Radan hoito. Kolmen roolin. Punkku. Loppukauden KISA- KATSAUS. Mm. GP Turku Classic Kasvattajakisa Statiikkaa Ylikuumeneminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Radan hoito. Kolmen roolin. Punkku. Loppukauden KISA- KATSAUS. Mm. GP Turku Classic Kasvattajakisa. 2006 Statiikkaa Ylikuumeneminen"

Transkriptio

1 4 Kolmen roolin Punkku Radan hoito Loppukauden KISA- KATSAUS Mm. GP Turku Classic Kasvattajakisa 2006 Statiikkaa Ylikuumeneminen

2 Kuva: ANNE LAIOS Päätoimittajalta Kisakausi saatiin purkkiin ja siitä sitten saatiin tilastoa, josta ohessa. Niin kuin joka vuosi on ollut tapana. Tällä kertaa mukaan otettiin loukkaantumistilastot, mutta tuo ei nyt ole ihan pätevä listaus loukkaantumisista, koska se on otettu kannasta, ja kantaan on merkitty vain ne koirat, jotka ovat jääneet ilman aikaa. Myöhemmin rataeläinlääkärin tekemät merkinnät siis uupuvat tuosta. Mulla on nyt parin kerhon merkinnät loukkantumisista tältä kaudelta ja kun saan loputkin, niin voisin ehkä tehdä seuraavaan lehteen referaatin niistä. Mukana myös Camilla Kaasisen ja Merja Hellemannin kirjoittama juttu pääkopan ylikuumenemisesta. Kari Kinnunen teki juttusarjan wanhoista vaikuttajista Greyhound Legends -otsikon alla. Tässä numerossa esitellään Some Picture. Mukaan pakettiin pistettiin vielä Jakke Lehtosen suomentama juttu radan hoidosta. Samainen juttu, pieneine eroineen, on julkaistu aikaisemmin numerossa 4/92 Jouni Toivoniemen suomennoksena. GRL:n vuosikokous pidettiin Turussa, jossa uuden hallituksen kokoonpanoksi kaudelle 2007 saatiin seuraavan näköinen: Reijo Rantala, puheenjohtaja Hannu Niemi, varsinainen jäsen, varapuheenjohtaja Lasse Punttila, varsinainen jäsen Pekka Kolivuori, varsinainen jäsen Jari Niiles, varsinainen jäsen Minna Turunen, varsinainen jäsen, uusi Kimmo Alamartimo, varsinainen jäsen,uusi Mats Ginman, varajäsen, uusi Petri Magnusson, varajäsen, uusi Sihteerinä on toiminut hallituksen ulkopuolelta Elina Kaila. Edellisessä lehdestä joku saattoi ihmetellä Funky Firestä ja Arctic Circle Syndicatesta kertovan jutun funktiota. Artikkelin tarkoitus oli korjata lehdessä 2/06 esitetty erheellinen väite, että Spider Knight olisi ollut ensimmäinen suomalaisomistuksessa Irlannissa pärjännyt koira. Funky Firellä, joka on supisuomalaisessa omistuksessa, oli siis Spider Knightiä aikaisemmin menestystä Irlannin maassa. Oikaisuni ja koko artikkelin tarkoitus jäi uupumaan artikkelista, joten tässä korjauksen korjaus. Mikko Pynnönen Kivitie 1 C Järvenpää p GREYHOUND RACING Greyhound - ja whippeturheilun erikoislehti GR-LEHTI ilmestyy neljä kertaa vuodessa; keväällä, kesällä, syksyllä ja talvella GREYHOUND RACING LEHTI Ilmoitushinnat: 1/1s mv 205, 1/2s 135, 1/4s mv 85, 1/8 s mv 50 Päätoimittaja: Mikko Pynnönen Ulkoasu: Marianne Korpela Kuvien käsittely: Jari Niiles Tässä lehdessä kirjoittavat: Mikko Pynnönen, Mirja Piranta, Anu Lahdenpohja, Nina Lahdenpohja, Jakke Lehtonen, Kari Kinnunen, Merja Hellemann, Camilla Kaasinen Painopaikka: Tekstitaso Oy & Offset Tampere, GRL TOIMIHENKILÖT Puheenjohtaja: Reijo Rantala, p , Varvikonkatu 1 B 15, Tampere Varapuheenjohtaja: Asmo Porma, p Sihteeri: Elina Kaila, p , Käräjäpolku 13, Parainen kaila.elina@gmail.com (myös osoitteenmuutokset!) Rahastonhoitaja: Tiina Tammisto, p , Kyläsaarentie 485, Pori Internet-yhteyshenkilö: Hannu Tunkkari, , Kotkantie 12, Klaukkala KILPAILUKIRJAT Greyhound: Taru Lehtonen, p , , Apilakatu 3, Turku Whippet: Marja-Liisa Foxell, Malmimäenkaari 11 A, Espoo, , LIITON MAKSUT JA TILI GRL:n jäsenmaksu: 34 /talous Uusien jäsenien liittymismaksu: 5 /talous Kilpailukirjamaksu: 8 Kilpailulisenssi vahinkoturvalla: 17 /koira Greyhound racing liiton tilinumero: Sampo Tässä numerossa: 4 Loppukauden kisakatsaus 14 Greyhound Legends: Some Picture 16 Ylikuumeneminen 20 Statiikkaa 22 Kolmen roolin Punkku 24 Radan hoito 27 Pentuja Kannen iso kuva: AARNE HATAKKA

3 CGRC Junior Derby Nuorten näytös Valionuorisoa asettui 495 metrin lähtökoppeihin 14, kolmen alkuerän verran. Poissa startista kiimansa aloittanut Zebraseezipzap. Kaksi parasta eristään finaaliin. Voittajat ykkösluokan ajoilla, nopein Silvereye (29.36), Cream em Mate (29.46), Batseebone (29.69). Kakkoset kakkosluokan ajoilla, nopein Jaguarseejunior (29.74), Pharazon ja Paddy Cool samalla ajalla (29.77). Ennakkoasetelmat finaaliin alkueräaikojen perusteella; Silvereyen ja Cream em Maten kisa. Mutta, finaalipaikka on aina voitettu paikka, ja jo sinne pääsy on arvo sinänsä. Hyviä koiria kaikki, ja kaikilla mahdollisuus. Vaikka finalisti on miten hyvässä kunnossa, lähtö, kiihdytys, loppuveto kohdallaan, tarvitaan aina matkaan myös onnea. Ilmassa jännitystä jo finaalia edeltävän sijoituslähdön aikana. Pharazon ja Jaguarseejunior ilmestyvät näkyviin vasta ihan esittelyn alla. Muut odottavat raviradalle laskeutuvassa rinteessä ihmeen tyynen näköisinä. Selkäpiitä karmiva odotusmusiikki soi. Esittelykutsu kajahtaa, kainalot kastuvat katsomossa. Kuuluttaja Rune Österberg ruokkii taitavasti jännitysfiilistä. Tämä on totisesti ihan muuta kuin tavallinen sijoituslähtö. Nartun ylivoima Cream em Mate kärkipaikalle heti veräjältä. Kopin edessä sumpussa Silvereye, Jaguarseejunior, Pharazon. Silvereye kampeaa ulospäin, Pharazon sisään. Cream em Mate, Paddy Cool ja Batseebone lähtevät suoraan. Ykköskaarteessa Silvereye ja Cream em Mate rintarinnan kärjessä. Vielä kakkoskaarteessa kolmatta rataa juokseva Silvereye kärkikahinoissa, kunnes lentää ulos Batseebonen paukatessa sisältä kylkeen. Cream em Mate menee menojaan, kaula kasvaa. Tyttövoittaja Cream em Mate & Niko Hynninen, kultaa. Batseebone & Helena Nuojua, hopeaa. Jaguarseejunior & Marko Turunen, pronssia. maaliin upealla ajalla Toisena Batseebone (29.67), kolmantena velipoika Jaguarseejunior (29.72). Silvereye neljäs (29.77), Pharazon viides (29.80), Paddy Cool kuudes (30.02). Finaalissa juoksi neljä suomalaissyntyistä, kaksi tuontia. Viisi urosta, yksi narttu, yhdet pentueveljekset. Juhlallisessa palkintojenjaossa toinen kilpailunjohtaja, Hannu Niemi, haastatteli voittajakoiran handleria, Niko Hynnistä. Koira korkeimmalla pallilla Junior Derby voittajana Klassinen kysymys. Miltä nyt tuntuu? Hämmentävältä, kiirii Nikon ääni kovaäänisistä. En osaa muuta sanoa kuin että Ilona yllätti taas. Tekstit: Mirja Piranta Kuvat: Antti Ruotsalo Nuorten näytöksen startti.

4 Kysyin ennen JD finaalia jokaisen finalistin treenarilta: Mikä on sinun koirasi paras vahvuus Junior Derby -finaalissa? Pyysin katsomaan positiivisin silmin ja sydämin koiraa ja miettimään juuri senhetkistä vahvuutta. Vastaukset koppijärjestyksessä ja perässä oma arveluni ennen finaalia. CREAM EM MATE Ilona, Minna Knuuti: Onnistuessaan Ilonan vahvuudet Junior Derby -finaalissa ovat startti ja early pace (jos näin keltanokkana uskaltaa tällaista hienoa termiä käyttää). Toivotaan lisämausteeksi paljon kannustuksia ja peukkuja ainoan tyttöfinalistin puolesta. Reportteri: Ilonalla on nyt meneillään nousujohteinen jakso ja se mahtava early pace. Lisäksi tytöllä ovat tassuissaan luontaiset valtit, pieni kiihtymys perheen toisen nartun kiimasta ja ehkä itsekin sitä tekee? Narttu on parhaimmillaan siinä tilassa. Kun vaan isot pojat eivät töni, niin... Cream em Mate ratkaisee. Vuonna 2005 Junior Derby juostiin 520 metrin matkalla Virpiniemessä. Mukana silloin 13 nuorta kolmessa alkuerässä, joista kaksi parasta finaaliin. Nopein alkuerävoittaja Royal Vetman (30.62). Muut lähtövoittajat Jack The Hawk ja Nirvana. Finaaliin kakkossijoilta Rare Herbalist, Hawk Annikka, Full Hand. Neljä urosta, kaksi narttua. Neljä suomessa syntynyttä, kaksi tuontikoiraa. Kahdet pentuesisarukset. Viime vuoden nuorten näytös oli Royal Vetmanin juhla voittoajalla Jack The Hawk toinen (31.30), pentuesisar Hawk Annikka kolmas (31.89). Junior Derby on juostu GRL:n historiassa 22 kertaa, ensimmäinen vuonna Narttu on voittanut kahdeksan kertaa: -85 Flying Monalee (om. Aune Virmasalo), -88 Merrygoround (om. Kaarina Vuotso), -90 Lady Helielaine (om. Hannu Virmasalo), -94 Whizkid Sally (om. Tiina & Kari Salonen), -96 Fireflash (tuonti, om. Jouni Toivoniemi), -98 Aurora II (om. Anne Aho & Jakke Lehtonen), -02 Cypress Night (tuonti, om. Reija Rantanen, nyk. Kiiski), -06 Cream em Mate (tuonti, om. Niko Hynninen & Minna Knuuti). Rataennätys on finaalissa syntynyt kahdesti: -92 Tampereella Feel The Gold (tuonti, om. Jouni Toivoniemi), -01 Tampereella Mr. Moose (tuonti, om. Marjaana Rantala). Junior Derby 2006 Avoin kilpailu vuonna 2004 syntyneille greyhoundeille, jotka olivat ilmoittautumisajan loppuun mennessä suorittaneet hyväksytyt koejuoksut. Osallistujia tulee olla vähintään kuusi, ylärajaa osallistujamäärälle ei ole. Alkuerälähtöjaot keskimatkan rankinglistan mukaan siksakilla. JD-ikäisiä greyhoundeja syntyi Suomessa 10:een pentueeseen yhteensä 66 vuonna JD-ikäisiä tuontikoiria on kahdeksan. Suurin osa koirista on syntynyt vuoden ensimmäisellä puoliskolla, yksi pentue lokakuun lopulla ja yksi joulukuussa. Nuorimmat eivät vielä ole juosseet kirjoja, osa juoksi niitä Junior Derbyn aikaan. Junior Derbyyn ilmoitettiin tänä vuonna 15 koiraa, 9 urosta, 6 narttua. JD:n järjestivät yhdessä TSGK ja EGU. Raportointivastuussa EGU. Sponsorista CGRC on Euroopan greyhoundien kattojärjestö, joka mm. ylläpitää eurooppalaista greyhoundien kantakirjaa (EGSB). Tuohon kantakirjaan rekisteröidään myös kaikki meidän greyhoundimme. CGRC:n sponssi Junior Derbyyn on rahaa, joka palautuu GRL:lle rekisteröintimaksuista, ja joka suunnataan johonkin avoimeen kilpailuun, esimerkiksi Junior Derbyyn. Alkuperäinen ajatus oli suunnata sponsorointi kasvattajakilpailuun, koska kasvattajat rekisteröinneistä maksavat. Tuo menettely ei kuitenkaan käynyt, kun kasvattajakisa ei ole kaikille koirille avoin. CGRC: n sponsoroiman kilpailun tulee olla avoin myös eurooppalaisille koirille. (Tiedot Hannu Niemeltä) PADDY COOL Paddy, Markus Laios: Paddy ei ole kovin hyvä lähtijä, mutta kiihdyttää hyvin ja on vahva kaarteissa. Jos Paddy tulee hyvin kopista ulos ja onnistuu pääsemään ykköskaarteeseen ekana, sitä on vaikea ohittaa. Kaarteeseen ylösjuoksu on sillä vahva ja jaksaa loppuun saakka. Reportteri: Kiihdytyksen olen pannut merkille Paddylla. Se on kovaa valuuttaa. SILVEREYE Oki, Camilla Kaasinen: Okilla riittää voimat ohittaa ulkokautta vielä kolmos-neloskaarteessakin. Lähtö pojalla ei niin hyvä ole. Reportteri: Vauhti Okilla omaa luokkaansa ikäluokassaan juuri nyt, osoitti alkuerän voittokellotus. JAGUARSEEJUNIOR Kettu, Marko Turunen: Valtti on Ketun lähtönopeus. Jos lähtö menee putkeen ja koira ekana kurvissa, hyvin menee. Reportteri: Lähtee lujaa, johti alkuerää pitkään ja taisteli toiseksi. Taistelukykyinen, vahvaitsetuntoinen nuori koira. PHARAZON Gimli, Petri Magnusson: Sijoitus kolmas, jos kaikki menee hyvin, jos törmäyksiä sijoitus kuudes. Huono lähtijä nousee lopussa muttei saa voittajakoiraa kiinni. Reportteri: Jos onnistuu lähdössä, on vahvoilla. BATSEEBONE Luu, Jouni Toivoniemi & Helena Nuojua: Luun vahvuuksia ovat hyvä lähtönopeus, huippunopeus ja voitontahto (ihan sisulla taisteli esim. JD alkuerän voiton). Lähtökoppi 6 on koiralle paras mahdollinen, koska tykkää juosta ulkona. Reportteri: Nopeus ja voitontahto Luulla parhaat vahvuudet tähän kisaan.

5 Hyvää Suomesta Frank s Pro Gold Grand Prix Royal Vetman & Sari Koskinen, kultaa. Mister X & Jouni Toivoniemi, hopeaa. My Only One & Nelli Hokkanen, pronssia. Suomalaissyntyisten kolmivuotiaiden GPkilpailu kutistui tänä vuonna 10 koiran mittelöksi. Finaaliin pyrki kolme narttua, joista kaksi sinne pääsi. Radiant Midwife vielä selkeällä lähtövoitolla ja hyvällä ajalla Toisena finaaliin tästä alkuerästä Mister X (30.01), kolmantena Racy Shaman (30.06). Ensimmäisen alkuerävoittajan velipoika, Royal Vetman, veti omassa alkuerässään ajallaan vielä isomman kaulan toiseksi tulleeseen Get Oniin (30.10) ja kolmanneksi juosseeseen My Only Oneen (30.18). Finaaliin kaksi 30 sekunnin alittajaa useiden kymmenysten erolla muihin. Finaalista myös kehkeytyi kahden kasvattajan taisto: Eija Mäen Parsonage s Jouni Toivoniemen Fireline. Edustettuna heiltä kaksi pentuetta, molemmista mukana yksi narttu, kaksi urosta. Parsonage s alkuerien perusteella koiranmittoja edellä. Ylikylän veto Jännitys laukesi kisapaikalla Junior Derbyn palkintoseremonian ajaksi. Sitten, psykedeelinen sykemusa takoo odottavan päässä. Kohta kotimainen kerma esittelyyn ja lähtökoppeihin. Kuuluttaja-Rune panee parastaan jo esittelyssä. Veräjä auki. Get On lentää kuin ammus, velipoika Mister X rinnalle. Royal Vetman neljäs. Seuraan näitä kolmea, enempään en pysty. Royal Vetman vetää armottomasti takasuoraa, käsittämätön veto taas! Neloskaarteessa Mister X johtaa, Royal Vetman ohi ja vähän kontaktia ohituksessa. Huh, huh mikä hyvästely Eetulla! Royal Vetman maalissa aikaan Suomalainen kerma matkaan.

6 29.37, Mister X toinen (29.79), My Only One kolmas (29.84), Racy Shaman neljäs (29.86), Radiant Midwife viides (29.93), Get On kuudes (30.20). Parsonage,s sijat 1, 4, 5. Fireline sijat 2, 3, 6. Royal Vetmanin voitontahto on kerta kaikkiaan armoton. Eetu vetää kaikki mitä lähtee. Kyl sitä sit viikon aina saa Royal Vetman (5) lähdössä rajuun loppuvetoon. aukoakin, omistaja ja treenari Sari Koskinen toteaa. Juhlallinen palkitsemisseremonia alkamassa. Tuoreita voittajatunnelmia välittää miehemme radan varressa. Ole hyvä Hannu Niemi, kuuluttaja hehkuttaa. Hannu toteaa samantien Sari Koskiselle: Tämä on teille tuttua puuhaa, mantteloitu Eetu palkintopallilla. Mutta miltä, Sari, nyt tuntuu? Koira kesti paineet paremmin kuin treenari. Mutta aina tää on yhtä ihanaa. Tekstit: Mirja Piranta Kuvat: Antti Ruotsalo Kysymys finalistin parhaasta vahvuudesta myös GP-finalisteille ennen finaalijuoksua. Koirat koppijärjestyksessä. RADIANT MIDWIFE Nekku, Tuomas Taimiaho: Ykköskoppi on Nekun lemppari ja takasuoran veto on voimakas. Reportteri: Nekku lähtee yleensä hyvin ykkösestä ja jaksaa vetää takasuoran lujaa. GET ON Cisse, Tea & Matti Kanste ja Jari Tuomela: Cissen vahvuus on räjähtävä lähtönopeus. Toivottavasti etumatka riittää! Koppi on hyvä tähän kisaan. Reportteri: Cissen lähtö on minut hurmannut, luotan siihen. Vuonna 2005 ikäkauden noin 70:stä, 2002 syntyneestä, lähti GP-kisaan 21 greyhoundia Virpiniemeen 520 metrin matkalle. Finalistien selvittämiseen tarvittiin neljä alkuerää ja välierät. Kahdessa alkuerässä hyytyi viehe, ja niistä mentiin välieriin arvalla. Välieristä finaaliin juoksi viime vuonna nopeimmalla ajalla Snow Storm (30.76), toisen välierävoiton vei Little River (30.80). Muut finalistit Pepperseepearl, High Up, Happy Skipper, Swedish Bride. Kolme urosta, kolme narttua. GP-kisan voiton vei historiallisesti Minna Turusen omistama narttu, Pepperseepearl, loistoajalla 30.54, toinen Little River (30.97), kolmas High Up (31.27). Grand Prix kilpailu on juostu kahdeksan kertaa. Historian ensimmäisen GP:n, vuonna 1999, voitti Coonawarra Joe (om. Leila ja Keijo Salonen). Voitto on mennyt kuudesti eri kennelin kasvatille, kahdesti samaan kenneliin. Onnekkaat, mainetta niittäneet kennelit historiasta tähän päivään: Aspenlake, Willow Rapids, Fireline, Top Vision kahdesti, Fast Friend s, Anu Raappana, Parsonage s. Grand Prix 2006 Suomessa syntyneiden 3-vuotiaiden ikäluokkakilpailu, joka juostaan keskimatkalla. Alkueriin jako keskimatkan rankinglistan mukaan siksak-menetelmällä. Ikäluokastaan kilpailuun oikeutettuja ovat koirat, joista kasvattaja on maksanut GP-maksun ja omistaja koiran kaksivuotiskaudella huhtikuun 15: een päivään mennessä ensimmäisen erän ja kolmivuotiskaudella niin ikään huhtikuun 15:een päivään mennessä toisen GP-erän. Finaalissa palkitaan kaikki hyväksytysti juosseet koirat sekä niiden kasvattajat. GP-ikäisiä greyhoundeja syntyi yhdeksään pentueeseen yhteensä 56 vuonna Kisaan pääsy oli varmistettu 21 koiralle, eli molemmat omistajan maksut maksettu. GP-kilpailuun Turkuun 495 metrin matkalle ilmoitettiin 10 koiraa, 7 urosta, 3 narttua. GP-kisan järjestivät yhteistyössä TGK ja EGU. Raportointivastuussa EGU. Sponsorista Frank s Pro Gold on Premium-tason koiranruokasarja, johon ovat mieltyneet niin koirat kuin remmien toiset päät. Merkki on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi myydyimmistä koiranruuista Suomessa. Sarjasta löytyy hinta-laatusuhteiltaan mainiot ruokavaihtoehdot niin työ-, harrastus- kuin kotikoirille. Frank s Pro Goldin hinta on saatu pysymään kohtuullisena mm. siksi, kun sekä ruuan valmistuttaja että maahantuoja ovat sama yritys. Frank s Pro Goldia maahan tuova Fed Pet on muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen palannut Greyhound Racingiin. Palkintopusseissa merkin Raceria. RACY SHAMAN Max, Jussi Loukola: Kolmoskoppi sopii Maxille, varsinkin jos Cisse kiihdyttää alta pois ja sisäpuolelle tulee tilaa. Jaksaa taistella myös viimeiset metrit. Reportteri: Max jaksaa loppuun saakka ja pystyy nousemaan lopussa. MISTER X Albert, Jouni Toivoniemi: Albert on armottoman kova starttaamaan ja early pace onkin sen paras vahvuus. Siksipä lähtökopilla ei ole niin väliä. Voitontahtoa löytyy myös paljon. Reportteri: Hurriganesien mukaan nimetty Albert on veljensä Cissen tapaan tosi mahtava starttaaja. Jos jostakin syystä piikkipaikka ei heti irtoa, koira haluaa nousta ja yrittää. ROYAL VETMAN Eetu, Sari Koskinen: Paras vahvuus Eetulla takasuoran veto. Jos tulee, niin sitten tulee. Eetu on huono lähtijä, mutta se takasuoran veto Reportteri: Takasuoran veto Eetulla yhä kohdallaan, ja on raju. Nopeus nyt kirkkaasti omaa luokkaansa. MY ONLY ONE Pulmu, Nelli Hokkanen: Pulmun vahvuus on vahva kestävyys, hyvä juoksutekniikka ja erityisesti takasuoralla nousu ja loppumatkan kova vauhti. Tosin 495 m on liian lyhyt Pulmulle. Kuutoskoppi on kysymysmerkki, mutta Pulmu on muutenkin niin huono lähtemään, että erittäin mielenkiintoista nyt nähdä, pääseekö jo aikaisemmin nousemaan ulkoa. Reportteri: Pulmulla on mahtava rytminvaihtokyky ja kiihtyvyys ohituksiin. Lisäksi tämä kookas narttu kestää.

7 Raven Heart & Extra Dividend Kasvattajakilpailu Päivä oli jälleen aurinkoinen ja radan hoitoon olikin tarvittu runsaasti vettä ja innokasta talkooväkeä. Kastelu oli onnistunut nappiin ja radasta oli saatu joustava ja hyvä juoksualusta. Raven Heart kasvattajakilpailun alkuerissä ensimmäisen alkuerän vei nimiinsä Radiant Midwife. 5. Kasvattajakilpailu nartut ae1 480m (G) Luokka Radiant Midwife 29.1kg (3) 0e K1 2. My Only One 30.0kg (1) 0e K1 3. Swedish Bride 31.0kg (5) 0e K3 4. Hazelwood 29.9kg (6) 0e K4 5. Brown Booby 26.1kg (2) 0e K4 Extra Dividend-Lazzarella om: T & H Taimiaho kasv: Parsonage s Raven Heart kasvattajakilpailun alkuerissä toinen alkuerävoitto meni Dancing Queenille. 6. Kasvattajakilpailu nartut ae2 480m (G) Luokka Dancing Queen 26.9kg (3) 0e K2 2. Vendy 26.4kg (6) 0e K3 3. Zebraseezipzap 25.7kg (1) 0e K4 Royal Vetman

8 Extra Divident kasvattajakilpailun voitti vakuuttavasti Royal Vetman. Royal Vetmanin kasvattaja on Kennel Parsonage s 9. Kasvattajakilpailu finaali urokset 480m (G) Luokka Royal Vetman 33.3kg (4) 133e K1 2. Jaguarseejunior 30.1kg (2) 73e K1 3. Isas Star 35.7kg (3) 43e K2 4. Pharazon 35.4kg (1) 33e K2 5. Phenomenal 34.0kg (6) 33e K3 6. Play With Fire 34.5kg (5) 33e K3 Extra Dividend-Lazzarella om: Kuninkaantien Eläinklinikka kasv: Parsonage s Teksti: Nina Lahdenpohja Kuvat: Anu Lahdenpohja 4. Gentle Breeze 23.6kg (4) 0e K7 5. Viivi 24.3kg (5) 0e K7 6. Tigerseethunder 26.6kg (2) 0e K7 Mr Moose-Elbony Dingo om: Inari Wallenius kasv: Whiskers Urosten Extra Dividend kasvattajakilpailun ensimmäisen alkuerän voitti konkari Isas Star. 7. Kasvattajakilpailu urokset ae1 480m (G) Luokka Isas Star 35.1kg (2) 0e K1 2. Click up 34.5kg (3) 0e K2 3. Phenomenal 34.2kg (1) 0e K2 4. Play With Fire 34.1kg (6) 0e K3 5. Rock Dove 40.9kg (4) 0e K3 6. Gingerseegiant 31.0kg (5) 0e K4 Beyond The Stars-Mount Isa om: L & K Salonen kasv: Top Vision Urosten Extra Dividend kasvattajakilpailun toisen alkuerän voitti nuorukainen Jaguarseejunior. 8. Kasvattajakilpailu urokset ae2 480m (G) Luokka Jaguarseejunior 30.2kg (4) 0e K1 2. Royal Vetman 33.0kg (5) 0e K2 3. Pharazon 35.9kg (1) 0e K2 4. Nirvana 31.9kg (6) 0e K3 P. Racy Shaman 00.0kg (3) 0e K0 P. Speed Messiah 00.0kg (2) 0e K0 Extra Dividend-Tennessee Waltz om: Minna&Marko Turunen kasv: Anu Raappana Raven Heart & Extra Dividend Kasvattajakilpailu finaalit Radiant Midwife Jälleen saimme nauttia kauniista säästä ja vettä meni jälleen litrakaupalla radan kuntoonlaittoon. Jälleen kerran TSGK:n tunnollinen radanhoitoporukka oli tehnyt hyvää työtä ja rata oli loistavassa kunnossa. Raven Heart Kasvattajakilpailun voittoon rynnisti hyvin Tampereella juossut Radiant Midwife. Kasvattajana voittajalle Kennel Parsonage s 8. Kasvattajakilpailu finaali nartut 480m (G) Luokka Radiant Midwife 28.8kg (1) 97e K1 2. My Only One 30.0kg (2) 57e K2 3. Dancing Queen 26.0kg (3) 37e K3 4. Zebraseezipzap 25.8kg (4) 27e K4 5. Swedish Bride 30.9kg (5) 27e K5 6. Hazelwood 29.6kg (6) 27e K6 Extra Dividend-Lazzarella om: T & H Taimiaho kasv: Parsonage s Raila Laineen Muistokilpailu Monet vanhemmat harrastajat muistavat vielä hyvin Railan. Raila oli mukana aktiivisesti perustamassa SVUK:ta, GRL:n edeltäjää. Hän toimi pitkäaikaisena liiton sihteerinä, markkinointi-ihmisenä, TSGK:n sihteerinä jne. Raila tarttui toimeen kuin toimeen, aina iloisena, muita kannustaen. Hänen iloinen naurunsa kaikuu korvissamme vieläkin. Raila menehtyi pitkään sairastettuaan syksyllä -97. Raila Laineen Muistokilpailu 480m Koirien osallistumisoikeus meni keskimatkan luokitusjärjestelmän mukaan. 1. Nirvana 32.2kg (6) 75e K1 2. Get On 29.9kg (4) 50e K2 3. Cream em Mate 26.9kg (5) 40e K2 4. Pharazon 35.8kg (1) 30e K3 5. Zebraseezipzap 25.5kg (3) 30e K4 6. Southern Comfort 27.0kg (2) 30e K5 Nirvana Raila Laineen Muistokilpailun voittaja Nirvana ja omistaja Leena Säger. Kuva:Jonna Tunkkari

9 Greysport Masters & OAKS Tänä vuonna Greysport Masters & OAKS juostiin Tampereen Kaupin radalla. Masters on urosten klassikko keskimatkalla ja OAKS vastaavasti narttujen klassikko keskimatkalla, joka Kaupissa oli 480m. Alkuerät juostiin ja finaalit 3.9. Sää suosi Tampereen viimeisiä kisoja kuten myös muitakin tamperelaiskisoja tällä kaudella Paikalla oli mukavasti yleisöä. Kustakin alkuerästä kaksi parasta selviytyi finaaliin. Ensimmäinen Greysport Masters alkuerä oli Royan Vetmanin näytöstä. Tasaisesta kiihdytyksestä huolimatta koira tykitti 480m huippuaikaan ollen päivän nopein. Duke Nukem sijoittui toiseksi. Greysport Masters ae1 1. Royal Vetman 32.8kg (5) 0e K1 2. Duke Nukem 37.4kg (1) 0e K3 3. Speed Messiah 36.1kg (4) 0e K4 4. Paddy Cool 33.1kg (2) 0e K4 D. Phenomenal 33.1kg (3) 0e K0 Extra Dividend-Lazzarella om: Kuninkaantien Eläinklinikka kasv: Parsonage s Greysport Mastersin toisessa alkuerässä kohtasivat nuoret ennakkosuosikit Silvereye ja Jaguarseejunior. Jaguarseejuniorin hitusen parempi kiihdytys riitti voittoon Silvereyesta kymmenyksen erolla. Pharazon sijoittui kolmanneksi hyvällä ajalla, joka riitti lopulta finaaliin Duke Nukemin loukkaannuttua. Greysport Masters ae2 1. Jaguarseejunior 29.1kg (3) 0e K1 2. Silvereye 41.1kg (4) 0e K1 3. Pharazon 34.4kg (2) 0e K2 4. Racy Shaman 31.5kg (1) 0e K3 Extra Dividend-Tennessee Waltz om: Minna&Marko Turunen kasv: Anu Raappana Kolmannessa Masters alkuerässä jatkoon menivät Jack The Hawk ja parin kuukauden tauolta palannut Happy Skipper. Jack The Hawk oli lopulta selvä ykkönen tasaisesta ensimmäisestä kaarteesta huolimatta. Masters 1.kaarre Jack The Hawk

10 Greysport Masters ae3 1. Jack The Hawk 31.9kg (2) 0e K1 2. Happy Skipper 33.0kg (4) 0e K3 3. Mustardseemink 33.1kg (1) 0e K4 4. Brown Goshawk 38.9kg (3) 0e K6 Carlisle Jack-Joyful Hawk om: Kennel Run-Up kasv: Run-Up synd. Australia Greysport Masters finaalissa starttasi kuusi huippukoiraa. Koirien tasaisuudesta johtuen ensimmäisessä kaarteessa oli ahdasta ja kärkeen pääsi Jaguarseejunior sisärataa juosseen Jack The Hawkin peesatessa. Royal Vetman kärsi ruuhkasta eniten ja jäi ykköskaarteen törmäilyjen vuoksi koko porukan hännille. Silvereye ja Happy Skipper kolaroivat pariin otteeseen ja täten voitosta jäivät taistelemaan Jaguarseejunior ja Jack The Hawk. Kokenut Jack The Hawk piti tiukasti sisäradan ja Jaguarseejuniorin oli taipuminen kakkossijalle. Greysport Masters 2006 voittajaksi kukitettiin näin ollen Jack The Hawk aikaan Toiseksi tullut Jaguarseejunior sai ajan Kolmas oli Silvereye ja neljäs Pharazon. Royal Vetman nousi lopulta viidenneksi ja Happy Skipper putosi kuudenneksi. Greysport Masters finaali 1. Jack The Hawk 32.0kg (2) 325e K1 2. Jaguarseejunior 29.4kg (1) 125e K1 3. Silvereye 41.3kg (4) 65e K1 4. Pharazon 34.1kg (6) 30e K5 5. Royal Vetman 33.7kg (3) 30e K5 6. Happy Skipper 32.7kg (5) 30e K5 Carlisle Jack-Joyful Hawk om: Kennel Run-Up kasv: Run-Up synd. Australia Greysport OAKSin ensimmäinen alkuerä juostiin vain neljän koiran kesken Fly By Finnin poissaolon vuoksi. Radiant Midwife jatkoi vahvoja esityksiään ja otti voiton selvästi. Voittoaika oli lopulta narttujen nopein. Cream em Mate selvisi täpärästi kakkoseksi saaden saman ajan Blue Flamen kanssa. Brown Boobyn hyvä rynnistys ensimmäiseen kaarteeseen ei riittänyt tällä kertaa neljättä sijaa korkeammalle. Greysport OAKS ae1 1. Radiant Midwife 28.7kg (1) 0e K1 2. Cream em Mate 27.7kg (3) 0e K3 3. Blue Flame 25.9kg (2) 0e K3 4. Brown Booby 26.7kg (4) 0e K7 P. Fly By Finn 00.0kg (5) 0e K0 Extra Dividend-Lazzarella om: T & H Taimiaho kasv: Parsonage s Toisessa OAKS alkuerässä nähtiin täysi kuuden koiran lähtö. Parhaiten aloittivat High Five ja Blue Oyster. Hawk Annikka jäi kiihdytyksessä viimeiseksi, mutta ei tästä häkeltynyt vaan juoksi voittoon ja OAKS finaaliin. High Five, Miss Savage ja Swedish Bride kaarsivat maalisuoralle tiukassa ryppäässä. High Fiven voimat riittivät lunastamaan toisen finaalipaikan. Greysport OAKS ae2 1. Hawk Annikka 24.6kg (4) 0e K2 2. High Five 28.9kg (3) 0e K3 3. Miss Savage 27.3kg (1) 0e K3 4. Swedish Bride 30.7kg (5) 0e K3 5. Blue Oyster 25.7kg (2) 0e K3 6. Gentle Breeze 24.1kg (6) 0e K6 Carlisle Jack-Joyful Hawk om: Kennel Run-Up kasv: Run-Up synd. Australia Myös Greysport OAKSin kolmannessa alkuerässä finaalipaikoista taisteltiin kuuden koiran kesken. Superb Yum Yum antoi myrskyvaroituksen kovasta nousukunnostaan ja johti ensimmäisessä kaarteessa selvästi ennen Want Morea. Matka oli vielä liian pitkä Superb Yum Yumille, joka joutui taipumaan kolmannelle sijalle. Want More otti voiton My Only Onen ollessa toinen. Greysport OAKS ae3 1. Want More 23.6kg (4) 0e K1 2. My Only One 29.4kg (1) 0e K1 3. Superb Yum Yum 27.4kg (6) 0e K2 4. Sorija 27.9kg (5) 0e K4 5. Zebraseezipzap 26.7kg (2) 0e K5 6. You Owe Me One 26.9kg (3) 0e K7 Pacific Mile-Elbony Vixen om: Riikka Kivioja kasv: Mr Dennis Wilson Irlanti Cream em Mate Huikean jännittävä Greysport OAKS finaali alkoi Cream em Maten upealla lähtökiihdytyksellä. Want More, High Five ja Hawk Annikka seurasivat lähituntumassa. Alkuerien aikojen perusteella Radiant Midwifelta saattoi odottaa vahvaa esitystä, mutta ykköskaarteessa tapahtunut törmäily My Only Onen kanssa pilasi molempien kisan. Ykkös- ja kakkoskaarteen puolivälissä High Five menetti tasapainonsa tiukan väännön seurauksena ja kaatui. Maalisuoralle tultaessa Cream em Mate oli hienoisessa johdossa, mutta Want More antoi tiukan vastuksen. Voitosta taisteltiin lopulta lähes rinta rinnan ja yleisön hurratessa Cream em Mate ylitti maalilinjan ensimmäisenä saaden ajan Toiseksi tulleen Want Moren aika oli Kolmossija meni Hawk Annikkalle, neljäs oli My Only One ja viides Radiant Midwife. Greysport OAKS finaali 1. Cream em Mate 27.4kg (6) 350e K1 2. Want More 23.9kg (3) 150e K1 3. Hawk Annikka 24.6kg (2) 75e K1 4. My Only One 29.9kg (4) 35e K3 5. Radiant Midwife 28.5kg (1) 35e K3 K. High Five 29.0kg (5) 0e K0 Hugo Houdini-Money Honey om: Niko Hynninen&Minna Knuuti kasv: Jagster Scoop Teksti ja kuvat: Anu Lahdenpohja 11

11 Kuva: Antti Ruotsalo Kuva: Antti Ruotsalo 12 Rakennepalvelu Jurva Rinne m, Metsämäki Rakennepalvelu Jurva Rinne Ky Laitilasta sponsoroi kilpailun, joka juostiin Turussa Kilpailuoikeus oli kuudelle parhaalle ranging-listan mukaan Royal Vetman 32.7kg (4) 100e K1 2. Speed Messiah 36.0kg (1) 50e K3 3. My Only One 29.7kg (3) 30e K3 4. Racy Shaman 31.6kg (2) 0e K3 5. Radiant Midwife 29.3kg (6) 0e K4 6. Cream em Mate 28.2kg (5) 0e K4 Extra Dividend-Lazzarella om: Sari Koskinen kasv: Parsonage s Vaisaaren Palvelukoti Sprint 325m Vaisaaren Palvelukoti Oy Raisiosta sponsoroima sprinttikilpailu joka juostiin Turku Classicin yhteydessä. ae1 1. Superb Yum Yum 27.2kg (5) L1 2. Starmie 30.8kg (6) L1 3. Miss Savage 26.5kg (2) L2 4. Get On 31.6kg (1) L2 5. Isas Star 35.2kg (3) L3 6. Viivi 25.0kg (4) L4 Borna Pilot-Borna Castle om: Elias Laios kasv: Ruairi Dwan Irlanti ae2 1. Cream em Mate 25.5kg (1) L1 2. Säkenöi Voimaa 29.6kg (6) L2 3. Want More 23.8kg (2) L3 4. Mister X 32.5kg (4) L4 5. Good Enough 36.8kg (3) L4 6. Jacky Winter 25.8kg (5) L4 Hugo Houdini-Money Honey om: Niko Hynninen&Minna Knuuti kasv: Jagster Scoop Finaali 325m 1. Cream em Mate 25.3kg (1) 150e L1 2. Starmie 30.8kg (5) 70e L1 3. Want More 24.1kg (3) 40e L2 4. Säkenöi Voimaa 30.4kg (4) 20e L2 5. Miss Savage 26.5kg (2) 20e L2 P. Superb Yum Yum 00.0kg (6) 0e L0 Icetrick Memorial 325m, Metsämäki Kuva: Antti Ruotsalo Icetrick Memorial on Kennel Run-Upin tukema kilpailu, joka tarjoaa voittomahdollisuuksia vähän voittaneille koirille. Icetrick oli vanhan luokituksen mukaan täyden 40 pisteen koira, niin lyhyellä kuin keskimatkallakin, joten Norriksen muistoa kunnioittaen alkuerät juostaan 325 metrillä ja finaalit 495 metrillä. Norris muun muassa voitti Mastersin vuonna 2000, oli toinen 2001 ja vielä finaalissa Vuoden Veteraani 2003 ja nyt jättänyt Vuoden Tulokkaan, Silvereyen. Kilpailuun otetaan 12 pienimmän voittoprosentin omaavaa koiraa luokista 3-7 (lyhyt/keskimatka), joilla on vähintään 5 kisastarttia. Kilpailu juostiin ja ae1 325m 1. Let Me Go 29.9kg (5) L3 2. Gentle Breeze 23.6kg (6) L3 3. Dittany 26.5kg (3) L4 4. Fairfield 34.2kg (4) L4 5. Trick s Tot 25.6kg (2) L5 6. Happy Valley 36.7kg (1) L6 Credit King-Lady Madonna om: Riikka Ojutkangas kasv: Fireline ae 2 325m 1. Sorija 28.2kg (6) L3 2. Jumpin Java 29.8kg (2) L4 3. Tigerseethunder 26.5kg (1) L4 GRL Tulokasmalja m (G) Luokka Silvereye 41.2kg (5) 200e K2 2. Jaguarseejunior 30.2kg (2) 100e K2 3. Get On 30.7kg (4) 60e K3 4. Zebraseezipzap 27.0kg (3) 40e K4 K. Jumpin Java 29.7kg (6) 0e K0 P. Phenomenal 00.0kg (1) 0e K0 Icetrick-Joyful Hawk om: Camilla Kaasinen kasv: Run-Up ANF-Sprint 325m Metsämäki ANF-Sprint on ANF-koiraruoan tukema lyhyen matkan kilpailu 6.parhaalle sprintterille, ilmoittautumishetken lyhyen matkan ranking-listan mukaan. 1. Good Enough 37.3kg (5) 200e L1 2. Starmie 31.7kg (6) 80e L1 3. High Five 28.5kg (4) 60e L2 4. Jim Free 33.7kg (1) 40e L2 5. Jack The Hawk 32.1kg (3) 20e L2 6. Fly By Finn 22.8kg (2) 20e L4 Beyond The Stars-Mount Isa om: L Vuorela&L Punttila kasv: Top Vision 4. Teddy s Boy 31.1kg (4) L4 5. Brown Booby 27.9kg (3) L4 6. Sandshrew 25.5kg (5) L5 Top Role-Spader Madam om: Mirja Piranta kasv: Dainhillz Finaali 495m 1. Dittany 26.6kg (2) 150e K4 2. Jumpin Java 30.6kg (1) 50e K5 3. Tigerseethunder 26.6kg (4) 30e K5 4. Let Me Go 30.7kg (3) 20e K5 5. Sorija 28.0kg (6) 20e K6 6. Gentle Breeze 23.4kg (5) 20e K6 Nearest The Pin-Watlala om: T & H Taimiaho kasv: Dainhillz Kuva: Elisa Kohtamäki

12 Kuva: Elisa Kohtamäki Vetman Turku Classic 785m TURKU CLASSIC voittajat vuosien varrelta 1996 CROSS BOW (Feel The Cold Bunny Hug FI) Om. Reijo Rantala / kasv. Kennel Run-Up 1997 PRETTY COOL GUY (Feel The Cold Selecta Amerigo) Om. Markus Laios / kasv. Kennel Jaavakallion 1998 PRETTY HOT STUFF (Feel The Cold Selecta Amerigo) Om. M. Korpela ja H. Tunkkari / kasv. Kennel Jaavakallion 1999 ACE BOON COON (Machine Gun FI Selecta Amerigo) Om. Taru Lehtonen / kasv. Kennel Jaavakallion 2000 SHADOW NINJA (Feel The Cold Fireflash) Om. Jarko Toivonen / kasv. Kennel Fireline 2001 BLACK DOG (Bob Whizzer-Magic Heart) Om. Jarko Mikola / kasv. Kennel Top Vison 2002 BLACK DOG (Bob Whizzer-Magic Heart) Om. Jarko Mikola / kasv. Kennel Top Vison 2003 QUITE CAPABLE (Hotshot-Chelsea Walk) Om. Reija Rantanen/kasv. Craig Barlow, Australia 2004 HOLD ON (Notable Ruler - Chip Of Cold) Om. A Kovanen & S Palviainen / kasv. Kennel Fast Friends 2005 SPEED MESSIAH (Top Role Peek-A-Boo) Om. L & K Salonen / kasv. Kennel Top Vision 2006 RADIANT MIDWIFE (Extra Divident - Lazzarella) Om. Tuomas ja Henriikka Taimiaho / kasv. Kennel Parsonage s Turku Classic on kauden ainoa stayermatkan klassikkokilpailu greyhoundeille. Aluerät juostiin ja finaalit Metsämäen greyhound Stadionilla. ae1 1. Radiant Midwife 28.0kg (4) P1 2. Speed Messiah 36.2kg (1) P3 3. Swedish Bride 30.2kg (6) P4 4. Jack The Hawk 32.1kg (2) P4 5. Hawk Annikka 24.5kg (3) P7 Extra Dividend-Lazzarella om: T & H Taimiaho kasv: Parsonage s ae2 785m 1. Royal Vetman 33.0kg (4) P1 2. Funky Fire 25.0kg (6) P2 3. My Only One 29.6kg (5) P3 4. Racy Shaman 31.8kg (3) P7 5. Silvereye 41.0kg (2) P7 P. Quite Capable 00.0kg (1) P0 Extra Dividend-Lazzarella om: Sari Koskinen kasv: Parsonage s Finaalit 1. Radiant Midwife 28.4kg (1) 400e P1 2. Swedish Bride 30.4kg (3) 150e P2 3. Funky Fire 25.0kg (6) 100e P2 4. My Only One 30.0kg (4) 60e P2 5. Speed Messiah 36.7kg (5) 50e P7 P. Royal Vetman 33.1kg (2) 0e P0 Extra Dividend-Lazzarella om: T & H Taimiaho kasv: Parsonage s 13

13 Tyttöjen juhlat 14 Nartut vauhdissa Kasvattajakisassa. Nartut juoksivat näkyviksi loppukaudesta. Jyllääkö ihan emansipaatio lajissamme? Joka tapauksessa urosten varjosta pinkaistiin esiin ja ohi. Junior Derbyssä ainoa narttufinalisti Cream em Mate pesi urokset neljän kymmenyksen erolla kakkoseen, seitsemän kymmenyksen erolla finaalin kuudenteen. Omaa ennätystään narttu paransi finaalissa tasan kaksi kymmenystä alkueräennätyksestään. Vaisaari-spintin alkuerässä Superb Yum Yum kellotti tietojeni mukaan kaikkien aikojen nopeimman suomalaisen kilpailulähdössä juostun narttuajan, Se on samalla kauden 2006 kärkiaika, ihan omilla kymmenyksillään. (Laskennallisesti leikitellen vastaisi 280 m:llä aikaa ) Rataennätystä hallitsee uros Little River (18.73). Mitä olisi tuo narttu tehnyt Vaisaaren Palvelukoti Sprint -kisan finaalissa, ellei olisi kotitapaturman vuoksi joutunut jäämään pois ovaalilta? Mutta, kilpailun voitti kuitenkin narttu, Cream em Mate aikaan Huomionarvoista sekin, että finaaliin pääsi viisi narttua ja yksi uros, Starmie (Vuoden Spintteri 2006), joka sijoittui finaalissa toiseksi. Kuninkuusmatkalla, Turku Classicissa, juhlat aloitti jo alkuerässä Radiant Midwife nopeimmalla karsinta-ajalla Velipoika Royal Vetman voitti toisen alkuerän karsintojen toiseksi nopeimmalla ajalla Kuninkuusmatkan finaaliin pääsi neljä narttua, kaksi urosta. Toinen uros viimevuotinen kisan voittaja ja Vuoden Stayer Speed Messiah. Finaalissa starttasi vain Keno ja tytöt, Royal Vetman joutui jalkavaivan takia jäämään pois. Nyt onnistui Radiant Midwife myös finaalissa ja sai arvoisensa glorian: Turku Classic voittaja vuosimallia Ainoan uroksen tytöt jättivät sateen jäljiltä raskaalla radalla viimeiseksi. Vuoden Stayeriksi kruunataan tänä vuonna narttu Funky Fire, jolla on kasassa listaukseen vähintään vaadittavat neljä starttia stayermatkalta. Vuoden Narttu Radiant Midwife kuitenkin keräsi eniten VK-pisteitä myös stayersarjassa. Viikon koiria kasaan kaapiessani myös huomasin, että taas narttu. Myös Icetrick Memorialin vei nimiinsä narttu, nollakauttaan juossut nuori Dittany. Ja siinäkin finaalissa narttuenemmistö 4 2. Tulokasmaljapäivänä Hawk Annikka kipaisi 495:llä reippaasti päivän nopeimman K1-ajan. Tampereella Want More pinkaisi sprintillä lähelle rataennätystä aikaan 16.39, kauden paras 280 metrillä. Kauden toiseksi viimeisissä kisoissa yhdeksästä lähdöstä kuusi vei narttu: Money Talks, Sorija, Superb Yum Yum, Cream em Mate, Radiant Midwife, Fennelseeflash. Kauden viimeisen kisapäivän kuudesta greylähdöstä neljä meni nartuille: Money Talks, Cream em Mate, Dittany, Radiant Midwife. Muistinkohan noteerata kaikki loppukauden onnistujatytöt? Nartusta on. Mirja Piranta Tyttöjen 10-kärki 2006 (suluissa sijoitus VK-listalla) 1. Radiant Midwife (4.) 2. Cream em Mate (5.) 3. Hawk Annikka (8.) 4. High Five (9.) 5. My Only One (11.) 6. Zebraseezipzap (14.) 7. Sorija (16.) 8. Want More (18.) 9. Swedish Bride (20.) 10. Fly By Finn (22.) Kuva: Anu Lahdenpohja Mitkä ovat Brittein saarten arvostetuimmat koirakilpailut? Mitkä kilpailut herättävät eniten tunteita, keskustelua, spekulaatioita ja median huomion? Ne ovat Irlannin, Englannin ja Skotlannin Derbyt. Näiden kisojen voittajat jäävät lähtemättömästi ihmisten mieleen, jotka vähänkään ovat tekemisissä greyhoundien kanssa. On todella harvinaista, että yksi koira voi voittaa kaikki nämä kisat yhtenä vuonna. Vuonna 1997, tätä triplaa lähti tavoittelemaan koira nimeltä Some Picture. Some Väri: Musta Sukupuoli: Uros Paino: 35 kg ~ 77 lbs Syntynyt: 2. kesäkuuta 1994 Vanhemmat: Slaneyside Hare x Spring Season Englantilaista Charlie Listeriä pidetään lähestulkoon legendana greyhoundtreenareiden joukossa. Vaikka hän oli jo erittäin arvostettu, hänen suuri läpimurtonsa saapui lokakuussa 1996, mustan urosgreyn hahmossa nimeltään Some Picture. Charlie Lister otti tämän koiran kenneliinsä. Charlie sanoo: Se (Some Picture) tuotiin Irlannista, lokakuussa 1996 voitettuaan Dunmore Puppy Cupin. Silloin sitä treenasi herra nimeltä Alf Pennycock. Some Picture kilpaili Skotlannissa ja pohjois-englannissa, ja oli niittänyt mainetta nopeutensa ansiosta. Se rikkoi rataennätyksiä kaikkialla. Aivan yllättäen, Alf soitti minulle ja kysyi voisinko kilpailuttaa hänen koiraansa. Tiesin sen olevan hyvin asiantunteva koirien suhteen, joten suostuin. Ilmoitin sen Eclipse Stakesiin Nottinghamissa. Some Picture voitti lähtönsä, kuin myös finaalin selkeänä ennakkosuosikkina. Alf soitti minulle taas ja sanoi, että jos hänelle tarjottaisiin puntaa, hän möisi koiran. Soitin välittömästi Steve Spiterille (Spring Rosen omistajalle), kysyäkseni haluaisiko hän koiran. Hän kysyi: Kuinka hyvä se on? ja vastasin hänelle:

14 Todella hyvä!. Hän pyysi minua ostamaan koiran hänelle. Ei ollenkaan paha hankinta, kun otti huomioon mitä koira tulisi vielä saavuttamaan... Some Picture oli iso, upean näköinen koira kun se saapui kenneliini, ja pidin kaikesta siinä. Se oli sellainen koira joka saattoi astella eteeni ja sanoa: katso MINUA. Se oli itsevarma sekä myös itsetietoinen. Hyvin siisti kennelkoira ja helppo käsiteltävä. Mikään ei oikeastaan vaivannut sitä. Annoin sille pari koejuoksua Nottinghamissa, ja tiesin että minulla oli hyvä koira. Se juoksi leveästi, mutta oli hyvin älykäs. Se juoksi kaarteeseen, ja leikkasi siitä sisään. Mutta jos sisäkaarteessa oli koiria, hän pysytteli ulkopuolella. Hän pystyi juoksemaan kaarteissa yhtä lujaa kuin suoralla. Joskus se saattoi tulla kaarteeseen pari koiranmittaa takana ja tulla kaarteessa ulos johdossa. Tämä koira todella jahtasi viehettä. Se oli todella hyvä lähtemään kopista, mutta hän saattoi yhtä hyvin tulla takaatakin. Emme juoksuttaneet sitä yli kuutta kaarretta (stayer-matkoja), vaikka sillä olisikin ollut rahkeita siihen - Some Pictire oli todella väkevä, ja samalla hyvin tasapainoinen. Erittäin määrätietoinen juoksija. SKOTLANNIN, ENGLANNIN JA IRLANNIN DERBYT 1997: Hieman kärjistäen, kukaan toinen Picture greyhound ei ollut mainitsemisen arvoinen vuonna Musta, Irlannissa kasvanut koira voitti peräkkäin Skotlannin ja Englannin Derbyt, ja oli hyvin lähellä lisätä Irlannin Derbyn voittoihinsa. Some Picture pääsi otsikoihin kun se voitti Eclipse Stakesin Nottinghamissa 1996, missä sen tyylikäs juoksu ja sähköinen nopeus herättivät ylistäviä kommentteja. Se juoksi finaalin ajalla 29,83 (500 metrin radalla). Voitto tuli helposti myös Select Stakesilta Wembleyssä, ajalla 28,91 (490 metrillä) Vuonna 1997 Charlie Lister ja Some Picture tähtäsivät Regal Scottish Derbyyn, eikä heidän juuri tarvinnut ottaa paineita kilpakumppaneistaan. Some Picture eteni finaaliin voittamattomana, ja kellotti siellä voittoajan 28,20. Se lähti viitoskopista, ja voitti kahdella koiranmitalla toiseksi tulleen Elderberry Chickin. Tämä oli melkoinen saavutus, eikä aikakaan kun huomattiin että Regal (Skotlannin derbyn sponsori) oli luvannut punnan bonuksen kelle tahansa greyhoundille, joka voittaa Skotlannin Derbyn lisäksi Englannin ja Irlannin vastaavat! Some Picture osoitti, että se oli täysin omaa luokkaansa raivaamalla tiensä häikäisevällä, lyömättömällä tavalla Englannin Derbyn finaaliin saakka. Finaalissa sen voittoa ei epäilty (vedonlyöntisuhde oli 8-13), ja sen odotettiin nappaavan punnan palkintorahat. Some Picturen ei tarvinnut aiheuttaa huolta kannattajilleen. Se pääsi lähtemään kuutoskopista ja meni johdossa kakkoskaarteeseen ja jyräsi lopulta maaliin, voittaen toiseksi tulleen He Knowsin 6,5 koiranmitalla. Aika oli loistava 28,23, nopein aika mitä oli koskaan kellotettu Wimbledonin Derbyssä! SAIRASTUMINEN: Irlannin Derby - sekä punnan Regalin lupaama bonus - alkoi tuntumaan täysin realistiselta tavoitteelta. Kaikki menikin suunnitelmien mukaan kahden ensimmäisen kierroksen osalta - mutta sitten Some Picture sairastui. Charlie sanoo: Se ei juossut oikein parhaimmillaan, ja lopulta alkoi oksennella. Halusin vetää hänet pois kisasta, mutta niin valtavien rahasummien ollessa pelissä että se muodostui todella ongelmalliseksi. Finaalissa se juoksi täysin puolikuntoisena. Päätimmekin antaa sen jättää jäähyväiset juoksuradoille finaalin jälkeen. Steve halusi että häntä käytettäisiin siitokseen Englannissa, mutta mielestäni oli parempi että hän aloittaisi siitosuran Irlannissa. Tiesin hänen saavan siellä laadukkaampia narttuja, ja siellä hän voisi saada siitosuralleen hienon alun. Päätettiin, että hän voisi jäädä Michael Dunphylle Irlantiin. Se tarkoitti, että minun piti matkustaa kotiin Englantiin ilman tätä koiraa. Se oli vaikeimpia asioita joita olen koskaan joutunut tekemään. En voinut edes puhua kenellekkään; lähdin vain kennelistä ja hyppäsin autooni. Some Picture oli todella lupaava siitoksessa, mutta hän kuoli traagisesti sydänkohtaukseen, 18 kuukautta sen jälkeen kun hän oli lopettanut rata-uransa. Charlie: Jopa sinä aikana hän jätti tasokkaita koiria - sprinttereitä, stayereita ja keski-matkan juoksijoita. Olen sitä mieltä, että jos hän olisi elänyt pidempään, hän olisi ollut todella merkittävä tekijä siitoksessa. Minulle, Some Picturessa on jotain todella erikoista. Hän oli aina rohkea, mikä on mielestäni hyvä asia kilpa-koiralle. Jos hönelle antoi luun, ja hän ei halunnut antaa sitä takaisin, sinun oli parempi tulla takaisin myöhemmin ja ottaa se kun hän oli valmis. Hän ei ollut koira jolle kannatti ryppyillä! Hän antoi aina sellaisen vaikutelman että hän oli huippu-koira, ja hänen kuului tulla kohdelluksi sellaisena. Some Picture on jäänyt greyhoundien historiaan yhtenä kaikkien aikojen suurimmista, ja ollessaan eläkkeellä hänet valittiin Hall of Fameen. Lähdeaineisto Charlie Lister - On Greyhounds Suomennos Kari Kinnunen Kuvat greyhound-data.com 15

15 Mustaan mantteliin puettu greyhound ylittää maaliviivan EIH täyden lähdön kolmantena, kaartaa pysäytys alueelle ja jarruttaa. Pysäytysalueella on vastassa ihminen, vastassa 16 nimenomaan nelosmanttelilla juoksevaa koiraa, muista hän ei välitä. Hän ottaa suojattiaan vasemmalla kädellä kiinni kuonokopan hihnasta ja painaa oikeassa kädessä pitelemänsä vettä valuvan jääpussin koiran päälaelle. Kun muita koiria tullaan noutamaan pysäytysalueelta, on nelosmanttelilla juossut koira kytketty taluttimeen ja sitä kävelytetään hiljalleen eestaas, jääpussia hiukan siirrellään, kuljetetaan päälaelta posken vieritse kaulan alle. Koira poistuu radalta muun joukon jatkona ja hetken päästä on suihkussa kuten toisetkin. Whippet juoksee kesäillassa harjoitusjuoksuna lyhyen matkan, viehe pysäytetään ykkös-kakkoskarteen niskaan ja koira iskee siihen kiinni. Omistaja lähtee lähtökopeilta noutamaan koiraansa ja kun hän saa koirasta otteen, se yhtäkkiä alkaa hoiperrella ja on kaatua kyljelleen. Omistaja nostaa koiran syliin ja alkaa juosta pois radalta. Sivulliset ehtivät havaita, miten koiran silmät ovat lasittuneet ja sen ruumis nytkähtelee. Vartin päästä samainen koira kulkee omistajansa vieressä täysin normaalin oloisena ja tähyilee takaisin radalle. Kilpavaljakon kolmannessa parissa juokseva nelivuotias alaskanhusky heittäytyy valjaitaan vastaan menemisen riemussa. Reki nytkähtää liikkeelle, saa vauhtia ja pian matka halki lumisen ja jäisen maiseman on hyvässä vauhdissa. Valjakon yhdeksän koiraa tekevät tunnollisesti töitä ja ohjastaja nauttii. Mutta mitä nyt? Kolmannen parin nelivuotias alkaa hoippua. Se astuu ristiin, horjahtaa ja miltei kaatuu. Ohjastaja pysäyttää valjakon ja juoksee minkä pehmeässä hangessa pystyy, huutaen koiraansa nimeltä. Muut kahdeksan koiraa seuraavat, kuinka ohjastaja polvistuu kyljellään makaavan sätkähtelevän huskyn viereen. Se ei liene tajuissaan, ainakaan se ei reagoi ohjastajan kutsuihin ja sen mitäännäkemättömät silmät vain toljottavat kaukaisuuteen. Ohjastaja kauhoo lunta koiran suuhun ja kaulan päälle. Kun koira on tullut tajuihinsa, ohjastaja irrottaa sen valjaista ja nostaa rekeen vällyn alle. Siellä se viettää loppumatkan ja saapuu kotikenneliin hyväkuntoisena. Näillä kaikilla koirilla on sama vaiva, mutta mikä? Epilepsiako? Siis kaatumatauti? Ei kai, jos jääpussi pään päällä siihen auttaa Lämpöhalvaus? No mutta rekikoirat juoksevat lumella, jolloin lämpötila lienee pakkasen puolella Entä jos se on ylirasituskohtaus? Vaan miten se noin vähästä, lyhyt matka on monelle whippetille pelkkää lämmittelyä eikä valjakko ollut edennyt kilometriäkään? Vastaus jokaiseen arvaukseen on sekä kyllä että ei, sillä näiden koirien ongelmana on viallinen lämmönsäätelyjärjestelmä. Jos koiran (tai muun lihansyöjän) lämmönsäätelyjärjestelmä vioittuu, se ei pysty huolehtimaan fyysisen ponnistelun eli lihastyön synnyttämän lämmön poistamisesta, jolloin keskushermoston lämpötila nousee vaarallisen korkeaksi. Aivoissa lämpötilan kohoaminen aiheuttaa kaatumatautikohtaukseen verrattavissa olevan sähkömyrskyn, jonka näkyviä oireita ovat eriasteiset tajunnan häiriöt, liikevaikeudet, lihasnykäykset ja kouristukset. Hoitamattomana tila voi johtaa yksilön menehtymiseen, mutta nopea ja oikein tehty aivoihin kulkevan veren viilentäminen voi estää kohtauksen kokonaan ja ainakin nopeuttaa siitä toipumista oleellisesti. Miten lämmönsäätelyjärjestelmä voi vikaantua? Tasalämpöisillä eläimillä lämmönsäätelyjärjestelmän tärkein osa, ruumiinlämmön tason säädin sijaitsee aivoissa, kallon pohjan seudulla sijaitsevassa hypotalamus-osassa. Hypotalamuksen sijainti kallon sisä- ja keskirakenteena on mahdollisimman suojainen ja siellä tiedetään sijaitsevan myös monen muun elintärkeän järjestelmän säädintaulun (mm. sisään- ja uloshengityksen rytmi ja laajuus, verenpaineen taso). Ulkoiset vammat, päähän kohdistuneet iskut tai aivojen sisäiset verenvuodot saattaisivat teoriassa aiheuttaa hypotalamuksen vaurioita, mutta käytännössä hypotalamukseen asti ulottuvat traumat ovat niin vakavia, että ne useimmiten johtavat yksilön menehtymiseen jo sinällään. Ruuminlämmön tason säädin voi kuitenkin vioittua, mikäli aivojen lämpötila kohoaa hyvin korkeaksi, yli 40 celsiusasteen.. Silloin, jos suvaitsette arkikieliset ilmaisut, koira keittää ja palaa pohjaan. Pohjaan palaneen kattilan saa puhtaaksi raapimalla, mutta koiran pohjaanpalanut lämpötilansäädin ei ole korjattavissa. Tällainen koira ei kykene poistamaan lihastyön aiheuttamaa lämpöä vaan ruumiinlämpö kihahtaa jo lyhyessä rasituksessa jälleen maksimiin ja sen ylikin. Yksi kerta riittää aiheuttamaan loppuelämän mittaisen toimintahäiriön. Riittää, että aivojen lämpötila on kerrankin kohonnut liian korkeaksi ja kuumuutta on kestänyt, no tästä tarkat tiedot puuttuvat, kirjallisuus puhuu muutamasta minuutista. Ihminen on ihminen ja koira on Imettäväisten ruumiinlämmön säätelyjärjestelmän perusrakenteena ovat ihoon ja ruumiin sisäosiin rakentuneet lämpötunnistimet, jotka lähettävät viestejä aivojen hypotalamuksen lämmönsäätelykeskukseen. Järjestelmän tavoitteena on pitää eläimen (ja ihmisenkin) ruumiinlämpö vakioituna. Lämmönsäätelykeskuksessa on muistissa tarkat rajat, joissa kyseisen eläimen ruumiinlämmön on syytä olla. Ruumiinlämmön lasku tai sen kohoaminen saavat lämmönsäätelykeskuksen käskyttämään muuta elimistöä toimimaan siten, että elimistöä joko lämmitetään tai jäähdytetään ja tässä toiminnassa elimistö käyttää kullekin eläinlajille ominaisia menetelmiä. Yksinkertaisimmillaan ihminen muuttaa vaatetustaan ja/tai hakeutuu suotuisaan ympäristöön, tilanteen mukaan siis joko sisätiloihin tai vaikkapa hellepäivänä ulkona varjoisaan paikkaan. Toki myös koira etsii viileää tai lämmintä paikkaa, jos sillä on siihen mahdollisuus. Muita yhteisiä mekanismeja ovat elimistön lämmitys lihasvärähtelyillä ja karvapeitteen pörhistäminen (tätä ei ihmisellä ole niin helppo havaita, mutta niin kuitenkin tapahtuu). Elimistön viilentämiseksi kaikilla imettäväisillä laajennetaan ihon verisuonia ja ohjataan verta ihon pintaosiin, jolloin lämpöä poistuu säteilemällä. Ihmisellä on kyky hikoilla (näin tekevät myös sika ja hevonen), mutta koira poistaa liikaa lämpöä nimenomaan hengityselimen kautta: pinnallinen ja nopea hengitys eli läähättäminen jäähdyttää nenäontelon kuorikoiden limakalvolle ja kieleen johdettua verta. Koeolosuhteissa on todettu, että läähätys käynnistyy, kun peräsuolesta mitattu ruumiinlämpö on 39 oc tai ylittää sen. Alkuvaiheessa läähätys saattaa olla niin kevyttä, ettei ihminen siihen kiinnitä mitään huomiota. Jos ja kun ruumiinlämpö kohoaa yli 40 oc, tehostuu läähätys ja sen sekä näkee koirasta että myös kuulee. Puolustusreaktiona voidaan termostaattia säätää Tulehdustaudeissa imettäväiseläimillä varsin usein ruumiinlämpö kohoaa eli yksilöllä on kuumetta. Kyse on elimistön puolustusreaktiosta, jolloin hypotalamuksen lämpötilan säädin asettaa ruumiinlämmön tavoitteen paljon tavallista korkeammaksi taudinaiheuttajien elämän vaikeuttamiseksi. Kun tauti on voitettu, säätää hypotalamus taas tavoitetason entiselleen ja ruumiinlämpö normalisoituu. Terveenkään yksilön ruumiinlämpö ei ole vakio Elimistö pitää valtimoveren ja sisäelinten, erityisesti aivojen lämpötilan vakiona.

16 Vakio on eläinlajikohtainen ja imettäväisillä se voi vaihdella oc ja on ihmisellä noin 37 oc. Peräsuolesta mitattu lämpö vastaa varsin tarkasti ruumiin sisäosien lämpötilaa, mutta ihon ja raajojen lämpö on huomattavasti alhaisempi ja se voi vaihdella melkoisesti. Ihmisellä on mitattu raajojen kärkiosien lämmöksi jopa alle 25 oc ja samanlaisia tuloksia on raportoitu myös kissoilla. Aivojen lämpötila on aina hiukan alhaisempi kuin ruumiin sisälämpö ja aivojen toiminta vaikeutuukin, jos siellä lämpö nousee 39 asteeseen. Ruumiinlämpöön vaikuttaa vuorokausirytmi (aamulla alhaisempi kuin iltapäivällä), ateriointi ja erityisesti lihastyö voi nostaa lämpötilaa ihmiselläkin, hetkellisesti jopa 40 oc asteeseen. Koiran peräsuolilämpö voi vaihdella rajoissa 37,5 38,5 oc ja sekä fyysinen että psyykkinen rasitus nostaa koiran ruumiinlämpöä nopeasti. Kiihkeä aineenvaihdunta voi kuormittaa elimistöä lisälämmöllä, vastasynnyttäneen nartun peräsuolilämpö on hyvin usein 39,2-39,5 oc ilman, että kyse on tulehdustilasta. Vinttikoirien ratajuoksuun osallistuvan vinttikoiran peräsuolilämpö ennen starttia on keskimäärin 39 oc ja vaikka ratajuoksusuoritus kestää vain sekuntia, nousee ruumiinlämpö sinä aikana keskimäärin noin yhden celsiusasteen verran. Korkein yksittäinen mittausarvo suomalaisista greyhoundeista 480 metrin juoksun jälkeen on 42,2 oc, havainto tehtiin 3 minuuttia startin jälkeen. (Koira vietiin välittömästi suihkuun.) Viileissä olosuhteissa (siis koleina päivinä) vinttikoirien ruumiinlämpö normalisoituu jo puolessa tunnissa, mutta hellepäivinä jäähtyminen on hitaampaa. Pitkäkestoista lihastyötä tekevät rekikoirat lämpenevät juostessaan, mutta kylmissä olosuhteissa terveillä yksilöillä lämmön poistuminen elimistöstä on vaivatonta eikä ruumiinlämpö yleensä kohoa yli 39,5 oc asteen. Luonnonvarainenkin peto juoksee saaliinsa kiinni Elämän jatkumisen kannalta on ollut välttämätöntä kehittää järjestelmä, joka mahdollistaa petoeläimelle voimakkaan lämpöä tuottavan lihastyön ja turvaa sekä työn aikana että sen jälkeen aivojen häiriöttömän toiminnan. Ellei näin olisi aikojen saatossa tapahtunut, ei meidän tarvitsisi tässä näitä asioita pohtia: saaliinsa juoksemalla kiinniottavia lihansyöjiä ei olisi alunalkaenkaan luonnossa kehittynyt. Vinttikoiraharrastajana sanon, että se olisi kurjaa. Lihansyöjien lämmönsäätelyjärjestelmään liittyvä aivoihin kulkevan veren jäähdytysjärjestelmä vastavirtaperiaatteella on omintakeinen. Katso oheista piirroskuvaa (kirjasta Eckert et al 1988, alkuperäinen Hayward&Baker 1969). Vastaavaa järjestelmää ei ole ihmisellä, joten näitä asioita ei voi koiraa hoitava päätellä omakohtaisista kokemuksistaan. Muistattehan, että koira poistaa liikaa lämpöä nimenomaan hengityselimen kautta: pinnallinen ja nopea hengitys eli läähättäminen jäähdyttää nenäontelon kuorikoiden limakalvolle (kuvassa nasal cavity) ja kieleen johdettua verta. Jäähdytetty veri kulkee laskimojärjestelmää myöten kohti sydäntä. Matkallaan se ohittaa kaulavaltimon (kuvassa carotid artery), joka ohjaa verta aivoihin. Vastavirtaperiaatteen mukaisesti laskimoveri viilentää tässä kohtaa valtimoverta oleellisesti, joten aivoihin kulkeva veri pidetään tasaisen viileänä. Tälle alueelle on joillekin eläimille kuten koiralle (ja piirroskuvasta huomaa, että myös lampaalle) muodostunut seppeleenomainen valtimoverkko (kuvassa cavernous sinus), jossa aivoihin (kuvassa brain) nouseva veri jäähtyy tehokkaasti. Ylikuumentumisvaaran ollessa todellinen jäähdytetään jääpussilla koiran kaulaa ja siis kaulalaskimoissa kulkevaa verta, jolloin myös kaulavaltimoissa aivoihin nouseva veri jäähtyy. Rutiininomaisessa jäähdyttämisessä ei koiran päätä ja kaulaa haudota jäillä vaan pyritään poistamaan lämpöä koko ruumiista viilentämällä koiran ihoa laajaalaisesti. Täytyy siis tietää, mitä tekee ja miksi. Ylikuumentumistilassa nimittäin koko ihon pinnan liian nopea jäähdyttäminen voi jopa vaikeuttaa elimistön jäähtymistä, sillä kylmä supistaa paikallisesti verisuonia eikä veri pääse ihon pinnalle luovuttamaan lämpöä elimistön ulkopuolelle ja noidankehä on valmis. Kun hoitoa ei ole, korostuu ennaltaehkäisyn merkitys. Koiran jäähdyttäminen lämpökuormituksen yhteydessä on koiran terveyden ja hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä. Korkea ruumiinlämpö vaurioittaa pitkäänjatkuessaan maksaa ja lopulta myös munuaisia ja tuhot voivat olla vakavia. Mikäli elimistön jäähtymisessä on joko olosuhteista tai koiran hengityselimen sairaudesta (useimmiten oireettomasta) aiheutuvia ongelmia, on vaarana aivojen lämpötilan nousu ja lämmönsäätelyjärjestelmän vikaantuminen. Varsinkin vinttikoiran jäähdytys startin jälkeen on tehtävä taiten. Jäähdyttämismenetelmät ja niiden teho on säädettävä ensisijaisesti vallitsevien olosuhteiden mukaisiksi. Hellepäivinä toiset konstit ja viileinä syysiltoina toisenlaiset. Kävelytys, kastelu, viileä juoma siinä kulmakivet. Miten ja missä järjestyksessä, siitä teille kertoo Camilla. Camilla kirjoittaa omakohtaisista kokemuksistaan, joten lukekaapa tarkkaan, hän tietää asiansa. Ihmiselle tapahtuvia lämpökuormituksen aiheuttamia häiriöitä 1 Auringonpistos: paikallisesti niskaan ja päähän kohdistuneen lämpösäteilyn aiheuttama aivotoiminnan häiriö. Oksentelua ja joskus jopa tajuttomuutta. Hoitona viileys ja lepo. 2 Lämmöstä pyörtyminen: hetkellinen aivoihin verenkierron vajauksesta syntyvä ja nopeasti ohimenevä tila. Hoitona viileys. 3 Lämmöstä uupuminen: edellisiä pidempään jatkunut lämpökuormitus, joka on aiheuttanut neste- ja elektrolyyttivajetta. Jano, päänsärky, heikotus, joita edeltää ärtyneisyys. Lievissä tapauksissa hoitona viileys ja elektrolyyttijuomat, mutta usein tarvitaan sairaalahoitoa 4 Lämpöhalvaus: vakava lämpökuormituksesta aiheutuva tila, joka saattaa sairaalahoidosta huolimatta johtaa kuolemaan. Uupumisoireiden lisäksi sekavuutta, tajuttomuutta ja lihaskouristuksia Eläinlääketieteen tuntemia lämpökuormituksen häiriöitä 1 Lämpöhalvaus: kuumissa olosuhteissa oleskelun aiheuttama ruumiinlämmön kohoaminen, erityisesti suuret ja lyhytkalloiset koirat. Tyypillisesti lämpöhalvaus syntyy kuumana kesäpäivänä autoon suljetulle koiralle. Ensiapuna kastelu viileällä muttei kylmällä vedellä ja nopea kuljetus eläinlääkärin vastaanotolle, jossa nestehoitoa ja muu shokkitilan lääkitys. Voi johtaa potilaan kuolemaan hoidosta huolimatta. 2 Maligni hypertermia: perinnöllinen herkkyys anestesiakaasulle nimeltään halotaani. Anestesian aikana (ja siis tavallisesti leikkauksen aikana) potilaan ruumiinlämpö kohoaa holtittomasti ja tila johtaa hoitamattomana useimmiten kuolemaan. Parhaiten tunnettu sioilla ja greyhoundeilla. 3 Exercise-induced hypertermia eli EIH: lihastyön aiheuttama ruumiinlämmön kohoaminen ja ylikuumeneminen (josta tässä kirjoituksessa siis on kysymys). Tunnetaan kaikilla koirilla eriasteisena. Lemmikkikoirat hölkkälenkillä, metsästyskoirat, agility, rekikoirat ja vinttikoirat Suorituksen keston mukaan tajunnan häiriöitä jo lyhyenkin rasituksen aikana tai heti sen jälkeen. Koira läähättää, horjahtelee, kaatuu ja pyörtyy. Joskus lievissä tapauksissa käytös tulkitaan ohimeneväksi sokeuskohtaukseksi. Mikäli viisas omistaja huomaa ja malttaa mitata koiran ruumiinlämmön kohtauksen aikana, varmistaa 40,5 oc tai sen yli oleva lukema asian, erityisesti jos lukema on korkea vielä puolisen tuntia rasituksen jälkeen. Hajahuomioita EIHistä Ihmisten mielenkiinto EIHin oireisiin, hoitoon ja syntyyn on ollut suorassa suhteessa sen esiintyvyyteen. Asiasta ei puhuttu vielä 70-luvulla ainakaan Suomessa mitään. Itse tutustuin siihen aivan teoreettiselta pohjalta väitöskirjatyöni yhteydessä luvun lopulla ja silloinkin vain rekikoiraurheilun yhteydessä. Muistan siltä ajalta alaskalaisen rekikoiraohjastajan käytännön ohjeen: älä treenaa tai rasita koiraasi, jos lämpötila on yli 70 of tai ilman kosteus yli 70 tai jos kyseisten arvojen summa on yli 100. Lämpötila 70 of on hiukan yli 21 oc ja 32 of on 0 oc. Samoihin aikoihin greyhoundkisoissa oli lämpötilaraja: jos lämpömittari näytti yli 25 oc, siirrettiin kisat illan viileyteen. Hellerajasäännöstä luovuttiin, kun greyhoundien kilpailujärjestelmä muuttui nykyiseen, yksi startti viikossa malliin. Ensimmäiset kliiniset EIH-potilastapaukset tulivat tietooni greyhoundeissa 1990-luvun puolivälissä ja whippeteistä en tiennyt yhtään tapausta ennen Camillan Arttua. Greyhoundeista on tietooni tullut noin 15 vuoden ajalta kolme (3) tapausta eli oireyhtymä on onneksi perin harvinainen. Sen voin sanoa näistä kolmesta greyhoundista, ettei yksikään niistä ole ratajuoksijana heikkolahjainen vaan päinvastoin. Ovat myös sukua keskenään, mutta samoista pentueista ja vastaavalla tavalla näille koiria sukua olevia greyhoundeja juoksee radoillamme paljon enemmän kuin nämä oireilevat kolme. Whippeteissä tapauksia on nyt ilmennyt muutama ja...jatkuu seuraavalla sivulla... 17

17 18 deista. Ja samat toteamukset: lahjakkaita koiria, joilla samoja sukulinjoja. Niin, nopeus ja lahjakkuus kulkevat eittämättä samoissa verilinjoissa vai kuinka? Myös internetistä voi löytää artikkeleita, joissa ylikuumenemisasiasta puhuvat nimenomaan agilityharrastajat ja sieltä löytyvät seuraavanlaiset käytännön havainnot ja ohjeet: EIH todetaan useammin uroksilla kuin nartuilla. Kuumana päivänä hyvä keino viilentää koiraa on suihkuttaa suihkupullosta vettä sen vatsan alle. Jäämurskaa pieniä annoksia tai jäisiä namipaloja. Kuumina aikoina treenaus jätetään väliin tai sitten treenataan vain öisin. Kuumina aikoina myös ruokinta vain öisin. Vähennä viljan osuutta ruokinnassa. Harkitse jopa barffausta. Ravinnon ja aminohappojen roolia EIHin syntyhistoriassa tutkitaan, mutta toistaiseksi mitään varmaa tulosta ei ole saatu. Lämpötalouden yhteys koiran aineenvaihduntaan on suoraviivainen, kiihkeä aineenvaihdunta kuormittaa elimistöä lämmöllä ja jäähdytys on tarpeen. Houkuttelevaa on ajatella, että aineenvaihduntaa säätelevillä hormoneilla olisi merkitystä EIHin synnyssä. Fysiologinen totuus on, että aineenvaihdunnan voimakkain säätelijä on kilpirauhanen. Samanlainen totuus on, että kylmäaltistuksen (siis yötäpäivää ja pitkän aikaa -20 oc ja sitä luokkaa) on osoitettu aiheuttavan koirille kilpirauhashormonitason voimakkaan nousun. Syynä pidetään sitä, että kilpirauhasta säätelevä hormoni muodostuu aivoissa paikassa, joka on varsin lähellä lämmönsäätelykeskusta ja ilmeisesti lämmönsäätelyjärjestelmän joutuessa äärirajoille aiheutuu muutoksia myös hormonia tuottavissa soluissa. Ei siis niin, että hormonitasapainon heilahtelu vaikuttaisi lämmönsäätelykeskukseen, vaan toisin päin. Lisäksi usealla eri vuosikymmenellä toistetut mittaukset ovat osoittaneet, että greyhoundeilla ja whippeteillä ovat verestä mitattavat kilpirauhashormonit aina alhaisemmat kuin muilla koirilla. Kukaan ei kuitenkaan ole osoittanut, että toistuvasti aiheutuva vaikkakin normaalin rajoissa pysyvä kuumeneminen (vinttikoira jokaisessa startissaan) olisi alhaisen kilpirauhashormonitason syy, mutta houkutteleva ajatusrakennelma tämäkin. Kirjoittaja: Merja Hellemann, eläinlääkäri Kirjoittajan osoite: Julkaistu aiemmin Whippet 3/2006 Lähdekirjallisuus: Eckert et al: Animal physiology 1988 Ettinger: Textbook of veterinary internal medicine 2000 Hellemann: On blood parameters of sport dogs with special reference to nutrition, training, and performance (väitöskirja) 1993 Hänninen et al: Ihmisen anatomia ja fysiologia 1999 Sovijärvi et al (toim.): Kliininen fysiologia 1994 Wittow (ed.): Comparative physiology of thermoregulation 1971 Camilla Kaasinen kertoo: Ensi kosketukseni ylikuumenemiseen On toukokuinen tiistai-ilta Hyvinkäällä ja päätän viedä koirani juoksemaan harjoitusjuoksun ennen ensimmäisiä kisoja. Matkaksi valitsen 280 metriä, sillä onhan tämä ensimmäinen kerta kun startataan talven jäljiltä ja varovasti on toki hyvä aloittaa. Koira pursuaa tarmoa ja intoa viedessäni sitä lähtökopin taakse. Kopitus sujuu hyvin ja ei muuta kuin koira matkaan. Haen koiran vieheeltä ja lähden ripeästi radalta pois kohti autoani, joka on pysäköity radan vierelle. Olen huomaavani kävellessä, että koira ontuu ja harmittelen huonoa tuuria, eihän vain koira satuttanut itseään heti ensimmäisessä startissa. Katson uudelleen koiran liikehdintää, ikään kuin se nostelisi etujalkoja jotenkin kumman ylös, kävelykin on hieman oudon näköistä. Ihmettelen asiaa, sillä talviharjoittelu on sujunut hyvin ja koiran kunnossa ei pitäisi olla vikaa. Pääsen autolle ja koira tuntuu kaatuvan, aivan kuin jalat lähtisivät alta. Laitan koiran maahan kyljelleen, suurempaa vastustelua ei koiran osalta tunnu tulevan. Pelästyn, onko koirallani epilepsia vai mikä ihme. Koira makaa kyljellään jalat hieman jäykkänä ja muutenkin poissaolevana. Kuumeisesti mietin mitä teen, eläinlääkäriä ei ole paikalla, mistä saan päivystävän kiinni, kuoleeko koira tähän? Minuutit tuntuvat ikuisuudelta koiran maatessa maassa. Todellisuudessa on mennyt ehkäpä kolme- viisi minuuttia kun koira alkaa osoittaa jälleen elonmerkkejä ja pyrkii maasta ylös. Koira nousee ylös ja on melkein oma itsensä. Annan varovasti juotavaa ja kävelemme muutaman askeleen. Kaikki vaikuttaa muuten normaalilta, mitä nyt lihakset tuntuvat kireiltä. Lähden ajamaan takaisin kotiin ja matkalla keskustelen tutun eläinlääkärin kanssa, joka epäilee epilepsiakohtausta, mutta kehottaa soittamaan Hellemannin Merjalle, joka on perehtynyt häntä paremmin vinttikoiriin. Näin siis sain ensi kosketukseni koirani Artun kanssa ongelmaan jota itse kutsun ylikuumenemiseksi. Ennen ensimmäisten oireitten ilmenemistä Arttu oli ehtinyt kilpailla yhden kauden aivan ilman mitään ongelmia. Startteja oli ollut SVKL:n (Suomen Vinttikoiraliitto) puolella 11 ja GRL:n (Greyhound Racing) puolella12, eli mistään kokemattomasta tai aloittelevasta kilpurista ei ollut kyse. Vauhtiakin oli riittänyt muutaman rataennätyksen ja klassikkokisan voiton verran. Juostavat kilpailumatkat olivat vaihdelleet 280 metristä aina 680 metriin. Koirana Arttu on on/off- tyyppinen, ottaa rennosti kun mitään ei tapahdu, mutta toisaalta toimiessaan tekee kaiken ns. sata lasissa. Kooltaan Arttu on iso whippetti, kilpailupainon vaihdellessa 18,1kg ja 18,6 kg välillä, lihaksistoltaan enemmän ehkäpä grey-tyyppinen. Itsekään en ole aloitteleva koiraihminen vaan pyörinyt harrastustoiminnassa koko ikäni mukana ja nähnyt kaikenlaista, silti olen aivan ymmällä mikä on mennyt vikaan? Otin yhteyttä Merjaan jolta kuulin ensimmäistä kertaa ylikuumenemisesta. Olin hämmästynyt, sillä kukaan whippetihmisistä ei tuntunut ikinä kuulleenkaan moisesta asiasta. Merjalta sain tietoa miten edetään ja vinkkejä, miten Artun kanssa voisi jatkaa harrastamista. Ensin kävin eläinlääkärissä, jossa Arttu tutkittiin muiden sairauksien poissulkemisien vuoksi. Röntgenkuvista ja verinäytteistä ei mitään löytynyt, koira sai terveen paperit. Merjan kanssa käytiin vielä läpi ruokinta, lisäravintovalmisteet sekä palautusjuomat ja niiden käyttö. Mistään ei kuitenkaan mitään vikaa löytynyt, joten minun oli uskottava, että koira on ns. terve ja muu huolto on tehty oikein. Itse mietin, uskallanko jatkaa koiran kilpailuttamista lainkaan, mutta saaduin opastuksin päätin kokeilla, voisinko estää/lievittää ylikuumenemista. Ensiksi hankin kunnon kuumemittarin, joka mittaa lämpötilan nopeasti. Viikon ajan mittailin Artulta lämpötilaa levossa, pienen kävelylenkin sekä vapaana juoksemisen jälkeen ja ihmiseltä ihmiselle vetojen jälkeen. Sain näin jonkinlaisen kuvan Artun lämpötilan vaihtelusta eri tilanteissa. Seuraavaksi vetoja, mutta nyt koiraa jäähdyteltiin myös jääpalojen avulla. Käytännössä tämä toimi niin, että minulla oli treeneissä mukana jääpaloja termospullossa (pysyvät muuten kunnon termarissa jopa 24 tuntia jäisenä). Heti vetojen jälkeen jääpalat muovipussin ja pussi Artun pään ja kaulan alueelle. Tulos oli huomattava; lämpötila laski nopeammin kuin ilman. Seuraavaksi oli siis uskaltauduttava radalle kokeilemaan miten käy. Missään vaiheessa radan ulkopuolella harjoituksissa Arttu ei ylikuumennut eli tiltannut. Matkaksi 280 metriä, kuumemittari mukaan, jääpalat termariin ja kokeilemaan. Suoraan sanottuna itseäni jännitti ja pelotti, toimiiko tämä myös radalla. Kopitin koiran itse, kiinniottoalueella Arttua oli vastassa jo toinen ihminen jääpalojen kanssa. Viehe pysähtyy ja Arttu napataan heti vieheeltä pois ja kannetaan jääpalat pään ja kaulan ympärillä pois radalta. Koira on hieman ihmeissään miksi pupua ei saanut jäädä tappamaan, mutta tärkeintä on, että mitään oireita ei tule. Poistun rataalueelta pikaisesti autolle, koira on aivan normaali. Pidän jääpaloja koiran kaulalla samalla kun annan hieman palautusjuomaa. Noin kymmenen minuutin kuluttua mittaan lämpötilan, joka on hieman päälle 39 oc astetta. Jatkan vielä jäähdyttelyä jääpalojen kanssa, kun lähden kävelyttämään Arttua. Koira on järjestelystä hieman ihmeissään, puhumattakaan ihmisistä, jotka katsovat touhujani kummissaan, mutta tärkeintä oli, että kaikki meni hyvin. Jälleen soitto Merjalle ja keskusteltuamme päätän jatkaa Artun kilpailuttamista ja hioa jäähdyttelyämme toimivaksi.

18 Kuva: ANTTI RUOTSALO Käytännön toimenpiteet kisoissa ylikuumenemisen estämiseksi Saavuttuani kilpailupaikalle pyrin jättämään auton paikkaan, josta ei näe eikä kuule radalle. Auton ikkunat kannattaa peittää esim. lakanoilla ja radio jättää päälle. Itse tulin kisapaikalle aina hyvissä ajoin, jotta pääsin eläinlääkärin ensimmäisten joukossa, sillä jonossa seisominen ei ole Artun luonteiselle koiralle mitenkään leppoisaa. Muutenkin vältin Artun kanssa liikuskelua radan välittömässä läheisyydessä. Lämmittelyn ennen starttia pyrin tekemään nopeasti mutta tehokkaasti eli ei mitään maleksemista hissukseen vaan ripeästi ja nopeasti. Vein itse Artun lähtöön ja olin aina sopinut jonkun tutun kanssa Artun noutamisesta pysäytysalueelta heti vieheen pysähtyessä. Arttua vastassa olevalla on pussi, joka on täynnä jääpaloja. Hän ottaa Artun heti vieheeltä ja pitää pussia koiran pään ja kaulan alueella samalla kun kiiruhtaa radalta pois. Jos olisin itse juossut esim. 480 metrin lähtökoppien luota pysäytysalueelle,olisi peli niin sanotusti menetetty ja Arttu olisi tiltannut. Pysäytysalueella Arttua vastassa oleva ihminen pääsee nimittäin aloittamaan tärkeän jäähdyttämisen heti eikä parin minuutin kuluttua ja tällä on todella ratkaiseva merkitys jäähdyttelyn onnistumisessa. Koiran kanssa ei jäädä lähdön jälkeen notkumaan radan viereen vaan siirrytään pikaisesti autolle. Autolla koiralle annetaan varovasti palautusjuomaa, jonka itse olen antanut suhteellisen kylmänä. Mikäli koira ei itse juo, voi opetella antamaan nestettä ruiskun avulla suoraan koiran suuhun. Palautusjuomana olen käyttänyt Vetsearchin tuotteita (Recharge tai Beta-cel), apteekista saa myös Nutrisal jauhetta, joka sekoitetaan veteen. Koiraa jäähdytellään samanaikaisesti jääpalojen kanssa. Mikäli koira näyttää olevan kunnossa, voi ryhtyä vähitellen varovasti kävelyttämään kilpuriaan. Artulla tosin huomasin, että tällöin on suuri vaara, että kierrokset taas kasvavat ja usein teimmekin vasta kotona palauttavan kävelylenkin. Tämä tosin vaatii koiran lihashuollolta enemmän, sillä lihakset jumittavat herkemmin. Alussa olin itse epävarma mikä koiran tila on; mikä on koiran ruumiinlämpö, voiko koiran kanssa lähteä kävelemään, pidänkö vielä jääpaloja pään ja kaulan alueella jne. Onneksi sain Merjalta hyvän vinkin: mittaa ruumiinlämpö ja mikäli se on alle 39 astetta, ollaan voiton puolella. Tässä vaiheessa Arttu olikin jo niin tottunut lämmön mittaukseen, että ongelmia ei tullut ja minä sain varmuuden koiran tilasta. Näillä edellä mainituilla suhteellisen helpoilla keinoilla (auto pois radan varrelta, nopea lämmitys ennen starttia, jääpalat ja ruumiinlämmön tarkkailu) Artun kuumenemista pystyttiin kontrolloimaan ja keskimäärin 8 starttia kymmenestä sujui ilman mitään ongelmia. Kanssakilpailuttajat kieltämättä ihmettelivät aluksi koko touhua, mutta selostettua asian ymmärsivät hieman paremmin. Eniten ihmetystä varmasti aiheutti se, että keskityin lähinnä jäähdyttämään pään aluetta enkä saman tien lähtenyt jäähdyttelemään koiraa kävelemällä. Toisinaan eli ne kaksi starttia kymmenestä olivat jostain syystä koiralle hankalampia ja havaittavissa oli lämpötilan liiallista kohoamista eli oireina tuli horjuva kävely ja lasittunut katse. Tällöin kastelin Arttua kylmällä vedellä myös jalkojen alueelta samalla kun pään aluetta viilennettiin jääpalojen kanssa. Yleensä Arttu palautui kymmenessä minuutissa jälleen normaaliksi. Jälkeenpäin olenkin miettinyt mikä aiheutti ylikuumenemisen, oliko ilmalla tai jollain muulla seikalla osuutta asiaan? Radoista eniten ongelmia aiheutti Turun Metsämäki, jossa koira joutuu kävelemään suhteellisen pitkän matkan ennen kuin ollaan itse radalla. Tällöin Arttu oli jo valmiiksi ylikierroksilla ennen starttia ja tämä saattoi edesauttaa lämmön liiallista nousemista. Kesäisenä hellepäivänä koiran pitäminen viileässä on tärkeää, mutta nykyään kun melkeinpä joka autossa alkaa olemaan ilmastointi, on koiraa helppo pitää viileässä, auto vain käyntiin ja koira sinne. Kostea, kuuma seisova kesäpäivän ilma on pahin vaihtoehto kisapäiväksi. Tällöin lämmittely tehdään nopsasti ja jäitä varataan tavallista enemmän. Koiran nestetasapainoon on myös syytä kiinnittää huomioita. Kävelytys jätettiin meillä tällöin melkeinpä kokonaan vasta kotiin ja illaksi, jolloin oli viileämpää. Lihakset saa aina hyvällä lihashuollolla toimiviksi, mutta liiallinen kuumeneminen voi ikävä kyllä olla kohtalokas. Arkielämä ylikuumenevan koiran kanssa Arttu on nyt seitsemän vuotta vanha ja elän sen kanssa aivan normaalisti. Meno ei ole rauhoittunut lainkaan vaan edelleen mennään sata lasissa. Meillä ylikuumenemisesta johtuvia oireita ei ole tullut koskaan radan ulkopuolella. Ulkoilemme ja aikoinaan treenasimme normaalisti, tosin silloin kun kilpailimme ja olin ottamassa esim. rankempia vetoja, olin varannut jääpalat varmuuden vuoksi mukaan. Mottoni oli, että parempi varautua kunnolla kuin katua jälkeenpäin. Nykyään Arttu juoksuttaa vanhempieni whippettejä ja greytäni vuoron perään pellolla ja mitään ongelmia ei ole. Palautusjuomia käytän edelleen varsinkin helteillä, myös Artulla. Itsestäänselvyys on että lämpimänä päivänä ulkoilu hoidetaan myöhään illalla tai aikaisin aamulla, jotta elimistöä ei rasitettaisi turhaan. Kilpailin Artun kanssa SVKL: n kisoissa 29 kisaa ja GRL:n puolella startteja tuli 44, joista 6 Ruotsin puolella. Vauhtiin Artun ylikuumeneminen ei vaikuttanut, sillä voittoja kertyi yhteensä 62 useampien rataennätysten kanssa. Varmasti jatkaisimme vielä veteraaneissa, jollei valitettava tapaturma olisi muutama vuosi sitten siirtänyt Arttua ennenaikaiselle eläkkeelle. Koskaan en juoksuttanut kahta starttia samana päivänä ja turhia harjoituksia radalla ei juostu, käytännössä kävimme radalla vain kisalähdöissä. 19

19 2006 ISÄ Nopeustilastot Kauden Haukipudas 280m 17,19 High Five 16,72 Fly By Finn 16,73 Jim Free 16,74 Hasty Henry 16,74 Starmie 16,77 Jaguarseejunior 16,81 Sorija 16,81 Hasty Henry 16,83 Brown Goshawk 16,86 Nearest The Pin 16,87 Batseebone 16,87 Goofy The Goof 16,91 Fortunate Son 16,91 Mustardseemink 16,91 Mustardseemink 16,93 Fortunate Son 16,93 Starmie 16,93 Hasty Henry 16,94 Mister X 16,95 Nearest The Pin 16,96 Haukipudas 520m 31,86 Royal Vetman 30,83 Jack The Hawk 31,08 Silvereye 31,20 Nirvana 31,26 Click up 31,28 Silvereye 31,30 Click up 31,30 Get On 31,31 Zebraseezipzap 31,32 Royal Vetman 31,34 Cream em Mate 31,36 Paddy Cool 31,39 Click up 31,41 Siitosurokset Palkinto Kilpailleet jälkeläiset Startit yht. Click up 31,43 Zebraseezipzap 31,45 Silvereye 31,45 Royal Vetman 31,45 My Only One 31,45 Jack The Hawk 31,46 Silvereye 31,47 Hyvinkää 280m 17,58 New Ruler 16,59 Get On 16,80 Frisby Bloke 16,80 New Ruler 16,88 Good Enough 17,04 Good Enough 17,05 Starmie 17,10 High Five 17,11 Lady Jane 17,34 Casino Boogie 17,42 Southern Comfort 17,46 Totalice 17,49 Tigerseethunder 17,60 Rittenhouse 17,63 Jumpin Java 17,65 Black Rose 17,66 Hey Groupie 17,69 Spiceice 17,70 Flash Is Flash 17,73 Black Rose 17,74 Hyvinkää 480m 29,72 Royal Vetman 28,66 Blue Horizon 28,71 Silvereye 28,92 Royal Vetman 28,98 Silvereye 29, Voitto % Voitot Sijoitus % Voittaneet jälkeläiset Disk 0- sij. Extra Dividend Carlisle Jack Icetrick Frisby Full Beyond The Stars Hugo Houdini Notable Ruler Mr Moose Top Role Credit King Shogun Supreme Borna Pilot Fire Whiz Vintage Prince Speed Machine Pacific Mile Henry Hand Jamella Prince Nearest The Pin Droopys Vieri Bob Whizzer Rapid Ranger Moyne Rebel Mustang Yank Royal Assassin Pete s Boss Staplers Jo Top Honcho Snowy Joey Hondo Black Plain Flying Jack Junior Daddy s Flash Larkhill Jo Jack The Hawk 29,08 Pharazon 29,13 Jack The Hawk 29,13 Viivi 29,18 Jaguarseejunior 29,18 Pharazon 29,23 Hawk Annikka 29,25 Jaguarseejunior 29,27 Paddy Cool 29,28 Speed Messiah 29,32 High Five 29,33 Voulez Vouz 29,34 Paddy Cool 29,38 High Up 29,42 Sorija 29,42 Tampere 280m 17,29 Want More 16,39 Isas Star 16,64 Jack The Hawk 16,66 Fly By Finn 16,75 Rock Dove 16,82 Nearest The Pin 16,87 Superb Yum Yum 16,89 Blue Oyster 16,93 Fortunate Son 16,94 One Step Beyond 16,95 Fortunate Son 16,97 One Step Beyond 16,97 Nearest The Pin 16,98 Mustardseemin k16,98 One Step Beyond 16,98 Isas Star 16,98 Blue Oyster 16,99 Blue Oyster 16,99 Nearest The Pin 17,00 Fly By Finn 17,01 Tampere 480m 29,46 Royal Vetman 28,51 Jaguarseejunior 28,56 Silvereye 28,64 Silvereye 28,66 Jack The Hawk 28,70 Radiant Midwife 28,73 Radiant Midwife 28,75 Jack The Hawk 28,77 Miss Savage 28,78 Jack The Hawk 28,78 Jaguarseejunior 28,79 Radiant Midwife 28,79 Blue Horizon 28,80 Isas Star 28,80 Jaguarseejunior 28,83 My Only One 28,83 Want More 28,88 Want More 28,91 Royal Vetman 28,91 Jaguarseejunior 28,93 Tampere 680m 42,26 Funky Fire 41,90 Hawk Annikka 42,03 Funky Fire 42,09 Cream em Mate 42,25 Racy Shaman 42,36 Speed Messiah 42,42 Zebraseezipzap 42,78 Turku 325m 19,80 Superb Yum Yum 18,88 Jack The Hawk 18,97 Silvereye 19,12 Click up 19,13 Isas Star 19,14 Starmie 19,15 Cream em Mate 19,16 Jack The Hawk 19,18 Cream em Mate 19,20 Good Enough 19,21 Good Enough 19,23 Starmie 19,24 Silvereye 19,27 High Five 19,28 Silvereye 19,28 Get On 19,29 Click up 19,29 Starmie 19,29 High Five 19,30 Want More 19,31 Turku 495m 30,46 Royal Vetman 29,01 Jack The Hawk 29,19 Royal Vetman 29,22 Cream em Mate 29,26 Batseebone 29,36 Silvereye 29,36 Royal Vetman 29,37 Jack The Hawk 29,41 Batseebone 29,46 Cream em Mate 29,46 Radiant Midwife 29,53 Royal Vetman 29,63 Batseebone 29,67 Hawk Annikka 29,68 Batseebone 29,69 Miss Savage 29,69 Jaguarseejunior 29,72 Speed Messiah 29,73 Jaguarseejunior 29,74 Hawk Annikka 29,74 Turku 560m 34,15 Royal Vetman 32,87 Funky Fire 33,39 Jack The Hawk 33,39 Speed Messiah 33,46 Pharazon 33,54 Funky Fire 33,61 Royal Vetman 33,62 Jaguarseejunior 33,79 Blue Flame 33,83 My Only One 33,91 Jack The Hawk 33,93 Speed Messiah 33,97 Play With Fire 34,07 My Only One 34,09 Racy Shaman 34,13 Hawk Annikka 34,16 Max Payne 34,19 Zebraseezipzap 34,26 Radiant Midwife 34,26 Cream em Mate 34,31 Turku 785m 49,86 Radiant Midwife 48,92 Royal Vetman 49,01 Radiant Midwife 49,21 Funky Fire 49,37 Speed Messiah 49,54 Swedish Bride 49,56 My Only One 49,63 Funky Fire 49,71 My Only One 49,74 Swedish Bride 49,74 Jack The Hawk 49,79 Hawk Annikka 50,65 Racy Shaman 50,70 Silvereye 51,12 Speed Messiah 51,14 20

20 STATIIKKAA Loukkaantumiset RATA Totals Totals Totals Subtotals , , , , , , , , , ,52 Haukipudas ,68 Hyvinkää , , , , , ,74 Pori , , , , , , , ,39 Tampere , , , , , , ,25 Turku ,32 RATA Subtotals , , , , , , , , , , ,13 Haukipudas , , , , ,07 Hyvinkää , , , Pori , , ,53 Tampere , , , , , , , ,9 Turku , , , , , , ,87 Loukkaantumiset radoittain. Loukkaantumiset kannasta. Ei sisällä rataelänlääkärien merkintöjä. Siitosnartut EMÄ Palkinto Kilpailleet jälkeläiset Startit yht Voitto % Voitot Si- joitus- % Voittaneet jälkeläiset Disk 0- sij. Joyful Hawk Lazzarella Peek-a-boo Tennessee Waltz Money Honey Firebird Mount Isa Chop-Suey Hayling Island Elbony Phapillon Spader Madam Lady Madonna Borna Castle The Other Finn Chip Of Cold Ballycasey Lass Elbony Vixen Riviera Dancer The Other Taylor Limelight Guest Good As Gold Watlala Bunny Hug Miss Pavlova Nightingale Top Pace Mesa Calliope Whatsthemoodlike Prize Princess Elbony Polaris Fireflash Cosy Feet Blue Eagle Highway To Hell Black Voodoo Elbony Dingo Micks Top Lady Classy Babe Donnehas Gift Always Sorry Show A Heart Pretty Windy Fairytale Pandamania Hairy Spice Teeny-Weeny

24. vuosikerta 3/07. Millä greyhoundit kulkee? Häviääkö. ajovietti? Kohti kautta ALKU- KAUDEN

24. vuosikerta 3/07. Millä greyhoundit kulkee? Häviääkö. ajovietti? Kohti kautta ALKU- KAUDEN 24. vuosikerta 3/07 Millä greyhoundit kulkee? Häviääkö ajovietti? ALKU- KAUDEN Kohti kautta 2008 kilpailut 2007 1 Kuva: Raisa Visti Päätoimittajalta Minä ja Irma Tiedettähän sen hetken, kun on juuri kopittanut

Lisätiedot

Kynsivallintulehdus. ei ole leikin asia. Greyhoundin VERIARVOT. Suomen Mestari. Mm. SM Sprintti Derby Egu Open

Kynsivallintulehdus. ei ole leikin asia. Greyhoundin VERIARVOT. Suomen Mestari. Mm. SM Sprintti Derby Egu Open 3 Kynsivallintulehdus ei ole leikin asia Fire Whiz 10 v. Greyhoundin VERIARVOT Suomen Mestari ClickUp ja muut alkukauden menestyjät Mm. SM Sprintti Derby Egu Open 1 Kuva: LOTTA VUORELA Päätoimittajalta

Lisätiedot

VIRPINIEMI 3. - 10.7.2010 KÄSIOHJELMA

VIRPINIEMI 3. - 10.7.2010 KÄSIOHJELMA FINNISH GREYHOUND DERBY VIRPINIEMI 3. - 10.7.2010 KÄSIOHJELMA www.fgd.fi Virpiniemi 1 Järjestäjä Virpiniemen Greyhoundurheilijat ry Toimihenkilöt 3.7.2010: Kilpailunjohtaja: Samuli Hiltunen, Minna Turunen

Lisätiedot

FINNISH GREYHOUND DERBY

FINNISH GREYHOUND DERBY FINNISH GREYHOUND DERBY VIRPINIEMI 3. - 10.7.2010 KÄSIOHJELMA 6.7.2010 www.fgd.fi Virpiniemi 1 Järjestäjä Virpiniemen Greyhoundurheilijat ry Toimihenkilöt 6.7.2010: Kilpailunjohtaja: Samuli Hiltunen, Minna

Lisätiedot

KISAKATSAUS. Statistiikkaa. Dopingtestit. Maaottelu. kuperkeikkoja. Loppukauden. plasmasolu. tulehdus. meidän kaikkien etu. Kauden /05

KISAKATSAUS. Statistiikkaa. Dopingtestit. Maaottelu. kuperkeikkoja. Loppukauden. plasmasolu. tulehdus. meidän kaikkien etu. Kauden /05 22. vuosikerta 3-4/05 Kohtalokkaita kuperkeikkoja Maaottelu Krooninen plasmasolu tulehdus Loppukauden Dopingtestit meidän kaikkien etu KISAKATSAUS Kauden 2005 Statistiikkaa Kuva: Jonna Nieminen Päätoimittajalta

Lisätiedot

Vuoden Koirat TUONTI- KOIRIA. Minna Turunen. Greyhound Racing Gaala 1/08. Esittelyssä uusia. Kauden 2007. Greyhoundit & whippetit

Vuoden Koirat TUONTI- KOIRIA. Minna Turunen. Greyhound Racing Gaala 1/08. Esittelyssä uusia. Kauden 2007. Greyhoundit & whippetit 25. vuosikerta 1/08 Esittelyssä uusia TUONTI- KOIRIA Vuoden 2007 Harrastaja Minna Turunen Greyhound Racing Gaala Kauden 2007 Vuoden Koirat Greyhoundit & whippetit 1 Kuva: JONNA TUNKKARI Onnea Vuoden Koirille

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013

PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013 PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013 Hely, 038977/80, ( Ensimmäinen Beagleni ) Hilu, 25483A/ 76& MVA Tommi, 18685/78 Miten se tapahtui Tasapurentainen, tiukka, innokas ja liian hyvä vei etusormen Kolmet

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset. Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden näyttelykerry ja vuoden näyttelyvehnä -kilpailut... 2 Vuoden näyttelykerry- ja näyttelyvehnäveteraani -kilpailu... Vuoden näyttelykerry-

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Vuoden Koirat GAALA TUONTI- KOIRIA. Meille tulee pentuja! Esittelyssä. Tilastot Haastattelut. Suomi esillä Aussilehdissä 1/06.

Vuoden Koirat GAALA TUONTI- KOIRIA. Meille tulee pentuja! Esittelyssä. Tilastot Haastattelut. Suomi esillä Aussilehdissä 1/06. 23. vuosikerta 1/06 Greyhound Racing GAALA Suomi esillä Aussilehdissä Meille tulee pentuja! Esittelyssä TUONTI- KOIRIA Vuoden Koirat 2005 Tilastot Haastattelut Päätoimittajalta Kuva: Jonna Nieminen Gaalat

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö Merisuo & Storm 1 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Hiiri räätälinä (kansansatua mukaellen).............. 5 Tiainen ja karhu (kansansatua mukaellen)............ 7 Taikapata (kansansatua

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Pennusta ratajuoksijaksi

Pennusta ratajuoksijaksi Pennusta ratajuoksijaksi Touhuaminen pennun kanssa Rättileikit mieluisalla lelulla voi aloittaa heti kun pentu tulee kotiin Lopetetaan, kun on hauskinta Mahdollisimman paljon vapaana vaihtelevissa maastoissa

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely Astuu voimaan vuonna 2015 Näyttelykilpailujen säännöt Vuoden Coton ja Vuoden VeteraaniCoton-kilpailuihin osallistuu vakituisesti Suomessa asuvan Coton de Tuléar Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Erikoistilanteiden kirjaaminen maastokokeissa

Erikoistilanteiden kirjaaminen maastokokeissa Erikoistilanteiden kirjaaminen maastokokeissa 6.6.2017 1(6) Erikoistilanteiden kirjaaminen maastokokeissa Jos koiran omistaja on luovuttanut koiran kilpailukirjan toimistoon on koira siinä kohtaa kirjattu

Lisätiedot

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 5/6-osakilpailu, Lommel, su 2.7.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

24. vuosikerta 4/07. Kauden 2007. tulokasjälkipelit. Loppukauden kilpailuja. Ongelmat suorituksissa. Greyhoundien. jännevammat

24. vuosikerta 4/07. Kauden 2007. tulokasjälkipelit. Loppukauden kilpailuja. Ongelmat suorituksissa. Greyhoundien. jännevammat 24. vuosikerta 4/07 Kauden 2007 tulokasjälkipelit Loppukauden kilpailuja Ongelmat suorituksissa jännevammat Greyhoundien 1 Kuva: Katri Ilves Päätoimittajalta Pitelet käsissäsi juhlanumeroa. Mun kymmenes

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Osoite. Puhelin Sposti

Osoite. Puhelin Sposti Nimi Seura Osoite Puhelin Sposti 1) Muistathan tuomarina seuraavat asiat? a) Milloin tuomarin on saavuttava kentälle? minuuttia ennen peliä. b) Montako pelaajaa joukkueessa on vähintään oltava? pelaajaa.

Lisätiedot

24. vuosikerta 1/07. Hampaiden hoito. Kilpakoiran. ruokinta. GRL:n GAALA 2006. Royal Vetman

24. vuosikerta 1/07. Hampaiden hoito. Kilpakoiran. ruokinta. GRL:n GAALA 2006. Royal Vetman 24. vuosikerta 1/07 Kilpakoiran ruokinta Hampaiden hoito GRL:n GAALA 2006 Royal Vetman ja muut Vuoden Koirat 2006 1 Päätoimittajalta Kuva: REIJA KIISKI GREYHOUND RACING Greyhound - ja whippeturheilun erikoislehti

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

1. LÄHTÖ 280m klo Greyhound Hill's sijoitus, Luokka 6-7

1. LÄHTÖ 280m klo Greyhound Hill's sijoitus, Luokka 6-7 1. LÄHTÖ 280m klo Greyhound Hill's sijoitus, Luokka 6-7 PEGGY JEAN L8-K7-P8 (1931) bd n 07/2011 ID: 985121005421934 Plan Jack-Pilot's Girl kasv.arto Kovanen,Fast Friends omistaja:satu & Sami Liimatainen,

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt Palkintosäännöt Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira-

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

22. vuosikerta 2/05. Gracilis. - revähdys ja kuntoutus. Kauden 2005 TULOKAS. Alku-KISAkauden. -satoa KATSAUS

22. vuosikerta 2/05. Gracilis. - revähdys ja kuntoutus. Kauden 2005 TULOKAS. Alku-KISAkauden. -satoa KATSAUS 22. vuosikerta 2/05 Gracilis - revähdys ja kuntoutus Kauden 2005 TULOKAS -satoa Alku-KISAkauden KATSAUS Kuva: RAISA VISTI Päätoimittajalta Kaikkea pitää kokeilla, paitsi Ja nyt kokeillaan sitten päätoimittajan

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

RAVIHEVOSEN KUNTOUTUS HOITOJEN JÄLKEEN! Jukka Hou(u

RAVIHEVOSEN KUNTOUTUS HOITOJEN JÄLKEEN! Jukka Hou(u RAVIHEVOSEN KUNTOUTUS HOITOJEN JÄLKEEN! Jukka Hou(u Hoitavan eläinlääkärin työ ei lopu siihen, e(ä vaiva on paikalliste(u ja hevonen piikite(y Hyvän ja huonon eläinlääkärin ero(aa usein kyky puu(ua hevosen

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä AJO MOTORSPORT Press release 2011-30-03 Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport tähtää kovin ja samalla myös perustelluin tavoittein tulevana

Lisätiedot

Erikoistilanteiden kirjaaminen ratakokeissa

Erikoistilanteiden kirjaaminen ratakokeissa Erikoistilanteiden kirjaaminen ratakokeissa 29.6.2017 1(5) Erikoistilanteiden kirjaaminen ratakokeissa Jos koiran omistaja on luovuttanut koiran kilpailukirjan toimistoon on koira siinä kohtaa kirjattu

Lisätiedot

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden Kerry ja Vuoden Vehnä -kilpailut... 2 Vuoden Kerry- ja Vehnäveteraani -kilpailu... Vuoden Kerry- ja Vehnäkasvattaja... Vuoden Agilitykoira...

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1.1.2011 YLEISTÄ Osallistumisoikeus Vuoden Näyttely Border -kisaan on Borderterrierikerhon jäsenillä ja heidän omistamillaan koirilla. Tasapisteissä edelle menee

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Erikoistilanteiden kirjaaminen ajuekokeissa

Erikoistilanteiden kirjaaminen ajuekokeissa Erikoistilanteiden kirjaaminen ajuekokeissa 11.6.2017 1(5) Erikoistilanteiden kirjaaminen ajuekokeissa Jos koiran omistaja on luovuttanut koiran kilpailukirjan toimistoon on koira siinä kohtaa kirjattu

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille karvanlaaduille), Vuoden Agilitykettuterrieri,

Lisätiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden 2011 parhaat haussa! Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina EDELLINEN PÄIVÄ: pitää syödä hyvin, että jaksaa. KARKIT JA NAPOSTELTAVA OLISI SYYTÄ JÄTTÄÄ POIS. Hyvä tapa varsinkin ennen pääkisoja, on aloittaa

Lisätiedot

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio Yllä olevat polynomit P ( x) = 2 x + 1 ja Q ( x) = 2x 1 ovat esimerkkejä 1. asteen polynomifunktioista: muuttujan korkein potenssi on yksi. Yleisessä 1. asteen polynomifunktioissa on lisäksi vakiotermi;

Lisätiedot

VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET

VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET BLACK BACK RAJU RUMBA FI36503/09 Ryhdikäs juniori, toivoisin kauttaaltaan hieman vahvemmaksi, tänään hieman hoikassa kunnossa. Hyväasentoiset hieman

Lisätiedot

SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA

SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA Kaikki koiran perimät geenit sisältyvät 39 erilliseen kromosomipariin. Geenejä arvellaan

Lisätiedot

Projektina ehjänä eläkkeelle

Projektina ehjänä eläkkeelle Greyhound Racing Liitto Gaala 2012 järjestäjänä TSGK Projektina ehjänä eläkkeelle Minna Turunen Jakke Lehtonen Nordic Greyhounds Nordic-Katiska Mietintää aluksi vastaat vain itsellesi, saat vertailukohtaa

Lisätiedot

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kalle Rintamäki Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kisaraportti 2009 Kausi 2009 on paketissa ja aika kerrata tapahtumat. Kalle, on Erittäin motivoitunut urheilija, joka harjoittelee aina tosissaan ja

Lisätiedot

Nuoret kilpailunjärjestäjinä

Nuoret kilpailunjärjestäjinä Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan! Nuoret kilpailunjärjestäjinä Ennimaria Järventausta & Vesa Suonurmi, Kyrös-Rasti Kyrös-Rasti Hämeenkyröläinen suunnistukseen erikoistunut seura KyRa kuuluu Hämeen

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu 1 Venla Pulkkanen Riina Mantila Roosa Kinnunen 2 Anni Sinelampi 3 Venla, Anni, Riina ja Roosa, T15 4x80 m aidat P15 4x 100 m: Arttu Sandberg, Karim Echabid,

Lisätiedot

C Moren kärjet viikolle 19 ( )

C Moren kärjet viikolle 19 ( ) C Moren kärjet viikolle 19 (7.-13.5.18) Tämän viikon ohjelmistossa mm. Jääkiekon MM-kisat täydessä vauhdissa Formula 1 Espanjassa Tenniksen ATP1000 Madridissa Yleisurheilun Timanttiliiga Shanghaissa Golfin

Lisätiedot

Kenguru 2013 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2013 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Grand Prix kilpailuma a ra ykset

Grand Prix kilpailuma a ra ykset Grand Prix kilpailuma a ra ykset 11.9.2014 Sisällys GP-sarja... 2 Lajiohjelmat... 2 GP 1 osakilpailu, 25m allas... 2 GP 2-osakilpailu, 50m allas... 3 GP 3-osakilpailu, 50m allas... 4 Aikarajat... 4 Kilpailulupamaksu...

Lisätiedot

RANKING KIERTUE

RANKING KIERTUE RANKING KIERTUE 2016 2017 Kiertueelle otetaan vähintään 90 keilaajaa järjestyksessä seuraavalla tavalla: 1. 32 kauden 2015 2016 kiertuefinaaliin selvinnyttä keilaajaa 2. Naisten, miesten ja nuorten poikien

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012 GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012 Hyvä Greyhoundin omistaja! Tarkoituksenamme on kartoittaa v. 2002 ja sen jälkeen syntyneiden koirien tiedot, myös terveiden ja jo kuolleiden koirien osalta. Koiran nimen

Lisätiedot

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Press release 2011-06-12 Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Niklas Ajo taisteli hienosti MM-pisteiden tuntumaan 125-kuutioisten luokan kauden kuudennessa osakilpailussa sateisessa Silverstonessa.

Lisätiedot

HAMINAMÄKI. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille

HAMINAMÄKI. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille HAMINAMÄKI Kuopiontie 131 Lapinlahti, Finland Paikan esittelyyn osallistuivat: Arkkitehtuurin-

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt

Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt Vuoden Näyttelykoira -kilpailun säännöt 1. Vuoden näyttelykoira -arvosta on oikeutettu kilpailemaan jokainen K-SPKY ry:n jäsen omistamallaan Suomessa rekisteröidyllä, vähintään palveluskoirien BH-kokeen

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä

Lisätiedot

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän 5 Suuttumus sai toimimaan hätiköidysti. Ei kovin hyvä juttu, Stacia ajatteli työntäessään auki yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän muistutti itselleen,

Lisätiedot

Maantiejuoksut jälleen takana - olosuhteet historian parhaimmat

Maantiejuoksut jälleen takana - olosuhteet historian parhaimmat Mari Järvenpää juoksi reittiennätyksen! Maantiejuoksut jälleen takana - olosuhteet historian parhaimmat YLEISURHEILU: PULLISTUKSEN MAANTIEJUOKSUT SAARIJÄRVI Teksti/Kuvat Arto Hyytiäinen Maantiejuoksut

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Päivitetty

Päivitetty Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen säännöt 1.1.2017 alkaen 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää Vuoden Koira -kilpailut yhdistyksen edustamille roduille (englanninsetteri,

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

Vuoden cairn -voimassa asti

Vuoden cairn -voimassa asti Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta

Lisätiedot

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Porvoo tuomari Marina Kovalenko, Venäjä. keltainen / tiikerijuovainen UROS PENTULUOKKA

Porvoo tuomari Marina Kovalenko, Venäjä. keltainen / tiikerijuovainen UROS PENTULUOKKA 14.9.2014 Porvoo tuomari Marina Kovalenko, Venäjä keltainen / tiikerijuovainen UROS PENTULUOKKA Alder Glade's Endure FI20193/14 Miinus P1+P1. Hyvä koko, voimakas. Vielä liian nuori. Nyt liian pieni pää.

Lisätiedot