Majakka. Vapaaehtoiset tekevät Tuomasmessun Sivu 6. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan haastattelu Sivu 3

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Majakka. Vapaaehtoiset tekevät Tuomasmessun Sivu 6. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan haastattelu Sivu 3"

Transkriptio

1 Majakka Fisucraft n vaasansuomalainenseurakunta.fi Vaasan suomalainen seurakunta 2/2015 Sivu 7 Carola Bergström Vapaaehtoiset tekevät Tuomasmessun Sivu 6 Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan haastattelu Sivu 3 Suviseurat vanhoillislestadiolaisten pääjuhla Sivut 8 9 Sanna-Mari Kjellman tukena viimeisellä matkalla Sivu 16

2 2 Majakka Pääkirjoitus Kolumni n 2/2015 Katso nuorta iloisena Nuorissa on toivo. Näin toukokuun lopussa monissa kodissa valmistaudutaan juhlaan. Perheen nuori on saanut päätökseen opiskelun lukiossa tai ammattiin valmistavassa oppilaitoksessa. Nuoret iloitsevat tehdystä työstä ja tutkinnosta. Elämä tuntuu hyvälle ja avautuu eteenpäin. Vanhemmat ja lähellä olevat aikuiset tuntevat iloa ja ylpeyttä nuorestaan aivan oikeutetusti. Vanhempien iloon sekoittunee myös hiukan haikeutta nuoren suunnatessa kohti omaa elämää. Juhlaan on aihetta jokaisen nuoren kohdalla. Riippumatta valmistumisen paikasta tai arvosanoista jokaista nuorta on hyvä nostaa esille juhlan keskipisteeksi. Kyse ei ole vain tehdystä työstä vaan nuoren arvostamisesta. Kun tällainen tapahtuu oman perheen ja lähipiirin keskellä, se luo jotakin hyvää ja lämmintä jokaisen sydämeen, myös aikuisen ja vanhemman. Tällainen yhteinen hyvä kokemus ja kiitos kantaa myöhemminkin. Hiukan kuluneen ja itsestään selvän tuntuinen lause nuorissa on toivo on sittenkin totta. Kuinka toisin voisi olla? Silloinhan asiamme olisivat todella huonolla tolalla. Nuorissa on toivoa ja heissä on enemmän mahdollisuuksia kuin saatamme aavistaakaan. Tämän kohtaan yhä uudelleen myös seurakunnan keskellä esimerkiksi rippikoulua käyvissä nuorissa. Nuoret tarvitsevat vain meiltä aikuisilta ymmärtävää tukea ja suuntamerkkejä hyvän elämän suuntaan. Seurakunnan toiminnassa on tarpeen yhä enemmän nostaa lapset ja nuoret esille sen takia, että heillä on oikeus kasvaa ja elää kristillisen uskon turvassa. Siinä kasvaa luottamus Jumalaan, joka on läsnä elämän matkalla kaikkina päivinä. Tällaista toivon täyttämää elämää on syytä tukea ja rakentaa, vaikka epävarmuus lisääntyisikin ympärillämme. Tuomo Klapuri hallintokappalainen Herra Ray, harras kristitty Kirkot kesällä Vaasan kirkko toimii tiekirkkona ja on avoinna tiistaista perjantaihin klo Kirkon oppaana toimii Martta Ojala. Hän pitää kaksikielisen hartauden torstaisin klo 13. Jumalanpalvelus järjestetään Vaasan kirkossa joka sunnuntai klo 10. Palosaaren kirkossa ei ole säännöllisiä jumalanpalveluksia kesällä. Sunnuntai-illan ehtoollista vietetään 14.6., ja klo 19 alkaen. Huutoniemen kirkossa ei ole kesällä jumalanpalvelusta joka Asuin 90-luvulla pari vuotta Yhdysvalloissa, syvässä etelässä, Georgian osavaltiossa, Martin Luther Kingin ja Ku Klux Klanin kotikonnuilla. Vanha professori kertoi minulle joutuneensa 60-luvulla Atlantassa ravintolasta putkaan, koska söi mustan Kingin seurassa. Paikallisen sanomalehden kolumnisti Clyde Ray oli oman todistuksensa mukaan harras kristitty. Tässä näyte hänen ajatuksistaan: Kiilusilmäiset idioottimaiset liberaalit ovat vaatineet YK:ssa absoluuttisen köyhyyden poistamista maailmasta. Viikonvaihteessa 190 valtion edustajat kokoontuivat pohtimaan asiaa. Kuinka he voivat unohtaa Kristuksen sanat köyhät teillä on aina keskuudessanne! YK:ssa päätettiin, että rikkaiden maiden tulisi jakaa kehitysapuna 0,7 prosenttia kansantulostaan köyhille maille. No way, Jose! Minun lompakolleni et tule, varoitti Ray. Eikö Raamattu puhu jotain siitä, mitä on tehtävä, kun veljillämme on nälkä ja jano tai heillä ei ole vaatteita. Mister Ray löysi Raamatusta jakeet, joiden perustella hän tuomitsi homot, lesbot, luonnonsuojelijat ja muukalaiset, jotka vastoin Luojan tahtoa ovat tunkeutuneet Yhdysvaltoihin. Raykaan oli tuskin alkuasukas eli intiaani. Ehkä hänen sukunsa oli kuitenkin saanut Luojalta erivapauden tunkeutua Amerikkaan. Vieraiden maiden pakanat räksyttävät kovaäänisesti kuin harakat rumalla äidinkielellään, kiukkuili Ray. Heidän olisi kai pitänyt puhua Amerikan savoa, Georgian murretta. Minusta meksikolaisten siirtotyöläisten espanja kuulosti mukavalta. Monet olivat laittomasti maassa tekemässä raskaimmat työt surkealla palkalla, poliiseja vältellen. Amerikkalainen tutkijakaverini kutsui minut yliopistolle oman kristillisen yhteisönsä jumalanpalvelukseen. Iso sali oli täynnä väkeä, laulu kaikui upeasti moniäänisenä. Hypnoottinen saarnamies pelehti ja riehui, hurmasi kuulijat kuin ammattinäyttelijä. Mies oli nähnyt ihanan uninäyn: Herra oli kertonut tulevasta isosta uhrilahjasta. Pian shekkivihot kaivettiinkin esiin. Pidin omani povitaskussa. No way, Clyde! sunnuntai. Konfirmaatiomessua vietetään sunnuntaina klo 10 ja klo 13, klo 12, 5.7. klo 12, klo 10 ja klo 13, klo 12, 2.8. klo 12 ja 9.8. klo 12. Ristinummen seurakuntakeskuksen seurakuntasali. Palosaaren kirkossa on Sunday Service klo 13 sunnuntaina 14.6., 28.6., ja Palosaaren, Huutoniemen, Sundomin, Vetokannaksen ja Vähänkyrön kirkkoihin voi tutustua kesällä sopimalla asiasta puhelimitse Kari Uusikylä Vanhan Vaasan pappila, Koulukatu 28:n toimituskappeli, Hietalahden seurakuntakoti Pitkäkatu 77, Sundomin pappila, Siltarannan seurakuntakoti sekä Vähänkyrön seurakuntakoti pidetään kesällä avoinna muistotilaisuuksia, kirkollisia toimituksia ja perhejuhlia varten. Metsäkallion, Gerbyn ja Suvilahden seurakuntakodit ovat suljettuina Ristinummen seurakuntakeskus on suljettu rakennustöiden vuoksi saakka. 568 Riikka Uuksulainen 1. Oi, kuinka kevät säteilee elämän riemuaan! Maa onnellinen iloitsee ja loistaa puvussaan, ja loistaa puvussaan. 2. Sinua, Luoja, ylistän taas kevään voimasta. Teet työsi ihmeteltävän ja siunaat luotuja, ja siunaat luotuja. Thomas H. Gill 1867, suomennos Niilo Rauhala 1984.

3 n Majakka 3 Carola Bergström Kirkko on perinteisesti ollut hyvin arjen ja yhteiskunnan pulssilla. Seurakunnat ovat ottaneet käyttöön työkaluja, joiden avulla arvioidaan päätösten vaikutusta lapsiin ja nuoriin. Lapsiystävällisessä seurakunnassa lapset ja nuoret saavat esimerkiksi vaikuttaa tilojen suunnitteluun ja kehittämiseen. Lapsuudessa eriarvoisuuden alku Miten kaikki lapset saataisiin pysymään samoilla kärryillä? kyselee lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on hoitanut tointaan yli vuoden. Hän on myös aikaisemmin työskennellyt lapsiin, nuoriin ja perheisiin liittyvien asioiden parissa yhteensä yli kymmenen vuotta. Hän kertoo hyvät uutiset ensin. Suomessa on 1,1 miljoonaa lasta. Koko maailman lapsiin verraten monet asiat ovat hyvin. Meillä ei ole sellaisia sanitaatioon, puhtaaseen veteen tai arjen turvattomuuteen liittyviä ongelmia kuin on monissa maissa. Kun katse kohdennetaan Suomeen, toisenlaisiakin yksityiskohtia alkaa erottua. Pisa-tutkimusten mukaan koululaisten oppimistulokset ovat laskeneet 2000-luvun ajan. Joidenkin koululaisten tilanne on hälyttävä. Joka kahdeksas 15-vuotias poika ei osaa lukea. Niinpä hänellä ei ole valmiuksia selviytyä toisen asteen opinnoista. Syrjäytymiskehityksen juuria voi siis hyvinkin etsiä siitä, mikä on koulun tehtävä ja miten se toteutuu. Asiaan kiinnittää huomiota jo nimellään lapsiasiavaltuutetun tämän vuoden vuosikirja Harvojen yhteiskunta vai kaikkien kansakunta. Vaikuttaa siltä, ettei lasten ihmisarvo toteudu aikataulutetussa ja stressaavassa arjessa, Kurttila sanoo ja muistuttaa, että YK:n lapsenoikeuksien sopimuksen edellyttämät lapsenoikeudet ovat samalla kaikkien aikuisen velvollisuuksia, eivät vain vanhempien ja ammattikasvattajien. Köyhyys lapsen maailmassa Nykyään lapsia kasvattavat Kurttilan mukaan kolme kovaa k:ta: koti, koulu, johon luetaan tietenkin myös päivähoito, sekä kaverit. Kotien ilmapiiri on yleensä hyvä. Jopa 90 prosenttia murrosikäisistä lapsista luottaa siihen, että pystyy puhumaan asioistaan kotona, toteaa Kurttila, mutta on samalla huolissaan perheiden arjesta. Joka viides lapsi, ja pääkaupunkiseudulla joka kolmas lapsi, elää yhden vanhemman perheessä. Etenkin alle 9-vuotiaiden lasten vanhemmat ovat huolissaan jaksamisestaan. Eri tahojen yhteistyö pitää tuoda sinne, missä lapset ovat. Lapsen tarpeiden aineellistuminen ja kaupallistaminen sekä korkeat harrastusmaksut lisäävät vanhemman paineita. Niitä kasaavat myös odotukset työajan lisäämisestä ja työurien pidentämisestä, Kurttila arvioi. Köyhyys ei ole kadonnut minnekään. Joka kymmenes lapsi elää köyhässä perheessä. Lasten maailmassa köyhyys on helppo tunnistaa. Kaikilla ei ole älykännyköitä ja tablettitietokoneita. Monissa kouluissa käytetään oppilaiden omia laitteita. Jos niitä ei ole, neuvotaan lainaamaan kaverilta. Se on kuin luokan oppilaista kaksi ei saisi omaa oppikirjaa. Joutuu syystäkin kysymään, vieläkö ja miten maksuton perusopetus toteutuu nyky-suomessa. Kurttilan mukaan lasten eriarvoisuus palautuu perhetaustaan ja kuntaan, johon on syntynyt. Suomessa on monta suomea, ja jopa saman kunnan tai koulun sisällä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulta löytyvät niin parhaimmat kuin heikoimmatkin koulut. Päiväkotien johtajilla ja koulujen rehtoreilla on suuri vaikutus yhtenäisten toimintatapojen luomiseen. Kurttilan mielestä kaikilla lapsilla pitäisi olla yhdenvertainen mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa. Enemmän yhteistä ponnistelua Jopa puolet oppilaista kokee, ettei opettaja ole kiinnostunut hänen asioistaan. Pahasta kouluarjesta kertoo myös, että 70 prosenttia kiusaamisen osapuolista, siis kiusaajista ja kiusatuista, kertoo, ettei kukaan aikuinen ole puuttunut asiaan. En ajattele, että ratkaisun pitäisi löytyä pelkästään opettajista. Kouluun tarvitaan enemmän aikuisia ja yhteistä työtä. Tarkoitan lapsi- ja nuorisotyötä, enkä vain kaupungin, vaan järjestöjen ja seurakuntien työtä. Se pitää tuoda sinne, missä lapset ovat, Kurttila. Toivotan mielelläni eri toimijat ja katsomukset tervetulleiksi kouluun ja vuorovaikutukseen toistensa kanssa, sanoo Kurttila, jonka mukaan lapset tarvitsevat kaiken mahdollisen kohtaamisen, rohkaisun, kannustuksen ja tuen. Kurttila ei selvästikään kuulu niihin, jotka haluavat tehdä koulusta täysin neutraalin ympäristön. Vaikka uskonnot ajettaisiin koulusta, ne eivät katoa. Kellareihin karkotettuina ne voivat muuttua omalakisikseen ja synnyttää ääri-ilmiöitä, toteaa lapsiasiavaltuutettu, joka on sekä hallintotieteiden että teologian maisteri. Hänen mielestään eri katsomusten ymmärtäminen kuuluu globaalissa maailmassa kansalaistaitoihin. Parhaan tuloksen takaa katsomusten monipuolinen ja -tasoinen vuoropuhelu. Samoin se, että eri uskontojen opettajat saavat yliopistotasoisen koulutuksen Oman uskonnon opetuksen ja yleisen katsomusopetuksen paikka ja suhde, samoin koulun kulttuuriperinteen vaalimisen tehtävät ja sisältö, vaativat uudelleen ajattelua. Enää ei valita joko tai vaan sekä että, vakuuttaa Kurttila ja toivoo, että kirkon käyttää etsikkoaikansa hyvin ja avaa ovet ja ikkunat vuorovaikutukselle. Kurttilan mukaan kirkko on perinteisesti ollut hyvin arjen ja yhteiskunnan pulssilla. Siitä kertoo myös, että kirkossa ja seurakunnissa ryhdytään, kuin esimerkiksi muille, arvioimaan päätösten lapsivaikutuksia. Yhteiskunnallinen lukutaito on entistä vaativampaa. Kuva siitä, missä ollaan ja minne ollaan menossa, ei synny helposti. Yhteiskuntaa koskevia johtopäätöksiä ei pidä tehdä niiden ihmisten perusteella, joiden kanssa viettää aikaansa tai joita tapaa kirkkokahveilla, varoittaa Kurttila. Ulla-Maija Vilmi

4 4 Majakka n 2/2015 Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Suvivirttä 1701 virsikirjasta mahdollisesti Israel Kolmodin runo vuodelta Jo joutuu armas aika, ja suwi suloinen, joll kauniist kaiken paikan kaunistaa kukkainen; nyt armas aurinko meitä taas lähtee lähemmäks, Hän kuolleet hautoo, heitä taas tekee eläväks. 2. Se niitun kukat koriat, ja laiho kaasosta, niin ylpiät yrttitarhat, puut vehriät werassa, ne meille muistuttawat suurt hyvyytt, Jumalan, Jonk kaikk ain nähdä saawat, Juur ympär wuoden ain. Suvivirttä laulamme jälleen uuden kevään, kesäloman alkamisen merkiksi. Perimätiedon mukaan virren sanat on syntynyt Gotlannissa Hångersin uhrilähteellä juhannusaamuna Siellä voit virren muistoksi nähdä jopa muistokiven. Alkuperäisessä tekstissä on virren aikamuoto tässä hetkessä, tulevaisuudessa, kun nykyään laulamme suven jo saapuneen. Virsi kuuluu koulujen päättäjäisiin, juhannuskirkkoon ja kesän juhlahetkiin. Sävelmä on saanut muotonsa ruotsalaisesta kansansävelmästä. Hyvältä tuntuu, kun samalla, suventuoksuisella sävelellä voi veisata nykyään virsikirjastamme myös häävirttä 822. Suomen kulttuuriperintöön kuuluu yli eri sukupolvien mieltä liikuttava, monia muistoja nostattava suven ylistys. Taas linnut laulujansa visertää kauniisti. Myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi! (Virsi 571:3a). Linda Arponen: Stadin slangilla virsi 571 keväällä Jo pukkas glaiduu aikaa on kesis viimeinkin. Ja minne vaan kun tsiigaa, nii hittaa blumsterin. Ja kaiken uusiks duunaa noi säteet suulperin. Ne stadin nyyaks puunaa, vek stikkaan perperin. 2. Taas nurtsit vihannoivat ja hiffaat fogelin. Puut Pitskun huminoivat Valgan ja Ogelin. Nyt ei sun tarvii snärkkää tai tinttaa humalaa: Kyl ihmehommat järkkää toi meidän Jumala. Tuija Niemistö lasten ja nuorten musiikin kanttori Suvivirttä on laulettu Suomessa jo 300 vuotta. Suvivirren kirjoitti perimätiedon mukaan Gotlannin piispa Israel Kolmodin ihastellessaan juhannusaamun luontoa. Annastiina Tahkola Pertti Tahkola Juhani Romppanen Giampaolo Di Rosa Marguerithe Sandstedt-Granvik Laura Lammi Valtteri Tuomisto Iltamusiikissa kansainvälisiä säveliä Ensi kesänä Vaasan kirkon iltamusiikkikonsertissa esiintyy muiden muassa kansainvälistä arvostusta nauttiva italialainen urkuri ja improvisoija Giampaolo Di Rosa. Jean Sibeliuksen 150-juhlavuosi näkyy myös eri esiintyjien ohjelmistossa. Konsertit pidetään Vaasan kirkossa klo ja niihin on vapaa pääsy. n Konserttisarjan aloittavat 3. kesäkuuta sopraano Kajsa Dahlbäck, jota säestävät viola de gamballa Mikko Perkola sekä harmonikalla Nikko Kumpuvaara. Sarja jatkuu 10. kesäkuuta, kun Monica ja Mikael Heikius pitävät yhteiskonsertin. n 17. kesäkuuta on vuorossa Jorma Panulan säveltämä ja Ville Mankkisen johtama Peltomiehen rukous lauluyhtye Konsonanssin ja Espoonlahden seurakunnan johtava kanttori, baritoni Elja Puukon esittämänä. Elja Puukko on opiskellut Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikin ja solistisen laulun koulutusohjelmassa sekä Saksassa Hochschule Der Künste Berlinissä solistisen laulun koulutusohjelmassa. Elja Puukon lyyrinen baritoni taipuu barokkiteosten bassotehtävistä saksalaisen liedin taipuisaan herkkyyteen. n Vuoden 2007 Sibelius-laulukilpailun voittaja mezzosopraano Annastiina Tahkola ja Pertti Tahkola juhlivat Sibeliusta 24. kesäkuuta pidettävässä kesäkonsertissaan. Konsertissa kuullaan muun muassa Nocturne, Toivo Kuulan Kesäyö kirkkomaalla ja Oskar Merikannon sävellyksiä. Jyväskylän seurakunnan A-kanttorina toimiva Pertti Tahkola on syventynyt urkuimprovisaatioon. Tenorisolistina hän on ollut mm. suurissa kirkkoteoksissa ja pitänyt omia lied-resitaaleja. n Lauluja Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi esittävät 1. heinäkuuta konsertissaan Turun tuomiokirkon I kanttori Jukka Pietilä ja Juhani Romppanen. Pietilä on opiskellut kirkkomusiikkia ja yksinlaulua Sibelius-Akatemiassa. Juhani Romppanen on opiskellut urkujensoittoa Sibelius-Akatemiassa. Romppanen on valittu Lahden kansainvälisen Urkuviikon nuoreksi taiteilijaksi vuonna n Kansainvälistä tuulahdusta kesän konserttisarjaan tuo 8. heinäkuuta italialainen Giampaolo Di Rosa, joka konsertissaan esittää urkumusiikkia barokista romantiikkaan. Giampaolo Di Rosa on pianisti, cembalisti, improvisoija, säveltäjä, tutkija ja pedagogi. Di Rosan ohjelmisto sisältää laajalti teoksia eri aikakausilta, muun muassa kokonaistuotannot Jan Pieterszoon Sweelinckiltä, Johann Sebastian Bachilta ja Olivier Messiaenilta. Di Rosa on kehittänyt henkilökohtaisen tavan improvisoida. Giampaolo Di Rosa on useiden kansainvälisten konserttisarjojen perustaja ja johtaja, minkä lisäksi hänet on viime vuosina nimitetty useisiin eurooppalaisiin katedraaleihin urkuriksi. Vuonna 2008 hänet nimitettiin Rooman portugalilaisen kirkon urkuriksi. Viime vuonna hänet nimitettiin espanjalaisen Leónin katedraalin residenssiurkuriksi. n Pietarsaaren seurakunnan kanttori Marguerithe Sandstedt- Granvik konsertoi 15. heinäkuuta säestäjänään urkuri Henrik Östman. Sandstedt-Granvik opiskeli yksinlaulua Sibelius-Akatemiassa Antti Koskisen johdolla. Ohjelmistossa on urkumusiikkia barokista romantiikkaan ja Bachin kypsän kauden tuotantoa. n Luulajan tuomiokirkon urkuri ja konserttiurkuri Markus Wargh Ruotsista saapuu konsertoimaan 22. heinäkuuta. Warghin erikoisalana on improvisaatio. Hän improvisoi mielellään uruilla ja pianolla yhdessä muiden instrumentalistien ja laulajien kanssa. n Taiteiden yönä 6.8. pidettävässä konsertissa esiintyvät Laura Lammi ja Valtteri Tuomisto. Lammi soittaa oboeta ja englannintorvea, Tuomisto urkuja. Lammin ammattiopinnot alkoivat Metropolia ammattikorkeakoulusta ja jatkuvat edelleen Sibelius-Akatemiassa tähtäimenä musiikin maisterin tutkinto. Valtteri Tuomiston kirkkomusiikkiopintoihin Sibelius-Akatemiassa kuului muun muassa urkujen- ja pianonsoiton, laulun ja kuoronjohdon opiskelua. Tällä hetkellä hän toimii vs. kanttorina Vaasan suomalaisessa seurakunnassa. n Iltamusiikkikonsertin päättää musiikin maisteri, kanttori Arto Ristolainen elokuun 12. päivä. Ristolainen on tunnettu urkuimprovisaatioistaan. Suomi-Konferenssin kuoro Vaasassa Vaasan kirkkoon saapuu konsertoimaan 16. elokuuta pohjoisamerikkalaisen Suomi-Konferenssin kuoro. Kuoromatka Suomeen on järjestyksessään jo viides. Vaasassa kuoro lauloi edellisen kerran vuonna Kuoro tekee Suomessa konserttikiertueen tulevana kesänä , ja siihen sisältyy kahdeksan konserttia aina Kalajoelta Helsingiin asti. Kuoron taiteellisena johtajana toimii Imatralta lähtöisin oleva kanttori Terhi Miikki-Broersma. Kuorossa laulaa noin 30 laulajaa eri puolelta Pohjois-Amerikkaa. Useimmat Suomi-Konferenssin kuoron jäsenistä laulavat myös paikallisten seurakuntien kirkkokuoroissa. Kuorolaiset on tuonut yhteen tietenkin ensisijaisesti laulamisen ilo. Meitä yhdistää suomalaisuus, isiemme ja äitiemme kirkko ja usko sekä rakkaus tähän maahan, listaa lisäsyitä kuoron kokoaja pastori Jukka Joensuu. Terhi Miikki-Broersma arvelee, että tunnelataus välittyy tästä kuorosta eri tavalla. Se on valttikorttimme, täysillä lauletaan sydämen pohjasta, mikä tekee sen pehmeän soundin. Yhteisharjoituksia kuoro ei pidä lainkaan Amerikassa, sillä kuorolaisten välimatkat toisiinsa ovat melko suuret. Kuorolaiset opettelevat laulut itsekseen ja konserttikappaleet hiotaan yhteen vasta Suomessa. Suurin osa laulajista on Suomesta muuttaneita tai toisen polven suomalaisia. Konsertissa kuultavat laulut kuoro laulaa muutamaa laulua lukuunottamatta suomeksi ja ohjelmistossa on niin perinteisiä hengellisä lauluja kuin myös uudempia. Amerikkalaisten kanssa yhdessä pääsevät laulamaan myös Vaasan ja Huutoniemen kirkkokuorolaiset, jotka haluavat toivottaa vieraansa lämpimästi vastaan. Kuoron konsertti Vaasan kirkossa sunnuntaina 16. elokuuta klo 18. Konserttiin on vapaa pääsy. Suomi-Konferenssi kuoro matkaa Pohjois-Amerikasta konsertoimaan Suomeen jo viidennettä kertaa. Kuoro konsertoi Vaasan kirkossa sunnuntaina 16. elokuuta klo 18.

5 n Majakka 5 Perheneuvoja Leif Westerlund jää eläkkeelle Vaasan seurakuntayhtymän perheasiain neuvottelukeskuksessa 26 vuotta työskennellyt Leif Westerlund jää eläkkeelle. Hän tekee viimeistä työpäiväänsä perheasian neuvottelukeskuksessa tiistaina 16. kesäkuuta. Leif Westerlundin työkuvaan kuuluu terapeuttinen työ, jossa hän tapaa ja keskustelee asiakkaiden kanssa, yleisöluennot sekä työnohjaus. Nämä kolme osaa tukevat toisiaan ja tuovat vaihtelevuutta työhön. Vuodessa hän käsittelee noin 100 tapausta, ja vielä neljännesvuosisadan jälkeen perheneuvojana ihmissuhteet kiinnostavat. On mielenkiintoista löytää yhteinen tarina ja molemminpuolinen tilanteen ymmärrys, Westerlund sanoo. Tarina aukeaa, kun kaikki osallistujat ovat läsnä ja avautuvat. Keskustelut ja kysymykset ovat suurin piirtein samat kuin työuran alkuvaiheessa, mutta vastuu suhteista on nykyään tasapuolisempi. Miehet ottavat nykyään ensimmäisen yhteyden perheasiainkeskukseen yhtä usein kuin naiset. Tasapuolisuuden nurja puoli on, että naiset ovat omaksuneet miesten negatiiviset tavat kuten syrjähypyt ja uskottomuuden, sanoo Westerlund. Westerlund on iloinen ja kiitollinen asiakkaidensa luottamuksesta perheneuvojaan. Osapuolet ovat tulleet paikalle omaaloitteisesti ja tietävät, miksi ovat paikalla. Keskusteluissa käydään usein heti asiaan. Westerlund on 20 vuoden ajan kirjoittanut kolumneja Vasabladet-lehteen kaksi kertaa kuukaudessa. Kolumneissa käsitellään monenlaisia suhdeasioita. Monet aiheet juolahtavat mieleen keskusteluissa ihmisten kanssa sekä lukijoiden antamista vihjeistä. Westerlund on kirjoittanut yhteensä kolumnia. Vaasan seurakuntayhtymän verkkopalvelussa home/perheneuvonta on kaikki Westerlundin kolumnit vuodesta 2000 alkaen. Leif Westerlund jää eläkkeelle syyskuun ensimmäisenä päivänä, viimeisen työpäivänsä hän tekee perheasiain neuvottelukeskuksessa tiistaina 16. päivä kesäkuuta. Eläkepäiviään Westerlund viettää vaimonsa Feben kanssa Uudessakaarlebyyssä. Siellä Westerlund jatkaa osa-aikaisena perheneuvojana yksityisyrittäjänä. Teksti ja kuva: Johanna Backholm Perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Leif Westerlund jää eläkkeelle tehtyään 26 vuotta työtä Vaasan seurakuntayhtymässä. Henkilöstövalintoja Tuula Alho valittiin Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniajohtajaksi alkaen. Koulutukseltaan Alho on sairaanhoitaja (AMK) Diakoniaammattikorkeakoulusta. Tuula Alho on aikaisemmin toiminut Vaasan suomalaisessa seurakunnassa vt. diakoniajohtajana sekä vs. diakonian viranhaltijana vuodesta Ennen työskentelyään seurakunnassa Alho toimi muun muassa osastonhoitajana psykiatrian osastoilla Etelä-Pohjanmaan keskussairaalassa ja Vaasan keskussairaalassa. Diakoniajohtaja Tuula Alho Tuula Kivinen valittiin Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniatyöntekijän työsuhteeseen alkaen. Koulutukseltaan Kivinen on sairaanhoitaja (AMK) Diakonia-ammattikorkeakoulusta. Kivinen on toiminut aiemmin diakonian viranhaltijana Rovaniemen seurakunnassa. Diakoniatyöntekijä Tuula Kivinen Lilian Norrgård on valittu uudeksi emännäksi Lepikon leirikeskukseen. Norrgård on koulutukseltaan suurtalouden emäntä. Hän toimii tällä hetkellä Mustasaaren ruotsalaisen yläasteen emäntänä. Perheneuvoja Solmuja avaamaan! Tiettyyn tarkoitukseen tehtävät solmut ovat selkeitä ja sellaisinaan käyttökelpoisia. Tahattomasti syntyneet solmut voivat olla monimutkaisia ja vaikeita selvittää. Tällaisen solmun avaamiseen tarvitaan motivaatiota, taitoa ja kekseliäisyyttä. Kun parisuhde tuntuu erityisen vaikealta, sitä voidaan kuvata sanomalla, että suhteessa on solmuja. Tästä sanonnasta on saanut nimensä Solmuja parisuhteessa -kurssi. Tänä keväänä Vaasan seurakuntayhtymän Perheasiain neuvottelukeskuksessa on järjestetty tällainen kurssi. Solmuja parisuhteessa -menetelmä on Kataja-Parisuhdekeskuksessa kehitetty toimintamalli suhteen kriisien selvittämiseksi. Malli perustuu tutkitusti toimivaan ristiriitojen ratkaisumalliin, jossa käsiteltävää asiaa, parisuhteen solmua, tarkastellaan koko tietoisuutta hyväksi käyttäen. Kumpikin puoliso miettii ja puhuu asiaan liittyvistä menneistä tapahtumista, tunteistaan, kehon reaktioistaan ja omista tulkinnoistaan, arvoistaan ja tarpeistaan. Tämän jälkeen mietitään, millaiseksi suhde halutaan korjata ja tehdään siitä yhteinen sopimus. Lopuksi suunnitellaan ja ideoidaan yhdessä tulevaa konkreettista toimintaa. Solmuja Parisuhteessa kurssille mahtuu kerralla neljä paria ja se kokoontuu yhteensä kahdeksan kertaa. Kurssin tavoitteena on antaa rakenne, jonka avulla parit voivat ohjatusti itse käsitellä omaa kriisiään ja edetä ratkaisuprosessissa. Kokoontumiskertojen aikana ohjaajat ja toiset ryhmäläiset ovat tukijoina. Keskeisinä harjoituksina kurssilla on tunteisiin liittyvien solmujen tunnistaminen, asioiden ilmaiseminen ja toisen kuunteleminen sekä oman tahdon selkiyttäminen itselle ja sen kertominen toiselle. Työskentelymenetelminä kurssilla käytetään yksilötehtäviä, tehtäviä oman kumppanin kanssa, yhteiskeskustelua ja toiminnallisia menetelmiä. Kurssilaiset saavat kotitehtäviksi kommunikointiharjoituksia sekä luettavaa vuorovaikutuksen teoriasta. Solmuja parisuhteessa kurssi ohjaa parhaimmillaan puolisot solmujen avaamiseen ja siitä seuraavan läheisen ja tyytyväisyyttä tuovan parisuhteen ylläpitämiseen. Ensimmäisestä Vaasassa järjestetystä kurssista on saatu hyvää palautetta. Kurssitoiminnan jatkaminen on suunnitteilla. Päivi Ylimäki

6 6 Majakka n 2/2015 Tuomasmessu 20 vuotta Tuomasmessussa elää avara hengellisyys Tuomasmessu on avaran hengellisyyden luterilainen messu, jossa yhdistyvät arkiseen elämään liittyvät kysymykset ja rukoukset, vanhan kirkon traditiot sekä mukaansa tempaavat tuomaslaulut. Tuomasmessu sai alkunsa vuonna 1988 Helsingissä Mikael Agricolan kirkossa. Messu on kulkenut Vaasankin historiassa mukana jo 20 vuotta, ja seurakunnan Tuomasmessu-aktiiveihin kuuluva Pekka Räisänen on ollut mukana alusta alkaen. Tulin Tuomasmessuun mukaan Helsingissä jo messun alkuaikoina 1990-luvun alussa. Messu on siitä erilainen, että se järjestetään pitkälti vapaaehtoisten voimin. Tuomasmessussa minua viehättää erityisesti maallikoiden mahdollisuus olla mukana tekemässä messua. Tuomasmessussa on elementtejä niin ortodoksisesta kuin katolisestakin messusta, ja mukana on ripaus mystiikkaakin. Pyhyyden läsnäoloa voi aistia monilla eri aisteilla. Räisänen tutustui Marja-vaimoonsa aikoinaan Helsingin Tuomasyhteisössä. Kolmen lapsen isälle seurakuntatyöhön osallistuminen on edelleen lähellä sydäntä, ja hän on toiminut Tuomasmessussa yleensä ehtoollisavustajana, messun juontajana tai esirukousjohtajana. Enemmän tehtäviä vapaaehtoisille Tuomasmessussa vapaaehtoiset voivat olla mukana lisäksi sivueli rukousalttaripalvelijana, tekstinlukijana tai synnintunnustajana. Tehtäviä on laidasta laitaan ja avuksi voi olla myös laulukirjojen jakajana, keittiöavustajana tai tuomaspöydän hoitajana. Tuomas- messussa pyhyyden voi tuntea kaikilla aisteilla. 52-vuotias Räisänen rohkaisee jokaista vaasalaista ja naapurikunnan asukasta tutustumaan Tuomasmessuun. Hän toivoo mukaan myös nuoria. Tulevaisuus näyttää täällä vakaalta. Vaasassa Tuomasmessu on lunastanut paikkansa tärkeänä vaihtoehtona tai lisänä tavalliselle sunnuntaiaamun messulle. Tuomasmessu pidetään joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina kesää ja tammikuuta lukuun ottamatta. Yleensä messu pidetään Vaasan kirkossa, mutta joskus vierailemme muissakin kirkoissa, etenkin Palosaarella. Musiikki keskeisessä osassa Räisänen korostaa musiikin tärkeää osaa Tuomasmessun toteuttamisessa. Vapaaehtoisiin kuuluva Kaisa Penttilä soittaa messun musiikkitiimissä kitaraa ja laulaa. Tuomasmessuissa on rytmikästä ja kaunista musiikkia. Parasta on se, kun saamme paljon erilaisia soittimia mukaan ja kuoron kanssa kappaleisiin hienot sovitukset, Penttilä sanoo. Tuomasmessu on ollut Penttilän lempimessuja nuoresta pitäen. Vaasassa hän on ollut musiikin soittamisen lisäksi myös jakamassa kirjoja ja toivottamassa ihmisiä tervetulleeksi messuun. Tuomasmessusta tekee minunkin mielestä erityisen juuri se, että monen vapaaehtoisen voimin teemme yhdessä messua. Olemme kaikki kutsuttuja palvelemaan Jumalaa ja muita ihmisiä niillä lahjoilla, joita meille on annettu. Jokaisella on joku lahja ja kaikki tehtävät ovat arvokkaita. Seurakunta oli jo lukioaikana Penttilälle tärkeä paikka sekä hengellisesti että sosiaalisesti. Nyt mukana kulkee oma perhe. Räisäsen tavoin hän toivoo, että moni saisi intoa ja rohkeutta tulla mukaan. Lapset ovat erityisen tervetulleita Tuomasmessuihin. Alun rukousjakson aikana lapset voivat aikuisten seurassa kierrellä ympäri kirkkoa ja käydä eri rukousalttareilla. Tämän jälkeen lapsille on oma pyhäkoulu kryptassa, ja ehtoollisen aikana he tulevat takaisin muiden seuraan. Yhteistyössä on voimaa Myös Juha Silander osallistuu Tuomasmessuun aktiivisena kävijänä. Vaasassa on ollut hyvä jatkaa kotiseudun perinteitä. Olin nuorempana Punkaharjulla aktiivisesti mukana messun järjestelyissä. Soitin esimerkiksi pianoa ja vastasin musiikista kapellimestarina. Tuomasmessun toteutuksessa saadaan yhteistyöllä paljon aikaan, ja yhdessä tekeminen elävöittää tilaisuutta. Silander toimii mukana Vaasan seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa ja -neuvostossa sekä Vaasan suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvostossa. Hän näkee vapaaehtoistyön arvokkaana asiana kaikessa kirkon toiminnassa ja yhtenä yhteiskunnan tukipilarina. Vapaaehtoistyö on tärkeä osa elämää. Kuitenkin myös kirkolla on tulevaisuuden haasteena se, että vapaaehtoisia ihmisiä löytyy tehtäviin. Ihmisillä on valtava halu auttaa, mutta moni ei rohkene itse tarjoamaan apuaan tai ei kunnolla tiedä mihin olla yhteydessä. Kunpa joku löytäisi sen viisasten kiven, miten kaikki olemassa oleva into saataisiin valjastettua yhteisen hyvän tekemiseen, toivoo Silander. Teksti: Raija Koivisto Kuvat: Carola Bergström Musiikilla on keskeinen rooli Tuomasmessussa. Messun kuoro muodostuu vapaaehtoisista tehtävästä innostuneista seurakuntalaisista. Kuoroa johtaa seurakunnan kanttori Tuija Niemistö. Yhdessä tekeminen elävöittää messun. Juha Silander kantamassa ristiä tuomasmessun ristisaatossa. Tuomasmessussa voi sytyttää tuohuskynttilöitä ja jättää esirukouspyyntöjä. Kaisa Penttilän perhe käy yhdessä Tuomasmessussa. Penttilä soittaa Tuomasmessun bändissä ja laulaa kuorossa.

7 n Majakka 7 Kirkko meni Minecraftiin Viimeisimpänä Fisucraftiin avautui uusi Spawn-alue, ja samalla Fisussa pääsee nyt pelaamaan myös paljon toivotussa Survival-pelimoodissa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lastenkirkko.fi-palvelu laajensi toimintaansa suosittuun Minecraft-pelimaailmaan vuotiaille suunnatussa Fisucraftissa voi muun muassa rakentaa kirkkoja, ratkaista tehtäviä ja seikkailla sekä rakentaa vapaasti omia rakennelmia. Fisucraft on lasten näköinen palvelin siellä on seikkailtavaa juuri sopivassa määrin. Parasta on luovuus. On mahtavaa päästä suunnittelemaan rakennuksia ja onnistua, Fisucraftia kehittämässä ollut 14-vuotias Tiitus Hopia kertoo. Minecraft-Jerusalem näyttää sellaiselta kuin se olisi voinut olla Jeesuksen elinaikana. Minecraft- Jerusalemista löytyy muun muassa Jerusalemin temppeli, Herodeksen palatsi, Getsemanen puutarha ja Golgata. Vain luovuus on rajana Minecraftissa on mahdollista muun muassa rakentaa omia rakennelmia, jutella toisten pelaajien kanssa ja muokata oman hahmonsa ulkonäköä. Pelissä liikutaan avoimessa maailmassa, jossa kasvaa puita ja kasveja sekä liikkuu eläimiä possuista jäniksiin. Peli ei aseta pelaajalle tarkkaan määritettyjä tavoitteita, jotka olisi saavutettava, vaan pelaamisen tarkoitus on ennen kaikkea pelimaailman tutkimisessa ja omien rakennelmien tekemisessä. Rakentamisen rajana on käytännössä vain oma mielikuvitus, ja rakennelmia voi tehdä reaaliajassa yhteistyössä vaikkapa omien kavereiden kanssa. Pelaajat ovat rakentaneet Minecraftissa esimerkiksi linnoja, kirkkoja, jalkapallostadioneja, metrojärjestelmiä ja jopa kokonaisia kaupunkeja. Turvallinen peliympäristö Valvojat seuraavat pelaajien käyttäytymistä palvelimella. Sääntöjen rikkomisesta, kuten eläinten kiusaamisesta tai varastamisesta pelaaja voidaan asettaa porttikieltoon. Minecraft on vähintään seitsemän vuotta täyttäneille tarkoitettu, maailmalla ja Suomessa laajan suosion saavuttanut peli. Lastenkirkon Fisucraft-pelipalvelimella pelaaminen on maksutonta, mutta pelaamiseen tarvittava Minecraftin tietokoneversio maksaa noin 20 euroa. Fisucraftpalvelimelle voi Minecraftissa kirjautua osoitteella pelaa.fisucraft.net. Kirkon tiedotuskeskus Syvemmälle messuun Jeesus ratsastaa palmusunnuntaina Jerusalemiin. Kuvakaappaus Fisucraft-pelistä. Fisucraft Instagramissa Fisucraftin löydät nyt myös Instagramista: instagram.com/fisucraft. Instassa käytössä on #fisucraft-hashtag, jonka voit liittää myös omiin Fisucraft-kuviisi. Musiikkia Passacaglioita Kotkan kirkon uruilla Hollantilaisen urkurin Matthias Havingan (s. 1983) CD-levy Passacaglia julkaistiin Levy on äänitetty Kotkan kirkossa. Passacaglia on hidas, 3/4-tahtilajissa esitetty hovitanssi. Myöhemmin passacagliasta kehittyi soitinmusiikin muoto. Se perustuu muuttumattomana toistuvaan melodiakulkuun, joka on passacagliassa yleensä löydettävissä bassolinjasta. Levylle on valittu Max Regerin, Dietrich Buxtehuden, Felix Mendelssohnin, François Couperinin, Jan Welmersin, Johann Caspar Kerllin, Dmitri Šostakovitšin ja Johann Sebastian Bachin Passacagliat. Regerin, Buxtehuden, Mendelssohnin, Bachin, Couperinin ja Kerllin teoksia kuunnellessani ihailin Havingan sujuvaa soittoa ja miellyttävää tulkintaa. Welmersin ja Šostakovitšin Passacaglioissa oli vaikeaa erottaa muuttumatonta melodiaa, koska sitä ei sävellyksissä ole kirjoitettu selkeästi jalkiolle tai sormiolle. Näissä kahdessa teoksessa huomioni sen sijaan kiinnittyi erilaisten rekisteröintien monipuoliseen käyttöön. Lisäksi näitä kahta kappaletta kuunnellessa oli ilahduttavaa huomata, että Havinga käyttää barokkiurkuja erittäin taitavasti uudemman musiikin tulkitsemisessa. Levylle valitut eri aikakausien passacagliat antavat monipuolisen kuvan passacagliasta sävellysmuotona. Suosittelen lämpimästi levyä kuunneltavaksi. Valtteri Tuomisto Simojokea englanniksi Nordic Praise on lauluntekijä, gospelmuusikko Pekka Simojoen ylistyslauluista viime vuonna tuotettu englanninkielinen äänite. Vuonna 2012 ilmestyi suomenkielinen Ylistys-levy. Levy oli monen kristityn toteutunut unelma, sillä levy myi kultaa. Levyn sanoitusten käännökset vieraista kielistä olivat onnistuneita lopputuloksena aitoa suomen kieltä. Ylistys-levy sai uudistuneen ilmeen pari vuotta myöhemmin, kun englanninkielinen versio Nordic Praise ilmestyi. Musiikillisesta toteutuksesta vastaa Hanna-Maria Heleniuksen johtama Higher Ground -gospelkuoro ja yhtye. Kuoro tempaa mukaansa! Solisteina kuullaan Hanna-Maria Helenius & TriSisin lisäksi Kaarle Mannilaa ja Olli Heleniusta. Nordic Praise on kansainvälisesti edustava äänite. Läpi cd:n voi kuulla 24 kuorolaisen omakohtaisen ilon, rukouksen ja ylistyksen Vapahtajastamme, tyylillisesti gospelin amerikkalaisia juuria kunnioittaen. Levyn englanninkieliset tekstit ovat pääosin amerikkalaisen muusikon Margaret Vainion kynästä. Ylistys-levyssä kuuluu koko maailma. Siinä kohtaavat populaarityylillä toteutettu afroamerikkalaisuus sekä Suomen luonnosta kaihonsa saanut suomigospel. Simojoki kertoi, että Nordic Praisen levytyksen aikana hän ei käynyt kertaakaan studiolla, vaan antoi Heleniukselle vapauden toteutukseen. Ammattimuusikot saivatkin tuttuihin kappaleisiin ihan uusia tunnelmia. Levy vaatii ehkä useamman kuuntelukerran, jotta ylistyksen tunnelmaan pääsee mukaan. Sitten kuin itsestään huomaakin jo laulavansa pohjoisen ylistyksessä mukana. Nettiä selaillessa voi huomata, että Pekka Simojoki on maamme tuotteliaimpia ja tunnetuimpia gospelmuusikoita ja lauluntekijöitä. Hän on julkaissut eri kokoonpanoissa yli 50 äänitettä, jotka sisältävät gospelia laidasta laitaan, lastenlauluista rockiin. Laulujen sisällöt kääntävät uskollisesti mielen Kaikkivaltiaan kiitokseen. Nordic Praise -projektia voi aitona kuuwlla syksyn kiertueella lähimpänä Seinäjoella lauantaina 19. päivä syyskuuta. Tuija Niemistö Kirkon kuvapankki/sanna Krook Ristisaatto Kuka pääsee ristinkantajaksi? Olen ajatellut, että ehkä Jeesuksen ristin kantaminen on messun arvokkain tehtävä. Juhlajumalanpalvelus alkaa ja päättyy usein kulkueeseen. Ristin jäljessä tulee sanan valo, kun siinä kannetaan kynttilöitä ja Evankeliumikirjaa. Kulkueessa voivat kävellä konfirmoitavat nuoret, kuorolaiset, tekstinlukijat, esirukouksen lukijat, ehtoollisavustajat, saarnaaja ja liturgi. Kulkue on vanhimpia kristillisiä symboleita. Kansa saattoi kunnioittaa siunauksen antajaa, esimerkiksi kuningasta, kulkemalla hänen perässään. Messuun liittyvät kulkueet juontavat juurensa keisari Konstantinus Suuren ( ) aikaan. Hän suosi kristinuskoa, sunnuntaista tuli lepopäivä ja Rooman valtio antoi varoja kirkkojen rakentamiseen. Kulkueetkin mahtuivat suurempiin kirkkosaleihin. Kun kulkueen edellä on risti, puhutaan ristisaatosta. Kristus tulee jumalanpalvelusta viettävän seurakuntansa keskelle. Mikäli koko seurakunta ei kulje ristin jäljessä, se nousee seisomaan osoittaakseen olevansa mukana. Ristin perässä vaeltaminen muistuttaa siitä, että seuraamme Kristusta vaikeallakin tiellä ja olemme matkalla kohti luvattua maata. Mieleen tulee myös kuva paimenesta ja laumasta. Ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kuningas kulkee edellä ja viimeisenä kulkeva pappi kaitsee sitä laumaa, jonka Kristus on hänelle antanut. Jumalanpalveluksen toimittajat ovat osa seurakuntaa ja saapuvat kuoriin seurakunnan keskeltä. Kun jumalanpalvelus päättyy, on luontevaa, että seurakunta liittyy kulkueeseen ja poistuu ristisaaton jäljessä. Matka kohti vehreitä laitumia ja Jumalan kansan lepopaikkaa jatkuu. Me, jotka uskoimme, pääsemme perille luvattuun levon maahan (Hepr. 4:3). Syvemmälle Messuun -sarja päättyy tähän. Maaria Perälä

8 8 Majakka n 2/2015 Suviseurat vanhoillislestadi Perhe saa kasvaa Siitä on pian yhdeksän vuotta, kun Tuomas, 34, ja Veera Linna, 35, kohtasivat lentopallokentällä Vaasassa. Ensitapaamisen jälkeen pari näki toisiaan säännöllisesti Vaasan seudun Rauhanyhdistyksen seuroissa ja rakastui. Keskinäinen kunnioitus löytyi heti ja he huomasivat jakavansa samanlaisen arvomaailman. Huhtikuussa heillä oli jo kahdeksas hääpäivä. Me vain rakastuimme ja arvojemme mukaisesti menimme saman tien naimisiin, pari kertoo. Ajattelemme samalla tavalla, mutta luonteeltamme olemme kuitenkin erilaisia. Minä olen tasaisempi, kun taas Veera elää huiput ja pohjat voimakkaammin, Tuomas nauraa. Veera ja Tuomas ovat molemmat lähtöisin vanhoillislestadiolaisesta perheestä ja ovat kasvaneet uskontoon. Tuomaksella on yhdeksän sisarusta ja Veeralla kahdeksan. Myös he itse haaveilevat suurperheestä. Perheen lapset Ruben 6, Jakob 4 ja pian 2-vuotias Ingrid saavat odotetun sisaruksen elokuussa. Lapsia on tullut niin monta kuin on ollut tullakseen ja osa on jäänyt välille. Toivomme, että perheemme vielä kasvaa, mutta elämä on osoittanut, ettei se ole itsestään selvää. Olemme jokaisesta lapsesta todella kiitollisia, Veera sanoo. Omiin sisaruslukemiin tuskin ehdimme, sillä ikäkin tulee jo vastaan. Tapasimme melko vanhalla iällä, hän jatkaa. Aktiivinen yhteisö Tuomas ja Veera muuttivat aikoinaan Vaasaan töiden perässä. Tuomas työskentelee projektipäällikkönä Wärtsilässä ja Veera matematiikan opettajana yläasteella. Muualta muuttaneina heidän ystäväpiirinsä koostuu lähinnä herätysliikkeen jäsenistä. Ystävät lapsuudesta ja kouluajoilta asuvat muualla eikä meillä perheellisinä ole aikaa hakea lisäkontakteja. Tietenkin olemme paljon tekemisissä muidenkin kanssa ja onhan meillä molemmilla työkaverit. Rauhanyhdistyksellä on Vaasassa jäseniä noin kolmesataa. Yhteisö on kuitenkin huomattavasti suurempi, sillä lapsia ja opiskelijoita on paljon. Ainakin kahdesti viikossa jäsenet kokoontuvat seuroihin. Linnat ovat mukana aina sunnuntaisin ja toisinaan myös keskiviikko-iltaisin, jos lapset ovat virkeitä. Täytyy olla todella hyvä syy, että jätämme väliin. Lapset ovat aina mukana. Seurojen lisäksi yhdistys järjestää muun muassa pyhäkouluja ja päiväkerhotoimintaa lapsille, ja nuorille on raamattuluokkansa. Myös naiset järjestävät keskenään epävirallisia kokoontumisia ja miehille on omat iltansa. Linnat osallistuvat aktiivisesti vapaaehtoistoimintaan. Minä olen raamattukoulun opettaja ja Tuomas pyhäkoulun, Veera kertoo. Ei tarvetta televisiolle Perhe kuvailee arkeaan normaaliksi lapsiperheen arjeksi. Usko näkyy perheen arjessa monin tavoin. Anteeksiantamus on heidän uskontonsa ydin. Pyydämme anteeksi ja saamme anteeksi. Iltarukousten jälkeen annamme vielä synnit anteeksi. Uskomme, että kun on saanut kaikki synnit anteeksi, kuoleman hetkellä pääsee taivaaseen. Se tuo kokonaisvaltaisen turvan elämään, Veera luonnehtii. Jeesus asetti lapset uskon esikuvaksi, jota he ovat meille. He uskovat niin lapsenomaisesti. Heidän uskonsa on meille esimerkkinä, Tuomas jatkaa. Konkreettisesti vanhoillislestadiolaisuus näkyy perheen kodissa esimerkiksi siten, että heillä ei ole lainkaan televisiota. Sieltä tulee paljon hyvää ohjelmaa, mutta paljon huonoakin. Näin on helpompi. Internetistä näkee sen mikä on tarpeellista. Nettiä käytämme kuten muutkin, Tuomas kertoo. Viimeksi he katsoivat eduskuntavaalien tulosseurantaa tabletilla. Hyvin vähän katsomme ohjelmia. Aiheen täytyy olla todella kiinnostava tai itseä koskettava, esimerkiksi jokin dokumentti. Elokuvia emme katso, Veera sanoo. Tuomaksen ja Veeran mukaan myös kasvattaminen on helpompaa ilman televisiota. Puhumattakaan siitä, että perheeltä säästyy rutkasti aikaa, kun he eivät istu sohvalla television ääressä. Ruutu varmasti koukuttaisi, ja lapsilla leikit jäisivät vähemmälle. He lukevat, leikkivät ja ulkoilevat paljon. Kun lapset eivät ole tottuneet videoiden katseluun niin tuskin se tulee osaksi arkea myöhemminkään, mutta toki tiedostamme, että tulemme varmasti keskustelemaan näistä asioista, Veera pohtii. Perheen kesken Myös alkoholiin Tuomas ja Veera suhtautuvat kielteisesti. Se ei ole ollut meille kummallekaan koskaan mikään ongelma. Joku ehkä haluaa nuorena kokeilla, mutta meillä ei ole ollut tarvetta. Emme ole viettäneet baarielämää emmekä railakkaita opiskelijabileitä, mutta silti opiskeluaikakin on ollut molemmilla hyvin aktiivista. Emme varmasti ole jääneet mistään paitsi, Veera nauraa. Usko näkyy myös levyvalikoimana kirjahyllyssä. Heidän musiikkinsa on klassista ja uskonnollista. Rockista ja popista ei tule hyvä mieli. Ne ovat maailmallisia eivätkä ruoki uskonelämää, päinvastoin, Tuomas perustelee. Sunnuntait Linnan perhe pyhittää levolle. Silloin ei tehdä pihahommia vaan käydään seuroissa ja ollaan perheen kesken. Välttämättömiä asioita on joskus pakko hoitaa, mutta emme haali tarkoituksella mitään ylimääräistä. Kaupassa voimme käydä, jos jotain puuttuu, ja joskus Tuomaksen täytyy lähteä työmatkalle jo sunnuntaina. Ei muodissa Tuomas ja Veera tapaavat harvoin ihmisiä, jotka kyseenalaistaisivat heidän uskonsa. Ennakkoluuloja kuitenkin on, mikä johtuu siitä, että monet eivät tiedä, millais- Tuomas ja Veera Linnan lapset Jakob, Ruben ja Ingrid odottavat innolla uutta sisarusta. Vanhemmat nauravat lastensa puhuneen jopa seitsemän tytön ja seitsemän pojan sisaruskatraasta.

9 9 olaisten vuoden kohokohta n Majakka Teksti: Marika Latva-Kurikka Kuvat: Marika Latva-Kurikka, Tuomas Linna Tuomas ja Veera toivovat, että heidän lapsilleen tulee jossain vaiheessa henkilökohtainen usko. ta elämää vanhoillislestadiolaiset oikeasti elävät. Tiedot perustetaan kuulopuheisiin tai lehtijuttuihin. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin fiksuja ja ymmärtää, että kaikki uskovat tavallaan eikä kenenkään usko ole keneltäkään pois, Veera sanoo. Tuomaksen mielestä nykypäivänä ei ole muodikasta olla uskossa. Aika on jotenkin sellainen. Siitä kertovat esimerkiksi Suvivirsi-keskustelut ja se, ettei uskonnollisuus saisi näkyä millään tavalla koulussa. Tuomasta harmittaa, jos usko ja järki asetetaan toistensa vastakohdiksi. Uskon vastakohta on epäusko. Uskon asioita ei voi järjellä ymmärtää eikä selittää. Kuka tahansa voi uskoa samalla tavalla riippumatta taustasta ja koulutuksesta. Suviseurat kokoavat vuosittain kymmeniä tuhansia osanottajia. Tänä vuonna Söderfjärdenille odotetaan seuravierasta. Suviseurat kaikille avoin tapahtuma Lähestyvät suviseurat ovat pitäneet Linnan perheen kiireisenä, sillä Tuomas vastaa tapahtuman järjestelyistä. Kaiken kaikkiaan järjestelyt ovat alkaneet jo kymmenen vuotta sitten, mutta minua ne ovat työllistäneet tiiviimmin viimeiset pari vuotta, päätoimikunnan puheenjohtajana ahkeroiva Tuomas kertoo. Suviseurat ovat Linnan perheelle kuten muillekin vanhoillislestadiolaisille vuoden kohokohta. Juhlaa odottavat niin aikuiset kuin lapsetkin. Laskemme päiviä! Etenkin nyt kun tapahtuma on kotikulmilla. Myös Ruben totesi yhtenä päivänä, että ne ovat kaikkein kivoimmat päivät vuodesta. Perhe vuokraa joka vuosi asuntovaunun tai -auton ja suuntaa päiviksi asumaan seura-alueelle. Lapsille pakataan hiekkalelut ja legot mukaan. Parasta suviseuroissa on päästä kuulemaan Jumalan sanaa. Sitä kuulee koko ajan, oli alueella missä tahansa. Se on kuin keitaalla olemista. Ja onhan tapahtumassa sosiaalinen puoli, siellä tapaa paljon tuttavia ja sukulaisia, pari kertoo. Suurin osa juhlaan osallistuvista uskoo samalla tavalla, joten vanhoillislestadiolaisena oma identiteetti vahvistuu, Veera lisää. Kaikkien juhla Suviseurat järjestetään joka vuosi eri puolella Suomea. Näin tapahtuma tulee ihmisten luo. Moni ei tiedä, että se on kaikille avoin. Tuomas ja Veera kuvailevat suviseurojen tunnelmaa vapaaksi. Jokainen voi tulla, uskoo miten uskoo tai vaikkei uskoisi ollenkaan. Paikan päälle voi tulla katsomaan vaikka vain ihmisen massatapahtumaa, Veera sanoo. Suviseurojen aikana on mahdollisuus kuulla noin neljäkymmentä seurapuhetta. Kaikki puheet tulkataan englanniksi ja ruotsiksi, ja osittain muillekin kielille. Seuravieraita saapuu paikalle 30 maasta. Joka paikassa on paljon ihmisiä, tungokseen asti. Eri-ikäiset ihmiset ja perheet mennä survaisevat pitkin kenttää, ja virret ja Siionin laulut soivat puheiden välissä. n n Vanhoillislestadiolaisuudesta kertovat artikkelit ovat Vaasassa vaikuttavista herätysliikkeisestä kertovan juttusarjan ensimmäinen osa. Suviseurat pähkinänkuoressa n Juhla järjestettiin edellisen kerran Vaasassa Silloin n Seura-alue on yhteensä noin 185 hehtaaria. paikalla oli noin seuravierasta. Nyt suviseuroihin odotetaan n Keskusteltan lisäksi seura-alueella on muun muassa useita noin vierasta. myymälöitä, jäätelökioski, grilli, ensiapupiste ja apteekki. n Seurakentälle pääsee bussilla Vaasan keskustasta puolen tunnin n Keppikeräykseksi kutsutaan lapsille mieluista työtä kerätä roskia välein. Bussireitit näkyvät seurojen nettisivuilla. kepin päässä olevan tikun avulla poimien. n Seurakenttä avataan keskiviikkona Tapahtuma alkaa n Laukkumyynti: Kylmälaukuista myytävä jäätelö ilahduttaa aattoseuroilla torstaina Varsinaiset avajaiset ovat perjantaina. paitsi seuravieraita, mutta vielä enemmän jäätelöä myyviä Seurat päättyvät maanantaina iltapäivällä. lapsia. Jäätelön laukkumyyjäksi pääseminen on lasten unelma n Suviseuroissa pidetään yhteensä noin 40 seurapuhetta, jotka kuuluvat kaikkialla kovaäänisten kautta. suviseuroissa. n Isoon telttaan keskusta-alueella mahtuu noin vierasta n Litramyynti: Seura-alueella myydään höyryävän lämpimiä ruokia n Puheet tulkataan yhdeksälle eri kielelle sisältäen litroittain ostajien omiin astioihin litramyyntipisteissä. Ruokaa voi viittomakielen. ostaa omaan kattilaan ja syödä omassa asuntovaunussa. n Lauantai-illan messussa käy ehtoollisella noin seuravierasta. n Suviseurat ovat kaikille avoin tapahtuma, johon on vapaa pääsy.

10 10 Majakka n 2/2015 Minun päiväni Herään kuudelta, kun joku hipaisee kättäni. Aistin hämärässä koirani, jonka lämmin hengitys tuntuu lähelläni ja joka odottaa, että nousen. Pohjalaista lukiessani si en pakuriteetä, yhtä päivän superfoodeistani. Silmiini osuu Päivän sana, joka on Johanneksen 10. luku 9. jae. Aamun keväisen raikas, +2,6 asteinen sää tuntuu sopivalta. On mukavaa, että pyöräreittini kulkee taajaman takana, joten lintujen laulut valloittavat ilmanalan. Viikon lintua eli selkälokin ääntä ei kuulu. Yli kuusikymppisenä arvostus luontoa kohtaan erityisesti on vahvistunut. Klo 7.30 työpaikallani tervehtii hiljainen ilmapiiri. Tapaan hymyilevän yöhoitajan pitkän valvotun vuoron jälkeen ja kuulen parhaat palat yön tapahtumista. Aamun ensimmäinen työ on tiimipalaveri, jossa priorisoimme päivän tehtävät. Työyksikössä vallitseva ystävällinen, jopa huumorin ilmapiiri, antaa potkua alkavaan viikkoon. Atmosfäärissämme ei ryppyotsaista kyräilyä ilmene. Hetkessä kello on Auringonsäteet kuultavat yhä kirkkaammin tuoden valoa kattoikkunoista ja mielikuvan lähestyvästä kesästä. Katson sähköpostin ja soitan lupaamani puhelut. Keskustelemme henkilökunnan kanssa päivän tapahtumista. Iltapäivällä ohjelmassa on työhaastattelu. Päivä menee kilpaa kellon kanssa ja vauhtia riittää. Puhelin pärisee kuin automaatti ja tärkeitä asioita riittää hoidettavaksi. Matkallani heitän kirjeet postiin. Aurinko lämmittää ja toppatakki jo ahdistaa. Linnut laulavat kuorona, lämpö mittarissa jo +10. Matkan idyllinen reitti ja puhdas ilma tuulettavat sielua ja puhdistavat fyysistä olemusta. Pienoinen kiire harjoituksiin lisää vauhtia polkimiin, puolen tunnin kuluttua kohti kirkon alasalia. Harjoituspaikasta kuuluukin jo iloista keskustelua, laulajat ovat innokkaita, tulevat säässä kuin säässä vuodesta toiseen ja kannustavat vetäjäänsä seurakunnan keskellä laulamaan. Avoimen Sibelius-Akatemian musiikin opintokokonaisuuden suorittaminen palvelee nyt kuoron hajoituksia. Avaamme äänet, pianisti ja klarinetisti ovat paikalla. Viikonloppuna kuorolla on tiedossa kaksi keikkaa. Lähdemme harjoituksista, vaihdamme ajatuksia vielä kotimatkalla muutamien ystävien kanssa. Kotona vastassa on novascotiannoutaja odottamassa. Kurkistan, näkyykö pihakuusen metsäkyyhkyspariskuntaa. Ilta- teetä tarjoileva mieheni kertoo omat päivän tapahtumansa. Hiljainen keväinen hämärä saapuu, aurinko laskee klo Vaasan korkeudella. Taasen yksi päivä on pulkassa samoin yhdet harjoitukset ja matka jatkuu. Hillevi Potoinen Hillevi Potoinen vetää vapaa-ajallaan seurakunnan Airut-kuoroa. Työkseen hän toimii Vaasan Setlementti ry:n Hoivakoti Hopearannan vastaavana hoitajana. Näkövammaisten leiri Vauhtia ja virkistystä Gospel-lattarit -kurssilta Leiri näkövammaisille pidetään Lepikon leirikeskuksessa. Ohjelmassa on monenlaista mukavaa ja virkistävää toimintaa, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa. Leirille voit ilmoittautua kirkkoherranvirastoon puh viimeistään Leiriläisille lähetetään ennen leirin alkua kirje, jossa kerrotaan tarkemmin leirin ohjelmasta. Tiedustelut diakoni Sanna Ala-Välkkilä puh tai diakonissa Johanna Båtman puh Tervetuloa mukaan näkövammaisten leirille! Syksyllä järjestetään kaksi gospellattareiden tehokurssia. Ensimmäinen kurssi pidetään syyskuussa torstaisin 10.9., ja klo Palosaaren seurakuntatalossa. Toinen kurssi alkaa lokakuussa torstaisin , ja klo Crossissa. Mukaan tarvitset liikuntaan sopivat vaatteet ja juomapullon. Hinta 4 /kerta tai 10 /3 kertaa (alennetut hinnat 2 /kerta tai 5 /3 kertaa). Tiedustelut: Tiia Tervonen tai gl.vaasa@gmail. com. Tervetuloa tanssimaan! Gospel-lattaritunneille olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Tunnilla omaa liikekieltä ja tanssin perusasioita opetellaan ihan oman kunnon ja tason mukaan turvallisesti. Aloittelija uskaltaa mukaan ja kokeneellekin löytyy haasteita tanssitekniikan parissa. Ideana on liikkua ja tanssia liikkeen ilosta ilman suorituspaineita. Mitään ei tarvitse osata etukäteen, eikä tarvitse olla tietyn mallinen tai ikäinen. Haluamme erityisesti opettaa keskivartalon hallintaa ja tukea monipuolista liikkumista. Gospel-lattarit on Tampereen Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen (NNKY) tuotemerkillä suojattu kristillinen treenimuoto. Gospel-liikuntatunteja ohjaavat asialle omistautuneet, koulutetut ohjaajat. Tunneillamme saat liikkua oman kuntosi mukaan turvassa ja tehokkaasti. Airut-kuoro harjoittelemassa Särkyneiden majatalo -laulua, jonka he aikovat esittävät vierailullaan Vaasan vankilassa. Kuoron herrasmiehet vitsailivat, mahtavatko päästä vankilasta pois. Airut-kuoro 30 vuotta Vaasan suomalaisen seurakunnan Airut-kuoro syntyi 1980-luvun alussa. Airut-nimi merkitsee ruhtinaan tai ylhäisen henkilön lähettämää sanansaattaja. Kuoro oli alkujaan ylistyskuoro, joka toimi seurakunnan tilaisuuksissa esilauluryhmänä. Alkuvuosien jälkeen kuoron toiminta hiljeni ja loppui kokonaan. Kuoron toiminta käynnistyi uudelleen, kun kuoron johtajaksi lupautui vapaaehtoispohjalta Hillevi Potoinen vuonna Potoisen johdolla kuoro on kokoontunut harjoittelemaan säännöllisesti. Esiintymisiä erilaisissa seurakunnan tilaisuuksissakin, kuten seuroissa, on ollut tasaisesti. Aloimme ylistyslaulujen lisäksi laulaa hiljaisuuden lauluja. Otimme mukaan myöskin eri stemmoja, koska monet kaipasivat hiukan haastettakin ja uuden oppimista, Potoinen sanoo. Alkuperäisen kuoron perustajajäsenistä muutama vieläkin laulaa kuorossa. Palvelemme mielellämme seurakuntaa eri tilaisuuksissa, Potoinen lisää.

11 n Majakka 11 Ihmisenä ihmiselle Vaasan suomalaisen seurakunnan uusi seurakuntapastori Jenna Utriainen lähti aikoinaan opiskelemaan teologiaa varmana siitä, että hänestä tulisi uskonnonopettaja. Historia ja uskonto kiinnostivat aina koulussa, joten ajatuksena oli opiskella joko historian- tai uskonnonopettajaksi. Uskonto oli kuitenkin aineena vahvempi, ja tämän lisäksi se tuli läheiseksi kotiseurakunnan nuorisotyön kautta. Kuusamon seurakunnan nuorisotyönohjaajat toimivat hyvinä esikuvina meille nuorille. Itselleni jäi mieleen varsinkin se, että minua kuunneltiin ja että he olivat aidosti läsnä. Tätä samaa haluan itsekin työssäni toteuttaa; kohdata ihmisenä ihmiselle, elää hetkessä. Mutta miten ajatus opettamisesta vaihtuikin papin työhön? Teologiaopintojen aikana selektiivinen papin työ alkoi kiinnostaa, eli esimerkiksi vankilapastorin ja sairaalapastorin työt. Utriainen pääsikin harjoittelijaksi Vaasan vankilaan ja tämän jälkeen vankilapastorin sijaiseksi. Vankilassa työskentely opetti paljon, ja sitä tietoa ja taitoa voin hyödyntää myös nuorisopastorin työssä. Monet vankilassa olevat ovat kertoneet, että olisivat halunneet aikuisten puuttuvan omaan toimintaan jo nuorena. Ennaltaehkäisevä työ on tärkeää nuorten kohdalla. Syrjäytymistä tapahtuu paljon, ja seurakunta voi olla yksi tärkeä pysyvä linkki nuoren elämässä. Ja jos nuori joutuukin vaikeuksiin, tulee huomata, että myös nuoren kotijoukot tarvitsevat tukea vastoinkäymisissä. Aina aikaa keskusteluille Utriaisen mielestä luonteva suhde seurakuntaan madaltaa kynnystä keskustelulle, kysymyksille tai avunpyynnöille. Hän kannustaa seurakuntalaisia tulemaan juttusille. Sielunhoidollista kanssakäymistä hän toivoo erityisesti. Haluan olla mukana seurakuntalaisten elämässä ja haluan tuntea nuoret ja nuorten perheet. Jenna Utriainen on varhaisnuorten, nuorten ja koulutyön pastori. Sielunhoidolliset keskustelut eivät katso aikaa tai paikkaa Minua voi aivan hyvin nykäistä hihasta ja kysäistä, olisiko aikaa. Jään mielelläni juttelemaan ja joskus keskustelut syventyvät sielunhoidollisiksi. Ei ole kovin käytännöllistä sopia tapaaminen halutessaan keskustella papin kanssa, sillä keskusteluthan syntyvät kohdatessa. Voisin ihan hyvin järjestää aikaani myös niin, että tulen itse kahviloihin ja lounaspaikkoihin, jolloin kynnys keskustelulle ei olisi niin suuri. Monet ovat ajatelleet, että pappia ei noin vain lähestytä. En minä ole sen kummempi kuin ennenkään, ihmisiä tässä kaikki ollaan. Papin työ on kuitenkin hyvä keskustelunavaus; se herättää usein paljon kysymyksiä. Jokaiselle jotakin Utriainen haluaa innostaa seurakuntalaisia tulemaan mukaan seurakunnan toimintaan. Jokaiselle löytyy varmasti oma juttu. Esimerkiksi osallistumalla Saapas-toimintaan voi suoraan vaikuttaa nuorten hyvinvointiin. Jos sielunhoidolliset keskustelut ovat niitä, joissa nuorisopastorimme pääsee toteuttamaan itseään, niin myös muita mieluisia tehtäviä riittää. Koen omakseni tilanteet, joissa ollaan rennosti yhdessä, kuten esimerkiksi leirit. Toisaalta jumalanpalveluksien pitäminen ja saarnaaminen ovat minulle tärkeitä, vaikka niissä ei niin nyt rennosti otetakaan. Tilaisuuden tullessa saarnaan ilman kirjoitettua puhetta ja otan siihen mielelläni vielä keskustelevan otteen. Utriaisen vapaa-aikaan kuuluvat musiikki ja laulu, sekä liikunta ja ystävät. Hän liikkuukin pyörällä tilaisuudesta toiseen. Tulen siis näkymään katukuvassa, aivan kuten ennenkin. Teksti ja kuvat Marie Mattila Päihdeongelmaisille naisille leiri Päihdeongelmaisille naisille järjestetään rovastikunnallinen viikonloppuleiri Lepikossa yhdessä Vaasan A-neuvolan kanssa. Koulukatu 26:n edestä lähdetään to klo 14. Leirimaksu on 15. Ilmoittautumiset Erja Kahl-Huhtamäelle puh tai Ilmoittautuneille lähetetään leirikirje. Leireillä pohditaan oman elämän asioita, hiljennytään ja vietetään aikaa mukavassa seurassa; ulkoillen, saunoen ja hyvästä ruuasta nauttien. Pienet kädentaidot kuuluvat myös leireilyyn. Leiri toteutetaan, jos osallistujia on vähintään 10. Pyhäkoululaisia ja pyhäkouluohjaajia palkittiin Pyhäkoululaisista huomioitiin seitsemän vuotta pyhäkoulua käyneet Akon Kuek, Saara Ombela, Raul Khalifa, Deng Madut, Nargis Angalo ja Garang Machol sekä kymmenen vuotta pyhäkoulua käyneet Akual Madut ja Sonia Angalo. Pyhäkoulunohjaajista palkittiin 40 vuotta pyhäkoulua pitänyt Timo Holmlund, kymmenen vuotta pitäneet Salma Bely, Rahil Khalifa, Tarja Suominen ja Eliisa Vala sekä viisi vuotta pyhäkoulua ohjanneet Michael Kohvakka ja Salme Viljamaa. Helena Lahti palkittiin kymmenen vuoden ajan apuohjaajana toimimisesta. Sinapinsiemeniä Taivaan taimia Istutin reilu viikko sitten uusia taimia kasvimaatani varten. Joka päivä on pakko tarkistaa, onko jotakin jo kasvanut. Hermostuksissani kastelen multaa lisää ja siirtelen multapurkkeja edestakaisin kodissani. Miksei mitään vielä näy? Kastelinko sittenkin liikaa vai ehtikö multa kuivahtaa? Voi sitä iloa, kun ensimmäiset vihreät kurkistavat ylös mullasta. Ne itävät sittenkin, mutta huoli ei helpota. Missä taimet saisivat riittävästi valoa? Onko ikkunalaudalla liian kuuma paikka? Pitäisikö jo harventaa, ja mitä säätiedotuskin lupaa? Oikeasti en ole mikään viherpeukalo, vaikka tämä tarina olikin totta. Epävarmuuteni keskellä aloin miettiä sitä kasvatustyötä, mitä työssäni teen. Miksi on niin vaikea luottaa siihen, että kaikki kasvu tulee ajallaan? Kasvin siemen on istutettu multaan ja sanan siemen ihmisten sydämeen. Voin vielä kastella ja rukoilla, mutta lopulta kasvun antaa Jumala. Luin kerran erään leirikeskuksen seinältä lapun, jossa luki suunnilleen näin: Lapsi saa hyvät eväät elämään kotoaan, mutta kuka nyt eväitä kotona söisi. Ajattelin heti, että tämä lause pitää kertoa kaikille vanhemmille. Se, mitä sanomme ja mitä teemme, jättää jälkensä, vaikkemme sitä heti näe. Toivon, että seurakunta voisi olla sellainen koti, josta jokainen Jumalan lapsi saisi eväitä kasvua varten. Itsessä tapahtuvaa kasvua on joskus vielä vaikeampaa odottaa. Haluaisimme olla valmiita, vaikka Jumalan puutarhassa me olemme vasta taimia. Rukoilin nuorena Jumalalta, että saisin niin paljon rakkautta toisia ihmisiä kohtaan, että olisin valmis työntämään käteni sontaan. Sain kesätyöpaikan siivousfirmasta. Tukkiutuneita vessoja siivotessani ajattelin, että en olisi kaivannut näin konkreettista vastausta. Rakkauden kasvusta en ole varma, mutta opin rukoilemaan harkitummin. Pyynnöt saattavat toteutua. Rakkaus on yksi Hengen hedelmistä, joita kristitty kasvaessaan tuottaa. Onneksi näitä hedelmiä harvemmin itse huomaa. Puunkaan hedelmät eivät ole tarkoitettu puun itsensä syötäväksi, vaan ravinnoksi muille. Terhi Nissilä Kaikki lapset maailman Isovanhempien ja lastenlasten leiri Lähde yhden tai useamman lapsenlapsen kanssa joko retkelle tai leirille. Koe ihania yhdessäolon hetkiä muiden isovanhempien ja lastenlasten kanssa hiljentymistä, askartelua, leikkiä ja lauluja sekä hyvää ruokaa. Lepikon leirikeskus sijaitsee meren äärellä kauniilla paikalla. Tarjolla on kaksi eri vaihtoehtoa: Isovanhemmat lastenlapset retkipäivä ti 4.8. Lähtö Kaupungintalon vierestä klo 10. Retken hinta 10. Paluu noin klo Isovanhemmat lastenlapset leiri to pe Lähtö torstaina kaupungintalon vierestä klo 10. Leirin hinta aikuisilta 30 ja lapsilta 15. Sisaralennus 3 / lapsi. Paluu leiriltä perjantaina n. klo Leirille ja retkelle voi ilmoittautua ma ke kirkkoherranvirastoon puhelimitse numeroon Etusija ensikertalaisille.

12 12 Majakka Poikaleireillä tapahtuu n 2/2015 Huhtikuun kolmantena viikonloppuna Vaasan suomalainen seurakunta järjesti Österhankmon leirikeskuksessa poikaleirin luokkalaisille. Leirille saavuttuani törmäsin heti yhtenäiseen ja vauhdikkaaseen menoon, jossa oli mukana niin leiriläiset, ohjaajat kuin isoset. Leirin vetäjätiimin tekemä ohjelma oli täynnä vauhtia ja kisailua. Ohjelma sisälsi toiminnallisia pelejä, kisoja, raamishetkiä, yhdessäoloa ja vapaa-aikaa. Vapaa-aikana lapset pelasivat Österhankmon pöytäjalkapalloa, biljardia ja bingistä. Oli kaunista nähdä, miten lapset eivät vapaa-aikana vain sulkeutuneet huoneisiinsa, vaan aktiivisesti menivät ja kehittelivät omat toimintansa ilman ohjausta ja olivat yhdessä muiden leiriläisten kanssa. Monet pojat sanoivatkin, että parasta leirillä oli, kun kaikkien kanssa tuli helposti toimeen ja sieltä sai paljon uusia kavereita. Kysyin leiriläisiltä, miksi he ovat tulleet paikalle ja vastaukset koostuivat suurimmaksi osaksi siitä, että olivat olleet leirillä aikaisemminkin, ja tykänneet, joten tulivat uudelleen. Ensikertalaiset tulivat ystäviensä hyvien kokemusten ja suositusten houkuttelemana. Leirin loputtua pojista paistoi aito onnellisuus, ja hyvä ilmapiiri sai jatkua vielä bussissakin. Harvoissa paikoissa näkee niin paljon energiaa ja hyvää mieltä, mitä seurakunnan järjestämällä leirillä sai kokea. Teksti ja kuvat: viestinnän harjoittelija Carola Bergström

13 n Majakka 13 Tapahtumia KESÄKUU Kesäkirkot torstaisin klo 18 Invalidien kesäkoti Koivulassa, Huvilatie 31, keskiviikkona 4.6. (huom. viikonpäivä), Tuuli Kela, Jenna Utriainen, Sari Isokoski, kanttorina Arto Ristolainen. Tuomelassa Bergönkadun päässä tiistaina (huom. viikonpäivä), Jukka Niemi, Maaria Perälä, kanttorina Johanna Välimäki. Vanhan Vaasan pappilassa torstaina 18.6., Krister Koskela, Tuomo Klapuri, Ari Mäkelä, Tuija Niemistö. Ruukinkartanossa torstaina klo Ruukinkartanossa, Tuuli Kela, Eva Thölix, Leena Lohikoski-Ojala. Korkeamäen päiväkodin pihassa torstaina 25.6., Tuija Latvala, Jenna Utriainen, Sari Isokoski, Valtteri Tuomisto. Pappilan päiväkahvit Vanhan Vaasan pappilassa torstaina 4.6. klo 13. Vietetään kesäpäivää yhdessä hartauden, laulujen ja kahvin äärellä, Päivi Ahvenvaara, Riitta Pohjanpalo. Sävelhartaus siunauskappelissa sunnuntaina 7.6. klo 17, Valtteri Tuomisto, Suvi-Orvokki Tuomisto. Sunday Service Palosaaren kirkossa su klo 13. Sunnuntai-illan ehtoollinen Palosaaren kirkossa sunnuntaina klo 19, pappina Sami Saharinen ja kanttorina Tuija Niemistö Retki juhannusjuhlaan Retki Orisbergin juhannusjuhlaan tehdään pe Lähtö klo 17 Koulukatu 26, matkanjohtajana Mirjam Kallio. Seuraa ilmoittelua kirkollisissa. HEINÄKUU Sunnuntai-illan ehtoollinen Palosaaren kirkossa klo 19, pappina Terhi Nissilä ja kanttorina Valtteri Tuomisto. Sunday Service With Holy Communion Palosaaren kirkossa klo 13, Eva Thölix, Matti Kontkanen (Suviseurat), Valtteri Tuomisto. Majakka Julkaisija Vaasan suomalainen seurakunta Päätoimittaja Tuomo Klapuri tuomo.klapuri@evl.fi Toimitussihteeri Sari Mäenpää p vaasan.viestintatoimisto@evl.fi Toimitusneuvosto Päivi Ahvenvaara, Sanna Malkavaara, Marie Mattila, Tuulikki Kouhi, Varpu Saari, Sami Saharinen Hautausmaakierrokset Kivet kertovat -hautausmaakierrokset tiistaisin 7.7., 14.7., ja klo 18. Lähtö Vanhan hautausmaan kaupunginpuoleiselta portilta. Ei ennakkoilmoittautumista. Suomeksi ja ruotsiksi opastettu kierros kestää noin 1,5 tuntia. Säävaraus. Kahvitarjoilu siunauskappelissa kierroksen päätteeksi. Oppaat ovat Vaasan opaskerhon oppaita ja järjestäjä Vaasan seurakuntayhtymä. Kierrokset ovat maksuttomia. Kesäkirkot Sundomin pappilan pihassa torstaina 9.7. Terhi Nissilä, Jukka Niemi, Tuukka Kiukkonen, Jari Nieminen. Huutoniemen kirkon takapihalla torstaina 16.7., Jukka Niemi, Sami Saharinen, Sari Isokoski, Minna Kukko. Räätälinsaaressa torstaina 23.7., Maaria Perälä, Anne Bexar, Tuukka Kiukkonen, Minna Kukko. Vuorikodissa torstaina klo 13, Arto Lehtineva, Anne Bexar, Sari Isokoski, Valtteri Tuomisto. Sävelhartaus siunauskappelissa klo 17, kanttorina Arto Ristolainen, pappina Jukka Niemi. Sunday Service Palosaaren kirkossa su klo 13. Sunnuntai-illan ehtoollinen Palosaaren kirkossa klo 19, pappina Terhi Nissilä, kanttorina Valtteri Tuomisto. ELOKUU Vierailu ystävyysseurakunnasta Pastori Orsolya Szlaukó Szegefin ystävyysseurakunnasta saarnaa sunnuntaina 9.8. klo 10 messussa Vaasan kirkossa, liturgina Outi Klapuri, musiikki Minna Kukko, Arto Ristolainen. Perheiden kesäkirkko Vanhan Vaasan pappilassa torstaina klo 18, Sami Saharinen, Leena Lohikoski-Ojala. Yhteislauluhetki Kesäillan yhteislauluhetki su klo 17 Sundin rannassa Merimuseon vieressä, Tuija Niemistö, Tuija Latvala. Lauletaan yhdessä kauneimpia kesälauluja. Ohjelmassa on sekä kansanlauluja että hengellisiä lauluja. Sunnuntai-illan ehtoollinen Palosaaren kirkossa klo 19, pappina Krister Koskela ja kanttorina Tuija Niemistö Toisillemme kauniit -konsertti Palosaaren kirkossa keskiviikkona klo 19, Tommi Kalenius. Järj. srk. ja Kansanlähetys. Vaasan suomalaisen seurakunnan tiedotuslehti Kustantaja, taitto ja kuvankäsittely Ilmoitukset Kotimaa Oy, Pirjo Teva, p , , pirjo.teva@kotimaa.fi Ilmoitushinta 1,50 /pmm Jakelu Posti Jakeluhuomautukset eija.kemell@kotimaa.fi p Majakka ilmestyy vuonna , 29.5., ja ISSN X Musiikkikoulun tuntienjakotilaisuus Palosaaren seurakuntatalossa jatkaville ja keväällä valituille oppilaille torstaina klo 17.30, Johanna Välimäki. Tilkkutäkki-kesäkirkko Palosaaren torilla torstaina klo 18, Tuuli Kela, Outi Klapuri, Valtteri Tuomisto. Sateella kokoonnutaan Palosaaren kirkossa. Laulamme Nuoren seurakunnan veisukirjasta bändin säestyksellä. SYYSKUU Toritapahtuma Rovastikunnallinen toritapahtuma lauantaina 5.9. klo Vaasan torilla, Arto Lehtineva. Ilta lähteellä Palosaaren kirkossa lauantaina klo 18, Tuija Latvala, Maria-ryhmä. Perheiden toimintaillat Huutoniemen seurakuntakeskuksessa torstaisin 17.9., , klo Pienoissähköautorata-ajelua, pingistä, pöytäjalkapalloa, ilmakiekkoa, biljardia, askartelua. Ilta päättyy iltapalaan ja hartauteen. Vapaa pääsy. Tiedustelut: Tomi Hakkarainen puh tai tomi. hakkarainen@evl.fi. Kummin kaa Lepikkoon Retkipäivä Lepikon leirikeskuksessa yli 4-vuotiaille lapsille ja heidän kummeilleen lauantaina Kirkkohetki, askartelua, ulkoilua, leikkiä ja liikettä lapset ja aikuiset yhdessä! Päivän päätteeksi osallistumme perhekonserttiin Huutoniemen kirkossa klo 16. Lapset 5, aikuiset 10. Ilmoittautuminen puh / khranvirasto. Tiedustelut. Monika Heinonen puh , , monika.heinonen@evl.fi. Vapaaehtoistyöntekijöiden iltatee Palosaaren seurakuntatalon Toivonkulmassa torstaina 3.9. ja klo Iltateestä ja toisten auttamisesta kiinnostuneiden seurasta nauttien käymme läpi diakoniatyön avoimia vapaaehtoistehtäviä. Etsimme omaa paikkaa ja tapaa auttaa heikommassa asemassa olevia vaasalaisia. Ilmoittautuminen Päivi Ahvenvaaralle, puh tai paivi.ahvenvaara@evl.fi. Kesän aukioloaikoja Cross Cafe Kauppapuistikko 4 avoinna kesäkuusta elokuuhun joka keskiviikko klo Huom. Cross suljettu keskiviikkona ja keskiviikkona Kirkkoherranvirasto Palvelee klo Puhelimitse voi asioida numerossa klo Diakonian vastaanotot Diakoniatyöntekijöillä on vastaanotto kesällä tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9 11 diakoniakerroksessa Vaasanpuistikko 3 E, diakoniakerros. Palosaaren kirkon avoimet ovat avoinna ke 3.6. klo Kirkosta löytyy muun muassa Triton-fregatin pienoismalli. Kirkossa opastus, pihalla voi nauttia virvokkeita ja kuunnella musiikkia. Kirkko karnevaaleissa Palosaari-karnevaalit järjestetään tänä vuonna kesäkuuta. Palosaarella on kaikenlaista karnevaalihumua tiedossa: kirppiksiä, kahvila, avoimia ovia. Myös Palosaaren kirkko avaa ovensa karnevaalikävijöille keskiviikkona 3.6. klo Kirkossa on opastus, pihalla voi nauttia virvokkeista ja kuunnella musiikkia. Palosaari ja sen kirkko Palosaari eli Präntöö on ollut kuin itsenäinen kaupunki kaupungissa. Kuten präntööläinen kirjailija Venny Kontturi on todennut, maailmassa on kolme suurkaupunkia: Pariisi, Lontoo ja Präntöö. Palosaaren omaa identiteettiä ovat vahvistaneet vuosikymmenten kuluessa sen omat instituutiot ja niiden rakennukset: kirjasto, posti, poliisi ja kirkko. Palosaaren kirkonmäellä on aina toimittu itsenäisesti ja aktiivisesti. Palosaaren ovat pitäneet kirkkoa omanaan ja tehneet sen toiminnasta omannäköisensä. Omista on pidetty huolta eikä ulkopuolisiakaan ole unohdettu. Palosaaren kirkossa on järjestetty Tiedustelut: lapsityönohjaaja Jaana Lyyski puh tai jaana.lyyski@evl.fi vuosittain erityisjumalanpalveluksia, joiden teemat ovat vaihdelleet, muun muassa naisten raamattu- ja rukouspiiri järjestää vuosittain Ilta lähteellä -tapahtumia. Sata vuotta sitten Palosaarelle kohosi rukoushuone keskelle merimiesten ja tehtaalaisten asuttamia vaatimattomia asumuksia. Nykyään se on kirkko, joka palvelee seurakuntalaisia Palosaaren kansainvälistyvässä yliopistokaupunginosassa. Lähde Palosaaren kirkon ja väestön yhteiset sata vuotta, Julitta Suomela. Palosaaren kirkko. Kesällä tavataan! TENAVATUOKIOT klo Pitkäkatu 77 ma 1.6., 8.6. ja Huutoniemen srk-keskuksessa ti 2.6., 9.6. ja Suvilahden srk-kodissa ke 3.6., ja Lasten ja aikuisten yhteisessä kerhossa hartaushetki, ulkoilua, leikkiä, laulua ja askartelua. Mehu- ja kahvitarjoilu. PERHEKAHVILA klo Crossissa, Kauppap. 4 ma ja to 1.6., 4.6., 8.6., ja Tule tutustumaan samassa elämäntilanteessa oleviin lapsiperheisiin. Kahvi, tee tai mehu voileivän tai makean kera 1 e. Ei ilmoittautumista ennakkoon, joten mukaan vaan!

14 14 Majakka n 2/2015 Alfa-kurssi Metsäkalliossa Alfa on sarja vuorovaikutteisia tapaamisia, joiden aikana tutkitaan vapaamuotoisesti kristinuskon perusteita. Ilman paineita. Ilman painostusta. Ilmaiseksi. Alfa käsittää noin kymmenen tapaamista, jotka kukin sisältävät ruokailun, lyhyen alustuksen sekä keskustelun, jossa voit vapaasti jakaa omia ajatuksiasi muiden kanssa. Alfa on kaikkia tiedonjanoisia varten. Alustukset on suunniteltu rohkaisemaan keskusteluun ja tutkimaan kristinuskon perusteita ystävällisessä, avoimessa ja rennossa ympäristössä. Alfassa käsittelemme muun muassa seuraavia aiheita: Kuka Jeesus on? Miksi Jeesus kuoli? Miten on mahdollista uskoa? Miksi ja miten rukoilen? Miksi ja miten lukisin Raamattua? Miten Jumala johdattaa meitä? Miten voin vastustaa pahaa? Vieläkö Jumala parantaa? Miten käyttäisin loppuelämäni hyvin? Kurssin aikana voi osallistua myös lauantaipäivän tapahtumaan, jossa teemana on Pyhä Henki. Tulloin käsittelemme aiheita: Kuka on Pyhä Henki?, Mitä Pyhä Henki tekee? ja Miten voin täyttyä Hengellä? Alfa-kurssin aloittaa ke klo 18 yhteinen ruokailu. Kurssi pidetään Metsäkallion seurakuntakodilla. Voit ilmoittautua mukaan kurssille mennessä osoitteella: alfa.vaasa@gmail.com. Tule rohkeasti mukaan kysymään kysymyksesi! Kurssin järjestää Vaasan suomalainen seurakunta ja Vaasan Ev.lut. Kansanlähetys. KIRKKOHERRANVIRASTO Koulukatu 28, Vaasa vaasan.kirkkoherranvirasto@evl.fi Avoinna ma pe klo ma pe klo Puh ma pe klo ma pe klo 8 15 Saa rakastaa. Tilaa uudistunut askel 10 kuukautta vain 40 Tutustu ilmaiseksi näköis lehteen netissä Tilaa soittamalla Lankapuhelimesta: 8,35 snt/puh. + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta: 8,35 snt/puh. + 17,17 snt/min. Tilaa sähköpostilla asiakaspalvelu@kotimaa.fi Tilaan Itselleni Lahjaksi Tilaan Askel-lehden määräaikaisena tilauksena 10 kk hintaan 40 (norm. 80 ). Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta. TILAAJA/MAKSAJA Majakka Nimi Osoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Sähköposti Kyllä kiitos! SAAJA (jos eri kuin maksaja) Nimi Osoite Postinumero ja -toimipaikka Minulle saa lähettää tietoa ja tarjouksia sähköpostilla ja tekstiviestillä. ASKEL MAKSAA POSTI- MAKSUN Kotimaa Oy Vastauslähetys Tunnus Helsinki Tilaa internetistä Tilaus päättyy automaattisesti tilausjakson loputtua. Tarjous on voimassa asti ja koskee vain uusia tilaajia Suomessa. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti alkaen vähintään kuukauden ajaksi tilattavien sanoma- ja aikakauslehtien verokanta on 10 % ja Digilehden 24 %.

15 n Majakka 15 Kesäkirkot Ke 3.6. klo 18 kesäkoti Koivulassa, Huvilatie 31 Tuuli Kela, Jenna Utriainen, Sari Isokoski, Arto Ristolainen Ti klo 18 Tuomelassa Bergönkadun päässä Jukka Niemi, Maaria Perälä, Johanna Välimäki To klo 18 Vanhan Vaasan pappilassa Krister Koskela, Tuomo Klapuri, Ari Mäkelä, Tuija Niemistö To klo Ruukinkartanossa Tuuli Kela, Eva Thölix, Leena Lohikoski-Ojala To klo 18 Korkeamäen päiväkodin pihassa, Karhuntie 11 Tuija Latvala, Jenna Utriainen, Sari Isokoski, Valtteri Tuomisto To 9.7. klo 18 Sundomin pappilan pihassa Terhi Nissilä, Jukka Niemi, Tuukka Kiukkonen, Jari Nieminen To klo 18 Huutoniemen kirkon takapihalla Jukka Niemi, Sami Saharinen, Sari Isokoski, Minna Kukko To klo 18 Räätälinsaaressa Maaria Perälä, Anne Bexar, Tuukka Kiukkonen, Minna Kukko To klo 13 Vuorikodissa Arto Lehtineva, Anne Bexar, Sari Isokoski, Valtteri Tuomisto To klo 18 perheiden kesäkirkko Vanhan Vaasan pappilassa Sami Saharinen, Leena Lohikoski-Ojala To klo 18 Tilkkutäkki-kesäkirkko Palosaaren torilla Tuuli Kela, Outi Klapuri, Valtteri Tuomisto KESÄN AUKIOLOAIKOJA KIRKKOHERRANVIRASTO Koulukatu 28 ma pe klo , asiointi puhelimitse ma pe klo 8 15 puh DIAKONIAN VASTAANOTOT Vaasanpuistikko 3 E tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9 11 NUORISOTILA CROSS Kauppapuistikko 4 avoinna keskiviikkoisin klo (kiinni ja 29.7.) KIVET KERTOVAT HAUTAUSMAAKIERROS 7.7., 14.7., & klo 18 Kierros alkaa Vanhan Hautausmaan portilta ja päättyy kahvitarjoiluun kappelilla. Opastus suomeksi ja ruotsiksi. Kierros kestää noin 1,5 tuntia. Säävaraus. Ei ennakkoilmoittautumista. Sävelhartaudet sunnuntaisin klo 17 siunauskappelissa Vöyrinkatu Suvi-Orvokki Kunnasto Valtteri Tuomisto Jukka Niemi Arto Ristolainen Kesäillan yhteislauluhetki su 9.8. klo 17 Sundin rannassa Merimuseon vieressä Tuija Latvala Tuija Niemistö Vaasan kirkon kesä Avoinna ti pe klo 10 18, oppaana Martta Ojala. Kaksikielinen hartaus torstaisin klo 13. Jumalanpalvelus sunnuntaisin klo 10 Iltamusiikki klo , 10.6., 17.6., 24.6., 1.7., 8.7., 15.7., 22.7., 6.8. & Taiteiden yö torstaina 6.8. Huom. TO - keskiviikkoisin klo Vaasan kirkossa 3.6. Kajsa Dahlbäck laulu Mikko Perkola viola de gamba Nikko Kumpuvaara harmonikka Monica Heikius laulu Mikael Heikius urut Peltomiehen rukous säv. Jorma Panula joht. Ville Mankkinen Konsonanssi lauluyhtye Elja Puukko laulu Annastiina Tahkola laulu Pertti Tahkola urut 1.7. Jukka Pietilä laulu Juhani Romppanen urut 8.7. Giampaolo di Rosa Italia, urut Marguerithe Sandstedt-Granvik laulu Henrik Östman urut Markus Wargh Ruotsi, urut 6.8. Laura Lammi oboe Valtteri Tuomisto piano, urut Arto Ristolainen urut Sunnuntai-illan ehtoollinen klo 19 Palosaaren kirkossa Sami Saharinen Tuija Niemistö Terhi Nissilä Valtteri Tuomisto Krister Koskela Tuija Niemistö Vaasan suomalainen seurakunta Vasa svenska församling su to klo pe la klo Puhelun hinta pvm/mpm evl.fi/palvelevanetti

16 16 Majakka n 2/2015 Sanna-Mari Kjellmania motivoi lähtemään saattohoitokoulutukseen oma kosketus kuolemaan. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä Saattohoidon avulla kuolemaa lähestyvälle ihmiselle pyritään takaamaan mahdollisimman arvokas loppuelämä. Sanna-Mari Kjellman osallistui saattohoidon vapaaehtoistyöntekijän koulutukseen, sillä hän haluaa, ettei kukaan jää yksin kuoleman kanssa. Sanna-Mari Kjellmanin mukaan kaikkia saattohoitajia yhdistää kosketus kuolemaan. Kjellmanille kosketus kuolemaan on tullut esimerkiksi hänen isovanhempiensa kautta. Kjellman koki, että keskusteluapu ulkopuolisen henkilön kanssa olisi ollut tarpeellista. Nyt hän haluaa itse olla se, joka antaa apua ja luo kuolevalle ihmiselle ja hänen läheisilleen mahdollisimman turvallisen olon. Kaikilla saattohoitoa tarvitsevilla on oikeus hyvään hoitoon. Eettiset arvot keskeisiä Saattohoidossa kuoleva potilas huomioidaan yksilöllisesti. Tärkeää on myös läheisten tukeminen. Saattohoidon tavoitteena on mahdollisimman hyvä elämä loppuun saakka. Eettisiä arvoja ovat hyvä hoito, ihmisarvon kunnioittaminen, ihmisen itsemääräämisoikeus ja oikeudenmukaisuus. Kjellman luki saattohoidon vapaaehtoistyöntekijän koulutuksesta alun perin sanomalehdestä ja otti yhteyttää tuttuun pappiin, joka järjesti koulutusta. Kävi ilmi, että vapaaehtoista saattohoitokoulutusta ei ole järjestetty Vaasassa vuosikymmeniin. Halusin mukaan toimintaan. Kjellman osallistui infotilaisuuteen ja laittoi hakemuksen. Hänet valittiin toimintaan mukaan kymmenen henkilön joukkoon. Koulutuksessa käytiin läpi muun muassa kuoleman kohtaamista, vapaaehtoisena toimimista ja itsensä hoitamista. Koulutuksesta eväitä kohtaamisiin Koulutukseen kuului kevään aikana seitsemän tapaamiskertaa. Vaikka koulutus vie aikaa, se on tärkeää käydä tulevia tehtäviä varten. Tärkeintä on olla kuolevan ihmisen tukena viimeisellä matkalla Vapaaehtoiset eivät jää yksin kokemuksiensa kanssa, sillä muut ryhmäläiset toimivat toistensa vertaistukena. Voimme kertoa kaikesta avoimesti, sillä ryhmässämme on vaitiolovelvollisuus. Kjellman kertoo, että saattohoitajat tutustuivat koulutuksessa myös omaan itseensä. Erityisen antoisia ovat hänen mielestään olleet itsetuntemusharjoitukset, sillä saattohoidon vapaaehtoistyöntekijän on osattava käsitellä omia tunteitaan. Saattohoidossa kuolema nähdään kuitenkin luonnollisena, elämään kuuluvana asiana. Kaikesta puhutaan oikeilla nimillä, eikä kuolemaa kielletä käyttämällä kiertoilmaisuja. Kuolema ei ole pelottava asia, vaikka ymmärrän, että se on monille raskasta. Tuntuu, että meillä vapaaehtoisilla on paljon annettavaa muille. Saattohoidossa vapaaehtoiset pyrkivät lievittämään potilaan sosiaalisia ja henkisiä kärsimyksiä. Jokaisen ihmisen hengellistä vakaumusta kunnioitetaan ja omaisia tuetaan myös kuoleman jälkeen. Vapaaehtoisen tehtävät voivat olla raskaita mutta antoisia. He Jokaisen hengellistä vakaumusta kunnioitetaan toimivat sekä kuolevan että hänen läheistensä keskusteluapuna. Emme halua, että perhe jää yksin asian kanssa. Jonkun on tärkeä olla kertomassa, mitä tapahtuu. Saattohoidossa on tärkeintä olla kuolevan ihmisen tukena viimeisen matkan varrella. Yhdessä vapaaehtoisen kanssa voidaan keskustelun lisäksi vaikkapa laulaa tai lukea. Myös synninpäästöt ovat tärkeitä, sillä joskus elämässä koetuista vaikeista asioista on helpompaa puhua ulkopuoliselle. Saattohoitotyössä on tärkeää uskaltaa ottaa asiat vastaan sellaisena kuin ne ovat. Kjellmania mietityttää tulevissa tehtävissä omat tunteet. Omat tunteet ovat aina epävarmuustekijä. Tunteet ovat pelissä eri lailla kuin silloin, kun kyse on omista läheisistä. Kjellman suhtautuu tuleviin tehtäviinsä avoimin mielin ja uskoo, että vapaaehtoiset hoitajat voivat helpottaa monen ihmisen kuolemaa. Kuolemaan ei voi suhtautua kevyesti, mutta se ei myöskään ole negatiivista. Jos voin auttaa omaisia ja kuolevaa ymmärtämään tämän, olen täyttänyt tehtäväni. Teksti ja kuvat: Enni Yli-Hynnilä, Mantra Communications

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Tule mukaan kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Diakonissa, sairaanhoitaja (AMK) Johanna Saapunki Työpaikka: Kuusamon seurakunta Työtehtävät: perusdiakonia, kehitysvammatyö Mikä on parasta työssä?

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä Kodin ja Koulun Päivä 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille myös kahvit ja rehtori kertoili nykypäivän

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Olarin koulu ja koti ry n

Olarin koulu ja koti ry n Olarin koulu ja koti ry n "Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Lisää tietoa OKKY n toiminnasta: www. okky. nettisivu. org Yhteyttä voit ottaa sähköpostitse: kotijakoulu@gmail. com OLARIN KOULU JA KOTI -YHDISTYS

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Urbaani syrjäytyminen Koskaan ei ole ollut näin paljon tietoa ja tarjontaa eri opiskeluvaihtoehdoista. Oppilashuollon palvelut ovat parantuneet

Lisätiedot