Kun katsoo ja kuuntelee huoltoaseman

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kun katsoo ja kuuntelee huoltoaseman"

Transkriptio

1 KULJETUSKALUSTO Teksti ja kuvat: Iikka Kekko Yrittäjäystä Yksi Suomen vähiten ajetuista ja yhä työkäytössä olevista SR-Sisuista löytyy Team Turkilta Jämsästä. Kuljetusyrittäjän luottoautona palveleva maansiirtoauto on kokenut viime vuosien aikana täydellisen läpikäynnin, joten vastaavaa yksilöä ei tule joka mutkan takaa vastaan. Kun katsoo ja kuuntelee huoltoaseman pihalla parinkymmenen asteen pakkasessa tyhjäkäyntiään käyvää SR-Sisua, on ajassa helppo luiskahtaa parikymmentä vuotta taaksepäin, jolloin kyseinen automalli oli yksi maamme yleisimmistä maansiirtoautoista joten niitä myös löytyi lähes joka huoltoaseman pihasta. Nyt tilanne on toinen automallin alkaessa olla lähes täysin kadonnut teiltämme muutamia viimeisiä yksilöitä lukuun ottamatta. Ne muutamat viimeiset tuntuvat edustavan kuitenkin sitkeän Sisun kaikkein sitkeimpiä yksilöitä. Kuten kuvissa esiintyvän SR-Sisun omistaja asian ilmaisee. Ei näitä kukaan jaksa ajaa loppuun. Cumminsin ja Fullerin liitto. Kahvit on juotu, joten takaisin töihin. Sisuun noustessa tulee vilkaistua vaistomaisesti polttoainesäiliötä näin pakkasten paukkuessa. Kyllä, on se sula päältä. Sisu-kuljettajat aina kehuivat hyvää paluukiertoa tankkiin, mikä piti polttoaineen lämpöisenä. Kuulemma kun tällaisen Cummins-moottorisen Sisun sai pyörimään, kävi se vaikka pakkasta olisi ollut 70 astetta, koska tankissa oli aina lämmintä polttoainetta. Synkronoimattomasta Fullerista vaihde päälle ja kytkintä ylös. Moottorissa on tuttu Cumminsin ääni, joka tyhjäkäynnillä eroaa muista moottoreista persoonallisena läkätyksenä. Parikymmentä tonnia kiviä lähtee liikkumaan kohti kippipaikkaa Arto Turkin antaessä Sisun 14-litraiselle ja 385-hevosvoimaiselle Cumminsille käskyjä. Vaihteet lumpsahtelevat päälle tarinoinnin lomassa ilman että jalka käy kytkinpolkimella. Silti vaihdot ovat pehmeitä eikä Korkea apurungoton runko on yksi Sisun persoonallisista ratkaisuista. Nousematon teliveto taas on vähemmän sisumainen ratkaisu, jonka valinta tähän yksilöön johtuu siitä että auto on tilattu alkujaan Venäjälle. 22

2 vällinen 8x Sisu SR

3 Sisu SR Telivedon yhteyteen asennettiin kunnostusprojektin yhteydessä iskunvaimentajat ja telille kaksi ilmapussia, joista toinen painaa etummaista vetävää alaspäin ja toinen nostaa takimmaista ylös.»sr-sisu näytti esiteltäessä vuonna 1981 erittäin modernilta nokkamallin autolta. 24 Raskas Kalusto

4 auto hypi alla - kaasujalan oikeanlaisen käytön merkitys kasvaa kun kytkinjalka huilaa. Fullereissa on tupla-h-kaavio ja isommalla alueella on käytössä myös puolittaja eli vaihteita löytyy 12 eteenpäin sekä lisäksi vielä ryömintä. Eräs tuttu sanoi ettei Sisun voimansiirtoa saa rikki kuin tulemalla ulos autosta. Hän oli itse joskus vetänyt ketjulla tukin pätkän renkaaseen kiinni kun oli yrittänyt saada auton pois upoksista ja joku ratas siitä perästä oli silloin mennyt, Arto tarinoi. Kippipaikka on Jämsästä toista kymmentä kilometriä etelään Päijänteen rannalla. Arto kertoo että kohta edessä on sellaisia mäkiä että monelle automiehelle on tullut äitiä ikävä täällä ensi kertaa ajaessa. Hänen mukaansa täällä maaston tuntemuksella on suuri merkitys, jos meinaa liikkua talvisin kuorma-autolla. Mutkan mennään varovasti vastaantulevien varalta, mutta pian mennäänkin jo sen mitä Sisu kulkee kohti alkavaa mäkeä. Trippeli ylös ja ristilukko päälle. Veto ei periaatteessa katkea, kun käsi työntää vaihdetta pienemmälle. Pitää vaihtaa useamman kerran samanlaisella nopeudella ja mäki vaan jatkuu. Huipulle kiivetään ykkösellä kävelyvauhtia. On ymmärrettävää, että Sisu-kuskeilla saattaa olla pieni kynnys automatisoituihin vaihteistoihin, jos Fuller on tuttu ja tottelee kuten Artoa. Arto Turkilla on kolme SR-Sisua, joiden huonoja puolia on ettei niillä pääse enää Euro-luokitusten vuoksi kaikille työmaille. Kaikille kuljettajillekaan vanha auto ei kelpaa, mutta yrittäjälle itselleen erittäin hyvin muun muassa kohtuullisista ylläpitokuluista ja varmatoimisuudesta johtuen. Aina pääsee perille. Tie laskee mökkirantaan niin kapeana, että puunoksat raapivat Sisun peilejä. Välikaasulla pienempää vaihdetta, niin moottori saa pitää vauhdin kurissa. Alhaalla rannassa kivet kipataan edellisen kuorman viereen. Rannasta on terävä pinnistys ylös mökkitielle, joten otetaan kaikki peliin, keventimellä teliä ylös ja lukot päälle. Vauhtia saadaan kierrokset tapissa pari autonmittaa ennen kuin aletaan nousta tielle niin, ettei konepeiton yli näy hetkeen tietä. Sisun perä yrittää kammeta sivulle, mutta pienestä vaihteesta johtuen on varaa höllätä sen verran että saadaan pitoa. Nopeasti lukko pois päältä, jotta auto kääntyy tielle ja heti 90 astetta vasempaan kohti isoa tietä. Kyllä tähän autoon voi luottaa, että tällä pääsee mihin vain. Sinne minne ei jollain toisella autolla pääse, kannattaa käydä koittamassa vielä Sisulla. Tässä on niin hyvä painojakauma kun etuakseli on edempänä kuin nokattomassa autossa, joten keulaa uskaltaa kierrättää pehmeämpäänkin tienreunaan ilman että se sukeltaisi ja auto jäisi kiinni sen takia. Telinnostolla ei tässä autossa pääse kikkailemaan, kun on perinteinen teliveto, mutta hyvin tämä menee kuorma päällä ihan mihin vaan, Arto kertoo autostaan kääntäessään nokan isommalle tielle. Turkki kertoo hänellä olevan kolme SR-Sisua, joista kaksi seisoo talvella kun on hiljaista. Hänen mukaan Sisun 80- ja 90-luvuilla valmistamat SM- ja SR-mallit olivat yrittäjäystävällisiä autoja - yksinkertaisia ja hyvistä komponenteista valmistettuja autoja, joita jokainen osasi korjata. Häikäisysuojasta löytyvät ohjeet Fuller-vaihteiston käyttäjälle ovat tämän yksiön alkuvaiheiden seurauksena luonnollisesti venäjänkieliset. KAIKKI RENGASALAN PALVELUT SAMAN KATON ALTA. HA- PA- KA- MS- renkaat ja tuulilasit. Myös 24h huoltoautopalvelu. 385/65R22,5 UUSI M+S PERÄVAUNUN RENGAS 269 alv 0 % HELSINKI Malminkartanonkuja 3 Puh VUOSAARI SATAMA Rahtarinkatu 1 Puh LAHTI HENNALA Helsingintie 138 Puh

5 Sisu SR Tällaisen Sisun saa aina sen verran kuntoon, että kotiin pääsee kun on kolmea erivahvuista rautalankaa mukana. Nippusiteet on jo ylellisyyttä, Arto veistelee. Igor. Reilut parikymmentä vuotta vanhan maansiirtoauton ohjaamoon ei kuulu ylimääräisiä natinoita tai vihellystä. Se on myös sen verran lämmin pakkasella, että toppatakkia pitää löysätä heti alkumatkasta. Kaikesta näkee että kyseessä on erityisen hyvin pidetty yksilö. Tällä on nyt ajettu vasta kolmesataatuhatta ja lisäksi tämä oli meillä lähes neljä vuotta levällään hallissa, kun tämä käytiin läpi. Pääseppänä tässä projektissa toimi Jere Värelä, Arto kertoo autonsa taustasta. Uutena auto on ollut määrä toimittaa venäläiselle asiakkaalle, mutta jäi jostain syystä lunastamatta tehtaalta - tästä on peräisin myös keulan Igor-teksti. Kolmeakselinen teliveto-sr seisoi tehtaalla toista vuotta kunnes se myytiin Tampereen kaupungille. Samassa yhteydessä alustaa jatkettiin ja siihen asennettiin trippeliakseli ja kasettivarustus. Koko auton huoltohistoria löytyy huoltokirjasta, johon on merkitty kaikki verstaskäynnit. Jämsässä auto siis käytiin läpi viime vuosien aikana. Itse tekniikalle ei tehty isoja korjauksia, mutta esimerkiksi sähköt vedettiin uudestaan ja samassa yhteydessä poistettiin kaikki sähkörasiat rungonvälistä ja siirrettiin ne hytin alle.»tämä on yrittäjäystävällinen auto, jolla pääsee aina perille. Ei tällaisia enää valmisteta. Hydrauliikka vedettiin uusiksi ja runko vahvistettiin etuakselin ja trippelin väliltä. Telinkeinu laakeroitiin ja kaikki jarrut pistettiin myös uusiksi. Hytin osalta vahvistettiin sen etupäätä, jonka tiedettiin olevan heikko kohta ajan myötä. Myös äänieristystä paranneltiin. Turkki huomauttaa lisäksi, ettei kojetaulussa ole yhtään ylimääräistä katkaisijaa, vaan kaikki toimii niin kuin pitääkin. Mukavana pikku yksityiskohtana voidaan mainita, kun ulosotto pistetään päälle, ohjautuvat pakokaasut silloin pakoputkeen eikä lavan lämmitykseen. Viimeinen Sisun nokkamalli. Nokkamallin Sisu on yksi suomalaisen autonvalmistuksen kulmakivistä. 50-luvulla esitellyt Kontio- ja Jyry-Sisu olivat valmistajansa merkittävimmät mallit 80-luvulle saakka. Vaikka Sisu teki merkittävää pioneerityötä 60-luvulla nokattomien ohjaamoiden eteen, esiteltiin modernin näköinen SR-Sisu vuonna 1981 jatkamaan Jyryn viitoittamaa tietä. Vaikka nokkamallin autoja myytiin koko ajan entistä vähemmän, löytyi niille vielä vankka ostajakunta pääasiassa maansiirtoautoilijoista. Myös tienhoitoautoissa suosittiin pitkään nokallisia malleja. SR-Sisut edustavat monille niitä viimeisiä oikeita Sisuja seuraavan mallin ranskalaishyttisiin verrattuna. Suurimmassa osassa SR-Sisuista löytyvät myös ne komponentit, joita edelleen muistellaan lämmöllä: Fuller-vaihteisto, 14-litran Cummins ja nostoteli. Moni Sisu-kuski on sanonut, että nuo kolme komponenttia muodostavat pyhän kolminaisuuden, joka rikkoutuu heti kun joku niistä korvataan jollain muulla. Mielipiteet ovat vahvoja, mutta varmasti ovat kokemuksen kautta syntyneet perusteetkin. Moni asia muuttui vuonna 1997, jolloin Sisu solmi ranskalaisen Renaultin kanssa yhteistyösopimuksen, joka kattoi muun muassa Renaultien ohjaamoiden toimitukset Sisuihin. Luovuttaessa omasta ohjaamotuotannosta luovuttiin myös nokkamalleista. Viimeiset nokkamallin Sisut valmistuivat saamiemme tietojen mukaan vuonna 1998 ja ne toimitettiin Viron tielaitokselle. Vanhoja nokkamallin Sisuja on tallennettu melko mukavasti jälkipolville, eikä näiden SR-mallienkaan taltiointi olisi mikään kulttuuririkos, päinvastoin. 26 Raskas Kalusto

06.maalis.2013 08:17 / Pertti Jarla

06.maalis.2013 08:17 / Pertti Jarla AIHE: IMC, Hawk, Lindberg 1:32 rata-autoista 06.maalis.2013 08:17 / Pertti Jarla 1960-luvun rata-autobuumista pyrki sen huippuvuosina osalliseksi useampikin pienoismallivalmistaja, osalla yritys katkesi

Lisätiedot

Lava3. Sprinter etualusta 315, 906, etukelkka sis. kall.vak. jousen moot. Kumityynyt, alatukivarret, hammastanko,etunavat, etuiskarit.

Lava3. Sprinter etualusta 315, 906, etukelkka sis. kall.vak. jousen moot. Kumityynyt, alatukivarret, hammastanko,etunavat, etuiskarit. Lava1 2 Vito lavaa, 1 Sprinterin, 1 Sprinterin ovipaketti, Palkki, umpiot, tehd.jäähd.putki, puhallin+visco, maski, ilmasuod., puskuri, etukehikko, oik. lokasuoja, vas. Lokasuoja, konepelti, tuuletinpaketti,

Lisätiedot

Lava3. Sprinter etualusta 315, 906, etukelkka sis. kall.vak. jousen moot. Kumityynyt, alatukivarret, hammastanko,etunavat, etuiskarit.

Lava3. Sprinter etualusta 315, 906, etukelkka sis. kall.vak. jousen moot. Kumityynyt, alatukivarret, hammastanko,etunavat, etuiskarit. Lava1 2 Vito lavaa, 1 Sprinterin, 1 Sprinterin ovipaketti, Palkki, umpiot, tehd.jäähd.putki, puhallin+visco, maski, ilmasuod., puskuri, etukehikko, oik. lokasuoja, vas. Lokasuoja, konepelti, tuuletinpaketti,

Lisätiedot

Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen. Henri Niskanen & Kalle Jokinen

Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen. Henri Niskanen & Kalle Jokinen Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen Henri Niskanen & Kalle Jokinen Ajoasento ja penkin paikka Peruslähtökohtana tehtaan antamat mitat, unohtamatta sitä että kuskilla on hyvä ja luonnollinen ajoasento,

Lisätiedot

Alustatiedot ja mallinimikkeet. Scanian moduulijärjestelmä

Alustatiedot ja mallinimikkeet. Scanian moduulijärjestelmä Scanian moduulijärjestelmä Scanian moduulijärjestelmä Scanian kattava moduulijärjestelmä mahdollistaa alustan optimaalisen sopeuttamisen eri käyttötarkoituksiin. Scanian jokaisen alustan varustelu on ainutkertainen,

Lisätiedot

SCANIA SISU VOLVO RASKAANKALUSTON JÄÄHDYTINLUETTELO.

SCANIA SISU VOLVO RASKAANKALUSTON JÄÄHDYTINLUETTELO. www.vantaanjaahdytin.fi VJ - 2011 RASKAANKALUSTON JÄÄHDYTINLUETTELO 2012 MALLITIETOIHIN on merkitty vain yleisimmät mallitiedot D = Dieselmoottori M/A vaihteisto M = manuaali A = automaatti +/- = ilmastointi

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen FR28 KUORMATRAKTORI Ylivoimaa harvennukseen FR28 Kuormatraktori Sampo-Rosenlew Oy vastaa kysyntään esittelemällä FR28 kuormatraktorin, joka on harvennusten erikoiskone. 10 tonnin hyötykuormallaan se sopii

Lisätiedot

Melojan pieni solmuopas. Johdanto. Köysimateriaali. Solmun sitominen. Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi

Melojan pieni solmuopas. Johdanto. Köysimateriaali. Solmun sitominen. Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi Melojan pieni solmuopas Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi Johdanto Meloa voi solmuja osaamatta, mutta osaamalla muutaman perussolmun hän pärjää paremmin. Teltan saa kireäksi, pyykkinaru ei romahda, unohtunut

Lisätiedot

4,90. Ford Merkkihuollosta sujuvasti tien päälle MOTORCRAFT -LASINPESUNESTE. Lasinpesunesteen. ostajalle Ford-pipo kaupan päälle

4,90. Ford Merkkihuollosta sujuvasti tien päälle MOTORCRAFT -LASINPESUNESTE. Lasinpesunesteen. ostajalle Ford-pipo kaupan päälle Ford Merkkihuollosta sujuvasti tien päälle MOTORCRAFT -LASINPESUNESTE Laadukas ja käyttövalmis lasinpesuneste. Pakkaskestävyys -20. 5 litran kannu. Lasinpesunesteen ostajalle Ford-pipo kaupan päälle Nyt

Lisätiedot

Yleistietoja polttoaineenkulutuksesta. Yhteenveto PGRT

Yleistietoja polttoaineenkulutuksesta. Yhteenveto PGRT Yhteenveto Yhteenveto Tässä asiakirjassa esitellään ja selitetään lyhyesti ajoneuvon polttoaineenkulutukseen vaikuttavat tekijät. Ajoneuvon polttoaineenkulutukseen vaikuttavat useat eri tekijät: Renkaat

Lisätiedot

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN!

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! Power Partner UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! nn82 88 hv N92 101hv nu U S I K E T T E R Ä K A K S I K K O N82 N92 Valtra N-sarja täydentyy kahdella uudella traktorimallilla N82 ja N92, joihin on lisätty ketteryyttä

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

59/ Kai Kniivilä. Hinausauton käyvän arvon arviointi. 59/2018 Kai Kniivilä ( ), , DocumentID: 989

59/ Kai Kniivilä. Hinausauton käyvän arvon arviointi. 59/2018 Kai Kniivilä ( ), , DocumentID: 989 59/2018 19.12.2018 Kai Kniivilä Hinausauton käyvän arvon arviointi 1 / 8 KÄYVÄN ARVON MÄÄRITYS Tarkastuskertomuksen 59 / 2018 Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja Nimi: HTT Kai Kniivilä Yhteystiedot:

Lisätiedot

HD Lumilinko Avant 600-sarjaan

HD Lumilinko Avant 600-sarjaan HD Lumilinko Avant 600-sarjaan Tuotenumero A21195 2 1. Alkusanat Avant Tecno Oy haluaa kiittää teitä siitä, että olette hankkineet Avant-työlaitteen. Se on suunniteltu ja valmistettu pitkällisen tuotekehityksen

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 20.10.2014 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA Vahvat ja taloudelliset moottorit Lännen-monitoimikoneet varustetaan taloudellisilla Agco Power 4-sylinterisellä dieselmoottorilla. Moottorit vääntävät vahvasti koko kierrosalueella. Kaikilla Lännen käyttämillä

Lisätiedot

Metallien kierrätys on RAUTAA!

Metallien kierrätys on RAUTAA! Metallien kierrätys on RAUTAA! METALLEJA VOI KIERRÄTTÄÄ L O P U T T O M A S T I M E T A L L I N E L I N K A A R I Metallituotteen valmistus Metallituotteen käyttö Metallien valmistuksessa raaka-aineiden,

Lisätiedot

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI PONSSE GAZELLE KETTERYYTTÄ JA VOIMAA KOMPAKTISSA PAKETISSA PONSSE Gazelle on kooltaan pieni, mutta voimiltaan suuri. Pieni omapaino ja tasainen painonjakauma yhdistettynä tehokkaaseen

Lisätiedot

4,90. Ford Merkkihuollosta sujuvasti tien päälle MOTORCRAFT -LASINPESUNESTE. Lasinpesunesteen. ostajalle Ford-pipo kaupan päälle

4,90. Ford Merkkihuollosta sujuvasti tien päälle MOTORCRAFT -LASINPESUNESTE. Lasinpesunesteen. ostajalle Ford-pipo kaupan päälle Ford Merkkihuollosta sujuvasti tien päälle MOTORCRAFT -LASINPESUNESTE Laadukas ja käyttövalmis lasinpesuneste. Pakkaskestävyys -20. 5 litran kannu. Lasinpesunesteen ostajalle Ford-pipo kaupan päälle Nyt

Lisätiedot

Asko Ikävalko RAPORTTI 1(6) k , TP02S-D EVTEK

Asko Ikävalko RAPORTTI 1(6) k , TP02S-D EVTEK Asko Ikävalko RAPORTTI 1(6) k0201291, TP02S-D EVTEK 12.1.2004 Asko Kippo Automaatiotekniikka EVTEK AUTOMAATTIVAIHTEISTO Tiivistelmä Vaihteisto on auton tärkein osa moottorin ja korin rinnalla. Tässä raportissani

Lisätiedot

Puutavara-autot mitta- ja massamuutoksen jälkeen. Antti Korpilahti

Puutavara-autot mitta- ja massamuutoksen jälkeen. Antti Korpilahti Puutavara-autot mitta- ja massamuutoksen jälkeen 11/2013 Ajoneuvoasetuksen merkittävimmät muutokset 1.10.2013 Ajoneuvojen korkeutta lisättiin Auton teli- ja kokonaismassoihin muutoksia 8- ja 9-akseliset

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

4>w*mmw%.^^"sss^*^ Vuoden 1936 mallit

4>w*mmw%.^^sss^*^ Vuoden 1936 mallit 4>w*mmw%.^^"sss^*^ Vuoden 1936 mallit Mikonkatu MOmMS MALLIT 8" 19" Ift" O^s" LIGHT VAN JA MORRIS COMMERCIAL SUOMEN VOIMAVAUNU OY. hei.sinki 13 avattavalla 38.000: Morris 8 Sarja. Moottori: 4-syl., mitat

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI TALVEN TAIKAA PAJASANOMAT 1 /2012 Joulukuussa näytti talven tulo jäävän muutamaan pakkasasteeseen ja lumihiutaleeseen, olihan joulukuussa jopa

Lisätiedot

Purjehdi Vegalla - Vinkki nro 2

Purjehdi Vegalla - Vinkki nro 2 Purjehdi Vegalla 1 1 Purjehdi Vegalla - Vinkki nro 2 Tuulen on puhallettava purjeita pitkin - ei niitä päin! Vielä menee pitkä aika, kunnes päästään käytännön harjoituksiin, joten joudutaan vielä tyytymään

Lisätiedot

Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA

Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA The difference is ABAX Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA The difference is ABAX 2 The difference is ABAX ABAX SÄHKÖINEN AJOPÄIVÄKIRJA Tähän esitteeseen on koottu vastauksia kysymyksiin, jotka liittyvät

Lisätiedot

Päivitetty 26.8.2013 MATERIAALIN MYYNTILUETTELO 29.8.2013 TERVOLA. 29.8.2013 Myydään huudot 1-319 MUUTOKSET MAHDOLLISIA

Päivitetty 26.8.2013 MATERIAALIN MYYNTILUETTELO 29.8.2013 TERVOLA. 29.8.2013 Myydään huudot 1-319 MUUTOKSET MAHDOLLISIA Päivitetty 26.8.2013 MATERIAALIN MYYNTILUETTELO 29.8.2013 TERVOLA 29.8.2013 Myydään huudot 1-319 MUUTOKSET MAHDOLLISIA Huuto no Tunniste Nimitys tai määrä Merkki ja vuosimalli 1 1 kpl SÄÄSUOJA\5X6 M AL-RUNKOINEN,

Lisätiedot

PR0 CE S S 0 R -MON ITOI MIKONE

PR0 CE S S 0 R -MON ITOI MIKONE 25/1970 KOCKUM PR0 CE S S 0 R 7 8 ATK -MON ITOI MIKONE Huhtikuussa 1970 Kockum Söderhamn AB esitti uuden karsinta-katkontakoneen prototyypin, joka suorittaa myös puutavaran lajittelun ja kasauksen. Sitä

Lisätiedot

Korjaamopuristimet. Alapalkki MITAT. H (Sylinteri palautettuna) mm. J mm

Korjaamopuristimet. Alapalkki MITAT. H (Sylinteri palautettuna) mm. J mm -runko 25 tonnia Voidaan asentaa työpöydälle tai lisävarusteena saatavalle jalustalle. Työpöytä asennusta varten tarvitaan 1.4 m 2 vapaata tilaa, jalustan kanssa tarvitaan 4 m 2 lattiatilaa. voin -runko

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Lumiketju. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 14 R7700468

Installation instructions, accessories. Lumiketju. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 14 R7700468 Installation instructions, accessories Ohje nro 30664147 Versio 1.0 Osa nro Lumiketju R7700468 Volvo Car Corporation Lumiketju- 30664147 - V1.0 Sivu 1 / 14 Varuste A0000162 R7700458 Sivu 2 / 14 R7700448

Lisätiedot

Sylinterin holkki ja mäntä varsineen

Sylinterin holkki ja mäntä varsineen RAKENNUSOHJE Sylinterin holkki ja mäntä varsineen 285 Lehden nro 67 mukana sait kaksi GX-21-mikromoottorin osaa mittakaavan 1:7 F2007-autoosi. Näillä osilla voit edetä erittäin tärkeään työvaiheeseen.

Lisätiedot

Dirica.fi Autonostajan tietopalvelu AUDI A6, 2008 DIR-1

Dirica.fi Autonostajan tietopalvelu AUDI A6, 2008 DIR-1 Dirica.fi Autonostajan tietopalvelu AUDI A6, 2008 DIR-1 Ajoneuvovero erääntynyt Seuraava katsastus 14 päivän kuluessa. Auto on yksittäin maahantuotu. Tuontimaa: Iso-Britannia. Vetotapa: Etuveto

Lisätiedot

VOLVO V-70 D5 (2008) 136 KW DIESELHIUKKASSUODATIN - JÄRJESTELMÄ

VOLVO V-70 D5 (2008) 136 KW DIESELHIUKKASSUODATIN - JÄRJESTELMÄ VOLVO V-70 D5 (2008) 136 KW DIESELHIUKKASSUODATIN - JÄRJESTELMÄ JÄRJESTELMÄN KOMPONENTIT KOMPONENTIT JA TOIMINTA Ahtimen jälkeen ensimmäisenä tulee happitunnistin (kuva kohta 1). Happitunnistin seuraa

Lisätiedot

Vaihtolavetti 3 aks Siimet T390-33 25.1.2016

Vaihtolavetti 3 aks Siimet T390-33 25.1.2016 Vaihtolavetti 3 aks Siimet T390-33 25.1.2016 Nimike: Kolmiakselinen ppv; rakennekantavuus 55 T Renkaat 285/70 R19.5 Valm.nro: YF9T390332H008683 Rek.nro: WHF-522 Vm 2002 Nimike Piirustus Huomaa Esitekuva

Lisätiedot

Tervetuloa. Polttoainelinjaston huolto, nykyaikaiset polttoaineet ongelmineen

Tervetuloa. Polttoainelinjaston huolto, nykyaikaiset polttoaineet ongelmineen Tervetuloa Polttoainelinjaston huolto, nykyaikaiset polttoaineet ongelmineen Koneiden yleisimmin käyttämät polttoaineet Diesel Bensiini 2T Bensiini Diesel ja Bensiini Suomessa ja EU:ssa (muuta ei saatavana)

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

Vuokatti Off Road 20 21.5.2006

Vuokatti Off Road 20 21.5.2006 Vuokatti Off Road 20 21.5.2006 Seurojenvälinen kilpailu Moottoriurheilukeskus Rommakko Vuokatti klo. 13.00 Kilpailun järjestää Suomen off road yhdistys ry. Katsastuksessa tarkastetaan erityisesti ettei

Lisätiedot

Kuljetus TOT 8/00. Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja

Kuljetus TOT 8/00. Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja TOT-RAPORTTI 8/00 Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kuorma-autonkuljettaja NN oli pysäyttänyt kuorma-autonsa lastausta varten

Lisätiedot

Rengaspaineiden alentamisen vaikutus metsäkoneen tärinään. Esko Rytkönen & Aki Vähänikkilä Työterveyslaitos

Rengaspaineiden alentamisen vaikutus metsäkoneen tärinään. Esko Rytkönen & Aki Vähänikkilä Työterveyslaitos Rengaspaineiden alentamisen vaikutus metsäkoneen tärinään Esko Rytkönen & Aki Vähänikkilä Työterveyslaitos Metsätehon tuloskalvosarja 14/2010 Tausta Metsäkoneiden kuljettajilla on tärinän aiheuttamia vaivoja

Lisätiedot

VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY

VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY Vi-AKCn) PPA 1 03400 VIHTI 913-46 211 VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY KOETUSSELOSTUS TEST REPORT NUMERO 1197 RYHMÄ 13 VUOSI

Lisätiedot

VOLVO MOOTTORIN OSAT 04.02.2008

VOLVO MOOTTORIN OSAT 04.02.2008 VOLVO MOOTTORIN OSAT 04.02.2008 Volvo moottorinkorjaussarjat STD sisältää: männät, männänrenkaat, sylinteriputket, ylä- ja alatiivistesarjat, kk-laakerit STD, rk-laakerit STD K1000 V374X V386R MF0313 V1962

Lisätiedot

Kuva vasemmalla: Tästä alkaa hevosponttuunin teko. Tukit, joista suurin osa on tuulenkaatoja, on saatu kuljetettua työmaalle.

Kuva vasemmalla: Tästä alkaa hevosponttuunin teko. Tukit, joista suurin osa on tuulenkaatoja, on saatu kuljetettua työmaalle. Tässä harvinainen kuvasarja hevosponttuunin valmistuksesta. Ponttuuni valmistettiin Sonkajärven Koirakoskella vuonna 1984. Alunperin diafilmille otetut kuvat on digitoitu keväällä 2014. Kuvia on yhteensä

Lisätiedot

3,90. Ford Merkkihuollosta sujuvasti tien päälle MOTORCRAFT -LASINPESUNESTE. Lasinpesunesteen. ostajalle Ford-pipo kaupan päälle

3,90. Ford Merkkihuollosta sujuvasti tien päälle MOTORCRAFT -LASINPESUNESTE. Lasinpesunesteen. ostajalle Ford-pipo kaupan päälle Ford Merkkihuollosta sujuvasti tien päälle MOTORCRAFT -LASINPESUNESTE Laadukas ja käyttövalmis lasinpesuneste. Pakkaskestävyys -20. 5 litran kannu. Lasinpesunesteen ostajalle Ford-pipo kaupan päälle Nyt

Lisätiedot

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset.

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. VAIN YKSI ASKEL Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. Sinulle, joka poistut ohjaamosta ja kiipeät takaisin monta kertaa

Lisätiedot

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Pidä pelivaraa JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Sisältö 3 Jalan ja pyörällä 4 Omilla teillä 5 Ajo pyöräkaistalla 6 Risteyksissä tarkkana 6 Opettele väistämissäännöt 7 Liikennemerkin mukaan 8 Kääntyvä väistää

Lisätiedot

HUOLTOPÄIVÄKIRJA N:0. Moottorin N:o. laatu ja merkki

HUOLTOPÄIVÄKIRJA N:0. Moottorin N:o. laatu ja merkki HUOLTOPÄIVÄKIRJA HUOLTOPÄIVÄKIRJA laatu ja merkki N:0 Moottorin N:o Öljy on vaihdettava: Moottoriin, jossa ei ole öljynpuhdistajaa, kesällä noin 1500 km:n ja talvella noin 1300 km:n ajon jälkeen. Moottoriin,

Lisätiedot

AGROPLUS 67 77 87 EVOLVING AGRICULTURE.

AGROPLUS 67 77 87 EVOLVING AGRICULTURE. AGROPLUS 67 77 87 EVOLVING AGRICULTURE. AGROPLUS: KOMPAKTI JA JÄRKEVÄ 2 OMINAISUUDET: Kompakti ja helposti hallittava yleistraktori kaikille tiloille. Optimaalinen painojakauma (45:55%), pieni omapaino,

Lisätiedot

33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet

33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet 33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 33.1 Hihnakuljettimet Hihnakuljettimet ovat yleisimpiä valimohiekkojen siirtoon käytettävissä kuljetintyypeistä.

Lisätiedot

Spray Bark Controll Collar

Spray Bark Controll Collar Spray Bark Controll Collar Sitruunapannan käyttöohjeet JOHDANTO Haukkuminen on koiran normaalia käyttäytymistä. Joskus kuitenkin haukkuminen on ongelma omistajalle. Vastuuntuntoinen omistaja ei voi antaa

Lisätiedot

Uusi Arocs Loader. Uusi Arocs Grounder.

Uusi Arocs Loader. Uusi Arocs Grounder. Uusi Arocs Loader. Uusi Arocs Grounder. Äärimmäistä voimaa äärimmäistä kuormitusta varten. Arocs Loader ja Arocs Grounder. Erityisen korkeaa hyötykuormaa ja äärimmäistä kuormitusta varten. Arocs Loaderin

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Puuvene. PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42

Puuvene. PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42 58 PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42 Puuvene-lehti esittelee vene-alan OPPILAITOKSIA LAHDESSA rakennetaan ja korjataan Lahdessa koulutuskeskus Salpauksen veneenrakennuslinjalta

Lisätiedot

Agrifab_A4_Lawn_sweeper.book Seite 1 Freitag, 4. März 2005 5:30 17. Printed in U.S.A. Form 48882

Agrifab_A4_Lawn_sweeper.book Seite 1 Freitag, 4. März 2005 5:30 17. Printed in U.S.A. Form 48882 Agrifab_A4_Lawn_sweeper.book Seite 1 Freitag, 4. März 2005 5:30 17 GR DK Printed in U.S.A. Form 48882 Agrifab_A4_Lawn_sweeper.book Seite 40 Freitag, 4. März 2005 5:30 17 Suomi Ruohon- ja lehtienkeräimien

Lisätiedot

Nauti aamusta: Ei enää jään raaputusta!

Nauti aamusta: Ei enää jään raaputusta! Nauti aamusta: Ei enää jään raaputusta! Alkuperäiset Eberspächer-autonlämmittimet. AUTOILUN YKKÖSLUOKKA Varhaisaamun viileys saattaa olla niin ihanaa varsinkin kun tiedät, että pääset lenkin jälkeen lämpimään

Lisätiedot

Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä

Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä Maakaasuyhdistyksen kevätpäivä 23.04.2009 Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä Asko Salminen Veho Group Oy Ab Mercedes-Benz hyötyajoneuvot PL 118 / Lommilanrinne 3 02771 ESPOO,

Lisätiedot

MercedesServiceCard hyötyajoneuvoille.

MercedesServiceCard hyötyajoneuvoille. Autamme sinua mielellämme kaikissa MercedesServiceCardiin liittyvissä kysymyksissä. MercedesService Card GmbH & Co. KG Mainparkstrasse 2 D-63801 Kleinostheim Puh. +49 (0)6027/ 50 95 67 Faksi +49 (0)6027/

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 30.10.2015 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö Merisuo & Storm 1 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Hiiri räätälinä (kansansatua mukaellen).............. 5 Tiainen ja karhu (kansansatua mukaellen)............ 7 Taikapata (kansansatua

Lisätiedot

Diesel-käyttöinen suurteho imurikontti

Diesel-käyttöinen suurteho imurikontti Diesel-käyttöinen suurteho imurikontti Käyttöohje Luettava huolellisesti ennen käyttöä Vers.1 8/13 Diesel-käyttöinen suurteho imurikontti. Sisällys Laitteen esittely ja tekniset tiedot Laite tutuksi Käyttö:

Lisätiedot

Miesten kokema väkivalta

Miesten kokema väkivalta Miesten kokema väkivalta Lahden ensi- ja turvakoti ry; Jussi-työ 1 * Suomessa on toteutettu yksi tutkimus, jossa on tarkasteltu erikseen ja erityisesti miehiin kohdistunutta väkivaltaa (Heiskanen ja Ruuskanen

Lisätiedot

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T Kurottajien uusi teholuokka Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet

Lisätiedot

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle.

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle. PUUNKORJUUPAKETIT Puunkorjuupaketit, kannolta tienvarteen Metsäperävaunu varustettuna puutavarakuormaimella on tuttu näky monen maatalon pihassa. Tällainen paketti on kuitenkin kohtalaisen iso investointi,

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun valtioneuvoston asetuksen (1257/1992)

Lisätiedot

ETULEIKKURIT. Aito runko-ohjaus. Täysi näkyvyys. Etenevyyttä nelivedolla. Helppo käyttää

ETULEIKKURIT. Aito runko-ohjaus. Täysi näkyvyys. Etenevyyttä nelivedolla. Helppo käyttää ETULEIKKURIT Fiksu ja ammattitasoinen tapa hoitaa nurmikkoa. Etuleikkuulaitteella yllät joka paikkaan ja näet mitä leikkaat. Nopeasti ja mukavasti samalla kun lannoitat nurmikon ja vältät haravoinnin.

Lisätiedot

KUORMA-AUTOALUSTAT. Hinnasto N:o 5 15. 3. 38. AUTOLA OY. HELSINKI. 9 Puhelimet: 23 480, 30 353, 22 766 HEIKINKATU. Korjaamo ja varaosat 71 21 O

KUORMA-AUTOALUSTAT. Hinnasto N:o 5 15. 3. 38. AUTOLA OY. HELSINKI. 9 Puhelimet: 23 480, 30 353, 22 766 HEIKINKATU. Korjaamo ja varaosat 71 21 O HEIKINKATU ECnCPAI KUORMA-AUTOALUSTAT Hinnasto N:o 5 15. 3. 38 PÄÄEDUSTAJA: AUTOLA OY. HELSINKI. 9 Puhelimet: 23 480, 30 353, 22 766 Korjaamo ja varaosat 71 21 O Tämä hinnasto kumoaa kaikki aikaisemmat

Lisätiedot

Maanrakennus TOT 20/05. Kuljettaja jäi kaivinkoneen alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. pysäyttääkseen koneen. Maanrakennus Kaivinkoneenkuljettaja

Maanrakennus TOT 20/05. Kuljettaja jäi kaivinkoneen alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. pysäyttääkseen koneen. Maanrakennus Kaivinkoneenkuljettaja TOT-RAPORTTI 20/05 Kuljettaja jäi kaivinkoneen alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Aliurakoitsijan kaivinkoneenkuljettaja jäi valtatien parannustyömaalla liikkeelle lähteneen kaivinkoneen alle

Lisätiedot

Olemme työskennelleet todella paljon viimeiset vuodet Iso-Britanniassa, ja ollakseni rehellinen, työ on vielä kesken.

Olemme työskennelleet todella paljon viimeiset vuodet Iso-Britanniassa, ja ollakseni rehellinen, työ on vielä kesken. Purjeet ja riki Olemme kääntäneet tämän tekstin ruotsinkielisestä artikkelista. http://www.swe.magicmicro.org/e107_files/public/segeltips.pdf Ruotsalaiset ovat keränneet eri MM-sivustoilta artikkeleita,

Lisätiedot

Race MAX 28. Maantie. There s no better kick. Kilpailuhenkiselle lisää rullausta ja kurvipitoa rajuun kisaamiseen.

Race MAX 28. Maantie. There s no better kick. Kilpailuhenkiselle lisää rullausta ja kurvipitoa rajuun kisaamiseen. Maantie Race MAX 28 629 Kilpailuhenkiselle lisää rullausta ja kurvipitoa rajuun kisaamiseen. Mikäli tavoitteesi on treenata rajusti tai kilpailla maantieajossa on tämä malli tehty sinulle. Iso takarengas

Lisätiedot

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.

Lisätiedot

4,90. Ford Merkkihuollosta sujuvasti tien päälle MOTORCRAFT -LASINPESUNESTE. Lasinpesunesteen. ostajalle Ford-pipo kaupan päälle

4,90. Ford Merkkihuollosta sujuvasti tien päälle MOTORCRAFT -LASINPESUNESTE. Lasinpesunesteen. ostajalle Ford-pipo kaupan päälle Ford Merkkihuollosta sujuvasti tien päälle Lasinpesunesteen ostajalle Ford-pipo kaupan päälle MOTORCRAFT -LASINPESUNESTE Laadukas ja käyttövalmis lasinpesuneste. Pakkaskestävyys -20. 5 litran kannu. Nyt

Lisätiedot

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE Tehokas ja ympärist Av 4 AVANTMAGAZINE öystävällinen ant 760i Avant-kuormaajasarja kokee jälleen kerran suuren mullistuksen kun kuormaajavalikoimaan liittyy uusi Avant 760i. Avant 760i on uusi kuormaajamalli

Lisätiedot

Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan 1.1.2012

Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan 1.1.2012 Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan..202 Tarkoitus on saada jokainen karavaanari kiinnostumaan ajotaitonsa kehittämisestä oman ajoneuvonsa käsittelyssä. On tärkeää, että mahdollisimman moni kokee

Lisätiedot

4,90. Ford Merkkihuollosta sujuvasti tien päälle MOTORCRAFT -LASINPESUNESTE. Lasinpesunesteen. ostajalle Ford-pipo kaupan päälle

4,90. Ford Merkkihuollosta sujuvasti tien päälle MOTORCRAFT -LASINPESUNESTE. Lasinpesunesteen. ostajalle Ford-pipo kaupan päälle Ford Merkkihuollosta sujuvasti tien päälle Lasinpesunesteen ostajalle Ford-pipo kaupan päälle MOTORCRAFT -LASINPESUNESTE Laadukas ja käyttövalmis lasinpesuneste. Pakkaskestävyys -20. 5 litran kannu. Nyt

Lisätiedot

1. Alkusanat. 2. Käyttötarkoitus. 3. Turvallisuusohjeet

1. Alkusanat. 2. Käyttötarkoitus. 3. Turvallisuusohjeet Minikaivurit Tuotenumero Avant 200-sarjaan A33153 Tuotenumero Avant 500- ja 600-sarjaan 250 mm kauhalla A32393 Tuotenumero Avant 500- ja 600-sarjaan 400 mm kauhalla A32394 2 1. Alkusanat Avant Tecno Oy

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

AUTON TUNNUSKILPI ESIPUHE PROBE

AUTON TUNNUSKILPI ESIPUHE PROBE AUTON TUNNUSKILPI ESIPUHE PROBE TÄSSÄ OSALUETTELOSSA ON TIETOJA 10.92 ALKAEN VALMISTETUSTA PROBE- MALLISTA Auton tunnuskilpi Auton tunnuskilpi on kiinnitetty vasemmanpuoleiseen ovenpieleen lukitussalvan

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

H ILLMAN MINX VOITELUOHJEITA

H ILLMAN MINX VOITELUOHJEITA 1939 H ILLMAN MINX VOITELUOHJEITA HILLMAN MINK 1939 HUOLTOAIKOJEN KILOMETRIMÄÄRÄT Joka 300 :s km. Kampikammion öljytasoa on tarkastettava mahdollista öljylisäystä varten. Jäähdyttäjän vesimäärä on tarkastettava

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Ratakasi 2014. Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014

Ratakasi 2014. Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014 Ratakasi 2014 Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014 Versio 2 / 27.5.2014 1. Yleistä Nämä tekniset säännöt mukailevat EFRA 1/8 I.C. Track luokan teknisiä sääntöjä. Kielikäännöksen lisäksi

Lisätiedot

Ulkoporealtaan ostajan opas

Ulkoporealtaan ostajan opas Ulkoporealtaan ostajan opas 1.Ulkoporealtaan valinta 2.Ulkoporealtaan sijoituspaikka 3.Ulkoporealtaan perusta 4.Ulkoporealtaan toimitus 5.Ulkoporealtaan käyttöönotto 6.Ulkoporealtaan vedenhoito Ulkoporealtaan

Lisätiedot

Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita

Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Kulkiessaan Masalantieltä polun ensimmäiseltä etapilta Framnäsin puistotietä pitkin luoteeseen huomaa kävelytien vievän ylös puistomaiselle

Lisätiedot

UNIVERSAL SERVICE. on tähtiluokkaa. K M P 1) Luotettava. Voimakas. Huokea. Taloudellinen. Nykyaikainen. Osa mainitusta kirjoituksesta on

UNIVERSAL SERVICE. on tähtiluokkaa. K M P 1) Luotettava. Voimakas. Huokea. Taloudellinen. Nykyaikainen. Osa mainitusta kirjoituksesta on Puh. Nykyaikainen kevytmoottoripyörä on tähtiluokkaa. Luotettava Voimakas Huokea Taloudellinen K M P 1) 1) K M P (= kevytmoottoripyörä) on saanut Suomen Moottorilehden kirjoituksessa erittäin hyvän arvostelun.

Lisätiedot

LAV90 Etna 3000 HÖYRYPUHDISTIN. Käyttöohje Alkuperäisten ohjeiden käännös. VAROITUS! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä.

LAV90 Etna 3000 HÖYRYPUHDISTIN. Käyttöohje Alkuperäisten ohjeiden käännös. VAROITUS! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä. LAV90 Etna 3000 HÖYRYPUHDISTIN Käyttöohje Alkuperäisten ohjeiden käännös VAROITUS! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä. Maahantuoja: ISOJOEN KONEHALLI OY Keskustie 26, 61850 Kauhajoki

Lisätiedot

VA K 0 LA. 1969 Koetusselostus 741 Test report

VA K 0 LA. 1969 Koetusselostus 741 Test report VA K 0 LA Rukkila ACV Helsinki 10 12;Z Helsinki 43 41 61 Pitäjizinmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Engineering in Agriculture and Forestry 1969 Koetusselostus

Lisätiedot

Nokian Renkaat Hinnasto. Hinnasto Kesärenkaat

Nokian Renkaat Hinnasto. Hinnasto Kesärenkaat 1 Nokian Renkaat Hinnasto Hinnasto 1.1.2013 Kesärenkaat 2 Nokian Renkaat Kesärenkaat, hinnasto 1.1.2013 Nokian Hakka Black viileää suorituskykyä nopeaan ajoon. Vakaa, tarkka ja hiljainen Täsmällinen ja

Lisätiedot

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun

Lisätiedot

3-AKSELINEN PPV JATKETTAVA/LEVITETTÄVÄ IRTOKEULALAVETTI

3-AKSELINEN PPV JATKETTAVA/LEVITETTÄVÄ IRTOKEULALAVETTI KÄYTETTY LAVETTI 2.2.2015 Alkuperäinen omistaja: Moto-Olli Oy Nimike: PPV T492-23A Valmistenumero: YF9T492237L008762 Vuosimalli: 2008 Kuvat otettu kesällä 2014 3-AKSELINEN PPV JATKETTAVA/LEVITETTÄVÄ IRTOKEULALAVETTI

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Jos valmistuspäivä on esimerkiksi 24. tammikuuta, leimassa lukee 0124; jos valmistuspäivä on 21. lokakuuta, auton leimassa lukee 1021.

Jos valmistuspäivä on esimerkiksi 24. tammikuuta, leimassa lukee 0124; jos valmistuspäivä on 21. lokakuuta, auton leimassa lukee 1021. AUTON TUNNUSKILPI ESIPUHE EXPLORER TÄSSÄ OSALUETTELOSSA ON TIETOJA 10.92 ALKAEN VALMISTETUSTA EXPLORER- MALLISTA Auton tunnuskilpi Auton tunnuskilpi on kiinnitetty kuljettajanpuoleiseen ovenpieleen lukitussalvan

Lisätiedot

Opetusmateriaali. Fermat'n periaatteen esittely

Opetusmateriaali. Fermat'n periaatteen esittely Opetusmateriaali Fermat'n periaatteen esittely Hengenpelastajan tehtävässä kuvataan miten hengenpelastaja yrittää hakea nopeinta reittiä vedessä apua tarvitsevan ihmisen luo - olettaen, että hengenpelastaja

Lisätiedot

Sanup Raskas luettelo

Sanup Raskas luettelo Sanup Raskas luettelo Ajoneuvosuodattimet Scania Volvo Mercedes Sisu Iveco Man Renault Fleetguard tiedustelut ja myynti Ulf Lindstedt p. 050 9 350 Ari Ylén p. 040 509 004 Suodattimet Scania Ilman-, polttoaine-

Lisätiedot

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Syksyn pimeyttä ja kylmyyttä karkotettiin jälleen koulumme taidokkaiden oppilaiden avulla. Tänä vuonna perinteiset Kaamoksen karkottajaiset oli jaettu

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

1.1.2013 Suomen Euromaster Oy pidättää oikeuden huoltotyöhinnaston hinnanmuutoksiin.

1.1.2013 Suomen Euromaster Oy pidättää oikeuden huoltotyöhinnaston hinnanmuutoksiin. HUOLTOTYÖ- HINNASTO Suomen Euromaster Oy pidättää oikeuden huoltotyöhinnaston hinnanmuutoksiin. HENKILÖAUTOT HUOLTOTÖIDEN YHDISTELMÄT (EUROMASTERIN VÄLITTÄMIIN TUOTTEISIIN) Normaalivanne Tuote- Nimike

Lisätiedot

WITRAKTOR & CATERPILLAR

WITRAKTOR & CATERPILLAR WITRAKTOR & CATERPILLAR Wihuri Oy Tekninen Kauppa / Witraktor Osa Wihuri-konsernia, kansainvälistä moniala-perhe-yritystä Caterpillar edustaja Suomessa vuodesta 1947 Toimialueena Suomi, Viro, Latvia ja

Lisätiedot

Elena haluaa uuden auton

Elena haluaa uuden auton Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000

Lisätiedot