Taskutietoa Kokkolasta 2016
|
|
- Sari Karvonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Taskutietoa Kokkolasta 2016 KOKKOLA KARLEBY
2 2 Sisältö Yleistietoa 3 Väestö 6 Asuminen ja rakentaminen 11 Elinkeinot 14 Kaupungin hallinto 17 Kaupungin talous 19 Kaupungin liikelaitokset 20 Sosiaali- ja terveyspalvelut 23 Varhaiskasvatus 26 Koulutus 27 Kulttuuri 31 Nuorisopalvelut 35 Liikunta ja vapaa-aika 37 Muuta 40
3 Yleistietoa Historiaa Kokkolan kaupungin on perustanut Kustaa II Aadolf vuonna Kaarlelan kunta liitettiin Kokkolaan vuonna Vuoden 2009 alusta Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kunnat liitettiin Kokkolan kaupunkiin. Kokkola on Keski-Pohjanmaan hallinnollinen, taloudellinen ja sivistyksellinen maakuntakeskus. Suomenkielinen nimi Kokkola tulee erään tiedon mukaan Kokkolahti-nimestä. Kokkolahdeksi kutsuttiin lahtea, joka työntyi mereltä sisämaahan aina Kirkonmäelle saakka. Tarinan mukaan lahden suurilla kivillä istuivat kokot eli kotkat. Vanhimmissa asiakirjoissa paikkakunnan nimi esiintyy muodossa Karlabi, josta Kokkolan ruotsinkielinen nimi Karleby on muodostunut. Sijainti Kokkolan kaupunki sijaitsee Keski-Pohjanmaalla, Pohjanlahden rannalla. Kokkolassa risteytyvät kolme valtatietä, VT 8 (Oulu - Turku), VT 13 (Kokkola - Jyväskylä - Lappeenranta) ja VT 28 (Kokkola - Kajaani). 3
4 Maan päärata kulkee Kokkolan kautta. Junamatka Helsinkiin kestää noin neljä tuntia. Kokkolan keskustasta on matkaa noin 20 km Kokkola-Pietarsaaren lentokentälle. Välimatkat eräisiin kaupunkeihin Helsinki 483 km Jyväskylä 242 km Kajaani 247 km Oulu 198 km Pietarsaari 36 km Rovaniemi 405 km Seinäjoki 141 km Tampere 302 km Vaasa 121 km Alue Kokonaispinta-ala km 2 - maapinta-ala km² - sisävesien pinta-ala 42 km² - meripinta-ala km² 4
5 Ilmasto vuotuinen keskilämpötila +6,0 o C - helmikuun keskilämpötila -0,6 o C - heinäkuun keskilämpötila +14,8 o C - vuotuinen sademäärä 712,4 mm 5
6 Väestö Kokkolan väestömäärä on kehittynyt viime vuosina ripeään tahtiin luvulla väestön määrä on lisääntynyt noin 3400 asukkaalla. Aikanaan kuntaliitoksen myötä asukasluku kasvoi reilulla 8300 asukkaalla. Väestön ikärakenne on suhteellisen edullinen. Lasten ja nuorten osuus on suurempi ja ikäihmisten osuus pienempi koko maahan verrattuna. Asukkaita vuosi yhteensä muutos Väestömäärältään Kokkola on maamme 22:ksi suurin 6 kaupunki. Väestötiheys on 32,94 as./km².
7 Väestö vuodenvaihteessa 2015/2016 yhteensä % Asukasluku miehiä ,3 - naisia ,7 Suomenkielisiä ,1 Ruotsinkielisiä ,8 Muunkielisiä ,1 Ulkomaan kansalaisia ,3 Väestön ikäjakauma vuodenvaihteessa 2015/2016 ikä miehet naiset yht. % , , , , , , , ,4 yht ,0 7
8 8 Väestönmuutokset elävänä syntyneet kuolleet luonnollinen väestönlisäys kuntien välinen tulomuutto kuntien välinen lähtömuutto maahan muutto maasta muutto 62 - väkiluvun korjaus +2 - kokonaismuutos väkiluku
9 Väestöennuste Väestö vuonna 2015 ja ennuste vuoteen vuotiaat vuotiaat yli 64-vuotiaat v v Yli 64-v Yht
10 Koulutusaste 2014 % 15 vuotta täyttänyt väestö ,00 Ei perusasteen jälkeistä tutkintoa ,5 Tutkinnon suorittaneet ,5 Keskiaste ,3 Alin korkea-aste ,9 Alempi korkeakouluaste ,1 Ylempi korkeakouluaste ,9 Tutkijakoulutusaste 141 0,4 10
11 Asuminen ja rakentaminen Kokkolan asuntokanta on pientalo- ja omistusasuntovaltainen. Kokkolalaiset asuvat myös väljästi suomalaiseen asumiseen suhteutettuna. Omakotitontin saatavuutta Kokkolassa kuvaa hyvin sanonta tontti tiskiltä. Valmistuneet asunnot talotyypeittäin ka ka Kaikki talotyypit Erilliset pientalot Kytketyt pientalot Asuinkerrostalot Muut rakennukset
12 Asunnot talotyypin mukaan 2014 % Asuntoja yhteensä ,0 - erilliset pientalot ,0 - rivi- ja ketjutalot ,9 - asuinkerrostalot ,1 - muut rakennukset 688 3,0 12
13 Rakennukset käyttötarkoituksen mukaan 2014 lkm Asuinrakennukset yhteensä erilliset pientalot rivi- ja ketjutalot kerrostalot 431 Liikerakennukset 306 Toimistorakennukset 87 Liikenteen rakennukset 395 Hoitoalan rakennukset 76 Kokoontumisrakennukset 107 Opetusrakennukset 66 Teollisuusrakennukset 443 Varastorakennukset 255 Muut rakennukset 87 Kesämökit Rakennukset yhteensä
14 14 Elinkeinot Kokkolan elinkeinorakenne on monipuolinen. Elinkeinoelämän perustana on kansainvälisesti toimiva suurteollisuus. Keskeinen asema on kemianteollisuudella ja sitä soveltavalla teollisuudella. Kokkola on myös merkittävä kauppa- ja koulutuskaupunki. Kuntaliitoksen myötä maaseutuelinkeinojen merkitys on lisääntynyt. Kokkola on maamme suurimpia maidontuottajakuntia. Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan 2014 Koko väestö Työvoima Työlliset Työttömät Työvoiman ulkopuolella olevat vuotiaat Opiskelijat, koululaiset Varusmiehet, siviilipalvelusmiehet 53 Eläkeläiset Muut työvoiman ulkopuolella olevat 1 291
15 Kokkolan työpaikat toimialan mukaan 2013 Kaikki toimialat yhteensä Maa-, metsä- ja kalatalous 791 Teollisuus Kaivostoiminta; Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto; Vesi-, viemäri- ja jätehuolto 252 Rakentaminen Tukku- ja vähittäiskauppa; Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta 539 Informaatio ja viestintä 514 Rahoitus- ja vakuutustoiminta 278 Kiinteistöalan toiminta 108 Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta 695 Hallinto- ja tukipalvelutoiminta; Julkinen hallinto ja maanpuolustus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys 330 Muu palvelutoiminta 546 Toimiala tuntematon 182 Vuonna 2015 Kokkolan työttömyysaste (lomautetut mukaan lukien) vaihteli 10,0 %:n ja 12,4 %:n välillä ja keskiarvo oli 11,1%. 15
16 Huomattavimmat työnantajat henkilökuntaa Kokkolan kaupunki n Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoitoja peruspalvelukuntayhtymä, Kiuru n Keski-Pohjanmaan keskussairaala n Boliden Kokkola Oy n. 540 Freeport Copalt Oy n. 420 KPO konserni n. 400 Halpa-Halli n. 300 CABB Oy n
17 Kaupungin hallinto Kaupunginvaltuusto Valtuutettuja 51, puheenjohtaja Jutta Urpilainen (SDP) valtuutettuja Keskusta 14 SDP 10 KOK 7 RKP 6 PS 5 KD 5 VAS 2 VIHR 2 Kaupunginhallitus Puheenjohtaja Veikko Laitila, Keskusta Voimasuhteet: Keskusta 3, SDP 2, KD 1, KOK. 2, RKP 1, VAS 1, PS 1 Kaupunginjohtaja Antti Isotalus 17
18 Lautakunnat ja johtokunnat Kaupunkirakennelautakunta Keskusvaalilautakunta Kulttuuri- ja nuorisolautakunta Liikuntalautakunta Maaseutulautakunta Opetus- ja kasvatuslautakunta Pelastuslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta Tarkastuslautakunta Ympäristöterveyslautakunta Valtuuston vaalilautakunta Työplussan johtokunta Vesilaitosjohtokunta Koulujen johtokunnat Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto Kaupunginhallituksen konserni- ja kaupunkikehitysjaosto 18
19 Kaupungin talous Talousarvio 2016 Toimintamenot 396,4 milj. Investoinnit 29,0 milj. Verotulot 185,5 milj. Valtionosuudet 85,7 milj. Vuosikate 9,1 milj. Lainakanta ilman liikelaitoksia /as. Verotus 2016 Tuloveroprosentti ,50 Verotuloja arvioidaan kertyvän seuraavasti (1 000 ): Kunnallisvero Yhteisövero Kiinteistövero Yhteensä
20 20 Kaupungin liikelaitokset Vuonna 2016 kaupungin liikelaitoksia ovat Kokkolan Vesi ja Työterveyshuolto Työplus. Liikelaitokset tulouttavat kaupungille vuosittain peruspääoman tuottona sovittujen tuottovaatimuksien mukaisen tuloerän. Kokkolan Satama ja Kokkolan Energia yhtiöitettiin vuoden 2015 alusta. Liikelaitos Kokkolan Vesi 2015 Kokkolan Vesi tuottaa kaupunkilaisille vesihuollon puhtaan veden, jäteveden ja huleveden palvelut toimialueellaan. Puhdasvesihuollossa on liitoskuntien alueella yksityisiä toimijoita. Laskutettu vesimäärä m 3 Veden ominaiskulutus 165 l/as./vrk Laskutettu jätevesimäärä m 3 Vesijohtoverkoston pituus 495 km Viemäriverkoston pituus (sisältää myös hulevesiviemärit) 473 km Veden hinta v (sis. alv) 1,36 /m 3 Jäteveden hinta v (sis. alv) 2,24 /m 3
21 Liikelaitos Työplus 2015 Liikelaitos Työplus tarjoaa laadukkaita työterveyspalveluja yrityksille ja julkisille yhteisöille. Tavoitteena on terveellisen ja turvallisen työn ja työympäristön varmistaminen sekä työntekijän terveyden, työ- ja toimintakyvyn edistäminen. Kokkolan Energia Oy 2015 Kaupungin omistuksessa oleva Kokkolan Energia Oy ja sen tytäryhtiö verkkoyhtiö KENET Oy muodostavat yhdessä toiminnallisen konsernin, joka vastaa Kokkolan energiahuollosta ja tarjoaa monipuolisia energiapalveluita kaupungin asukkaille ja elinkeinoelämälle. Liikevaihto 54,9 milj. - verkkoyhtiö 9,1 milj. - Kokkolan Energia 49,8 milj. - konsernin sisäinen liikevaihto -4,0 milj. Sähköverkkoasiakkaita kpl Kaukolämpöasiakkaita kpl Sähköenergian myynti loppukuluttajille 328 GWh 21
22 Kokkolan Satama Oy 2015 Kokkolan Satama on erikoistunut palvelemaan tehokkaasti paikallista sekä Pohjois-, Keski- ja Itä-Suomen sekä Venäjän teollisuutta irtotavara- ja kappaletavaraliikenteessä. Vuosikymmenten kokemus, monipuolinen osaaminen, erinomainen sijainti, pitkäjänteiset ja oikea-aikaiset investoinnit sekä verkostoituminen ovat mahdollistaneet satamamme tehokkuuden ja suuret volyymit. Laituripituus m Väylän kulkusyvyys 13 m Joka sään terminaali (AWT) Junavaunun kaatolaiteterminaali (RWTT) Satamassa käyneet alukset 551 kpl Tuonti tn Vienti tn Kokonaisliikenne tn 22
23 Sosiaali- ja terveyspalvelut Vuodesta 2009 lähtien sosiaali- ja terveystoimen toimialan organisaatio on muodostunut terveyspalveluista, vanhustyöstä sekä sosiaali- ja vammaistyöstä. Kokkolan kaupunki vastaa isäntäkuntamallilla myös Kruunupyyn kunnan sosiaali- ja terveystoimesta. Vanhuspalvelut paikkoja (v. 2015) Laitospaikat(1) 51 Tehostettu palveluasuminen (2), Kruunupyy 34 Laitoshoito, Kruunupyy 15 Tehostettu vanhusten palveluasuminen (7), Kokkola 234 Tehostettu palveluasuminen, ostopalvelu 138 Kotihoito (taloudet/käynnit) 1 713/ Kokkola 1 495/ Kruunupyy 218 /
24 Vammaisten palvelut palvelunsaajia (v. 2015) Kehitysvammaisten toimintakeskukset (3) 96 Asumisyksiköt (6), paikkoja 80 Mielenterveyskuntoutujien tukikoti, paikkoja 7 Avotyö ja tuettu työ 60 Sosiaalipalvelut (v. 2015) Sosiaalineuvontayksikkö 3 Aikuissosiaalityö/toimeentulotukiyksikkö 14,5 Työvoiman palvelukeskus 11 -sos.työntekijöitä, toiminnanohjaajia, perhetyöntekijöitä Yhdyskuntatyö/Asumisneuvonta 2/2 Lastensuojelun sos.työntekijät ja perheohjaajat 26,5 Lapsiperheiden kotipalvelu 9 Lastensuojelun perhetyö 6 Lastenvalvonta 2,5 Perheneuvola, käyntejä Terveyskeskus (v. 2015) Lääkäreitä 34,5 24
25 Sairaansijoja Kokkola / Teerijärvi 90/18 Hoitopäiviä Kokkola Teerijärvi, Kruunupyy Avohoidon käyntejä Avokuntoutus (Portti) A-klinikka - Nuorten tuki- ja neuvontapiste Nuotta Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä, Kiuru Kuntayhtymä vastaa maakunnan erikoissairaanhoidon lisäksi myös Jokilaaksojen yhteistoiminta-alueen perusterveydenhuollosta, vanhuspalveluista ja sosiaalitoimesta. (v. 2015) kaikki Kokkolan osuus Erikoisaloja 17 Erik.sairaanh. lääkäreitä 161 Sairaansijoja 220 Hoitopäiviä Avohoidon käyntejä (Peruspalveluliikelaitos Jyta ei sis. lukuihin) 25
26 Varhaiskasvatus Kokkolan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut vastaa päivähoidosta, niin perhepäivähoidossa kuin päiväkodissakin tapahtuvasta päivähoidosta sekä esiopetuksesta. Päivähoito on järjestetty kunnallisena, ostopalvelu- ja yksityisenä päivähoitona. Varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat osana myös Kelan maksamat tuet (lasten kotihoidon tuki, Kokkola-tuki ja yksityisen hoidon tuki) sekä leikkikenttätoiminta. lapsia (v. 2015) Kunnalliset päiväkodit (24) Esiopetus 654 Ostopalvelupäiväkodit ja yksityiset päiväkodit ostopalvelupäiväkodit (3) - yksityiset päiväkodit (1) - yksityiset ryhmäperhepäiväkodit (3) Kunnallinen perhepäivähoito perhepäivähoito ryhmäperhepäivähoito 134 Yksityisen hoidon tuki (Kela) 64 26
27 Koulutus Perusopetus ja lukio Kokkolan kaupungin opetustoimi vastaa perus- ja lukio-opetuksesta sekä Kokkolan seudun opiston vapaasta sivistystyöstä. Perusopetus on jaettu viiteen suomenkieliseen ja yhteen ruotsinkieliseen alueeseen. Suomenkielisiä peruskouluja on 25 ja ruotsinkielisiä kahdeksan. Kaupungissa on yksi suomenkielinen lukio ja aikuislukio, yksi ruotsinkielinen lukio sekä ammattilukiotoimintaa yhdessä ammatillisen koulutusyhtymän kanssa. oppilaita Suomenkielinen perusopetus Ruotsinkielinen perusopetus 812 Perusopetus yhteensä Suomenkielinen lukio ja aikuislukio 784 Ruotsinkielinen lukio 182 Lukiokoulutus yhteensä
28 Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on yksi Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta, jotka kokoavat yhteen yliopistojen alueellista toimintaa. Kokkolan yliopistokeskuksessa yhteistyötä tekevät Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot. Koulutus- ja tutkimusaloja ovat - kasvatustieteet - tietotekniikka - yhteiskuntatieteet - kemia - kauppatieteet - terveystieteet Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen koulutus on tutkimukseen perustuvaa akateemista aikuiskoulutusta. Yliopistokeskuksessa on noin opiskelijaa, joista (noin): Maisteriopinnoissa 500 Tohtoriopinnoissa 30 Avoin yliopisto Täydennyskoulutus
29 Centria-ammattikorkeakoulu Centria-ammattikorkeakoulu antaa ammattikorkeakoulututkintoihin ja ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin johtavaa koulutusta tekniikan, liiketalouden, kulttuurin sekä sosiaali- ja terveysaloilla. Lisäksi se tuottaa alueen elinkeino- ja työelämän tarpeisiin soveltavaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Ammattikorkeakoulu toimii Kokkolassa, Pietarsaaressa ja Ylivieskassa. Opiskelijoita yhteensä n joista Kokkolassa n Tekniikka n Liiketalous n Hyvinvointi ja kulttuuri n. 690 Ammatilliset oppilaitokset Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä järjestää suomenkielistä ammatillista koulutusta seitsemässä eri toimipaikassa Kokkolassa ja maakunnassa. Koulutusaloja on kahdeksan. Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskeli noin 2580 opiskelijaa. Aikuiskoulutus mukaan lukien vuosiopiskelijoita on yhteensä noin
30 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän Kokkolan toimipaikat Amm. peruskoulutuksen opiskelijoita Ammattikampus Hyvinvointikampus 485 Kälviän toimipaikka 45 Keski-Pohjanmaan ammattiopisto vastaa nuorten koulutuksista ja Keski-Pohjanmaan aikuisopisto aikuisten koulutuksista Optima samkommun (Pietarsaari) Muita oppilaitoksia opiskelijoita Keski-Pohjanmaan Konservatorio - perusopetus, musiikki perusopetus, tanssi/baletti ammatillinen koulutus 49 Pohjoismainen taidekoulu Kokkolan seudun opisto ml. Lasten ja nuorten kuvataidekoulu Keski-Pohjanmaan kesäyliopisto
31 Kulttuuri Kaupungin kulttuuritoiminnan tavoitteena on luoda asukkaille monipuoliset mahdollisuudet kulttuurin tuottamiseen ja kuluttamiseen. Vireä ja monipuolinen kulttuuritoiminta sitoo asukkaita lähiyhteisöönsä ja kotikaupunkiinsa. Laadukkaat kulttuuripalvelut ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet parantavat kaupunkilaisten elämisen laatua, tukevat kuntalaisten osallisuutta ja syrjäytymisen ehkäisyä sekä lisäävät kaupungin vetovoimaa ja elinvoimaisuutta. Kokkolassa toimivia taide- ja kulttuurilaitoksia Kokkolassa toimii sekä kaupungin että kannatusyhdistysten ylläpitämiä kulttuuri- ja taidelaitoksia. K-P:n Kamariorkesteri/Kokkolan Orkesteri esiintymisiä yhteensä 75 / Kokkolassa 49 / vierailut 9 - yleisömäärä / Kokkolassa / vierailut lapsille ja nuorille suunnatut esitykset 20, yleisömäärä radioituja konsertteja 3, kantaesityksiä 1, ilmestyneitä levyjä 1 ja nauhoitettuja levyjä 1 31
32 32
33 Kokkolan kaupunginteatteri omia ensi-iltoja 8, lisäksi 4 näytelmää jatkoi edelliseltä kaudelta, eri vierailuesityksiä kaikkiin 13 ja niillä yhteensä 19 esityskertaa, lisäksi muuta ohjelmallista toimintaa; seminaareja, avoimia harjoituksia, lasten teatterikerhoja ym. - omia esityksiä kaikkiaan 223 ja vierailuesityksiä 19 - katsojia yhteensä Keski-Pohjanmaan Konservatorio musiikin perusopetusta 1327 lapselle ja nuorelle - tanssin/baletin perusopetusta 283 lapselle ja nuorelle - musiikin ammatillista toisen asteen koulutusta 49 opiskelijalle K.H. Renlundin museo Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo museokohteissa kävijää - Roosin pihapiiri ja Museokortteli - Roosin talo, K.H. Renlundin lahjoituskokoelma, Roosin aikakauden historiaa ja vaihtuvia näyttelyitä - Suolamakasiini, Leo Torpan valokuvaustekninen kokoelma 33
34 - Lassanderin 1700-luvun porvaristalo - Pedagogio, kouluhistoriallinen näyttely - Fredrik ja Anna Draken koti, ITE-museo ja vaihtuvat näyttelyt - muita museoita: Luontokokoelma Kieppi Museokorttelissa, Kotiseutuarkisto, kotiseutumuseot Kaarlelan kirkonmäellä, Öjassa, Kälviällä ja Lohtajalla, hylkeenpyyntimuseo Tankarin saaressa, kalastajamuseot Öjan Långössä ja Ohtakarissa sekä palomuseo Ventuksessa. Toivosen talonpojan museo, Lucina Hagmanin syntymäkoti ja Marttakoti Kälviällä sekä Vionoja säätiön Taide-Vionoja Ullavassa Kokkolan kaupunginkirjasto maakuntakirjasto pääkirjasto, kirjastoauto ja sairaalakirjasto - lähikirjastot: Koivuhaka, Kälviä, Lohtaja ja Ullava - Anders-verkkokirjasto Kävijämäärä Verkkokäyntejä Lainoja Lainaajia Lainoja/asukas 16,00 34
35 Järjestötoimintaa ja tapahtumia Kaupunki myöntää vuosittain lähes 100 toiminta-, projektija vuokra-avustusta eri kulttuurijärjestöille, vapaille ryhmille, projekteille sekä yksittäisille kulttuuritoimijoille. Vuonna 2016 avustusten yhteissumma on euroa. Kaupunki järjestää kulttuuritapahtumia itse, yhdessä muiden toimijoiden kanssa tai tukemalla itsenäisten tapahtumajärjestäjien toimintaa. Nuorisopalvelut Kaupungin nuorisotyöhön ja -politiikkaan kuuluvat nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet, tieto- ja neuvontapalvelut, nuorisoyhdistysten ja muiden nuorisoryhmien tuki, liikunnallinen, kulttuurinen, kansainvälinen ja monikulttuurinen nuorisotoiminta, nuorten työllistymisen tukeminen sekä nuorten osallistuminen ja kuuleminen. - Nuorisokeskus Vinge, Rokkikoulu sekä viisi muuta nuorisotaloa eri puolilla kaupunkia 35
36 - yleis- ja erityisavustukset - tapahtumat kuten Nollapiste Kokkolassa nuoria palvelee myös Nuorisokeskus Villa Elba. 36
37 Liikunta ja vapaa-aika Liikuntapalvelut tarjoaa tasa-arvoisia liikuntamahdollisuuksia elinikäisen liikunnan harrastamiseen ja edistää kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia liikunnan avulla. Laadukkaat ja monipuoliset liikuntapaikat ja -olosuhteet lisäävät kaupungin vetovoimaa. Liikuntalaitokset 2015 Uintikeskus VesiVeijari: uintikävijää Jäähalli: jään käyttötuntia Kippari-Hall: jalkapallohalli, käyttötuntia Lämmitettävä keinonurmikenttä: käyttötuntia Kälviän Vapaa-ajan talo: käyttötuntia Lohtajan Maininki -monitoimihalli: käyttötuntia Hollihaan liikuntahalli: käyttötuntia Kokkolan Urheilutalo: palloilusaleja, urheiluhalli ja kuntosali Isokylän monitoimitalon liikuntasali avattiin syksyllä 37
38 38
39 Liikunta-alueet Hiihtoreittejä 20, yhteensä noin 150 km Kaukaloita 15 ja yksi tekojääareena Kevyen liikenteen väyliä 187 km Lähiliikuntapaikkoja 10 Nurmikenttiä 26 Tenniskenttiä 18 Uimarantoja 5 (yleisiä rantoja) ja ns. pieniä yleisiä rantoja noin 10 Ulkoilureittejä ja luontopolkuja 10, yhteensä noin 200 km Valaistuja latuja ja kuntoratoja 22, yhteensä noin 60 km Yleisurheilukenttiä 5 Järjestötoiminta Kokkolassa on noin 90 aktiivista urheiluseuraa. Lisäksi monet muut yhdistykset ja toimijat tarjoavat liikunnallista toimintaa. Kaupunki tukee heitä nuorten alle 18-vuotiaiden ohjaustoiminta-, koulutus- ja kohdeavustuksilla sekä toimitila-avustuksella. Vuonna 2016 avustusten yhteissumma on euroa. 39
40 Muuta Liikenneväylät Kokkolan kaupungin alueella on - katuja ja teitä 294 km - kevyen liikenteen väyliä 203 km - yksityisteitä 550 km Matkailu 2015 Majoitusliikkeitä 8 - huoneita 410 Majoitusvuorokausia suomalaiset ulkomaalaiset Huoneiden käyttöaste 48,1 % Kokkolan ystävyyskaupungit Kokkolalla on 15 ystävyyskaupunkia/ -kuntaa. Härnösand Mörbylånga Ullånger 40 Ruotsi Ruotsi Ruotsi
41 Kristiansund Averoy Fredericia Marijampole Fitchburg Sudbury Hatvan Boldog Ratingen Fushun Järva-Jaani Ambla Norja Norja Tanska Liettua Yhdysvallat Kanada Unkari Unkari Saksa Kiina Viro Viro Eräitä julkisia palveluita Kokkolassa - Kansaneläkelaitos, Kokkolan toimisto - Kokkolan työ- ja elinkeinotoimisto - Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue, Kokkolan toimipaikka - Maanmittauslaitos, Kokkolan palvelupiste 41
42 - Pohjanmaan ELY-keskus, työllisyys, yrittäjyys ja osaaminen -yksikkö sekä maaseutu- ja energiayksikkö, Kokkolan toimipaikka - Kokkolan Tulli - Geologian tutkimuskeskus (GTK), Kokkolan toimipiste - Väestörekisterikeskus, Kokkolan toimipiste - ProAgria Keski-Pohjanmaa - Pohjanmaan kauppakamari, Kokkolan toimipiste - Keski-Pohjanmaan Yrittäjät - Keski-Pohjanmaan liitto - Teknologiakeskus Ketek Oy - Centria ammattikorkeakoulu Oy - Kokkolanseudun Kehitys Oy Kokkolan nimikkolajit Nimikkolaji on kaupungin luonnolle ominainen, kaupungin historiaan liittyvä tai muuten kaupunkia kuvaava eliölaji. Yleisöäänestyksen perusteella Kokkolan nimikkolajeiksi on nimetty liito-orava, siika, tyrni ja merikotka. 42
43 KOKKOLAN KAUPUNKI PL Kokkola Kaupungintalo Kauppatori 5 Puh. (06) kokkola@kokkola.fi Etukannen kuva: Kokkolan Meripuisto 43
44 LAYOUT: FRISTYLE. PRINT: PREMEDIA HELSINKI OY.
Taskutietoa Kokkolasta 2015
Taskutietoa Kokkolasta 2015 KOKKOLA KARLEBY 2 Sisältö Yleistietoa 3 Väestö 6 Asuminen ja rakentaminen 11 Elinkeinot 14 Kaupungin hallinto 17 Kaupungin talous 19 Kaupungin liikelaitokset 20 Sosiaali- ja
LisätiedotTaskutietoa Kokkolasta 2013
Taskutietoa Kokkolasta 2013 KOKKOLA KARLEBY 2 Sisältö Yleistietoa 3 Väestö 6 Asuminen ja rakentaminen 11 Elinkeinot 14 Kaupungin hallinto 17 Kaupungin talous 19 Kaupungin liikelaitokset 20 Sosiaali- ja
LisätiedotKainuu tilastoina 2013. Kuva: Samu Puuronen
Kainuu tilastoina 2013 Kuva: Samu Puuronen KAINUUN OSUUS KOKO MAASTA Kainuun maakuntaprofiili Metsämaata Pinta-ala Teitä Alkutuotanto Kesämökit Työttömät Yli 64-vuotiaat Tilojen lukumäärä Väkiluku Tutkinnon
LisätiedotIisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015
Iisalmi tilastoina Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Yleistä Iisalmesta Väkiluku 22 115 henkilöä (31.12.2014) Pinta-ala yhteensä 872,18 km 2, josta maata 762,97 km 2 ja makeaa vettä 109,21
LisätiedotTASKUTIETOA KOKKOLASTA
TASKUTIETOA KOKKOLASTA 2017 www.kokkola.fi 2 Sisältö Yleistietoa 3 Väestö 6 Asuminen ja rakentaminen 11 Elinkeinot 14 Kaupungin hallinto 17 Kaupungin talous 19 Kaupungin liikelaitos ja merkittävät yhtiöt
LisätiedotVäestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020
Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 25 000 22 500 20 000 Ennuste 17 500 väestön määrä 15 000 12 500 10 000 7 500 5 000 2 500 0 1990 1992 1994 1996 1998
LisätiedotYleistietoa. Historiaa. Sijainti
Taskutietoa Kokkolasta 2018 2 Sisältö Yleistietoa 3 Väestö 6 Asuminen ja rakentaminen 11 Elinkeinot 14 Kaupungin hallinto 17 Kaupungin talous 19 Kaupungin liikelaitos ja merkittävät yhtiöt 20 Sosiaali-
LisätiedotKUNNAN HALLINTO. Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus 2009-2012 2009-2010
KUNNAN HALLINTO Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus 2009-2012 2009-2010 Ruotsalainen Kansanpuolue 16 4 Kansallinen Kokoomus 9 3 Yhteinen Sipoomme 7 2 Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue 5 1 Vihreä liitto
LisätiedotTilastotietoja Sipoosta
Tilastotietoja Sipoosta Esite on laadittu Sipoon kunnan kehittämis- ja kaavoituskeskuksessa 2.8.2010. Lähteet: Tilastokeskus (taulukot),työ- ja elinkeinoministeriö (työvoima), Maanmittauslaitos (kunnan
LisätiedotTIETOJA KEMISTÄ 2014. Osoite Kaupungintalo Valtakatu 26 94100 KEMI Puh. 016-259 111 Fax. 016-259 220 www.kemi.fi
TIETOJA KEMISTÄ 2014 Osoite Kaupungintalo Valtakatu 26 94100 KEMI Puh. 016-259 111 Fax. 016-259 220 www.kemi.fi Matkailu-info Valtakatu 26 94100 KEMI Puh. 040-6803 120 HAKEMISTO LIIKENTEELLINEN SIJAINTI
LisätiedotTIETOJA KEMISTÄ 2016. Osoite Kaupungintalo Valtakatu 26 94100 KEMI Puh. 016-259 111 Fax. 016-259 220 www.kemi.fi
Osoite Kaupungintalo Valtakatu 26 94100 KEMI Puh. 016-259 111 Fax. 016-259 220 www.kemi.fi TIETOJA KEMISTÄ 2016 Matkailu-info Valtakatu 26 94100 KEMI Puh. 040-680 3120 HAKEMISTO LIIKENTEELLINEN SIJAINTI
LisätiedotSIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne
Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta
LisätiedotSuomi postinumeroalueittain 2014 -palvelun taulukko- ja tietoluettelo
1(23) Suomi 2014 -palvelun taulukko- ja tietoluettelo Tietosuojasyistä kaikki alle 100 asukkaan postinumeroalueet on poistettu. Jako on tehty 31.12.2012 asukasmäärän perusteella. Tästä syystä postinumeroalueita
LisätiedotRuututietokanta 2018: 250m x 250m
Ruututietokanta 2018: 250m x 250m ja asukkaiden 2017. 250m x 250m. 1 asukas 56 368 56 368 2-10 asukasta 754 827 201 533 11-99 asukasta 1 784 762 54 611 100-499 asukasta 2 120 381 11 203 500-999 asukasta
LisätiedotRuututietokanta 2017: 250m x 250m
Ruututietokanta 2017: 250m x 250m ja asukkaiden 2016. 250m x 250m. 1 asukas 55 802 55 802 2-10 asukasta 762 404 202 859 11-99 asukasta 1 787 031 54 910 100-499 asukasta 2 124 278 11 232 500-999 asukasta
LisätiedotRuututietokanta 2016: 250m x 250m
Ruututietokanta 2016: 250m x 250m ja asukkaiden 2015. 250m x 250m. 1 asukas 55 472 55 472 2-10 asukasta 769 806 204 286 11-99 asukasta 1 791 725 55 063 100-499 asukasta 2 119 843 11 227 500-999 asukasta
LisätiedotRuututietokanta 2015: 250m x 250m
Ruututietokanta 2015: 250m x 250m ja asukkaiden 2014. 250m x 250m. 1 asukas 54 927 54 927 2-10 asukasta 776 859 205 555 11-99 asukasta 1 791 875 55 215 100-499 asukasta 2 110 651 11 202 500-999 asukasta
LisätiedotVäestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019
Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019 25 000 22 500 20 000 Ennuste 19 016 väestön määrä 17 500 15 000 12 500 10 000 15 042 7 500 5 000 2 500 0 1991 1993 1995 1997
LisätiedotAviapolis-tilastot. Kesäkuu 2008
-tilastot Kesäkuu 2008 Väestö ikäryhmittäin Aviapoliksen suuralueella ja koko Vantaalla 1.1.2008 ja ennuste 1.1.2018 100 90 väestöosuus, % 80 70 60 50 40 30 20 10 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat 25-64 -vuotiaat
LisätiedotMaapinta-ala 340 km². Merialueita 356 km² Kunnan pinta-ala 699 km² Asukastiheys 56 asukasta/maa-km² Taajama-aste 82 %
Maapinta-ala 340 km² Järviä 3 km² Merialueita 356 km² Kunnan pinta-ala 699 km² Asukastiheys 56 asukasta/maa-km² Taajama-aste 82 % Sipoo on kasvava, itäuusmaalainen kunta, joka sijaitsee Helsingistä itään.
LisätiedotTyöpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014
Työpaikka- ja elinkeinorakenne i k Päivitetty 9.9.2014 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-20112011 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Helsinki 372 101 370 342 364 981 365 597
LisätiedotTilastotietoa Oulusta VÄESTÖ JULKAISTU 2019
Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ 1 JULKAISTU 2019 Julkaisija: Oulun kaupunki konsernihallinto 2 VÄESTÖ 2019 Sisällys Alue... 4 Väestö... 6 Asuminen... 10 Työllisyys... 12 Hyvinvointi ja terveys... 14 Kulttuuri
LisätiedotRuututietokanta 2014: 250m x 250m
Ruututietokanta 2014: 250m x 250m ja asukkaiden 2013. 250m x 250m. 1 asukas 54 503 54 503 2-10 asukasta 782 991 206 376 11-99 asukasta 1 785 241 55 073 100-499 asukasta 2 112 513 11 224 500-999 asukasta
LisätiedotVeteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015
Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet
LisätiedotKuopion työpaikat 2016
Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion
LisätiedotToholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015
Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet
LisätiedotTilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015
Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015 Aikuiskoulutustuki 2 Aikuiskoulutustuki 3 MEUR Aikuiskoulutustuen rahoitusvastuu on jaettu kolmikantaisesti. Työttömyysvakuutusmaksuista
LisätiedotKaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015
Kaustinen Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4500 4300 2014; 4283 4100 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto
LisätiedotYlöjärvi TILASTOJA 2015. www.ylojarvi.fi
Ylöjärvi TILASTOJA 2015 www.ylojarvi.fi 2 YLÖJÄRVI LYHYESTI Ylöjärven kunta perustettiin vuonna 1869. Ylöjärvestä tuli kaupunki vuonna 2004. Viljakkalan kunta liittyi Ylöjärveen vuoden 2007 alusta, Kurun
LisätiedotLestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015
1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet
LisätiedotHalsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015
1700 1600 1500 1400 1300 1200 1100 1000 900 800 Halsua Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 2014; 1222 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet
LisätiedotKannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015
Kannus Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 6200 5800 2014; 5643 5400 5000 200 150 100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet 50 kuolleet 0-50 -100-150 -200 maassamuutto
LisätiedotKuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue
1 Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA..... 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 30 Asukasluku 31.12.2011 22020 4798 102308 15027 16369 60 Henkilökunnan
LisätiedotKuopion työpaikat 2017
Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51
LisätiedotTilastokuviot 2016 /1
Tilastokuviot 2016 /1 Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto
LisätiedotToimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio
Toimintaympäristö Muuttajien taustatiedot Dialuettelo Dia 3 Kuntien välinen nettomuutto Tampereella iän mukaan 2013 Dia 4 Kuntien välinen nettomuutto kehyskunnissa iän mukaan 2013 Dia 4 Tampereen maahan-
LisätiedotKuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue
1 Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue Asikkala Hartola Heinola Hämeenkoski Padasjoki Sysmä 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA...... 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 1 30 Asukasluku
LisätiedotKuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue
BDO Audiator/Risto Hyvönen 7.12.2015 1(14) Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 1 1 57 320 30 Asukasluku
LisätiedotOnnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Kuntaliitto. Kunnan toiminnot
Kuntaliitto Kunnan toiminnot Kunnan organisaatio VALTUUSTO Tarkastuslautakunta KUNNANHALLITUS LAUTAKUNNAT Päätehtävät: Opetus ja sivistys Sosiaali- ja terveydenhuolto Ympäristö ja tekninen infrastruktuuri
LisätiedotAviapolis-tilastoja lokakuu 2007
-tilastoja lokakuu 2007 Väestö ikäryhmittäin -alueella ja koko Vantaalla 1.1.2007 ja ennuste 1.1.2015 väestöosuus, % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2007 2015 2007 2015 Vantaa 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat
LisätiedotKymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000
LisätiedotTaskutietoa Nurmijärveltä
Taskutietoa Nurmijärveltä 2011 www.nurmijärvi.fi Sisältö Yleistietoa...4 Väestö...6 Henkikirjoitettu väestö 1980 2011...6 Väestö iän mukaan osa-alueittain...8 Väestösuunnite...9 Nurmijärven muuttoliike...10
LisätiedotKUOPION TYÖPAIKAT
KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät
LisätiedotTilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016
Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016 Edunsaajien lukumäärät ja maksetut aikuiskoulutustuet vuosina 2001 2016 Edunsaajien lukumäärät, kpl Maksetut aikuiskoulutustuet, MEUR 26 000 24 000 22 000
LisätiedotTYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011
23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 toisella neljänneksellä 75,1 prosenttia, mikä oli puoli prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi
LisätiedotKymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117
LisätiedotCase Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon
Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 3.-4.10.2012 Kuntatalo Ismo Korhonen, sivistysjohtaja Kouvolan
LisätiedotMe-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta.
Me-säätiö Me-säätiö tavoite. 2050 Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Strategiamme kärjet. 1. Koulutus kukaan ei syrjäydy peruskoulussa. 2. Uudenlainen työ nuorille 20 000 työkokemusta
LisätiedotARTTU Kuntalaiskysely Lappeenranta
ARTTU Kuntalaiskysely Lappeenranta Tulosten vertailu: 0,, 2.. Kko Kunnan palvelujen hoito koettu hyväksi Parantumista verrattuna 0/ Sairaan-/terveydenhoitajan vastaanotto Kouluterveydenhuolto Joukkoliikennepalvelut
LisätiedotKeski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana 1 Taustatietoja Laaja-alainen kuntayhtymä toiminut 12 vuotta Omistuspohja: 14 jäsenkuntaa ja 3 sopimusperusteista kuntaa 2007 budjetti 37 m Yksikköhintaopiskelijoita
LisätiedotKymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000
LisätiedotTilastotietoja Kymenlaaksosta. 29.1.2016 päivitetty
Tilastotietoja Kymenlaaksosta päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2015 Väkiluku yhteensä 179 861 ennakko (1.1.2015) 2 Lähde: Tilastokeskus ennakko Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2015 Väkiluku
LisätiedotLIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista
LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen
LisätiedotPerho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015
Perho Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 3400 3200 3000 2014; 2893 2800 2600 2400 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto
Lisätiedotƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ)
ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± )± Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± ) ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ƒ ) ± ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ± ± Ò ± ± ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ)
LisätiedotVANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1
VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 1 Osa 1: Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuoden 215 ensimmäisellä puoliskolla. Heinä-syyskuussa liikevaihdon väheneminen oli 1,2
LisätiedotKokkolan kaupunki Kulttuuripalvelut ja niiden hallinto kuntaliitoksessa. Sampo Purontaus Kokkolan kaupunki Kulttuuripalvelut 2012
Kokkolan kaupunki Kulttuuripalvelut ja niiden hallinto kuntaliitoksessa Sampo Purontaus Kokkolan kaupunki Kulttuuripalvelut 2012 KOKKOLA VUOSINA 2008-2012 Kuntaliitos Kokkola-Kälviä-Lohtaja-Ullava 1.1.2009
LisätiedotVantaan sivistystoimi
Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten
LisätiedotTILASTOKATSAUS 12:2015
TILASTOKATSAUS 12:2015 17.12.2015 TYÖPAIKAT VANTAAN OSA-ALUEILLA 31.12. Työpaikkojen määrä kasvoi vuonna eniten Hakunilassa ja Aviapoliksessa Vaikka väheni vuoden aikana koko kaupungissa, oli kaupungin
LisätiedotLAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT
LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000
LisätiedotTiedoston välilehdet. sekä Mitenna-toimialaluokitus.
Tiedoston välilehdet 1. Toimialan työlliset maakunnittain VOSE-hankkeessa määritellyllä vähittäiskaupan alalla (poikkeaa siis hieman Tilastokeskuksen pelkästä vähittäiskauppa-luokasta, koska sisältää ajoneuvojen
LisätiedotKESTÄVÄN KUNTATUOTTAVUUDEN JA TULOKSELLISUUDEN MITTARISTO. Tuloksellisuuden ulottuvuudet, tarkastelu valtakunnan tasolla ja kuntakohtaisesti
1(6) 29.9.2014 KESTÄVÄN KUNTATUOTTAVUUDEN JA TULOKSELLISUUDEN MITTARISTO Tuloksellisuuden ulottuvuudet, tarkastelu valtakunnan tasolla ja kuntakohtaisesti Tuottavuus ja taloudellisuus Palvelujen laatu
LisätiedotTietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen
Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2017 Mikko Mehtonen 19.2.2019 Mitä yrityksiä aineistoon on sisällytetty? Yritykset joissa kuntien tai kuntayhtymien yhteenlaskettu omistusosuus on vähintään
LisätiedotTilastotietoja Kymenlaaksosta. 18.8.2015 päivitetty
Tilastotietoja Kymenlaaksosta 18.8.215 päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 215 Väkiluku yhteensä 179 861 ennakko (1.1.215) 2 Lähde: Tilastokeskus ennakko Kymenlaakson väkiluku kunnittain 215 Väkiluku
LisätiedotLAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT
LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT 1995=100 YRITYSTEN MÄÄRÄN KEHITYS 1995-2012 200 190 180 Laukaa Koko maa 170 160 150 140 130 120 110 100 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004
LisätiedotTyöpaikat Vaasassa
Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.
LisätiedotKeski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen
Leppävirta Heinävesi Varkaus Joroinen Toimintaympäristön muutokset Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys
LisätiedotYT-TILASTOT 2015 7.1.2016 ILKKA KAUKORANTA
YT-TILASTOT 2015 7.1.2016 ILKKA KAUKORANTA 45 000 40 000 35 000 30 000 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 Alkaneiden yt-neuvotteluiden alaiset henkilöt 2011Q1 2011Q2 2011Q3 2011Q4 2012Q1 2012Q2 2012Q3
LisätiedotTIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE
KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion
LisätiedotVäestömuutokset, tammi kesäkuu
Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys
LisätiedotTyöttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa 2014 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30 000 Työttömät työnhakijat (ml.
Lisätiedot1 Alue ja ympäristö 8. 1.1 Tuusulan kunnan suunnittelualuejako 8. 1.2 Tuusulan kunnan alue 9. 1.3 Tuusulan ystävyyskunnat 9.
Sisällysluettelo 1 Alue ja ympäristö 8 1.1 Tuusulan kunnan suunnittelualuejako 8 1.2 Tuusulan kunnan alue 9 1.3 Tuusulan ystävyyskunnat 9 2 Väestö 10 2.1 Tuusulan väkiluku 1.1.1900 2011 10 2.2 Väkiluvun
LisätiedotTyöpaikat ja työlliset 2015
Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut
LisätiedotTyöpaikka- ja elinkeinorakenne
Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys
LisätiedotPalvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö
Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut
LisätiedotTyöpaikat ja työlliset 2014
Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden
LisätiedotTulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys
Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Yrittäjyyden trendit petri.malinen@yrittajat.fi Yritysrakenne Suomessa 2016 0,2% Suuryritykset (250 hlöä) 591 1,0% Keskisuuret yritykset (50 249 hlöä) 2 728 5,5%
LisätiedotKuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012
Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja
LisätiedotRakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2016
Irja Henriksson 1.3.017 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 016 Vuonna 016 Lahteen valmistui 35 rakennusta ja 75 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski yhdeksän prosenttia ja asuntotuotanto
LisätiedotKeski-Pohjanmaa. Maakuntainfo. Marko Muotio
Keski-Pohjanmaa Maakuntainfo Marko Muotio Yleistä Keski-Pohjanmaasta Keski-Pohjanmaan on väestömäärältään yksi Suomen pienemmistä maakunnista Maakunnan väestön määrä 31.12.2014 oli kaikkiaan 68 832 henkilöä
LisätiedotTYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi
TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20
LisätiedotTyöpaikka- ja elinkeinorakenne
Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys
Lisätiedot- 48 - 8.1. KAUPUNGIN KOULULAITOKSEN KOULUT, OPPILAAT, OPETTAJAT JA OPETUSTUNNIT
- 48-8. SIVISTYSTOIMI 8.1. KAUPUNGIN KOULULAITOKSEN KOULUT, OPPILAAT, OPETTAJAT JA OPETUSTUNNIT 2008-200 200-2010 2010-2011 2011-2012 2012-2013 2013-2014 Kouluja Peruskoulut 5 5 5 6 6 6 Lyseon lukio 1
LisätiedotKaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2012
1(7) Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2012 Aihealueet vuoden 2009 alueluokituksilla Aluetalous Aihealueet vuoden 2008-2012 alueluokituksilla Asuminen Koulutus Kulttuuri ja vapaa-aika
LisätiedotJyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet
Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman
LisätiedotRaahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi 2011. Risto Pietilä Raahe 21.2.2012. www.rsyp.fi
Raahen seudun yrityspalvelut Tilastokatsaus vuosi 2011 Raahe 21.2.2012 www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut on osa Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen toimintaa. 20.1.2012 1 Elinkeinorakenne Raahen
LisätiedotHämeenlinnan tilaaja-tuottaja - malli
Hämeenlinnan tilaaja-tuottaja - malli Hämeenlinna 2012 tavoitteet (kh 12/2005) 1) Palveluiden tuottavuuden ja vaikuttavuuden kasvu 2) Palveluiden organisointi ja tuottaminen asiakaslähtöisesti 3) Kustannustietoisuuden
LisätiedotKAUPUNGIN KOULULAITOKSEN KOULUT, OPPILAAT, OPETTAJAT JA OPETUSTUNNIT
- 4-8. SIVISTYSTOIMI 8.1. KAUPUNGIN KOULULAITOKSEN KOULUT, OPPILAAT, OPETTAJAT JA OPETUSTUNNIT 2007-2008 2008-200 200-2010 2010-2011 2011-2012 2012-2013 Kouluja Peruskoulut 6 5 5 5 6 6 Lyseon lukio 1 1
Lisätiedot8 Keski-Pohjanmaa. 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 8 Keski-Pohjanmaa 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 8.1. KESKI-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 1 kpl Maaseutumaiset: 6 kpl Keski-Pohjanmaa
LisätiedotTyöpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty
Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597
LisätiedotTyövoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi
Työmarkkinat 207 Työvoimatutkimus 206, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 206 joulukuussa 207 000,
LisätiedotTyöpaikat Vaasan seudulla
Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa
LisätiedotILMAJOEN KUNTA TIETOA LYHYESTI. Perustamisvuosi 1865. (Ilmajoen kappeliseurakunta KUNNAN HALLINTO. Kunnanvaltuustossa on 35 jäsentä.
ILMAJOEN KUNTA TIETOA LYHYESTI Perustamisvuosi 1865 (Ilmajoen kappeliseurakunta 1516) KUNNAN HALLINTO Kunnanvaltuustossa on 35 jäsentä. Kunnanvaltuuston paikkajakauma vv. 2013-2016 kunnallisvaaleissa:
LisätiedotVANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2
VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 2 Osa 2: Kaupungin eri osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samantyyppinen,
LisätiedotKaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2016
1(7) Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2016 (Palvelua päivitetään jatkuvasti uusimmilla tilastovuoden tiedoilla) Aihealueet vuoden 2013 alueluokituksilla (sama kuin tilastovuoden alueluokitus)
LisätiedotTYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde:
TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ Alueella työssäkäyvät so. alueen työpaikat vv.2008-2012 (Novago Yrityskehitys Oy:n kunnat)
Lisätiedotkansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009
kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009 Kainuun osuus koko maasta Kainuun maakuntaprofiili Kainuun kuntien väkiluku Metsämaata Pinta-ala Teitä Alkutuotanto Kesämökit Työttömät Yli 64-vuotiaat Tilojen
LisätiedotTyöpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015
Työpaikkoja Irja Henriksson 20.11.2017 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten
LisätiedotTIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA
KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 213 TIEDOTE 4/214 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Kuopiossa 31.12.212 Tilastokeskuksen keväällä 214 julkaisemien
LisätiedotElinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen
Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio
Lisätiedot