspalvelujen järjestämiseen korvaamalla matkat alkuperäistä kuittia vastaan jälkikäteen. Kuitissa tulee olla taksinkuljettajan kirjoittama lähtö- ja saapumisosoite sekä kuljettajan allekirjoitus. Jos päätöksen muuttumisen tai muun syyn takia kortti vaihdetaan, niin ennen käytössä ollut kuljetuspalvelukortti pyydetään leikkaamaan kahtia. Kortti mitätöidään suoraan maksujärjestelmässä, jolloin se muuttuu käyttökelvottomaksi. Korttia ei tarvitse palauttaa. Jos kuljetuspalvelukortti katoaa, pitää siitä välittömästi ilmoittaa kuljetuspalveluista huolehtivaan kaupungin toimipisteeseen. Uudesta kortista veloitetaan kortin hankinnasta ja käsittelystä kaupungille aiheutuneet kustannukset. Uuden kortin toimittaminen maksaa asiakkaalle 5. Kuljetuspalvelumatka tilataan keskitetysti

10 Lähitaksin kuljetuspalvelumatkojen tilausnumerosta. Oikeus poikkeamiseen keskitetystä matkojen tilauksesta on vain niillä, joille on myönnetty vakiotaksioikeus. Asioilta palatessaan asiakas joko tilaa kyydin Lähitaksin kuljetuspalvelumatkojen tilausnumerosta tai ottaa kyydin taksiasemalla (ei Helsingissä)vapaana olevalta autolta. Kortti on henkilökohtainen maksuväline ja siitä tulee huolehtia sen mukaisesti. Korttia ei saa luovuttaa muiden henkilöiden käyttöön ja sillä voi maksaa vain sellaisenkyydin, jossa kortinhaltija on ollut mukana. Kortin avulla asiakas tunnistetaan autossa. Kortilla on tiedot asiakkaan käytössä olevista matkaoikeuksista, omavastuun suuruudesta sekä avustamislisästä. Kuljettaja lukee kortin auton maksupäätteessä ennen matkan alkua, jolloin tarkistetaan jäljellä olevien matkaoikeuksien määrä. Matka maksetaan lukemalla kortti uudelleen auton maksupäätteessä. Asiaa koskevat säädökset: Sosiaalihuoltolaki 1982/710 (ShL) Sosiaalihuoltoasetus 1983/607 (ShA) Lähitaksin kuljetuspalvelumatkojen tilausnumerosta. Oikeus poikkeamiseen keskitetystä matkojen tilauksesta on vain niillä, joille on myönnetty vakiotaksioikeus. Asioilta palatessaan asiakas joko tilaa kyydin Lähitaksin kuljetuspalvelumatkojen tilausnumerosta tai ottaa kyydin taksiasemalla vapaana olevalta autolta. Kortti on henkilökohtainen maksuväline ja siitä tulee huolehtia sen mukaisesti. Korttia ei saa luovuttaa muiden henkilöiden käyttöön ja sillä voi maksaa vain sellaisen kyydin, jossa kortinhaltija on ollut mukana. Kortin avulla asiakas tunnistetaan autossa. Kortilla on tiedot asiakkaan käytössä olevista matkaoikeuksista, omavastuun suuruudesta, avustamislisästä sekä porrasvedosta. Kuljettaja lukee kortin auton maksupäätteessä ennen matkan alkua, jolloin tarkistetaan jäljellä olevien matkaoikeuksien määrä. Matka maksetaan lukemalla kortti uudelleen auton maksupäätteessä. Asiaa koskevat säädökset: Sosiaalihuoltolaki 1982/710 (ShL) Sosiaalihuoltoasetus 1983/607 (ShA)

Kumoaa sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.10.2009 voimaantulleen toimintaohjeen

Kumoaa sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.10.2009 voimaantulleen toimintaohjeen Valitse kohde. 1 (5) SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN 1.1.2014 Kumoaa sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.10.2009 voimaantulleen toimintaohjeen Espoossa.

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Toivakan kunnassa

Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Toivakan kunnassa Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Toivakan kunnassa Perusturvalautakunta 13.2.2018 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. TAVOITE...3 3. KULJETUSPALVELUN LAAJUUS...3 4. MYÖNTÄMISEN PERUSTEET...4 5. HAKUMENETTELY...4

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.5.2016 ALKAEN

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.5.2016 ALKAEN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.5.2016 ALKAEN Kumoaa vammaispalvelulain mukaisesta kuljetuspalvelusta 24.09.2013 121 Lohjan perusturvalautakunnan antaman toimintaohjeen. Perusturvalautakunta

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET ENONTEKIÖN KUNNASSA

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET ENONTEKIÖN KUNNASSA Perusturvaltk. 24.3.2014 32 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET ENONTEKIÖN KUNNASSA kuva Anne-Maria Näkkäläjärvi SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen. Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen. Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4 2 Kuljetuspalvelun tavoite ja laajuus Kuljetuspalveluiden tavoitteena on edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2009 ALKAEN Kumoaa vammaispalvelulain mukaisesta kuljetuspalvelusta 13.12.2007 annetun toimintaohjeen Espoossa. 1. TAVOITE Kuljetuspalvelujen

Lisätiedot

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1. Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2016 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN

Hyväksytty johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN Hyväksytty johtokunta 12.12.2011 191 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2012 ALKAEN Tämä toimintaohje kumoaa Sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.5.2010 voimaan

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.2.2013 ALKAEN

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.2.2013 ALKAEN 1 Yhall 22.1.2013 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.2.2013 ALKAEN 1 YLEISTÄ Kuljetuspalveluja voidaan järjestää sosiaalihuoltolain (710/1982) ja vammaispalvelulain (380/1987)

Lisätiedot

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Tämä toimintaohje kumoaa Sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.1.2013 voimaan tulleen

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun toimintaohje

Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun toimintaohje Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun toimintaohje Sosiaali- ja terveyslautakunta Espoon kaupunki 2018 1 (8) Sisällysluettelo 1 TAVOITE... 2 2 TOISSIJAISUUS... 2 3 KULJETUSPALVELUN LAAJUUS... 2

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen myöntämisperusteet

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen myöntämisperusteet Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen myöntämisperusteet Yhtymähallitus 15.12.2017 122 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. KULJETUSPALVELUN LAAJUUS... 2 3. MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 4.

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN Valitse kohde. 1 (8) VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN Kumoaa vammaispalvelulain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.1.2009 annetun toimintaohjeen Espoossa. Sosiaali-

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2018 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista tarveharkintaan ja Suupohjan

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalveluiden käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on

Lisätiedot

Johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen

Johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen Johtokunta 19.12.2016 142 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.2.2017 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista tarveharkintaan

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on

Lisätiedot

ja toimintamahdollisuuksia järjestämällä heille liikkumismahdollisuudet samoin edellytyksin kuin joukkoliikennettä käyttäville espoolaisille.

ja toimintamahdollisuuksia järjestämällä heille liikkumismahdollisuudet samoin edellytyksin kuin joukkoliikennettä käyttäville espoolaisille. VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2009 ALKAEN Kumoaa vammaispalvelulain mukaisesta kuljetuspalvelusta 13.12.2007 annetun toimintaohjeen Espoossa. 1. TAVOITE Kuljetuspalvelujen

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalveluiden käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu kuljetuspalveluasiakkaan tarpeiden mukaisten

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle

Lisätiedot

LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALKAEN

LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALKAEN LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.2.2017 ALKAEN 1. YLEISTÄ Liikkumista tukevia palveluita voidaan järjestää sosiaalihuoltolain (1301/2014) nojalla. Liikkumisen tukea järjestetään sellaisille

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET INVATAKSIEN KÄYTTÄJILLE Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu kuljetuspalveluasiakkaan tarpeiden mukaisten

Lisätiedot

LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUIDEN. Myöntämisperusteet ALKAEN

LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUIDEN. Myöntämisperusteet ALKAEN Hoito- ja hoivapalvelut Laatija: Päivi Eskelinen, kotihoidon päällikkö Hyväksyjä Päivi Eskelinen, kotihoidon päällikkö Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Hoito- ja hoivapalvelut LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUIDEN

Lisätiedot

1. LIIKKUMISTA TUKEVAT PALVELUT

1. LIIKKUMISTA TUKEVAT PALVELUT SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUJEN TOIMINTAOHJE 1.7.2018 ALKAEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.6.2018 56 1. LIIKKUMISTA TUKEVAT PALVELUT Sosiaalihuoltolain 23 :n mukaan esteetön

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTA- OHJE ALKAEN

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTA- OHJE ALKAEN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTA- OHJE 1.7.2018 ALKAEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.6.2018 56 1. TOISSIJAISUUS Vammaispalvelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevat palvelut

Sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevat palvelut 1 Sosiaali ja terveyspalvelut Hoito ja hoivapalvelut Sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevat palvelut Soveltamisohje 1.12.2017 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 12.10.2017 2 SISÄLLYS 1. PALVELUN

Lisätiedot

VAMMAISPALVELU- JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET KULJETUSPALVELUT

VAMMAISPALVELU- JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET KULJETUSPALVELUT OHJEET KULJETUSPALVELUMATKOISTA 1(5) OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE VAMMAISPALVELU- JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET KULJETUSPALVELUT Kuljetuspalvelumatkat ovat tarkoitettu asiointi- ja virkistysmatkojen ja/tai

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.3.2016 1. YLEISTÄ Kuljetuspalveluja myönnetään hakemuksesta sellaiselle vaikeavammaiselle henkilölle joka ei saa kulkemiseen tukea muiden säädösten

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SIUNTIO Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu 2 Hyvä Siuntion kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat

Lisätiedot

1 (7) 20.5.2016 VAMMAISTEN IHMISTEN LIIKKUMISEN TUKI JA KULJETUSPALVELUT

1 (7) 20.5.2016 VAMMAISTEN IHMISTEN LIIKKUMISEN TUKI JA KULJETUSPALVELUT 1 (7) 20.5.2016 VAMMAISTEN IHMISTEN LIIKKUMISEN TUKI JA KULJETUSPALVELUT Julkisen liikenteen palvelut Kouvolan kaupunki kehittää joukkoliikenteen esteettömyyttä ja huomioi myös pysäkkien käytettävyyden.

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki. Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle

Kaarinan kaupunki. Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle 1 Kaarinan kaupunki Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle 1 2 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUIDEN TOIMINTAOHJE Tavoite Sosiaalihuoltolain (23 :n) mukaan esteetön ja toimiva joukkoliikenne

Lisätiedot

OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU

OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Hyvä LOST alueen kuljetuspalvelun asiakas! 2 Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SIUNTIO Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu 2 Hyvä Siuntion kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden ohjeet Lohjan kaupungissa alkaen

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden ohjeet Lohjan kaupungissa alkaen Lohjan kaupunki Perusturvakeskus Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden ohjeet Lohjan kaupungissa 1.10.2013 alkaen Myöntämisen perusteet Hakijalla tulee olla kuntalain mukainen kotipaikka Lohjan

Lisätiedot

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä?

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä? HAMINAN KAUPUNKI Ikäihmisten palvelut Kotihoitokeskus Pikkuympyräkatu 3 49400 HAMINA P. 0400 801 831 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Saap.pv Dnro HAKIJA Sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

1. Matkan tarkoitus. 2. Yhdensuuntainen matka

1. Matkan tarkoitus. 2. Yhdensuuntainen matka ASIAKASOHJE 1 (5) SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN LIIKKUMISEN TUEN OHJE 1.11.2017 ALKAEN Sosiaalihuoltolain mukainen liikkumisen tuki kuuluu kunnan järjestämiin määrärahasidonnaisiin palveluihin. Lain 23 :n

Lisätiedot

PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA

PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA Parkanon kaupunki Perusturvaosasto KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2018 ALKAEN (Petu yta 14.12.2017 ) KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANON-KIHNIÖN

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sosiaalihuoltolai n 23 :n l i i k k u m i s t a tukevat palvelut S o v e l t a m i s o h j e e t 1.1.2017 alkaen Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sisällys Sosiaalihuoltolain 23.n mukaisten liikkumista

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUN TILAUSNUMERO LUKIEN

KULJETUSPALVELUN TILAUSNUMERO LUKIEN 0 KULJETUSPALVELUN TILAUSNUMERO 1.6.2017 LUKIEN Vaasan kaupunginhallitus on päättänyt 7.12.2015, että kuljetuksia tullaan jatkossa ohjaamaan ulkoisen palveluntarjoajan toimesta ja sen sekä erilaisten kuljetuspalveluiden

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu www.eksote.fi Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka

Lisätiedot

Kyytineuvo puh. 015 194 6000

Kyytineuvo puh. 015 194 6000 MIKKELIN KAUPUNGIN MATKOJENYHDISTELYKESKUS KYYTINEUVO KULJETUSPALVELUOHJE VAMMAISPALVELULAIN TAI SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJÄLLE Kyytineuvo puh. 015 194 6000 2 Hyvä kuljetuspalveluasiakas!

Lisätiedot

LIIKKUMISTA TUKEVAT PALVELUT 1.7.2016 LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.6.2016

LIIKKUMISTA TUKEVAT PALVELUT 1.7.2016 LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.6.2016 Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut LIIKKUMISTA TUKEVAT PALVELUT 1.7.2016 LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.6.2016 Sisällys Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301... 3

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta päättää hyväksyä 1.1.2014 alkaen seuraavat kuljetuspalveluiden myöntämisperusteet ja laskutusohjeet.

Sosiaalilautakunta päättää hyväksyä 1.1.2014 alkaen seuraavat kuljetuspalveluiden myöntämisperusteet ja laskutusohjeet. Asia 5 67 Kuljetuspalveluiden myöntämisperusteet 1.1.2014 alkaen Kuljetuspalvelut ovat osa vanhus- ja vammaispalvelua. Palvelun myöntäminen perustuu kullekin hakijalle tehtävään palveluntarpeen arviointiin.

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu Kuljetuspalveluohjeet taksin tai invataksin käyttäjille ja taksin kuljettajille 1.1.2018 alkaen Hyväksynyt: Yhtymähallitus 7.11.2017 128 Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

Julkisen liikenteen käytön neuvonta ja ohjaus

Julkisen liikenteen käytön neuvonta ja ohjaus PYSYVÄISOHJE 1 (9) SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET LIIKKUMISTA TUKEVAT PALVELUT KIRKKONUMMELLA Voimassa: 1.1.2018 alkaen toistaiseksi Korvaa aiemman ohjeen 1. Liikkumista tukevat palvelut 2. Neuvonta ja palveluohjaus

Lisätiedot

Matkatilauksen onnistumiseksi kertokaa tilatessa seuraavista Teitä koskevista asioista:

Matkatilauksen onnistumiseksi kertokaa tilatessa seuraavista Teitä koskevista asioista: 5. 1 1. 2 01 5 KULJETUSPALVELUOHJEET VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Hyvä kuljetuspalveluasiakas! Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu kuljetuspalvelun asiakkaan tarpeiden mukaisten matkojen

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET 1.11.2011 lähtien ikaalislaisille vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita käyttäville asiakkaille

KULJETUSPALVELUOHJEET 1.11.2011 lähtien ikaalislaisille vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita käyttäville asiakkaille 1/5 Sosiaali- ja terveystoimi/ vammaispalvelut KULJETUSPALVELUOHJEET 1.11.2011 lähtien ikaalislaisille vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita käyttäville asiakkaille KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMINEN

Lisätiedot

Kuljetuspalvelujen laajuus

Kuljetuspalvelujen laajuus 85 Sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen siirto sosiaalipalveluihin ja myöntämisperusteiden tarkistaminen Perusturvalatk 167 / 15.12.2011 (otsikolla Sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUIDEN OHJEET

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUIDEN OHJEET 1111 NOKIAN KAUPUNKI 1 Perusturvakeskus/Vammaispalvelut ASIAKASNUMERONNE ON: VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUIDEN OHJEET Kuljetuspalvelumatkat Kuljetuspalvelumatkat myönnetään määräaikaisesti

Lisätiedot

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Kuljetuspalveluhakemus 1 (5) Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk) Sipoon kunnan ja lähikuntien alueilla, ei

Lisätiedot

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite 2016

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite 2016 www.eksote.fi Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite 2016 Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut Huittisten kaupunki

Ikäihmisten palvelut Huittisten kaupunki 2016 2016 Ikäihmisten palvelut Huittisten kaupunki 1 Sisällys 1. Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu eli asiointikuljetus... 2 1.1 Huomioon otettavat tulot ja menot... 3 1.2 Hakumenettely... 4

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestämisohjeet

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestämisohjeet Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestämisohjeet Sosiaalilautakunta 16.11.2017 84 2 Sisällys 1. Vaikeavammaisen kuljetuspalvelu... 3 1.1. Kuljetuspalvelun sisältö... 3 2. Kuljetuspalveluiden

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 19.12.2013 220. KULJETUSPALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2014 ALKAEN Pellon kunnassa

Perusturvalautakunta 19.12.2013 220. KULJETUSPALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2014 ALKAEN Pellon kunnassa 1 Perusturvalautakunta 19.12.2013 220 KULJETUSPALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2014 ALKAEN Pellon kunnassa 2 SISÄLLYS 1. VAIKEAVAMMAISTEN HENKILÖIDEN KULJETUSPALVELU 1.1. Kenelle? 1.2. Myönnettävät matkat

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien taksipalveluiden järjestäminen

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien taksipalveluiden järjestäminen Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien taksipalveluiden järjestäminen Sosiaalilautakunta 16.11.2017 83 2 Sisällys 1. Sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevat palvelut... 3 1.1. Liikkumista

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET 1.1.2016 ALKAEN

KULJETUSPALVELUOHJEET 1.1.2016 ALKAEN KULJETUSPALVELUOHJEET 1.1.2016 ALKAEN TAKSIN TAI INVATAKSIN KÄYTTÄJILLE JA TAKSIN KULJETTAJILLE VAMMAISPALVELULAIN JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Aluetaksi p. (03) 106 25 200 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Kuljetuspalvelumatkoja ei saa käyttää terveyskeskus- tai sairaalakäynteihin, jotka ovat korvattavissa sairausvakuutuslain nojalla.

Kuljetuspalvelumatkoja ei saa käyttää terveyskeskus- tai sairaalakäynteihin, jotka ovat korvattavissa sairausvakuutuslain nojalla. 1 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Hakemus on saapunut Kuljetuspalvelumatkoja ei saa käyttää terveyskeskus- tai sairaalakäynteihin, jotka ovat korvattavissa sairausvakuutuslain nojalla. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet alkaen

Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet alkaen Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet 1.1.2018 alkaen Yhtymähallitus 12.12.2017 158 Sisällys 1. Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan

Lisätiedot

VAASA VASA. Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä avuksenne vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen käyttöohje alkaen

VAASA VASA. Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä avuksenne vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen käyttöohje alkaen VAASA VASA Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä avuksenne vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen käyttöohje 1.10.2017 alkaen TAKSI TILATAAN NUMEROSTA: 06 320 3745 (Vaasan Ula-taksi) Taksin voi tilata myös

Lisätiedot

Vaikeavammaisten ihmisten liikkumisen tuki ja kuljetuspalvelut

Vaikeavammaisten ihmisten liikkumisen tuki ja kuljetuspalvelut Aikuisväestön lautakunta 8.6.2017 70 Vaikeavammaisten ihmisten liikkumisen tuki ja kuljetuspalvelut Päivitetty 28.2.2018 Liikkumiseen on vaihtoehtoja JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUT Kouvolan kaupunki kehittää

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN OHJE ALKAEN

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN OHJE ALKAEN VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN OHJE 2.5.2017 ALKAEN Vammaispalveluasetuksen 5 :n mukaan kuljetuspalvelua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen toimintaohjeiden tarkistaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen toimintaohjeiden tarkistaminen 13.11.2013 Sivu 1 / 1 4802/00.01.01/2013 110 Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen toimintaohjeiden tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Lindström, puh. 046 877

Lisätiedot

Laissa todetaan, että esteetön ja toimiva julkinen joukkoliikenne. tapa järjestää kaikille soveltuva liikkuminen.

Laissa todetaan, että esteetön ja toimiva julkinen joukkoliikenne. tapa järjestää kaikille soveltuva liikkuminen. Tiedote 1 / 5 Liikkumista tukevat palvelut Heinolassa 1.4.2015 voimaantulleessa Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 23 :ssä säädetään kunnan velvollisuudesta järjestää liikkumista tukevia palveluita henkilöille,

Lisätiedot

Vammaispalvelut Yhall VAMMAISPALVELULAINMUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUS- TEET ALKAEN

Vammaispalvelut Yhall VAMMAISPALVELULAINMUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUS- TEET ALKAEN 1 Yhall 21.6.2011 121 VAMMAISPALVELULAINMUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUS- TEET 1.8.2011 ALKAEN 1 YLEISTÄ Kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin

Lisätiedot

KU LJ ETUSPALVELU OHJ E

KU LJ ETUSPALVELU OHJ E KU LJ ETUSPALVELU OHJ E Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen käyttäjille ja kuljettajille Forssa, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Loppi,

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN ASIAKASOHJEET 2015

VAMMAISPALVELULAIN JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN ASIAKASOHJEET 2015 VAMMAISPALVELULAIN JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN ASIAKASOHJEET 2015 Pertunmaan palvelutuotantoyksikön vammaispalvelu on ottanut 1.7.2015 alkaen käyttöön Tiketti 2 matkakortin vammaispalvelulain

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUHAKEMUS

VAMMAISPALVELUHAKEMUS 1 VAMMAISPALVELUHAKEMUS Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Osoite Ammatti Puhelinnumero Haettavat palvelut (Huomioi, että hakemus täytetään vain niiden palveluiden osalta, joita haetaan)

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUJEN OHJEET 1.6.2016

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUJEN OHJEET 1.6.2016 VAMMAISPALVELULAIN MUKAISTEN KULJETUSPALVELUJEN OHJEET 1.6.2016 Asiakasnumeronne on: Kuljetustenohjauskeskus Ylöjärven kaupunki on tehnyt sopimuksen Tuomi Logistiikan kanssa kuljetuspalveluiden välittämisestä

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS

KULJETUSPALVELUHAKEMUS KANGASALAN KUNTA Sosiaali- ja terveyskeskus Vammaispalvelut / kotihoito PL 50 36201 Kangasala Asiakastiedot matkapalvelukeskusta varten HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet (alleviivatkaa kutsumanimi) Hakemus

Lisätiedot

KULJETUSPALVELU HAKEMUS

KULJETUSPALVELU HAKEMUS 1 Vammaispalvelulain mukaan vaikeavammaisille: Sosiaalihuoltolain mukaan: Hakemuksen saapumispvm. / 200 vapaa-ajan matkat, enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk Kokkolan kaupungin ja lähikuntien alueilla,

Lisätiedot

OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE 1.10.2013 alkaen VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU LUE HUOLELLISESTI & SÄILYTÄ

OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE 1.10.2013 alkaen VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU LUE HUOLELLISESTI & SÄILYTÄ OHJEET TAKSIN KÄYTTÄJILLE 1.10.2013 alkaen VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU LUE HUOLELLISESTI & SÄILYTÄ Kuljetuspalvelumatkat ovat tarkoitettu asiointi- ja virkistysmatkojen ja/tai työ- ja opiskelumatkojen

Lisätiedot

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sosiaali- ja terveysvirasto Vammaispalvelu Metsolantie 2, 04200 Kerava KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (8) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero:

Lisätiedot

VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta

VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.7.2016 LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.6.2016 Sisällys ERITYISEN JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUDEN

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖN- TÄMISPERUSTEET JA OHJEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.3.2014 ALKAEN

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖN- TÄMISPERUSTEET JA OHJEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.3.2014 ALKAEN 1 (7) Perusturvaosasto Vanhusten palvelut Liite nro PER 19.2.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖN- TÄMISPERUSTEET JA OHJEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.3.2014 ALKAEN id: 426700

Lisätiedot

Tilanteessani ei ole tapahtunut muutosta edellisen hakemukseni jälkeen vaan samat perustelut palvelujen hakemiselle ovat voimassa

Tilanteessani ei ole tapahtunut muutosta edellisen hakemukseni jälkeen vaan samat perustelut palvelujen hakemiselle ovat voimassa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Perhepalvelut Vammaispalvelut Vaikeavammaisen kuljetuspalveluhakemus Käsittelijä Saapunut Päätös Kotikäynti Matkamäärä Ajalle Hakijan tiedot Etu- ja sukunimi

Lisätiedot

Pvm. asioimis- ja virkistys opiskelu työ Montako yhdensuuntaista asioimis- ja virkistysmatkaa arvioitte tarvitsevanne kuukaudessa

Pvm. asioimis- ja virkistys opiskelu työ Montako yhdensuuntaista asioimis- ja virkistysmatkaa arvioitte tarvitsevanne kuukaudessa Ylöjärven kaupunki Vammaispalvelu Kuruntie 10 33470 Ylöjärvi p. 03 565 30 000 Kuljetuspalveluhakemus Asiakastiedot matkapalvelukeskusta varten Pvm 1 HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet (Alleviivatkaa kutsumanimi)

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET 1.5.2016 ALKAEN

VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET 1.5.2016 ALKAEN Liite nro Per 6.4.2016 43 Perusturvaosasto Yhteistoiminta-alue VAMMAISPALVELULAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET 1.5.2016 ALKAEN ID 1412309 2 (8) SISÄLLYS 1. KULJETUSPALVELUN HAKEMINEN

Lisätiedot

Postinumero ja paikka:

Postinumero ja paikka: Nurmijärven kunta Vammaispalvelut Keskustie 2 A, 01900 Nurmijärvi VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU- HAKEMUS 1 (6) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin

Lisätiedot

Usein käyttämiänne osoitteita voidaan tallentaa kuljetustenohjauskeskuksen asiakastietoihin (palveluprofiileihin)?

Usein käyttämiänne osoitteita voidaan tallentaa kuljetustenohjauskeskuksen asiakastietoihin (palveluprofiileihin)? SASTAMALAN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Ikäihmisten tukipalvelut 1 (7) KULJETUSPALVELUKYSELY/ HAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet (kutsumanimi

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE ALKAEN TAKSIKORTTIOHJEET. AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, Aura

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE ALKAEN TAKSIKORTTIOHJEET. AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, Aura VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE 1.1.2019 ALKAEN TAKSIKORTTIOHJEET AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, 21380 Aura Auran kunnan perusturvalautakunnan myöntämän vammaispalvelulain mukaiseen

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE ALKAEN TAKSIKORTTIOHJEET. AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, Aura

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE ALKAEN TAKSIKORTTIOHJEET. AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, Aura SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTTÄJILLE 1.1.2019 ALKAEN TAKSIKORTTIOHJEET AURAN PERUSTURVALAUTAKUNTA Nikkarinkuja 8, 21380 Aura Sosiaalihuoltolain mukaan myönnettyä taksikorttia saa käyttää

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa alkaen

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa alkaen Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa 1.5.2016 alkaen 1 2 Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) Kalajoentie 5 85100 Kalajoki HAKEMUS JA ARVIOINTI / TARKISTUS. Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin

Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) Kalajoentie 5 85100 Kalajoki HAKEMUS JA ARVIOINTI / TARKISTUS. Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Lähiosoite Ammatti Postinumero ja -toimipaikka Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin Sähköpostiosoite

Lisätiedot

YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN VAMMAISPALVELULAIN (3.4.1987/380) MU- KAISTA KULJETUSPALVELUA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET 1.12.

YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN VAMMAISPALVELULAIN (3.4.1987/380) MU- KAISTA KULJETUSPALVELUA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET 1.12. YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN VAMMAISPALVELULAIN (3.4.1987/380) MU- KAISTA KULJETUSPALVELUA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET 1.12.2013 ALKA- EN 1 YLEISTÄ Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja

Lisätiedot

Kuljetuspalveluiden (VpL, ShL) myöntämisperusteet alkaen

Kuljetuspalveluiden (VpL, ShL) myöntämisperusteet alkaen Kuljetuspalveluiden (VpL, ShL) myöntämisperusteet 1.1.2017 alkaen 363/02.08.00/2013 Sotelk 74 Kuljetuspalvelut on osa vanhus- ja vammaispalvelua. Palvelun myöntäminen perustuu kullekin hakijalle tehtävään

Lisätiedot

Kelan korvaamat sairausvakuutuslain mukaiset matkat

Kelan korvaamat sairausvakuutuslain mukaiset matkat Kelan korvaamat sairausvakuutuslain mukaiset matkat 7.4.2011 Mirja Reinikka Kela, Oulun toimisto Kela korvaa matkakustannuksia Sairauden, vaikean vamman raskauden, synnytyksen ja Kelan järjestämän kuntoutuksen

Lisätiedot

Vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden soveltamisohjeet 1.11.2013 alkaen

Vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden soveltamisohjeet 1.11.2013 alkaen Vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden soveltamisohjeet 1.11.2013 alkaen Perusturvalautakunta 27.8.2013 Sosiaaliturvan johtaja Mirja Kangas: Perusturvalautakunta 27.8.2013

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1 (6) Sisältö 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut... 3 2 Kuljetuspalvelu... 3 3 Asuminen... 4 3.1 Pysyvä asuminen... 4 3.2 Vaikeavammaisen tilapäinen asuminen (esim. asumisharjoittelu

Lisätiedot

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA ALKAEN

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA ALKAEN 1 (7) Hyvinvointi Ikääntyneiden palvelut Päivitetty 30.12.2016 VALT 14.11.2016 96 Päivitetty 12.6.2018 vanhustyön johtajan päätös 65 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET

Lisätiedot

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen käyttäminen

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen käyttäminen OHJE 1 (7) Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen käyttäminen Pyydämme lukemaan ohjeet tarkoin ja noudattamaan niitä. Matkakortti Kuljetuspalvelua varten Kuopiossa on käytössä matkakortti. Uusille

Lisätiedot

HAKEMUS. vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisen kuljetuspalvelu sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu

HAKEMUS. vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisen kuljetuspalvelu sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu HAKEMUS vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisen kuljetuspalvelu sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Pielaveden kunta/perusturvaosasto Hakemus saapunut / 20 PL 27, 72401 Pielavesi Vastaanottaja

Lisätiedot

Hyväksytty Yhteistoiminta-alueen Sosiaali- ja terveyslautakunnassa X )

Hyväksytty Yhteistoiminta-alueen Sosiaali- ja terveyslautakunnassa X ) SASTAMALAN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT / KOTIHOITOPALVELUT SOSIAALIHUOLTOLAIN 14 ja 23 MUKAISIA LIIKKUMISTA TUKEVIEN YKSILÖLLISTEN KULJETUSPALVELUIDEN OHJEET 1.7.2018 ALKAEN Hyväksytty Yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Vammaispalvelulain mukaisten kuljetus- ja saattajapalvelujen myöntämisperusteet ja ohjeet 1.6.2013 alkaen

SIILINJÄRVEN KUNTA Vammaispalvelulain mukaisten kuljetus- ja saattajapalvelujen myöntämisperusteet ja ohjeet 1.6.2013 alkaen SIILINJÄRVEN KUNTA Vammaispalvelulain mukaisten kuljetus- ja saattajapalvelujen myöntämisperusteet ja ohjeet 1.6.2013 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymä 6 / 6 2013 63 2 (7) VAMMAISPALVELULAIN

Lisätiedot

Sosiaaliturvan kuumat perunat 2015

Sosiaaliturvan kuumat perunat 2015 Sosiaaliturvan kuumat perunat 2015 Sairaanhoitokorvausten muutokset matkakorvaukset hammashoidon korvaukset 15.1.2015 Anne Giss pääsuunnittelija Kelan terveysosasto Matkakorvaustilastot Matkakorvaukset

Lisätiedot