Asunto Oy Joensuun Rantakivi PENTTILÄ
|
|
- Riitta-Liisa Katajakoski
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PENTTILÄ
2
3 3 Vanhojen tarinoiden rantabulevardi Kauan sitten, 1800-luvulla Pielisjoen itärannalla oli Mäntylä-niminen tila, jota isännöi kahdessa polvessa Pentti-niminen talonpoika. Nuorempi Pentti meni naimisiin tulevan sahanperustajan tyttären kanssa ja talonpoika Pentti Variksen nimi jatkoi elämäänsä uuden sahan nimessä. Penttilän sahan perustivat Suola- Kusti eli kauppias Gustaf Cederberg ja hankkeen rahoittaja Petter Parviainen. Vuonna 1920 traagisten tapahtumien vuoksi saha myytiin Ab Kaukas Fabrikille, joka muutaman vuoden jälkeen myi sen jälleen Repola Wood Ltd:lle. Hyvässä tarinassa on onnellinen loppu 1870-luvulta alkanut toiminta päättyi runsaan sadan vuoden päästä koneiden hiljentyessä lopullisesti vuonna Sahamiljöö tuli tiensä päähän 1996, jolloin sen autio päärakennus paloi. Tämän jälkeen purettiin sahan muutkin rakennukset. Nyt, lähes 150 vuoden jälkeen, Mäntylän tilan isäntien Pentti-nimi nousee uuteen arvoonsa. Entinen teollisuusalue, joka toi elannon monille paikkakuntalaisille, muuttuu upeaksi asuinalueeksi. Penttilä on toteutunut unelma virran ja veden kaupungissa. Mukavaa elämää varrella virran Penttilän kaupunginosa rakennetaan tunnelmalliseksi jokivarsimiljööksi aukioineen ja puistoineen. Sen sijainti kivenheiton päässä Joensuun vilkkaan ytimen palveluista ja kulttuuritapahtumista paranee entisestään uuden kevyen liikenteen sillan valmistuessa keskustan Papinkadulle. Lähelle tulevasta pienvenesatamasta pääsee kätevästi kalastamaan puolentoista kilometrin päähän Pyhäselän apajille. Suvantosillan kohdilta alkavan Rantaraitin Amfin jokeen laskutuvilla luonnonkivisillä portailla voi katsella veden välkettä ja Varvinpuiston sekä Vallilanpuiston tunnelma suorastaan houkuttelee joutilaaseen istuskeluun. Sujuvat yhteydet, monipuoliset palvelut Rantaraitin leikkipaikka on lasten suosikkipaikkoja lähistön uimarantojen kanssa. Aikuisempaan makuun talvisin on vajaan parin kilometrin päässä tasokas avantouintipaikka palvelurakennuksineen. Uusi kevyen liikenteen silta varmistaa, että kaikki keskustan palvelut ovat lyhyen kävelymatkan päässä. Autolla keskustaan on noin 1,5 kilometriä. Parin kilometrin säteellä sijaitsevat koulut, päiväkodit, uimahalli, kirjasto, Keskussairaala, John Deeren tehdas ja terveysasema. Muuta Pielisjoen näköalapaikalle Rantakiven kaksi hienostuneen tyylikästä kerrostaloa sijaitsevat loistavalla paikalla aivan joen rannassa. Tilavilta parvekkeilta avautuu upea näkymä yli rantabulevardin kauemmas joelle. Asunnoissa on valinnanvaraa 34 neliön toimivista yksiöistä neljän huoneen 117 neliöisiin asuntoihin. Materiaalit ovat kauttaaltaan huippuluokkaa. Esimerkiksi asuinhuoneissa astelet korkealaatuisella tammilautaparketilla ja saunan rauhassa nautit rentouttavista löylyistä leppäpaneloitujen seinien suojissa. Yhtä ympäristön kanssa YIT Kotien toimivien pohjaratkaisujen ja korkeatasoisen varustelun lisäksi uuden kodin miellyttävyyttä lisäävät aina raikas huoneilma ja ympäristöä sekä asumiskustannuksia säästävä talotekniikka. Asumismukavuuden täydentävät kaapeli-tv ja laajakaista. Rantakivessä asuminen on pienintäkin yksityiskohtaa myöten nautinto, kuten vilvoittelu tilavan ja lasitetun parvekkeen suojassa saunan jälkeen sekä pysäköinti autohalliin, josta on suora yhteys hissillä kotiovelle. Katutasossa Penttilänraitin puolella on monitoimitila asukkaiden yhteiseen käyttöön. Tutustu monipuoliseen kotivalikoimaan ja varaa omasi. Kun toimit nopeasti, pääset vaikuttamaan uuden kotisi ilmeeseen!
4 4 Hanketiedot ASUNTOYHTIÖ, Penttilänkatu 31, Joensuu - yhtiöllä oma tontti, 2268 m² ( ) - rakennetaan kaksi 5-kerroksista hissikerrostaloa. - huoneistoala 2420,5 m², asuntoja 34 kpl HUONEISTOTYYPIT A-TALO 1h+kk 34,0 m² 1 kpl. 1h+kk 36,0 m² 1 kpl. 2h+kk+s 60,0 m² 1 kpl. 2h+kt+s 49,5 m² 4 kpl. 3h+kt+s 78,0 m² 5 kpl. 3h+kk+s 68,0 m² 4 kpl. 3h+kt+s 75,0 m² 4 kpl. 20 kpl B-TALO 2h+k+s 50,0 m² 4 kpl. 3h+kt+s 63,0 m² 4 kpl. 4h+kt+s 93,5 m² 1 kpl. 4h+kt+s 117,0 m² 5 kpl. 14 kpl Yhteensä 34 kpl ASEMAKAAVA Alueella on vahvistettu asemakaava, josta saa tietoja Joensuun kaupungin Teknisen viraston kaavoitusosastolta, AUTOPAIKAT Autoille on autohallissa 34 autopaikkaa, joista 5 on sijoitettu Asunto Oy Joensuun Jokihelmen autohallin puolelle. Autohallipaikat myydään erikseen. TEKNISET JA YHTEISET TILAT Monitoimitila on Rantaraitin katutasossa. Jokaisella asunnolla on oma varasto kellarikerroksessa. Kuivaushuone ja ulkoiluvälinevarasto sekä tekniset tilat sijaitsevat kellarikerroksessa. ARKKITEHTISUUNNITTELU Kirsti Siven & Asko Takala Arkkitehdit Oy Korkeavuorenkatu 25 A, Helsinki RS-PANKKI Joensuun Seudun Osuuspankki
5 5 Karttakeskus Taiteilijan näkemys
6 6 KESKUSTA Taiteilijan näkemys
7 Kerrospohjat TALO A 1. kerros lasitettu terassi asuntopiha 7 avoterassin + asuntopiha lasitettu terassi asuntopiha Mittakaava 1:150 5 m
8 8 TALO A 2. kerros lasitettu parveke lasitettu parveke Mittakaava 1:150 5 m
9 TALO A 3. kerros 9 lasitettu parveke lasitettu parveke Mittakaava 1:150 5 m
10 10 TALO A 4. kerros lasitettu parveke lasitettu parveke Mittakaava 1:150 5 m
11 TALO A 5. kerros 11 lasitettu parveke lasitettu parveke Mittakaava 1:150 5 m
12 12 TALO B 1. kerros Mittakaava 1:150 5 m
13 13 TALO B 2. kerros Mittakaava 1:150 5 m
14 14 TALO B 3. kerros Mittakaava 1:150 5 m
15 15 TALO B 4. kerros Mittakaava 1:150 5 m
16 16 TALO B 5. kerros Mittakaava 1:150 5 m
17 1 h+kk 34,0 m² A1 1. kerros 17 1 h+kk 36,0 m² A4 1. kerros
18 18 2 h+kt+s 49,5 m² A5 2. kerros A9 3. kerros 2 h+kt+s 49,5 m² A13 4. kerros
19 2 h+kt+s 49,5 m² A17 5. kerros 19 2 h+k+s 50,0 m² B25 2. kerros B28 3. kerros B34 5. kerros
20 20 2 h+kk+s 60,0 m² A3 1. kerros
21 3 h+kt+s 63,0 m² B23 2. kerros B26 3. kerros B29 4. kerros B32 5. kerros 21
22 22 3 h+kk+s 68,0 m² A7 2. kerros A11 3. kerros 3 h+kk+s 68,0 m² A15 4. kerros A19 5. kerros
23 3 h+kt+s 75,0 m² A8 2. kerros A12 3. kerros A16 4. kerros 23 3 h+kt+s 75,0 m² A20 5. kerros
24 24 3 h+kt+s 78,0 m² A2 1. kerros 3 h+kt+s 78,0 m² A6 2. kerros A10 3. kerros
25 3 h+kt+s 78,0 m² A14 4. kerros 25 3 h+kt+s 78,0 m² A18 5. kerros
26 26 4 h+kt+s 93,5 m² B21 1. kerros
27 4 h+kt+s 117,0 m² B22 1. kerros B24 2. kerros 27
28 28 4 h+kt+s 117,0 m² B27 3. kerros
29 4 h+kt+s 117,0 m² B33 5. kerros 29
30 30 YLEISTÄ TONTTI Rakennustapaselostus Osoite: Penttilänkatu 31, Joensuu. Asunto Oy Joensuun Rantakiveen rakennetaan kaksi kerrostaloa ja niitä yhdistävä maanalainen autohalli. Taloihin tulee asuntoja yhteensä 34 kpl ja huoneistoalaa 2420,5 m². Tontti sijaitsee Joensuun kaupungin kaupunginosassa 16 ja siellä korttelissa 93. Tonttinumero on 2. Yhtiö omistaa tontin. Tontin pintaala ~2268 m². Talojen pääulko-ovet ovat maalattuja lasiaukkoisia metalliovia ja asuntojen porrashuoneovet ovat jalopuuviilupintaisia palo/db-ovia. Väliovet ovat valkoisia laakaovia. Saunan ovet ovat karkaistuja lasiovia. SEINÄPINNOITTEET Olo- ja makuuhuoneiden seinät pääsääntöisesti tapetoidaan. Keittiön kalusteväli on laatoitettu. Pesutilojen seinät ovat laatoitettuja. ErillisWC:n kalusteseinä on laatoitettu. Saunojen seinät ovat leppäpanelia. KAAVA Alueella on vahvistettu asemakaava, josta saa tietoja Joensuun kaupungin Teknisen viraston kaavoitusosastolta. Kaavamerkintä korttelissa on AK eli asuinkerrostalojen korttelialue. ULKOSEINÄT, VESIKATE JA PERUSTUKSET Ulkoseinät ovat pääosin tiiliverhoiltuja ja lämmöneristeenä on mineraalivilla. Vesikatteena on huopakate. Perustukset tehdään betonista rakennesuunnitelmien mukaan. PIHA-ALUEET Istutukset, nurmetus ja aidat rakennetaan asemapiirroksen ja pihasuunnitelman mukaan. Jätehuolto-, kuivaus- ja tomutuspaikat sekä leikkialueet sijaitsevat tontilla asema/pihapiirustuksen mukaan. Piha-alueen päällyste on pääosin laatoitettu asemapiirroksen mukaan. PARVEKKEET Parvekelasitus sisältyy asunnon myyntihintaan Parvekkeiden lattiat on maalattu Parvekekaiteet ovat metalli-lasirakenteisia Parvekkeella on pistorasia ja valaisin VÄLISEINÄT Huoneistojen väliset seinät ovat teräsbetonia. Huoneistojen sisäseinät ovat yleensä metallirunkoisia kipsilevyseiniä. Pesu-, WC- ja saunatilojen seinät ovat metallirunkoisia kipsilevyseiniä. IKKUNAT JA OVET Ikkunat ovat pääosin 3-lasisia, kaksipuitteisia ja sisäänpäin avautuvia. Parvekkeiden taustaseinissä on myös vastaavia kiinteitä ikkunoita. Ikkunoiden ulkosivut ja ulkopuite ovat alumiinia ikkunaselosteen mukaan. Ikkunaovet (parvekkeen ovi) on varustettu umpiolasilla piirustusten mukaisesti. KATTOPINNOITTEET Huoneistojen katot ovat tasoiteruiskutettuja. Pesu- ja saunatilojen katot paneloidaan. LATTIAPINNOITTEET Asuinhuoneiden lattiat ovat lautatammiparkettia (natur laatuluokkaa). Pesu-, wc- ja saunatiloissa on laattalattia. KALUSTEET Makuuhuone-, keittiö- ja eteiskalusteiden ovet ovat mdf-ovia, Eteisten naulakkokomeroryhmän edessä on peililiukuovet. Keittiön työpöytä on taivereunalaminaattia. Keittiön pesupöytä on tasoon upotettu ja ruostumatonta terästä. Pesu- ja WC -tiloissa on kostean tilan kalusteet. KODINKONEET Keraaminen tasoliesi ja kalusteuuni. Astianpesukone. Varaus mikroaaltouunille, pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle. Jääpakastinkaappi yksiöissä ja kaksioissa. Jääviileäkaappi ja pakastinkaappi kolmioissa ja neliöissä. Saunassa on sähkökiuas. ILMANVAIHTO Huoneistoissa on huoneistokohtainen koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto lämmön talteenotolla varustettuna (ei jäähdytystä). ENERGIA Asunnot liitetään kaukolämpöön. Asunnoissa on vesikiertoinen patterilämmitys. Asunnoissa on huoneistokohtainen lämpimän ja kylmän veden mittaus. Asunnoissa on pesuhuoneissa ja erilliswc:issä sähköinen mukavuuslattialämmitys.
31 VARASTOTILAT JA YHTEISTILAT Kohteessa on huoneistokohtaiset lämpimät varastot, joiden sijainti on kellarikerroksessa. Kuivaushuoneet ja ulkoiluvälinevarastot sekä tekniset tilat sijaitsevat kellarikerroksessa. Monitoimitila on Rantaraitin puolella katutasossa. Lisäksi pihalla on erillinen ulkoiluvälinevarasto. AUTOPAIKAT toteuttaa kaikki asemakaavan edellyttämät autopaikat. Asunto Oy Joensuu Rantakivellä on yhteinen ajoluiska autohalliin Asunto Oy Joensuun Jokihelmen kanssa. Ajoluiska sijaitsee Asunto Oy Joensuun Rantakiven puolella. Autohallissa on autoille 34 autopaikkaa, joista 5 on sijoitettu Asunto Oy Joensuun Jokihelmen parkkihallin puolelle. RAKENTAJA YIT Rakennus Oy, Y-tunnus Kauppakatu 30, 2.krs, Joensuu Puhelin Faksi MYYNTI YIT Koti Asuntomyynti Kauppakatu 30, 2.krs, Joensuu Puhelin Faksi ARKKITEHTISUUNNITTELU Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit Oy Korkeavuorenkatu 25 A 5, Helsinki 31 HUOMAUTUKSET Tämä rakennustapaselostus on ohjeellinen ja myyjä varaa oikeuden muuttaa annettuja tietoja Asuntokaupan sisältö ja ehdot täsmennetään lopullisissa myyntiasiakirjoissa. Perspektiivikuvan tarkoitus on havainnollistaa kohteen ulkonäköä. Se ei ole suunnitelma-asiakirja ja saattaa yksityiskohdiltaan ja väreiltään poiketa lopullisesta rakennuksesta Asunnoissa saattaa esiintyä vähäisiä alaslaskuja, kotelointeja ja tarkastusluukkuja, joita ei ole merkitty esittelypiirustuksiin. Kalusteiden ja hormien mitoitus tarkistetaan työmaalla, ja niiden mitat saattavat vähäisessä määrin muuttua suunnitellusta Piirustuksissa katkoviivalla esitetyt kalusteet ovat varauksia ja ne eivät sisälly asunnon hintaan. Myyjällä on oikeus vaihtaa kauppanimikkeillä mainittuja tuotteita toisen valmistajan vastaaviin tuotteisiin Autopaikkojen mitoituksessa noudatetaan aihetta käsittelevän RT sijasta kohdekohtaista suunnittelua, johon vaikuttavat mm. kaavamääräykset ja paikoitusta varten käytettävissä oleva tila Yhtiö tulee solmimaan kiinteistöliittymäsopimuksen Elisa Oyj:n kanssa kaapeliverkkoon liittymisestä. Kiinteistöliittymään sisältyy huoneistokohtainen internet-liittymä ja kaapeli-tv Jokainen asuinhuone (olohuone ja makuuhuoneet) varustetaan yhdellä datapisteellä, johon voi kytkeä tietokoneen. Rantakiveen ei voi saada kiinteää puhelinliittymää Asukas voi valita pintamateriaalit joko hintaan sisältyvistä vaihtoehdoista tai tilata haluamansa lisä-/muutostyön kohteen erillisen muutostyöaikataulun mukaan. Mikäli kohteen asiakirjoissa esiintyvät sanonnat ja piirustukset ovat keskenään ristiriitaisia, noudatetaan urakkasopimuksen ja sen liitteenä olevien asiakirjojen määräyksiä. Ostajan on tutustuttava lopullisiin myyntiasiakirjoihin kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä RS-PANKKI Joensuun Seudun Osuuspankki
32 ESITTELY JA MYYNTI YIT Asuntomyynti Kauppakatu 30, 2.krs, Joensuu Puhelin Faksi * * Matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 16,90 snt/min, lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 5,9 senttiä/min.
ENERGIANERO ASUNTO OY JOENSUUN TAAPELIT PENTTILÄ. Taiteilijan näkemys
ENERGIANERO ASUNTO OY JOENSUUN TAAPELIT PENTTILÄ Taiteilijan näkemys 1800-luvulla Pielisjoen itärannalla oli Mäntylä-niminen tila, jota isännöi kahdessa polvessa Pentti-niminen talonpoika. Nuorempi Pentti
Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI
Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI Veden äärellä elämä virtaa vilkkaammin Muuta asumaan rantamaisemiin, joissa sielu lepää ja keho virkistyy! Ulkoilmaelämästä ja luonnon läsnäolosta nauttiva löytää
ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI
ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,
Asunto Oy Klaukkalanportti
Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti
Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä
Moderni koti Hyvinkäällä Talo A Kortetie Jäte Martinlähteenpuisto 1 ap Jäte Talo B Oleskelu- ja leikkialueet Autokatos 1 7 ap Autokatos 2 9 ap Hyvinkäällä on ihanteellinen logistinen sijainti ja erinomaiset
ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava
ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO KESKIPELLONKATU 10, 04230 KERAVA Arvioitu valmistuminen lokakuu 2016 Laadukas ja hyvin suunniteltu asumisoikeuskohde
ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella
ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson
RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET
Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio
Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:
Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28
Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa
ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu
ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA AURINKOKATU 7, 80140 JOENSUU Arvioitu valmistuminen tammikuu 2016 Asunto Oy Joensuun Marjala on tyylikäs ja nykyaikainen
ASUNTO OY KUOPION PANKKOPOLKU 1
ASUNTO OY KUOPION PANKKOPOLKU 1 R a k e n t e i l l a l o i s t a v a l l a s i j a i n n i l l a S a a r i s t o k a u p u n g i s s a, E t u - S a v o l a n n i e m e s s ä r i v i t a l o k o h d e
As Oy KuOpiOn savolanhovi
As Oy Kuopion Savolanhovi NTIE LA H A N O SA VO O V SA LA NPELL ON KUJ A SA VO LA NNIEMENTIE As Oy Kuopion Savolanhovi Asunto Oy Kuopion Savolanhovi rakennetaan lapsiperheiden suosimalle ja rauhalliselle
ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo
Taiteilijan näkemys ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 MARIA JOTUNINKATU 2, 06100 PORVOO Arvioitu valmistuminen 5/2017 Hornhattula
Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti
Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,
Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal
Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal
Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12
Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,
Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.
Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle
Asunto Oy Kirkkonummen Vaski
Asunto Oy Kirkkonummen Vaski ASUNTOJEN VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Minna Pääkkönen puh. 010 228 6375, minna.paakkonen@realia.fi, pks.management@realia.fi
Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.
Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI
TARMO-RAKENNE OY ENNAKKOMARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!
Sinun kosi, on juuri sinun perheellesi tehty! TARMO-RAKENNE OY Asuntorakentaja vuodesta 1975 ENNAKKOMARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. As Oy Oulun Kiulukangas Rivitaloyhtiö Kiulukangas, Oulu Kun
Paritalo Lehmo. Saappanintie 3
Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,
ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA
ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA Puustellinpiha tarjoaa viihtyisää ja huoletonta asumista keskustan palveluiden äärellä Alustava havainnekuva URAKOINTI JA MYYNTI, DOVICO OY Jorma Pentikäinen, 0400 871 197, jorma.pentikainen@dovico.fi
Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1
Asunto Oy Sipoon Kvartsi Kvartsitie 1 Uutta modernia asumista Söderkullassa! Asunto Oy Sipoon Kvartsi rakennetaan Söderkullan alueelle lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön tulee kolme taloa,
ASUNTO OY KUOPION SEILORI LEHTONIEMI
AUNTO OY KUOPION EILORI LEHTONIEMI Taiteilijan näkemys Koti savolaisessa sielunmaisemassa Asuntojen maisemaan avautumisen johtoteemaa on sovellettu siten, että sisäänkäynnistä polveilemalla edeten kanavamaisema
Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu
Valoisat kodit Uudessa Alppilassa Alppilan Kaisla, Oulu Muuttovalmiita koteja Alppilan Kaislassa Kodikkaan Kaislan valoisat läpitalonhuoneistot sijaitsevat osoitteessa Muottikatu 10, 90530 Oulu. Ota meihin
Lehtokatu 1 Lahti, Laune
Lehtokatu 1 Lahti, Laune LEHTOKATU jäte 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 le-ap 17 46 45 57 56 55 54 53 52 51 50 49 48 47 olesk. Talo B tom. 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 leikki 28 AJOKATU 29 30 31
Hyvän olon koti. Pielisjoen rannalla.
Hyvän olon koti. Pielisjoen rannalla. Kaiken keellä Pielisjoen rannalle, Penttilänrantaan, rakennetaan As Oy Joensuun Poiju, johon valmistuu 25 korkealaatuista asuntoa. Veden läheisyys ja upeat näkymät
As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi
As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA
ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI
ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI 2 Asunto Oy Oulun Eveliina yitkoti.fi Eveliina kutsuu uuteen kotiin valmiiseen kaupunginosaan Eveliina on oiva valinta sinulle, joka arvostat hyvien palvelujen
ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki
ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI KANERVAVINKKELI 3, 00730 HELSINKI Arvioitu valmistuminen 9/2015 Asunto Oy Helsingin Kanervavinkkeli
ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää
ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE MANSIKKA-AHONTIE 3, 05810 HYVINKÄÄ Arvioitu valmistuminen helmikuu 2016 Rauhallisella ja viihtyisällä
TAMPEREEN ASUNTAMAANRINNE
TAMPEREEN AUNTAMAANRINNE Asuntamaanrinne 1, KARTTA A OY TAMPEREEN AUNTAMAANRINNE AEMAPIIRRO VUOREKEN PUITOKATU TALO B TALO C TONTTI 2 TALO A TONTIN RAJA LEII JÄTE- KERÄY P-LAITO AUNTAMAANRINNE T AJO TONTILLE
Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio
Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön
Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi
Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie Hiihtäjäntie 15, 90900 Kiiminki Yleistä: As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta
ASUNTO OY VANTAAN JASPINKUJA Jaspiskuja 10, 01700 Vantaa
AUNTO OY VANTAAN JAPINKUJA Jaspiuja 10, 01700 Vantaa AUNTO OY VANTAAN JAPINKUJA JAPIKUJA 10, 01700 VANTAA Arvioitu valmistuminen 9/2015 Vantaan Jaspinkuja on Vantaan Kivistön uudelle asuinalueelle valmistuva,
Rakennusliike A Vänttilä Oy
Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Oulun Pyyntipiha Pyyntitie 8, 90540 Oulu Yleistä: As Oy Oulun Pyyntitie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta ja kahdesta
Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko
Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P
Rovaniemen Koskipuisto 3. kaupunginosa, Kairatie 48
Asunto Oy 3. kaupunginosa, ENNAKKOMARKKINOINTI Illustraatio: Arkkitehtisuunnittelu Hiilivirta Oy i Viihtyisiä asuntoja keskustan tuntumaan Viihtyisä ja rauhallinen ympäristö sekä keskustan läheisyys. Juuri
Helsinki, Tali SATO LaatuKoti
Helsinki, Tali Kutomotie 8 a SATO LaatuKoti Uusia vuokra-asuntoja modernissa kaupunkikorttelissa Uudenaikaista kaupunkiasumista viheralueiden ympäröimässä Helsingin Talissa Urbaani kerrostalokortteli upeiden
Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta
Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.
Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka. Maalämpö
Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Maalämpö Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle ja rauhalliselle Palokan asuinaluelle,
Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa
Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Loistava sijainti kodille Asunto Oy Brahenkulma sijaitsee kauniissa Vanhassa Raahessa Brahenkadun ja Kauppakadun kulmassa vahaa apteekkia vastapäätä. Aivan tuntumassa
Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2
RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin
valoisat Pielisjoen rannalla
As Oy Joensuun REIMARI ennakkomarkkinointi valoisat kodit Pielisjoen rannalla As Oy Joensuun REIMARI YLELLISIÄ KAUPUNKIKOTEJA pielisjoen rannalla Pielisjoen rannalle, Penttilänrantaan rakennettavaan As
UUSI OMAKOTITALO KARHUNMÄKEEN Talviunentie 19, 80230 Joensuu
UUSI OMAKOTITALO KARHUNMÄKEEN Talviunentie 19, 80230 Joensuu OMALLA 1176m2 TONTILLA, päättyvällä kadulla, moderni nykyaikainen omakotitalo. Huonejakauma velaton kokonaishinta 4h+k+khh+s 100m2, +autokatos+varasto,
VALOISAT KODIT PIELISJOEN RANNALLA
ENNAKKOMARKKINOINTI VALOISAT KODIT PIELISJOEN RANNALLA YLELLISIÄ KAUPUNKIKOTEJA PIELISJOEN RANNALLA Pielisjoen rannalle, Penttilänrantaan rakennettavaan As Oy Joensuun Reimariin valmistuu 19 korkealaatuista
Koskelantie 17 Oulu, Toppila
Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde
Asunto Oy Lahden Lähteenpuisto LAUNE
LAUNE 2 Lempeään Lähteenpuistoon on helppo asettua Launeen rauhallisiin maisemiin sijoittuvat uudet YIT Kodit on suunniteltu sujuvaan asumiseen kaikenikäisille. Kahdessa nelikerroksisessa ja hisseillä
Kiinteistö Oy Levin Stara
Kiinteistö Oy Levin Stara Torikuja, 0 Sirkka Moderneja lomahuoneistoja ainutlaatuisella paikalla Levin ydinkeskustassa. LUOTETTAVAA RAKENTAMISTA JO VUODESTA Levin Stara - A-TALO, m, m Huoneisto A0 h+takkah+ak+s
ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha
ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha Uusia rivitaloasuntoja Lahden Kariston kaupunginosaan. Asunto Oy Lahden Posteljoonin Piha rakennetaan halutulle pientaloalueelle, lähelle Kariston kauppakeskusta,
Asunto Oy Limingan Kyyhky. TupoksenƟe, 91900 LIMINKA. MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857
Asunto Oy Limingan Kyyhky TupoksenƟe, 91900 LIMINKA MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857 Asunto Oy Limingan Kyyhky HankeƟedot ja karʃa Viisikerroksinen Asunto Oy Limingan Kyyhky sijaitsee HankeƟedot
Asunto Oy Lappeenrannan Verdi PALLO-TYYSTERNIEMI
PALLO-TYYSTERNIEMI 2 3 Nautinnollista elämisen harmoniaa Pallo-Tyysterniemessä yhdistyvät tasapainoisesti upea asuinympäristö, palvelujen läheisyys, kaunis järviluonto ja viihtyisä koti. Saimaan syleilyssä
Uusia koteja tunnelmalliseen Savelaan Jyväskylän Postipoika Savela
Uusia koteja tunnelmalliseen avelaan Jyväskylän Postipoika avela Uusia koteja tunnelmalliseen avelaan Postipojan uudet kodit nousevat vehreään avelaan. Tuomme suositulle alueelle lisää hyvän asumisen mahdollisuuksia.
AS OY VUOREKSEN LEINIKKI
UUDIDE A OY VUOREEN LEINII oukkuaurankatu 7, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen oukkurann alueelle rakennetaan puistoon rajoittuvalle tontille nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja. Lämmitysmuoto
ASUNTO OY SIPOON KALLIOKIELONTIE Kalliokielontie 2, 01150 Söderkulla
ASUNTO OY SIPOON KALLIOKIELONTIE Kalliokielontie 2, 01150 Söderkulla ASUNTO OY SIPOON KALLIOKIELONTIE KALLIOKIELONTIE 2, 01150 SÖDERKULLA Arvioitu valmistuminen syyskuu 2016 Asumisoikeuskohde Sipoon Kalliokielontie
Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C
Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden
RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ
Koti Koskelassa kaikki on lähellä
Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,
ASUNTO OY KIEVARINPUISTO TUUSULA ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS 18.03.2015
ASUNTO OY KIEVARINPUISTO TUUSULA ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS 18.03.2015 Rakennustapaselostuksen päiväyksen jälkeen siihen mahdollisesti tulevat muutokset, lisäykset ja täsmennykset merkitään viimeiselle
PIHLAJANMARJA. Helsingin Asumisoikeus Oy Pihlajanmarja. Johtokiventie 1a ja b 00710 HELsINKI. turvallisesti omaan kotiin
Johtokiventie 1a ja b 00710 HELsINKI Kuvitus- ja havainnekuvat ovat taiteilijan näkemyksiä ja saattavat poiketa toteutuneesta. Helsingin Asumisoikeus Oy Pihlajanmarja PIHLAJANMARJA turvallisesti omaan
Modernia kaupunkiasumista
Modernia kaupunkiasumista Turun Kreijari Helsinginkatu 13 Kiinteistön yleiset tiedot Asuntoja 50 kpl Lämmitys Kaukolämpö Kiinteistötyyppi Kerrostalo Autopaikkoja Koti lähellä Aurajokea Irtaimistovarasto
ASUNTO OY TUUSULAN PUISTOKAARI Selmantie 2, 05400 Jokela
ASUNTO OY TUUSULAN PUISTOKAARI Selmantie 2, 05400 Jokela ASUNTO OY TUUSULAN PUISTOKAARI SELMANTIE 2, 05400 JOKELA Arvioitu valmistuminen helmikuu 2016 Rauhallisella ja lapsiystävällisellä Lepolan alueella
Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu
Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA
MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17
MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 Arvoasuntoja Lahden ydinkeskustaan palveluiden keskelle. Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 rakennetaan omalle tontille, torin ja linja-autoaseman välittömään läheisyyteen.
TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy ERVASTINTIE 2 02780 ESPOO
TA.fi TA-Asumisoikeus Oy ERVASTINTIE 2 02780 ESPOO ASEMAPIIRROS ERVASTINTIE 2 NÄKYMÄ VANTAANLAAKSONTIELLE KATUSIVU NÄKYMÄ SISÄPIHALLE HUONEISTOLUETTELO HUONEISTO TYYPPI PINTA-ALA m² A-TALO A1 4H+K+S 90,50
Tammirannantie 1 Siilinjärvi, Vuorela
Tammirannantie 1 iilinjärvi, Vuorela IIINJÄRVEN KETA 14 KM Kunnonpaikka TA-Asumisoikeus Oy Tammirannantie 1 K KE OI ON TA 11 KM TA-AMIOIKE OY / 70910 VOREA IKANNARTTA RAKENNTAEOT RAKENNDE TA-Asumisoikeus
RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava)
RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) As Oy Kajaanin Seminaarinmäki sijaitsee Kajaanin kaupungin ydinkeskustassa korttelissa AK 1. Talo A sijaitsee Kauppakadun varrella osoitteessa Kauppakatu 31. Talo B sijoittuu
TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 Rakennustapaselostus 12.6.2014 YLEISTÄ TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 koostuu seitsemästätoista paritalosta, joissa on yhteensä 34 huoneistoa. Kaikki huoneistot
Joensuun Merimiehenkatu 3
Joensuun Merimiehenkatu 3 Merimiehenkatu 3, 80110 Joensuu Uusia koteja eteläiselle ruutukaavalle! Nyt tarjolla loistavalla sijainnilla oleva kolme kerroksinen kerrostalo Asunto Oy Joensuun Merimiehenkatu
ROVANIEMEN KOTIRANTA
ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ROVANIEMEN KOTIRANTA Upealla ja rauhallisella sijainnilla, Kemijoen rannassa korkeatasoinen viiden huoneiston Kontio-hirsitalo. Suunnittelussa on huomioitu joen ja luonnon läheisyys.
Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE
Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen
TERVETULOA LIETOON LIETO - KASVAVA KUNTA LÄHELLÄ TURKUA
As Oy Liedon Ruutu TERVETULOA LIETOON Upea Asunto Oy Liedon Ruutu koostuu keskeiselle paikalle, aivan ydinkeskustan tuntumaan rakennettavasta kerrostalosta jossa on tarjolla 33 huoneistoa. Suunnittelun
ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja
KIINTEISTÖ OY TUUSULAN ELLAVAKALLIO 10/2014 Kiinteistö Oy Tuusulan ellavakallio ellavamäentie 9 04320 Tuusula Yrjö ja Hanna säätiö Elimäenkatu 25-27, 00510 Helsinki puh. 020 742 9888, info@yrjojahanna.fi
Asunto Oy Nurmijärven Kuukivi KIRKONKYLÄ K IVINUMMI K I RKONKYLÄN PORTILLA
KIRKONKYLÄ K IVINUMMI K I RKONKYLÄN PORTILLA K IVINUMMI K IRKONKYLÄ N PO RTILLA Samalla kun Nurmijärvi vaalii Aleksis Kiven rikasta perintöä, sen katse suuntautuu tarmokkaasti tulevaisuuteen ja asukkaiden
RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.
Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde
AS OY VUOREKSEN VANAMO
UUDIDE A OY VUOREEN VANAMO oukkuaurankatu 9, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen oukkurann alueelle rakennetaan puistoon rajoittuvalle tontille nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja. Lämmitysmuoto
TAMPEREEN ASUNTAMAANTORNI
TAMPEREEN AUNTAMAANTORNI, AUNTO OY AUNTAMAANTORNI AUNTAMAANRINNE 3, 33870 TAMPERE Asuntamaantorni on Tampereen uudelle Vuoreksen asuinalueelle rakennettava 27 asunnon kerrostaloyhtiö. Vuoreksen uusi asuinalue
Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa.
Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Asemapiirros Parihuvila loistavalla paikalla Iso-Syötteellä Parihuvila rakentuu laadukkaista
Asunto Oy Vaasan Punostie 5
Asunto Oy Vaasan Punostie 5 PUROLA, Punostie 5 Vaasa BOBÄCK, Snoddvägen 5 Vasa TAITEILIJAN NÄKEMYS KUVA VIITTEELLINEN Arvioitu valmistuminen: kevät 2015. Uppskattad färdigställning: våren 2015. Myllykatu
Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi. Uusi koti luonnonkauniilla alueella.
Uusi koti luonnonkauniilla alueella. Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi Kohde rakennetaan luonnonkauniille Pihlajalaakson alueelle lähelle kaupungin keskustaa, jonne on alle 3 kilometriä. Kulkuyhteydet
ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Rovaniemen MAJESTEETTI
ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Rovaniemen MAJESTEETTI Mausteita elämääsi! MAJESTEETTI Muuta loistopaikalle ydinkeskustaan! Majesteetti on Rovaniemen keskeiselle paikalle valmistuva matalaenergiatalo, jossa
Havukosken Ässäkodit
Havukosken Ässäkodit Vuokra-asuntoja Kytötie 18, 01360 Vantaa Kerrospohjat Merkkien selitykset Huoneistopohjat Rakennustapaseloste R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S / 20.05.2013
As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi
As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi Hopeapellontie 4, 13210 Hämeenlinna Rakentaja ja myynti: ValajaGroup Oy Jenni Valaja P.050 364 7886 Mirva Valaja-Rönni P.040 843 4240 HUONEISTO Huoneistot: A ja H
Savela, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy
Savela, Jyväskylä TA-Asumisoikeus Oy RAKENNUSTAPASELOSTUS TA-Asumisoikeus Oy/ Laajavuorentie 8 on omalle tontille rakennettava neljä kerroksinen asumisoikeuskerrostalo, johon tulee 33 asuinhuoneistoa.
RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA
RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin
ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus
ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kouvolan Senioritähti Suuntaa antava 3D-mallinnus Kerros 1 As Oy Kouvolan Senioritähti Senioritähdessä on viisi erilaista huoneistotyyppiä, joissa kaikissa toteutuu asumisen
Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6
Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6 ASUNTO OY KUOPION KUUNSILTA 6 Kuunsilta 6, 70820 Kuopio Hyvin suunniteltuja tiiliverhottuja rivitalokoteja rakentuu hyvälle paikalle Savolanniemeen aivan Pölläkänsalmen sillan
Yhtiön hallintaan jäävissä tiloissa lamellitalon 5A kellarissa sijaitsevat asukkaiden yhteistilat.
1 (7) AS OY HELSINGIN LALLUKANKULMA VARTIOKYLÄ 45, Kortteli 45585 tontti 2 Lallukankuja 5, 00920 HELSINKI YLEISTÄ Kohteen suunnittelusta on käyty arkkitehtuurikilpailu Myllypuron SUTA. Jatkosuunnitteluun
Asunto Oy Lappeenrannan Vivaldi PALLO-TYYSTERNIEMI ENNAKKOMARKKINOINTI
PALLO-TYYSTERNIEMI ENNAKKOMARKKINOINTI 2 Tyysterniemen tyvenessä Viipurin Vanerin alue nousee arvoiseensa asemaan Lappeenrannan upeana kaupunginosana Saimaan rannalla. Sunisenlahden rannalle tulevan uuden
Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää
Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00
Asunto Oy Lahden Willa Viljarinne AHTIALA ENNAKKOMARKKINOINTI
Asunto Oy Lahden Willa Viljarinne AHTIALA ENNAKKOMARKKINOINTI 2 Hyvän elämän eväät käden ulottuvilla Lahti sijaitsee ainutlaatuisella paikalla Salpausselän harjujen ja Vesijärven yhtymäkohdassa. Järvenrantakaupungissa
AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN
AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu
KORKEATASOISTA ASUMISTA IMATRALLA- ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENTäHTI. Poikkivirrankuja 5,55100 Imatra
KORKEATASOISTA ASUMISTA IMATRALLA- ASUNTO OY IMATRAN VUOKSENTäHTI Poikkivirrankuja 5,551 Imatra Korkeatasoista asumista ImatrallaKorkeatasoista asumista ImatrallaImatran Vuoksentähti tarjoaa erinomaiset
As Oy Haukiputaan Jokimaisema. Viihtyisä koti Kiiminkijoen idyllisessä rantamaisemassa
As Oy Haukiputaan Jokimaisema Viihtyisä koti Kiiminkijoen idyllisessä rantamaisemassa Idyllisessä maisemassa ja palvelujen lähellä Asunto Oy Haukiputaan Jokimaisema sijaitsee kilometri, lähimpään kauppaan
AS OY HUMPPILAN LINKKITIE
UUSI RIVITALO HUMPPILAAN RAKENTAA: AS OY HUMPPILAN LINKKITIE Linkkitie, 31640 Humppila ESITTELY JA MYYNTI: RS-PANKKI: Forssan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Tero Rämö LKV, KiAT 050-364 5126 Hannu Pehkonen
As Oy Oulun Saunatonttu Rivitalotaloyhtiö Kiulukangas, Oulu. Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!
Sinun kotisi on juuri sinun perheellesi tehty! As Oy Oulun Saunatonttu Rivitalotaloyhtiö Kiulukangas, Oulu Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Matti Lahtinen 0400 886 443 Valtteri Tokkonen 050 567
AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET
A OY KUOION ARIA NIVEA JAIIRROK JAIIRROK 1H+ 33,5 m 2 KERROTAO HUONE 14,5 m 2 As.28 1H+ 33,5 m 2 6,5 m 2 3, 7, 14, 21, 28 3. 4. A () Y 5,0 m 2 6,5 m 2 2,5 m 2 5. porrash. 23,0 m 2 ÄH Ei30 JAIIRROK 1H+
MARJAKALLIO. Rivitalokoteja luonnonläheiseen naapurustoon. As Oy Kuopion. Petosenmutka 35 a, Kuopio. JL-Rakentajat on nyt Jalon.
As Oy Kuopion MARJAKALLIO Petosenmutka 35 a, 70820 Kuopio Rivitalokoteja luonnonläheiseen naapurustoon. JL-Rakentajat on nyt Jalon. Priimaa kaikilta kanteilta. Hyvä asua ja elää. Uudenraikkaita rivitalokoteja
ASUNTO OY TAMPEREEN KAIPASENKRUUNU. Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä
AUNTO OY TAMPEREEN KAIPAENKRUUNU Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä Ver Luotettavaa 8.5.214 rakentamista jo vuodesta 1985 LUONNON LÄHEIYYDEÄ PALVELUIDEN ÄÄRELLÄ As Oy Tampereen Kaipasenkruunu