KOULULIIKUNTA. REISSUJA POHJOLAAN Lauri Holma: Retki Kebnekaiselle Matkakertomus neljän miehen ja neljän pojan vaelluksesta Kebnekaiselle 1999

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOULULIIKUNTA. REISSUJA POHJOLAAN Lauri Holma: Retki Kebnekaiselle Matkakertomus neljän miehen ja neljän pojan vaelluksesta Kebnekaiselle 1999"

Transkriptio

1 1 / 6 KOULULIIKUNTA REISSUJA POHJOLAAN Lauri Holma: Retki Kebnekaiselle Matkakertomus neljän miehen ja neljän pojan vaelluksesta Kebnekaiselle 1999 Retki oli seurakunnan järjestämä isä-poika -vaellus. Sitä suunniteltiin noin puoli vuotta. Meillä oli yksi yhteinen tapaaminen poliisien majalla Prännärissä. Pääsimme sinne koska yksi ryhmämme jäsenistä on poliisi Torniossa. Tutkimme alueen karttaa, mietimme reittiämme ja laskeskelimme päivämatkoja. Porukkamme oli melko kokenutta. Neljä meistä oli ollut Kebnen maastossa jo edellisenä kesänä. Olimme tosin silloin päättäneet huonon ajankohdan, nimittäin kesäkuun puolenvälin, jolloin oli liian märkää ja kylmää. Nyt retkemme ajankohta oli elokuuta, joka oli kesän parasta vaellusaikaa. Aurinko paistoi melkein jatkuvasti, eikä vettä satanut ollenkaan. Jos suunnittelet reissua Kebnelle, niin elokuun kaksi ensimmäistä viikkoa ovat parasta aikaa! Ensimmäinen päivä: Rinkat oli pakattu ja olimme sopineet lähdön aamu kahdeksaksi. Kun kaikki kahdeksan olimme seurakunnan Wolksvagen transportterissa, suuntasimme Haaparannalle, josta oli kuudentunnin ajomatka Kiirunaan, jossa nautimme maittavat pizzat paikallisessa pizzeriassa. Sen jälkeen ajoimme Nikkaluoktaan, johon jätimme auton. Aloitimme 18 kilometrin taipaleen, johon aikaa kului noin kuutisen tuntia taukoineen. Leiriydyimme noin puoli kilometriä ennen fjällstationia, eli tunturiasemaa. Pystytimme teltat ja laitoimme iltapalaa. Sen jälkeen kävimme pienellä juoksulenkillä, venyttelimme ja pidimme iltahartauden. Ensimmäisen illan leiri. (Kuvaa klikkaamalla saat suuremman kuvan) Toinen päivä: Herättyämme söimme aamupalaa, kuka mitäkin. Aterioinnin jälkeen pakkasimme teltat, otimme ryhmäkuvan ja matka jatkui. Palasimme polkua hieman taaksepäin ja käännyimme Tarfalaan vievälle polulle.

2 2 / 6 Päivä oli kuuma ja edessä kuusi kilometriä melko jyrkkää nousua Tarfalan jäätikkötutkimuskeskukseen. Polku oli aluksi hyvä mutta muuttui kivikkoiseksi ja välillä polkua oli vaikea erottaa louhikosta. Maasto oli vaikeakulkuista, mutta hienot maisemat saivat jaksamaan. Saavuimme tuuliseen ja hyiseen Tarfalaan. Läheinen jäätikkö hohkasi kylmyyttään. Laitoimme sapuskat tutkimuslaitoksen pihalla ja lähdimme tutkimaan itse tutkimuslaitosta ja sen ympäristöä. Laitoksella olisi voinut yöpyä maksua vastaan, mutta päätimme telttailla. Laakso oli pelkkää louhikkoa jossa oli vihreä järvi. Järven vesi ei ollut juomakelpoista, koska se oli jäätikön sulamisvettä ja sisälsi sedimenttiä. Lähistöllä oli kuitenkin pienempi puro, josta saimme juomavettä ja vettä ruokiin. Löysimme paikan jossa oli hieman tasaisempaa louhikkoa ja paikat kaikille neljälle teltalle. Vietimme loppuillan nuotion ääressä ja osa porukasta kävi iltalenkillä läheisellä jäätiköllä. Tarfalassa Kolmas päivä: Yö oli kylmä ja kaikki olivat palelleet. Kesti kauan ennen kuin auringon säteet ylsivät Tarfalan laaksoon. Telttojen pinnalla oli kuuraa ja aikaa meni sitä sulatellessa. Päästyämme lähtemään, oli vuorossa reissun raskain taival. Ensin nousimme 400 korkeusmetriä jyrkkää moreeniharjannetta. 400 m:n nousua ihailemassa Sen toisella puolella oli mahtava jäätikkö upeine railoineen. Päästyämme

3 3 / 6 aukeavaan satulaan, mieliala kirkastui. Olimme siihen asti korkeimmalla tasolla merenpinnasta metrissä. Siitä lähti laakso, joka johti Singiin, seuraavaan yöpymispaikkaan.matkaa oli reilut 20 kilometriä. Reitti oli pelkkää louhikkoa, eikä polusta ollut välillä tietoakaan. Välillä piti myös ylittää liukkaita ja vaarallisia lumirinteitä. Pidimme kunnon tauon matkan puolivälissä. Söimme lounasta ja lepäsimme. Tarfala-Singi reitti ei ole kovin yleinen, koska se on hyvin huono kuntoinen ja vaikeakulkuinen. Muttei päivä ylivoimainen ollut, sillä pari kilometriä ennen yöpymispaikkaa "ryöstimme" halkoja polttopuiksi eräästä autiotuvasta. Niitä oli joka sällillä ainakin kaksi rinkkaan kiinni sidottuina. Yövyimme erään kosken lähettyvillä vähän ennen Singiä. Neljäs päivä: Tulimme Singiin. Tutkittuamme paikat lähdimme jatkamaan taivalta, kohti tunturiasemaa. Matkalla näimme urhean kuusi vuotiaan tytön kulkemassa äitinsä vierellä ja omaa rinkkaa kantaen. Loppumatka oli helppokulkuista laaksoa. Päivä oli lämmin ja kaunis. Matkaa kertyi 16 km. Kaikilla oli hyvä fiilis ja löysimme täydellisen leiripaikan, noin kaksi kilometriä ennen tunturiasemaa. Illalla kävimme asemalla kaupassa ja suunnittelimme seuraavan päivän "huiputus reissua". Neljännen päivän ilta Viides päivä: Pakkasimme kevyen varustuksen ja lähdimme nousemaan kohti Sydtoppenia, eräiden maanmiehien varoitteluista huolimatta. Päivä oli mitä täydellisin. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, eikä tuullut yhtään. Yksi ryhmästämme joutui kuitenkin kääntymään takaisin polvivamman vuoksi. Kolmen neljän tunnin kiipeämisen jälkeen saavuimme Vierranvarrille, 1700 metriin. Sillä korkeudella oli satanut edellisenä yönä lunta. Siellä päättivät vielä kaksi ryhmämme jäsentä kääntyä takaisin. Sen jälkeen oli 200 korkeusmetrin lasku miltei kohtisuoraa ja jäistä rinnettä. Kurusta lähti varsinainen nousu Ruotsin huipulle. Ensin louhikkoa ja sitten tulimme toppstuganille 2000 metriin, jossa pidimme tauon ja juttelimme eräiden suomalaisten kanssa. Toppstugan oli lumirajalla, joten sen jälkeen saimme kävellä puhtaassa lumessa. Vähitellen huippu alkoi näkyä ja tunnelma kohosi. Meitä vastaan tuli noin kolmenkymmenen ihmisen opastettu seurue. Sen jälkeen oli huipulla väljää ja saimme otettua kuvat ja soitettua Tornioon koteihimme.

4 4 / 6 Huipulla ei ollut kylmä, vaan siellä tarkeni t-paidalla. Pilviä ei ollut lainkaan eikä tuullut ollenkaan. Otimme pari lumen alta paistavaa kiveä muistoksi ja lähdimme laskeutumaan alas. Koko reissuun meni kymmenisen tuntia ja matkaa tuli noin 20 km.tarkoituksena oli ollut että olisimme käyneet saunomassa tunturiasemalla, mutta tulimme niin myöhään ettemme kerenneet. Leirin lähellä oli pieni vesiputous jossa kävimme suihkussa. Vesi oli hyistä jäätikön sulamisvettä, voit vain kuvitella. Purimme leirin ja siirsimme sen samaan paikkaan missä se eka yönäkin oli. Porukka oli unensa ansainnut ja uni maistui. Kuudes päivä: Patikoimme 18 kilometrin taipaleen Nikkaluoktaan, lähtöpaikkaamme. Käväisimme matka-muistomyymälässä ja lähdimme ajelemaan Tornioon. Reissu oli kaikin puolin hyvä ja kaikki olivat tyytyväisiä. Patikoitua matkaa kertyi pyöreästi 110 kilsaa. Torniossa olimme klo. 22. Kebnekaisen kiipeilyhistoriaa Kebnekaisen tunturiryhmä (300 km²) sijaitsee Pohjois-Ruotsissa, noin 80 kilometriä Kiirunan kaupungista länteen. Kebnekaisen ("noidankattilan kansi" saamen kielellä) korkeimmat huiput Nordtopp (2097 m.) ja varsinkin vieressä oleva Sydtopp (2117 m.) ovat Kölivuoriston eli Skandien korkeimmat huiput Ruotsissa! Sydtoppenin valloitti ensimmäisen kerran vuonna 1883 Ranskalainen Charles Rabot, jonka jälkeen nousuja tehtiin parinkymmenen vuoden aikana vain noin kerran seitsemässä vuodessa! Vasta 30-luvulla vuorikiipeily löi itsensä läpi myös Ruotsissa pitkälti kahden suuren kiipeilygurun, Emmerich Rossipalin ja Gunnar Santesonin ansiosta. Heidän valvonnassaan aloitettiin kiipeilykurssit Kebnekaisen alueella ja siitä lähtien kurssit ovat olleet olennainen osa alueen toimintaa! Nykyään Kebnekaisen kesäsesonkiaika on kesäkuun 17.päivästä alkaen syyskuun 17. päivään asti. Miten Kebnekaiselle pääsee? (kartta aukeaa omaan selainikkunaan)

5 5 / 6 Suurin kaupunki Kebnekaisen lähellä on Kiirunan kaivoskaupunki. Kiirunaan pääsee päivittäin SAS:n lennoilla, junalla, linja-autolla tai tietysti omalla autolla. Kiirunasta on vielä päästävä 63 kilometrin päähän Nikkaluoktan "kylään", joka on aloituspiste (ja myös päätepiste) Kungsledenille, Abiskon suuntaan tai juuri Kebnekaiselle suuntautuville patikkamatkoille. Kebnekaisen huippujen lähelle ei ole mahdollista päästä moottoriajoneuvoilla, vaan oma auto on jätettävä Nikkaluoktaan. (Kiirunasta kulkee myös päivittäin linja-auto Nikkaluoktaan.) Nikkaluoktan kahvilan parkkipaikka tarjoaa hyvän, vartioidun pysäköintimahdollisuuden hintaan SKR 15/päivä. Itse asiassa Kebnen tunturiryhmän alueella on esim. maastoajoneuvoilla ajo kokonaan kielletty. Asia, joka on mainittu myös kartoissa tekstillä: "Förbjudet område för terrängfordon". Nikkaluoktasta matka jatkuu patikoiden hyvin tallautunutta polkua myöten kohti Kebnekaise Fjällstationia, joka toimii erinomaisena tukikohtana huippujen valloitusta ajatellen! Matkaa Nikkaluoktasta Fjällstationille kertyy noin 19 km. Matkan voi suorittaa osittain myös veneellä; ensin kävelyä 5 km jonka jälkeen veneellä 6 km pitkin Ladtjojaure-järveä ja taas päälle 8 km loivaa nousujohteista patikointia kohti Fjällstationia. Venematka yhteensuuntaan maksaa SKR 120/sierainpari. Helpoin tapa päästä rahoistaan ja selvästi vähiten rasittava onkin sitten helikopterikyyti Nikkaluoktan heliportista Fjällstationille. Aikaa kuluu muutama minuutti ja hintaa kertyy SKR 400/kyytiläinen! Ensimmäinen kivestä tehty tunturimaja rakennettin tälle paikalle jo niinikin aikaisin kuin vuonna 1907! Sijanti on ideaalinen ajatellen kauttakulkua Nikkaluoktasta Kungsledenille sekä ympäröivien tunturien laskettelu- ja kiipeilyrinteille! Nykyään rakennuksia on jo 11 kpl, sisältäen mm. ravintolan, majoitustiloja, kaupan ja välinevuokraamon! Linkkejä: Kiruna Kommun: Turism Kiruna: Kebnekaise.nu: Pääsivu Kebnekaise.nu: Kebnekaise Fjällstation Pikkutietoa Kebnekaise Fjällstationista: (Tiedot kesältä 2000) Vuodepaikkoja 196 Yleisimmät luottokortit käy 130-paikkainen ravintola Erilliset saunat miehille ja naisille Ruoanlaitto- ja varusteiden kuivausmahdollisuus Kauppa ja varustevuokraamo Opaspalvelut Teltta-asuminen on ilmaista, vain harvoissa paikoissa aivan tunturiaseman kupeessa on leiriytyminen kielletty. Maaperä on melkoisen kivistä, joten tukevampi makuualusta on syytä ottaa mukaan. Suihkujen, saunan, keittiön ja kuivaustilojen käyttö maksaa SKR 80/päivä! Jos varusteet sattuvat kastumaan on kuivaustila korvaamaton apu. (tiedän kokemuksesta kesältä 98) Varustevuokraamosta saa kaikki varusteet jäätiköillä ja vuorilla liikkumista silmälläpitäen, kuten hakut, jääraudat, valjaat ym, ym. Vuokrat ovat kohtuullisia. Jäärautojen vuokra SKR 60/päivä, samoin

6 6 / 6 vaellushakun. Opastettuja retkiä järjestetään päivittäin jos vain sää sallii. Tarjolla on mm. patikointia Sydtopille ja takaisin, jäätikkökierroksia ja kiipeilyopetusta. Hinnat vaihtelevat SKR /osallistuja, alaikäraja on 10v. Opastetut retket kulkevat Sydtoppin huipulle Itäistä reitti (Östra leden), joka on hieman vaativampi kuin vastaava läntinen sisältäen mm. jäätikön ylityksen. Erikoisemmista retkistä mainittakoon Tolpagorni-tunturin lounaisseinämän kiipeäminen. Reitti tunnetaan paremmin Siluetten-nimellä ja se on aikanaan kuulemma ollut jonkinlainen alppinistien kisällinnäyte. Tästä retkestä saakin jo pulittaa sievoiset SKR Huomioitavaa tunturissa liikuttaessa: Vaikka Kebnekaisella on kaikki mahdollisuudet tehdä vaativia kiipeilysuorituksia, pitkiäkin patikkamatkoja puhumattakaan jäätiköiden tuomasta jännityksestä on luonto kuitenkin näilläkin köyhän miehen Alpeilla joskus arvaamaton! Tutki huolellisesti aseman seinällä olevat sääennusteet (3 päivän ennuste). Varustaudu hyvällä kuoriasulla, hansikkailla ja päähineellä. Varaa päiväreppuun myös evästä ja raikasta juotavaa matkan varrelle! Hyvien patikkakenkien osuutta onnistuneessa retkessä ei voi koskaan korostaa liikaa. Tukevat varret, pitävät pohjat ja Gorekalvo yhdessä paksujen patikkasukkien kanssa pitää kintut kuivina ja mielialan korkealla. Näinkin lyhyelle matkalle varaat tietysti mukaan myös kartan, kompassin, puukon, tulentekovälineet ja WC-paperia! Muista aina, että kelit saattavat vaihtua vuoristossa nopeastikin. Siellä missä äsken paistoi aurinko voi seuraavaksi sataa lunta tai räntää! Koululiikunta Tornion kouluvirasto Tornio A B C

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv Kurssin sisältö Vuoristo-olosuhteet o vuoriston eri osat o vuoriston jatkuva muutos o sään vaikutus toimintaan Jäätikkövaeltamisen

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Marathon du Mont-Blanc 27.6.2010

Marathon du Mont-Blanc 27.6.2010 Marathon du Mont-Blanc 27.6.2010 Taustaa Mont Blancin maraton Marathon du Mont-Blanc juostiin 27.6.2010 jo 8. kerran. 23 km pituinen samalla lyhennetyllä reitillä juostava Cross du Mont Blanc juostiin

Lisätiedot

18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä

18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä 18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä Lähdin Hämeenlinnasta kohti Repoveden kansallispuistoa. Hain toisen kärryn mukaan raksalta. Hain kaverini matkan varrelta josta jatkoimme yhtä matkaa kohti Repovettä.

Lisätiedot

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Löydä päivävaelluksen hauskuus Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

Keskiyön aurinko Kebnekaisella 28.6-2.7.2016

Keskiyön aurinko Kebnekaisella 28.6-2.7.2016 Keskiyön aurinko Kebnekaisella 28.6-2.7.2016 Tervetuloa Partioaitan 365 Klubin matkaan kokemaan keskiyön aurinko Ruotsin korkeimmalle vuorelle Kebnekaiselle! 2100:n metrin korkeuteen nouseva Ruotsin huippu

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Ruskaretki Hammastunturin erämaassa 2015

Ruskaretki Hammastunturin erämaassa 2015 Ruskaretki Hammastunturin erämaassa 2015 Lauantaina 5.9. aamulla kuudelta 40 henkeä lähti linja-autolla Lappia kohti. Matka kulki rauhallisesti Kakslauttaselle, mihin ehdimme illalla yhdeksän maissa. Kaikille

Lisätiedot

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

Hetta-Pallas 2-9.8.2014

Hetta-Pallas 2-9.8.2014 Hetta-Pallas 2-9.8.2014 eli ensikertalaisen kokemuksia viikon vaellukselta Joensuun Ladun Loistavien Leidien matkassa. Opin aika monta asiaa vaeltamisesta ja varustautumisesta, kanssavaeltajistani ja itsestäni;

Lisätiedot

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Reissuun lähdimme koleassa syyssäässä. Sade3a oli luva3u koko matkalle, mu3a kertaakaan ei satanut. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli torilla,

Lisätiedot

Matkan hinta (meno-paluu) määräytyy osallistujamäärän mukaan. 20 henkeä n. 250, jos 40, niin lähempänä 100.

Matkan hinta (meno-paluu) määräytyy osallistujamäärän mukaan. 20 henkeä n. 250, jos 40, niin lähempänä 100. Kesän bussimatka Lappiin Lähtö Imatralta pe 21.7.2017 Paluu Lemmenjoelta la 29.7.2017 Reitti: Imatra-Joensuu-Kajaani-Pudasjärvi-Rovaniemi-Sodankylä-Kiilopää- Saariselkä-Inari-Lemmenjoki ja takaisin. (Vaihtoehtoinen

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Sisällysluettelo: <> Yleistä <> <> Suuntaa antava aikataulu <>

Sisällysluettelo: <> Yleistä <> <> Suuntaa antava aikataulu <> Sisällysluettelo: Yleistä Suuntaa antava aikataulu Tehtävät ennen vaellusta 1. Ajankohdasta päättäminen 2. Mainostaminen 3. Vaellusinfo 4. Vaelluskokous 5. Ilmoittautuminen 6. Vaellusmaksut

Lisätiedot

Tasan vuosi sitten GoExpo messuilla päätin lähteä melomaan Suomen rannikkoa

Tasan vuosi sitten GoExpo messuilla päätin lähteä melomaan Suomen rannikkoa Tasan vuosi sitten GoExpo messuilla päätin lähteä melomaan Suomen rannikkoa Kuka olen, millä lihaksilla Aloitin melontaharrastukseni rakentamalla vanerikajakin kesällä 2006 Hankin 50-vuotislahjaksi oikean

Lisätiedot

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat Andörja 27.07.08 Matkalle lähdettiin Turusta perjantaina klo 1800. Alku sujui hankalasti koska Villen kalsarit jäi Mietoisiin. Ajomatkaa kertyi kaiken kaikkiaan noin 1500 kilometriä. Perillä oltiin joskus

Lisätiedot

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI Lopen sininen retkeilyreitti 3 km Lopen sininen reitti lähtee Tauluntien varressa olevalta pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi kapeaa polkua pitkin mäntymetsikön

Lisätiedot

Luontoreittien esteettömyyskartoitus

Luontoreittien esteettömyyskartoitus Luontoreittien esteettömyyskartoitus Evo, Hämeenlinna Evon alue on yksi Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista. Evon retkeilyalueella kulkijan käytössä on yhteensä noin 8500 hehtaarin suuruinen alue, jossa

Lisätiedot

Bad Gasteiniin. Ryhmässä vaeltamaan! Vaellusmatkan hinta 1225,00

Bad Gasteiniin. Ryhmässä vaeltamaan! Vaellusmatkan hinta 1225,00 Ryhmässä vaeltamaan! 11. -18.8.2018 Bad Gasteiniin o Alppimatkojen asiantuntevalla opastuksella o Turvallisesti merkityillä reiteillä o Itsellesi sopivassa vaativuusryhmässä Vaellusmatkan hinta 1225,00

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

varusteita Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Ikä: 15-24 Vastauspäivä Kysymys Vastaus Aikajakso: 01.01.2002-31.08.

varusteita Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Ikä: 15-24 Vastauspäivä Kysymys Vastaus Aikajakso: 01.01.2002-31.08. Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Aikajakso: 01.01.2002-31.08.2012 Ikä: 15-24 ruokailuolosuhteita saanti kiinotuin lehtijutuin luin asiansa suurempia kalansaanti varusteita kooo kaloja

Lisätiedot

Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the

Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the official opinion of the European Union. TYÖMATKAPYÖRÄILYN

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Retkeily -koulutuskokonaisuus tai vastaavat tiedot ja taidot. Osaa useamman yön kestävän vaelluksen perustiedot ja taidot.

Retkeily -koulutuskokonaisuus tai vastaavat tiedot ja taidot. Osaa useamman yön kestävän vaelluksen perustiedot ja taidot. LR: Vaellus Osaamisalue Moduuli sisältyy koulutuskokonaisuuksiin Esitiedot Tavoitteet Luonto ja retki Vaellus Retkeily -koulutuskokonaisuus tai vastaavat tiedot ja taidot. Osaa useamman yön kestävän vaelluksen

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Kytäjä-Usmi Ulkoilualue

Kytäjä-Usmi Ulkoilualue Kytäjä-Usmi Ulkoilualue 1 Tervetuloa Kytäjä-Usmi ulkoilualueelle Kytäjä-Usmi ulkoilualueen luonto ja alueella sijaitsevat retki kohteet tarjovata loistavat mahdollisuudet lenkkeilyyn, pyöräilyyn, grillaukseen,

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

RUSKAVAELLUS KEMIHAARAAN

RUSKAVAELLUS KEMIHAARAAN RUSKAVAELLUS KEMIHAARAAN 11.-18.9. 2017 Maanantai 11.9. Salo Savukoski, 1250 km, Joulumuorin tupa jossa majoitus mökeissä. Tiistai 12.9. Savukoski Kemihaara, n. 110 km, aamupala Samperin Savotassa. Kemihaara

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Puente de la Reina- Estella 30.4.

Puente de la Reina- Estella 30.4. AÑO SANTO 2010-39 päivää Santiagon tiellä - Matti Rasilainen Puente de la Reina- Estella 30.4. 5. päivä: Puente la Reina - Estella 30.4. pe pop 09 alt(m) km km yht klo askelmitt. Puente la Reina (alb.

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Elokuu Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset Kelo-Versoille majoitusjärjestelyistä!

Elokuu Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset Kelo-Versoille majoitusjärjestelyistä! Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset KeloVersoille majoitusjärjestelyistä! Koko tapahtumassa oli yli 8000 partiolaista.! Kuva 2 Tampereen Versoja antoi suaamupalalla

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

LUONTO24PALAUTE 5B-luokka

LUONTO24PALAUTE 5B-luokka LUONTO24PALAUTE 5B-luokka yök tyydyttävä kivaa superia Oliko leirillä kivaa 4 15 Tulisitko uudelleen 7 12 Oliko ohjaajat kivoja 4 8 7 Miten yöpyminen sujui 2 7 5 5 Mitä pidit luontopolkurasteista 1 9 9

Lisätiedot

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Osallistujat: Raimo Hämäläinen Vantaa Aulis Nikkanen Aarne Talikka Helsinki Salo yksinsoutuvene. Veneet: Sulkavan soutumalliset vuorosoutuvene ja Aloitimme kierroksen Tammenlahden

Lisätiedot

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT TYÖMATKAPYÖRÄILIJÄ SATUNNAINEN PYÖRÄILIJÄ RETKIPYÖRÄILIJÄ MAANTIEPYÖRÄILIJÄ MAASTOPYÖRÄILIJÄ

Lisätiedot

Answer date Question Answer

Answer date Question Answer Text Question Report Cross tabulate by month Time period: 01.01.2002-31.08.2012 01 / 2003 04.01.2003 Things that could be developed in accommodation and catering services: hieman epäsiistit paikat! 03

Lisätiedot

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin...

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... Sisällys Esipuhe...11 Kirjoittajat... 15 1 Aamu... 17 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... 17 Mitä unen aikana tapahtuu?...18

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT

JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT 28 Oletko ikinä pysähtynyt tutkimaan tarkemmin pihanurmikon kasveja? Mikä eläin tuijottaa sinua takaisin kahdeksalla silmällä? Osaatko pukeutua sään mukaisesti?

Lisätiedot

MERKINTÖJÄ LAUKKOSKEN LUONTOPOLUN VIERASKIRJASTA

MERKINTÖJÄ LAUKKOSKEN LUONTOPOLUN VIERASKIRJASTA MERKINTÖJÄ LAUKKOSKEN LUONTOPOLUN VIERASKIRJASTA 2010 Paikallishistoriaa Kulttuurihistoriaa - Luonnonhistoriaa Nykyaikaa Laukkosken luontopolun opastukset jatkuvat tänä kesänä. Opastukset ovat sunnuntaisin

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä

Lisätiedot

Luontoliikunta Green Care menetelmänä / PATIKONTI. Mikko Kataja

Luontoliikunta Green Care menetelmänä / PATIKONTI. Mikko Kataja Luontoliikunta Green Care menetelmänä / PATIKONTI Mikko Kataja GREEN CARE - ammatillisuutta, vastuullisuutta ja tavoitteellisuutta Noormarkun retkeilyreitti Green Care -ympäristönä Noormarkun retkeilyreitti

Lisätiedot

365 Klubin talviretki Nuuksioon

365 Klubin talviretki Nuuksioon 365 Klubin talviretki Nuuksioon 9.-10.3.2019 Tervetuloa talviretkeilemään Nuuksion upeisiin maastoihin 365 Klubin kanssa! Etelä-Suomen suosituin kansallispuisto odottelee meitä talvisine maisemineen ja

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

HAJUTUNNISTERATA & ID-JÄLKI OSA 2/2

HAJUTUNNISTERATA & ID-JÄLKI OSA 2/2 HAJUTUNNISTERATA & ID-JÄLKI OSA 2/2 Olemme ajaneet treenipaikalle, jossa kaveri on tehnyt valmiiksi jäljen. Otan Pepin autosta ja huomaan että minulla ei ole jäljentekijän lähtöhajua ja hänen autonsa ovet

Lisätiedot

PEHKUBAARI. Jalalla koreasti Tervetuloa hyvälle mielelle. Pehkun Ruska Afterski la 18.10. Vapaa pääsy. Tarkemmat tiedot: www.liinamaapalvelut.

PEHKUBAARI. Jalalla koreasti Tervetuloa hyvälle mielelle. Pehkun Ruska Afterski la 18.10. Vapaa pääsy. Tarkemmat tiedot: www.liinamaapalvelut. Huipulla palvellaan Pihkassa Pehkuun Pehku on persoonallinen maisemaravintola Tahkon huipulla. Upeilla näkymillä ja rennolla tunnelmalla varusteltu Pehku palvelee tänä kesänä sopimuksen mukaan. Olipa kyseessä

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Navarrete - Nájera 4.5.

Navarrete - Nájera 4.5. AÑO SANTO 2010-39 päivää Santiagon tiellä - Matti Rasilainen Navarrete - Nájera 4.5. 9. päivä: Navarrete - Nájera 4.5. ti pop 09 alt(m) km km yht klo askelmittari Navarrete (alb. San Juan) 2830 512 0 7:15

Lisätiedot

hjyhdyh kaloja suolaa reissu toimi jdy testi ruokasaalis ilma hieno kooo vio onneksi

hjyhdyh kaloja suolaa reissu toimi jdy testi ruokasaalis ilma hieno kooo vio onneksi Tekstikysymysraportti Perusraportti Aikajakso: 01.01.2002-31.08.2012 saalispaikat varmistaa hienoa retken ruokia varmemmat kalastuksen hauska saanti annokset reissu plats ateravaihtoehto oppaalle tasoa

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, NORJA,4pv

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, NORJA,4pv ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, NORJA,4pv Kurssin sisältö Vuoristo-olosuhteet o vuoriston eri osat o vuoriston jatkuva muutos o sään vaikutus toimintaan Jäätikkövaeltamisen

Lisätiedot

Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti

Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Pääkirjoitus Aarre on löydetty Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Nro.6 31.7.2011 Massiivinen iltanuotio jäi historiankirjoihin (ainakin e-hämyyn) yhtenä aikamme suurimmista partiotapahtumista.

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Kukkolankoski - Merihelmi Neljäs matkapäivä

Kukkolankoski - Merihelmi Neljäs matkapäivä Kukkolankoski - Merihelmi Neljäs matkapäivä Matkapäiväkirjaa mukaillen Neljäs matkapäivä valkeni hieman sateisen kosteana. Ei juuri satanut mutta oli nihkeän märkää ja viileää. Aamupalaksi oli jotakin

Lisätiedot

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2 Viher-Nikkilä 00 A-36.115 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa SELOSTUS Suunnittelemamme alueen valintaan vaikuttivat monet tekijät. Päädyimme alueeseen, joka sijaitsee lähellä Nikkilän keskustaa ja

Lisätiedot

Nauti aamusta: Ei enää jään raaputusta!

Nauti aamusta: Ei enää jään raaputusta! Nauti aamusta: Ei enää jään raaputusta! Alkuperäiset Eberspächer-autonlämmittimet. AUTOILUN YKKÖSLUOKKA Varhaisaamun viileys saattaa olla niin ihanaa varsinkin kun tiedät, että pääset lenkin jälkeen lämpimään

Lisätiedot

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition Maailman äärilaidalla Miksi mennä Pohjois-Norjaan havaitsemaan Venuksen ylikulkua? Lähimmillään Venuksen ylikulkua saattoi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa Harjoitusohjelma Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa Viikko 1 Kävele 1 min. Juokse rauhallisesti 6 min. Pidä lyhyt tauko, käänny takaisin Keskiviikko Tee puolen tunnin kävelylenkki.

Lisätiedot

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute

Lisätiedot

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 14.6 S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 Matka alkoi Marolankadulta Lahdesta 07.00 josta taksikyydillä matkasimme Pirkkalan lentoasemalle. Lento Ryan Air:lla Bremeniin josta vuokrasimme

Lisätiedot

DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA

DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA TAMMELAN SININEN REITTI 4 KM Tammelan sininen reitti alkaa Hämeen luontokeskuksen pihalta. Polun alku on melko leveä, mutta sen alussa on heti jyrkkä ylämäki, jota

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat

Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat Olipa kerran lue linnoihin liittyvät tarinat Harmaan linnan ritarit Olipa kerran kolme ritaria ja niillä oli harmaa linna. Linna sijaitsi kukkulan päällä. Linnaan hyökättiin. Sinne hyökkäsi punaiset ritarit,

Lisätiedot

Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2)

Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2) Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2) Vertaistukitapaaminen 4.10. Helsingissä Pidämme jälleen vapaamuotoisen vertaistukitapaamisen lauantaina 4.10. klo 12-15 Helsingin Ihopisteellä, osoite Messeniuksenkatu

Lisätiedot

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN MÖKILLE SAMMALNIEMEEN Lähde kaupungin kiireestä Sammalniemen luontoon viettämään unohtumaton loma! Raision Seudun Lasten Tuen mökki on avoinna ympärivuoden, mökki sijaitsee Juupajoella Sammalniemen leirikeskuksen

Lisätiedot

Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen

Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen Aulanko Matkailija rautatieasemalta Aulankoon Tuukka Virtanen Hämeenlinnan rautatieasema Hämeenlinnan rautatieasemalla pysähtyy päivittäin noin parisenkymmentä Helsingin ja Tampereen välillä kulkevaa lähi-

Lisätiedot

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Vaasan Retkeilijät ry:n 30 hengen iloinen joukko Tuomo Perkiön johdolla teki ikimuistoisen matkan Montenegroon (Crna Gora) jota voidaan kutsua Välimeren helmeksi. Montenegro

Lisätiedot

Opintoretkeilypäivä , ilta Kirjurina P-J. Kuitto

Opintoretkeilypäivä , ilta Kirjurina P-J. Kuitto Opintoretkeilypäivä 23.9.2011, ilta Kirjurina P-J. Kuitto Stora Enson puunkorjuutyömaiden jälkeen retkiporukka suuntasi Falunista kohti Siljan järveä. Järvi on Falunista 45 km ja Tukholmasta noin 260 km

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

365 Klubin talviretki Helvetinjärvelle

365 Klubin talviretki Helvetinjärvelle 365 Klubin talviretki Helvetinjärvelle 16.-17.3.2019 Tervetuloa talviretkeilemään Helvetinjärven upeisiin maastoihin 365 Klubin kanssa! Yksi eteläisemmän Suomen upeimmista kansallispuistoista odottelee

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Rayong Marriott Resort Rayongin alue tuli vähän yllättäen osaksi tämän kertaista Thaimaan matkaamme. Olemme niin intohimoisia hiekkarantakävelijöitä eli varpaistelijoita,

Lisätiedot

Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi vastauskuukaudella. Vastauspäivä Kysymys Vastaus

Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi vastauskuukaudella. Vastauspäivä Kysymys Vastaus Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi vastauskuukaudella Aikajakso: 01.01.2002-31.08.2012 01 / 2003 04.01.2003 Kehitettävää majoitus- ja ruokapalveluissa hieman epäsiistit paikat! 03 / 2003 koo haamulta

Lisätiedot

Viikonloppu baijerilaisittain

Viikonloppu baijerilaisittain Viikonloppu baijerilaisittain Hoi sinä kulttuurista, luonnosta, liikunnasta ja luomusta kiinnostunut henkilö! Tervetuloa meidän kanssamme Müncheniin ja sen jälkeen Alpeille patikoimaan! Luvassa kulttuurellisia

Lisätiedot

PIENTÄ LUKSUSTA VUOKATTI SUITES - HUONEISTOSSA

PIENTÄ LUKSUSTA VUOKATTI SUITES - HUONEISTOSSA PIENTÄ LUKSUSTA VUOKATTI SUITES - HUONEISTOSSA Julkaistu: 29.3.2016, http://www.lumipallo.fi/rinnepesue/2016/03/29/pienta-luksusta-vuokatti-suites-huoneistossa/ Vuoden 2015 Skiexpossa voitimme neljän vuorokauden

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot