KAUSI- JULKAISU STARIKAT ARVOT. » SaiPalaisuus junnusta pappaan» Vastuullisuus, pelin kunnioittaminen» Urheilullisuus, hyvinvointi» Kaveria ei jätetä
|
|
- Ari-Matti Sipilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 STARIKAT KAUSI- JULKAISU 2016 S TA RI K AT Lappeenranta Finland OLE MUKANA TUKEMASSA JÄÄKIEKKO- PERHEEN HYVIN- VOINTIA! JÄÄKIEKKOILIJAN ELÄMÄNKAARI ARVOT» SaiPalaisuus junnusta pappaan» Vastuullisuus, pelin kunnioittaminen» Urheilullisuus, hyvinvointi» Kaveria ei jätetä 1
2 2
3 STARIKAT OLDTIMER S HOCKEY CLUB KAUSI Starikoiden kausi 2016 käynnistyy perinteisen loppiaiskotiturnauksen merkeissä ja jatkuu keväällä vierasturnauksilla mm. Tampereella, Jyväskylässä ja Avoimessa SM turnauksessa Helsingissä. Tämän lisäksi pelaamme Kymisaimaan yli 55-vuotta veteraanisarjan otteluita. Lisäksi kauden ohjelman kuuluvat myös perinteinen FOHA-golf turnaus, jossa puolustamme joukkuekilpailun voittoa viime vuodelta ja Starikoiden omat golf-mestaruusturnauskisat. Lisäksi järjestämme nyt jo toistaa kertaa Hyvis-hyväntekeväisyys golf-tapahtuman Etelä-Karjalan sosiaali ja terveydenhoitopiirin Eksoten kanssa, jonka tuotot menevät senioreiden hyvinvointiin. Kausi tulee huipentumaan Starikoiden 40v. juhlaturnaukseen , joka on samalla myös avoin SMturnaus. Palkitsemme myös SaiPan ry:n ansioituneita junioreita stipendein, jolla pyrimme tukemaan ja turvaamaan hyvän harrastuksen jatkuvuutta. Tässä yhteydessä haluan kannustaa kaikkia Starikoita ja kaikkia meidän yhteistyökumppaneitamme kehittämään yhteistoimintaamme vielä uudelle ja entistä paremmalle tasolle. Starikoita pyydän erityisesti käyttämään ja hyödyntämään yhteistyökumppaneidemme ja mainostajiemme palveluja. Yhteistyökumppaneitamme varten olemme vieneet ja kehittäneet toimintaamme vielä entistä enemmän sähköiseen verkkomaailmaan ja seuralla on nyt ja facebook-sivut, jotka tarjoavat enemmän ja parempaa näkyvyyttä ja sisältöä, sekä starikoille, että meidän yhteistyökumppaneille. Tavoitteenamme järjestää jatkossa tapahtumia ja toimintaa entistä enemmän, joista me kaikki voimme hyötyä. Tulevalle kaudelle seuramme ja jäsenistömme on nyt entistä vahvempi ja pystymme toteuttamaan laadukkaita tapahtumia, pelejä ja turnauksia, joista voivat hyötyä ja nauttia, sekä jäsenemme, että kaikki nykyiset ja uudet yhteistyökumppanimme. Terveisin, Reko Juntto Puheenjohtaja, Starikat r.y. Starikat verkossa: Starikat-Oldtimers-Hockey-Club-Lappeenranta-Finland S TA RI K AT Lappeenranta Finland 3
4 STARIKAT Seuran visio Arvostettu, tunnettu ja menestyvä veteraanijääkiekkoseura. PARTURI KAMPAAMO Seuran päätehtävä Tarjota jäsenille Oksasenkatu 8, LAPPEENRANTA mahdollisuus ZZZ GUHDPHU IL harrastaa veteraani- jääkiekkoa ja oheislajina golfia. Lisäksi tarjotaan mahdollisuus osallistua urheiluseuran toimintaan, tapahtumiin ja tuottaa jäsenille elämään sisältöä ja elämyksiä sekä henkistä ja fyysistä kuntoa että hyvinvointia. s!utovuokraus Tavoitteena on koota yhteen entisiä SaiPalaisia kiekkoilijoita ja myös muita ansioituneita veteraanikiekkoilijoita yhdistyksen jäseniksi ja siten ylläpitää ja utustu palvelutarjontaamme ja s -UUTTOPALVELU luoda ystävyyssuhteita pelaajien välillä. tuotteisiimme osoitteessa s (INAUSPALVELU TERÄSOVIEN ERIKOISLIIKE Yhteistyö.XOMHWXV.LOSLl 2\ Varaaminen sujuu kätevästi ja helposti Online-varauksemme kautta. - NOSTO-OVI NASSAU Kuulumme kotimaiseen Scandia puhelimitse:suomen jääkiekkoliiton Seura toimiivaraukset hyvässämyös yhteistyössä alaisuudessa Rent -autovuokraamo-ketjuun. KIPPI JA PALO-OVET taitaitto-, sähköpostitse: Vuokra-auton kanssa voi palauttaa mihin toimivan FOHA:n (Finnish Oldtimer Hockey Association) kehittäen info@hyypia.fi -LIIKEHUONEISTOJEN tahansa ketjun 50 toimipisteestä. OVET omaa toimintaansa ja tapahtumia. Kaakkoiskaari 5, AUTOTALLIN OVET LPR 31 Seura tekee hyvää yhteistyötä SaiPa-perheen sisällä ja tukee mahdollisuuksien mukaan mm. SaiPa ry:n junioritoimintaa ja tarjoaa verkostojaan, palveympäristösi huoltaja luksiaan ja yhteyksiään Liiga-SaiPalle. SaiPa Sputnik Alumnin jäsenille tarjotaan mahdollisuus jatkaa jääkiekkoa PAATSAMAKATU 8, LAPPEENRANTA, PUH. (05) 416entisiin 1930, FAX (05) harrastuksena myös veteraanina ja ylläpitää yhteyksiä SaiPa pelaajiin. 4 Hevistar Oy Paalukatu 8, Lappeenranta Avoinna ma-pe 8 16 puh. (05) fax (05)
5 STARIKOIDEN ARVOT Arvomme tuovat esille ja tukevat niitä asioita, joista Starikkalainen ja suomalainen kiekkokulttuuri muodostuu ja joiden kautta veteraanikiekkoilijat rakentavat pohjaa tuleville kiekkoilijoille, koko lajin tulevaisuudelle ja kokoavat yhteen toiminnasta hyötyviä yhteistyökumppaneita. Arvomme ovat soveltuvilta osiltaan yhteneviä mm. SaiPan ja SM-liiga Alumnin toiminnan kanssa. Saipalaisuus Huolehditaan Starikoiden ja SaiPa-perheen yhtenäisyydestä, yhteistoiminnasta sekä osaamisen kehittämisestä ja hyödyntämisestä koko SaiPaperheen sisällä. Välittäminen Tarkoituksena on pelaajista ja pelikavereista huolehtiminen ja tukeminen pelaajien erilaisissa elämäntilanteissa. Kunnioitus Arvostaa pelaajien palveluksia, työtä ja tietoisuuden lisääminen pelaajien mahdollisuuksista ja halusta tukea Starikoita, nykykiekkoilua ja yhteistyökumppaneita ja se luo perustan, rikkaalle ja tuloksekkaalle yhteistyölle. Kulttuuri Lisätä suuren yleisön tietoisuutta Starikoiden ja SaiPa-kiekkoilun perinteistä ja veteraanipelaajista. Suomalaista ja SaiPalaista jääkiekkokulttuuria pyritään vahvistamaan myös erilaisten julkaisu- ja kiekkotapahtumien kautta. Merkittävänä osana tätä arvoa on entisten pelaajien osaamisen ja tiedon välittäminen myös tuleville kiekkoilijapolville. Vastuullisuus Merkitsee junioreista ja nuorisosta välittämistä. Erilaisilla hyväntekeväisyyshankkeilla kerätyt varat kohdistetaan ensisijaisesti nuoriso ja SaiPa juniorityöhön jääkiekon parissa. 5
6 6 Teemme kaikkea ja kaikkemme. Sekä vähän päälle.
7 STARIKAT ja EKSOTE yhteisellä asialla HYVÄNTEKEVÄISYYS GOLF LAPPEENRANNASSA Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri Eksoten ja Starikoiden ideoiman golftapahtuman tarkoituksena oli kiinnittää huomio seniori-ikäisten ja suurten ikäluokkien terveyden ja toimintakyvyn tiedostamiseen. Syrjäytyminen, liikunnan puute ja avun saaminen ongelmatilanteissa koskettaa yhä suurempaa osaa väestöä. Hyvis-projektin tunnettavuuden lisäämiseksi golftapahtumasta kerätyt varat käytetään Eksoten valitsemaan kohteeseen senioreiden hyvinvointia edistävään toimintaan. Starikat omalla esimerkillään yrittää motivoida ikääntyviä senioreita harrastamaan liikuntaa esimerkiksi jääkiekon ja golfin parissa. EKSOTEN HYVISprojekti yrittää löytää ja palvella ikääntyviä senioreita laajasti uudella otteella, jossa hyödynnetään erikoisesti EKSOTEN uudistunutta nettipalvelua. Kummipelaajineen golf- tapahtumaan osallistui yhteensä 20 pelaajaa. Kulujen jälkeen Eksotelle luovutettiin shekki, jonka arvo on STARIKAT ja EKSOTE kiittävät kaikkia tukijoita, osallistujia, talkoolaisia, Viipurin golfia ja runsaasta palkintopöydästä K-Rautaa, Urheilu-Koskimiestä (UK) ja Etelä-Saimaa- lehteä. Tavoitteemme on, että tapahtuma saa jatkoa ensi vuonna. Hyvis-projektia ja Starikoiden toimintaa voi seurata kotisivuilta www. hyvis.fi ja Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen ja Starikoiden puheenjohtaja Reko Juntto. S TA RI K AT Lappeenranta Finland 7
8 Suuria makuja pieneltä tilalta. 100 % aitoa makua luomulihasta FI-EKO-201 Tuotettu Suomessa Finskt jordbruk 8
9 Teroituspalvelulla luistimet kuntoon T:mi Juha Soikkeli on perustettu v pojan jääkiekkoharrastuksen kautta. Tavoitteena on tarjota teroitustapa jolla on paljon helpompi luistella kuin ennen. Teroituksessa oppisisänä on toiminut Paavo Rämö, jolla on alalta, sekä pitkä tieteellinen, että käytännön kokemus. Asiakkaat Harrastajat ovat suurin osa asiakkaista mutta mukana on myös ammattipelaajia SM-LIIGA:sta. KHL:stä mm. Jarno Koskiranta ja Francis Pare. Yrityksen muut toimipisteet Helsingin Konalan toimipiste on avattu 2014, jossa asiakkaina mm. Teuvo Teräväinen, Valtteri Filppula ja Turku, joka avattiin v Juha Soikkeli ja Paavo Rämö ovat yhdessä käyneet teroittamassa luistimia Suomen Sm-liigajoukkueissa. Tuotekehityksen tuloksia ovat mm.: Uusi Ramonedge luistinterä Tupla-ura Keskieurooppaan toimitetaan teriä eri terävyyksillä Terän räätälöinti ja henkilökohtainen muotoilu Juha Soikkelin kautta saat seuraavat palvelut: Luistimien teroitus Terämyynti ja terävaihto Muovien niittaus Taitoluistimien teroitus Teroituspalvelu on avoinna sopimuksen mukaan. Yhteystiedot: T:mi Juha Soikkeli, puhelin: , Standertskjöldinkatu 1, Lappeenranta. Käy myös tutustumassa RamonEdgen teriin osoitteessa Ramonedgen Juha Soikkeli. 9
10 Saipa Alumnit: miksi ja mitä NHL:stä Suomeen rantautuneen alumnitoiminnan tarkoituksena on entisten pelaajien ja seurojen toistensa arvostuksen kasvattaminen niin, että toiminta olisi monipuolista ja molempia hyödyttävää. NHL seuroissa alumnitoiminnalla on pitkä historia ja Alumnit ovat näkyvästi esillä seurojen toiminnassa. Saipa Alumnit perustettiin 2014 ja toiminta on sisältänyt muutaman vuosittaisen tapaamisen sekä Alumnitähtien jaon koordinoinnin. Mitä Saipa Alumnit voisi olla tulevaisuudessa? Lähtökohtaisesti monipuolinen toiminta, joka hyödyttää sekä Saipaa että sen Alumneja on hyvä aihio. Muutama konkreettinen tavoite, jotka voisivat olla toiminnan kulmakiviä tulevaisuudessa: 1. Nykyisten kiekkoilijoiden peliuran jälkeisen elämän tukeminen Moni kiekkoilija, kuten muunkin urheilulajin ammattilainen, voi kohdata uran loppumisen jälkeen tyhjiön. Etenkin, jos ura päättyy ennen kuin itse oli sen suunnitellut loppuvan. Millä täyttää päivät? Mistä saada enää koskaan samat fiilikset kuin kentältä? Paikallisen Alumni-verkoston tulisi olla yhtenäinen porukka, josta löytyy kokemusta ja neuvoja elämän uudelleen oppimiseen, kun sille on tarvetta. 2. Työelämän ja urheilijoiden yhdistäjä Monen uran loppuessa on seuraava siirto vielä miettimättä. Huonoimmassa tilanteessa ovat urheilijat, joilta koulut ovat käymättä eikä uralta jäänyt liikaa euroja pussin pohjalle. Mitä jos Alumnit voisivat tuoda yhteen paikallisia yrityksiä ja urheilijoita sekä löytää työharjoittelupaikkoja pelaajille jo uran aikana. Lupauksia varmasta uran jälkeisestä työpaikasta ei voi koskaan antaa, mutta asetelmat uran päättyessä olisivat ainakin positiivisemmat. 3. Vahva Saipa-perheen jäsen Uran jälkeen voi tuntua, että on helpompi pysyä pois hallilta. Useasti se ei johdu omasta halusta irrottautua vanhasta seurasta. Enää ei ole pakko mennä hallille ja elämään mahtuu vihdoin muutakin sisältöä. Osittain on taas helpompi pysyä kaukana hallista, niistä fiiliksistä ja kickseistä, joita lajilta sai. Alumneilla kuten Starikoilla on paljon annettavaa faneille, junioreille, aitiovieraille ja yhteistyökumppaneille jääkiekon todellisina asiantuntijoina. Yhdessä seuran kanssa meidän tulee löytää uusia keinoja tuoda Alumneja ja Starikoita vieläkin aktiivisemmin osaksi Saipa-perhettä. Haluamme kiittää Riku Kallioniemeä loistavasta yhteistyöstä ja asioiden eteenpäin viemisestä. Odotamme innolla tulevaa yhteistyötä Marko Ekin kanssa. Nähdään hallilla! Juha Kuokkanen, Saipa Alumnit 10
11 Saipa Sputnik Alumneissa vaikuttava Petri Skriko NHL vuosiensa väännössä. 11
12 12 Starikoiden Veteraanit Jääkiekko MM-voittopokaali vuodelta 1985, Nizza Ranska.
13 Starikat klubi toimii GT Kaukaalla. 13
14 STARIKOIDEN TULEVIA TAPAHTUMIA Tapahtuma Paikka Aika Ukkometsot turnaus Jyväskylä Wanhat Ketterät turnaus Imatra Classic turnaus Tampere Foha Sm turnaus Helsinki Starikat golfmestaruuskilpailut Lappeenranta Ooppera turnaus Savonlinna Foha Golf Sm-kilpailut Vierumäki Musikat Joensuu Hyvis Golf Starikat/Eksote Lappeenranta Starikat Juhlaturnaus Lappeenranta PUHEENJOHTAJAT Starikoissa puheenjohtajina ovat toimineet seuraava henkilöt: Aake Paavola ( ), puheenjohtajana: Paavolaa voidaan pitää Starikoiden varsinaisena perustajana ja puuhamiehenä ja hänet on myös nimetty seuran kunniapuheenjohtajaksi. Jari Mälkiä, puheenjohtaja Topi Korhonen, puheenjohtaja Marko Ek, puheenjohtaja Antti Tuomenoksa, puheenjohtaja Reko Juntto, puheenjohtaja Starikat kausijulkaisun kuvat: Kimmo Metsälä / Valkoinen Valas, Ari Lappalainen S TA RI K AT Lappeenranta Finland 14
15 PELISSÄ MUKANA KYSY HUONETARJOUS: Myyntisihteeri, puh Kauppakatu 21, Lappeenranta 15
16 Kotimaan ja EU-myynti TAIPALSAARI, Autot Koneet Päällisrakenteet TARTU
17 Maijankatu 14, LAPPEENRANTA Puh Sähköposti: toimisto(at)rakennus-nopsa.fi 17
18 Yrityksen reaaliaikainen tulosseuranta vismasolutions.com 18
19 LOUNASRAVINTOLA KAPTEENINKULMA Kapteeninkatu 3, Kesämäki Harapaisentie 57, Harapainen 19
20 TIMANTTIPALVELUT OY Timanttiporaukset ja sahaukset Graniittiin Betoniin Hionnat TIMANTTIPALVELUT OY kattavalla Timanttikalustolla Timanttiporaukset poraukset ym. R A H I ja sahaukset Graniittiin Betoniin Hionnat kattavalla kalustolla ym. ja sahaukset R A H I TIMANTTIPALVELUT OY Graniittiin palvelut@rahitimantti.fi Betoniin Rantalainen Himanen Hionnat kattavalla kalustolla ym. TORPPARINTIE 8, MIKKELI <ĂƚƐŽ ůŝɛćć R A H I TIMANTTIPALVELUT OY TORPPARINTIE 8, MIKKELI palvelut@rahitimantti.fi Rantalainen Himanen
21 s!utovuokraus s -UUTTOPALVELU s (INAUSPALVELU Varaaminen sujuu kätevästi ja helposti Online-varauksemme kautta. Varaukset myös puhelimitse: tai sähköpostitse: info@hyypia.fi Kuulumme kotimaiseen Scandia Rent -autovuokraamo-ketjuun. Vuokra-auton voi palauttaa mihin tahansa ketjun 50 toimipisteestä
22 Tilikarelia Oy Auktorisoitu Tilitoimisto LUOTETTAVAA PALVELUA JA VAHVAA ASIANTUNTEMUSTA JO VUODESTA 1974! 30 ALOITTAVA YRITTÄJÄ, tarjoamme Sinulle palvelumme ensimmäiseltä vuodelta PUOLEEN HINTAAN. Kysy tarjoustamme. Tilikarelia Oy, Väinö Valveenkatu 2, LPR Puh , fax , 22
23 Puh. (05) RENGASVARIKKO Standertskjöldinkatu Lappeenranta Puh marko.sundstrom@gmail.com 9DUDWWX LAPPEENRANNAN KISAPUISTO, KISAKATU 9, LAPPEENRANTA 23
24 24
25 Pikku Petessä! Drinksut - Oluet Purtavat - Burgerit - Pizzat Salaatit - Kebabit Screeni tv.n katseluun tai laserpelin pelaamiseen. Useita tv näyttöjä. UUTTA! Sinä valitset musiikin meillä. Valitut kappaleet näkyvät pubin näytöillä. Joka viikkoinen baaripähkinä visailu. Musiikkiesiintyjä joka viikonloppu. Jälkipelit Pikku Petessä! Drinksut - Oluet Purtavat - Burgerit - Pizzat Salaatit - Kebabit Aitoa pubitunnelmaa! Screeni tv.n katseluun tai laserpelin pelaamiseen. Kauppakatu Useita 52, tv näyttöjä. Lappeenranta Puh UUTTA! Sinä valitset musiikin meillä. Valitut kappaleet näkyvät pubin näytöillä. Joka viikkoinen baaripähkinä visailu. Musiikkiesiintyjä joka viikonloppu. Aitoa pubitunnelmaa! Kauppakatu 52, Lappeenranta Puh Keittiöesittelyssä KEITTIÖFORUM VH-7 Lentokentäntie mallisto 3 B su LAPPEENRANTA klo os. Pihlajaniemenkatu puh , Luumäki 25
26 Kiinteistöjen lämmityksen ja ilmastoinnin säätölaitteet NN t 0VNBO t 4JFNFOT t )POFZXFMM Sähköasennuspalvelut P , , :M OJJUZOLBUV -BQQFFOSBOUB 26
27 27
28 KAIJANKOTI Kaijankoti, vanhusten tehostettua palveluasumista Yhteystiedot: Mika Kanerva Anu Kosonen Kotisairaanhoito ja Kotihoitopalvelu Kanerva T:mi p Nyt kotisairaanhoitopalveluita myös Savitaipaleella! Omaishoidon palveluseteliyrittäjä 28
29 Kuljetusliike Uski Oy 29
30 IDÄN KOVIN KIEKKOKAUPPA UUTUUKSIA, TARJOUKSIA JA TAPAHTUMIA! KOSKIMIES.FI Ratakatu 37-39, LAPPEENRANTA Puh. (05)
31 Urheilukatu 6, LPR, puh
32 Urheilukatu 6, Lappeenranta, puh , Alaniitynkatu 5, LAPPEENRANTA Puhelin , Telefax PARTURI KAMPAAMO
33 PARTURI KAMPAAMO Oksasenkatu Oksasenkatu8, 8, LAPPEENRANTA LAPPEENRANTA ZZZ GUHDPHU IL ZZZ GUHDPHU IL ustu tustupalvelutarjontaamme palvelutarjontaammejaja tuotteisiimme tuotteisiimmeosoitteessa osoitteessa s!utovuokraus s!utovuokraus s -UUTTOPALVELU s -UUTTOPALVELU s (INAUSPALVELU s (INAUSPALVELU TERÄSOVIEN TERÄSOVIENERIKOISLIIKE ERIKOISLIIKE 2\.XOMHWXV.LOSLl 2\ Varaaminen Varaaminensujuu sujuukätevästi kätevästijajahelposti helposti Online-varauksemme kautta. Online-varauksemme kautta. NOSTO-OVI Kuulumme kotimaiseen Scandia - NOSTO-OVINASSAU NASSAU Kuulumme kotimaiseen Scandia Varaukset Varauksetmyös myöspuhelimitse: puhelimitse: Rent -autovuokraamo-ketjuun. Rent -autovuokraamo-ketjuun. TAITTO-, KIPPI JA PALO-OVET tai sähköpostitse: Vuokra-auton voi palauttaa mihin KIPPI JA PALO-OVET taitaitto-, sähköpostitse: Vuokra-auton voi palauttaa mihin info@hyypia.fi tahansa ketjun 50 toimipisteestä. OVET info@hyypia.fi -LIIKEHUONEISTOJEN tahansa ketjun 50 toimipisteestä. -LIIKEHUONEISTOJEN OVET Kaakkoiskaari 5, LPR --AUTOTALLIN OVET Kaakkoiskaari 5, AUTOTALLIN OVET LPR YYmmppäär ri is st töös si i hhuuool lt taaj jaa PAATSAMAKATU PAATSAMAKATU8,8, LAPPEENRANTA, LAPPEENRANTA,PUH. PUH.(05) (05) , 1930,FAX FAX(05) (05) Hevistar HevistarOy Oy Paalukatu Paalukatu8,8, Lappeenranta Lappeenranta Avoinna Avoinnama-pe ma-pe puh. 416 puh. (05) (05) fax fax (05) (05) info(at)hevistar.fi info(at)hevistar.fi Maijankatu Maijankatu10, 10, Lappeenranta Lappeenranta HEVISTAR Reissumiehenkatu Puh. (05) , 4803 HEVISTAR Reissumiehenkatu Puh. (05) ,Fax Fax(05) (05) RASKAAN RASKAANKALUSTON KALUSTONPALVELUTALO PALVELUTALO Reissumiehenkatu Reissumiehenkatu1,1, Lappeenranta Lappeenranta päivystävä päivystävänumero: numero: Venäjän kauppa: Venäjän kauppa: Maijankatu Lappeenranta Maijankatu 10, , Lappeenranta Puh.4800, (05) 541 Fax4803 (05) Puh. (05) 541 Fax4800, (05)
34 muista kotitalousvähennys! Saimaan EPH09MLIWI ILMALÄMPÖPUMPPU ASENNUS OY Asennettuna (perusasennus) Puh AINA PELISSÄ MUKANA Tullitie , Lappeenranta puh
35
36 S TA RI K AT Lappeenranta Finland Let s play hockey!
STARIKAT TURNAUSOHJELMA. Lappeenranta Finland. South Carelia Hockey Tour nament XXXVII 4-5.1.2014 LAPPEENRANTA
South Carelia Hockey Tour nament XXXVII 4-5.1.2014 LAPPEENRANTA ST T TURNAUSOHJELMA ARIK A STARIKAT Lappeenranta Finland Jälkipelit Pikku Petessä! Drinksut - Oluet Purtavat - Burgerit - Pizzat Salaatit
LisätiedotKAUSIJULKAISU ARVOT STARIKAT ÄK ÄM
2014 ILIJAN O K RI EK NKAA I Ä ÄK ÄM Ä J EL ARVOT»» SaiPalaisuus junnusta pappaan»» Vastuullisuus, pelin kunnioittaminen»» Urheilullisuus, hyvinvointi»» Kaveria ei jätetä ST T KAUSIJULKAISU ARIK A STARIKAT
LisätiedotSouth Carelia Hockey Tournament XXXXI /
South Carelia Hockey Tournament XXXXI / 6-7.1.2018 S TA RI K AT Lappeenranta Finland STARIKAT Since 1976 1 STARIKAT OLDTIMER S HOCKEY CLUB Florida PalmsturnausVOITTO 2017 2 STARIKAT OLDTIMER S HOCKEY CLUB
LisätiedotKAUSI- JULKAISU STARIKAT ARVOT. » SaiPalaisuus junnusta pappaan» Vastuullisuus, pelin kunnioittaminen» Urheilullisuus, hyvinvointi» Kaveria ei jätetä
STARIKAT KAUSI- JULKAISU 2015 S TA RI K AT Lappeenranta Finland OLE MUKANA TUKEMASSA JÄÄKIEKKO- PERHEEN HYVIN- VOINTIA! JÄÄKIEKKOILIJAN ELÄMÄNKAARI ARVOT» SaiPalaisuus junnusta pappaan» Vastuullisuus,
LisätiedotEPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti
EPS G 2012 Joukkueen Infotilaisuus 31.1.2019 Espoonlahti Infotilaisuuden asialista 1. Kokouksen avaus 2. Seuran ja seurayhteisön esittely 3. Joukkuetoiminnan esittely 4. 2012 Joukkueen toiminnan esittely
LisätiedotSTARIKAT KAUSIJULKAISU STARIKAT. Since 1976
STARIKAT STARIKAT Since 1976 KAUSIJULKAISU 2018-2019 TERVEHDYS STARIKAT SOUTH CARELIA HOCKEY TOURNAMENT 2019 LÄTKÄÄ KAIKEN IKÄÄ On todella hienoa, että Starikat ovat järjestäneet jo seitsemänkymmentä luvulta
LisätiedotKansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010
Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)
LisätiedotTaustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry
KemPa Taustaa Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät Pelaajamäärä Pelipassien määrä 2010-2012 180 160 140 120 100 80 Sarja1 60 40 20 0 2010 2011 toukukuu
LisätiedotStrategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2
Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 1 Johdanto Tämä Pieksämäki Curling Ry:n strategia 2015-2020 ohjaa seuran toimintaa ja antaa suuntaviivat kehitykselle. Käytännössä strategia ohjaa vuosien
LisätiedotTervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon
LisätiedotTennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi
ESS Urheilu 16.11.2017 Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi Pelicansin Nastolan F2-junnut pelaavat kerran viikossa tennistä. Oheislaji tuo monipuolisuutta, mikä
LisätiedotArvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry
Arvot ja visio KuPS ry Kuopion Palloseura ry 1 Sisällys ARVOT... 2 Suvaitsevaisuus... 2 Urheilullisuus ja terveet elämäntavat... 2 Tavoitteellisuus... 2 VISIO... 2 KUPS RY:N KYMMENEN KELTAISTA LUPAUSTA...
LisätiedotGenuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi
Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia
LisätiedotSalon Palloilijat ry Visio 2022
Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan
LisätiedotTitaani Juniorit - Jäsenmäärä
Titaani Juniorit ry Titaani Juniorit ry Historiaa Ennen vuotta 1974 jääkiekkoa pelattiin Sunilan Sisussa Jääkiekkoon erikoistuva Titaanit ry perustettiin 1974 Titaani Juniorit ry eriytyi Titaanit ry:stä
LisätiedotTAITOVALMENTAJAT LASTEN TOIMINNAN TUKENA U20 MM-KISASEMINAARI 3.-4.1.2015, SOKOS HOTELLI VANTAA
TAITOVALMENTAJAT LASTEN TOIMINNAN TUKENA U20 MM-KISASEMINAARI 3.-4.1.2015, SOKOS HOTELLI VANTAA PERUSAJATUS JA TAVOITE LASTEN KIEKKOILU ALUEVALMENTAJAT SJL TUTOR- VALMENTAJAT valmennuspäälliköt. seuravalmentajat.
LisätiedotSeurapostissa tällä kertaa
Seurapostissa tällä kertaa KEVÄÄN TURNAUKSET KAUKISVIIKOT AVOIN SM-TURNAUS SM-SARJAN 17-18 KESKUSTELUTILAISUUS KILPAILUSÄÄNNÖT 2017-2018 VUODEN PALKITTAVAT ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN KAUKALOPALLON SEURAKOKOUS,
LisätiedotJuniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,
Lisätiedot26 16.06.2014. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2014 2015
Kaupunginhallituksen konsernijaosto 26 16.06. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2015 591/02.05.01.05/ KONSJA 26 Valmistelija/lisätiedot: Apulaiskaupunginjohtaja Kari
LisätiedotMitä tehdään tehdään kunnolla.
SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:
LisätiedotTerveiset Panttereilta
Terveiset Panttereilta Napapiirin Pantterit ry on rovaniemeläinen jääurheilun erikoisseura, jossa pelataan kaukalopalloa ja jääkiekkoa. Harrastajia seurassamme on iältään 3-vuotiaasta aina n.60-vuotiaaseen;
LisätiedotVANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT
VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme
LisätiedotAvoin SM-turnauS. Starat. Meidän. Mikä on Alumni. muistelevat. Starikat South Carelia Hockey Tournament XXXX-juhlaturnaus
Avoin SM-turnauS Starikat South Carelia Hockey Tournament XXXX-juhlaturnaus Meidän Starat muistelevat Kunniajäsen numero 2: Kyösti Lähde 7-8.1.2017. Mikä on Alumni S TA RI K AT 1 Lappeenranta Finland Hyvää
LisätiedotJuniori Hermes ry Strategia
Juniori Hermes ry Strategia 2016-2020 Missio Juniori Hermes tukee lapsen ja nuoren kokonaisvaltaista urheilijaelämää. Seura tarjoaa jokaiselle pelaajalle mahdollisuuden nousta omalle parhaalle tasolleen
LisätiedotMuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015
MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt
LisätiedotTervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
LisätiedotTarinan strategia 2020
Tarinan strategia 2020 Suomen golfin strategia Visio Parasta vapaa aikaa Missio Golf yhdistää terveysvaikutukset ja yhdessä luonnossa liikkumisen Strateginen tahtotila Golfyhteisöjen toimintatapoja uudistamalla
LisätiedotItä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013
Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta
LisätiedotImatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009
-95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri
LisätiedotWiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta
Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi
LisätiedotOKM:n seuratuen haku
Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä
LisätiedotKAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy
KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta
LisätiedotSuomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018
Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys
LisätiedotNUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA
NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:
LisätiedotVanhempainilta 3.5.2016
Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin
LisätiedotFC Raahe Viestintäsuunnitelma
FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma... 1 FC Raahen arvot ja tavoitteet... 3 Sisäinen viestintä... 3 Tavoitteet:... 3 Kanavat... 4 Joukkueiden sisäisen viestinnän kanavat... 4 Ulkoinen
LisätiedotTUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN TAMMIKUU 2019
TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN TAMMIKUU 2019 JÄÄKIEKKO ON HIENO HARRASTUS, JONKA PARIIN VOI JA KANNATTAA TULLA PERHEEN TALOUDELLISESTA TILANTEESTA RIIPPUMATTA. HARRASTAMISTA TUETAAN, JOTTA Mahdollisemman
LisätiedotToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016
Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010
http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä
LisätiedotKauden Pelicans D2-07 Lahti Turkoosi vanhempainkokous Taitovalmentajan/Valmennusvastaavan terveiset (Urheilutoiminta) 10.9.
Kauden 2019 2020 Pelicans D2-07 Lahti Turkoosi vanhempainkokous Taitovalmentajan/Valmennusvastaavan terveiset (Urheilutoiminta) 10.9.2019 JuniorPelicans Muut toiminnot Kiekkoleirit Jääleirit, MV-leirit
LisätiedotSuomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.5.2014 23:53 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2013-2014 THE FINAL SERIES REPORT
LisätiedotHÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013
HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 Turnauspaikka: Osoite: Monitoimitalo, Somero Kiiruuntie 6, 31400 Somero turnausaika:
LisätiedotKAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010
KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen
LisätiedotTerveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka
TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN
LisätiedotSUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016
SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...
LisätiedotSBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on
LisätiedotToimintasuunnitelma 2016
Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston
LisätiedotTUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1
TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN 15.3.2017 Suomen Jääkiekkoliitto 1 15.3.2017 Suomen Jääkiekkoliitto 2 HARRASTAMISTA TUETAAN, JOTTA Mahdollisimman monet juniorit voivat jatkaa kiekkoilua perheen taloudellisista
LisätiedotFC Honka. 2007 Ikäluokkamalli
FC Honka 2007 Ikäluokkamalli Innopoli 29.10.2014 Organisaatiokaavio (2014-2015) Urheilullinen ja valmennuksellinen vastuu. Mukana säännöllisesti kaikkien ryhmien tapahtumissa. 07 ikäluokan johtoryhmä Ikäluokkavastaava
LisätiedotSeuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku
Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen
LisätiedotFC SCJ Strategia 2019
FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille
LisätiedotMiten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa?
Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa? Suomalainen kriketti Suomen Krikettiliiton ajankohtaisena tavoitteena on ottaa käyttöön ensimmäinen ainoastaan krikettiä varten rakennettu nurmikenttä ja
LisätiedotSuomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle
1 (2) Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 24.11.2013 Liittohallituksen aloite 1: Henkilökohtainen arvopistejärjestelmä (Ranking) Järjestelmä lopetetaan
LisätiedotJuniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.
JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla
LisätiedotToiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja
LisätiedotYleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty
Yleinen työttömyyskassa YTK Päivitetty 4.9.2017 Miksi olemme olemassa? Turvaa ja nostetta työelämän muutoksissa YTK järjestää jäsenilleen ansioturvan ja kannustaa jäseniä näkemään muutoksessa mahdollisuuksia.
LisätiedotSB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013
SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 SB-PRO NURMIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA... 1 KAUDELLE 2012-2013... 1 1. YLEISTÄ... 3 2. VARSINAINEN TOIMINTA...
LisätiedotNäkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa
Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Tausta Viestintätoimikunnan pj. MD-PRC Auvo Mäkinen ilmoitti puhelimessa 20.2.2011 LC Jyväskylä/Harjun Jouni Huotarille, että Lions-liitto
LisätiedotSinettiseura uudistus etenee
Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä
LisätiedotHC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010
HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen
LisätiedotTURNAUSINFO SAIMAA TURNAUS 4.-5.10.2008
TURNAUSINFO SAIMAA TURNAUS 4.-5.10.2008 Mikkelin Palloilijoiden F8-juniorit osallistuvat Saimaa Turnaukseen Lappeenrannassa 4.-5.10.2008 kolmella joukkueella. Joukkueet ovat Veijarit, Vesselit ja Vintiöt.
LisätiedotKAUPPASI PARAS KALAKAVERI
KAUPPASI PARAS KALAKAVERI www.jokisenevaat.fi JOKISEN EVÄÄT ON LUOTETTAVA KUMPPANI KALATISKISI HOVIHANKKIJAKSI Yhteistyö kanssamme tarjoaa sinulle suuren määrän etuja ja palveluja, jotka helpottavat työtäsi
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015
1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.
LisätiedotKurra-polku innostumisvaihe
Kurra-polku innostumisvaihe KK, KK joukkue, G1, F2, F1 Pilottivuosi 2019-2020 G1 & F2 Kurra Hockey ry 1 TAUSTALLA SEURAN V. 2017 JULKAISTU STRATEGIA Jatkuva kehittyminen (PDCA)! Kurra Hockey ry 2 Kurra
LisätiedotSuomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle
Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2015 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen
LisätiedotTuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)
TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-
LisätiedotSastamalan kaupungin urheilijoiden vuoden 2018 palkitseminen ja urheilun tunnustuspalkinnot
Sivistyslautakunta 21 26.02.2019 Sastamalan kaupungin urheilijoiden vuoden 2018 palkitseminen ja urheilun tunnustuspalkinnot 614/12.04/2015 SIVLTK 26.02.2019 21 Kaupunki on vuosittain palkinnut menestyneitä
LisätiedotPELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS
PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS 20.9.2018 PELI-KARHUT TOIMINTAFILOSOFIA Peli-Karhut tarjoaa nuorille mahdollisuuden oppia ja nauttia jalkapallon pelaamisesta ja harjoittelemisesta riippumatta
Lisätiedotb) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000
Polvijärven kunta Sivistyslautakunta YLEISAVUSTUKSEN HAKEMUS 1. HAKEMUKSEN KATEGORIA. VAIN YKSI RASTI/HAKEMUS x yleisavustus urheiluseuroille yleisavustus liikuntaa harrastaville yhteisöille yleisavustus
LisätiedotKAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT 2015-2019 SINISTÄ VETOVOIMAA
KAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT 2015-2019 SINISTÄ VETOVOIMAA TAUSTAA Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliiton ensimmäinen strategiatyö käynnistyi syksyllä 2014 Suomen Ringetteliiton ja Suomen Kaukalopalloliiton
LisätiedotJUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN.
JUNIORI! ALOITA GOLF HELPOMMIN KUIN USKOTKAAN. MEILLÄ JUNIORIT SAAVAT HYVÄT EVÄÄT GOLFIIN! Tule kokeilemaan golfia lajia, jossa saat nauttia ulkoilmasta kavereiden seurassa. Espoon Golfseura on Golfliiton
LisätiedotAlle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014
Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014 Kuva: Elina Glad yongtaekwondo.net Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi Yong Taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton
LisätiedotVastustaja vai kilpakumppani? Ringeten Reilu Peli periaatteet Suomen Ringetteliiton syyskokous
Ringeten Reilu Peli periaatteet 12.11.2011 Suomen Ringetteliiton syyskokous Ringette on suurenmoinen peli. Se tarjoaa parhaimmillaan mukana oleville ympäristön, jossa opitaan voittamaan ja häviämään sekä
LisätiedotValtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä.
Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. 1 Se aito työterveyshuolto Missiomme on parantaa työkykyä ja työterveyttä, ennaltaehkäistä riskejä ja edistää suomalaista työhyvinvointia. Työn, terveyden
LisätiedotHelsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)
Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus
LisätiedotKaarinan Pojat ry. Vuoden Urheiluseura Seuraesittely LiikUn TJ-klubi POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS
Kaarinan Pojat ry Vuoden Urheiluseura 2017 Seuraesittely LiikUn TJ-klubi 15.2.2018 POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS KaaPo 2020 Missio KaaPolaisuus on kaarinalaisuutta Visio 2020 KaaPo
LisätiedotLIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ
2011 LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 12.10.2011 Liikunnan arvostus Pieksa ma ella ja sen jäsenseurat(33 kpl) ovat huolissaan Pieksämäen liikunta ja urheilutoiminnan näivettymisestä ja kaupungin liikuntaorganisaation
LisätiedotToimintasuunnitelma, vuosi 2016
Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Arvot... 2 3 Visio... 2 4 Yleistä... 2 5 Painopistealueet... 3 6 Harrastus- ja kilpailutoiminta... 4 7 Pallokoulu ja PerheFutis...
LisätiedotMe yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017
Me yhdessä 2017 Ehdotus syyskokoukselle 29.10.2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Liittomme * 86 jäsenyhdistystä * Jäsenyhdistyksissä on n. 10 työntekijää * Liitolla on 5 työntekijää * 9 aluetta
LisätiedotHÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja
HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien
LisätiedotYleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty
Yleinen työttömyyskassa YTK Päivitetty 16.1.2019 Miksi olemme olemassa? Turvaa ja nostetta työelämän muutoksissa YTK järjestää jäsenilleen ansioturvan ja kannustaa jäseniä näkemään muutoksessa mahdollisuuksia.
LisätiedotTervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011
Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,
LisätiedotMaaseutukunnan näkökulmia Eksotesta. Kunnanjohtaja Anne Ukkonen Luumäen kunta
Maaseutukunnan näkökulmia Eksotesta Kunnanjohtaja Anne Ukkonen Luumäen kunta Tietoa Luumäen kunnasta Vajaa 5000 asukasta 3000 vapaa-ajan asuntoa Useita kyliä, 2 isompaa taajamaa, hallinnollinen keskus
LisätiedotToiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - B-tytöt, speed - Replay - B-tytöt - f-juniorit - Puma Volley - D-pojat - Hobby - A 2 tytöt - E-pojat
LisätiedotMIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010
MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.
LisätiedotNummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma
Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET
LisätiedotSeuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja
Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi 2016-2017, 2017-2018 ja 2018-2019 Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja strategiset painopisteet Strategian osana on määritelty myös seuran
LisätiedotEspoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1.
Espoon työväenopisto Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä Saara Patoluoto 30.1.2014 Espoon työväenopisto Lainsäädännöllinen tehtävä ja tarkoitus ( Laki
LisätiedotFC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa
FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa T07-08 vanhempainilta - 17.11.2015 T07-08 vanhempainilta Asialista Lyhyt seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Maksut Vanhempien pelisäännöt Toimihenkilöt Viestinnän
LisätiedotKILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI
KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI 26.7.2018 1. LASTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U12 2. NUORTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U18 3. VALMENNUS 4. URHEILULLISUUS KILPAILEMINEN Seuroissa noin
LisätiedotRANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY
RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...
Lisätiedotliikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata
LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun
LisätiedotViestintäsuunnitelma
VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit
LisätiedotTampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa
Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa Tampereen Harrasteurheilijat ry. Perustettu lokakuussa 2012 kaveriporukan jalkapallojoukkueeksi Jäseniä 32 ja harrastajia n. 50 Toiminta-ajatuksena
LisätiedotKiekko-Espoo seurayhteisö
Kiekko-Espoo seurayhteisö Espoon Kiekkoseura ry ØHarrastajia Ø Tytöt 270 Ø Pojat 300 Ø Aikuiset 190 ØLajit Ø Ringette Ø Jääkiekko tytöt ja pojat ØHarjoituspaikat Ø Laaksolahti Ø Leppävaara 21.11.2017 2
LisätiedotTUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1
TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN 1.3.2018 Suomen Jääkiekkoliitto 1 1.3.2018 Suomen Jääkiekkoliitto 2 HARRASTAMISTA TUETAAN, JOTTA Mahdollisimman monet juniorit voivat jatkaa kiekkoilua perheen taloudellisista
LisätiedotALUMNI ALL STAR LAHTI 2019
ALUMNI ALL STAR LAHTI 2019 ALUMNIN TUKISÄÄTIÖN TULEVAISUUSSEMINAARI LAHDEN MESSUKESKUS 16.8.2019 TULEVAISUUSSEMINAARI TAUSTAA Alumni All Star tapahtuma on hyväntekeväisyystapahtuma joka on koostunut kahdesta
LisätiedotMARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET
MARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET 1 YHTEENVETO Markkinointitutkimukseen vastasi 169 henkilöä, joista 40 % oli miehiä ja 60 % naisia. Ikäjakauma jakautui aika tasaisesti, eniten oli 16-25-vuotiaita
LisätiedotHangon Bridgeviikko 2010
kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010
Lisätiedot