24. vuosikerta 4/07. Kauden tulokasjälkipelit. Loppukauden kilpailuja. Ongelmat suorituksissa. Greyhoundien. jännevammat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "24. vuosikerta 4/07. Kauden 2007. tulokasjälkipelit. Loppukauden kilpailuja. Ongelmat suorituksissa. Greyhoundien. jännevammat"

Transkriptio

1 24. vuosikerta 4/07 Kauden 2007 tulokasjälkipelit Loppukauden kilpailuja Ongelmat suorituksissa jännevammat Greyhoundien 1

2 Kuva: Katri Ilves Päätoimittajalta Pitelet käsissäsi juhlanumeroa. Mun kymmenes lehteni. Ja pitelet lehteä käsissä paljon myöhemmin, kuin oli alun perin tarkoitus. Eli myöhässä ollaan ja pahasti, yllättäen. Mikä johtuu vain ja ainoastaan mun laiskuudesta ja ajanpuutteesta. Tai sanotaan vaan, että ajanpuutteesta. Kuulostaa paremmalta. Tästä johtuen meinaan lopettaa huipulla ja olenkin ilmoittanut hallitukselle, että uuden päätoimittajan etsiminen voidaan aloittaa. Siihen asti jatkan hommassa entiseen malliin ja voi olla, että kirjoitan samasta aiheesta vielä vuoden, parin päästä. Ja siihen asti lehden ilmestymisaikataulu saattaa heitellä suuntaan jos toiseen. Sen verran helppoa ja mukavaa hommaa tää on, että en kuitenkaan ihan ole lopettamassa lehden tekoa. Ainoastaan tämän päätoimittajajutun. Mikko Pynnönen Kivitie 1 C, Järvenpää p mikko.pynnonen@elisanet.fi GREYHOUND RACING Greyhound - ja whippeturheilun erikoislehti GR-LEHTI ilmestyy neljä kertaa vuodessa; keväällä, kesällä, syksyllä ja talvella GREYHOUND RACING LEHTI Ilmoitushinnat: 1/1s mv 205, 1/2s 135, 1/4s mv 85, 1/8 s mv 50 Päätoimittaja: Mikko Pynnönen Ulkoasu: Marianne Korpela Kuvien käsittely: Jari Niiles Tässä lehdessä kirjoittavat: Mikko Pynnönen, Kari Kinnunen, Kimmo Alamartimo, Jakke Lehtonen, Jaakko Stenroos, Tuula Malvisalo, Sanna Paasivirta, tilastot kokosi Jouni Kiiski Painopaikka: Tekstitaso Oy & Offset Tampere, GRL TOIMIHENKILÖT Puheenjohtaja: Reijo Rantala, p , Varvikonkatu 1 B 15, Tampere Varapuheenjohtaja: Kimmo Alamartimo Sihteeri: Elina Kaila, p , Käräjäpolku 13, Parainen kaila.elina@gmail.com (myös osoitteenmuutokset!) Rahastonhoitaja: Tiina Tammisto, p , Kyläsaarentie 485, Pori Internet-yhteyshenkilö: Hannu Tunkkari, , Kotkantie 12, Klaukkala KILPAILUKIRJAT Greyhound: Taru Lehtonen, p , , Apilakatu 3, Turku Whippet: Marja-Liisa Foxell, Malmimäenkaari 11 A, Espoo, , LIITON MAKSUT JA TILI GRL:n jäsenmaksu: 34 /talous Uusien jäsenien liittymismaksu: 5 /talous Kilpailukirjamaksu: 8 Kilpailulisenssi vahinkoturvalla: 17 /koira Greyhound racing liiton tilinumero: Sampo Kannen kuvat: REIJA KIISKI,Trick s Tot ja Cypress Jack. Tässä numerossa: 4 Hallitus tiedottaa 5 Kauden 2007 tulokasjälkipelit 11 Loppukauden kilpailuja 16 Greyhoundien jännevammat 20 Kauden 2007 tilastoja 23 Kantakirjattuja greyhoundeja 24 Ongelmat suorituksissa 25 Wanhat vaikuttajat 26 Pentupalsta 3

3 Greyhound Racing Liitto kokousti Tampereella Tampereen työväenopisto Sampolan eräs luokkahuone täyttyi lauantaina greyhound racing ihmisistä. GRL:n sääntömääräiseen syyskokoukseen oli saapunut kerhojen valtuutettujen lisäksi mukava määrä muuta jäsenistöä. Kokouksessa käytiin läpi sääntömääräiset asiat esityslistan mukaisesti. Toimintakertomusta ei voitu kokouksessa tarkastaa, joten päätettiin, että hallitus laittaa toimintakertomuksen jäsenistön nähtäville nettisivujen jäsenpalstalle kahden viikon kuluessa kokouksesta. Vuoden 2006 tilinpäätös hyväksyttiin ja vastuuvapaus myönnettiin hallitukselle. GRL:n sääntöpykälän 10 maksut pidettiin ennallaan lukuun ottamatta kerhojen vuotuista jäsenmaksua, joka päätettiin nostaa 85 eurosta 150 euroon. Hallituksen esittämä talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2008 hyväksyttiin pienin muutoksin. Liiton puheenjohtajan Reijo Rantalan toimikausi jatkuu vielä toisen vuoden. Sen sijaan hallitukseen valittiin uudet jäsenet erovuoroisten tilalle. Jari Niiles valittiin uudelleen hallitukseen. Uusina henkilöinä valittiin varsinaisiksi jäseniksi Toni Rämö ja Petri Seppälä. Nykyisen hallituksen varapuheenjohtaja Hannu Niemi jatkaa varajäsenenä uudessa hallituksessa. Tilintarkastajina jatkavat Pekka Soini ja Päivi Manninen. Hallitus 2008 kokoonpano on siis: Reijo Rantala, pj Lasse Punttila Kimmo Alamartimo Minna Turunen Jari Niiles Toni Rämö Petri Seppälä Petri Magnusson, varajäsen Hannu Niemi, varajäsen Vuosikokouksessa hyväksyttiin sääntömuutoksia Kokouksessa käsiteltiin jäsenistön aloitteet sääntömuutoksista. GRL:n sääntöihin tehtiin yksimielisesti kaksi muutosta. Pykälän 4 sanamuotoa muutettiin siten, että hallituksen päätöksellä voi erottaa liitosta henkilöt, jotka ovat laiminlyöneet jäsenmaksuvelvoitteensa. Samassa yhteydessä tehtiin tulevia kausia ajatellen linjaus, jonka mukaan jokaisen kilpailulisenssin lunastajan tulee kilpailutoimistossa esittää tosite maksetusta jäsenmaksusta. Muilta osin sääntö pysyi ennallaan. Toiminnallaan vinttikoiraurheilua vaarantavien jäsenten erottamisesta päättää jatkossakin vuosikokous. Toinen sääntömuutos koski pykälää 6. Tästä eteenpäin jäsenyhdistysten tulee ilmoittaa kirjallisesti hallitukselle valtuutettujensa ja varavaltuutettujensa nimet ja yhteystiedot viimeistään syyskuun loppuun mennessä. Sääntöihin lisättiin myös, että valtuutetut nimetään tehtäväänsä toistaiseksi. Näin ollen kerhojen ei tarvitse ilmoittaa valtuutettuja joka vuosi uudelleen, mikäli samat henkilöt jatkavat valtuutettuina. Jäsenten esittämät muutosehdotukset kilpailusääntöihin käytiin läpi kohta kohdalta. Liittokokous hylkäsi muutosesitykset koskien sääntöjä 2.2. (osanotto-oikeus), 2.4. (protesti ja oikaisu), 2.5. (protestimaksu) ja 4.6. (koejuoksut). Sääntö 8.3. (jälki- ilmoittautuminen) poistettiin tarpeettomana. Muutoksia tehtiin kolmeen kilpailusääntöön Sääntöä 4.1. Rekisteröinti kilpailukoiraksi muutettiin siten, että kilpailukirjan myöntämisedellytyksenä on koiran rekisteröiminen SKL- FKK:ssa tai CGRC:ssä tai molemmissa sekä greyhoundien rekisteröiminen edellä mainittujen lisäksi Suomalaiseen Greyhoundien Kantakirjaan(SGK). Lisäksi muutettiin sääntöä vastaamaan jo vakiintunutta käytäntöä: Koirat rekisteröidään kilpailukoiraksi hyväksyttyjen koejuoksujen jälkeen. Koiran kaikki suoritukset merkitään kantakirjauksen yhteydessä saatuun kilpailukirjaan. Sääntöä 9.2. Lähtöihin sijoittaminen täydennettiin jäsenehdotuksen mukaisesti, pienin täsmennyksin. Aiemman säännön mukaan koiralle käytetään lähimmän luokitellun matkan yhtä huonompaa luokitusta, jos koiralta puuttuu luokitus joltain matkalta. Esimerkiksi koiran, jolla on keskimatkalta luokitus K2 mutta jolla puuttuu luokka pitkältä matkalta, saa pitkän matkan lähtöihin sijoitettaessa luokituksen K3. Näin toimitaan jatkossakin, mutta sääntöön lisättiin maininta: Tällöin koiran sijoitus rankinglistalla on muodostuneen luokan viimeisenä. Ruotsista kilpailemaan tuleville koirille käytetään kotimaansa tulostietokannan mukaan tullutta luokitusta, minkä mukaan koira sijoitetaan oikealle paikalle rankinglistalla. Jos koiraa ei voida sijoittaa omassa luokassaan luotettavasti omalle paikalleen rankinglistalla, koira sijoitetaan luokkansa viimeiseksi. Sääntö 9.3. Veteraani-ikä muutettiin muotoon: Koira saa juosta veteraanisarjassa sen kuukauden alusta lähtien, jonka aikana koira täyttää viisi vuotta. Näin iän määrittämisessä ollut ristiriita veteraani-ikä säännön ja rekisteröinti kilpailukoiraksi säännön väliltä poistuu. Kokonaan uutena kohtana kilpailusääntöihin lisätään jäsenaloitteen mukaisesti Varamatkoille sijoittaminen seuraavasti: Varamatkaa ilmoitettaessa tulee ottaa huomioon, että tällöin kilpailuttaja antaa valtuutuksen siirtää koira toiselle matkalle. Varamatkalle sijoittaminen ei oikeuta poisjääntiin kilpailusta. Koira voidaan siirtää varamatkoille seuraavissa tapauksissa: Koiralla ei ole osallistumisoikeutta kyseessä olevaan kilpailuun. Koira on koejuoksija ja ilmoitetulle ensisijaiselle matkalle ei saada muodostettua lähtöä. Ilmoitetun ensisijaisen matkan lähdöt ovat täynnä. Koirat sijoitetaan varamatkalle siirtymisjärjestyksessä rankinglistan alapäästä lukien. Varamatkalle siirrettävän koiran uusi paikka rankinglistalla tarkistetaan tulostietokannasta. Koirien sijoittamisesta lähtöihin vastaa GRL:n nimeämä lähtöjentekijä. Kilpailunjohtaja tarkistaa lähtöjen oikeellisuuden ja tekee tarvittaessa korjaukset lähtöjentekijän kanssa. Tehdyt lähdöt ja alkuperäinen rankinglista tallennetaan. Päivitetyt ratajuoksusäännöt ilmestyvät kokonaisuudessaan GRL:n nettisivuille talven kuluessa. Sääntömuutosten käsittelyn jälkeen todettiin, että netti- ilmoittautuminen on mahdollista myös tulevalla kaudella. Kokouksen päätteeksi tehtiin myös linjaus kauden päättävän Gaalan järjestämisestä tulevina vuosina. Kokousväen yksimielisellä päätöksellä järjestelyvastuu on jatkossa vuorovuosittain kerhoilla. Ensimmäisenä vetovastuun gaalan järjestämisestä ottaa TSGK ensi vuonna. Hall.psta Kimmo Alamartimo Koirille valmistettu Suomessa markkinoilla oleva tuote Kiitosrekku sisältää kaakaojauhetta. Valmistetta ei saa antaa kilpailuihin osallistuville koirille kilpailukauden aikana. Mikäli jälkeen otetuissa dopingnäytteissä havaitaan lääkeaineita ja omistaja antamassaan selvityksessä vetoaa mainitun valmisteen käyttöön, rinnastetaan tämä tiedote GRL:n Kilpailukutsussa julkaistuun varoitukseen suklaan ja muiden kaakaojauhetta sisältävien valmisteiden käytöstä. Merja Hellemann, ELT Puheenjohtajalta Vuodet 2006 ja 2007 ovat olleet minulle erittäin vaikeita johtuen henkilökohtaisista asioistani mitkä nyt olen saanut kuntoon. Olen sen vuoksi pysynyt julkisuudesta poissa mutta hallitustyöskentely on hoidettu. Olen avioitunut uuden kerran ja harkitsemme uuden koiran ottamista. Meidät on vihitty Olen nyt palannut normaaliin elämään ja ollut uuden vaimoni, Marja-Leena Virran kanssa gaalassa ja haluan myös esitellä hänet lehdessä. Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta ja onnea kisakaudelle Reijo Rantala 4

4 Tulokkaat 2007 jälkipelit Stainless Steve Tulokkaat esiteltiinkin jo numerossa 2007/02, mutta miten se tulokaskausi sitten loppujen lopuksi menikään? Saatiinko koejuoksut juostua ja saatiinko jopa virallisia aikoja? Mikä sitten ei mennytkään suunnitelmien mukaan? 1. Snowy Joey - Borna Pebbles (2005/06) Anne ja Markus Laios Happy Feet(U) Viralliset ennätykset: 280m: m: m: m: m:31.19 Hot n Nasty(N) Viralliset ennätykset: 280m: m: m: m:32.95 Shotgun Willie(U) - Stainless Steve(U) Viralliset ennätykset: 280m: m: m: m:30.86 Stainless Steve Kalle avasi kautensa loistavasti päivän pohja-ajalla kauden ensimmäisissä virallisissa harjoituksissa Turussa ja lunasti näin kaikki lupaukset syksyltä. Käsissä oli todella lahjakas koira! Ryhmäkoejuoksut olivat samalla ensimmäiset ryhmäharjoitukset ja niissä selvittiin pienillä naarmuilla takajaloissa. Mitäs jäi kuhnimaan kaarteessa niin, että joku juoksi päälle ; - ) Ensimmäinen kisastartti oli Sprintti Derdy alkuerä. Tässä koppiarvonta meni nuoren koiran kassa päin seinää. Kalle lähti sisäkopista ja pyrki hiukan ulospäin. Vierellä puoliveli Pinweel pyrki sisään ja kylki kyljessä edettiin. Molempien juoksu olikin sitä myöten pilalla. Ei auttanut kaarteesta alkanut raivoisa loppukiri. Karsiutuminen oli tosiasia. Suosikkikopiksi kauden edetessä osoittautui nelonen. Seuraavassa startissa EGU Anf sprint alkuerässä päästiin voitonmakuun ykkösluokan ajalla Hyvinkäällä 16,86. Ykkösluokan aikoja juostiinkin sitten loppukausi. Makein hetki oli Masters välierän voitto päivän nopeimmalla ajalla Oulussa (30,86). Koko vuonna vain JSJ pystyi nopeamaan vauhtiin 520 metrin matkalla. Yrittäjiähän riitti, Oulussahan juostiin niin Masters ja Oaks, Top Race kuin JD ja GP. Valitettavasti Kalle ontui seuraavana päivänä ja joutui jäämään pois finaalista. Paluu radalle tehtiin pitkän sairasloman ja kennelyskän jälkeen, melkoisessa alipainossa. Lyhyt matka kulki kuitenkin Vaisaari palvelukoti Sprint alkuerissä 19,01 Turussa ja kausi päätettiin finaalissa toiseen sijaan. Koko kaudelle startteja kertyi vain 7, Kalle ei ollut pentueensa ainoa nopea, kruunattiinhan veli Happy Feet vuoden tulokkaaksi. Onnittelut Sepolle! Riitta Hassinen...jatkuu seuraavalla sivulla... Kuvat: Jonna Tunkkari 5

5 HappyFeet Kuva: Jonna Tunkkari kossa. Tetti Joutsen laittoi luita tukemaan metallipinnan ja jalka kipsattiin kuudeksi viikoksi. Kipsi avattiin kerran viikossa ja jalan kunto tarkastettiin. Korjausleikkaus onnistui täydellisesti eikä myöskään kipsiaikana tullut mitään ongelmia. Kuuden viikon päästä alkoi sitten uudelleen kävelemään opettelu! Yksi viikko käveltiin niin hiljaa, että Pepin oli pakko astua myös leikatulle jalalle. Sitten se vähitellen oppi luottamaan jalkaansa. Jalasta hävisi kaikki lihakset ja se oli jäykkä kuin heinäseiväs. Kävin Leen Piiralla saamassa hoito-ohjeita ja hän käsitteli jalkaa monta kertaa. Vähitellen vääntelyn ja tuhannen koukistuksen jälkeen jalka palautui. Peppi oli ensin remmissä toiset kuusi viikkoa ennen kuin uskalsin päästää sitä vapaaksi edes pihalle. Kävelimme paljon eri maastoissa, jotta joustavuus palautuisi niveliin. Kun vihdoin sain luvan päästää Pepin irti metsään, jalka alkoi parantua vauhdilla. Nuori koira sai lihaksensa pian takaisin ja mikä parasta, jalka kesti! Vihdoin syyskuussa oltiin siinä vaiheessa, että pääsimme radalle ja Peppi sai suoritettua kilpailukirjan. Niin että Pepin tulokaskausi onkin vasta ensi kesänä. Toivottavasti... Sari Saarinen 4. Hondo Black Lazzarella (2005/07) Parsonage s Eija Mäki Valorous Wizard(U) - Veracious Witch(N) Viralliset ennätykset: 325m: m: Hasty Henry - Cypress Night (2005/07) kennel Run-Up, Reija&Jouni Kiiski Blue Henry(U) Viralliset ennätykset: 280m: m: m: m:31.29 Hasty Night(N) Viralliset ennätykset: 280m: m: m: m: m: Speed Messiah - Southern Comfort (2005/06) Rabbit Rush Mari & Asmo Porma Baccarat(N) - Black Domino(U) Viralliset ennätykset: 480m: m: m: m:49.90 Crazy Pineapple(N) - Deuces Wild(U) Viralliset ennätykset: 325m: m: m: m:31.91 Let It Ride(N) Viralliset ennätykset: 280m: m: m: m:31.99 Roulette(N) - Skeetshooter(U) - Strip Poker(N) - 3. Snowy Joey Desiree (2005/07) Aspenlake Markku Niemelä Live Wire(N) - Ride On(N) Viralliset ennätykset: 325m:19.77 Rocker(N) - Squealer(U) Viralliset ennätykset: 325m: m: m:34.99 Pentueen neljästä koirasta radalla kävi kolme koiraa kauden aikana. Laioksen Marjatan Squealer juoksi koejuoksujen jälkeen neljä lähtöä joista tuli jo yksi voitto ja kolme kolmossijaa. Koiraa kilpailutettiin vielä säästeliäästi tällä kaudella. Saarisen Sarin Ride On sai ensimmäisen voittonsa jo ensimmäisessä ryhmäkoejuoksussa ja juoksi vielä kauden viimeisessä kilpailussa ensimmäisen virallisen startin ollen kolmas. Kautta varjosti ikävä loukkaantuminen keväällä, jolloin koira mursi ranteensa. Meillä asusteleva Rocker mursi toukokuussa oikeasta takajalastaan varpaan ja kauden aloitus siirtyi kesälle. Muutama päivä ennen ensimmäistä koejuoksua koira pääsi tyttäreltäni jäniksen perään ja koira revähdytti selkänsä ja mursi toisen varpaan vasemmasta takajalastaan. Koira toipui kauden loppupuoliskolla ja kokeilimme vielä koejuoksua, mutta startissa murtui kauden kolmas takajalan varvas ja koira jäi viimeiseksi. Pentueen neljättä koiraa ei näkynyt radalla... Yhteenvetona voisin kuitenkin sanoa olevani kauteen kohtalaisen tyytyväinen. Pentueen kaikki koirat ovat perineet isältään hyvät early pace -ominaisuudet, mutta kestävyydestä ei vielä voi sanoa mitään, sillä treenikausi valui hukkaan ainakin noilla kahdella nartulla loukkaantumisten vuoksi. Itselläni on kuitenkin vahva usko ensi kauteen, mikäli päästään uuteen kauteen ilman loukkaantumisia... Markku Niemelä Pepin kausi ehti oikeastaan loppua jo ennen kuin se alkoikaan, kun se loukkasi viikkoa ennen Turun virallisia harjoituksia vasemman etujalan. Neiti lähti pupun perään sillä seurauksella, että jalasta murtui sisimmäinen ranneluu. Murtuma oli vielä pirstaleinen joten hyvät oli eväät. Jalka korjattiin Kuninkaantien eläinklinikalla Hali- Hasty Night Kausi 2007 ylitti kyllä kaikki odotukset, josta ajat ja tulokset kertovat puolestaan. Milian, Hasty Night, vauhti yllätti sikäli, että jo tulokaskaudella mennään noinkin kovaa. Mitään suurempia vaikeuksia ja pettymyksiä ei ollut, ainahan ei voi voittaa kun kyseessä on laji, jossa onnella ja tuurillakin on oma osuus. Helpointa kaudessa oli Milia itse, erittäin kova ajovietti yhdistettynä luonteeseen, joka sopeutuu kaikkiin tilanteisiin kaikella tyyneydellä ja Miliallahan on aina kivaa. Tanja Kuutti & Esa Ceder Tämä on Australian tuonti uros Hasty Henryn ensimmäinen pentue, vain kaksi pentua ja molemmat juoksivat 1. luokassa ja lujaa. Milia oli kauden kovin tulokas jos ottaa huomioon, että nuori narttu piti kiiman toukokuussa. Meriittejä tuli mm. Kasvattajakisan I, kauden kovin aika 28.62/ 480m, OAKS II, Junior Derby I kuten emänsä Cypress Night oli 2002! Puppu OAKS I todella lahjakas koira siis ja vielä Vuoden EGU Narttu sekä GRL: n Narttu & Tulokas II! Veli Blue Henry, Fonzie, omaa myös aivan mahtava ajovietin ja alkoi kulkea hyvin, kotiin tuli mm. Puppy Masters voitto. Reija&Jouni Kiiski

6 Sari, Peppi ja Eetu. Näinkin voi kausi alkaa... Ride On Hasty Night ja Blue Henry Kuva: Reija Kiiski...jatkuu seuraavalla sivulla... 7

7 6. Frank s Pro Gold- Bardic Queen (2005/07) Top Vision Hannu Niemi Abaqer(U) - Blue Dog(U) - Butterfly Queen(N) - Frank s Pro Gold Jr(U) - Gutsy Queen(N) - He-Man(U) 495m:30.40 Unforgiven Queen(N) - Butterfly Queen Sohvin talviharjoittelu sujui erinomaisesti tytön kirmatessa pitkin Tammisaaren hiekkarantoja mäyräkoiralauman treenauksessa. Hyvä ruoka ja runsas liikunta vahvistuttivat tyttöä ja se sai upean lihasmassan, joka onkin herättänyt ihastusta ja ihmetystä ihan omassa harrastajakunnassakin. - puhumattakaan rotua tuntemattomista. Lihasmassan myötä neiti on saanut upeat raamit muutenkin hyvän rakenteensa ympärille. Keväällä harjoitteluun lisättiin vetoja ja kaikki näyttikin oikein lupaavalta. Muutamaa anturanpohjan hiertymää lukuun ottamatta (tästä syystä mm. EGU:n monttumestaruus jäi väliin!)ja tikkejä kyljessä talvi ja kevät kuluivat vammoitta ja hyvällä fiiliksellä. Keväällä huhtikuun virallisista harjoituksista jouduttiin jäämään jälleen pois anturan hiertymän takia ja neidille lisättiinkin ruokaan biotiini/eforion-kuuri anturoiden kunnon parantamiseksi. Muutamissa Turun treeneissä käytiin juoksemassa ja tytön vauhti vaikutti oikein mukavalta, kunnes toukokuun alussa äitienpäivän aikaan Sohvi alkoi ontumaan. Ontuminen ei ollut kovinkaan voimakasta, mutta siitä huolimatta neiti kiikutettiin kuvattavaksi Niemen Jounille ja varpaasta löytyikin hiusmurtuma. Harmittava takaisku, erityisesti Päiville, joka olisi ensimmäistä kertaa päässyt tuntemaan greyhound racingin todellista huumaa eli kopittamaan omaa koiraa virallisiin kisoihin. Kisoihin ilmoittautuminen jouduttiin perumaan ja alkoi tuskastuttavankin pitkä toipilasaika, jota alkuun varjosti epävarmuus siitä paraneeko varvas ilman amputointia. Sohvin oma tarha leikkimökkeineen olikin toipilasajan pelastus, sillä aktiivisen luonteen omaavana tuota otusta oli todella hankala pitää aloillaan. Tarhassa se sitten puuhaili luiden kanssa ja piilotteli niitä ajankuluksi vaihtaen erinomaisia kätköjään useamman kerran päivässä! Mäyräkoiranuoriso makaili tylsistyneenä tarhan verkkoa vasten, kun treenattavaa ei pääsyt juoksuttamaan ja jokapäiväiset jahtileikit olivat pannassa. Onneksemme varvas lähti luutumaan hyvin ja amputoinnilta vältyttiin ja kuuden viikon tauon jälkeen tyttöä aloitettiin taas liikuttamaan. Neiti saatiinkin aika hyvään kuntoon, mutta sitten tyttö pamauttikin päälle ensimmäisen kiimansa ja jälleen vietettiin hiljaiseloa kotipuolessa! Kiiman jälkeen juuri ja juuri ehdimme juoksuttaa Sohville soolon ja ryhmäkoejuoksut ennen valeraskauden pahinta vaihetta. Valeraskauden oireet olivat jo nähtävillä Sohvin juostessa keskimatkan ryhmäkokeensa, joten aika 30,62 oli siihen nähden varsin hyvä neidin hävitessä voittajalle vain 0,49m. Paljon siis jäi tällä kaudella näkemättä Sohvin todellisista kyvyistä ja vauhdista, joten ensi kaudelle jää jännitettävää, millaista vauhtia saamme tuon lihakimpun kulkemaan. Täytyy vain toivoa, että kiima ei taas sekoittaisi kautta ja saisimme kisata ehjän kauden sillä edelleen uskomme siihen, että Sohvilla on radoilla näytettävää ja paljon! Lotta Vuorela ja Päivi Soisalo 7. Mr Moose - Funky Fire (2005/10) Fireline Jouni Toivoniemi Cherokee(U) Viralliset ennätykset: 280m: m:30.56 Cheyenne(N) Viralliset ennätykset: 495m:30.64 Chippewa(N) - Choctaw(U) - The Right Time Comance(U) - Mascelero(U) - Mohican(U) Viralliset ennätykset: 280m: m: m: m: m:31.86 Navajo(N) - Shawnee(N) Viralliset ennätykset: 560m: m: m: Hasty Henry - Joyful Hawk (2005/10) Run-Up Reija&Jouni Kiiski All I Know(N) Viralliset ennätykset: 480m: m:30.23 All The Way(N) - Bittersweet(N) Viralliset ennätykset: 325m:19.68 In The Wild(N) - The Good Son(U) - The Real Deal(U) Viralliset ennätyk- 8 Kuva: Reija Kiiski

8 set: 495m: m: m:33.38 The Right Time(U) Viralliset ennätykset: 480m: m: m:32.62 Too Much Fun(N) Viralliset ennätykset: 480m: m:30.08 The Right Time Ensimmäinen ja se tärkein tavoite tulokaskaudelle oli tietenkin saada kilpakirja. Ajeltiin 1.7 Virpiniemeen asti etelästä toiseen koejuoksuun ja onneksi kaikki meni hyvin ja tavoite täyttyi. Heinäkuun puolessavälissä oli sitten eka virallinen startti Hyvinkäällä Breeder s Specialissa, siitä tuli meidän suureksi yllätykseksi voitto ja komea mantteli. Kaikki näytti hyvältä mutta... Loppukausi menikin sitten huonommissa merkeissä, Pomo, The Right Time juoksi oudon näköisesti ja oli jatkuvasti todella hidas. Käytiin fysiossa, koira oli aika pahasti jumissa. Hieman lepoa ja vielä yritettiin mutta edelleen meni heti jumiin kisastartissa joten kausi loppui jo syyskuun alkupuolella. Ilmeisesti kisassa ollut sen verran kontaktia että joku paikka saanut kipeää kun mitään vahinkoja ei muuten ole sattunut. Talvella pitää yrittää saada koira kuntoon. Kaudesta jäi siis osittain vähän huono maku. Toki Pomo on nuori, mutta alku oli lupaava joten ajattelimme kilpailuttaa Pomoa mahdollisimman paljon tällä kaudella niin ensi keväänä on sitten mahdollisimman paljon kokemusta pohjalla. Virallisten starttien lukumäärä jäi viiteen joka oli pieni pettymys. Tanja Ahonen & Aki Rantala Tämänkin pentueen narttuja kiusasi kiimat. Siitä ja nuoresta iästä huolimatta kahdeksasta pennusta viisi juoksi kilpailulisenssin. Kolme pentua pääsi voittamisen makuun ja Repe, The Real Deal juoksi heti ensimmäisessä voitokkaassa kilpastartissaan 1-luokan kastiin. Turun 495 m:llä Repe hätyytteli jo koko kauden kärkiaikoja kellotettuaan s. Reija&Jouni Kiiski 9. Roanokee - Droopys Maple (2005/10) Salama-Racing Markus Laios & Pia Saxbäck Amierable(N) - Black Cherry(N) Viralliset ennätykset: 495m:30.39 Crazy Joker(U) - Fabulous Dozen(N) - Hot Peppers(N) Viralliset ennätykset: 495m:30.71 Jackpot Smile(N) Viralliset ennätykset: 495m:31.58 Jokers Wild(N) - Mr Cashman(U) - Never Say Never(U) Viralliset ennätykset: 280m: m: m: m:31.70 Super Ball(N) - Wild Lucky(N) - Yokon Gold(U) - Jackpot Smile Meidän osalta tulokaskausi meni vähän miten meni... Kilpailukirjat saatiin juostua ja siitä olenkin erittäin tyytyväinen, koska se oli kauden tavoite. Ensimmäinen ryhmäkoe meni läpi ja toinen hylättiin ekalla yrityksellä (katsoi toista koiraa..). Sitä pidettiin sitten taukoa ja treenailtiin, juuri kun oli tarkoitus yrittää ryhmää uudestaan niin Aada aloitti kiiman. Eipä siinä muu auttanut kuin odotella kiiman loppumista. Kun yritettiin 2.ryhmää, niin se meni hienosti läpi, Aadan johtaen kisaa melkeen puoleen väliin asti. Vaikka viimeiseksi jäikin, niin olin hyvin ylpeä koirastani. Kauden viimeisessä kisassa Aada starttasi ensimmäisen virallisen kisastarttinsa. Taas sai hyvän lähdön, hetken johtaen, mutta kunto loppui kesken matkan ja viimeiseksi jäätiin. Ensi kauteen on vielä paljon parannettavaa ja toivottavasti kiima ei tulisi kisakaudella... Janniina Ruokolainen...jatkuu seuraavalla sivulla... Aada Jackpot Smile, 2.ryhmäkokeessa. Aada nelosmanttelilla. Jackpot Smile Kuva: Sanna Paasivirta 9

9 10. Premier County - Never Sorry (2005/11) Salama-Racing Markus Laios & Pia Saxbäck Lady Legend(N) - Levitation Lad(U) - Loyal Lover(U) - Luke Locust(U) - Premier Joy(U) - Spitfire(U) - Tiger Moth(U) Cold Wind - Beyonda Star (2006/02) Willow Rapids Tuula Purssila Cold Feet (U) Viralliset ennätykset: 480m: m: m: m: m: m:49.47 Coldest Cold (U) Borna Pilot - My Girl (2006/03) Fast Friends Arto Kovanen Aces High (N) - Best Landing (N) - Laelaps (N) - Pilot s Girl (N) Viralliset ennätykset: 480m: m: Jack The Hawk - Quite Capable (2006/04) Run-Up Reija&Jouni Kiiski Baby Animal(N) - Easybeat(N) - Midnight Oil(N) - Purple Heart(N) - Redgum(N) - Rose Tattoo(N) - Sunny Boy(U) - Wild Cherrie(N) - Baby Animal Poudan, Baby Animal, tulokaskausi sujui aluksi hyvin ja lähti harjoituksineen mukavasti käyntiin. Koira täytti heinäkuussa 14 kk, jolloin se juoksi soolokoejuoksunsa hyväksytysti Hyvinkäällä aikaan 30,5. Sitten alkoi heinäkuun lopulla juoksuaika, joten 1. ryhmäkoejuoksu jäi väliin ja kausi tyssähti valeraskauteen. Tämän kesän tavoitteenamme oli lisenssin hank- kiminen, joten ihan siihen ei päästy. Narttujen kanssa kisaaminen on aina tällaista odotetun yllätyksellistä. Jos ilmasto vielä lämpenee, niin ehkä meillä on vielä joskus talvijuoksukausi?! Kaiken kaikkiaan kisat sujuivat mukavasti, tästä kiitokset kerhoille, puuhaihmisille ja kanssakilpailijoille! Nyt on kilpamanttelit pesty, silitetty ja viikattu hyllylle ensi kautta odottamaan. Helena Kalervo & Jukka Pasonen Tämäkin pentue osallistui hyvin pentutreeneihimme ja kaikki juoksivat jo ratavieheen perässä! Kolme ehti suorittaa soolokoejuoksun. Muutamaa omistajaa on pitänyt hieman potkia mukaan, kaikenlaista kiirettä tietysti piisaa talonrakennuksesta muihin harrastuksiin. Uskomme, että keväällä koko kova ajoviettinen pesue tulee radoille, jos vain kiimat ei häiritse niin kuin nyt teki. Menneellä kaudella pentue oli vielä kovin nuori, joten 2008 on se todellinen tulokaskausi. Reija&Jouni Kiiski Baby Animal 10 Kuva: Reija Kiiski

10 Billy The Kid Loppukauden kilpailuja Finn-Speeds ry:n Whippettien veteraani-cup 2007 Finn-Speeds ry: Yhdistys koostuu kahdesta whippet racingia harrastavasta Racing Teamista, Team Jauhiainen ja Team Rossinen. Yhdistyksen toiminta-ajatus on kehittää whippet racingiä, hankkia sponsoreita whippeteille, sponsoroida whippettien kilpailuja yhdistyksen talkootöillä ja tuotemyynnillä saaduilla varoilla, sekä joskus tulevaisuudessa jopa kasvattaa whippettejä. Yhdistyksen lipun alla juoksee seuraavat koirat: Team Jauhiainen: Metallica, Terminator, Zephyros ja El Diablo Team Rossinen: Delila (siirtyi eläkkeelle 2007 lopussa), Elegant ja Felonia Lisää tietoa koirista ja myytävistä tuotteista löytyy netistä osoitteesta: www. finn-speeds.net Vuonna 2007 Finn-Speeds sponsoroi veteraani ikään päässeille whippeteille oman cup:in, joka juostiin Tampereella TSGK: n järjestämissä kilpailuissa. Kilpailuun osallistui neljä veteraania, joista kaksi oli urosta ja kaksi narttua. Urokset edustivat Speed on kennelin B pentuetta ja nartut Sökövintin kennelin D- ja E-pentuetta. Kilpailu juostiin osakilpailu-sijoituslähtöinä pitkin kesää, joista kerättiin pisteitä 5.8. järjestettävään viimeiseen osakilpailuun saakka, jossa osallistujat palkittiin juhlavin menoin kuten GRL:n kilpailuissa on tapana. Ensimmäinen osakilpailu Ennakkosuosikin viittaa kantoi Billy the Kid, joka edellisenä päivänä kuittasi arvostetun Tähti Sprintteri tittelin Hyvinkäällä SVKL:n kilpailuissa jo toisena vuonna peräkkäin. Haastajana osakilpailuun osallistui Billy the Kidin velipoika Barrichello. Tytöt olivat vertailujen mukaan vielä muutaman kymmenyksen päässä pojista. Ja niinhän siinä kävi, että maaliin tulojärjestys oli lähes ennalta arvattavissa: Billy the Kid 18,87 s Barrichello 19,05 s Delila 19,38 s Elegant 19,42 s Delilalla ja Elegantilla oli jonkinlainen perheen sisäinen kamppailu, jonka täpärästi tällä kertaa voitti Delila. Toinen osakilpailu Toinen osakilpailu ei mennytkään ihan ennakkoasetelmien mukaan, kun Elegant karkasi lähdössä muilta ja ainoa jonka paukut lyhyellä matkalla riitti ohitukseen oli Billy the Kid. Lähdön tulokset olivat: Billy the Kid 18,75 s Elegant 18,99 s Barrichello 19,11 s Delila 19,44 s Kolmas osakilpailu olisi ollut 29.7., mutta Delila ja Elegant lähtivät Virpiniemen radalle Haukiputaalle SVKL:n kisoihin koettelemaan juoksukuntoaan, joten cup lähtöä ei voitu järjestää vähäisen osanottaja määrän vuoksi. Sen sijaan veljekset Barrichello ja Billy the Kid osallistuivat tavalliseen lähtöön muiden whippettien kanssa hienolla menestyksellä: Sijoitus 280 m W Billy the Kid 18,74 s Terminator 18,82 s BS-Jaymes 18,96 s Barrichello 19,17 s Top Gun 19,25 s Neljäs osakilpailu 5.8. Kaksi juostua osakilpailua voittaneena Billy the Kid oli jo varmistanut cup voiton ennen tätä osakilpailua, joten Billy the Kid kilpaili maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruudesta toisaalla. Hopea sijaan Elegantille vaadittiin kuitenkin Barrichellon täydellinen epäonnistuminen ja Elegantin täydellinen onnistuminen, joten lähdössä kamppailtiin pronssista ja perheen sisäisestä mestaruudesta Delilan ja Elegantin kesken. Tulokset lähdöstä olivat tällä kertaa ennalta arvattavissa: Barrichello 19,07 s Elegant 19,51 s Delila 19,53 s Pisteet tästä lähdöstä Barrichellolle ja näin myös anasaittu hopeasija veteraani cupissa. Elegant päihitti niukasti Delilan ja pääsi pronssisijalle. Finn- Speeds Veteraani Cup tulokset: Billy the Kid 8 pst, 2 voittoa Barrichello 8 pst, 1 voitto Elegant 6 pst Delila 4 pst Finn-Speeds ry / Olli...jatkuu seuraavalla sivulla... 11

11 Kuva: Sanna Paasivirta Finn-Speeds Whippet SM 2007 Kilpailuun ilmoittautui alunperin 10 koiraa joista 2 joutui jäämään pois joten alkueriin saatiin kaksi neljän koiran lähtöä. Ensimmäiseen erään ampaisivat Terminator, Filur, Spicegirl ja Delila. Filur sai erinomaisen startin mutta pian nousi Terminator rinnalle ja ohi. Nämä kaksi menivätkin sitten menojaan. Kolmas finaalipaikka näytti jo menevän veteraaniikäiselle Delilalle mutta kaarteessa ulos ajautuminen avasi Spicegirlille reitin sisäkautta ohi ja finaaliin. Toisessa erässä juoksivat Elegant, Zephyros, Färiline ja Barrichello. Näistä Elegant ja Barrichello ikänsä puolesta jo veteraaneja. Lähtö oli tasainen ja ruuhkainen mutta pian joukosta irtautuivat Zephyros ja Barrichello kannoillaan Elegant. Loppusuoralla Färiline löysi kuitenkin vielä yhden vaihteen ja puristi maaliviivalla ohi Elegantin 0,03 sekunnin erolla finaaliin lähdettiin koppijärjestyksessä 1) Zephyros 2) Terminator 3) Barrichello 4) Filur 5) Färiline 6) Spice- girl. Kopista tultiin ulos tasaisena ryhmänä mutta isommilta kolareilta vältyttiin. Zephyros sai hiukan huonomman lähdön leikattuaan liian ahnaasti kiskolle. Kaarteeseen tultaessa Terminator näytti muille kantapäitä ja teki selväksi kuka on tänä vuonna mestari. Barrichello ja Zephyros kävivät kovan väännön hopeasta jonka kokenut Barrichello käänsi maalisuoralla edukseen. Filur oli neljäs vaikka siskonsa Färiline nousikin kalkkiviivoilla ahdistelemaan. Spicegirl maalissa kuudentena. Mukavat ja hyvin järjestetyt kisat kaiken kaikkiaan, toki whippetien osaan ottaja määrä oli pienoinen pettymys. Toivotaan että ensivuonna löytyy lisää kuonoja kisaamaan tittelistä, onhan kyseessä kuitenkin Suomen mestaruus. Tulokset: 1.Terminator 15.3kg (2) L1 2. Barrichello 16.5kg (3) L3 3. Zephyros 15.3kg (1) L4 4. Filur 16.0kg (4) L5 5. Färiline 11.5kg (5) L5 6. Spicegirl 14.8kg (6) L7 Jaakko Stenroos Ensimetri Cup 2007 Dramatiikkaa Ensimetri Cupissa Ensimetri Cup juostiin ensimmäisen kerran tänä kesänä. Koska Uusyrityskeskus Ensimetri on yrittäjyydestä kiinnostuneiden ja alkavien yrittäjien palvelupiste Tampereella, niin Ensimetri Cup oli aloittelevien ratajuoksija-whippetien (tulokkaiden) kilpailu. Cup koostui neljästä osakilpailusta, joista viimeisin ja ratkaisevin juostiin Tampereen Kaupissa. Kaikissa osakilpailuissa oli musta linjakas Delaware (kotoisesti Tellu) kova pala muille juoksijoille. Hyvin lähellä Tellua oli myös Ariel, joka menetti mahdollisuutensa voittoon viimeisessä osakilpailussa. Arielin mantteli tarrautui harmillisesti lähtökoppiin ja kuoriutui juoksun aikana kokonaan Arielin päältä pois. Arielin veli Alfred sai mahdollisuutensa, korjasi viimeisessä juoksussa kokonaissijoitustansa ja nousi lopullisessa Cup-järjestyksessä neljännelle sijalle. Delaware voitti ja heti perässä: Ariel hopeaa, Al Capone pronssia ja Alfred oli siis neljäntenä. Viides oli Twister, kuudes Zephyros, seitsemäs El Tiempo ja kahdeksas Filur. Teksti: Tuula Malvisalo, kuvat Erkki Ruusunen Terminator Dellaware 12 Kuva: Jari Rossinen

12 Kilpailumanttelin kuoriutuminen Arielin päältä ei paljonkaan hiljentänyt Arielin vauhtia. Alfred pääsi kuitenkin keulaan eikä tuntenut sääliä sisartaan kohtaan. Arielin veli vei tällä kerralla sisarensa päänahan. Kuljetus Haverinen Stayer Cup, ae 1 Ensimmäisen alkuerän parhaan startin ottaa Radiant Midwife, mutta velipoika Royal Vetman kiihdyttää heti kannoilla. Kolmatta sijaa takakaarteessa pitää Hawk Annikka. Shawnee ja Blue Flame jää jo lähtökiihdytyksessä muusta joukosta. Ensimmäisen kerran koirien ohittaessa tuomaritornin johtopaikkaa pitää yhä Radiant Midwife, mutta Royal Vetman sekä Hawk Annikka ovat hyvin mukana vauhdissa. Takasuoralla Royal Vetman nousee sisarensa rinnalle ja johtaakin kisaa aina takakaarteeseen asti. Viimeisessä kaarteessa Radiant Midwife saa kuitenkin puristettua vielä himpun lisää vauhtia ja lunastaa takaisin hetkeksi menetetyn johtopaikan ja ylittää maaliviivan voittajana uudella rataennätysajalla 44.26! Toiseksi tullut veli Royal Vetman alittaa niinikään entisen rataennätyksen ajalla Kolmanneksi erässä sijoittui Hawk Annikka ajalla Kuljetus Haverinen Stayer Cup, ae 2 Toisessa alkuerässä starttaa neljä koiraa Racy Shamanin ollessa poissa. Neljästä koirasta kaksi on jo saavuttanut veteraani iän. Parhaan startin saa Arrival ja toisena takasuoralle kiihdyttää Cold Feet. Ensimmäisen kerran tultaessa etusuoralle Arrival tekee kaulaa takana tuleviin, mutta muut pysyvät hyvin kannoilla. Takasuoralla järjestys pysyy samana, mutta Saltseesolo nousee haastamaan kakkospaikkaa pitävää Cold Feetiä. Koirat juoksevat rinnakkain ja koko takana tuleva joukko saavuttaa Arrivalia. Matka loppuu kuitenkin kesken ja maalilinjan ylittää ensimmäisen Arrival ajalla Toisena maaliin kirii Cold Feet ajalla Veteraani nartuista pidemmän korren vetää Saltseesolo, aika ja neljänneksi jää Hazelwood ajalla Kuljetus Haverinen finaaliin menee siis Radianti Midwife, Royal Vetman, Hawk Annikka, Arrival, Cold Feet ja Saltseesolo. Junior Derby ae.1 Parhaimman lähdön saavat koirat mantteleilla yksi Happy Feet ja numerolla kolme Dittany. Ensimmäisessä kaarteessa Happy Feet ottaa kärkipaikan, mutta muut seuraavat kannoilla. Takasuoralla mennää Happy Feetin selvässäjohdossa ja toisena tulee Dittany. Kolmannesta paikasta on kova kamppailu Miny Mon ja Deuces Wildin välillä. Happy Feet pitää ykköspaikkansa loppuun asti ajalla ja yhtä selkeän kakkossijan ottaa Dittany ajalla 31,47. Sen sijaan kolmospaikasta käydään tiukka kamppailu Miny Mon, Deuces Wildin ja Eija`s Choisen välillä. Kamppailun vie nimiinsä Miny Mo. Finaaliin pääsee siis tästä erästä Happy Feet ja Dittany. Junior Derby ae.2 Toisen ja kovatasoisimman erän johtoon säntää Hasty Night. Toisesta sijasta kamppailevat Chief Tail ja Blue. Takasuoralla porukka jatkaa tiiviinä massana eikä eroja synny suuntaan eikä toiseen. Viimeisessä kaarteessa numero kolme on jo ottanut kaulaa takana tuleviin, mutta sijasta kaksi kamppailevat Blue Henry, Black Domino sekä Chief Tail. Ensimmäisenä maaliviivan ylittää Hasty Night ajalla 30,95 ja toiseksi kirii Blue Henry ajalla Nämä koirat siis JD:n finaaliin. Juniori Derby ae. 3 Parhaiten starttaa Tarsna Reason ja The Trooper. Ensimmäisessä kaarteessa numerolla viisi The Trooper pinkoo ulkoa ohi ykkösen ottaen kärkipaikan. Takasuora aukeaa The Trooperin johdossa ja se tekee kaulaa takana tuleviin. Tarsna Reason pitää kakkossijaa aina viimeiseen kaarteeseen saakka.numerolla kaksi Plan Jack kuitenkin nousee vahvasti rinnalle ja ohittaa saavuttaen myös parhaimmat voimansa kuluttanutta The Trooperia. Etusuoralla Plan Jack ohittaa kärkipaikkaa tähän asti pitäneen The Trooperin ja myös Tarsna Reason vahvistaa asemiaan maalisuoralla ja ottaa kakkossijan. Viimeiset finaalipaikat ottavat siis lähdön voittaja Plan Jack ajalla 31,29 ja toiseksi Tarsana Reason ajalla 31,64. GP ae. 1 Ennakkosuosikkina startannut Jaguarseejunior ottaa odotetusti lähdön kärkipaikan ja johtaa porukkaa tultaessa ensimmäiseen kaarteeseen. Toista sijaa pitää Pinwheel, joka on totuttu näkemään lyhyillä matkoilla hurjassa vauhdissa. Takasuoralla erot kasvat selkeiksi. Kolmossijasta kuitenkin kamppailevat Zepraseezipzap ja Cougarseechaos. Maalisuoralle tultaessa Jaguarseejunior tulee selvässä johdossa eikä sen kärkipaikkaa ja erävoittoa voi enää uhata. Voitto tulee ajalla 31,03. Sen sijaan Pinwheelin etumatka takana tuleviin lyhenee, mutta riittää niukasti kakkossijaan, joka irtoaa ajalla 31,97. Siskokset Cougarseechaos ja Zepraseezipzap taistelevat kolmannesta sijasta, jonka ottaa nimiinsä siskonsa pienen kompuroinninkin ansiosta Cougasseechaos ajalla 31,99 ja ottaea näin kolmannen finaalipaikan. GP ae.2 Toisesta alkuerästä on poissa Silvereye, joka olisi kunnossa ollessaan ollut yksi finaalisuosikeista. Nyt ehkäpä suurimmat ennakko odotukset ovat Batseebonen harteilla. Heti kopista ulostulossa tapahtuu törmäilyä. Numerolla neljä startannut Diamond Dove leikkaa kohti kiskoa törmäten sisäpuolella oleviin ja toisaalta numerolla yksi Brown Goshawk leikkaa sisäkopilta radan keskelle aiheuttaen myös törmäilyä. Ensimmäiseen kaarteeseen Diamond Dove, Brown Goshawk ja Batseebone tulevat tasaisena rintamana. Kaarteessa sitten alkaa tapahtua kun numerolla yksi juossut Brown Goshawk menettää mielenkiintonsa vieheeseen ja kiilaa Batseebonea ja Diamond Dovea kohti ulkoreunaa. Kaarteen hässäkässä Lionseeloverkin herpaantuu hetkeksi ja ottaa harmillisesti juoksusta O-sijoituksen. Batseebone pitää kuitenkin päänsä ja ylittää maaliviivan ensimmäisenä. Aika ei kerro koiran todellisesta kunnosta mitään, sillä se oli vaatimattomasti 32,15. Toisena maaliviivan ylittää Lionseelover, mutta koiralle siis 0-sijoitus tuon ensimmäisen kaarteen hässäkän vuoksi. Toisena jatkoon menee Tigerseethunder ja kolmantena Ruotsista kilpailemaan tullut Diamond Dove JD finaali Junior Derbyn finaalissa nähtiin siis sisarukset Hasty Night, Blue Henry, Plan Jack, Happy Feet, Tarsna Reason ja Dittany. Alkuerien perusteella kyseessä on tasainen ja tiukka finaali. Startti on erittäin tasainen ja ensimmäiseen kaarteeseen tulee yhtenäinen joukko. Tarsna Reason ja Happy Feet ovat hieman muusta joukosta irti, mutta erot ovat pienet. Tasaisuus kostautuu ja kaarteessa koirat törmäilevät toisiinsa ja eniten törmäilystä näyttäisi kärsivän numerolla viisi juossut Dittany, joka ajautuu aivan ulkoreunaan. Samoin Blue Henry kompuroi ja jää joukosta. Takasuoralla numero kaksi Happy Feet on tehnyt jo kaulaa takana tuleviin, mutta Hasty Night ottaa sitä vahvasti kiinni ja viimeisessä kaarteessa ohittaa sisäkautta. Aivan maalisuoralla Plan Jack ohittaa vielä Happy Feetin jättäen sen kylmästi kolmanneksi. Voittajana siis Hasty Night ajalla 30,90, toisena upean nousun tehnyt Plan Jack ajalla 31,16, kolmantena Happy Feet ajalla 31,19, neljäs Blue Henry ajalla 31,30, viides hyvin startannut Tarsna Reason ajalla 31,63 ja kuudentena Dittany ajalla31,83....jatkuu seuraavalla sivulla... 13

13 Hasty Night GP finaali GP finaalin ennakkosuosikit ovat SM voittaja Jauguarseejunior ja SM tittelin sadasosalla hävinnyt Batseebone. Parhaan startin ottaa odottetusti Jaguarseejunior, mutta heti kannoillaan ensimmäiseen kaarteeseen tulee Pinwheel ja kolmantena Batseebone. Takasuoralle mentäessä tämä kolmikko irrottautuu muusta joukosta ja viimeiseen kaarteeseen mennään Jaguarseejuniorin johdolla. Kaarteessa Batseebone alkaa nousta ja ohittaa Pinwheelin ja jatkaa määrätietoisesti veljensä takaa-ajoa. Etusuoran auetessa veljekset juoksevat rintarinnan, mutta juuri ennen maaliviivaa Batseebone nipistää itsensä ohi Jaguarseejuniorin ja ottaa kauan odottamansa arvokilpailu voiton ajalla 30,87. Finaali on see - koirien juhlaa, sillä toiseksi tulee Jaguarseejunior ajalla 30,93, kolmantena Tigerseethunder ajalla 31,71 ja neljäntenä pieni ja pippurinen Cougarseechaos ajalla 31,80. Hyvän startin ottanut Pinwheel jää viidenneksi ajalla 31,80 ja kuudenneksi tulee Diamond Dove ajalla 33,15. Kuljetus Haverinen Stayer Cup finaali. Finaaliin starttaa ennakkosuosikkeina sisarukset Royal Vetman ja Radiant Midwife, jotka molemmat alittivat edellisen rataennätyksen alkuerässä. Kovana haastajana kopista kaksi lähtee Arrival. Kaksi muuta finalistia ovat Hawk Annikka ja ja Cold Feet. Parhaan startin ottaa Arrival. Ensimmäiseen kaarteeseen mennessä loput tulevat tasaisena joukkona perässä. Ensimmäisellä kierroksella tuomaritornin ohittaa ensimmäisenä Arrival ja muutaman metrin perässä Radiant Midwife ja Royal Vetman. Loput kolme lähes rintarinnan näidän takana. Takasuoralla Radiant Midwife kuroo tasaisest välimatkaa umpeen jo hieman karkuun päässeeseen Arrivaliin. Myös muu joukko saavuttaa johtoasemassa ollutta Arrivalia. Arrival pitää johtopaikkansa lähestulkoon loppuun, mutta viimeisillä metreillä Radiant Midwife pinnistää ohi ja parantaa jälleen viikonvanhaa rataennätystään! Finaalin voittoaika on Toisena siis Arrival ajalla 44,16, kolmantena Royal Vetman ajalla 44,29, neljäs Hawk Annikka ajalla 44,45 ja viidentenä Cold Feet ajalla 44,58. Batseebone Radiant Midwife 14 Kuvat: Juha Mikkonen

14 Plan Jack Radiant Midwife Hasty Night Fireline Wild Thing on poissa. Sussu suiperon muistolle Sussu oli aina iloinen, leikkisä hännänheiluttaja ja mahtava kilpakaveri. Vaikka ikääkin kertyi eikä jalat enää kunnolla kannattaneet niin iloisuus ja elämänhalu säilyivät. Vihdoin yli 14 vuoden ikäisenä Sussun tilan nopeasti heiketessä oli aika armahtaa se Parhaita saavutuksia urallaan Sussulla oli veteraanien SM-voitto 1998, Turku Classic kakkonen 1996 ja OAKS kolmonen Vain yhden pentueen Sussu kerkisi elämässään tehdä, josta ehkä mainittavin jälkeläinen on Sun King eli Jaska, kaksinkertainen Suomenmestari. Muistosi säilyy aina sydämissämme Kaipaamaan jäävät Arja ja Reijo sekä Jaska ja Pinja Sari perheineen. Kuvat: Jonna Tunkkari 15

15 Jännevammat aiheuttavat pitkän tauon treenaamiseen ja vain 60-65% vammautuneista koirista on pystynyt starttaamaan viidessä tai useammassa kilpailuissa vammasta toivuttuaan. Tampereen Urheiluhierojakoulun koirahierojalinjan lopputyö Koirahieroja Sanna Paasivirta Racing Greyhound JÄNNEVAMMAT Kuvat: Sanna Paasivirta 16 Onneksi pitkän toipumisajan vaativat jännevammat eivät ole yleisin greyhoundien vamma. Vaikka jänteiden kuormitus on suuri niiden tasatessa voimaa lihasten sekä luunpintojen kiinnityskohtien välillä, lihakset antavat yleensä periksi ennen jännettä. Amerikassa Massachusettsin kahdella radalla, Wonderlandissa sekä Raynham-Tautona: ssa kirjattiin vuosina yhteensä 481 greyhoundien loukkaantumistapausta kilpailutilanteessa. Näistä vammoista neljä raportoitiin kintereen alueen jänteen repeämäksi ja yksi ranteen alueen jännevammaksi. Jokainen näistä viidestä vammasta johti kilpauran loppumiseen. M.Helleman kirjasi suomessa vuosien 1983 ja 1996 välillä, startin ajalta 400 loukkaantumista, joista kuusi oli luokiteltu vakavaksi lihaksen tai jänteen repeämäksi, erittelemättä kuinka moni näistä kuudesta tapauksesta oli nimenomaan greyhoundin jänteen repeämä. Jänteen rakenne Jänteiden tehtävä on liittää lihakset luihin sekä mahdollistaa koiran liikkeet välittämällä lihasten muodostama vetävä liike luihin. Jänteet koostuvat pitkistä ja ohuista fibrilleistä eli säikeistä, jotka muodostavat kuitunippuja. Kuitunippujen kollageeni mahdollistaa jänteiden elastisuuden sekä suuren kuormituskeston. Jänteen lähtökohta (origo) on lihaksen loppupäässä, josta jänne kulkee usein nivelen yli sen kiinnityskohtaan (insertio) luun pintaan. Näin lihaksen voima välittyy raajaan. Kollageeni kuituniput poimuttuvat yhteen lepotilassa, eli kun raajaan ei kohdistu painoa. Lihaksen supistuessa sen voima siirtyy jänteeseen, jolloin kuituniput suoristuvat ja jänne litistyy. Tällöin jänne käyttää elastista kykyään venyessään voiman siirtyessä jänteeseen. Jänteet ovat elastisia rakenteita joiden tehtävä ei ole vain venyä kuormittuessaan, vaan ne vapauttavat venyessään energiaa antaen eläimen liikkeelle kimmoisuutta. Liiallisessa kuormituksessa, tai kun jänteelle kohdistuu yhtäkkinen voima, esimerkiksi koiran menettäessä pidon radan pinnasta, voi jänne joutua sen venyvyyden äärirajoille. Tämä voi aiheuttaa fibrillien osittaisen tai laajemman repeämän. Jänne voi revetä kiinnityspistestään lihaksessa, tai kuten yleisesti käy, jänne antaa periksi sen heikoimmasta kohdasta, eli sen kiinnityspisteestä luuhun. Yleisimmät jännevammat Racing greyhoundeilla voidaan mainita kaksi aluetta, jotka ovat suuremmassa riskissä vahingoittua kilpailusuorituksen aikana. Stopper tendon Näistä ensimmäisenä mainittakoon flexor carpi ulnaris lihaksen jänne, ns. stopper tendon, vapaasti suomennettuna pysäyttäjäjänne. Kyseinen jänne kiinnittyy ranteen takana sijaitsevaan ulkonevaan ranneluuhun (lat. os. carpi accessorium, eng. accessory carpal bone) joka sijaitsee stopper/ carpal padin eli ylimmän polkuanturan yläpuolella. Ylimääräisen polkuanturan tehtävä on suojata tätä ulkonevaa ranneluuta. Kun jänne on ylikuormitettu, jänteen kuidut repeävät yleensä insertio kohdastaan, eli juuri alimman polkuanturan yläpuolelta, kohdasta jossa kuidut alkavat ohentua ja levittyä kiinnittyessään luuhun. Useimmissa tapauksissa, jänteen vaurion taustalla on aikaisemmassa kisassa tai treenatessa aiheutunut jänteen ylirasitus, joka heikentää jänteen kiinnittymiskohtaa. Kiinnityskohta voi olla heikentynyt myös polkuanturan paikkeille kohdistuneen iskun tai ruhjeen takia. Miedot pysäyttäjäjänteen vammat voivat aiheuttaa ainoastaan vähäistä turvotusta ja lievää kipuilua, jonka takia vammaa on vaikea havaita. Mikäli greyhound kilpailee tai sillä otetaan kovia treenejä muutama päivä ta-

16 pahtuneen jälkeen, voi heikentynyt jänne pettää tai repeytyä irti ranneluun kiinnittymiskohdastaan syntyneen rasituksen myötä. Kilpailutilanteessa jänteen repeäminen tapahtuu yleensä koiran kantatessa mutkaan. Koiran kallistuessa kohti kaidetta sisäjalan kuormitus kasvaa ja jänne voi pettää jos kohdalle sattuu epätasainen tai pehmeä kohta radan pinnassa. Hyvä etupään lihaskunto edesauttaa kestämään painovoiman tuomaa rasitusta. Pysäyttäjäjänne joutuu koville myös nimensä mukaisesti koiran pysähtyessä vieheelle. Suuri osa painosta siirtyy etupäälle, jolloin ranne uppoaa helposti ylintä polkuanturaa myöden radan pintaan. Rannevammoista kärsineillä koirilla Pysähtyesssä jänteet ovat kovilla. tai koirilla joilla on ns. löysät ranteet on suurempi riski juuri kyseisen jänteen vammalle, sillä jo pelkästään koiran laukatessa ranne pääsee ylitaipumaan alas, jolloin myös jänne ylivenyy. Common calcaneal tendon Toinen yleinen paikka jännevammoille on kintereen alue, jossa useat jänteen kiinnittyvät isoon ulkonevaan kinner eli calcaneus -luuhun kinnernivelen paikkeilla caudaali puolelle (hännän puolelle). Näille kintereen alueen jänteille on yhteinen nimitys common calcaneal tendon, joka muodostuu kolmesta eri jänteestä. Usein kintereen alueen jänteistä kuulee käytettävän nimitystä akilles jänne, joka itse asiassa on vain yksi näistä kolmesta kintereen alueen jänteistä, oikealta nimeltään tendon of gastrocnemius muscle. Gastrocnemius lihas on kinnertä lähinnä oleva lihas, joka sijaitsee polven takana. Käsin tunnusteltavan gastrocnemius lihaksen tehtävä on polvinivelen ojennus. Gastrocnemius lihaksesta alaspäin alkaa jänteinen alue joka ulottuu kinnerluuhun asti. Toinen kolmesta jänteestä on superficial flexor tendon, joka kulkee yli kintereen. Kolmas jänne on accessory/tarsal tendons of hamstring & gracilis muscle. Kyseisen jänteen kuidut ovat peräisin voimakkaista takaraajojen lihaksista kuten biceps femoris, semitendinosus, semimembranosus ja gracilis. Kinnermurtumat ja gracilis repeämät ovat kintereen alueen jännevammoja yleisimpiä. Gracilis on hyvin jänteinen lihas, jonka kiinnittymiskohta on jännettä lonkkaluun tietämillä, välissä on lihaskudosta, josta lihas jatkuu jänteen muodossa pitkän matkaa aina kinnerluuhun asti. Kintereen alueen jänteet ovat vahvoja, mutta samalla haavoittuvia, sillä ohuisiin käsin tunnusteltaviin jänteisiin välittyy koiran voimakkaimpien lihasten voima. Mikäli kintereen alueen jänne vaurioituu, hamstring lihasten kantaessa kuormituksen, koira yleensä ontuu voimakkaasti. Jalka turpoaa ja verta kertyy vammakohtaan. Accessory/tarsal tendons vammatapaukset pystyy yleensä toteamaan varpaiden virheasennosta sekä vaurioituneen jänteen myötä heikenneen kintereen silmin havaittavasta ylitaipumisesta. Off season -vammat Kilpailutilanteen ulkopuolella tapahtuneista vammautumisista yleisimmät lienevät ranteen sekä varpaiden alueen pienten jänteiden vauriot. Jänteiden vammautumisriski kasvaa varsinkin koiran juostessa epätasaisella alustalla. Näiden pienten jänteiden korjaamiseksi ei ole yleensä paljoakaan tehtävissä, jo pelkästään vamman diagnosoinnin vaikeuden takia. Ontuvasta koirasta otetaan eläinlääkärissä RTG kuva, jotka ovat jännevammatapauksissa puhtaat....jatkuu seuraavalla sivulla... 17

17 Joissain tapauksissa koira lähetetään tämän myötä kipulääkekuurin kanssa kotiin lepäämään. Kun omistaja tuo edelleen ontuvan koiran viikkojen päästä uudelleen lääkäriin, on optimaalisen toipumisen mahdollistava aika menetetty. Mikäli jännevamma on vaikea, kortisonipistokset helpottavat oireita ja mahdollistavat kotikoirana elämisen, mutta korjaamatta jääneiden jännevammojen myötä kisauran voinee unohtaa. Vaikka esimerkiksi ranteen alueen jännevamma todetaan ajoissa, ei leikkaushoidollakaan päästä välttämättä haluttuihin tuloksiin. Vanhemmassa kirurgiaa käsittelevissä teksteissä ranteen alueen jänteillä on nimitys no-mans-land monimutkaisen anatomian takia. Keho on suojannut ranteen jänteet erityisen hyvin ja nämä monimuotoiset jännetupit ja suojakerrokset ovat usein paranemisprosessin heikoin lenkki. Leikkaustekniikat ja välineet ovat kehittyneet ajan myötä, mutta ranteen alueen ligamenttien ja jänteiden leikkaus on edelleen äärimmäisen haastavaa. Ensiapu Jännevammojen ensiavussa tärkein tekijä on nopeus, kun taas toipumisprosessissa tärkeintä on pitkäjänteisyys. Nopea vamman havainnointi yhdistettynä tehokkaaseen ensiapuun ja kuntoutukseen ovat vammasta paranemisen kannalta kriittisiä. Nopealla ensiavulla pyritään vähentämään kudoksia vaurioittava sisäinen verenvuoto ja kontrolloimaan syntynyttä turvotusta, joka repii rikki lisää jänteiden kuituja. Turvotus hidastaa myös vammautuneiden kuitujen paranemista. Onnistunut ensiapu takaa vamma-alueen jäämistä pieneksi, jolloin toipuminen on nopeampaa. Jos esimerkiksi ylimmän polkuanturan yläpuolella tai hamstring lihasten alapuolella havaitaan kisan jälkeen turvotusta, kannattaa lisätä jääpakkaus jänteen alueelle niin pian kuin mahdollista. Ei kannata aikailla ja odottaa eläinlääkäriin pääsyä, vaan lisätä kylmäpakkaus alueelle varmuuden vuoksi jo matkan ajaksi, vaikka kyseessä olisi vain pieni venähdys. Ensin koira asetetaan kyljelleen niin, että se ei varaa painoa vammautuneelle raajalle. Tämän jälkeen kylmäpakkausta pidetään paikallaan noin kolmen minuutin ajan, pakkaus poistetaan viideksi minuutiksi, kylmätään taas kolmisen minuuttia ja tämä toistetaan ainakin kolme tai neljä kertaa. Vaikka kylmähoito laskeekin turvotusta merkittävästi ja helpottaa koiran oloa, oireet voivat olla piileviä. Kylmähoidon viemä kipu ja turvotus ei tarkoita sitä, että jänne olisi parantunut. Jänteen täydellinen korjautuminen voi viedä puoli vuotta tai jopa pidempään. Diagnoosi ja paranemisprosessi Ensiavun jälkeen koira kannattaa viedä heti eläinlääkärin tutkittavaksi. Jos vamma on vakavimmasta päästä, eli jänne on katkennut, on ripeät toimenpiteet tarpeen, sillä jänne vetäytyy katketessaan. Kun turvotus ja kipu on saatu vähenemään kylmäterapian myötä, voidaan jänne tutkia eläinlääkärin toimesta, jotta jännevamman aste voidaan todeta ja tehdä ennusteita koiran toipumisesta. Parhaiten jänteen tutkiminen onnistuu tänä päivänä yleistyvillä ultraäänilaitteilla, joilla voidaan tutkia tarkasti kuitujen repeämisaste ja vamman vakavuus. Ultraäänikuvauksen käyttö on myös hyödyksi vamman parantumisen seuraamisessa. Jänteet paranevat hitaasti, koska niiden verenkierto on rajoit- 18

18 Head Honcho tunutta ja syntynyt arpikudos on pitkään haurasta. Ultraäänellä voidaan valvoa syntyneen arpikudoksen kestävyyttä ja määrää. Ensin venähtänyt tai repeytynyt jänne korjaa itseään silloittamalla kuituja ja rakentamalla vammakohtaan heikolla kollageeni kuiduilla. Jos paranemiselle annetaan tarpeeksi aikaa ja jänteen kuormitusta kontrolloidaan, korvaantuvat heikommat kuidut aikoinaan paljon elastisemmalla kollageeni jännekudoksella. On tärkeää, että kuidut pääsevät järjestämään ja suoristamaan itsensä uudestaan ajan kanssa. Jänteen katketessa tai kun luun kiinnityskohta on repeytynyt irti eläinlääkäri saattaa ehdottaa leikkausta. Jänne tikataan ja yhdistetään uudelleen tai jänne voidaan kiinnittää repeytyneestä kiinnityskohdasta uudelleen luunpintaan. Leikkaushoito on suositeltavaa jänteen katkeamistilanteissa, sillä se nopeuttaa jänteen kudosten uudelleen yhdistymistä ja pienentää alueelle muodostuvan arpikudoksen määrää. Kuntoutus Kummassakin tapauksessa, yksinkertaisessa jänteen venähdyksessä ilman jänteen repeämää ja jänteiden yhdistävän leikkauksen jälkeen on koira laitettava täyslepoon. Riehumisen ja hyppimisen mahdollisuudet on poissuljettava ja jopa liiallista painon varausta jalalle on vältettävä. Näin estetään lisävammojen tai repeämien syntyminen ja jänne pääsee hiljalleen parantumaan levossa. Tutkimukset osoittavat että jänteen yhdistyminen, säikeiden organisoituminen, korjaantuminen ja palautuminen pientä kuormitusta kestävään kuntoon voi kestää 12 viikkoa tai jopa pidempään. Jos jänne on vammautunut vain lievästi, koira vaatii lepoa sisätiloissa. Kylmähoitoa jatketaan turvotuksen kontrolloimiseksi. Raaja voidaan myös sitoa elastisella sidoksella jänteen tukemiseksi. Onneksi kummatkin yleisimmistä greyhoundien vammautuneista jänteistä sijaitsevat sellaisessa paikassa, että raajat voidaan sitoa. Näin ehkäistään ranteen ja kintereen yliflexio koiran seistessä tai liikkuessa. Jännevammasta toipuvan koiran ruokinnassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että koira saa riittävät vitamiinit. Erityisesti kollageenin muodostuminen vaatii C-vitamiinia, joten sen saantia kannattaa nostaa 500 mg päivässä. Kun turvotus on laskenut ja kun koira ei enää ilmaise kipua aluetta käsitellessä, voidaan avuksi ottaa hieronta, laser tai ultrahoito, jotta alueen verenkierto saadaan lepotilasta huolimatta pysymään hyvänä, joka taasen nopeuttaa paranemisprosessia. Tämä on tärkeää, etenkin kintereen alueen jännevammoissa, jotta lepotilassa olevien isojen lihasten kunto pysyy mahdollisimman hyvänä. Hieroja voi antaa tukihoitoa vamma-alueen ulkopuolisille alueille jo kolmen päivän päästä vammautumisesta. Näin ollen kuntoutuminen nopeutuu, kun koiran levossa olevan raajan lihasten kunto ei pääse täysin romahtamaan tai vastaavasti vammautuneen jalan vastakkainen puoli ei ylirasitu. Loppukevennyksenä kannustavana esimerkki ranteen alueen jännevammoista toipumisesta on legendaarinen greyhound uros Head Honcho. Head Honcho sai vakavan vamman eturaajaansa, kun sen ranteen takaosan jänne (tarina ei kerro tarkemmin mikä jänne) repeytyi kolmesta kohtaa. Koiran uran arveltiin loppuvan siihen. Vastoin kaikkia odotuksia Head Honcho toipui vammoistaan niin hyvin, että se pystyi jatkamaan uraansa menestyksekkäästi usean startin verran ennen siitosuralle siirtymistään. Lähteet: Injuries in Racing Greyhounds: A Report to the Massachusetts General Court Racing injuries associated with sight hound sports in Finland M. Hellemann Veterinary issues, Tendons EGH internet GreyHound services 19

19 NopeustilastotKauden 2007 Haukipudas 280m 17,21 The Trooper 16,53 The Trooper 16,56 Get On 16,58 Cream em Mate 16,6 Teddy s Boy 16,67 Blue Oyster 16,67 Get On 16,67 Teddy s Boy 16,71 Pinwheel 16,72 Chief Tail 16,72 Pinwheel 16,72 Crocoseecruiser 16,77 Pinwheel 16,79 Blue Oyster 16,79 Paddy Cool 16,79 Siitosnartut EMA Jälkeläisiä yht. Starmie 16,8 Black Wind 16,81 Get On 16,82 Rock Dove 16,83 Chief Tail 16,83 Haukipudas 520m 31,86 Jaguarseejunior 30,76 Jaguarseejunior 30,79 Jaguarseejunior 30,84 Stainless Steve 30,86 Batseebone 30,87 Hasty Night 30,9 Cream em Mate 30,92 Jaguarseejunior 30,93 Hasty Night 30,95 Startit 1-luokan jälk.-% Koiria 2007 Startit 2007 Voitot 2007 Voitto-% Silvereye 30,96 Batseebone 30,99 Batseebone 31,03 Jaguarseejunior 31,03 Jack The Hawk 31,08 Silvereye 31,08 Jaguarseejunior 31,09 Stainless Steve 31,09 The Real Deal 31,1 Plan Jack 31,16 Cream em Mate 31,17 Haukipudas 712m 31,86 Radiant Midwife 44,11 Arrival 44,16 Radiant Midwife 44,26 Palkinto Lisenssi Radalletulo-% Sijoitus-% Voittaneet koirat Tennessee Waltz Joyful Hawk Money Honey Lazzarella Borna Pebbles Cypress Night Mount Isa Elbony Dingo Flying Finn Blue Eagle Elbony Phapillon Chop-Suey Chosen Way Droopys Maple Whatsthemoodlike Spader Madam Borna Castle Lavender Plan Southern Comfort Watlala The Other Taylor Pandamania Firebird The Other Finn Highway To Hell Riviera Dancer Never Sorry Miss Pavlova Chip Of Cold Armani Angel Funky Fire Elbony Vixen Desiree Hang On Sally Peek-a-boo Black Voodoo Chili Pepper Borna Brook Classy Babe Micks Top Lady Limelight Guest Countrywide Vin Lady Madonna Mesa Calliope Hairy Spice Moyne Silver Teeny-Weeny Bardic Queen Nightingale Fireflash Floras Fire Meggi Elbony Polaris Moyne Dream Good As Gold luokka Royal Vetman 44,29 Royal Vetman 44,29 Arrival 44,43 Hawk Annikka 44,45 Cold Feet 44,49 Hawk Annikka 44,53 Cold Feet 44,58 Saltseesolo 44,78 Hazelwood 45,44 Hyvinkää 280m 17,42 Stainless Steve 16,71 Rock Dove 16,85 Stainless Steve 16,86 Rock Dove 16,92 Pinwheel 16,93 Haynees Hope 16,97 Want More 17,02 Hasty Night 17,04 Pepperseepearl 17,04 Rock Dove 17,05 Mister X 17,06 Cream em Mate 17,07 High Five 17,07 Pinwheel 17,07 Isas Star 17,08 Starmie 17,08 Good Enough 17,1 Pepperseepearl 17,11 Blue Henry 17,11 High Five 17,12 Hyvinkää 480m 29,77 Jaguarseejunior 28,66 Cream em Mate 28,77 Jaguarseejunior 28,9 Jack The Hawk 28,91 Silvereye 28,91 Happy Feet 28,92 Blue Henry 28,95 Hasty Night 28,99 Pharazon 29,01 Black Domino 29,04 Jack The Hawk 29,06 Pharazon 29,08 Pharazon 29,09 Plan Jack 29,09 Deuces Wild 29,1 Happy Feet 29,17 Jack The Hawk 29,19 Paddy Cool 29,32 Mohican 29,34 Jack The Hawk 29,38 Hyvinkää 680m 42,48 Arrival 41,48 Royal Vetman 41,76 Radiant Midwife 41,94 Hawk Annikka 42,07 Eijas Choice 42,14 Arrival 42,26 Hawk Annikka 42,77 Zebraseezipzap 42,86 Shawnee 42,89 Radiant Midwife 43,4 Racy Shaman 43,66 Tampere 280m 17,25 Want More 16,39 IBlue Oyster 16,61 20

20 STATIIKKAA Cream em Mate 16,73 My Best Friend 16,79 My Best Friend 16,8 Sorija 16,81 Isas Star 16,82 Saltseesolo 16,86 Rock Dove 16,92 Pepperseepearl 16,93 My Best Friend 16,97 Blue Oyster 16,97 Blue Oyster 17 Sorija 17 Brown Booby 17,01 Never Say Never 17,02 Cream em Mate 17,02 Sorija 17,05 Rock Dove 17,05 Haynees Hope 17,07 Isas Star 17,11 Tampere 480m 29,58 Hasty Night 28,62 Superb Yum Yum 28,64 Happy Feet 28,65 Happy Feet 28,7 Stainless Steve 28,72 Hasty Night 28,79 Radiant Midwife 28,91 Cream em Mate 28,93 Arrival 28,95 Deuces Wild 29,01 Deuces Wild 29,02 Royal Vetman 29,02 Arrival 29,02 Never Say Never 29,02 Pharazon 29,03 Jack The Hawk 29,03 Deuces Wild 29,04 Pharazon 29,06 Pharazon 29,11 Black Domino 29,12 Tampere 680m 42,96 Arrival 41,77 Arrival 41,86 Radiant Midwife 42,9 Zebraseezipzap 42,99 Saltseesolo 43,14 Raccoonseerogue 43,16 Tigerseethunder 44,93 Turku 325m 19,78 Jaguarseejunior 18,97 The Trooper 18,98 Silvereye 18,99 Stainless Steve 19,01 The Trooper 19,02 Jaguarseejunior 19,03 Jack The Hawk 19,05 Happy Feet 19,07 Stainless Steve 19,1 Silvereye 19,13 Money Talks 19,14 Pinwheel 19,14 Tarsna Reason 19,14 Stainless Steve 19,16 Blue Oyster 19,16 Silvereye 19,16 Superb Yum Yum 19,16 Batseebone 19,17 Happy Feet 19,18 Rock Dove 19,2 Turku 495m 30,27 Jaguarseejunior 29,02 Batseebone 29,03 Jaguarseejunior 29,11 The Real Deal 29,22 Cream em Mate 29,23 Cream em Mate 29,27 Jack The Hawk 29,28 Cream em Mate 29,3 Jack The Hawk 29,36 Jaguarseejunior 29,41 Royal Vetman 29,42 Blue Henry 29,42 Arrival 29,42 Arrival 29,43 Batseebone 29,44 Cream em Mate 29,45 Cream em Mate 29,45 Superb Yum Yum 29,47 Batseebone 29,47 Plan Jack 29,48 Turku 560m 34,02 Eijas Choice 33,14 Batseebone 33,16 Jack The Hawk 33,33 The Real Deal 33,38 Siitosurokset ISÄ Jälkeläisiä yht. Radiant Midwife 33,42 Eijas Choice 33,44 Radiant Midwife 33,47 The Real Deal 33,57 Eijas Choice 33,58 Cold Feet 33,69 Miss Savage 33,76 Eijas Choice 33,82 The Real Deal 33,84 Pharazon 33,92 Zebraseezipzap 33,93 Cold Feet 34,23 Dittany 34,27 Tigerseethunder 34,4 Raccoonseerogue 34,42 Speed Messiah 34,53 Turku 785m 49,74 Radiant Midwife 48,84 Royal Vetman 49,17 Arrival 49,25 Radiant Midwife 49,29 Hasty Night 49,34 Radiant Midwife 49,36 Cold Feet 49,47 Arrival 49,51 Eijas Choice 49,57 Cold Feet 49,79 Hawk Annikka 49,88 Startit 1-luokan jälk.-% Koiria 2007 Startit 2007 Voitot 2007 Black Domino 49,9 Eijas Choice 49,95 Shawnee 50,03 Blue Flame 50,07 Jack The Hawk 50,08 Speed Messiah 50,21 Tarsna Reason 50,26 Royal Vetman 50,34 Hasty Night 50,55 Lisenssi Radalletulo-% Voitto-% Sijoitus-% Palkinto Voittaneet koirat Extra Dividend Snowy Joey Mr Moose Hasty Henry Hugo Houdini Icetrick Beyond The Stars Carlisle Jack Boherduff Light Moyne Rebel Roanokee Borna Pilot Droopys Vieri Crash Top Role Notable Ruler Speed Messiah Nearest The Pin Carlton Bale Fire Whiz Premier County Henry Hand Frisby Full Credit King Speed Machine Honcho Classic Pacific Mile Concorde Swift Hondo Black Black Predator Frank s Pro Gold Go Wild Teddy Pete s Boss Royal Assassin Larkhill Jo Spiral Nikita Toll Security Jamella Prince luokka 21

24. vuosikerta 3/07. Millä greyhoundit kulkee? Häviääkö. ajovietti? Kohti kautta ALKU- KAUDEN

24. vuosikerta 3/07. Millä greyhoundit kulkee? Häviääkö. ajovietti? Kohti kautta ALKU- KAUDEN 24. vuosikerta 3/07 Millä greyhoundit kulkee? Häviääkö ajovietti? ALKU- KAUDEN Kohti kautta 2008 kilpailut 2007 1 Kuva: Raisa Visti Päätoimittajalta Minä ja Irma Tiedettähän sen hetken, kun on juuri kopittanut

Lisätiedot

VIRPINIEMI 3. - 10.7.2010 KÄSIOHJELMA

VIRPINIEMI 3. - 10.7.2010 KÄSIOHJELMA FINNISH GREYHOUND DERBY VIRPINIEMI 3. - 10.7.2010 KÄSIOHJELMA www.fgd.fi Virpiniemi 1 Järjestäjä Virpiniemen Greyhoundurheilijat ry Toimihenkilöt 3.7.2010: Kilpailunjohtaja: Samuli Hiltunen, Minna Turunen

Lisätiedot

PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013

PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013 PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013 Hely, 038977/80, ( Ensimmäinen Beagleni ) Hilu, 25483A/ 76& MVA Tommi, 18685/78 Miten se tapahtui Tasapurentainen, tiukka, innokas ja liian hyvä vei etusormen Kolmet

Lisätiedot

Vuoden Koirat TUONTI- KOIRIA. Minna Turunen. Greyhound Racing Gaala 1/08. Esittelyssä uusia. Kauden 2007. Greyhoundit & whippetit

Vuoden Koirat TUONTI- KOIRIA. Minna Turunen. Greyhound Racing Gaala 1/08. Esittelyssä uusia. Kauden 2007. Greyhoundit & whippetit 25. vuosikerta 1/08 Esittelyssä uusia TUONTI- KOIRIA Vuoden 2007 Harrastaja Minna Turunen Greyhound Racing Gaala Kauden 2007 Vuoden Koirat Greyhoundit & whippetit 1 Kuva: JONNA TUNKKARI Onnea Vuoden Koirille

Lisätiedot

Kynsivallintulehdus. ei ole leikin asia. Greyhoundin VERIARVOT. Suomen Mestari. Mm. SM Sprintti Derby Egu Open

Kynsivallintulehdus. ei ole leikin asia. Greyhoundin VERIARVOT. Suomen Mestari. Mm. SM Sprintti Derby Egu Open 3 Kynsivallintulehdus ei ole leikin asia Fire Whiz 10 v. Greyhoundin VERIARVOT Suomen Mestari ClickUp ja muut alkukauden menestyjät Mm. SM Sprintti Derby Egu Open 1 Kuva: LOTTA VUORELA Päätoimittajalta

Lisätiedot

24. vuosikerta 2/07. Greyhound Racingia. Quo vadis, Englannin ja Walthamstown malliin GRL?

24. vuosikerta 2/07. Greyhound Racingia. Quo vadis, Englannin ja Walthamstown malliin GRL? 24. vuosikerta 2/07 Greyhound Racingia Englannin ja Walthamstown malliin Quo vadis, GRL? Tulokkaat 2007 1 Päätoimittajalta GREYHOUND RACING Greyhound - ja whippeturheilun erikoislehti GR-LEHTI ilmestyy

Lisätiedot

FINNISH GREYHOUND DERBY

FINNISH GREYHOUND DERBY FINNISH GREYHOUND DERBY VIRPINIEMI 3. - 10.7.2010 KÄSIOHJELMA 6.7.2010 www.fgd.fi Virpiniemi 1 Järjestäjä Virpiniemen Greyhoundurheilijat ry Toimihenkilöt 6.7.2010: Kilpailunjohtaja: Samuli Hiltunen, Minna

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

25. vuosikerta 3/08. Mastery Finnish Greyhound. Derby. Suomi- Ruotsi. Maaottelu SM 2008

25. vuosikerta 3/08. Mastery Finnish Greyhound. Derby. Suomi- Ruotsi. Maaottelu SM 2008 25. vuosikerta 3/08 Mastery Finnish Greyhound Derby 2008 Suomi- Ruotsi Maaottelu SM 2008 1 Kuva: Piia Marttinen Päätoimittajalta Muistatteko 1970- ja 80- luvulla ilmestyneen urheiluaiheisen Buster-sarjakuvalehden?

Lisätiedot

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Press release 2011-06-12 Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Niklas Ajo taisteli hienosti MM-pisteiden tuntumaan 125-kuutioisten luokan kauden kuudennessa osakilpailussa sateisessa Silverstonessa.

Lisätiedot

LONKKAKIPUTUTKIMUS / 08-09 Alkukysely 1 (Lähetetty kotiin tai imuroitu verkosta, marras- joulukuu 2008)

LONKKAKIPUTUTKIMUS / 08-09 Alkukysely 1 (Lähetetty kotiin tai imuroitu verkosta, marras- joulukuu 2008) LONKKAKIPUTUTKIMUS / 08-09 Alkukysely 1 (Lähetetty kotiin tai imuroitu verkosta, marras- joulukuu 2008) Kiitos, että olette päättänyt osallistua tutkimukseen, jossa selvitetään nivelrikkovaivaisten koirien

Lisätiedot

Pennusta ratajuoksijaksi

Pennusta ratajuoksijaksi Pennusta ratajuoksijaksi Touhuaminen pennun kanssa Rättileikit mieluisalla lelulla voi aloittaa heti kun pentu tulee kotiin Lopetetaan, kun on hauskinta Mahdollisimman paljon vapaana vaihtelevissa maastoissa

Lisätiedot

Maailman nopeinta koiraurheilua! Maailman nopeinta koiraurheilua!

Maailman nopeinta koiraurheilua! Maailman nopeinta koiraurheilua! GREYHOUND RACING Maailman nopeinta koiraurheilua! GREYHOUND RACING Maailman nopeinta koiraurheilua! Kuvat: TARU LEHTONEN Hyvinkää Tampere Turku Virpiniemi SMalkuerät 2008 Hyvinkää, Sveitsi 17.8.2008 www.grl.fi

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

1. LÄHTÖ 280m klo Greyhound Hill's sijoitus, Luokka 6-7

1. LÄHTÖ 280m klo Greyhound Hill's sijoitus, Luokka 6-7 1. LÄHTÖ 280m klo Greyhound Hill's sijoitus, Luokka 6-7 PEGGY JEAN L8-K7-P8 (1931) bd n 07/2011 ID: 985121005421934 Plan Jack-Pilot's Girl kasv.arto Kovanen,Fast Friends omistaja:satu & Sami Liimatainen,

Lisätiedot

Utriainen ei enää yritä Pekingiin

Utriainen ei enää yritä Pekingiin Utriainen ei enää yritä Pekingiin Olympiamaratonille valmistautuva Kirwa täydensi Ahkeran miesten kaksoisvoiton ESS 19.5.2008 Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi sunnuntaina Vammalassa helponoloisesti maastojuoksun

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Radan hoito. Kolmen roolin. Punkku. Loppukauden KISA- KATSAUS. Mm. GP Turku Classic Kasvattajakisa. 2006 Statiikkaa Ylikuumeneminen

Radan hoito. Kolmen roolin. Punkku. Loppukauden KISA- KATSAUS. Mm. GP Turku Classic Kasvattajakisa. 2006 Statiikkaa Ylikuumeneminen 4 Kolmen roolin Punkku Radan hoito Loppukauden KISA- KATSAUS Mm. GP Turku Classic Kasvattajakisa 2006 Statiikkaa Ylikuumeneminen Kuva: ANNE LAIOS Päätoimittajalta Kisakausi saatiin purkkiin ja siitä sitten

Lisätiedot

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna

Lisätiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden 2011 parhaat haussa! Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä AJO MOTORSPORT Press release 2011-30-03 Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport tähtää kovin ja samalla myös perustelluin tavoittein tulevana

Lisätiedot

24. vuosikerta 1/07. Hampaiden hoito. Kilpakoiran. ruokinta. GRL:n GAALA 2006. Royal Vetman

24. vuosikerta 1/07. Hampaiden hoito. Kilpakoiran. ruokinta. GRL:n GAALA 2006. Royal Vetman 24. vuosikerta 1/07 Kilpakoiran ruokinta Hampaiden hoito GRL:n GAALA 2006 Royal Vetman ja muut Vuoden Koirat 2006 1 Päätoimittajalta Kuva: REIJA KIISKI GREYHOUND RACING Greyhound - ja whippeturheilun erikoislehti

Lisätiedot

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira. Vuoden koira 2014-kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla

Lisätiedot

Ahkeran viestit pronssitahdissa

Ahkeran viestit pronssitahdissa Ari-Pekka Lattu tuo viestin johdossa Mustapha Mabroukille. (HH) Ahkeran viestit pronssitahdissa Edes miesten 800 metrillä Lahteen ei saatu kirkasta mitalia ESS Juha Hölttä Pronssi oli Lahden Ahkeran väri

Lisätiedot

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 5/6-osakilpailu, Lommel, su 2.7.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 6/-osakilpailu, Assen, Hollanti, su 30.8.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset

Lisätiedot

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

Vuoden cairn -voimassa asti

Vuoden cairn -voimassa asti Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Vuoden Koirat GAALA TUONTI- KOIRIA. Meille tulee pentuja! Esittelyssä. Tilastot Haastattelut. Suomi esillä Aussilehdissä 1/06.

Vuoden Koirat GAALA TUONTI- KOIRIA. Meille tulee pentuja! Esittelyssä. Tilastot Haastattelut. Suomi esillä Aussilehdissä 1/06. 23. vuosikerta 1/06 Greyhound Racing GAALA Suomi esillä Aussilehdissä Meille tulee pentuja! Esittelyssä TUONTI- KOIRIA Vuoden Koirat 2005 Tilastot Haastattelut Päätoimittajalta Kuva: Jonna Nieminen Gaalat

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari. Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden

Lisätiedot

25. vuosikerta 2/08. Englannin Derby. Piccolo. katastrofista keulaan! Vuoden Tulokkaat. Miten kausi meni?

25. vuosikerta 2/08. Englannin Derby. Piccolo. katastrofista keulaan! Vuoden Tulokkaat. Miten kausi meni? 25. vuosikerta 2/08 Englannin Derby Piccolo katastrofista keulaan! Vuoden Tulokkaat Miten kausi meni? 1 2 Päätoimittajalta Irma (Whitewish) soolokokeilee astetta hurjempana. Eipä varmaan tarvitse erikseen

Lisätiedot

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 PAIKKA: Jämsä, Teboil Patalahti osoite: Patalahdentie 20, 42100 Jämsä (9-tien varressa) Klo 14 Valtakirjojen tarkistus ja paikalle

Lisätiedot

VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ

VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ LYHYESTI VIISIPALLOSTA Viisipallo muistuttaa pohjimmiltaan paljon polttopalloa: Siinä on sisäjoukkue ja ulkojoukkue. Sisäjoukkue lyö pallon

Lisätiedot

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta.

- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta. VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista. - Kasvattajatuomarilla

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla. Oheisesta linkistä voi katsoa Tatu Junnolan GoPro videon Siuntion radalta. http://youtu.be/u6le3o9xszm

Lisätiedot

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi Unkarinpaimenkoirat ry Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi 1. Palkitaan vuosittain kunkin yhdistyksen edustaman rodun (komondor,

Lisätiedot

Osoite. Puhelin Sposti

Osoite. Puhelin Sposti Nimi Seura Osoite Puhelin Sposti 1) Muistathan tuomarina seuraavat asiat? a) Milloin tuomarin on saavuttava kentälle? minuuttia ennen peliä. b) Montako pelaajaa joukkueessa on vähintään oltava? pelaajaa.

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT

VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista.

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt Palkintosäännöt Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira-

Lisätiedot

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kalle Rintamäki Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kisaraportti 2009 Kausi 2009 on paketissa ja aika kerrata tapahtumat. Kalle, on Erittäin motivoitunut urheilija, joka harjoittelee aina tosissaan ja

Lisätiedot

AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ

AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ JA NELJÄ TERRIER RACE KILPAILUA EM. TERRIEREILLE (ELI

Lisätiedot

Erikoistilanteiden kirjaaminen maastokokeissa

Erikoistilanteiden kirjaaminen maastokokeissa Erikoistilanteiden kirjaaminen maastokokeissa 6.6.2017 1(6) Erikoistilanteiden kirjaaminen maastokokeissa Jos koiran omistaja on luovuttanut koiran kilpailukirjan toimistoon on koira siinä kohtaa kirjattu

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013

Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013 Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry 1 Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013 PÖYTÄKIRJA Aihe Lounais - Suomen Ajokoirayhdistyksen vuosikokous 2013 Aika 14.03.2013 klo 18.00 Paikka Ravintola

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous

Sääntömääräinen vuosikokous Aika lauantaina 24.02.2018 klo 15.00 Paikka Läsnä Matkailutila Surkeenjärvi, Korpilahti 16 jäsentä (luettelo liitteenä) Suomen Eurasier Kerho ry:n sääntöjen 15 :ssä mukaan mainitut asiat: 1. KOKOUSEDUSTAJIEN

Lisätiedot

TGK-LAINEN. * TGK 35 vuotta * TGK:n Vuoden Koirat * Whippetkooste 2015 * Gaala... Turun Greyhound Klubin jäsenlehti 1/2016

TGK-LAINEN. * TGK 35 vuotta * TGK:n Vuoden Koirat * Whippetkooste 2015 * Gaala... Turun Greyhound Klubin jäsenlehti 1/2016 TGK-LAINEN * TGK 35 vuotta * TGK:n Vuoden Koirat * Whippetkooste 2015 * Gaala... Turun Greyhound Klubin jäsenlehti 1/2016 Turun Greyhound Klubi ry Facessa: Turun Greyhoundklubi www.turungreyhoundklubi.net

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008 Sisällysluettelo Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Tarkoitus ja sen toteuttaminen 2 Jäsenyyttä koskevat

Lisätiedot

Tiedote 1/ elokuuta Keilakausi alkaa - Wjuhuu!

Tiedote 1/ elokuuta Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Monenlaista säätä on tänä kesänä saatu kokea. toivottavasti omat suunnitelmasi ovat onnistuneet, säistä huolimatta. Helteiden helpottaessa on aika suunnata ajatukset tulevaan

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö Merisuo & Storm 1 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Hiiri räätälinä (kansansatua mukaellen).............. 5 Tiainen ja karhu (kansansatua mukaellen)............ 7 Taikapata (kansansatua

Lisätiedot

PALKINTOJEN MÄÄRITTELY:

PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: * Palkinnot jaetaan vuosittain vuosikokouksessa * Kiertopalkinnot jaetaan jokaisessa lajissa vuoden parhaimmille koirille. Mikäli sama koirakko saa peräkkäin kolmena vuonna esim.

Lisätiedot

Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7

Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7 Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7 Kilpailuun osallistuvien koirien omistajien tulee olla Kilpailussa jaetaan pisteitä seuraavasti: KILPAILULUOKKA: PISTEET: ROP 6 VSP 5 PU-2/PN-2 4 PU-3/PN-3

Lisätiedot

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat

Lisätiedot

LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO

LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO 1 LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO AIKA: Ti 20.1.2015 klo 18:00 Paikka: Länsi-Porin kirkko Jäsenet: Esa Anttila, poissa Katri Hirvola Petri Huru, poissa Aulis Juntunen Marja Kaanaa Simo

Lisätiedot

REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY.

REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY. REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY. VUOSIKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY. HALLITUKSEN KOKOONPANO: Raimo Saarela, puheenjohtaja Pirkko Hanhineva, sihteeri Tapani Saartoala, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

KilpailuKutsu 2013 HyvinKää www.egu.fi tampere www.tsgk.fi turku www.turungreyhoundklubi.net virpiniemi www.vgu-oulu.net www.grl.

KilpailuKutsu 2013 HyvinKää www.egu.fi tampere www.tsgk.fi turku www.turungreyhoundklubi.net virpiniemi www.vgu-oulu.net www.grl. Kuva: Anu Lahdenpohja Kilpailukutsu 2013 Hyvinkää www.egu.fi Tampere www.tsgk.fi Turku www.turunklubi.net Virpiniemi www.vgu-oulu.net www.grl.fi Tarjoa lemmikillesi maukasta Hill s-ruokaa www.hillspet.fi

Lisätiedot

Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu

Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu Suomen Englanninbulldoggiyhdistys jakaa vuosittain kiertopalkinnon Vuoden voitokkaimmalle bulldoggille, veteraanille, pennulle ja kasvattajalle

Lisätiedot

Kuopio 29.10.2011 TOTOTV-ravit Juoksuselostukset

Kuopio 29.10.2011 TOTOTV-ravit Juoksuselostukset Kuopio 29.10.2011 TOTOTV-ravit Juoksuselostukset Lähtö 1. Väliajat 38,0-37,0-29,0-34,5 ÅS TUR: Laukkasi lähdössä. Eteni 6. ulos 1. takasuoralla. Hyökkäsi 900 jäljellä ja pudotti päätöspuolikkaan alussa

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo 14.05 toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo 14.05 toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi. Suomen Pekingesikerho ry - Finska Pekingeserklubben rf VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 28.3.2009 klo 14.00 Paikka: Helsinki, Sepänkatu 15 Spring House Oy:n tiloissa Läsnä: Kati Kuula, Kirsti Lempinen, Ulla

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry

Suomen Snautserikerho ry 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA -------------------------------------------------------------------------------------------------- ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 13.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

Tiedote 1/ elokuuta 2015

Tiedote 1/ elokuuta 2015 Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Monenlaista säätä on tänä kesänä saatu kokea. toivottavasti omat suunnitelmasi ovat onnistuneet, säistä huolimatta. Keilailukausi alkaa, helteistä huolimatta. Olette valinneet

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 21.4.2015 klo 11.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä

Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä Team Manninen Bros Honda juniorit Tatu Junnola ja Emil Weckman vakuuttivat ajollaan Honda Europen Espanjan leirillä. Tiedote ohessa. Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuva: Team Manninen

Lisätiedot

SUOMEN VINTTIKOIRALIITTO RY Ratakokeet 2013 1 Kilpailuvaliokunta 17.4.2013

SUOMEN VINTTIKOIRALIITTO RY Ratakokeet 2013 1 Kilpailuvaliokunta 17.4.2013 SUOMEN VINTTIKOIRALIITTO RY Ratakokeet 2013 1 22.5.2013 Tampere, hiekka, Kaupin Iltakilpailut 2013 PVK Sijoituskilpailu 280, 350 ja 480 m, veteraaneille omat 280 lähdöt, myös RH Ylituomari: Seija Kotti

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

Ryhti ja perusliikkuminen lähtökohtana

Ryhti ja perusliikkuminen lähtökohtana Ryhti ja perusliikkuminen lähtökohtana - pystyasennon hahmottaminen ja hallinta - kävely juoksu - kyykky - hyppääminen, heittäminen Juha Koskela Pystyasennon hahmottaminen ja hallinta Motorinen homunculus

Lisätiedot

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin. Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Press release 2012-10-27 Niklas Ajo lähtee luottavaisin mielin Phillip Islandin radalla Australiassa sunnuntaina ajettavaan Moto3-luokan kauden toiseksi viimeiseen

Lisätiedot

Agility Games Gamblers

Agility Games Gamblers Agility Games Gamblers Games-lajeista ehkä hieman helpommin sisäistettävä on Gamblers, jota on helppo mennä kokeilemaan melkein ilman sääntöjä lukematta. Rata koostuu kahdesta osuudesta: 1. Alkuosa, jossa

Lisätiedot

NÄÖLLÄÄN AJAVIEN KOIRIEN MAASTOKOKEEN JÄRJESTÄMIS- JA TUOMARIOHJE

NÄÖLLÄÄN AJAVIEN KOIRIEN MAASTOKOKEEN JÄRJESTÄMIS- JA TUOMARIOHJE NÄÖLLÄÄN AJAVIEN KOIRIEN MAASTOKOKEEN JÄRJESTÄMIS- JA TUOMARIOHJE Hyväksytty Suomen Vinttikoiraliitto ry:n (SVKL) yleiskokouksessa 24.3.2013 Hyväksytty Suomen Kennelliitto ry:ssä (Kennelliitto) 30.5.2013

Lisätiedot

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta. 1970-luku 1972 Sumiaisten Kunto järjesti Keski-Suomen viestin Syvälahden koululla. Radat suuntautuivat Vintilänvuoren suuntaan. Voittajaksi yöviestissä suunnisti Rajamäen Rykmentti joukkueella Matti Kovanen,

Lisätiedot