OPETUSMINISTERIÖ Opetusneuvos Arja Mäkeläinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPETUSMINISTERIÖ Opetusneuvos 27.6.2007 Arja Mäkeläinen"

Transkriptio

1 OPETUSMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos Arja Mäkeläinen OPETUSMINISTERIÖN ASETUS OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA OLEVAN OPISKELIJAN OPINTOSOSIAALISISTA EDUISTA TIETOPUOLISEN OPETUKSEN AIKANA 1 Nykytilanne Oppisopimuskoulutuksessa opiskelijalla on oikeus palkkaan tai muuhun vastikkeeseen siten kuin siitä työsopimuksella on sovittu. Työnantaja maksaa opiskelijalle yleensä työehtosopimuksen mukaisen palkan sekä huolehtii palvelusuhteeseen liittyvistä sivukuluista ja vakuutuksista. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) 37 :n mukaisesti ammatilliseen perustutkintoon tähtäävä oppisopimuskoulutus on sekä työpaikalla tapahtuvan oppimisen että tietopuolisten opintojen ajalta opiskelijalle maksutonta. Ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa sekä muussa lisäkoulutuksessa voidaan ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (631/1998) 17 :n nojalla periä opiskelijoilta kohtuullinen opiskelumaksu. Opiskelumaksuja peritään lähinnä tietopuolisten opintojen ajalta. Lisäksi lain 17 :n mukaan näyttötutkintoon osallistuvalta peritään tutkintomaksu. Maksuton ateria tai asuminen opiskelija-asuntolassa eivät kuulu oppisopimuskoulutuksessa opiskelevan lakisääteisiin oikeuksiin (39 :n 1 momentti ja 37 :n 2 ja 3 momentti). Koulumatkatuesta annetun lain (48/1997) mukaan oppisopimusopiskelijat eivät ole oikeutettuja koulumatkatukeen eivätkä opintotukilain (65/1994) 6 :n mukaan myöskään opintotukeen. Oppisopimusopiskelijalla on kuitenkin oikeus saada opintososiaalisia etuja tietopuolisten opintojen aikana. Etuja maksetaan myös näyttötutkintoon osallistumisen ajalta. Edut on lueteltu ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 39 :ssä ja niitä on tarkennettu opetusministeriön asetuksella oppisopimuskoulutukseen kuuluvista opintososiaalisista eduista tietopuoleisten opintojen aikana (1130/2001). Etuja ovat päiväraha ansiomenetyksen korvauksena (14 euroa opetuspäivältä), päiväraha perheavustuksena (16 euroa opetuspäivältä), matkakustannusten korvaus opiskelujakson alkaessa ja päättyessä sekä erityisestä syystä opintojakson aikana. Majoittumiskorvausta (5 euroa) maksetaan, jos tietopuolinen opetus järjestetään opiskelijan koti- tai oppisopimuskoulutuspaikkakunnan ulkopuolella. Jos opiskelija saa tietopuolisten opintojen tai näyttötutkintoon osallistumisen ajalta palkkaa, opiskelijalla on oikeus vain matka- ja majoittumiskustannusten korvauksiin. Sama koskee tilannetta, jossa opiskelijalla on oikeus muihin kuin ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaisiin lakisääteisiin etuihin. Koulutuksen järjestäjä maksaa opintososiaaliset edut saamastaan yksikköhintaan perustuvasta rahoituksesta. Opintososiaaliset menot olivat vuonna 2005 noin 6 % oppisopimuskoulutuksen kokonaiskustannuksista (ammatillinen peruskoulutus 8 %, lisäkoulutus 4 %) eli euroa. Opintososiaalisten menojen osuus kokonaiskustannuksista on säilynyt melko vakaana. Vuosina osuus oli 7 %.

2 2 2 Muutostarpeet Tavoitteena on kohentaa opintososiaalisia etuja niin, että suunnitelmallinen ja täysipainoinen opiskelu on mahdollista. Oppisopimuskoulutuksen opintososiaalisiin etuihin on tehty tarkistus viimeksi vuonna Elinkustannukset ovat nousseet vuosien aikana hieman yli viisi prosenttia, mikä aiheuttaa paineita korottaa opintososiaalisia etuja vastaavasti. Erityisen ongelmallisena on pidetty matkakorvausten määräytymisperusteita ja majoittumiskorvauksen pienuutta. Asetus asettaa minimitason koulutuksen järjestäjän maksamille opintososiaalisille eduille. Koulutuksen järjestäjä voi halutessaan maksaa erityisestä syystä matkakorvauksia myös tietopuolisen opintojaksojen ajalta, ja näin on meneteltykin. Yksittäisen opiskelijan kannalta mahdollisuus ottaa huomioon erilaiset olosuhteet on ollut hyvä. Toisaalta harkinnanvaraisuus aiheuttaa sen, että opiskelijat eri puolilla Suomea ovat joutuneet eriarvoiseen asemaan. Tämä luo tarvetta vähentää harkinnanvaraisuutta ja täsmentää matkakustannusten korvaamissäännöksiä. Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän näkökulmasta ongelmallista on myös se, että opintososiaaliset edut ovat suuret niissä oppisopimustoimistoissa tai -keskuksissa, joiden alueella etäisyydet opiskelijan koti- tai oppisopimuspaikkakunnan ja tietopuolisen opetuksen välillä ovat pitkät. Oppisopimuskoulutuksen kehittämistä pohtinut työryhmä piti tärkeänä, että osaamisen hankkiminen eri tavoin on kannustavaa. Oppisopimuskoulutuksen osalta on otettava huomioon, että opiskelija on pääosin palkallisessa koulutuksessa. Opintososiaalisista eduista olisi mahdollista luopua, jos osana työehtosopimuksia voitaisiin sopia palkkauksesta niin, että koko koulutusaika olisi kaikilla opiskelijoilla palkallista. Lyhyellä aikavälillä opintososiaalisiin etuihin on tarpeen tehdä maltillinen tasokorotus. Matka- ja majoituskorvausta tarkastellaan erikseen. Asetustekstin sanamuodoilla pyritään siihen, että käytännöt eri puolilla Suomea olisivat mahdollisimman yhtenäiset, mutta jouston mahdollisuutta ei täysin suljeta pois. Opetusministeriö selvittää mahdollisuutta harkinnanvaraiseen avustukseen alueellisen tasa-arvon varmistamiseksi tilanteissa, joissa tietopuoliset opinnot on pakko hankkia kaukaa ja opintososiaaliset menot ovat tästä syystä suuret. 3 Yksityiskohtaiset perustelut 1. Päiväraha, perheavustus ja majoituskorvaus. Oppisopimusopiskelijalle ansiomenetyksen korvauksena maksettava päiväraha ja perheavustuksena maksettava päiväraha vastaavat suuruudeltaan muita opiskelun tukimuotoja ja niihin sisältyvää päivittäistä tukea, joten päivärahoihin esitetään tehtäväksi maltillinen indeksikorotus. Ansiomenetyksen korvauksena maksettava päiväraha korotettaisiin 14 eurosta 15 euroon jokaiselta opetuspäivältä. Korotus olisi 7,1 %. Perheavustuksena maksettava päiväraha korotettaisiin vastaavasti 16 eurosta 17 euroon, jolloin korotus olisi 6,3 %. Myös perheavustuksen maksaminen edellyttäisi päivärahan tavoin ansionmenetystä. Menettely vastaisi nykykäytäntöä. Etuisuuksiin esitetyt korotukset ovat hieman suurempia kuin elinkustannusindeksin nousu vastaavana aikana (5,4 %). Päivärahat on kuitenkin tarkoituksenmukaista korottaa lähimpään täyteen euroon. Suurempi korotus on perusteltua myös siksi, että oppisopimuskoulutuksen järjestäjien kokemuksen mukaan opintososiaalisten etujen

3 3 pienuus aiheuttaa opiskelijoille toimeentulo-ongelmia etenkin silloin, kun opintojaksot ovat pitkiä tai tutkintotilaisuudet kestävät useita päiviä. Majoituskorvaus korotettaisiin 5 eurosta 8 euroon opetuspäivältä. Korotuksen määrää puoltaa se, että oppisopimusopiskelijan majoituskorvaus on nyt pienempi kuin vastaava tuki muissa opiskelun tukimuodoissa eikä vastaa todellisia majoittumiskustannuksia. Majoituskorvausta maksettaisiin, jos tietopuolinen opetus tai tutkintotilaisuus järjestettäisiin muualla kuin opiskelijan koti- tai oppisopimuspaikkakunnalla ja edellyttäisi majoittumista tuona aikana. 2. Matkakorvaus. Matkakustannukset korvattaisiin edelleen halvimman matkustustavan mukaan tietopuolisen opintojakson alkaessa ja päättyessä. Korvausperusteita muutettaisiin lähemmäs koulumatkatuen myöntämisperusteita. Esityksen mukaan oppisopimusopiskelija olisi oikeutettu matkakustannusten korvauksiin, jos yhdensuuntainen matka opiskelijan kotoa tai oppisopimustyöpaikasta opetuksen järjestämispaikkaan olisi yli 10 kilometriä. Samaa kilometrimäärää käytetään myös koulumatkatuen myöntämisen perusteena. Etäisyyden mittaaminen tapahtuisi samoin perustein kuin valtion matkustussäännössä. Esityksessä täsmennettäisiin perusteita, joilla matkakorvausta voitaisiin maksaa myös tietopuolisten opintojen osallistumisen aikana. Nykyisen asetuksen mukaan matkakorvausta voidaan maksaa myös tietopuolisen opintojakson aikana erityisestä syystä. Koska erityisiä syitä ei ole täsmennetty, asetusta on tulkittu eri puolilla Suomea eri tavoin. Tämän vuoksi asetusta esitetään täsmennettäväksi niin, että matkakorvausta maksettaisiin myös viikoittaisesta kotimaisesta matkasta, jos tietopuolinen opintojakso olisi yli viikon mittainen. Viikoittaisten matkakustannusten korvaus on tarpeen opiskelijoiden toimeentulon turvaamiseksi. Matkakustannusten korvaaminen olisi rajattu koskemaan kotimaan matkoja, jotta korvaukset eivät tulisi kohtuuttomiksi koulutuksen järjestäjille. Matkakorvausta voitaisiin erityisistä syistä maksaa myös, jos opiskelija majoittuisi kotonaan, jolloin majoituskorvaus jäisi pois. Erityinen syy antaa tällöin koulutuksen järjestäjälle mahdollisuuden harkintaan, jotta opiskelijoiden yksilölliset elämäntilanteet voidaan ottaa huomioon. 3. Tutkintotilaisuus ja ammattiosaamisen näyttö. Oppisopimuskoulutuksen tietopuolista opetukseen rinnastettavia tilaisuuksia ovat myös näyttötutkintona suoritettavan ammatillisen peruskoulutuksen ja lisäkoulutuksen tutkintotilaisuudet sekä ammattiosaamisen näytöt. Korvaukset tulisivat kyseeseen lähinnä tilanteissa, joissa tilaisuudet järjestetään muualla kuin koulutuksen yhteydessä. Koulutuksen yhteydessä järjestettävissä tutkinto- ja näyttötilanteissa perusteita korvauksiin ei yleensä synny. 4. Koti- ja oppisopimuspaikkakunta. Paikkakuntia koskevaan säännökseen ei tule muutoksia. 5. Voimaantulo. Asetuksen esitetään tulevan voimaan syyskuun alussa Taloudelliset ja organisatoriset vaikutukset Opintososiaalisten etujen tarkistamisesta aiheutuvat kustannusvaikutukset ovat vähäiset. Oppisopimuskoulutuksen järjestäjät maksavat opintososiaaliset edut saamastaan yksikköhintarahoituksesta. Ammatillisessa peruskoulutuksessa oppisopimuskoulutuksen yksikköhinta on 77 % opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain

4 4 5 Asian valmistelu (635/1998) mukaisesta ammatillisen peruskoulutuksen keskimääräisestä yksikköhinnasta. Yksikköhinta on vuonna 2007 kunnallisilla järjestäjillä 6 543,52 euroa ja yksityisillä 6 877,90 euroa. Ammatillisen lisäkoulutuksen yksikköhinnat opetusministeriö määrää valtion talousarvion rajoissa. Tutkintoon johtavassa lisäkoulutuksessa yksikköhinta on vuonna ,38 euroa ja muussa lisäkoulutuksessa 2 186,44 euroa. Opintososiaalisten etujen tarkistaminen ylöspäin lisää todennäköisesti jonkin verran oppisopimuskoulutuksen kokonaiskustannuksia. Siitä aiheutuva korotuspaine kohdistuu erityisesti lisäkoulutuksen yksikköhintaan, koska lisäkoulutuksessa opiskelijakohtaiset kustannukset ylittävät hieman yksikköhintarahoituksen. Peruskoulutuksessa yksikköhinta taas ylittää selvästi koulutuksen keskimääräiset kustannukset. Tämä hillitsee kustannuspaineita, koska suurin osa opintososiaalisista eduista maksetaan peruskoulutuksen puolella. Oppisopimuskoulutuksen järjestäjien taloudessa opintososiaaliset menot olivat vuonna 2005 noin 6 % oppisopimuskoulutuksen kokonaiskustannuksista. Niiden osuus on suurempi ammatillisessa peruskoulutuksessa. Opetushallituksen selvityksen mukaan noin kaksi kolmasosaa ammatillista perustutkintoa suorittavista opiskelijoista ei saa palkkaa tietopuolisten opintojen ajalta ja ovat näin ollen oikeutettuja kaikkiin opintososiaalisiin etuihin, myös päivärahoihin. Ammatillisessa lisäkoulutuksessa taas vain reilu neljäsosa on oikeutettu kaikkiin opintososiaalisiin etuihin. Opintososiaalisten etujen muutoksesta koulutuksen järjestäjille aiheutuvaa kustannusvaikutusta voidaan arvioida karkeasti aiempien vuosien kustannusten perusteella. Opintososiaalisiin menoihin tehtävien korotusten jälkeen niiden arvioidaan nousevan vuoden 2005 noin 7,9 miljoonasta eurosta noin euroon. Lisäyksen vaikutus oppisopimuskoulutuksen noin 132,9 miljoonan euron kokonaiskustannuksiin olisi noin 0,8 %. Asetusmuutoksen taloudellisten vaikutusten arviointia vaikeuttaa se, että matka- ja majoittumiskustannusten perusteiden muutokset korvaavat osittain toisiaan. Lisäksi tietopuolisen opintojakson tai tutkintotilaisuuden aikaisia matkakustannuksia on korvattu jo nyt erityisistä syistä asetuksen mukaisesti, mutta niiden kustannusvaikutusta ei tiedetä. Esitys parantaa opiskelijoiden opintososiaalisia etuja etenkin silloin, kun he eivät saa palkkaa tietopuolisen opetuksen aikana, sekä selkeämpien matkakustannusten korvaussäännösten takia. Keskimääräinen korotus aiempiin euromääräisiin summiin on noin 14 %. Esitys ei vaikuta opetusministeriön tai Opetushallituksen toimintaan. Koulutuksen järjestäjät joutuvat sen sijaan tarkentamaan matka- ja majoittumiskustannusten korvausperusteiden muutosten takia korvaushakemuksia. Asetus on valmisteltu opetusministeriössä virkatyönä. Esitys pohjautuu maaliskuussa 2007 muistionsa jättäneen opetusministeriön Oppisopimuskoulutuksen kehittäminen -työryhmän muistiossa (OPM 2007:25) tehtyihin ehdotuksiin. Työryhmässä olivat mukana keskeiset työmarkkinaosapuolten, koulutuksen järjestäjien ja opiskelijoiden edustajat sekä työministeriö, Opetushallitus ja Suomen Kuntaliitto. Samoilta tahoilta on saatu lausunnot toukokuun lopulla. Lausunnon antajat kannattavat ehdotuksia. Asetusluonnos on tarkastettu oikeusministeriön lainvalmisteluosaston tarkastustoimistossa.

5 5 6 Voimaantulo Asetus ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä syyskuuta 2007.

Ammatillinen perustutkinto oppisopimuskoulutuksella

Ammatillinen perustutkinto oppisopimuskoulutuksella Ammatillinen perustutkinto oppisopimuskoulutuksella Tuija Laukkanen 14.11.2013 19.11.2013 1 Oppisopimuskoulutuksen lähtökohdat koulutuksen järjestäjä, jolla on OKM:n myöntämä ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

Opintososiaaliset edut

Opintososiaaliset edut Opintososiaaliset edut Miten rahoitan opiskeluni? Miten rahoitan kouluttautumiseni? Omaehtoinen koulutus Oppisopimuskoulutus Työvoimakoulutus - Kelan opintotuki - Aikuiskoulutustuki - Työttömyysetuus opintoihin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain 3 :n 2 momentin ja 5 :n 1 momentin muuttamisesta Esityksessä

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Sisältö 3 Yleistä ammattiosaamisen näytöistä ja työssäoppimisesta 4 Opettajan näyttö- ja työssäoppimistyön korvaaminen 5 Oppilaitoksessa vai työpaikassa? 6 Matkakorvaukset

Lisätiedot

LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 36/2007 vp Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnalle LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoitteessa ehdotetaan opintorahan korottamista noin 15 prosentilla. Ehdotan lakialoitteessa,

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen laatupäivät 2013: Oppisopimuskoulutuksen lainsäädäntö ja viranomaistehtävät. Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutuksen laatupäivät 2013: Oppisopimuskoulutuksen lainsäädäntö ja viranomaistehtävät. Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutuksen laatupäivät 2013: Oppisopimuskoulutuksen lainsäädäntö ja viranomaistehtävät Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund 1 Oppisopimuskoulutuksen luonne Yksi ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 10.7.2017 Lausuntoversio EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI ERÄIDEN OPPI- LAILTA PERITTÄVIEN MAKSUJEN PERUSTEISTA ANNETUN OPETUSMINISTERI-

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia.

HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotukea myönnettäessä sovellettavia vanhempien

Lisätiedot

Opintotukilaki 5 a, 2 mom.

Opintotukilaki 5 a, 2 mom. Opintotukilaki 5 a, 2 mom. Lukio-opinnot ovat päätoimisia, jos niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia tai jos ne suoritetaan ammatillisen perustutkinnon yhteydessä aikuisille

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Opso ry:n syysseminaari 29.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Henkilökohtaistaminen 1.8.2015 alkaen Valtioneuvoston asetus 794/2015,

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

Sopimus Opiskelija oppii työssä

Sopimus Opiskelija oppii työssä Oppisopimus Työpaikka/ työpaikkakouluttaja - kouluttaa - arvioi Sopimus Opiskelija oppii työssä Tietopuolinen koulutus oppilaitoksessa monimuotoisesti Opettaja koordinoi, ohjaa, arvioi Tutkintotodistus:

Lisätiedot

Lomakkeella II ilmoitetaan koulutusaloittain

Lomakkeella II ilmoitetaan koulutusaloittain TÄYTTÖOHJE 1(12) Perustiedot 20.9.2015 OPPISOPIMUSKOULUTUS Kuntien ja koulutuksen järjestäjien tulee ilmoittaa valtionosuuksien ja rahoituksen laskemista ja määräämistä varten tarvittavat tiedot syksyn

Lisätiedot

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN

SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN 1 SUOSITUS 26.3.2009 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2009 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

SISÄLLYS. alusten harjoittaman turskan kalastuksen keskeyttämisestä N:o 797. Laki

SISÄLLYS. alusten harjoittaman turskan kalastuksen keskeyttämisestä N:o 797. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2007 N:o 797 801 SISÄLLYS N:o Sivu 797 Laki liikenneväylien ja yleisten alueiden rakennustuotteiden hyväksynnästä... 3707 798 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Oppisopimus on HyväDiili

Oppisopimus on HyväDiili Oppisopimus on HyväDiili Nuoret osaajat yritysten voimavarana- Yritykset oppisopimuksen mahdollistajana Minna Sainio 040 868 0631 minna.sainio@sedu.fi OpsoDiili Länsi-Suomi 1.4.2015 31.12.2017 Nuorten

Lisätiedot

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 57/1998 vp eräiden opetustointa koskevien ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 57/1998 vp eräiden opetustointa koskevien ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta EV 80/1998 vp - HE 57/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden opetustointa koskevien ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta ja kumoamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys

Lisätiedot

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN

SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN 1 SUOSITUS 25.3.2010 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2010 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO Ari Haapasaari MIKSI OPPISOPIMUSKOULUTUS? Oppisopimuskoulutus on yrittäjälle hyvä vaihtoehto kun haluat laajentaa tai päivittää omaa ammatillista

Lisätiedot

Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen:

Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen: 1 Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen: 1. Kartoitetaan valmennusyksikössä suoritettavat koulutusalat a. Etsitään valmennusyksikön aloja vastaavia koulutusaloja tarjoavat oppilaitokset. i.

Lisätiedot

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen Puitesopimus Keski-Suomen työpajoilla tapahtuvaa nuorisoasteen koulutuksena toteutettavaa opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen opintojaksojen suorittamista koskien Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 19.3.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta.

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta. Yleistä oppisopimuksesta Oppisopimustoimisto laatii virallisen oppisopimuksen yhdessä työnantajan ja opiskelijan kanssa. Oppisopimus on juridisesti pätevä määräaikainen työsopimus, jossa noudatetaan normaaleja

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos Anna Kankaanpää

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos Anna Kankaanpää OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos 2.10.2017 Anna Kankaanpää EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI ERÄIDEN OPPI- LAILTA JA OPISKELIJOILTA PERITTÄVIEN MAKSUJEN PERUSTEISTA

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN

SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN 1 SUOSITUS 21.3.2013 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN OSALLISTUMISESTA AIHEUTUVIEN KUSTAN- NUSTEN KORVAAMINEN 1.8.2013 ALKAEN Yleistä korvauksen maksamisesta Kuntoutusetuudet saadakseen opiskelijan on toimitettava

Lisätiedot

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä Hanki tutkinto tai kehitä osaamistasi! OPISKELE AMMATTI OPPISOPIMUKSELLA. Oppisopimuskoulutus on työsuhteeseen tai yrittäjyyteen perustuvaa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhtymävaltuuston kokouksessa 27.2.2013 / 7 Yhtymähallitus 23.1.2013 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 Kokouspalkkioiden määrä... 3 3 Toimielinten puheenjohtajien palkkiot...

Lisätiedot

Opetusministerin esittelystä säädetään ammatillisesta koulutuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (630/1998) nojalla:

Opetusministerin esittelystä säädetään ammatillisesta koulutuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (630/1998) nojalla: Asetus ammatillisesta koulutuksesta 6.11.1998/811 Opetusministerin esittelystä säädetään ammatillisesta koulutuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (630/1998) nojalla: 1 luku Opetus 1 Koulutusalat

Lisätiedot

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993. 1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen

Lisätiedot

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta,

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta, EV 92/998 vp - HE 50/998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 50/998 vp eräiden opetustointa koskevien

Lisätiedot

Päiväraha: 15 / tietopuolinen opetuspäivä Perheavustus: 17 / tietopuolinen opetuspäivä, kun opiskelijalla on alle 18-vuotiaita huollettavia

Päiväraha: 15 / tietopuolinen opetuspäivä Perheavustus: 17 / tietopuolinen opetuspäivä, kun opiskelijalla on alle 18-vuotiaita huollettavia OPINTOSOSIAALISET EDUT Oppisopimusopiskelijalla on oikeus hakea tietopuolisen opetuksen (=lähipäivien) ajalta opintososiaalisia etuuksia. On suositeltavaa hakea opintososiaaliset edut heti kurssijakson

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS LÄÄKÄRI- JA HAMMASLÄÄKÄRI- KOULUTUKSEN KORVAUKSEN PERUSTEISTA VUONNA 2016

Lisätiedot

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkina-tuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkinatuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

YRITTÄJÄN OPPISOPIMUSKOULUTUS PÄHKINÄNKUORESSA

YRITTÄJÄN OPPISOPIMUSKOULUTUS PÄHKINÄNKUORESSA YRITTÄJÄN OPPISOPIMUSKOULUTUS PÄHKINÄNKUORESSA Helsingin oppisopimustoimiston yhteystiedot Helsingin kaupunki Opetusvirasto Oppisopimustoimisto PL 3000 00099 Helsingin kaupunki Käyntiosoite Hämeentie 11

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö. Sivistysvaliokunnan kokous Lausunto. Maksuton koulutus toisella asteella. 1. Taustaa

Opetus- ja kulttuuriministeriö. Sivistysvaliokunnan kokous Lausunto. Maksuton koulutus toisella asteella. 1. Taustaa 1 Opetus- ja kulttuuriministeriö Sivistysvaliokunnan kokous 16.1.2019 Lausunto Maksuton koulutus toisella asteella 1. Taustaa Lukiolain (629/1998) 28 :n mukaan opetus on opiskelijalle maksutonta lukion

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen

Lisätiedot

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen Stadin aikuisopisto Oppisopimuskoulutus Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen! Kun haluat yhdistää työnteon ja opiskelun, oppisopimuskoulutus on juuri sinulle sopiva vaihtoehto.

Lisätiedot

Päiväraha: 15 / tietopuolinen opetuspäivä Perheavustus: 17 / tietopuolinen opetuspäivä, kun opiskelijalla on alle 18-vuotiaita huollettavia

Päiväraha: 15 / tietopuolinen opetuspäivä Perheavustus: 17 / tietopuolinen opetuspäivä, kun opiskelijalla on alle 18-vuotiaita huollettavia OPINTOSOSIAALISET EDUT Oppisopimusopiskelijalla on oikeus hakea tietopuolisen opetuksen (=lähipäivien) ajalta opintososiaalisia etuuksia. On suositeltavaa hakea opintososiaaliset edut heti kurssijakson

Lisätiedot

alkaen. Salomonkatu 17 B, Helsinki.

alkaen. Salomonkatu 17 B, Helsinki. 1 Työeläkevakuuttajien suositus ammatilliseen kuntoutukseen liittyvien kustannusten korvaamisesta sekä työkyvyttömyyseläkeratkaisun tai kuntoutuksen vaatimista selvityksistä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 61/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 10 a :n ja sotilasavustuslain 11 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota

Lisätiedot

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen Hallituksen esitys Eduskunnalle kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen tehtäisiin 7 euron suuruinen tasokorotus.

Lisätiedot

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen Stadin oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen! Kun haluat yhdistää työnteon ja opiskelun, oppisopimuskoulutus on juuri sinulle sopiva

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta oppilaitoksessa sekä ohjatuista

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ

LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Sisältö 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot... 4 5 Esittelijän ja sihteerin palkkio...

Lisätiedot

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi 1 Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOJEN HARJOITTELU OPISKELIJAN SILMIN "Harjoittelun tavoitteena

Lisätiedot

HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta

HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin

Lisätiedot

Muistio Luonnos

Muistio Luonnos OIKEUSMINISTERIÖ Hallitussihteeri Matti Vartia Muistio 16.8.2012 Luonnos ESITYS OPINTO SOSIAALISISTA EDUISTA VANKEINHOIDON AMMATILLISEEN TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA ANNETUN OIKEUSMINISTERIÖN ASETUKSEN

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

20. (29.60) Ammatillinen koulutus

20. (29.60) Ammatillinen koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2. (29.6) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä

Lisätiedot

Muistio 15.1.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ AN NETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

Muistio 15.1.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ AN NETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Hallitussihteeri Aino Still Muistio 15.1.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ AN NETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto Hallitus on antanut

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2015. 70. Opintotuki

Talousarvioesitys 2015. 70. Opintotuki 70. Opintotuki Opintotukilain (65/1994) mukainen opintotuki koostuu opintorahasta, opintotuen asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Opintoraha on veronalainen etuus. Lisäksi opintolainojen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 12.4.2007 23 Voimaantulo 1.4.2007 2 SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 KOKOUSPALKKIOT... 3 3 SAMANA PÄIVÄNÄ

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto 9.12.2014 62 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 2 3 Yli kolme tuntia kestävät ja samana päivänä pidettävät kokoukset

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KAUHAVAN KAUPUNKI 1 KAUHAVAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 14.12.2015 78 Voimaantulo: 1.1.2016 KAUHAVAN KAUPUNKI 2 Sisällysluettelo 1 SOVELTAMISALA... 3 2

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 246/2015 Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. Alkusanat 2. Oppisopimus 3. Oma opiskeluohjelma 5. Osapuolten vastuut ja velvollisuudet 7. Työssäoppiminen 9. Tietopuoliset opinnot 11

SISÄLLYS. Alkusanat 2. Oppisopimus 3. Oma opiskeluohjelma 5. Osapuolten vastuut ja velvollisuudet 7. Työssäoppiminen 9. Tietopuoliset opinnot 11 OPPISOPIMUSOPAS SISÄLLYS Alkusanat 2 Oppisopimus 3 Oma opiskeluohjelma 5 Osapuolten vastuut ja velvollisuudet 7 Työssäoppiminen 9 Tietopuoliset opinnot 11 Näyttötutkinnon suorittaminen 13 Oppisopimus päättyy

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Mikä on ammatillisen koulutuksen reformi? Nuoria koskeva ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 486. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 486. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä heinäkuuta 2008 N:o 486 490 SISÄLLYS N:o Sivu 486 Tasavallan presidentin asetus Georgian kanssa tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 11.2.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407 SISÄLLYS N:o Sivu 1401 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta... 4707 1402 Laki

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA KJ LOGO TÄHÄN Sivu 1 / 5 HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA Tämä asiakirja sisältää asetuksen ammatillisesta koulutuksesta (811/98) sekä asetuksen ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta

Lisätiedot

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp - EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen

Lisätiedot

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen katsastusluvista annetun lain 5 ja 10 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen katsastusluvista annettua lakia siten, että henkilö

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp- HE 216 Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi muutoksiksi oppisopimuskoulutusta koskevaan lainsäädäntöön ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oppisopimuskoulutuksesta

Lisätiedot

AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI

AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA - TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATTIOSAAJIA Ammatillinen koulutus on uudistunut ja uudistumassa,

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT MITÄ ON OPPISOPIMUSKOULUTUS? oppisopimuskoulutus on määräaikaiseen työsuhteeseen perustuvaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013 Oulun kaupunki Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista

Lisätiedot

KOULUTUSSUUNNITTELIJA OPPISOPIMUSTOIMISTOSSA

KOULUTUSSUUNNITTELIJA OPPISOPIMUSTOIMISTOSSA KOULUTUSSUUNNITTELIJA OPPISOPIMUSTOIMISTOSSA 1. Tehtävän vaatima koulutus ja työn kuvaus Korkeakoulututkinto sekä ajokortti 1.1 Oppisopimuksiin liittyvä operatiivinen, monialainen toiminta Koulutukseen

Lisätiedot

Opetusministerin esittelystä säädetään ammatillisesta koulutuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (630/1998) nojalla:

Opetusministerin esittelystä säädetään ammatillisesta koulutuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (630/1998) nojalla: 1 of 8 21/03/2011 11:28 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1998» 6.11.1998/811 6.11.1998/811 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Asetus ammatillisesta

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus. Tarja Mäkinen Erityisasiantuntija Opetushallitus 4.6.2013 Tampere

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus. Tarja Mäkinen Erityisasiantuntija Opetushallitus 4.6.2013 Tampere Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Tarja Mäkinen Erityisasiantuntija Opetushallitus 4.6.2013 Tampere Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 2 Tarkoitus Lain tarkoituksena on ylläpitää ja kohottaa aikuisväestön

Lisätiedot

Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 160/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut

Lisätiedot

HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 214/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 39 ja 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilain opintotuen rahoitusta

Lisätiedot

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Mukauttaminen ja erityinen tuki (1) Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen, jos hän oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi tarvitsee

Lisätiedot

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 204/2009 vp Hallituksen esitys laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot