HUONEAKUSTIIKKA. Ohjeita standardin SFS 5907 mukaisen huoneakustiikan toteutukseen. Korvaa Ecophon hinnaston 12/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HUONEAKUSTIIKKA. Ohjeita standardin SFS 5907 mukaisen huoneakustiikan toteutukseen. Korvaa Ecophon hinnaston 12/2009 1.2.2003"

Transkriptio

1 HUONEKUSTIIKK Ohjeita standardin SFS 5907 mukaisen huoneakustiikan toteutukseen 1 Ecophon Korvaa Ecophon hinnaston 12/

2 HUONEKUSTIIKK - Ohjeita standardin SFS 5907 mukaisen huoneakustiikan toteutukseen kustiikkaan liittyviä peruskäsitteitä Ihmiset viettävät nykyään suurimman osan ajastaan sisätiloissa. Oikein suunnitellut huonetilat ja niiden sisustus takaavat meille hyvän ja toimivan työskentely-, oppimis- ja viihtymisympäristön. Sisätilojen äänimaailma on keskeinen osa sisäympäristöä. kustisesti hyvin suunnitelluissa tiloissa kuullaan ne äänet, jotka ovat meille tärkeitä ja hyödyllisiä, ja häiriöitä aiheuttavien äänien on mahdollisimman vähäinen. Hyvän akustiikan toteutus vaatii erityyppisissä huonetiloissa toisistaan poikkeavia ratkaisuja. Mitoituksen perustana on useimmiten jälkikaiunta-aika, joka kuvaa tilan kaikuisuutta. Standardi SFS 5907 antaa erityyppisille tiloille jälkikaiunta-aikasuosituksia. Rakennusten akustinen luokitus Standardi SFS 5907 Suomen Standardisoimisliiton standardi SFS 5907 Rakennusten akustinen luokitus antaa ohjeita erilaisissa rakennuksissa tavoiteltavista ääneneristyksestä, äänitasoista ja huoneakustiikasta. Tavoitteet määritellään standardissa teknisinä lukuarvoina. Huoneakustiikan osalta käytetään jälkikaiunta-aikaa. Standardi jakaa rakennukset pääsääntöisesti neljään akustiseen luokkaan (,B, ja D). Luokkien ja B rakennukset ovat akustiikaltaan tavanomaista parempia, -luokka vastaa nykyistä minimitasoa ja D-luokka on tarkoitettu vain vanhoille kunnostettaville rakennuksille. Standardi ei ole ys vaan suositus ja se on tarkoitettu opastavaksi asiakirjaksi, jonka tarkoituksena on helpottaa suunnittelijoiden, konsulttien, rakennuttajien ja kiinteistönomistajien työtä akustisesti tarkoituksenmukaisten tilojen aikaansaamiseksi. Ohjeet huoneakustiikan toteutukseen Tässä ohjeessa esitetään suuntaa antavia arvoja standardissa mainituissa huonetiloissa tarvittaville akustointimateriaalien määrille, joilla saavutetaan, B tai määrittelemä jälkikaiunta-aika. Määrät ilmoitetaan prosentteina huonetilan lattiapinta-alasta. Taulukoissa ja käyrästöissä olevat tiedot on laskenut Turun aluetyöterveyslaitoksen ilmastointi- ja akustiikkajaos. Haluttaessa varmistaa standardissa määriteltyjen luokkien toteutuminen on akustinen suunnittelu teetettävä akustiikka-asiantuntijalla. bsorptiosuhde a Materiaalin äänenabsorptio-omainaisuus ilmoitetaan sen absorptiosuhteena eri äänen taajuuksilla. Vaimennuskerroin a s on 0 pinnan heijastaessa kaiken siihen kohdistuvan äänen ja 1 kun kaikki pintaan kohdistuva äänienergia absorboituu siihen. Ääntä absorboivien materiaalien absorptiosuhteen mittauksessa käytetään yleisimmin standardia EN ISO 354. Tulokset esitetään tuote-esitteissä yleensä 1/1-oktaaveittain kaistoilla 125, 250, 500, 1000, 2000 ja 4000 Hz. lämmöksi muuttunut energia saapunut energia läpäissyt energia heijastunut energia lämmöksi muuttunut energia + läpäissyt energia saapunut energia Jälkikaiunta-aika T ika, jonka kuluessa äänenpainetaso laskee 60 db äänilähteen lopetettua toimintansa. Käytännössä tämä on se aika kuinka kauan kaiku on kuultavissa. Jälkikaiunta-aika T (s) riippuu huoneen tilavuudesta, kokonaisabsorptiosta ja absorptio sijoittelusta. Huoneessa, jossa pinnat ovat pääosin kovia ja ääntä heijastavia, jälkikaiunta-aika on pitempi kuin tilassa, jossa on runsaasti ääntä absorboivaa materiaalia. kasvaa huonetilavuuden kasvaessa ja pienenee absorptioalaa lisättäessä. Jälkikaiunta-aika on pidempi, jos absorptiomateriaali sijaitsee vain yhdellä huonepinnalla kuin jos sama absorptiomateriaalia sijoitetaan useammalle kuin yhdelle huonepinnalle. Puhetiloissa lyhyt jälkikaiunta-aika (noin 0,5 s) koetaan useimmiten miellyttävänä ja puheen erotettavuus on hyvä. Standardi SFS 5907 esittää huoneakustiikan vaatimukset pääosin jälkikiunta-ajan arvoina. bsorptioluokka Standardi EN ISO määrittää vaimennusmateriaaleille ns. absorptioluokat, jotka merkitään kirjamilla...e. Luokkaan kuuluvat tuotteet vaimentavat parhaiten ääniä. Eri luokkien rajakäyrät on esitetty viereisessä diagrammissa. Kun tuotteen absorptioluokka ilmoitetaan, on ilmoitettava myös asennustapa eli onko vaimentava materiaali kiinnitetty suoraan taustapintaan tai asennettu alaslaskettuna. laslasketuissa asennuksissa on ilmoitettava myös asennuksen kokonaiskorkeus. Standardissa SFS 5907 käytetään rakennusten akustisista luokista myös kirjaimia, B, ja D. Näitä ei tule sekoittaa yllämainittuihin vaimennusmateriaalien absorptioluokkiin, jotka tässä esitteessä on selvyyden vuoksi merkitty vahvennetuin kursiivikirjaimin. Ecophon-tuotteiden absorptioluokkia: Tuote sennustapa luokka Focus, Gedina, dvantage, Super G 20 mm, Modus (TL) 30 mm Master, Super G 40 mm, dvantage 50 mm, Modus (TL) 50 mm 200 mm alaslasku alaslasku tai suoraan taustapintaan bsorptioluokat on nimetty - E. bsorptio tuotteella on paras vaimennus ja E tuotteella heikoin. bsorptioluokkaa ilmoitettaessa on aina esitettävä mitatun rakenteen kokonaiskorkeus (o.d.s). Levyn paksuudella on merkitystä erityisesti matalien taajuuksien vaimennukseen. Focus, Modus (TL) 30 mm suoraan taustapintaan Yksityiskohtaiset tiedot Ecophon-tuotteiden absorptioluokista löytyvät Ecophon-käsikirjasta sekä Ecophon-hinnastosta. 2 3

3 Puheensiirtoindeksi STI Puheen erotettavuus ja sen kautta ymmärrettävyys huonetilassa riippuu taustamelutason ja puheen tason suhteesta, jälkikaiunta-ajasta, etäisyydestä puhujan ja kuulijan välillä sekä puhujan suuntaavuudesta. Puheen erotettavuus puhujan ja kuulijan välillä voidaan fysikaalisesti mitata käyttäen puheensiirtoindeksiä, STI. Puheensiirtoindeksin lukuarvo voi vaihdella välillä 0,00...1,00. rvo 1,00 kertoo täydellisestä tavuerotettavuudesta. Se voidaan yleensä saavuttaa huonetiloissa vain puhujan lähituntumassa. rvo 0 kertoo, että puheesta ei saa enää tavuakaan selvää. Puheensiirtoindeksin mittaus suoritetaan yleensä käyttämällä puheen kaltaista signaalia oktaavikaistoilla Hz. Ohjeelliset absorptiomateriaalien t (% lattiapinta-alasta) lla olevissa taulukoissa ja sivun 7 diagrammissa esitetään ohjearvoja tarvittaville akustointimateriaalien määrille, joilla saavutetaan standardin SFS 5907 luokkien, B tai määrittelemä jälkikaiunta-aika. Määrät on laskettu absorptioluokkien ja materiaaleille (EN ISO 11654) ja ilmoitetaan prosentteina lattiapinta-alasta. Huonekorkeutena H on käytetty tilalle tyypillistä arvoa. Jos korkeus poikkeaa selvästi taulukon oletusarvosta, katso diagrammi sivulla 7. Puheensiirtoindeksin sijaan voidaan myös käyttää nopea puheensiirtoindeksiä RSTI (Rpid Speech Transmission Index). Menetelmä käyttää vain oktaavitaajuuskaistoja 500 ja 2000 Hz. RSTI korreloi hyvin STI:n kanssa, jos tilan taustamelu ja kaiunta eivät riipu voimakkaasti taajuudeta. Standardissa SFS 5907 STI-arvoja käytetään luokkahuoneiden ja päiväkotien toimintatilojen sekä leikki- ja lepohuoneiden luokituksessa. T on standardin SFS 5907 suosittama jälkikaiunta-aika sekunteina, ja ovat vaimennus absorptioluokat standardin EN ISO mukaan. On muistettava, että kattopintaan asennettavat valaisimet, ilmanvaihtolaitteiden osat ja muut tekniset asennukset vievät merkittävän osan sisäkattopinnasta, joten äänenvaimennuslevyille jää alasta vain noin %. Mikäli vaimennuslevyjen tarve on suurempi, asennetaan loput levyt seinille. 3 Vanhusten palvelutalot Tarvittava absorptio % lattiapinta-alasta Tila LUOKK SFS 5907 LUOKK B SFS 5907 LUOKK SFS 5907 Oleskeluhuone 2,5 0, , , suinhuone, yksi asukas 2,5 0, , , Liikunta- ja musiikkitila 3,0 0, , , Käytävätilat, porrashuoneet 3,0 0, , , Toimistot Tarvittava absorptio % lattiapinta-alasta Tila LUOKK SFS 5907 LUOKK B SFS 5907 LUOKK SFS 5907 votoimisto, korkeus alle 3 m 2,5 0, , , votoimisto, korkeus yli 3 m 4,0 0, , , Yhden hengen toimistohuone, taukotila, neuvotteluhuone 2,5 0, , , Käytävä 2,5 0, , , ula 3,0 0, , , Pieni auditorio, koulutustila, alle 200 m 3 3,0 0, , , Hiljainen huone, vetäytymistila 2,5 0, , , Ruokala, ravintola 3,0 0, , , Koulut Tarvittava absorptio % lattiapinta-alasta 1 sunnot Tarvittava absorptio % lattiapinta-alasta Tila LUOKK SFS 5907 LUOKK B SFS 5907 LUOKK SFS 5907 Uloskäytävä, josta on käynti vähintään kahteen huoneistoon 3,0 1, , , Kerhohuone 2,5 0, , , Majoitustilat Tarvittava absorptio % lattiapinta-alasta Tila LUOKK SFS 5907 LUOKK B SFS 5907 LUOKK SFS 5907 Uloskäytävä, käytävä, aula 2,5 1, , , Majoitushuone 2,5 0, , , (% Tila LUOKT ja B SFS 5907 LUOKK SFS 5907 * Näihin tiloihin standardi SFS 5907 määrittelee puheensiirtoindeksille STI minimiarvon 0,8. Luokkahuone * 3,0 0, , ulatilat 3,0 0, , uditoriot, suuret ryhmäopetustilat 3,0 0, , Liikuntatila, matala 4,0 1, , Liikuntatila, korkea 8,0 1, , Teknisten käsitöiden tila 3,0 0, , Musiikkiluokka 3,0 0, , Musiikkiluokka, sähköinen vahvistus 3,0 0, , Opettajainhuone, toimistotilat 3,0 0, , Käytävätilat, porrashuoneet 3,0 0, ,

4 6 Päiväkodit Tarvittava absorptio % lattiapinta-alasta Taustatietoja taulukkoarvoihin Tila LUOKT ja B SFS 5907 LUOKK SFS 5907 * Näihin tiloihin standardi SFS 5907 määrittelee puheensiirtoindeksille STI minimiarvon 0,8. Toimintatila, leikki- ja lepohuone * 2,5 0, , Liikunta- ja musiikkitila 3,0 0, , Käytävätilat, porrashuoneet 2,5 0, , Terveydenhoitoalan rakennukset Tarvittava absorptio % lattiapinta-alasta Tila LUOKT ja B SFS 5907 LUOKK SFS 5907 Potilashuone, päivähuone 2,5 0, , Tutkimus- ja toimenpidehuone, vastaanottohuone, hoitohuone, odotushuone 2,5 0, , Terapiahuone, lepohuone, leikkihuone 2,5 0, , Kuulontutkimukseen liittyvä huone 2,5 0, , Valvomo 2,5 0, , Käytävät 3,0 0, , Standardi SFS 5907 esittää huoneakustiikan vaatimukset pääasiassa pisimpänä sallittuna jälkikaiunta-aikana. Standardin vaatimusten täyttymiseen tarvittava vähimmäisabsorptioala voidaan laskea sallitun jälkikaiunta-ajan perusteella. Huonetilan jälkikaiunta-aika T(s) lasketaan yleisesti ns. Sabinen kaavalla T = 0,161 V missä V = huonetilavuus (m 3 ) ja = huoneen absorptioala (m 2 - sab). Huoneen absorptioala kertoo huoneessa olevan tehollisen absorptio neliömetreinä. Se voidaan määrittää, kun tunnetaan tilan kaikkien pintojen pinta-alat S ja absorptiosuhteet a. Pinnan absorptiosuhteen arvo voi vaihdella välillä ja se riippuu voimakkaasti äänen taajuudesta. Jälkikaiunta-aikalaskelmat pitääkin suorittaa oktaaveittain (250, 500, 1000, 2000 ja 4000 Hz). Huoneen absorption voidaan katsoa koostuvan kahdesta erillisesta osasta: huoneeseen lisätystä absorptiomateriaalista, jonka absorptiosuhde on am, kalusteiden absorptiosta af, jonka absorptioalaksi oletetaan tietty osa lattiapinta-alasta. Tämän esitteen laskelmissa on af:n arvona 0,15 kaikilla taajuuksilla. Esimerkki: 120 m 3 kokoisessa luokkahuoneessa (8x6x3.0 m) on absorptiopinta-alaa akustoimattomana 15 % 48 m 2 = 7.2 m 2 -Sab. kustoimaton huone kaikuu siten noin 3.2 sekuntia. Pohja-absorption vaihtelee riippuen tilan kalustuksesta. Tämä vaikuttaa luonnollisesti tarvittavan absorptio än. Taulukoiden ja alla olevan diagrammin arvot on laskettu käyttäen Sabinen kaavasta johdettua kaavaa p = 100 ( 0,161 H - a f ) T am am missä p = tarvittava absorptio prosentteina T = jälkikaiunta-aika, s H = huonekorkeus, m am = absorptio absorptiosuhde af = kalusteiden absorptio (0,15 kaikilla taajuuksilla) bsorptioluokkien ja materiaalilaskelmissa on käytetty absorptiosuhteiden arvoja α m () = 0.85 ja α m () = Tämä siksi, että materiaalilta vaaditaan arvoa α m () = 0.90 ja materiaalilta arvoa α m () = 0.60 taajuusvälillä Hz. Kuitenkin taajuuksilla 250 ja 4000 Hz riittää tätä alemmat arvot. Varmuusvaran jättämisen vuoksi on turvallisinta käyttää em. absorptiosuhteen keskiisiä arvoja. Käyrästössä on niin ikään käytetty arvoja α m () = 0.85, α m (B) = 0.75, α m () = 0.55, α m (D) = 0.25 ja α m (E) = Taulukoiden ja käyrien antamat arvot ovat ohjeellisia. On suositeltavaa, että akustiikkasuunnittelija tekee lopullisen suunnitelman asennettavien vaimennuslevyjen stä ja sijoittelusta parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Huonekorkeuden vaikutus ohjeelliseen absorptio än 8 Teollisuustyöpaikat Tarvittava absorptio % lattiapinta-alasta Tila LUOKK SFS 5907 LUOKK B SFS 5907 LUOKK SFS 5907 Miehitetty tila, alle 1000 m 3 5, Miehitetty tila, m 3 10, Miehitetty tila, yli m 3 15, Valvomo 3, bsorptio lattiapinta-alasta Korkeus H jaettuna jälkikaiunta-ajan tavoitearvolla T (H/T) Esimerkki: Koulu huonekorkeus H on 3 m. Jälkikaiuntaajan tavoitearvo T < 0,6 s. Korkeuden ja jälkikaiunta-ajan suhteeksi (H/T) tulee 5. Suhde H/T on vaaka-akselilla ja pystyakselilla on tarvittava absorptio. bsorptio materiaalia tarvitaan tällöin 119 % lattiapinta-alasta. bsorptio materiaalia riittää 77 % lattiapinta-alasta. Huom! Kuvassa on oletettu, että huone on tyhjä ja sisältää arkkitehdin piirtämät kiintokalusteet. Vaativissa kohteissa tulee aina käyttää kokenutta akustiikkakonsulttia. 6 7

5 Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy, Strömberginkuja 2, Helsinki Puh

HUONEAKUSTIIKKA. Ohjeita standardin SFS 5907 mukaisen huoneakustiikan toteutukseen. Ecophon 1.3.2004. Korvaa Ecophon hinnaston 23.9.2004 1.2.

HUONEAKUSTIIKKA. Ohjeita standardin SFS 5907 mukaisen huoneakustiikan toteutukseen. Ecophon 1.3.2004. Korvaa Ecophon hinnaston 23.9.2004 1.2. UONEKUSIIKK Ecophon 1.3.2004 Ohjeita standardin mukaisen huoneakustiikan toteutukseen Korvaa Ecophon hinnaston 23.9.2004 1.2.2003 1 UONEKUSIIKK - Ohjeita standardin mukaisen huoneakustiikan toteutukseen

Lisätiedot

Huoneakustiikka. Ohjeita huoneakustiikan toteutukseen

Huoneakustiikka. Ohjeita huoneakustiikan toteutukseen Huoneakustiikka Ohjeita huoneakustiikan toteutukseen HIILINEURAALI PAINOUOE Kaikki tämän esitteen ohjeet on tarkoitettu yleiseksi tiedoksi, eivätkä ne toimi osana mitään sopimusta. Emme vastaa painovirheistä.

Lisätiedot

Selainpohjainen suunnitteluohjelma avotoimistojen akustiikkasuunnittelua varten. v22.10.2007

Selainpohjainen suunnitteluohjelma avotoimistojen akustiikkasuunnittelua varten. v22.10.2007 Selainpohjainen suunnitteluohjelma avotoimistojen akustiikkasuunnittelua varten v22.10.2007 Suunnitteluohjelma lyhyesti työkalun avulla voi arvioida avotoimistoon muodostuvat akustiset olosuhteet nopeasti

Lisätiedot

RAKENNUSAKUSTIIKKA - ILMAÄÄNENERISTÄVYYS

RAKENNUSAKUSTIIKKA - ILMAÄÄNENERISTÄVYYS 466111S Rakennusfysiikka, 5 op. RAKENNUSAKUSTIIKKA - ILMAÄÄNENERISTÄVYYS Opettaja: Raimo Hannila Luentomateriaali: Professori Mikko Malaska Oulun yliopisto LÄHDEKIRJALLISUUTTA Suomen rakentamismääräyskokoelma,

Lisätiedot

OPETUSTILOJEN AKUSTIIKKA. PARAFON-akustiikkatuotteet kouluihin ja päiväkoteihin

OPETUSTILOJEN AKUSTIIKKA. PARAFON-akustiikkatuotteet kouluihin ja päiväkoteihin OPETUSTILOJEN AKUSTIIKKA PARAFON-akustiikkatuotteet kouluihin ja päiväkoteihin Huoneakustiikka kuvaa äänen käyttäytymistä tilassa. Tällöin siis kuuntelija ja äänilähde ovat samassa huoneessa. Jos huoneen

Lisätiedot

Opetustiloista. Ääniympäristöpalvelut, TTL Turku. Valtteri Hongisto 040 5851 888 valtteri.hongisto@ttl.fi

Opetustiloista. Ääniympäristöpalvelut, TTL Turku. Valtteri Hongisto 040 5851 888 valtteri.hongisto@ttl.fi Opetustiloista Valtteri Hongisto 040 5851 888 valtteri.hongisto@ttl.fi Ääniympäristöpalvelut, TTL Turku TYÖPAIKKAMELU Mittaukset Teollisuus, toimistot, koulut Melu ja värähtelymittaus Huone ja rakennusakustiikka

Lisätiedot

Akustiikkaa seinälevyillä

Akustiikkaa seinälevyillä Akustiikkaa seinälevyillä 2011-06-13 Johdanto Huoneen akustiikkaan vaikutetaan tehokkaimmin asentamalla koko kattopinnan käsittävä sisäkatto. Useimmissa tapauksissa näin saavutetaan hyvä huoneakustiikka.

Lisätiedot

MITEN ÄÄNTÄVAIMENTAVAT AKUSTIIKKALEVYT TEKEVÄT PORRASKÄYTÄVÄSTÄ PAREMMAN KUULOISEN.

MITEN ÄÄNTÄVAIMENTAVAT AKUSTIIKKALEVYT TEKEVÄT PORRASKÄYTÄVÄSTÄ PAREMMAN KUULOISEN. MITEN ÄÄNTÄVAIMENTAVAT AKUSTIIKKALEVYT TEKEVÄT PORRASKÄYTÄVÄSTÄ PAREMMAN KUULOISEN. Arto Rauta 1, Henri Kari 2, Joona Jäntti 2 1 Ecophon Strömberginkuja 2 00380 HELSINKI arto.rauta@saint-gobain.com 2 Insinööritoimisto

Lisätiedot

Oleskelutilat Kuunteluhuoneet Kotiteatterit

Oleskelutilat Kuunteluhuoneet Kotiteatterit Kotiakustiikka Oleskelutilat Kuunteluhuoneet Kotiteatterit akustiikkasuunnittelijoita Insinööritoimisto Akukon Oy Kornetintie 4 A, 00380 Helsinki Puh. (09) 561 7170 Verkkotie 38, 21500 Piikkiö Puh. (02)

Lisätiedot

AKUSTISEN ABSORPTIOSUHTEEN MÄÄRITYS LABORATORIOSSA

AKUSTISEN ABSORPTIOSUHTEEN MÄÄRITYS LABORATORIOSSA Marko Ståhlstedt Kauppakuja 2 21200 Raisio AKUSTISEN ABSORPTIOSUHTEEN MÄÄRITYS LABORATORIOSSA Yleistä Näyte Tilaaja:, Marko Ståhlstedt, 4.10.2007. Toimituspäivä: 10.10.2007. Näytteen asensi: Jarkko Hakala/TTL.

Lisätiedot

1. Ääntävaimentavat leijuvat sisäkattoelementit

1. Ääntävaimentavat leijuvat sisäkattoelementit 1. Ääntävaimentavat leijuvat sisäkattoelementit Leijuvien sisäkattojen käyttö lisää tilankäytön joustavuutta ja tarjoaa akustiseen suunnitteluun uusia vaihtoehtoja. Leijuvat sisäkattoelementit ovat tehokas

Lisätiedot

Suunnitteluopas. Äänenvaimennus leijuvat akustiikkakentät vai täysin peittävä alakatto

Suunnitteluopas. Äänenvaimennus leijuvat akustiikkakentät vai täysin peittävä alakatto Suunnitteluopas Äänenvaimennus leijuvat akustiikkakentät vai täysin peittävä alakatto 1 1. Standardit... 3 2. Äänenvaimennuksen mittaustapa... 3 3. Ääntä vaimentavat, leijuvat sisäkattokentät... 6 4. Akustinen

Lisätiedot

Ecophon Focus A. Järjestelmän tiedot. Mitat, mm. XL 2000x600. XL 1800x600. XL 2400x600 T15 T24 Paksuus (t) Asennuskuva. 1200x600 1200x1200 1600x600

Ecophon Focus A. Järjestelmän tiedot. Mitat, mm. XL 2000x600. XL 1800x600. XL 2400x600 T15 T24 Paksuus (t) Asennuskuva. 1200x600 1200x1200 1600x600 Ecophon Focus A Käyttökohteisiin, joissa vaaditaan akustisten ja esteettisten perusvaatimusten täyttymistä. Ecophon Focus A -järjestelmässä on näkyvät listat ja kaikki levyt voidaan avata. Järjestelmä

Lisätiedot

on pinnan absorptiokerroin eli absorptiosuhde

on pinnan absorptiokerroin eli absorptiosuhde Huone- ja teollisuusakustiikka Äänen heijastuminen ja absorptio Doris, I think I ve finally got the acoustics sorted out! 25.1.2013 LUT CS20A0650 Meluntorjunta juhani.kuronen@lut.fi 1 Kaiuton ja kaikuisa

Lisätiedot

Kaikkia rakennuksia koskevat määräykset. RakMK C1 rakentamisen ohjaajana. Ääniolosuhteet ovat kokonaisuus. Koulurakennusten akustiset ratkaisut

Kaikkia rakennuksia koskevat määräykset. RakMK C1 rakentamisen ohjaajana. Ääniolosuhteet ovat kokonaisuus. Koulurakennusten akustiset ratkaisut Koulurakennusten akustiset ratkaisut Kaikkia rakennuksia koskevat määräykset Suomen rakentamismääräyskokoelma, C1-1998 osa Ääneneristys ja meluntorjunta on suunniteltava ja toteutettava niin, että toimintaa

Lisätiedot

Ecophon Super G Plus A

Ecophon Super G Plus A Ecophon Super G Plus A Liikuntatiloihin tai vastaaviin, joissa sisäkatto voi joutua alttiiksi mekaaniselle rasitukselle. Erityisen kestävä Ecophon Super G Plus A -järjestelmä asennetaan hattulistoin joko

Lisätiedot

- Akustiikka, äänenvaimennus, jälkikaiunta-aika. - Akustik, Ijudabsorption, efterklangtid. - Acoustics, soundabsorption, reverberation time.

- Akustiikka, äänenvaimennus, jälkikaiunta-aika. - Akustik, Ijudabsorption, efterklangtid. - Acoustics, soundabsorption, reverberation time. HUONEAKUSTIIKKA: Hannu Hirsi - Akustiikka, äänenvaimennus, jälkikaiunta-aika. - Akustik, Ijudabsorption, efterklangtid. - Acoustics, soundabsorption, reverberation time. Lisää aiheesta : - Ääneneristys

Lisätiedot

ÄÄNTÄ VAHVISTAVAT OLOSUHDETEKIJÄT. Erkki Björk. Kuopion yliopisto PL 1627, 70211 Kuopion erkki.bjork@uku.fi 1 JOHDANTO

ÄÄNTÄ VAHVISTAVAT OLOSUHDETEKIJÄT. Erkki Björk. Kuopion yliopisto PL 1627, 70211 Kuopion erkki.bjork@uku.fi 1 JOHDANTO ÄÄNTÄ VAHVISTAVAT OLOSUHDETEKIJÄT Erkki Björk Kuopion yliopisto PL 1627, 7211 Kuopion erkki.bjork@uku.fi 1 JOHDANTO Melun vaimeneminen ulkoympäristössä riippuu sää- ja ympäristöolosuhteista. Tärkein ääntä

Lisätiedot

Ecophon Super G A. Käytä Ecophon-asennustarvikkeita hyvän lopputuloksen varmistamiseksi.

Ecophon Super G A. Käytä Ecophon-asennustarvikkeita hyvän lopputuloksen varmistamiseksi. Ecophon Super G A Liikuntatiloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja käytäviin, joissa sisäkatto voi joutua alttiiksi mekaaniselle rasitukselle. Ecophon Super G A alaslasketussa järjestelmässä on näkyvät listat

Lisätiedot

Ecophon Advantage A. -tuotteet saa reunakäsiteltynä.

Ecophon Advantage A. -tuotteet saa reunakäsiteltynä. Ecophon Advantage A Kohteisiin, joissa sisäkatolta vaaditaan helppoa asennettavuutta ja avattavuutta, ja joissa akustiset perusvaatimukset pitää täyttää. Ecophon Advantage A -järjestelmässä on näkyvät

Lisätiedot

TUOTE- JA JÄRJESTELMÄTIEDOT JÄRJESTELMÄN TIEDOT. Industry Modus TAL -järjestelmä. -järjestelmä. YKSITYISYYS: Ei mittaustulosta.

TUOTE- JA JÄRJESTELMÄTIEDOT JÄRJESTELMÄN TIEDOT. Industry Modus TAL -järjestelmä. -järjestelmä. YKSITYISYYS: Ei mittaustulosta. Ecophon Industry Modus TAL Teollisuustiloihin, joissa vaaditaan vaihtoehtoisia levykokoja ja asennustapoja. voidaan asentaa näkyvään listajärjestelmään tai sienikiinnityksellä. Jos levyt kiinnitetään sienikiinnityksellä,

Lisätiedot

LEIJUVAT SISÄKATTOKENTÄT - akustista designia

LEIJUVAT SISÄKATTOKENTÄT - akustista designia LEIJUVAT SISÄKATTOKENTÄT - akustista designia leijuvien sisäkattokenttien akustis Työtila, jossa on jo absorptioluokan A akustiikkakatto Rauhallisia saarekkeita avotoimiston kommunikaatiomeressä Visuaalisesti

Lisätiedot

Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut. Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja

Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut. Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja Uutta: Gyptone BIG-sarjaan ainutlaatuinen Sixto-kuvio ja uudet suuremmat tarkastusluukut Harmoninen akustinen alakatto ilman näkyviä saumoja Gyptone BIG Sixto -tuotevalikoima UUTTA Gyptone BIG Sixto 63

Lisätiedot

ö ø Ilmaääneneristävyys [db] 60 6 mm Taajuus [Hz]

ö ø Ilmaääneneristävyys [db] 60 6 mm Taajuus [Hz] Aalto-yliopisto. ELEC-E564. Meluntorjunta L. Laskuharjoituksien -5 ratkaisut... a) Johda normaalitulokulman massalaki lg(m )-4 yhtälöstä (.6.). ½p. b) Laske ilmaääneneristävyys massalain avulla 6 ja 3

Lisätiedot

1.1 Ilmastoinnin ja laitteiden melun arviointi

1.1 Ilmastoinnin ja laitteiden melun arviointi 1.1 Ilmastoinnin ja laitteiden melun arviointi Kuuluuko ilmastointimelu selvästi? kuulu selvästi Onko muita äänekkäitä LVIS-laitteita? vesijohdot viemärit valaisimet hissit ole Onko muita äänekkäitä laitteita?

Lisätiedot

AKUSTINEN SUUNNITTELU HUONETYYPIN PERUSTEELLA

AKUSTINEN SUUNNITTELU HUONETYYPIN PERUSTEELLA HUONETYYPIN PERUSTEELLA Huonetilan käyttötarkoituksella on ratkaiseva merkitys luotavalle akustiselle ympäristölle. Huoneissa, joissa puhutaan, kuten luokkahuoneet ja auditoriot, on tärkeää varmistaa hyvä

Lisätiedot

Ecophon Advantage A 20 mm

Ecophon Advantage A 20 mm Ecophon Advantage A 20 Kohteisiin, joissa sisäkatolta vaaditaan helppoa asennettavuutta ja avattavuutta, ja joissa akustiset perusvaatimukset pitää täyttää. Ecophon Advantage A -järjestelmässä on näkyvät

Lisätiedot

Ecophon Advantage E. varmistamiseksi. Connect listajärjestelmä valmistetaan galvanoidusta teräksestä.

Ecophon Advantage E. varmistamiseksi. Connect listajärjestelmä valmistetaan galvanoidusta teräksestä. Ecophon Advantage E Kohteisiin, joissa sisäkatolta vaaditaan helppoa asennettavuutta, ja joissa akustiset vaatimukset pitää täyttää. Ecophon Advantage E -järjestelmässä on upotettu näkyvä listajärjestelmä,

Lisätiedot

Jukka Keränen, Petra Larm, Riikka Helenius, Jarkko Hakala, Valtteri Hongisto

Jukka Keränen, Petra Larm, Riikka Helenius, Jarkko Hakala, Valtteri Hongisto AVOTOIMISTOTYÖPISTEIDEN VÄLINEN AKUSTIIKKA - LABORATORIOTUTKIMUS Jukka Keränen, Petra Larm, Riikka Helenius, Jarkko Hakala, Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, Ilmastointi- ja akustiikkalaboratorio Lemminkäisenkatu

Lisätiedot

Akustiikan haasteet toimistoissa. Arto Rauta / Ecophon 11.10.2011 / Tampere

Akustiikan haasteet toimistoissa. Arto Rauta / Ecophon 11.10.2011 / Tampere Akustiikan haasteet toimistoissa Arto Rauta / Ecophon 11.10.2011 / Tampere Arto Rauta Konseptikehittäjä - Toimistot Konseptikehittäjän tehtävä Ecophonilla on jakaa akustiikkaasiantuntemusta erilaisten

Lisätiedot

Ecophon Focus Frieze

Ecophon Focus Frieze Ecophon Focus Frieze Käyttökohteisiin, joissa sisäkaton liitos seinään toteutetaan saumattomasti ilman näkyvää seinälistaa. Ecophon Focus frieze on saatavana Dg, Ds, A ja E -reunoille. Frieze-levyjä ei

Lisätiedot

Building Case. Opinmäen kampus

Building Case. Opinmäen kampus Building Case Opinmäen kampus Opinmäki on Espoon Suurpellon alueelle vuonna 2015 valmistunut moderni oppimiskeskus. Tilat on rakennettu kannustamaan oppilaita kommunikoivaan työskentelyyn ja yhdessä oppimiseen.

Lisätiedot

Building Case. Satakunnan keskussairaala Lasten- ja naistentalo

Building Case. Satakunnan keskussairaala Lasten- ja naistentalo Building Case Satakunnan keskussairaala Lasten- ja naistentalo Kuva: Esa Kyyrö Lasten- ja naistentalo on yksi Satakunnan sairaanhoitopiirin suurimmista investoinneista. Keväällä 2015 käyttöön otetut modernit

Lisätiedot

Huoneakustiikan yhteys koettuun meluun avotoimistoissa

Huoneakustiikan yhteys koettuun meluun avotoimistoissa Huoneakustiikan yhteys koettuun meluun avotoimistoissa Annu Haapakangas 1,2, Valtteri Hongisto 1,2, Mervi Eerola 3 ja Tuomas Kuusisto 3 1 Työterveyslaitos, 2 Turun ammattikorkeakoulu, 3 Turun yliopisto

Lisätiedot

Terveydenhuollon tilojen akustiikka

Terveydenhuollon tilojen akustiikka Terveydenhuollon tilojen akustiikka Mikko Kylliäinen Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy Erikoisalana rakennushankkeen hallinta kokonaisuutena akustiikan kannalta

Lisätiedot

Ääniratkaisut suunnittelusta toteutukseen. Esitys 4.10.2012

Ääniratkaisut suunnittelusta toteutukseen. Esitys 4.10.2012 Ääniratkaisut suunnittelusta toteutukseen Esitys 4.10.2012 PROMETHOR OY - Akustiikan ja värähtelyn asiantuntijayritys - Henkilölukumäärä 11 - Päätoimialat: 1) rakennus- ja huoneakustiikka, 2) ympäristömelun

Lisätiedot

Joose Takala, Jussi Rauhala, Jesse Lietzén ja Mikko Kylliäinen. Tiivistelmä

Joose Takala, Jussi Rauhala, Jesse Lietzén ja Mikko Kylliäinen. Tiivistelmä KOKEILU HÄIRITSEVYYDEN RAJOITTAMISEKSI AVOIMESSA OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ Joose Takala, Jussi Rauhala, Jesse Lietzén ja Mikko Kylliäinen A-Insinöörit Suunnittelu Oy Puutarhakatu 10 33210 TAMPERE etunimi.sukunimi@ains.fi

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus akustiikan uudet määräykset 2018

Ympäristöministeriön asetus akustiikan uudet määräykset 2018 Ympäristöministeriön asetus akustiikan uudet määräykset 2018 Ergonomia symposium 1.2.2019 Matias Remes, projektipäällikkö DI, FISE A akustiikka Sisältö Asetus rakennuksen ääniympäristöstä 796/2017, yleisesittely

Lisätiedot

TOIMISTOJEN UUDET AKUSTIIKKAMÄÄRÄYKSET

TOIMISTOJEN UUDET AKUSTIIKKAMÄÄRÄYKSET TOIMISTOJEN UUDET AKUSTIIKKAMÄÄRÄYKSET Valtteri Hongisto tutkimusryhmän vetäjä, yliopettaja, Turun ammattikorkeakoulu Oy meluntorjunnan dosentti, Aalto-yliopisto valtteri.hongisto@turkuamk.fi 040 5851

Lisätiedot

Ecophon Advantage E. varmistamiseksi. Connect listajärjestelmä valmistetaan galvanoidusta teräksestä.

Ecophon Advantage E. varmistamiseksi. Connect listajärjestelmä valmistetaan galvanoidusta teräksestä. Ecophon Advantage E Kohteisiin, joissa sisäkatolta vaaditaan helppoa asennettavuutta, ja joissa akustiset vaatimukset pitää täyttää. Ecophon Advantage E -järjestelmässä on upotettu näkyvä listajärjestelmä,

Lisätiedot

Ecophon Industry RTP

Ecophon Industry RTP Ecophon Industry RTP Teollisuustiloihin, joissa sisäkatolta vaaditaan iskunkestävyyttä. Järjestelmä koostuu Ecophon Industry RTP -levystä ja Ecophon -listajärjestelmästä, kokonaispaino noin 4-6 kg/m² levyn

Lisätiedot

Ecophon Master Rigid A

Ecophon Master Rigid A Ecophon Master Rigid A Kouluihin, päiväkoteihin, avokonttoreihin tai muihin tiloihin, joissa vaaditaan erinomaisen akustiikan ja puheen erotettavuuden lisäksi iskunkestävyyttä sekä sisäkaton avattavuutta.

Lisätiedot

Mitä tulisi huomioida ääntä vaimentavia kalusteita valittaessa?

Mitä tulisi huomioida ääntä vaimentavia kalusteita valittaessa? Mitä tulisi huomioida ääntä vaimentavia kalusteita valittaessa? Kun seinät katoavat ja toimistotila avautuu, syntyy sellaisten työpisteiden tarve, joita voi kutsua tilaksi tilassa. Siirrettävillä väliseinillä

Lisätiedot

Toimivat, esteettömät työtilat Esken verkostoseminaari IIRIS

Toimivat, esteettömät työtilat Esken verkostoseminaari IIRIS 150318 Toimivat, esteettömät työtilat Esken verkostoseminaari IIRIS NÄKÖKULMIA TYÖPAIKKOJEN ESTEETTÖMYYTEEN Koppikonttori avokonttori monitilatoimisto Kommenttipuheenvuoro Kuuloliitto ry muokattu viimeksi

Lisätiedot

Melulukukäyrä NR=45 db

Melulukukäyrä NR=45 db Rakenteiden ääneneristävyys LEVYRAKENTEET 1..013 LUT CS0A0650 Meluntorjunta juhani.kuronen@lut.fi 1 Melulukukäyrä NR=45 db Taajuus mitattu Lin. A-painotus A-taso 63 Hz 61 db 6 db= 35 db 15 Hz 50 db 16

Lisätiedot

TOIMISTOT. Äänimaailma toimistotiloissa

TOIMISTOT. Äänimaailma toimistotiloissa TOIMISTOT Äänimaailma toimistotiloissa ECOPHON TOIMISTOTILOISSA KESKITTYMINEN VAI KOMMUNIKOINTI? Itse asiassa nämä toiminnot ovat hyvin erilaisia ja siitä huolimatta toimistoissa tulee voida toteuttaa

Lisätiedot

Ecophon Focus Lp. Mitat, mm 600x150 600x300 600x600 1200x150 1200x300 1200x600 1800x600 T24 Paksuus (t) 20 20 20 20 20 20 20 M278, M279 M278, M279

Ecophon Focus Lp. Mitat, mm 600x150 600x300 600x600 1200x150 1200x300 1200x600 1800x600 T24 Paksuus (t) 20 20 20 20 20 20 20 M278, M279 M278, M279 Ecophon Focus Lp Ecophon Focus Lp -järjestelmässä on ainutlaatuinen upotettu listajärjestelmä, jota käytetään korostamaan haluttua suuntaa tilassa. Pitkillä sivuilla levyjen väliin jää leveä ura kun taas

Lisätiedot

Ecophon Focus A. Järjestelmän tiedot. Mitat, mm 600x x x1200. XL 1800x600. XL 2000x600

Ecophon Focus A. Järjestelmän tiedot. Mitat, mm 600x x x1200. XL 1800x600. XL 2000x600 Ecophon Focus A Käyttökohteisiin, joissa vaaditaan akustisten ja esteettisten perusvaatimusten täyttymistä. Ecophon Focus A -järjestelmässä on näkyvät listat ja kaikki levyt voidaan avata. Järjestelmä

Lisätiedot

PUHEEN EROTETTAVUUDEN ENNUSTE- JA MITTAUSMENETELMÄT

PUHEEN EROTETTAVUUDEN ENNUSTE- JA MITTAUSMENETELMÄT PUHEEN EROTETTAVUUDEN ENNUSTE- JA MITTAUSMENETELMÄT Petra Larm, Valtteri Hongisto Turun aluetyöterveyslaitos Ilmastointi- ja akustiikkalaboratorio Lemminkäisenkatu 14 18 B, 20520 Turku petra.larm@ttl.fi,

Lisätiedot

Ecophon Industry Modus TAL

Ecophon Industry Modus TAL Ecophon Industry Modus TAL Ecophon Industry Modus TAL on hyvien akustisten ominaisuuksien perustuote teollisuuskohteisiin. On värivaihtoehtoja ja asennustapoja, joista valita. Järjestelmä koostuu Ecophon

Lisätiedot

Akustiikka ja toiminta

Akustiikka ja toiminta Akustiikka ja toiminta Äänitiede on kutsumanimeltään akustiikka. Sana tulee Kreikan kielestä akoustos, joka tarkoittaa samaa kuin kuulla. Tutkiessamme värähtelyjä ja säteilyä, voimme todeta että värähtely

Lisätiedot

Cargotec teknologia- ja osaamiskeskus

Cargotec teknologia- ja osaamiskeskus Building Case Cargotec teknologia- ja osaamiskeskus Cargotecin uusi teknologia- ja osaamiskeskus nousi Tampereen Ruskoon. Tavoitteena oli luoda tilat, joissa on mukava olla ja hyvä tehdä töitä. Yhteenkuuluvuutta

Lisätiedot

Avotoimistoakustiikan mittaus ja mallinnus

Avotoimistoakustiikan mittaus ja mallinnus Rakenteiden Mekaniikka Vol. 41, Nro 1, 2008, s. 66 73 Avotoimistoakustiikan mittaus ja mallinnus Jukka Keränen, Petra Virjonen ja Valtteri Hongisto Tiivistelmä. Tutkimusten mukaan häiritsevin melunlähde

Lisätiedot

AVOTOIMISTOAKUSTIIKAN MITTAUS JA MALLINNUS. Jukka Keränen, Petra Virjonen, Valtteri Hongisto

AVOTOIMISTOAKUSTIIKAN MITTAUS JA MALLINNUS. Jukka Keränen, Petra Virjonen, Valtteri Hongisto AVOTOIMISTOAKUSTIIKAN MITTAUS JA MALLINNUS Jukka Keränen, Petra Virjonen, Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, Sisäympäristölaboratorio Lemminkäisenkatu 14-18 B, 20520 TURKU jukka.keranen@ttl.fi 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Luonnonkuidut akustisissa tuotteissa, Kalevi Kulonpää YesEco Oy

Luonnonkuidut akustisissa tuotteissa, Kalevi Kulonpää YesEco Oy Luonnonkuidut akustisissa tuotteissa, Kalevi Kulonpää YesEco Oy Yritys Perustettu 2009 Työntekijöitä 6 Yeseco Oy on ekologisiin akustiikkatuotteisiin erikoistunut innovatiivinen suomalainen yritys. Tuotteemme

Lisätiedot

Ecophon Solo Circle. Järjestelmän tiedot. Mitat, mm. Erikoiskiinnike Paksuus (t) Asennuskuva. Bosch, Warsaw, Poland

Ecophon Solo Circle. Järjestelmän tiedot. Mitat, mm. Erikoiskiinnike Paksuus (t) Asennuskuva. Bosch, Warsaw, Poland Ecophon Solo Circle Ecophon Solo Circle on akustointiratkaisu erityisesti kohteisiin, joihin ei voida asentaa seinästä seinään alakattoa. Solo Circle sopii kohteisiin, joiden huonekorkeutta halutaan muuttaa.

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Nro VTT-S Äänenabsorptiosuhteen määrittäminen ja luokittelu Lumir Spray levyille

TESTAUSSELOSTE Nro VTT-S Äänenabsorptiosuhteen määrittäminen ja luokittelu Lumir Spray levyille TESTAUSSELOSTE Nro VTT-S-02703-18 31.5.2018 Äänenabsorptiosuhteen määrittäminen ja luokittelu Lumir Spray levyille Tilaaja: Lumir Oy TESTAUSSELOSTE Nro VTT-S-02703-18 1 (2) Tilaaja Tilaus Yhteyshenkilö

Lisätiedot

AVOTOIMISTON AKUSTISEN SUUNNITTELUN MALLI. Valtteri Hongisto, Jukka Keränen, Petra Larm

AVOTOIMISTON AKUSTISEN SUUNNITTELUN MALLI. Valtteri Hongisto, Jukka Keränen, Petra Larm AVOTOIMISTON AKUSTISEN SUUNNITTELUN MALLI Valtteri Hongisto, Jukka Keränen, Petra Larm Työterveyslaitos, Ilmastointi- ja akustiikkalaboratorio Lemminkäisenkatu 4-8 B, 20520 Turku valtteri.hongisto@ttl.fi

Lisätiedot

Porrastietoa suunnittelijoille

Porrastietoa suunnittelijoille Porrastietoa suunnittelijoille Ohjelma: Porrasvalmistajat ry:n esittely - puheenjohtaja Anne Juopperi, Lappiporras Oy Portaan aukon mitoitus - Anne Juopperi, Lappiporras Oy Portaiden ja kaiteiden mitoitus

Lisätiedot

Puhetilojen akustiikka. Henrik Möller Johtava akustiikkakonsultti DI, FISE AA

Puhetilojen akustiikka. Henrik Möller Johtava akustiikkakonsultti DI, FISE AA Puhetilojen akustiikka Henrik Möller Johtava akustiikkakonsultti DI, FISE AA Puheen ominaisuudet Äkilliset äänet ja soivat äänet Soinnilliset ja soinnittomat konsonantit (esim. lmn ja kpt) Vokaalit Normaali

Lisätiedot

Ecophon Focus Flexiform A

Ecophon Focus Flexiform A Ecophon Focus Flexiform A Ecophon Focus Flexiform A -levy toimitetaan tasomaisena ja se muotoillaan asennuspaikalla kuperaksi tai koveraksi (min. säde 200 mm ja max. säde 10 m) erityisten listojen avulla.

Lisätiedot

Alkusanat RIL

Alkusanat RIL RIL 243-3-2008 3 Alkusanat Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry julkaisee rakennusten akustista suunnittelua käsittelevän julkaisusarjan, jonka kolmas osa on "RIL 243-3-2008 Rakennusten akustinen suunnittelu

Lisätiedot

ERITTÄIN JOUSTAVAA MUKAVUUTTA AKUSTOINTIIN

ERITTÄIN JOUSTAVAA MUKAVUUTTA AKUSTOINTIIN ERITTÄIN JOUSTAVAA MUKAVUUTTA AKUSTOINTIIN Suunniteltu erityisesti vähentämään hulevesi- ja viemäriputkien melua Loistava suorituskyky jo ohuella akustisella kerroksella Helppo levittää ja ylläpitää 107

Lisätiedot

Ecophon hygiene performance a c4

Ecophon hygiene performance a c4 Ecophon hygiene performance a c4 C4 on alaslaskettu akustoiva sisäkattojärjestelmä vaativiin ympäristöihin, joissa on jatkuva korkea kosteus tai korrosoiva ympäristö. Listajärjestelmä on haponkestävästä

Lisätiedot

RIL Rakennusten akustinen suunnittelu. Teollisuustilat. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry

RIL Rakennusten akustinen suunnittelu. Teollisuustilat. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry RIL 243-4-2011 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Rakennusten akustinen suunnittelu Teollisuustilat 2 RIL 243-4-2011 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry MYYNTI: Suomen

Lisätiedot

Ääneneristys ja akustiikka. Eija Halme-Salo Arkkitehtitoimisto Alpo Halme Oy

Ääneneristys ja akustiikka. Eija Halme-Salo Arkkitehtitoimisto Alpo Halme Oy Ääneneristys ja akustiikka Eija Halme-Salo Arkkitehtitoimisto Alpo Halme Oy Akustiikan osa-alueita 1 Rakennusakustiikka äänen eristäminen ja vaimentaminen rakenteiden äänitekninen toiminta tärinä Huoneakustiikka,

Lisätiedot

AMPUMAMELUN TUTKIMUKSIA. Timo Markula 1, Tapio Lahti 2. Kornetintie 4A, 00380 Helsinki timo.markula@akukon.fi

AMPUMAMELUN TUTKIMUKSIA. Timo Markula 1, Tapio Lahti 2. Kornetintie 4A, 00380 Helsinki timo.markula@akukon.fi Timo Markula 1, Tapio Lahti 2 1 Insinööritoimisto Akukon Oy Kornetintie 4A, 00380 Helsinki timo.markula@akukon.fi 2 TL Akustiikka Kornetintie 4A, 00380 Helsinki tapio.lahti@tlakustiikka.fi 1 JOHDANTO Melu

Lisätiedot

Ecophon Focus Dg. galvanoidusta teräksestä. Käytä Ecophon-asennustarvikkeita hyvän lopputuloksen varmistamiseksi.

Ecophon Focus Dg. galvanoidusta teräksestä. Käytä Ecophon-asennustarvikkeita hyvän lopputuloksen varmistamiseksi. Ecophon Focus Dg Käyttökohteisiin, joissa tavoitellaan ainutlaatuista avattavaa alaslaskettua sisäkattoa. Järjestelmän reunamalli piilottaa levyn kantavat reunat sekä luo erityisen leijuvan vaikutelman.

Lisätiedot

Muotoilun vapautta, tyylikkäitä pintoja

Muotoilun vapautta, tyylikkäitä pintoja Muotoilun vapautta, tyylikkäitä pintoja Ecophon Wall Panel - Seinäakustiikka 1 Väri, design ja rakenne silmälle ja korvalle. Luo rohkea elementti huoneeseen tai nauti harmoonisesta värien yhdistelemisestä.

Lisätiedot

Ecophon Master Rigid. paras ratkaisu luokkahuoneeseen

Ecophon Master Rigid. paras ratkaisu luokkahuoneeseen Ecophon Master Rigid paras ratkaisu luokkahuoneeseen Optimoi huoneakustiikka luokkahuoneissa Optimoi huoneakustiikka luokkahuoneissa Ecophonilla on monen vuoden kokemus kouluakustiikan tutkimisesta oikeassa

Lisätiedot

Rak-43.3415 Building physical design 2 - Acoustical design Autumn 2015 Exercise 2. Solutions.

Rak-43.3415 Building physical design 2 - Acoustical design Autumn 2015 Exercise 2. Solutions. 5 50 500 000 000 4000 Ilmaääneneristävyys, R [db] Rak-43.345 Building physical design - Acoustical design Autumn 05 Exercise. Solutions.. a) aske 4 mm paksun teräslevyn (tiheys 7850 kg/m3) ja 3 mm paksun

Lisätiedot

Kuviotyypit Gyptone alakatot 2.1.5 Quattro 22 laatat

Kuviotyypit Gyptone alakatot 2.1.5 Quattro 22 laatat Kuviotyypit Gyptone alakatot 2.1.5 Quattro 22 laatat Reflecting everyday life Gyptone Quattro 22 laatat Neliön muotoiset reiät 4 erilaista reunamuotoa Näkyvään ja piilokiinnitteiseen kannatinjärjestelmään

Lisätiedot

Ecophon Akusto Wall A TECH

Ecophon Akusto Wall A TECH Ecophon Akusto Wall A TECH Seinävaimentimia käytetään sisäkattovaimennuksen lisänä erityisesti suurissa tiloissa tärykaiun vaimentamiseksi. Ecophon Akusto Wall A asennetaan näkyville listoille. Ratkaisua

Lisätiedot

Ecophon Hygiene Foodtec Baffle C3

Ecophon Hygiene Foodtec Baffle C3 Ecophon Hygiene Foodtec Baffle C3 Ecophon Hygiene Foodtec Baffle C3 on avoin riippupaneelijärjestelmä kohteisiin, joissa mahdollisesti tapahtuu sisäkatto- ja seinäpintojen likaantumista ja säännöllinen

Lisätiedot

Ecophon Hygiene Meditec A

Ecophon Hygiene Meditec A Ecophon Hygiene Meditec A Ecophon Hygiene Meditec A on alaslaskettu akustoiva sisäkattojärjestelmä ympäristöihin, joita säännöllisesti desinfioidaan tai puhdistetaan. Se on tarkoitettu kuiviin tiloihin.

Lisätiedot

Nopea ja yksinkertainen. akustiikkalevyjen suorakiinnitys

Nopea ja yksinkertainen. akustiikkalevyjen suorakiinnitys Nopea ja yksinkertainen akustiikkalevyjen suorakiinnitys Kuva: H.G: Esch Tuote: Ecophon Master B Nopea ja helppo keino Aina ei ole mahdollista asentaa tavanomaista ripustettua alakattoa. Syynä voi olla

Lisätiedot

Mittauspöytäkirja. Lindab Oy. Jäähdytyspaneelin Atrium Plana ääniabsorption määritys kaiuntahuoneessa Työ

Mittauspöytäkirja. Lindab Oy. Jäähdytyspaneelin Atrium Plana ääniabsorption määritys kaiuntahuoneessa Työ Mittauspöytäkirja Lindab Oy Jäähdytyspaneelin Atrium Plana ääniabsorption määritys kaiuntahuoneessa 5.5.2017 Työ 3101-1 Insinööritoimisto W. Zenner Oy Vihdintie 11 C 25, 00320 Helsinki Tel. +358-9-4778

Lisätiedot

Ilmanvaihdon äänitekniikan opas

Ilmanvaihdon äänitekniikan opas Ilmanvaihdon äänitekniikan opas Yleistä Tässä oppaassa käsitellään ilmanvaihdon päätelaitteiden (tulo- ja poistoilmalaitteiden sekä ulkosäleikköjen ja -suuttimien) äänitekniikkaa. Logaritminen asteikko

Lisätiedot

Terveydenhuollon tilojen akustiikan suunnittelu

Terveydenhuollon tilojen akustiikan suunnittelu Terveydenhuollon tilojen akustiikan suunnittelu Mikko Kylliäinen Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy Erikoisalana rakennushankkeen hallinta kokonaisuutena akustiikan

Lisätiedot

CBA/CBI. Ääntä vaimentava siirtoilmalaite LYHYESTI

CBA/CBI. Ääntä vaimentava siirtoilmalaite LYHYESTI Ääntä vaimentava siirtoilmalaite LYHYESTI Siirtää ilmaa seinän läpi Virtausalue < 50 l/s Pyöreä seinäaukko Yksinkertainen asennus Eri värivaihtoehtoja I L M A V I R T A Ä Ä N I T A S O R w -A R V O 10

Lisätiedot

Runnin ja Hernejärven koulujen akustiikka / KVR-suunnitteluohje 1 (6) Tausta

Runnin ja Hernejärven koulujen akustiikka / KVR-suunnitteluohje 1 (6) Tausta 1 (6) 16.4.2018 Runnin ja Hernejärven koulujen akustiikka / KVR-suunnitteluohje 1. Tausta Päiväkodeissa ja kouluissa tärkein akustinen tavoite on meluntorjunta: niissä tapahtuvasta toiminnasta syntyy melua,

Lisätiedot

PARAFON DECIBEL. Muuntuvan toimiston ihanteellinen ääniympäristö

PARAFON DECIBEL. Muuntuvan toimiston ihanteellinen ääniympäristö PARAFON DECIBEL Muuntuvan toimiston ihanteellinen ääniympäristö OIKEA ÄÄNI OIKEASSA PAIKASSA Hyvä ääniympäristö tekee työympäristöstä tehokkaamman ja terveellisemmän. Nykypäivän joustavaan työelämään kuuluu

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class-tiloihin sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin

Lisätiedot

Saimaankatu 29, Lahti

Saimaankatu 29, Lahti Lausunto 6265-1a 1(8) 30.1.2015 Meluselvitys Saimaankatu 29, Lahti Lausunnon muutokset Numero Päiväys Muutokset 6265-1a 30.1.2015 Ensimmäinen versio. Tämän asiakirjan osittainen julkaiseminen tai kopiointi

Lisätiedot

RIL Rakennusten akustinen suunnittelu. Teollisuustilat. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry

RIL Rakennusten akustinen suunnittelu. Teollisuustilat. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry RIL 243-4-2011 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Rakennusten akustinen suunnittelu Teollisuustilat 2 RIL 243-4-2011 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry MYYNTI: Suomen

Lisätiedot

Gyproc Akustinen Seinä

Gyproc Akustinen Seinä on järjestelmä, jossa seinäalaa hyödynnetään osana huoneen äänenvaimennusta. Järjestelmää voidaan käyttää niin uudisrakentamisessa kuin saneerauksessa. Gyproc Akustinen Seinä sopii kaikkiin tiloihin, joissa

Lisätiedot

SAVONLINNASALI, KOY WANHA KASINO, KONSERTTISALIN AKUSTIIKKA. Yleistä. Konserttisali

SAVONLINNASALI, KOY WANHA KASINO, KONSERTTISALIN AKUSTIIKKA. Yleistä. Konserttisali INSINÖÖRITOIMISTO HEIKKI HELIMÄKI OY Akustiikan asiantuntija puh. 09-58933860, fax 09-58933861 1 SAVONLINNASALI, KOY WANHA KASINO, KONSERTTISALIN AKUSTIIKKA Yleistä Konserttisali Helsinki 19.5.2003 Konserttisalin

Lisätiedot

Ecophon Akusto Wall C TECH

Ecophon Akusto Wall C TECH Ecophon Akusto Wall C TECH Seinävaimentimia käytetään sisäkattovaimennuksen lisänä erityisesti suurissa tiloissa tärykaiun vaimentamiseksi. Ecophon Akusto Wall C asennetaan piilolistalle, ja reunan viiste

Lisätiedot

CGV/RGV. Ääntä vaimentava siirtoilmalaite LYHYESTI

CGV/RGV. Ääntä vaimentava siirtoilmalaite LYHYESTI Ääntä vaimentava siirtoilmalaite LYHYESTI Siirtää ilmaa seinän läpi Virtausalue < 80 l/s Pyöreä tai suorakaiteenmuotoinen seinäaukko Yksinkertainen asennus Eri värivaihtoehtoja I L M A V I R T A Ä Ä N

Lisätiedot

Ecophon Hygiene Foodtec Baffle

Ecophon Hygiene Foodtec Baffle Ecophon Hygiene Foodtec Baffle Ecophon Hygiene Foodtec Baffle C3 on avoin riippupaneelijärjestelmä kohteisiin, joissa mahdollisesti tapahtuu sisäkatto- ja seinäpintojen likaantumista ja säännöllinen pesu

Lisätiedot

Avointen oppimisympäristöjen ääniolosuhteet

Avointen oppimisympäristöjen ääniolosuhteet Avointen oppimisympäristöjen ääniolosuhteet Mikko Kylliäinen, TkL, yksikönjohtaja WWW.AINS.FI A-Insinöörit lyhyesti Yli 600 asiantuntijaa 5. Suurin rakennusalan suunnitteluja konsulttitoimisto 4 toimialaa

Lisätiedot

Ecophon Akusto Wall C

Ecophon Akusto Wall C Ecophon Akusto Wall C Seinävaimentimia käytetään sisäkattovaimennuksen lisänä erityisesti suurissa tiloissa tärykaiun vaimentamiseksi. Ecophon Akusto Wall C asennetaan piilolistalle, ja reunan viiste jättää

Lisätiedot

Arto Rauta. Konseptikehittäjä - Toimistot

Arto Rauta. Konseptikehittäjä - Toimistot Arto Rauta Konseptikehittäjä - Toimistot Konseptikehittäjän tehtävä Ecophonilla on jakaa akustiikkaasiantuntemusta erilaisten tilojen toteuttajille ja käyttäjille Tutkimushankkeet Seminaarit Ohjeistus

Lisätiedot

Akustiikka musiikille

Akustiikka musiikille Akustiikka musiikille Hyvät akustiset olosuhteet puhesaleihin on suhteellisen helppo luoda, mutta akustisien olosuhteiden luominen musiikki tiloille on jo hieman monimutkaisempaa. Usein musiikkitilojen

Lisätiedot

CGV/RGV. Ääntä vaimentava siirtoilmalaite. Lyhyesti Siirtää ilmaa seinän läpi Täyttää ylikuulumiselle asetetut vaatimukset normaalirakenteissa

CGV/RGV. Ääntä vaimentava siirtoilmalaite. Lyhyesti Siirtää ilmaa seinän läpi Täyttää ylikuulumiselle asetetut vaatimukset normaalirakenteissa Ääntä vaimentava siirtoilmalaite Lyhyesti Siirtää ilmaa seinän läpi Täyttää ylikuulumiselle asetetut vaatimukset normaalirakenteissa Virtausalue < 80 l/s Pyöreä tai suorakaiteenmuotoinen seinäaukko Yksinkertainen

Lisätiedot

SISÄVERKKOMÄÄRÄYS 65 A/2014 M ASETTAA VAATIMUKSIA ANTENNIURAKOINNILLE

SISÄVERKKOMÄÄRÄYS 65 A/2014 M ASETTAA VAATIMUKSIA ANTENNIURAKOINNILLE SISÄVERKKOMÄÄRÄYS 65 A/2014 M ASETTAA VAATIMUKSIA ANTENNIURAKOINNILLE Toiminnanjohtaja Tauno Hovatta www.sant.fi Antenniasennukset kiinteistössä Sisältö: Määräys 65 A asettaa vaatimuksia antennien ja verkkojen

Lisätiedot

SISÄKATOT JOTKA VENYVÄT MIELIKUVITUKSESI MUKAAN uudistuva, tyylikäs, helposti asennettava

SISÄKATOT JOTKA VENYVÄT MIELIKUVITUKSESI MUKAAN uudistuva, tyylikäs, helposti asennettava SISÄKATOT JOTKA VENYVÄT MIELIKUVITUKSESI MUKAAN uudistuva, tyylikäs, helposti asennettava Lounge & Spa tilat Finnair ulkomaanterminaali T2, Helsinki-Vantaa AINUTLAATUISESTI RAJATON BARRISOL venyttää katot

Lisätiedot

CADENZA. Lyhyesti Ulkovaippaan liitettävä suorakaiteenmuotoinen äänenvaimennin.

CADENZA. Lyhyesti Ulkovaippaan liitettävä suorakaiteenmuotoinen äänenvaimennin. Muotoilluilla vaimennuselementeillä varustettu äänenvaimennin suorakaidekanaviin Lyhyesti Ulkovaippaan liitettävä suorakaiteenmuotoinen äänenvaimennin. Hyvät aerodynaamiset ominaisuudet. Yleistä on kehitetty

Lisätiedot

Ecophon Hygiene Performance A

Ecophon Hygiene Performance A Ecophon Hygiene Performance A Ecophon Hygiene Performance A C3 on alaslaskettu akustoiva sisäkattojärjestelmä ympäristöihin, jotka saattavat kohtuullisesti likaantua ja joita puhdistetaan säännöllisesti.

Lisätiedot

ÄÄNITEKNINEN SUUNNITTELUOHJE.

ÄÄNITEKNINEN SUUNNITTELUOHJE. 28.10.2004 HUONEISTOJEN VÄLISEN ACO-SEINÄN ÄÄNITEKNINEN SUUNNITTELUOHJE. YHTEISTYÖSSÄ: Rakennusbetoni- ja Elementti Oy VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka KATMI Consulting Oy 28.10.2004 ESIPUHE Huoneistojen

Lisätiedot