Pälkäneen Vanhankirkon asehuoneen sisäänkäynnin restaurointi kesällä 2009
|
|
- Anne Järvenpää
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Pälkäneen Vanhankirkon asehuoneen sisäänkäynnin restaurointi kesällä Virve Suominen Rakennuskonservaattori (AMK)
2 2 Sisältö 1 Johdanto 3 2 Dokumentointi 4 3 Vauriokartoitus ja restaurointisuunnitelma 5 4 Asehuoneen sisäänkäynnin restaurointi ulkopuolelta 9 5 Holvin restaurointi 11 6 Yhteenveto asehuoneen sisäänkäynnin restauroinnista 16 7 Etelämuurin ikkuna-aukkojen A osittainen restaurointi 17 8 Runkohuoneen muurinportaiden sisäänkäynnin restaurointi ulkopuolelta 22 LIITTEET
3 3 1 Johdanto Pälkäneen Vanhankirkon eli Pyhän Mikaelin kirkon asehuoneen sisäänkäynnin varsinaiset restaurointityöt aloitetaan varmistamalla sisäänkäynnin tuenta. Työntekijöinä allekirjoittaneen lisäksi ovat rakennuskonservaattori-opiskelija (AMK) Hanna Tuominen, joka työskentelee restaurointityömaalla vielä kesäkuun. Hän on aloittanut työt 15. toukokuuta piirtämällä ikkunaukkojen mittapiirustuksia. Hanna Tuominen suorittaa asehuoneen sisäänkäynnin julkisivun saumauksia sekä siihen tarvittavien tiilien uusimisen. Työryhmään kuuluvat myös kivirakenteiden restaurointia Pirkanmaan ammattiopistossa, käsi- ja taideteollisuusalalla opiskelevat Riina Mäkelä ja Elisa Hippi. Riina Mäkelä työskentelee heinäkuun 10. päivään ja Elisa Hippi kanssani heinäkuun loppuun. Riina Mäkelän työtehtäviin kuuluu sakariston sisäänkäynnin pintasaumauksien uusiminen ja lisäksi hän suorittaa kaikkia tarvittavia avustavia toimenpiteitä ja huolehtii laastin sekoituksesta. Hänen nuoresta iästään johtuen hänelle valitaan työtehtäviä, joissa hänen ei tarvitse työskennellä telineiltä. Elisa Hippi työskentelee kanssani asehuoneen sisäänkäynnin seinämuurien, holvien ja sisäpuolen rakenteiden restauroinnin parissa. Lopuksi asennetaan uusi lyijylevy suojaamaan sisäänkäynnin sisäpuolen ulkonevia tiiliosia. Laasteina käytetään Fescon kalkki / sementtikäsirappauslaasteja niin, että rakenteellisissa korjauksissa käytetään KS 50 / 50 / 600 laastia ja pintasaumaukset suoritetaan KS 65/35/ 600 laastilla. Tavoitteena on saada tiiviit, mutta vesihöyryä läpäisevät ja elastiset saumaukset. Tämä varmistetaan käyttämällä pintasaumaukseen enemmän kalkkia sisältävää laastia. Työn tavoitteena on romahtamaisillaan olevan asehuoneen sisäänkäynnin käyttöturvallisuuden takaaminen. Työ suoritetaan perinteisin menetelmin ja siinä pyritään hyödyntämään rakenteessa olevat vanhat, huomattavan kookkaat tiilet. Vanhoja, joskin pienempiä tiiliä on varastoituna sakaristoon ja läheiselle maatilalle. Käytettävät tiilet valitaan niiden sintraantumisasteen mukaisesti, jotta niiden värisävy vastaa mahdollisimman hyvin rakenteessa jo aiemmin olevia tiiliä. Tavoitteisiin kuuluu myös, että heinäkuun loppuun mennessä suoritetaan tarpeelliset hätäkorjaukset etelämuurin ikkuna-aukkojen A 1 ja A 2 alaosille. Ikkuna-aukot raputuvat todella nopeasti, koska vesi pääsee esteettä rakenteisiin. Sakariston ja runkohuoneen puoleisen muuriportaiden sisäänkäyntien restaurointi on myös tavoitteena. Heinäkuun loppuun mennessä seurakuntalaisilla ja vierailijoilla on käytössään turvalliset sisäänkäynnit.
4 4 2 Dokumentointi Työt aloitetaan täydentämällä edellisten kesien aikana suoritettua dokumentointia. Tekniset piirustukset laaditaan ikkuna-aukoista C ja kuori-ikkuna D:n sisäpuolesta. Tekniset piirustukset ovat mittakaavassa 1:20. Mittapiirustuksiin laaditaan alustavat vauriokartat. Työn suorittaa rakennuskonservaattori (AMK) -opiskelija Hanna Tuominen. Vauriokartoissa vaurioiden merkitsemiseen käytetään rasterointia. Vauriokartat ovat liitteinä (liitteet 1-3). Kohteet valokuvataan digikameralla, Hitachi HDC-768E, kuvaamalla etelämuurin ikkuna-aukkojen C ja kuori-ikkunan D tiilimuuraukset. Asehuoneen sisäänkäynti ja ikkuna-aukot A on dokumentoitu edellä mainitulla tavalla jo viime keväänä, joten niihin luotuja vauriokarttoja voidaan käyttää lähtökohtana sisäänkäynnin restaurointisuunnitelmaa laadittaessa. Vauriokartat ovat liitteinä (liitteet 4-8). Sakariston sisäänkäynti on myös dokumentoitu ja vauriokartoitettu aiemmin, joten näitä piirustuksia hyödynnetään nyt. Sakariston sisäänkäynnin restauroinnista on Riina Mäkelä laatinut raportin, joka liitteineen liitetään tähän. Runkohuoneen muuriportaiden sisäänkäyntiä ei ole piirretty, mutta restaurointityö dokumentoitiin valokuvaamalla. Asehuoneen muurinportaiden sisäänkäynnin saumauksien uusiminen oli melko vähäistä ja sitä piirretään parhaillaan, Pirkanmaan ammattiopiston kivirakenteiden restauroijien toimesta. Samoin piirrettävänä ovat asehuoneen seinämuurit. Piirtämättä on tällä hetkellä pohjoismuurin ikkuna E ja kuori-ikkuna D:n ulkopuoli ja pääsisäänkäynnin yläpuolinen ikkuna. Tilanne tiiliosioiden vauriokartoituksen ja dokumentoinnin kannalta on siis hyvä.
5 5 3 Vauriokartoitus ja restaurointisuunnitelma Akuutti restauroinnin tarve koskee asehuoneen sisäänkäyntiä ja ikkuna-aukkoja. Asehuoneen sisäänkäynnin tiilimuuraus on täysin irti luonnonkivimuurista. Alueella on tällä hetkellä romahdusvaara ja siksi sisäänkäynti on tuettu. Alue on eristetty nauhoin ja siellä on yleisöltä kulku kielletty kyltein. Ikkunaaukkojen tiilimateriaali on kärsinyt pakkasrapaumisesta. Erikoispiirteiden säilyttämisen kannalta on olennaisen tärkeää niiden nopea restaurointi. Rakenteellisen toimivuuden kannalta liikuntasauma on välttämätön kahden eri materiaalin ja erilaiset lämpölaajenemiskertoimet omaavien materiaalien välillä. Tiilirakenne on kiinnitettävä takaisin luonnonkivimuuriin joustavalla ja elastisella kalkki/sementtilaastilla (50/50/600 KS laastilla). Kaikki vaurioituneet sementtilaastilla suoritetut aiemmat rakenteelliset muuraukset on poistettava. Ne on korvattava elastisemmalla 50/50 /600 KS laastilla. Pintasaumaus suoritetaan vielä kalkkipitoisemmalla 65/35/600 KS laastilla. KUVA 1. Kulku asehuoneen sisäänkäynnistä oli estetty talven ajan. Asehuoneen sisäänkäynnin holvauksen seinämuurit ja itse holvaus kaipaavat kipeästi nopeita toimenpiteitä. Rakenne on tuettu ja eristetty yleisölle vapaasta alueesta (kuva 1). Kulku kirkon runkohuoneeseen on ohjattu suoritettavaksi viime kesänä restauroidun pääsisäänkäynnin kautta. Asehuoneen sisäänkäynti on kärsinyt aiemmin tapahtuneesta maanpainumisesta ja rakenteiden oikaisemisesta. Perustukset on lujitettu vuonna 2003.
6 6 Asehuoneen sisäänkäynnin vauriot ovat rakenteellisia, eikä niitä voida jättää huomioitta. Mikäli tarvittavia toimenpiteitä ei tehdä on romahdus aivan ilmeinen. Omaleimainen ja erikoinen kaariholvaus on silloin menetetty ainiaaksi (kuvat 2, 3, 4 ja 5 ). KUVA 2. Sisäänkäynnin vakavat rakenteelliset vauriot ilmenevät halkeamina. KUVA 3. Vauriot eivät ole paikallisia vaan vauriot kattavat koko sisäänkäynnin. KUVA 4. Holvien upea kaarijono on silmiä hivelevä kokonaisuus, joka on ehdottomasti säilyttämisen arvoinen. KUVA 5. Runkohuoneen ja asehuoneen välisen sisäänkäynnin erikoisuus on epäkesko holvikaari. Aiemmissa korjauksissa käytetty sementtilaasti on ominaisuuksiltaan lujaa, mutta aivan liian kovaa ja joustamatonta tiilelle. Sen käytöstä seuraa tiilen murtuminen. Rakenteen mekaaninen kestävyys menetetään ja tiili tuhoutuu ja putoaa kokonaan pois (kuvat 6 ja 7). Asehuoneen sisäänkäynnin kohdalla vauriot ovat totaalisia ja erittäin pitkälle edenneitä.
7 7 KUVA 7. Liian luja laasti murtaa tiilen ja aihe- uttaa rakoilua rakenteessa. KUVA 6. Aiemmat sementtilaastilla tehdyt korjaukset ovat kiihdyttäneet rapautumista. Todennäköisesti 1980 luvulla suoritetuissa korjauksissa uusitut tiilet erottuvat selvästi ja niiden muuraamiseen on käytetty sementtilaastia, joka on aikaan saanut halkeamia ja tiilimateriaalien menetyksiä (kuvat 8 ja 9). Restauroinnissa huolellinen tiilimateriaalin valinta ja pintasaumaus runsaasti kalkkia sisältävällä laastilla (KS 65/35/600) on lopputuloksen kannalta merkittävää. Kalkkilaasti vanhenee kauniisti, eikä restauroitua aluetta erota alkuperäisestä. KUVA 8. Korjauksissa käytetyt tiilet eivät sulaudu alkuperäiseen ympäristöön. KUVA 9. Luja ja peräänantamaton sementtilaasti jouduttaa materiaalin menetyksiä.
8 8 Ikkunoiden erikoisuus piilee niiden kaksinkertaisuudessa. Ikkunoiden vauriot ovat sekä korjauksissa käytetyn sementtilaastin että pakkasrapautumisen aiheuttamia (kuvat 10 ja 11). Rapautuminen on rakenteellista ja huolestuttavan nopeaa. Rakenteiden säilymisen kannalta on oleellisen tärkeää, että restaurointi suoritetaan ensi kesän aikana. KUVA 10. Kaksinkertaiset ikkuna-aukot ovat kirkon erikoisuus, joita harvoin näkee. KUVA 11. Vaurioituneimmat alueet sijaitsevat ala- osissa joihin lumi kertyy ja viipyy pisimpään. Pälkäneen Vanha kirkko eli Pyhän Mikaelin kirkko on suosittu turistikohde ja paikkakunnan huomattavin nähtävyys. Ilahduttavaa on, että usein vierailijat ovat nuoria perheitä, jolloin lapsille muodostuu käsitys tästä kiehtovasta kohteesta. Vartuttuaan heillä on mielikuva kirkosta ja vahva halu vaalia tätä rakennushistoriallisesti arvokasta kohdetta. Kirkko on myös elävä ja siellä on seurakunnallisia tapahtumia koko ajan. Rakenteiden mekaaninen kestävyys on välttämätön turvallisuustekijä ja merkittävä asia koko kirkon tulevaisuuden kannalta.
9 9 4 Asehuoneen sisäänkäynnin restaurointi ulkopuolelta Työt aloitetaan kiinnittämällä tiilimuuraus takaisin luonnonkivimuuriin. Saumat avataan niin syvälle kuin mahdollista ja saumataan Fesconin KS 50/50/600 laastilla (kuvat 12 ja 13). Restauroinnin aikana rakenteita tuetaan erikokoisilla puupalikoilla aina tarpeen mukaan (kuva 14). Pahoin vaurioituneet tiilet poistetaan rakenteesta ja korvataan uudella terveellä tiilimateriaalilla (kuva 15). KUVA 12. Sauma avataan mahdollisimman syvälle. KUVA 13. Sauma puhdistetaan ja kastellaan. KUVA 14. Poistettujen tiilien muodostama aukko tuetaan kakkosnelosen palalla työn ajaksi. KUVA 15. Uudet tiilet muurataan rakenteeseen.
10 10 Pintasaumaus suoritetaan Fesconin KS 65/35/600 laastilla (kuva 16). Kostean laastin päälle painellaan hiekkapuhallushiekkaa. Näin saadaan ympäristöön soveltuva fruktuuri laastin pintaan. KUVA 16. Valmista restauroitua aluetta. Seuraavaksi avattiin saumat ja holvikaaren irronneet tiilivarvit kiinnitettiin uudelleen. Ylimmäiset holvitiilet kiinnitettiin luonnonkiveen ja toisiinsa ja sitten seuraava varvi lujittuneeseen tiilivarviin. Rakenneosan vaurioituneet tiilet uusittiin (kuvat 17 ja 18). KUVA 17. Kiinnitettävien varvien ja uusittavien tiilien alla on puusta valmistettu tuki. KUVA 18. Holvitiilistä poistettiin kutistuneet ja rakoilleet sementtisaumat restauroinnin aikana.
11 11 5 Holvin restaurointi Holvimuuri runkohuoneesta katsottuna vasemmalta puolelta on sortumaisillaan. Sen restaurointi aloitetaan poistamalla rakenteen alaosan murskautuneet tiilet (kuva 19). Alaosan tiilet ovat kooltaan huomattavan suuria. Korvaavia samankokoisia tiiliä ei ole saatavissa, joten ne puretaan rakenteesta erittäin varovaisesti ja kaikki mahdollinen materiaali käytetään uudelleen muurauksessa (kuva 20). KUVA 19. Rakenteen tuenta uudelleen muurauksen aikana. KUVA 20. Isokokoiset tiilet puhdistettiin ja käytettiin uudelleen. Uudelleen muuraus aloitetaan alhaalta ja edetään ylöspäin. Näihin rakenteellisiin korjauksiin käytetään Fesconin KS 50/50/600 laastia. Pintasaumaus suoritetaan Fesconin KS 65/35/600 laastilla, jonka jälkeen pintaan laitetaan kosteaa hiekkapuhallushiekkaa. Rakenteen sivussa alhaalta ylös asti on yli 100 mm leveä repeytymä, jota ei yritetäkään oikaista vaan se täytetään mahdollisuuksien mukaan terveellä tiilimateriaalilla (kuva 21). Rakenteen pitää pystyssä aiemmin suoritettu sementtimuuraus, joka ehjänä jätetään paikoilleen. Kuva 21. Repeytymä rakenteessa. Kuva 22. Holvin irtonaiset tiiliosiot. Holvirakenne on kauttaaltaan irtonainen ja sen osiot ovat vain löyhästi kiinni toisissaan (kuva 22).
12 12 Holvikaaren tiilet ovat murskautuneita ja rapautuneita sekä irti alustastaan. Irtonainen aines ja rapautunut taustarappaus poistetaan tarvittaessa. Kaaren alkamiskohdasta työtä tehdään vuoronperään niin, että uusille tiilille on aina sitoutunut kiinnityskohta olemassa. Rakenteet tuetaan purkamisen ja uudelleen muurauksen aikana puutavaralla, joka on kakkosnelosta. Tuennat haittaavat työskentelyä ja näkyvyyttä, mutta niillä varmistetaan yläpuolisen rakenteen koossapysyminen. Kaaren kiinnitys aloitetaan poistamalla vanha repeytynyt lyijylevy ja sen alla oleva jiirin suojalaasti. Laasti on irti rakenteesta ja siksi se uusitaan (kuva 23). Kaaren keskeltä ujutetaan aukkoa hyväksikäyttäen ohutta laastia jiiriin niin paljon kuin mahdollista ja näin varmistetaan kaaren kiinnittyvyys muuhun rakenteeseen (kuva 24). Lopuksi aukko suljetaan. Koko tiilikaari saa uuden laastipinnan Fesconin KS 65/35/600 laastilla KUVA 23. Uusi laastipinta lyijylevyn alle. KUVA 24. Ujutusaukko kaaren keskikohdalla. Kaaren tiilet kiinnitetään ja kaareen muurataan tarvittaessa uusia tiiliä. Työ etenee ylävarvista alaspäin. Näin varmistetaan pitävä kiinnityspohja seuraavalle alempana olevalle tiilivarville. Tuennat ovat varveittain paikoillaan niin kauan, että laastin sitoutuminen on tapahtunut (kuva 25). Muutaman päivän kuluttua siirrytään astetta alemmaksi, jolloin alapuoliset saumat päästään tarvittaessa uusimaan. Luonnonkivimuurin takaa paljastuu suuri onkalo, joka täytetään vähän kerrallaan Fesconin KS 50/50/600 laastilla (kuva 26). KUVA 25. Holvikaaren muurausta. KUVA 26. Onkalo kiven takana täytettiin.
13 13 Asehuoneen sisäpuolelta katsottaessa kaarirakenne oli kokonaan menetetty ja se muurattiin uudelleen (kuva 27). Työ suoritettiin vuorotellen repeämän muurauksen ja kaariholvauksen muurauksen kanssa, jotta sitoutunutta muurausta oli aina tarpeeksi uuden osio kiinnitykseen. KUVA 27. Kaaren koko vasen sivu on KUVA 28. Pyörökivinen taustarappaus menetetty ja siihen muurataan uusi osio. uusitaan ja käytetään särmikkäämpiä kiviä. Kohdista, joissa koko tiilimateriaali on jo menetetty, rapautunut taustarappaus poistetaan ja korvataan uudella. Aiemmassa taustarappauksessa käytetyt pyöreät rantakivet korvataan särmikkäillä luonnonkivillä tai tiiliaineksella. Näin varmistetaan uusien tiilien parempi tarttuvuus pohjarappaukseen (kuva 28). KUVA 29. Sementtilaastin aiheuttamat tuhot ja heikentynyttä, haperoa taustarappausta. KUVA 30. Restaurointi suoritettiin asteittain. Ensin uusien taustan ja sitten kiinnittäen tiilet. Holvimuurin vasemmalla sivulla on sementtilaastilla tehtyjä korjauksia, joissa laasti on joko kutistunut tai murtanut tiilet. Näissä kohdin halkeamat avataan ja ne täytetään Fesconin KS 50/50/600 laastilla ja pintasaumaus tehdään KS 35/65/600 laastilla (kuvat 29 ja 30).
14 14 Vauriot jatkuvat holvikaaren oikealle puolelle. Tarkoitus on korjata kaaren keskellä kulkeva sementtilaastilla muuratun osuuden keskellä kulkeva halkeama. Saumaa avatessa käy selville, etteivät tiilet ole lainkaan kiinni alustassaan vaan suuri sementtilaastin yhteen sitoma osio on vaarallisesti irtoamassa. Se on poistettava ja rapautunut taustarappaus on uusittava (kuvat 31 ja 32). KUVA 31. Halkeaman avaus osoitti suurehkon vaurioalueet, joka muodosti uhan vierailijoille. KUVA 32. Vauriokohta purettiin ja korjattiin asteittain. KUVA 33. Holvikaarimuurauksen työ aikainen tuenta. KUVA 34. Viimeiset saumaukset ja kaari on valmis. Sementtilaastilla muurattu alue on väritykseltään oranssiin vivahtava. Uudelleen muuraus suoritetaan käyttämällä fruktuuriin paremmin väritykseltään sopivia tiiliä (kuvat 33 ja 34).
15 15 KUVA 35. Vähäisemmät pystysuorat KUVA 36. Asehuoneen sisäänkäynti halkeamat avataan ja täytetään. on restauroitu. Rakenteen alaosassa on myös pienempiä pystysuoria halkeamia, jotka avataan ja saumataan uudelleen (kuva 35). Holvin molemmat julkisivun puoleiset maan-alaiset kulmat vahvistetaan laastilla. Restauroitu sisäänkäynti on ulkonäöltään yhtenäisempi ja se on saanut takaisin jo menetetyn ulkoasunsa (kuva 36). Laastikulunki oli asehuoneen kohdalla KS 50/ 50 / 600- laastia 850 kg ja KS 65 / 35 / 600- laastia 150 kg sekä hiekkaa 50 kg. Yhteensä laasteja kului asehuoneen restaurointiin 1000 kg. Hukkaprosenttia ei ole, työssä käytettiin kaikki valmistettu laasti.
16 16 6 Yhteenveto asehuoneen sisäänkäynnin restauroinnista Asehuoneen sisäänkäynnin restaurointi oli haastava ja mielenkiintoinen tehtävä. Rakenteen huonosta kunnosta johtuen erilaisia tuentoja oli välillä niin paljon, että ne haittasivat työn suoritusta, mutta luovuudella tilanteista selvittiin kg laastia pelkästään asehuoneen sisäänkäynnin restaurointiin kertoo omalta osaltaan työn laajuudesta. Saumapintojen laajuudesta kertoo 50 kg hiekan kulutus. Tämän kaltaisissa tehtävissä ei koskaan tiedä kun rakenteen avaa mitä sisältä löytyy. Näin kävi nytkin ja taustarappauksen huono kunto ja laatu yllättivät täysin. Taustarappauksessa käytetyt pyöreät rantakivet olivat rapautuneen kalkkilaastin seassa täysin irrallaan. Senkaltaiseen taustaan ei luonnollisesti voi kiinnittää mitään, vaan se oli uusittava niiltä kohdin kun rakenne avattiin. Sementtilaastin runsas käyttö edellisissä korjauksissa oli myös aiheuttanut vaurioita ja pienen halkeaman täyttö muuttuikin laaja-alaiseksi holvin korjaukseksi myös holvin toisella puolella. Vaikeuksia aiheutti myös kohtuuttoman korkeat laastisaumat, joiden korkeutta ei voinut muuttaa, vaan jakoa oli noudatettava. Suurissa halkeamissa haastetta antoi myös limityksen sommittelu niin, että se täyttää kantavuuden vaatimukset. Oman haasteensa työn suorittamiseen antoi myös ensikertalaisten ohjaus työtilanteissa, joissa vaadittiin ripeää ja nopeasti tilanteeseen reagoivaa toimintaa. Toiminta useissa eri osiossa ja pisteissä yhtä aikaa lisäsi ohjauksen tarvetta, mutta oli välttämätöntä, jotta työ saatiin suoritettua määräajassa. Lopputulos asehuoneen sisäänkäynnin kohdalta on mielestäni kohtuullinen.
17 17 7 Etelämuurin ikkuna-aukkojen A osittainen restaurointi Etelämuurin ikkuna-aukkoihin A tehtiin hätäkorjaukset niin, että se käsitti ikkunaaukkojen ulkopuolella alueen ikkunapenkistä noin metrin korkeuteen tiilimuurille. Sisäpuolelta korjattiin lähinnä saumat, ikkunapenkin ja ikkuna-aukon tiilimuurauksen välistä, jotta vesi ei pääse sieltä sisään rakenteeseen. Restauroinnissa poistetaan kaikki pehmennyt, mekaanisen kestävyytensä menettänyt tiiliaines ja ne korvattaan ja terveellä tiilellä. Muuraus suoritetaan Fesconin KS 50 /50 /600 laastilla ja pintasaumaus KS / 63 / 35 / käsirappauslaastilla. Saumat päällystetään hiekkapuhallushiekalla. Pahiten oli kärsinyt ikkuna-aukko A 1, jossa vaurioituminen eteen vauhdilla, johtuen siitä, että talvella lumi kerääntyy ikkunapenkille ja viipyy siinä pitkään kevääseen lopulta sulaen paikalleen vedeksi ja valuen rakenteen sisään (kuvat 37 ja 38). Ikkuna-aukkojen omaleimaisena yksityiskohtana on niiden kaksinkertaisuus. Sisempi tiilimuuraus on tuotu ulkopuolelle niin, että se muodostaa koristemuodon. Koristeelliset muuraukset ovat rapautuneet pois ikkuna-aukon A 1 alaosista. KUVA 37. Talvinen kuva lumen viipymisestä ikkunapenkillä A. KUVA 38. Vaurion etenemä yhden talven aikana.
18 18 Ikkuna-aukon A 1, vasemmanpuolen vauriot ovat edenneet pidemmälle kuin sen oikeanpuolen. Molemmissa jouduttiin kuitenkin tiiliainesta poistamaan ja korvaamaan uudella (kuvat 39 ja 40). KUVA 39. Ikkuna-aukon A 1 oikea puoli. KUVA 40. Pehmennyt tiiliaines poistettiin. KUVA 41. Laasti kerros suojaa tiiliä. KUVA 42. Koristeosat palautetaan. Koristeelliset yksityiskohdat palautetaan alkuperäiseen asuunsa. Ikkuna-aukon A 1 kohtaamat säärasitukset ovat sitä luokkaa, että lopuksi se saa vielä uhrikerrokseksi laastipinnan KS 65 / 35 /600 -laastilla (kuvat 41 ja 42). Ikkuna-aukon keskellä olevat tiilet muurataan uudelleen ehjäksi rakenteeksi. Sisemmän ja uloimman tiilimuurauksen väliin jäävä pystysauma avataan ja uusitaan aina puolentoista metrin korkeuteen.
19 19 Ikkuna-aukon A 2 vauriot ovat vähäisempiä ja siinä uusitaan lähinnä aukon molemmilta puolilta alaosasta muutama tiili ja saumaukset, jottei vesi enää pääse rakenteeseen. Sisimmän ja uloimman muurauksen välinen sauma uusitaan puolentoista metrin korkeuteen (kuvat 43 ja 44). KUVA 43. Ikkuna-aukon A 2 vasen puoli. KUVA 44. Restauroitua pintaa. KUVA 45. Ikkuna-aukon A 2 vasen puoli. KUVA 46. Restauroitua ehjää pintaa. Ikkuna-aukossa A 2 myös koristeosiot ovat paremmin säilyneet kuin viereisen aukon kohdalla (kuvat 45 ja 46).
20 20 Ikkuna-aukkojen A julkisivun puoleiset osiot, jotka rajoittuvat luonnonkivimuuriin restauroitiin myös. Yleisilme on siisti ja ennen kaikkea vedeltä on estetty pääsy rakenteisiin (kuvat 47 ja 48). KUVA 47. Restauroitu ikkuna-aukko A 1. KUVA 48. Restauroitu ikkuna-aukko A 2. Ikkuna-aukot A ovat sisäpuolelta huomattavasti paremmassa kunnossa. Muutamia tiiliä uusittiin ja saumat saumattiin uudelleen (kuvat 49 ja 50). KUVA 49. Ikkuna-aukko A 1 oikea puoli ennen resturointia. KUVA 50. Ikkuna-aukko A 1 vasen puoli ennen resturointia.
21 21 Rapautunut tiiliaines poistetaan ja korvataan terveellä tiilellä. Yleisilme siistiytyy runkohuoneen puolelle ja veden pääsy rakenteisiin estyy (kuvat 51, 52 ja 53). KUVA 51. Kuvassa ikkuna-aukon A 1 KUVA 52. Kuvassa ikkuna-aukon A 2 rapautuneet alueet. rapautuneet alueet. KUVA 52. Yleisilme on runkohuoneen puolelta siistiytynyt ja rakenteet ovat toistaiseksi turvassa. Hätäkorjaukset suoritettiin ja työn on tarkoitus jatkua sopivana ajankohtana edeten rakenteita ylöspäin siitä mihin nyt jäätiin. Laasteja ikkuna-aukkojen restaurointiin kului yhteensä 175 kg, joka jakautui seuraavasti: KS 50/ 50 / 600- laastia 125 kg ja KS 65 /35/ 600- laastia 50 kg. Hiekkaa kului 15 kg.
22 22 8 Runkohuoneen muurinportaiden sisäänkäynnin restaurointi ulkopuolelta Runkohuoneen muurinportaiden sisäänkäynnin restaurointi suoritetaan viimeisenä. Vaurioituneet saumat avataan, puhdistetaan ja kastellaan (kuva 54). Saumauksissa käytetään Fescon KS 50 / 50 / 600 käsirappauslaastia ja pintasaumaus suoritetaan Fescon KS 65 / 35 / 600 käsirappauslaastilla. Kostea laastipinnan päälle laitetaan hiekkapuhallushiekka, joka patinoi sauman kunnes aika tekee tehtävänsä ja saumaus patinoituu itsestään. Jälkikastelusta huolehditaan kolmen päivän ajan. KUVA 54. Runkohuoneen muurinportaiden sisäänkäynti. KUVA 55. Osittain avattuja saumoja. KUVA 56. Oikean puolen osittain saumattua pintaa. KUVA 57. Vasemman puolen rapautuneita saumoja. Työ aloitetaan rakenteen oikealta sivulta ja sitten siirrytään vasemmalle puolelle (kuvat 56 ja 57). Tarkoituksena on käsitellä sisäänkäynnin ulkopuoli, joka näkyy
23 23 runkohuoneeseen. Työtä jatketaan sopivana ajankohtana käsitellen portaan ja seinämuurit. Kaaren saumat käsitellään viimeiseksi (kuva 58). Ne saumataan uudelleen myös sisäpuolelta. Valmista restauroitua pintaa (kuva 59). KUVA 58. Kaaren saumat käsitellään molemmin puolin. KUVA 59. Restauroitua saumausta. Asehuoneen muurinportaiden sisäänkäyntiin tehtiin myös osittainen saumojen uusiminen lähinnä täytetyönä kun joudutaan odottamaan sakariston sisäänkäynnin tiilimuurauksen sitoutumista. Tätäkin kohdetta jatketaan taas sopivan tilaisuuden tullen. Sakariston restauroinnista liitän tähän työhön kivirakenteiden restaurointia opiskelevan Riina Mäkelän laatiman raportin liitteeksi. Sakariston sisäänkäynnin restaurointiin käytettiin KS 50/50 /600- laastia 25 kg ja KS 65 /35 / 600- laastia 50 kg ja hiekkaa 10 kg. Yhteensä koko restauroinnin eri kohteisiin kesän aikana käytettiin laasteja seuraavasti: 40 pussia a 25 kg KS 50 /50 /600- laastia eli 1000 kg ja 10 pussia a 25 kg KS 65 /35 /600- laastia eli 250 kg. Yhteensä laasteja kului 1250 kg. Hiekkapuhallushiekkaa kului yhteensä 3 pussia a 25 kg eli 75 kg.
Olavinlinnan Paksun bastionin ampuma-aukot
Olavinlinnan Paksun bastionin ampuma-aukot Kunnostustyöt Syksy 2010 Talvi 2011 Mirva Kleemola Rakennuskonservaattori AMK m.m.kleemola@gmail.com 040 963 6566 Tuija Väli-Torala Rakennuskonservaattori AMK
Olavinlinnan Paksun bastionin etelä- ja itäjulkisivut
Olavinlinnan Paksun bastionin etelä- ja itäjulkisivut Korjaustyöt Syksy 2011 Talvi 2012 Tuija Väli-Torala Mirva Kleemola Katariina Sommarberg 1 JOHDANTO Paksun bastionin etelä- ja itäjulkisivujen korjauksia
Olavinlinnan Paksun bastionin eteläjulkisivu
1 Olavinlinnan Paksun bastionin eteläjulkisivu Kunnostustyöt Syksy 2010 Talvi 2011 Mirva Kleemola Rakennuskonservaattori AMK m.m.kleemola@gmail.com 040 963 6566 Tuija Väli-Torala Rakennuskonservaattori
MSS KRISTALLOINTI BETONIN VESITIIVISTYS KRISTALLOINTIMENETELMÄLLÄ
MSS KRISTALLOINTI BETONIN VESITIIVISTYS KRISTALLOINTIMENETELMÄLLÄ MSS KRISTALLOINTI Pysyvä ratkaisu uusprojekteihin vesitiivistää ja suojaa betonin Monikäyttöinen käsittely vanhoille rakenteille korjaa
Olavinlinna Virve Suominen Konservaattori (AMK)
Olavinlinna 2012 Kotkanportin ja esilinnanpihan itäosan eli itäpatterin muurien sekä Paksun bastionin ja osittain myös eteläpatterin muurien vauriokartoitus ja kuntoarvio 08.03.2012 Virve Suominen Konservaattori
ASENNUSOHJE 2. AMU-YLITYSPALKKI ja BISTÅL-TIKASRAUDOITE. sivu MATERIAALITIETO 1 TOIMITUSSISÄLTÖ 1 TÄRKEÄÄ 2
2009 ASENNUSOHJE 2 AMU-YLITYSPALKKI ja BISTÅL-TIKASRAUDOITE sivu MATERIAALITIETO 1 TOIMITUSSISÄLTÖ 1 TÄRKEÄÄ 2 AMU-YLITYSPALKKI 1. Perustietoa 3 2. Älä pätki! 3 3. Asennus 4 1. kaksi tapaa 4 2. palkin
Julkisivujen pinnoitus klinkkerilaatoilla tai tiilijäljitelmälaatoilla
Julkisivujen pinnoitus klinkkerilaatoilla tai tiilijäljitelmälaatoilla KUN VAATIMUKSENA ON TÄYDELLINEN PINNOITUSRATKAISU NARMAPINNOITUS OY Paattistentie 947, 21330 Paattinen 040-7646648 / 040-7646649 www.alseccofinland.fi
Kenttäkierros irti olevien tiilien ja laastikappaleiden kartoittamiseksi
IdeaStructura www.ideastructura.com Kenttäkierros irti olevien tiilien ja laastikappaleiden kartoittamiseksi 21.10.2014 IdeaStructura www.ideastructura.com Kenttäkierros irti olevien tiilien ja laastikappaleiden
LYHYT JÄRJESTELMÄKUVAUS DIESSNER eristerappaus soveltuu julkisivujen ja muiden seinäpintojen eristykseen niin korjaus kuin uudisrakentamisessa.
LYHYT JÄRJESTELMÄKUVAUS DIESSNER eristerappaus soveltuu julkisivujen ja muiden seinäpintojen eristykseen niin korjaus kuin uudisrakentamisessa. Järjestelmän rakenne sisältäpäin on seuraava: 1. Sisäseinärakenne
Rauno Pakanen tutkimusinsinööri, sertifioitu kosteudenmittaaja. Gsm 050 4680020 e-mail rauno.pakanen@kortes.fi
TIIVISTELMÄ Ryhmäperhepäiväkoti Okariina, Vantaa, märkätilojen rakenne- ja kuntoselvitys. Tutkimuksen tilaajana oli Arto Alanko Vantaan kaupungin tilakeskuksesta. Päiväkodin märkätilojen rakenne- ja kuntoselvitys
Uunin rakentaminen helpommaksi
Uunin rakentaminen helpommaksi Meidän ei kannata antaa itsetekemisen ilon kariutua mihinkään alemmuuskompleksiin. Tekeminen ei ole salatiedettä vaan luontainen osa meidän elämäämme, vaikka sitä onkin pitkälti
Julkisivun kuntoselvitys
Julkisivun kuntoselvitys 10.9.2014 1/8 Julkisivun kuntoselvitys 10.9.2014 Julkisivun kuntoselvitys 10.9.2014 2/8 1. Yleistiedot 1.1 Selvityksen kohde Valkoisenlähteentie 53 01300 Vantaa 1.2 Selvityksen
Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje
Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje Vakuumilaiteen saa asentaa ja sitä käyttää kerrallaan vain yksi henkilö. Sitä ei ole suunniteltu monelle yhtäaikaiselle käyttäjälle. Laitteen osat 1. Virtajohto
saumaus- ja tiivistysaineet
saumaus- ja tiivistysaineet POWERCOLOR Sementtipohjaisen saumalaastin uusinta sukupolvea sisältää hopea ioneja ja käytetään 1 5 mm leveisiin saumoihin. SILVER ACTIVE SYSTEM on oligodynaaminenhopea ionien
WWW.LAMOX.FI INFO@LAMOX.FI
1 Perinteinen valesokkelirakenne Termotuote korjattu rakenne Asennus 2 Ennen työn aloittamista on aina tarkistettava päivitetyt viimeisimmät suunnitteluohjeet valmistajan kotisivuilta. Eristämisessä on
TARKASTUSRAPORTTI (ote raportista 26.6.2015) LIELAHDEN ENTISEN METSÄ BOARD OYJ:N KÄYTÖSTÄ POISTETTU SAVUPIIPPU
TEOLLISUUSPIIPPUJEN HUOLTO-, KORJAUS- JA PURKUTYÖT, SEKÄ KORKEIDEN JA VAIKEIDEN KOHTEIDEN RAKENTAMIS-, ASENTAMIS- JA KIINTEISTÖHUOLTOTYÖT TARKASTUSRAPORTTI (ote raportista 26.6.2015) LIELAHDEN ENTISEN
Näin lisäeristät 4. Sisäpuolinen lisäeristys. Tuotteina PAROC extra ja PAROC-tiivistystuotteet
Näin lisäeristät 4 Sisäpuolinen lisäeristys Tuotteina PAROC extra ja PAROC-tiivistystuotteet Tammikuu 202 Sisäpuolinen lisälämmöneristys Lisäeristyksen paksuuden määrittää ulkopuolelle jäävän eristeen
BETONIHARKKO, BETONIVALU, LECA-HARKKO JA SIPOREX Rappausohje
BETONIHARKKO, BETONIVALU, LECA-HARKKO JA SIPOREX Simolinintie 1 06100 PORVOO (019) 5244 922 www.laastikulma.fi 2 RAPPAUSOHJE BETONIHARKKO, BETONIVALU, LECA-HARKKO JA SIPOREX Rapattava alusta Betoniharkko
JYVÄSKYLÄN VALTION- TALO JULKISIVUJEN KUNTO- TUTKIMUSRAPORTTI
Vastaanottaja Jyväskylän Tilapalvelu Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 27.9.2010 JYVÄSKYLÄN VALTION- TALO JULKISIVUJEN KUNTO- TUTKIMUSRAPORTTI JYVÄSKYLÄN VALTIONTALO JULKISIVUJEN KUNTOTUTKIMUSRAPORTTI
Tikkutehtaan savupiippu
Ote kuntoselvityksestä / Raksystems Insinööritoimisto Oy Tikkutehtaan savupiippu 1 RAKENNESELVITYS Rakenteet Savupiipun jalustana on näkyviltä osin paikalla betonista valettu sokkeliosuus. Sokkelin alapuolisen
MAAKELLARIN VOITTANUTTA EI OLE
MAAKELLARI RATKAISEE SÄILYTYSONGELMASI Maakellari on ihanteellinen ratkaisu vihannesten, mehujen, säilöttyjen tuotteiden jne. pitkäaikaiseen varastointiin. Säilyvyyden takaavat maakellarin luontaiset ominaisuudet:
1 Asenna vetoakseli riittävän tiukasti ruuvipuristimeen, kuitenkaan vahingoittamatta liiaksi akselin pintaa.
Harjoitus 2 Vetoakseleiden huolto ja rakenteen tutkiminen Harjoituksen tarkoituksena on perehtyä nivelvetoakseleiden rakenteeseen, huoltokohteisiin, sekä tutustua tehonsiirtotöiden työturvallisuusnäkökohtiin.
RIL 249 MATALAENERGIARAKENTAMINEN
RIL 249-20092009 MATALAENERGIARAKENTAMINEN RAKENNETEKNINEN NÄKÖKULMA 7.12.2009 Juha Valjus RIL 249 MATALAENERGIARAKENTAMINEN Kirjan tarkoitus rakennesuunnittelijalle: Opastaa oikeaan suunnittelukäytäntöön
LIITE 1 DOKUMENTOINTI RAKENTEET. Yleistä
1 DOKUMENTOINTI LIITE 1 RAKENTEET Yleistä Rakenteet arvioitiin silmämääräisesti 19.3.2009. Asiantuntija-apuna arvioinnissa olivat mukana Pälkäneen kunnan rakennusmestari Asko Valkama ja Pirkanmaan maakuntamuseon
SEMTUN JVA+ TIILIMUURAUSKANNAKKEET
SEMTUN JVA+ TIILIMUURAUSKANNAKKEET KÄYTTÖ- JA SUUNNITTELUOHJE 10.11.2010 - 2-1 YLEISTÄ JVA+ tiilimuurauskannakkeet on tarkoitettu tiilimuurauksen kannatukseen kantavasta betoniseinästä. Kiinnitys betoniseinään
PORIN KIVINILLÄ SIJAITSEVAN LATOLUODON UITTOTUVAN JA SEN YMPÄRISTÖN KUNNOSTUS Maastokatselmus ja neuvottelu 13.11.2015
Muistio 1 (5) PORIN KIVINILLÄ SIJAITSEVAN LATOLUODON UITTOTUVAN JA SEN YMPÄRISTÖN KUNNOSTUS Maastokatselmus ja neuvottelu 13.11.2015 Paikalla: Tiedottaja Paula Gröhn, Melamajavat Hallituksen jäsen Jussi
Huom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta.
Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.
KAIU. -AL [ K SANT.f R 1 N 1 P D TALO D. s lj o1; t t wni!llt!l:..
M U SE 0 '! r r. A s TO RAKENNUSt-a,., forjawnen ARKJSTO Selostus konservaattori Th. Lindquistin ja maist. A. Sinisalon käynnistä tutki~ massa val!ioneu!2ston~lo~ kivi~al~ alt~2ltln~---kierreportaita marraskuun
VERKKOON LIIMATTU MOSAIIKKI (1/5) 1. VERKKOON LIIMATTU MOSAIIKKI 1. Levitä Pukkila Saneerauslaastia tai Pukkila Vaaleaa Saneerauslaastia (~3 mm kerros) joko yhdellä tai kahdella työstökerralla. Huom! Laastipetin
Q{) + 'bv ' ' ',/ v ;1f ',r. c.,«j 341. e,~ RAASEPORI Slottsmalmen 344 +
344 343 342 c.,«j 341 bv Y3 1 2. e, Q rtt 34 339 338 v ;1f,r.. 2. Y3 1 2 Q{) \r,/... q,.? " 13 Y31 - Y31-l Y31-2 Y31-3 Y31-4 Y31-5 Y31-6 Y31-7 Y31-8 Y3HO R3Hl R31-12 R31-13 R31-14 Y3HS R31-17 R31-18 R31-19
ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje
Platina Pi-Ka ThermiSol Platina Pi-Ka essa kerrotaan ThermiSol Platina Kattoelementin käsittelyyn, kiinnitykseen ja työstämiseen liittyviä ohjeita. Platina Pi-Ka 2 1. Elementin käsittely... 3 1.1 Elementtikuorman
TERVANOKKA. Alustava kuntoselvitys 18.01.2016. ri Tapani Alatalo Rakennus Oy Uudenmaan SANEERAUSTEKNIIKKA
TERVANOKKA Alustava kuntoselvitys 18.01.2016 ri Tapani Alatalo Rakennus Oy Uudenmaan SANEERAUSTEKNIIKKA puh 020-7792 722, 040-7067620 tapani.alatalo@saneeraustekniikka.com Kytkinkatu 4E 04220 KERAVA 1
SEMTUN JVA+ MUURAUS- KANNAKKEET
SEMTUN JVA+ MUURAUS- KANNAKKEET KÄYTTÖ- JA SUUNNITTELUOHJE 19.5.2016 - 1 - SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... - 2-1.1 Yleiskuvaus... - 2-1.2 Toimintatapa... - 3-1 MITAT JA MATERIAALIT... - 4-2.1 Kannaketyypit...
Construction. Menetelmäohje saumojen huolto, puhdistus ja korjaus. Konsernin Construction -osasto
N : 850 58 03 Kirjoittanut: Ch. Voellm, suomentanut: K. Salo Versio 1 (06/12), suomennos (02/14) Menetelmäohje saumojen huolto, puhdistus ja korjaus Konsernin -osasto Kaikki tieto, ja erityisesti kaikki
WSP TUTKIMUSKORTES OY
TIIVISTELMÄ Tehtävänä oli tutkia Nikkarin päiväkodin julkisivujen kuntoa ja sisätilojen mahdollisia kosteusvaurioita. Tarkastus suoritettiin 10.05.2005. Tutkimuksen tilaajana oli Vantaan kaupungin tilakeskus,
PIENI ENERGIA-SYDÄN asennusohjeet
PIENI ENERGIA-SYDÄN asennusohjeet ENERGIA-sydämet Yleistä Energia-sydämmellä tehdyt tulisijat ovat tehokkaita ja vievät vähemmän tilaa kuin perinteisesti muuratut tulisijat. Energiasydän takka voidaan
PYSTYPINTOJEN LUONNONKIVIVERHOILUT , Juuso Rainio
PYSTYPINTOJEN LUONNONKIVIVERHOILUT 8.2.2017, Juuso Rainio LUONNONKIVIVERHOILU, mitä missä milloin Luonnonkivi on ainutlaatuinen materiaali. Ø Itse kivimateriaali on jo tuote Ø Jokainen kivilaatta on yksilöllinen
V I L L A O I V A L A, M A A K E L L A R I. k o r j a u s s u u n n i t e l m a
V I L L A O I V A L A, M A A K E L L A R I k o r j a u s s u u n n i t e l m a 8. 9. 2 0 1 4 S A K A R I M E N T U Villa Oivalan maakellarin rakennusvuotta ei ole mainittu asiakirjoissa. Rakennustapa ja
Korjausrakentamisen ratkaisut, kiviainespinnat 5.3.2015. Valtteri Vaarsalo, RI amk
Korjausrakentamisen ratkaisut, kiviainespinnat 5.3.2015 Valtteri Vaarsalo, RI amk Taustaa Saimaan AMK 2011, Lappeenranta YIT, työmaamestari, korjausrakennuskohteet Sweco Asiantuntijapalvelut Oy (ent. Finnmap
Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa. Vantaan Kaupunki PL 6007
Vesivahingon kosteuskartoitus Tarkastuskohde: Kaivokselan päiväkoti Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa Tilaaja: Krohn Mikko Vantaan Kaupunki PL 6007 Vahinkonumero: Tarkastaja: Hannu Peltola 040-538 7944 Tarkastuspvm:
MCF julkisivun korjausmenetelmä. Microbe Control Finland Oy TaloTerveys Lajunen Oy
Microbe Control Finland Oy TaloTerveys Lajunen Oy MCF Julkisivun korjausmenetelmä on tarkoitettu kosteusvaurioituneiden julkisivujen lämpötaloudelliseen kunnostukseen sekä kosteusperäisten terveyshaittojen
TULIA VARAAVAT TIILITULISIJAT
TULIA VARAAVAT TIILITULISIJAT 1 TULIA -tulisija aito, tiilitakka TULIA -tulisijat valmistetaan aidosta tiilestä TULIA -tulisijat valmistetaan keraamisista poltetuista tiilistä. Tulisijoihie on valittavissa
08. RAPPAUSLAASTIT. Tulostettu 9.6.2016 1 / 25
Tulostettu 9.6.2016 1 / 25 08. RAPPAUSLAASTIT Rappauslaasti KS 10/90 2 Rappauslaasti KS 35/65 4 Rappauslaasti KS 50/50 6 Rappauslaasti KS 65/35 8 Rappauslaasti KS 35/65 kuitu 10 Pohjanoikaisulaasti 13
Vantaan kaupungintalo Vantaa
Vantaan kaupungintalo Vantaa IKKUNOIDEN KUNNON YLEISSELVITYS 17.6.2011 Korjausrakentaminen ja 1 (9) 1 KOHDE JA LÄHTÖTIEDOT 1.1 Yleistiedot Työn tilaaja Kohde Vantaan kaupunki Tilakeskus, Hankepalvelut/
TUTKIMUSSELOSTE Rakenteen tarkastus Materiaalien mikrobinäytteet
ASIANTUNTIJALAUSUNTO AS OY LAIDUNPOLKU 5 LAIDUNPOLKU 5 01360 VANTAA TUTKIMUSSELOSTE Rakenteen tarkastus Materiaalien mikrobinäytteet RAKSYSTEMS ANTICIMEX INSINÖÖRITOIMISTO OY W W W. R A K S Y S T E M S
TEOLLISUUSPIIPPUJEN HUOLTO-, KORJAUS- JA PURKUTYÖT, SEKÄ KORKEIDEN JA VAIKEIDEN KOHTEIDEN RAKENTAMIS-, ASENTAMIS- JA HUOLTOTYÖ
1 2 TILANNE RAPORTTI KANTA - SARVIS SAVUPIIPPU 19.10.2015 TYÖNUMERO 397 TIMO HÄRKÖNEN TIMO LAAKKONEN Vastaanottaja: Ari Mäkiö Kiinteistöpäällikkö Corbel Oy Tampere Työkohde: Kanta-Sarvis kiinteistön käytöstä
11. MINERAALIPOHJAISET JULKISIVUMAALIT
Tulostettu 25.6.2016 1 / 7 11. MINERAALIPOHJAISET JULKISIVUMAALIT Kiviväri KS 2 Kiviväri S 5 Kiviväri KS 2 / 7 KIVIVÄRI KS Tuotekuvaus Fescon Kiviväri KS on kalkkisementtiperusteinen maali, jonka tartuntaominaisuuksia,
SANKARIHAUTA- ALUEEN KORJAUSTYÖSELITYS. Kempeleen Seurakunta, Sankarihauta-alue. Vihiluodontie 590. Kempele
SANKARIHAUTA- ALUEEN KORJAUSTYÖSELITYS Kempeleen Seurakunta, Sankarihauta-alue Vihiluodontie 590 Kempele ISS Proko Oy KIRKONMÄENHANKKEET SANKARIHAUTA-ALUE Tavoitteet... 1 Toimeksianto... 2 1. Kohteen perustiedot...2
ASENNUSOHJEET. Moduleo - lukkopontilliset vinyylilattiat. Ruukinkuja 2, 02330 ESPOO 09 260660 orientoccident.fi
ASENNUSOHJEET Moduleo - lukkopontilliset vinyylilattiat Ruukinkuja 2, 02330 ESPOO 09 260660 orientoccident.fi SISÄLLYS Yleistä... 2 Vastaanotto ja säilytys... 2 Tasaannuttaminen... 3 Asennusolosuhteet...
3-15 / 10.4.2015. Weber anturamuotti- järjestelmä. www.e-weber.fi www.wepro.fi. * Välitämme
* Välitämme 3-15 / 10.4.2015 Weber anturamuotti- www.e-weber.fi www.wepro.fi järjestelmä Weber anturamuottijärjestelmä Weber anturamuottijärjestelmä koostuu 600 mm leveästä, 5000 mm pitkästä ja 250 mm
ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN
Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer laatta saumoihin,
Kahi -julkisivumuuraus
Kahi -julkisivumuuraus Suunnitteluohje 6-70 /15.11.2010 korvaa esitteen 6-70/15.12.2006 www.e-weber.fi Kivikuja 5, Oulu 1997 Kuva: Raimo Ahonen SISÄLTÖ YLEISTÄ 3 MUURAUSOHJEITA 3 MUURAUSSITEET 3 LIIKUNTASAUMAT
1. Viranomaisohjeet talvimuurauksesta RakMK osan B 8 mukaan
Wienerberger Oy Ab Arto Ruokonen TALVIMUURAUS Aluemyyntipäällikkö 27.02.2004 SISÄLLYSLUETTELO 1. Viranomaisohjeet talvimuurauksesta RakMK osan B 8 mukaan 1.1 Talviolosuhteet ja sen aiheuttamat toimenpiteet
Talonrakennus TOT 13/03. Purkutyömaalla betonipalkki putosi rakennusmiehen päälle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Rakennusmies.
TOT-RAPORTTI 13/03 Purkutyömaalla betonipalkki putosi rakennusmiehen päälle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Koulun korjausrakennuskohteessa purettiin ovea karmeineen. Yläpuolinen palkki putosi
Ratkaisee kulumisongelmat lähes kaikissa tilanteissa Kalenborn GmbH:n tuotteiden avulla.
Ratkaisee kulumisongelmat lähes kaikissa tilanteissa Kalenborn GmbH:n tuotteiden avulla. KALOCER KALOCER KALSICA ABRESIST KALSICA Piikarbidi Piikarbidi Kovasementti Valettu Kovasementti keraami Teollisuuden
Verkkovajan restaurointi
Riihen restaurointi Pahoin vuotanut, tiensä päähän tullut vanha pärekatto uusittiin. Vuotavan katon aiheuttamat lahovauriot vesikaton ja välikaton rakenteissa korjattiin entisen kaltaiseksi. Päätyseiniä
LAKKA OHUTRAPPAUS ERISTEJÄRJESTELMÄ TYÖOHJE 22.10.2014
LAKKA OHUTRAPPAUS ERISTEJÄRJESTELMÄ TYÖOHJE 22.10.2014 Työohje Esi- ja pohjatyöt Julkisivuvarusteet kuten valaisimet, anturit, johdot, kilvet tai muut vastaavat irroitetaan työn ajaksi. Julkisivurakenteisiin
Olavinlinnan paksun bastionin ampuma-aukot
Olavinlinnan paksun bastionin ampuma-aukot Konservointi- ja restaurointityöt Syksy 2009/Talvi 2010 Tuija Väli-Torala, rakennuskonservaattori AMK tuijavt@gmail.com 050 570 3011 Heidi Lappalainen, rakennuskonservaattori
VALOKUVAT LIITE 1 1(8)
VALOKUVAT LIITE 1 1(8) Kuva 1. Keittiön vastaisen seinän rakenteena oli luokan puolella tiilikuori ja keittiön puolella betonikuori, joiden välissä oli mineraalivillaa 40 mm. Seinästä mitattiin rakennekosteuksia
SAVONLINNA, OLAVINLINNA TIILIVARASTON INVENTOINTI TUIJA VÄLI-TORALA RIINA KANGASLUOMA KIVITYÖ KASEVA OY
SAVONLINNA, OLAVINLINNA TIILIVARASTON INVENTOINTI TUIJA VÄLI-TORALA RIINA KANGASLUOMA KIVITYÖ KASEVA OY 26.09.2012 SISÄLLYS 2 1 JOHDANTO...3 2 TIILITYYPIT...3 2.1 Tiilityyppi 1...4 2.2 Tiilityyppi 2...5
Tarkastettu omakotitalo
Tarkastettu omakotitalo Asuinrakennuksen ja varastorakennuksen väli on pieni, jonka vuoksi varasto on tehty julkisivujen osalta kivirakenteisena (paloturvallisuus) Asuinrakennuksen parvekkeen pilareiden
33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet
33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 33.1 Hihnakuljettimet Hihnakuljettimet ovat yleisimpiä valimohiekkojen siirtoon käytettävissä kuljetintyypeistä.
3. Muotinvalmistuksen periaate
3. Muotinvalmistuksen periaate Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Irtomallikaavaus Hiekkamuotin valmistuksessa tarvitaan valumalli. Se tehdään yleensä puusta, ja se muistuttaa mitoiltaan
Building value. TAKKA-LEIVINUUNIN LÄMPÖSYDÄN Kokoamisohje
Building value TAKKA-LEIVINUUNIN LÄMPÖSYDÄN Kokoamisohje TAKKA-LEIVINUUNIN LÄMPÖSYDÄN Kokoamisohje Takka-leivinuunin lämpösydän on tehokas, varaava tulisija, johon on yhdistetty pieni leivinuuni, joka
tasakattoihin ja maanalaisiin autotalleihin. Multipor liimataan alustaan Multipor-liimalla
YTONG-KEVYTBETONI Ytong tarjoaa markkinoiden laajian ja laadukkaian valikoiman kevytbetonituotteita. Tahdoe edistää tervettä asumista sekä toimivia ja korkealuokkaisia rakentamisen ratkaisuja. Xella Internationalin
JULKISIVUMUURAUKSEN SUUNNITTELUOHJE
1 JULKISIVUMUURAUKSEN SUUNNITTELUOHJE YLEISTÄ 2 MUURAUSOHJEITA 2 MUURAUSSITEET 3 Tarkoitus 3 Vaatimukset 3 Siteiden määrä 3 LIIKUNTASAUMAT 4 Tarkoitus 4 Rakenteelliset liikuntasaumat 4 Esimerkkejä 5 KUORMITUSPINTA-ALA/PILARIN
Festivo 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja
Asennusohjeet Huvimajoille Festivo 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä
TULIA. Varaavat tiilitulisijat 2012-2013
TULIA Varaavat tiilitulisijat 2012-2013 1 TULIA -tulisija aito, tiilitakka TULIA -tulisijat valmistetaan aidosta tiilestä TULIA -tulisijat valmistetaan keraamisista poltetuista tiilistä. Tulisijoihimme
RESTAUROINTIKISÄLLIN AMMATTITUTKINTO 2011
Näyttötutkinnon perusteet RESTAUROINTIKISÄLLIN AMMATTITUTKINTO 2011 Määräys xx/011/2011 Sisältö RESTAUROINTIKISÄLLIN AMMATTITUTKINTO 2011... 1 1 NÄYTTÖTUTKINNOT... 1 1.1 Näyttötutkintojen järjestäminen...
Kuumana kovettuvat hiekkaseokset
Kuumana kovettuvat hiekkaseokset Seija Meskanen, Teknillinen korkeakoulu Kuumana kovettuvia hiekkaseoksia käytetään sekä muottien että keernojen valmistukseen. Muotteja valmistetaan kuorimuottimenetelmällä.
Pyhän Henrikin katedraali
Pyhän Henrikin katedraali Veistosten puhdistaminen ja retusointi Rakennusentisöintiliike Ukri Oy Titti Pyörälä 2014 SISÄLLYSLUETTELO KOHDE 3 YLEISTÄ 3 VAURIOT 4 PUHDISTAMINEN 8 RETUSOINTI 9 2 TILAAJA Pyhän
HH-JUDOTATAMIN RAKENNUSOHJEET
HH-JUDOTATAMIN RAKENNUSOHJEET 50 mm50 mm 1 2 3 4 400 mm 200 mm 400 mm 200 mm 400 mm 200 mm 200 mm 45 mm 5 6 50 mm 9 mm 9 mm 95 mm Rakenneselitys Joustotatami / koko esim.. 12 000 * 12 000 mm. Mitta höylätyn
Varikonkadun silta rautatien yli
Yleistarkastusraportti Yleistarkastusraportti 3.11.2016 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...3 2 Alusrakenne...3 2.1 Etumuurit, siipimuurit, otsamuurit ja laakeritasot...3 2.2 Alusrakenteen reunapalkit...3
Hangon neuvola, Korjaustapaehdotus
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HANGON KAUPUNKI Hangon neuvola, Korjaustapaehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sami Heikkilä, Juhani Pirinen Sisällysluettelo 1 Korjaustapaehdotus rakenneosittain...
40700 Jyväskylä etunimi.sukunimi@prosolve.fi
1(5) KOSTEUSMITTAUSTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN 2(5) 1 YLEISTIETOA TARKASTUKSESTA Kohde Pienkerrostalohuoneisto Osoite Rakennusvuosi 1989 Käyttötarkoitus Asuinhuoneisto Tarkastuksen tilaaja(t) Tarkastuksen
LAUSUNTO TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA LISÄRAKENTAMISMAHDOLLISUUDET TONTILLE
+358-40-5573581 1 / 3 4.11.2014 LAUSUNTO VAALAN KUNTA - kunnanjohtaja Tytti Määttä - tekninen Juha Airaksinen - aluearkkitehti Harri Lindroos TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA
5 Kivirakentaminen RTS 10:21
RunkoRYL 2010 511 Tiilimuuraus Sivu: 1 5 Kivirakentaminen RTS 10:21 51 Muuraaminen 511 Tiilimuuraus Sisältö poltettujen ja kalkkihiekkatiilien sekä kalkkihiekkaharkkojen muuraustyöt työkunnan tekemät työt,
TUOTE-ESITE 2017 LINJAUS - KALUSTOT 6 23 SEINÄ- LIITOKSET AUKKO - YLITYKSET JA RAUDOITTEET MUURAUS- SITEET 36 54
TUOTE-ESITE 2017 LINJAUS - KALUSTOT 6 23 SEINÄ- LIITOKSET 24 26 AUKKO - YLITYKSET JA RAUDOITTEET 28 35 UURAUS- SITEET 36 54 TIILIEN JA LAASTIEN KÄSITTELY 56 66 UITA TÄYDENTÄVIÄ TUOTTEITA 67 ITOITUS- PALVELU
Kombikauhat Leveys 790 mm A32684 Leveys 900 mm A32484 Leveys 1050 mm A32448
Kombikauhat Leveys 790 mm A32684 Leveys 900 mm A32484 Leveys 1050 mm A32448 2 1. Alkusanat Avant Tecno Oy haluaa kiittää teitä siitä, että olette hankkineet Avant-työlaitteen. Se on suunniteltu ja valmistettu
Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus 15.11.13 1. Ison Albatrossin pohja
Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.
Vetonit-muurauslaastit
Vetonit-muurauslaastit Esite 4-55 15.12.2005 Korvaa esitteen 4-55 / 1.5.2005 Harkkolaasti M100/500 Muurauslaasti M100/600 Pakkaslaasti Värilliset muurauslaastit Kahilaastit Tiivislaastit Ohutsaumamuurauslaasti
KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto. Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010
KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010 Kannistontie 1/3 Tiessä on keväisin routavaurioita hulevesiviemäreiden kohdalla. Routavauriot aiheuttavat sietämättömän
1. Yleiskatsaus 2. Käyttö 3. Tuotekuvaus 4. Rakenteelliset ohjeet 4.1 Tikasraudoitteen sijoitus
TEKNINEN LIITE - BISTÅL 1.(8) Bistål-tikasraudoite Bistål-tikasraudoite on muurauksen raudoituksiin suunniteltu tuote. Nämä tekniset sivut on tehty käyttäen pohjana Joma Ab:n ohjekirjaa: "Skalmurar: En
Hämeensillan uudelleen rakentaminen
Hämeensillan uudelleen rakentaminen Info 1 Keskeisimmät osapuolet Tilaaja: Tampereen kaupunki, edustajana petri.kantola@tampere.fi, puh. 050 364 6095 Urakoitsija: Lemminkäinen Infra Oy, edustajat jari.humalajoki@lemminkainen.com,
Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia.
Acer rubrum / Punavaahterat Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia. Tällaisilta leikkausten tulisi näyttää Havainnot
Annikinkadun puutalokorttelin vauriokartoitus
Annikinkadun puutalokorttelin vauriokartoitus 1(5) Rakennusrestaurointi Aki Sulonen 21.7.2006 Y-1745780-8 Nikkari-Tuomisentie 89/50 p. 0500 639 414 Annikinkadun puutalokorttelin vauriokartoitus Kohde:
Wienerberger passiivienergiatiilitalo Talo Laine
Wienerberger passiivienergiatiilitalo Talo Laine Havainnekuva talosta RI Juha Karilainen, Wienerberger Oy Ab Miksi passiivienergiatalo tiilestä? Pitkällä aikavälillä täystiilinen rakenneratkaisu on elinkaariedullisin
NORMAALI ENERGIA-SYDÄN asennusohjeet
ENERGIA-sydämet Yleistä Energia-sydämmellä tehdyt tulisijat ovat tehokkaita ja vievät vähemmän tilaa kuin perinteisesti muuratut tulisijat. Energiasydän takka voidaan asentaa suoralle seinälle tai nurkkaan!
SARVIKUONO KORTTELI K 31 SOFIANKATU 4 JA UNIONINKATU 25, VESIKATTOJEN KORJAUSTYÖT. HANKESUUNNITELMA Hanke 86893 19.8.2011
SARVIKUONO KORTTELI K 31 SOFIANKATU 4 JA UNIONINKATU 25, VESIKATTOJEN KORJAUSTYÖT HANKESUUNNITELMA Hanke 86893 19.8.2011 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS TARKASTUSVIRASTO KAUPUNGINMUSEO 2 1 YHTEENVETO 1.1
REMONTTIKUVAUS YLÄKERRAN WC YLÄPOHJAN ERISTEET VESIKATE SAVUPIIPPU
REMONTTIKUVAUS Kiinteistö: rv. 1954 (laajennusosa 1987). Kiinteistön vanha osa 2krs. Kiinteistöä ei ole aikaisemmin peruskorjattu. Remontti käsittää: - 1. Yläkerran wc:n remontointi, yläpohjan eristeen
Saunan rakentaminen ja remontointi
Saunan rakentaminen ja remontointi Suomessa saunan rakentamisen tapoja on todennäköisesti yhtä monta kuin on tekijöitäkin. Seuraavat saunan rakennusohjeet perustuvat 20 vuoden kokemukseemme saunojen rakentamisesta
KANNEN PINTARAKENTEET 2.832 PÄÄLLYSTEEN HALKEAMAN SULKEMINEN TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET 1 VAURIO 2 KORJAUSTARVE
KANNEN PINTARAKENTEET PÄÄLLYSTEEN HALKEAMAN SULKEMINEN TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET TIEHALLINTO, SILTATEKNIIKKA 12/05 (korvaa ohjeen 11/92) 2.832 1 VAURIO Kuva 1. Avonaiset halkeamat muodostavat suuren
Kiinteistön tonttijohdot. Tietoa tonttijohdoista ja niiden uusimisesta
Kiinteistön tonttijohdot Tietoa tonttijohdoista ja niiden uusimisesta 1. YLEISTÄ KIINTEISTÖJEN TONTTIJOHDOISTA Tonttijohtoja ovat katujohtojen ja kiinteistöjen väliset johto-osuudet, ne sijaitsevat osin
Kuntokartoitus. Sivuja:1/24. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Gun Adamsson. Tammisaarentie 8, 10300 Karjaa. Tutkimus pvm: 16.10.
Sivuja:1/24 Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Gun Adamsson Kuntokartoitus Kohde: Tammisaarentie 8, 10300 Karjaa Tutkimus pvm: 16.10.15 Raportointi pvm: 25.10.15 Läsnä olleet: Omistajat sekä
LUONNONKIVEN KÄYTTÖ PIENTALORAKENTAMISESSA
1 OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA LUONNONKIVEN KÄYTTÖ PIENTALORAKENTAMISESSA TEKIJÄ: Aki Raatikainen 2 3 SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ Tiivistelmä Koulutusala
HB-PRIIMA-VÄLISEINÄLEVY suunnittelu- ja työohje
HB-PRIIMA VÄLISEINÄLEVY HB-PRIIMA-VÄLISEINÄLEVY suunnittelu- ja työohje HB-Priima 68 HB-Priima 88 HB-Priima 100 HB-Priima 150 HB-Priima 130 Silence HB-Priima 130 Silence umpinainen SISÄLTÖ: HB-PRIIMA VÄLISEINÄLEVY
VÄLISEINÄT. Leca väliseinät. Leca EasyLex 88 Leca Lex. www.e-weber.fi 4-20/1.9.2012
VÄLISEINÄT Leca väliseinät Leca EasyLex 88 Leca Lex 4-20/1.9.2012 www.e-weber.fi Leca väliseinät Leca EasyLex Leca Lex markkinoiden nopein väliseinäratkaisu Nopea rakentaa ja helppo tasoittaa Sisältö Leca
Annalan kartanon perustukset
Annalan kartanon perustukset Nikolai Bobrov, Joona Heikkilä, Antti Nurmio Aalto-yliopisto Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Arkkitehtuurin laitos ARK-E1004 Perinteiset rakenteet ja niiden korjaus Annalan
Kuntokartoitus katselmus Prijuutissa 2.12.2013
Insinööritoimisto Kimmo Kaitila Oy RAPORTTI Tuusulan kunta/ Tilakeskus Kuntokartoitus katselmus Prijuutissa 2.12.2013 Kohde on Hyrylässä Ajomiehentiellä sijaitseva vanha kauppiastalo ( tila 3:282 ). Rakennus
Savon ammatti- ja aikuisopisto Presidentinkatu 1 ja 3 vanhat osat
Savon ammatti- ja aikuisopisto Presidentinkatu 1 ja 3 vanhat osat Rakennetekninen arviointi rakennuksien peruskorjattavuudesta Rakennussuunnittelutoimisto Nylund Oy Sivu 2 / 16 Sisällys 1. Yleistä... 3