Tervetuloa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuun

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tervetuloa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuun 2.-3.7.2016"

Transkriptio

1 Tervetuloa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuun Turun Seudun Agilityurheilijat ry järjestää maajoukkuekarsinnat Liedossa Royal Canin Areenalla Kilpailu käydään lauantaina 2.7 kahdella kentällä (20x40) ja alustana on kumirouhetäytteinen keinonurmi. Toisella kentällä kisataan hyppyrata osittain samanaikaisesti toisen kentän agilityradan kanssa. Kuitenkin niin, että jokainen säkäluokka suorittaa ensin hyppyradan ja siirtyy sen jälkeen suorittamaan agilityrataa. Lauantain radoilta pääsee jokaisen säkäluokan 44 parasta koirakkoa sunnuntaille, jolloin kisataan agility- ja hyppyrata sekä finaali agilityradalla. Sunnuntaina kisataan yhdellä 30x40 kokoisella kentällä. Sunnuntain säkäluokkajärjestys on mini-maxi-medi. Karsintoihin on ilmoittautunut 371 koirakkoa. Maajoukkuekarsintojen johtavana ylituomari on Anders Virtanen ja arvostelevina tuomareina ovat Anne Viitanen ja Jari Suomalainen. Avustavia tuomareita ovat Kari Jalonen ja Petteri Kerminen Tuomarijako Lauantai 2.7 Kenttä 1 HYPPYRATA: Jari Suomalainen ja Petteri Kerminen Kenttä 2 AGILITYRATA: Anne Viitanen ja Kari Jalonen Sunnuntai 3.7 Agilityrata 3: Jari Suomalainen ja Petteri Kerminen Hyppyrata 4: Anne Viitanen ja Kari Jalonen Finaali, agilityrata: Jari Suomalainen ja Anne Viitanen sekä Petteri Kerminen ja Kari Jalonen Kokoluokkajärjestys Mini (S) - Maksi (L) - Medi (M)

2 Ilmoittautuminen kisapaikalla Ilmoittautuminen, rokotustodistusten ja tunnistusmerkintöjen tarkistus sekä kilpailukirjojen luovutus tapahtuu ilmoittautumispisteessä, toimiston lähellä hallin ulkopuolella. Ilmoittautumispiste on avoinna perjantaina 1.7. klo välisen ajan ja lauantaina 2.7. klo 7.00 alkaen. Yksi ilmoittautuminen riittää koko viikonloppuna. Sunnuntaina ei tarvitse ilmoittautua uudelleen. Mahdolliset keskeytykset tulee ilmoittaa viipymättä infopisteeseen tai toimistoon. llmoittaudu paikan päällä viimeistään Lauantaina: Minit: klo 8.30 Maxit: klo Medit: klo 13 Sunnuntaina kisaajan pitää olla paikalla puoli tuntia ennen luokan arvioitua rataantutustumisaikaa. Kilpailunumero ja numeroliivit Samaa kilpailunumeroa käytetään koko viikonlopun ajan. Kilpailussa on käytössä numeroliivit, joita pidetään näkyvillä sekä rataan tutustumisessa että kilpailutilanteessa. Kilpailun päätyttyä numeroliivit toimitetaan ilmoittautumispisteeseen. Koiran kilpailukirjan saa numeroliiviä vastaan. Kadonneesta numeroliivistä peritään 10 euron maksu. Kisojen aikataulu löytyy osoitteesta: Lähtöjärjestys Lauantain lähtöjärjestys on sekä ensimmäisellä että toisella radalla kilpailunumeron mukainen. Sunnuntain radat kilpaillaan sen hetkisten kokonaistulosten mukaisessa käänteisessä lähtöjärjestyksessä. Lisäksi otetaan huomioon saman ohjaajan useampi koira, joiden starttien väliin jätetään ainakin 10 koiraa. Maajoukkueen karsintakilpailussa tulee mahdollisen hylkäyksen tapahtuessa poistua radalta välittömästi suorinta reittiä. Tämä koskee kaikkia ratoja. Kilpailun lähtölistat ovat internetissä osoitteessa: sekä nähtävillä kisa-alueella. Lähtölistoja ei ole jaossa kilpailupaikalla. Lähtölistat julkaistaan alkuviikosta. Ilmoita, jos kisaat useammalla koiralla eri säkäluokassa, sillä minit ja maxit menevät kertaalleen samanaikaisesti sekä medit ja maxit. Juoksuiset nartut Juoksuiset nartut starttaavat omalla starttivuorollaan. Juoksuaikaiset narttukoirat eivät saa tulla halliin muulloin kuin omalla vuorollaan ja niillä tulee käyttää juoksusuojaa hallissa. Juoksusuoja poistetaan kilpailusuorituksen ajaksi. Juoksuisten narttujen hihnassa tulee olla punainen nauha merkkinä juoksuajasta. Juoksunartuille ei kisaajien tarvitse varata

3 omaa alustaa lähtöön. Ilmoita juoksusta etukäteen koetoimitsijalle. Juoksuisille ei ole varattuna erillistä omaa tilaa. Rokotusten ja tunnistusmerkintöjen tarkastus Kilpailuun osallistuvien koirien on oltava rokotettu ja tunnistemerkitty Kennelliiton sääntöjen mukaisesti. Koirien rokotustodistukset tarkistetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Tunnistusmerkinnät tarkistetaan pistokokein ilmoittautumispisteessä, näet ilmoittautumispisteessä olevasta listasta, onko koirasi tarkastettavien joukossa. Turistikoirat Kilpailualueella olevien koirien on oltava todistettavasti Kennelliiton rokotusmääräysten mukaisesti rokotettuja. Määräys koskee myös pentuja. Turistikoirat voivat tulla mukaan kisa-alueelle mutta halliin koiria ei saa tuoda. Tämä koskee myös kisakoiria omaa suoritusvuoroa lukuunottamatta. Kilpailupaikka, lähtöalue ja rataantutustumiset Kilpailun mahdollisimman nopean läpiviennin varmistamiseksi lähtöalueella on odotusalue (lähtökarsinat), jossa seuraavat kolme (3) koirakkoa MM-kilpailujen tapaan odottavat vuoroaan. Odotusalueella ei enää saa leikkiä leluilla tai palkita koiraa makupaloilla. Hihnan revittäminen koiralla tulkitaan lelulla leikkimiseksi. Tuomari voi evätä koirakon lähtöluvan, jos koiraa leikitetään odotusalueella. Kilpailijan on jätettävä odotusalueen ulkopuolelle kaikki sellaiset tavarat, myös vaatekappaleet, joita hän ei radalla tarvitse.kilpailijan on oltava ehdottomasti omalla vuorollaan odotusalueella jonossa ja noudatettava tuomarin sekä kilpailun järjestäjien ohjeita odotusalueeseen liittyen. Mikäli koirakko ei ole ajallaan lähtökarsinoissa ja noudata siellä ohjeistusta, kyseisen koirakon lähtölupa evätään kyseiselle radalle. MM-kisojen käytännön mukaisesti koirakolla on rajattu aika (15 s) aloittaa suorituksensa senjälkeen, kun tuomari on antanut lähtöluvan. Tuomari viheltää tämän jälkeen 2 kertaa pilliin,jolloin koirakon on välittömästi lähdettävä liikkeelle tai lähtölupa evätään. Rataan tutustumisissa saa olla vain kyseessä olevan tutustumisryhmän koirien ohjaajat. Rataantutustumisissa on kilpailijalla oltava ehdottomasti siihen tutustumisryhmään kuuluvan koiran numeroliivi yllään siten, että numero on selkeästi näkyvissä. Kilpailuun osallistuvien kilpailijoiden ei kilpailupäivien aikana ole lupa käyttää muita kuin järjestäjän kilpailupaikalle antamia lämmittelyesteitä ja kilpailussa käytettäviä esteitä. Omien harjoituskuvioiden rakentaminen lämmittelyesteistä on ehdottomasti kielletty. Lämmittelyalueella saa olla vain yksi koira kerrallaan ja maksimissaan kaksi (2) minuuttia. Poisjäännit Poisjäännit ilmoitetaan ennen kisaa sähköpostitse karsinnat@tsau.info tai ilmoittautuminen@tsau.info ja kisan aikana ilmoittautumisen yhteydessä tai puhelimitse koetoimitsijalle Maria Lepänhaara p Osallistumismaksu palautetaan mikäli koira tai ohjaaja sairastuu tai loukkaantuu. Lääkärintodistukset ja tilitiedot maksujen palauttamista varten tulee lähettää viimeistään sähköpostitse rahastonhoitaja@tsau.info

4 tai postitse osoitteeseen: Rahastonhoitaja, Yrjönalhontie 2, Lieto. Tiedot voi toimittaa myös kisapaikalla infopisteeseen. Ajo-ohjeet kisapaikalle ja kisapaikan kartat Tsaun Royal Canin Areena sijaitsee Liedon Tuulissuolla. (Navigoimalla osoitteeseen Yrjönalhontie 2, Lieto) HUOM! Kisapaikalle ei saa ajaa Päivöläntien kautta vaan on ajettava Ohikulkutieltä Loukinaistentielle ja käännyttävä Tuulissuontielle. Tuulissuontien ja Luolakalliontien risteyksestä alkaen on liikenteenohjaajia. Noudattakaa ystävällisesti heidän ohjeistustaan. Royal Canin Areenan pihalla on rajoitetusti parkkitilaa ja suurin osa tullaan ohjaamaan lähialueiden teiden varsille sekä hallien pihoille. Noudata ehdottomasti pysäköinti kielletty merkkejä. Hallin kulmalla on tavaroiden purkupaikka. Asuntoautot ja vaunut tullaan ohjaamaan omalle parkkialueelle, mutta alueella ei saa leiriytyä eikä etukatoksia yms. saa pystyttää. Huolehdithan omalta osaltasi koko kisa-alueen ja lähistön siisteydestä ja kerää kaikki koirien jätökset sekä roskasi pois. Kakkapusseja on saatavilla eri puolilla hallia ja ilmoittautumispisteessä. Huomio, että alueella on tavattu usein käärmeitä. Hallin käyttöön liittyviä ohjeita Hallin pohja on kumirouhetäytteinen tekonurmi. Tekonurmen vioittumisen ehkäisemiseksi hallissa ei saa käyttää kenkiä, joissa on metalliset nastat tai piikit. Omia tuoleja ja penkkejä saa tuoda halliin rajoitetusti, muttei häkkejä tila-ahtauden vuoksi. Alueella on katsomot. Pyydämme kiinnittämään erityistä huomiota sekä hallin että koko kisa-alueen puhtauteen. Huolehdithan, ettei koira pääse pissaamaan hallin sisälle, hallin seiniin, oviin tai heti ovien pieliin. Jos pissa- tai kakkavahinko sattuu hallin sisälle, otathan yhteyttä toimistoon. Jätössakko on 10 euroa. Huomaa, että halli on savuton ja myös sähkötupakan polttaminen hallissa on kiellettyä. Hallin piha-alueella tupakointi on sallittua vain siihen osoitetulla paikalla. Kisa-alueen ulkokartta sekä hallin sisäkartta ovat nähtävissä osoitteessa Päivätelttapaikat Osallistujien päiväteltoille on rajoitetusti paikkoja hallin piha-alueella ja ne täytetään saapumisjärjestyksessä. Huomioithan, että päivätelttojen alueelle jää kahden metrin kulkuväylät. Seuraa kisajärjestäjien ohjeistusta telttojen sijoittelun suhteen. Kisa-alueella ei ole yöllä vartiointia ja kisajärjestäjä ei vastaa kadonneista tavaroista. Ruokailu Kisapaikalla on buffetti ja saatavana on erilaisia suolaisia ja makeita leivonnaisia. Tsaun buffetista saat lisäksi ostettua lounaslipun hintaan 8e. (pyttipannu tai lohikeitto, leipä, vesi tai mehu, kahvi) Lasten annos 5e. Alueella myynnissä myös mansikoita ja herneitä.

5 Majoitus Maajoukkuekarsintojen majoitusyhteistyökumppanit ja heidän tarjouksensa viikonlopun ajalle löytyvät www-sivuilta Kisa-alueella tai lähistöllä varatuilla parkkialueilla ei ole mahdollista leiriytyä asuntovaunuilla tai autoilla. Lähellä sijaitsevia kauppoja yms. Citymarket Ravattula: Reivikatu. n. 7km (apteekki, auki la 10-17, su suljettu ja Otto) Auranlaakson ABC, Kaarinantie 702, n. 7.5km K-market Loukinainen, Nenämäentie 3, 21410, Vanhalinna. n.5km Neste Oil, Haimiontie 25, Vanhalinna, n.5km Ensiapu, eläinlääkäri Karsinnoissa on paikalla lääkärijohteinen ensiapu. Ota tarvittaessa yhteys toimistoon. Pieneläinpäivystys on Eläinsairaala - Turussa, Käyntiosoite: Satakunnantie 162, Turku puh Koirien antidoping Maajoukkueen karsintakilpailussa noudatetaan koirien osalta Kennelliiton antidopingsääntöä, jonka mukaan eläimen suorituskyvyn keinotekoinen kohottaminen, alentaminen tai ylläpitäminen lääkkeillä taikka muilla vastaavilla aineilla tai valmisteilla on kielletty. Koiran karvapeitteen ja kirsun käsittely väriaineilla sekä karvan käsittely aineilla, jotka vaikuttavat karvan laatuun tai karvapeitteen muotoon on kiellettyä. Koiran suorituskykyyn ennen koiratapahtumaa tai sen aikana ei saa vaikuttaa tai pyrkiä vaikuttamaan minkään kemiallisen aineen, lääkkeen tai hoitotoimenpiteen avulla. Koirasta otetuista veri-, virtsa-, karva- tai muista näytteistä ei koiratapahtuman aikana saa löytyä lainkaan elimistöön kuulumattomia lääkeainejäämiä (nollaraja). Ihmisten antidoping Ohjaaja ei saa osallistua kilpailuun kielletyn aineen vaikutuksen alaisena. Maajoukkueen karsintakilpailussa noudatetaan voimassa olevaa Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n vahvistamaa antidopingsäännöstöä. Tiedot kielletyistä dopingaineista ja -menetelmistä löytyvät ADT:n vuosittaisesta julkaisusta Kielletyt ja sallitut lääkeaineet urheilussa. Lisätietoja Karsintakisan yhteystiedot Vastaavat koetoimitsijat: Maria Lepänhaara puh Anri Saarinen p karsinnat@tsau.info Turun Seudun Agilityurheilijat ry

6 Karsintaformaatti 2016 Maajoukkueen karsintakilpailu on kahden päivän mittainen. Lauantaina järjestetään kaksi rataa (hyppy- ja agilityrata) ja sunnuntaina kolme rataa (agilityrata-hyppyrata-agilityrata) Lauantailta sunnuntaille jatkoon pääseminen Lauantailta pääsee jatkoon maksimissaan 44 koirakkoa/kokoluokka siten, että varmasti jatkoon pääsee agilityradan 22 parhaalla nollatuloksella ja hyppyradan 22 parhaalla nollatuloksella. Jos agilityradalta jatkoon pääsevistä nollatuloksen tehneistä koirakoista joku on saanut jatkopaikan myös hyppyradalta, siirtyy ko. paikka seuraavalle agilityradalla nollatuloksen tehneelle koirakolle. Jos agilityradalla ei ole tehty riittävästi nollatuloksia, siirtyvät jatkopaikat hyppyradalla nollatuloksen tehneille koirakoille. Jos nollatuloksella jatkoonmenijöitä ei löydy yhteensä 44 koirakkoa, täytetään loput jatkopaikat agilityradan tuloksista paremmuusjärjestyksessä aina tulokseen 5.00 saakka (ei enää 5.01). Jos vieläkään ei ole 44 jatkoonmenevää koirakkoa selvillä, täytetään loput jatkopaikat hyppyradan tuloksista paremmuusjärjestyksessä aina tulokseen 5.00 saakka. Näin tehdään aina 10.00, 15.00, jne. portain, agilityrata ensin huomioiden, kunnes 44 jatkoonmenevää koirakkoa on selvillä. Kahdella hylätyllä suorituksella ei voi päästä jatkoon lauantailta. MM-kisojen käytännön mukaisesti koirakolla on rajattu aika (15 s) aloittaa suorituksensa sen jälkeen, kun tuomari on antanut lähtöluvan. Tuomari viheltää tämän jälkeen 2 kertaa pilliin, jolloin koirakon on välittömästi lähdettävä liikkeelle tai lähtölupa evätään. Ihanneaika Ihanneaika vaihtelee kullakin radalla aikaisempien vuosien tapaan. Jokaisessa kokoluokassa on oma ihanneaikansa kullekin radalle. Ihanneaika määritellään ns. 15 %:n säännön mukaan, jossa nopeimman nollan suoritusaika kerrotaan kertoimella 1,15 = ihanneaika kyseiseen kokoluokkaan. Pisteiden kerääminen Pisteitä voi saada vain nollatuloksella (0,00). Jokaiselta radalta nopeimman nollatuloksen tehnyt saa 50 pistettä. Muiden nollatuloksen tehneiden pistemäärä suhteutetaan voittajan aikaan. Jokainen hävitty sekunti on -10 pistettä. Aikaero voittajaan määritellään 1/100 sekunnin tarkkuudella eli 0,1 pisteen tarkkuudella. Esimerkki: voittajan aika 40,00 (=50p.) ja toiseksi tulleen aika 40,50 (= 45p.) ja neljännentoista aika 44,01 (= 9,9p.). Hylkääntyminen Koirakko ei hylkäänny karsintakilpailussa, vaikka se tekisi useampia hylättyjä suorituksia. Tosin kahdella hylätyllä suorituksella ei voi päästä jatkoon lauantailta. Lopputulos ja sijoitukset Koirakon lopullinen sijoitus maajoukkueen karsintakilpailussa määräytyy kaikilta viideltä (5) radalta saatujen pisteiden perusteella. Eniten pisteitä kerännyt on voittaja. Samaan pistemäärään päätyneet koirakot saavat saman sijoituksen kuitenkin siten, että lopulliset sijoitukset sijoista 1 7 selvitetään uusintaradalla (finaalirata).

7 Lisätietoa Järjestösihteeri Sami Suominen, puh , Maajoukkueiden valinta Sunnuntain karsintakilpailun tuloksista Agilityliitto lajiliittona ehdottaa Suomen Kennelliitolle maajoukkueen kokoonpanoa. Kennelliiton hallitus vahvistaa Suomen agilitymaajoukkueen kokoonpanon karsintojen jälkeisellä viikolla, jonka jälkeen joukkueen kokoonpano tiedotetaan. Käytäntö pohjaa Suomen Kennelliiton ja Suomen Agilityliiton välisiin sopimuksiin ja sääntöihin. MM-kilpailuihin valitaan 4 koirakkoa/säkäluokka (yhteensä12 koirakkoa). PM-kilpailuihin valitaan 10 koirakkoa/säkäluokka (yhteensä 30 koirakkoa). Maajoukkueen kokoonpano MM-kisoissa Joukkuekilpailuun neljän (4) parhaan joukkoon sijoittuneet koirakot. Samalla ohjaajalla saa kuitenkin olla vain yksi (1) koira joukkuekilpailussa kokoluokkaa kohti. Jos karsinnoissa samalla ohjaajalla tulee samassa kokoluokassa neljän parhaan joukkoon useampi kuin yksi koira, niin valituksi tulee vain yksi niistä. Muut joukkueeseen valittavat koirat ovat järjestyksessä seuraavat toisten ohjaajien koirat. Joukkueeseen ilmoitetaan varakoirakoita 1 2 kpl/kokoluokka. Yksilökilpailuun karsintojen kolmen (3) parhaan joukkoon sijoittuneet koirakot. Hallitsevilla yksilömaailmanmestareilla on oikeus osallistua yksilökilpailuun. Suomen Agilityliitto vastaa MM-kilpailuihin osallistuvien koirakoiden matkoista ja majoituksista MMkilpailumatkan aikana lukuunottamatta kotimaan matkakuluja. Maajoukkueen kokoonpano PM-kisoissa PM-joukkueeseen esitetään kustakin kokoluokasta kymmenen (10) parhaan joukkoon sijoittuneita koirakoita. Samalla ohjaajalla saa olla useampi koira samassa kokoluokassa. Lisäksi puolustavat PM-yksilömestarit pääsevät PM-yksilökilpailuun mukaan, jos he eivät pääse karsinnoista joukkueeseen. PM-kilpailujen osalta Suomen Agilityliitto vastaa 15 koirakon (5 parasta/säkäluokka) matka- ja majoituskustannuksista lukuunottamatta kotimaan matkakustannuksia. Jokaisen säkäluokan koirakot sijoilla 6-10 vastaavat itse matka- ja majoituskustannuksistaan. Suomen Agilityliitto hoitaa matkajärjestelyt kaikkien koirakoiden osalta. MM- ja PM -kisoihin lähtevien on ilmoitettava heti karsintakilpailun jälkeen seuraavat asiat: 1. Koiran paino lentohäkin kanssa 2. Lentohäkin mitat 3. Avustajan mukaantulo MM-kilpailuihin 4. Mahdolliset ruoka-aineallergiat 5. Kennelliiton jäsennumero Nämä tiedot on ilmoitettava SAGIn toimihenkilöille heti karsintakilpailun jälkeen, jotta

8 maajoukkueen kokoonpano saadaan ilmoitettua arvokilpailuihin ja kilpailumatkojen lentoja majoitusvaraukset sekä leirien järjestelyt saadaan tehdyiksi heti karsintakilpailua seuraavana maanantaina. SAGI kerää tiedot ja valokuvaa jokaisesta kokoluokasta 15 parasta koirakkoa. Näiden 15 täytyy olla välittömästi finaalin jälkeen valmiina valokuvausta varten kilpailupaikalla ilmoitettavallakokoontumispaikalla, joten avustajan hankkiminen koiran jäähdyttelyyn on suotavaa. Kennelliiton hallitus voi evätä edustustehtävän henkilöltä, jonka toiminta ei ole aina ollut nuhteetonta tai henkilöä epäillään Kennelliiton sääntöjen 9. :ssä mainituista teoista. Lisäksi valitun koiran pitää olla syntynyt ja asua maassa, jota edustaa. Tuontitapauksissa koiran on ollut oltava rekisteröitynä Suomen Kennelliiton rekisterissä 12 kk ennen MMkilpailua. Joukkueeseen valittavan koirakon ohjaajan tulee olla Suomen Kennelliiton jäsen (myös perhejäsenyys riittää). Tiedoksi Kennelliiton vahvistamalle maajoukkueelle Maajoukkueeseen valituille koirakoille järjestetään kaksi maajoukkueleiriä: PM-kilpailuihin lähteville ja MM-kilpailuihin lähteville Molemmat leirit pidetään Ojangon koiraurheilukeskuksessa Vantaalla. Leirit ovat maajoukkueen jäsenille sekä varakoirille ilmaisia. Joukkueen jäsenet vastaavat omista matka- ja majoituskustannuksistaan. Maajoukkueen jäsenet tulevat solmimaan Suomen Agilityliiton kanssa urheilijasopimuksen, jossa sovitaan yhteisistä toimintatavoista ja pelisäännöistä agilityn maajoukkueen toiminnassa. SAGI hankkii maajoukkueen jäsenille edustusasut (2 kpl teknisiä paitoja, collegetakki, tuulitakki ja tuulihousut). Kilpailija maksaa edustusasuista omavastuuosuuden 50 euroa. Mikäli maajoukkueeseen valittu kilpailija on jo omakustanteisesti hankkinut edustusasut EO joukkueen kautta, vähennetään se omavastuuosuudesta. Vuoden 2016 MM-kilpailut järjestetään Zaragozassa Espanjassa Kilpailujen tuomareina toimivat José Luis García Álvarez Espanjasta ja Tráj Tamás Unkarista. Avustavana tuomarina toimii Ramon Poble Rosàs Espanjasta. Meno Espanjaan on mukaisesti ja paluu Tarkemmat lentoaikataulut selviävät myöhemmin. Koirakot tullaan lennättämään lentojen saatavuuden mukaan Helsingistä Barcelonaan tai Madridiin, joista on noin 2 tunnin automatka Zaragozaan. MM-kisamatkalle saa kukin joukkueen jäsen ottaa omalla kustannuksellaan mukaan yhden henkilökohtaisen avustajan. Avustajien matkat voi kukin varata itsenäisesti tai ne voidaan varata SAGIn kautta, jolloin matkatoimisto laskuttaa matkat ja majoitukset suoraan avustajalta. Vuoden 2016 agilityn pohjoismaiset mestaruudet ratkotaan Norjassa Hamarissa Kilpailun tuomareina toimivat Wilhelm Alexander Kelders Hollannista ja Simon Noel Norjasta.

9 Maajoukkueen johtajana toimii Janne Karstunen. Avustavaksi joukkueenjohtajaksi on valittu lahtelainen Pete Huotari. Joukkueen fysioterapeuttina toimii Heli Suhonen. Rokotusmääräykset ja tunnistusmerkintä maasta vientiä varten Koiranäyttelyissä, -kokeissa ja -kilpailuissa sekä muissa järjestetyissä koirien joukkotilaisuuksissa (myöhemmin tapahtuma) noudatetaan Suomen Kennelliiton hallituksen hyväksymiä alla olevia rokotusmääräyksiä. Tapahtuman järjestäjien velvollisuutena on tarkistaa, että rokotusmääräyksiä on noudatettu. Rokotustodistuksesta tulee ilmetä koiran yksiselitteiset tunnistustiedot sekä koiralle annetun rokotteen valmisteyhteenvedon mukainen rokotuksen viimeinen voimassaolopäivä. Jotta koira voi olla läsnä tapahtumassa, tulee koiralla olla voimassa seuraavat rokotukset: Penikkatautirokotus: Koiran pitää olla rokotettu penikkatautia vastaan vähintään kaksi kertaa. Tehosterokotuksesta tulee tapahtuman hetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (kolmen viikon varoaika). Alle vuoden iässä annettu tehosterokotus on voimassa yhden vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana annetut tehosteet ovat voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti. Raivotautirokotus (rabies): Koiran ensimmäisestä raivotautirokotuksesta tulee tapahtuman hetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (kolmen viikon varoaika). Alle vuoden iässä annettu rokotus on voimassa yhden vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana annetut rokotukset ovat voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti. Vanhentuneen penikka- ja raivotautirokotuksen varoaika: Jos koiran rokotus on vanhentunut, tulee rokotus kaikissa tapauksissa uusia vähintään 21 vrk ennen tapahtumaa (kolmen viikon varoaika). Lisäohjeita rokotuksista koiran omistajille ja eläinlääkäreille: (eläinlääkäri voi tapauskohtaisesti suositella myös toisenlaista rokotusohjelmaa) Koiralla tulee olla rokotustodistus (rokotuskirja tai lemmikkieläinpassi), johon on merkitty rokotteen viimeinen voimassaolopäivä, koiran tunnistetiedot ja edelliset rokotukset. Eläinlääkärin on merkittävä koiralle annettuun rokotustodistukseen ko. rokotuksen viimeinen voimassaolopäivä. Penikkatautirokotus (yleisimmin ns. nelosrokote; penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, parvo, kennelyskä) suositellaan annettavaksi ensimmäisen kerran 12 viikon ikäiselle pennulle. Tehosterokote annetaan 4 viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Ensimmäisen raivotautirokotus (rabies) annetaan aikaisintaan 4 kk ikäiselle pennulle. Rokotuksia ei suositella annettavaksi samanaikaisesti. Edellisistä rokotuksista on oltava eläinlääkärin merkintä lemmikkieläinpassissa tai muussa rokotustodistuksessa. Myös kennelyskää vastaan annettu rokotus kannattaa uusia tilanteen mukaan ennen kokeisiin, kilpailuihin tai näyttelyyn osallistumista. Ulkomailta saapuvien koirien kohdalla noudatetaan Kennelliiton rokotusmääräysten lisäksi EVIRAn (Elintarviketurvallisuusvirasto) kulloinkin voimassa olevia ohjeita. HUOM! Kennelliiton rokotusmääräykset voivat poiketa maahantuonnin rokotusvaatimuksista. Kulloinkin voimassa olevat vaatimukset voi tarkistaa esim. EVIRAn kotisivuilta:

10 Tartuntatauteihin liittyviä muita määräyksiä: Jos koira sairastuu penikkatautiin, tarttuvaan maksatulehdukseen, kennelyskään tms. tarttuvaan hengitystieinfektioon, parvovirusripuliin tms. tarttuvaan mahasuolikanavan tulehdukseen, koira ei saa olla läsnä tapahtumassa ennen kuin se on ollut vähintään kaksi viikkoa oireeton. Sama rajoitus koskee myös saman talouden oireettomia koiria. Ulko- ja sisäloistartunnat on asianmukaisesti hoidettava ennen kuin koira voi olla läsnä tapahtumassa. Tunnistusmerkintä: Eläimen on oltava tunnistusmerkitty mikrosirulla tai selkeästi luettavalla tatuoinnilla. Mikrosirun tulee olla ISO standardin mukainen ja se käyttää HDX- tai FDXB- tekniikkaa. Mikrosiru voidaan lukea ISO standardin mukaisella lukulaitteella. Jos mikrosiru ei ole säädettyjen vaatimusten mukainen, tulee eläimen tuojalla olla mikrosirun lukemiseen tarvittava laite mukanaan. Eläimen tulee olla tunnistusmerkitty ennen raivotautirokotuksen antamista. Käsittely ekinokokkoosia vastaan Suomeen tuotavan koiran täytyy olla käsitelty ekinokokkoosia vastaan. Myös alle kolmen kuukauden ikäiset pennut sekä mm. Ruotsista ja Norjasta Suomeen tulevat koirat pitää lääkitä ennen niiden saapumista maahan. Suomen ulkopuolisen maan eläinlääkäri merkitsee annetun lääkkeen lemmikkieläinpassiin. Lääkitys on asianmukainen annos pratsikvantelia tai epsiprantelia sisältävää, koiralle hyväksyttyä lääkettä ekinokokkoosia aiheuttavia heisimatoja vastaan. Se annetaan Suomen ulkopuolisessa maassa 1 5 vrk ennen maahantuloa. Lääkettä ei siis voi antaa enää rajalla juuri ennen rajan ylitystä. Aikaisemmassa lainsäädännössä ollut kohta, että lemmikkiä ei tarvitse lääkitä, jos se tulee takaisin Suomeen oltuaan ulkomailla alle 24 h, on poistunut. Vaihtoehtoisesti EU-maista tai niihin verrattavista maista tuotaessa, jotka ovat ilmoittaneet käyttävänsä passia, koira voi käyttää 28 vrk:n sääntöä. Lemmikki pitää lääkitä ennen matkaa vähintään kaksi kertaa enintään 28 vrk:n välein EU-maassa tai EU-maihin verrattavissa maissa ja sen jälkeen käsittely toistetaan säännöllisesti enintään 28 vrk:n välein niin kauan kuin edestakaisin matkustelua kestää. Viimeinen loislääkitys tulee tehdä Suomessa matkustelun päätyttyä. Jos lääkityksessä pidetään pidempi tauko, lääkitysohjelma täytyy aloittaa alusta. Ekinokokkiloinen kehittyy tartuntavaaralliseksi vasta 28 vuorokautta sen jälkeen, kun koira on saanut tartunnan ja siten toistuvan säännöllisen loislääkityksen tarkoituksena on estää loisen kehittyminen lisääntymiskykyiseksi. Jos koira käyttää 28 vrk:n sääntöä, siitä merkitään maininta lemmikkieläinpassiin ekinokokkikäsittelykohtaan. Maininta kirjataan suomeksi tai ruotsiksi ja englanniksi. Merkintöjä 28 vrk:n säännön käyttämisestä voi alkaa merkitä passiin vuoden alusta lähtien. Jos passin sivut tulevat täyteen, koiralle myönnetään uusi passi. Matkoilla kannattaa kuljettaa mukana sekä uutta että vanhaa passia.

11 Yhteistyössä

Tervetuloa agilityn Suomen mestaruuskilpailuihin 18.-19.6.2011

Tervetuloa agilityn Suomen mestaruuskilpailuihin 18.-19.6.2011 Tervetuloa agilityn Suomen mestaruuskilpailuihin 18.-19.6.2011 Tervetuloa kilpailemaan agilityn SM-kilpailuihin 2011 Nastolan urheilukeskukseen. Viikonlopun aikana nähdään yhteensä 1853 starttia. Kilpailut

Lisätiedot

Tervetuloa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuun

Tervetuloa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuun 1 Tervetuloa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuun 1 2.7.2017. Maajoukkuekarsinnat ovat Liedossa Royal Canin Areenalla 1.-2.7.2017. Tapahtuman järjestää Turun Seudun Agilityurheilijat ry. Kilpailu

Lisätiedot

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015!

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! Raumalla vietetään Pitsiviikkoa 18.-26.7.2015 - tästä siis teema RKS:n heinäkuun kisoihin. LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA JOKA TASOLUOKAN PARAS OHJAAJAN PITSIASU PALKITAAN UPEIN

Lisätiedot

Tervetuloa Raahen Koirakerhon agilitykilpailuihin

Tervetuloa Raahen Koirakerhon agilitykilpailuihin Tervetuloa Raahen Koirakerhon agilitykilpailuihin 2-3.9.2017 Kilpailupaikka on kivituhkapohjainen aidattu kenttä. Virallinen osoite on Oikotie 42, 92160 Saloinen. Navigaattoriin kannattaa laittaa osoitteeksi

Lisätiedot

Tervetuloa errkkariin!

Tervetuloa errkkariin! Tervetuloa errkkariin! Ohessa on näyttelymme arvioitu arvosteluaikataulu koiramäärineen sekä ilmoittamanne koiran numerolappu. Rokotustodistusten tarkistus alkaa klo 8:00. Koirien tulee saapua näyttelypaikalle

Lisätiedot

Jari Tienhaara, lauantaina 1,2- luokka, sunnuntaina 3-luokka Anne Savioja, lauantaina 3-luokka, sunnuntaina 1,2-luokat

Jari Tienhaara, lauantaina 1,2- luokka, sunnuntaina 3-luokka Anne Savioja, lauantaina 3-luokka, sunnuntaina 1,2-luokat KILPAILUKUTSU Agilitykisat ja piirinmestaruusmittelöt 13.9-14.9.2014 Joensuussa TERVETULOA! Tuomarit Jari Tienhaara, lauantaina 1,2- luokka, sunnuntaina 3-luokka Anne Savioja, lauantaina 3-luokka, sunnuntaina

Lisätiedot

TERVETULOA AGILITYN SM-KILPAILUIHIN OULUUN!

TERVETULOA AGILITYN SM-KILPAILUIHIN OULUUN! TERVETULOA AGILITYN SM-KILPAILUIHIN OULUUN! Viikonlopun aikana nähdään yli 2400 starttia. Perjantaina 12.6.2015 kilpaillaan 3-luokan kilpailut, joihin on ilmoittautunut huikeat 854 koirakkoa. Lauantain

Lisätiedot

TERVETULOA AGIPITSIIN 2018

TERVETULOA AGIPITSIIN 2018 TERVETULOA AGIPITSIIN 2018 Kilpailupaikka https://www.google.fi/maps/place/pulttivahe+2,+26100+rauma/@61.1432599,21.547948, 17z/data=!4m5!3m4!1s0x46897dd0e705f28d:0x10b2ce85f72d5587!8m2!3d61.1440595!4d

Lisätiedot

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan !

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan ! Tervetuloa Varkauteen kisaamaan 27.-28..2014! Kaikille luokille kolme rataa Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka).

Lisätiedot

TERVETULOA ARCTIC AGILITY TEAM ry:n JÄRJESTÄMIIN AGILITYKILPAILUIHIN JA JSP2016 SM-KILPAILUIHIN KEMINMAALLE!

TERVETULOA ARCTIC AGILITY TEAM ry:n JÄRJESTÄMIIN AGILITYKILPAILUIHIN JA JSP2016 SM-KILPAILUIHIN KEMINMAALLE! TERVETULOA ARCTIC AGILITY TEAM ry:n JÄRJESTÄMIIN AGILITYKILPAILUIHIN JA JSP2016 SM-KILPAILUIHIN KEMINMAALLE! Kiitos ilmoittautumisestasi 29.-31.7.2016 Keminmaalla järjestettäviin agilitykilpailuihin ja

Lisätiedot

Agilityn suomenmestaruuskilpailut Kirkkonummella 15. 16.6.2013

Agilityn suomenmestaruuskilpailut Kirkkonummella 15. 16.6.2013 Agilityn suomenmestaruuskilpailut Kirkkonummella 15. 16.6.2013 Tervetuloa vuoden 2013 agilityn SM kilpailuihin Kirkkonummen keskusurheilukentälle! Viikonlopun aikana nähdään ennätys määrä startteja yli

Lisätiedot

Tervetuloa TSAUn järjestämään PM-kisaviikonloppuun 12. - 14. elokuuta!

Tervetuloa TSAUn järjestämään PM-kisaviikonloppuun 12. - 14. elokuuta! Tervetuloa TSAUn järjestämään PM-kisaviikonloppuun 12. - 14. elokuuta Turun Seudun Agilityurheilijat ry. järjestää Pohjoismaiden Mestaruuskisojen yhteydessä useita startteja kaikille luokille. Kisaviikonloppu

Lisätiedot

TERVETULOA AGIPITSIIN 2016

TERVETULOA AGIPITSIIN 2016 TERVETULO GIPITSIIN 2016 Raumalla vietetään Pitsiviikkoa 23.-31.7.2016 - tästä siis teema RKS:n heinäkuun kisoihin. LUNTIN J SUNNUNTIN JOK TSOLUOKN PRS OHJJN PITSISU PLKITN UPEIN PLKINNOIN. Kannattaa siis

Lisätiedot

Tervetuloa Rukan Roihuralleihin Suomen monipuolisimman matkailukeskuksen sydämeen!

Tervetuloa Rukan Roihuralleihin Suomen monipuolisimman matkailukeskuksen sydämeen! Tervetuloa Rukan Roihuralleihin 8.-10.9.2017 Suomen monipuolisimman matkailukeskuksen sydämeen! Viralliset agilitykilpailut Rukan Roihurallit pidetään Rukan Hiihtostadionilla (osoitteessa Hiihtostadionintie

Lisätiedot

Tervetuloa Savonlinnan Palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin

Tervetuloa Savonlinnan Palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin Tervetuloa Savonlinnan Palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin Jussin Juoksut agilitykilpailuihin 23.-24.6.2017 Olet ilmoittautunut Jussin Juoksut agilitykilpailuihin. Kisat pidetään Tanhuvaaran urheiluopistolla

Lisätiedot

Tervetuloa Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin

Tervetuloa Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin Tervetuloa Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin Jussin Juoksut agilitykilpailuihin 24.-25.6.2016 Olet ilmoittautunut Jussin Juoksut agilitykilpailuihin. Kisat pidetään Tanhuvaaran urheiluopistolla

Lisätiedot

Tervetuloa Varkauteen !

Tervetuloa Varkauteen ! Tervetuloa Varkauteen 7.-8.5.16! La 1-2 lk, su 3-lk Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka). Tuomariksi saapuu Anne Savioja.

Lisätiedot

Agirotu 2016. Teivon Ravikeskuksessa 8. 10.7.2016. KISAKIRJE AGIROTU 2016 Ylöjärvi

Agirotu 2016. Teivon Ravikeskuksessa 8. 10.7.2016. KISAKIRJE AGIROTU 2016 Ylöjärvi Agirotu 2016 Teivon Ravikeskuksessa 8. 10.7.2016 Kiitos ilmoittautumisestasi ja tervetuloa vuoden 2016 Agirotuun. Tässä sinulle kilpailuvahvistus, ajo-ohjeet, aikataulut ja muuta tärkeää tietoa tapahtumasta.

Lisätiedot

Kilpailunjärjestäjä vastaa ohjaajan ja koiran kilpailukelpoisuuden tarkastamisesta.

Kilpailunjärjestäjä vastaa ohjaajan ja koiran kilpailukelpoisuuden tarkastamisesta. 1(11) KILPAILUKELPOISUUDEN TARKASTAMISOHJE 1 KILPAILUKELPOISUUS Kilpailukelpoisuudella tarkoitetaan sitä, että ohjaajan ja koiran on täytettävä kilpailuihin osallistumiselle asetetut edellytykset. Ohjaaja

Lisätiedot

Tervetuloa KSTK:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Tervetuloa KSTK:n järjestämiin agilitykilpailuihin Tervetuloa KSTK:n järjestämiin agilitykilpailuihin 1.-2.9.2018 Kilpailut alkavat molempina päivinä klo 9.00. Seuraavalla sivulla näet arvioidun aikataulun. Ilmoittaudu paikalla viimeistään puoli tuntia

Lisätiedot

Suomen Agilityliitto. Seuratoimija seminaari 2015. Kisatoimisto ajan tasalle

Suomen Agilityliitto. Seuratoimija seminaari 2015. Kisatoimisto ajan tasalle Suomen Agilityliitto Seuratoimija seminaari 2015 Kisatoimisto ajan tasalle Petteri Kerminen Muutoksia ja huomioita Ennen kisoja - Kisa-anomukset - Kisapaikan varmistus - Tuomari(t), varmista ja vahvista:

Lisätiedot

5.6.2016 NPKH LOVE 90`S

5.6.2016 NPKH LOVE 90`S Tuomareina: Reetta Pirttikoski ja Henri Luomala Reetta tuomaroi min + med AB ja Henri mini+ med C sekä max ABC 5.6.2016 NPKH LOVE 90`S Tervetuloa Nokialle vuosituhannen päheimpiin agilitykisoihin. Muista

Lisätiedot

Agilityä lyhtyjen loisteessa! Tuomarina: Anders Virtanen. Lauantai-illan hämärtyessä 1lk ja maksit3. Sunnuntaina minit ja medit3 sekä 2lk

Agilityä lyhtyjen loisteessa! Tuomarina: Anders Virtanen. Lauantai-illan hämärtyessä 1lk ja maksit3. Sunnuntaina minit ja medit3 sekä 2lk Agilityä lyhtyjen loisteessa! Tuomarina: Anders Virtanen Lauantai-illan hämärtyessä 1lk ja maksit3 3.-4.9.2016 Tervetuloa Nokialle kesäkauden päättäviin agilitykisoihin. Muista ottaa mukaan kilpailukirja

Lisätiedot

Kilpailut päätetään sunnuntaina heti kun tulokset on saatu laskettua, noin klo 17:00-18:00. Palkintojen jako tapahtuu kentällä 1.

Kilpailut päätetään sunnuntaina heti kun tulokset on saatu laskettua, noin klo 17:00-18:00. Palkintojen jako tapahtuu kentällä 1. TERVETULOA PAIMIOON! Olet ilmoittautunut Paimiossa 03.-06.08.2016 pidettäviin Palveluskoirien SM-kisoihin. Kokeesta vastaava tuomari on Harri Laajajärvi ja toisena ylituomarina toimii Mika Laaksonen. Kilpailukeskus

Lisätiedot

- Tietoja koirapuistoista ja aitauksista Vantaalla löydät osoitteesta http://kartta.vantaa.fi/fin -- vapaa-aika -- koirapuistot

- Tietoja koirapuistoista ja aitauksista Vantaalla löydät osoitteesta http://kartta.vantaa.fi/fin -- vapaa-aika -- koirapuistot VANTAAN PALVELUSKOIRAYHDISTYS ry VPY Koirienkoulutusalueiden säännöt: Yleistä: Nämä säännöt koskevat seuraavia VANTAAN PALVELUSKOIRAYHDISTYS ry:n VPY hallinnoimia koulutusalueita: Itä-Vantaa: Saviontien

Lisätiedot

Tervetuloa Nokialle! Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina

Tervetuloa Nokialle! Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina Tervetuloa Nokialle! Nokian Palveuskoiraharrastajat ry 9.-10.9.2017 Konstintie 20, Nokia Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina

Lisätiedot

LASTEN, JUNIOREIDEN, SENIOREIDEN ja PARA- AGILITYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAAREN TELLUS-HALLISSA

LASTEN, JUNIOREIDEN, SENIOREIDEN ja PARA- AGILITYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAAREN TELLUS-HALLISSA JAKOBSTADSNEJDENS KENNELFÖRENING R.F / AGILITYSEKTION PIETARSAARENSEUDUN KENNELSEURA R.Y. / AGILITYJAOSTO LASTEN, JUNIOREIDEN, SENIOREIDEN ja PARA- AGILITYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAAREN TELLUS-HALLISSA

Lisätiedot

TERVETULOA JANKK:N AGILITYKILPAILUIHIN

TERVETULOA JANKK:N AGILITYKILPAILUIHIN TERVETULOA JANKK:N AGILITYKILPAILUIHIN 16.-17.2.2019 Kiitos ilmoittautumisestasi Janakkalan agilitykilpailuihin. Tuomareinamme toimivat Reetta Pirttikoski ja Jessi Landen. 1. YHTEYSTIEDOT Kisaviikonlopun

Lisätiedot

RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 23.11.2013 Voimassa 1.5.2014 lähtien 1 RALLY-TOKON KILPAILUSÄÄNTÖ A. RALLY-TOKOKILPAILUN SÄÄNNÖT... 2 1. RALLY-TOKOKILPAILUJEN TARKOITUS...

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 11.-12.5.2013 Viikonloppuna tuomareina toimivat Henri Luomala ja Heidi Viitaniemi, sekä sunnuntaina tuomariharjoittelijana Jari

Lisätiedot

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin 7.-8.10.2017 Kilpailupaikan osoite: Rauhalantie 50, Mäntsälä www.uvu.fi/sm2017 AIKATAULU LAUANTAI Kilpailutoimisto aukeaa kello 7:30

Lisätiedot

WALAT KEVÄTKISAT KISAKIRJE

WALAT KEVÄTKISAT KISAKIRJE WALAT KEVÄTKISAT KISAKIRJE 26.-27.5.2018 Korkeakankaan hiihtokeskuksen kenttä, Veikko Hakulisen tie 110 Valkeakoski Tuomarit : Petteri Kerminen Marja Lahikainen Vastaava koetoimitsija: Kristina Jokio 0504667885

Lisätiedot

Tervetuloa. kilpailemaan Valkeakoskelle Teboil Pirkanhovi

Tervetuloa. kilpailemaan Valkeakoskelle Teboil Pirkanhovi Tervetuloa kilpailemaan Valkeakoskelle 13.-14.5.2017 Kisat järjestetään Korkeakankaan hiihtokeskuksen hiekkakentällä osoite: Veikko Hakulisentie 110 Valkeakoski Valkeakoski- Pirkkala Lielahti Teboil Pirkanhovi

Lisätiedot

TERVETULOA Tampereen seudun Koirakerhon järjestämiin Agilitykilpailuihin!

TERVETULOA Tampereen seudun Koirakerhon järjestämiin Agilitykilpailuihin! TERVETULOA n järjestämiin Agilitykilpailuihin! Kisat järjestetään 3-4.2.2018 TamSK Koiraurheilukeskuksessa (Luhtaantie 58, 33560 Tampere). Tuomarina toimii Sami Topra. Muutamia ohjeita kisapaikalla: Parkkipaikkoja

Lisätiedot

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 Hyväksytty Kennelliitossa 29.2.2019. Voimassa 4.4.2019 alkaen. Tokon Suomen mestaruuskilpailussa noudatetaan lisäksi SPKL:n SM-kilpailujen

Lisätiedot

Tanskalais-ruotsalaisten pihakoirien. Espoo Näyttelypaikka ja -alue. Pysäköinti. Näyttelynumerot ja luettelot

Tanskalais-ruotsalaisten pihakoirien. Espoo Näyttelypaikka ja -alue. Pysäköinti. Näyttelynumerot ja luettelot Tanskalais-ruotsalaisten pihakoirien PÄ Ä E R I K O I S N ÄY T T E LY Espoo 29.6.2019 Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry toivottaa sinut ja koirasi tervetulleiksi tanskalais-ruotsalaisten pihakoirien

Lisätiedot

Koirahotelli Pikkujalo Kytötie 36 B 03100 NUMMELA HOITOSOPIMUS

Koirahotelli Pikkujalo Kytötie 36 B 03100 NUMMELA HOITOSOPIMUS 03100 NUMMELA HOITOSOPIMUS Koiran omistaja/haltija Henkilötunnus Lähiosoite Postinro ja toimipaikka Puhelin 1 Puhelin 2 Koira (jos koiria on enemmän, lisätään muut koirat lisälehdille) Hoitojakso Alkaa..200

Lisätiedot

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON!

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON! TERVETULOA KUOPIOON! Hyvät kilpailijat ja joukkueenjohtajat, tervetuloa Kuopion Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n järjestämään TOKO SM 2012 tapahtumaan 9.10.6.2012. Kokeeseen on ennakkoilmoittautunut

Lisätiedot

Kiitos ilmoittautumisestasi ja tervetuloa vuoden 2011 Agirotuun!

Kiitos ilmoittautumisestasi ja tervetuloa vuoden 2011 Agirotuun! Kiitos ilmoittautumisestasi ja tervetuloa vuoden 2011 Agirotuun! Tässä on sinulle kilpailuvahvistus, ajo-ohjeet, aikataulut ja muuta tärkeää tietoa tapahtumasta. TARKISTA ILMOITTAUTUMISTIETOSI Jos havaitset

Lisätiedot

SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry

SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry 1/3 SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry EDUSTUSJOUKKUESOPIMUS Koiranohjaaja ja koira Ohjaajan nimi: Ohjaajan osoite: Ohjaajan puhelinnumero: Ohjaajan sähköpostiosoite: Koiran nimi: Koiran rekisterinumero:

Lisätiedot

KILPAILEMAAN! ATT:n kilpailutoimikunta 16.2.2014

KILPAILEMAAN! ATT:n kilpailutoimikunta 16.2.2014 KILPAILEMAAN! ATT:n kilpailutoimikunta 16.2.2014 Sisältö ohjaajan ja koiran kisakelpoisuus/valmius rekisteritodistus, rokotukset, tunnistusmerkintä lisenssi ja SAGIn Intranet kisoihin ilmoittautuminen,

Lisätiedot

Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle ! Paras ysäriasu palkitaan jälleen! Huom! Taustamusiikkina legendaarisimmat ysärihitit!

Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle ! Paras ysäriasu palkitaan jälleen! Huom! Taustamusiikkina legendaarisimmat ysärihitit! Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle 25.-26.5.2019! Kiitos ilmoittautumisestasi ysäriteemaisiin agilitykisoihimme. Viikonlopun tuomarina toimii Anne Viitanen. Luokkajärjestys lauantaille 1ABC ja 3CBA (SL,L).

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat Cadett Micro Raket Junior Raket KF6 Junior KF6 Versio 5, 8.7.2014 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Hyvinkää Karting Päivämäärä: 2.8.2014 Kansallinen

Lisätiedot

Hallitus 10.12.2013 1(34)

Hallitus 10.12.2013 1(34) 1(34) AGILITYSÄÄNNÖSTÖN MENETTELYTAPAOHJE (Best Practices) Lähtökohta Tämä ohje selventää agilitysäännöstöä, antaa tarkennuksia ja suosituksia käytännön menettelytavoista. Ohjetta voidaan tarvittaessa

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 6.-7.7.2019 Viikonlopun tuomareina toimivat Johanna Wüthrich ja Riikka Kankainen, tarkemmat tuomarijaot löydät aikatauluista.

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 20.-22.7.2018 Viikonlopun tuomareina toimii Henri Luomala ja Harri Huittinen, tarkemmat tuomarijaot löydät alla olevasta aikataulusta.

Lisätiedot

AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina ilmoittautuminen yhteen starttiin

AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina ilmoittautuminen yhteen starttiin AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina 10.07.2016 ilmoittautuminen yhteen starttiin Uusien toimitilojemme kunniaksi järjestämme avajaisissa agilityn epikset. Epiksissä kisataan 7 eri luokassa. Tässä ilmoittautumisessa

Lisätiedot

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille!

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille! Kilpailijainfo Tervehrys Seinäjoelta! Tervetuloa kilpailijaksi Vauhtiajoihin. Ohessa tietoa tapahtumasta. EPUAn sivustolla voit tutustua rataalueen karttaan, Seinäjoen kaupungin sivustolla on laajempi

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeetkurssi, Tiistaisin klo 11.00, 4krt.

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeetkurssi, Tiistaisin klo 11.00, 4krt. HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeetkurssi, Tiistaisin 09.05.2017 klo 11.00, 4krt. KURSSIN SISÄLTÖ: Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan

Lisätiedot

D.8 ERITYISTEN KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJEET

D.8 ERITYISTEN KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJEET D.8 ERITYISTEN KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJEET Tähän ohjeeseen on koottuna kaikkien SAGIn arvokilpailuiden sekä piirinmestaruuskilpailuiden järjestämisohjeet. Kennelliiton myöntämän Agilityn Suomen Mestaruuskilpailuiden

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ

AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ JA NELJÄ TERRIER RACE KILPAILUA EM. TERRIEREILLE (ELI

Lisätiedot

Kilpailunjärjestäjä vastaa ohjaajan ja koiran kilpailukelpoisuuden tarkastamisesta.

Kilpailunjärjestäjä vastaa ohjaajan ja koiran kilpailukelpoisuuden tarkastamisesta. 1(1) KILPAILUKELPOISUUDEN TARKASTAMISOHJE 1 KILPAILUKELPOISUUS Kilpailukelpoisuudella tarkoitetaan sitä, että ohjaajan ja koiran on täytettävä kilpailuun osallistumiselle asetetut edellytykset. Ohjaaja

Lisätiedot

UPLAKE Teivon Ravikeskuksessa KISAKIRJE UPLAKE 2017 Ylöjärvi

UPLAKE Teivon Ravikeskuksessa KISAKIRJE UPLAKE 2017 Ylöjärvi UPLAKE 2017 Teivon Ravikeskuksessa 26.-28.5.2017 Kiitos ilmoittautumisestasi ja tervetuloa vuoden 2017 Uplakeen. Tässä sinulle kilpailuvahvistus, ajo-ohjeet, aikataulut ja muuta tärkeää tietoa tapahtumasta.

Lisätiedot

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,

Lisätiedot

KENNELLIITON YLEINEN KOKEIDEN JA KILPAILUJEN AJANKOHDAN SIIRTO TAI PERUUTTAMINEN Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 5.5.2005

KENNELLIITON YLEINEN KOKEIDEN JA KILPAILUJEN AJANKOHDAN SIIRTO TAI PERUUTTAMINEN Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 5.5.2005 KENNELLIITON YLEINEN KOKEIDEN JA KILPAILUJEN AJANKOHDAN SIIRTO TAI PERUUTTAMINEN Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 5.5.2005 Kokeet ja kilpailut on anottava voimassaolevien määräaikaisilmoitusten mukaisesti.

Lisätiedot

TERVETULOA LAPPEENRANTAAN AGILITYN SM-KILPAILUIHIN 2017

TERVETULOA LAPPEENRANTAAN AGILITYN SM-KILPAILUIHIN 2017 TERVETULOA LAPPEENRANTAAN AGILITYN SM-KILPAILUIHIN 2017 16.6.2017 AGILITYKILPAILUT 3-LUOKILLE 17. 18.6.2017 AGILITYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Perjantaina 16.6 järjestetään kolmosluokan kilpailut, lauantaina

Lisätiedot

A KILPAILUSÄÄNTÖ. Hyväksy(y Suomen Agilityliiton varsinaisessa kokouksessa 22.4.2008. Hyväksy(y Kennelliiton valtuuston kokouksessa 30.11.2008.

A KILPAILUSÄÄNTÖ. Hyväksy(y Suomen Agilityliiton varsinaisessa kokouksessa 22.4.2008. Hyväksy(y Kennelliiton valtuuston kokouksessa 30.11.2008. A Hyväksy(y Suomen Agilityliiton varsinaisessa kokouksessa 22.4.2008. Hyväksy(y Kennelliiton valtuuston kokouksessa 30.11.2008. Voimassa 1.6.2009 alkaen. YLEISTÄ 1 LÄHTÖKOHDAT Suomen Kennellii(o ja Suomen

Lisätiedot

LAHTI: Tokon Alkeet- kurssi, Keskiviikkoisin 06.07.2016 klo 18.00, 3krt.

LAHTI: Tokon Alkeet- kurssi, Keskiviikkoisin 06.07.2016 klo 18.00, 3krt. LAHTI: Tokon Alkeet- kurssi, Keskiviikkoisin 06.07.2016 klo 18.00, 3krt. TÄMÄ EI OLE perustottelevaisuus kurssi! Perustottelevaisuutta haluaville on arkitaitoa tassuihin- kurssi! Alokasluokka- kurssit

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti:

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti: SÄÄNNÖT YLEISTÄ JunnuGym on luokkien 1-5 pojille tarkoitettu telinevoimistelun henkilökohtainen- ja seurakilpailu. JunnuGym muodostuu kevään ja syksyn luokkakilpailuista, joille Suomen Voimisteluliitto

Lisätiedot

Agirotu 2010 Teivon Ravikeskuksessa 5. 7.7.2013. sinulle on myönnetty Lupa Hyllyttää! KISAKIRJE AGIROTU 2013 Ylöjärvi

Agirotu 2010 Teivon Ravikeskuksessa 5. 7.7.2013. sinulle on myönnetty Lupa Hyllyttää! KISAKIRJE AGIROTU 2013 Ylöjärvi Agirotu 2010 Teivon Ravikeskuksessa 5. 7.7.2013 sinulle on myönnetty Lupa Hyllyttää! Kiitos ilmoittautumisestasi ja tervetuloa vuoden 2013 Agirotuun. Tässä sinulle kilpailuvahvistus, ajo-ohjeet, aikataulut

Lisätiedot

Dobermann Erikoisnäyttely Kiipula Finland. KEHÄ1 Tuomari Glenn-Are Haglind Norway

Dobermann Erikoisnäyttely Kiipula Finland. KEHÄ1 Tuomari Glenn-Are Haglind Norway Dobermann Erikoisnäyttely 28.7.2019 Kiipula Finland KEHÄ1 Tuomari Glenn-Are Haglind Norway Arvostelu alkaa klo 10.00 Pentuja 4 Urospennut 5-7kk Urospennut 7- alle 9kk Paras urospentu Narttupennut 5-7kk

Lisätiedot

Rekikoirien käyttökoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 12.1.2008. Jämin Jäynä kilpailukoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 13.1.2008

Rekikoirien käyttökoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 12.1.2008. Jämin Jäynä kilpailukoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 13.1.2008 Rekikoirien käyttökoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 12.1.2008 Ylituomari: Koetoimitsija: Koemaksu: Osanottomäärä: Tiedustelut: Ilmoittautumiset: Eila Kuusinen Erkki Mäkelä 15:- / koira SHS:n tilille 471220-219755,

Lisätiedot

XXXIX RANTARALLI 10.10.2015 MYNÄMÄKI

XXXIX RANTARALLI 10.10.2015 MYNÄMÄKI XXXIX RANTARALLI 10.10.2015 MYNÄMÄKI Naantalin Seudun Urheiluautoilijoiden 39. Rantaralli on taas täällä. Lokakuinen lauantai houkuttelee kilpailijat ja katsojat yhteen kokemaan vauhdin hurmaa vaihtelevilla

Lisätiedot

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU 26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 2 / 8 Järjestäjä Ohjaajaluvat (202.02.1) Kilpailun arvo ja luokat Paikka ja aika Kilpailuerät Salon Kilpaveneilijät ry. Rajakivenkatu 27,

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu TEKNINEN OPAS versio 1.0 19.8.2015 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi on viimeisin versio tästä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi ) Mastercupin osakilpailu

Lisätiedot

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari. Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden

Lisätiedot

23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS

23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS 23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS versio 1.1 16.6.2016 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi

Lisätiedot

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira. Vuoden koira 2014-kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla

Lisätiedot

Talkoolaisten tehtävät agilitykilpailussa 16.-17.5.2015

Talkoolaisten tehtävät agilitykilpailussa 16.-17.5.2015 Talkoolaisten tehtävät agilitykilpailussa 16.-17.5.2015 ILMOITTAUTUMISPISTE ottavat vastaan kilpailukirjat ja laittavat ne oikeisiin laatikoihin tarkastavat kirjojen oikeellisuuden (esim. vanha kirja tulee

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO 2.3.2018 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Läsnäolijat 3. Kilpailuorganisaatio 4. Tuomarineuvosto 5. Ilmoittautumiset ja ryhmittelyt 6. Arvonta ja lähtölistat 7. Aikataulu

Lisätiedot

034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT

034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT 034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT 034.1 MÄÄRITELMÄ 034.2 MOOTTORIPYÖRÄT, KILPAILULUOKAT JA NUMEROKILVET 034.2.1 Moottoripyörät ja kilpailuluokat 034.3 AJAJAT 034.3.1 Ajajan ikä 034.3.2 Kilpailuun

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: RALLY-TOKON EPÄVIRALLISET KISAT, Mölli- ALOLUOKKA 1, Sunnuntai klo TÄYNNÄ!

HELSINKI, Konala: RALLY-TOKON EPÄVIRALLISET KISAT, Mölli- ALOLUOKKA 1, Sunnuntai klo TÄYNNÄ! HELSINKI, Konala: RALLY-TOKON EPÄVIRALLISET KISAT, Mölli- ALOLUOKKA 1, Sunnuntai 16.07.2017 klo 10.00 TÄYNNÄ! ILMOITTAUTUMINEN MÖLLI ALOLUOKKAAN Koirakoulu Taitoa Tassuihin järjestää yhteistyössä Etelä-Suomen

Lisätiedot

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat

Lisätiedot

FUTURE CUP RALLISPRINT KARKKILA 1 7.5.2016 KILPAILIJATIEDOTE

FUTURE CUP RALLISPRINT KARKKILA 1 7.5.2016 KILPAILIJATIEDOTE FUTURE CUP RALLISPRINT KARKKILA 1 7.5.2016 KILPAILIJATIEDOTE Nuorten ohjaajakokous kilpailutoimiston läheisyydessä Kilpailupaikka on Karkkilan Teollisuuskylässä VT2 varressa. Kilpailupaikalle on opastus

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ KILPAILUOHJE Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä ja kilpailun järjestäjän

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

XXVII Perinteiset Syysmaastot 2017 Yleistä

XXVII Perinteiset Syysmaastot 2017 Yleistä XXVII Perinteiset Syysmaastot 2017 Yleistä Koepaikkana toimii Hailuodon hiekkarannat. Kilpailutoimisto löytyy osoitteesta: Luotsihotelli, Marjaniementie 783, Hailuoto. Varsinainen rata-alue löytyy läheltä

Lisätiedot

Vuoden Koirat 2015 kilpailu

Vuoden Koirat 2015 kilpailu Vuoden Koirat 2015 kilpailu Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas ja Agilitykoira

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle sunnuntaina !

Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle sunnuntaina ! Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle sunnuntaina 3.6.2018! Kiitos ilmoittautumisestasi ysäriteemaisiin agilitykisoihimme. Päivän tuomareina toimivat Marko Mäkelä ja Sari Mikkilä. Marko tuomaroi ykkös ja

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan PirKa SJM-karting nimiseen kilpailuun 24.-26.7.2015

Lisätiedot

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Suomen ITF Taekwon-do ry ja Aitoon Taekwon-do ry järjestävät Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Kilpailupaikka: Pälkäneen Yhteiskoulu, Koulutie 13, 36600 Pälkäne Kilpailut

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset

Lisätiedot

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut)

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut) Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä (tallikilpailut, harjoituskilpailut) (Seurakilpailut) (Aluekilpailut) (Kansalliset kilpailut) (WR-kilpailut) Aloittaville ratsastajille, harrastekilpailijoille

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO Tampereen Seudun Koirakerho ry 5.5.2015

GRAAFINEN OHJEISTO Tampereen Seudun Koirakerho ry 5.5.2015 GRAAFINEN OHJEISTO Tampereen Seudun Koirakerho ry 5.5.2015 LOGON MUODOT Positiivi Negatiivi LOGO Tampereen Seudun Koirakerho ry:n logon muodostavat koiranpääkuvitus sekä kuvaa kiertävä teksti Tampereen

Lisätiedot

Lappalaiskoirat ry:n syyspäivät

Lappalaiskoirat ry:n syyspäivät Lappalaiskoirat ry:n syyspäivät 8-9.10.2016 Lappalaiskoirat ry:n syyspäivät 8-9.10.2016 Hyvä TOKO kilpailija ja näytteilleasettaja! Tervetuloa Lappalaiskoirat ry:n syyspäiville Tornioon, Peräpohjolan opistolle

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen

KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen sääntöjä. KILPAILUKESKUS Kilpailukeskus sijaitsee Ukonniemen alueella Aviasport Areenalla

Lisätiedot

PIKKU MUSTA -pistetaulukot

PIKKU MUSTA -pistetaulukot PIKKU MUSTA -pistetaulukot 1.1.2018 Suomen Englanninkääpiöterrierit ry:n PikkuMusta-kilpailun säännöt Kilpailu on avoin suomalaisomistuksessa oleville koirille. Kilpailukausi on kalenterivuosi ja pisteet

Lisätiedot

Vuoden cairn -voimassa asti

Vuoden cairn -voimassa asti Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU FINNISH MOS OPEN 2017

KILPAILUKUTSU FINNISH MOS OPEN 2017 KILPAILUKUTSU FINNISH MOS OPEN 2017 Suomen Ratagolfliitto järjestää yhteistyössä Lampila Golfin kanssa The Pirate Adventuregolf -kentällä Minigolf Open Standard -kilpailun su 07.05.2017 http://www.pirateadventuregolf.fi

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Bioracer Evoc GP

TEKNINEN OPAS. Bioracer Evoc GP TEKNINEN OPAS Bioracer Evoc GP 13.5.2017 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Kilpailun organisaatio 3.Ohjeita kilpailijoille 3.1. Ilmoittautuminen ja osallistumismaksut 3.2. Kilpailuluokat 3.3. Kilpailukanslia

Lisätiedot

044 SUPERMOTO 044.1 MÄÄRITELMÄ. 044.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 044.2.1 Moottoripyörät 044.2.2 Kilpailuluokat

044 SUPERMOTO 044.1 MÄÄRITELMÄ. 044.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 044.2.1 Moottoripyörät 044.2.2 Kilpailuluokat 044 SUPERMOTO 044.1 MÄÄRITELMÄ 044.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 044.2.1 Moottoripyörät 044.2.2 Kilpailuluokat 044.3 AJAJAT 044.3.1 Ajajien ikä 044.3.2 Ajovarusteet 044.4 RATA 044.5 HARJOITUKSET 044.6

Lisätiedot

Sepän Heitto 2016. PELAAJAN OPAS Alkusanat Kiitos ilmoittautumisesta ja tervetuloa Sepän heitto 2016 kilpailuun su 29.5.!

Sepän Heitto 2016. PELAAJAN OPAS Alkusanat Kiitos ilmoittautumisesta ja tervetuloa Sepän heitto 2016 kilpailuun su 29.5.! Sepän Heitto 2016 PELAAJAN OPAS Alkusanat Kiitos ilmoittautumisesta ja tervetuloa Sepän heitto 2016 kilpailuun su 29.5.! Tämä pelajaan opas sisältää tärkeimpiä tietoja kisaan liittyen. Mikäli jokin asia

Lisätiedot

IAME Series Finland. Kilpailuorganisaatio. Kilpailun luokat. Aikataulu TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT

IAME Series Finland. Kilpailuorganisaatio. Kilpailun luokat. Aikataulu TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT IAME Series Finland Rata Porin FK-rata Osoite Vanha Raumantie 699 28660 Pori, Finland Järjestäjä Radalle Urheiluautoilijat ry Päivämäärä 3.-4.8.2019 GPS-koordinaatit 61.441600, 21.658539

Lisätiedot