Pimeänä vuodenaikana näkymisen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pimeänä vuodenaikana näkymisen"

Transkriptio

1 1-55 VERTAILU Ledilisäkaukovalot ajoneuvot & liikenne JARI PITKÄJÄRVI OLLI LAITINEN, TERO KIIRA, AIMO NIEMI JA KARI OLLILAINEN, AVUSTUS MARKUS PENTIKÄINEN, HANNU HÄYHÄ JA ARTO WIIKARI, KUVAT HIRVIVAARAN TORJUNTAAN Hirvet ovat taas liikkeellä. Ison eläimen kohtaaminen tien päällä voi olla vaarallista, mutta seuraukset ovat sitä pienemmät mitä kauempaa hirven huomaa. Joidenkin tuoreidenkin autouutuuksien kaukovalot ovat kuitenkin huolestuttavan huonoja. Lisävalot auttavat, ja niiden markkinat ovat mullistuneet uuden muodon ja tekniikan myötä. Pimeänä vuodenaikana näkymisen ja näkemisen tärkeys tieliikenteessä korostuu. Auton näkyminen on kunnossa, jos sen valot toimivat ja niitä käytetään oikein. Näkeminen onkin sitten ihan eri juttu. Kuljettajan näkökyky on olennainen asia, mutta vaikka se olisikin ajokorttivaatimusten mukainen tai jopa parempi, pimeällä ei välttämättä pärjää kunnolla. Ei, vaikka alla olisi aivan uusi auto. Olemme kertoneet uusien autojen osin huolestuttavasta valokehityksestä jo monen vuoden ajan, mutta tilanne vaikuttaa vain pahenevan. Runsas kymmenen vuotta sitten kaksoisksenonien rinnalla oli useassa autossa apukaukovaloina toimivat halogeenit, ja TM:n valoarvosteluissa vilisi kaukovalojen kohdalla kymppejä. Sittemmin alkoi masentava suuntaus, kun apuhalogeeneista luo- 1 TEKNIIKAN MAAILMA 21/215

2 TEKNIIKAN MAAILMA 21/215 11

3 VERTAILU Ledilisäkaukovalot Ledivalon lähteillä Ledilisävalon rakenne on aivan erilainen kuin perinteisessä halogeenissa. Ksenoneissakin on elektroniikkaa, mutta niiden perusrakenne on perinteinen, eli lasin takana on polttimo ja heijastin. Ledivalaisimen runko on useimmissa tapauksissa painava valukappale, jossa on leditekniikan vaatimat jäähdytysrivat. Rungon muodon tulisi pysyä lämpötilasta riippumatta vakiona, sillä siihen on kiinnitetty piirilevy, jossa on ledien palamista säätävän elektroniikan lisäksi myös itse ledit. Ledien sijoitustapa vaihtelee. Alla olevan kuvan työvalossa ledit osoittavat suoraan eteenpäin. Näin toteutettuja lisäkaukovaloja tässä vertailussa on paljon. Selitys on siinä, että Kaukoidän suunnassa ledilisäkaukovalojen valmistus on vasta alkumetreillä, ja siellä yritetään muuttaa työvaloja kaukovaloiksi. Periaatteessa se onnistuu, mutta vaikea kohta on piirilevyn ja peitelasin välissä. Laadukkaan heijastimen tai ledin valoa muokkaavan linssin valmistaminen on vaikeaa ja kallista, ja myös suunnittelijan pitää osata tehtävänsä. Oikealla tavalla tietä ja ympäristöä valaisevan kaukovalon jakauma on jotain aivan muuta kuin työvalossa. Autokäyttöön soveltuva jakauma saadaan suuntaamalla ledien valo optiikan kautta tielle. Tämä toteutuu monissa vertailuvaloissa, mutta ledien sijoitus vaihtelee. Osassa ne ovat valaisimen ala- tai yläreunassa, osassa keskellä ja joissakin ne on sijoitettu selkä menosuuntaan. Sijoituksella ei ole lopputulokseen suurta merkitystä, mutta muotoiluun se tietysti vaikuttaa. Heijastimen lisäksi olennaista on ledikomponentin oikea valinta. Monen valaisimen pakkauksessa mainitaan ledivalmistajaksi Cree, joka on yksi alan suurimmista, mutta sen komponentit on toistaiseksi tarkoitettu lähinnä yleisvalaistukseen. Merkittävin negatiivinen asia Creen ledeissä on niiden päällä oleva kupu. Kuten oheisessa kuvassa näkyy, kupu toimii suurennuslasin tapaan ja vääristää heijastimelle menevää valoa. Suurennos on ristiriidassa sen kanssa, että kaukovalaisimen valolähteen tulisi olla mahdollisimman pieni. Pakkausmerkinnöissä on usein suurella kirjasinkoolla keskustelua aiheuttavat watti- ja lumenarvot. Osin harhaanjohtavat ja pahimmillaan väärät lukemat eivät kuitenkaan kerro totuutta tieliikennekäyttöön tarkoitetun valaisimen hyvyydestä. Lumen on valovirran yksikkö, joka ilmoittaa valolähteen kokonaissäteilymäärän. Valojakaumasta riippuen kaikki ei suinkaan tule tielle, joten lukemalla ei ole välttämättä mitään tekemistä valaistusvoimakkuuden kanssa, joka mitataan lukseina pinnalta, johon valo kohdistuu. TM:n valotuloksissa raja-arvo on viisi luksia; kuvioiden sisäpuolella valaistusvoimakkuus on suurempi ja ulkopuolella pienempi. Pakkausten huiman pitkissä kuvioissa luksiarvo voi olla jopa alle yksi luksi. Ottotehon wattimäärä ei ole ledivalaisimessa valontuottomielessä sama watti kuin halogeenissa, jonka valovirta kasvaa tehon myötä. Valaisimien ottotehoissa on suuria eroja, jotka eivät selity suoraan edes ledien lukumäärän mukaan. Syöttöjännitteen ja ledin välissä oleva elektroniikka pyrkii polttamaan lediä vakiokirkkaudella Yleisvalaistukseen käytetään kupuledejä. Ledi on todellisuudessa neliö, mutta suurennuslasina toimiva kupu vääristää kuvaa. Myös heijastin näkee ledin suurentuneena, mikä on ristiriidassa sen kanssa, että kaukovalolähteen tulisi olla mahdollisimman pieni. Autokäyttöön tarkoitetuissa ledeissä kupua ei ole. esimerkiksi latausjännitteen vaihteluista huolimatta. Lediä poltetaan tyypillisesti noin kolmella voltilla. Elektroniikassa on myös lämpötilakompensointi, mikä pidentää ledin käyttöikää. Kuumenevaa lediä poltetaan himmeämmin tai se sammutetaan. Säätöön kykenevä elektroniikka on kalliimpaa. Todellinen ottoteho on mitattu kylmästä valaisimesta 14 voltin syöttöjännitteellä. Teho on syytä huomioida sähkökytkennöissä ja sulakekoossa, sillä pahimmillaan ledivalaisimen virrankulutus on verrattavissa halogeeniin. Valaisimen tiiveys on tärkeää. Vesi on ledille myrkkyä, ja ledin fosfori reagoi hanakasti esimerkiksi suolasumun sisältämien kemikaalien kanssa, mikä tuhoaa ledin. Tyypillisesti valaisimien tiiveysluokaksi ilmoitetaan IP67 tai 68, ja joidenkin luokka on IP6K9K eli ne sietävät paineella ruiskutettua kuumaa vettä. Ledit Valoa muokkaava heijastinpaneeli Peitelinssi Valettu runko ja jäähdytysrivoitus Piirilevy 12 TEKNIIKAN MAAILMA 21/215

4 vuttiin. Uutena ostettavista autoista ne ovat vain muutaman keulalla. Parin vuoden sisällä uudistuneista malleista ainoastaan Citroën C4 Picasso, Ford Kuga, Škoda Yeti ja pari Volvon mallia ovat iloisia poikkeuksia. Lediajovalojen myötä valitus kaukovalotehon vajavuudesta on lisääntynyt. Vain kolmen (valitettavan kalliin) auton kohdalla (BMW X5, Lexus GS 45h ja Mercedes-Benz CLS) olemme päässeet kunnolla kehumaan ledikaukovaloja. Tarvetta lisäkaukovaloille siis olisi, mutta niitä ei juurikaan käytetä Euroopassa, ei edes Tanskassa. Päämarkkinat ovat Pohjoismaissa, Venäjällä ja Australiassa. Näissäkin maissa suurin kohderyhmä on raskas kalusto. LEDIAJOVALOJEN MYÖTÄ VALITUS KAUKOVALOTEHON VAJAVUUDESTA ON LISÄÄNTYNYT Asennus Nykyautojen sähköjärjestelmät aiheuttavat haastetta lisävalojen kytkennässä tarvittavan releen ohjausvirran saantiin. Jo halogeenikaukovaloilla ja CAN-väylätekniikalla varustetussa autossa lisävaloreleen käämivirtapiiriin tarvitaan diodit pimittämään tiedon kulku releohjauksesta valojen ohjainlaitteelle. Väyläautoille on saatavana valmiita kytkentäsarjoja. Ilman halogeeniapukaukovaloja olevassa kaksoisksenonautossa pitää löytää johto, joka syöttää virtaa lähivalorajauksen varjostinta liikuttavalle solenoidille. Täysledivaloilla varustetussa autossa on vastassa myös oikean johdon metsästystä. Vaikeimpia valokytkennät ovat aktiivisella kaukovalojen varjostustoiminnalla varustettuissa autoissa. Lisäpitkät saa kyllä edelliseen tapaan palamaan, mutta niiden pitäisi sammua, kun kaukovaloja varjostava toiminto aktivoituu. Volvo on toteuttanut aktiiviset kaukovalonsa juuri näin, eli varjostustoiminnalla varustetun ksenonlinssin viereinen halogeeni sammutetaan, kun kamerajärjestelmä havaitsee muuta liikennettä. Ennen oli helpompaa: releohjaus otettiin yksinkertaisesti kaukovalopolttimon kannalta. Kun Suomessa ostetaan uusi auto, se varustetaan talvirenkailla ja lohkolämmittimellä. Ruotsissa listaan kuuluvat usein vielä lisäkaukovalot, jotka merkkiorganisaatio asentaa. Mallikohtaisia asennusohjeita ei yleisesti ole saatavilla. Poikkeuksena on ainakin Volvo, jonka vanhempiin malleihin löytyy asennusohjeita netistä. Asennus on helppoa, koska asiaa on ajateltu jo tehtaalla. Nuoremmissa malleissa ohjainlaitteelle pitää syöttää uusi ohjelma, mutta vanhemmissa riittää kun hankkii Uuden Ford Mondeon p i m e ä s s ä a j o - kelpoisuus paranee oleellisesti lisävaloilla. Katkoviivoilla on Mondeon omat Valeo -kaukovalot (ref 12,5) ja yhtenäisellä viivalla on niiden ja X-Vision Meteor (ref 27,5) ledikaukovalojen yhteistulos. Kantama lähes kaksinkertaistuu, ja leveyttä tulee tärkeälle alueelle reilusti lisää. Assistorin asennuspalvelu varustelee uusia Mondeoita Lazerin ST-4 -valoilla. 15 m 1 m 5 m Lisävaloreleelle tarvittavan herätevirran saanti on monessa nykyautossa valoasennusten kynnyskysymys. Ongelmaan on erilaisia ratkaisuja. Kuvan ruotsalaisen XBB:n valokytkimen toiminta perustuu signaalijohdon päässä olevaan Hall-anturiin. Sen kita napsautetaan johdon päälle, ja anturi reagoi johdossa kulkevan virran muodostamaan magneettikenttään. Kytkintä voi myös käyttää auton kaukovaloille menevän johdon etsintään (hinta 129 ). TEKNIIKAN MAAILMA 21/215 13

5 VERTAILU Ledilisäkaukovalot HELLA LUMINATOR LED HELLA LUMINATOR X LED LAZER TRIPLE-R 1 STD NBB ALPHA 175 LED SAE SEEKER2 STRANDS FRITSLA Valojakauma Seinää vasten kohdistettu valojakauma kertoo kaukovalosta paljon. Tien pinnan tasoon jakaumasta projisoituu vertailun loppuarvosteluissa oleva, lintuperspektiivistä näkyvä valokuvio, joka on kunkin valaisinparin mittaustulos. Kantaman pituus riippuu jakauman kirkkaimman kohdan intensiteetistä eli valovoimasta, ja keilan leveys tulee jakauman laidoilta. Valaisimen referenssiarvo kuvaa tai sen ainakin pitäisi kuvata näitä seikkoja. Alhaisempi referenssi tarkoittaa leveälle jaettua valoa, ja valon keskittäminen suppeammalle alalle pidentää kantamaa eli suurentaa referenssiä. Valojakauman muoto on tärkeä, sillä se muokkaa tielle tulevan valokeilan. Jakauman sisäiset kohdistukset ovat myös merkittäviä, sillä esimerkiksi sivuille suunnatun heikomman valon tulisi olla kirkkaimpaan kohtaan nähden oikealla korkeudella, jos sen halutaan valaisevan pusikon lisäksi myös tienpinnan tasoa. Jakauman kirkkauseroilla valo jaetaan tielle halutulla voimakkuudella. Esimerkiksi lähelle ei saa tulla liikaa valoa, mihin vaikutetaan myös jakauman alareunan muodolla ja rajauksella. Tienpinnan yläpuolelle tuleva valokin on tärkeää, jotta ei tule vaikutelmaa, että ajettaisiin tunnelissa. Mutta liian korkealle suuntautuva, turhan voimakas valo menee hukkaan. Valokeilan rajaus ei saisi olla liian terävä, sillä maisemassa näkyvä voimakas valoraja vetää turhaan katsetta puoleensa. Sama vaikutus on täysin tarpeettomilla hajavalosäteillä. Pyöreää ympyräjakaumaa voisi kuvailla suihkun alla seisovalla peseytyjällä. Häntä ei hyödytä seinille roiskuva vesi, vain päähän ja vartaloon kohdistuvalla vedellä on merkitystä. 14 TEKNIIKAN MAAILMA 21/215

6 mallikohtaisen lisävalokytkimen ja lisävaloille menevän johtosarjan - sulakerasiassakin on valmis paikka lisävalosulakkeelle. Suurellakaan lisävalovalmistajalla ei ole resursseja selvittää kaikkien autojen sähköasennuksia ja laittaa niitä yleiseen jakoon. Vaikka joku niin tekisikin, kuka vastaisi mahdollisten virheasennusten seurauksista? Valtaosa lisävaloista asennetaan henkilöautoihin rekisterikilven taakse tulevan asennusraudan avulla. Riittävän tukeva asennus vaatii usein ylätuet, jos rautaa ei saa kiinni puskurimuovin takana olevaan törmäyspalkkiin. Ylätuet ja konepellin mukana nouseva maski ovat keskenään ristiriidassa, mutta ongelmaan on olemassa asennustarvikkeita. Mallikohtaisia asennusrautoja on edelleen saatavana, mutta ei kaikkiin malleihin. Referenssiluku ja vaatimukset Valaisimiin merkitty referenssiluku kuvaa valaisimen valovoimaa. Yhtä aikaa palavien kaukovalojen referenssilukujen sallittu summa on ollut jo yli viiden vuoden ajan 1, aiemman 75:n sijaan. Muutoksen myötä markkinoille on tullut isoreferenssisiä valaisimia, joista osassa arvo on täydet 5. Näitä käytettäessä auton omista valoista saavat palaa vain lähivalot. Tällaisessa tapauksessa lähivalojen leveys ja teho on tärkeää, jos lisäpitkien keila on alussa kapea. Lisävalon alun kapeus ei haittaa, jos ne voivat palaa auton omien kaukovalojen kanssa. Näitä noin ref 3:n valoja vertailussa on useita. Nykyautojen omien valojen referenssi on useissa tapauksissa pieni, joko 17,5 tai 12,5. Jopa referenssillä 1 varustettuja autoja on, esimerkiksi nykyinen Volkswagen Passat. Isoja referenssejä ei viime aikoina ole ollut kuin alussa mainituissa BMW:ssä ja Mercedeksessä, joissa arvo on 27,5. Lisävalojen asennusvaatimuksissa on maininta symmetrisyydestä. Se koskee Trafin mukaan myös referenssiä, koska vaatimus lähtee valosta eikä ulkonäöstä. Kahden eri referenssilukuisen valaisimen tuottama valo ei siis ole symmetristä. Lisäkaukovaloja saa asentaa kaksi kappaletta tai raskaaseen kalustoon neljä. Pariton määrä ei ole sallittu. Uusien sauvamallisten valojen kohdalla tämä herättää keskustelua, sillä rekisterikilpirautaan olisi helppo laittaa yksi leveä LISÄKAUKOVALOJA SAA ASENTAA KAKSI KAPPALETTA TAI RASKAASEEN KALUSTOON NELJÄ. PARITON MÄÄRÄ EI OLE SALLITTU. sauva. Sekin on mahdollista, jos sauvan etäisyys ajoneuvon uloimmasta ulkoreunasta on ajoneuvon molemmilla puolilla enintään,4 m, ja jos sauva on vähintään,8 m:n pituinen. Eli 159 cm leveään autoon saa asentaa yhden vähintään 8cm leveän ledipalkin keskelle. Leveämmissä autoissa palkin pitää olla pidempi yllä olevien ehtojen mukaan. Kappalemäärä- ja symmetriavaatimus ovat aiheuttaneet Trafissa puhelimen pirinää. Monille on tullut mieleen kysymys, X-vision Race R -sarjan korkeussäätötapa on poikkeava. Valaisimen takapuolella on koko sen leveydeltä kuusioura, johon ujutetaan valaisimen leveydestä riippuen joko yksi tai kaksi kuusiopalaa. Korkeussäätö tapahtuu kiertämällä jalan kiinnityspultti kuusiopalassa kolmen asteen välein olevista rei istä sopivimpaan. Korkeussäätö on siis portaallinen välillä 15º. Säätötapa koettiin hankalaksi, mutta kun sen on saanut kohdalleen, säätö ei hevin muutu. Kiinnitys kahdella jalalla edellyttää, että vastepinnat autossa tai valoraudassa ovat samassa linjassa. Maxtelin kaksiosainen valotanko täyttää lisävalomääräyksien symmetrisyyden sekä lukumäärävaatimuksen kaksi. Valaisimelle on oma rekisterikilven taakse tuleva asennusrautansa. Painavan valaisimen korkeussuuntaus tapahtuu helposti ja tarkasti säätöruuvin avulla. TEKNIIKAN MAAILMA 21/215 15

7 VERTAILU Ledilisäkaukovalot saako sauvamallisia valaisimia asentaa kaksi päällekkäin. Vastaus on, että saa. PIMEÄLLÄ NÄKEMISEN parantaminen kiinnostaa monia autoilijoita varsinkin ruuhka-suomen ulkopuolella. Mahdollisuudet siihen ovat juuri nyt runsaammat kuin koskaan. Viisi vuotta sitten tehdyt lisävalomittauksemme (TM 21/1) ovat täysin vertailukelpoisia nyt tehtyjen kanssa, ja valtaosa viimekertaisista valaisimista on edelleen myynnissä. Vertailutulokset yhdistämällä tuloksena on lähes sadan lisäkaukovalon tietopankki, josta löytyy lisävaloa juuri sinne, mihin auton omat valot eivät riitä. Tietoa auton omien valojen tehosta puolestaan löytyy TM:n koeajojen ja vertailujen valomittauksista. ARVOSTELUPERUSTEET Suurimman painoarvon (3 %) lisäkaukovalojen arvostelussa annamme kantamalle. Mitä kauempaa hirven näkee, sen parempi. Viiden luksin keilan leveys on toiseksi tärkeintä, sen painoarvo on 15 %. Yhteensä mittaustuloksen vaikutus loppuarvosanaan on siis lähes puolet eli 45 %. Sivulla 14 käsitellyn valojakauman kokonaispainoarvo on 25 %. Valaisimen rakennetta koskeva painotus on 1 %. Siinä arvostelukohteina ovat valaisimen paino, kiinnitystapa ja sen vaihtoehdot, paikka ylätuelle ja sen tarve, asennuksen helppous, asennussyvyys sekä tiiveysluokka. Helppo suuntausmahdollisuus on tärkeää, sillä hyvänkin valaisimen ominaisuudet menevät hukkaan, jos suuntausta ei saa kohdalleen. Kaksi kiinnityspistettä vaikeuttaa sivusuuntausta yhden pultin kiinnitykseen verrattuna. Korkeussuuntaus vaatii hienosäätöä ennen kuin valo miellyttää silmää. Myös kuormitus voi usein vaikuttaa suuntaukseen. Kiinnityspisteen vaakasuoruus ei kaikissa tapauksissa ole itsestäänselvyys, joten valaisinta voi joutua kallistamaan. Esimerkiksi u- sankakiinnityksessä tätä mahdollisuutta ei ole kuten pallojalassa. Suuntauksen painoarvo on 15 %. Takuu ei yleensä kuulu TM:n vertailuarvosteluun. Nyt se kuitenkin on mukana laajan takuuaikavaihtelun vuoksi painoarvolla 5 %. Normaali yhden vuoden takuu saa arvosanan 7 ja viisi vuotta arvosanan 1. Ledien alkuaikoina niiden värintoistokyky oli huono, ja pahimmillaan joku väri jäi täysin näkymättömiin. Komponentit ovat kehittyneet voimakkaasti, mutta vieläkin on saatavilla ledejä, jotka valaisevat esimerkiksi tietä kiitettävästi, mutta niiden värilämpötila on kylmä, eli valo on sinisävyinen ja värintoisto on huono. Käytännössä valolla ei näekään kunnolla. Nämäkin seikat ovat mitattavissa, tosin Suomessa tiettävästi vain yhdessä paikassa, ja tuloksista olisi saatu vielä yksi lisäpiirre arvosteluun. Mittauksia ei tällä kertaa kuitenkaan tehty. Onko ksenonien voittanutta? Lisävalomarkkinoilla on uuden tekniikan myötä valinnanvaraa runsaudenpulaksi asti. Halogeenikaukovaloja myydään edelleen paljon laajan malliston ja edullisen hinnan ansiosta. Viime kaukovalovertailussamme viisi vuotta sitten (21/21) ksenontekniikka oli uutta, joten niitä oli 5 valaisimen ryhmässä 1. Tekniikkana ksenonit olivat selvä harppaus sekä valon valkoisemmassa sävyssä että itse valotehossa. Nyt lisäkaukovalomarkkinoillekin ryntäyksen ottanut leditekniikka tekee saman värisävyssä; ksenonit näyttävät ledien rinnalla keltaisilta. Valotehoerot selviävät seuraavilta sivuilta. Ledien myynti kasvaa kovaa vauhtia, ja tankomallit ovat suosittuja. Jotta ledituloksien arviointi olisi helpompaa, vieressä on neljän ksenonin mittaustulokset. Kaksi niistä on edellisestä vertailusta, voittaja X-Vision ja vakava kilpailija Hellalta eli Luminator. Viime vertailun jälkeen esitellyistä valoista mittasimme kaksi isokokoista haastajaa NBB:ltä ja Nordic Lightsilta. Vierineistä vuosista huolimatta mittaukset ovat täysin vertailukelpoisia. Arvostelupisteet on laskettu samalla taulukolla kuin varsinaisille vertailuvalaisimille. Siten ksenonien selvin heikkous ledeihin verrattuna, eli syttymisen hitaus kylmänä, ei ole arvostelussa mukana. Toisaalta, kun ksenon on lämmennyt normaaliin palamislämpötilansa, hetkellisen sammutuksen jälkeen kirkastumisviivettä ei ole tai se on pieni. Etelän vilkkailla teillä viive saattaa kuitenkin olla kiusallinen, sillä juuri kun ksenon on ehtinyt kirkastua, se pitää jo sammuttaa. Räntäkelillä ksenonilla on etu puolellaan, sillä sen hukkalämmön lämmittämä linssi pysyy ledivalaisinta paremmin sulana. Ksenonpolttimon ikääntyminen tuo kilometrien myötä käyttökustannuksia, joita ledivalaisimessa ei ole. Toisaalta ksenonpolttimon ja umpio-osan voi vaihtaa, mutta rikkoutunutta lediä ei, eikä ledivalaisinta voi korjata. Mikäli kivi rikkoo peitelinssin, ja valaisimeen pääsee kosteutta, ledivalaisin on nopeasti pilalla, ja tilalle on hankittava uusi. Lazer-valaisimien elinikäinen linssitakuu on tässä kohtaa kuluttajan turvana. 15 m 1 m X-Vision Dominator Xenon ref 2 Hella Luminator Xenon ref 37,5 NBB Alpha Pro 225 Xenon ref 45 Nordic Lights N24HID Eliminator ref 4 5 m X-VISION Dominator Xenon ref 2 HELLA Luminator Xenon ref 37,5 NBB Alpha Pro 225 Xenon ref 45 NORDIC LIGHTS N24HID Eliminator ref 4 9,1 9,2 9,1 8,9 16 TEKNIIKAN MAAILMA 21/215

8 LOPPUARVOSTELU SAE Seeker2 (Seeker1) HELLA Luminator LED Ref 5 (Luminator LED Ref 4) LAZER Triple-R 1 Standard STRANDS LED Driving Beam Lightbar Hintaluokka ( /kpl) 365 (198) Takuu (v) E-hyväksyntä/nro E4/497 (E4/496) E1/3967 (E1/3161) E11/17591 E1/422 Referenssiluku 3 (2) 5 (4) 5 4 Valmistusmaa Kiina Romania (Saksa) Englanti Kiina Halkaisija (mm) Leveys x korkeus (mm) 36 x 8-4 x x 8 Syvyys (mm) Asennuskorkeus (mm) Asennussyvyys (mm) Paino (kg) 2, (1,2) 2,4 1,7 5,7 Ilm./mitattu teho (W) 4/35 (2/17) 3 /27 (3/31) 9/76 73/88 15 m Myydään myös tuotenimillä LuminaLights Raptor ja Walonia Viper. Vertailuyllättäjän menestykselle on selitys. Heijastimien kautta tielle asiallisesti projisoituva valo tulee valaisimen yläreunan ledeistä. Niitä on heijastinta kohti neljä rinnakkain, eikä niiden päällä ole kupua. Ledit onkin ilmeisesti tarkoitettu autokäyttöön. Runko ja kiinnitystapa on tuttu pidempään markkinoilla olleista Lazereista. Hellan lippulaiva tulee pienempireferenssisestä saksalaisveljestään poiketen Romaniasta. Hella käyttää Philipsin ledejä. Isossa Luminatorissa valo suuntautuu ensin taaksepäin ja vasta heijastimen muokkaamana tielle. Ledien jäähdytys lämmittää muovilinssiä, joten se pysynee kilpailijoita paremmin sulana. Vankkarakenteisen Luminatorin kestävyys on alalla jo käsite, ja siitä on meilläkin myönteisiä kokemuksia. Vertailun valovoimaisin valaisin. Kahdeksan lediä on istutettu riviin valaisimen alareunaan, mistä niiden valo suuntautuu ylös lusikkamallisille heijastimille. Periaate on oikea, mutta ledit ovat kupumallia. Tuloksena on ympyrämäinen jakauma, jonka alareuna on venytetty ja rajaukseltaan häivytetty. Silti valoa tulee aivan liikaa lähelle ja sivurajaus on häiritsevän jyrkkä. Vertailun näyttävimmän valaisinparin yli metrin leveys asettaa rajoituksia sijoitukselle, mutta koeasennuksessa se istui maastoauton kattotelineelle helposti. Yllättäen konepelti ei valaistunut liikaa, mutta jo olemattomalta vaikuttanut ilman kosteus näkyi häiritsevästi ylhäältä tulevassa valossa. Maiseman lisäksi tie valaistuu kiitettävästi, mutta samalla 2 x 4 lediä syövät reilusti sähköä. 1 m kantama ja leveys n muoto ja rajaus valovoima takuu kantama ja leveys 5 m sivurajauksen lievä terävyys paino keilan kapeus etenkin referenssillä 4 asennuksen vaatima tila ( / 8,5 ) ( / 8,5 ) liikaa valoa lähelle jyrkkä valon sivurajaus paino ja leveys virrankulutus 9,1 8,9 8,9 8,9 TEKNIIKAN MAAILMA 21/215 17

9 LOPPUARVOSTELU HELLA Luminator Compact LED STRANDS Fritsla LUMINALIGHTS Spider 7 LUMINALIGHTS Striker 37 mm (Striker 22 mm) HELLA Driving Light Bar LED Ref 3 (Driving Light Bar LED Ref 2) Hintaluokka ( /kpl) (149) 399 (399) Takuu (v) E-hyväksyntä/nro E1/3738 E4/451 E4/3345 E1/4194 (E1/4193) E24/9 (E24/8) Referenssiluku 45 37,5 37,5 4 (25) 3 (2) Valmistusmaa Romania Kiina Kiina Kiina Uusi-Seelanti Halkaisija (mm) Leveys x kork. (mm) x 4 Syvyys (mm) Asennuskork. (mm) Asennussyv. (mm) Paino (kg) 1,6 2,3 1,5 2,4 (1,5),7 Ilm./mitattu teho (W) 11/12 5/31 45/36 47/45 (24/22) 25/24 (25/23) 15 m Keskikokoisessa Luminatorissa on periaatteessa sama rakenne ja tekniikka kuin isoveljessään. Ledielementtejä on kuitenkin vain kaksi, ja niiden jäähdytysrivat ovat hieman kauempana linssistä, joten se ei lämpene aivan yhtä paljon. Virrankulutus on pieni, kuten ledeiltä on oletettukin. Kapean keilan kantama on kiitettävä, mutta lähietäisyys on auton omien valojen varassa. Valaisinosa muistuttaa Hellan Luminatoria, mutta ledielementtejä on enemmän eli viisi. Jäähdytysrivoitus lämmittää linssiä, mutta ei aivan yhtä tehokkaasti kuin esikuvassa. Lähietäisyyden valaisu on auton omien valojen varassa, mutta toisaalta Fritslan valo on tasaisen tuhtia keilan loppuosalla kuten lisäkaukovalolta sopii odottaakin. Hajasäteet eivät käytännössä haittaa. Keskikokoisessa valaisimessa on peräti 15 Osramin lediä, jotka ovat uurrettujen kartioheijastimien pohjalla. Ympyräjakauman kirkkaampaa keskustaa ympäröi huntumainen valokehrä. Mitattu kantama on kiitettävä ja leveys hyvä. Ajokokemuksen mukaan valoa on joka puolella, myös korkealla, mutta ei häiritsevän paljon eikä liikaa lähellä. Ympyräjakauma ei käytännössä erotu maastossa. Striker on LuminaLightsin vastaus paneelityylisten lisävalojen kysyntään. Vertailun protomalleissa ledien määrä on 24 ja 12. Referenssit ovat vastaavasti 4 ja 25. Ulkoasu on sama kuin Strandsin valoramppissa, mutta 37:n referenssi on vähemmillä ledeillä sama kuin Strandsissa. Strikerin valovoima selittyy Osramin ledeillä, joiden säteilykulma on eri kuin Strandsin Cree-ledeissä. Hellan vastaus sauvamallisten lisävalojen kysyntään on ryhmän siroin ja toiseksi kevyin. Valaisinta on kahdella eri referenssillä, joista isompi on aivan uusi. Testiin se ehti lentorahtina. Alkuperäinen jalkamalli todettiin hankalaksi myös tehtaalla. Nyt jalasta on uusi versio, jonka kanssa korkeussäätö on helppoa. Uusi jalka käy myös jo myytyjen valaisimien päätyihin. 1 m varauksin n muoto asennus - syvyys tukeva RST-jalka ja -teho rakenne 5 m kapea keila vaatii tarkan säädön ei kytkentäohjetta vaikka kolme johtoa joustava asennusjalka vaatii ylätuen pienemmän version valojakauma jyrkkä valon sivurajaus ( / 7,5 ) ( / 8,1 ) 8,7 8,6 8,4 8,4 8,3 18 TEKNIIKAN MAAILMA 21/215

10 MAXTEL 7 LED Driving Beam MAXTEL 9 LED Driving Beam MAXTEL Oval LED Driving Beam MAXTEL Pro LED Driving Beam (kaksoistanko) STRANDS Sveg Driving Light 9 LED E9/11435 E9/11165 E9/11373 E9/178 E9/ ,5 12,5 17,5 17,5+17,5 17,5 Taiwan Taiwan Taiwan Taiwan Kiina x x ,9 2,5 2,2 4, 2,3 48/5 46/49 48/5 2 x 48/2 x 48 6/41 Keskimmäisessä pyöreässä Maxtelissa on kuusi lediä, joiden valoa muokataan muovisen peitelasin linsseillä. Jakaumassa on pyöreä kirkkaampi alue, jota reunustaa suorakaiteen muotoinen heikompi valo. Tielle tuleva kantama on tyydyttävä, mutta alkupussin jälkeen valo levenee tasaisesti sataan metriin asti. Keilan muoto on hyvä mutkaiselle taipaleelle. Ylätuelle on tulpattu kiinnitysreikä. Isoimman Maxtelin referenssi on pieni, mikä mahdollistaa sen asentamisen lähes kaikkiin autoihin. Perustoteutus on sama kuin seitsentuumaisessa, vain valoaukon ulkokehä on metallia. Myös valotulos on lähes sama. Mukana tulee kirkas kivisuoja, johtosarja ja releet sekä 12V- että 24V-järjestelmiin. Melko painavassa valaisimessa on tukevaa asennusta varten paikka ylätuelle. Ulkomuoto on tuttu Hellan ikonisesta Jumbosta. Myös valokeilan muoto on sama kuin Jumbossa ja muissa Maxteleissa. Kuusi lediä on kahdessa päällekkäisessä rivissä, muuten toteutus on sama kuin pyöreissä isoveljissä. Kaikkia yhdistää myös valaistuva valoaukon reuna, mikä sekin on tuttua Jumbosta. Kaikissa Maxteleissa on joka suuntaan säätyvä pallojalka. Lisävalomääräyksissä vaaditaan, että valoja asennetaan kaksi kappaletta symmetrisesti. Valojen välistä etäisyysvaatimusta ei enää pitkään aikaan ole ollut. Maxtelin tuplatanko täyttää vaatimukset, sillä välikappaleella on yhdistetty kaksi tankoa toisiinsa, ja kummassakin on omat hyväksymismerkintänsä. Asennusta varten on saatavana siihen soveltuva rekisterikilpiteline. Iso valaisin on melko painava, ja sen u-sankajalassa on niukka korkeussäätövara. Sen korjaamiseksi tarkoitettu, jalan alle sijoitettava kiilapala on joustavaa kumia. Sangan kiinnityksessäkin on kumia. Kuuden ledin selkä on eteenpäin, ja kuppimaisten heijastimien kautta tielle lankeava keila on vertailun levein. Svegin keilan huipun muoto ei näy, mutta sen tunnistaa etualan valoraidoista m alkuleveys varusteet muoto pallojalka alkuleveys mukana kivisuoja ja johtosarja alkuleveys idea leveys asennussyvyys 1 1 m vain tyydyttävä kantama vain tyydyttävä kantama vain tyydyttävä kantama paino leveys korkeus - säätövara 5 m 8,3 8,3 8,3 8,3 8,3 TEKNIIKAN MAAILMA 21/215 19

11 LOPPUARVOSTELU BRITAX L1 Path Finder SAE 21 X-VISION Dominator LED HELLA Luminator X LED MAXTEL 5 Driving Beam Hintaluokka ( /kpl) Takuu (v) E-hyväksyntä/nro E9/11272 E4/428 E4/39 E4/417 E9/135 Referenssiluku 17, ,5 2 Valmistusmaa Taiwan Kiina Taiwan Taiwan Taiwan Halkaisija (mm) Leveys x kork. (mm) Syvyys (mm) Asennuskork. (mm) Asennussyv. (mm) Paino (kg) 2,2 2, 2,2 1,2 1,2 Ilm./mitattu teho (W) 39/34 8/78 24/25 4/29 3/31 15 m Britax on iso, mutta litteä. Mallinimen mukaisesti sen 14 ledin tuottama valo sopii hyvin myös maastoajoon. Valoa on heti keulan edessä, mutta ei suinkaan liikaa. Leveydeltään valo kuuluu ryhmän parhaimmistoon, joten ajo risteyksissä ja mutkissa on miellyttävää. Suoralla tiellä kantama on ilman auton omien valojen tukea keskinkertainen, minkä jo referenssi paljastaa. Myydään myös tuotenimellä Luminalights Power X 8 W. Valolähteinä on kahdeksan kartiomaista valoaukkoa, joiden pohjalla olevien ledien edessä on erillinen linssi. Virrankulutus pienenee lämpenemisen myötä, mikä näkyi myös huippukantaman mittaustuloksessa. Tulos on viileästä valaisimesta; kuumana kantama oli 24 m. Hollannissa hyväksytyn valaisimen referenssi on häkellyttävän alhainen mitattuun huippukantamaan nähden. Viimekertaisen testivoittajan lediversio kiinnitetään vankalla u-sankajalalla pystyasentoon. Ylätuelle on kiinnityspiste ja asennussyvyys on pieni. Keskellä valaisinta olevan saarekkeen ylä- ja alapuolella on viiden Osramledin rivi. Jakauma on leveä mutta turhan matala. Lähietäisyyden valaistus on auton omien valojen varassa, ja ilman niiden tukea kantama on lyhyehkö. Pienessä Luminatorissa on sama perusperiaate kuin kilpailijoiden sauvamallisissa uutuuksissa. Umpion yläreunan kahden ledielementin valo kohdistetaan heijastimen kautta tielle. Tuloksena on kiitettävä kantama, mutta valo saisi olla tasaisempaa ja se saisi jakautua laajemmalle. Korkealle ylös ja yläviistoihin tulee häiritsevän voimakasta hajavaloa. Syynä saattaa olla umpion kiiltävä sisäreunauritus. Pienimmässä Maxtelissa on valaisinperheen suurin referenssi. Neljän ledin valoa muokataan kahdella erityylisellä linssillä. Jakauman kärjellään oleva neliö on sivuille tulevaa valoa selvästi kirkkaampi. Ajossa tämä ei aiheuta huomiota, ja muutenkin valo on harmittoman hyvä. Mukana tulee muiden Maxtelien tapaan asennusohjeet, johtosarja, 12 V/24 V releet ja asennustarvikkeita. 1 m takuu kaksi erilaista kiinnitysjalkaa leveys asennus - syvyys pieni koko n rajaus pallojalka 5 m korkeussäätövara iso halkaisija valovoimaan nähden virheellinen referenssi sta liikaa valoa lähelle jakauman mataluus voimakas hajavalo keilan kapeus ei kivisuojaa kuten isommissa Maxteleissa 8,2 8,2 8,2 8,1 8, 2 TEKNIIKAN MAAILMA 21/215

12 NBB Alpha 175 ref 4 (Alpha 175 ref 25) X-VISION Meteor LED LAZER Triple-R 75 Elite ref 3 (Triple-R 75 Std ref 27,5) X-VISION Race R8 LAZER ST-8 ref 12,5 (ST-4 ref 7,5) 249 (249) (325) (325) E2/1453 E4/389 E11/1759 (E11/17589) E9/1147 E11/17 (E11/16) 4 (25) 27,5 3 (27,5) 37,5 12,5 (7,5) Ranska Taiwan Englanti Taiwan Englanti (2) x x ,1 1,2 1, 2,3 1,6 (,9) 13/14 (8/8) 24/26 46/46 (45/36) 64/65 86/98 (42/43) Ryhmän ainoan muovirunkoisen valaisimen malli on viime vertailusta tuttu Bosch Rallye 175. Linssi on karkaistua lasia, jonka lämpötila nousee runkoa korkeammaksi. Lähes kaikki valo on kohdistettu auton omien kaukovalojen kantaman jatkeeksi. Suppea valojakauma nostaa referenssiä, joten isompireferenssinen sopii uusimmista autoista lähinnä vain VW Passatin ledien kaveriksi. Meteor on ison Dominatorin pienennetty versio. Rakenne ja leditekniikka ovat samat kuin isoveljessä. Levenevä ja toisaalta huippua kohti kapeneva keila on hieman lyhyt. Se sopii mutkaisille teille varsinkin, jos auton omat valot hoitavat lähietäisyyden valaisun riittävän hyvin. Valojakauma on turhan matala, mutta toisaalta siitä ei tule häiritseviä hajasäteitä. Syksyn uutuusmallisarjan neliledinen versio oli mukana kahdella eri referenssillä (3/27,5). Niiden pieni ero toistuu mittaustuloksissa, vaikka Elitelle luvataan 2 % enemmän valovirtaa. Tienpinnan tasossa viiden luksin valokeilojen pintaalaero on 8,5 %, loput valosta suuntautuu ympyräjakaumalle ominaisesti laajalle maisemaan. Valoraja saisi olla ainakin sivuilla pehmeämpi. X-visionin Racesarjassa ledit ovat sauvamallisen valaisimen yläreunassa ja niiden valo kohdistuu tielle heijastimien kautta. Tehtaan edustajien puheiden mukaan Creen kupuledeillä saavutetaan parempi kantama kuin muissa X-Visionin malleissa käytetyillä Osramin ledeillä. Ovaalijakauman alarajauksen ansiosta lähelle ei tule liikaa valoa. Levein R8 valaisee tietä hyvin. Vanhemmassa Lazer-sarjassa ledit (8 tai 4 kpl) osoittavat suoraan eteen. Niiden edessä on valoa muokkaava linssi ja valoaukko on kartiomainen, joten jakauma on tasainen ympyrä. Valokeilassa on leveyttä, mutta varsinkin pienemmän kantama on lyhyt. Maisema kyllä valaistuu. Kaikissa Lazereissa on nyt viiden vuoden takuu ja elinikäinen linssitakuu esimerkiksi kiveniskemien varalle. 15 m paino säätövarat asennus - syvyys paino takuu vankka kiinnitys leveys takuu 1 m kapeus liian tiukaksi rajattu valojakauma jakauman mataluus vain tyydyttävä kantama liikaa valoa lähelle hankala korkeussäätö virrankulutus 5 m ( / 7,9 ) ( / 7,9 ) ( / 7,4 ) 8, 8, 7,9 7,9 7,8 TEKNIIKAN MAAILMA 21/215 21

13 LOPPUARVOSTELU LUMINALIGHTS Night Reaper 9" (Night Reaper 7") STRANDS Sala Driving Light 7 LED Hintaluokka ( /kpl) 169 (149) Takuu (v) E-hyväksyntä/nro E4/18717 (E4/18716) E9/11383 E8/87 E4/41 E4/426 Referenssiluku 25 (25) 12,5 17,5 12,5 17,5 Valmistusmaa Kiina Kiina Kiina Kiina Kiina Halkaisija (mm) Leveys x kork. (mm) Syvyys (mm) Asennuskork. (mm) Asennussyv. (mm) Paino (kg) 2, (1,4) 1,5 1,4 1, 2, Ilm./mitattu teho (W) 42/41 (4/32) 4/27 5/51 35/34 7/68 BRT 5 SAE 1 SAE m Myydään myös tuotenimillä W-Light Neptune ja Walonia Nightglow. Valaisimen keskellä on kolme rinnakkaista uurrettua heijastinta. Kupuledejä on kuusi ja niiden valo kohdistuu heijastimien yläja alapuoliskoihin. Referenssi on kummassakin 25. Isomman jakauma on vaakamainen ovaali, joka on rajattu pehmeästi. Tielle valoa kantautuu kummassakin tyydyttävästi, ja isomman keila on leveä. Pienemmässä Strandsissa on sama rakenne kuin isoveli-svegissä. Ledejä on vain neljä, mikä näkyy referenssin lisäksi valotehossa ja huipun muodossa. Valojakauman ansiosta käytössä oleva valo kuitenkin kohdistuu tielle eikä mene harakoille kuten monessa pallojakaumassa. Korkeussäätöä koskee sama kritiikki kuin Svegissä, eikä kummassakaan ole kiinnityspistettä ylätuelle. Ryhmän pienimmästä päästä olevassa valaisimessa on viisi lediä. Niiden jokaisen edessä on valoa muokkaava linssi ja ympärillä sileäpintainen kartioheijastin. Ympyrämäisen jakauman kirkkainta osaa reunustaa huntumainen valokehrä. Jakaumasta aiheutuu muodolleen tyypilliset haitat, mutta kantamaltaan tyydyttävän keilan leveys on hyvä. Kahden valaisimen välillä todettiin 5 %:n kirkkausero. Myydään myös tuotenimellä LuminaLights X 35 W. Pienikokoisessa valaisimessa on seitsemän lediä sileäreunaisen kartioheijastimen pohjalla. Jo kahta eri valaisinta tarkasteltaessa huomio kiinnittyi siihen, että ledien asema kartion keskikohtaan vaihtelee. Jakauma on ympyrä, jota ympäröi hento huntukehrä. Valotulos tienpinnalla on tyydyttävä sekä kantamaltaan että leveydeltään. Myydään myös tuotenimellä LuminaLights Power X 7 W. Keskikokoisessa valaisimessa on seitsemän kartiomaista valoaukkoa. Niistä kolme ylintä ovat sileäseinäisiä ja alhaalla sekä laidoilla prismapintaisia. Silti jakauma on tasainen ympyrä. Reilusta virrankulutuksesta huolimatta jakaumasta projisoituu tielle vain tyydyttävästi valoa. Asennusta helpottavat eri kiinnitystapavaihtoehdot. 1 m leveys asennussyvyys leveys koko pieni koko korkeussäädön lukitusruuvi korkeussäädön lukitusruuvi kaksi erilaista kiinnitysjalkaa 5 m joustava asennusjalka vaatii ylätuen korkeussäätövara yksilöerot valojen yksilöllisyys vain tyydyttävä kantama ( / 7,4 ) 7,8 7,7 7,6 7,5 7,5 22 TEKNIIKAN MAAILMA 21/215

14 VISIONX Light Cannon 4,5" (sarja) VISIONX Light Cannon 6,7" VISIONX Mitter X-VISION Race R4 (Race R2) LUMINALIGHTS Minispot 299/pari (179) 79, E9/6662 E9/1172 E9/6674 E9/1144 (E9/1175) E4/ ,5 2 (1) 1 Etelä-Korea Etelä-Korea Etelä-Korea Taiwan Kiina x x x , 2,8 1,4 1,6 (,9),4 25/25 5/55 4/42 32/33 (16/16) 2/18 Pienikokoinen VisionX myydään pareittain, mutta varsinainen asennussarja se ei ole, sillä mukana on vain kivisuojat. Niitä saa myös värillisinä valosuodattimina eri keleihin. Sileän kartioheijastimen pohjalla on yksi iso kupuledi. Valojakauma on tasainen ympyrä, jota ympäröi kärjellään oleva neliömäinen huntuvalo. Kahden ympyräkaaren rajaaman valon kantama on tyydyttävä. Ison ja painavan VisionX:n asennussyvyys on pieni, mutta eteenpäin valaisimessa riittää kanuunamaista pituutta. Rakenne ja jalka on vankka. Syvä prismapintainen kartioheijastin ympäröi yhtä tasaista lediä. Jakauma on jyrkkärajainen ympyrä, josta tielle tulee kapea keila. Eteen tulee liikaa valoa, ja keulan lähellä etuviistossa näkyy voimakas kaarimainen valoraja. Sauvamallisen VisionX:n rakenne on jämäkkä ja iskunkestävä, ja sille annetaan kolmen vuoden takuu. Yhdeksän pientä lediä osoittavat suoraan eteenpäin, ja ne muodostavat kymmenen asteen valokartion, jonka jakauma seinää vasten on tasainen ympyrä. Tienpinnalla on tyydyttävästi leveyttä, mutta kantama on lyhyt. Pakkauksen merkinnän mukaan teho olisi vain 5 W, mutta oikea arvo on 4 W. Race-sarjaa on kolmena eri pituutena; mallimerkinnän numero tulee heijastimien lukumäärästä. Jostain syystä lyhyempien jakauma on pyöreämpi kuin R8:ssa. Tämän vuoksi valoa tulee lähelle liikaa. Myös maisema valaistuu turhan korkealta. R4:n valoteho on tyydyttävä, R2:n huono. Racesarjan ilmoitetut tehot pitivät mittaamiemme ottotehojen mukaan hyvin paikkansa. Myydään myös tuotenimellä SAE 6. Lähes kämmeneen sopiva valaisin on herättänyt asiakkaissa ennakkoluuloja. Meiltä ne karisivat mittausten myötä. Vaikka valokeila on kapea, se ei ole ryhmän vaatimattomin. Kokoonsa ja painoonsa nähden Minispot valaisee tietä ja maisemaa sopivan pippurisesti. Asennukseen löytynee kolo auton kuin auton keulalta. Hinta on vertailun edullisin. 15 m koko asennussyvyys asennussyvyys korkeussäädön lukitus koko asennussyvyys vankka kiinnitys pieni koko kevyt 1 m kapeus jyrkkärajainen ympyrä ympyrämäinen valojakauma paino hankala korkeussäätö kapeus ennakkoluulot 5 m ( - / 6,2 ) 7,2 7,2 7,2 6,9 6,8 TEKNIIKAN MAAILMA 21/215 23

DON T BE AFRAID OF THE DARK.

DON T BE AFRAID OF THE DARK. DON T BE AFRAID OF THE DARK. AMMATTILAISTASON VALAISTUSTA AJONEUVOIHIN 2 2 STRANDS LIGHTNING LIGHTING DIVISION ÄLÄ PELKÄÄ PIMEÄÄ. AMMATTIMAISTA AJONEUVOVALAISTUSTA SLD, Strand Lighting Division tarjoaa

Lisätiedot

TYÖVALOT. ABL 500 LED SL Yksinkertainen mutta luotettava laatuvalo, 400 lumen. DT-liitin. 12/24V. IP68-IP69K. 101x57x97mm.

TYÖVALOT. ABL 500 LED SL Yksinkertainen mutta luotettava laatuvalo, 400 lumen. DT-liitin. 12/24V. IP68-IP69K. 101x57x97mm. TYÖVALOT UUSI ABL LED COMPACT TYÖVALO ABL LED Compact on premiumluokan työvalo huokeaan hintaan. Valo on OEM-laatua varustettu laadukkaalla hejastimella, karkaistulla lasilla jossa jäänpoistotoiminto ja

Lisätiedot

MPK Oy Finland OVH SIS.ALV. 24% SISÄLLYSLUETTELO LED LISÄVALOT HALOGEN LISÄVALOT HALOGEN TYÖVALOT LED TYÖVALOT HEIJASTIMET

MPK Oy Finland OVH SIS.ALV. 24% SISÄLLYSLUETTELO LED LISÄVALOT HALOGEN LISÄVALOT HALOGEN TYÖVALOT LED TYÖVALOT HEIJASTIMET SISÄLLYSLUETTELO 2 4 5 6 7 10 10 11 12 16 16 17 18 20 21 22 28 HID LISÄVALOT HALOGEN LISÄVALOT LED LISÄVALOT HALOGEN TYÖVALOT LED TYÖVALOT HID TYÖVALOT LED TYÖVALOT HEIJASTIMET POLTTIMOT 1 LISÄVALOSSA

Lisätiedot

led työvalot LED TYÖVALOT

led työvalot LED TYÖVALOT PL-220-LED Led työvalo 9-30V, 25W, 1733lm, 1 x 25W Cree led, IP68, RFI/EMC, -40 - +80 C, 50 000h, 86 x 86 x 99 mm, korkeus jalalla 100 mm, alumiinirunko, Lexan polygarbonaattilasi, piste valokuvio Deutsch

Lisätiedot

LED VALO VASTAAN HALOGEENIVALO. VENEEN RANTAUTUMIS- JA HAKUVALOT.

LED VALO VASTAAN HALOGEENIVALO. VENEEN RANTAUTUMIS- JA HAKUVALOT. LED VALO VASTAAN HALOGEENIVALO. VENEEN RANTAUTUMIS- JA HAKUVALOT. VENEEN TARGAKAAREEN ASENNETUT VALOT Testiveneeseen on asennettu targakaareen erittäin kirkkaita halogeenivaloja suuri määrä. Valoja on

Lisätiedot

Valotelineet. MB Actros IV -sarjaan. Lisävalot valotelineisiin

Valotelineet. MB Actros IV -sarjaan. Lisävalot valotelineisiin Valotelineet MB Actros IV -sarjaan Lisävalot valotelineisiin Valotelineet ja lisävarusteet Korkeakiiltoiset, ruostumattomasta Ø 70 mm teräsputkesta valmistetut ja EU-hyväksytyt LightFix-valotelineet on

Lisätiedot

Valotelineet. Volvo FH4 / FM4 / FMX -sarjoihin. Lisävalot valotelineisiin

Valotelineet. Volvo FH4 / FM4 / FMX -sarjoihin. Lisävalot valotelineisiin Valotelineet Volvo / FM4 / FMX -sarjoihin Lisävalot valotelineisiin Valotelineet ja lisävarusteet Korkeakiiltoiset, ruostumattomasta Ø 70 mm teräsputkesta valmistetut ja EU-hyväksytyt LightFix-valotelineet

Lisätiedot

Bosch-valaistus laaja valikoima laatutuotteita

Bosch-valaistus laaja valikoima laatutuotteita 6 LIG 13X 061 SEN/CMS 06/2013 Pidätämme oikeuden tuotemuutoksiin. Bosch ei vastaa esitteen mahdollisista kirjoitusvirheistä. Bosch-valaistus laaja valikoima laatutuotteita Enemmän valoa: Bosch-lisävalot

Lisätiedot

Valotelineet. Scania P-, G- ja R-sarjoihin. Lisävalot valotelineisiin

Valotelineet. Scania P-, G- ja R-sarjoihin. Lisävalot valotelineisiin Valotelineet Scania P-, G- ja R-sarjoihin Lisävalot valotelineisiin Valotelineet ja lisävarusteet Korkeakiiltoiset, ruostumattomasta Ø 70 mm teräsputkesta valmistetut ja EU-hyväksytyt LightFix-valotelineet

Lisätiedot

LED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA.

LED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA. LED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA. PALJONKO LED VALO ANTAA VALOA? MITÄ EROJA ON ERI LINSSEILLÄ? Onko LED -valosta haastajaksi halogeenivalolle? Linssien avautumiskulma ja valoteho 8 (LED 3K, LED 6K ja halogeeni

Lisätiedot

Peilikaapit ja peilit

Peilikaapit ja peilit Peilikaapit ja peilit VAKIOväriT Materiaalit ja toimitussisältö TOIMITUSSISÄTÖ Valkoinen * Peilikaappien ledilipat, alapohjat ja sivut sekä erilliset ledilipat ja ledilipat peilillä (lippaosa) ovat kosteudenkestävää

Lisätiedot

Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen

Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen Munkegaard LED Design: Arne Jacobsen Munkegaard Munkegaard suunniteltiin ja kehitettiin vuonna 1955 kuuluisaa tanskalaista Munkegårdin koulua varten. Sen jälkeen se on levinnyt kaikkialle maailmaan niin

Lisätiedot

EVTEK/ Antti Piironen & Pekka Valtonen 1/6 TM01S/ Elektroniikan komponentit ja järjestelmät Laboraatiot, Syksy 2003

EVTEK/ Antti Piironen & Pekka Valtonen 1/6 TM01S/ Elektroniikan komponentit ja järjestelmät Laboraatiot, Syksy 2003 EVTEK/ Antti Piironen & Pekka Valtonen 1/6 TM01S/ Elektroniikan komponentit ja järjestelmät Laboraatiot, Syksy 2003 LABORATORIOTÖIDEN OHJEET (Mukaillen työkirjaa "Teknillisten oppilaitosten Elektroniikka";

Lisätiedot

TANEO NIVELVARTINEN JA JÄRJESTELMÄVALAISIN

TANEO NIVELVARTINEN JA JÄRJESTELMÄVALAISIN FIN TANEO NIVELVARTINEN JA JÄRJESTELMÄVALAISIN 2 TANEO MONIPUOLINEN VALAISIN IHANTEELLISEEN VALAISTUKSEEN. Tinkimätön valaistusratkaisu on välttämätön aina kun silmäsi ovat koetuksella. Oli työtehtävänä

Lisätiedot

JAHN-2000 JAHN-12516 JAHN-12961. - 35 W - P32d-2 (D2S) JAHN-1000... 116,- 67. 7. xenon-polttimo - 35 W - P32d-3 (D2R) JAHN-2000...

JAHN-2000 JAHN-12516 JAHN-12961. - 35 W - P32d-2 (D2S) JAHN-1000... 116,- 67. 7. xenon-polttimo - 35 W - P32d-3 (D2R) JAHN-2000... hinnat sis. alv. % polttimot JAHN- JAHN- JAHN- JAHN-0 JAHN-. H-ajovalopolttimo JAHN-000 - V - W - Pt JAHN-...,0 - V - 0 W - Pt JAHN-...,. H-ajovalopolttimo - V - W - PXd JAHN-...,. tavallinen ajovalopolttimo

Lisätiedot

Toimistovalaisimet FI

Toimistovalaisimet FI Toimistovalaisimet FI PRANA+sarja LED LATTIA JA RIPUSTUSVALAISIMET PRANA+sarjan ylävalo liikuteltava VALAISINPÄÄ SUORA VALO HIGHTECHTUNNISTIN KIRKKAUS TILANNEOHJAUS TUNABLE WHITE TOIMINTO VALON VÄRIN mukautukseen

Lisätiedot

ASENNUSOHJE. SAFERA Siro IN-line -liesivahti. Virranhallintayksiköt PCU3 PCU5.1-U 20810 V4.5.0 FIN SIRO IN-LINE

ASENNUSOHJE. SAFERA Siro IN-line -liesivahti. Virranhallintayksiköt PCU3 PCU5.1-U 20810 V4.5.0 FIN SIRO IN-LINE ASENNUSOHJE SAFERA Siro IN-line -liesivahti Virranhallintayksiköt PCU PCU.-U 080 V..0 FIN SIRO IN-LINE SISÄLLYSLUETTELO VAROITUKSET. VALMISTELUT. Valmistelut. Asennus. Asennuksen vianmääritys. Lisävaruste:

Lisätiedot

RL020 kaukovalosarja H3 12 V / 55 W ref. 17,5 ø 155 x 64 mm sis. kaksi valoa + polttimot

RL020 kaukovalosarja H3 12 V / 55 W ref. 17,5 ø 155 x 64 mm sis. kaksi valoa + polttimot RL020 kaukovalosarja H3 12 V / 55 W ref. 17,5 ø 155 x 64 mm sis. kaksi valoa + polttimot RL021 sumuvalosarja H3 12 V / 55 W ø 155 x 64 mm sis. kaksi valoa + polttimot RL022 kaukovalosarja H3 12 V / 55

Lisätiedot

TANSUN QUARTZHEAT. Käyttöohje. Algarve UK:N & EUROOPAN MALLIT: ALG 513UK & ALG 513EU. Valmistaja: Tansun Limited

TANSUN QUARTZHEAT. Käyttöohje. Algarve UK:N & EUROOPAN MALLIT: ALG 513UK & ALG 513EU. Valmistaja: Tansun Limited TANSUN QUARTZHEAT Käyttöohje Algarve UK:N & EUROOPAN MALLIT: ALG 513UK & ALG 513EU Valmistaja: Tansun Limited Asiakaspalvelukysymyksissä, ota yhteyttä maahantuojaan: Proviter Oy Tullikatu 12 A 4 21100

Lisätiedot

7" YLEISMALLISET UMPIOT

7 YLEISMALLISET UMPIOT ROSSI AJOVALOJA Rossi-kehyksissä on parkkivalo kehyksen alareunassa, mutta sitä voidaan myös muuttaa vilkkuvaloksi. Jos aiot maalata kehykset auton väriseksi, niin suosittelemme muovisia, sillä kromi voidaan

Lisätiedot

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting. SL7 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com www.spittler.de SL7 LED SISÄLLYS

Lisätiedot

Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012

Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012 Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012 Aiheita Valaistukseen liittyviä peruskäsitteitä Eri lampputyyppien ominaisuuksia Led-lampuissa huomioitavaa Valaistuksen mitoittaminen ja led valaistuksen mahdollisuudet

Lisätiedot

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11 TYÖPISTEVALAISIMET Nro 5. 1/6 Diasonic LED-valaisin DL-70iSH Työpistevalaisin LED-tekniikalla. Valaisimessa monipuoliset säätöominaisuudet. DL-70iSH valaisimessa iphone/ ipod telakka. Kaiuttimen äänenvoimakkuudensäätö

Lisätiedot

Ryhmä 3C-02 Tuotekoodi: 1103-3C-2-375. Helsinki 0513. Valaisimet FAHRZEUGBELEUCHTUNG

Ryhmä 3C-02 Tuotekoodi: 1103-3C-2-375. Helsinki 0513. Valaisimet FAHRZEUGBELEUCHTUNG Ryhmä 3C-02 Tuotekoodi: 1103-3C-2-375 Helsinki 0513 Valaisimet FAHRZUGBLUCHTUNG Sisältö Heijastimet...61-64 Kaukovalot...3-7 Kiinnitystelineet, säätötuet ja as. sarjat...103-107 Peruutusvalot...37-39 Perävaunuvalosarjat...

Lisätiedot

L E D I F A K T A. Ledit lämpenevät

L E D I F A K T A. Ledit lämpenevät Ledit lämpenevät Ledin tehosta 75...80% muuttuu lämmöksi. oisin kuin perinteiset valonlähteet, ledi ei säteile tuottamaansa lämpöä pois, vaan lämpö on johdettava esimerkiksi valaisimen runkoon ja siitä

Lisätiedot

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo Lighting Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo PureGlow IntelliHue Powercore Innovatiiviset PureGlow

Lisätiedot

Compass 2000 Kaukovalo, Xenon

Compass 2000 Kaukovalo, Xenon 2007 Lisävalot Compass 2000 Kaukovalo, Xenon Ksenon-valotekniikan avulla 2,5-kertainen valoteho verrattuna halogeenivaloihin. Tietokoneella lasketun heijastintekniikan ja sileän lasin ansiosta erinomainen

Lisätiedot

1/6 TEKNIIKKA JA LIIKENNE FYSIIKAN LABORATORIO V1.31 9.2011

1/6 TEKNIIKKA JA LIIKENNE FYSIIKAN LABORATORIO V1.31 9.2011 1/6 333. SÄDEOPTIIKKA JA FOTOMETRIA A. INSSIN POTTOVÄIN JA TAITTOKYVYN MÄÄRITTÄMINEN 1. Työn tavoite. Teoriaa 3. Työn suoritus Työssä perehdytään valon kulkuun väliaineissa ja niiden rajapinnoissa sädeoptiikan

Lisätiedot

SNEPvalaisimet. Älykästä valovoimaa

SNEPvalaisimet. Älykästä valovoimaa SNEPvalaisimet Älykästä valovoimaa Langattomasti ohjattava valaistusjärjestelmä SNEP on tulevaisuutta edustava avaimet käteen -ratkaisu kaikenkokoisiin tiloihin, kuten teollisuushalleihin, myymälöihin,

Lisätiedot

SVH HINNASTO 2015. ST-sarja. Tieliikenteeseen hyväksytyt (E11) LED lisäkaukovalot SVH

SVH HINNASTO 2015. ST-sarja. Tieliikenteeseen hyväksytyt (E11) LED lisäkaukovalot SVH HINNASTO 2015 Maahantuonti ja markkinointi Black West Oy /VanOne Muovitie 19, FI-33470 Ylöjärvi Tel.+358 10 6666 210 ST-sarja Tieliikenteeseen hyväksytyt (E11) LED lisäkaukovalot Tuotenumero Runko Malli

Lisätiedot

Teokseen sopiva valokeilan leveys valitaan teoksen muodon perusteella. Myös valaisimen etäisyys vaikuttaa valokeilan kokoon valaistavassa kohteessa.

Teokseen sopiva valokeilan leveys valitaan teoksen muodon perusteella. Myös valaisimen etäisyys vaikuttaa valokeilan kokoon valaistavassa kohteessa. Helsingin kaupunkitilaohje Veistosten valaistus http://kaupunkitilaohje.hel.fi/kortti/veistosten-valaistus/ Hyvin toteutettu valaistus korostaa teoksen piirteitä tai teemaa. Valaistuksella teokselle voidaan

Lisätiedot

Laituri- ja Satamatuotteet

Laituri- ja Satamatuotteet Laituri- ja Satamatuotteet * Nyt annamme 5 vuoden takuun uusille tuotteille. Sinun tarvitsee vain mennä kotisivullemme, rekisteröityä ja rekisteröidä tuote. El-Björn Oy El-Björn AB on Pohjoismaiden johtava

Lisätiedot

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Pidä pelivaraa JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Sisältö 3 Jalan ja pyörällä 4 Omilla teillä 5 Ajo pyöräkaistalla 6 Risteyksissä tarkkana 6 Opettele väistämissäännöt 7 Liikennemerkin mukaan 8 Kääntyvä väistää

Lisätiedot

LED - KORVAUSPOLTTIMOT

LED - KORVAUSPOLTTIMOT LED - KORVAUSPOLTTIMOT KEVÄT 2008 Emme varastoi läheskään kaikia tuotteita. Osa tuotteistamme on ns. tehdastoimituksena. Toimitusaika tyypillisesti noin 1 viikko (varastotavara). Kaikki tuotteet täyttävät

Lisätiedot

TYÖVALOT SISÄLLYSLUETTELO: 5-12W. Työvalot, 5-12W Työvalot, 15-18W Työvalot, 20-27W Työvalot, 30-36W. Lisävalot, pyöreät, W 18

TYÖVALOT SISÄLLYSLUETTELO: 5-12W. Työvalot, 5-12W Työvalot, 15-18W Työvalot, 20-27W Työvalot, 30-36W. Lisävalot, pyöreät, W 18 3 YU: 4 5 6 YÖ 5-12W yövalot, 5-12W yövalot, 15-18W yövalot, 20-27W yövalot, 30-36W 7 8 9 10 yövalot, 40-48W yövalot, 50-60W yövalot, 80-150W yövalopaneelit, 30-150W 11 12 12 13 yövalopaneelit, 160-320W

Lisätiedot

Ledinaire. Ledinaire edullinen ja luotettava ledivalaisinsarja. Vaihda nyt lediin edullisesti.

Ledinaire. Ledinaire edullinen ja luotettava ledivalaisinsarja. Vaihda nyt lediin edullisesti. Ledinaire Ledinaire edullinen ja luotettava ledivalaisinsarja Vaihda nyt lediin edullisesti. Philips Ledinaire -malliston ledivalaisimet Ledinaire batten BN060C runkovalaisin Ledinaire waterproof WT060C

Lisätiedot

Tuotekoodi 1103-3C-2-375. Helsinki 0915. Valaisimet FAHRZEUGBELEUCHTUNG

Tuotekoodi 1103-3C-2-375. Helsinki 0915. Valaisimet FAHRZEUGBELEUCHTUNG Tuotekoodi 1103-3C-2-375 Helsinki 0915 Valaisimet FAHRZUGBLUCHTUNG Sisältö Sivu Heijastimet... 64-67 Jännitteentunnistimet...40 Kaukovalot... 3-9 Kiinnitystelineet, säätötuet ja as. sarjat... 108-112 Peruutusvalot...

Lisätiedot

ADAX NEO -DESIGNLÄMMITTIMET

ADAX NEO -DESIGNLÄMMITTIMET ADAX NEO -DESIGNLÄMMITTIMET VALITTU LÄMPÖTILA ON HELPPO NÄHDÄ Selkeästä näytöstä näet helposti asetetun lämpötilan. Voit nostaa tai alentaa lämpöä patterin päädyssä olevilla plus- ja miinuspainikkeilla.

Lisätiedot

Nykyinen valaistus antaa kuvaseinälle epätasaisen valoisuuden

Nykyinen valaistus antaa kuvaseinälle epätasaisen valoisuuden Pimeät kohdat valaisinrivien välissä Kirkkaat kohdat valaisinrivien kohdissa Nykyinen valaistus antaa kuvaseinälle epätasaisen valoisuuden Muutos B, 11.02.2014, s. 5 lisätty, s. 7 työvaihekuvaus E42 NYKYTILANNE

Lisätiedot

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo Lighting Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo PureGlow Intelligent Color RGBA Powercore Innovatiiviset

Lisätiedot

1) Sivulasien asennus Valmistele alumiinilistat (sivu- ja alalistat U-, katonvastainen lista joko F- tai U-profiililla)

1) Sivulasien asennus Valmistele alumiinilistat (sivu- ja alalistat U-, katonvastainen lista joko F- tai U-profiililla) VIHTA-LASISEINÄN ASENNUSOHJE: Käymme tässä asennusohjeessa läpi lasiseinän asennuksen vaihe vaiheelta. Suorittamalla asennustyö huolella tämän ohjeen mukaan lasiseinän asennus sujuu vaivattomasti ja lasiseinän

Lisätiedot

discovery evo Monipuolinen ja tehokas

discovery evo Monipuolinen ja tehokas discovery evo Monipuolinen ja tehokas Discovery Evo sopii kaikkiin tiloihin. Miten sinä käytät sitä? Discovery kehitettiin aikanaan aivan uudenlaisen ajattelun pohjalta. Siitä haluttiin tehdä mutkaton

Lisätiedot

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN RAUTAKESKO 1 Mukavaa lämpöä - miten ja miksi? Lämpö on yksi ihmisen perustarpeista. Lämpöä tarvitaan asuinhuoneissa: kotona ja vapaa-ajanasunnoissa, mökeillä, puutarhassa,

Lisätiedot

ASENNUSOHJE MINSTER JA TURMALIN

ASENNUSOHJE MINSTER JA TURMALIN Turmalin-savikattotiili Minster-betonikattotiili ASENNUSOHJE Päivitetty 14.12.2012 Tämä korvaa aiemmat asennusohjeet Puh. +358 9 2533 7200 ~ Faksi +358 9 2533 7311 ~ www.monier.fi Sivu 1 / 9 Alkulause

Lisätiedot

TEKNISET TIEDOT. Volvo Trucks. Driving Progress. Vetopöytä ja asennus

TEKNISET TIEDOT. Volvo Trucks. Driving Progress. Vetopöytä ja asennus Volvo Trucks. Driving Progress TEKNISET TIEDOT Puoliperävaunu kytketään sitä vetävään kuorma-autoon vetopöydän avulla. Vetopöytä on tavallisesti kiinnitetty vetoauton alustaan asennuslevyn avulla. Saatavana

Lisätiedot

AUTROLED Yleisvalaistus AUTROSAFE OY

AUTROLED Yleisvalaistus AUTROSAFE OY AUTROLED Yleisvalaistus AUTROSAFE OY rev 3/16 AUTROLED 170 mm 60 mm Kookkaat jäähdytyselementit pitävät tehokkaiden ledien lämmöt kurissa ja ledien elinikä pysyy pitkänä. Ledien virtalähde sijaitsee aina

Lisätiedot

HESE. -puskulevystä tiehöylään

HESE. -puskulevystä tiehöylään HESE -puskulevystä tiehöylään Hese-työkone on teiden ja piha-alueiden kunnossapitoon tarkoitettu yleistyökone. Monipuolisuudessaan Hese on täysin ylivoimainen, samalla koneella tehdään kaikki teiden sekä

Lisätiedot

WWW.LAMOX.FI INFO@LAMOX.FI

WWW.LAMOX.FI INFO@LAMOX.FI 1 Perinteinen valesokkelirakenne Termotuote korjattu rakenne Asennus 2 Ennen työn aloittamista on aina tarkistettava päivitetyt viimeisimmät suunnitteluohjeet valmistajan kotisivuilta. Eristämisessä on

Lisätiedot

Ääniohjattu vilkkuvalo ledeillä toteutettuna

Ääniohjattu vilkkuvalo ledeillä toteutettuna Ääniohjattu vilkkuvalo eillä toteutettuna Idea ei valitettavasti ole lähtöisin omasta päästäni - niin mukavaa kuin olisikin ollut riistää kunnia itselleen - vaan on keksijäperhe Ponkalalta. Olen usein

Lisätiedot

Idesco EPC. Ajoneuvontunnistus. 12.1.2015 Idesco Oy C00442F 1.01

Idesco EPC. Ajoneuvontunnistus. 12.1.2015 Idesco Oy C00442F 1.01 Idesco EPC Ajoneuvontunnistus C00442F 1.01 Sisältö Yleistä tunnisteiden ja lukijan toiminnasta 3 Lukijan ja tunnisteiden antennien säteilykuviot 4 Idesco EPC-lukijan asennus 5 Erikoistuulilasit 8 Ajoneuvojen

Lisätiedot

SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö

SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö Sisustuksellinen valaistussuunnittelu Toimivat valaistusratkaisut koteihin ja yrityksiin Tampereen Valo ja Sisustus Mäntykatu 4, 33200 Tampere p 040 744 7357

Lisätiedot

Oikea valo jokaiseen hetkeen

Oikea valo jokaiseen hetkeen PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 5 W (50 W) GU10 Lämpimän valkoinen WarmGlow, himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät spottilamput tuovat LEDvalaistuksen

Lisätiedot

Ledien kytkeminen halpis virtalähteeseen

Ledien kytkeminen halpis virtalähteeseen Ledien kytkeminen halpis virtalähteeseen Ledien valovoiman kasvu ja samanaikaisen voimakkaan hintojen lasku on innostuttanut monia rakentamaan erilaisia tauluja. Tarkoitan niillä erilaista muoveista tehtyjä

Lisätiedot

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo

Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo Lighting Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo Innovatiiviset PureGlow Powercore -valaisimet ovat tehokkaita,

Lisätiedot

7 VUODEN. valtavalo VALTAVALO G4 LED-VALOPUTKET TAKUU G4 LED-VALOPUTKEN TEKNISET LISÄTIEDOT

7 VUODEN. valtavalo VALTAVALO G4 LED-VALOPUTKET TAKUU G4 LED-VALOPUTKEN TEKNISET LISÄTIEDOT VALTAVALO G4 LED-VALOPUTKET G4 LED-VALOPUTKEN TEKNISET LISÄTIEDOT 7 VUODEN TAKUU Nopea, helppo ja turvallinen tapa päivittää olemassa oleva valaistus LED-tekniikkaan 125 000 tunnin käyttöikä 7 vuoden takuu

Lisätiedot

FINPILAR - ASENNUS JA LISÄVARUSTEET

FINPILAR - ASENNUS JA LISÄVARUSTEET 34 FINPILAR - ASENNUS JA LISÄVARUSTEET Finpilarin asennustavat Kytkentäliittimet HLAK 25 Nro 2080505 (Cu5x25 /5x16) HLAK 35 Nro 2080507 (Cu 5x35 /5x25) FINPILAR-pistorasiapilarissa on vakiona syöttöliitin

Lisätiedot

ClearAccent Edullinen upotettava LEDspottivalaisin

ClearAccent Edullinen upotettava LEDspottivalaisin Lighting ClearAccent Edullinen upotettava LEDspottivalaisin ClearAccent ClearAccent on edullinen upotettava spottivalovalikoima, joka on suunniteltu korvaamaan halogeenivalaisimet. Hinnan edullisuus ja

Lisätiedot

TWIN Turvavalaisimet AUTROSAFE OY

TWIN Turvavalaisimet AUTROSAFE OY rev 1/1 TWIN Turvavalaisimet TWIN Tyylikkäässä kaksiosaisessa runkorakenteessa on huomioitu erittäin tehokkaiden ledien lämmöntuotto. Runko on suunniteltu toimimaan tehokkaana jäähdytysalustana. Kaksoisrakenteen

Lisätiedot

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11 TYÖPISTEVALAISIMET Nro 5. 1/6 Diasonic LED-valaisin DL-70iSH Työpistevalaisin LED-tekniikalla. Valaisimessa monipuoliset säätöominaisuudet. DL-70iSH valaisimessa iphone/ ipod telakka. Kaiuttimen äänenvoimakkuudensäätö

Lisätiedot

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä.

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä. Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015 Aidon lämmön lähteillä. Perinteikäs & moderni Aina ajankohtainen ja jäljittelemätön Aito vie saunojan aidon lämmön lähteille. Aito-kiukailla saunotaan

Lisätiedot

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat

Lisätiedot

CoreLine Recessed Spot alasvalo

CoreLine Recessed Spot alasvalo Lighting CoreLine Recessed Spot alasvalo CoreLine Recessed Spot CoreLine Recessed Spot on edullinen upotettava alasvalo halogeenivalaisinten tilalle. Valaisimella on hyvä valo ja edullinen hinta. Valaisin

Lisätiedot

Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa

Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa Kun viljelykasvien valikoima on laaja, kasvit ovat eri kasvuasteilla ja rivivälit erilevyisiä, ei oikean koneen löytäminen ole helppoa. Usein huomaat etteivät valmistajien

Lisätiedot

Teollisuuden LED-valaistus

Teollisuuden LED-valaistus Teollisuuden LED-valaistus Hollantilainen innovaatio made in Europe LumoLumen, eurooppalaista huipputekniikkaa! LumoLumen LED-teollisuusvalaisimissa yhdistyvät ainutlaatuinen mekaaninen rakenne, edistyksellinen

Lisätiedot

LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA

LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA LED-YLEISVALAISIN TEOLLISUUDEN KOHTEISIIN DORA & DORA+ PARHAIMMILLAAN 147 lm/w Ta-luokka Ottoteho Värilämpötila Valovirta Valaisimen valotehokkuus Kotelointiluokka Suojausluokka

Lisätiedot

Asennus katolle lappeen suuntaisesti.

Asennus katolle lappeen suuntaisesti. 18.9.2014 Aurinkopaneelien asennusohje Asennus katolle lappeen suuntaisesti.! VAROITUS! Käytä turvavaljaita tai muuta tarkoituksenmukaista putoamisen estävää turvajärjestelyä asennustöissä katolla. Aurinkopaneelitelineet

Lisätiedot

df4sa dipl.-ing cornelius paul liebigstrasse 2-20 d-22113 hamburg info@spiderbeam.net www.spiderbeam.net

df4sa dipl.-ing cornelius paul liebigstrasse 2-20 d-22113 hamburg info@spiderbeam.net www.spiderbeam.net Spiderbeam kehitettiin Dxpeditioihmisten unelma-antenniksi. Se on täysikokoinen, kevyt, kolmen taajuusalueen yagi joka on valmistettu lasikuidusta ja langasta. Koko antenni painaa ainoastaan kg, mikä tekee

Lisätiedot

9 W TEHOKKAAT LED VALOT

9 W TEHOKKAAT LED VALOT 9 W TEHOKKAAT LED VALOT Suomessa hyvin tehty - Suomalaisella työllä! Suomalainen erittäin kirkas ja tehokas energiaa säästävä LED -valosarja. Sopii hyvin yleisvalaistukseen.. Kuvassa kiviseinän valolähteenä

Lisätiedot

Tehokasta työvaloa TYRI KLE työvalot on kehitetty ja testattu yhteistyössä suurten konevalmistajien kanssa tarjoten tehokasta ja turvallista valoa:

Tehokasta työvaloa TYRI KLE työvalot on kehitetty ja testattu yhteistyössä suurten konevalmistajien kanssa tarjoten tehokasta ja turvallista valoa: Tehokasta työvaloa TYRI KLE työvalot on kehitetty ja testattu yhteistyössä suurten konevalmistajien kanssa tarjoten tehokasta ja turvallista valoa: Kaikki tuotteemme on suunniteltu vastaamaan korkeita

Lisätiedot

Ledifaktoja Valomessut Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus

Ledifaktoja Valomessut Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus Ledifaktoja Valomessut 2009 Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus Kolme trendiä, kolme mahdollisuutta Perinteisistä valonlähteistä Led-valaistusratkaisuihin Komponenteista ja tuotteista sovelluksiin ja

Lisätiedot

TEVISIO SUURENNUSLASIVALAISIN

TEVISIO SUURENNUSLASIVALAISIN FIN TEVISIO SUURENNUSLASIVALAISIN TEVISIO. LAADUKASTA JA JOUSTAVAA TEHOKKUUTTA. Olipa kyseessä laboratorio, elektroniikka, metalli- tai kelloteollisuus - TEVISIO on olennainen siellä missa silmäsi ovat

Lisätiedot

ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Schreder Nokalux C Luce Leipziger Leuchten

ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Schreder Nokalux C Luce Leipziger Leuchten ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Schreder Nokalux C Luce Leipziger Leuchten Vialuksi Oy on Suomen johtavia teknisen ulkovalaistuksen toimijoita. Yritys on perustettu 2008

Lisätiedot

Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla

Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla LED-lamput TrueForce LED HPL Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla UUSI! Kustannustehokas LED-lamppuvaihtoehto kaupunki- ja puistovalaistukseen Tärkeimmät ominaisuudet Pieni koko Kevyt vain

Lisätiedot

Pos.1. Valonlähteenä T5 kantainen 28W. Jännite 230V. AVH15.1. Pos.3

Pos.1. Valonlähteenä T5 kantainen 28W. Jännite 230V. AVH15.1. Pos.3 VALAISIMET Highlight valaistus Oy / Liisa Korhonen Höyläämötie 12 00380 HELSINKI gsm. 045 1290 992 puh. (09) 2254 178 e-mail. liisa.korhonen@highlight.fi Pos.1 Pos.2 Korkeus: 600mm Leveys:1250mm : 55mm

Lisätiedot

Piirrä oma valolinjasi

Piirrä oma valolinjasi Freedom Valo on yksi arkkitehtuurin peruselementtejä. Ilman valoa tilan linjat ja yhteydet katoavat. Päivänvalo on suunnittelun itsestään selvä lähtökohta, ja keinovalo jatkaa siitä mihin luonnonvalo

Lisätiedot

Turvavalaisimet. Ledvalaisimet Akkuyksikkövalaisimet

Turvavalaisimet. Ledvalaisimet Akkuyksikkövalaisimet Turvavalaisimet Ledvalaisimet Akkuyksikkövalaisimet Led Turvavaloja Eltek -mallisto Honeywell Life Safety on käyttänyt paljon aikaa ja resursseja uuden Eltek turvavalomalliston kehittämiseen. Uudessa mallistossamme

Lisätiedot

TIETOJA AIRAMIN JOULUTUOTEVALIKOIMASTA. Oy AIRAM ELECTRIC Ab

TIETOJA AIRAMIN JOULUTUOTEVALIKOIMASTA. Oy AIRAM ELECTRIC Ab TIETOJA AIRAMIN JOULUTUOTEVALIKOIMASTA Oy AIRAM ELECTRIC Ab Yleistä Airamista Airam on suomalainen perheyritys. Markkinajohtaja myös joulu- ja koristevaloissa 2009 mallistossa yli 300 tuotetta. Olemme

Lisätiedot

Apurungon valinta ja kiinnitys. Kuvaus. Suositukset

Apurungon valinta ja kiinnitys. Kuvaus. Suositukset Kuvaus Kuvaus Runko, apurunko ja vahvistus käsittelevät yhdessä erilaisia kuormituksia, joita ajoneuvoon kohdistuu käytön aikana. Apurungon mitoitus ja rakenne, kiinnitys ja vahvistus määräytyvät useiden

Lisätiedot

Takavalot. Til.nro. T-1179941

Takavalot. Til.nro. T-1179941 Takavalot Til.nro. 40-1153 vasen Til.nro. 40-1154 oikea Led-takavalo 12/24V Taka-, jarru- ja vilkkuvalo, heijastin. Kiinnitys kahdella pultilla M6, ruuviväli 64 mm, johto 145 cm, sivun pit. 165 mm, kork.

Lisätiedot

LED -VALOT JA KORVAUSPOLTTIMOT

LED -VALOT JA KORVAUSPOLTTIMOT LED -VALOT JA KORVAUSPOLTTIMOT SYYSKUU 2007 Emme varastoi läheskään kaikia tuotteita. Osa tuotteistamme on ns. tehdastoimituksena. Toimitusaika tyypillisesti noin 1 viikko (varastotavara). Ei varastoitavissa

Lisätiedot

Sairaalasänky. Kevyt ja ketterä

Sairaalasänky. Kevyt ja ketterä Sairaalasänky Kevyt ja ketterä Taloudellinen vaihtoehto Adatto sairaalasänky on taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Sänkyyn on saatavana monia erilaisia kokoonpanoja ja vaihtoehtoja. Myös Merivaara Futura

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori.

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo on veneilijän tulevaisuutta. Perämoottori, joka menestyy sitä paremmin, mitä tiukemmaksi ympäristömääräykset käyvät. Markkinoiden tehokkaimmat

Lisätiedot

Making LED lighting solutions simple TM. Tuomas.Lamminmaki@FutureElectronics.com

Making LED lighting solutions simple TM. Tuomas.Lamminmaki@FutureElectronics.com Making LED lighting solutions simple TM Tuomas.Lamminmaki@FutureElectronics.com LED valaisinsuunnittelun erityisvaatimukset Lämmön hallinta Liitäntälaite Optiikka ja värit LEDin valinta! Energia LEDissä

Lisätiedot

StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin

StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin Lighting StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin StyliD PremiumWhite StyliD PremiumWhite -valaisimilla saa luotua myymälään

Lisätiedot

SUOSITUKSIA JAEHDOTUKSIA ASENNUS KÄYTTÖ HUOLTO

SUOSITUKSIA JAEHDOTUKSIA ASENNUS KÄYTTÖ HUOLTO Käyttö-jaasennusohjeet FDL654 FDL954 Liesikupu SUOSITUKSIA JAEHDOTUKSIA ASENNUS KÄYTTÖ HUOLTO Valmistajaeiole vastuussa virheellisestä taiväärästä asennuksesta aiheutuneista vahingoista. Vähimmäisturvaetäisyyskeittotasonjaliesikuvun

Lisätiedot

CTIF 100 metrin estejuoksu

CTIF 100 metrin estejuoksu CTIF 100 metrin estejuoksu Säännöt (6. painos 2004, keskeisimmät kohdat Suomessa järjestettävää kilpailua varten) Kilpailusarjat (1.2) Kilpailussa on erikseen sarjat vapaaehtoisille palokunnille ja ammattipalokunnille.

Lisätiedot

POWERSET LED -VALAISTUSJÄRJESTELMÄ VUODEN UUTUUS 2013 -KILPAILUN VOITTAJA

POWERSET LED -VALAISTUSJÄRJESTELMÄ VUODEN UUTUUS 2013 -KILPAILUN VOITTAJA POWERSET LED -VALAISTUSJÄRJESTELMÄ VUODEN UUTUUS 2013 -KILPAILUN VOITTAJA BRING NATURAL LIGHT INDOORS LOISTAVA Valaistusjä rjestelmä, joka mullistaa LED-tekniikan maailman TAATTUA SUOMALAISTA LAATUA Suomessa

Lisätiedot

Maxos LED Performer tehokasta ja tarkkaa valaistusta

Maxos LED Performer tehokasta ja tarkkaa valaistusta Lighting Maxos LED Performer tehokasta ja tarkkaa valaistusta Maxos LED Performer Maxos LED Performer on erittäin joustava ratkaisu, jolla on erinomainen valonjako ja alhainen energiankulutus.maxos LED

Lisätiedot

Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa. Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1

Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa. Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1 Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1 2 LED on pieni ja tehokas valonlähde, joka muuttaa valaistuksen maailman Valkoinen

Lisätiedot

Käyttöopas (ver. 1.29 Injektor Solutions 2006)

Käyttöopas (ver. 1.29 Injektor Solutions 2006) KombiTemp HACCP Elintarviketarkastuksiin Käyttöopas (ver. 1.29 Injektor Solutions 2006) web: web: www.haccp.fi 2006-05-23 KombiTemp HACCP on kehitetty erityisesti sinulle, joka työskentelet elintarvikkeiden

Lisätiedot

Highlight valaisimet

Highlight valaisimet Highlight valaisimet WWW.HIGHLIGHT.FI PINTA-ASENNETTAVAT JA RIPUSTETTAVAT VALAISIMET 3 10 JÄRJESTELMÄVALAISIMET 11 19 PUHDASTILAVALAISIMET 20 29 WWW.HIGHLIGHT.FI PINTA-ASENNETTAVAT JA RIPUSTETTAVAT VALAISIMET

Lisätiedot

Säiliöautot. Yleistä tietoa säiliöautoista. Malli PGRT. Säiliöpäällirakennetta pidetään erityisen vääntöjäykkänä.

Säiliöautot. Yleistä tietoa säiliöautoista. Malli PGRT. Säiliöpäällirakennetta pidetään erityisen vääntöjäykkänä. Yleistä tietoa säiliöautoista Yleistä tietoa säiliöautoista Säiliöpäällirakennetta pidetään erityisen vääntöjäykkänä. Malli Akselivälin tulee olla mahdollisimman lyhyt, jotta rungon värähtelyjen vaara

Lisätiedot

Sisältö ratkaisee. PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä

Sisältö ratkaisee. PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä Sisältö ratkaisee Philipsin LED-lasispottilamppu on täydellinen korvike

Lisätiedot

2015 K AT T O / S E I N Ä / L AT T I A

2015 K AT T O / S E I N Ä / L AT T I A 2015 KATTO/SEINÄ/LATTIA 2 KATTO/SEINÄ/LATTIA Seinä- ja kattovalaisimilla luot energiaa säästävän ja toimivan valaistuksen toimistoon, myymälään, käytävään, portaikkoon ja muihin oheistiloihin niin sisällä

Lisätiedot

Ledif difakt ktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Ledi diryh ä m

Ledif difakt ktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Ledi diryh ä m Ledifaktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Lediryhmä Lediryhmä Suomen Valoteknillisen Seuran yhteydessä toimiva leditoimijoiden työryhmä Tavoitteena jakaa oikeaa ja puolueetonta tietoa ledeistä sekä niiden

Lisätiedot

Jalankulkijan näkyvyyden kenttätestaus

Jalankulkijan näkyvyyden kenttätestaus Liikenneturvan selvityksiä 3/2016 Jalankulkijan näkyvyyden kenttätestaus Antero Lammi Antero Lammi Jalankulkijan näkyvyyden kenttätestaus Liikenneturvan selvityksiä 3/2016 Kannen kuva: Nina Mönkkönen Verkkojulkaisu

Lisätiedot

» Valaisimen teho: 5W/m ± 5% (12V)» Valaisimen valomäärä: 300 lm/m» Elinikä: (L70) 25 000 tuntia 12V DC

» Valaisimen teho: 5W/m ± 5% (12V)» Valaisimen valomäärä: 300 lm/m» Elinikä: (L70) 25 000 tuntia 12V DC VALOA METREITTÄIN Meillä on useita valaisinvaihtoehtoja metritavarana. Voit valita erilaisten valolistojen ja -nauhojen väliltä. Tämäntyylinen valaistus antaa tasaisen valon ja sen voi asentaa melkein

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE LED-KATTOVALAISIN ROUNDDISC

KÄYTTÖOHJE LED-KATTOVALAISIN ROUNDDISC KÄYTTÖOHJE LED-KATTOVALAISIN ROUNDDISC KÄYTTÖKOHTEET: Suunniteltu asennettavaksi sisätiloihin. Asunnot Toimistot Liikehuoneistot Koulut Hotellit Sairaalat TEKNISET TIEDOT LYHYESTI Käyttöjännite: AC 220-240

Lisätiedot

CoreLine Recessed Spot alasvalo

CoreLine Recessed Spot alasvalo Lighting CoreLine Recessed Spot alasvalo CoreLine Recessed Spot CoreLine Recessed Spot on edullinen upotettava alasvalo halogeenivalaisinten tilalle. Valaisimella on hyvä valotehokkuus ja edullinen hinta.

Lisätiedot