Rautavaara CHOR AL WORKS

Transkriptio

1 Rautavaara CHOR AL WORKS

2 Einojuhani Rautavaara (b.1928) CHOR AL WORKS CD 1 [64 14] Vigilia (1971/1996) All-Night Vigil in Memory of St. John the Baptist for mixed choir and soloists Vespers Psalm st Katisma Psalm of Invocation Sticheron of Invocation Sticheron t o the Mother of God Evening Hymn Ekteniya Sticheron of the Litany Ekteniya of the Litany Sticheron Troparion Troparion of the Feast Final Blessing 1 13

3 Matins Troparion Troparion (2nd) Hymn of Praise Troparion of the Resurrection Antiphon Prokeimenon Hymn of the Resurrection Canon: 1st Irmos rd Irmos th Irmos th Irmos th Irmos th Irmos th Irmos Katabasis: Hymn of Thanksgiving of the Mother of God th Irmos Sticheron of Thanksgiving Troparion of the Resurrection Final Blessing 1 16 JYRKI KORHONEN, bass TOPI LEHTIPUU, tenor PIA FREUND, soprano LILLI PAASIKIVI, mezzo-soprano PETTERI SALOMAA, baritone Finnish Radio Chamber Choir TIMO NUORANNE, conductor

4 CD 2 [72 08] 1 Credo (1972) Canticum Mariae Virginis (1978) 7 30 SATU KLEMI and HETA KOKKOMÄKI, soprano 3 Herran rukous (1973) 2 30 Two Psalms (1968) Psalm Psalm Magnificat (1979) I. Magnificat II. Quia respexit Misericordia III. Fecit potentiam IV. Suscepit Israel V. Gloria 4 33 TUULI LINDEBERG and ANNICA SJÖLUND, soprano (I) KAIJA NUORANNE, soprano (II) JOHANNA TALASNIEMI, alto (II) Nattvarden (1963) I. Psalm vid nattvarden I II. Psalm vid nattvarden II III. Kyrie IV. Herdepsalm Ave Maria (1957) 2 56

5 Missa duodecanonica (1963) I. Kyrie II. Sanctus per cancrizam III. Agnus Dei in motu contrario Rakkaus ei koskaan häviä (1983) Legenda (1985) Marjatan jouluvirsi (1976/1995) Joulun virsi (1953/1978/1995) Psalm of Invocation (1972) Evening Hymn (1972) 1 55 Canción de nuestro tiempo (1993) I. Fragmentos de agonía II. Meditación primera y última III. Ciudad sin sueño (Nocturno del Sarajevo) 6 23 MIA HUHTA, soprano (25, 27) Choir soloists: OLLI HANNUKSELA, tenor ERKKI HANNONEN, bass MIKA KEITEL, bass Finnish Radio Chamber Choir TIMO NUORANNE, conductor

6 CD 3 [72 00] Halavan himmeän alla (1998) I. Ikävyys II. Laulu oravasta III. Sydämeni laulu Lähtö (1975) Morsian (1975) 2 53 Praktisch Deutsch (1969) Hotel Kaufläden Beim Schneider Gesellschaften Och glädjen den dansar (1993) Sommarnatten (1975) Katedralen (1983) Lorca Suite (1973) Ratsulaulu Huuto Kuu nousee Malagueña 1 09

7 Ludus verbalis (1957) Personalia Temporalia Qualitativa Quantitativa Nirvana Dharma (1979) Die erste Elegie (1993) 9 01 Finnish Radio Chamber Choir TIMO NUORANNE, conductor (1 3) ERIC-OLOF SÖDERSTRÖM, conductor (4 21)

8 CD 4 [70 56] 1 On the Last Frontier (1997) A Fantasy for Chorus and Orchestra Helsinki Philharmonic Orchestra Finnish Philharmonic Choir LEIF SEGERSTAM, conductor True & False Unicorn (1971/2000) A Tapestry of Voices I. Before the Arras 2 1. The Unicorn questions the nature of the chase The Lion, reading Sigmund of Vienna The Unicorn 2 07 II. Horn and Hounds 6 5. Entering the wilderness the Unicorn is beset by voices Young Sagittarius A Virgin, waiting The Empress of Byzantium Queen Victoria His Honor the Mayor Big Black Sambo 2 40

9 III. Snare and Delusion In the heart of the desert the silence is pearcing The Unicorn, wounded 5 04 IV. Mon Seul Désir The Unicorn reaches a temple in a clearing Sigmund of Vienna The Lion The Unicorn Tom Fool The Virgin s Lullaby The Unicorn 3 44 Reciters: JAAKKO KORTEKANGAS, baritone (4, 16) SÄDE RISSANEN, alto (9) PETTERI SALOMAA, baritone (11) Finnish Radio Symphony Orchestra Finnish Radio Chamber Choir TIMO NUORANNE, conductor

10

11 Works by Einojuhani Rautavaara for mixed choir: a multitude of worlds I never considered myself a choral composer in particular, nor did I try to become one. But choirs were very active patrons of music in those days and commissioned new works. My great choral works such as Vigilia and True & False Unicorn would never have been written without a choir taking the initiative, and many, ultimately innumerable choral works were written for a specific need, as competition pieces or for a choir tour. This reference by Einojuhani Rautavaara in his autobiography Omakuva (Self-portrait, 1989) to the origins of his choral music probably refers above all to the 1970s, the peak of his choral output. We should note, though, that he had been writing choral music since the early days of his career in the 1950s and continued through to his late period. In terms of the number of works written, choral music is the most extensive category in his output, and it is highly diverse in terms of style, expression and content. Even if Rautavaara himself does not consider himself a choral composer, he is nevertheless Finland s most significant living composer of choral music. Choirs far beyond the original commissioning parties have found his music gratifying to perform, in various parts of the world. However, Rautavaara is not a choral composer in the sense that he has not himself had hands-on experience of choral music for instance as a choral conductor, and he has not focused exclusively on this genre. As a matter of fact, Rautavaara is one of the most diverse 11

12 and prolific Finnish composers of all time; his output includes operas, symphonies, concertos, orchestral works and chamber music. Rautavaara s choral works are well integrated into the core of his output and reflect the same ideals of style and expression as the rest of his catalogue. His earliest choral works date from the 1950s, when he was still working with dodecaphony and similar Modernist means. In the 1960s, he progressed towards a more expansive idiom that presaged the pluralism of post-modernism in some ways. Finally, he attained the synthesis style of his late period. Vigilia 12 An island, an entire archipelago emerges from the fog, sailing solemnly, and on every island there are so many churches, steeples, onion domes gold and colours the sun rising! The world full of light! And then, then it really happens. The sound, the singing, the ringing! [...] Then, black-bearded monks. They serve food at the tables, their robes swish in the white corridors. Above all the bells fly, red, and their tolling scintillates gold until nothing can hold it together and the world shatters into ecstasy. (Omakuva) Seeing the monastery island of Valamo on Lake Ladoga appearing suddenly from the fog and then encountering its mysterious black-clad monks had a devastating impact on the 18-year-old Rautavaara on a visit in summer The experience stayed with him and eventually found an outlet in the Orthodox mysticism of the piano suite Ikonit (Icons, 1955). This was not enough to process the experience, however, and years later when the Helsinki Festival and the Orthodox Church of Finland commissioned an extensive sacred work from him, he returned to the moods and mysteries of the Church of the East with a passion. The result was the Vigilia, which was premiered at divine service at Uspensky

13 Cathedral in Helsinki the largest Orthodox church in northern or western Europe in two parts: the Vespers in 1971 and the Matins in Again much later, in the late 1980s, Rautavaara adapted a shorter, 60-minute concert version of the Vigilia, which was premiered in In the Vigilia, Rautavaara distanced himself from the Romantic tradition of Orthodox liturgical music that emerged in Russia in the 19th century and went further back in history, to the origins of Byzantine chant. True to the Byzantine and Orthodox tradition, he used no instruments in the Vigilia, but the piece does make extensive and inventive use of the resources of the human voice. Solos and duets are embedded in the choral structure, and the texture features speech choir and whispers, cluster harmonies, glissandi and microintervals. Despite these modern means or perhaps because of them the work evokes the grand, timeless mystery of spiritual experience. The liturgical framework of the Vigilia is divided into two main sections, Vespers and Matins, which in turn consist of shorter movements. According to Rautavaara, variation technique is the base and the binding agent that creates a great mosaic out of the various movements and chants in the work. In the middle stand two principal figures, St John the Baptist [the saint whose proper texts are the liturgical anchor of the work] and the Mother of God, around them is the apostolic congregation, and beyond that in the periphery through the ecumenical mystery all of Christendom and all of Western culture. 13 Affinity with infinity As a composer I have always been interested in metaphysical and religious subjects and texts. Friedrich Schleiermacher defines religion as an affinity with infinity (Sinn und Geschmack für das Unendliche). If this is what it is to be

14 14 religious, then I am religious. For all that Rautavaara is fascinated with the spiritual, he has never been dogmatic or puritanical about it; on the contrary, his sacred works are testaments of a free artistic spirit, doubter and believer in equal measure. In another context he has described himself as an unreformed agnostic. His broad-minded and, in a certain sense, ecumenical thinking is apparent from the fact that his sacred choral works draw on the Orthodox, Catholic and Lutheran traditions alike. Rautavaara s most extensive sacred choral work apart from the Vigilia is the Magnificat (1979), the Canticle of the Virgin Mary from the Gospel of St Luke. This is the first setting of the text ever written in Finland. The opening movement features a mid-range sound field above and below which the sopranos and basses engage in a dialogue; Rautavaara used the same device in the hymn Canticum Mariae Virginis, completed in the previous year. The second movement, Quia respexit Et misericordia, opens with a duet for soprano and alto soloists, set against a background of vivacious choral utterances. Solo parts also appear in the more sombre latter part of the movement. The third and fourth movements are brief: Fecit potentiam, restrained yet relentlessly rhythmic, and Suscepit Israel, which combines speech and song. The concluding Gloria begins mysteriously in the lower reaches of the male voices but acquires momentum and escalates to a brilliant conclusion. The aforementioned Canticum Mariae Virginis (1978) is another substantial work firmly rooted in the world of the Catholic Church. It combines two texts, Ave maris stella and Gaude Maria Virgo, but treats them concurrently rather than consecutively; Gaude Maria Virgo traces melodic lines against a static sound field on the text Ave maris stella. Rautavaara noted that the archaic tone is palpable in the slowly unfolding unending melodic line and in the simple melodies and parallel fourths that often conclude on a melisma.

15 Nattvarden (Eucharist, 1963) is one of Rautavaara s earliest sacred vocal works, and the first in which he applied the technique of symmetrical scales to vocal writing. Another type of constructivist approach may be found in Missa duodecanonica (1963) for treble voices, an ultra-concise missa brevis consisting only of a Kyrie, a Sanctus and an Agnus Dei. Each of the movements is a brief canon on the underlying twelve-tone row. In the early 1970s, Rautavaara had plans to write an entire mass setting, but he got no further than the Credo (1972), which remained a separate work. This piece is beyond the turning point to his later stylistic phase, and according to him its three sections are three variations on the same motif. It would not be until that he finally completed an entire Missa a cappella around that early Credo. Some movements from extensive works have become separated from their original context and are also performed as separate pieces. Two extracts from the Vigilia have been published separately, Avuksihuutopsalmi (Psalm of Invocation) and Ehtoohymni (Evening Hymn). Marjatan jouluvirsi (Marjatta s Christmas hymn, 1975/1995) is a mixed-choir arrangement of the final chorus in the mystery play Marjatta matala neiti (Marjatta, lowly maiden), written for children s choir and instruments. Based on the Finnish national epic, the Kalevala, Marjatta is a setting of a folk poetry version of the arrival of Christianity in Finland supplanting the ancient pagan culture. Joulun virsi (Christmas hymn, 1953/1995) was originally a solo song in the song cycle Pyhiä päiviä (Holy days), which contains settings of poems by Laestadian poet Kustavi Lounasheimo. 15 From humour to mystery, from nostalgia to angst Rautavaara s secular choral works are if anything even more eclectic in their approach. His text sources and subjects range from absurd humour to Oriental

16 16 mysticism and from gentle nostalgia to edgy modern angst. In the tiny suite Ludus verbalis (1957), the text consists of nothing but German pronouns, grouped by category as shown by the titles of the movements ( Personalia, Temporalia, Qualitativa and Quantitativa ). The work employs modern speech choir technique, where only low, middle and high speaking pitch are determined but rhythms and dynamics are precisely indicated. The influence of Rautavaara s early composition teacher, Wladimir Vogel from Switzerland, is discernible here. A similarly absurd choice of text may be found in another work for speech choir, Praktisch Deutsch (1969), a setting of sentences from a German phrasebook. They are grouped by topic but form no logical sequence. In the tradition of ready-made art, an object created for another purpose here, a text is employed for a completely different purpose in an artwork. As Rautavaara said, the result can be something like an Ionesco play, absurd yet at the same time deeply meaningful. We may well ask, for instance, whether the densely packed texture of the last movement is the happy bubbling of a festive occasion or the babbling of vacuous people who are not even listening to one another. In 1973, Rautavaara completed the Lorca Suite, which was to become the inter nationally most frequently performed Finnish choral work ever. It is a setting of powerful, blood-drenched poems by Spanish poet Federico Garcia Lorca, evocatively translated into Finnish by Aale Tynni. Concise and intense, it is a set of four brief and very different pieces. Canción de jinete (Riding song) is built on a hypnotic, never-ending rhythmic ostinato on the word Córdoba. El grito (The cry) illustrates its title with incisive glissandos framing quieter and more introvert moments. La luna asoma (The moon rises) evokes a lucid and serene nocturnal landscape, while Malagueña brings the suite to a powerful, rhythmic conclusion. Rautavaara later returned to Lorca for the more extensive work Canción de

17 nuestro tiempo (Song of our time, 1993), this time setting the original Spanish. The work was commissioned by the Tokyo Philharmonic Chorus with the specification that the text and music should bear a relationship to today s world. Although Lorca wrote his poetry in the 1920s and 1930s, Rautavaara considered them still relevant and topical for the present day. Canción de nuestro tiempo is in three movements. The first, Fragmentos de agonía (Fragments of anguish), is dominated by ostinato rhythms, illustrating Lorca s surrealist images of a harsh, inhuman industrial society and war (Rautavaara). The brighter Meditación primera y última (First and last meditation) is an exercise in sound fields with superimposed melodic lines. The concluding movement is the sombre Ciudad sin sueño (Sleepless city), where the jarring imagery and moods of the poetry associated in Rautavaara s mind with what was the great European tragedy at the time he was writing the music the brutal siege of Sarajevo. Hence the sub-title of the movement, Nocturno del Sarajevo. Nirvana Dharma (1979) has a Buddhist title, but its text is by a Scottish psychiatrist, R.D. Laing. Rautavaara has emphasised that the piece is not so much about Buddhist exoticism as about the psychiatrist-poet and composer contemplating the psyche, logic and emotions as tracing a point where cultures and worldviews touch upon one another, a level where they merge. He has described the overall shape of the work as a Big Bang form. The work opens with a flute solo, in Rautavaara s mind God as Krishna, dancing Krishna, who in dancing creates worlds, i.e. calls in the choir one voice at a time. The shifting sound field structures grow towards a culmination and a sudden enlightenment where the texture morphs into a pentatonic field with the added brilliance of a soprano soloist. Rautavaara has revisited important experiences of his youth in many of his later works. Katedralen (The Cathedral, 1983) is an exploration of the poetry of 17

18 18 Edith Södergran, a Swedish-speaking Finn who had a brief though intense career as a modernist poet in the 1910s and 1920s. Rautavaara first came across her poetry at school, and some of his earliest attempts at composition were settings of her poems. He describes Södergran s poetry: A word or two may conceal a cruelly beautiful figure, astonishing and unique, or a soaring ornament like a narrow window on eternity. Katedralen is in a single movement but incorporates several poems by Södergran. The result is a complex tapestry whose moods fade into one another according to the text, incorporating sound fields in the opening, ostinato-like soprano cries and brief choral utterances in När natten kommer (When night comes), a lucid sound in De nakna träden (The naked trees), relentlessly growing rhythmic pulsation in Akta din båt (Watch your boat), a pool of tranquillity in Den stora jägaren är död (The great hunter is dead), expressive melodic writing in På Himalayas trappor (On the steps of the Himalayas) and a solid, hymn-like male choir sound in Allsmäktige (Almighty). An even more important youthful experience for Rautavaara was the discovery of the poetry of Rainer Maria Rilke. He read Rilke s best-known work, the Duino Elegies, long before he ventured to set any of it to music, and the angel featured in the first Elegy ( Ein jeder Engel ist schrecklich Every angel is terrible) became a sort of animus figure for him. It is this vision of a frightening, overpowering angel rather than the idealised supernatural being of Christian imagery that lies behind the titles of his many angel works (Angels and Visitations, Angel of Dusk, Playgrounds for Angels). In 1993, he set the first of the Duino Elegies in the soft and gently undulating Die erste Elegie. Another of Rautavaara s house gods is Aleksis Kivi, the tragic genius of Finnish literature who lived in the 19th century and is the title character in the opera Rautavaara completed in The choral cycle Halavan himmeän alla (In the

19 shade of the willow, 1998) is an adaptation for choir of three solo numbers from the opera, each of them sung by the title character and each of them a setting of one of his best-known poems. Achingly downcast yet consoling, the work comprises two sombre numbers Ikävyys (Melancholy), with its yearning for death, and Sydämeni laulu (Song of my heart), lamenting the death of a child flanking the brighter Laulu oravasta (Song of the squirrel). All three share a longing for a better place, another world, away from the cares of real life. Major works with orchestra Like the Vigilia, Katedralen and Die erste Elegie, On the Last Frontier (1997) for choir and orchestra is also based on a youthful literary encounter: a story by Edgar Allan Poe named The Narrative of Arthur Gordon Pym, which Rautavaara read in a Finnish translation in his adolescence. He was particularly struck by how what starts out as a tale of adventure turns into an unreal mystic ritual towards its end. Rautavaara revisited the story in the late 1990s and used it as the text source for On the Last Frontier. It is a fresco-like work painted in broad strokes, dominated by the opulent sonority of Rautavaara s late synthesis style and swelling, oceanic textures. Of course, the sea with its mysterious fog banks and visions is here not just a literal representation of the sea but also deeply symbolic, and the title may likewise be considered to allude not only to physically remote borderlands but to the extremities of human life as well. True & False Unicorn captures the very essence of Rautavaara s artistry, and in this work too we find him setting a text which had been with him for quite some time before he wrote the music to it. He discovered poems by James Broughton, a poet and filmmaker based in San Francisco, in the 1950s and real- 19

20 20 ised that he would one day set them to music. Rautavaara was particularly fascinated by the character of the unicorn, a specifically defined symbolic animal frequently featured in the arts yet unreal and bursting with symbolic meanings. Rautavaara came to see the unicorn as his totem animal. The chance to set Broughton s poetry finally came in the early 1970s, when a commission from Denmark for chamber choir, speakers and orchestra prompted Rautavaara to return to the unicorn. True & False Unicorn was completed in 1971 and a new version in 1974, but Rautavaara was dissatisfied with the electronics parts, and in 2000 he revised the work into a new and final version, where the electronics are replaced with orchestral interludes. He also made other adjustments to the work. True & False Unicorn is one of the great monuments in Rautavaara s choral output along with the Vigilia. It is an extensive work divided into four main sections, each of which opens with an orchestral introduction and each of which is further divided into smaller sub-sections. The sub-title A Tapestry of Voices is particularly appropriate, as the effect is that of the characters and animals in a huge tapestry each coming to life in turn, describing the mythical unicorn alternately as a semi-divine creature and a worthless rascal. True & False Unicorn is a sort of compendium of Rautavaara s stylistic palette, an early example of his post-modernist approach. In addition to his own style, the work contains allusions to the swinging rhythms of popular music traditional African-American spirituals, musicals, jazz and, in the Queen Victoria section, to national anthems, principally God save the Queen. At the modern end of the stylistic continuum we find noise, speech choir and edgy rhythms. Kimmo Korhonen Translation: Jaakko Mäntyjärvi

21 Einojuhani Rautavaaran sekakuoroteosten monet maailmat En mitenkään pitänyt itseäni nimenomaisesti kuorosäveltäjänä enkä sellaiseksi pyrkinyt. Mutta kuorot olivat noiden vuosikymmenien toimeliaita mesenaatteja, musiikin tilaajia. Suuret kuoroteokset kuten Vigilia ja True & False Unicorn eivät olisi syntyneet ilman kuorojen aktiivisuutta, ja lukuisat, lopulta lähes lukemattomat yksittäiset laulut sävellettiin aina vastauksiksi johonkin tarpeeseen, kilpailutehtäväksi tai konserttimatkan ohjelmistoon. Kun Einojuhani Rautavaara muistelee omaelämäkerrassaan Omakuva (1989) kuoromusiikkinsa syntytaustoja, hän viitannee ennen muuta 1970-lukuun, jolloin hän oli kuorosäveltäjänä aktiivisimmillaan. Hänen kuorotuotantonsa oli kuitenkin alkanut jo aiemmin, 1950-luvulla, ja se on jatkunut täysipainoisena hänen myöhempään kauteensa saakka. Tuloksena on ollut teosmäärissä laskettu hänen tuotantonsa laajin alue, joka avautuu sekä tyylillisesti, ilmaisullisesti että henkisesti moneen suuntaan. Vaikka Rautavaara ei ole kokenut itseään mitenkään erityisesti kuorosäveltäjäksi, hän on kuoromusiikin säveltäjänä aikamme merkittävin Suomessa. Kuorot, myös muut kuin alkuperäiset tilaajat, ovat ottaneet hänen teoksensa kiitollisina vastaan, ja monet niistä ovat löytäneet esittäjiä myös ulkomailta. Siinä usein käytetyssä mielessä Rautavaara ei kuitenkaan ole kuorosäveltäjä, että hän perustaisi kuoroteoksensa vahvaan omakohtaiseen kuorotaustaan esimerkiksi kuoronjohtajana ja kohdistaisi luovan toimintansa vain tähän yhteen 21

22 alueeseen. Itse asiassa Rautavaara on yksi laaja-alaisimmista ja tuotteliaimmista suomalaisista säveltäjistä, ja hänen tuotantoonsa sisältyy niin oopperoita, sinfonioita, konserttoja, muita orkesteriteoksia ja kamarimusiikkia. Kuoroteokset sulautuvat kiinteästi osaksi Rautavaaran tuotannon ydintä ja heijastavat omista lähtökohdistaan samoja tyyli- ja ilmaisuihanteita kuin hänen muukin musiikkinsa. Rautavaaran varhaisimmat kuoroteokset ovat 1950-luvulta, jolloin hän sovelsi dodekafonian kaltaisia modernistisia keinoja luvulla kehitys kävi kohti laaja-alaista, usein postmodernismin monityylisyyttä ennakoivaa ilmaisua ja eteni lopulta hänen myöhäiskautensa synteesinomaiseen tyyliin. Vigilia 22 Saari, kokonainen saaristo tulee sumusta, juhlallisesti purjehtii, jokaisella saarella monia kirkkoja, torneja, sipuleita kultaa ja värejä aurinko ylös! Maailma valoa täyteen! Ja sitten, sitten se vasta tapahtuu se lopullinen. Alkaa soida, laulaa, helistä! [...] Sitten mustapartamunkkeja. Ne tarjoilevat ruokia pöydissä, niiden kaavut suihkivat valkoisilla käytävillä. Kaiken yllä lentävä kellot, punaiset, ja lyönnit säteilevät kultaa kunnes ei enää mikään voi pitää koossa ja maailma hajoaa ekstaasiin. (Omakuva) Sumun seasta äkisti esiin avautunut näkymä Laatokan selällä olevaan Valamon ortodoksiseen luostarisaareen ja sen salaperäiset mustakaapuiset munkit tekivät kesällä 1939 järisyttävän vaikutuksen 18-vuotiaaseen Rautavaaraan. Kokemus jäi itämään hänen sisäänsä ja purkautui myöhemmin ortodoksista mystiikkaa huokuvassa pianosarjassa Ikonit (1955). Sillä ei kuitenkaan nuoruudenelämystä tyhjennetty, ja kun Helsingin juhlaviikot ja Suomen ortodoksinen kirkko tilasivat 1970-luvun alussa Rautavaaralta laajan kirkkomusiikkiteoksen, hän saattoi uppoutua aiempaa syvemmin idän kirkon tunnelmiin. Syntyi

23 Vigilia, joka kantaesitettiin jumalanpalvelusten yhteydessä Helsingin Uspenskin katedraalissa, Pohjois- ja Länsi-Euroopan suurimmassa ortodoksisessa kirkossa, ehtoopalvelus 1971 ja Aamupalvelus Näiden pohjalta Rautavaara muokkasi 1980-luvun lopulla tiiviimmän, tunnin mittaisen konserttiversion, joka sai kantaesityksensä Helsingissä lokakuussa Rautavaara on Vigiliassa ottanut etäisyyttä Venäjällä 1800-luvulla muotoutuneeseen ortodoksisen kirkkolaulun romanttiseen perinteeseen ja palannut kauemmaksi menneisyyteen, aina alkuperäisen bysanttilaisen maailman tuntoihin. Uskollisena bysanttilaiselle ja ortodoksiselle perinteelle Rautavaara ei käytä Vigiliassa lainkaan soittimia, mutta vokaaliset keinovarat ovat sitäkin laajaalaisemmassa käytössä. Kuorotekstuurista nousee esiin sooloja tai solistipareja, teoksessa esiintyy puhekuorotekniikkaa ja kuiskauksia, harmoniat saattavat tiivistyä klustereiksi ja mukana on myös glissandoja ja mikrointervalleja. Moderneista keinoista huolimatta ellei juuri niiden vuoksi - tunnelma on täynnä hengellisen kokemisen suurta ajatonta mysteeriä. Vigilia jakaantuu kirkollisen lähtökohtansa kautta kahteen pääosastoon Ehtoorukoukseen ja Aamurukoukseen, jotka edelleen jakautuvat lyhyemmiksi osiksi. Rautavaara on todennut, että muunnelmatekniikka sitoo ja limittää teoksen kaikki osat ja laulut suureksi mosaiikkikuvaksi. Sen keskellä nähdään kaksi hahmoa, Johannes Kastaja [Vigilian nimikkopyhmiys] sekä Jumalansynnyttäjä Neitsyt, heidän ympärillään apostolinen seurakunta ja periferiassa vihdoin ekumeenisen mysteerin kautta kristikunta ja koko länsimainen kulttuuri. 23 Mieltymyksestä äärettömyyteen Säveltäjänä olen alusta alkaen tuntenut mielenkiintoa metafyysisiin ja uskonnollisiin aiheisiin ja teksteihin. Friedrich Schleiermacher määrittelee uskonnol-

24 24 lisuuden mieltymykseksi äärettömään ( Sinn und Geschmack für das Unendliche ), ja tässä mielessä olen ilmeisesti uskonnollinen. Näin on Rautavaara luonnehtinut mielenkiintoaan hengellistä aihepiiriä kohtaan. Mitenkään dogmaattinen tai puhdasoppinen hän ei hengellisissä teoksissaan ole vaan nimenomaan vapaana taiteilijana toimiva, yhtä paljon epäilevä kuin uskova. Eräässä yhteydessä hän on jopa luonnehtinut itseään ainaiseksi agnostikoksi. Rautavaaran itsenäinen ja laajassa merkityksessä ekumeeninen ajattelu tulee esiin siinä, että hänen hengellisissä kuorotuotannossaan on niin ortodoksista, katolista kuin luterilaistakin perinnettä ilmentäviä teoksia. Vigilian jälkeen laajin Rautavaaran hengellisistä kuoroteoksista on Magnificat (1979) eli Luukkaan evankeliumin tekstiin sävelletty Marian kiitosvirsi, lajinsa ensimmäinen teos Suomen musiikissa. Avausosassa runkona on keskiäänten muodostama sointikenttä, jonka ylä- ja alapuolella sopraanot ja bassot käyvät dialogiaan; tätä samaa sävellystekniikkaa Rautavaara oli käyttänyt jo edellisenä vuonna valmistuneessa hymnissä Canticum Mariae Virginis. Toinen osa Quia respexit - Et misericordia alkaa sopraano- ja altto-solistien duettona, ja osassa on eloisien kuorotekstuurien lisäksi soolorepliikkejä myös vakavahenkisemmässä Et misericordia -jaksossa. Kolmantena ja neljäntenä ovat muita hiukan lyhyemmät osat, pidättyväisen vakaasti askeltava Fecit potentiam sekä puhetta ja laulua yhdistävä Suscepit Israel. Päätösosa Gloria alkaa salaperäisesti miesäänten syvyyksistä mutta saa jatkossa liikkuvamman asun ja kääntyy lopussa kohti valoa. Niin ikään miniatyyrin mittoja laajemmaksi on kasvanut toinen katoliseen maailmaan liittyvä teos Canticum Mariae Virginis (1978). Siinä on yhdistetty kaksi eri tekstiä, hymni Ave Maris Stella sekä Neitsyt Marian ylistysvirsi, ei kuitenkaan peräkkäin vaan limittäin ja päällekkäin; esimerkiksi alussa staattisena sointipintana kuultavan Ave Maris Stellan ylle piirtyy Gaude Maria virgon melodialinjoja. Rautavaara on todennut, että arkaainen sävy on tuntuvilla hidas-

25 liikkeisessä, loppumattomassa linjassa ja yksinkertaisissa, usein melismoihin päättyvissä melodioissa sekä puhtaiden kvarttien rinnakkaiskuluissa. Rautavaaran varhaisimpiin hengellisiin lauluihin kuuluu Nattvarden (Ehtoollinen) (1963), jonka neljässä lyhyessä osassa hän hyödynsi ensimmäisen kerran symmetriaan perustuvaa sävellystekniikkaa vokaalimusiikissaan. Toisenlaista konstruktivismia edustaa naiskuorolle sävelletty Missa duodecanonica (1963), joka on eräänlainen äärimmäisen suppeaksi puristettu missa brevis, osina Kyrie, Sanctus ja Agnus Dei. Jokainen osista rakentaa lyhyen kaanonin lähtökohtana olevasta 12-sävelrivistä luvun alussa Rautavaara ryhtyi suunnittelemaan kokonaisen messun säveltämistä, mutta hanke jäi sillä erää pelkän Credo-osan (1972) varaan. Se edustaa jo hänen myöhempää tyylivaihettaan, ja säveltäjän mukaan sen kolme taitetta ovat kolme muunnelmaa samasta motiivista. Kesti aina vuosiin ennen kuin kokonainen laajamuotoinen Missa a cappella rakentui Credon ympärille. Muutama Rautavaaran hengellinen kuorolaulu on irtaantunut itsenäiseksi kappaleeksi laajemmasta yhteydestä. Vigiliasta on erikseen julkaistu kaksi osaa (Avuksihuutopsalmi ja Ehtoohymni). Marjatan jouluvirsi (1975/95) on puolestaan sekakuorosovitus lapsikuorolle sävelletyn kalevalaisen mysteerinäytelmän Marjatta matala neiti loppukuorosta, jossa uusi kristillinen kulttuuri korvaa alkusuomalaiset uskomukset. Lestadiolaisen runoilijan Kustavi Lounasheimon tekstiin sävelletty Joulun virsi (1953/95) sisältyy alun perin yksinlaulusarjaan Pyhiä päiviä. 25 Huumorista mysteeriin, nostalgiasta ahdistukseen Rautavaaran maallisissa kuoroteoksissa hänen henkinen laaja-alaisuutensa korostuu entisestään. Tekstilähteet ja aihepiirit vaihtelevat absurdista huumorista

26 26 itämaisten mysteerien pohdiskeluun ja lempeästä nostalgiasta tiukkaan oman aikamme ahdistuksen ilmentämiseen. Pienimuotoisessa sarjassa Ludus verbalis (1957) tekstiksi ovat riittäneet saksankielen pronominit, joiden eri kategoriat ovat saaneet oman osansa (Personalia, Temporalia, Qualitativa ja Quantitativa). Teos toteutetaan modernilla puhekuorotekniikalla, jossa sävelkorkeudet on määritelty vain matalaksi, normaaliksi tai korkeaksi mutta rytmit ja dynamiikka tarkasti. Taustalta voi löytää Rautavaaran tuolloisen sävellyksenopettajan sveitsiläisen Wladimir Vogelin esikuvan. Toisenlainen absurdi tekstivalinta on niin ikään puhekuorotekniikalla toteutetussa teoksessa Praktisch Deutsch (1969). Mukaan on valittu aihepiireittäin saksankielisen keskustelusanakirjan käytännöllisiä lauseita, joita on kytketty toisiinsa vailla loogista yhteyttä. Ready-made-taiteen tapaan alun perin muuhun tarkoitukseen tehty objekti, tässä tapauksessa teksti, on valjastettu taiteen käyttöön ja nähty aivan uudesta näkökulmasta. Rautavaaran sanoin tulos voi olla jonkin Ionescon näytelmän tapaan absurdi ja kuitenkin syvästi merkityksellinen. Voi kysyä, ilmentääkö esimerkiksi päätösosan tiiviisti kuhiseva tekstuuri juhlatunnelman hilpeää hälinää vai toistensa ohi puhuvien ihmisten henkistä tyhjyyttä. Vuonna 1973 valmistui Lorca-sarja, ulkomailla eniten esitetty suomalainen kuoroteos. Tekstinä on espanjalaisen Federico García Lorcan väkeväsykkeisiä, verenkarvaisia runoja Aale Tynnin suomennoksina. Neliosaisen, tunnelmiltaan vaihtelevan mutta kiinteän ja intensiivisen sarjan avausosassa Canción de jinete (Ratsulaulu) läpi kappaleen soivan Córdoba -rytmin ylle piirtyy repliikkejä, vaikutelma on tiivis ja hypnoottinen. El Grito (Huuto) lunastaa nimensä viiltävillä glissandoilla, joita sisäistyneemmät käänteet tasapainottavat. La luna asoma (Kuu nousee) maalaa kuulaan ja kauniin yömaiseman, ja Malagueña luo sarjalle vahvan, rytmisesti iskevän päätöksen.

27 Lorcan teksteihin on myöhemmin syntynyt myös laajempi sarja Cancíon de nuestro tiempo (1993), tällä kertaa alkukielellä espanjaksi. Tilaaja Tokyo Philharmonic Chorus toivoi teosta, jonka tekstillä ja musiikilla olisi suhde tämän päivän maailmaan. Vaikka Lorcan tekstit ovat ja 1930-luvuilta, Rautavaara koki ne yhä ajankohtaisiksi ja päteviksi. Kolmiosaisen sarjan avausosa Fragmentos de agonía (Ahdistuksen katkelmia) on ostinato-rytmien hallitsemaa musiikkia, joka näyttää Lorcan surrealistisissa kuvissa kovan ja epäinhimillisen teollisen yhteisön ja sodan maailman (Rautavaara). Heleämmin soivaa osaa Meditacíon primera y última (Ensimmäinen ja viimeinen meditaatio) värittävät erilaisten sointikenttien ylle piirtyvät melodiarepliikit. Sarjan tummin värein maalatussa päätöslaulussa Ciudad sin sueño (Uneton kaupunki) runon rajut kuvat ja tunnelmat yhdistyivät Rautavaaran mielessä teoksen sävellysaikojen suureen eurooppalaiseen tragediaan, Sarajevon kaupungin veriseen piiritykseen, mikä sai hänet antamaan osalle alaotsikon Nocturno del Sarajevo. Nirvana Dharma (1979) liittyy otsikkonsa puolesta vahvasti buddhalaisuuteen, mutta sen lähtökohtana ovat skotlantilaisen psykiatrin R. D. Laingin tekstit. Rautavaara korostaa, ettei kyse ole buddhistisesta eksotiikasta vaan siitä, että psykiatri-runoilija ja säveltäjä näkevät tässä psyyken, logiikan ja emootiot pisteenä, jossa kulttuurit ja maailmankuvat tangeeraavat, tasona, jossa ne yhtyvät. Rautavaara on kuvannut teoksen kokonaiskaarrosta Big Bang muodoksi. Se alkaa huilun soololla, Rautavaaran ajatuksissa jumala Krishnana, tanssivana Krishnana, joka tanssiessaan luo maailmoita eli kutsuu kuoroäänen toisensa jälkeen sisään. Teoksen sointikenttämäiset tekstuurit paisuvat kohti huipennusta ja äkillistä käännettä pentatoniseen kentän mukana koittavaan valaistumiseen, jolle sopraanosolisti antaa omaa säteilyään. Monissa teoksissaan Rautavaara on palannut tärkeiden nuoruudenelämys- 27

28 28 ten äärelle. Teoksessa Katedralen (1983) sytyttäjänä on ollut suomenruotsalaisen ja 1920-lukujen modernistin Edith Södergranin runous, johon säveltäjä tutustui jo kouluiässä ensimmäisten sävellysyritelmiensä tekstilähteenä. Rautavaaran mukaan Södergranin runoudessa sanaan, pariin saattaa kätkeytyä julman kaunis figuuri, yllättävä ja ainutkertainen, tai huimaavasti nouseva ornamentti, kapea ikkuna ikuisuuteen. Rautavaara on koonnut yksiosaiseen teokseen useampia Södergranin runoja. Tuloksena on monipolvinen kokonaisuus, jonka tunnelmat vaihtelevat runojen mukana: on avausjakson sointikenttiä, sopraanojen ostinatomaisia huudahduksia ja kuoron lyhyitä repliikkejä (När natten kommer), soinnin kuulautta (De nakna träden), määrätietoisesti voimistuvaa rytmistä sykettä (Akta din båt), rauhallisempaa maalailua (Den stora jägaren är död), ekspressiivistä melodiikkaa (Är jag en brottsling), hypnoottista toisteisuutta (På Himalayas trappor) ja miesäänten vakaata koraalimaista ilmaisua (Allsmäktige). Södergraniakin tärkeämmän nuoruudenkauden elämyksen tuotti Rainer Maria Rilken runouden löytäminen. Rilken tunnetuin teos Duinon elegiat oli Rautavaaran lukemistoa jo kauan ennen kuin hän otti sen teoksensa lähtökohdaksi, ja ensimmäisen elegian enkeli-hahmosta ( Ein jeder Engel ist schrecklich ) tuli hänelle eräänlainen animus-hahmo niin kuin hän on todennut. Juuri se enemmän kuin kristillisen enkelikuvaston ihanteelliset mielikuvat on ollut 1970-luvulta lähtien hänen monien enkeli-aiheisten teosotsikkojensa taustalla (Angels and Visitations, Angel of Dusk, Playgrounds for Angels). Ensimmäisen Duinon elegian Rautavaara sävelsi vuonna 1993 pehmeäsointiseksi ja rauhallisesti hengittäväksi kuoroteokseksi Die erste Elegie. Tärkeä runoilija Rautavaaralle on ollut myös 1800-luvun suomalaisen kirjallisuuden traaginen nero, vuonna 1996 valmistuneen Aleksis Kivi -oopperan päähenkilö. Laulusarja Halavan himmeän alla (1998) on kuorosovitus kolmesta

29 oopperan soolojaksosta, jokainen niistä nimihenkilön laulama ja hänen omiin runoihinsa sävelletty. Koskettavan surumielisessä mutta samalla lohdullisessa laulusarjassa kaksi tummasävyisempää osaa kuolemankaipauksen täyttämä Ikävyys ja lapsen kuolinkehdosta kertova Sydämeni laulu kehystää keskellä olevaa valoisampaa Laulua oravasta. Kaikille on kuitenkin hallitsevaa kaipaus johonkin toiseen maailmaan, pois läsnäolevan maailman murheista. Suurteoksia orkesterin kanssa Vigilian, Katedralenin ja Die erste Elegien tavoin myös kuorolle ja orkesterille sävelletty On the Last Frontier (1997) perustuu nuoruudessa kohdattuun kirjallisuuteen. Kyseessä on Edgar Allan Poen kertomus The Narrative of Arthur Gordon Pym, jonka Rautavaara luki poikaikäisenä suomennoksena nimellä Valtameren salaisuus. Erityisesti hänen mieleensä jäi seikkailuhenkisen tarinan kääntyminen lopussa epätodellisiin mystisen rituaalin tunnelmiin. Rautavaara löysi tekstin uudelleen 1990-luvun jälkipuolella ja hyödynsi salaperäistä päätöstä tekstilähteenä teoksessa On the Last Frontier. Tuloksena on freskomaiseen tyyliin maalattu suurten siveltimenvetojen teos, jota hallitsee Rautavaaran myöhäisen synteesityylin täyteläinen sointi-ihanne ja laveasti vellovat, merellisiä tilavaikutelmia luovat tekstuurit. Meri salaperäisine sumuseinämineen ja näkyineen ei tietenkään ole vain realistinen luonnonelementti vaan myös syvän vertauskuvallinen ilmiö, ja samoin voi otsikon last frontier viitata yhtä lailla etäisiin rajaseutuihin kuin ihmiselämän viimeisille rajoille. Suoraan Rautavaaran taiteilijuuden ytimeen sukelletaan teoksessa True & False Unicorn. Ja jälleen on kyse tekstistä, jonka kanssa Rautavaara eli pitemmän aikaa ennen kuin se pukeutui musiikiksi. Sanfranciscolaisen runoilijan ja elokuvantekijän James Broughtonin runot säveltäjä löysi jo 1950-luvulla ja aavisti 29

30 30 silloin, että hän olisi joskus säveltävä ne. Rautavaaraa kiehtoi erityisesti runoissa esiintyvä yksisarvisen hahmo, selkeästi määritelty ja taiteissakin usein käytetty eläinhahmo mutta samalla epätodellisuudessaan täynnä symbolisia merkityksiä. Rautavaara koki yksisarvisessa oman henkilökohtaisen vaakunaeläimensä. Tilaisuus Broughtonin runojen säveltämiseen koitti 1970-luvun alussa, kun tanskalainen tilaaja halusi Rautavaaralta teoksen kamarikuorolle, puhesolisteille ja orkesterille. True & False Unicorn valmistui 1971 ja uusittu versio 1974, mutta Rautavaaraa eivät miellyttäneet niissä olevat elektroniset jaksot, ja vuonna 2000 hän teki teoksesta uuden, lopullisen version, jossa elektroniset osuudet on korvattu orkesterin välisoitoilla ja teosta korjailtu muutenkin. True & False Unicorn on Vigilian rinnalla yksi Rautavaaran kuorotuotannon suurista monumenteista. Laaja teos jakaantuu neljään orkesterin avaamaan pääjaksoon, jotka edelleen jakaantuvat lyhyemmiksi osiksi. Alaotsikon Tapestry of Voices mukaisesti kyseessä on äänien kuvakudos, jossa seinäkankaan henkilöt ja eläimet heräävät vuorollaan eloon ja kuvaavat myyttistä yksisarvista milloin puolijumalalliseksi olennoksi, milloin kelvottomaksi tapaukseksi. True & False Unicorn on eräänlainen kooste Rautavaaran tyyliasteikosta, hänen varhaisesta postmodernismistaan. Teoksessa on hänen omimman ilmaisunsa lisäksi viittauksia myös kevyempään musiikkiin, esimerkiksi kepeästi keinuviin rytmeihin, negrospirituaaleihin, musikaali- ja jazz-tyylitelmiin ja osassa Queen Victoria kansallishymneihin, päällimmäisenä Good Save the Queeniin. Toisaalta tyyliasteikon modernimmassa päässä on hälymäisiä sointeja, puhekuorotekniikkaa ja rytmistä monisärmäisyyttä. Kimmo Korhonen

31

32 CD 1 32 VIGILIA Ehtoopalvelus 1 Tulkaa, kumartakaamme meidän Kuningastamme Jumalaa, tulkaa, kumartakaamme ja langetkaamme Kristuksen, meidän kuninkaamme ja Jumalamme eteen. Tulkaa, kumartakaamme ja langetkaamme itse Kristuksen, meidän Kuninkaamme ja Jumalamme eteen. Tulkaa, kumartakaamme ja langetkaamme Hänen eteensä. 2 Alkupsalmi Kiitä, kiitä sieluni Herraa. Kiitetty, kiitetty, kiitetty, kiitetty olet Sinä, Herra. Herra, minun, minun Jumalani, Sinä olet ihmeellisesti suuri. Kiitetty, kiitetty, kiitetty, kiitetty olet Sinä, Herra Kunniaan ja suuren kauneuteen olet sinä puettu, Herra, ihmeelliset ovat tekosi! Sinä, Sinä olet kaikki taitavasti luonut! Kunnia olkoon Sinulle Herra, joka kaiken olet luonut! 3 1. Katisma Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomien joukossa. Halleluja, halleluja, halleluja. Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, VIGILIA Vespers Translation: Andrew Bentley, Matti Kilpiö 1 O come, let us worship God, our God and King. O come, let us worship and fall down before Christ, our King and God. O come, let us worship and fall down before the very Christ, our King and God. O come, let us worship and fall down before Him. 2 Psalm 103 Bless, bless the Lord, O my soul. Glory to thee, O Lord! O Lord, my God, thou art become exceeding glorious. Glory to thee, O Lord! Thou art clothed with majesty and with honour! O Lord, how manifold are thy works! In wisdom hast thou made them all. Glory to thee, O Lord, thou hast made them all! 3 1st Katisma Blessed is the man that walketh not in the counsel of the ungodly. Alleluia, alleluia, alleluia. For the Lord knoweth the way of the righteous,

33 mutta jumalattomain tie hukkuu. Halleluja, halleluja, halleluja. Palvelkaa Herraa pelolla ja iloitkaa Hänen edessänsä vavistuksella Halleluja, halleluja, halleluja. Autuaat ovat kaikki, jotka Häneen turvaavat. Halleluja, halleluja, halleluja. Nouse Herra, pelasta minut, minun Jumalani. Halleluja, halleluja, halleluja. Herrassa on pelastus; Sinun siunauksesi tulkoon Sinun kansallesi. Halleluja, halleluja, halleluja. Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen! Halleluja, halleluja, halleluja, halleluja, halleluja, halleluja. Kunnia olkoon Sinulle, Jumala. Halleluja, halleluja, halleluja! Kunnia olkoon Sinulle, Jumala. 4 Avuksihuutopsalmi Herra, minä huudan Sinua, kuule minua. Ota korviisi minun ääneni, kun minä Sinua huudan, Kuule minua Oi Herra, kuule minua, Herra. Nouskoon minun rukoukseni niinkuin suitsutussavu Sinun kasvojesi eteen, minun käteni ylennys olkoon Sinulle ehtoouhri, kuule minua, oi Herra. Vie minun sieluni ulos vankeudesta kiittämään Sinun nimeäsi. but the way of the ungodly shall perish. Alleluia, alleluia, alleluia. Serve the Lord with fear and rejoice unto him with trembling. Alleluia, alleluia, alleluia. Verily blessed are all they that put their trust in him. Alleluia, alleluia, alleluia. Come, arise, O Lord and save me, O my God. Alleluia, alleluia, alleluia. Salvation belongeth unto the Lord and thy blessing is upon thy people. Alleluia, alleluia, alleluia. Glory to the Father, and the Son and to the holy Spirit now and ever, and unto the ages of ages. Amen! Alleluia, alleluia, alleluia, alleluia, alleluia, alleluia. Glory to thee, O Lord. Alleluia, alleluia, alleluia. Glory to thee, O Lord! 4 Psalm of Invocation Lord, I cry to thee, give ear to my voice when I pray thee. O Lord, I cry to thee, give ear to my voice, Lord. Let my prayer be set forth Before thee as incense and the lifting up of my hands as the evening sacrifice, give ear unto my voice, Lord. Bring my soul out of prison that I may praise thy name. CD 1 33

34 CD Avuksihuutostikiira Sinun eläväksi tekevälle ristillesi alati kumartaen, Kristus, Jumala, me kolmantena päivänä tapahtunutta ylösnousemistasi ylistämme, sillä sen kautta Sinä, kaikkivoimallinen, uudistit perin turmeltuneen ihmisluonnon ja avasit meille tien taivaisiin, oi ainoa hyvä ja ihmisiä rakastava. Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Pahan hengen opetuslapsi karkeloi ja sai palkkiokseen pääsi, oi Edelläkävijä. Voi pitoja, joissa vuodatettiin verta! Ei olisi pitänyt sinun, lainrikkoja Herodes, valheen poika, vannoa valaa, sillä et vannonut hyvästä asiasta, olisi ollut parempi, että rikottuasi tämän valan olisi säilyttänyt elämäsi, sen sijaan kuin sanassasi pysyen hakkautit irti edelläkävijän pään. Mutta me ansioitten mukaisesti kunnioittaen Kastajaa suurimpana vaimoista syntyneitten joukossa, ylistämme häntä autuaaksi. Ei olisi pitänyt sinun, Herodes, saatanallisen huolenpitosi tähden ja epäsiveellisten himojen vaikutuksesta, tuomita kuolemaan aviorikoksesi syyttäjää. Ei olisi pitänyt antaa tanssijattarelle vannotun valan tähden hänen kunniallisinta päätään kunniattomalle vaimolle. Kuinka uskalsitkaan suorittaa 5 Sticheron of Invocation Now and always we worship the lifebringing cross, O Christ and God. We praise and bless thy resurrection on the third day, because through it thou, omnipotent, didst revive the human nature, so depraved and opened for us the gate to the heaven, thou who only art good, thou only lovest man. Glory to the Father and to the Son and to the Holy Ghost. For her dancing, for sinful dancing she, the disciple of all evil spirit, was rewarded with thy head. Woe the feast where innocent blood ran! Oh, thou shouldst never have sworn, thou lawbreaker Herod, son of falsehood, for verily that oath was not a good one; it would verily have been better that by breaking it thou hadst preserved thy life, instead of keeping evil promises and ordering to kill and cut the head of the Forerunner. But now, according to his merits, highly honouring John the Baptist as the greatest among all born of woman, we praise him and verily call him the blessed one. Thou, lawbreaker Herod, because of thy diabolic attention and because of thine immoral desire, of thou king Herod, condemnest to death the man who accused thee of adultery. Thou shouldst certainly never because of an oath given to the dancer,

35 moisen murhateon? Kuinka paheellinen tanssijatar ei tullut tulella poltetuksi, kun pidoissa kanteli tarjottimella tätä päätä? Mutta me ansioitten mukaisesti kunnioittaen Kastajaa suurimpana vaimoista syntyneitten joukossa, ylistämme häntä autuaaksi. Nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen. 6 Dogmistikiira Jumalansynnyttäjälle Oi Jumalan synnyttäjä! Profeetta David, joka on kauttasi Jumalan esi-isäksi tullut, veisuuäänin Sinusta ennustaen huusi Hänelle, joka on Sinulle suuria tehnyt: Kuningatar seisoo Sinun oikealla puolellasi, sillä Äidiksi ja meidän elämämme puoltajaksi teki Sinut Kristus Jumala, uudistaakseen himojen turmeleman kuvansa löytääkseen eksyneen ja vuorilla harhailevan lampaansa, kantaakseen olkapäillään sen Isänsä tykö ja tahtonsa mukaisesti yhdistääkseen taivaallisten voimien kanssa sekä niin pelastaakseen maailman. have let the honoured, holy head be given to this evil and dishonoured wife, how didst thou dare to commit this most terrible murder? Why this dancer, full of vice and evil, why was she not burned with fire when in the feast she carried around on a plate this holy head? But now, according to his merits, highly honouring John the Baptist as the greatest among all born of woman, we praise him and verily call him the blessed one. Now and unto the ages of ages. Amen. 6 Sticheron to the Mother of God O Mother of God and Maiden! The prophet David, who was by thee made ancestor of God, with chanting voice, predicting and prophesying he cried to Him, who did all the great and wondrous things to thee: Lo and behold, the Queen herself is standing on thy right for thou wast verily made Mother and the defender of our poor life by Christ the God. To restore His own image, destroyed by the carnal lusts, to find His lamb, who wandered off to the mountains straying far and wide; to bear it on His shoulders back home to His Father, and then, according to His own will, to unite it with the heavenly powers and also by so doing to save the world. CD 1 35

36 CD 1 36 Hän hyväksi katsoi Sinusta, oi Neitsyt, isättömästi ihmiseksi tulla, sillä Hän on armosta rikas ja laupias. Oi Jumalansynnyttäjä! Oi Jumalansynnyttäjä! 7 Ehtoohymni Jeesus Kristus, Rauhaisa Valkeus Kuolemattoman Isän, Taivaallisen, Pyhän Autuaan Rauhaisa Valkeus. Auringon laskiessa ehtoovalon nähtyämme me veisaten ylistämme Jumalaa, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Jumalan Poika, Elämänantaja, Kristus. Otollista on autuain äänin ylistää Sinua kaikkina aikoina. Sentähden maailma Sinulle kiitosta kantaa, Jumalan Poika. 8 Hartauden ektenia Herra armahda, Herra armahda, Herra armahda. And so he chose to be incarnate of thee, O Virgin, without a father and to be man; for He is full of grace and He is merciful! O Mother of God, O thou Mother of God! 7 Evening Hymn Jesus Christ, O thou peaceful immortal Light of the heav nly and Holy O peaceful Light of the Father. Now at the setting of the sun, Having seen the light of evening we intone a hymn to praise our God the Father and the Son and Holy Spirit. O Son of God, thou who gav st us the life, O Jesus, well-pleasing to God it is with blessed voice to praise thee now and for eternity. Therefore all the world sings praises to thee, O Son of God. 8 Ekteniya Lord, have mercy. Lord, have mercy. Lord, have mercy. 9 Litanian stikiira 9 Sticheron of the Litany Miksi nimittäisimme Sinut, oi Profeetta? By what name should we call thee, Enkeliksikö, apostoliksi tai marttyyriksi? O Holy Prophet? Angel, or an apostle, Oi Profeetta, oi. or martyr? Holy Prophet! Enkeliksi, sillä Sinä olet elänyt kuin ruumiiton, Thou art an angel, for thou hast been teacher of all apostoliksi, sillä Sinä olet opettanut the people in the world, kaikkia kansoja, and a martyr, because thy head was cut marttyyriksi, sillä pääsi lyötiin because of Christ. Kristuksen tähden. Oh, pray to Him to have mercy on us!